KUMMITUKSIA, LUOLIA, OLUTTA, KARTANO JA USEITA KUOLEMIA…

…kaikkia näitä löytyy ihmeteltäväksi asti St. Louisissa, Missourissa, Amerikassa. Kyseessä on Lempin perheen kartano ja panimo.

Perheen tarina alkaa saksalaissyntyisestä Johann “Adam” Lempistä, joka Amerikkaan muutettuaan (1838) perusti sekatavarakaupan ja lopulta panimon St. Louisiin. Aluella on laaja luolaverkosto, joten panimon laajennus tuli mahdolliseksi luonnon muovaamien kylmäsäilytystilojen myötä. Luolia laajennettiin ja tuettiin valtaviksi olutvarastoiksi, sillä jääkaappejahan ei luonnollisesti tuolloin ollut olemassa. Perheestä tuli sitten yritystoiminnan kautta miljönäärejä ja kartano rakennutettiin v. 1890. Kartanosta oli tunneliyhteys suoraan olutvarastoihin ja panimoon. Ai että, miten lyhyt työmatka töihin… ja tuopille!

Adamin poika William senior jatkoi isänsä työtä tämän kuoleman jälkeen ja yritys menestyi mainiosti, rahaa virtasi ovista ja ikkunoista. Takapakkia alkoi tulla, kun William seniorin oma poika Frederick kuoli sydänvaivoihin v. 1901. Muutamaa vuotta myöhemmin Williamin paras ystäväkin kuoli. Tällöin William senior ampui itsensä kartanossa v. 1904. Itsemurha nro 1.

William seniorin tytär Elsa ampui itsensä avioerosotkujen jälkeen v. 1920. Itsemurha nro 2.

William seniorin jälkeen yritystä jatkoi hänen poikansa William junior. Kieltolain aikaan yritys joutui vaikeuksiin ja panimo myytiin. Rahaa perheellä oli kuitenkin säkkitolkulla, joten taloudellisiin vaikeuksiin tilanne ei johtanut. William junior kuitenkin ampui itsensä v. 1922. Itsemurha nro 3.

Kartanon työntekijät kertoivat myöhemmin, että William juniorilla oli myös avioton Downin syndrooma-poika. Tätä poikaa pidettiin piilossa ullakolla, jottei perhe joutuisi häpeämään. Poika kuoli n. 30-vuotiaana ja hänet on tiettävästi haudattu Lempien hautapaikkaan vain nimikyltillä “Lemp”.

Pojan väitetään kummittelevan kartanossa. Ei mikään ihme, kun ullakolla joutui elämään lyhyen elämänsä! Kyllä se pistäisi vit…harmittamaan itse kutakin! Meikäläinen potkisi ovia tämän tästä ihan kettuillakseen!

William juniorin kolmas poika Charles, viimeinen kartanossa asuja, ampui itsensä v. 1949. Ennen omaa kuolemaansa Charles ampui koiransakin. Omituista…! Itsemurha nro 4.

William juniorin viides poika Edwin oli jo aiemmin rakennuttanut itselleen oman kartanonsa ja kuoli luonnollisiin syihin vasta 90-vuotiaana v. 1970. (Toinen poika, Louis, oli kuollut jo aiemmin luonnollisista syistä johtuen v. 1931.)

Tämän jälkeen Lempien kartano myytiin matkustajakodiksi, mutta menestys oli huono. Työntekijöitä oli vaikea saada, sillä kartanossa väitettiin kummittelevan. Ovet avautuivat ja sulkeutuivat itsestään, tavaroita lenteli lattialle, ääniä ja askelia kuului ympäri taloa ja jopa pianonsoittoakin kuului ilman soittajaa.

V. 1975 kartano sai uuden omistajan, paikasta tuli bed&breakfast ja ravintola. Nykyään kartanossa järjestetään tietenkin kiertokäyntejä, kuten luolissakin. Monet aaveenmetsästäjät ovat tutkineet kiinteistöä ja luolaverkostoa.

On myös löydetty todisteita siitä, että intiaanit ovat käyttäneet luolia ehkä seremoniapaikkoina; mene ja tiedä, mutta intiaanithan eivät tunnetusti tykkää siitä, että heidän pyhiä paikkojaan häiritään. Kartanon rakentaminen luolien päälle ja luolien käyttäminen olutvarastoina kuulostavat juuri tällaiselta “häirinnältä”. Yksi osa luolastosta, nimeltään “Cherokee cave” jopa räjäytettiin maantierakentamisen yhteydessä. Ai jai jai jai… minkäs menittekään tekemään, pojat!

Mistä sitten johtuukaan; 4 itsemurhaa samassa perheessä on aikamoinen määrä. Ei ole ollenkaan kummallista, että paikka on suosittu kummitusnähtävyys tällaisesta aktiivisuudesta johtuen. Intiaanit haluavat kaikki pyhäinhäpäisijät pois omista luolistaan, intiaanien riivaamat Lempin jälkeläiset kummittelevat ihan muina miehinä kostaakseen oman kuolemansa ja ullakolla asunut poika kummittelee ihan ymmärrettävistä syistä. (Potkaise ihan kunnolla sitä ullakon ovea, poika “Lemp”!)

Taitaa siellä muutama kummitus olla ihan Lempien yritystoiminnastakin johtuen: tulevat sinne janoisina tarkastamaan, onko varastoissa olutta jäljellä! No ei ole enää!

ON LOTTOVOITTO SYNTYÄ SUOMEEN!

Puuttumatta sen kummemmin enää vallitsevaan säätilaan, totean otsikkoon ainoastaan: NO EI OLE! Onhan tämä vanha sanonta väännetty jo muotoon “tarvitaan lottovoitto, jotta voi asua Suomessa”. Tässä vaiheessa toteaisin kyllä: “jos olisi lottovoitto, lähtisin maailmanympärysmatkalle/niin pitkälle kuin pippuri kasvaa”.

Valtion pitäisi jakaa kaikille ilmaisia D-vitamiinitabletteja ympäri vuoden, kun ei sitä vitamiinia saada tarpeeksi taivaalla piilottelevan keltaisen pallukan tuottamana. Ärgh!

Ei sitä turhaan kutsuta auringonottajia auringonpalvojiksi; Akkakin voisi mielihyvin perustaa alttarin taivaalliselle jumala Auringolle, jos se perhanan mollukka näyttäytyisi useammin! Ärgh again!

Mistä hemmetistä me suomalaiset olemme alunperin raahautuneet tänne pohjoiseen? Kuka tuhansia vuosia sitten päätti, että: “No niin, perhe, tänne me jäädään! Ei toi jumalaton vesialue ja jäätikönreuna mitään haittaa, pistetään nuotio pystyyn vaan!”

Ketä tästä lottovoitosta saa syyttää, häh?! Oliko kyseessä Pentti Kivikautinen yhdessä vaimonsa Marja-Liisa Kivikautisen kanssa?

Syyllisen metsästys alkakoon!

Ensimmäiset asutuksen merkit löytyvät etelä-Karjalasta noin 10 000 – 11 000 vuoden takaa. Asukkaat ovat todennäköisesti tulleet idempää itä-Suomen ollessa jo sulaa maaperää. Tuolloin jäätikön sulamisvedet peittivät suurimman osan etelä- ja länsi-Suomea jäätikönreunan vielä vetäytyessä pohjoisempana. Noin 10 000 vuotta sitten Lapistakin löytyi jo asutusta, asukkaat ovat esinelöytöjen perusteella tulleet nykyisen Norjan puolelta mutta myös osittain Venäjältä.

Huomionarvoista on se, että ensimmäiset tulijat eivät heti alkuun tulleet jäädäkseen, vaan uusiin seutuihin tutustuttiin lähinnä kesäaikaan. Talven tullessa palattiin sinne, mistä oltiin aiemmin lähdetty eli leudommille, tutuille seuduille. Nykyiset eläkeläiset toistavat tätä muinaista tapaa merkillisen usein: talveksi lähdetään Floridaan tai Fuengirolaan.

Keitä nämä etelä-Karjalaan saapuneet ensimmäiset pioneerit sitten geneettisesti olivat? DNA-tutkimusten perusteella suomalaiset ovat eniten sukua ruotsalaisille ja virolaisille; itä-Suomessa kromosomeissa näkyy pieni Siperian vaikutus. Jännittävä ero löytyy myös itä- ja länsisuomalaisten geneettisissä eroissa: erot ovat suurempia kuin englantilaisten ja saksalaisten välillä. Nykyiset venäläiset eivät kuitenkaan ole liiaksi vaikuttaneet itäsuomalaisiin, vaan erot ovat syntyneet jo kauan ennen venäläisten asettumista nykyisille asuinsijoilleen.

Ei siis kuitenkaan ole olemassa mitään yhtä tiettyä perimälinjaa, josta olemme suoranaisesti polveutuneet. Olemme eurooppalaisia siinä missä muutkin nykyiset eurooppalaiset. Meikäläinen ei siis voi aloittaa henkilökohtaista kiistaa minkään tietyn, nykyisen kansan kanssa: “Pentele, pitikö teirän esi-isienne lähtee tänne kalastamaan meitin ahvenia! Ja sitte piti vielä jäärä aloilleen!”

Tässä vaiheessa pitää nyt kyllä muistaa, että meissä kaikissa on todistettavasti sekä neandertalilaisen että denisovanihmisen geenejä. Näitä lajien välisiä risteytymiä tapahtui n. 40 000-60 000 vuotta sitten.

Epäillään, että risteytymiä on tapahtunut muidenkin, aiempien lajien kanssa. Eipä tuo liene ihmeellistä, kun näitä eri lajeja on maapallolla tallannut samaan aikaan jos jonkinlaista. Siinä jää kaikkien saippuasarjojen juonikuviot ihan toiseksi; että kuka onkaan häss… ollut kontaktissa kenenkin kanssa ja koska. Siinä on paineltu pusikoissa menemään heti, kun siihen on ollut mahdollisuus.

Täytynee siis kuitenkin tyytyä siihen, että pitäisi Afrikkaan asti lähteä syyttelemään alkuihmisiä tästä suomalaisten lottovoitosta. “Pentele, pitikö teirän esi-isienne lähtee ylipäätään Afrikasta? Olis pitänyt vaan jäärä sinne auringon alle!”

Ihmisen luontainen vaellusvietti/uteliaisuus on täten syy kaikkeen: ilmastonmuutokseen, liikakansoittumiseen, tautien leviämiseen yms. Jos levittäytymistä Afrikasta ei olisi tapahtunut, möllöttäisimme edelleen kaikki karvaisina alkuihmisinä savannin puun varjoisilla oksilla, ainakin hetkellisesti ilman huolen häivää.

JUNALLA PÄÄSEE! AINAKIN JOSKUS… JA JONNEKIN!

Eteläisessä Suomessa moni työmatkalainen huokaisee helpotuksesta: talven lumikaaos ei ole toistaiseksi aiheuttanut VR:n kalustolle ongelmia. On se merkillistä; miten joka vuosi junaliikenne puuroutuu, kun maahan sataa muutama sentti lunta. Samalla tavoin joka vuonna “ensilumi yllätti autoilijat”. Ainakin siis harmailta hiuksilta on nyt vältytty kaikin puolin näiden leutojen kelien vallitessa.

Tulipa tästä poikkeuksellisesta tilanteesta mieleeni tarkastella muutamaa historiallista näkökulmaa rautateihin liittyen; ensimmäisenä tietenkin tuli mieleen päärautatieasema Helsingissä. Junaliikenne Helsingin ja Hämeenlinnan välillä aloitettiin v. 1862, nykyinen “kivimies”-asema on jo toinen asemarakennus Helsingin päässä. Kivimiehet eli “Lyhdynkantajat” ovat seisoneet paikoillaan vuodesta 1914. Sen kyllä huomaa, sen verran jäykkiä ja kivikasvoisia nämä ukkelit ovat.

Alkuperäistä asemaa purettiin pikkuhiljaa nykyisen aseman tieltä usean vuosikymmenen ajan. Tilannetta tietenkin hankaloitti… yllättäen… muutamat rakennusvaiheen aikana käydyt sodat. 1. maailmansodan aikana asemarakennus toimi venäläisten sotilassairaalana, 2. maailmansodan aikana jatkuvat pommitukset tekivät merkittäviä vahinkoja eikä haavoittuneiltakaan tietenkään vältytty.

Eikä siinä vielä kaikki; v. 1950 suurpalo tuhosi koko ullakkokerroksen alkutekijöihinsä. Palo oli saanut alkunsa hissistä. No nih, kukas siellä taas veteli Työmies-tupakkia hissimatkalla? Ärgh!

V. 1990 tapahtui myös onnettomuus, kun yli 600 metriä pitkä tavarajuna rysähti suoraan aseman sisään. Kukaan ei onneksi kuollut, ainoastaan kuljettaja sai lieviä vammoja. Tämän jälkeen radoille lisättiin nykyisinkin käytössä olevat keltaiset stopparit. Ihmettelen kyllä, miten tuollainen stoppari pysäyttäisi yli puolen kilometrin pituisen täydessä lastissa olevan tukkijunan…
Jos se juna on päättänyt porskuttaa eteenpäin, niin siinä ei maanittelut paljon auta: “Hei pysähdy nyt, jooko, tässä on tällainen puomikin että siihen pitäis kyllä niinku pysähtyy…”

Presidentti Kyösti Kallio sai päärautatieasemalla sydänkohtauksen v. 1940 ollessaan matkalla kotiinsa Nivalaan ja kuoli päälaiturille saattueensa ympäröimänä. Saattuessa oli mukana mm. hänen seuraajansa Risto Ryti sekä marsalkka Mannerheim. Valitettavasti väistyvä presidentti ei täten koskaan päässyt määränpäähänsä eli kotiin.

Mannerheimista puheenollen… 2. maailmansodan aikana erääseen tiettyyn junaan liittyy merkillinen tapahtuma: junaan saapui itse herra Hitler! Kyse oli marsalkka Mannerheimin 75-vuotissyntymäpäivästä.

Mannerheim vastaanotti Hitlerin 15-vaunuisessa junassa, johon sisältyi mm. salonkivaunu, ilmatorjuntavaunu, autojenkuljetusvaunu ja makuutiloja. Marsalkka saapui junakyydillä Mikkelistä tapaamispaikkaan Vuoksenniskalle, Helsingistä saapui junalla suuri vastaanottoseurue ja Hitler itse lensi hävittäjäsaattueen kera Saksasta. Synttärilahjaksi Marski sai Saksan Kotkan ritarikunnan kultaisen suurristin sekä Hitlerin muotokuvan. Jee, bileet käyntiin! Vappupillit esiin, skumpat jakoon ja heitetään vaikka tikkaa tuohon Hitlerin pärstäkuvaan!

Tosiasiassa keskellä sotaa kaikki olivat vain tyytyväisiä, että Hitler ei esittänyt Suomelle mitään vaatimuksia ja kuuden tunnin vierailun jälkeen Hitler lähti paluumatkalle kohti Saksaa. Tapaamisessa oli pidetty puheita, yksityisiä keskusteluja ja syöty juhlalounas. Tapansa mukaan Hitler kieltäytyi alkoholista ja lihansyönnistä. Tämän jälkeen toivottavasti alkoivat oikeat synttärijuhlat; mene ja tiedä. Ehkä solmioita ainakin löysättiin hetken hiljaisuudessa helpotuksesta huokaillen.

Ensimmäisen junayhteyden päätepaikka eli Hämeenlinnan rautatieasema tuhoutui sisällissodan yhteydessä v. 1918. Saksalaisten kranaatti räjäytti asemalla seisoneen punaisten ammusjunan. Tästä seurasi aikamoinen “KABOOM”. Uusi rakennus valmistui kuitenkin jo v. 1921 ja se on rakennettu lähes samanlaiseksi kuin alkuperäinenkin.

Päärataa jatkettiin v. 1870 (tietenkin keisarivallan aikana) Venäjälle Pietariin ja v. 1876 Toijalan kautta Tampereelle. Siitä eteenpäin rataverkkoa laajennettiin pikkuhiljaa, mutta nykypäivänä lentoreitit ovat tietenkin varteenotettava vaihtoehto pidemmille matkoille. Ensimmäisten junien kulkunopeus oli noin 25 km/h, mutta sekin oli siihen aikaan parempi kuin hevoskyydin nopeus.

Sitten jos/kun ne järkyttävät lumimäärät tänne eteläänkin taas “yllättäen” saapuvat, voisi se hevoskyyti olla itse kullekin paras vaihtoehto.

Kauheassa liikennekaaoksessa voisit painella hienosti menemään hevosella tukka tuulessa hulmuten, kuten Legolas Sormusten herrassa!

Bussit ja autot seisoisivat lumipenkereissä, juna-asemilla tulisi kuulutuksia junien myöhästymisistä ja peruutuksista, pomo soittelisi perään, mihin olet jäänyt… Samaan aikaan kaikki ihmiset näyttäisivät sinulle iloisesti keskaria uljaita kannustushuutoja huutaen; kuten “mee nyt v***uun siitä elvistelemästä!” tai “ota kyytiin, v***u, maksan ihan mitä vaan!”

HEI, TONTTU-UKOT HYPPIKÄÄ…

Markettien ja kauppojen krääsäpaljoudesta päätellen joulunaika on käsillä. Ikkunasta katsoessa sitä ei huomaa; taitaa tänä vuonna pukki saapua mönkijällä reen sijaan.

Meille opetetaan jo pienestä pitäen, että joulu on Jeesuksen syntymäjuhla. Tämä lienee höpönlöpöä: joulun ajankohta juontuu roomalaisten viettämästä Saturnalia-juhlasta. Juhla oli pyhitetty maanviljelyksen jumalalle Saturnukselle. Kristinuskon yleistyessä vanhoista, PAKANALLISISTA juhlista haluttiin päästä eroon ja Jeesuksen syntymäajankohta lätkäistiin tämän koko vuoden suosituimman juhlan tilalle.


Eipä ihme, että juhlasta haluttiin eroon, sillä Saturnaliaa juhlittiin jopa 5-7 päivää talvipäivänseisauksen ympärillä. Tällöin meno oli hillitöntä: koko yhteiskunta heitti kuperkeikkaa. Orjat saivat vapaiden ihmisten oikeudet ja heidän isäntänsä toimivat palvelijoina. Orjat saivat ryypiskellä, pelata uhkapelejä ja vastustaa isäntiään. Voi vain kuvitella, millaisia orgioita tuolloin on pidetty. Viikon rellestämisen jälkeen saat kaksi viikkoa kestävän darran ja olet yllättäen lihonut 5 kiloa. Hip hip hurraa, Saturnus! Otetaax uusix?

Saturnalian lopuksi ihmiset antoivat toisilleen lahjoja (mm. kynttilöitä ja herkkuja), tästä juontunee nykyinen lahjanantoperinne ja kynttilöiden merkitys jouluna.

Myös misteli on roomalaisen ajan peruja, roomalainen historioitsija Plinius kertoi kelttien leikkaavan mistelinoksia sirpeillään. Misteliä pidettiin hedelmällisyyden symbolina ja sen uskottiin suojaavan pahoilta hengiltä. Kirkkohan tästä ei pitänyt; taas oli kyse PAKANALLISISTA tavoista! 1800-luvulla mistelinoksa oli oiva tapa saada edes yksi suudelma viktoriaanisessa (tiukkapipoisessa) Englannissa, joten tapa on lopulta vakiiintunut joulunajan viettoon.

Kirkko ei pitänyt myöskään 1400-luvulla alkaneesta joulukuusiperinteestä. Talo koristeltiin ikivihreillä kuusenoksilla merkkinä talven pimeyden väistymisestä ja lopulta oksat vaihtuivat kokonaisiksi puiksi. PAKANAT rellestivät jälleen muinaisine uskomuksineen, hyi olkoon! Joulukuusiperinne laajeni Saksasta aina Englannin kuninkaallisiin, jolloin kuusi koki varsinaisen läpimurtonsa jouluun kuuluvana koristeena. 1800-luvulla olikin tapana, että taloon tuotiin kuusi jokaista perheenjäsentä varten; voi sitä neulasten määrää!

Joulupukki perustuu Turkin alueella 300-luvulla jaa. eläneeseen piispa Nikolaokseen. Hänen sanottiin tehneen ihmetekoja ja katoliset julistivatkin hänet myöhemmin pyhimykseksi. Pyhän Nikolaoksen hauta on avattu; alkuperäinen “joulupukki” oli 150 cm pitkä, hintelä mies. Hänen luunsa sijaitsevat nykyään Italiassa kahdessa eri paikassa. Tuollainen pieni, laiha mies kyllä sujahtaisi savupiipusta sisään helpommin kuin nykyinen möhömahapukki… Mutta möhömaha tai ei, se on sitä joulun taikaa!

Tonttuihin uskominen oli yleistä jo ennen 1000-lukua. Tämäkin uskomus oli tietenkin… PAKANALLINEN. Kirkko varoitteli, että tontut ovat saatanallisia ja niitä jopa manattiinkin ulos taloista. Kansanväki kuitenkin uskoi vuosisatoja, että kotitonttu pysyi tyytyväisenä, kun sitä lahjottiin oluella, maidolla ja leivonnaisilla. Tässähän on selvästi kyseessä pirullinen, kiristävä alivuokralainen! Hus matkoihisi siitä, hiippalakki hipinkuvatus!

Joulupukin apureiksi tontut siirtyivät vasta 1800-luvulla, tällöin niiden luonnekin muuttui lempeäksi oikullisuuden sijaan. Hiippalakki otti opikseen, kun sai tarpeeksi luudasta persuksiin!

Joulusaunan tärkeys suomalaisten joulunvietossa juontuu PAKANALLISESTA kekrijuhlasta eli sadonkorjuun päättymisen juhlasta. Kristinuskon yleistyessä kekrijuhlat hiipuivat pois, mutta monet uskomukset ja tavat siirtyivät joulunviettoon tai uuteen vuoteen. Ennen muinoin uskottiin, että vainajatkin saunovat joulusaunassa ja saunomisen tuli olla hiljaista ja kunnioittavaa. Saunassa tuli käydä aikaisin, jotta vainajat ehtisivät sen jälkeen saunomaan. Sanottiin jopa, että “jos myöhään kylpi, piru tulisi kylvettäjäksi!”

Edellisten tietojen perusteella Akka viettää pakanallista joulua joulukuusineen. Syötän ja juotan kotitontun tainnoksiin ja raahaan hänet saunaan MYÖHÄÄN illalla. Samalla odotan innokkaasti pirun tai aaveiden esilletuloa laulaen otsikon tonttu-ukko-biisiä: “hetken kestää elämää, sekin synkkää ja ikävää!” Kuinka ihana, positiivinen jouluidylli odottaakaan!

AUTON TAKANA ON NAINEN!

Jostakin syystä sukunimi Benz kuulostaa tutulta… liittyyköhän tämä jotenkin Mercedes Benz-automerkkiin? Kyllä vain liittyy: herra Karl Benz patentoi v. 1879 bensiinikäyttöisen polttomoottorin. Tuohon aikaan auto oli lähinnä vitsi ja tarkoitettu varakkaiden miesten huviajelukäyttöön.

Hysteeriset englantilaiset määräsivät jopa jossain vaiheessa, että auton edessä piti kulkea mies heiluttamassa punaista lippua! Tämä kertoo paljon tuon ajan autojen nopeudesta: “Hirvittävä vaaratilanne, auto tulee! Kävelen lipun kanssa tässä auton edessä, jotta ihmiset säästyvät onnettomuuksilta!”

Herra Karl Benzin ensimmäisessä autossa oli kolme pyörää ja nykyisen ratin sijasta vipu kääntymistä varten. Benz kehitteli polttomoottorin lisäksi muitakin auton ominaisuuksia mm. “kaasun, polttoainejärjestelmän, akusta virtansa ottavan sytytysjärjestelmän, sytytystulpan, kytkimen, vaihdetangon ja vesijäähdyttimen. Benz kehitti myös makaavan yksisylinterisen nelitahtimoottorin”.

Kiitos Wikipedialle näistä tiedoista, sillä kahdesta asiasta akka ei tiedä mitään: urheilusta ja autoista. Eikä avaruudesta, eikä tietokoneista. Eikä lentokoneista tai laivoista tai maanviljelystä tai lääketieteestä. Matematiikasta akka tietää, sillä akka osaa laskea kahteen.

Joka tapauksessa herra Benz tuskaili automobiilinsa huonon menekin/taloudellisten paineiden myötä, samalla hänen vaimonsa Bertha Benz tuki hänen pyrkimyksiään rahallisesti omaisuutensa ansiosta.

Vuonna 1888 Bertha teki radikaalin päätöksen: hän lähti kahden teini-ikäisen poikansa kanssa ajelemaan tällä kolmipyöräisellä hirvityksellä vanhempiensa luokse 105 km:n päähän. Lähtöpaikkana oli heidän kotinsa Saksan Mannheimissa ja vanhempien koti sijaitsi vuoristoisessa Pforzheimissa.

Tuohon aikaan tällainen ratkaisu oli ennenkuulumatonta; hän lähti ilman aviomiehensä lupaa. Ja vielä autolla. Herregud sentään!

Matkan aikana Bertha koki monia vastoinkäymisiä. Auto kulki petrolieetterin jatkojalosteella (ligroiini) ja polttoainetankki oli pieni. Hän joutui hankkimaan täydennystä matkan varrelta apteekista, luonnollisesti huoltamoita tuohon aikaan ei vielä ollut. Autoa jouduttiin myös työntämään korkeiden mäkien sattuessa kohdalle, senpä takia varmaankin teinipojat olivat matkalla mukana työntöapuna.

Mekaanisia ongelmiakin toki ilmaantui: eräs kyläseppä joutui korjaamaan akseliketjun, Bertha korjasi tukkeutuneen polttoaineputken hattuneulalla sekä viallisen sytytysjohtimen eristeeksi hän laittoi sukkanauhansa. Jarrupaloja hän joutui myös korjailemaan kengänpalasilla, sillä eristeenä toimineet nahkapalat kuluivat käytössä. Jonkinlaista naisenergiaa tähänkin on tarvittu 1800-luvulla!

Berthan matkan seurauksena herra Benz teki useita parannuksia näihin havaittuihin ongelmiin.

Bertha poikineen oli lähtenyt matkaan aamuvarhaisella herra Benzin vielä nukkuessa. Perillä he olivat illansuussa; 105 km:n matka taittui noin 12 tunnissa. Päätähuimaava nopeus! Tuohon aikaan hevoskyydillä matkaan olisi toki kulunut enemmän aikaa ja hevosia olisi jouduttu välissä vaihtamaan. Berthan tarkoituksena olikin näyttää, että autollakin tällainen pitkä matka onnistuu. Perille päästyään Bertha lähetti sähkeen miehelleen, että kaikki on kunnossa ja he ovat päässeet määränpäähänsä.

Olisinpa tuolloin ollut näkemässä herra Benzin naaman! Tulikohan sanomista tällaisesta luvattomasta retkestä vai mitä tapahtui… ! Seuraavana päivänä kuitenkin Bertha lähti taittamaan samaa matkaa takaisin kotiin.

Matkan seurauksena Benzit saivat runsaasti julkisuutta, kokemusperäisiä parannuksia auton ominaisuuksiin ja täten lisää autotilauksia. Tämä olikin Berthan tavoite.

Aikamoinen onnenpekka tämä herra Karl Benz: kuka nainen nykypäivänä rämpisi mutaisilla teillä miehensä keksinnön puolesta… tai kuka nainen ylipäätään keksisi tällaisen markkinointitempauksen! Matkan tärkein tarkoitus oli kuitenkin osoittaa, että pitkätkin matkat onnistuvat tällaisella uudella automobiililla. Tästä matkasta käytännössä alkoi autoteollisuuden kehitys.

Toisin kuin luullaan; Mercedes Benz ei ole saanut nimeään Benzin tyttären mukaan. Karl Benzin ohella autoa kehitteli samaan aikaan Gottlieb Daimler. Heidän yrityksensä yhdistyivät lopulta v. 1926, mutta jo v. 1902 tuotenimi Mercedes tuli käyttöön yritysrahoittaja Emil Jellinekin tyttären lempinimestä.

Bertha Benzille on perustettu kaksi yhdistystä ylläpitämään tätä historiallista matkareittiä Mannheimista Pforzheimiin. Reitti on nykyään museotie ja matkan varrella on lukuisia nähtävyyksiä. Meikäläisen mielestä paras ratkaisu olisi kuitenkin ollut auton nimeäminen Bertha Benziksi alunperinkin.

“Ai, sulla on uus Mersu!” sanotaan. Parempi olisi sanoa: “Ai, sulla on uus Bertha!”

SYKSYN JA TALVEN SÄÄ

Johan täällä etelä-Suomessakin on koettu muutamia yöpakkasia. Sinnikkäimmät pihakukat yrittävät vielä avuttomasti huojua pystyssä ja oravien takapuolet alkavat muuttua harmaiksi. Tämä jälkimmäinen on kummallinen ilmiö; näyttää siltä, että oravilla on harmaat vaipat. Ehkä tämä ilmiö esiintyy vain meikäläisen torpan ympärillä; mene ja tiedä.

Tulevaa ensilunta ja talven kylmyyttä on aina yritetty ennustaa. Ennen vanhaan syyskauden tärkein päivä oli Mikkelin-/Mikonpäivä 29.9. Kristillisenä aikana tämä päivä oli arkkienkeli Mikaelin muistopäivä, mutta sen juuret juontavat “pakanalliseen” satokauden päättymisjuhlaan. On olemassa mm. sanonta: “Mikkelistä akat tupaan, perunat kellariin”. Tämä pitää osin paikkansa; akka on ollut tuvassa jo viikkoja loppumattoman flunssan järsittävänä. Perunat ovat tosin jääkaapin vihanneslaatikossa, en omista kellaria.

Syyskuun 21. päivälle on myös oma sanontansa: “Jos Mattina lehmänpaska jäätyy, niin tulee pitkä syksy”. Harmillista, ettei tällaista ennustusmateriaalia ole saatavilla kenenkään tuttuni pihapiirissä.

Matinpäivä siirrettiin sittemmin syyskuusta helmikuulle, sillä apostoli Mattias mestattiin 24.2 ja hänen muistopäivänsä on nykyään Matin nimipäivä.

Syksyiseen Matinpäivään liittyi merkillisiä uskomuksia: – Jos Matinpäivänä ompeli, käärme purisi kesällä – jos Matinpäivänä kampasi tukkaa, tukka alkaisi lähteä päästä – jos Matinpäivänä jauhoi jauhoja, ne olisivat matoisia – jos Matinpäivänä makasi paikoillaan, itikat pistelisivät kesällä – jne. Mitäköhän Matinpäivänä SAI tehdä ilman kammottavia seuraamuksia? Pyöriä ympyrää aamusta iltaan tekemättä varsinaisesti mitään?

Pihlajan marjasadosta on myös ennustettu tulevan talven lumen määrää. Jos pihlajassa on paljon marjoja, tiedossa on vähäluminen talvi. Tämä näyttäisi tällä hetkellä pitävän paikkansa – marjamäärät ovat suuria kaikissa näkemissäni pihlajissa. Tämän ennusteen voisi kyllä muuttaa nykyaikaan sopivammaksi: “Ilmastonmuutosraporttien mukaan KAIKKI tulevat talvet ovat vähälumisia pihlajanmarjoista riippumatta”.

Varhaisimmat ensilumet Helsingissä ovat sataneet syys-lokakuun vaihteessa vuosina 1912 ja 1928. (Tämä ei tarkoita pysyvää lunta, vaan ihan ensimmäisiä lumisateita). Tästä siis noin 100 vuotta eteenpäin lämpötilalukemat käyvät yli kymmenen asteen puolella ja yöpakkasetkin ovat niitä satunnaisia öitä. Terveisiä vaan taas Amerikkaan: ehei, eivät ne taulukot mitään todista, ne ovat keksittyjä! Tässä on takana salaliitto! Kamalaa vainoamista joka suunnalta!

Mistä lähtien ihmiset ovat sitten säätä ennustaneet? Varmaankin jo vuosituhansia, mutta siitä ei ole jäänyt todistusaineistoa jäljelle. Muinaiset kulttuurit olivat tiiviissä yhteydessä luontoon ja osasivat varmasti tulkita luonnon merkkejä ja eläinten käyttäytymistä.

Kreikassa Aristoteles kirjoitti teoksensa “Meteorologica” v. 350 eaa, jossa hän käsitteli mm. fysiikkaa, sääilmiöitä ja niiden syntyä.

Esimerkkejä salamasta ja tornadosta:
“Kun on paljon haihtumista ja se on harvinaista ja puristuu pilvessä itsessään, saamme salaman.”
“Pyörretuuli saa alkunsa kun alkuasteella oleva pyörremyrsky epäonnistuu pakenemaan pilvestään: vastustuksen vuoksi syntyy pyörre, ja se koostuu spiraalista joka laskeutuu maahan ja vetää mukanaan pilven jota se ei voi karistaa. Se liikuttaa asioita tuulellaan siihen suuntaan mihin se puhaltaa suorassa linjassa, ja pyörii ympäri kiertoliikkeellään ja tempaa väkisin mukaansa kaiken minkä kohtaa.”
(Lainaus: Wikipedia)

Aika hyvin määritelty tuohon maailmanaikaan! Nykytieteen valossa tämä kuulostaa n. 8-vuotiaan, sääilmiöistä innostuneen pikkunörtin selostukselta.

Varsinainen sään ennustaminen yleistyi vasta lennättimen mahdollistamana 1800-luvun puolivälissä, kun tietoja oli paremmin saatavilla maailman eri kolkista. Ensimmäinen sääennuste painettiin Lontoossa the Times-lehteen v. 1861. Sääennuste piti tiettävästi paikkansa: “17 astetta, navakkaa lounaistuulta, selkeää”.

Menneen Mikkelinpäivän toisesta sanonnasta: “Mikkelistä päre pihtiin, tutti rukkiin (what?), kaali kuppiin, akat pirttiin ja nauriit kuoppaan” muodostan myös uutta versiota:

Unohda päreet – varsinkin päreiden polttaminen, älä luulekaan koskevasi pihteihin, unohda tutit ja rukit, älä-helkkarissa-syö-kaalia-hajun-takia, älä kaiva nauriille kuoppia, sillä sinulla ei ole nauriita…

Tästä sanonnasta jäi siis jäljelle vain yksi kohta: “Akat pirttiin, ettet tartuta muitakin ja muista ottaa kaikki lääkkeet! Atsiuh!”

MENNEISYYDEN INDIANA JONESIT

Tutkimusmatkailijat kuten James Cook, Marco Polo, Fernando de Magalhaes ja David Livingstone lienevät tuttuja nimiä kaikille.

Marco Polo kierteli Kiinassa 1200-luvulla, tosin hänen matkojaan on epäilty suureksi huijaukseksi. On esitetty, että hänen matkakertomuksensa on koottu pelkkien kuulopuheiden mukaan. Tämä kuulostaa samanlaiselta salaliittoteorialta, kuin kuussakäynneistä on kehitetty:

“Emmä usko et siel ois käyty, studiossa ne kuvat on otettu, ihan persiillään kaikki valot ja varjot…”

James Cook ja Fernando de Magalhaes kiertelivät ympäri maailmaa; nämä reissut lienevät kaikkien mielestä tositapahtumiin perustuvaa historiaa. Magalhaes paineli laivojensa kanssa menemään 1500-luvulla, Cook puolestaan 1700-luvulla. Molemmat herrat pääsivät kartoittamaan täysin tuntemattomia alueita useilla tutkimusretkillään maailman ympäri.

“Emmä tiiä, kävix ne muka oikeesti jossakin, onx mitää todisteita…”

David Livingstonen nimi on tuttu mm. legendaarisesta löytymisestään. “Tohtori Livingstone, otaksun?” lausahti häntä etsimään tullut toimittaja Henry Stanley keskellä Afrikan syvintä viidakkoa. Livingstone oli aiemmin löytänyt Victorian putoukset omien tutkimusretkiensä aikana.

“Ei siel missää oo käyty, se toimittaja keksi hyvän jutun; se oli varmaan Seiskassa töissä…”

Samoihin aikoihin 1800-luvulla Afrikkaa tutki vähemmän tunnettu tutkimusmatkailijakaksikko: John Speke ja Richard Burton. Heidän tarkoituksenaan oli löytää Niilin lähteet. Tällä matkalla löytyi mm. Tanganjika- ja Victoriajärvi, mutta heidän tiensä erosivat Burtonin sairastuttua vakavasti. Speke palasi Englantiin ja piti Royal Geographic Societylle puheen Niilin lähteiden löytymisestä yksin (tämä seura oli merkittävässä asemassa tutkimusmatkojen rahoittajana ja maantieteen edistäjänä). Tästäkös Burton hermostui; heidän oli pitänyt puhua aiheesta yhdessä. Koko homma räjähti käsiin ja heille sovittiinkin lopulta yhteinen keskusteluaika syyskuulle v. 1864.

Keskustelua edeltävänä päivänä Speke kuoli metsästyksen yhteydessä, kun hänen aseensa laukesi itsestään.

“Ei se mitään itexeen lauennut, joku niittas sen ketoon ihan varmasti…”

Vähemmän tunnettuihin tutkimusmatkailijoihin kuuluu myös Percy Fawcett. Tämän herran sanotaan olleen oikeana esikuvana Indiana Jonesille. Fawcett tutki erityisesti etelä-Amerikkaa, jonne hän palasi kerta toisensa jälkeen edellisen tutkimusmatkansa päätyttyä. Hän mm. raportoi aiemmin löytymättömistä eläinlajeista jo aiemmin mainitulle Royal Geographic Societylle.

Percy Fawcett otti viimeiselle matkalleen mukaansa poikansa Jackin; heidän tarkoituksenaan oli viimein löytää kullastaan kuuluisa kaupunki El Dorado. Tosin Percy itse nimesi etsittävän kaupungin nimellä “Z”. Tällä matkalla he sitten yhtäkkiä katosivat v. 1925.

Ennen katoamistaan yksi Percyn viimeisimmistä viesteistä vaimolleen oli: “Jack voimistuu päivä päivältä, retki ei tule epäonnistumaan”.

Fawcettin seurueen kohtalosta on tietenkin useita teorioita. On esitetty, että alueen intiaanit ovat vanginneet heidät/syöneet heidät/tappaneet heidät, koska he olivat sairaita. Yksi teoria esittää, että Percy poikansa kanssa halusikin kadota ja he perustivat oman, teosofisen yhteisönsä viidakkoon.

Mitään näistä teorioista ei ole pystytty todistamaan, mutta lukuisten etsintäretkien aikana 100 etsijää on menettänyt henkensä; muutamat etsijät ovat kadonneet viidakkoon samalla tavoin jälkiä jättämättä.

“Ei siel oo kukaan kadonnu, aina pitää saada lisää seuraajii Instaan…”

James Cook kuoli Havaijilla alkuasukkaiden hyökkäyksen seurauksena, samoin kuoli Magalhaes Filippiineillä. Marco Polo kuoli varakkaana miehenä Venetsiassa. Livingstone kuoli Sambiassa, hänen sydämensä on haudattu puun alle ja kuivattu ruumis kuljetettiin Englantiin. Speken kuolema on tässä jo kerrottu, mutta ei selitetty. Riitakumppani Richard Burton kuoli 69-vuotiaana, jolloin hän oli saanut ritarinarvon ja osasi 29 kieltä.

“Ketä kiinnostaa, missä ne kuoli, jotai vanhoi äijjii, anyway”.

Percy Fawcett poikineen on jäänyt viidakon uumeniin, mutta miten ja miksi… itse epäilen sairausteoriaa, tuohon aikaan sairastuminen saattoi olla kohtalokasta kenelle tahansa. Tutankhamonin haudan etsinnän rahoittaja lordi Carnarvon kuoli äkillisesti moskiitonpiston aiheuttamaan tulehdukseen muutamia viikkoja haudan avaamisen jälkeen, sillä antibiootteja ei oltu vielä tuolloin kehitetty ihmiselle sopivaan muotoon.

Menepä siinä sitten viidakkoon näillä eväillä; ilman kuvausryhmää ja ilman mitään lääkinnällistä apua hätätilanteessa. Nykyajan survival game-ohjelmat eivät ole mistään kotoisin, sillä tuotantoyhtiö pitää kuitenkin kaikista osallistujista huolta. Todelliset äijät painuivat aikoinaan macheten ja/tai laivan kanssa etsimään jotakin; ilman tietoa kotiinpaluusta.

“Ääh, ei ne mitään etsiny. Ne vaan lähti v****un, ku ne ei jaksanu kuunnella kaikkee nalkutusta”.

HEMMETIN BUCKET LIST!!

Bucket list tarkoittaa listaa, johon henkilö kirjaa esim. 100 asiaa, jotka haluaa tehdä ennen veivinheittoa. Bucket list- nimitys tulee englanninkielen termistä “to kick the bucket” eli potkaista tyhjää. Suomessa tämä usein käännetään ämpärilistaksi… aargh, kuinka yllättävää!

Netistä löytyy useita vinkkejä oman ämpärilistan muodostamiseen. Ideoita löytyy esim. matkailukohteista, aktiviteeteista, hyväntekeväisyyskohteista tai opeteltavista taidoista. Vaihtoehtoja löytyy niin runsaasti, että voisi alkaa puhumaan saavilistasta tai uima-allaslistasta.

Meikäläiselle tuottaa kylmiä väreitä koko ajatuskin; pitäisikö tässä suorituskeskeisessä yhteiskunnassa alkaa keräämään lisää itseaiheutettuja paineita? Ei kiitos, yst.terv. Akka.

Ymmärrän kyllä, että joillekin ihmisille tavoiteltavien asioiden konkreettinen listaus auttaa niiden toteuttamisessa; eipä siinä mitään. Tässäkin asiassa olisi kuitenkin hyvä muistaa, että voi aloittaa pienemmästäkin määrästä kuin esim. tuo 100 eri asiaa…

Otanpa tarkasteluun muutaman esimerkin eri aihealueista:

  1. Vieraile kaikissa maailman maissa. – Maiden lukumäärä on hieman epäselvä, sillä osa valtioista odottaa edelleen itsenäiseksi valtioksi julistamista. Lukumäärä vaihtelee laskutavasta riippuen 200 molemmin puolin. Mikäli tämän aikoo toteuttaa, ämpärilistan 1. kohta voisi olla “ala keräämään hemmetin paljon massia”. Toisena voisi olla: “varaudu hirvittävään vastalauseryöppyyn kaiken sen lentämisen aiheuttamasta hiilijalanjäljestä”.
  2. Vieraile Macchu Picchulla. – Turistien määrää rajoitetaan, sillä vuosittain alueella käy 1,5 miljoonaa turistia. Alueelle on kehittynyt varsinainen jäteongelma, sillä vaikean maaston ja korkeuden (2400 m merenpinnan yläpuolella) takia roskahuolto on hankalaa. Jokainen turisti jättää jälkeensä arviolta 2-3 kg roskia, joista suurin osa on muovia (Yle/Reuters).
  3. Vieraile Niagaran putouksilla. – Tätä nähtävyyttä käy ihmettelemässä 30 miljoonaa turistia vuosittain. Alueella on mahdollista (tietenkin hermeettistä maksua vastaan) lennellä pienkoneella tai helikopterilla, erilaisia laiva- ja veneretkiäkin on tarjolla. Erääseen risteilyyn kuuluu mm. ilotulitus pimeän aikaan. Tässä vaiheessa voi taas miettiä niitä ympäristöasioita…
  4. Aloita uusi liikuntaharrastus. – Suomessa tapahtuu vuosittain yli 300 000:lle ihmiselle tapaturma urheiluharrastuksessa. Vammoista aiheutuvat kustannukset ovat n. 1 miljardin euron luokkaa. Kannattaa miettiä, mitä aloittaa ja miten.
  5. Mene kihloihin/naimisiin/perusta perhe. – Koko Euroopassa yli 30 % talouksista on sinkkutalouksia, Ruotsissa jopa yli 50 %. Suomessa luku on tänä vuonna 44 % eli 1,2 miljoonaa henkilöä. Lapsettomia avo-/aviopareja oli tilastojen mukaan (v. 2016) n. 750 000. Sinkkunaisista 53 % kokevat elämän ilman avioliittoa olevan tyydyttävää, sinkkumiehistä vain 38 % (Väestöliitto/Kontula 2016). Että mene siinä sitten yrittämällä naimisiin, jos olet mies. Puolet sinkkunaisista ei halua.
  6. Kaada oma joulukuusesi. – Joissakin kunnissa myönnetään maksua vastaan puunkaatolupa. Suurimmat kaupungit eivät hyväksy tällaista ollenkaan ja sakkomaksu on 50 e/metri luvatta kaadetusta kuusesta.
  7. Adoptoi orpo elefanttivauva. – MITÄ?? Ei mitään kommentoitavaa.
  8. Valitse julkisuuden henkilö, jonka kanssa aiot ottaa selfien. – Vainoamislaki tuli Suomessa voimaan vasta v. 2014, josta lähtien tapauksia on tullut esiin vajaa 3000. Tutkijat arvelevat, että useista tapauksista ei tehdä edes ilmoitusta. Lähestymiskieltoja myönnetään Suomessa vuosittain n. 1600 kappaletta. N. 90 % lähestymiskiellon saajista on miehiä. Suosittelen, ettei kannata alkaa stalkkaamaan ketään henkilöä oman ämpärilistan takia.
  9. Käy piknikillä. – Tämä lienee suhteellisen harmitonta, kunhan et “pikniköi” toisen omistamalla maalla. Kotirauhan rikkomisesta voi saada sakot tai vankeutta enintään 6 kk.
  10. Kävele sateessa alasti. – Alastomana esiintyminen julkisella paikalla ei sinänsä ole rikos (WHAT?), ellei joku harmistu asiasta. Tällöin poliisit saapuvat paikan päälle arvioimaan tilannetta. Henkilöä pyydetään pukemaan vaatteet päälle, kieltäytymistilanteessa voi saada sakot tai vankeutta. Kyse on sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta (kunhan joku on ensin närkästynyt ja tehnyt ilmoituksen). Ei ihan mene meikäläisen ymmärrykseen tällainen “kunhan-joku-nyt-vetää-herneen-nenään-nudismilaki”.

Nämä esimerkit riittänevät tällä erää.

Akan listassa on tällä hetkellä 1. asia valmiina: “Älä ole niin negatiivinen asioiden suhteen”. Taisi mennä sekin kohta ihan persiilleen tämän myötä. Damn, pitää aloittaa alusta! Ihan hirvee vaiva!

MUISTAN JÄÄTELÖKESÄÄ…

Me suomalaiset syömme jäätelöä eurooppalaisista eniten; noin 13-14 kg vuodessa/henkilö. Jäätelöä ostetaan siis vuosittain noin 60-70 MILJOONAA litraa pelkästään Suomessa! Kesäisin tätä herkkua puputetaan noin kerran viikossa, talvisin kulutus vähenee noin yhteen/kahteen kertaan kuukaudessa. Kukapa sitä talvipakkasilla nenä jäätyneenä miettisikään ensimmäisenä viilentävää jädeä, mielessä on tällöin enemmänkin höyryävä uunipata ja takkatuli.

Mistä ihmeestä tämä herkku onkaan peräisin? Ennen pakastinten aikakautta? Hmm…

Persiassa tarjoiltiin jälkiruokana jo 500-luvulla eaa. jäätä, jota maustettiin erilaisilla mausteilla. 400-luvulla eaa. sekoitus oli jäätä, vermiselli-pastaa ja mausteita, mm. sahramia ja hedelmiä.

Kiinassa syötiin “jäätelöä” noin 200 eaa, kun riisin ja maidon sekoitusta jäädytettiin lumella. Mahtoi olla herkullista mössöä; jonkinlaista jäädytettyä riisipuuroa. Jäätelöä maustettiin myös kamferilla, jota saadaan juurikin Aasiassa kasvavasta kamferipuusta.

Antiikin Kreikassa ja Roomassa jäätelöä tehtiin maustetusta lumesta, lunta ei siis käytetty herkun jäähdyttämiseen. Lumeen sekoitettiin hedelmiä ja hunajaa. Nykypäivänä ei tulisi mieleenkään syödä lunta takapihalta; sen verran raskasmetalleja taitaa tällaisessa jätskissä olla…

Legendan mukaan Englannin kuningas Kaarle 1 maksoi 1600-luvulla kokilleen ylimääräisen bonuksen joka vuosi, jotta tämä pitäisi jäätelöreseptinsä salaisena. Tällöin tämä ylellinen herkku pysyisi vain eliitin nautittavana jälkiruokana. Herra Kaarle 1 taisi olla aika itsekäs pask… kuningas.

1700-luvulla jäätelöreseptit alkoivat kuitenkin yleistyä; tällöin perusainekset koostuivat jäästä, sokerista ja erilaisista makuaineista. Jäätelön teollista valmistusta edisti teollinen vallankumous 1800-luvun puolella, tällöin perusainekseksi vaihdettiin jään sijasta kerma. Jäätelö alkoi olla siis ihan perustavistenkin saatavilla, ei vain harvojen herkkua.

Mikä sitten on nykypäivän suosikkimaku jäätelössä? Ei varmaankaan kamferi?

Suomalaiset luottavat vaniljaan, mansikkaan ja suklaaseen valtavasta tarjonnasta huolimatta. Mitä erikoisempia makuja mietitään varmaan kiivaasti jäätelötehtaissa, mutta menekkihän lopulta ratkaisee, mistä mausta muodostuu kestosuosikki.

Meikäläinen muistaa saaneensa Jättis-tuutin sen tultua markkinoille v. 1979. Voi sitä ihmetyksen määrää; miten iso tuutti! Ihmetys muuttui nopeasti pettymykseksi, kun paperinpoiston jälkeen koko tuutin yläosa putosi auton lattialle. Tämän jälkeen tajusin pitää paperin paikoillaan, kunnes yläosa oli syöty. Kantapään kautta ne tärkeimmät asiat opitaan!

On sanottu, että ihmisellä on ns. maku- ja hajumuisti. Tällöin jokin maku tai haju tuo elävästi mieleen jonkin menneen tapahtuman. Joku muistaa tietyn ihmisen haistaessaan jonkin parfyymin ja joku toinen muistaa ensitreffinsä maistaessaan tietynlaisia ruokia. Tämä voi selittää jäätelönkin menestyksen: “Kuinka ihanalta aurinko laiturilla tuntuikaan, kun söin sitä kinuskituuttia laineiden liplattaessa…” Tällaisen makuelämyksen kautta koko tapahtuman voi kokea uudestaan myöhemmin: auringon lämpö, kaislojen suhina, lokkien kirkuna, lempeä tuulenvire ja järven/meren tuoksu ovat piirtyneet alitajuntaan.

Suomen kesä on kuitenkin niin lyhyt muihin vuodenaikoihin verrattuna, että tällaisia muistoja on mukava vaalia ympäri vuoden vaikka jäätelöä syömällä. Me suomalaiset olemme monessakin asiassa listojen kärjessä (mm. kahvin/viinan/jäätelön ym.) kulutuksen suhteen, että selvästikin me kompensoimme jotakin syömällä ja juomalla.

Mitä me sitten kompensoimme? Sitä, että Suomessa on kaksi vuodenaikaa neljän sijasta: märkä-pimeä-kylmä-luminen-kausi (9 kk) ja lämmin-vihreä-rentouttava-uudistava kausi (3 kk).
Tästä jälkimmäisestä on otettava kaikki irti, jotta me jaksamme sen seuraavat 9 kk rämpiä ihan järjettömissä olosuhteissa.

Muistan jäätelökesää… (Maarit Hurmerinta)

ELETTIINPÄ ENNENKIN…

On merkillistä, että maailmassa on tuhansia ihmisiä, jotka muistavat asioita “entisestä elämästään”. Yksi nuorimmista lienee 3 – vuotias (s. 1929) intialainen Shanti-tyttö, joka hämmästytti vanhempansa puheillaan aviomiehestään ja kuolemisestaan synnytykseen.

AI SIIS MITÄ?! (1. kerran)

Shantin kertomukset asuinpaikastaan ja tästä “aiemmasta” elämästä olivat erittäin tarkkoja ja tätä tapausta tutkittiinkin ihan Intian virkamiesten johdolla. Kaikki esiintulleet seikat todettiin paikkansapitäviksi (koskien tytön aiempaa kotikaupunkia, kotia, lapsia, aviomiestä jne…).

AI SIIS MITÄ?! (2. kerran)

Tämä tapaus on vain yksi monien joukossa. Esim. v. 1970 ohiolainen kotirouva Dolores alkoi yllättäen puhua saksaa aviomiehelleen ja kertoi samalla, että hän oli aiemmin elänyt 1800-luvulla Saksassa pikkukaupungin pormestarin tyttärenä (nimellä Gretchen). Hänet oli tuolloin murhattu nuoruusiällään.

Tämä aviopari lähtikin sitten ihan Saksaan asti etsimään “Gretchenin” sukujuuria, mutta etsinnät eivät tuottaneet toivottua tulosta. Jotkut seikat pitivät kyllä paikkansa, mutta esim. mainittua pormestaria ei löydetty mistään arkistoista. Hämmästystä tietenkin herätti ainakin se, että Dolores/Gretchen osasi yhtäkkiä puhua täydellistä saksaa ja tunnisti useita paikkoja ja rakennuksia Saksassa.

AI SIIS MITÄ?! (3. ja viimeisen kerran!)

Usko jälleensyntymiseen on erityisesti hindulaisuudessa voimakas; kaikki tietänevät ns. karman lain. Eli jos olet muita kohtaan ilkeä, saatat syntyä uudestaan kärpäsenä. Tästä juontuukin legendaarinen kysymys: jos käytän kärpäslätkää ja liiskaan kärpäsen, synnynkö itse uudestaan kärpäseksi?

Perusajatuksena kuitenkin on, että hyvillä teoilla päästään syntymään aina uudelleen parempaan tasoon. Mm. osa hindulaisista munkeista lakaisee harjalla tietä edessään, jotta he eivät vahingossakaan astu hyönteisten päälle. Se hyönteinen saattaa olla edesmennyt kaveri/sukulainen/kuka-tahansa-alkutasolla-oleva-heebo.

Jälleensyntymään on uskottu myös mm. Amerikan intiaanien keskuudessa ja muinaisessa Kreikassa. Yksi hyvä esimerkki on myös Tiibetin Dalai Lama. Buddhalaisuutta edustava Dalai Lama on arvonimi, joka on peräisin jo 1300-luvulta. Tämän hengellisen johtajan uskotaan olevan jälleensyntynyt Buddha. Tälle on oma nimityskin: “bodhisattva”.

Nykyinen Dalai Lama (Tenzin Gyatso) valittiin tehtäväänsä muutaman vuoden ikäisenä hänen tunnistettuaan edelliselle Dalai Lamalle kuuluneita esineitä. “Tämä on minun!” hän oli huudahtanut.

Jep, annetaanpa 2-vuotiaalle vaikka legopaketti; vastaus on varmasti “tämä on minun” tai “onko näitä lisää” tai “onko verkkokauppa auki”. (Verkkokauppa on ihan just mennyt kiinni, kuten taaperoikäisten vanhemmat osaavat kertoa).

Psykologien mielestä tällaiset kokemukset johtuvat sivupersoonahäiriöstä. Ihan ymmärrettävä selitys, mutta se ei mielestäni selitä tällaisia “kappas, osaan puhua saksaa” -ilmiöitä. Tai miten Coloradossa koko ikänsä elänyt nainen osasi kertoa yksityiskohtia elämästään Irlannissa yli 100 vuotta aiemmin.

Mikäli meikäläiseltä kysytään: olen aiemmassa elämässäni ollut kissa. Tai ehkä olen alunperin ollut koppakuoriainen, olen tietämättäni voinut saada ylennyksen seuraavaan tasoon!

Hauskinta tietenkin olisi, jos olisinkin joskus ollut erittäin arvovaltainen ja elegantti prinsessa, joka on auttanut vähäosaisia ja ollut esimerkkinä muille! Hmm… tämä tosin tarkoittaa nykyelämästä päätellen, että olen sitten kuitenkin pudonnut arvoasteikolla! Mitäköhän pahaa meninkään prinsessana tekemään, damn!

Tähän loppuun pitää mainita (otsikkoon viitaten; luulin tuota sananlaskuksi) Aleksis Kiven “Seitsemän veljestä”, jossa Juhani lauleskelee:

“Elettiinpä ennenkin,
Vaikk’ ojan takan’ oltiin,
Ojapuita poltettiin
Ja ojast’ oltta juotiin”.

Nähtävästi Juhani on ollut edellisessä elämässään jonkinlainen alkueliö, joka on asustellut ojassa tai sen takana. Tai sitten hän on ollut ihan vaan joku hörhö, joka on “juonut ojasta olutta” ja poltellut muina miehinä “ojapuita”.