ASUMUSTEN AATELIA

Akan asuttama tönö täyttää tänä vuonna 70 vuotta – ihan kunniallinen ikä talolle, ja sen kyllä huomaa. Pientä kasvojenkohotusta on jatkuvasti tehtävä (talolle, ei Akalle…) eikä lattioiden narinalta voi välttyä. Meillä ei todellakaan hiippailla salamyhkäisesti nurkissa! Mutta: mikä mahtaakaan olla maailman vanhin asumus? Tai edes rakennus? Tai mistä löytyy todisteita vanhimmasta, pitkäaikaisesta asutuksesta? Akkapa ottaa tästä selvää!

Göbekli Tepe/Sanliurfa, Turkki.

Tiettävästi maailman vanhimmat rakennelmat ovat Göbekli Tepe ja Karahan Tepe Turkissa. Nämä valtavat, kiviset rakennelmat on rakennettu n. 12 000-11 500 vuotta sitten, mutta asuntojahan nämä laajat kivestä tehdyt alueet eivät kuitenkaan ole. Molemmissa paikoissa on arveltu vietetyn kaikenlaisia, mukavia rituaaleja ja kokoontumisia, joista emme kuitenkaan voi koskaan saada varmuutta. Molemmissa paikoissa esiintyy kuitenkin runsaasti kiveen kaiverrettuja eläinhahmoja ja muita symbolisia kuvia, joten aikaa ja vaivaa rakennelmien koristeluun(kin) on käytetty runsaasti.

Karahan Tepe/Sanliurfa, Turkki.
Karahan Tepen 11 fallospylvästä ja reunan kasvokuva kaiverrettuina suoraan peruskalliosta (Arkeonews).

Ain Mallaha-kylä Israelissa ajoittuu vuosiin 10 000-8000 eaa. Tässä kylässä asuttiin kivirakennelmissa, mutta asukkaat eivät vielä viljelleet itse mitään. On arvioitu, että tuolloiset metsästäjä-keräilijät elivät (tietenkin) metsästäen, kalastaen ja luonnonantimia keräten. Eräästä haudasta on löytynyt maailman vanhin todiste koirasta kotieläimenä: vainajan mukana on haudattu koiranpentu. Menehtyneen käsi on sijoitettu (hellyyttävästi) koiran ruumiin päälle.

Ain Mallaha (myös nimellä Eynan)/Israel.

Tell Qaramel-hautakumpu Syyriassa on ajoitettu n. 11 000 vuotta vanhaksi. Tältä alueelta on kaivettu esiin 20 yksilön luurangot, ja hautakummun vieressä on selvästi havaittavia jäänteitä torneista. Täällä on asuttu v. 9000 eaa. ja asutaan edelleen. Hautakummun vieressä on kylä ja alueen halki kulkee rautatie. Laakso on hedelmällistä viljelysmaata, jonka läpi virtaa joki, joten mikäpä siinä on asustellessa. Vuosituhansien ajan, herregud.

Tell Qaramel/Syyria (Alchetron).

Jerikon torni Israelissa on n. 10 000 vuotta vanha 8,5 -metrinen rakennus, jota on arveltu käytetyn astronomisiin tarkoituksiin. Mitään viitteitä hautarituaaleihin tai hautauksiin ei ole löydetty, joten torni lieneekin sitten ollut tärkeä taivaan tiirailun kannalta. Tornin ympärillä on asunut n. 2000-3000 ihmistä ja aluetta ympäröi tuolloin (kuuluisa) Jerikon muuri.

Jeriko/Israel.

Çatal Hüyük-kylässä Turkissa asuttiin jo v. 7400 eaa. Alueella asuttiin tiiviisti; talot on rakennettu vieri viereen ja niiden ulko-ovet sijaitsivat katolla. Asukkaita oli arvioiden mukaan eri aikoina 3500-8000. Suomen mittakaavassa asutusta voi verrata pienimmillään Kuortaneen kokoiseen kylään (3528 asukasta) tai suurimmillaan Asikkalaan (8038). Kylässä on pidetty karjaeläimiä, lampaita ja vuohia, sekä viljelty viljaa ja ohraa. Tätä voi jo kutsua ihan toimivaksi kyläyhteisöksi. Kuortaneen tai Asikkalan tilanteista Akka ei osaa sanoa mitään.

Çatal Hüyük/Turkki (Wikimedia Commons).

Choirokoitian kylä Kyproksella ajoittuu vuoteen 6800 eaa. Pyöreäpohjaisissa kivitaloissa asusteli arviolta 1500-2000 ihmistä ja jotkut talot olivat peräti kaksikerroksisia. Täällä elettiin karjanhoidolla ja maanviljelyllä, mutta tuntemamattomasta syystä kylä hylättiin jo v. 6000 eaa. Koko Kypros näyttää olleen asumaton seuraavan vuosituhannen, joten jonkinlainen luonnonkatastrofi lienee aiheuttaneen asukaskadon.

Choirokoitia/Kypros.

Perperikonissa, Bulgariassa, on asuttu jo v. 5000 eaa. Kukkulalle rakennetussa kyläyhteisössä asuttiin jopa 1200-luvulle jaa. asti (!). Paikka oli tärkeä traakialaisille ja myöhemmin roomalaisille ja keskiajalla Perperikon toimi linnoituksena. Alueella on mm. kallioon hakattu pyöreä alttari, palatsi, temppeleitä, taloja ja aluetta ympäröi jopa 2,8 metriä paksut muurit. Kerrassaan vaikuttava paikka, eikä ole ihmekään, että siellä on asuttu useita tuhansia vuosia.

Perperikon/Bulgaria.

Valtava Barnenez-hautakumpu sijaitsee Bretagnessa, Ranskassa. Tässä 72x25x8-metrisessä jättiläisessä on 11 hautakammiota, joista ensimmäiset on rakennettu noin v. 4500 eaa. Koko monumentin on arvioitu painavan n. 14 000 tonnia. Alueelta on löydetty myös esineistöä: nuolenkärkiä, kivikirveitä ja keramiikkaa. Sisään johtavat käytävät ovat 7-12 metriä pitkiä, ja niiden seinillä on symbolisia kivikaiverruksia.

Barnenez/Ranska.
Hautakuilut/Barnenez (Wikimedia Commons).

Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä, mainittakoon Knap of Howar Orkney-saarilla: Pohjois-Euroopan vanhin, säilynyt kivitalo. Tämä idyllinen, kaksihuoneinen asumus muistuttaa Skara Braen rakennuksia, mutta on useita satoja vuosia niitä vanhempi (3700 eaa.) Huoneita yhdistää käytävä ja toinen huone lienee ollut jonkinlainen työpaja ja varasto. Kuten Skara Braessa, huonekalut on rakennettu kivistä ja katot lienevät olleen nurmipeitteisiä.

NAAPURISOPUA KIVIMÖKKIKYLÄSSÄ – Akalla on asiaa (Skara Braen tarina)

Knap of Howar/Orkney-saaret, Skotlanti.

Huoneista on löydetty jauhinkiviä, kivityökaluja ja keramiikkaa. Talossa on asuttu peräti 900 vuoden ajan, joten kyseessä onkin ollut todellinen perintömökki. Kotieläinten pito, kalastus ja maanviljely on ollut tuttua tämänkin kaksion asukkaille. Tällaisessa idyllissä Akkakin mielellään majailisi, kaukana nykyajan teknologiasta!

Mutta, mutta… jos nyt oikein aletaan pilkkua viilaamaan, niin maailman vanhin koti on löydetty Kalaharin autiomaasta, Etelä-Afrikasta. Wonderwerkin luolassa on asuttu jo 2 miljoonaa vuotta sitten. Luolasta on löydetty kivityökaluja, eläinten luita ja tulisija miljoonan vuoden takaa. Ihmisjäännöksiä luolasta ei ole löytynyt, joten luola on ollut puhtaasti asuinkäytössä.

Wonderwerk Cave/Etelä-Afrikka.

Mikäpä esi-isämme täällä sitten asusteli 2 miljoonaa vuotta sitten, sillä tuohon aikaan lajeja oli useita? Kivityökalujen perusteella on päätelty, että luola asutettiin homo habiliksen toimesta. Luolalla on pituutta peräti 130 metriä, joten habilis-perheellä on ollut runsaasti tilaa temmeltää. Akka näkee sielunsa silmin, kuinka pieni Leena Maria Habilis istuu nuotion äärellä järsimässä gasellinkoipea, jonka perheenäiti Terttu Marja Habilis on huolellisesti kypsentänyt. Aijai, kylläpä siinä on mukavat oltavat, kun tulenkajo loimottaa kotoisan kotiluolan seinämillä!

Site – Wonderwerk Cave (zamaniproject.org) (3D-malli luolasta)

Tuntematon homo habilis. Ei ole tiedossa, onko kyseessä rippikuva, valmistujaiskuva, vai passikuva.

Akan seinällä loimottaa vain valomato, ja uunissa pöhisee kinkkukiusaus, ei gasellin takajalka. Kuinka tylsän arkipäiväistä! Mutta toisaalta: Akan ei tarvitse kotinsa (luolansa) ulko-ovella tähyillä, vaaniiko ulkopuolella jokin megahermeettinen, esihistoriallinen elukka suupalaa vaanimassa. Sentään jotain positiivista tässä nykyajassakin, kun tarkemmin ajattelee…

Tällainen norsun kokoinen, seitsemän tonnia painava MEGATHERIUM olisi mukava näky omalla ulko-ovella tai pihamaalla. Tämän karvaisen öttiäisen on uskottu syöneen kasvien ohella lihaakin. Yeah! Saa silittää!

NAAPURISOPUA KIVIMÖKKIKYLÄSSÄ

V. 1850 myrsky riehui Orkney-saarilla paljastaen maan alta 5000 vuotta vanhan kylän –Skara Braen (alunperin Skerrabra). Paikallinen kartanonomistaja kaivoi kylän asumuksia esiin hiekan keskeltä, mutta vasta v. 1925 paikalle saapui arkeologinen ryhmä.

Tuolloin kylästä löytyi 8 talon ryhmittymä sekä yksi työtilaksi kuvailtu huone. Vasta 1970-luvulla varmistui, että taloissa asuttiin 600 vuoden ajan vuosina 3100-2500 eaa.

Skara Brae – Google Maps

Esimerkki asuinhuoneesta (Wikimedia Commons).

Asumukset on kaivettu maakumpuihin ja jokainen huone on pohjaltaan samanlainen: huoneessa oviaukkoa vastapäätä on kivistä rakennettu hylly, huoneessa on sänkyjä, istuin ja tulisija. Tämä viittaa siihen, että kylän asukkaat ovat olleet keskenään samanarvoisia.

Skara Braen asukas: “Paskan marjat, me ei vaan keksitty muunlaista asumismuotoa. Kopioitiin hyväksi havaittua pohjakaavaa kaikille.”

Kylän rakennetta (orkneyjar.com).

Asumusten katot eivät ole säilyneet, ne ovat todennäköisesti olleet orgaanista materiaalia. Kaikki huoneet oli yhdistetty toisiinsa kivisillä käytävillä, mutta jokaisessa huoneessa oli tarpeen vaatiessa suljettava ovi.

Skara Braen asukas: “Äh, naapuri Ughr pisti ne katot päreiksi kännipäissään. Ja ovet keksittiin samasta syystä, kun se p*rkele kuorsasikin kuin karhu.”

Kylän asukkaat pitivät sekä karjaa että viljelivät maata. Maan vajoamisen seurauksena kylä sijaitsee nyt rannalla, mutta 5000 vuotta sitten asumuksia ympäröi laajat viljelysmaat. On epäilty, että osa asumuksista saattaa olla merenpohjassa.

Skara Braen asukas: “Sitä ei kyllä voi laittaa Ughrin syyksi, se on myönnettävä.”

Skara Braen sijainti kauempana merenrannasta (northlinkferries.com).

Asumuksista on löydetty runsaasti esineistöä, joiden perusteella Skara Braen jokapäiväisestä elämästä tiedetään paljonkin. Asukkaat söivät monipuolista ravintoa: lihaa, marjoja, vehnää, ohraa, kaloja, simpukoita ja linnunmunia.

Skara Braen asukas: “Kyllä ne lokinmunamunakkaat välillä alkoivat tökkiä. Olisi edes kerran saanut makkarasoppaa, perhana. Tai lihapiirakan kurkkusalaatilla.”

Esineistöön kuuluu myös luusta valmistettuja työkaluja, neuloja, saviruukkuja ja hematiittia, jota esiintyy vain Skara Braen alapuolella olevalla Hoy-saarella. On siis arveltu, että eri yhteisöt ovat olleet tekemisissä keskenään.

Skara Braen asukas: “Sinnehän se Ughr painui aina remuamaan juhannusjuhlille. Kyllä tuli kotona sanomista, usko pois.”

Esineistöä (The Orkney Museum).

Huoneistoista on löytynyt myös koristeltuja kivipalloja, joiden käyttötarkoitusta ei tiedetä edelleenkään.

Skara Braen asukas: “Pakkohan se oli nykertää jotakin, jolla pystyttiin uhkailemaan Ughr pois jaloista pyörimästä. Se raukka luuli, että ne on kranaatteja.”

MYSTISET KIVIPALLOT – Akalla on asiaa

Kylä hylättiin vähitellen muutamien vuosikymmenten aikana. Syytä tähän ei tiedetä, mutta syiksi on arvioitu mm. hiekkamyrskyjä tai väestön halukkuutta perustaa omia maatilojaan. On kerrottu, että nuorempi väestö lähti aiemmin kuin vanhemmat asukkaat – Akka ei tosin löytänyt mitään tietoa, miten tällainen seikka on havaittu. Löytyikö alueelta muumioitunut mummo keinutuolissaan sukankutimet kädessään??

Skara Braen asukas: “Ai sinnekö se mummo sitten jäi? Noh, muutossa hukkuu kaikenlaista… pakkohan se oli lähteä, kun Ughria ei enää kukaan jaksanu katella. Suljettiin se lopulta yhteen mökkiin ja lähdettiin vetämään hippulat vinkuen. Sen takia kaikki tavaratkin jäi sinne löydettäväksi.”

Että näin; naapureita on siedetty vain nipin napin jo neoliittisella ajalla. Skara Braen arvoitukset selvisivät ihan suomalaista mökkikulttuuria sivustakatsojana tarkkailemalla. Joka paikasta tuntuu löytyvän joku örväilevä äijä, joka ei osaa pitää housuja jalassaan tai korkkia kiinni.

Ughrin jälkeläiset ovat lopulta rantautuneet Suomeen asti, sekin seikka on nyt selvitetty. Juoksivat hulluuspäissään munaravia Englannin halki ja ylittivät kanaalinkin uimalla. Kovia äijiä!

Ughr!

UNELMAKAUPUNKI?

Walt Disney.

Harva meikäläinen tietää Ameriikan “unelmakaupungista”; Celebrationista. Kaupunki, paremminkin “yhteisö” perustettiin 1996. Vuonna 1995 kaikki halukkaat asunnonostajat jouduttiin arpomaan suuren suosion takia, vaikka asunnot eivät olleet valmiita.

Kaupunki on Disney-yhtiön perustama. 1960-luvulla Walt Disney haaveili rakentavansa Epcot-kaupungin 20 000 ihmiselle. Ihmiset voisivat asua lasikuvun sisällä turvassa saasteilta ja kaikelta pahuudelta.

Epcot Center toki rakennettiin 16 vuotta Walt Disneyn kuoleman jälkeen, mutta kyseessähän ei ollut asuttava kaupunki…

Epcot Center, Florida.

Celebration sijaitsee Floridassa lähellä Disney Worldia. Kaupungin ajatuksena oli “ihanneyhteisö” ja asukkaat joutuivat allekirjoittamaan sopimuksen, jossa määriteltiin sallittavat ja ei-sallittavat asiat.  Alkuperäisessä sopimuksessa kerrotaan mm. julkisivun puolelle näkyvien verhojen väri, sallitut ulkomaalaussävyt ja jouluvalojen väri. Disney-yhtiö määritteli myös tontille sopivat pensaat ja puut.

Celebration, Florida.
Sopiiko nämä valojen värit…? EI!!

Ymmärrän kyllä täysin Walt Disneyn perusajatuksen turvallisesta asumalähiöstä. Sillä rahamäärällä voi tällaisiakin suureellisia hankkeita saada aikaan (vaikka tämä tapahtuikin post mortem). En olisi kyllä ollut ensimmäisten joukossa muuttamassa Celebrationiin. Amerikkalainen “ihanne” ei sovi meikäläisen pirtaan.

Ihan väkisinkin piruilumielessä tuonne pitäisi tehdä pari graffitia tai muuta jäynää; mutta todennäköisesti alueelle syntyneet teinit ovat tällä hetkellä aivopestyjä tähän idylliin. Tekevät piruilujaan alueen ulkopuolella.

Pahin skenaario: teinit ovat niin aivopestyjä, etteivät kapinoi mitenkään/millään tavalla!

Nope, ei Celebrationissa, kiitos!