VIIKINKEJÄ SUOMESSA? KYLLÄ VAIN!

Ruotsalaiset vetivät herneen nenäänsä, kun Suomeen ei ole tällä hetkellä tulemista – tai toisinpäin. Toista se oli viikinkiajalla; silloin ei kyselty matkan tarkoitusta rajalla tai syytetty ketään tautien leviämisestä. “Ai sulla on viikinkimökki Saimaalla! Tervetuloa vaan, herra kiinteistönomistaja!”

Oseberg-viikinkilaiva, Kulturhistorisk Museum, Oslo.

Viikinkiaika ajoitetaan vuosiin 800-1050 jaa. Tältä ajalta on löydetty useita todisteita viikinkien maailmanvalloituksesta. Viikinkien kulttuuri ja uskontokäsitykset saivat kuitenkin lopulta väistyä tehokkaasti leviävän kristinuskon myötä.

Suomesta on löytynyt Ahvenanmaalta todisteita viikinkien asutuksesta, mutta muutoin Suomea pidettiin lähinnä takapajulana. Täällä ei ollut mitään luonnonrikkauksia tai suuria kaupunkeja rannikoilla, joita ryöstellä. Turhahan sitä on suuria sotajoukkoja laittaa liikkeelle; jos oletettu ryöstösaalis on pari kitukasvuista maatilan porsasta! Tokihan joitakin taisteluja on käyty Suomenmaallakin (mm. Hämeessä ja Kainuussa), mutta ei samassa mittakaavassa kuin esim. Britanniassa.

Viikinkikylän ennallistus, Gunnes Gård, Ruotsi.

Viikinkiajan haudoista Suomessa on löydetty paljon aseita, eritoten miekkoja. Tästä ei kuitenkaan voi päätellä, että suomalaiset olisivat olleet hyvin varustautuneita viikinkien hyökkäyksiin – aseet oli ehkä tarkoitettu tuonpuoleiseen elämään. Miksi niitä sinne hautaan olisi lykätty, jos aseita olisi tarvittu viikinkejä vastaan. Ne olisi kannattanut jättää ihan maanpäällisille puolustautujille. Viikinkisaagat eivät todellakaan kerro, että suomalaiset zombit kaivautuivat haudoistaan viikinkejä vastaan ja tästä syystä viikingit eivät koskaan valloittaneet Suomea.

Viikinkimiekkoja, Bergen Museum.

Islannin kuningassaagoissa on maininta viikinkikuningas Olavi Pyhän matkasta “roihujen rannikolle”. Tämä ilmaus viittaa Suomeen: suomalaisilla oli merkkitulia rannikoilla, jotka sytytettiin viikinkien lähestyessä. Tämä tuo heti mieleen Tarun sormusten herrasta, kun merkkitulet sytytetään vuorenharjanteille Gondorissa. “Äkkiä nyt tulta sytyttämään, urpot, sieltä ne viikinkiörkit tulevat hakemaan meidän viimeisen lypsylehmän!”

Ruotsista on löydetty muutamia riimukiviä, joissa on merkintöjä Suomessa kuolleista viikingeistä. Nämä ovat todisteita siitä, että sisulla on Suomessa vähää omaisuutta puolustettu. “Siitäs sait, pask***nen, Mansikkia et vie!”

Riimukivi Gs 13, Wikimedia Commons. Egil-niminen viikinki kuoli Hämeessä tämän kiven mukaan.

Pääsääntöisesti viikinkien etuna oli kuitenkin pitää rauhanomaisia välejä suomalaisiin – olihan hyödyllisempää käydä kauppaa välietapilla, jos matka suuntautui vaikka Mustallemerelle asti. Suomesta tankattiin mukaan puhallettavat uimapatjat, kylmäcoolerit ja sikspäkit koko miehistölle. Tosiasiassa Suomesta haettiin pääsääntöisesti orjia ja turkiksia, siinä se; mutta muutoin harvaanasuttu ja köyhä Suomi ei ollut viikinkien turistikohde. Viking Linella ei vielä ollut säännöllisiä kauppareittejä Suomeen eikä taxfreeta oltu keksitty.

Viikingeillä oli kyllä omat reittilinjansa eli “idäntiet”. Yksi reitti kulki mm. Suomenlahdelta Venäjälle ja Mustallemerelle. Vaaleihoisia ja -hiuksisia orjia raijattiin varmasti näitä reittejä pitkin itämaille saakka, sillä tällaiset orjat olivat arvostettua kauppatavaraa. Voi ihmisparat; mahtoi olla varsinainen kulttuurishokki joutua kotitorpan sikolasta keskelle vilkasta Konstantinopolia (nyk. Istanbul)!

Viikinkien reittejä, Wikimedia Commons.

Viikinkilaivoissa taisi kyllä matkan aikana olla aika heikko buffettarjoilu, mutta tuskinpa kukaan siitä pääsi valittamaan ylemmälle taholle. Siitä saattoi tulla sanomista herra viikinkipäällikön kirveen toimesta.

Tarvitseeko sitä nyt kuitenkaan tämän päivän turistivirran puutetta kiukutella – eikö se riitä, että tänne on tultu jo 1000 vuotta sitten häiriköimään tavallisten torpparien elämää. Siinä mittakaavassa muutamalla kuukaudella ei ole mitään väliä. Ei sitä Mansikkia tarvi edelleenkään tulla täältä hakemaan, pentele! Se ei nimittäin lähde!

Jätä Mansikki rauhaan!

IHANA KAMALA METSÄ

Herkimmät yksilöt ovat jo joitakin viikkoja kärsineet koivun siitepölystä. Juhannussaunaankin sitä koivua pitäisi lykätä vihtojen muodossa! Mistä tämä tapa onkaan peräisin? Tässä seuraakin muutamia vanhoja uskomuksia eri puulajeihin liittyen:

Kiitod koivu; dodellakin laidedaan vihdoja daunaankin!

Vanhoissa uskomuksissa koivu yhdisti elämän ja kuoleman – koivun uskottiin tuovan terveyttä, voimaa ja onnea taloon. Koivunmahlaa käytettiin kaunistusaineena. Koivu miellettiinkin naisten puuksi, kun taas tammi oli miehinen puu.

Tammi olikin pyhä puu; myös se yhdisti elävien ja kuolleiden maailman. Kansantaru kertoo, että talven aikana pimeyden tuonut tammi kaadetaan keväällä, kun merestä nousee pieni mies vaskikirveineen sen kaatajaksi. Tällöin valo palaa maailmaan.

Sieltä sitä nyt tullaan riehumaan!

Akan pihalla tällainen homma ei vetelisi; painukaa vaan kirveinenne niin pitkälle kuin pippuri kasvaa, kaikki pienet ukonkäppyrät!

Männystä puolestaan tehtiin “hautakiviä”: kuoresta leikattiin palanen irti ja paljastuneeseen runkoon kaiverrettiin henkilön syntymä- ja kuolinaika. Karhunmetsästyksen jälkeen karhun kallo nostettiin latvustoon.

Akka onkin ihmetellyt, mitä hittoa tuolla suuren männyn latvassa roikkuu, ei se olekaan oravanpesä! Sehän on ihan tavallinen karhunkallo!

Katajalla torjuttiin sekä sairauksia että pahoja henkiä. Talojen huoneet savustettiin torstaisin katajanoksilla, jotta pahat henget pysyisivät poissa. Nykypäivänä tähän tarkoitukseen löytyy monia huonetuoksuja. “Tässä sulle vähän vaniljantuoksua suihkeena, senkin typerä pierunhenki!”

Ei ole tarpeeksi savustettu katajalla, kun pirulaiset tunkevat sisään!!

Kuusta käytettiin uhripuuna. Ennen talon rakentamista kuusen juurella tuli nukkua yön yli; tällöin kuusenhaltia kertoisi, sopiiko paikka talon rakentamiseen. Mikäköhän ammattinimike vastaa tällaisesta toiminnasta nykyään – maankäyttöinsinööri? No, mikä lieneekin, kuusenhaltia se ei ainakaan ole. “Avoimet työpaikat: haetaan kuusenhaltiaa, pitää olla valmis yötöihin. Asiakas haluaa neuvontaa ainoastaan nukkuessaan”.

Tässä sitä insinööri jakelee auliisti talonrakennusvinkkejä!

Pihlajakin oli pyhä puu. Sekin karkotti pahoja henkiä ja antoi kalaonnea – lisäsi miesten naimaonnea- suojeli karjaa- jne.jne. Käyneet pihjalanmarjat ovat tosin todistetusti aiheuttaneet joillekin hirville ja linnuille vähemmän onnea humaltumisen merkeissä.

Tulikos nyt otettua taas liikaa niitä marjoja? Hirvee morkkis!

Leppä oli… yllätys, yllätys… metsänhaltian puu. Koiraa estettiin karkaamasta, kun sen karvoja tungettiin seinään tehtyyn reikään, joka suljettiin leppäpuisella tapilla. Tämän uskottiin tepsivän myös vaimoon. Kyllä tällaisella toiminnalla olisi päinvastainen vaikutus: kuka tahansa ottaisi pitkät, kun seiniin ilmestyisi karvoja pursuilevia puukorkkeja!!

Varsinkin tänä keväänä kansaa on kannustettu ulkoilemaan runsaasti; etenkin metsässä. Samalla voikin miettiä, pitääkö varoa enemmän punkkeja vai kaiken maailman haltioita ja pyhiä puita.

Pitää myös tarkasti katsoa, mitä puuta halaa, ettei metsänhaltia suutu – tai metsän kuningas Tapio. Tämän jumalan on sanottu kulkevan jopa alasti metsässä perheineen. Eli jos lenkkipolulla törmää joukkioon alastomia ihmisiä, niin ei kannata huolestua: se on Tapsa vaan, ei mitään hätää!

Ihan normaalia ulkoilua metsässä! Enemmän vaan turvaväliä!