MUISTAN JÄÄTELÖKESÄÄ…

Me suomalaiset syömme jäätelöä eurooppalaisista eniten; noin 13-14 kg vuodessa/henkilö. Jäätelöä ostetaan siis vuosittain noin 60-70 MILJOONAA litraa pelkästään Suomessa! Kesäisin tätä herkkua puputetaan noin kerran viikossa, talvisin kulutus vähenee noin yhteen/kahteen kertaan kuukaudessa. Kukapa sitä talvipakkasilla nenä jäätyneenä miettisikään ensimmäisenä viilentävää jädeä, mielessä on tällöin enemmänkin höyryävä uunipata ja takkatuli.

Mistä ihmeestä tämä herkku onkaan peräisin? Ennen pakastinten aikakautta? Hmm…

Persiassa tarjoiltiin jälkiruokana jo 500-luvulla eaa. jäätä, jota maustettiin erilaisilla mausteilla. 400-luvulla eaa. sekoitus oli jäätä, vermiselli-pastaa ja mausteita, mm. sahramia ja hedelmiä.

Kiinassa syötiin “jäätelöä” noin 200 eaa, kun riisin ja maidon sekoitusta jäädytettiin lumella. Mahtoi olla herkullista mössöä; jonkinlaista jäädytettyä riisipuuroa. Jäätelöä maustettiin myös kamferilla, jota saadaan juurikin Aasiassa kasvavasta kamferipuusta.

Antiikin Kreikassa ja Roomassa jäätelöä tehtiin maustetusta lumesta, lunta ei siis käytetty herkun jäähdyttämiseen. Lumeen sekoitettiin hedelmiä ja hunajaa. Nykypäivänä ei tulisi mieleenkään syödä lunta takapihalta; sen verran raskasmetalleja taitaa tällaisessa jätskissä olla…

Legendan mukaan Englannin kuningas Kaarle 1 maksoi 1600-luvulla kokilleen ylimääräisen bonuksen joka vuosi, jotta tämä pitäisi jäätelöreseptinsä salaisena. Tällöin tämä ylellinen herkku pysyisi vain eliitin nautittavana jälkiruokana. Herra Kaarle 1 taisi olla aika itsekäs pask… kuningas.

1700-luvulla jäätelöreseptit alkoivat kuitenkin yleistyä; tällöin perusainekset koostuivat jäästä, sokerista ja erilaisista makuaineista. Jäätelön teollista valmistusta edisti teollinen vallankumous 1800-luvun puolella, tällöin perusainekseksi vaihdettiin jään sijasta kerma. Jäätelö alkoi olla siis ihan perustavistenkin saatavilla, ei vain harvojen herkkua.

Mikä sitten on nykypäivän suosikkimaku jäätelössä? Ei varmaankaan kamferi?

Suomalaiset luottavat vaniljaan, mansikkaan ja suklaaseen valtavasta tarjonnasta huolimatta. Mitä erikoisempia makuja mietitään varmaan kiivaasti jäätelötehtaissa, mutta menekkihän lopulta ratkaisee, mistä mausta muodostuu kestosuosikki.

Meikäläinen muistaa saaneensa Jättis-tuutin sen tultua markkinoille v. 1979. Voi sitä ihmetyksen määrää; miten iso tuutti! Ihmetys muuttui nopeasti pettymykseksi, kun paperinpoiston jälkeen koko tuutin yläosa putosi auton lattialle. Tämän jälkeen tajusin pitää paperin paikoillaan, kunnes yläosa oli syöty. Kantapään kautta ne tärkeimmät asiat opitaan!

On sanottu, että ihmisellä on ns. maku- ja hajumuisti. Tällöin jokin maku tai haju tuo elävästi mieleen jonkin menneen tapahtuman. Joku muistaa tietyn ihmisen haistaessaan jonkin parfyymin ja joku toinen muistaa ensitreffinsä maistaessaan tietynlaisia ruokia. Tämä voi selittää jäätelönkin menestyksen: “Kuinka ihanalta aurinko laiturilla tuntuikaan, kun söin sitä kinuskituuttia laineiden liplattaessa…” Tällaisen makuelämyksen kautta koko tapahtuman voi kokea uudestaan myöhemmin: auringon lämpö, kaislojen suhina, lokkien kirkuna, lempeä tuulenvire ja järven/meren tuoksu ovat piirtyneet alitajuntaan.

Suomen kesä on kuitenkin niin lyhyt muihin vuodenaikoihin verrattuna, että tällaisia muistoja on mukava vaalia ympäri vuoden vaikka jäätelöä syömällä. Me suomalaiset olemme monessakin asiassa listojen kärjessä (mm. kahvin/viinan/jäätelön ym.) kulutuksen suhteen, että selvästikin me kompensoimme jotakin syömällä ja juomalla.

Mitä me sitten kompensoimme? Sitä, että Suomessa on kaksi vuodenaikaa neljän sijasta: märkä-pimeä-kylmä-luminen-kausi (9 kk) ja lämmin-vihreä-rentouttava-uudistava kausi (3 kk).
Tästä jälkimmäisestä on otettava kaikki irti, jotta me jaksamme sen seuraavat 9 kk rämpiä ihan järjettömissä olosuhteissa.

Muistan jäätelökesää… (Maarit Hurmerinta)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *