JUNALLA PÄÄSEE! AINAKIN JOSKUS… JA JONNEKIN!

Eteläisessä Suomessa moni työmatkalainen huokaisee helpotuksesta: talven lumikaaos ei ole toistaiseksi aiheuttanut VR:n kalustolle ongelmia. On se merkillistä; miten joka vuosi junaliikenne puuroutuu, kun maahan sataa muutama sentti lunta. Samalla tavoin joka vuonna “ensilumi yllätti autoilijat”. Ainakin siis harmailta hiuksilta on nyt vältytty kaikin puolin näiden leutojen kelien vallitessa.

Tulipa tästä poikkeuksellisesta tilanteesta mieleeni tarkastella muutamaa historiallista näkökulmaa rautateihin liittyen; ensimmäisenä tietenkin tuli mieleen päärautatieasema Helsingissä. Junaliikenne Helsingin ja Hämeenlinnan välillä aloitettiin v. 1862, nykyinen “kivimies”-asema on jo toinen asemarakennus Helsingin päässä. Kivimiehet eli “Lyhdynkantajat” ovat seisoneet paikoillaan vuodesta 1914. Sen kyllä huomaa, sen verran jäykkiä ja kivikasvoisia nämä ukkelit ovat.

Alkuperäistä asemaa purettiin pikkuhiljaa nykyisen aseman tieltä usean vuosikymmenen ajan. Tilannetta tietenkin hankaloitti… yllättäen… muutamat rakennusvaiheen aikana käydyt sodat. 1. maailmansodan aikana asemarakennus toimi venäläisten sotilassairaalana, 2. maailmansodan aikana jatkuvat pommitukset tekivät merkittäviä vahinkoja eikä haavoittuneiltakaan tietenkään vältytty.

Eikä siinä vielä kaikki; v. 1950 suurpalo tuhosi koko ullakkokerroksen alkutekijöihinsä. Palo oli saanut alkunsa hissistä. No nih, kukas siellä taas veteli Työmies-tupakkia hissimatkalla? Ärgh!

V. 1990 tapahtui myös onnettomuus, kun yli 600 metriä pitkä tavarajuna rysähti suoraan aseman sisään. Kukaan ei onneksi kuollut, ainoastaan kuljettaja sai lieviä vammoja. Tämän jälkeen radoille lisättiin nykyisinkin käytössä olevat keltaiset stopparit. Ihmettelen kyllä, miten tuollainen stoppari pysäyttäisi yli puolen kilometrin pituisen täydessä lastissa olevan tukkijunan…
Jos se juna on päättänyt porskuttaa eteenpäin, niin siinä ei maanittelut paljon auta: “Hei pysähdy nyt, jooko, tässä on tällainen puomikin että siihen pitäis kyllä niinku pysähtyy…”

Presidentti Kyösti Kallio sai päärautatieasemalla sydänkohtauksen v. 1940 ollessaan matkalla kotiinsa Nivalaan ja kuoli päälaiturille saattueensa ympäröimänä. Saattuessa oli mukana mm. hänen seuraajansa Risto Ryti sekä marsalkka Mannerheim. Valitettavasti väistyvä presidentti ei täten koskaan päässyt määränpäähänsä eli kotiin.

Mannerheimista puheenollen… 2. maailmansodan aikana erääseen tiettyyn junaan liittyy merkillinen tapahtuma: junaan saapui itse herra Hitler! Kyse oli marsalkka Mannerheimin 75-vuotissyntymäpäivästä.

Mannerheim vastaanotti Hitlerin 15-vaunuisessa junassa, johon sisältyi mm. salonkivaunu, ilmatorjuntavaunu, autojenkuljetusvaunu ja makuutiloja. Marsalkka saapui junakyydillä Mikkelistä tapaamispaikkaan Vuoksenniskalle, Helsingistä saapui junalla suuri vastaanottoseurue ja Hitler itse lensi hävittäjäsaattueen kera Saksasta. Synttärilahjaksi Marski sai Saksan Kotkan ritarikunnan kultaisen suurristin sekä Hitlerin muotokuvan. Jee, bileet käyntiin! Vappupillit esiin, skumpat jakoon ja heitetään vaikka tikkaa tuohon Hitlerin pärstäkuvaan!

Tosiasiassa keskellä sotaa kaikki olivat vain tyytyväisiä, että Hitler ei esittänyt Suomelle mitään vaatimuksia ja kuuden tunnin vierailun jälkeen Hitler lähti paluumatkalle kohti Saksaa. Tapaamisessa oli pidetty puheita, yksityisiä keskusteluja ja syöty juhlalounas. Tapansa mukaan Hitler kieltäytyi alkoholista ja lihansyönnistä. Tämän jälkeen toivottavasti alkoivat oikeat synttärijuhlat; mene ja tiedä. Ehkä solmioita ainakin löysättiin hetken hiljaisuudessa helpotuksesta huokaillen.

Ensimmäisen junayhteyden päätepaikka eli Hämeenlinnan rautatieasema tuhoutui sisällissodan yhteydessä v. 1918. Saksalaisten kranaatti räjäytti asemalla seisoneen punaisten ammusjunan. Tästä seurasi aikamoinen “KABOOM”. Uusi rakennus valmistui kuitenkin jo v. 1921 ja se on rakennettu lähes samanlaiseksi kuin alkuperäinenkin.

Päärataa jatkettiin v. 1870 (tietenkin keisarivallan aikana) Venäjälle Pietariin ja v. 1876 Toijalan kautta Tampereelle. Siitä eteenpäin rataverkkoa laajennettiin pikkuhiljaa, mutta nykypäivänä lentoreitit ovat tietenkin varteenotettava vaihtoehto pidemmille matkoille. Ensimmäisten junien kulkunopeus oli noin 25 km/h, mutta sekin oli siihen aikaan parempi kuin hevoskyydin nopeus.

Sitten jos/kun ne järkyttävät lumimäärät tänne eteläänkin taas “yllättäen” saapuvat, voisi se hevoskyyti olla itse kullekin paras vaihtoehto.

Kauheassa liikennekaaoksessa voisit painella hienosti menemään hevosella tukka tuulessa hulmuten, kuten Legolas Sormusten herrassa!

Bussit ja autot seisoisivat lumipenkereissä, juna-asemilla tulisi kuulutuksia junien myöhästymisistä ja peruutuksista, pomo soittelisi perään, mihin olet jäänyt… Samaan aikaan kaikki ihmiset näyttäisivät sinulle iloisesti keskaria uljaita kannustushuutoja huutaen; kuten “mee nyt v***uun siitä elvistelemästä!” tai “ota kyytiin, v***u, maksan ihan mitä vaan!”

AUTON TAKANA ON NAINEN!

Jostakin syystä sukunimi Benz kuulostaa tutulta… liittyyköhän tämä jotenkin Mercedes Benz-automerkkiin? Kyllä vain liittyy: herra Karl Benz patentoi v. 1879 bensiinikäyttöisen polttomoottorin. Tuohon aikaan auto oli lähinnä vitsi ja tarkoitettu varakkaiden miesten huviajelukäyttöön.

Hysteeriset englantilaiset määräsivät jopa jossain vaiheessa, että auton edessä piti kulkea mies heiluttamassa punaista lippua! Tämä kertoo paljon tuon ajan autojen nopeudesta: “Hirvittävä vaaratilanne, auto tulee! Kävelen lipun kanssa tässä auton edessä, jotta ihmiset säästyvät onnettomuuksilta!”

Herra Karl Benzin ensimmäisessä autossa oli kolme pyörää ja nykyisen ratin sijasta vipu kääntymistä varten. Benz kehitteli polttomoottorin lisäksi muitakin auton ominaisuuksia mm. “kaasun, polttoainejärjestelmän, akusta virtansa ottavan sytytysjärjestelmän, sytytystulpan, kytkimen, vaihdetangon ja vesijäähdyttimen. Benz kehitti myös makaavan yksisylinterisen nelitahtimoottorin”.

Kiitos Wikipedialle näistä tiedoista, sillä kahdesta asiasta akka ei tiedä mitään: urheilusta ja autoista. Eikä avaruudesta, eikä tietokoneista. Eikä lentokoneista tai laivoista tai maanviljelystä tai lääketieteestä. Matematiikasta akka tietää, sillä akka osaa laskea kahteen.

Joka tapauksessa herra Benz tuskaili automobiilinsa huonon menekin/taloudellisten paineiden myötä, samalla hänen vaimonsa Bertha Benz tuki hänen pyrkimyksiään rahallisesti omaisuutensa ansiosta.

Vuonna 1888 Bertha teki radikaalin päätöksen: hän lähti kahden teini-ikäisen poikansa kanssa ajelemaan tällä kolmipyöräisellä hirvityksellä vanhempiensa luokse 105 km:n päähän. Lähtöpaikkana oli heidän kotinsa Saksan Mannheimissa ja vanhempien koti sijaitsi vuoristoisessa Pforzheimissa.

Tuohon aikaan tällainen ratkaisu oli ennenkuulumatonta; hän lähti ilman aviomiehensä lupaa. Ja vielä autolla. Herregud sentään!

Matkan aikana Bertha koki monia vastoinkäymisiä. Auto kulki petrolieetterin jatkojalosteella (ligroiini) ja polttoainetankki oli pieni. Hän joutui hankkimaan täydennystä matkan varrelta apteekista, luonnollisesti huoltamoita tuohon aikaan ei vielä ollut. Autoa jouduttiin myös työntämään korkeiden mäkien sattuessa kohdalle, senpä takia varmaankin teinipojat olivat matkalla mukana työntöapuna.

Mekaanisia ongelmiakin toki ilmaantui: eräs kyläseppä joutui korjaamaan akseliketjun, Bertha korjasi tukkeutuneen polttoaineputken hattuneulalla sekä viallisen sytytysjohtimen eristeeksi hän laittoi sukkanauhansa. Jarrupaloja hän joutui myös korjailemaan kengänpalasilla, sillä eristeenä toimineet nahkapalat kuluivat käytössä. Jonkinlaista naisenergiaa tähänkin on tarvittu 1800-luvulla!

Berthan matkan seurauksena herra Benz teki useita parannuksia näihin havaittuihin ongelmiin.

Bertha poikineen oli lähtenyt matkaan aamuvarhaisella herra Benzin vielä nukkuessa. Perillä he olivat illansuussa; 105 km:n matka taittui noin 12 tunnissa. Päätähuimaava nopeus! Tuohon aikaan hevoskyydillä matkaan olisi toki kulunut enemmän aikaa ja hevosia olisi jouduttu välissä vaihtamaan. Berthan tarkoituksena olikin näyttää, että autollakin tällainen pitkä matka onnistuu. Perille päästyään Bertha lähetti sähkeen miehelleen, että kaikki on kunnossa ja he ovat päässeet määränpäähänsä.

Olisinpa tuolloin ollut näkemässä herra Benzin naaman! Tulikohan sanomista tällaisesta luvattomasta retkestä vai mitä tapahtui… ! Seuraavana päivänä kuitenkin Bertha lähti taittamaan samaa matkaa takaisin kotiin.

Matkan seurauksena Benzit saivat runsaasti julkisuutta, kokemusperäisiä parannuksia auton ominaisuuksiin ja täten lisää autotilauksia. Tämä olikin Berthan tavoite.

Aikamoinen onnenpekka tämä herra Karl Benz: kuka nainen nykypäivänä rämpisi mutaisilla teillä miehensä keksinnön puolesta… tai kuka nainen ylipäätään keksisi tällaisen markkinointitempauksen! Matkan tärkein tarkoitus oli kuitenkin osoittaa, että pitkätkin matkat onnistuvat tällaisella uudella automobiililla. Tästä matkasta käytännössä alkoi autoteollisuuden kehitys.

Toisin kuin luullaan; Mercedes Benz ei ole saanut nimeään Benzin tyttären mukaan. Karl Benzin ohella autoa kehitteli samaan aikaan Gottlieb Daimler. Heidän yrityksensä yhdistyivät lopulta v. 1926, mutta jo v. 1902 tuotenimi Mercedes tuli käyttöön yritysrahoittaja Emil Jellinekin tyttären lempinimestä.

Bertha Benzille on perustettu kaksi yhdistystä ylläpitämään tätä historiallista matkareittiä Mannheimista Pforzheimiin. Reitti on nykyään museotie ja matkan varrella on lukuisia nähtävyyksiä. Meikäläisen mielestä paras ratkaisu olisi kuitenkin ollut auton nimeäminen Bertha Benziksi alunperinkin.

“Ai, sulla on uus Mersu!” sanotaan. Parempi olisi sanoa: “Ai, sulla on uus Bertha!”

OLE POSITIIVISEMPI IHMINEN

Viime vuosina on  kovasti ollut trendinä “kasvattaa omaa onnellisuuttaan” olemalla kiitollinen siitä, mitä sinulla on. Että joka päivä lausuttuna nämä mantrat auttavat ihmistä olemaan positiivisempi kaikkea kohtaan.

Ajatus on todella hyvä; ilman muuta pitää osata arvostaa ihan perusasioita. Monesti ne perusasiat vaan jäävät unohduksiin arjen pyörityksessä. Pesukoneelle voisi sanoa joka päivä: “Kiitos, että toimit!”

Tätä pitääkin testata ihan käytännössä, kun nykypäivänä mitään ei tehdä kestämään ja pesukoneen arvioitu kestoaika on noin 5 vuotta. Mikäli tällainen tekniikka toimii, pitää valmistajien lätkäistä koneen kylkeen lappu: jos haluat pidentää koneen käyttöikää, puhu sille joka päivä!

Olen puhunut kukillekin. Tämä on vanha uskomus; kukat kasvavat tällöin paremmin. Harmillista kyllä, olen laulanut kukat suohon, kuten Väinämöinen Kalevalassa.

On siis aika kokeilla uusia niksejä ja listata asioita, joita kukaan ei ole osannut arvostaa:

1. Olen kiitollinen, etten ole joutunut kohtaamaan Tarzanin kohtaloa: jäädä yksin viidakkoon eläinten keskelle. Ei vanhempia, ei kasvatusta, ei älyllistä seuraa, pitää osata puhua “apinoiden kieltä” ja pitää heilutella itseään liaanista toiseen huutaen legendaarista älämölöä.

2. Samasta syystä olen kiitollinen, etten ole Jane. Perusteluja ei tarvita edellisen jälkeen.

3. Olen kiitollinen, ettei mikään hyönteinen tms. ole purrut minua tai läheisiäni niin, että siitä seuraisi joitakin omituisia seurauksia. En haluaisi nähdä Spidermania kotioloissa tai ylipäätään olla katsomassa, kun joku muuntautuu ihmissudeksi, vampyyriksi tai supersankariksi.

Hulkin kalsarit täyttäisivät koko edellämainitun pesukoneen ja pesukoneelle pitäisi taas puhua nätisti, että se toimisi. Ihmissusi pitäisi lukita johonkin kerran kuussa ja vampyyri tietäisi harmia ja veristä sotkua koko ajan.

Tästä eteenpäin listaa voisi jatkaa loputtomasti tällä huumorimeiningillä, mutta jatkanpa tärkeämpään aiheeseen:

4. Olen kiitollinen, että joku keksi tulen, pyörän, kirjoituksen, puhekielen, yhteisöllisyyden ja maanviljelyksen. Ilman näitä taitoja nykypäivän meikäläisiä ei olisi olemassa.

Olen kiitollinen näille esi-isille, että he antoivat meille eväät. Seurauksista he eivät ole vastuussa, kuten me olemme. Ole siinä sitten positiivinen ihminen, kun me tuhotaan koko hela hoito ja sitten katsellaan, että OH HOH, mitäs tuli tehtyä!