LEGENDAA, KANNIBAALEJA JA KALEVALAA

Tämän hyytävän kylmyyden keskellä on mukava suunnata katse rapakon taakse keskelle huitsin Nevadaa. Kirjaimellisesti. Keskelle-ei-mitään.

Lovelock Cave (TravelNevada).

Lovelock Cave – Google Maps

Keskellä Nevadan osavaltion erämaalakeuksia ja vuorenhuippuja sijaitsee Lovelock Cave, johon liittyy pohjoisen Paiute-intiaaniheimon legenda punahiuksisista jättiläisistä. Tarina kertoo, että muinaisina aikoina tähän luolaan ajettiin sumppuun “Si-Te-Cah” -heimon viimeiset jättiläiset, koska nämä jätit olivat suuren kokonsa lisäksi myös kannibaaleja.

Kyllästyttyään tämän heimon luomaan jatkuvaan uhkaan muut paikalliset asukkaat yhdistivät siis rintamansa, ajoivat jättiläiset luolaan (n. 46 x 11 m) ja sytyttivät luolan suulle oksia ja risuja palamaan. Luolaan paenneet jätit kuolivat joko tuskissaan palaen tai savuun tukehtuen; tosin muutaman naispuolisen heimon jäsenen kerrotaan päässeen pakoon tästä tulipätsistä.

A Paiute drawing his bow and arrow; two others in festive costume (v. 1872/the National Archives and Records Administration).

Vielä nykyäänkin luolan katossa on nähtävissä merkkejä suuresta palosta ja luolassa on tehty kaivauksia jo 1800-luvun puolella. Ei tosin arkeologisia kaivauksia, vaan luolasta kaivettiin tonnitolkulla guanoa, jota käytettiin mm. lannoitteena ja silloisen ruudin valmistuksessa. Jep, guano on siis lepakoiden scheissea, ja varsinkin rannikkoalueilla merilintujen kakkaa.

Vuonna 1886 kaivosinsinööri John T. Reid johdatettiin paikalle ja hän tekikin luolassa huomattavia löytöjä. Näihin löytöihin viitataan nykyisin termillä “Reidin kokoelma.” Ukkeli ei siis kuitenkaan suorittanut kaivauksia järjestelmällisesti nykyarkeologian tapaan, mutta tuohon aikaan se ei ollut mitenkään tavatonta. Hän oli paikalla insinöörinä ja amatööriantropologina, ei suinkaan arkeologian edelläkävijänä.

Esineistöä.

Joka tapauksessa tämä arvon herra Reid löysi luolasta esinelöytöjen lisäksi useiden kymmenien yksilöiden luiden jäänteitä ja kokonaisia luurankoja, joiden perusteella hän arveli tosiaankin löytäneensä legendoissa mainitun jättiläisrodun. Käyttäen omaa reisiluutaan pituusvertailussa hän laskeskeli, että kyseisten yksilöiden pituus oli täytynyt olla peräti 230-290 cm:n välillä. Mutta… mm. seuraavassa linkissä Reidin on arveltu jättäneen huomioimatta esim. sellaisen seikan, että reisiluun yläpään palloniveltä ei tule huomioida pituuden arviointimittauksessa, joten tämä lienee vaikuttanut hänen arvioihinsa:

*210777-1984-4Winter.pdf (nv.gov) Nevada Historical Societyn neljännesvuosikatsaus v. 1984 (pdf).

Tässä koosteessa aihetta käsitellään n. 10 sivun verran ja taulukot osoittavat, etteivät Reidin kokoelman luiden pituudet poikkea juurikaan alueen muista hautalöydöistä: pituudet olivat miesyksilöiden kohdalla n. 160-180 cm:n välillä. Reid kuitenkin uskoi teoriaansa löytämästään jättiläisrodusta jo senkin takia, että osissa kalloista oli jäljellä pehmytkudosta ja punaisenruskeita hiuksia. Kyseisessä linkissä mainitaan myös tästä: useat muinaiset kulttuurit käyttivät jo eläessään ja/tai hautauksissa väriaineena punaokraa, joka myös tehokkaasti muuttaa mustien hiusten värin punaruskeaksi ajan kuluessa.

Yksi houkutuslinnuista (1900-luvun alun kuva).

Vuosina 1912 ja 1924 luolassa suoritettiin vihdoin arkeologisia kaivauksia, sillä vuonna 1911 guanonkaivajat olivat tehokkaasti rellestäneet luolassa kaivaen noin 250 tonnia sitä ihteään käytettäväksi teollisuuden tarkoituksiin. L. L. Loud Kalifornian yliopistosta ja myöhemmin mukaan liittynyt M. R. Harrington löysivät luolasta muumioiden ja luiden lisäksi mm. kalaverkkoja, sandaaleita, nuolen- ja keihäänkärkiä, koreja ja taidokkaasti höyhenistä ja meriheinästä tehtyjä ja maalattuja houkutuslintuja. Mm. seuraava sanomalehtiartikkeli vuodelta 1929 kertoo löydöistä tarkemmin:

22 Aug 1929, 6 – Oakdale Leader at Newspapers.com

Sanomalehtiartikkeli mainitsee, että mm. eläintennahoista huolellisesti ommellut viltit ja luusta kaiverretut metsästyspillit osoittavat, ettei tämä heimo voinut olla se alkeellinen, kannibalistinen heimo, josta legendoissa puhutaan. Aiemman linkin materiaalissa mainitaan myös, että löytöihin kuului kalaverkkoon haudattu lapsi, jonka mukaan oli laitettu taidokkaasti tehty helistin. (Kalaverkkojen löytyminen johtuu ylipäätään siitä, että alueella on ollut useitakin pienempiä järviä, jotka sittemmin ovat kokonaan kuivuneet.)

Sisäänkäynti.

Koska ja kuinka kauan luolaa onkaan sitten käytetty? Onko näissä punatukkajätti-legendoissa mitään perää? Berkeleyn yliopiston kirjaston materiaali kertoo, että luolaa olisi käytetty jo niinkin varhain, kuin 2740 eaa. aina 1800-luvun puolelle asti. Varmimmat ajoitukset luumateriaaleista sijoittuvat vuosille 1450 ja 1420 eaa. Luolaa on siis kuitenkin todistettavasti käytetty jo useita vuosituhansia. Guanokerrostumien varhaisimmat ajoitukset ovat vuosituhannelta 5000 eaa., joten lepakoita luolassa on ollut jo kauan ennen ihmislajia. Ilmankos sitä pa*kaa riitti tonnitolkulla lapioitavaksi asti!

Paiute-perhe v. 1906 (Library of Congress).

Noin vuonna 500 jaa. ilmeisesti maanjäristyksen seurauksena luolassa romahti useita suuria kivenlohkareita, joka lienee rajoittanut myöhempää toimintaa. Onkin siis mahdollista, että legenda jättiläisistä on peräti voinut periytyä sukupolvelta toiselle jo ennen tätä aikaa.

arf010-002.pdf (berkeley.edu) Yliopiston kirjaston materiaalia, jonka lopussa on mm. graafisia kuvia alueen/luolan rakenteesta sekä vanhoja valokuvia kaivauksista (pdf).

Eli onko legendoissa sitten mitään perää…? Mene ja tiedä; kaikki on toki mahdollista. Tällaisen luolan historialliset todisteet ajoituksineen ovat mielenkiintoisia: ainakin tuo kalaverkkoon haudattu lapsi helistimineen kertoo siitä, että luolaa on ainakin jossakin vaiheessa käytetty huolelliseen hautaustarkoitukseen. Onhan se ihan mahdollista, että luolan käyttötarkoitus on eri vuosisatoina vaihdellut suurestikin ja kenties joku jättiläiskannibaaliheimo luolaan on sumputettukin.

M. R. Harringtonin löytämä Moapa Paiute-kulttuurin punottu kori v. 1925 (National Museum of the American Indian).

Tällaisessa tilanteessa Akka näkee sielunsa silmin kuvaelman, jossa moiset lajitovereita syövät penteleet (legendoissa mainittu noin 20-30 jättiläisheimon viimeistä yksilöä) on tosiaankin ajettu luolaan ja palavien oksien ja pensaiden avulla tukahdutettu kuoliaaksi. Mitäpä sitten tämän jälkeen tapahtuisi? Akan kuvaelmassa on tietenkin lisätty pökköä pesään, notta ne pahikset varmastikin kärventyisivät ainakin muutamien päivien ajan. Lopuksi olisi oksien rippeet raivattu luolan suulta ja kaikki mahdolliset jäänteet olisi raahattu kuivalle aavikolle korppikotkien ja muiden lentävien öttiäisten mässäiltäväksi, kunnes jäljellä ei olisi enää ollut jänteen ripettäkään.

Klassinen koukkunokka.

“Menit sitten syömään mun mummon, pärkkeles! Siitäs sait!” olisi joku voinut tässä kohtaa todeta kiukuspäissään. Kuka näitä ilkeitä kannibaaleja olisi luolaankaan jättänyt tai niille hautoja kaivanut, jos luolaa aiottiin kuitenkin vielä heidän jälkeensäkin käyttää johonkin tarkoitukseen?

Luolassa on kuitenkin käyty vielä niinkin myöhään, kuin n. 1830-luvun aikana (tuolta ajalta on löydetty ase ja ihmisen scheissea), joten tällainen sumputustapahtuma (kenties peräti) vuosituhansien takaa olisi jo kauan aikaa sitten unohtunut suulliseksi perimätiedoksi ja täten legendaariseksi tarinaksi. Mikäpä ettei! Karttaa katsoessa alueella ei ole kerta kaikkiaan yhtikäs mitään, joten luolan olemassaolo ja sijainti on voinut olla hyvinkin tärkeä muinaisille metsästäjille vaikka miten pitkään. Luolasta on saatu suojaa metsästysretkillä, siellä on voitu korjata verkkoja ja metsästyskeihäitä, varastoida ruokaa ja nähtävästi myös saattaa omaisia haudan lepoon aikojen kuluessa.

Eräs teoria on sekin, että luolasta olisi tosiaankin löytynyt näitä peräti jopa kolmemetristen yksilöiden luurankoja, mutta Smithsonian-instituutti olisi tietenkin tapojensa mukaisesti jemmannut kaikki todisteet perushistoriasta poikkeavista löydöistä.

Tällaisten perimätietona kerrottujen tarinoiden alkuperä kiehtoo aina mieltä, mutta luulöytöjen perusteella Lovelockin jättiläisistä ei kuitenkaan toistaiseksi ole todisteita. Kuten ei ole todisteita sellaisestakaan perimätiedosta, että maailman synty johtui Ilmattaren yksinäisyydestä: hän meni uimaan, tuli raskaaksi meren tuulesta ja raskausaika kestikin peräti yhdeksän vuotta!

Ilmatar/Robert Wilhelm Ekman v. 1860 (Suomen kansallisgalleria).

Lapsi ei kuitenkaan syntynyt, joten sotka muni Ilmattaren polvelle seitsemän munaa. Nämä munat rikkoutuivat ja muodostivat maan, taivaan, tähdet jne. Lopulta lapsi päätti itse syntyä, joten omatoimisesti ihan-ilman-hyvinvointialueiden-apua syntyi tämä merkillinen lapsi Väinämöinen. Väiski osasi jo syntyessään loitsia ja laulaa, ja nykypäivänä Väiski olisikin jo saanut kaiken maailman diagnoosit eri kirjainyhdistelmillä jo heti syntymänsä jälkeen.

Väinämöisen pää/Akseli Gallen-Kallelan luonnos v. 1895 teokseen “Väinämöisen lähtö.”

Lauloi, mokoma, vielä hauenleuka-kanteleensa avulla Joukahaisen suohon! Päästäkseen suosta Joukahainen lupaa sisarensa Väiskille vaimoksi, mutta tämä päättääkin mieluummin päättää omat päivänsä. Kerrassaan mieltäylentävä kaveri, tämä Väinämöinen!

Että näin! Legendoja on monenlaisia, mutta uskottavammalta tuntuu kuitenkin tämä kannibalistinen intiaaniheimo, kuin meikäläisten oma wannabe-Harry-Potter-ihmepoika Väinämöinen. Itsestään syntyvä ihmelapsi, my ass…!

HISTORIALLISIA HUIJAUKSIA

Puuttumatta sen kummemmin poliittiseen maailmantilanteeseen ja sen kummallisiin ilmiöihin mm. itärajalla… ja itse asiassa ympäri maailmaa… Akka keskittyy mieluummin olennaisiin päivänpolttaviin kysymyksiin. Onhan se nyt -herranen aika- paljon mielenkiintoisempaa seurata, josko olemme vihdoinkin saaneet todisteita maapallon ulkopuolisesta elämästä (sillä maapallolta älykästä eliölajia ei toistaiseksi ole vielä löydetty)!

Syyskuussa folioihin kääriytyneitä alienologeja kohahdutti laajalti uutinen, jonka mukaan Meksikon kongressille esiteltiin kahta ekstraterrerstriaalin muumioitunutta ruumista. Näiden pikkuruisten alieneiden ruumiit olivat väitetysti noin 1000 vuotta vanhoja ja toinen niistä sisälsi jopa pikkuruisia munia, ja kummallakin oli sisällään kadmiumista ja osmiumista tehtyjä implantteja. Tämän löydön uskottavuutta heikensi kuitenkin heti se, että alienit esitellyt ufologi Jaime Maussan on joitakin vuosia sitten esitellyt samankaltaista löytöä, ja tuolloin kyseiset muumiot todettiin huijauksiksi. Noh, kuinka ollakaan – muumiot palasivat kongressiin männä viikolla lukuisten tutkimusten jälkeen, ja nyt asiantuntijat sanoivat, ettei näissä uusissa ruumiissa ole mitään jälkeä vilunkipelistä eikä niitä ole kasattu kokoon eri yksilöiden jäänteistä.

(space.com)

Jaime Maussan on peräti nimennyt muumiot Claraksi ja Mauricioksi, joten seuraavaksi pidetään sitten varmaankin näiden lutuisten pikku heppujen ristiäiset. Tai nimenantojuhlat/nimiäiset, ihan miten vaan… Akka odottaa innolla kutsua näihin pippaloihin, sillä Akkaa masentaa tämä hemmetin pimeä marraskuu. Harmittaa vaan Claran puolesta; nähtävästi babyalienit jäivät sitten syntymättä. Tai kuoriutumatta, tai miten niiden nyt sitten olisikaan pitänyt syntyä…! Nimiäiset ja kuoppajaiset sitten samaan aikaan, perhana!

‘Alien’ bodies with three-fingered hands, ‘unknown DNA and eggs inside’ are presented by UFO expert at Mexican congress – with the ‘non-humans’ found in Peru said to be 1,000 years old | Daily Mail Online

Mexican Congress holds second UFO session featuring Peruvian mummies | Reuters

Tätä tutkimusvyyhtiä on hauska seurata, mutta on sitä ennenkin osattu huijausyrityksiä tehdä – ja niissä usein onnistuttiinkin ennen nykyaikaisia tutkimusvälineitä ja -menetelmiä!

Tunnetuin tällaisesta huijausyrityksestä tieteessä lienee v. 1912 esitelty Piltdownin ihminen, jonka uskottiin olevan se kuuluisa puuttuva linkki ihmisen ja apinan kehityshistoriassa. Löydön esitteli harrastaja-arkeologi Charles Dawson Englannin Geologisen seuran kokouksessa ja löytö kirjattiin peräti katalogeihin nimellä Eoanthropus dawsoni.

Piltdownin ihminen (WikimediaCommons).

Vasta n. 40 vuotta myöhemmin tämä jo aiemminkin väärennökseksi epäilty kallolöytö todettiin huijaukseksi, sillä v. 1953 kallon leukaluun todettiin olevan värjätty orangin leuka ja hampaat todettiin kuuluvan simpanssille. Charles Dawson kuoli jo v. 1916, joten hänestä tehtiin pikaisesti todennäköisin syntipukki post mortem, mutta edelleenkään tämän huijausyrityksen todellista syyllistä ei tiedetä.

Kryptozoologian saralla tunnetuin huijaus lienee ns. “Kirurgin valokuva” eli vuodelta 1934 peräisin oleva valokuva Loch Nessin hirviöstä. Tämän valokuvan Loch Nessin rannalta otti KIRURGI Robert Wilson, joten tottahan kuvan täytyi satavarmasti ja totisesti olla aito! Ihan kirurgin ottama valokuvatodiste, herregud!

Kirurgin kuva v. 1934.

Kuvan alkuperä selvisi vasta 60 vuotta myöhemmin, kun huijaukseen osallistunut Christian Spurling kertoi ennen kuolemaansa totuuden kuvan olennon alkuperästä: kyseessä olikin lasten lelusukellusvene, johon oli kiinnitetty “Nessien” päätä muistuttava tekele. Joka tapauksessa tämä valokuva sai liikkeelle varsinaisen Loch Nessin hirviö -ilmiön, joka hyödyttää tänäkin päivänä alueen matkailuyrityksiä peräti jopa 40 miljoonalla punnalla vuosittain (arvio vuodelta 2018 ennen pandemiaa). Nykyisin alueella pyörii peräti live-kameroita Nessien metsästäjille, joten ei kun ruudun äärelle! Ympäri vuorokauden! Ne pentulive-koirat nukkuvat muutenkin niin hemmetin paljon!

Find the Loch Ness monster: Live Cameras (visitinvernesslochness.com)

Vuosina 1916-1920 otetut valokuvat tytöistä leikkimässä keijujen kanssa ovat saaneet nimekseen “Cottingleyn keijukaiset.” Näiden valokuvien ottajina toimivat Cottingleyssa asuneet serkukset Frances Griffith ja Elsie Wright, jotka kuvissa leikkivät puutarhassa kekkaloivien keijujen ja peräti tontunkin kanssa. Nämä valokuvat saivat suurta huomiota, kun Sherlock Holmesin luoja sir Arthur Conan Doyle uskoi niiden olevan aitoja. Doyle oli laajalti tunnettu okkultismin ja spiritismin puolestapuhuja, joten hänen sanaansa luotettiin näissä piireissä.

Elsie tontun kanssa. Kiva siivekäs veitikka!

Tyttöjen suorittama kuvien lavastaminen paljastui vasta v. 1981, kun Elsie Wright tunnusti haastattelussa piirtäneensä keijujen kuvat kirjan “Princess Mary’s Gift Book” kuvituksen perusteella. Nämä piirrokset leikattiin sitten saksilla irti ja aseteltiin puutarhaan kuvattavaksi hattuneulojen tukemana. Yhtä keijukuvaa Frances tosin väitti aidoksi, mutta… noh; mielikuvituksen puutteesta ei näitä tyttöjä voi ainakaan syyttää – näin ollaan toimittu aikana ennen kännyköitä, kun on ollut tylsää eikä ole ollut mitään hauskaa ajanvietettä! Tämä askartelupuuha on tosin aikansa elänyt, kun moinen piirtelyn ja asettelun vaiva onnistuu nykyään ihan vain photoshoppaamalla. “Ai mikä hattuneula? Mitkä sakset?”

The Cottingley Fairies: A Study In Deception — Google Arts & Culture

Alieneihin liittyvä kuuluisin huijaus lienee v. 1995 julki tullut “Alien Autopsy” -video, jonka väitettiin kuvaavan vuoden 1947 Roswellin ufo-tapauksen jälkeistä alienin ruumiinavausta. Musiikki- ja elokuvatuottaja Ray Santilli kertoi tuolloin saaneensa tämän 17-minuuttisen filmikopion nimettömänä pysytelleeltä armeijan kuvaajalta, joka olisi väitteidensä mukaan komennettu kuvaamaan tämän onnettoman alienin avausta v. 1947. Santilli väitti maksaneensa filmimateriaalista peräti 100 000 dollaria tälle kuvaajalle.

Epäilyt filmin aitoudesta nousivat kuitenkin heti, sillä kuvauksen laatu on huojuvaa ja epätarkkaa, sekä “operaatiota” suorittavat “kirurgit” näyttävät pitävän välineitä käsissään väärin yms. Santilli tunnustikin huijauksen v. 2006, mutta väitti samalla, että alkuperäisen filmin kehnon laadun takia hänen oli täytynyt lavastaa (omien sanojensa mukaan rekonstruoida) filmimateriaalissa nähty ruumiinavaus uudestaan.

Filmissä oli väitetysti käytetty taiteilija John Humphreysin väsäämiä kahta nukkea, jotka saatiin näyttämään aidoilta mm. käyttämällä eri eläinten sisälmyksiä. Vaikka Santilli siis myönsikin filmin feikiksi, hänen selityksensä “ainoastaan aidon filmimateriaalin rekonstruktiosta” voi heittää romukoppaan välittömästi. Kuka pelle uskoo tällaiseen moskaan sen jälkeen, kun näperretään yhteistuumin kasaan alienin ruumiita käyttämällä joitakin god-damn-lampaanaivoja?? “Ihan vaan rekonstruoidaan tässä sitä aitoa matskua, nääs!”

(allthatsinteresting)

Yksi uusimmista huijaustapauksista paljastui viime vuonna, kun tutkijat pääsivät luvan kanssa käsiksi japanilaisessa temppelissä vuosikymmeniä säilytettyyn “merenneitoon.” Tämän kalanpyrstöisen, 30 cm pitkän olion uskottiin tarttuneen kalastajan pyydykseen vuosien 1736-1740 välillä, mutta tarkemmat tutkimukset paljastivat viritelmän olevan peräisin 1800-luvun alusta. Vaivaa tähän merenneitoon on kuitenkin nähty: otuksen yläruumis ja pää on muotoiltu taitavasti kankaasta, paperista ja pumpulista metallipiikkejä apuna käyttäen, kun taas alaosaan on käytetty useiden eri kalalajien suomuja ja nahkaa. Hampaat ja leuka ovat myös peräisin kaloista, mutta olion käsiä muistuttavat kourat ovat vielä tunnistamatonta alkuperää; keratiinia jostakin vielä nimeämättömästä eläimestä.

Ningyo v. 1791/Utagawa Toyokuni.

Joka tapauksessa tällaisen otuksen jäänteet ovat olleet arvokas reliikki japanilaisessa mytologiassa: tällaisen Ningyon uskottiin parantavan sairauksia ja pidentävän elinikää, joten temppelin lasikaappiin sijoittaminen on varmastikin tuonut runsaasti paikalle näihin myyttisiin olentoihin uskovia palvojia. Tällaisia olentoja löytyy muistakin Japanin temppeleistä, joten tällaisten esineiden tekeminen on ollut aiempina vuosisatoina varmaankin kannattavaa ja yleistä toimintaa. Vaaditaan vain hieman sorminäppäryyttä ja ei kun askartelemaan koko perheen voimin; tähän hauskaan askareeseen kelpaa kaikenlaiset kalanperkeet ja vanhat lakanat!

Ningyo – Wikipedia

Tässä tällaista tällä erää. Akka jää odottelemaan, josko niiden Meksikon alieneiden tutkimuksista saadaan myöskin 24 h -livekuvaa, jotta nähdään “onko totuus tuolla ulkona.” Parhaimmassa tapauksessa Meksikoon pläjähtää oikein kunnon UFO/UAP hakemaan nämä ET:t kotiin; syytä nimittäin olisi. Onhan tuo nyt ihan ruumiinryöstöä ja haudanhäpäisyä, jos aitoja ovatkin!

(popularmechanics)

Siinä ei parane valitella rajalle saapuvista polkupyöristä tai ylipäätään presidenttiehdokkaista yhtään mitään, kun intergalaktinen laivue saapuu näyttävin valoin ja fanfaarein hakemaan omansa pois. Siinä voi monella mennä sormi suuhun, kun kesken feikkimerenneidon väsäämisen (tai polkupyöräajelun) taivaalla siintääkin 300-metrinen emoalus! Hupsheijaa, tulipas revittyä isoäidin kulahtaneet kapioliinat ihan turhaan!

TIETO LISÄÄ TUSKAA

Joskus sitä ihminen saa niin pirullisen flunssan (tai minkä-lie-koronavariantin), ettei käsien voima riitä pitelemään edes kirjaa luettavaksi – saati, että aivotoiminta lukemiseen edes riittäisikään. Siinä on turha haikailla sivistävänsä itseään vielä lukemattomilla klassikoilla, kun nivelet ja silmät huutavat hoosiannaa aivojen tolkuttaessa samaan aikaan mantraa: “syö lisää särkylääkettä – monelta otinkaan sen viimeisimmän napin napaan…”

Tässä jutussa paino onkin siis sanoilla “pirullinen” ja “kirja,” joten katsahdetaanpa hermeettistä teosta, jonka pitelemiseen eivät tavallisen pulliaisen voimat riitä edes terveenä: PAHOLAISEN RAAMATTU eli Codex Gigas.

Tämä 1200-luvulta peräisin oleva teos on nykyään esillä Ruotsin kuninkaallisessa kansalliskirjastossa Tukholmassa. Opuksen matka Ruotsiin asti on ollut pitkä, mutta tarkastellaanpa ensin tämän möhkäleen hirvittävää kokoa ja olomuotoa: kirjan korkeus on 92 cm, leveys 50 cm ja paksuus 22 cm. Kirjan kannet ovat rautakoristeista, nahalla päällystettyä puuta ja sen 310 sivua ovat pergamenttia eli yleensä vasikannahasta tehtyä keskiaikaista kirjoitusmateriaalia. Pelkästään kirjan rakenne aiheuttaa siis sen, että koko järkäle painaa 74,8 kg! Well, siinäpä sitä iltalukemista itse kullekin säädylle!

The Codex Gigas – Kungliga biblioteket – Sveriges nationalbibliotek – kb.se

Kirjasta tekee legendaarisen… noh, ihan pelkästään legenda, jonka mukaan kirja olisi kirjoitettu yhden yön aikana ihtensä vihtahousun eli pirun avustuksella. Ennen tätä tarinaa on kuitenkin parempi katsahtaa kirjan syntypaikkaa ja sen matkaa peräti Ruotsin Tukholmaan, jossa se on majaillut vuodesta 1649 asti.

(Kungliga biblioteket).

Useiden lähteiden mukaan kirjan kirjoittajaksi epäillään benediktiiniläisluostarin munkkia Herman the Reclusea, (Akka ei löydä tälle käännöstä, mutta nimi tarkoittaa erakko-Hermania) joka eleli nyk. Tsekin alueella Podlazicen kaupungissa. Tämän jälkeen teos olisi sitten seikkaillut useammankin luostarin kautta – jopa niin, että kirja on peräti pantattu rahavaikeuksien takia, kunnes Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Rudolf II sai sen haltuunsa v. 1594. Teos jäi tällöin Prahaan vuoteen 1648 asti, jolloin ruotsalaiset sotilaat veivät sen mukanaan kolmikymmenvuotisen sodan sotasaaliina. Tällöin teos päätyi Tukholman linnaan, mutta linnapalon seurauksena se siirrettiin nykyiseen, pysyvään olinpaikkaansa nykyiseen Kansalliskirjastoon.

Portrait of Emperor Rudolf II/Hans von Aachen/1590-luku).

Entäpä se legenda? Tarinasta on kaksikin versiota; Akka käyttää tässä epäillystä benediktiiniläismunkista nimeä Herman. Legenda 1 kertoo, että munkki Herman olisi rikkonut munkkivalansa ja hänet olisi täten tuomittu muurattavaksi elävältä seinän sisään (kuollen lopulta nestehukkaan ja nälkään), jolloin Herman olisi pyytänyt luostarin apotilta armoa luvaten, että hän kirjoittaisi yhden yön aikana opuksen, joka kiteyttäisi koko luomakunnan tiedot yhteen teokseen. Apotin suostuttua Herman kirjoitti kirjoittamistaan keskiyöhön asti, mutta huomattuaan urakan toivottomaksi, hän lopulta myi sielunsa paholaiselle saadakseen urakan päätökseen.

Legenda 2 taasen kertoo, että Herman-parka oli tässäkin versiossa syyllistynyt nimeämättömään munkkivalan rikkomiseen, mutta apotti olisi antanut hänelle peräti vuoden aikaa tehdä teos kokonaisuudessaan. Tässäkin versiossa munkkiparka joutui myymään sielunsa, kuten ennalta olikin arvattavissa.

Mitäpä kirja sitten itse asiassa sisältää? Kirja on kirjoitettu latinaksi lukuunottamatta joidenkin kappaleiden alkukirjaimia ja se sisältää useita piirroksia monilla eri väreillä. Pelkästään eri lukujen alkukirjaimet ovat itsessään jo piirroksia, mutta nimen “Paholaisen raamattu” tämä teos on saanut kuvasta, joka sijaitsee sivulla 290. Tässä on kyseessä sellainen pirulainen, että vähemmästäkin alkaa sukat pyöriä jaloissa! Tällainen kuva muistuttaa tosin hieman Akan passikuvaa; hmm…!

Sivu 290 (WikimediaCommons).

Kirjan kirjoitettu sisältö onkin se mielenkiintoinen osio, sillä kirjassa esiintyy useita eri aiheita: alkuun teoksessa kirjoitetaan tietenkin Raamatun Vanhan testamentin kappaleita vanhalla vulgata-käännöksellä, mutta teksteistä löytyy myös mm. eri aikojen historiikkia, lääketieteellisiä tekstejä, Uusi testamentti vaillinaisena, kalenterisivuja yms. On myös huomattava, että jossakin vaiheessa kirjasta on revitty irti 10 sivua, eikä kukaan tiedä kenen toimesta, koska ja miksi.

Image 1 of Devil’s Bible. | Library of Congress (loc.gov) Jokainen sivu nähtävissä kuvasarjana

Nyt pitää kyllä sanoa, ettei Akka ymmärrä tätä teosta ollenkaan. Tuollainen koristeellinen kirjoittaminen/piirtäminen sen aikaisilla välineillä olisi ollut monien vuosikymmenien tehtävä: onkin arvioitu, että yhdeltä tekijältä tällainen työ olisi kestänyt n. 20 vuotta. Samoin on myös tutkimusten mukaan todistettu, että kirjoittaja on kuitenkin ollut niin yhteneväinen kirjoitustyylinsä suhteen, että kyseessä lienee ainoastaan yksi henkilö. God damn, miten ärsyttävää!

Mysteeri kirjan tekotavasta on järkälemäinen; älkäämme kuitenkaan myykö sielujamme vihtahousulle kevein perustein. Siitä ei nähtävästi seuraa mitään hyvää. Akka tosin uskoo, että tämän kirjan legenda on syntynyt ihan jo sen koon, valtaisan työn ja vaivannäön jälkeisinä tulevina vuosisatoina. Ihan samalla tavalla on selitetty legendana Stonehengen kiviä: perimätiedon mukaan niiden kerrotaan leijuneen paikalleen aivan vaivattomasti ilman hikeä, kyyneleitä ja työmiesten persusten revähtämisiä.

Kaiken massiivisen, henkeäsalpaavan tai työlään homman takaa löytyy aina (nainen? Matti ja Teppo kaapissa?) jokin tarina, joka selittää tällaisen harvinaislaatuisen ihmetapahtuman syntymisen. Tekeväthän muurahaisetkin valtavia tunnelisysteemeitä kekoihinsa, vaikka ovatkin niin… nyt on pakko sanoa: PIRUN pieniä, hah haa!

(Kungliga biblioteket).

On tietenkin mahdollista, että tämä Arvoisa Herra Munkki Erakko on toiminut juurikin niin, kuten legendat kertovat, mutta mistäpä me sen saisimme tietää. Onkin siis uskottavaa ajatella, että joskus tuolloin on ollut olemassa nörttimunkki, jolle on annettu tehtäväksi tehdä tällainen opus ja kas kummaa: sen jälkeen tämä nörtti ei liikahtanut tuolistaan ennen kirjan valmistumista! Believe me, tämä on mahdollista ihan kokemuksen syvällä rintaäänellä!

Vincent of Beauvais/1400-luvun loppupuolelta (WikimediaCommons).

Eikä tarvita kuin jonkun pelin päivitys keskellä yötä, niin jopas siinä unenrippeetkin karisevat silmistä ihan hujauksessa. Johan tämän teoksen hifistelymäinen ulkoasu senkin kertoo; ei tätä mikään tavallinen munkinpentele ole nauriiden kaivamisen ohella työstänyt!

Syyllinen ei siis tällä kertaa ole hovimestari eikä ihtensä vihtahousu… vaan maailman ensimmäinen NÖRTTI (kylmät väreet kulkevat Akan läpi… ihan vain flunssan jälkimaininkeina)!

Whitby Abbey – Wikipedia Jep, tällaisiin puitteisiin olisi mahtunut useitakin kirjoitushuoneita ja muutamia nörttejä – jopa yksi Akka! Kuva on vain yksi esimerkki luostareiden hulppeista puitteista noina aikoina. Tämä luostari on nimenomaan benediktiiniläisluostari, joten Akan mielestä kuva on hyvin kertova.

REMONTOIJAN JA RAKENTAJAN UNELMIA

Jos Akka ottaisi lekan käteensä ja paukuttaisi sillä osittain-maanalaisen autotallinsa seinää kumoon, niin vastassa olisi todennäköisesti jumalaton juurikkorykelmä ja sen seurauksena ainakin yksi jumalattoman suuri kaatunut puu. Akan tuurilla tämä puu kaatuisi suoraan Akan tönön päälle, rikkoisi muutaman ikkunan siinä sivussa ja tekisi lopulta tuhojaan tiilikatolle.

Näin ei kuitenkaan päässyt käymään v. 1963, kun turkkilainen mies päätti remonttitöidensä yhteydessä kaataa talonsa kellarissa seinän, ja löysi sen takaa 18-kerroksisen maanalaisen kaupungin Derinkuyun.

Derinkuyu Underground City – Google Maps

Derinkuyu, Turkki (WikimediaCommons).

Tämä asuintiloja, temppeleitä, talleja, kouluja ja varastotiloja sisältänyt kaupunki rakennettiin oletetusti vuosien 780-1180 eaa. välisenä aikana. ja sen rakentamisen syiksi on esitetty joko luonnonkatastrofeja tai puolustautumistarkoitusta. Jokainen kerros oli suljettavissa erikseen suurilla kivipaasilla, kuten sen 600 sisäänkäyntiäkin. Tässä valtaisassa tunneliverkostossa kykeni elämään peräti jopa 20 000 ihmistä ja luonnollisesti heidän elämisensä ylläpitoon tarkoitetut kotieläimetkin asustelivat tunneleissa. Ah, sitä auvoa, kun määkivä kilipukki käpertyy viereesi nukkumaan ja seinän takaa kuuluu kivisten seinien voimistamana koko perhanan lauman yhteinen määkiminen!

San Franciscossa autotallin lattian alta löytyi puolestaan remonttitöiden yhteydessä lapsen arkku, joka lienee jääneen talon alle vanhan hautausmaan siirron yhteydessä. Tarkempien selvitysten jälkeen lapsen tunnistettiin olevan 13.10.1876 kuollut Edith Howard Cook, ja hänet haudattiin uudestaan Green Lawn‘n hautausmaalle.

Älyttömintä tässä tarinassa on se, ettei talonomistaja Ericka Karner saanut viranomaisilta lupaa haudata lasta uudestaan ilman tytön kuolintodistusta, joten tunnistamattomien lasten hautausapu Garden of Innocence riensi hätiin tytön identifioimiseksi. Yep, näköjään byrokratia tökkii muuallakin maailmassa, eikä pelkästään Suomessa. Mitä tämän talonomistajan olisi sitten kuulunut tässä tilanteessa tehdä? Laittaa arkku näytille olohuoneeseen? Eikö se jo riittänyt, että sekä Ericka että rakennusmiehet kuulivat yläkerrasta lapsen jalkojen tepsuttelua koko sen ajan, kun lapsi oli hautaamatta… spooky!

Edith Howard Cook (Garden of Innocence).

Englannissa historiallisen Yorkin kaupungin alueella löydettiin kaksion keittiöremontin yhteydessä kaksi suoraan seinään maalattua friisiä, joiden arveltiin olevan peräisin asunnon rakentamisvuodelta 1747. Nämä raamattullisia aiheita sisältämät kuvaelmat paljastuivat kuitenkin perustuvan runoilija Francis Quarlesin teokseen “Emblems” vuodelta 1635, joten maalaukset lienee tehdyn vuosien 1635-1700 välillä. Asiantuntijoiden mukaan taloa on ajon saatossa uudistettu niin, että nämä maalausseinät on jätetty paikoilleen muiden rakenteiden korjaamistöiden yhteydessä.

(DailyExpress).

Valitettavasti toinen friisi on jäänyt löydön jälkeen rempan yhteydessä keittiön yläkaappien taakse eikä teosten kunnostuksiin ole saatu rahoitusta. Jaahas, ainakin Akka heittelisi mieluummin turhat kipponsa ja kuppinsa hiiteen yläkaapeista, kuin peittelisi moiset historialliset maalaukset typerillä lastulevykaapeilla. Noh, kukin tavallaan, mutta silti…! Mitenköhän nämä maalaukset huomioidaan, jos asunto joskus myydään? “Keittiön erikoisuutena satoja vuosia vanhat friisit, joiden takia asunnossa ei saa käryttää mitään rasvaisia ruokia tai harrastaa mitään DIY-kaakelointeja. Pidä näppisi irti koko keittiöstä.”

Lontoon the Thames-joen etelärannalta Southwarkista löydettiin viime kesänä rakennustöiden yhteydessä roomalainen mausoleumi, mosaiikkeja sekä peräti 80 ihmisen jäänteet. Nämä löydöt ajoittuvat n. 200-luvulle jaa. sisältäen myös 100 kolikkoa, keramiikkaa, koruja, kattotiiliä ja lasihelmiä. Kuinka ollakaan: arkeologisten kaivauksien jälkeen mausoleumi, esineet ja mosaiikit on siirretty museoihin rakennustöiden alta ja päälle valmistuvat nykyaikaiset toimistot ja asuinkompleksit. Tämä on varsin ymmärrettävää Lontoon kaltaisessa kaupungissa, jossa jokainen neliösentti tonttimaata on huomattavan arvokasta.

(Museum of London Archaeology).

Toivottavasti edes yksi näistä roomalaisista kummittelee ihan lämpimikseen esim. mahdollisesti paikalle rakennetussa ostarin kahvilassa, jotta totuus ei unohtuisi. “Menitte sitten tonkimaan meikäläisen viimeistä leposijaa, ruojat” voisi kummitus todeta kaataessaan kalliit kahvijuomat viattomien asiakkaiden syliin. Mikäli joku haudatuista oli roomalainen sotilas, olisi hyvä pökkiä samalla asiakkaita kylkiluihin pilumilla (kaksimetrinen, 2 – 5 kilogramman painoinen heittokeihäs).

Tienrakennustöiden yhteydessä Israelissa -arkeologisten löytöjen luvatussa maassa- löydettiin peräti 10 000 vuotta vanhan rakennuksen jäänteet kivikirveiden ja 6000-vuotiaan temppelin ohella. Temppeliä on ilmeisesti käytetty rituaalisiin tarkoituksiin, sillä sen sisällä sijaitsee 1,3-metrinen sivuiltaan siloiteltu kivipaasi. Rakennuksen jäänteet puolestaan kertovat, että sitä on rempattu useaan otteeseen ja varhaisin ajankohta täsmää aikaan, jolloin ihmiset alkoivat asettua aloilleen. Israelissa näköjään löytyy minkä tahansa rakennustyön yhteydessä kaikenlaista, ei tarvita kuin ensimmäinen lapionheilautus ja a vot: “Ohoh, täällähän onkin ihtensä Pelsepuupin temppeli… ja perhana, Lootin vaimo suolapatsaana!”

(LiveScience).

Binnenhofin laajassa valtion virastokompleksissa Haagissa löydettiin remontointitöiden yhteydessä lattian alta (vain n. 20-30 cm:n syvyydessä) kolmen aikuisen ihmisen luurangot. Tämä löytö on tehty kuluvana kesänä, joten näiden ihmisten ikää tai luurankojen ajoitusta ei ole vielä tiedossa. Lisäksi löytöihin kuuluu pronssikolikko vuodelta 1761, joten satojen vuosien ikäisestä löydöstä lienee siis kyse.

Binnenhof – Google Maps

Alueella tehdäänkin nyt paikallisia kaivauksia lisälöytöjen toivossa. Binnenhofin rakennustyöt on aloitettu kuitenkin jo 1200-luvulla, joten luurangot voivat siis olla kolikkoakin vanhempaa perua. Suomalaisiin löytöihin kuuluu se, että pienenkin viisipennisen löytämisestä nousee suuri riemu: “Heii, mä löysin kolikon peräti markka-ajalta, juhuu!”

Binnenhof (WikimediaCommons).

Watfordin kylästä, Northamptonshiresta löydettiin entisen pubin savupiipun purkamisen yhteydessä lasinen noituudenesto-pullo, joka sisälsi ongenkoukkuja, ihmisen hampaan, lasinpaloja sekä jonkinlaista nestettä. Tällaisia pulloja on löydetty useista historiallisista rakennuksista, mutta tämä entinen Star And Garter Inn -pubi on erityisen kuuluisa paikallisen noidan Angeline Tubbsin syntysijana noin v. 1761. Tämä noita muutti sittemmin 15-vuotiaana New Yorkiin ja pullo onkin ajoitettu tehdyksi 1830-luvun jälkeen.

Angeline Tubbsin kuolinilmoitus (Newspapers.com). Kuoli 104-vuotiaana? Noituuksia!!

Ehkäpä joku halusi estää noidan kirouksia tässä sittemmin asuinkäyttöön muutetussa pubissa, ja tällaisten pullolöytöjen yleisyys kertookin vahvasta taikauskosta noihin aikoihin. Kun ei ollut tietoa bakteereista, viruksista, eikä mistään muustakaan, niin meitä mustissa viitoissa huvikseen liehuvia ihmisiä kissoineen oli helppo syyttää noituudesta. Onhan se nyt perhana noituuden syytä, jos naapurin karjaelikot näyttävät voivan paremmin, kuin omat elikot! Pthyi!

(DailyMail).

Cheshiressa, Englannissa asunnonomistaja Kevin Mort päätti asentaa lattialämmityksen itse keittiöönsä, ja löysi yllätyksekseen lattian alta 300 vuotta vanhan kaivon täynnä vettä ja mutaa. Ukko päättikin kaivaa tämän viisimetrisen kuilun pohjalle asti pudoten itse muutamia kertoja tähän sotkuliemeen, eikä sanojensa mukaan löytänyt mitään aarteita kaivon pohjalta. Sittemmin kaivo on jätetty osaksi keittiön lattiaa ja sen päällä voi normaalisti kävellä karkaistulla lasilla. Nope, sanoo Akka. Karkaistua lasia tai ei, Akan kaivosta ryömisi kuitenkin mustahiuksinen nainen The Ring -elokuvan mukaisesti. Nope. Tämä kaivo ei ole edes ainoa tällainen löytö, god damn!!

Edellisestä esimerkistä poiketen aarteen keittiönsä lattian alta löysi nimettömänä pysyttelevä pariskunta. Tämäkin remppaprojekti tehtiin Englannissa, Yorkshiressa, mutta lattian alta paljastuikin ensin kaapeliksi luultu häivähdys kultaa. Lisäkaivausten myötä löytö paljastuikin limutölkin kokoiseksi astiaksi sisältäen peräti 260 kultakolikkoa. Kolikot ovat vuosiluvuiltaan ajalta 1610-1727, ja löydön onkin todennettu kuuluneen Fernley-Maistersin kauppiassuvulle. Tämä suku vaurastui mm. Itämeren kauppareittien myötä ja erikoisuutena saaliissa oli mukana myös harvinainen, brasilialainen kolikko.

(BBCNews).

Tämä koko kyökkiaarre huutokaupattiin lopulta 754 000 punnalla, joten tässä tapauksessa lattian auki repiminen oli kannattava sijoitus. Olisikin hauska tietää, asennettiinko lattiaan sitten astetta parempaa laattaa vai rempattiinko peräti koko talo… vai vaihdettiinko koko talo kuitenkin, kuten “Remppa vai muutto”-ohjelma eri maista meille epätoivoisesti ja yhtä mittaa opettaa. Laittakaapa sellainen kaivotalo yhtenä vaihtoehtona myyntiin tähän formaattiin, niin saadaan sellainenkin hirvitys pois kuljeksimasta. Akka irroittaa sen hemmetin lasin kaivon päältä ja asentaa sinne kuiluun mustaperuukkisen mallinuken, niin johan saadaan vihdoinkin laatuviihdettä aikaiseksi.

Tuotantoyhtiö ei vastaa ohjelman teon aikana pilaantuneista housunpersuuksista eikä tuotantoyhtiö ole vastuussa kenenkään sairaalakuluista tai nitroista tuotannon aikana, sen jälkeen eikä muutoinkaan ikinä. Katsokaa omalla vastuulla ihan mitä tahansa scheissea haluattekin. Akka näkee kuitenkin painajaisia tuostakin mainitusta kaivokeittiöstä, argh!

Laatutalo hyvällä sijainnilla ja suurella tontilla erinomaisten kulkuyhteyksien päässä (mikäli omistat traktorin). Talon pitkästä historiasta todistaa keskellä maalattiaa sijaitseva kaivo, josta voi kömpiä tuulahduksia menneisyydestä ilahduttamaan arkeanne! Lapsetkin saavat liikuntaa puikkiessaan pakoon näitä mukavia kaivoyllätyksiä!

EDUSKUNNASTA MUSTAAN AUKKOON

Näin eduskuntavaalipäivänä onkin aiheellista tarkastella, minkälaisessa ympäristössä nämä meidän kansalaisten valitsemat edustajat oikein istuvatkaan. Puuttumatta sen kummemmin rakennuksen historiaan (valm. 1931, arkkitehti J.S. Siren) Akka tarkasteleekin seuraavissa tapauksissa vain hintalappuja tai muita erikoisuuksia muidenkin rakennusten osalta.

Eduskuntatalo 1930-luvulla (WikimediaCommons).

Akka hämmästyi suuresti huomatessaan, että Eduskuntataloon tehty remppaprojekti kesti kymmenen vuotta ja valmistui lopulta v. 2018. Lehdistössä uutisoitiin tuolloin laajalti, että peruskorjauksen loppusumma alittui peräti 10 miljoonalla eurolla; loppusummaksi jäi siis “vain” noin 115 miljoonaa euroa alkuperäisen 125 miljoonan euron sijaan.

Jee ja jippii: tämä on varmaankin maailman ainoa remppa, jossa kustannukset jäävätkin odotettua pienemmäksi! Mutta… tämän kymmenen vuoden peruskorjaustyön kokonaissumma onkin ollut peräti 262 miljoonaa euroa. Akka veikkaa, että tällaisella rahasummalla olisi voitu rakentaa pari uuttakin pylväspytinkiä edustajille istuttavaksi, vai kuinka?

Eipä siinä vielä mitään: Suomen tasavallan presidentin virka-asunto Tamminiemi (valm. 1993, arkkitehdit Raili ja Reima Pietilä) ylitti rakennuskustannukset odotetusta 15 miljoonasta markasta (2,5 milj. euroa) peräti 14-kertaisesti: loppusumma olikin 210 miljoonaa markkaa eli n. 35,3 miljoonaa euroa.

Samaan aikaan valmistunut Suomen Kansallisooppera vei kuitenkin tässä sarjassa voiton; tämän rakennuksen rakennuskustannukset olivat 780 miljoonaa markkaa eli noin 131,1 miljoonaa euroa.

Mäntyniemi – Wikipedia

Noh; kyllähän valtion mahtihenkilöiden täytyy asustella ja elellä tyylikkäästi, voisi perusmaatiainen tässä kohtaa todeta. Mieleen tulee kuitenkin myös Suomen ikuisuusremppaprojekti, eli Finlandia-talo (valm. 1971, arkkitehti Alvar Aalto). Nykyinen remppa, jossa nämä surullisenkuuluisat Carrara-marmorit vihdoinkin vaihdetaan, maksanee noin 120 miljoonaa euroa. Jos Akalta kysytään, nämä marmorit olisi alun perinkin pitänyt jättää asentamatta, sillä ne eivät sovi Suomen ilmasto-olosuhteisiin. Tai jos kysytään ihan keneltä tahansa...

Finlandia-talo uudistuu remontissa: Rakennukseen tulee terassikahvila, museokauppa ja majoitustiloja – MTVuutiset.fi

Mitäpä sitten mahtoi maksaa myöskin surullisenkuuluisan Espoon metron rakentaminen? Kokonaissummaksi muodostunee lopulta noin 2,3 MILJARDIA euroa, sillä hintalappu on alkuperäisestä peräti tuplaantunut. Jälleen kerran on huomattava, että uutisoinnissa keskitytään urakan arviohinnan alentumiseen 100 miljoonalla eurolla:

Länsimetron rakentamisesta positiivinen yllätys: Hinta alittaa korjatun budjetin noin 100 miljoonalla | Paikalliset | Länsiväylä (lansivayla.fi)

Länsimetro maksaa liki miljardin kerrottua enemmän – metrohankkeen ylittyneitä kustannuksia näyttää myös paikatun Espoon rahoilla | Rakennuslehti

Eipä siinä vielä mitään: myöskin surullisenkuuluisa Olkiluoto 3 on päässyt peräti KAHDEKSANNEKSI Wikipedian listalla maailman kalleimmista rakennuksista. Hintalappu? Wikipedian mukaan 12,4 miljardia euroa. Tähän saavutukseen vaikuttaa kuitenkin suuresti se, miten yksittäisen rakennuksen määritelmä muodostetaan ja kalleimpien rakennusten kohdalla on usein kyse rakennuskokonaisuudesta ja siihen liittyvästä alueesta. Noh; joka tapauksessa tässä yhteydessä ei kannata lähteä torille, kun Suomi saa taas kyseenalaista kunniaa tällä saralla.

(Kaupunkiliikenne Oy)

Akka laittaa tähän linkin ilman mitään poliittisia kannanottoja osaltaan; otsikko on niin hyvä, että se kertoo kaiken:

Seitsemäntoista kertaa viivästynyt Olkiluoto 3 on maailman kahdeksanneksi kallein rakennnusprojekti – täyden tehon määrä alkaa lokakuussa | Demokraatti.fi

(Teollisuuden Voima Oyj.)

Mitäpä mahtaisi perusmaatiaisen esihenkilö sanoa, kun oman työn aikataulu olisi viivästynyt peräti 17 kertaa peräkkäin ja tämä toiminta olisi jatkuvasti mm. hidastanut yrityksen toimintaa, tuottavuutta, tulosta, vaikuttanut valtion sähköntuotantoon ja -hintoihin jne.? Hmm… esihenkilö sanoisi varmaankin tällaisessa tilanteessa, että “Ei se mitään, Petteri! Pidetään kehityskeskustelu sitten sen 20:nnen yrityksen jälkeen! Kyllä sä osaat, me kaikki uskotaan suhun tosi kovasti! Keep up the spirit!”

Eipä siinä vielä mitään: mitäpä mahtaa maksaa hajoitella atomia osasiksi kuuluisassa CERNin hiukkaskiihdyttimessä eli LARGE HADRON COLLIDERiksi (valm. 2008, lyhenne LHC) kutsutussa yksikössä, jossa mahtimiehet ja -naiset tekevät perusmaatiaisen käsityskyvyn ylittäviä hommia ihan arkitöinään?

(Forbes)

Tämä noin 27-kilometrinen (salaliittoteoreetikoiden ennustama-mukamas-mustan-aukon -luomiseen tarkoitettu) laitos on hermeettisen iso ja kallis pentele. Tämä vehje on kehitetty kaikenlaisten partikkeleiden havaitsemiseen ja sen rakennus- ja korjauskustannukset ovat kustantaneet n. 5 miljardia euroa.

Mm. Higgsin bosonia etsineet tutkijat julkistivat löytönsä v. 2012. Tämä löytö on edelleenkin kiistanalainen, mutta Akka voi vakuuttaa, että lukuisista suuretsinnöistä huolimatta Higgsin bosoni voi olla edelleen kateissa. Ei siis kannata etsiskellä komeroista, varastoista, kellareista tai mistään muustakaan, missä bosoni voisi piileskellä. Saunaan sen ei ole tiedetty menevän eikä aiheuttavan allergiaoireita. Hah.

Akalle sopisi kuitenkin kotikäyttöön sellainen pieni musta aukko keittiöön: mikäpä sen kätevämpää, kuin viskata roskat suoraan mustaan aukkoon ja täten äärettömyyteen! Samalla Akka voisi kommentoida ukolleen, jotta: “Hei, meidän mustassa aukossa on taas vikaa! Aiotko sä hankkia uuden niinku heti, CERNissä on taas ruuhkaa. Ei ne pysty niitä kuitenkaan liukuhihnalla tekemään, tiedätsä…”

Facts and figures about the LHC | CERN (home.cern)

Että näillä mennään; mustia aukkoja odotellessa on hyvä elää. Keksikää nyt edes teleportaatio ensin, sekin auttaisi kummasti meidän tavallisten kaduntallaajien elämää. “Beam me up” olisi ihan kova juttu ihan liikennepäästöjen kannaltakin.

Samalla voi miettiä, miten surullisenkuuluisa käännetään englannin kielelle; any ideas? Kerrassaan loistava suomalaisuuden sana, kuten sisukin tai v*tutus.

MURHA EI VANHENE KOSKAAN… NIINKÖ?

Meistä useimpien mieleen lienee piirtynyt kuva väkivaltaisesta luolamiehestä, joka kanniskelee valtavaa puunuijaa leopardinnahkaan pukeutuneena – ja vieläpä kiskoo avutonta naispuolista henkilöä hiuksista vetäen kotiluolaansa. Tässä kliseisessä kuvaelmassa totta on ainakin toinen puoli; nimittäin se väkivaltaisuus.

Todisteet maailman vanhimmasta tarkoituksellisesta taposta/murhasta löytyvät 430 000 vuoden takaa. Haloo: ei siis edes meidän oman lajimme toimesta tehtynä, vaan oletettavasti homo heidelbergensiksen suorittamana surmatyönä. Tämä laji esiintyi maapallolla n. vuosina 800 000-200 000 eaa, ja useimpien tutkijoiden näkemyksen mukaan tämä heidelberginihminen on ollut mm. neandertalien, denisovanihmisen ja nykyihmisen esi-isä.

Noh, mitäpä nämä todisteet sitten kertovat: kuka on murhattu, miten, miksi ja missä?

Tutkijat löysivät Espanjassa v. 1984 Sima de los huesos (luukuilu)- luolasta 28:n yksilön jäänteet. Tämä luola avautuu 13-metrisen kuilun pohjalle, joten selkeästi nämä ruumiit on pudotettu tarkoituksellisesti alas kuolemansa jälkeen. Sitä ei tosin tiedetä, pidettiinkö näissä tapauksissa rituaalisia hautajaismenoja, mutta löydettyjen yksilöiden ikäjakauma vaihteli suuresti. Osalla oli merkittäviä liikkumista haittaavia sairauksia, joten on selvää, että heistä huolehdittiin ennen menehtymistä.

Kuilun/luolan rakennekuva.

Tutkijoiden huomion kiinnitti kuitenkin 52 palaan hajonnut kallo, jonka otsassa näkyi kaksi -myöhemmin todistettua- kovan esineen lyöntijälkeä. Nämä vammat eivät ole syntyneet kuoleman jälkeen, vaan ne on tehty joko puisella tai kivisellä lyöntiaseella. Vammat eivät ole alkaneet parantua, joten kuolema on ollut suora seuraus näistä iskuista.

Tapauksen uhri/WikimediaCommons.

Uhrin ikää tai edes sukupuolta ei tiedetä, mutta kyseessä on kuitenkin ollut nuori aikuinen. Murha-asetta paikalta ei ole löydetty, eikä tietenkään voida varmuudella tietää, miksi juuri tämä yksilö tapettiin näin raa’asti päähän kohdistuneilla iskuilla. Ehkäpä hän olikin juuri raahaamassa heidelberg-naista tukasta luolaansa, kunnes joku päättikin puuttua tähän kaappaukseen ryöstämällä naisen omakseen. Hah, kuinka ihastuttavan nuiva kuvaelma. Käräjille; murha ei vanhene koskaan, osa 1.

Oman lajimme suorittama vanhin murhatapaus löytyy paljon myöhemmältä ajalta Irakista 1950-luvulla löydettynä: noin 75 000-50 000 eaa. homo sapiens on tappanut neandertalinihmisen vipukeihäällä. Onkin arveltu, että tällaisen vipukeihään keksiminen asetti homo sapiensit etulyöntiasemaan kiivaassa eloonjääntitaistelussa, sillä vipukeihään lähtönopeus ja kantama ovat tavallista keihästä suuremmat. Tämä uhri (Shanidar 3) on ollut n. 40-50-vuotias mies, joka on menehtynyt vipukeihään aiheuttamaan haavaan kylkiluussaan. Kuolema on tapahtunut muutamien viikkojen sisällä iskusta, sillä luussa näkyy paranemisen merkkejä. On siis mahdollista, että mies on lopulta menehtynyt iskussa syntyneeseen keuhkovammaan tai sen aiheuttamaan tulehdukseen. Käräjille; murha ei vanhene koskaan, osa 2.

Shanidar 2; tapauksen uhri.

V. 1979 Ranskasta löydettiin 36 000 vuotta vanha neandertalmiehen kallo, jossa näkyy keskellä päälakea kuolemaan johtanut tylpästä esineestä johtuva vamma. Tutkijat eivät ole varmoja, onko isku syntynyt onnettomuudessa, vai onko miestä isketty kivikirveellä brutaalisti päähän. Tämän vamman kanssa mies on kuitenkin elänyt jopa muutaman kuukauden ajan, joten on selvää, että hänestäkin on huolehdittu muiden neandertalinihmisten toimesta. Mikäli vamma on tosiaankin seurausta tarkoituksellisesta iskusta: käräjille, murha ei vanhene koskaan, osa 3.

Neandertalien ja sapiensien välisestä väkivaltaisuudesta löytyy kuitenkin merkkejä jo n. 100 000 vuoden takaa. Useilta kummankin lajin edustajilta on löydetty lukuisia kallonmurtumia, murtuneita käsivarsia ja jalan luita sekä puolustautumiseen viittaavia vammoja käsivarsissa. Onkin arveltu, että neandertalit ja sapiensit kävivät kiivasta kilvoittelua reviireistä meidän sapiensien tunkeutuessa Eurooppaan ja Aasiaan, joissa neandertalit olivat eläneet jo satoja tuhansia vuosia.

Onkin huomattava, että esimerkiksi simpanssit surmaavat raa’asti kilpailevien laumojen yksilöitä puolustaakseen reviiriään, joten tällainen käyttäytyminen lienee ollut luontaista jo varhaisemmillekin ihmislajeille – kyse on kuitenkin aina ollut eloonjäämiskamppailusta lajien, heimojen tai jopa pienten yhteisöjen välillä. Loppupeleissä neandertalilaiset sulautuivat osaksi homo sapiens -lajia, kunnes hävisivät kokonaan n. 30 000 vuotta sitten monen eri tekijän summana.

Mitäpä sitten tapahtui tämän jälkeen, kun reviireistä eikä saaliista enää taisteltu toisen, rinnakkaisen lajin kanssa? Osaako kukaan arvata, hmm? Homo sapiensit elivät ja antoivat toistenkin elää?

Eräs vanhimmista esimerkeistä lajin sisäisestä sodankäynnistä löytyy Kenian Turkanajärven läheltä Natarukista 10 000 vuoden takaa: 27:n homo sapiens -yksilön jäänteet löytyivät hautaamattomina, ja kymmenellä heistä oli luissaan selviä merkkejä raa’asta väkivallasta. Tämä ryhmä koostui lähinnä naisista ja lapsista, ja osalla heistä oli kädet ja jalat sidottu ennen tappavia iskuja. Uhreista löytyi myös kivikärkisten nuolien aiheuttamia vammoja. Murhapaikalta löytyneet obsidiaanista valmistetut aseet eivät ole tyypillisiä alueelle, joten onkin epäilty, että hyökkääjät ovat kilpailevien heimojen jäseniä alueen ulkopuolelta. Tuolloin paikalla sijaitsi rehevä laguuni, joten se lienee osasyy hyökkäykseen.

(UniversityOfCambridge)

Tässä yhteydessä teini-ikäisten ja soturi-ikäisten miesten puuttuminen viittaa siihen, että taistelukykyiset henkilöt on alistettu hyökkääjien matkaan tai he ovat hyökkäyksen alkaessa ehtineet paeta. Tätä jälkimmäistä Akka ei usko; kyllä perheitä on puolustettu viimeiseen asti, perhana vieköön. Varsinkin, kun yksi murhatuista naisista oli peräti raskaana. Käräjille; murha ei vanhene koskaan, osa 4.

Eräs merkillinen massamurhamysteeri tapahtui nykyisen Saksan Herxheimissa n. 4950 eaa. Vuonna 2009 tältä 10 asumuksen kivikautiselta asuinpaikalta löydettiin jopa 1000 ihmisen jäänteet. Uhrit olivat kaikenikäisiä miehiä, naisia ja lapsia (jopa vauvaikäisiä ja sikiöitä), mutta huomiota herättävin seikka oli ruumiiden käsittely heti kuolemien jälkeen. Lihat oli kaavittu luista, suuret luut katkottu ja jopa kallot oli nyljetty ja rikottu. Ei siis olekaan ihme, että epäilys kannibalismista heräsi nopeasti, mutta myös rituaalista uhraamista on esitetty joukkomurhan syyksi. Uhrit eivät olleet kotoisin alueelta, joten on epäilty sitäkin, että nämä murhatut tulivat kauempaa vapaaehtoisesti paikalle uhrattavaksi. Anna mun kaikki kestää…!

(Nature)

Tutkijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että näiden ruumiiden silpominen on ollut ammattimaisen tarkkaa, joten tekijät ovat osanneet asiansa. Kalloista oli huolellisesti leikattu kuppimaisia maljoja ja niihin oli myöhemmin kaiverrettu koristeellisia symboleja. Mitään merkkejä niiden käyttämisestä juoma-astiana ei kuitenkaan löytynyt eikä se olisi edes ollut mahdollistakaan kivityökalujen aiheuttamien terävien reunojen takia. Joten mysteeriksi jää, mitä hittoa tässä pikkukylässä oikein on tapahtunut???

Brittiläinen kallokuppi melkein 15 000 vuoden takaa (NaturalHistoryMuseum).

Lukuisat, rikotut saviastiat uhrien seassa viittaavat kyllä uskonnollisiin syihin, mutta miksi nähdä moista vaivaa ihmisten tarkassa teurastamisessa, nylkemisessä ja luiden rikkomisessa… Tämän massamurhan jälkeen kylä on joka tapauksessa kokonaan hylätty, joten ainakaan paikkaa ei sittemmin käytetty mihinkään (edes rituaaliseen) tarkoitukseen. Kukaan ei myöskään voi uskoa, että nämä JOPA TUHAT ihmistä on syöty, sillä johan tällaisen tolkuttoman lihamäärän syömiseen tarvitaan jo useita tuhansia muita ihmisiä samanaikaisesti, ennen kuin… krhm… raaka-aineen pilaantuminen alkaa! Joten, käräjille; murha ei vanhene koskaan, osa 5.

Herxheim(Spiegel).

Lycka till vaan kaikille näiden mainittujen esimerkkien syyllisten etsijöille. Vinkkinä annettakoon, että kannattaa paneutua tarkasti aikalaisten ja silminnäkijöiden kertomuksiin, mutta samalla tulee huomioida, että aika lienee vääristänyt joitakin muistikuvia. Ehkä on sittenkin parempi vain käydä tarkasti läpi kaikki mahdolliset valvontakameratallenteet näistä tapauksista. Kyllä ne syylliset sieltä saadaan lopulta kammettua käräjille, mutta puolustusasianajajien kannattaa varautua jo etukäteen nk. rasismikorttiin. Ainakin osassa näistä tapauksista syylliset tukeutunevat todennäköisesti siihen, että heitä syytetään ihan pelkästään erirotuisuuden perusteella. Hah!

Kummallisesti oikeussali on toistaiseksi ihan tyhjänä.

EDULLISEN AARTEEN METSÄSTÄJÄT

Jokohan olisi aiheellista vaihtaa “kirpputori”-termi joksikin ihan muuksi? Tämä kalsea nimitys on peräisin Ranskasta, Saint Ouenin kaupungista, jonne perustettiin laaja kirpputorialue 1800-luvun loppupuolella. Tuolloin olikin tuiki tavallista, että vanhat vaatteet kuhisivat kirppuja, joten sinänsä tämä termi on tosiaankin kirjaimellisesti oikea. Akka ei kyllä tähän hätään keksi mitään parempaakaan termiä kirpparin tilalle, mutta… laitetaanpa asia mietintämyssyyn!

Marché Aux Puces-kirpputori 1800-luvulla (bonjourparis.com).

Kirppareiden viehätyshän piilee siinä, ettei koskaan voi tietää, mitä aarteita niistä voi löytää – ja usein aivan tolkuttoman edullisesti! Katsotaanpa siis, minkälaisia aarteita jotkut onnekkaat hannuhanhet ovat löytäneet:

  • Yksi kuuluisimmista löydöistä on tietenkin vanha valokuva, joka esittää Billy the Kidiä seurueineen pelaamassa krokettia hääjuhlan yhteydessä. Tämä vanha kuva löytyi sattumalta kahden dollarin laatikosta muiden valokuvien seasta. Keräilijä Randy Guijarro käytti runsaasti aikaa, rahaa ja vaivaa saadakseen kuvan autenttisuuden selvitettyä, ja lopulta kuva myytiinkin aidoksi todennettuna 2,3 miljoonalla dollarilla v. 2011.
Billy the Kid kuvassa suurennettuna. Itse kuvan ottopaikkakin on löydetty kuvan ostajan tekemän tutkimustyön ansiosta.
  • Vuonna 2004 eräs onnekas romumetallikauppias löysi Lontoon kirpputorilta munanmuotoisen pöytäkellon, joka paljastui sittemmin itsensä Fabergén tekemäksi kadonneeksi munaksi. Kellon ostohinta oli n. 14 000 dollaria, mutta sen arvoksi on arvioitu n. 33-36 miljoonaa dollaria. Kello on sittemmin myyty keräilijälle, joka ei halunnut paljastaa ostohintaa. Tämä huikea, jalokivin koristeltu esine on kuitenkin todennettu Aleksanteri III:n vaimon Maria Fjodorovnan saamaksi lahjaksi vuodelta 1887.
Munakello/kellomuna (bloomberg.com).
  • Pennsylvaniassa v. 1989 eräs onnekas mies osti neljällä dollarilla arvottoman maalauksen kirpputorilta, sillä hän piti taulun vanhoista, puisista kehyksistä. Kotiin päästyään mies irroitti maalatun kanvaasin kehyksistä, ja löysi samalla tauluun piilotetun, taitetun paperin. Tämä paperi paljastui yhdeksi niistä 25:sta kopiosta, jotka tehtiin Amerikan itsenäisyysjulistuksesta v. 1776! Kun kopio oli todistettu aidoksi (tässä yhteydessä kopio tarkoittaa tietenkin käsin kopioitua dokumenttia…), julistus laitettiin huutokaupattavaksi kuuluisalle Sotheby’s -yritykselle. Kaikkien yllätykseksi hinta nousi lopulta 8,14 miljoonaan dollariin, vaikka hinnaksi oli aluksi arvioitu noin 2,4 miljoonaa dollaria.
(history.com)
  • Muuan teksasilainen Emil Knodell löysi pihakirppikseltä mieleisensä pähkinäpuisen lipaston vain sadalla dollarilla. Lipasto oli valmistettu käsityönä 1800-luvun loppupuolella, ja siinä oli peräti marmorinen kansilevy. Kun painavaa lipastoa nostettiin autoon, siitä alkoi kuulua merkillistä, metallista kolinaa, jonka syytä Knodell alkoikin kotonaan selvittää. Tällöin lipastosta paljastui salalokero, jossa oli mm. timantti- ja helmikoruja, kultainen rannerengas, hopeakolikoita, rubiineja ja smaragdeja. Eikä siinä vielä kaikki: laatikkoon oli piilotettu myös sisällissodan aikaisia mitaleja ja kirjeitä ja postimerkkejä eri aikakausilta. Rehtinä miehenä Knodell palautti tämän aarteen sen alkuperäisille omistajilleen, ja tälle teolle Akka nostaa hattuaan.
Aarrelipasto (abcnews.com).
  • Vuonna 2007 myöskin pihakirppikseltä ostettu kolmen dollarin kulho paljastui 1000-vuotiaaksi kiinalaiseksi koriste-esineeksi New Yorkissa. Tämä kulho päätyi ostajansa olohuoneen pöydälle useiksi vuosiksi, kunnes sen alkuperä alkoi lopulta kiehtoa omistajansa mieltä ja kulho vietiinkin asiantuntijan arvioitavaksi. Tällöin paljastuikin, että kulho oli tosiaankin Pohjoisen Song-Dynastian aikainen (960–1279 jaa.) koriste-esine, joka lopulta huutokaupattiin peräti 2,225 000 punnalla.
Kiinalainen kulho (news.com.au).
  • Norma Ifill Brooklynista osti v. 2005 kirpputorilta erikoisen kaulakorun 15 dollarilla. Tämä koru osoittautui myöhemmin maineikkaan, amerikkalaisen kuvanveistäjä Alexander Calderin (1898 – 1976) uniikiksi käsityöksi. Tällä kuvanveistäjällä oli tapana tehdä tällaisia koruja lahjoiksi ystävilleen, ja Norma tunnistikin korunsa vasta nähdessään esitteen Calderin näyttelystä. Tässä näyttelyssä oli esillä samantyyppinen kaulakoru, joten Norma veikin korun arvioitavaksi. Kun koru oli todistettu aidoksi, se myytiin huutokaupassa huimaan 267 750 dollarin hintaan.
Calderin kaulakoru (artfixdaily/christie’s).
  • Brittiläinen Andy Fields osti v. 2010 Las Vegasissa viisi taulua huippuedulliseen viiden dollarin hintaan. Vasta kotona hän huomasi, että yhden taulun taakse oli piilotettu luonnos miehestä, jonka vieressä oli signeeraus Andy Warhol. Tarkemmissa tutkimuksissa paljastui, että luonnos on tosiaankin n. 10-vuotiaan Warholin piirros laulaja Rudy Valleesta. Omistaja Fields on kuitenkin kieltäytynyt myymästä piirrosta, vaikka sen arvoksi on arvioitu 1,5-2 miljoonaa dollaria.
Andy Warholin piirros (bbcnews).
  • Vuonna 2008 Tony Marohn löysi Kaliforniassa pihakirppikseltä laatikon, joka näytti olevan täynnä vanhoja paperidokumentteja. Hän osti paperit pois kuljeksimasta viidellä dollarilla, ja hämmästyksekseen löysi papereiden seasta Palmer Union Oil Companyn osakekirjoja vuodelta 1924. Tämä yritys yhdistyi myöhemmin mm. Coca-colaan, joten nämä löydetyt 1625 osaketta olisivat noin 180 miljoonan dollarin arvoisia nykyaikana. Tony Marohn kuoli v. 2010 kesken asiasta käytävän oikeudenkäynnin, mutta perhe jatkoi oikeustoimia tämänkin jälkeen. Lopulta asia ratkaistiin Coca-colan hyväksi, eikä perhe saanut kiivaasti tavoittelemaansa jättiomaisuutta. Ilmeisesti kanne ratkesi, koska Tony Marohn ei ollut osakekirjojen alkuperäinen omistaja.

Että näinkin voi joskus käydä; aarre ei lopulta olekaan minkään arvoinen! Mikäpä sitten on Akan arvokkain kirpputorilöytö? Ei yhtään mikään, sillä onni ei koskaan suosi Akkaa: edes 50-senttistä ei ole löytynyt kierrätettyjen takkien tai laukkujen taskuista. Akan äitee puolestaan löysi pienen aarteen kirpputorilta jo useita vuosia sitten; aarteen, jota Akka kutsui “lampaanaivoiksi” nähdessään tämän alle kympin arvoisen ostoksen ensimmäistä kertaa. Kyseessä oli tosiaankin Pentikin 1970-luvun tuotantoon kuulunut 11/12-haarainen, keraaminen kynttilänjalka “Kaamoskivi.” Tämä möhkäle on nykyisin arvoltaan noin 110 euroa, ainakin nettikauppojen mukaan. Yeah.

Kaamoskivi (kodinkuvalehti.fi).

Entäpä se kirpputori-termi? Ehkäpä nimitys on kuitenkin niin vakiintunut, että sitä on turha lähteä muuttamaan. Ainakaan Akan mieleen tulleet “Miksmäenikinälöydämitään” tai “Täältäeipoistutatyhjinkäsin” eivät ole yhtään sen parempia. Nykypäivänä huonekalujen osalta nimitys “Lutikkamarket” voisi tosin olla korrektimpi (näitäkin tapauksia on nimittäin tullut ilmi ainakin pk-seudulla). Noh; onnea vaan aarteenmetsästykseen itse kullekin säädylle! Kirpputorien yllätyksellisyys ei koskaan lakkaa viehättämästä, kierrätysperiaatteesta puhumattakaan… kunhan ei kierrätetä minkäänlaisia öttiäisiä, niin kaikille jää hyvä mieli!

KUKA LOPULTA VALLOITTI MOUNT EVERESTIN?

Mount Everest on vaatinut tiettävästi jo yli 300:n kiipeilijän hengen, mutta siltikään tämä 8849-metrinen järkäle ei lakkaa kiinnostamasta yhä uusia huimapäitä. Huipulle on päästävä, vaikka se veisi kuolemaan – mitäpä pienistä; kuten hengestä!

Norgay ja Hillary v. 1953.

Yleisessä tiedossa on, että huippu valloitettiin virallisesti 29.5.1953 Edmund Hillaryn (Uusi-Seelanti) ja sherpa Tenzing Norgayn (Nepal) toimesta. Tällä kertaa aiheena ei kuitenkaan ole tämä kiipeilijäkaksikko, vaan jopa todennäköinen, onnistunut huipun valloitus jopa 29 vuotta aiemmin:

8.6.1924 huipun valloitusta yrittivät George Mallory, 37 ja Andrew “Sandy” Irvine, 22. Nämä brittimiehet eivät olisi varmastikaan uskoneet, että heidän kohtaloaan ihmetellään vielä melkein 100 vuotta myöhemmin: pääsikö edes toinen heistä huipulle jo noinkin varhain?

George Mallory (1886-1924).

Mitäpä me sitten tiedämme näistä herroista ja heidän vuoren valloittamisestaan? Akka ei puutu tässä heidän henkilökohtaiseen historiaansa, vaan itse tapahtumiin tuona kohtalokkaana päivänä:

Andrew Irvine (1902-1924).

Viimeisen näköhavainnon heistä tuona päivänä teki retkikunnan geologi Noel Odell klo 12.50, jolloin hän mielestään näki parivaljakon toisella askeleella (The Second Step), joka sijaitsee vuoren pohjoispuolella. Tällä reitillä on kolme “steppiä,” ja Odell mainitsi miesten tosiaankin pyrkivän ylöspäin. Myöhemmin tätä lausuntoa on kyseenalaistettu eikä Odell ollut enää itsekään varma näköhavaintonsa sijainnista.

Takaisin miehet eivät koskaan palanneet, ja heidän kohtalonsa jäi epäselväksi 75 vuodeksi.

Vuonna 1933 rinteeltä löydettiin jäähakku n. 230 metriä ensimmäisen stepin alapuolelta, ja se tunnistettiin valmistajan merkistä kuuluvaksi Malloryn ja Irvinen varusteisiin. Jäähakusta on kehitetty erilaisia teorioita: sitä pitänyt putoaja on yrittänyt hidastaa luisuaan alaspäin, tai sitten se on jätetty tarkoituksellisesti paikalleen. Ylempänä rinteessä siitä ei olisi enää ollut hyötyä, ja hakku olisi voitu noukkia takaisin haltuun sitten alas laskeutuessa. Hakku tunnistettiin Irvinelle kuuluvaksi siihen tehdyistä merkeistä. On myös mahdollista, että hakku jäi rinteelle, kun putoaja yritti irroittaa itsensä miehiä yhdistävästä köydestä.

Vuonna 1960 kiinalainen retkikunta oli ensimmäinen, joka väitti päässeensä huipulle Malloryn ja Irvinen reitin kautta. Retkue ei ottanut huipulta kuvia, koska he saavuttivat huipun yöllä. Sittemmin useiden ilmi tulleiden todisteiden myötä tämä saavutus lienee pätevä, vaikka sitä aluksi epäiltiin.

Vuonna 1979 kiinalainen Wang Hong-bao kertoi nähneensä pohjoisrinteellä v. 1975 vanhan, brittiläisen ruumiin 8100 metrin korkeudella. Tämän lausunnon vahvisti myöhemmin hänen retkueeseensa kuulunut mies, jolle Wang oli kertonut asiasta. Wang tunnisti miehen eurooppalaiseksi vaatteista ja ulkomuodosta, eikä tuossa paikassa ollut tiettävästi käynyt muita, kuin britit Mallory ja Irvine. Wangin mukaan ruumiin poskessa oli suuri haava ja ruumis makasi kyljellään, mutta Wang menehtyi kertomuksensa jälkeisenä päivänä lumivyöryssä.

Vuonna 1991 rinteeltä löydettiin vanhoja happipulloja, joiden tiedetään kuuluneen Mallorylle ja Irvinelle.

Vuonna 1999 järjestettiin retkikunta Mallory and Irvine Research Expedition, jonka tarkoitus oli löytää miehistä edes toinen. Ja kuinka ollakaan; George Malloryn ruumis löydettiin Wangin kuvailemasta paikasta!

RIP George Mallory (Secretsoftheice).

Mallory makasi vatsallaan, hänen toisen jalkansa sääriluut olivat poikki (sekä fibula, että tibia), hänen päänsä oli käytännössä hautautunut vuosien aikana vyöryneisiin kiviin ja otsassaan hänellä oli suuri haava, jota arveltiin kuolinsyyksi. Olisi siis mahdollista, että pudotessaan Mallory olisi esim. pudotessaan hakulla irrottanut suuren kiven, joka olisi kimmonnut rinteeltä hänen otsaansa. Miehen vyötäröllä ollut köysi (tuohon aikaan pellavasta punottu) oli joko revitty tai repeytynyt pudotuksen myötä, sillä se oli aiheuttanut hänen keskivartaloonsa selvästi näkyviä ruhjeita.

Mitäpä Malloryn ruumiilta sitten löydettiin/ei löydetty?

Hänen taskuistaan ei löytynyt hänen vaimonsa Ruthin valokuvaa, jonka hän oli todistettavasti luvannut jättää huipulle vaimonsa kunniaksi. Tämä seikka on tietenkin herättänyt spekulaatioita, että ainakin Mallory olisi selvinnyt huipulle asti ja jättänyt valokuvan sinne, josta se myöhemmin olisi lähtenyt virtausten mukana maailman tuuliin. Täten Mallory olisi pudonnut kuolemaansa laskeutuessaan alas, eikä pyrkiessään huipulle.

(topchinatravel.com)

Malloryn taskusta löydettiin lumilasit, joten tämän perusteella on arveltu, että Mallory olisi saavuttanut huipun pimeän aikaan eli jättänyt sitten lasit taskuunsa tarpeettomina. On myös mahdollista, että näitä laseja olisi ollut kaksi paria, ja toiset olisivat sitten pyyhkiytyneet rinnelaskussa ties minne.

Mallorylla ja Irvinella oli mukanaan Kodak-kamera, jonka käytöstä vastasi Irvine. Tätä kameraa, kuten Irvinen ruumistakaan, ei ole löydetty. Kodakin asiantuntijat ovat jopa tehneet nykypäivän kiipeilijöille ohjeet, kuinka tulee toimia, jos tämä kamera ikinä löydetään. Heidän mukaansa on varsin mahdollista, että filmi on säilynyt ja kehitettävissä.

Mikä sitten puoltaa teoriaa, että nämä miehet saavuttivat huipun todellakin jo vuonna 1924?

Huipun saavuttamista yöaikaan puoltaa ainakin se, että lukuisat kiipeilijät kertovat ns. Everest-kuumeesta: mitä lähempänä huippua olet, sitä enemmän haluat kiivetä eteenpäin välittämättä mistään muusta. Jotenkin olisi ymmärrettävää, että tämä sama efekti olisi ollut olemassa jo tuolloin 1920-luvulla, kun huipulle ei tosiaankaan oltu vielä päästy lukuisista yrityksistä huolimatta.

Malloryn vaimon valokuva on voinut pudota hänen taskustaan koska tahansa, tai sitten se on todellakin jätetty huipulle.

Ruth Turner Mallory, Georgen vaimo.

1960-luvun kiinalaisen retkikunnan jäsentä Xu Jingia haastateltiin v. 2001, ja hän mainitsi havainneensa pohjoisrinteellä vanhan ruumiin selällään jalat kohti taivasta, mutta ei osannut kertoa tarkempaa sijaintia. On siis mahdollista, että hän on sattumalta nähnyt vilauksen Irvinen ruumiista, sillä tuolla rinteellä ainoat mahdolliset kävijät olivat Mallory ja Irvine (ennen vuotta 1960).

On epäilty sitäkin, että vuoden 1924 vaatetuksen ja varusteiden suhteen olisi ollut mahdotonta selviytyä Everestin olosuhteissa. Tuolloin ei ollut käytössä nykyajan vaateteknologiaa, joten kerrospukeutuminen ja luonnonmateriaalit olivat kiipeilijöiden elinehto. George Mallorylla tiedetään olleen Burberryn veden- ja tuulenkestävä asu, joka tuolloiseen aikaan oli aivan hifiä (tietenkin lukuisten puuvilla- ja pellavavaatteiden lisäksi).

Useat kiipeilijät ovat selviytyneet nykyaikanakin ilman happilaitteita Everestillä; toisin kuin Mallory ja Irvine, joilla kuitenkin oli useita happipulloja käytössään. Niiden tilavuus oli pieni verrattuna nykyaikaisiin varusteisiin, mutta näitä tyhjiä pulloja on kuitenkin rinteeltä löydetty. Tiettävästi viimeiselle etapille pulloja oli varattu neljä kappaletta, joista kolme on löydetty tyhjinä. Tämä seikka voisi osoittaa sen, että huipulle on tosiaankin menty apinan raivolla ja yksi happipullo olisi sitten jäänyt käyttämättä alas laskeutumisen yhteydessä, kun putoaminen on tapahtunut.

1960-luvun kiinalaisten retkueen osalta on esitetty teorioita, että he olisivat peräti löytäneet Irvinen ruumiin ja tämän mukana olleen kameran. Isänmaan kunniaa edistääkseen he olisivat sitten siirtäneet/pudottaneet mokomat pois kuljeksimasta, jotta pohjoisrinteen valloitus olisi saatu kiinalaisten nimiin. Tähän teoriaan Akka ei paneudu sen enempää; tokihan se mahdollista olisi, mutta menee panettelun puolelle.

Mihin George Mallory sitten joutui löytymisensä jälkeen?

Kaikki Everestin ruumiit ovat edelleen siellä, mistä niitä sitten ikinä löydetäänkään. Joidenkin menehtyneiden ruumiita pudotetaan notkelmiin ja rotkoihin ihan vain oppaidenkin toimesta, sillä ne “häiritsevät” yleisimpiä kiipeilyreittejä. Jotkut ruumiit tosin toimivat kiintopisteinä, joiden avulla rinteillä suunnistetaan. Kuinka karua; mutta toisaalta jokainen vuorelle lähtijä tietää vaarat ja kuoleman mahdollisuuden.

George Mallory kuitenkin peitettiin kivillä, paikalla pidettiin pieni muistotilaisuus ja herra sai jäädä niille sijoilleen. Tämä ratkaisu oli jälkipolvillekin sopiva, kuten Malloryn poika John 80-vuotiaana kertoi medialle. Hänen isänsä oli kuollut pojan itsensä ollessa 3-vuotias.

Kamera ja Irvinen ruumis ovat siis edelleen teillä tietymättömillä, tai ehkä ne tosiaankin kaapattiin/siirrettiin 1960-luvun kiinalaisen retkueen myötä, kuten salaliittoteoriat väittävät. Eipä tuolla seikalla ole kuitenkaan paljon väliä, kun miettii 1920-luvun varusteita ja olosuhteita: sankareita, huimapäitä, hulluja visionäärejä nämä äijät kuitenkin olivat! Paineltiin menemään muina miehinä alkeellisilla vehkeillä ja vaatetuksella, ja legenda jäi elämään Malloryn lausahduksen myötä: toimittaja kysyi, miksi hän aikoo lähteä valloittamaan Mount Everestin ja vastaus oli: “koska se on siellä.”

Mount Everestiltä löytyy myös roskia ruumiiden lisäksi.

Akka nostaa hattua ja poistuu taas takavasemmalle, sillä Akasta ei ole vuorikiipeilijäksi. Kunnia heille, kelle kunnia kuuluu ja RIP George Mallory ja Andrew Sandy Irvine: kunnianhimoiset äijät, jotka jäivät yrityksellään historiaan eri tavalla, kuin olivat aikoneet.

List of people who died climbing Mount Everest – Wikipedia

Akan toiveissa onkin, että edes toinen heistä olisi kuollut tietäen saavuttaneensa sen huipun; hän olisi sitten ainakin kuollut onnellisena siitä, että on saavuttanut oman tavoitteensa. Minkä takia sinne pitää ylipäätään enää kenenkään lähteä haahuilemaan?

“Koska se on siellä.”

Veikka Gustafsson tekee tärkeän huomion Himalajan suru-uutisista – Urheilu – Ilta-Sanomat

Ainakin 19 on kuollut lumivyöryssä Intiassa | Uutissuomalainen | Etelä-Suomen Sanomat (ess.fi)

AVARUUDEN YKSINÄISIN MIES

Kaikki varmasti muistavat herra Neil Armstrongin, jotkut muistavat jopa herra Edwin “Buzz” Aldrinin, joka laskeutui Neilin jälkeen kuun pinnalle 20.7.1969. (Salaliittoteoreetikot sanovat tässä kohtaa: niinhän te luulette, että laskeutuivat…) Harvempi kuitenkaan muistaa, että mukana matkassa oli kolmaskin herrasmies, joka jäi kiertämään kuuta Columbia-aluksella kuumoduuli Eaglen painellessa menemään kuun kamaralle.

Michael Collins.

Tämä herra oli nimeltään Michael Collins, tuossa tilanteessa maailman yksinäisimmäksi mieheksi tituleerattu mies.

Tässä kohtaa täytyy vetää syvään henkeä ja kuvitella, minkälaista on katsella kavereiden laskeutumista kuuhun ja aprikoida, onnistuuko laskeutuminen tai… palaavatko he enää koskaan takaisin alukseen… Nope, ei onnistu tällaisen asian kuvittelu, ei sitten millään

Noh, palataanpa ajassa hieman taaksepäin siihen aikaan, kun tällainen tilanne ei ollut vielä käsillä. Kuten niin moni muukin, Collins haki NASAan oltuaan jo useita vuosia ilmavoimien koelentäjänä. Ja kuten niin monet muutkin, hänetkin valittiin vasta toisen hakemuksensa jälkeen v. 1963, mutta hän pääsikin sitten jo avaruuslennolle ja -kävelylle Gemini 10:n mukana v. 1966.

Gemini 10 matkaanlähtö 18.7.1966. Mukana astronautit Michael Collins ja John Young.

Apollo 11:n aikaan Collins oli 38-vuotias. Voisi hyvinkin kuvitella, että Collinsia olisi harmittanut jäädä kiertoradalle muiden käppäillessä kuussa, mutta näin ei kuitenkaan ollut. Collins piti omaa osuuttaan aivan yhtä tärkeänä, kuin Armstrongin ja Aldrinin; ja näinhän asianlaita tosiaankin oli: Kuun kiertoradalla Collins vietti n. 28 tuntia, kiersi kuun tuona aikana 30 kertaa, ja aina kuun pimeälle puolelle siirtyessään hän menetti radioyhteyden 47 minuutiksi.

MIchael Collinsin ottama valokuva Eaglen irtautumisesta (public domain).

Herregud/WHAT sentään, voisi tähän perusmaatiainen todeta! Mitä mahtaa ihmisen päässä pyöriä, kun kiertelet kuuta yksin ilman mitään mahdollisuutta saada radionkaan kautta yhteyttä muihin ihmisiin…? Itse asiassa Collins onkin kertonut, että hän tunsi olonsa kiertoradalla yksinäisyyden sijasta melkein riemulliseksi. Tokihan hän on haastatteluissa maininnut myös, että ystävien kohtalo häntä kuitenkin huoletti – jos hän olisi joutunut palaamaan yksin maahan, hän olisi maailman silmissä ollut kuureissun ainut eloonjäänyt. Sellainen tilanne olisi ollut hirvittävä kestää. Kaikista Collinsin puheista käy kuitenkin ilmi, että hän tiesi, mihin lähti – ja aikoi kantaa sen seuraukset.

Tällaisen tilanteen varalle oli myös kirjoitettu valmiiksi puhe, jonka presidentti Nixon olisi joutunut pitämään koko maailmalle:

On arvioitu, että Apollo 11:n lähtöä kuuhun seurasi paikan päällä (Cape Canaveral, Florida) peräti miljoona ihmistä, pakkautuneena hiekkarannikoille ja kaikille teille/kukkuloille, joista olisi lähtöalueelle edes jonkinlainen näkyvyys. NASAn arvion mukaan Neil Armstrongin laskeutumista kuuhun seurasi television välityksellä n. 650 miljoonaa ihmistä. Onneksi Nixonin ei tarvinnut tuota valmiiksi kirjoitettua puhettaan kuitenkaan pitää…

Apollo 11’s ‘third astronaut’ reveals secrets from dark side of the moon | 60 Minutes Australia – YouTube

Michael Collinsille tarjottiin Apollo 11:n koulutusjakson aikaan mahdollisuutta osallistua myöhemmillekin Apollo-lennoille, mutta näistä hän kuitenkin kieltäytyi. Hänelle riitti, jos Apollo 11 onnistuisi tehtävässään, sillä astronautin vaativa työ/koulutus haittasi liikaa hänen perhe-elämäänsä. Akka nostaa hattua tälle perheenisälle! Prioriteetit kohdillaan!

Apollo 11:n lähtö (NASA).

Noh; kuten tiedämme, Apollo 11 laskeutui lopulta onnistuneesti Tyyneen valtamereen 24.7, jonka jälkeen he joutuivat kolmen viikon karanteeniin. Ja täyttämään tullilomakkeen:

Apollo 11 Astronauts’ Customs Form – Science Connected Magazine

Michael Collins erosi NASAn palveluksesta v. 1970 ja siirtyi johtamaan Smithsonian-instituutin ilmailu- ja avaruusmuseota. Hän perusti myös avaruusasioiden konsulttiyhtiön, kirjoitti useita kirjoja ja toimi National Geographic Societyn hallituksessa peräti 24 vuotta.

Jep, tässä taitaa olla yksi näistä nöyrimmistä, ansioituneimmista ja aikaansaavimmista miehistä ikinä, toteaa Akka ja vuodattaa pienen kyyneleen (ihan vain ajatuksesta, että sellaisia on olemassa).

Kuinkas sitten kävikään ansioitunut-mies-astronautti-herra Collinsille? Aloitetaanpa sillä, että Buzz Aldrin on yhä elossa, Neil Armstrong kuoli 25.8.2012 ja Michael Collins menehtyi viime vuonna 28.4.2021 (90-vuotiaana). Kaikki kolme syntyivät vuonna 1930.

Neil Armstrong, Michael Collins ja Buzz Aldrin.

Tähän joku salaliittoteoreetikko voisi sanoa, että “kannattanee käväistä avaruudessa jo pitkän iän saavuttamisen takia, hmm… epäilyttävää!” Ja hah! Sitkeitä äijiä joka tapauksessa, kaikki kunnia heille!

Akalla ei olisi ollut tarpeeksi pal… rohkeutta lähteä tuollaiselle matkalle, jonka lopputulemana voisi hyvin todennäköisesti olla oman tai kaverien henkien menetys. Siksipä suurin osa meistä ei olekaan astronautteja tai muita huimapäitä, jotka rikkovat ennätyksiä saavutuksillaan. EIKÄ TARVITSEKAAN OLLA, sillä useimmille meille riittää ihan pienemmätkin tavoitteet. Varsinkin sellaiset, joihin ei liity mitään terveyteen tai henkeen uhkaavia tilanteita, sillä onhan se paljon hauskempaa pällistellä ja ihmetellä niitä ihmisiä, jotka tällaisiin suorituksiin pystyvät.

Olkaamme siis rehellisesti ihan vaan taviksia, sillä kaikille meille ei kuitenkaan jaeta kunnian kultaista kruunua tai edes välttämättä tarpeeksi mammonaa. Sellaisessa tilanteessa täytyy vain ajatella, olisiko itsellä tarpeeksi rahkeita lähteä avaruuteen YKSIN katsomaan, josko kaverit selviävät takaisin, vai pitäisikö heidät jättää kuun pinnalle todennäköisesti elävinä odottamaan kuolemaa, kun se PERHANAN kuumoduuli ei suostukaan tuomaan heitä takaisin?? Että sitten pitäisi vain itsekseen lähteä takaisin maahan, kun kaverit ovat jumissa kuun pinnalla ja kuolevat, kun happi lopulta loppuu! Aargh!

Nope, Akalta ei onnistu edelleenkään tämän vaihtoehdon ajatteleminen. Ei mitenkään. Onnea vain kaikille, jotka tätä unelmaa tavoittelevat: Artemis-ohjelman myötä Kuuhun mennään uudestaan jo peräti vuonna 2025. Yeah, pistelkää vain menemään, te hurjapäät; meillä muilla on sitten jotakin kivaa odotettavaa! Siinä vaiheessa katsojia voikin olla sitten sellaiset, hmm… internet, kännykät, somepalvelut, tv, radio… sellaiset 65 ziljardia ja pari muuta galaksia ja alieneita siihen päälle? Ei mitään paineita, NASA, ei mitään paineita…!

NASA Artemis

Ehkäpä tosiaankin kuuhun sitten mennään vielä kuitenkin, toteaa Akka. Ainakin Michael Collins edisti elämänsä aikana suuresti ajatusta, että ihmiset jossakin vaiheessa pääsisivät jopa Marsiin asti. Siinäpä avaruusmiehen -peräti siellä käyneen- loistava, futuristinen visio tuleville sukupolville!

Star Trekin yksi jakso (S1,E3) nimettiin vuonna 1966: “Where No Man Has Gone Before” ja tämä todellakin pätee näihin tuleviin seikkailijoihin. Akka ei voi kuitenkaan vastustaa kiusausta: “Where No Woman Has Gone Before!” Eehhehee ja jep, NASA on tosiaankin jo valitsemassa/valinnut naisia tälle tulevalle retkelle.

No niin, NASA, nyt voitaisiin kerrankin nähdä, kuinka kuuasema hoituisi kasaan naisten voimalla ilman, että pitäisi kuulla kommentteja osaamisesta, koulutuksesta, pätevyydestä tai pantavuudesta ja tissien koosta. (Jep, nähty raksatyömailla, yst.terv. Akka).

R.I.P suuret sankarit Neil Armstrong ja Michael Collins, kunnia myöskin edelleen elossa olevalle Buzz Aldrinille. Mainioita ukkoja, kerrassaan! Heidän ansiostaan tulevat sukupolvet voivat kuvitella uraa astronautteina, joka on jo vuosikymmeniä ollut unohdettu ajatus. Akka vuodattaa muutaman kyyneleen lisää, sillä vahingoilta ei varmastikaan näillä matkoilla vältytä. Noh, eipäs maalata kuitenkaan piruja seinille etukäteen… (vanha sanonta)!

Presidentti Richard Nixon kävi tervehtimässä astronautteja heidän kolmen viikon karanteeninsa aikana. Ainakin tulevat astronautit ovat siis jo tottuneet tällaiseenkin merkilliseen toimintaan!

Jättiraketti yrittää uudelleen lähteä tärkeälle koelennolle – Tiede | HS.fi päivitys 4.9.2022

NASA: Artemis I uusi lähtöpäivä (tai sen yritys) 29.7.2022

NASA’s Artemis 1 moon mission: Live updates | Space Lähdön seuraava yritys aikaikkunalla 12.-27.11.2022. Hurrikaani Ianin takia Artemis oli etukäteen siirretty takaisin suojaan, eikä sille ole aiheutunut vahinkoa.

Artemis-kuulento on laukaistu, kertoo Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa – MTVuutiset.fi 16.11.2022

SUKUJUHLAT TUTANKHAMONIN MALLIIN

Rippijuhlat, häät, valmistujaisjuhlat, kissanristiäiset, sukujuhlat… just name it; et voi kuitenkaan muistaa kaikkien sukulaisuussuhteita tai edes nimiäkään, kun porukkaa on koolla jopa useiden vuosien takaa. Siinä sitä sitten tervehditään iloisesti ja siirrytään eteenpäin miettien, että kukas perhana se tuokaan mahtoi olla.

Tutankhamon (CNN).

Vaan annapas olla: Egyptin faaraoiden aikaan sekametelisoppa olikin astetta pahempaa laatua, kun jumaluussuku haluttiin pitää puhtaana ja tyttäriä naitettiin peräti isilleen tai veljilleen. Tämä oli aivan yleistä toimintaa, jonka seurauksena useampikin faarao joutui jopa useiden vuosisatojen aikana kärsimään hirvittävistä perinnöllisistä vaivoista. Tutankhamon lienee tästä tunnetuin esimerkki; tämä 19-vuotiaana kuollut nuorukainen ei ollut uljas soturi, vaan todennäköisesti malariaan, sirppisoluanemiaan ja reiden avohaavan aiheuttamaan tulehdukseen kuollut kampurajalka, jonka haudasta löydettiin muiden aarteiden joukosta noin 120 kävelykeppiä.

Tutin hautakammion esineistöä/WikimediaCommons.

Akka kertookin tässä kuvitteellisen kertomuksen Tutankhamonin (näin kavereiden kesken Tut) perhejuhlista, joihin kukin voi ehkä kauhistuen samaistua:

KV55: “Mä oon muumio KV55, minut nimettiin hautanumeron perusteella v. 1907. Mut on siirretty siihen hautaan jostakin muualta, kuten meitä muitakin. Tutkijat löysivät Akhenatenin eli TUTIN ISÄN nimellä koristeltuja tavaroita, mut en mä voikaan olla Akhenaten, kuten ne luulivat. Oon meinaan liian nuori; semmonen 19-26-vuotias. Akhenaten hallitsi ainakin 17 vuotta, joten emmää se ainakaan ole. Oon kuitenkin Tutin faija; siitä on tehty DNA-testejä, mut nekin voi olla ihan päin helv…ä, kun me ollaan kaikki oltu samaa sukua jo ties miten kauan. Että tää on nyt uusin tieto; unohtakaa se tieto, että olen Akhenaten!!”

KV55-muumion rekonstruktio (AncientOrigins).

KV35YL: “Mä oonkin TUTIN ÄITI, mut kukaan ei tiedä mun nimeä. Oon siis vaan KV35YL eli Younger Lady. Mut löydettiin v. 1898 ja nimettiin sitten nuoremmaksi naiseksi. Ai miksi? Mun vierellä makas vanhempi nainen ja nuori poika, mut mulla oli ihan kauheimmat vammat näistä kahdesta. Jep, mun naama meni keturalleen jo ennen muumiointia: palsamoijat tunkivat mun poskionteloon sen takia jotain öljyisiä rättejä. Jättivät perhana vielä aivot ja sydämenkin paikoilleen, vaikka ne olis pitäny ottaa veks! Meni sitten oikea käsikin jossain vaiheessa poikki, mut ne oli vaan haudanryöstäjiä, ei se mua enää sillee haitannu. Mutta oon kuitenkin DNA-testattu Tutin äiti; mutta samalla mä oon tuon äskeisen äijän KV55 tytär. Että silleen perinteiseen tapaan ihan kiva avioliitto! Mut: mä kuolin sillai 25-30-ikäisenä, ihan tavallinen ikä muutenki, jos tulee terveysongelmia. Mulle nimittäin tuli; joko hevosenpotkuja tai kirveestä naamaan. Päätelkää ihan itte, ei ne tutkijat nimittäin tiedä.”

Younger Lady KV35.

KUNINGATAR TIY: “Mut on löydetty tuosta samasta haudasta KV35, ja mä olen se vanhempi nainen. Mä olenkin, kuulkaas, ihan peräti Tutankhamonin isoäiti ja Akhenatenin ylpee äitee. Ette kyllä usko, että Tutin haudasta löyty mun hiuskiehkura, ja mullahan olikin upea tukka! Mutkin on siirretty, perhana vieköön, olin jonkin aikaa vanhan ukkokultani Amenhoptep III:nkin haudassa ja sieltä tutkijat löysivätkin mun nimellä merkityt kanooppiastiat (sisäelinastiat)! Että nää siirtäjät sitten ilkesivätkin jättää mun sisäelimet sinne! Voi voi, että vanhaa ihmistä raastaa tollanen nuorison huolimattomuus! Ja piruako mut piti siirtää tonne noitten muiden sekaan; niinku mulla ei olis mitään arvoa! Mää muuten tiedän, kuka tuo nuorempi muija ja tuo poika on, mutta enpäs kerro, häh hää! Mä oon muuten tuon kohta mainittavan Ayn sisko, jottas tiedätte!”

Kuningatar Tiy KV35.

NEFERTITI: “Moi vaan kaikki, mulla on ihan hirvee kiire. Mulla on Insta päivittämättä ja kaikki haluu koko ajan kuulla, mis mä oon ja oonksmä Tutin äiti. No en ole, uskokaa nyt jo! Ja etsikää mun hautapaikka jo vihdoinkin, f**k! Voin antaa vinkin, miks en ole Tutin äiti: mun nimeä ei ole sen hautakammiossa ollenkaan (eikä mun vanhempien jumalallista asemaa ole mainittu missään muuallakaan) ja mun isä SAATTOI olla AY, Akhenatenin virkamies, josta tuli faarao Tutin jälkeen. Et mä kuolin niinku ehkä ennen Tutin syntymää, siks mua ei ole mainittu, vaikka Tutin lastenhoitaja mainitaan sen hautakammiossa. Mä saatan kyllä olla tuon KV35:n nuoremman naisen serkku, ehkä… Mut hei; ei mulla oo aikaa tällaiseen just nyt. Heippa, nähdään!”

Nefertiti.

KV35: “Mä oon se nuori poika haudasta KV35. Kyllä vähän ottaa päähän jäädä näiden naisten varjoon, mutta minkäs teet… totanoin, mä oon kuitenki ehkä Webensebu, Amenhotep II:n poika tai sitte mää oon Thutmose, Amenhotep III:n poika. Ketään ei kauheesti kiinnosta, kun mä kuolin niin nuorena, eikä musta tullu faaraoo. Mun äiti oli ehkä Sitamun, yks Amenhotep III:n ja kuningatar Tiyn tyttäristä. Ei mua sillai kiinnosta, mitä sukua mä olin Tutille. Eihän musta tullu faaraoo, anyway. Että se homma jäi niinku siihen sitte.”

Young Boy KV35.

MERITATEN: “Hei, c’mon; mä ehdin vasta paikalle ja täällä on jo täysi väittely päällä, vai?! Odotetaan vaan, kun mun mun viis siskoa suvaitsee saapua paikalle: Meketaten, Ankhesenpaaten, Neferneferuaten Tasherit, Neferneferure ja Setepenre! Mut kuitenkin; mä oon Akhenatenin nuorin tytär ja mä EHKÄ olin faaraona nimellä Neferneferuaten, mut sitähän te ette saa koskaan tietää! Mä SAATOIN myös olla naimisissa Smenkharen kanssa, muistakaa se!”

SMENKHARE: “Ääh, aina samaa scheissea näissä tapaamisissa. Te ette tiedä, että mä SAATOIN olla Nefertiti, Akhenatenin veli tai jopa Akhenatenin rakastaja. Miettikää hei tätä mun keissiä! Mä oon tosi arvoituksellinen, kukaan ei osaa sanoa, kuka mä olin! Ei edes sukupuolta!”

AKHENATEN: “No niin, lapset, sisaret, veljet, vanhemmat, isovanhemmat… ihan kaikki sukulaiset ylipäätään…! Jospa rauhoitutaan ja istutaan juhlapöydän ääreen ja kunnioitetaan ainoaa jumalaa, Atenia. Olkaa hyvät ja käykää pöytään.”

Akhenaten/WikimediaCommons.

Yleisen metelin (joka johtuu Akhenatenin monoteistisesta jumalkäsityksestä, joka unohdettiin hänen kuolemansa jälkeen Tutin toimesta) jälkeen paikalle saapuu vihdoinkin itse poikakuningas Tutankhamon kävelykeppiinsä nojaten. Pöytä hiljenee, astioiden ja tuolien kolahtelu vaimenee, kun Tut istuu paikalleen muiden seuraan muina miehinä. Kepin hän asettaa huolellisesti nojaamaan kullatun tuolinsa käsinojaa vasten, ennen kuin sylkäisee viereisen ruokailijan viinimaljaan. Kukaan ei sano mitään.

TUTANKHAMON: “Mitäs tänne? Sitä samaa, ku aina ennenki, vai? Laittakaas niitä vateja tännekin kiertämään. Varsinkin sitä paistivatia.” Kaikki nyökkäilevät ja laittavat astioita eteenpäin hiljaisuuden vallitessa.

TUTANKHAMON: “Noh; olette vihdoinkin oppinu, että mä oon se ainoa, joka muistetaan enää nykypäivänä sellaset-niinku-vajaa-3000 vuotta myöhemmin. Että pidätte vihdoinkin suunne kiinni!!”

Pöytäseurue pysyy hiljaa ja nyökkäilee, koska poikakuningas on aivan oikeassa.

Akhenaten kuitenkin rykäisee ja sanoo sitten hiljaa: “Pitääkö se paikkansa, että Howard Carter irroitti v. 1922 vahingossa sun peniksen tutkimusten yhteydessä?” Tutin muumioitu penis löytyi tosiaankin irrallisena arkusta tutkimusten yhteydessä; Akan huomautus.

Pöydän ympäriltä kuuluu vaimeaa tirskuntaa eli asia on kaikkien tiedossa, siitä ei vain puhuta.

TUTANKHAMON: “Oliko sun ihan pakko ottaa tääkin asia yleiseen tietoon… Kirous sun päälles, ilkiö!!”

Näinkin pahasti asiat voisivat siis mennä sukujuhlissa. Paino sanalla SUKUjuhlissa, kun kaikki ovat kirjaimellisesti toisilleen sukua ihan perheen sisäisesti ja keskenään.

Tupakkipaikalla kulman takana sitten supatellaan aterian jälkeen, että “hemmetin Tut, olis vaan jäänyt pois, olis ollut kaikilla paljon kivempaa” ja “niin just, miks sen pitää aina änkeytyä ja olla niinku ainoo faarao ikinä!”

Mikään ei muutu vuosituhansien aikana, kuten Akka on tässäkin kertonut. Ihmisen perusluonne ei ole kuitenkaan juurikaan muuttunut, kuten lukuisat hautakirjoitukset ja asiakirjat myöhemmiltäkin ajoilta todistavat. On riidelty pikkuasioista oikeudessa asti ja näistäkin seikoista on jäänyt lukuisia todisteita kaikille jälkipolville luettavaksi sekä papyruksilla että savitauluissa. Voi meitä ihmisiä, voi meitä; aina löytyy kaikenlaista kärhämän aihetta …!

Akka säälii Tutin tapauksessa arkeologeja, sillä tällaiset sukuhistoriat ovat aivan järkyttäviä tutkittavia: kuka on ollut kenenkin kanssa, ketkä ovat oikeasti DNA-tiedettyjä sukulaisia ja tässä listassa ovat nimenomaan useat sisarukset ja vanhemmat, joita paritetaan pitkin poikin! Nope, kiitti-mulle-riitti, sanoo Akka useiden kymmenien tuntien tutkimusten jälkeen. Ja aivan koska tahansa voi tulla uusin tieto, joka kääntää koko homman päälaelleen!

Yksi Tutin rekonstruktio (CBSNews).

Terveisiä Akalta TUTille tällä erää: harmillista se penishomma! Älä huoli, sellaista voi sattua ihan kaikille miehille/muumioille!

Zahi Hawass Set to Announce Queen Nefertiti Mummy Discovery: What Do We Know? | Ancient Architects – YouTube päivitys 25.9.2022 (juttuun liittyvää matskua).

Tutankhamonin haudassa on sittenkin salaovi – Kuuluisa egyptologi on vakuuttunut siitä löydettyään haudasta ”piilotettuja hieroglyfejä” – Tekniikan Maailma 27.9.2022

AIKAMATKAILUN HUUMAA (TAI HARHAA)

Aijaijai, huokaa Akka, ajatellessaan paluuta menneeseen aikaan. Olisiko se mahdollista edes hetkiseksi, jotta… niin; jotta mitä? Onkin mielenkiintoista ajatella, mihin aikaan ja miksi pieni ihminen haluaisi matkustaa, jos se edes kerran elämässä olisi mahdollista.

Jalosti ajattelevat maailmanparantajat haluaisivat varmaankin käydä varoittamassa ihmiskuntaa esim. ilmastonmuutoksesta tai käydä tirvaisemassa herra Adolfia ihan kunnolla pataan, mutta me tavalliset pulliaiset taitaisimme olla hivenen itsekkäämpiä. C’mon, myöntäkää pois! Olisihan se hauskaa, jos voisi omassa elämässään tehdä jonkin muutoksen, ettei tarvitsisi kuolinvuoteellaan surkutella!

Mikäli aikamatkailu olisi mahdollista useampaan otteeseen, voisi tavallinenkin pulliainen ajatella ylevämpiä vaihtoehtoja oman itsekkyytensä jälkeen. “Taidanpa tässä käydä tsekkaamassa, kuka murhasi JFK:n, ihan vain koko maailman yhteisen edun nimessä…”

Dallas, Texas 22.11.1963

Aikamatkailu on nykytietämyksen mukaan kuitenkin mahdotonta. Ehkä. Ai miksi? Googlatkaa, pärkkele, itse netistä, sillä Akka ei ymmärrä alkuunkaan fysiikkaa. Tässä painetaan nyt menemään ihan mielikuvituksen voimalla, jolla ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa. Suhteellisuusteoriat, mustat aukot, kosmologiset vakiot ja avaruuden kaareutuminen ovat ihan muiden heebojen hommia (kuten Albert Einsteinin, Stephen Hawkingin ja Pelle Pelottoman; muutamia mainitakseni).

Noh, maailmalta löytyy kuitenkin useita esimerkkejä väitetyistä aikamatkaajista. Yksi kuuluisimmista lienee Charles Chaplinin elokuvassa The Circus/Sirkus esiintyvä nainen, joka vaikuttaa puhuvan kännykkään v. 1928. Jep, ihan ehdottomasti naisella on nokialainen korvalla! Takuuvarmaa videomateriaalia pukkaa!

Tunnetuin valokuva puolestaan lienee tämä v. 1941 julkaistu valokuva äijästä, joka kieltämättä näyttää kovin epätavallisesti pukeutuneelta ajankohtaan nähden. Tämän kuvan äijä on nimetty “hipsteriksi.” Takuuvarmaa kuvatodistettakin pukkaa!

Akkaa viehättää varsinkin sellainenkin väite, että näyttelijä Nicolas Cage on joko aikamatkaaja tai vampyyri, sillä hänen näköisensä heppu on kuvattu Yhdysvaltain sisällissodan aikaiseen valokuvaan. Jep, tulihan tämäkin seikka nyt todistettua!

Eräs varhaisimmista, väitetyistä aikamatkoista lienee Charlotte Anne Moberlyn ja Eleanor Jourdainin tarina vuodelta 1901. Nämä naiset (Oxfordin naiscollegen rehtori ja vararehtori) vierailivat Pariisissa Versailles’n palatsissa ja eksyivät tuolloin palatsin puutarhaan.

Matkallaan he näkivät 1700-luvun vaatteisiin pukeutuneita ihmisiä ja tunnelma tuntui muutenkin muuttuneen jotenkin merkilliseksi. Palatessaan joitakin vuosia myöhemmin alueelle he havitsivat, että heidän näkemänsä alueet eivät vastanneet ollenkaan aiemman reissun maisemia. Naiset päättelivät nähneensä paikalla aaveita; viimeisimpänä peräti itsensä Marie Antoinetten, ja julkaisivat kokemuksistaan kirjan The Adventure/Seikkailu. Lukijoiden mielestä nämä arvostetut kansankynttilät eivät suinkaan olleet nähneet aaveita, vaan luiskahtaneet itse toiseen aikaan tai ulottuvuuteen. JUUH, näin sen on täytynyt olla, sanoo Akkakin. Nämä rouvat olivat sentään reksi ja varareksi!

Marie Antoinette/ Jean-Baptiste Gautier Dagoty 1775.

Eiiih, Jack Sparrow‘kin on aikamatkaaja!! Eeehhehe! Anna mun kaikki kestää!

Toinen tarina aikamatkaajasta kertoo Sir Robert Victor Goddardista, joka v.1935 lenteli kaksitasollaan Edinburghin lähellä Skotlannissa. Äijä ylitti hylätyn lentokentän, jolla lehmät käyskentelivät ruohoa mussuttaen, kunnes myrsky pakotti herran kääntymään koneellaan takaisin tulosuuntaansa. Ylittäessään kenttää toisen kerran hän hämmästyi huomatessaan, että kentällä touhusi mekaanikkoja keltaisiksi maalattujen koneiden kimpussa. Tuolloisena aikana kaikkien koneiden olisi pitänyt olla maalaamattomia.

Noh, neljä vuotta myöhemmin Sir Goddard lensi taas kyseisen kentän yllä ja tunnisti saman näkymän, kuin tällä aiemmalla ylilennollaan. Sinipukuiset mekaanikot ja keltaiset koneet olivat juuri samanlaisia, kuin hän oli aiemmin nähnyt, sillä kenttä oli kunnostettu ja otettu käyttöön näiden havaintovuosien 1935-1939 välisenä aikana. SPOOOOKY, sanoo Akka, ja uskoo kaiken, mitä tämä herra todisti nähneensä. Olihan hänen nimensä edessä sentään arvonimi “Sir.”

Nykypäivän aikamatkaaja-internethörhöihin Akka ei edes puutu, sillä siinä on ihan liikaa sarkaa työstettäväksi. On paljon hauskempaa ajatella, mitä menneen ajan aikamatkaajat tuumisivat nähdessään nykyaikaista meininkiä (lentokoneiden ja muiden teknologisten vempeleiden ohella):

Faarao Tutankhamon varmaankin liikuttuisi nähdessään, kuinka kuolemattomaksi hän lopulta päätyikään. Lopulta ihmiset alkaisivat kuitenkin tivata Tutilta yksityiskohtia hänen elämästään ja kuolemastaan, kunnes Tut lopulta hermostuisi ja langettaisi jonkin kauhistuttavan faaraon kirouksen meidän moukkien päälle.

Kleopatralle kävisi varmaankin aivan samoin meidän tivatessamme hänen hautansa olinpaikkaa ja sitä, miten hän itse asiassa kuolikaan: puriko häntä kammottava kärmes, kuten väitetään?

Cleopatra/Marcantanio Raimondi.

Mooseksen nähdessään kaikki uskontotieteilijät varmaankin pyörtyisivät ymmärtäessään, että kaikkiin heidän kysymyksiinsä Vanhasta Testamentista saataisiin vihdoinkin vastauksia. Sillä aikaa Mooses yrittäisi parhaansa mukaan paeta halkoen sauvallaan lähinnä olevaa vesialuetta periaatteella “onnistuihan se kerran aikaisemminkin.” Jeesuksen “toisesta tulemisesta” ei tässä yhteydessä kannata edes mainita.

Raamattuaiheinen kortti n. v. 1907.

Elvis himmailisi ihan tyytyväisenä, hänkin, huomatessaan olevansa edelleen rokkenrollin kunkku. Sitten hän painelisi lähimpään luksusautokauppaan ja karauttaisi Las Vegasiin pistelemään Elvis-imitaattoreita ketoon, minkä ehtisi.

Leonardo Da Vinci pissisi pöksyihinsä ja sekoaisi onnesta nähdessään kaikkien hänen suunnitelmiensa käyneen toteen (tavalla tai toisella). Hän varmaankin painelisi parta pajattaen sukellusveneeseen, helikopteriin, tankkiin ja laskuvarjohypylle huutaen samalla “uudestaan, uudestaan,” kuten pienet lapset huvipuistossa.

Da Vincin (1452-1519) helikopteriluonnos.

William Shakespeare esiintyisi lukuisissa tv-lähetyksissä todistellen, kuinka hän tosiaankin kirjoitti itse kaikki teoksensa. “Jep, meikä se oli. Ihan itte kirjuutin, se on myönnettävä.” Saman kohtalon joutuisi kokemaan Platon, joka kuitenkin vain myhäilisi kysymyksiin Atlantiksesta. “Suattaapi olla, että sellaane oli, tai sitten ei ollunna,” hän vastaisi ympäripyöreästi ja haahuilisi tooga lepattaen ulos tv-studioista.

Platon/ D. Cunego 1783.

Ja niin edelleen. Mitäpä näitä enempää miettimään, sillä ilkeät fyysikot ovat ihan tahallaan kieltäneet meitä matkaamasta ajassa, jotta emme aiheuttaisi aikamatkailun paradoksia. Vai ovatko… hmm… (salaperäistä muminaa). Ehkäpä tuolla jossakin haahuilee lukuisa joukko fyysikoita ja agentteja aikakoneillaan, joista me tavikset emme vain tiedä yhtään mitään, ha hah!

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/06/14/ratkaisiko-aikamatkustuksen-simulaatio-klassisen-paradoksin

Toistaiseksi voimme vain tuijotella lukuisia aikamatkustussarjoja; ja varsinkin sitä seikkaa, että nämä aikamatkaajat ovat ihastuttavasti puvustettu ja kammattu kyseiseen aikaan sopivaksi. Akuankat ja mikkihiiret käyvät aikamatkoillaan yleensä pöllimässä sopivat retkut pyykkinaruilta ja homma on sillä selvä; kukaan ei huomaa yhtikäs mitään, hahhaa!

Jos Akka törmäisi yllättäen aikamatkaajaan, ei ensimmäinen reaktio kuitenkaan olisi hämmästys, vaan kysymys: “Missä h*lvetissä viivyit, urpo?? Olisit tullut jo vuosia sitten, god damn!” Ja niin tämä aikamatkaaja pötkisi kiivaasti pakoon, ennen kuin Akka ehtisi tarrautua hänen rinnuksiinsa. Samalla Akka pääsisi välittömästi jollekin salaiselle, mustalle aikamatkaajien listalle merkinnöillä “Akka, osoite XXXXXX: välttäkää kaikin keinoin. Potentiaalinen uhka, taso 3 (crazy b*tch).”

Eeehhehe! Harry Potter (Daniel Radcliffe) aikamatkailee naisena! Johan tuli tässäkin asiassa totuus julki!! Akalta repeää pöksyt!

MUUMIOLAPSIA MENNEISYYDESTÄ

Nykypäivänä koulutusvelvollisuutta on pidennetty 18 vuoteen, joten enää ei riitä se, että peruskoulun jälkeen voi lähteä interrailille Eurooppaan tai mennä välivuodeksi töihin. Nope, kouluun on mentävä, olkoon se koulu sitten mikä tahansa.

Inkojen valtakunnassa Etelä-Amerikan länsirannikolla asiat olivat toisin useiden vuosisatojen ajan: jumalien ja sääolosuhteiden takia uhrattiin useita lapsiuhreja, iältään n. 8-16-vuotiaita. Koko yhteisölle ja uhrattavien lasten perheille tällainen “valituksi tuleminen” oli suuri kunnia. Tätä rituaalia varten lapset valittiin jo noin vuotta aikaisemmin, jolloin heidät vietiin inkojen pääkaupunkiin Cuscoon valmistautumaan tätä pyhää tehtävää varten.

Mistä tiedämme tällaisen seikan? Siitä, että näitä korkeilta vuorilta löytyneitä lapsimuumioita on tutkittu nykyajan menetelmillä hyvinkin tarkoin. Lapsia on tosiaankin löydetty korkeilta vuorenhuipuilta onkaloihin kaivettuina ja haudattuina, jolloin ilmanalan hapen vähyys ja kylmät lämpötilat ovat säilyttäneet ruumiit ällistyttävän hyväkuntoisina. Näiden muumioiden ansiosta tiedämme, että näitä valittuja ruokittiin tavallista kansaa paremmin mm. lihan, kalan ja erilaisten kasvisten myötä, kun tavallinen kansa söi samaan aikaan käytännössä pelkästään peltojensa tuotoksia. Näitä valittuja lapsiuhreja ruokittiin siis tarkoituksellisesti paremmin.

Voi hyvin kuvitella, kuinka tällaista valittua lasta viedään käsipuolesta (jopa perheen toimesta) Cuscoon valituille uhreille tarkoitettuun pyhättöön. Tällainenhan valinta oli perheelle ja lapselle suuri kunnia. Paitsi… jos satuit olemaan n. 12-16-vuotias tyttö. Tämän ikäisiä tyttöjä sijoitettiin pyhättöön tätä “capacocha”-rituaalia varten, mutta kuten tunnettua; kaikki eivät voi tulla valituiksi. Nämä onnettomat, muut lapset annettiin sitten lahjavaimoiksi tai orjiksi valloittajille tai viereisten kaupunkien tärkeille miehille. Joistakin heistä tuli papittaria, jotka jäivät palvelemaan esim. auringon jumalaa Intiä.

Mitä tapahtui lapsen tultua valituksi uhriksi? Etukäteen suoritettiin varmastikin useita seremonioita ja rituaaleja, ennen kuin papisto, osa kaupunginväestä ja lapsen sukulaisista koostuva joukko alkoi taivaltaa jopa useiden satojen kilometrien matkaa kaikista pyhimmille vuorille.

Tällaisiin uhrauksiin ryhdyttiin, kun haluttiin lepyttää jumalia joko kuivuuden, sadon epäonnistumisen tai muiden luonnonkatastrofien takia. Kuten sanottua, näitä uhreja seurasi suuri joukkio ihmisiä, jotka saattelivat uhria hänen viimeiselle matkalleen. Perille päästyään todennäköisesti papiston edustajat huumasivat lapsen maissioluella (chicha) ja kokapensaan lehdillä. Erään lapsimuumion suusta on löydetty näitä osittain pureskeltuja lehtiä, jotka auttavat nykypäivänkin inkojen perillisiä selviytymään korkeissa olosuhteissa.

Tutkimusten perusteella tiedämme, etteivät nämä lapset kokeneet kuitenkaan väkivaltaista kuolemaa, vaan he menehtyivät nukkuessaan -ennen pitkää- kylmissä olosuhteissa. Ainoastaan yhden päästä on löydetty lyömisjälki, eikä sitä osata selittää millään tavalla. Ehkä tämä onneton raukka alkoi havahtua, ja joku seurueeseen kuulunut perheenjäsen menetti hermonsa ja edesauttoi lapsen menehtymistä omalla tavallaan. Tällainen skenaario on varsin surullista ajateltavaa.

Tämä yksilö, Juanitaksi nimetty, löydettiin v. 1995 perulaisen tulivuoren rinteiltä. Hänen kuolinajakseen on arvioitu n. 1450-1480 jaa.

Juanita löydettiin, kun tulivuorenpurkaus sulatti jäätä hänen ikuiseksi tarkoitetun hautansa ympäriltä. Samasta syystä samalta alueelta löydettiin myöhemmin myös tyttö- ja poikauhri. Tällaiset parilöydöt ovat yleisiä; jostakin syystä tyttö ja poika saatettiin uhrata samaan aikaan.

Tulivuoren yhteydestä löydettiin myös ehkä kuuluisin inkatyttö v. 1999, nimeltään Llullaillacon neito. Tämä n. 15-vuotias tyttö näyttää edelleen vain nukahtaneen kesken läksyjenteon (joita ei koskaan ollut olemassakaan).

Tätä teiniä on tutkittu tarkasti, mutta samasta paikasta löytyneet tyttö ja poika ovat jääneet vähemmälle huomiolle mediassa. Nämä lapset olivat neitoa nuorempia, ja ehkäpä tutkimus onkin keskittynyt enemmän tähän teiniin, sillä hänen hiuksistaan ja luustostaan on todettu jopa kahden vuoden aikana tapahtunutta käyttöä sekä oluen että kokapensaiden osalta. Tämä tyttö on siis ollut todella tärkeä yhteisölleen ja häntä on “valmisteltu” uhraukseen. Tytöllä oli löydettäessä päässään upea sulkapäähine, jonka tekemiseen on kulunut aikaa ja vaivaa, joten tämä neito on tosiaankin saattanut olla auringonjumala Intin tärkein uhri.

Inkojen tieverkostoa ja nykyisiä kaupunkeja.

Näitä tietoja ja tutkimuksia tarkastellessa mieleen hiipii surumielinen sävy siitä, että tällainen toiminta on tosiaankin ollut hyväksyttävää jopa vain noin 500-600 vuotta sitten. Samalla täytyy kuitenkin ymmärtää se, että tuolloiseen kulttuuriin ja maailmankuvaan kuuluivat jumalat, jotka sijaitsivat taivaalla (aurinko ja kuu), sillä eihän kukaan voinut tietää, mitä nämä taivaan pallukat olivat. Monien alkuperäiskansojen uskonnot ovatkin olleet keskittyneitä juurikin aurinko- ja kuukulttiin. Nykyihmisen on todellakin vaikea ymmärtää, millaista on nähdä maailma sellaisena, kuinka se joskus näyttäytyi: aamuisin aurinko nousee ja illan aikana sen tuoma valo katoaa.

Tilalle nousee kuu, joka muuttaa muotoaan tämän tästä. Akka ei voi muuta kuin aavistella, mitä on muinaisen ukon/akan mielessä liikkunut katsellessaan tätä kummallista näkymää vuosisadoista -vuosituhansista- toiseen. Jonkinlainen järjestys maailmankuvaan oli kuitenkin luotava ja se perustui nimenomaan taivaankappaleisiin, jotka liikkuivat kuitenkin lähes järjestelmällisesti vuodesta toiseen. Vasta myöhemmin keksittiin kuitenkin käsite AIKA ja varsinkin sen kuluminen. Tämä määritelmä ja sen tulkinta ovat edelleen kesken, vaikka monet teoreettiset fyysikot sitä yrittävät ymmärtää.

Toisaalta on lohduttavaa ajatella, että nämä valitut lapset tiesivät olevansa niitä harvoja valittuja, jotka tosiaankin lähetettiin tuonpuoleiseen jumalten huomaan armollisella tavalla. Nuo lapset eivät kuitenkaan kuolleet väkivallan seurauksena (kuten lukuisissa sodissa myöhemmin), vaan he tiesivät rituaalien merkityksen tuolloisessa yhteisössä ja kulttuurissa. Ehkä he kuolivat ajatellen perhettään ja läheisiään, ja ajattelivat olevansa yhteisönsä pelastajia kuolemansa hetkellä.

Akka huokaa syvän huokauksen näiden lapsiuhrien edessä; uskonnon puolesta on tehty hirveitä virheitä koko historian ajan, olkoon uskonto mikä tahansa. Ihan samalla tavalla on harjoitettu uhraamista Euroopassa samoina aikoina, puhumattakaan kristinuskon virheistä. “Heitetäänpäs pari noitaa roviolle tästä, eikös vaan, pojat?”

Yeah, näistä asioista pitäisi peräti kirjoittaa joitakin kirjoja. “Ai mitä? Ai, niitä on miljoonittain? No s*it, Sherlock!”

ÖKYVENEITÄ JA SAUNALAUTTOJA

Jostakin kumman syystä on viime aikoina uutisoitu kaikenlaisista veneistä. Onkohan syynä lähestyvä purjehduskausi vai ihan jokin muu syy, hmm…? Akka päätti tutkia tarkemmin maailmalta löytyneitä, vanhoja pursia ihan mielenkiinnosta. Milloin ihmiset ovat alkaneet liikkua mantereilta saarille, tai peräti meren yli toiseen “maahan?”

Tutkijat George Ferentinos ja Thomas Strasser ovat varmoja siitä, että Välimerellä on vesiteitse kuljettu jo n. 130 000-100 000 vuotta sitten, sillä Kreikan mantereelta ja sen useilta saarilta on löydetty samanlaisia kivityökaluja. Kreetalta löytyneet vanhimmat työkalut on viety saarelle neandertalilaisten toimesta, sillä saari on ollut irrallaan mantereesta jo viisi miljoonaa vuotta.

Puisia aluksia tältä ajalta ei ole löydetty, sillä n. 10 000 vuotta sitten merenpinta alkoi nousta voimakkaasti jääkauden alkaessa hellittää. Merenpinta nousi lopulta peräti 130 metriä. Useimmat tuon aikaiset luksusjahdit ovat siis jääneet syvälle meriin ja järviin pohjalietteen uumeniin ja ajan myötä lahonneet. Floresin saarelta Indonesiasta on löydetty kivityökaluja miljoonan vuoden takaa, joten onkin todennäköistä, että vesialueita on osattu ylittää jo ennen Välimeren alueen löytöjäkin.

Vanhin, säilynyt alus on löydetty Pessen kylästä, Alankomaista. Tämä Pessenin mäntyruuhi löydettiin moottoritien rakennustöiden yhteydessä v. 1955, ja se on rakennettu vuosien 8040-7510 eaa. välillä. Tämä ruuhi on siis peräti jo n. 10 000 vuotta vanha! Ruuhi on pituudeltaan 2,94 m ja leveydeltään 44 cm, joten kovinkaan iso karpaasi ei tämän kyytiin ole mahtunut. Nigeriasta ja Etelä-Koreasta on löydetty n. 8000 vuotta vanhat ruuhet, joista nigerialainen on peräti 8,5 metriä pitkä.

Pessenin ruuhi.

(Cut the crap, Akka, ja mainitse jo se Khufu!!) Khufun aurinkolaiva Egyptissä on tietenkin aivan käsittämätön mestariteos: tämä 43,4-metrinen alus kaivettiin esiin pyramidin vierestä v. 1954, ja sen ikä on n. 4500 vuotta. Alus koottiin 1224:sta palasesta, joten puuhaa riitti pitkäksi aikaa! Kyllä tällä paatilla faarao Khufun kelpasi purjehtia tuonpuoleiseen!

Khufun aurinkolaiva entisessä sijaintipaikassaan pyramidin vierellä.

Aurinkolaiva on siirretty Suureen egyptiläiseen museoon, jonka avajaisia juhlittaneen tämän vuoden marraskuussa. Tämän museon rakennus on maksanut hulppeat 795 miljoonaa dollaria, ja vuonna 2021 järjestetty muumioidensiirto-paraati maksoi useita miljoonia. Tässä hermeettisessä spektaakkelissa 22 muumiota siirrettiin uuteen museoon soittokuntien ja tanssijoiden säestyksellä. Puheitakin pidettiin ja kaikilla oli mukavaa, kun korona unohdettiin hetkellisesti maailmanlaajuisilla televisioinneilla.

Egyptian mummies paraded through Cairo in ancient rulers procession – YouTube The Telegraph-video 1:30 min.

Seuraavaksi on pakko mainita JEESUS-veneen löytö Israelissa v. 1986. Paikalliset kalastajaveljekset löysivät veneen mutaan hautautuneena Galileanmeren rannalta ja arkeologit ymmärsivät nopeasti, että kyseessä olikin harvinainen löytö. Tämä 8-metrinen vene on ajoitettu rakennetun vuosien 80 eaa.- 50 jaa. välisenä aikana, joten tietenkin tämä on Jeesuksen vene! Ihan varmasti! Tämä vene on 8 metriä pitkä, 2 metriä leveä ja siinä on ollut mastokin purjehdusta varten.

Veneen konservoitu hylky museossa/Ginosar, Israel (LiveScience).

Paattia on korjailtu useaan otteeseen, joten se on saattanut olla käytössä useita vuosikymmeniä – peräti kymmentä eri puulaatua on käytettykin näihin korjauksiin. Hmm… jos Jesse olisi tosiaankin ollut tässä veneessä, eikö hän olisi voinut korjata venettä ihan ilman nikkarointiakin? Hah, anyway, vene on kuitenkin loistolöytö tuolta ajanjaksolta ja veneestä onkin tullut suosittu nähtävyys Yigal Alon Museum:issa Ginosarissa, Israelissa.

Suomesta on löydetty useita ruuhien jäännöksiä, eritoten Saimaan alueelta, mutta mitään niistä ei ole juurikaan ajoitettu. Helsingin Kalliosta löytyi 1950-luvulla seitsemänmetrisen ruuhen jäänteet, joka ajoitettiin vuosille 2800-2500 eaa. Nämä jäänteet ovat sittemmin kadonneet. What? Siis mitä?!

Suomen meriarkeologisen seuran mukaan tällaisten ruuhien käyttö lopulta hiipui, kun tilalle tulivat puukehikkoiset nahkaveneet ja vanhimmaksi esinelöydöksi arvellaankin puista hirvenpäätä 5900-luvulta eaa. Tämä löytö on mahdollisesti ollut nahkapohjaisessa veneessä Rovaniemellä.

Random-tyyppejä veneessä (kun ei näistä ruuhista löydy mitään kuvia).

Vanhimmaksi “hylyksi” kutsutaan Lapurin hylkyä, joka onkin ollut jo ihan …modernia venetyyppiä. Tämä 10-metrinen paatti löytyi 1970-luvulla ja se on ajoitettu rakennetuksi 1200-luvulla. Veneen päälle oli kasattu pari tonnia kiviä, joten alus on nähtävästi tarkoituksellisesti upotettu. Miksiköhän? Ehkä vene haluttiin upottaa taistelun tuoksinassa tai… ehkä vene oli riivattu ja se upotettiin, että siinä asustava pikkupirulainen pysyisi pinnan alla! Ha haa! Alueella sijaitsee toinenkin hylky, jolla on lyhyt ja ytimekäs nimi “Lapurin hylky 2.” Aplodit laajalle ja monimuotoiselle mielikuvitukselle! Tätä hylkyä ei ole ajoitettu.

lapurin hylky | Hakutulokset | Hylyt.net

Oman osansa venelöytöihin tuovat tietenkin kalliomaalaukset, joita Suomestakin on löydetty useita. Esim. Mikkelin Astuvansalmen maalaukset on ajoitettu vuosiin 4000-2200 eaa., ja näissä kuvissa nähdään veneitä hirvien ja ihmishahmojen ohella. Laukaan Saraakallion maalaukset lienevät peräti 6000-7000-vuotiaita, ja tästä kohteesta löytyykin mielenkiintoinen, hirvenpääkokkainen vene ihmisiä kyydissään.

Hirvivene (Retkipaikka.com).

Kyllä sitä on tuhansia vuosia sitten täälläkin painettu menemään vettä myöten, kyllähän yksi kuva vastaa tuhatta sanaa! Johan sen nyt järkikin sanoo, että tuhansien järvien maassa liikuskellaan kalavesillä muutoinkin, kuin rannalla kahlaten.

Vanhin kuvaus veneestä kallion pinnalla löytyy kuitenkin Azerbaidzanista Kaspianmeren rannalta. Täällä sijaitsee 14 000 vuotta vanha kaiverrus, joka kuvaa kaislavenettä.

Efjordenin vuonosta, Pohjois-Norjasta, on myös löytynyt kalliopiirros 10 000 vuoden takaa; tämä kaiverrus kuvaa hylkeennahkapintaista venettä tutkija Jan Magne Gjerden mukaan. Tällaisia veneitä inuiitit käyttävät vielä nykyäänkin, joten veneestä siis tosiaankin lienee kyse.

Kivessä näkyvän kuvion hahmotelma (Smithsonian).

Äh, onkos kiva päästä brassailemaan tällaisilla vanhoilla löydöillä, kun meillä Suomessa ei ikinä löydetä mitään “maailman vanhinta sitä ja tätä?” Akka on kuitenkin sitä mieltä, että meikäläisten veneissä on ollut jo tuhansia vuosia sitten saunoja, niitä ei vaan ole kuvattu mihinkään piirroksiin. Ai miksi ei? Noh, sauna on ollut pyhä paikka, jossa puhdistaudutaan kaikesta pahasta, eikä tällaisia pyhiä paikkoja ole vaan viitsitty piirtää rosoisiin kallioihin. Eli meillä onkin maailman vanhimmat ökyjahdit saunoineen, hah haa! (Jep, ei kannata uskoa ihan kaikkea…)

Arkeologi Pekka Sarvas löysi nämä aiemmin mainitut Astuvansalmen maalaukset v. 1968, ja harvinaisen, jousikätisen naishahmon hän nimesikin osuvasti: “Astuvansalmen Artemis.” Akka on sitä mieltä, että tämä voimakas naishahmo puolustaa oikeuttaan päästä saunaveneeseen seuraavana: “Lähtekää ny jo helekkariin, äijjäät, s’oon mun vuorro ny!”

Astuvansalmen Artemis (Wikimedia).

Johan täältä Suomesta on paineltu saunalautalla menemään Tallinaankin:

Seuraa IL-TV:n suoraa lähetystä: Janne matkustaa saunalautalla Helsingistä Tallinnaan (iltalehti.fi)

Hatunnosto näille hurjapäille! Jep, kyllä se nyt vain on niin, että meillä on maailman parhaat saunalliset veneet/lautat/tynnyrit tai mitkä tahansa kulkupelit, joissa on sauna. Ei me suomalaiset tarvita vesillä kulkemisen aikana mitään elokuvateattereita tai kuntosaleja, meillä on mukavaa muutenkin (kunhan osattaisiin pitää sepalus kiinni veneessä).

Pyörät alle ja baanalle! Tai ponttoonit alle ja vesille!

Että pitäkää vaan tunkkinne ja Jeesus-veneenne, myö lähretähän klapihommihin, sillä:

“Saunaton talo ja akaton huusholli varmimmin ympäri menee.” (Sortavala/Wikisitaatit)

Akan lisäys tähän sanontaan: “Akaton ihan-mikä-tahansa varmimmin ympäri menee.”(Akkalandia/Waikikisitaatit

ERIKOINEN YLLÄTYS AIKOJEN TAKAA

1700-luvulla Etelä-Siperiassa sijaitsevassa luolassa asusteli ylhäisessä yksinäisyydessään erakko Denis (Dyonisiy). Vähänpä ukko tiesi, että hänen mukaansa nimettäisiin uusi ihmislaji 300 vuotta myöhemmin! Ukko taisi vain asetella muina miehinä ansalankoja ympäristöönsä henkensä pitimiksi, eikä tiennyt ollenkaan, mitä hänen suojaisan luolansa lattian alla piileskeli…!

Luolan sisäänkäynti, Altai/Siperia.

2000-luvulla luolaa alettiin tutkia arkeologien toimesta, ja luolasta paljastuikin neandertalilaisiksi oletettuja ihmisjäännöksiä ja esineistöä. Vanha ukko Denis varmaan hiippaili aaveena luolan katossa ihmettelemässä, että hänenkö nuotionsa pohjia nämä kutsumattomat kaiffarit kaivelivat!

Luolasta löytyi pikkusormen palanen sekä kaksi harvinaisen isokokoista poskihammasta, jotka dna-tutkimusten myötä paljastuivatkin neandertalilaisista ja homo sapiensista poikkeavaksi lajiksi. Tämä uusi laji sai siis nimekseen denisovanihminen. Tässä vaiheessa vanha ukko Denis varmaankin hykerteli tyytyväisenä käsiään hieroen: hän sai lopultakin yksinäisen elämänsä jälkeen tunnustusta osakseen! Sittemmin luolasta löytyi myös neandertalilaisen varvasluu sekä hybridilöytö, joka todisti neandiksen ja denisovan pariutuneen keskenään.

Nuoren denisovalaistytön/-naisen luu.

Kuinka vanhoista löydöistä sitten on kyse? Niin vanhoista, että tutkijoilta meinasi päästä löysät pöksyyn ja vanha ukko Deniskin putosi leijaillessaan persiilleen. Aiemmat arviot sijoittuivat 30-50 000:n vuoden välille, mutta tutkimukset vuodelta 2021 osoittavat vanhimpien luiden ajoittuvan jopa 200 000:n vuoden taakse (LiveScience). Nämä pienet luujäänteet ovatkin vanhimpia, löydettyjä todisteita denisovanihmisestä. Nykyisten melanesialaisten ja australialaisten dna:ssa on jäänteitä denisovalaisista, joten tämä ihmislaji on tosiaankin lähtenyt liikkeelle eikä asettunut paikoilleen asumaan.

Mitä muuta luolasta löydettiin? Luusta ja mammutin syöksyhampaista valmistettuja neuloja, helmiä, riipuksia, patsaita, kivisiä työkaluja ja tietenkin jäänteitä useista eri eläimistä: luolaleijona, mammutti, pikkunisäkkäitä, matelijoita ja lintuja. Onpa luolasta löytynyt peräti strutsin munankuoren palanenkin! Luolassa on siis syöty monipuolisesti saaliseläimiä, jota vanha ukko Denis huokaileekin. “Oispa kerrankin saanut maistaa luolaleijonaa, pentele! Tai edes hyeenaa!”

“Esitän tähän kovaäänisen vastalauseeni koko leijonasuvun puolesta!!”

Neulojen ja riipusten on arvioitu olevan jopa 50-70 000 vuoden takaa, sillä ne löytyivät maakerroksesta, josta löytyi saman ikäisiä fossiileja. Tutkimuksissa todennettiin, että niitä ei ole voitu kaivaa maahan myöhempinä aikoina, sillä maakerrokset olivat täysin koskemattomia. Tämä seikka yksistään on ihmetyttänyt tutkijoita: taidokkaasti linnunluusta tehty 7,6 cm pitkä neula osoittaa tuon aikaiset ihmislajit paljon kehittyneemmiksi, kuin aikaisemmin on luultu.

Esineistöä ja työkaluja (WikimediaCommons).

Eikä tässä vielä kaikki: seuraava löytö päästikin tutkijoille löysät housuun ja Denis-parkakin pyörtyi päästäen ektoplasmaiset löysät spiritualistisiin pöksyihinsä. Luolasta löytyi nimittäin rannekorun puolikas, johon oli selvästikin porattu reikä. Tämän korun iäksi on arvioitu jopa n. 65-70 000 vuotta! Ajoitus on todettu maaperäkerroksesta, josta koru alun perin löytyi.

Korun palanen ja siitä päätelty malli.

Korusta tiedetään hyvinkin paljon: sen koosta on päätelty, että sitä on käyttänyt nainen oikeassa kädessään ja poratussa reiässä on roikkunut nahkanauhassa erillinen riipus. Rengas on tehty klorastroliitista, tumman vihreästä kivestä, jonka lähin löytöpaikka sijaitsee yli 200 km luolasta. Tämä koru on todellinen ihmetys, sillä reiän poraamiseen on tosiaankin tarvittu hyvin nopeasti pyörivää työkalua, jota tutkijat eivät todellakaan osaa selittää. Tähän koruun on siis käytetty aikaa ja vaivaa, joten se lienee ollut erityisen tärkeä kantajalleen. Korun rikkoutuminen ja lukuisat naarmut ja kolhut nahalla kiillotetussa pinnassa voivat kertoa siitä, että koruun (ja sen kantajaan) on voinut kohdistua voimakas isku, mutta tätä seikkaa ei ole virallisesti todistettu.

(TheDailyMail).

No nih: johtopäätöksiä kehiin! Onko siellä luolassa käyneet aikamatkaavat Ryobin tai Makitan (Akka ei saa lahjuksia näiden maininnasta) edustajat porakoneineen ja poranterineen? Miten muuten selitetään “erittäin voimakas, nopeasti pyörivä poranjälki,” joka on jättänyt reikään selviä merkkejään? Tämä menee Akalta ihan yli hilseen. Jos denisovalaiset ovat kuitenkin jo käyttäneet taitavasti tehtyjä neuloja (joiden langansilmissä on samankaltaisia porausjälkiä), niin onko heillä ollut käytössään jonkinlaista tietotaitoa, joka on sittemmin jäänyt unohduksiin? Voiko tällaisia porausjälkiä tehdä esim. valtavan kuumuuden avulla? Nyt äkkiä joku kiviekspertti selittämään tätä asiaa samalla, kun vanha ukko Denis huuhtelee ektoplasmaisia housujaan.

“Varokaa, jätkät! Denisin ektoplasmaa saattaa valua katonrajasta!”

Tämä koru kuuluu tosiaankin sarjaan “Out-Of-Place-Artifact” eli lyhennettynä “OOPArt.” Tällaisiksi löydöiksi kutsutaan esineitä, joiden ei pitäisi sijaintinsa tai ikänsä puolesta olla mahdollisia (nykytietämyksen valossa). Tällaisiin esinelöytöihin lukeutuu mm. Antikytheran kone, Bagdadin patteri ja Denderan lamput. Näistä lisää esim. seuraavissa linkeissä:

The Dendera Lightbulb | Ancient Egypt Online

Scientists May Have Discovered How the Ancient Greeks’ ‘First Computer’ Tracked the Cosmos | Smart News| Smithsonian Magazine

Baghdad Battery – Wikipedia

Foliohattujen mielestä tämäkin koru on alieneiden aikaansaannosta, tietenkin. Akka ei (edelleenkään) ymmärrä, miksi alienit olisivat vaivautuneet tässä tapauksessa avustamaan huippuhienolla teknologiallaan tällaisen korun tekoa samalla, kun näillä muinaisilla ihmisillä oli kuitenkin käytössään vain luusta tai kivestä tehtyjä työkaluja. “Porataanpa tuohon koruun pikkuinen reikä tällä mun hienolla Xyltrr’k -porakoneella, mutta annetaan niiden muuten kaapia noita eläinten nahkoja kivisillä kaapimilla!” Jep, näin sen on täytynyt tosiaankin mennä. Akka odottaa lahjuksia tältä alien-valmisteiselta porakonemerkiltä.

Ehkäpä arkeologien täytyisi vain harkita sitä mahdollisuutta, että nykykäsitys muinaisten ihmislajien alkeellisuudesta on täyttä puppua. Onhan se nyt päivänselvää, että jopa nykyisinkin keksintöjä on syntynyt ihan sattumalta (esim. penisilliini ja post-it -laput). Kymmeniä -jopa satoja tuhansia- vuosia sitten on voinut elää joitakin pellepelottomia, jotka ovat pähkäilleet kaikenlaisten probleemien parissa ja yrityksen ja erehdyksen kautta onnistuneet keksimään erilaisia tapoja duunata juttujaan. “Oho, pärkkeles, mun mammutinposki putos nuotioon… onpas muuten, poijjaat, makoisaa!”

Käsitys neandertalilaisista v. 1909 (SciencePhotoLibrary/Paul D. Steward).

Näille neuloille täytyy kyllä keksiä jokin syy, miten niitä on osattu keksiä ja käyttää… ehkä ajatus on syntynyt vain terävän piikkipensaan lävistäessä omaa ihoa? Ja voila; ajatus on jalostettu pidemmälle!

“Juuh, niinhän se tosiaan kävi. Ajatus kuitenkin syntyi, kun anopinrutjake pisteli meikäläistä jatkuvasti niillä okailla…!”(PopularArchaeology).

Todennäköisesti noin 10 000 vuotta sitten joku keksi senkin, että viikko sitten aurinkoon unohtunut puuro kehittikin mielenkiintoisen sivumaun ja siitä lähtikin kehkeytymään ensimmäinen alkomahooliliike. Tämän seurauksena “shamaanit” alkoivatkin saada merkillisiä näkyjä ja viestejä kaikenlaisilta jumalilta huuruspäissään. Hah haa, näin sitä Akka selittää taas asioita käytännöllisen realistiselta kannalta!

Pitäkää vain tohtorinhattunne päässänne, arvoisat tutkijat, älkääkä kysykö Akalta mitään. Johan tässäkin tekstissä on mainittu sanat “ektoplasma” ja “spiritualistiset pöksyt,” joten katu-uskottavuus on taas onnistuneesti mennyttä!

Vanha ukko Denis jäi puolestaan historiaan, vaikka hänellä ei ollutkaan mitään tekemistä luolalöytöjen kanssa: hän vain onnistui valitsemaan asuinpaikakseen historiallisesti merkittävän luolan siitä mitään tietämättä. “Häh hää ja lällätilää,” kuittailee Denis Akalle ripustaessaan näkymättömiä housujaan näkymättömälle narulle.

OMAN AIKANSA KAUNOTTARET: LADY DI JA LADY DAI

Lady Di.

Diana, Walesin prinsessa (Lady Di) menehtyi 36-vuotiaana auto-onnettomuudessa Pariisissa epäselvissä olosuhteissa 31.8.1997. Aiheesta on tietenkin lukuisia salaliittoteorioita. Jos haluaa tietää, mitä prinsessalle oikeasti tapahtui, kannattaa lukea koko internet läpi. Varaa siihen aikaa reilusti; ehkä joitakin satoja vuosia… tai tuhansia.

Lady Dai.

Xin Zhui (Lady Dai) kuoli 2000 vuotta aikaisemmin n. 50-vuotiaana vuonna 163 eaa. ja hänen kuolinsyynsä puolestaan tiedetään hyvinkin tarkasti. Hänen hautansa löydettiin sattumalta v. 1971 Mawangduissa, Kiinassa, ja hän on yksi maailman parhaiten säilyneistä “muumioista.” Itse asiassa Lady Dai ei ole perinteinen muumio, hän on vain… hyvin säilynyt ikäisekseen. Ladylla oli löydettäessä pehmeä, kimmoisa iho, liikkuvat nivelet, hiukset ja silmäripset päässään ja omaa verta verisuonissaan. Lady Dai lepäsi 12 metrin syvyisessä haudassa neljän kauniisti koristellun puuarkun sisällä. Viereisissä, kahdessa haudassa makasi hänen aviomiehensä, Dain markiisi Li Kang sekä oletettavasti hänen aikuinen poikansa.

Lady Dai nykyään (WikimediaCommons).

Ladyn ylenpalttiset hautalahjat kertoivat tutkijoille paljon tämän ylhäisen naisen elämästä. Hänen hautaansa oli aseteltu n. 30 puuarkkua erilaisia ruoka-aineita (lihaa, hedelmiä, vihanneksia), kokonainen, 182-osainen astiasto, useita pronssiastioita, henkilökohtaisia tavaroita, meikkejä, kirjoja, karttoja jne. Lady lähti siis viimeiselle matkalleen yli 1000 tavaran voimin, mukaansa hän sai vielä 162 puunukkea. Nämä nuket tulisivat tietenkin toimimaan Ladyn palvelijoina tuonpuoleisessa. Tietenkin, sehän nyt on sanomattakin selvää! Arkun päälle oli aseteltu kookas, silkkinen hautaliina, jossa Ladyn matka tuonpuoleiseen oli kuvattu kauniisti maalaten. Tässä kuvassa Lady Dai nähdään kävelemässä kävelykeppi apunaan, vaikka hän oli vasta viisissäkymmenissä.

Osa hautaliinasta.
Sisäkkäisiä, maalattuja ja lakattuja hauta-arkkuja. Lakka oli tuolloin kalliimpaa kuin pronssi, joten arkut ovat myös osoitus naisen varallisuudesta.

Ladyn tutkimukset paljastivat tutkijoille, miten hän eli ja kuoli. Ladylla oli useita suolistoloisia, sappikiviä, valtimonkovettumia, maksa- ja selkävikoja (selittää kävelykepin) ja onkin epäilty, että hän kuoli äkilliseen sydänkohtaukseen. Tämän saattoi laukaista sappitiehyeeseen juuttunut sappikivi, joka aiheutti Ladylle valtaisat kivut. Hänen vatsalaukustaan löydettiin 138 vesimeloninsiementä, joten hän kuoli vain muutamia tunteja viimeisestä ateriastaan.

Lakkapintaisia astioita.

Ladyn hyvin säilyneestä vartalosta ja ihosta voitiin myös päätellä, että Lady oli ollut eläessään… hyvin muhkeassa kunnossa, joten erilaiset vaivat olivat tosiaankin rajoittaneet hänen liikkumistaan. Kuolema oli siis ylellisen ja runsaan elämäntavan seurausta, mutta… patologisissa tutkimuksissa havaittiin myös suuria elohopea- ja lyijypitoisuuksia. Tästä saadaankin aikaiseksi salaliittoteoria: kuka myrkytti Lady Dain?? Kääk! Vastaus on: ei kukaan.

Kuvan alttari-astiat eivät ole syyllisiä tapaukseen. Nämä astiat ajoittuvat vuosille 1046-771 eaa eli Shang-dynastian aikaan (MetMuseum).

Tuona aikana elohopean uskottiin takaavan kuolemattomuuden, lääkärit jopa kehottivat ylimystöä nauttimaan elohopeaa säännöllisesti ja a vot; näin voisi elää ikuisesti! Lyijypitoisuudet selittyvät sillä, että pronssiastioista liukeni ajan mittaan runsaasti lyijyä. Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että hapokas riisiviina liuotti juomamaljasta lyijyä vain tunnissa ja määrät olivat tuhatkertaisia suositeltuihin määriin verrattuna. Ei siis olekaan ihme, että eliniänodote oli noina aikoina vain n. 35 vuotta. Kuppia ahkerasti kallistellessa vielä tätäkin vähemmän…

Ikuisen elämän eliksiiriä; elohopeaa.

Miten Lady Dai sitten säilyi niin hyvin yli 2000 vuotta? Kuten sanottua, hänen maatuska-arkkunsa löytyivät 12 metrin syvyydestä. Arkkujen ympärille oli rakennettu vielä tiiviit puukehikot ja näiden ympärille hautaan oli kipattu tonnitolkulla hiiltä, savea ja lopulta multaa ja maa-ainesta niin, että haudasta muodostui 15 metriä korkea kumpu. Työtä ja vaivaa oli siis todellakin nähty, jotta Lady Dai säilyisi ikuisesti.

Haudan rakenne.

Ruumiin ympärille oli kääritty metritolkulla silkkikangasta, mutta suurin ihmetys oli arkusta löytynyt hapan, punertava neste. Tutkijat kiistelevät edelleen tämän nesteen tarkoituksesta. Palsamoinnista ei voi olla kyse, sillä Lady Dain suonissa oli todellakin hänen omaa vertaan. Joistakin muistakin haudoista on löydetty tällaista samankaltaista nestettä, mutta nämä löydöt eivät ole tuoneet lopullista ratkaisua asiaan. On tutkittu, että vuosituhansien aikana tiiviistikin haudattuihin arkkuihin ja hautarakennelmiin kertyy nestettä lopulta jopa yllättävän suuria määriä. Tutkimus tämän asian parissa jatkuu edelleen.

Prinsessa Dianan saari Althorpissa.

Lady Dai lepää tällä hetkellä Hunan Provincial Museumissa, Changshassa, Kiinassa. Lady Di lepää omalla saarellaan Althorpissa, Spencerin sukutilalla. Vai lepääkö…? Tästäkin on jo kehitetty teorioita, että prinsessa olisikin salaa tuhkattu ja sijoitettu Spencerien sukuhautaan. Sillä nyt ei liene suurtakaan väliä, mutta Lady Dain hautapaikka on antanut arvokasta tietoa tutkijoille Han-dynastian ajasta (206 eaa.–220 jaa.), elintavoista, uskomuksista ja sairauksista. Lady Dain hauta kertoo omaa tarinaansa naisesta, joka tavoitteli kuolematonta, ylenpalttista elämää myös tuonpuoleisessa, ja tätä toivetta hänen hautaajansa kunnioittivatkin. Rouvalle laitettiin kaikki mahdollinen omaisuus ruokatavaroineen mukaan viimeiselle matkalle, joten after-death-party saattoi alkaa ylellisissä puitteissa.

Laotse kirjuuttelee.

Entäpä Lady Dain aviomies ja poika? Nämä haudat ja ruumiit eivät ole säilyneet yhtä hyvin kuin rouva itse, mutta näistäkin haudoista on löydetty tuhansittain esineistöä. Pojan haudasta on löytynyt mm. varhaisimmat, tunnetut kopiot filosofi Laotsen kirjoituksista sekä astronomisia ja lääketieteellisiä tekstejä. Kaiken kaikkiaan tämä hautatrio on arvioitu Kiinan tärkeimmäksi löydöksi, eikä se olekaan mikään ihme. Oli onni, että paikalliset työläiset päättivät kaivaa väestönsuojaa juuri tämän kukkulan sisälle – näin tämä arvokas hautatrio alun perin paljastui koko maailman ihmeteltäväksi. Well done, guys, well done…! Arkeologisiin kaivauksiin Kiinan valtio myönsi rahaa peräti n. 850 dollaria, joten kaivausapuun valjastettiin 1500 vapaaehtoista lukiolaista. Well done, guys, well done (osa 2)…!

Kuvia kaivauksista 1970-luvulla.

The Extraordinary 2,000-Year-Old Mummy Of Lady Dai | Diva Mummy | Absolute History – YouTube dokumentti aiheesta, varoitus lienee paikallaan: sisältää materiaalia Lady Dain ruumiinavauksesta.

MERKILLINEN TAIVASKIEKKO

V. 1999 tuhmat aarteenmetsästäjät kaivoivat Nebran kylän liepeillä, Saksassa, maasta esiin kummallisen pronssiesineen. Kiekko painaa peräti kaksi kiloa ja se on halkaisijaltaan 32 cm. Kiekon pinnassa on kultakoristeita, joiden on arvioitu kuvaavan taivaankantta. Innokkaat rosmot rikkoivat kuitenkin kiekkoa niin, että kaksi tähteä katosi ja reunasta irtosi palanen. Hemmetin hätähousut!

Nebra Sky Disk.

Noh, äijät yrittivät tietenkin myydä löytämiään aarteita (miekkoja, kirveitä, koruja) kiekon mukana keräilijöille, mutta v. 2003 heidät saatiin kiinni ovelalla juonella.

Tuhmeliinit sopivat tapaamisen sveitsiläisen Hilton-hotellin baariin ja paikalle saapuikin sovitusti mahdollinen ostaja. Tämä ostaja toimi kuitenkin peitetehtävässä ja pian tapaamisen yhteydessä äijät laitettiinkin käsirautoihin akuankkamaiseen tyyliin. Paljonkos aarteista sitten olisi pitänyt yhteensä maksaa? Sellaiset 400 000 dollaria. Ihan pikkuraha moiselle muinaisaarteita kaivelevalle Karhukoplalle.

Kiekko sai nimensä löytöpaikkansa mukaan: “Nebra Sky Disk.” Tarkemmissa tutkimuksissa aarretta epäiltiin ensin huijaukseksi, mutta kokeet ovat osoittaneet, ettei kiekon pintaa pystytä jäljittelemään millään kemikaaleilla. Kiekko on vanha ja tutkimuksissa kävikin ilmi, että kiekkoa oli käytetty 200 vuoden ajan ennen sen hautaamista. Akka ei tosin ymmärrä, miten tällainen seikka tutkitaan, mutta eipä se Akalle kuulukaan.

Kiekon kanssa löytyneitä esineitä (BusinessInsider).

Mitäpä kiekko sitten tarkalleen ottaen kuvastaa? Pinnassa on yhteensä 32 tähteä, joista kaksi on piilossa reunan kultakoristeen alla, joten tämä osa lienee liitetty kiekkoon myöhemmin. Iso pallo on tietenkin aurinko tai täysikuu (tai rantapallo), ja alareunan kaari lienee jonkinlainen aurinkolaiva. Oikeanpuoleinen kaari kuvastaa ilmeisesti horisonttia, vastaavanlainen kaari vasemmalta on kadonnut. Tähtijoukosta seitsemän tähden rykelmä on tunnistettu Plejadeiksi (Seulaset). Kupari on tietenkin aikojen saatossa vihertynyt, mutta tutkimusten mukaan kiekon alkuperäinen väri on ollut tumma violetti. Tämä väri on todennäköisesti saatu aikaan kemiallisella reaktiolla mätien kanamunien aiheuttamana. Naminami.

Plejadit.

Kiekon tarkoitusta ja merkitystä voi vain arvailla, mutta eihän kukaan lähde tällaista arvokasta työtä tekemään tai teettämään huvikseen. Kuten arvata saattaa, tällaiseen esineeseen TÄYTYY kuulua kevät- ja syyspäiväntasaukset, jotta hölmö kansa tietää, koska niitetään ja koska kylvetään. Tähän vielä lisätään talvi- ja kesäpäivänseisaukset ja a vot;
kansa on ollut hyvin perillä vuoden kulusta! Juuri näinä päivinä mm. Stonehengessä ja muissa muinaisissa kivikehissä/haudoissa alkaa tapahtua kummallisia asioita. Ei, Akka ei tarkoita tällä muinaisten henkien ilmestymisiä tai pikku-ukkoja saapumassa joukoittain katsomaan meitä maakalaisia, vaan auringonsäteiden asettumista linjaan näiden muinaismuistojen kanssa.

Newgrangen hautakumpu, Irlanti.

Ja kas kummaa: tutkijat ovatkin juuri sitä mieltä, että kiekko on tosiaankin valmistettu siellä, missä sitä käytettiin: juuri tällä Saksan alueella, sillä kiekon horisonttikaarien kulma on 82 astetta. Tämä sama kulma on mitattu kiekon löytöalueella keskikesän auringonlaskusta keskitalven auringonlaskuun. Tällä ajanjaksolla siis Iso Pallukka Taivaalla/Arska matkaa juuri tuon mainitun 82 astetta, mikäli Akka osasi tulkita tämän asian oikein. (Akkaa ärsyttää, kun 3000 vuotta sitten ihmiset kikkailivat hienosti kaiken maailman astekulmilla, joilla ei ole Akalle hevonp*skan merkitystä. Akalla on kulmaviivain näitä asioita varten. 90 astetta rules, that’s it.)

Kukapa tätä kiekkoa sitten on käyttänyt? Poppamies, shamaani, muinainen Merlin? Noh, joku törkeän tärkeä heebo tietenkin. Ehkäpä ne kultahatut ja aurinkovaunut ovat olleet ihan samoissa juhlallisuuksissa mukana, kun Tärkeä Heebo on opastanut kansaa laajalla tietämyksellään.

ARKEOLOGISIA LÖYTÖJÄ ODOTELLESSA – Akalla on asiaa

3600-VUOTIAS TEINI – Akalla on asiaa

Mutta, matkassa on tietenkin myös myös yksi MUTTA: kiekko on ajoitettu tehdyksi sen mukana löytyneiden esineiden mukaan. Tällöin sen tekoajankohdaksi on saatu arvioitua n. 1600 eaa., sillä samassa yhteydessä löytyneet kirveet ja miekat sopivat tuohon ajanjaksoon. Tällaista kiekkoa ei ole koskaan aiemmin löydetty, joten vertailukohtaakaan ei vain ole. Saksalaiset tutkijat Rudiger Krause ja Rupert Gebhard ovat kuitenkin sitä mieltä, että kiekko on näitä aseita huomattavasti nuorempi. Kiekon isotooppi-iänmääritys ei vastaa näiden aseiden ikää eikä tietenkään voida olla edes varmoja, että nämä tuhmat rosvot ovat löytäneet esineet samaan aikaan ja samasta paikasta. Lisäksi kiekon ulkoasu täsmää enemmän kelttiläiseen tyyliin, joten sopivampi ajoitus olisi n. 800-50 eaa. Näiden tutkimusten myötä kiekon iästä putoaa siis pois jopa yli tuhat vuotta.

Nebran alue Saksassa.

Olkoon kiekko sitten miten vanha tahansa, se on ainoa laatuaan (ainakin toistaiseksi). Mistäpä sen tietää, vaikka joku Rikas Heebo olisi teettänyt kiekon ihan vain lahjaksi lapselleen kaikkien muiden kateudeksi. “Leikihän nyt vähän aikaa isin hienolla kiekolla, Pikku-Petteri. Isin täytyy nyt duunata huisin tärkeitä juttuja.”

Ja niin Pikku-Petteri on onnellisena kuvitellut liitelevänsä maailmankaikkeuden keskellä ja asetellut käpylehmiä laiduntamaan kiekon päälle, kun isi on duunaillut tärkeitä juttujaan. Ah, sitä pienen lapsen onnea ja ihmetystä, kun koko kosmos on ollut hänen käsissään! Siinä ei ketään kiinnosta mitkään kylvöajat, kun Pikku-Petteri lennättää taivaslehmiään tällä ainutlaatuisella lelukiekolla. Pikku-Petterin jälkeläiset keksivät sitten hyvin paljon myöhemmin frisbeen…!

“Fly, you little s*its, fly…!”

DOGON-HEIMON KUMMALLISET USKOMUKSET

Malissa, Bandiagaran alueella, elää edelleen heimo, joka uskoo vahvasti esi-isiensä saaneen vieraita avaruudesta. Heimo on elänyt alueella jo useita tuhansia vuosia, mutta maailman tietoisuuteen heidät nosti vasta 1930-luvulla vierailleet ranskalaiset antropologit Marcel Griaule ja Germain Dieterlen. Tuolloin kävi ilmi jotakin merkillistä, jota ei nykypäivän tavallinen pulliainen oikein jaksa ymmärtää.

Dogonit elävät osittain edelleenkin kylämäisissä yhteisöissä, mutta nykyään jopa 35 % heistä ovat islaminuskoisia ja 10 % kristittyjä. Muut uskonnot ovat siis heidätkin tavoittaneet, kuten luonnollisesti on tapahtunut lähes kaikille alkuperäiskansoille ympäri maailmaa. Dogonien vanha, suullinen uskomusperintö on kuitenkin huikaisevan erikoista, sillä kylään saapuneet antropologit huomasivat tuolloin heidän tietävän astrologisia asioita, joita tiedeyhteisökään ei vielä tiennyt.

Mitä he sitten tiesivät? He tiesivät jo tuolloin kaksoistähdestä Sirius A ja B, vaikka tämä tähti B löydettiin vasta 1950-luvulla. He tiesivät myös tarkkaan tämän B -tähden kiertoajan ja sen, että siellä jossakin piilottelee vielä kolmaskin tähti, jota ei-moderni tiede ollut vielä löytänyt. Dogonien mukaan avaruudesta tulleet jumalat kertoivat heille myös, että maa kiertää aurinkoa, Jupiterilla on neljä suurta kuuta ja että Saturnuksella on kivikehä. Tiedossa oli myös, että Sirius B oli kuoleva kääpiötähti.

Dogonien perimätiedon mukaan nämä tähdistä saapuneet jumalat olivat puoliksi vesieliöitä, eli nyt aletaan puhua merenneidoista ja merenmiehistä. Akka korjaa heti lausumaansa: vesihenkilöistä.

Nämä Nommo-jumaliksi nimetyt jumaluudet olivat saapuneet tuhansia vuosia sitten heimon keskuuteen ja heidän odotetaan edelleen palaavan takaisin minä päivänä tahansa. Näiltä jumaluuksilta saatiin myöskin tietoa Orionin tähtikuviosta, asteroideista, Plejadeista (Seulasten tähtikuvio) ja siitä, että taivaankansi jaettiin 22 osaan, joihin sisältyi 266 tähtikuviota.

Luonnollisesti ensimmäiseksi epäiltiin paikalla käyneitä antropologeja: he olivat varmaankin syöttäneet näille ihmisille tietoa länsimaisista tavoista ja tiedoista!

Että olepa siinä sitten tutkija ja kerro jotakin tavallisesta poikkeavaa; siitä ei hyvä seuraa, kuten on jo aiemminkin havaittu!

Jopa arvostettu tähtitieteilijä Carl Sagan osallistui keskusteluun ja kielsi dogonien tietävän yhtään mitään mistään, sillä osa heidän tiedoistaan olivat kuitenkin puutteellisia ja vääriä.

Carl Sagan/Library Of Congress.

Akka ei ala arvostelemaan tällaisia tuhansia vuosia perimätietona kerrottuja uskomuksia ollenkaan: mielenkiintoista on se, että heillä on tapana juhlistaa mm. 60 vuoden välein tietynlaista siirtymäriittiä nuorille pojille. Tuolloin tämän Sirius A-tähden valo osuu kahden vuorenhuipun väliin ja miehistymisriittiin sopivat pojat alkavat valmistautua juhliin, jotka voivat kestää jopa kuukausia. God damn; 60 vuoden välein! Jotkut onnekkaat sattuvat syntymään sitten sopivasti näihin juhliin.

Meillä täällä länsimaissa juhlitaan ihan joka vuosi synttäreitä, puhumattakaan kaikista muista juhlista: ristiäiset, nimenantajaiset, kihlajaiset, häät, rippikoulu, valmistujaiset, ylennys, pikkujoulut…! Kissanristiäiset ja koirien häät kuuluvat tosiaankin tällekin listalle.

Meillä suomalaisilla on tapana keksiä aiheesta kuin aiheesta juhlan aihetta. Miksipä ei? Milloin me muutoin saamme päräyttää itsestämme sen parhaan osan esiin: tälläytyä parhaimpiimme ja sanoa suoraan, että esim. jokin tilanne v*tuttaa, vaikka sitä ei ole aiemmin osannut sanoa? Tällainen, kuuluisa sota alkaa joko häissä tai hautajaisissa, tai viimeistään pikkujouluissa.

Kukaan meistä ei kestäisi dogonien elämäntapaa eli sitä, että joitakin miehuusjuhlia vietetään 60 vuoden välein. Että laskeskelepa siitä sitten sopiva siitoskohta lapsen syntymälle ilman mitään nykyaikaisia apuvälineitä!

Dogoneilla on tietenkin muitakin juhlia, jotka liittyvät muihin heimon perinteisiin ja siirtymäriitteihin, mutta varsinkin tämä 60 vuoden jakso sai taas Akan laittamaan mittasuhteita asioihin. Juhlia pitää olla, muuten me ihmiset emme jaksa eteenpäin: juhlat edustavat toivoa ja elämän jatkumista.

Yeah, kukin tavallaan! Näillä taas mennään!

MITÄS TÄNÄÄN SYÖTÄISIIN? ARSENIKKIA, ARMAANI; ARSENIKKIA…

Mary Ann Robson purjehti ensimmäistä kertaa avioliiton auvoisaan satamaan ollessaan 20-vuotias. Tätä iloista tapahtumaa juhlittiin v. 1852 ja perheeseen siunaantui vuosikymmenen aikana 8-9 lasta. Tuohon aikaan ei juurikaan välitetty virallisista rekistereistä, joten kukaan ei liiemmin ihmetellyt, kun sekä aviomies William Mowbray että useat lapset kuolivat vuoronperään epämääräisiin vatsavaivoihin.

Mary Ann Cotton 1832-1873.

Mary Annille maksettiin vakuutusrahat kaikista kuolemantapauksista ja ainoan eloonjääneen tyttärensä hän antoi äitinsä hoidettavaksi. Toimiessaan sairaanhoitajana Mary Ann tapasi seuraavan aviomiehensä; potilaan nimeltään George Wood. Hääkellot soivat jälleen, mutta tämäkin onneton miesparka kuoli vain vuoden kuluttua epämääräisiin vatsavaivoihin. Vakuutusyhtiö maksoi taas korvauksia tästäkin aviomiehen menetyksestä.

Seuraavaksi Mary Ann nai leskimiehen, James Robinsonin, jolla oli entuudestaan neljä lasta. Mary Ann tuli jälleen raskaaksi, mutta samaan aikaan hänen äitinsä sairastui. Mary Ann ehti “hoitaa” äitiään vain lyhyen aikaa, kun tämä sitten kuolikin äkkinäisesti. Ennen kuolemaansa äiti oli valitellut vatsakipuja. Äidin luo hoitoon jätetty tytär Isabella kuoli seuraavaksi vatsakipujen seurauksena, kuten myös kaksi muuta James Robinsonin omaa lasta.

Herra Robinsonin epäilykset heräsivät, kun tämä hänen tuore vaimonsa vaati häntä ottamaan henkivakuutuksen. Äijä heittikin lopulta Mary Annin kadulle, mutta mikään ei enää pidätellyt tätä hullua naista. Hän nai taas leskimiehen, Frederick Cottonin, jolla oli itselläänkin jo lapsia. Mary Annin ystävätär kuoli epämääräisiin vatsavaivoihin, kuten myös tämä uusi aviomieskin. Kaikkien avioliittojen aikana lapsiakin kuoli kuin kärpäsiä, yksi toisensa jälkeen, ja Mary Annille maksettiin kaikista kuolintapauksista korvauksia mitään kyselemättä.

Mary Annin aiempi rakastaja Joseph Nattrass ilmestyi kuvioihin herra Cottonin kuoleman jälkeen. Mary Ann tuli raskaaksi KOLMANNENTOISTA kerran ja muutama lapsikin kuoli, ennen kuin oli herra Nattrassin vuoro heittää henkensä epämääräisiin vatsavaivoihin.

Lopulta virkamies Thomas Rileyn hälytyskellot alkoivat soida, kun Mary Ann yritti saada toimitettua poikapuolensa Charlesin orpokotiin. Mary Ann valitti, että poika oli sairaalloinen eikä varmaan kauaa olisikaan hänen riesanaan. Viisi päivää myöhemmin Charles kuolikin, ja tämä Thomas Riley pyysi patologia tutkimaan ruumiin tarkasti ennen kuolintodistuksen kirjoittamista. Mary Ann saikin tietää vasta vakuutustoimistossa, ettei korvausta voinut nostaa, mikäli kuolintodistusta ei vielä oltu kirjoitettu.

Charlesin ruumiinavauksessa paljastui, että poika oli kuollut arsenikkiin. Vihdoinkin Mary Ann pidätettiin ja sekä Joseph Nattrass että kaksi lasta kaivettiin haudoistaan lisätutkimuksiin. Kaikkien kuolinsyyksi paljastui suuri määrä arsenikkia.

Oikeudenkäynnissä todettiin, että Mary Ann oli myrkyttänyt yhteensä peräti 11 lasta, kolme aviomiestään, rakastajansa, oman äitinsä ja ystävättärensä. Jury pohti tuomiota 1,5 tuntia ja langetti Mary Annille kuolemantuomion.

Mary Ann hirtettiin maaliskuussa v. 1873. On väitetty, että teloittaja oli huolimaton, sillä Mary Ann kuoli hitaasti tukehtumalla. Normaalisti hirttotuomiossa niska napsahtaa nopeasti poikki, mutta Mary Ann kitui narun päässä useita minuutteja. Ehkäpä pyövelin teko oli tarkkaan harkittu, mene ja tiedä.

On arvioitu, että Mary Annin uhrien lukumäärä olisi ollut peräti 21, joten hän oli kiistatta Britannian pahin sarjamurhaaja noihin aikoihin. On sinänsä merkillistä, ettei tapahtumiin puututtu missään vaiheessa aiemmin, mutta juurikin virallisten rekisterien puuttuminen mahdollisti tällaisen toiminnan. Ketään ei kiinnostanut, kun lapsia kuoli kaikenlaisiin sairauksiin tämän tästä: jopa joka viides lapsi kuoli ennen ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Mary Annin kaikista lapsista jäi eloon vain kaksi, Margaret ja George.

(DailyMail).

Mistäpä Mary Ann sitten sai käsiinsä tätä arsenikkia (nyk. arseenia) niin, ettei se herättänyt kenenkään epäilyksiä? Tuohon aikaan arsenikkia käytettiin eritoten tapeteissa ja maaleissa, sillä arsenikkipigmentti tuotti kaunista, vihreää väriä. Sitä käytettiin myös rotanmyrkkynä, joten arsenikin hankinta kotioloihin oli ihan normaalia. Aineen myrkyllisyyteen havahduttiin lopulta aivan liian myöhään, sillä seinille lätkäistyt vihreät tapetit aiheuttivat kenenkään tietämättä useita hitaita myrkytyskuolemia. Jopa Mary Annin puolustusasianajaja selitti, että perheenjäsenten mystiset myrkytykset johtuivat nimenomaan vihreistä tapeteista. Yeah…!

Mary Ann Robson-Mowbray-Wood-Robinson-Cotton-Nattrass oli kammottava ihmishirviö, joka ei ymmärrystä kaipaa. Kyllä nyt muutaman aviomiehen voi myrkyttääkin ihan mennen tullen, mutta että peräti 11 lasta…! Pthyi! Akka ei ymmärrä ihmisiä, ei sitten yhtään. Kärvistele ikuisesti liekeissä, Mary Ann! Toivottavasti pari pikkupirulaista tökkii samalla persuksiasi oikein antaumuksella!

KUMMALLINEN KUPARIKÄÄRÖ

Vuonna 1947 Qumranissa, Israelissa, eräs paimenpoika etsiskeli kadonnutta lammastaan alueen kivikkoisilta rinteiltä ja lukuisista luolista. Poika heitteli huvikseen irtokiviä luoliin ja kuulikin eräästä luolasta särkyvän keramiikan kolahduksia. Tästä luolasta löytyikin saviastioihin piilotettuja kirjakääröjä, joiden arvoa poika ei ollenkaan ymmärtänyt. Osaa kääröistä ehdittiinkin käyttää sytykkeenä, ennen kuin arkeologit saivat löydöstä vihiä. Lopulta luolia kääröineen löydettiin peräti 12.

Qumran, Israel. Luolat sijaitsevat vaikeapääsyisillä rinteillä.

Näin löytyi 1900-luvun merkittävimmäksi löydöksi sanotut ja käsitteenä “Kuolleenmeren kääröt” tunnetuksi tulleet kirjakääröt. Kääröjä on löydetty yhteensä n. 900 ja ne sisältävät osia Vanhasta Testamentista, apokryfisiä kirjoituksia (Raamattuun hyväksymättömiä tekstejä) sekä entuudestaan tuntemattomia uskonnollisia kirjoituksia. Useimmat tekstit on kirjoitettu vuosien 200 eaa. – 100 jaa. välisenä aikana.

Poikkeuksen muihin kääröihin muodostaa ns. Kuparikäärö. Tämä käärö löytyi luolasta numero 3Q15 arkeologin toimesta ja se on kirjaimellisesti taottu kuparista. Kääröllä oli pituutta peräti 240 cm ja se jouduttiinkin paloittelemaan osiin, jotta tekstiä päästiin tulkitsemaan.

Kuolleenmeren ympäristö ja Qumran.

Mahtoi tutkijoilta leuat loksahtaa, kun tekstiä päästiin vihdoin kääntämään. Kuparikäärö ei tosiaankaan kerro uskonnollisista tapahtumista tai opetuksista, nou nou! Käärössä listataan peräti 63 kätköpaikkaa erilaisille aarteille. Kyseessä on siis kupariin taottu “aarrekartta”, joka eri arvioiden mukaan on valmistettu vuosien 25-135 jaa. välillä.

Rullaa avataan 1950-luvulla. Hyi helkkari, miten järkyttävä homma tuolla leikkaajalla!

Teksti on nakutettu kupariin taltalla ja vasaralla ja suurin osa siitä on kirjoitettu harvinaisella heprean muodolla. Joitakin tunnistamattomia merkkejä on myöskin löydetty ja joidenkin listausten perässä on merkillisesti muutamia kreikkalaisia kirjaimia. Onkin epäilty, että tekstin nakuttaja ei ole tuntenut kirjoittamaansa hepreaa kunnolla, vaan hän olisi kopioinut tekstiä jostakin muusta “dokumentista.” Tekstissä viitataan myös toiseen kirjoitettuun aarrelistaan, mutta tällaista toista listaa ei missään muodossaan ole löydetty (kuparisena, nahkaisena tai papyrukselle kirjattuna). Tietenkin omituinen kirjoitustyyli voi viitata myöskin väärennökseen.

Kuparikäärön paloja nykyään (NationalCatholicRegister).

Minkäslaista aarretta tässä jättitaoksessa sitten lupaillaan? AIVAN HERMEETTISTÄ, jonka johdosta kääröä on myöskin epäilty väärennökseksi. Kukaan ei myöskään tiedä, keiden aarteista käärössä puhutaan: onko kyseessä esim. juutalaisten huhutut temppeliaarteet vai mistä tällaiset valtavat rikkaudet olisivat peräisin? Uskonnollinen ryhmä essealaiset (jotka todennäköisesti kirjoittivat ainakin osan muista kääröistä) elivät askeettisuudessa, joten heillä nyt ei ainakaan voinut olla hallussaan näin paljon maallista mammonaa.

Esimerkkejä käärön aarteista:
“-Suolakuopassa, joka on askelmien alla: neljäkymmentäkaksi talenttia.
-Vanhan mittaamistalon luolassa, kolmannella tasanteella: kuusikymmentäviisi kultaharkkoa.
-Puisten asumusten pihalla olevan kellarin keskellä on vesisäiliö, jossa on astioita ja seitsemänkymmentä talenttia hopeaa.
-Vesisäiliössä, joka on itäisen portin edessä, viidentoista kyynärän päässä, on astioita. Vesisäiliön kanavassa: kymmenen talenttia.
-Vesisäiliössä, joka on itämuurin alla kallionkielekkeellä: kuusi hopeaharkkoa. Sen sisäänkäynti on suuren kynnyksen alla.”

Joissakin kuvauksissa paikkoja on myös mainittu nimeltä, esim.
“-Luolassa, joka on Ha-Qotsin talon kylmäaltaan vieressä, kaivettuna kuuden kyynärän (syvyyteen): kuusi hopeaharkkoa.
-Bet-Šeamin lähteen suulla: hopeisia astioita ja kultaisia astioita, jotka on pyhitetty, sekä hopeaa kaikkiaan kuusisataa talenttia.
-Suuressa putkessa, joka on Bezekissä: Bezekin talon astiat: koko paino seitsemänkymmentäyksi talenttia ja kaksikymmentä minaa.”
(Talentti on sekä rahayksikkö että painoyksikkö; n. 35 kg. Mina on n. 0,5-1 kg.)

Qumranin keramiikkaa/kääröjen säilytysastioita.

Näistä esimerkeistä voi muodostaa käsitystä siitä, että käärössä puhutaan todellakin järkyttävistä rikkauksista, kun tällaisia aarrevihjeitä on listattu yhteensä 63 kappaletta. Yhtäkään aarrekätköä ei kuitenkaan ole kaivettu esiin lukuisista yrityksistä huolimatta.

Ai miksi? No siksi, että käärö kuvailee kuitenkin melkein 2000 vuotta vanhoja sijainteja. Että hankalapa sitä on esim. kävellä 60 askelta itään pyykkärintuvan seinästä, kun se tupa on kadonnut jo aikapäiviä sitten…!

Suattaapi tualta jotaki löytyä tai suattaapi olla, ettei löydy…

Mikäli Kuparikäärö on aito ja sen luvatut aarteet on todellakin jemmattu eri paikkoihin, kuka ne olisi jo aikoinaan voinut löytää? Noh, vaikkapa Temppeliritarit! Nuo ristiretkiä vartioivat hiipparit, jotka muutenkin kaivelivat innokkaina Pyhää Maata ja rikastuivat merkillisen äkillisesti… tai sitten heitä aiemmin roomalaiset, jotka muutenkin pistivät paikat hyrskyn myrskyn mellastaessaan Jerusalemissa kirjoitusten tekoaikoina.

Temppeliritarit.

Tällöin olisi ihan loogista, että se Kuparikäärössä mainittu toinen “aarrelista” olisi löydetty kumman tahansa syytetyn ryhmän toimesta ja sitten se olisi tarkoituksellisesti hävitetty tai kadonnut muuten vaan. Tästä 2000 vuotta myöhemmin löydetystä kääröstä eivät tuolloiset löytäjät olisi tienneet mitään, joten tämä kappale olisi sitten jäänyt luolaan pölyttymään.

Kyllä tämä nyt vaatisi jonkinlaista Indiana Jonesia, joka voisi lähteä kaivelemaan joitakin listassa nimettyjä paikkoja. Nykyajan metallinpaljastimilla, maaperätutkilla ja LIDAReilla luulisi edes jotakin löytyvän. Jostakin. Jos ei nyt sentään juuri näitä aarteita, niin sitten jotakin muuta yhtä kivaa ja arvokasta!

Näin sitä myllätään!!

Akka ei ainakaan voi ymmärtää, miten kukaan väärentäjä voisi saada päähänsä takoa tällaista kuparirullaa hirveällä vaivalla ja sitten jättää sen vielä luolaan arkeologin löydettäväksi! Mitä se väärentäjä siitä hyötyisi?

Mikäli käärö olisi löytynyt kaupattavana hämärissä olosuhteissa, tilanne olisi tietenkin ihan toinen… Kukas kaivaa nyt kaapistaan sen aiemmin mainitun maaperätutkan (joka-kodin-perustarvike) ja painelee kaivuureissulle? Anybody? Ihan muina miehinä ilman kaivuulupia… yeah, ihan helppo nakki! Eikä mitään seuraamuksia, ei ainakaan vankilakakkua leppoisissa olosuhteissa Israelissa eikä elinikäistä maahantulokieltoa. Anybody?!

3600-VUOTIAS TEINI

Vuonna 1921 Tanskasta, Egtvedin kylästä, paikallinen maanviljelijä löysi suuren hautakummun. Ukko alkoi jo tasoittaa kumpua viljelysmaaksi, kun hänen lapionsa törmäsi puurakenteeseen. Onneksi ukko tajusi jättää homman kesken ja otti yhteyttä arkeologeihin.

Egtvedin tytön hautausasun rekonstruktio (Uniavisen).

Haudasta löytyi kannellinen tammiarkku, jonka sisältä paljastui nuoren teinitytön jäänteet. Tyttö oli iältään n. 16-18 vuotta. Tytön ikä määritettiin hampaista ja hautausajankohdaksi varmistui v. 1370 eaa. Näin tarkka ajoitus saatiin tammiarkun tutkimuksista. Nuorena menehtynyt tyttö nimettiin löytöpaikkansa mukaisesti “Egtvedin tytöksi.”

Alkuperäinen vaatetus arkussa taljojen päällä. Tytön hiuksia näkyy tuohikipposen vieressä.

Egtved – Google Maps

Tällä teinillä ei kuollessaan ollutkaan mukanaan iPhonea eikä edes Samsungia. Mitäpä hänellä sitten haudassaan oli? Nooh… mm. tuohesta tehty kaljakippo ja 5-6 -vuotiaan lapsen poltetut luut vaatenyytissä ja osittain toisessa tuohikipossa. Johan nyt on perk…!

Tytön erikoinen asukin herätti huomiota; hänellä oli yllään napapaita ja naruista punottu hame. Koko komeuden kruunasi suuri, pyöreä pronssivyö. On arveltu, että tämä pyöreä kiekko liittyy tuohon aikaan yleiseen auringonpalvontakulttiin. Samalta ajalta Tanskasta on löydetty nk. “the Sun Chariot” ja tämä löytö tukeekin tätä kiekkopäätelmää. Tyttö on saattanut olla jonkinlainen papitar tai aurinkokultin tanssijatar. Ainakin hautaustapa arkkuineen ja kumpuineen antaa ymmärtää, että tyttö oli merkityksellinen henkilö.

The Sun Chariot (Wikipedia).

Entäpä ne lapsen luut? No voi perk… uudestaan, siitä ei ole mitään tietoa. On kuitenkin arveltu, ettei lapsi ole voinut olla tytön oma lapsi, ihan tytön iästä johtuen. Poltettujen luiden jäännöksiä löytyi sekä vaatemytystä että tytön ruumiin päältä. Ei kannata kysyä miksi, sitä ei kukaan tiedä. Lapsi on voinut olla ihmisuhri, mutta eihän sitä poltetuista luista enää saada selville. Tällainen ihmisuhrihauta on kyllä löydetty muualta Tanskasta 1980-luvulla, joten sitä mahdollisuutta ei ole ainakaan voitu sulkea pois.

Vaatetuksesta ja tytön ruumiin jäänteistä on saatu selville, että tyttö on todennäköisesti kotoisin Schwarzwaldin alueelta Saksasta ja hän on ennen kuolemaansa liikkunut tämän alueen ja Tanskan välillä. Myös lapsi oli kotoisin samalta alueelta. Ehkä lapsi oli peräti tytön sisarus, mene ja tiedä…? Tytön matkustelu on kuitenkin oletettavasti liittynyt jonkinlaiseen kaupankäyntiin tai naimakauppaan, sillä tuolloiset yhteisöt olivat tekemisissä keskenään. Alueilta on löytynyt yhteneväisiä arkeologisia löytöjä.

Scharzwaldin alue Saksassa (Wikimedia Commons).

Tytön liikuskelua on pystytty tarkasti määrittämään mm. hiuksista ja kynsistä. Kyllä nykyajan tekniikka on sitten perin ihmeellistä… Akka leikkaa itseltään heti yhden kynnenpalasen ja kysyy tutkijoilta, missäs penteleessä sitä tulikaan mellastettua vaikka vuonna 1996… Että onko sitä oltu Ruåtsinlaivalla vai peräti ihan jossakin hevonpersiissä.

Tytön jalkopäästä löytynyt olutastia sisälsi puolukoista tai karpaloista valmistettua käynyttä juomaa, ilmeisesti jonkinlaista hunajalla makeutettua olutta. Koska kippo oli jalkopäässä, on epäilty, että siitä on juotu hautauksen yhteydessä. Ehkä tällainen tapa oli juurikin “otetaas
viimeinen malja menehtyneen muistolle.” Ja sitten on varmaankin lähdetty tanssahtelemaan aurinkotansseja nuotion ympärille ja kitattu useampiakin kupposia edesmenneen papittaren kunniaksi.

Pronssikiekko lähikuvassa

On harmillista, ettei tytön kuolinsyytä tiedetä. Eipä siihen kyllä noina aikoina kovinkaan kummallista syytä tarvittu; ihan tavalliset tulehduksetkin saattoivat olla kuolemaksi. Tällainen puolukka/karpalokalja ei tasan tarkkaan vastannut nykyisiä antibiootteja, vaikka sitä miten kitusiinsa olisi vetänyt. Hunajalla on tosin todettu olevan antibakteerisia ominaisuuksia, mutta eipä se kyllä Kefexiniä päihitä. Noh, oli miten oli, mutta tämä tyttö jäi tutkijoille kertomaan jotakin ajasta, jossa hän lyhyttä elämäänsä eli. Tämä teini ei varmaankaan tosin valittanut siitä, että “bilsanope on ihan vanha käppänä” tai “vtu, mun kuulokkeet on ihan paskat.” Tyttö oli varmaankin vain tyytyväinen nähdessään jumalansa tulevan taivaanrannasta esiin joka aamu.

Tammiarkku Tanskan Kansallismuseossa.

the Egtved Girl (natmus.dk) linkki Tanskan Kansallismuseoon (jossa aurinkovaunutkin ovat).

Tai mistäpä sitä tietää… ehkäpä tyttöä otti päähän tuo ruskea, villainen napapaita. “Vtu, mä oon pitäny tätä säkkiä päälläni jo vuoden! Enxmä nyt välillä voisi saada uutta paitaa!! Ja tää naruhame kutittaa ihan hirveesti. Itse asiassa tää koko asu on ihan jumalattoman seksistinen… pitäkää tunkkinne, mä vaihdan housuihin!”