JOULUN PYHÄ KOLMINAISUUS

Näin joulun alla –niiden hankien, korkeiden nietosten sulaessa– moni tuskailee köökissä eli ruoanlaittotapahtumakeskuksessa tuntikausia: on laitettava viimeisen päälle kystä kyllä koko suvulle ja laajalle ystäväjoukolle, valmisruokaahan kunnon “joulustelija” ei tarjolle aseta!

Ja sitten on sen seitsemää sorttia leivottava, vaikka henki menisi – joita juurikaan kukaan ei saavu syömään (joko jossakin taudissa kärvistellen tai kaikkia mahdollisia tauteja peläten).

Pakastin huutaa hoosiannaa, kun ahkera joulunrakentaja sulloo itku silmässä vaivalla vääntämänsä juustokierteet, luumu-unelmat ja savulohipasteijat odottamaan parempaa aikaa, jota ei koskaan tule.

Näin; nyt pahimmat synkistelyt on suoritettu, joten mennäänpä itse asiaan.

Useimpien joulupöytään kuuluu ehdottomasti Pyhä Kolminaisuus eli porkkana-, peruna- ja lanttulaatikko.

“Pernaloora” (kuten Akan faija tätä muinoin nimitti) lienee laatikoista suosituin ja kaikilla lienee oma mielipiteensä myöskin imelletystä perunalaatikosta.

The Potato Eaters/Vincent van Gogh 1885.

Perunan alkuperää harvempi kuitenkaan tietää: varhaisimmat löydökset perunanviljelystä on tehty kivityökaluista Perusta, ja ne ajoittuvat vuosiin 3400-2500 eaa. On kuitenkin arveltu, että perunan historian alkuperä ulottuu jopa 8000-5000 eaa. asti.

Eurooppaan peruna saapui konkistadorien tuomana noin vuosien 1536-1570 välisenä aikana, mutta suurempaa suosiota tämä mukulakasvi ei tuolloin vielä saanut. Tavallinen kansa pelkäsi perunan olevan myrkyllistä ja pakanallinen kasvi, jonka kasvattamisesta (kuten tomaatinkin) saattoi saada syytteen noituudesta.

Vasta 1700-luvulla peruna ymmärrettiin suhteellisen helposti viljeltäväksi satokasviksi, joka varsinkin nälänhätien keskellä pelasti jopa usein ihmishenkiä. Perunan yleisyyttä edisti myös mm. Ranskassa sellainen seikka, että peräti itse kuningatar Marie-Antoinette (1774-1792) alkoi käyttää hiuksissaan koristeina perunankukkia.

Suomeen peruna saapui tiettävästi 1720-luvulla Fagervikin kartanoon saksalaisten työmiesten tuomina. Vähitellen peruna syrjäytti aiemmin yleisimmän juureksen eli nauriin ja nykyisin suomalaiset popsivat perunaa 50-60 kg vuodessa/lärvi, mutta vielä 1950-luvulla kulutus oli jopa 188 kg/lärvi. Pasta ja riisi ovat laskeneet potunjyystämisen suosiota, vaikka perunassa on runsaasti erilaisia vitamiineja ja kivennäisaineita.

Fagervikin kartano – Wikipedia

Porkkananviljelyn alkuperä juontuu 3000-luvulle eaa muinaiseen Persiaan (nyk. Iran ja Afganistan), ja Sveitsistä ja Saksasta on löydetty samoilta ajoilta porkkanansiemeniä. Tuolloin porkkanaa viljeltiin vielä muun värisenä, kuin oranssina: lajikkeista on löytynyt sekä mustaa, valkoista, punaista, että violettia väriä. Muinaisesta Egyptistä porkkanan käyttö lääkkeenä siirtyi Kreikkaan ja Roomaan, mutta vasta 1700-luvulla hollantilaiset kasvattajat toivat suuren yleisön tietoisuuteen oranssin lajikkeen, nimeltään “Long Orange” (pitkä oranssi).

Amerikkaan lähteneet ensimmäisen siirtokunnan jäsenet viljelivät tiettävästi porkkanaa Jamestownissa v. 1609, joten porkkanan maailmanvalloitus oli väistämätöntä.

Suomessa porkkanaa on sekä viljelty, että syöty ainakin parisataa vuotta ja käytetty myöskin lääkinnällisiin tarkoituksiin, kuten muinaisessa Egyptissä. Porkkanaa syödään noin 8-10 kg vuodessa/lärvi, joten perunankulutukseen on vielä viisinkertainen matka!

Joitakin vuosia sitten esiteltiin vegaaninen kylmäsavulohi, eli porkkanasta valmistettu “porkkala.” Tämä ruokalaji jakanee mielipiteitä erilleen yhtä paljon, kuin imelletty perunalaatikko.

Porkkanalohi eli porkkala | Sesonki | Reseptit | K-Ruoka

Lanttua onkin peräti epäilty joko suomalaiseksi, ruotsalaiseksi tai siperialaiseksi lajiksi, ja tämä uskomus on peräisin kasvitieteilijä Gaspard Bauhinista. Hänen muistiinpanonsa vuodelta 1620 osoittavat, että lanttua kasvoi tuolloin villinä Ruotsissa.

Gaspard Bauhin (1560-1624).

Onkin siis epäilty, että täällä Pohjolassa olisikin jotenkin onnistuttu risteyttämään nauris, rypsi (nauriin alalaji) sekä Siperiasta peräisin oleva lehtikaali? Vuoden 2019 tutkimukset University of Missourissa osoittavat kuitenkin, että tämä väite on mahdoton: näiden lajien erot ovat syntyneet jo hyvin varhain eikä niiden esiastetta tai yhteistä edeltäjää ole enää löydettävissä, sillä sellainen lienee kuollut sukupuuttoon.

New study revises origins of the humble rutabaga – Biological Sciences (missouri.edu)

Noh, ainakin Suomessa lanttua on viljelty 1500-luvulta asti. Se ei olekaan mikään ihme, sillä tämä vähäkalorinen planttu sisältää mm. yllättävän paljon C-vitamiinia. Tämä lienee lantun suosion syy pohjoisilla leveysasteilla jo niinä aikoina, kun mistään vitamiineista ei tiedetty vielä hölkäsen pöläystäkään… C-vitamiinin riittävä saanti esti nimittäin lukuisia sairauksia, tunnetuin niistä lienee keripukki.

Lanttua syödään kuitenkin enää noin kilon verran vuodessa/lärvi. Akka epäilee tämän määrän johtuvan ylipäätään siitä, että keittojuureksissa on lanttua arkiruoassa. Loput lantunkulutuksen määrästä meneekin sitten jo joulun lanttulaatikon myötä…

Otetaanpa tähän vielä Pyhän kolminaisuuden ulkopuolelta yksi juures lisää, joka kuuluu oleellisena osana suomalaisten joulupöytään:

Punajuuri. Tämän mehukkaan vihanneksen jäänteitä on löydetty sekä Hollannista, Mesopotamiasta että Egyptistä noin 5000 vuoden takaa. Erikoista on kuitenkin se, että tuolloisena aikana tämä juures oli pitkä ja kapea, kuten porkkana, ja lähinnä vain sen lehtiä käytettiinkin sittemmin muinaisessa Kreikassa lääkinnällisiin tarkoituksiin.

Nykyisenlainen punajuuri kehittyi jalostuksen myötä Euroopassa 1500-1600-luvuilla, ja toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen tämä kasvis olikin purkitettuna suosittu. Kuten edellisetkin esimerkit, tämä juures sisältää paljon useita ravintoaineita.

Punajuuri on voimajuures (puutarha.net)

Viimeisimpänä, mutta ei yhtään vähäisempänä, Akka kertoo seuraavassa tämän punajuurikkaasta tehdyn alamuodon historiasta suomalaisessa joulupöydässä:

ROSOLLI. Nähtävästi tämä ruokalaji on seuraus 1700-luvun Lounais-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan säätyläispiireistä, joista ruokalaji levisi joulupöytään muuallekin Suomeen 1800-luvun puolella. Kannattaa lukaista seuraava linkki tästä “melkein pyhästä” aiheesta, sillä tämä aihe jakaa mielipiteitä yhtä paljon, kuin perunalaatikon imellytys. Notta että kuuluuko rosolliin silliä vaiko ei:

Adventtikalenteri 3: Rosolli ja sillisalaatti – Kulttuurihistorian seura

Sillisalaattia – Kotimaisten kielten keskus (kotus.fi)

Noh; summa summarum: yritetään taas tänä jouluna välttää sairastuttamasta ketään ja vedetään näitä kotimaisia vihanneksia ihan vaikka itse tehtyinä tai valmiina ostettuina, jos niitä ylipäätään haluaa syödä.

Akalle tämä on kynnyskysymys, joten kiertoilmauksin Akka poistaa itsensä tästä tilanteesta: “Juu-ei-kirvesvartta-ohoh-mikäs-tuolla-oli.”

Hyvää joulua itse kullekin säädylle; näillä mennään! Pääasia joulussa on mukava fiilis, eikä hössötys, jos sekin voi joillekin yksilöille aiheuttaa “Hirveetä ressiä. Sitä ei nimittäin ihminen jaksa. Pitkään.” – Akan faija

USKONNOLLISET RELIIKIT

Akka olikin moukkamaisen tietämätön aiheesta, josta heräsi ajatus kirjoittaa jo viikkoja sitten (Jeesukseen liittyvästä Kristuksen keihäästä/Longinuksen keihäästä/Kohtalon keihäästä) siltä osin, että tämä keihäs nähtävästi liittyy uusimpaan Indiana Jones -elokuvaan “Indiana Jones and the Dial of Destiny.”

Jep, moinen liikkuvien kuvien katsanto on jäänyt Akalta näkemättä, mutta Akalla ei ole ollenkaan mitään Indya vastaan. Kukapa meistä ei haaveilisi seikkailevansa käärmeiden, hämähäkkien ja pölyn täyttämissä luolissa, kunnes lopulta olisi huikea mahdollisuus pelastaa kaikki arvokkaat, arkeologiset aarteet ja viuhutella ruoskaa esim. uhkaavia naazzeja kohti.

(People).

Jokaisen harrastelija-arkeologin unelma, kerrassaan! Noh, pikaisella selvityksellä tässä elokuvassa tavoiteltu keihäs on nähtävästi kopio alkuperäisestä ja sen sijaan keskitytään Antikytheran koneeseen, joka sallii ajassa matkaamisen. Yeah, nyt Akan onkin pakko katsoa tämä mielenkiintoinen viritelmä jonakin päivänä!

Antikythera Mechanism – World History Encyclopedia järkyttävän pitkä juttu, mutta päivämäärältään uusin tältä vuodelta

Antikytheran kone – Wikipedia englannin kieltä taitamattomille

Palataksemme asiaan eli tähän kummalliseen keihääseen: mistä tässä kohutussa keihäässä on oikeastaan kyse, hmm…? Katsotaanpa, mitä Raamattu kertoo tästä asiasta:

“Niinpä sotilaat murskasivat sääriluut niiltä kahdelta (kuoleman nopeuttamiseksi, Akan huomio), jotka oli ristiinnaulittu Jeesuksen kanssa – ensin yhdeltä, sitten toiselta. Jeesuksen kohdalle tullessaan he kuitenkin huomasivat, että hän oli jo kuollut. Siksi he eivät murtaneet hänen sääriluitaan, vaan yksi sotilaista puhkaisi keihäällään hänen kylkensä. Haavasta valui heti verta ja vettä. Se, joka näki tämän, on todistanut siitä, jotta tekin uskoisitte. Hänen todistuksensa on totuudenmukainen, ja hän tietää puhuvansa totta.”

Johanneksen evankeliumi 19

Fra Angelico/Freskenzyklus im Dominikanerkloster San Marco in Florenz, Szene: Kreuzigung mit Lanzenstich des Hauptmanns Longinus n. v. 1450. (Wikipedia, nyt oli pakko käyttää copypastea)

Tämän Raamatun tekstin perusteella on tietenkin täytynyt kaivaa esiin syypää: kuka ruoja kehtasi pistää keihäänsä Jeesuksen kylkeen todetakseen tämän kuolleeksi? Vastaus: roomalaisten sadanpäämies Longinus! Akka kuittaa tämän hapatuksen heti myöhemmäksi keksinnöksi, sillä nimi Longinus löytyy ajoitettuna vasta 300-500 -luvuille jaa. ihan useiden tutkijoiden kertomana.

On myös legendaa, että Jeesuksen veri olisi parantanut Longinuksen näön tämän pistettyä Jesseä kylkeen. Tämakin legenda on myöhemmiltä vuosisadoilta, kuin 100-luvulta jaa.

Nyt täytyy muistaa, että näihin aikoihin tarinoita kerrottiin kuulopuheina suusta suuhun ja sukupolvista toiseen, sillä tavalliset pulliaiset eivät todellakaan osanneet lukea tai kirjoittaa. Alati leviävä kristinusko laittoi ihmiset sittemmin vieläpä kirkkoihin kuulemaan oppineiden sanaa latinaksi luettuna, sillä muutakaan mahdollisuutta heillä ei ollut. Siinäpä sitä on sitten istuttu pitkässä puupenkissä herran sanaa kuulemassa…!

Mitäpä keihäälle sitten oikeastaan tapahtui? Kuinka yllättävää: tätä keihästä tiedetään olevan ainakin neljä kappaletta maailman eri kolkissa. Tämä on hyvin yleinen tapa kristinuskossa, sillä reliikit olivat arvossaan varsinkin keskiajalla. Katsahdetaanpa siis näitä neljää tapausta:

Rooman keihäs, Wienin keihäs, Armenian keihäs ja Vatikaanin keihään palanen.

Näistä kaikista ykköseksi eli uskottavimmaksi nousee Wienin keihäs (joka on esillä Hofburgin palatsissa, Wienissä) pelkästään jo sen takia, että sille on ainoana tehty tutkimuksia. Nämä tutkimukset ovat osoittaneet, että keihään materiaalit ajoittuvat n. 600-700 -luvuille jaa., ja täten keihäs olisi (tod.näk.) muidenkin keihäiden ja reliikkihysterian tuotos. On myös väitetty, että keihääseen olisi kiinnitetty Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen kuulunut naula, ja tämän reliikin tutkimukset ovatkin ajoittuneet 100-luvulle jaa… kunnes tämäkin tutkimus uusittiin, ja ajoitus osui samoille vuosisadoille itse keihään kanssa.

(Vienna Muses)

Akka suhtautuu näihin uskonnollisiin reliikkeihin kuitenkin hyvin nuivasti: tällainen toiminta oli hyvin yleistä pienellekin pikkukirkolle missä tahansa kylässä, jotta kirkkoon saatiin uskovaa väkeä ihmettelemään moista jumaluuden lähdettä. Ja anetta myytiin niin maan perhanasti myöhemmällä ajalla…!

(MetMuseum).

Tietenkin tähän asiaan liittyy muuan herra Hitler, jonka kerrotaan avustajiensa avulla metsästäneen jos jonkinmoista reliikkiä arjalaisten uskomustensa pohjaksi. Tämä Wienin keihäs pelastettiin jo keisari Napoleonin kynsistä Nurnbergista Wieniin, mutta sodan melskeiden päättyessä keihäs löytyi kuitenkin piilotettuna Nurnbergista ja on siis täten esillä aiemmin mainitussa palatsissa.

Akka ei puutu tällä erää tämän tietyn henkilön uskomuksiin ja toimiin ollenkaan, sillä se ei ole sen arvoista. Näiden reliikkien kohdalla kyse on aina uskosta: jos henkilö itse uskoo jonkin tällaisen esineen olevan aito, hänen päätään on turha yrittää kääntää tai vaikuttaa hänen mielipiteeseensä millään tavalla. Ja mitä me muut olemme häntä siitä tuomitsemaan: Akan tietämyksen mukaan Suomessa vallitsee kuitenkin uskonnonvapaus. Ja Akalla sananvapaus.

(Muistellaan tässä samalla tapahtumia 22 vuoden takaa 9/11-muistopäivänä ja eritoten Akka muistelee tuona päivänä syntynyttä, edesmennyttä ystäväänsä suurella lämmöllä. RIP pitää taas Akan sanoa tapojensa mukaisesti, vaikka kyse ei olekaan tällä kertaa edes arkeologisista hautalöydöistä.)

edit. Ystävä oli toki syntynyt tuona päivänä vuosikymmeniä aiemmin. Olipa siinä sitten juhlan paikkaa syntymäpäivälle tulevina vuosina. Ei nimittäin ollut.

SUOMALAISTEN PAIKANNIMIEN HISTORIAA…

ja niiden häpeämätöntä pilkkaamista! Akka on aina ihmetellyt, miksi runsaista metsistään ja puhtaasta luonnostaan/järvistään tunnettu Suomi sisältää niin paljon paikkoja, joiden nimet eivät tarkoita yhtään mitään. Äkkipäätään luulisi, että muinaiset esi-isämme… krhm, esihenkilömme olisivat nimenneet heille tärkeät paikat ihan vain luonnonmuodostelmien pohjalta, kuten tietenkin monin paikoin on tehtykin. Mustalampi on Suomen yleisin (391 kpl) järven nimi, toisin kuin usein yleisimmäksi luultu Paskolampi (106 kpl). Tällaiset
nimet kertovat hyvinkin paljon vesistön luonteesta, ehkä?

Mustalampi,Utajärvi (WikimediaCommons).

Akalle tuli mieleen myös kaupungin nimi VARKAUS. Miksi ihmeessä kaupungille annetaan tällainen nimi? Mitä siellä on ennen muinoin pöllitty niin runsaasti, että nimi on jäänyt elämään tuleville sukupolville? Tai miksi on olemassa sellaiset sanahirvitykset, kuten UUSIKAARLEPYY, KUUSKAJASKARI tai ESPOO. Varkaudesta puheen ollen; Akalle tuli heti mieleen seuraavanlainen hölmö vitsi:

-Missä sä asut?

-Luvattomassa käyttöönotossa.

Eehhehe! Joten Varkaus saakin olla Akan ensimmäinen kohde nimistöjen tutkimisessa:

Perusilmakuva peruskaupungista historian kätköistä 1950-luvulta (Suomen Ilmakuva).
  • VARKAUS: Varhaisimmat kirjalliset merkinnät ovat Varkaus godz v. 1523 sekä Varkaus bij v. 1563. Usein kaupungin nimi tulkitaan niin, että se on muodostunut saamelaisten kätköpaikkaa osoittavasta sanasta vuörkä/vyörkä. Todennäköisin selitys on kuitenkin se, että alueella on pitkä historia koskenkiertopaikasta, johon viitataan juurikin matkataipaleen lyhentymisellä “varkautena” matka-ajasta.
  • UUSIKAARLEPYY: Varhaisin kirjallinen merkintä on Ny Carlby Sochn v. 1609. Kaupunki on nimetty kuningas Kaarle IX:n kruunajaisvuonna 1607, kun pienempiä kyliä alueelta liitettiin toisiinsa. Karleby on keskiaikainen nimitys, mutta tämä muoto Uusikaarlepyy on vain alueita erottava sanaväännös alkuperäisen Gamlakarleby:n eli Kokkolan kaupungin nimityksestä (gamla=vanha). Akkaa hävettää, ettei Akka tajunnut “PYYN” olevan vain suomalainen väännös “BY”:stä eli kylästä. God damn, osa 1! Selityksenä tähän lienee vanha sanonta “parempi pyy pivossa, kuin kymmenen oksalla,” johon ei tässä jutussa puututa millään tavalla. Hirvittävä perisuomalainen sanonta, joka pitäisi kieltää jollakin lakipykälällä, sillä sen merkitystä on mahdotonta selittää ulkosuomalaiselle mitenkään! Helpompaa on selittää lipeäkala, joka sekin on aivan hirvittävä asia sinällään.
  • AHVENISTO: Tämä kaunis Hämeenlinnaan sijoittuva ulkoilu-, luonto- ja nähtävyysalue sisältää useita kohteita. Ahveniston järvi on suosittu uimapaikka ja nimi juontuukin tämän järven ahvenista. Akka otti tämän mukaan luetteloon siitä syystä, että varhaiset kirjalliset lähteet mainitsevat nimet Ahvenistolammi v. 1780 ja mikä parasta: AFVISTON IERFVI v. 1781! Voi pyhä jyhäys sentään; oikein ierfvi! “Suomi tunnetaan maailmalla varsinkin runsaslukuisista ierfveistään!”
  • ESPOO: Varhaisimmat kirjalliset merkinnät Espa v. 1431 ja Espaby v. 1451. Nimen taustalla lienee keskiaikainen joennimi “Äspån” eli vanhasta ruotsista suomennettuna “Haavikkojoki.” Nimen taustalla saattaa tosin olla myös miehen nimi “Esbjörn” lyhennettynä Espeksi. Mikäli tämä Haavikkojoki vaihtoehtona pitää paikkansa, voisi espoolainen nykypäivänä todeta kysymykseen “mistä olet kotoisin” seuraavanlaisesti: “Haviksessa syntynyt, havislainen ikuisesti!”
  • KORSO: Surullisenkuuluisa Vantaan kaupunginosa on saanut nimensä kolmen kunnan rajapyykistä 1400-luvulta lähtien ristirajana eli ruotsalaisittain “Kårsrå.” Varhaisimmat kirjalliset merkinnät nimestä löytyvät Kårs Råå v. 1662 sekä peräti Ristiraija v. 1739. Vielä nykyäänkin tämä ristiraja on tunnettu maamerkki. Suomalaisittain voisi todeta, että alkuperäinen ruotsalainen nimi olisi voinut päätyä myös muodoksi Kärsä. Asuisiko nykypäivän ihminen mieluummin Korsossa vai Kärsässä? Tällaisiakin paikannimiä nimittäin Google Mapsista löytyy. Onnea vaan teille kaikille, Akka haluaisi mieluummin asua Saparossa… ja sellaisiakin näkyy löytyvän. God damn, osa 2!
  • TIKKURILA: Vantaan suurin kaupunginosa mainitaan kirjallisissa lähteissä mm. muodoissa Dikursby v. 1501 ja Dicvrsby v. 1543. Tähän nimeen on vaikuttanut ruotsinkielen sana dikur/deker, joka on tarkoittanut kymmentä eläimen nahkaa. Tämä sana on myöhemmin suomalaistettu sanaksi “tikkuri,” eikä liene epäselvää, että paikannimi on muodostunut nahkojen kauppapaikkana ja kylänä. Olisipa outoa nykypäivänä kuulla junassa kuulutus “Seuraavana Tikkurikylä” tai mikä parempi: “Nahkala.”
  • KUUSKAJASKARI: Merisäätiedotuksista tunnetuksi tullut saari mainitaan varhaisissa lähteissä 1650-luvulla nimellä Caiascarj. Nimen alkulähteitä on selitetty sillä, että viereinen saari Kallikajaskari on kivikkoinen saari, kun taas Kuuskajaskari on kuusinen saari. Kuuskajaskari olisi täten “kuusta kasvava lokkiluoto” ja Kallikajaskari “kallioinen lokkiluoto.” Sanokaa mitä sanotte, mutta tällaiset nimet eivät sovi tavallisen pulliaisen pirtaan. Kalliaiskaskari, Kuuskalanjaskari, Kaaskajansuksari tai mikään tällainen ihmiselle merkityksetön väännös ei vain jää mieleen. Miten olisi “Lokkiluoto ykkönen, Lokkiluoto kakkonen” jne…
  • UTTI: Tämä suomalaisittain kuuluisa laskuvarjojääkäreiden koulutuspaikka lienee saaneen nimensä henkilön mukaan, sillä paikalla tiedetään asuneen herra Morthn wtti v. 1546. Kuitenkin jo 1200-luvulla alueella asusteli ruotsinkielisiä henkilöitä, joiden sukunimi oli Udd tai Udde. Tämä Utti-nimitys juontuu kuitenkin ihan jo tiettyyn kantataloon ja v. 1708 paikannimi on ollut Uttis. Olisikin hauskaa, jos nykyiset laskuvarjojääkäriässät yrittäisivät lausua armeijapaikkansa muodossa “WTTI.” God damn, osa 3!
  • OITTAA: Henkilökohtaisen nimen perusteella nimetty paikka on myöskin Oittaa Espoossa. Paikka mainitaan vanhoissa teksteissä v. 1549 nimellä Oijttila, v. 1552 nimellä Oijtaböle jne. Alueella lienee ollut yksityinen talo, jonka alkuperä on ollut Hämeessä. Talon nimi lienee aluksi ollut Oitti tai Oittila, joka sittemmin ruotsinnettiin muotoon Oitans. Oitti-nimi on kuitenkin alunperin ollut miehen nimi. Oitti-niminen kylä löytyy myös Hausjärven kunnasta, eli…
  • HAUSJÄRVI: Varhaisin maininta Hausierf (taas mainittu jonkinmuotoinen ierfvi eli järvi) v. 1543. Haus tarkoittaa “majavanhajuketta” eli haustaa, jota saatiin majavan sukupuolirauhasista eri tarkoituksiin. Tähän Akka laittaa suoran linkin kaivelematta sen kummemmin itse tätä aihetta:

Hauste – Wikipedia

Onnea teille kaikille, hausjärveläiset! Siellä on sitten menneinä aikoina löydetty kelpo elinkeino kaivelemalla majavien persuuksia!

  • KLAUKKALA: Myös henkilöön liitetty paikannimi. Varhaisissa kirjallisissa lähteissä nimi viittaa henkilöön Klaukka: isäntään, joka piteli pirttiään jo 1540-luvulla. Hänen nimensä oli viännetty peräti Pyhästä Nikolauksesta eli jouluäijänä tunnetusta Joulupukin esihahmosta. Paikka on kuitenkin tunnettu jo v. 1527 nimellä Klöckeskoogh, mutta vuonna 1866 nimitys oli jo Klaukkala by eli Klaukkalan kylä. Klöckeskoogh kuulostaa lähinnä yskivältä vanhalta mieheltä, joka menehtyy tuberkuloosiin juuri näillä hetkillä.
  • KORPPOO: Varhaisissa kirjallisissa lähteissä mainitaan nimet Corpo v. 1434 sekä Korppe v. 1469. Tämän paikan nimi onkin edelleen selvittämättömien osastossa, sillä nimen alkuperään on esitetty useita selityksiä, joille ei mitään varmuutta tiedetä. Tähän Akka voisi kyynisesti todeta seuraavanlaisesti:

“Mistä sä olet kotoisin?”
“Korppoosta.”
“Missä se on? Ja mikä se Korppoo on?”
“Emmä v*ttu tiedä eikä kukaan muukaan tiedä. Ketään ei näköjään edes kiinnosta tietää.”

Akka pahoittelee korppoolaisille aiheuttamaansa mieliharmia syvästi. Ja hausjärveläisille myöskin vilpittömät pahoittelut. Majavanpersus on ihan hyvä homma, jos siitä on saatu massia joskus muinoin. Tämä ei toimisi nykypäivänä, siitä tulisi pahasti sanomista.

Tähän loppuun sopinee mainita paikannimet Akanvaara, Akanhauta ja Akkala, joita Suomessa esiintyy useita erilaisine väännöksineen. Nimi pohjautunee muinaisjumala Akkaan, mutta se paikannimenä saattaa viitata myös puolisoon tai yksittäiseen taloon.

1 AKANVAARA 3 KOLMIOMITTAUSTORNI JÄÄNNÖS 1 Yleiskuva tornin jäännöksestä (Lusto-Metsämuseo). Mukavan ylentävä kuva, joka luo inspiraatiota.

Ainakin Akkoinen, Ackala ja Akankuru kiehtovat Akkaa siinä määrin, että Akka harkitsee tonttinsa nimeämistä kreivikunnaksi. Titteli sopisi Akan pirtaan oikein hyvin, joten palaillaan huumorin ja historian merkeissä asiaan seuraavassa jutussa; tällä erää näkemiin toivottaa

Kreivitär von Ackala (kavereiden kesken tunnettu nimellä arvoisa kreivitär von Ackala tai Teidän Ylhäisyytenne), joka lanseeraa käyttöön jo unohtuneen järveä tarkoittavan sanan IERFVI.

Lähteet Suomalainen paikannimikirja – Kotimaisten kielten keskus (kotus.fi) muiden googlelähteiden ohella

ERIKOISIA KUOLEMANTAPAUKSIA KAUTTA HISTORIAN

400-luvulla eaa. kreikkalainen taiteilija Zeuxis nauroi itsensä kuoliaaksi viimeisimmän maalauksensa valmistuttua. Muuan iäkäs nainen oli tilannut taiteilijalta jumalatar Afroditea esittävän maalauksen, mutta tilaaja päättikin itse esiintyä jumalattaren mallina. Lopputulos lienee siis ollut niin huvittava, että jopa taiteilija itse kuoli hillittömään naurukohtaukseen. Tällainen kohtaus saattaa aiheuttaa sydämenpysähdyksen, ja itse asiassa historia tuntee useitakin tällaisia itsensä-kuoliaaksi-naurajia.

Afrodite. Patsas ei liity tapaukseen.

Samaisella vuosisadalla kuoli myös ateenalainen tragediakirjailija Aiskhylos. Vuonna 456 eaa. Aiskhylos kohtasi loppunsa, kun hänen kaljun päänsä ylitse lentänyt kotka pudotti tähän paljaaseen kupoliin kilpikonnan rikkoakseen näin tämän kilpparin kuoren – ilmeisesti kotka luuli Aiskhyloksen päätä kiveksi. Plinius vanhempi, oppinut luonnonhistorioitsija, kertoo myös, että Aiskhylos olisi tuona päivänä poistunut kodistaan ainoastaan siksi, että hän uskoi talonsa romahtavan hänen päällensä. Plinius vanhempi kuoli itse Pompeijissa Vesuviuksen purkauksessa v. 79 jaa. Tästä tapahtumasta kertoo puolestaan Plinius nuorempi; hänen silminnäkijäkertomuksensa purkauksesta on säilynyt nykypäiviin asti.

Aiskhylos.

Länsi-Frankian (nyk. Ranska) kuningas Ludvig III Nuori kuoli 5.8.882 vain noin 17-vuotiaana jahdatessaan ratsain nuorta neitokaista. Neito pakeni isänsä taloon, mutta perässä sisään rientänyt kuningas löi päänsä matalaan ovenkamanaan ja kaatui. Tästä riiausreissusta aiheutui kuninkaalle siis kallonmurtuma ja täten hengenmenetys. Myös Ranskan kuningas Kaarle VIII kuoli samanlaiseen vammaan v. 1498, mutta hän löi päänsä kiviseen ovenkarmiin mennessään seuraamaan kuninkaallista pallopeliä (josta myöhemmin kehittyi nykyisenlainen tennispeli).

Louis III/Charles de Steuben 1837.

30.11.1016 kuoli Englannin kuningas Edmund Rautakylki epäselvissä olosuhteissa. Tuon ajan historioitsijat tosin kertovat, että kuningasta puukotettiin useita kertoja tai ammuttiin varsijousella hänen istuessaan täysistunnossa… käymälässä. Oli miten oli, tämä vessakunkku on kuitenkin nykyistenkin brittimonarkkien esi-isä.

Edmund Rautakylki.

Kaarle II Ilkeä, Navarran kuningas Espanjassa, kuoli 1.1.1387. Hänen erikoisen kuolemansa yksityiskohdista on olemassa erilaisia versioita, mutta pääpiirteissään tarina kuuluu näin: sairastuttuaan kuningas sai hovilääkäreiltään ohjeet, että hänet tuli ommella alkoholissa liotettuun, säkkimäiseen pellavakankaaseen. Eri versioista riippuen tämä kuninkaan “makuupussi” syttyi sitten tuleen joko kynttilänliekistä tai hiilistä, joilla tätä pussukkaa lämmitettiin. Kuningas kuoli sitten tämän seurauksena pahoihin palovammoihin – olipa hyvä hoitokeino!

Kaarle II Ilkeä/WikimediaCommons.

Vuonna 1567 Braunau am Innin pormestari Hans Staininger kuoli kompastuttuaan omaan partaansa. Kaupungissa oli syttynyt tulipalo, ja evakuoinnin yhteydessä äijä tosiaankin kompastui tähän 1,4-metriseen partaansa murtaen niskansa. Yleensä parta oli rullattu nahkaiseen pussukkaan, mutta tulipalosta johtuvan kiireen takia parta ilmeisesti liehui valtoimenaan.

Hans Staininger.

Ranskalainen säveltäjä-muusikko-kapellimestari-tanssija Jean-Baptiste Lully kuoli v. 1687 kuolioon, jonka hän sai iskettyään vahingossa pitkän tahtipuikkonsa omaan jalkaansa. Tämä moniosaaja kieltäytyi jalkansa amputaatiosta voidakseen edelleen tanssia, mutta loppupeleissä äijä menehtyi siis kuoliosta seuranneeseen aivotulehdukseen.

Jean-Baptiste Lully/Jean-Louis Roullet 1600-l.

Itävallan arkkiherttuatar Mathilda kuoli vain 18-vuotiaana 6.6.1867. Mathilda oli pukeutunut hienosti teatteriinlähtöä varten, mutta sytytettyään savukkeen hän kuuli isänsä saapuvan. Isä oli kieltänyt häneltä tupakoinnin, joten Mathilda piilotti savukkeensa hameen laskoksiin aiheuttaen näin tämän helposti syttyvän kankaan roihahtamisen tuleen. Mathilda kuoli palosta aiheutuneisiin toisen ja kolmannen asteen palovammoihin.

Mathilda n. 1864.

Clement Vallandigham, ohiolainen asianajaja ja kongressiedustaja, kuoli vahinkolaukaukseen v. 1871. Tapahtumassa on outoa se, että Vallandigham ampui itse itseään oikeussalissa – hän puolusti murhasta syytettyä miestä ja yritti aseen laukaisulla osoittaa, että murhan uhri oli hyvinkin voinut ampua itseään vahingossa. Valitettavasti ase olikin edelleen ladattu (!) ja Vallandigham kuoli virtsarakkoonsa ampumaansa luotiin. Noh, tämän seurauksena hänen asiakkaansa vapautettiin syytteistä, joten demonstraatio oli varsin… hmm… osuva.

Clement Vallandigham.

Allan Pinkerton – Pinkertonin yksityisetsivätoimiston perustaja – kuoli Chicagossa 1.7.1884 kompastuttuaan jalkakäytävällä ja purtuaan kieleensä. Tästäkin vahingosta seurasi kuolio, johon Pinkerton menehtyi – tosin hän oli jo vuotta aiemmin kärsinyt sydänkohtauksesta, joten kuolio saattoi edesauttaa uuden kohtauksen syntymistä.

Allan Pinkerton.

Melissa Tiemann kuoli 50-vuotiaana Los Angelesissa 7.7.1904. Kuolinsyy? Melissa putosi raitiovaunusta ja löi päänsä katuun, jolloin hänen alumiinisen hiussolkensa piikit upposivat hänen aivoihinsa.

Päivälleen 20 vuotta myöhemmin 7.7.1924 kuoli Amerikan 30:nnen presidentin Calvin Coolidgen nuorin poika Calvin Coolidge Junior vain 16-vuotiaana. Junior oli viikkoa aiemmin pelannut isoveljensä kanssa tennistä Valkoisen talon tenniskentällä – ilman sukkia. Hänen varpaaseensa tullut rakko tulehtui ja poika kuoli verenmyrkytykseen.

Calvin Coolidge Junior.

Näistä edellisistä poiketen ehkä kummallisin kuolemarypäs tapahtui Saksan Erfurtissa 26.7.1184, jolloin Saksan kuningas Henrik VI oli kutsunut Saksan Pyhän keisarikunnan ylimystöä koolle kokoukseen Petersbergin linnoitukseen. Tämän ylhäisen joukkion kokoonnuttua rakennuksen toiseen kerrokseen, puinen lattia romahti heidän painonsa alla pudottaen mm. useita kreivejä suoraan kellarikerroksessa sijaitsevaan käymälälietteeseen. Jopa yli 60:n ihmisen kerrotaan kuolleen joko hukkumalla tähän p*skaan tai tukehtuen lietteen huuruihin. Itse kuningas kuitenkin pelastui, sillä hän istui rakenteiden pettäessä omassa istuinsyvennyksessään kivisen lattian päällä ja hänet pelastettiinkin nopeasti tikapuiden avulla. Long live the King, vai mitä? Tätä tapahtumaa kutsutaan Erfurtin käymäläkatastrofiksi, eikä suotta – kerrassaan hirvittävä tapa heittää henkensä.

Petersbergin linnoitus/WikimediaCommons.

Akka epäileekin, että tämän tapahtuman seurauksena aika monikin rakennusmies taisi pudottaa päänsä ihan kirjaimellisestikin. Täytyykin seurailla, minkälaisia sanktioita seuraa viimeaikaisista parvekelasien tippumisista (Tikkurila/Järvenpää), ja seuraako näistä tapahtumista valtaisa operaatio p*skojen parvekerakenteiden vaihtamiseksi. Syytä nimittäin olisi!

Parvekelasi putosi alas hoivakodissa Järvenpäässä – Kotimaa – Ilta-Sanomat

Nainen putosi parvekkeelta Vantaalla ja kuoli – Tukes selvittää parvekekaiteen turvallisuutta | Yle Uutiset

SÄÄPALLOJA, METEORIITTEJA JA DINOSAURUKSIA

Onpa perin merkillistä, että viime aikoina on päästy kummastelemaan jos jonkinlaista taivaallista ilmiötä. Helmikuun alussa oli mahdollisuus tiirailla vihreää komeettaa C/2022 E3 (ZTF), joka lienee viimeksi ollut nähtävissä noin 50 000 vuotta sitten. Luonnollisestikaan tällaisesta aiemmasta nähtävyydestä ei ole olemassa minkäänlaisia todistajanlausuntoja.

(Smithsonian).

Komeetan jälkeen alkoikin taivaalle (hieman lähempänä, kuin komeetan 42 miljoonan kilometrin etäisyys) ilmestyä kaikenlaista säähavaintopalloa/vakoilulaitetta tai mitä tahansa kummallista ja tunnistamatonta krääsää. Olkootkin sitten mitä tahansa, kannattaa taivasta tiirailla ihan vain ihmettelemisen ilosta, jos vaikka kotoisellakin taivaankannella sattuisi näkemään jonkinlaisen UAP:n (joita ennen ufoiksi kutsuttiin). Että tunnistamatonta, lentävää esinettä pukkaa; kohta ne pirulaiset hyökkäävät kuitenkin ja orjuuttavat meidät kaikki! Varastavat vielä kaikki mineraalit, vedet ja rikkaudet siinä sivussa ihan kiusallaan.

Pallokuva v. 1868.

Muinaiset ihmiset ovat kuitenkin olleet äimän käkenä jo pelkästään komeettojen ja meteoriittien näkemisestä. Vuonna 44 eaa. Julius Caesarin hautajaisten aikaan taivaalla nähtiin komeetta, josta murhatun keisarin poika Octavian (keisarina nimellä Augustus) innostui niin, että hän painatti isäukkonsa kuvan lisäksi kolikoihin kuvan komeetasta vakuuttaen kansalle, että siellä se isäkulta jumalallisesti ilmestyi taivaalle. Yeah.

(Biblical Archaeology Society)

Perseidien jokavuotinen meteoriparvi on myös kirjattu muistiin useissa kulttuureissa, aikaisin merkintä löytyy Kiinasta vuodelta 36 jaa. Perseidit on nimetty kreikkalaisen jumaltaruston Perseuksen poikien mukaan. Nämä taivaalta tippuvat jumalanpojat on nähtävissä aina elokuussa ja ne ovat peräisin Swift-Tuttle -komeetasta. Roomalaiskatoliset nimesivät tämän ilmiön Pyhän Laurentiuksen kyyneleiksi v. 258 jaa. marttyyrinä kuolleen kirkon diakonin mukaan.

Babylonialaiset olivat taitavia taivaantarkkailijoita, joilla olikin huomioita ja karttoja tähdistöistä jo 1300-luvulla eaa, ellei jo aikaisemminkin. Halleyn komeetta mainitaan savitauluissa jo v. 164 eaa.; tuolloin toki eri nimellä. Nykyisen nimensä tämä komeetta sai 1700-luvulla, jolloin astronomi Edmond Halley ennusti komeetan näkyvän seuraavan kerran v. 1758.

Edmond Halley/Richard Phillips(WikimediaCommons).

Arvoisat tutkijat ovat yrittäneet selvittää myös kuuluisan Beetlehemin tähden aiheuttamaa ilmiötä: minkä ilmestyksen perässä nämä kolme tietäjää matkasivat Jeesuksen seimelle vieden lahjoja mukanaan? Ei toki pleikkaria tai äidinmaidonvastiketta, vaipoista puhumattakaan, vaan kultaa, mirhaa ja suitsuketta… selitystä tälle tähdelle on etsitty kiinalaisista merkinnöistä, joiden mukaan Halleyn komeetta oli nähtävissä v. 12 eaa sekä himmeämpi komeetta v. 5 eaa. Selityksiksi on tarjottu myös mm. supernovaa ja planeettojen konjunktioita, mutta tällaisista ei ole sopivilta ajoilta mitään merkintöjä.

L’Adoration des Mages/Giotto/1266-1337.

Komeettojen näkeminen oli kuitenkin kulttuurista riippumatta tulkittu usein pahaenteiseksi uhaksi tai enteeksi, joten komeetan esiintyminen olisi tuskin kertonut jumalallisesta syntymästä. Akka epäileekin, että tosiasiassa tietäjät näkivät valaistun mainoskyltin, jossa tarjottiin ilmaisia ämpäreitä ja matkaan oli täten kiireesti lähdettävä!

Antiikin Kreikassa ja Roomassa tiedetään kuitenkin sittemmin uskotun, että taivaalta sataneet meteoriitinkappaleet saattoivat olla jumalallista alkuperää ja näitä kiviä asetettiinkin usein temppeleihin. Myös pyhän Kaaban mustan kiven on uskottu olevan peräisin meteoriitista, mutta se saattaa myös olla lasittunutta ainesta meteorin aiheuttamasta kraatterista. Myöhemmältä ajalta meteoriitinpalasia on löydetty mm. Pohjois-Amerikan intiaanihaudoista.

Kaaban musta kivi hopeareunuksessa (WikimediaCommons).

Yksi tunnetuimmista meteoriitista valmistetuista esineistä lienee Tutankhamonin tikari. Tämä tikari löytyi muumion kääreistä v. 1925 ja vasta viime vuosina on tieteellisesti varmistettu, että tikarin materiaali on tosiaankin peräisin taivaalta tippuneesta klöntistä. Tämä tieto perustuu siihen, että tikarissa on peräti 11 % nikkeliä sekä suurempia kobolttijäämiä, kuin vastaavissa maanpäällisissä aineksissa. Tällainen materiaali on siis ollut todella arvokasta, joten siitä on tietenkin valmistettu kuolemattomalle kuninkaalle sopiva 34-senttinen “taskuase.”

Itse asiassa tikarin suhteen on epäilty, että se onkin ollut lahja Mitannian kuninkaalta Tushrattalta Tutankhamonin isoisälle Amenhotep III:lle, joten tämä kallisarvoinen esine olisikin kulkeutunut sukukalleutena itselleen poikakuninkaalle. Tämä näkemys on kiistanalainen, mutta hyvinkin uskottava sinällään.

Tutankhamonin tikari(Forbes).

Maailman suurin meteoriitti Hoba on löydetty Namibiasta, ja valtaisan painonsa (66 tonnia) vuoksi se onkin jätetty löytöpaikalleen.

Hoba Meteorite – Google Maps

Meteoriitin ympärillä ei kuitenkaan ole putoamiskraatteria, jonka on epäilty johtuneen meteoriitin litteästä muodosta. Tämä ominaisuus on hidastanut möhkäleen putoamista 80 000 vuotta sitten, eikä kraatteria ole täten päässyt muodostumaan. Toisin on käynyt kaksi miljardia vuotta sitten maailman suurimman Vredefort-nimisen kraatterin muodostuessa nykyisen Etelä-Afrikan alueella. Tämän kraatterin uskotaan olleen 180-300 kilometriä halkaisijaltaan, mutta ajan ja eroosion takia alkuperäistä kokoa on vaikeaa enää määritellä.

Vredefort (NASA).

Suomen suurin meteoriittikraatteri sijaitsee Keuruulla, halkaisijaltaan n. 30 kilometriä. Eikä kannata unohtaa Lappajärveä, koko Euroopan suurinta kraatterijärveä: tämä 24×12-kilometrinen järvi muodostui noin 78 miljoonaa vuotta sitten, kun dinosaurukset vielä palloilivat maailman valtiaina. Kunnes… juonipaljastus: 66 miljoonaa vuotta sitten Jukatanin niemimaalle putosi 10-kilometrinen asteroidi muodostaen Chicxulub-kraatterin. Tämä kraatteri on siis maailman toiseksi suurin läpimittansa ollessa noin 180 kilometriä.

(BBC Travel).

Tämän mukavan, pienen taivaallisen tuliaisen jälkeen olemme päässeet ihastelemaan dinosauruksia vasta Jurassic Parkin (ja sen lukuisien jatko-osien) myötä, kiitos herra Steven Spielbergin. Sittemmin on tosin nostettu esiin useita epäjohdonmukaisuuksia elokuvien dinosaurusten suhteen: mm. tyrannosaurus rexeillä ja velosiraptoreilla olisi pitänyt olla värikkäitä höyheniä harmaanvihertävien suomupintojensa sijaan.

(Natural History Museum of Utah).

Spielbergin asiantuntija-paleontologit kertoivat tästä ohjaajalle jo ensimmäisen elokuvan tekoaikana, mutta Spielberg ei pitänyt tällaisia otuksia tarpeeksi pelottavina. Ihan ymmärrettävää, että elokuvien dinot räyhäävät kita ammollaan kuolaa roiskien joka käänteessä, kuin esittävät värikkäissä höyhenpeitteissään tiputansseja kosiometkut mielessään. Sellaisista elokuvista ei olisi varmastikaan tullut kassamagneetteja.

‘Jurassic Park’ Got Many on-Screen Dinosaurs Wrong, Experts Say (businessinsider.com)

Kas näin; Kiinan vakoiluvehkeistä-tai-mistä-lieneekään päästiin mukavasti dinosauruksiin. Tällaista oli Akan pettämätön logiikka tällä kertaa. Satakoon taivaalta vaikka sammakoita, niihinkin on varmaan ujutettu jonkinlaisia kameroita tai muita vehkeitä, joilla meitä viattomia tarkkaillaan pahat mielessä. Ärgh.

TURISTIKRÄÄSÄN ALKULÄHTEILLÄ

Kukaan konmarittaja ei varmastikaan tunnusta, että “on sitten joskus tullut lomakohteesta ostettua jokin täysin hyödytön vipstaakkeli” matkamuistona. Sittemmin se täysin turha härpäke on jäänyt krääsälaatikkoon tai kaapin perälle, kunnes kauhean vimman vallassa on kaikesta turhasta tavarasta hankkiuduttu eroon. Siinä on sitten posket häpeästä punaisina katseltu esim. sitä käsin maalattua maisemalautasta, jonka reunaan on kirjoitettu tuolloisen matkakohteen nimi.

Kuulostaako tutulta? Jep, sellaiset lautaset eivät kelpaa kenellekään edes kierrätettynä (ellei joku sitten jostakin merkillisestä syystä keräile tällaisia aarteita).

Akka muistaa kuitenkin eläväisesti ensimmäisen matkamuistonsa Viking Linen laivamatkalta, kun Akka oli peräti 7-vuotias. Kyseinen esine oli pitkulainen avaimenperä, jonka sisällä liikkui Viikkarin paatti, kun pötköä kallisteli puolelta toiselle. Akka epäileekin, että tämä pötkö löytynee edelleen äiteensä krääsälaatikoista. Ah, kuinka retroa...!

Koska ja miten tällainen matkamuistojen keräileminen on sitten alkanut? Tiettävästi yksi vanhimmista, selkeästi matkamuistoksi luokiteltava esine löytyi arkeologisissa kaivauksissa Lontoossa. The Thames-joen sivujoen Walbrookin (sittemmin kuivunut) rannalla sijaitsi vuodesta 43 jaa. lähtien roomalaista asutusta, ja alueelta löydettiinkin runsaasti esineistöä. Peräti yli 200:n kirjoituspuikon joukosta löytyi yksi, jonka varteen oli kaiverrettu muistokirjoitus. Tekstissä kerrotaan, että kynän lahjoittaja antaa kynän muistoksi tultuaan “kaupungista” ja pahoittelee sitä, ettei hänellä ollut varaa parempaan lahjaan. Kynä/puikko on ajoitettu vuodelle 70 jaa.

This Ancient Roman Souvenir Stylus Is Inscribed With a Corny Joke | Smart News| Smithsonian Magazine

Useimmat matkamuistot ovat kuitenkin olleet alkujaan uskonnollisia: jopa jo 300-luvulla jaa. Jerusalemiin tehtiin pyhiinvaellusmatkoja. Nämä matkailijat halusivatkin yleensä jonkin muiston Pyhästä maasta; jopa hiekka, keramiikanpalaset ja kivet kelpasivat matkalaisille mukaan otettaviksi.

Seuraavina vuosisatoina Jerusalemissa alettiinkin myydä pienissä pulloissa pyhää vettä tai siunattua öljyä, jotta matkalaiset voisivat palata kotiinsa onnea ja siunausta tuovan matkamuistonsa kera. Näihin aikoihin mitä tahansa puunpalastakin saatettiin kutsua palaseksi Jeesuksen rististä, ja tälläkin hetkellä näitä “pyhiä” reliikkejä on kirkoissa ympäri maailmaa. Arvioiden mukaan jopa sen verran, että tällä kaikella puumateriaalilla voisi rakentaa vaikkapa Nooan arkin. Yeah.

Tällaiset pienet pullot tehtiin yleensä tinasta, lyijystä tai hopeasta. Tällaisia puteleita kannettiin mukana matkatavaroissa tai ripustettiin kaulaan suojelemaan matkalaista.

Onkin ymmärrettävää, että tällaiset uskonnolliset esineet ovat säilyneet nykypäiviin asti, sillä ne ovat varmastikin olleet arvokkaita ja arvostettuja esineitä jopa useiden sukupolvien ajan. Jerusalemista on löydetty myös amuletti/kolikko 500-600-luvuilta jaa., joka kuvaa Jeesus-lasta seimessä. Seuranaan hänellä on aasi ja härkä.

Akka voi hyvinkin kuvitella, kuinka jossakin pienessä työpajassa tällaisia matkamuistoja valmistettiin muinoin -hiki hatussa- lähes sarjatyönä. Pyhiinvaeltajien määrät olivat kuitenkin jo tuolloin niin suuria, että heistä riitti varmaa tuloa pienellekin yrittäjälle.

Tällaisia uskonnollisia amuletteja löytyy myös British Museumista (tietenkin, sillä tähän museoon on haalittu tavaraa eri maista kenenkään kyselemättä jo toista vuosisataa. Useat eri maat vaativatkin esineiden repatriaatiota).

Matkamuistoista puheenollen; kaikenlaisilla matkailijoilla on myöskin ollut tarve jättää puumerkkinsä käymäänsä matkakohteeseen.

Gizasta, Egyptistä, on löydetty temppelimuurista kaiverrus peräti vuodelta 1240 eaa. Kaiverruksen mukaan paikalla vieraili muuan Hadnakhte veljensä Panakhtin kanssa. Sillä tavalla, poijjaat, sillä tavalla…! Kiva kuulla teidän mukavasta reissustanne 3000 vuotta myöhemmin!

Pyramidit ja muutkin egyptiläiset kohteet ovat olleet suosittuja riipustelujen kohteita jo vuosituhansien ajan; varsinkin Napoleonin sotaretkien jälkeen jokaisen itseään kunnioittavan kulttuurihenkilön oli päästävä Egyptiin. Näistä käynneistä on edelleen nähtävissä heidän nimikirjoituksiaan useissa historiallisissa kohteissa. On kuitenkin muistettava, että muinaismuistolait ja historiallisten monumenttien kunnioittaminen alkoivat toden teolla vasta 1900-luvun puolella, joten tällaista toimintaa katsottiin tuolloin läpi sormien.

(Public Domain).

Hagia Sofia-moskeijassa (Istanbul, Turkki) on puolestaan vieraillut norjalainen, palkkasoturiksi epäilty herrasmies Halfdan hänen jättämistään riimuista pääteltynä. Tämä äijä on nerokkaasti kaivertanut seinään “Halfdan oli täällä.” Tämä legendaarinen tapa ilmaista käyntinsä elää edelleen monissa seinissä, kuten varmastikin kaikki tiedämme.

Hagia Sofia.
Halfdanin “Halfdan was here.”

Jerusalemin “pyhistä pyhin,” Pyhän Haudan kirkko, on edelleenkin suosittu pyhiinvaellus- ja turistikohde. Tämän kirkon rakennutti Konstantinus Suuri (ensimmäinen kristinuskoon kääntynyt roomalainen keisari) 300-luvulla jaa., ja tästä kirkosta on löydetty useita seinään kaiverrettuja ristejä. Aiemmin epäiltiinkin, että ristiretkeilijät kaiversivat näitä ristejä merkeiksi käynneistään, mutta viime vuoden tutkimukset ovat osoittaneet, että näitä ristejä kaiverrettiin korkeintaan muutaman henkilön toimesta.

Pyhan Haudan kirkko, jonka sisällä sijaitsee oletettu Jeesuksen hautakammio. Sen ympärille on rakennettu erillinen “mausoleumi” kirkon sisälle.

Yeah, tällainenkin seikka on todettavissa, kun käytössä on useita eri kuvantamismenetelmiä ja -tekniikoita! Onkin siis aihetta epäillä, että ehkä nämä “muutamat henkilöt” kaiversivat ristejä seinään ristiretkeläisten pyynnöstä (joko hyvää hyvyyttään tai sitten pientä maksua vastaan). On myös arveltu, että tällä tavoin estettiin vaeltajia kahmimasta kiviä ja rakennusmateriaaleja mukaansa, sillä tällaiset Jeesuksen (oletetun) haudan lähellä olleet materiaalit olivat kävijöille tietenkin suuressa arvossaan – olivathan ne peräti itsensä Jeesuksen haudan läheisyydessä! Tällainen maksullinen ristienkaiverrus-toiminta olisikin siis hyvin ymmärrettävää, mikäli sellaista on tosiaan tapahtunut.

Church of the Holy Sepulchre’s mysterious ‘graffiti’ crosses may not be what they seem | Live Science

Kiinan muurikaan ei ole poikkeus tässä graffitiasiassa, mutta v. 2014 tähän historialliseen kohteeseen avattiin graffiteille sallittu osuus. Viranomaiset tuskastuivat turisteihin, jotka kielloista huolimatta halusivat kaivertaa puumerkkinsä tähän jopa yli 20 000 kilometriä pitkään rakennelmaan. Noh, tämä nyt on varmastikin paras keino estää luvattomia graffiteja… varsinkin, kun pituutta tällä valtavalla muurilla riittää!

On se nyt kuitenkin merkillistä, että ihmisten geeneistä löytyy tällainen merkillinen vimma jättää itsestään edes jokin jälki tuleville sukupolville – vaikka vain johonkin seinään kirjoitettu “Se-ja-se kävi täällä.” Nähtävästi tämä taipumus on useita kymmeniä tuhansia vuosia vanha tapa, jonka mm. luolamaalauksista tiedämme.

Kannattaakin huomioida tänä kesänä reissatessa, että jätetään ne turhat krääsät ostamatta. Missä sijaitsee maailman kaikkien matkamuistojen hautausmaa/kaatopaikka?! Jep, siellä sen kaiken muun sekajätteen seassa, jonka viskaamme muutenkin muina miehinä (naisina/henkilöinä/alieneina/minä-tahansa) menemään.

Akka kuitenkin toivoo, että edes jokunen matkamuisto meidän ajaltamme säästyy tulevaisuuden arkeologeille tutkittavaksi: olisikohan parempi haudata keramiikkalautanen tekstillä “Kuopio-Puijo” vai savikannu, jossa lukee Kypros kreikkalaisilla aakkosilla?

Äh, ihan sama; muutaman tuhannen vuoden päästä kaikki arkeologiset löydöt ovat jo ihan peruskauraa: “Voi v**tu, minkä hemmetin takia näitä Kuopio-lautasia löytyy joka paikasta? Löytyisi nyt edes kerrankin yksi Saint Vincent ja Grenadiinit-valtion lautanen!!”

Saint-Vincent ja Grenadiinit. Jep, kelpaisi Akalle. Huom! Ainuttakaan matkamuistoa ei ole vahingoitettu/haudattu tämän kirjoituksen aikana, joten Kuopion ja Kyproksen on turha ottaa Akkaan yhteyttä harmistuksissaan. Akka odottaa kuitenkin lahjakorttia tältä Saint-Vincentiltä ja Grenadiineiltä.

HUPAISIA NÄHTÄVYYKSIÄ

Maailman pienin poliisiasema sijaitsee Carrabellessä, Floridassa. Alunperin pikkukylän ainoa poliisi joutui päivystämään seinäpuhelimen vieressä, mutta lopulta puhelinkoppi pystytettiin poliisille sateensuojaksi. Nykyisin kylässä (1800 asukasta) on jo peräti kolme poliisia ja pieni toimistokin, mutta puhelinkoppi pysyy edelleen paikallisena nähtävyytenä. Olisi hauskaa, jos kylästä löytyisi maailman pienin poliisikin. Siinä olisi kaksin verroin pällisteltävää.

Carrabelle, Florida.

Kansas Cityssa, Teksasissa, sijaitsee maailman kauneimmaksi kirjastoksi sanottu rakennus. Rakennus on alunperin pankkitila, mutta korjausten myötä kirjastoksi uusittu tila avasi ovensa v. 2004. Alkuperäinen teräsholvikin rakennuksesta toki edelleen löytyy. Julkisivuhan tässä kirjastossa eniten viehättää; varsinainen neronleimaus!

Kansas City, Teksas.

Turkmenistanissa sijaitsee kraatteri, joka on ollut tulessa vuodesta 1971 asti. Tämä romahtanut kaasukenttä sytytettiin tuleen ilmeisesti sen takia, ettei ympäristöön leviäisi haitallista metaania. Tästä tulee väistämättä mieleen Simpsonien jatkuvasti liekehtivä rengaskasapalo.

Turkmenistan (The Gates of Hell).

Jeju-saarella Etelä-Koreassa sijaitsee Love Land; eroottisiin patsaisiin ja taideteoksiin erikoistunut puisto. Nämä taideteokset todellakin kuvaavat mm. messeviä lemmenleikkejä eri asennoissa. Ei kannata lähteä perhepiknikille tähän kohteeseen. Etsikää ihan itse Google Mapsista tai kuvahausta, mieli tekee kuitenkin…

Jeju, Etelä-Korea (Tripadvisor).

Llanfairpwllgwyngyll on LYHENNE Walesissa sijaitsevan kylän nimestä Llanfairpwllgwyngyllgogerychwyrndrobwllllantysiliogogogoch. Kylässä on kolmisentuhatta asukasta. Jos Akka olisi täältä kotoisin, Akka kertoisi mieluummin olevansa kotoisin “Iistä.”

Llanfairpwllgwyngyll, Wales (Wikipedia).

Skotlannissa sijaitsee Unst Bus Shelter; katettu bussipysäkki. Pysäkki oli tarkoitus poistaa v. 1996, mutta 7-vuotias Bobby Macaulay teki anomuksen, ettei pysäkkiä poistettaisi – hän säilytti pysäkillä polkupyöräänsä koulupäivien ajan. Nykyisin pysäkillä on mm. huonekaluja ja televisio. Pysäkkiä myös uudelleensisustetaan ahkerasti. Nyt, HSL, pistäkääs paremmaksi!

Unst, Skotlanti.

Nebraskan Monowi-kylässä asuu peräti yksi asukas; Elsie Eiler. Hänen miehensä kuoli v. 2004, joten kylän väkiluku puolittui tuolloin…! Elsie on kylän pormestari ja hän mm. myönsi itselleen alkoholiluvan, joten hän pystyy ylläpitämään kaupungin tavernaa turisteille. Fiksua, Elsie, erittäin fiksua…

Monowi, Nebraska.

Japanin Osakassa sijaitsee 16-kerroksinen toimistotalo Gate Tower Building. Tämän rakennuksen viidennen, kuudennen ja seitsemännen kerroksen läpi kulkee vilkasliikenteinen moottoritie. Tie rakennettiin talon läpi, kun omistajan kanssa ei päästy yksimielisyyteen tontin läpi kulkevasta moottoritiestä. Ihan näppärää; mikäli rakennuksen kohdalla on esim. bussipysäkit. Suoraan hissistä bussiin ja himaan!

Osaka, Japani.

Japanista löytyy myös suosittu turistikohde; kissojen saari Tashirojima. Saarella asuu 80 ihmistä ja kissakannan runsastuminen johtuu uskomuksesta, että kissojen ruokkiminen parantaa terveyttä ja varallisuutta. Useat sadat kissat saavat siis mellastaa saarella aivan vapaasti, ja kerran kuussa eläinlääkäri käy saarella tarkastamassa kissojen kunnon. Akka sekoaisi tällä saarella ja höpöttäisi lössöttäen “a basket full of kittens, a basket full of kittens…!”

Tashirojima, Japani.

Intiasta löytyy kissasaaren vastine; Karni Matan temppelissä asustaa arvioiden mukaan 25 000 rottaa. Näiden rottien uskotaan olevan Karni Mata-jumalan jälkeläisiä eikä niitä saa vahingoittaa millään tavalla. Uskotaan jopa, että rottien nakertaman ruoan syöminen on suuri kunnianosoitus. Nope, sanoo Akka. Nope, sekä temppelille että ruoalle.

Karni Mata-temppeli, Intia.

Conisbroughissa, Englannissa, sijaitsi aiemmin turistien suosikkikatu “Butt Hole Road.” Nimi vaihdettiin asukkaiden vaatimuksesta v. 2009 ja sitä kutsutaan nyt “Archer’s Wayksi.” Englannin Shepshedin kaupungista löytyy myöskin Butthole Lane, mutta tämän kaupungin asukkaat eivät ole aikeissa vaihtaa katunsa nimeä. Tällä kadulla voisi asustaa Beavis ja Butthead.

Conisbrough, Englanti.

Churchillissa, Kanadassa, sijaitsee jääkarhuvankila. Tämä laitos perustettiin v. 1982, sillä alueella liikkuu tuhansia jääkarhuja. Nykyisin rakennuksessa on peräti 28 selliä, joihin rymyävät jääkarhut voidaan sijoittaa jopa 30 päiväksi. Lopulta sellien asukkaat nukutetaan ja siirretään helikopterilla kauemmaksi kaupungista. Paljonkohan tähän toimintaan budjetoidaan massia? Noh, parempi vaihtoehto tämä on, kuin karhujen ampuminen…

Churchill, Kanada.

Portlandissa, Oregonissa, sijaitsee maailman pienin puisto. Puisto sijaitsee keskellä leveää autotietä ja siinä kasvaa yksi puu. Tällä puistolla on nimi “Mill Ends Park.” Tässä puistossa voi koko perhe käydä piknikillä; tosin vain yksi kerrallaan ja kukin vuorollaan! Leijaa ei kannata alkaa lennättämään, siinä hommassa päätyy nopeasti autojen sekaan!

Portland, Oregon.

Gryfinossa, Puolassa, sijaitsee omituinen metsä: The Crooked Forest eli Krzywy Las. Metsän puut ovat kummallisesti pohjoiseen vääntyneitä. Onkin epäilty, että ihmisen on täytynyt taivuttaa näitä puita jollakin merkillisellä menetelmällä, esimerkiksi huonekaluteollisuutta varten. Yhdeksi syyksi on epäilty myös toisen maailmansodan tankkeja, jotka olisivat ajaneet nuorten taimien päältä vaurioittaen näitä pysyvästi. Puista on tietenkin muodostunut paikallinen turistinähtävyys.

Krzywy Las, Gryfino, Puola.

Akan mielestä tämä on metsän menninkäisten tekosia; vai otetaanko taas mukaan ne pienet, pirulliset alienit…! Niillä kun ei muuta puuhaa tunnu olevan, kuin ihmisten kiusaaminen. Tässä tapauksessa niillä ei onneksi ole mitään asiaa tähystellä ihmisten sisuskaluja peräsuolen kautta, kuten usein on raportoitu. Välillä on mukavaa vaihtelua vain taivutella puita ja katsella, kun ihmiset raapivat kummissaan päätään.

VIIKINKEJÄ SUOMESSA? KYLLÄ VAIN!

Ruotsalaiset vetivät herneen nenäänsä, kun Suomeen ei ole tällä hetkellä tulemista – tai toisinpäin. Toista se oli viikinkiajalla; silloin ei kyselty matkan tarkoitusta rajalla tai syytetty ketään tautien leviämisestä. “Ai sulla on viikinkimökki Saimaalla! Tervetuloa vaan, herra kiinteistönomistaja!”

Oseberg-viikinkilaiva, Kulturhistorisk Museum, Oslo.

Viikinkiaika ajoitetaan vuosiin 800-1050 jaa. Tältä ajalta on löydetty useita todisteita viikinkien maailmanvalloituksesta. Viikinkien kulttuuri ja uskontokäsitykset saivat kuitenkin lopulta väistyä tehokkaasti leviävän kristinuskon myötä.

Suomesta on löytynyt Ahvenanmaalta todisteita viikinkien asutuksesta, mutta muutoin Suomea pidettiin lähinnä takapajulana. Täällä ei ollut mitään luonnonrikkauksia tai suuria kaupunkeja rannikoilla, joita ryöstellä. Turhahan sitä on suuria sotajoukkoja laittaa liikkeelle; jos oletettu ryöstösaalis on pari kitukasvuista maatilan porsasta! Tokihan joitakin taisteluja on käyty Suomenmaallakin (mm. Hämeessä ja Kainuussa), mutta ei samassa mittakaavassa kuin esim. Britanniassa.

Viikinkikylän ennallistus, Gunnes Gård, Ruotsi.

Viikinkiajan haudoista Suomessa on löydetty paljon aseita, eritoten miekkoja. Tästä ei kuitenkaan voi päätellä, että suomalaiset olisivat olleet hyvin varustautuneita viikinkien hyökkäyksiin – aseet oli ehkä tarkoitettu tuonpuoleiseen elämään. Miksi niitä sinne hautaan olisi lykätty, jos aseita olisi tarvittu viikinkejä vastaan. Ne olisi kannattanut jättää ihan maanpäällisille puolustautujille. Viikinkisaagat eivät todellakaan kerro, että suomalaiset zombit kaivautuivat haudoistaan viikinkejä vastaan ja tästä syystä viikingit eivät koskaan valloittaneet Suomea.

Viikinkimiekkoja, Bergen Museum.

Islannin kuningassaagoissa on maininta viikinkikuningas Olavi Pyhän matkasta “roihujen rannikolle”. Tämä ilmaus viittaa Suomeen: suomalaisilla oli merkkitulia rannikoilla, jotka sytytettiin viikinkien lähestyessä. Tämä tuo heti mieleen Tarun sormusten herrasta, kun merkkitulet sytytetään vuorenharjanteille Gondorissa. “Äkkiä nyt tulta sytyttämään, urpot, sieltä ne viikinkiörkit tulevat hakemaan meidän viimeisen lypsylehmän!”

Ruotsista on löydetty muutamia riimukiviä, joissa on merkintöjä Suomessa kuolleista viikingeistä. Nämä ovat todisteita siitä, että sisulla on Suomessa vähää omaisuutta puolustettu. “Siitäs sait, pask***nen, Mansikkia et vie!”

Riimukivi Gs 13, Wikimedia Commons. Egil-niminen viikinki kuoli Hämeessä tämän kiven mukaan.

Pääsääntöisesti viikinkien etuna oli kuitenkin pitää rauhanomaisia välejä suomalaisiin – olihan hyödyllisempää käydä kauppaa välietapilla, jos matka suuntautui vaikka Mustallemerelle asti. Suomesta tankattiin mukaan puhallettavat uimapatjat, kylmäcoolerit ja sikspäkit koko miehistölle. Tosiasiassa Suomesta haettiin pääsääntöisesti orjia ja turkiksia, siinä se; mutta muutoin harvaanasuttu ja köyhä Suomi ei ollut viikinkien turistikohde. Viking Linella ei vielä ollut säännöllisiä kauppareittejä Suomeen eikä taxfreeta oltu keksitty.

Viikingeillä oli kyllä omat reittilinjansa eli “idäntiet”. Yksi reitti kulki mm. Suomenlahdelta Venäjälle ja Mustallemerelle. Vaaleihoisia ja -hiuksisia orjia raijattiin varmasti näitä reittejä pitkin itämaille saakka, sillä tällaiset orjat olivat arvostettua kauppatavaraa. Voi ihmisparat; mahtoi olla varsinainen kulttuurishokki joutua kotitorpan sikolasta keskelle vilkasta Konstantinopolia (nyk. Istanbul)!

Viikinkien reittejä, Wikimedia Commons.

Viikinkilaivoissa taisi kyllä matkan aikana olla aika heikko buffettarjoilu, mutta tuskinpa kukaan siitä pääsi valittamaan ylemmälle taholle. Siitä saattoi tulla sanomista herra viikinkipäällikön kirveen toimesta.

Tarvitseeko sitä nyt kuitenkaan tämän päivän turistivirran puutetta kiukutella – eikö se riitä, että tänne on tultu jo 1000 vuotta sitten häiriköimään tavallisten torpparien elämää. Siinä mittakaavassa muutamalla kuukaudella ei ole mitään väliä. Ei sitä Mansikkia tarvi edelleenkään tulla täältä hakemaan, pentele! Se ei nimittäin lähde!

Jätä Mansikki rauhaan!

IHANA KAMALA METSÄ

Herkimmät yksilöt ovat jo joitakin viikkoja kärsineet koivun siitepölystä. Juhannussaunaankin sitä koivua pitäisi lykätä vihtojen muodossa! Mistä tämä tapa onkaan peräisin? Tässä seuraakin muutamia vanhoja uskomuksia eri puulajeihin liittyen:

Kiitod koivu; dodellakin laidedaan vihdoja daunaankin!

Vanhoissa uskomuksissa koivu yhdisti elämän ja kuoleman – koivun uskottiin tuovan terveyttä, voimaa ja onnea taloon. Koivunmahlaa käytettiin kaunistusaineena. Koivu miellettiinkin naisten puuksi, kun taas tammi oli miehinen puu.

Tammi olikin pyhä puu; myös se yhdisti elävien ja kuolleiden maailman. Kansantaru kertoo, että talven aikana pimeyden tuonut tammi kaadetaan keväällä, kun merestä nousee pieni mies vaskikirveineen sen kaatajaksi. Tällöin valo palaa maailmaan.

Sieltä sitä nyt tullaan riehumaan!

Akan pihalla tällainen homma ei vetelisi; painukaa vaan kirveinenne niin pitkälle kuin pippuri kasvaa, kaikki pienet ukonkäppyrät!

Männystä puolestaan tehtiin “hautakiviä”: kuoresta leikattiin palanen irti ja paljastuneeseen runkoon kaiverrettiin henkilön syntymä- ja kuolinaika. Karhunmetsästyksen jälkeen karhun kallo nostettiin latvustoon.

Akka onkin ihmetellyt, mitä hittoa tuolla suuren männyn latvassa roikkuu, ei se olekaan oravanpesä! Sehän on ihan tavallinen karhunkallo!

Katajalla torjuttiin sekä sairauksia että pahoja henkiä. Talojen huoneet savustettiin torstaisin katajanoksilla, jotta pahat henget pysyisivät poissa. Nykypäivänä tähän tarkoitukseen löytyy monia huonetuoksuja. “Tässä sulle vähän vaniljantuoksua suihkeena, senkin typerä pierunhenki!”

Ei ole tarpeeksi savustettu katajalla, kun pirulaiset tunkevat sisään!!

Kuusta käytettiin uhripuuna. Ennen talon rakentamista kuusen juurella tuli nukkua yön yli; tällöin kuusenhaltia kertoisi, sopiiko paikka talon rakentamiseen. Mikäköhän ammattinimike vastaa tällaisesta toiminnasta nykyään – maankäyttöinsinööri? No, mikä lieneekin, kuusenhaltia se ei ainakaan ole. “Avoimet työpaikat: haetaan kuusenhaltiaa, pitää olla valmis yötöihin. Asiakas haluaa neuvontaa ainoastaan nukkuessaan”.

Tässä sitä insinööri jakelee auliisti talonrakennusvinkkejä!

Pihlajakin oli pyhä puu. Sekin karkotti pahoja henkiä ja antoi kalaonnea – lisäsi miesten naimaonnea- suojeli karjaa- jne.jne. Käyneet pihjalanmarjat ovat tosin todistetusti aiheuttaneet joillekin hirville ja linnuille vähemmän onnea humaltumisen merkeissä.

Tulikos nyt otettua taas liikaa niitä marjoja? Hirvee morkkis!

Leppä oli… yllätys, yllätys… metsänhaltian puu. Koiraa estettiin karkaamasta, kun sen karvoja tungettiin seinään tehtyyn reikään, joka suljettiin leppäpuisella tapilla. Tämän uskottiin tepsivän myös vaimoon. Kyllä tällaisella toiminnalla olisi päinvastainen vaikutus: kuka tahansa ottaisi pitkät, kun seiniin ilmestyisi karvoja pursuilevia puukorkkeja!!

Varsinkin tänä keväänä kansaa on kannustettu ulkoilemaan runsaasti; etenkin metsässä. Samalla voikin miettiä, pitääkö varoa enemmän punkkeja vai kaiken maailman haltioita ja pyhiä puita.

Pitää myös tarkasti katsoa, mitä puuta halaa, ettei metsänhaltia suutu – tai metsän kuningas Tapio. Tämän jumalan on sanottu kulkevan jopa alasti metsässä perheineen. Eli jos lenkkipolulla törmää joukkioon alastomia ihmisiä, niin ei kannata huolestua: se on Tapsa vaan, ei mitään hätää!

Ihan normaalia ulkoilua metsässä! Enemmän vaan turvaväliä!

HEI, TONTTU-UKOT HYPPIKÄÄ…

Markettien ja kauppojen krääsäpaljoudesta päätellen joulunaika on käsillä. Ikkunasta katsoessa sitä ei huomaa; taitaa tänä vuonna pukki saapua mönkijällä reen sijaan.

Meille opetetaan jo pienestä pitäen, että joulu on Jeesuksen syntymäjuhla. Tämä lienee höpönlöpöä: joulun ajankohta juontuu roomalaisten viettämästä Saturnalia-juhlasta. Juhla oli pyhitetty maanviljelyksen jumalalle Saturnukselle. Kristinuskon yleistyessä vanhoista, PAKANALLISISTA juhlista haluttiin päästä eroon ja Jeesuksen syntymäajankohta lätkäistiin tämän koko vuoden suosituimman juhlan tilalle.


Eipä ihme, että juhlasta haluttiin eroon, sillä Saturnaliaa juhlittiin jopa 5-7 päivää talvipäivänseisauksen ympärillä. Tällöin meno oli hillitöntä: koko yhteiskunta heitti kuperkeikkaa. Orjat saivat vapaiden ihmisten oikeudet ja heidän isäntänsä toimivat palvelijoina. Orjat saivat ryypiskellä, pelata uhkapelejä ja vastustaa isäntiään. Voi vain kuvitella, millaisia orgioita tuolloin on pidetty. Viikon rellestämisen jälkeen saat kaksi viikkoa kestävän darran ja olet yllättäen lihonut 5 kiloa. Hip hip hurraa, Saturnus! Otetaax uusix?

Meni siinä juhliessa paikat vähän remonttiin… HUPS!

Saturnalian lopuksi ihmiset antoivat toisilleen lahjoja (mm. kynttilöitä ja herkkuja), tästä juontunee nykyinen lahjanantoperinne ja kynttilöiden merkitys jouluna.

Myös misteli on roomalaisen ajan peruja, roomalainen historioitsija Plinius kertoi kelttien leikkaavan mistelinoksia sirpeillään. Misteliä pidettiin hedelmällisyyden symbolina ja sen uskottiin suojaavan pahoilta hengiltä. Kirkkohan tästä ei pitänyt; taas oli kyse PAKANALLISISTA tavoista! 1800-luvulla mistelinoksa oli oiva tapa saada edes yksi suudelma viktoriaanisessa (tiukkapipoisessa) Englannissa, joten tapa on lopulta vakiiintunut joulunajan viettoon.

Idyllistä piirileikkiä kuusen ympärillä.

Kirkko ei pitänyt myöskään 1400-luvulla alkaneesta joulukuusiperinteestä. Talo koristeltiin ikivihreillä kuusenoksilla merkkinä talven pimeyden väistymisestä ja lopulta oksat vaihtuivat kokonaisiksi puiksi. PAKANAT rellestivät jälleen muinaisine uskomuksineen, hyi olkoon! Joulukuusiperinne laajeni Saksasta aina Englannin kuninkaallisiin, jolloin kuusi koki varsinaisen läpimurtonsa jouluun kuuluvana koristeena. 1800-luvulla olikin tapana, että taloon tuotiin kuusi jokaista perheenjäsentä varten; voi sitä neulasten määrää!

Joulupukki perustuu Turkin alueella 300-luvulla jaa. eläneeseen piispa Nikolaokseen. Hänen sanottiin tehneen ihmetekoja ja katoliset julistivatkin hänet myöhemmin pyhimykseksi. Pyhän Nikolaoksen hauta on avattu; alkuperäinen “joulupukki” oli 150 cm pitkä, hintelä mies. Hänen luunsa sijaitsevat nykyään Italiassa kahdessa eri paikassa. Tuollainen pieni, laiha mies kyllä sujahtaisi savupiipusta sisään helpommin kuin nykyinen möhömahapukki… Mutta möhömaha tai ei, se on sitä joulun taikaa!

Onko tällä kamalalla joulupukilla kainalossaan lapsi vai nukke?!

Tonttuihin uskominen oli yleistä jo ennen 1000-lukua. Tämäkin uskomus oli tietenkin… PAKANALLINEN. Kirkko varoitteli, että tontut ovat saatanallisia ja niitä jopa manattiinkin ulos taloista. Kansanväki kuitenkin uskoi vuosisatoja, että kotitonttu pysyi tyytyväisenä, kun sitä lahjottiin oluella, maidolla ja leivonnaisilla. Tässähän on selvästi kyseessä pirullinen, kiristävä alivuokralainen! Hus matkoihisi siitä, hiippalakki hipinkuvatus!

Joulupukin apureiksi tontut siirtyivät vasta 1800-luvulla, tällöin niiden luonnekin muuttui lempeäksi oikullisuuden sijaan. Hiippalakki otti opikseen, kun sai tarpeeksi luudasta persuksiin!

Jenny Nyströmin vanhassa joulukortissa tonttu on varsin leppoisanoloinen hahmo.

Joulusaunan tärkeys suomalaisten joulunvietossa juontuu PAKANALLISESTA kekrijuhlasta eli sadonkorjuun päättymisen juhlasta. Kristinuskon yleistyessä kekrijuhlat hiipuivat pois, mutta monet uskomukset ja tavat siirtyivät joulunviettoon tai uuteen vuoteen. Ennen muinoin uskottiin, että vainajatkin saunovat joulusaunassa ja saunomisen tuli olla hiljaista ja kunnioittavaa. Saunassa tuli käydä aikaisin, jotta vainajat ehtisivät sen jälkeen saunomaan. Sanottiin jopa, että “jos myöhään kylpi, piru tulisi kylvettäjäksi!”

Edellisten tietojen perusteella Akka viettää pakanallista joulua joulukuusineen. Syötän ja juotan kotitontun tainnoksiin ja raahaan hänet saunaan MYÖHÄÄN illalla. Samalla odotan innokkaasti pirun tai aaveiden esilletuloa laulaen otsikon tonttu-ukko-biisiä: “hetken kestää elämää, sekin synkkää ja ikävää!” Kuinka ihana, positiivinen jouluidylli odottaakaan!

SUOMALAISIA SANANLASKUJA

Lueskelinpa tuossa wanhan cansan sananlaskuja. Se oli suuri virhe; maailmankuvani entisaikojen idyllisestä ja yksinkertaisesta arjesta peltojen keskellä karisi välittömästi. Suuri osa sananlaskuista on ihan räävitöntä luettavaa (mutta hauskaa kuitenkin, täytyy myöntää… )

Akalla on pakkomielle näihin idyllisiin vintagekuviin!

Tietyt peruslausahdukset, kuten “levisi ku Jokisen eväät” tai “putosi ku eno veneestä” ovat tunnetuimpia sanontoja nykypäivänä.  Tällaiset sananlaskut lienevät tositapahtumiin perustuvia lausahduksia. Miksi muuten ne olisivat edelleen olemassa, ellei niistä olisi jo aikoinaan tullut lentäviä lauseita?

No ni, ny se eno on jo pudonnu!

Tässä muutamia esimerkkejä wanhoista sananlaskuista:

“Akoil ja susill on tä mailma pilattu” (Lemi).  Voisinpa sanoa tähän muutaman vastalauseen, jos toisenkin.

“Ei koira siitä suutu, jos sitä leivällä viskaa” (ei paikkaa). Ei varmaan suutukaan, vaan yrittää napata sen leivän. Siitä se kyllä suuttuu, jos yrittää nakata jotakin muuta painavampaa.

Anna mullekin sitä leipää!!

“Saunas täytty olla ku kirkos” (Kisko). Eli siis parhaat pyhävaatteet päällä, hattu ja virsikirja kädessä, kuten ennen vanhaan?

“Puuro miähen tiellä pittää, velli ojahan kaataa” (Evijärvi). Jep, pitää paikkansa. Varsinkin liiallinen vellin nautiskelu.

“Hullu kiittää akkaansa, miälipuoli lapsiansa” (Asikkala). Unohdetaan sitten positiivisen palautteen antaminen ja kannustava kasvatus ihan kokonaan.

“Varis ei o lintu eikä tamma hevone” (Kivennapa) . Kannattaisi lukea eläinbiologiaa vähän tarkemmin; olen melko varma, että ne on luokiteltu nykyään eri tavalla.

“Toisen housuilla on hyvä tuleen istua” (Renko) . Noh, mikäli ne housut ovat palomiehen työhousut.

“Rakkaus on ankara ja lempi kova, siihen kuolee seisaalleen ja silmät jää auki!” (Hollola) Todistettavasti yksissäkään häissä ei ole tällaista tapahtumaa nähty.

“Pimiäss on kaikki siat mustii” (Kivennapa) . Olenkin ihmetellyt, miksi kaikki minipossuni ovat päivällä pinkkejä, mutta yöllä ne näyttävät mustilta.

Ihanat pikku töpselikärsät!

“Voi sielun rieska, ku sais tapella kirkossa ja purra pappia!” (Ähtäri) Tätähän me kaikki salaisesti haluamme, nyt se tuli julki!

“Hankalaa on mäenlasku kesällä!” (Laukaa) Ei ole, mikäli asentaa muovisen vesiliukualustan letkuineen omalle pihalleen tai mökilleen.

“Paska on talonpojan kultaa.” (Himanka) Tämän perusteella kaikkien kannattaisi ottaa talteen jätöksensä ja perustaa ihkaoma Fort Knox.

 “Vieraat vierekkäin, talonväki piällekkäin” (Joensuu) . Nykyisten minitalojen ja -asuntojen aikakaudella tämä sääntö pätee ihan mainiosti edelleen.

Niitä räävittömiä sanontoja “en voine alka täsä laithaman, tulee sanomist taasen”.

(Sananlaskut ja paikat: Wikisitaatit)