ELETTIINPÄ ENNENKIN…

On merkillistä, että maailmassa on tuhansia ihmisiä, jotka muistavat asioita “entisestä elämästään”. Yksi nuorimmista lienee 3 – vuotias (s. 1929) intialainen Shanti-tyttö, joka hämmästytti vanhempansa puheillaan aviomiehestään ja kuolemisestaan synnytykseen.

AI SIIS MITÄ?! (1. kerran)

Shantin kertomukset asuinpaikastaan ja tästä “aiemmasta” elämästä olivat erittäin tarkkoja ja tätä tapausta tutkittiinkin ihan Intian virkamiesten johdolla. Kaikki esiintulleet seikat todettiin paikkansapitäviksi (koskien tytön aiempaa kotikaupunkia, kotia, lapsia, aviomiestä jne…).

AI SIIS MITÄ?! (2. kerran)

Tämä tapaus on vain yksi monien joukossa. Esim. v. 1970 ohiolainen kotirouva Dolores alkoi yllättäen puhua saksaa aviomiehelleen ja kertoi samalla, että hän oli aiemmin elänyt 1800-luvulla Saksassa pikkukaupungin pormestarin tyttärenä (nimellä Gretchen). Hänet oli tuolloin murhattu nuoruusiällään.

Tämä aviopari lähtikin sitten ihan Saksaan asti etsimään “Gretchenin” sukujuuria, mutta etsinnät eivät tuottaneet toivottua tulosta. Jotkut seikat pitivät kyllä paikkansa, mutta esim. mainittua pormestaria ei löydetty mistään arkistoista. Hämmästystä tietenkin herätti ainakin se, että Dolores/Gretchen osasi yhtäkkiä puhua täydellistä saksaa ja tunnisti useita paikkoja ja rakennuksia Saksassa.

AI SIIS MITÄ?! (3. ja viimeisen kerran!)

Usko jälleensyntymiseen on erityisesti hindulaisuudessa voimakas; kaikki tietänevät ns. karman lain. Eli jos olet muita kohtaan ilkeä, saatat syntyä uudestaan kärpäsenä. Tästä juontuukin legendaarinen kysymys: jos käytän kärpäslätkää ja liiskaan kärpäsen, synnynkö itse uudestaan kärpäseksi?

Perusajatuksena kuitenkin on, että hyvillä teoilla päästään syntymään aina uudelleen parempaan tasoon. Mm. osa hindulaisista munkeista lakaisee harjalla tietä edessään, jotta he eivät vahingossakaan astu hyönteisten päälle. Se hyönteinen saattaa olla edesmennyt kaveri/sukulainen/kuka-tahansa-alkutasolla-oleva-heebo.

Jälleensyntymään on uskottu myös mm. Amerikan intiaanien keskuudessa ja muinaisessa Kreikassa. Yksi hyvä esimerkki on myös Tiibetin Dalai Lama. Buddhalaisuutta edustava Dalai Lama on arvonimi, joka on peräisin jo 1300-luvulta. Tämän hengellisen johtajan uskotaan olevan jälleensyntynyt Buddha. Tälle on oma nimityskin: “bodhisattva”.

Nykyinen Dalai Lama (Tenzin Gyatso) valittiin tehtäväänsä muutaman vuoden ikäisenä hänen tunnistettuaan edelliselle Dalai Lamalle kuuluneita esineitä. “Tämä on minun!” hän oli huudahtanut.

Jep, annetaanpa 2-vuotiaalle vaikka legopaketti; vastaus on varmasti “tämä on minun” tai “onko näitä lisää” tai “onko verkkokauppa auki”. (Verkkokauppa on ihan just mennyt kiinni, kuten taaperoikäisten vanhemmat osaavat kertoa).

Psykologien mielestä tällaiset kokemukset johtuvat sivupersoonahäiriöstä. Ihan ymmärrettävä selitys, mutta se ei mielestäni selitä tällaisia “kappas, osaan puhua saksaa” -ilmiöitä. Tai miten Coloradossa koko ikänsä elänyt nainen osasi kertoa yksityiskohtia elämästään Irlannissa yli 100 vuotta aiemmin.

Mikäli meikäläiseltä kysytään: olen aiemmassa elämässäni ollut kissa. Tai ehkä olen alunperin ollut koppakuoriainen, olen tietämättäni voinut saada ylennyksen seuraavaan tasoon!

Hauskinta tietenkin olisi, jos olisinkin joskus ollut erittäin arvovaltainen ja elegantti prinsessa, joka on auttanut vähäosaisia ja ollut esimerkkinä muille! Hmm… tämä tosin tarkoittaa nykyelämästä päätellen, että olen sitten kuitenkin pudonnut arvoasteikolla! Mitäköhän pahaa meninkään prinsessana tekemään, damn!

Tähän loppuun pitää mainita (otsikkoon viitaten; luulin tuota sananlaskuksi) Aleksis Kiven “Seitsemän veljestä”, jossa Juhani lauleskelee:

“Elettiinpä ennenkin,
Vaikk’ ojan takan’ oltiin,
Ojapuita poltettiin
Ja ojast’ oltta juotiin”.

Nähtävästi Juhani on ollut edellisessä elämässään jonkinlainen alkueliö, joka on asustellut ojassa tai sen takana. Tai sitten hän on ollut ihan vaan joku hörhö, joka on “juonut ojasta olutta” ja poltellut muina miehinä “ojapuita”.

LASTEN CASVATUSTA ENNEN JA NYT (WANHAAN AIKAAN)

“Joka kuritta kuolee, se kunniatta kasvaa” on Raamatusta peräisin oleva sananlasku. Sama asia on ilmaistu myös muodossa “joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan; mutta joka häntä rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa”. Aikalailla nykypäivään sopimatonta kasvatusoppia, sillä ruumiillinen kuritus on nykyään rikos.

Joka toisella on nykyään mielipide erilaista kasvatusmetodeista. Pahinta ääripäätä edustavat nämä imetyshihhulit, jotka ovat oman mielipiteensä kanssa aina oikeassa. Siitäkin pitää vääntää kättä, että miten imetetään. Yksi maailman luonnollisimmista asioista on väännetty eriskummalliseksi mielipidekamppailuksi.

Pitäisi varmaan perustaa keskusteluryhmä, jossa pohditaan kiivaasti saako imettäviä eläinemoja katsella vai pitäisikö sekin kieltää ihan pervona toimintana…

Juu, ei se ole ollenkaan sama asia, kun kissaäiti adoptoi orpoja oravanpentuja ja imettää niitä. Sitten katsellaan siitä videota: “Eiii, tää on ihan ylisöpöö, mä en kestä!”

On ymmärrettävää, että Raamattu oli tärkeä osa kasvatusta ennen muinoin. Asiat olivat vielä 100-150 vuotta sitten ihan toisin (sekä Suomessa että koko maailmassa). Lapsikuolleisuus oli suurta; imeväiset kuolivat ihan perustauteihin, joita nykyään hoidetaan mennen ja tullen antibiooteilla.

Yleisesti leviäviä tauteja olivat hinkuyskä, tuhkarokko, kurkkumätä, keuhkokuume, tuberkuloosi, kolera ja isorokko. Perhe saattoi esim. 1800-luvulla saada 8 lasta, joista puolet selvisi hengissä hyvällä tuurilla aikuisikään asti.

Hygieniasta ei tiedetty mitään, ja se olikin sen ajan suurimpia ongelmia. Varakkailla perheillä saattoi olla imettäjiä, mutta esim. Englannissa kehitettiin jo pulloruokintaa. Alkeellisia tutteja ja pulloja ei juurikaan pesty, joten mikäpä sen otollisempi paikka bakteerien pesiytymiseen kuin likainen maitopullo…

Ennen vanhaan oli myös tavallista antaa lapsen itkeä niin kauan kuin jaksaa. Tämä liittyi lasten karaistumiseen. Vaippoina käytetyt rätit jätettiin pesemättä, ne vain kuivatettiin ja käytettiin uudelleen.

Mm. USA:ssa tuli myyntiin voide, jota mainostettiin sopivaksi myös pikkuvauvoille. Tuote sisälsi arsenikkia. Myös oopiumia eli heroiininsukuista huumaavaa lääkettä on annettu ihan pienille lapsille.
Äideille suositeltiin vielä 1900-luvun puolella konjakkia lääkkeeksi ihan loppuraskaudessakin. Ja niin edelleen…

Englannissa lapset olivat yleistä työvoimaa teollistumisen alkukausina 1800-luvulla. Lapset olivat pieniä ja sopivat hiilikaivoskuiluihin avustamaan kaivosmiehiä. Useita räjähdyksiäkin tapahtui; monet hiilikaivostyöläiset ja lapset menettivät henkensä (he olisivat kuitenkin lopulta kuolleet hiilipölykeuhkoon, aargh!).

Tällaista menneiden aikojen lasten normielämää tutkiessa ei kiinnosta pätkääkään, ketä imetetään ja kuinka pitkään.

Pitäisi vaan olla iloinen, että neuvolatoimintaa on olemassa eikä pidä miettiä, että lähteekö se 6-vuotias poika nyt sitten isän mukana kaivokselle töihin tienaamaan rahaa. Ei lähde.

Se 6-vuotias on eskarissa ja todennäköisesti hän tuo jonkun järkyttävän dinosaurus-munakenno-härpäkkeen äitienpäiväaskarteluna kotiin. Jos perheessä on vanhempia lapsia; voi olla tyytyväinen, että he ovat selviytyneet hengissä toisin kuin lapset 100 vuotta sitten.

Hyvää äitienpäivää näiden tietojen myötä!

SUOMALAISIA SANANLASKUJA

Lueskelinpa tuossa wanhan cansan sananlaskuja. Se oli suuri virhe; maailmankuvani entisaikojen idyllisestä ja yksinkertaisesta arjesta peltojen keskellä karisi välittömästi. Suuri osa sananlaskuista on ihan räävitöntä luettavaa (mutta hauskaa kuitenkin, täytyy myöntää… )

Tietyt peruslausahdukset, kuten “levisi ku Jokisen eväät” tai “putosi ku eno veneestä” ovat tunnetuimpia sanontoja nykypäivänä.  Tällaiset sananlaskut lienevät tositapahtumiin perustuvia lausahduksia. Miksi muuten ne olisivat edelleen olemassa, ellei niistä olisi jo aikoinaan tullut lentäviä lauseita?

Tässä muutamia esimerkkejä wanhoista sananlaskuista:

“Akoil ja susill on tä mailma pilattu” (Lemi).  Voisinpa sanoa tähän muutaman vastalauseen, jos toisenkin.

“Ei koira siitä suutu, jos sitä leivällä viskaa” (ei paikkaa). Ei varmaan suutukaan, vaan yrittää napata sen leivän. Siitä se kyllä suuttuu, jos yrittää nakata jotakin muuta painavampaa.

“Saunas täytty olla ku kirkos” (Kisko). Eli siis parhaat pyhävaatteet päällä, hattu ja virsikirja kädessä, kuten ennen vanhaan?

“Puuro miähen tiellä pittää, velli ojahan kaataa” (Evijärvi). Jep, pitää paikkansa. Varsinkin liiallinen vellin nautiskelu.

“Hullu kiittää akkaansa, miälipuoli lapsiansa” (Asikkala). Unohdetaan sitten positiivisen palautteen antaminen ja kannustava kasvatus ihan kokonaan.

“Varis ei o lintu eikä tamma hevone” (Kivennapa) . Kannattaisi lukea eläinbiologiaa vähän tarkemmin; olen melko varma, että ne on luokiteltu nykyään eri tavalla.

“Toisen housuilla on hyvä tuleen istua” (Renko) . Noh, mikäli ne housut ovat palomiehen työhousut.

“Rakkaus on ankara ja lempi kova, siihen kuolee seisaalleen ja silmät jää auki!” (Hollola) Todistettavasti yksissäkään häissä ei ole tällaista tapahtumaa nähty.

“Pimiäss on kaikki siat mustii” (Kivennapa) . Olenkin ihmetellyt, miksi kaikki minipossuni ovat päivällä pinkkejä, mutta yöllä ne näyttävät mustilta.

“Voi sielun rieska, ku sais tapella kirkossa ja purra pappia!” (Ähtäri) Tätähän me kaikki salaisesti haluamme, nyt se tuli julki!

“Hankalaa on mäenlasku kesällä!” (Laukaa) Ei ole, mikäli asentaa muovisen vesiliukualustan letkuineen omalle pihalleen tai mökilleen.

“Paska on talonpojan kultaa.” (Himanka) Tämän perusteella kaikkien kannattaisi ottaa talteen jätöksensä ja perustaa ihkaoma Fort Knox.

 “Vieraat vierekkäin, talonväki piällekkäin” (Joensuu) . Nykyisten minitalojen ja -asuntojen aikakaudella tämä sääntö pätee ihan mainiosti edelleen.

Niitä räävittömiä sanontoja “en voine alka täsä laithaman, tulee sanomist taasen”.

(Sananlaskut ja paikat: Wikisitaatit)