TUOKAA MAMMUTIT TAKAISIN!

Viimeiset mammuttiyksilöt kuljeskelivat vielä 4000 vuotta sitten kaukaisella Wrangelinsaarella ( Itä-Siperian merellä). Muualta mammutit olivat hävinneet jo n. 10 000 vuotta sitten.

Villamammutin luuranko.

Mikä sitten aiheutti mammuttien sukupuuton? Samoihin aikoihin katosi moni muukin suuri eläinlaji; kuten luolaleijona, sapelihammastiikeri, jättiläispeura, villasarvikuono ja glyptodon. Glyp… MIKÄ?? Glyptodon oli jättikokoinen vyötiäinen; noin 1000 kiloa painava kilpikonnaa muistuttava otus. Jumaliste, tämmöinen kun tulisi vastaan mustikkametsällä, niin kyllä tulisi löysät housuun. Oikea ninjamutanttiturtle.

Glyptodonia väijytään.

Yleisesti ajatellaan, että laajan massasukupuuton syynä olisi ilmastonmuutos jääkauden loppuvaiheessa. Tällöin kasvillisuus muuttui ja monet ruohon- ja heinänsyöjät kuolivat ravinnon huvetessa. Kasvinsyöjien jälkeen petoeläinkannat alkoivat hiipua; kun näitä ruohonmussuttajia ei enää ollut syötäväksi asti. Tutkituista mammuteista on selvinnyt, että vuosituhansien aikana mammuttien geeneistä alkoi löytyä häikkää: kantojen pienentyessä sisäsiittoisuus alkoi näkyä perimän heikkouksina.

On myös arveltu, että ihmiset metsästivät mammutit sukupuuttoon. Tämäkin on ihan varteenotettava selitys, ihmiset saivat mammuteista ravinnon lisäksi materiaalia majoihinsa, vaatteisiinsa ja tarvekaluihinsa. Joissakin mammutinluissa on nähtävissä merkkejä metsästyksestä.

Pidä kiinni, Pena! Sä sait sen!!

Jotkut tutkijat epäilevät sukupuuton syyksi myös tulivuorenpurkausta tai asteroidia, mutta tämä teoria on kiistanalainen. Yleinen käsitys onkin, että joukkokato oli monen eri tekijän summa.

Olisi kyllä mukavaa, jos tällaisia kadonneita lajeja saataisiin herätettyä henkiin nykyteknologialla. Ainakin Kiinassa ja Venäjällä tutkitaan kuumeisesti, josko mammutin saisi kloonattua aasiannorsun avulla. Toisaalta täytyy kyllä kysyä, MIKSI. Mitä tarkoitusta varten tällaisia hybridieläimiä pitäisi tehdä? Ihan ihmisten huvitukseksi? Nykyaikana useat lajit ovat sukupuuton partaalla, joten tällainen muinaiseläinten kloonaus tuntuu jotenkin oudolta. Todennäköisesti tällaisen hankkeen onnistuminen on kuitenkin toistaiseksi toiveajattelua.

Megalocerus giganteus eli jättiläispeura Pariisissa.

Mikäli tällaista jokkotuhoa ei olisi tapahtunut, voisi aamukahvia ryystäessä nähdä keittiön ikkunasta jättiläispeuran. Tällaisen komistuksen säkäkorkeus oli 2 metriä ja sarvien leveys 3,5 metriä. Siinä olisi sitten kiva katsoa, kun naapurin hirvittävää pyykkitelineen kuvatusta riepotellaan metsän kuninkaan toimesta. Kahvikin maistuisi tuplasti paremmalta.

Jättiläispeura (Charles R. Knight).

Sapelihammaskissa oli kyllä merkillinen elukka; sen hampaat olivat jopa 20 cm pitkät. Sapelihammaskissa pyydysti juuri näitä isoja eläimiä; väijyi saalistaan ja sopivalla hetkellä iski hampaansa uhrinsa kurkkuun. Hyi kamala. Pieniä lapsia ei uskaltaisi päästää ollenkaan ulos ja aikuisten pitäisi kantaa jonkinlaista tussaria tällaisen hiipivän pedon varalta.

Sapelihammaskissa (Charles R. Knight).

Miljoonia vuosia sitten eli myös koiraeläinten alaheimo nimeltään borophaginae. Näitä eläimiä kutsutaan luunmurskaajakoiriksi. Mikäli näitä yksilöitä olisi vielä elossa, voisi sanoa kaverille puhelimeen: “Oota, mä käyn kattoon mitä toi mun borophaginae tuolla taas metelöi. Ai perhana, se on taas käynyt postinkantajan sääreen kiinni! Hyi, tosi tuhma borophaginae!!”

Borophaginae luvattomilla teillä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *