RUOKAHISTORIAA

Maailma on täynnä huippukokkeja, osa heistä esiintyy (valitettavasti) tv:ssä monella eri kanavalla. Meille taviksille tämä on nöyryyttävää, aina saa tuntea itsensä surkeaksi kun ei ole koskaan kuullutkaan mistään “cevichestä”. Ruokaohjelmissa nämä mestarit tekevät mitä oudoimmista raaka-aineista huippuannoksia, samalla kun omassa keittiössä vesi palaa pohjaan kattilassa.

Tämän jälkeen kuuluu naps, kun hernekeittopurkki aukeaa. Samalla tv-kanava vaihtuu; ihan sama mille kanavalle, kunhan siellä ei ole Gordon Ramsay kiroilemassa tai Jamie Olivier esittämässä täydellistä perheenisää. Ja kappas, sattumalta sieltä löytyykin ostoskanava, jossa mainostetaan… paistinpannuja! Aargh! “Nyt perheesi saa aina herkullista ja terveellistä ruokaa!” Aargh toisen kerran!

Tästäpä juolahti mieleeni tutkia muutamia historiallisia seikkoja eri ruokalajien alkuperästä:

  • Kukapa arvaisi, että ranskalaiset perunat ovatkin todennäköisesti peräisin Belgiasta. On kerrottu, että 1. maailmansodan aikana jenkkisotilaat luulivat olevansa Ranskassa ja nimesivät syömänsä perunat tämän maan mukaan. Tämä on vain yksi selitys, sillä termiä “french fries” on käytetty jo ennen sotaakin.
  • Inkat keksivät pakasteet: he veivät perunoita yöksi jäätymään Andien vuorenrinteille. Kerrassaan nerokasta!
  • Asteekit keksivät popcornin ja kaakaon. Mayat ja pohjois-Amerikan intiaaniheimot käyttivät purukumina puun mahlaa. Myös Suomesta on löydetty 5000 vuotta vanha koivuntuohitervasta tehty klöntti, jossa näkyy hampaanjäljet. Pure Jenkki, nyt uutuusmaku: koivuntuohiterva! Omnomnom.
  • Sandwichin jaarli pyysi 1700-luvulla kokkiaan tekemään hänelle leivän, joka ei sotkisi kesken ollutta korttipeliä. Kokki lätkäisi leipäpalaset vastakkain, ja näin syntyi kuuluisa eväsleipä. Oli kyllä melkoisen laiska jaarli, kun ei viitsinyt edes korttipeliä kesken jättää…! Kunpa tuolloin olisi ollut patenttioikeudet, kokki olisi tienannut miljoonia keksinnöllään.
  • Maailman vanhimmat reseptit ovat n. 4000 vuoden takaa; Babylonian kuninkaan Hammurabin alainen virkamies kirjoitti kahteen savitauluun 21 liharuokaohjetta. Nämä ohjeet eivät nähtävästi olleet äitien tekemää ruokaa… Mukana oli kuitenkin myös 4 kasvisruokaohjetta!
  • Vanhin juusto on peräisin yli 3000 vuoden takaa Egyptistä faarao Ramses 1:n aikakaudelta. Tätä löytöä voisi varmaan kutsua nykypäivänä homejuustoksi, heh heh.
  • Mainitun Gordon Ramsayn suosikin “Wellingtonin pihvin” alkuperä on löyhästi liitetty 1800-luvulla eläneeseen herttua Wellingtoniin. Tätä liharuokaa on kuitenkin tehty myös Ranskassa ja Irlannissa, nimitys lienee vain muotoseikka. Herttua on varmaankin pitänyt tästä taikinaan kääritystä lihakimpaleesta ja nimi on jäänyt elämään.
  • Vanhin todiste alkoholin valmistuksesta löytyy Kiinasta 9000 vuoden takaa, viinin ja oluen valmistuksesta on löydetty todisteita n. 4000 vuoden takaa. Kuuluisa “Marskin ryyppy” on syntynyt, kun marsalkka Mannerheim halusi peittää huonolaatuisen vodkan maun joillakin kalliimmilla ainesosilla.

Näiden tietojen valossa se valmis hernari on ihan kelpo ruoka. Ei kannata odottaa pannukakkua jälkiruoaksi, se on todennäköisesti raakaa keskeltä ja reunoista palanut. Ja se on ihan uunin vika.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *