Useimmat muistanevat suomalaisesta kansanperinteestä tällaisia nimiä, kuin Ukko ylijumala, Tapio, Ilmarinen, Ahti ja Joukahainen. Kysehän on tietenkin pakanallisista jumalista, jotka me muistamme Kalevalasta.
Ennen kristinuskoa muinaiset suomalaiset uskoivat kaikenlaisiin jumaliin, jumaluuksiin, haltioihin ja… melkein mihin tahansa. Rajanveto jumalan ja taruolennon välillä onkin usein häilyvä, sillä jokaisella pienellä sammakkolammella ja purkukuntoisella torpallakin saattoi olla oma suojelijansa. Vainajienkin jonkinlainen palvonta on ollut yleistä, ja joistakin menehtyneistä uskottiin muodostuvan suojelushenkiä.
Noh, näin kesäisessä luonnossa liikkuessa voi olla vaikeaa kuvitella, kuinka jokin jääkautinen jättimötikkä (siirtolohkare) saattoi tuolloin olla pienelle ihmiselle hyvinkin pyhä paikka: jättiläinenhän sen on varmastikin siihen heittänyt raivonpuuskassaan keskelle metsää!
Maailmaa on kuitenkin yritetty jäsentää ja ymmärtää jo tuolloin, eikä olekaan ihme, että monet ihan tavallisetkin seikat selitettiin uskonnon tai uskomusten kautta. Kaikenlaisille hengille “uhraaminen” oli aivan luonnollista, jotta sadosta tulisi hyvä ja elikotkin pysyisivät terveinä ja tuottavina.
Mikael Agricola listasi jo v. 1551 useita suomalaisia ja karjalaisia epäjumalia, ja tämä runomuotoinen listaus mainitseekin nimeltä useita pakanallisia jumaluuksia ja muita olentoja. Myöhemmänkin perimätiedon keräämisen ja mm. oikeudenkäyntipöytäkirjojen myötä perinnetietoa on onneksi säilynyt nykypäiviin asti. Vielä 1800-luvulla mainitaan pidetyn Ukon vakat -nimisiä, pakanallisia juhlia, joissa pyydettiin Ukko ylijumalalta hyvää satoa. Kristinuskosta huolimatta tällaiset vanhat perinteet pysyivät siis sitkeästi voimissaan.
Dauidin Psalttari – Wikipedia Mikael Agricolan epäjumaluusteksti
Keitäpä muita, pakanallisia hiippareita oli sitten olemassa näiden tunnettujen mahtiäijien ohella? Well, Ukko ylijumalan lisäksi oli tietenkin… Akka, mutta tämän jumalan esiintyminen/olemassaolo on hyvin tulkinnanvarainen seikka. Akan nimen on väitetty olleen Rauni, mutta on myös mahdollista, että Ukkoa kutsuttiin Rauniksi. Ota tästä nyt sitten selvää…!
Yleensä Akka lukee pääsääntöisesti englanninkielisiä lähteitä, mutta näissä asioissa on valitettavasti tutkittava vähää, suomenkielistä matskua. Näihin mytologisiin hahmoihin onkin harvinaisen vaikeaa perehtyä, sillä lähteestä ja alueesta riippuen tietyllä haltijalla voikin olla täysin eri nimitys tai merkitys. Tässäpä vapaasti muotoiltuna hyvä esimerkki eri lähteistä etsittyinä (joka lopetti perehtymisinnon heti alkuunsa):
Hittavainen oli metsänhaltija, joka avusti jänismetsästyksessä, mutta nimi on saattanut olla myös muodossa Huittavainen. Hittavaiseen on liitetty myös metsänhaltija Kuippana, joka voi myös esiintyä muodoissa Kuihkamo, Kuittola, Kuituri, Kuikuli, Kulkia, Kuittia, Kuihtana tai Huuhkana. Kuippana lienee myös sama kuin Hippa, joka voi esiintyä myös nimillä Hiippa, Hiippo, Hippo, Vippo tai Viipeli Viippo.
Että näin. Tarvitaan siis hermeettistä kärsivällisyyttä, aikaa ja vaivaa, jotta pääsisi edes alkuun muinaisten esi-isien uskomuksista. Nähtävästi tutkijatkaan eivät ole perillä kaikesta, kun näiden olentojen yhteydessä mainitaan usein “saattaa myös olla, että…” tai ylipäätään sana “ehkä.” Aargh! Aivan samalla tavoin vaihtelevat haltijoiden/henkien kuvauksetkin: “Hiidet olivat pieniä, ilkeitä olentoja. Jotkut hiidet olivat jättiläisiä.” Ahaa; eli ne olivat siis KAIKENKOKOISIA.
Tai sitten vapaasti muokattuna:
“Parat olivat auttavia kotihaltijoita, tai eritoten noidan apuolentoja, jotka kävivät varastamassa karjaa.” Siis MITÄ?! Hyviksiä vai pahiksia, yrittäkää nyt jo päättää! Mikä parasta; para saattoi olla muodoltaan pallomainen/tuohirulla/kissa/lintu/sammakko tai itse piru. Kiitos näistä harmaista hiuksista, varsinkin Wikipedia, tästä aiheesta!
Näillä tällaisilla periaatteilla onkin parempi, että itse kukin keksii itselleen mukavia kotijumaluuksia ihan omalla sohvallaan istuen. Akka ehtii ensin ja aloittaa:
“KURTTELI on juustonraastimen suojelusolento, jota voidaan säätilasta riippuen kutsua myös nimillä KÄYTSÖ, TÖRTTELI JA TURSUKAS. Mikäli raastettava juusto on erityisen pieni kannikka, myös nimitys HOURSKA on mahdollinen. Tämä haltija on muodoltaan mikroskooppisen pieni, mikäli keittiö sijaitsee talon länsipuolella. Talon itäpuolella taasen haltija esiintyy suurikokoisena, harmaana sumuna, jonka ympärillä ilma väreilee.
Haltijalle on myös ominaista, että se on parillisina päivinä suojeleva omistajaansa kohtaan, mutta parittomina päivinä se viskoo patoja ja kattiloita pitkin seiniä ja kirkuu. On myös huomattava, että mikäli tämä haltija asuu kaapissa, jonka viereisessä kaapissa säilytetään lautasia, voi haltijaa tuolloin kutsua myös astiaston suojelushengeksi. Ks. tällöin linkki kohdasta astiaston suojelushenki RUINUTUS/PEIRU/KEDETTU/TERPPANA, sillä tämänkin taruolennon nimet ja tavat vaihtelevat suuresti.”
Got the point?! Akka ei pistä papereita vetämään “kansatieteen muinaiset örkit ja öttiäiset”-luennoille yhtään minnekään. Pitäkää jumaluutenne ja haltijanne; varsinkin Akkanne, jonka nimi saattaa olla Rauni; tai ehkä sen Ukon nimi onkin Rauni. Antakee ny jo olla, voi mahroton sentäs teittien kanssa…!
Tähän loppuun hyvä lainaus Kalevalasta:
Hiljan haukkui linnan hiisi, harvoin harmio mureksi.
Sanoi Pohjolan isäntä: “Käyös, akka, katsomahan,
mitä haukkuvi halikka, linnan luppa luikuttavi!”
Akka tuon sanoiksi virkki: “En joua, käkeäkänä:
pere on suuri syötettävä, murkinainen suorittava,
leipä paksu leivottava, taikina taputettava;
leipä paksu, jauhot pienet, leipoja vähäväkinen.”
Sanoi Pohjolan isäntä: “Ainap’ on akoilla kiire,
aina työtä tyttärillä, pankollaki paistuessa,
vuotehellaki venyissä. Mene, poika, katsomahan!”
(runeberg.org)
Jep, Akkaa ei komenneta katsomaan koiran haukuntaa, tai suorittamaan mitään muutakaan tekstissä mainittua aktiviteettia. Pohjolan isännän olisi kannattanut heti ensimmäiseksi pistää se poika asialle, hah haa!!
