VIIKINKEJÄ SUOMESSA? KYLLÄ VAIN!

Ruotsalaiset vetivät herneen nenäänsä, kun Suomeen ei ole tällä hetkellä tulemista – tai toisinpäin. Toista se oli viikinkiajalla; silloin ei kyselty matkan tarkoitusta rajalla tai syytetty ketään tautien leviämisestä. “Ai sulla on viikinkimökki Saimaalla! Tervetuloa vaan, herra kiinteistönomistaja!”

Oseberg-viikinkilaiva, Kulturhistorisk Museum, Oslo.

Viikinkiaika ajoitetaan vuosiin 800-1050 jaa. Tältä ajalta on löydetty useita todisteita viikinkien maailmanvalloituksesta. Viikinkien kulttuuri ja uskontokäsitykset saivat kuitenkin lopulta väistyä tehokkaasti leviävän kristinuskon myötä.

Suomesta on löytynyt Ahvenanmaalta todisteita viikinkien asutuksesta, mutta muutoin Suomea pidettiin lähinnä takapajulana. Täällä ei ollut mitään luonnonrikkauksia tai suuria kaupunkeja rannikoilla, joita ryöstellä. Turhahan sitä on suuria sotajoukkoja laittaa liikkeelle; jos oletettu ryöstösaalis on pari kitukasvuista maatilan porsasta! Tokihan joitakin taisteluja on käyty Suomenmaallakin (mm. Hämeessä ja Kainuussa), mutta ei samassa mittakaavassa kuin esim. Britanniassa.

Viikinkikylän ennallistus, Gunnes Gård, Ruotsi.

Viikinkiajan haudoista Suomessa on löydetty paljon aseita, eritoten miekkoja. Tästä ei kuitenkaan voi päätellä, että suomalaiset olisivat olleet hyvin varustautuneita viikinkien hyökkäyksiin – aseet oli ehkä tarkoitettu tuonpuoleiseen elämään. Miksi niitä sinne hautaan olisi lykätty, jos aseita olisi tarvittu viikinkejä vastaan. Ne olisi kannattanut jättää ihan maanpäällisille puolustautujille. Viikinkisaagat eivät todellakaan kerro, että suomalaiset zombit kaivautuivat haudoistaan viikinkejä vastaan ja tästä syystä viikingit eivät koskaan valloittaneet Suomea.

Viikinkimiekkoja, Bergen Museum.

Islannin kuningassaagoissa on maininta viikinkikuningas Olavi Pyhän matkasta “roihujen rannikolle”. Tämä ilmaus viittaa Suomeen: suomalaisilla oli merkkitulia rannikoilla, jotka sytytettiin viikinkien lähestyessä. Tämä tuo heti mieleen Tarun sormusten herrasta, kun merkkitulet sytytetään vuorenharjanteille Gondorissa. “Äkkiä nyt tulta sytyttämään, urpot, sieltä ne viikinkiörkit tulevat hakemaan meidän viimeisen lypsylehmän!”

Ruotsista on löydetty muutamia riimukiviä, joissa on merkintöjä Suomessa kuolleista viikingeistä. Nämä ovat todisteita siitä, että sisulla on Suomessa vähää omaisuutta puolustettu. “Siitäs sait, pask***nen, Mansikkia et vie!”

Riimukivi Gs 13, Wikimedia Commons. Egil-niminen viikinki kuoli Hämeessä tämän kiven mukaan.

Pääsääntöisesti viikinkien etuna oli kuitenkin pitää rauhanomaisia välejä suomalaisiin – olihan hyödyllisempää käydä kauppaa välietapilla, jos matka suuntautui vaikka Mustallemerelle asti. Suomesta tankattiin mukaan puhallettavat uimapatjat, kylmäcoolerit ja sikspäkit koko miehistölle. Tosiasiassa Suomesta haettiin pääsääntöisesti orjia ja turkiksia, siinä se; mutta muutoin harvaanasuttu ja köyhä Suomi ei ollut viikinkien turistikohde. Viking Linella ei vielä ollut säännöllisiä kauppareittejä Suomeen eikä taxfreeta oltu keksitty.

Viikingeillä oli kyllä omat reittilinjansa eli “idäntiet”. Yksi reitti kulki mm. Suomenlahdelta Venäjälle ja Mustallemerelle. Vaaleihoisia ja -hiuksisia orjia raijattiin varmasti näitä reittejä pitkin itämaille saakka, sillä tällaiset orjat olivat arvostettua kauppatavaraa. Voi ihmisparat; mahtoi olla varsinainen kulttuurishokki joutua kotitorpan sikolasta keskelle vilkasta Konstantinopolia (nyk. Istanbul)!

Viikinkien reittejä, Wikimedia Commons.

Viikinkilaivoissa taisi kyllä matkan aikana olla aika heikko buffettarjoilu, mutta tuskinpa kukaan siitä pääsi valittamaan ylemmälle taholle. Siitä saattoi tulla sanomista herra viikinkipäällikön kirveen toimesta.

Tarvitseeko sitä nyt kuitenkaan tämän päivän turistivirran puutetta kiukutella – eikö se riitä, että tänne on tultu jo 1000 vuotta sitten häiriköimään tavallisten torpparien elämää. Siinä mittakaavassa muutamalla kuukaudella ei ole mitään väliä. Ei sitä Mansikkia tarvi edelleenkään tulla täältä hakemaan, pentele! Se ei nimittäin lähde!

Jätä Mansikki rauhaan!

SYKSYN JA TALVEN SÄÄ

Johan täällä etelä-Suomessakin on koettu muutamia yöpakkasia. Sinnikkäimmät pihakukat yrittävät vielä avuttomasti huojua pystyssä ja oravien takapuolet alkavat muuttua harmaiksi. Tämä jälkimmäinen on kummallinen ilmiö; näyttää siltä, että oravilla on harmaat vaipat. Ehkä tämä ilmiö esiintyy vain meikäläisen torpan ympärillä; mene ja tiedä.

Akkakin syöttää mielellään oravia näin viehkeässä asennossa. Kuva v. 1892.

Tulevaa ensilunta ja talven kylmyyttä on aina yritetty ennustaa. Ennen vanhaan syyskauden tärkein päivä oli Mikkelin-/Mikonpäivä 29.9. Kristillisenä aikana tämä päivä oli arkkienkeli Mikaelin muistopäivä, mutta sen juuret juontavat “pakanalliseen” satokauden päättymisjuhlaan. On olemassa mm. sanonta: “Mikkelistä akat tupaan, perunat kellariin”. Tämä pitää osin paikkansa; akka on ollut tuvassa jo viikkoja loppumattoman flunssan järsittävänä. Perunat ovat tosin jääkaapin vihanneslaatikossa, en omista kellaria.

Varokaa, nurmikolla mahdollisia säänennustamisen läjiä!

Syyskuun 21. päivälle on myös oma sanontansa: “Jos Mattina lehmänpaska jäätyy, niin tulee pitkä syksy”. Harmillista, ettei tällaista ennustusmateriaalia ole saatavilla kenenkään tuttuni pihapiirissä.

Matinpäivä siirrettiin sittemmin syyskuusta helmikuulle, sillä apostoli Mattias mestattiin 24.2 ja hänen muistopäivänsä on nykyään Matin nimipäivä.

Syksyiseen Matinpäivään liittyi merkillisiä uskomuksia: – Jos Matinpäivänä ompeli, käärme purisi kesällä – jos Matinpäivänä kampasi tukkaa, tukka alkaisi lähteä päästä – jos Matinpäivänä jauhoi jauhoja, ne olisivat matoisia – jos Matinpäivänä makasi paikoillaan, itikat pistelisivät kesällä – jne. Mitäköhän Matinpäivänä SAI tehdä ilman kammottavia seuraamuksia? Pyöriä ympyrää aamusta iltaan tekemättä varsinaisesti mitään?

Pihlajan marjasadosta on myös ennustettu tulevan talven lumen määrää. Jos pihlajassa on paljon marjoja, tiedossa on vähäluminen talvi. Tämä näyttäisi tällä hetkellä pitävän paikkansa – marjamäärät ovat suuria kaikissa näkemissäni pihlajissa. Tämän ennusteen voisi kyllä muuttaa nykyaikaan sopivammaksi: “Ilmastonmuutosraporttien mukaan KAIKKI tulevat talvet ovat vähälumisia pihlajanmarjoista riippumatta”.

Varhaisimmat ensilumet Helsingissä ovat sataneet syys-lokakuun vaihteessa vuosina 1912 ja 1928. (Tämä ei tarkoita pysyvää lunta, vaan ihan ensimmäisiä lumisateita). Tästä siis noin 100 vuotta eteenpäin lämpötilalukemat käyvät yli kymmenen asteen puolella ja yöpakkasetkin ovat niitä satunnaisia öitä. Terveisiä vaan taas Amerikkaan: ehei, eivät ne taulukot mitään todista, ne ovat keksittyjä! Tässä on takana salaliitto! Kamalaa vainoamista joka suunnalta!

Mistä lähtien ihmiset ovat sitten säätä ennustaneet? Varmaankin jo vuosituhansia, mutta siitä ei ole jäänyt todistusaineistoa jäljelle. Muinaiset kulttuurit olivat tiiviissä yhteydessä luontoon ja osasivat varmasti tulkita luonnon merkkejä ja eläinten käyttäytymistä.

Kreikassa Aristoteles kirjoitti teoksensa “Meteorologica” v. 350 eaa, jossa hän käsitteli mm. fysiikkaa, sääilmiöitä ja niiden syntyä.

Tornado Ameriikan mantereella.

Esimerkkejä salamasta ja tornadosta:
“Kun on paljon haihtumista ja se on harvinaista ja puristuu pilvessä itsessään, saamme salaman.”
“Pyörretuuli saa alkunsa kun alkuasteella oleva pyörremyrsky epäonnistuu pakenemaan pilvestään: vastustuksen vuoksi syntyy pyörre, ja se koostuu spiraalista joka laskeutuu maahan ja vetää mukanaan pilven jota se ei voi karistaa. Se liikuttaa asioita tuulellaan siihen suuntaan mihin se puhaltaa suorassa linjassa, ja pyörii ympäri kiertoliikkeellään ja tempaa väkisin mukaansa kaiken minkä kohtaa.”
(Lainaus: Wikipedia)

Salamointia.

Aika hyvin määritelty tuohon maailmanaikaan! Nykytieteen valossa tämä kuulostaa n. 8-vuotiaan, sääilmiöistä innostuneen pikkunörtin selostukselta.

Varsinainen sään ennustaminen yleistyi vasta lennättimen mahdollistamana 1800-luvun puolivälissä, kun tietoja oli paremmin saatavilla maailman eri kolkista. Ensimmäinen sääennuste painettiin Lontoossa the Times-lehteen v. 1861. Sääennuste piti tiettävästi paikkansa: “17 astetta, navakkaa lounaistuulta, selkeää”.

Menneen Mikkelinpäivän toisesta sanonnasta: “Mikkelistä päre pihtiin, tutti rukkiin (what?), kaali kuppiin, akat pirttiin ja nauriit kuoppaan” muodostan myös uutta versiota:

Unohda päreet – varsinkin päreiden polttaminen, älä luulekaan koskevasi pihteihin, unohda tutit ja rukit, älä-helkkarissa-syö-kaalia-hajun-takia, älä kaiva nauriille kuoppia, sillä sinulla ei ole nauriita…

Tästä sanonnasta jäi siis jäljelle vain yksi kohta: “Akat pirttiin, ettet tartuta muitakin ja muista ottaa kaikki lääkkeet! Atsiuh!”