TAPAHTUIPA KERRAN HOTELLISSA…

Tulipa mieleeni tutkia vanhojen hotellien historiikkeja majoitus- ja matkailutoiminnan ollessa tällä hetkellä mahdotonta. Kummallista kyllä; sattumalta mieleeni tulleissa hotelleissa on ollut joko salakapakka, sairaalatoimintaa sodan aikana tai kummituksia.

C.G.E. Mannerheim.

Vielä merkillisempää on, että näiden sattumalta valittujen hotellien historiikeissa mainitaan usein Risto Ryti ja varsinkin marsalkka Mannerheim! Marski lienee ollut liikkuvaista sorttia… tokihan Marski oli arvostettu hahmo, joten hänen paikallaolonsa on aina ollut kunnia majoitustoiminnan järjestäjälle. Kuten myös Risto Rytin; tietenkin, mutta Marski hyppäsi usein suoraan silmieni eteen!

Tässä siis kuitenkin muutamia historiallisia hotelleja Suomessa (lyhyenä oppimääränä):

Hotelli Torni, Helsinki

Hotelli Torni.

Tornin valmistuttua v. 1931 elettiin kieltolain aikaa; hotellin 11. kerroksessa toimi kuitenkin salakapakka. Hississä oli jopa hälytysnappi, jolla varoitettiin tulevista tarkastajista. Tornin katolla on myös kiinnityspaikka zeppeliineille – tosin tämä mahdollisuus jäi ainiaaksi käyttämättä. Sodan aikana lotat tähystivät tornista taivaalle pommitusten varalta ja heille oli jopa majoitus järjestetty hotellin tiloissa. Sodan jälkeen Tornin valtasi Neuvostoliiton valtuuskunta. Tornissa vierailivat mm. Marski, Kekkonen, Roger Moore, prinssi Philip, kuningas Kaarle Kustaa ja Mika Waltari.

Hotelli Aulanko, Hämeenlinna

V. 1938 hotellin avajaisissa vieraili… Marski. Hotellissa oli oma leipomo, karjaa ja kala-allas, jotta vieraille olisi aina tarjolla mahdollisimman tuoretta ruokaa. Sodan aikana Aulanko toimi sotasairaalana. Myöhemmän ajan tragedia tapahtui, kun näyttelijä Sirkka Sari putosi savupiippuun kohtalokkain seurauksin (elokuvan kuvausten päätösjuhlissa). Vierailijoina olivat Marskin lisäksi mm. Risto Ryti ja Heinrich Himmler.

Sairaanhoitoa v. 1945.

Grand Hotel Tammer, Tampere

Hotelli avattiin Tampereen Teknillisen Seuran toimesta v. 1929. Tällöin järjestettiin kuitenkin vain pienet avajaiset, sillä Kuru-laiva oli uponnut Näsijärveen. Turmassa kuoli 136 ihmistä eli kyseessä oli Suomen suurin sisävesilaivaonnettomuus. Tammerissa vierailivat mm. Marski, F.E.Sillanpää, Juri Gagarin ja Juice Leskinen. Legendaarisen Lauri Törnin jääkärit saivat ikuisen porttikiellon jo vuonna 1946! Pula-aikana perunat kuljetettiin maksaville asiakkaille serviettien kätköissä tarjolle. Vahtimestari Grobowskyn sanotaan kuljeskelevan edelleen hotellissa aaveena, sillä hänen partavetensä tuoksu leijailee tiloissa.

Höyrylaiva Kuru.

Vanajanlinna, Hämeenlinna

Keskiajalla Vanajanlinnan paikalla sijaitsi Äikäälän tila. Päälinna valmistui metsästyslinnaksi v. 1924 C.W. Rosenlewin toimesta. Sodan jälkeen linna joutui neuvostoliittolaisten haltuun, vaikka Risto Ryti olisi ollut halukas ostamaan linnan valtiolle. Hämeenlinnan kaupunki lopulta osti linnan 1990-luvulla. Vierailijoina linnassa olivat mm. Marski, Risto Ryti, ja alkuaikoina Fazerin suku. Kieltolain aikana salakapakkaan pääsi kellarikerroksen piiloportaita pitkin. C.W. Rosenlewin vaimon Marthan väitetään kummittelevan kartanossa, sillä hän joutui avioiduttuaan jättämään aiemmin saamansa lapset . Myös venäläiseksi vakoojaksi väitetty palvelustyttö vaeltelee linnassa.

Imatran Valtionhotelli

Imatran Valtionhotelli.

Hotelli avattiin v. 1903 puista rakennettujen ja palossa tuhoutuneiden majatalojen tilalle. Imatrankoski veti väkeä vuosisatoja, jopa Katariina Suuren ja Brasilian keisarin Pedro II:n kerrotaan käyneen vieraina. Koskeen heitettiin palavia lauttoja, soihtuja ja tynnyreitä vieraiden viihdyttämiseksi. Sotien aikana hotelli toimi sairaalana ja armeijan esikuntana. Jo talvisodan aikana kerrottu tarina kertoo, että pietarilaisnainen hyppäsi koskeen saatuaan tietää miehensä uskottomuudesta. Jäähyväiskirje kuitenkin katosi ja lukematon kirje jäi vaivaamaan onnetonta haamuparkaa. ( Marskin läsnäolosta ei tällä hetkellä löydy tietoa.)

Hotelli Seurahuone, Kokkola

1600-luvulla paikalla sijaitsi puurakennus, kivirakennus valmistui v. 1806. Majoituskäyttöön rakennus otettiin 1890-luvulla, huoneita oli tällöin vain 12. Kieltolain aikana hotellissa toimi salakapakka, tarkastuksista varoitettiin etukäteen tai tarkastaja sovitusti juotettiin humalaan. Ruokatarvikkeita hankittiin pula-aikana mustasta pörssistä. Talosta löytyy myös kummallisia salaovia ja -luukkuja. Kummituksella eli palvelustyttö Elsillä on oma huone, hän rakastui onnettomasti 1900-luvun alussa hotellin omistajaan. Säätyerosta johtuen rakkaustarina oli mahdoton. Nykyään Elsi sytyttelee valoja, kopistelee ja ajelee hissillä. (Marski on vieraillut Mikkelin Seurahuoneessa…!)

Pilakuva kieltolain kannattajista.

Haikon kartano, Porvoo

Kartanon alkuperä löytyy 1300-luvulta, jolloin kartanon omisti Viipurin dominikaaniluostari. Nykyinen rakennus on toki uudempaa perua; vuodelta 1913. Päärakennus on palanut moneen otteeseen historiansa aikana. V. 1911 rakennuksen sytytti juopottelun takia erotettu renki. 1800-luvulla paikassa vieraili Venäjän keisarisuvun jäseniä ja taiteilija Albert Edelfelt vietti kartanossa kesiään maalaten peräti 24 vuoden ajan. Yllättäen… Marski vietti Haikossa useita kesiä 30-luvulla.

Hotelli Pohjanhovi, Rovaniemi

Pohjanhovi avattiin v. 1936. Pohjanhovi on hotelli Aulangon pikkusisarus, sillä näillä hotelleilla on samat arkkitehdit. Myös Pohjanhovi palveli sotasairaalana talvisodassa, jatkosodassa saksalaiset kävivät neuvotteluja suomalaisten kanssa Pohjanhovin tiloissa. Tuolloin hotellissa vieraili mm. Marski, Ryti ja Heinrich Himmler. Lapin sodan aikana koko hotelli tuhoutui räjähdyksessä, mutta uusi hotelli avattiin jo v. 1947. Uusitussa hotellissa vieraili mm . Emilia Roosevelt, Kekkonen, Leonid Breshnev ja Euroopan kuninkaallisia.

Pohjanhovi ennen räjähdystä.

Nyt pitää keksiä joku hotelli, johon Marskilla ei todennäköisesti ole yhteyttä… Hmm…

The Stanley Hotel, Colorado, USA

Tämä hotelli Rocky Mountainin läheisyydessä toimi innoittajana kirjailija Stephen Kingin kirjaan The Shining eli Hohto. King vaimoineen vieraili hotellissa sesongin loppuaikana ja he olivat täten hotellin ainoat asiakkaat. Hotelli perustettiin v. 1909 tuberkuloosista parantuneen F.O. Stanleyn toimesta.

Kubrickin elokuvassa tätä hotellia ei käytetty Hohdon Overlook-hotellina, mutta myöhemmässä tv-minisarjassa hotelli pääsi Kingin tahdon mukaisesti tapahtumapaikaksi (tämä minisarja on 110 % parempi kuin Kubrickin elokuva, sanoo Akka!)

Stanley Kubrick kuvasi Hohto-elokuvaa Oregonissa Timberlake Lodgessa.

The Stanley Hotel, Colorado.

The Stanley Hotelissa kerrotaan ainakin neljän palvelusväen henkilön kummittelevan, siellä kuullaan myös mm. pianonsoittoa, lasten naurua ja juoksentelua ilman syytä.

Veikkaan, ettei Marski koskaan vieraillut tässä paikassa! Akka kävisi kyllä mielellään näissä kaikissa, sitten… jonakin päivänä!

JUNALLA PÄÄSEE! AINAKIN JOSKUS… JA JONNEKIN!

Eteläisessä Suomessa moni työmatkalainen huokaisee helpotuksesta: talven lumikaaos ei ole toistaiseksi aiheuttanut VR:n kalustolle ongelmia. On se merkillistä; miten joka vuosi junaliikenne puuroutuu, kun maahan sataa muutama sentti lunta. Samalla tavoin joka vuonna “ensilumi yllätti autoilijat”. Ainakin siis harmailta hiuksilta on nyt vältytty kaikin puolin näiden leutojen kelien vallitessa.

Tulipa tästä poikkeuksellisesta tilanteesta mieleeni tarkastella muutamaa historiallista näkökulmaa rautateihin liittyen; ensimmäisenä tietenkin tuli mieleen päärautatieasema Helsingissä. Junaliikenne Helsingin ja Hämeenlinnan välillä aloitettiin v. 1862, nykyinen “kivimies”-asema on jo toinen asemarakennus Helsingin päässä. Kivimiehet eli “Lyhdynkantajat” ovat seisoneet paikoillaan vuodesta 1914. Sen kyllä huomaa, sen verran jäykkiä ja kivikasvoisia nämä ukkelit ovat.

Alkuperäistä asemaa purettiin pikkuhiljaa nykyisen aseman tieltä usean vuosikymmenen ajan. Tilannetta tietenkin hankaloitti… yllättäen… muutamat rakennusvaiheen aikana käydyt sodat. 1. maailmansodan aikana asemarakennus toimi venäläisten sotilassairaalana, 2. maailmansodan aikana jatkuvat pommitukset tekivät merkittäviä vahinkoja eikä haavoittuneiltakaan tietenkään vältytty.

Eikä siinä vielä kaikki; v. 1950 suurpalo tuhosi koko ullakkokerroksen alkutekijöihinsä. Palo oli saanut alkunsa hissistä. No nih, kukas siellä taas veteli Työmies-tupakkia hissimatkalla? Ärgh!

Ihan tällaista jälkeä ei Helsingissä syntynyt (kuva v. 1895 Montparnasse, Ranska)

V. 1990 tapahtui myös onnettomuus, kun yli 600 metriä pitkä tavarajuna rysähti suoraan aseman sisään. Kukaan ei onneksi kuollut, ainoastaan kuljettaja sai lieviä vammoja. Tämän jälkeen radoille lisättiin nykyisinkin käytössä olevat keltaiset stopparit. Ihmettelen kyllä, miten tuollainen stoppari pysäyttäisi yli puolen kilometrin pituisen täydessä lastissa olevan tukkijunan… Jos se juna on päättänyt porskuttaa eteenpäin, niin siinä ei maanittelut paljon auta: “Hei pysähdy nyt, jooko, tässä on tällainen puomikin että siihen pitäis kyllä niinku pysähtyy…”

Presidentti Kyösti Kallio sai päärautatieasemalla sydänkohtauksen v. 1940 ollessaan matkalla kotiinsa Nivalaan ja kuoli päälaiturille saattueensa ympäröimänä. Saattuessa oli mukana mm. hänen seuraajansa Risto Ryti sekä marsalkka Mannerheim. Valitettavasti väistyvä presidentti ei täten koskaan päässyt määränpäähänsä eli kotiin.

Mannerheimista puheenollen… 2. maailmansodan aikana erääseen tiettyyn junaan liittyy merkillinen tapahtuma: junaan saapui itse herra Hitler! Kyse oli marsalkka Mannerheimin 75-vuotissyntymäpäivästä.

Mannerheim ja Hitler Immolassa 4.6.1942.

Mannerheim vastaanotti Hitlerin 15-vaunuisessa junassa, johon sisältyi mm. salonkivaunu, ilmatorjuntavaunu, autojenkuljetusvaunu ja makuutiloja. Marsalkka saapui junakyydillä Mikkelistä tapaamispaikkaan Vuoksenniskalle, Helsingistä saapui junalla suuri vastaanottoseurue ja Hitler itse lensi hävittäjäsaattueen kera Saksasta. Synttärilahjaksi Marski sai Saksan Kotkan ritarikunnan kultaisen suurristin sekä Hitlerin muotokuvan. Jee, bileet käyntiin! Vappupillit esiin, skumpat jakoon ja heitetään vaikka tikkaa tuohon Hitlerin pärstäkuvaan!

Kuvaa Marskin salonkivaunusta/Wikimedia Commons.

Tosiasiassa keskellä sotaa kaikki olivat vain tyytyväisiä, että Hitler ei esittänyt Suomelle mitään vaatimuksia ja kuuden tunnin vierailun jälkeen Hitler lähti paluumatkalle kohti Saksaa. Tapaamisessa oli pidetty puheita, yksityisiä keskusteluja ja syöty juhlalounas. Tapansa mukaan Hitler kieltäytyi alkoholista ja lihansyönnistä. Tämän jälkeen toivottavasti alkoivat oikeat synttärijuhlat; mene ja tiedä. Ehkä solmioita ainakin löysättiin hetken hiljaisuudessa helpotuksesta huokaillen.

Hämeenlinnan alkuperäinen asema postikortissa.

Ensimmäisen junayhteyden päätepaikka eli Hämeenlinnan rautatieasema tuhoutui sisällissodan yhteydessä v. 1918. Saksalaisten kranaatti räjäytti asemalla seisoneen punaisten ammusjunan. Tästä seurasi aikamoinen “KABOOM”. Uusi rakennus valmistui kuitenkin jo v. 1921 ja se on rakennettu lähes samanlaiseksi kuin alkuperäinenkin.

Päärataa jatkettiin v. 1870 (tietenkin keisarivallan aikana) Venäjälle Pietariin ja v. 1876 Toijalan kautta Tampereelle. Siitä eteenpäin rataverkkoa laajennettiin pikkuhiljaa, mutta nykypäivänä lentoreitit ovat tietenkin varteenotettava vaihtoehto pidemmille matkoille. Ensimmäisten junien kulkunopeus oli noin 25 km/h, mutta sekin oli siihen aikaan parempi kuin hevoskyydin nopeus.

Sitten jos/kun ne järkyttävät lumimäärät tänne eteläänkin taas “yllättäen” saapuvat, voisi se hevoskyyti olla itse kullekin paras vaihtoehto.

Kauheassa liikennekaaoksessa voisit painella hienosti menemään hevosella tukka tuulessa hulmuten, kuten Legolas Sormusten herrassa!

Bussit ja autot seisoisivat lumipenkereissä, juna-asemilla tulisi kuulutuksia junien myöhästymisistä ja peruutuksista, pomo soittelisi perään, mihin olet jäänyt… Samaan aikaan kaikki ihmiset näyttäisivät sinulle iloisesti keskaria uljaita kannustushuutoja huutaen; kuten “mee nyt v***uun siitä elvistelemästä!” tai “ota kyytiin, v***u, maksan ihan mitä vaan!”

RUOKAHISTORIAA

Maailma on täynnä huippukokkeja, osa heistä esiintyy (valitettavasti) tv:ssä monella eri kanavalla. Meille taviksille tämä on nöyryyttävää, aina saa tuntea itsensä surkeaksi kun ei ole koskaan kuullutkaan mistään “cevichestä”. Ruokaohjelmissa nämä mestarit tekevät mitä oudoimmista raaka-aineista huippuannoksia, samalla kun omassa keittiössä vesi palaa pohjaan kattilassa.

Tämän jälkeen kuuluu naps, kun hernekeittopurkki aukeaa. Samalla tv-kanava vaihtuu; ihan sama mille kanavalle, kunhan siellä ei ole Gordon Ramsay kiroilemassa tai Jamie Olivier esittämässä täydellistä perheenisää. Ja kappas, sattumalta sieltä löytyykin ostoskanava, jossa mainostetaan… paistinpannuja! Aargh! “Nyt perheesi saa aina herkullista ja terveellistä ruokaa!” Aargh toisen kerran!

Tästäpä juolahti mieleeni tutkia muutamia historiallisia seikkoja eri ruokalajien alkuperästä:

Kukapa arvaisi, että ranskalaiset perunat ovatkin todennäköisesti peräisin Belgiasta. On kerrottu, että 1. maailmansodan aikana jenkkisotilaat luulivat olevansa Ranskassa ja nimesivät syömänsä perunat tämän maan mukaan. Tämä on vain yksi selitys, sillä termiä “french fries” on käytetty jo ennen sotaakin.

Perunat vuorille, ei vihanneslaatikkoon!

Inkat keksivät pakasteet: he veivät perunoita yöksi jäätymään Andien vuorenrinteille. Kerrassaan nerokasta!

Asteekit keksivät popcornin ja kaakaon. Mayat ja pohjois-Amerikan intiaaniheimot käyttivät purukumina puun mahlaa. Myös Suomesta on löydetty 5000 vuotta vanha koivuntuohitervasta tehty klöntti, jossa näkyy hampaanjäljet. Pure Jenkki, nyt uutuusmaku: koivuntuohiterva! Omnomnom.

John Montagu, 4. Sandwichin jaarli.

Sandwichin jaarli pyysi 1700-luvulla kokkiaan tekemään hänelle leivän, joka ei sotkisi kesken ollutta korttipeliä. Kokki lätkäisi leipäpalaset vastakkain, ja näin syntyi kuuluisa eväsleipä. Oli kyllä melkoisen laiska jaarli, kun ei viitsinyt edes korttipeliä kesken jättää…! Kunpa tuolloin olisi ollut patenttioikeudet, kokki olisi tienannut miljoonia keksinnöllään.

Maailman vanhimmat reseptit ovat n. 4000 vuoden takaa; Babylonian kuninkaan Hammurabin alainen virkamies kirjoitti kahteen savitauluun 21 liharuokaohjetta. Nämä ohjeet eivät nähtävästi olleet äitien tekemää ruokaa… Mukana oli kuitenkin myös 4 kasvisruokaohjetta!

Vanhin juusto on peräisin yli 3000 vuoden takaa Egyptistä faarao Ramses 1:n aikakaudelta. Tätä löytöä voisi varmaan kutsua nykypäivänä homejuustoksi, heh heh.

Wellingtonin herttua.

Mainitun Gordon Ramsayn suosikin “Wellingtonin pihvin” alkuperä on löyhästi liitetty 1800-luvulla eläneeseen herttua Wellingtoniin. Tätä liharuokaa on kuitenkin tehty myös Ranskassa ja Irlannissa, nimitys lienee vain muotoseikka. Herttua on varmaankin pitänyt tästä taikinaan kääritystä lihakimpaleesta ja nimi on jäänyt elämään.

Vanhin todiste alkoholin valmistuksesta löytyy Kiinasta 9000 vuoden takaa, viinin ja oluen valmistuksesta on löydetty todisteita n. 4000 vuoden takaa. Kuuluisa “Marskin ryyppy” on syntynyt, kun marsalkka Mannerheim halusi peittää huonolaatuisen vodkan maun joillakin kalliimmilla ainesosilla.

Näiden tietojen valossa se valmis hernari on ihan kelpo ruoka. Ei kannata odottaa pannukakkua jälkiruoaksi, se on todennäköisesti raakaa keskeltä ja reunoista palanut. Ja se on ihan uunin vika.

Ihan käyttökelpoinen uuni! Vesiväripiirros Pompeijista (Luigi Bazzan).