KUINKA TEHDÄÄN KUNNON HALLOWEEN-ASETELMA

Tästä löytyy opastusta jokaiselle halloween-intoilijalle Akan ohjeilla ja kuvilla:

Alkuun kannattaa hankkia anopin ainakin yli 20 vuotta vanha, tukevahko banaanipahvilaatikko ja sen lisäksi hyödyntää ainakin 15 vuotta vanhaa lapsen patjan vaahtomuovia. Tässä vaiheessa kannattaa kuitenkin huomioida, että kissa saattaa olla kiinnostunut tästä projektista ja asettaa jalkansa juurikin siihen vaivalla nykerrettyyn hautapaikkaan. Ohjeena: kissa kannattaa poistaa tässä vaiheessa lempeästi siirtämällä. Jos anoppi on itse paikalla, siihen kannattaa suhtautua myöskin lempeällä otteella. Anoppia ei kuitenkaan kannata siirtää itse, ellei anoppi sitä halua.

Banaanilaatikkoa on tässä leikelty, kuten vaahtomuoviakin. Anoppi ja kissa on jätetty rauhaan, kuten asiaan kuuluukin. Risuja on kerätty, liimattu ja vaahtomuovia maalattu.

Homma on edennyt. Banaanilaatikkoa ja anoppia ei tarvitse tässä vaiheessa enää ajatella.

Kunnes… kissa-Godzilla on taas maisemissa. Muutamia tavaroita on hankittu. Osa tavaroista ja ideasta ovat peräisin aiemmasta Akan tekemästä hobitti-kylästä, joka oli suurempi ja oikeasta sammaleesta tehty. (Tästä ei ole kuvia julkaistu.) Kuva näyttää kummallisesti jotenkin käsitellyltä, mutta Akka ei tosiaankaan osaa sellaista tehdä. Joki on maalattu akryylimaaleilla, kivet ovat oikeita kiviä sillan ympärillä. Ylemmällä tasolla (hautatasolla) kivet ovat vaahtomuovia.

Meet Luigi the Luuranco; Akan hajonnut caveri vuosien takaa!
Patterivaloja säädetään vielä.

Jep, banaanilaatikot ovat hyödyllisiä, kuten vaahtomuovitkin, anopit, maalit ja mielikuvitus. Happy halloween, joka on sinänsä typerä juhla. Aina voi viettää omanlaistaan juhlaa omalla tavallaan, mutta Akka veteli nyt banaanilaatikkoon hautausmaan ihan omaksi huvikseen. Kivet ja muut perkeet löytyivät kuitenkin ihan omasta takaa, joten:

RIP Luigi the Luuranco.

PIENIÄ VIHREITÄ MIEH… LAPSIA

“Elämme merkillisiä aikoja,” olisi voinut pienen, englantilaisen Woolpitin kylän väestö todeta 1100-luvulla, kun kylään tumpsahti yllättäen kaksi kirkkaanvihreää lasta. Kylän alkuperäinen nimi oli “Wulf-pytt,” joka sananmukaisesti tarkoitti susille kaivettuja kuoppia. Näillä kuopilla yritettiin estää moisten petojen hyökkäykset, mutta hämmästys olikin suuri, kun tällaisesta montusta löydettiinkin pieni tyttö ja poika (jotka olivat siis tosiaankin iholtaan vihreitä, onhan se nyt varmastikin tullut selväksi…).

Kylän nimen alkuperä voi tosin johtua myös paikallisesta, ansioituneesta soturista Ulfketelistä, jonka nimi tarkoittaa susikuoppaa (wolf-trap). Tämä maineikas herra eli vuosina 968-1016 jaa.

Sisarusparin puheesta ei kukaan ymmärtänyt mitään ja heidän vaatteensakin olivat outoja. Heidät vietiin paikallisen kyläläisen Sir Richard de Calnen kartanoon, mutta siellä lapset eivät halunneet syödä mitään heille tarjottua ruokaa. Vasta joidenkin päivien päästä sisarukset löysivät pihamaalta härkäpapuja, joita he sitten kelpuuttivat ruoakseen. On kerrottu, että muutamien vuosien aikana lapset vihdoinkin oppivat puhumaan englantia, tottuivat tavalliseen ruokavalioon ja monipuolisempi ravinto karkottikin lopulta heidän ihonsa vihreyden. Valitettavasti sisartaan nuorempi poika kuitenkin sairastui ja lopulta kuoli.

Woolpit – Google Maps

Noh, kun tyttö oli oppinut tarpeeksi englantia, hän yritti selittää heidän mystistä ilmestymistään kylään. Tytön mukaan he olivat kotoisin Saint Martinin maasta, jossa kaikki oli vihreää eikä aurinko koskaan noussut tai laskenut kunnolla. Kylään ilmestymisensä aikaan sisarukset olivat paimentaneet isänsä karjaa, kunnes he olivat kuulleet kovan äänen (jota tyttö vertasi Woolpitin kirkonkelloihin) ja joutuneet sitten yllättäen susikuopan pohjalle. Lähtöpaikastaan tyttö selitti, että “suuri joki erottaa Saint Martinin maan tästä maasta.”

Tyttö lopulta kastettiin ja sai nimen Agnes. Hän jäi de Calnen huusholliin palvelijaksi, kunnes meni myöhemmin naimisiin kuninkaallisen virkamiehen Richard Barren kanssa. Tiettävästi he saivat ainakin yhden lapsen, mutta tähän väitteeseen ei ole löydetty todisteita.

Tähän tarinaan on esitetty useita teorioita, mutta ensin täytyy selittää, miten tällainen tarina on säilynyt meidän päiviimme asti: tarinan on kirjannut ylös sekä Ralph of Coggeshall (Coggeshallin luostarin apotti), että William of Newburgh (Newburghin luostarin kaniikki). Ensin mainittu kuoli v. 1226 ja jälkimmäinen eli n. 1136-1198. Kertomus on kirjattu sekä Ralphin kirjoittamaan Chronicum Anglicanumiin vuodelta 1220, että Williamin kirjoittamaan Historian rerum Anglicarumiin vuodelta 1189. Heidän tarinoissaan on pieniä eroavaisuuksia, mutta yleisesti ottaen kertomukset noudattelevat samaa linjaa sisarusten puhumasta siansaksasta, syömättömyydestä ja vihreästä ihonväristä.

Woolpit, Suffolk/C.W.Arnold (Woolpit and District Museum).

Yleisin selitys näiden lasten kummallisuuksiin on se, että heidän epäillään olleen eksyneitä flaamilaisten maahanmuuttajien jälkeläisiä. Tähän etniseen ryhmään kuuluvat “flaamilaiset” tai “flaamit” ovat kotoisin Belgian pohjoisosasta Flanderista. Heidän puhumansa kieli flaami selittäisi sen, etteivät Woolpitin kyläläiset ymmärtäneet lasten puheista mitään. Alueella tiedetään kuitenkin eläneen tuohon aikaan näitä flaamilaisia siirtolaisia, joita myöhemmin vainottiin vallassa olleen kuningas Henrik II:n toimesta. Olisi siis ymmärrettävää, että lapset ovat esim. paenneet kotiseudultaan ja päätyneet sattumalta Woolpitiin.

Saksalainen susikuoppa (WikipediaCommons).

Mainituksi “Saint Martinin maaksi” on esitetty Fornham St. Martinin kylää, joka sijaitsee Woolpitista n. 10 km luoteeseen. Tuolla alueella käytiin myös Fornhamin taistelu v. 1178, joten lasten pakeneminen selittyisi tälläkin seikalla kätevästi. Läheisen Bury St. Edmundsin luostarin kellot (rakennettu 1020-luvulla) olisivat myös olleet usein lasten kuultavissa. Tytön mainitsema “suuri joki” olisi voinut olla The Black Bourn-joki, joka sijaitsee Woolpitin läntisellä puolella. Tämä joki oli tuohon aikaan alueen tärkein vesilähde, mutta se kuivui myöhempinä vuosisatoina puromaiseksi uomaksi.

Fornham St Martin – Google Maps

Entäpä se vihreä ihonväri? Jopa lasten arsenikkimyrkytystä on epäilty, mutta todennäköisin syy tähän ilmiöön lienee hypokrominen anemia; usein raudanpuutoksesta johtuva tila, jossa punasoluissa on tavallista vähemmän hemoglobiinia. Tarinassahan kuitenkin mainitaan erityisesti se, että lasten vihreys alkoi ajan mittaan kadota monipuolisemman ruokavalion myötä, joten selitys on hyvin uskottava. Pojan kuolinsyytä ei tosin tiedetä, mutta tuohon aikaan ihan-mihin-tahansa-kuoleminen olikin ihan normimeininkiä.

Näillä perusteilla kertomus alkaa kuulostaa ihan järkevältä, mutta on tietenkin mahdollista, että kyse on vain keksitystä tarinasta, joka on jäänyt elämään. Eihän esim. sitäkään tiedetä, onko legendaarinen kuningas Arthur ollut oikeasti olemassa, joten tähän tarinaan on turha yrittää ympätä mitään avaruudesta saapuneita alien-lapsia. Vaikka kuinka mieli tekisi. Sehän olisikin alien-hihhuleille se todennäköisin selitys, sillä lapsilla on kuitenkin ollut tämä merkillinen, vihreä ihonväri. Kas, kun ei sentään ollut avaruuskypäriä päässä…!

Roulin’s Baby/Vincent van Gogh n. 1888.

Onhan se tietenkin mahdollista, että nämä pienet, vihreät lapset ovat saapuneet maapallolle jostakin huitsin persiistä ulkoavaruudesta, mutta miksi nämä lapset löydettiin susien pyydyskuopasta? Ei sitten alieneilta löytynyt parempaa gps-vehjettä laskeutumiseen/pudotukseen, vai? Yrittäkää suunnistaa vähän paremmin ens kerralla, jooko? Olisi ikävää kalastella teidän vihreitä vauvojanne jostakin satunnaisesta jorpakosta ihan vain siksi, että teidän navigaattorinne jäivät sitten päivittämättä ennen lähtöä.

Navigoilemisiin; varokaa taivaalta (mahdollisesti) putoilevia vihreitä lapsia!

NAZCA-LINJOJEN ÄITI

Mikäli nuoren ja lahjakkaan Maria Reichen elämänpolku olisi singonnut hänet johonkin toiseen suuntaan, me tavalliset pulliaiset emme varmastikaan tietäisi näistä mystisistä Nazcan linjoista yhtään mitään. Tämä nainen nimittäin olisi älynsä puolesta varmasti päässyt ihan mihin tahansa muuallekin, mutta sattuma johdatti hänen elämäntyökseen tehtävän, jolle tielle hän sitten tosiaankin jäi.

Nazca-linjojen hämähäkki.

Maria Reiche syntyi Saksan Dresdenissä v. 1903, ja päätyi lopulta opiskelemaan matematiikkaa, astrologiaa, maantiedettä ja useita eri kieliä Dresdenin yliopistoon. Tähän väliin täytyy mainita, että puhutaan 1920-1930-luvuista, joten tuohon aikaan tällainen toiminta ei ollut naisille ollenkaan tavanomaista.

Sisarensa Renate vasemmalla, Maria oikealla.

Noh, Maria päätyi opintojensa jälkeen Peruun, legendaariseen inkojen kaupunkiin Cuscoon v. 1932 kotiopettajattareksi saksalaisen konsulin lapsille. Toivottavasti konsuli oli tyytyväinen saatuaan tällaisen aarteen lastensa kaitsijaksi…! Vuonna 1934 Marialta amputoitiin sormi sen jouduttua kuolioon kaktuksenpiikin piston takia, mutta tällainen seikka ei haitannut Marian elämänuraa millään tavalla. Tämä vain kertoo tuosta ajasta ennen antibiootteja.

Cusco – Google Maps

Maria siirtyi lopulta v. 1939 Perun pääkaupunkiin Limaan sekä tulkiksi, että opettajaksi. Nyt täytyy ymmärtää sekin, että Maria oli syntyjään saksalainen, joten hänen olikin järkevintä jäädä Etelä-Amerikkaan tuona aikana.

V. 1940 hänet palkkasi apulaisekseen (kuultuaan Marian matemaattisista kyvyistä) historioitsija ja arkeologi Paul Kosok Long Island Universitystä, New Yorkista.

Ja sen jälkeen tie Marialle oli auki…!

Maria huomasi nopeasti tutkimustyössään, että jotkut linjat sopivat kesäpäivän seisauksien ajankohtaan. Tästä hän lopulta päättelikin, että nazca-intiaanit käyttivät kuvioita astronomisena kalenterina. Hän alkoi kartoittaa ja laskeskella kuvioita enemmänkin, ja uskoi, että joillakin kuvioilla viitattiin tiettyihin tähtikuvioihin.

The Nazca Lines & Interactive Map – HeritageDaily – Archaeology News

Vuonna 1949 Maria Reiche sai aikaiseksi sen, että Perun armeijan ilmavoimat valjastettiin hänen toiveestaan ilmakuvaamaan näitä merkillisiä, vain ylhäältä nähtäviä muodostelmia. Juurikin tämän ominaisuuden takia on tehty useita kuumailmapallolentoja tai esitetty alien-teorioita ihan riittämiin asti: linjat näkyvät parhaiten juurikin ylhäältä katsottuina. Näiden kuvausten ansiosta linjoja on kuitenkin pidetty yllä ja löydetty myöskin uusia kuvioita ihan nykyaikanakin.

Over 140 New Nazca Lines Have Been Discovered, And We Finally Have Clues to Their Use : ScienceAlert

Mutta: mitä me nyt tiedämme näistä kuvioista ylipäätään? Ainoastaan sen, että tämä uskomaton nainen rakensi itselleen talon Nazca-linjojen lähelle, eli perheettömänä koko elämänsä ja kärsi useista, hirvittävistä sairauksista ennen munasarjasyöpään kuolemistaan 95-vuotiaana v. 1998. Hän etsi ratkaisua tähän asiaan koko elämänsä, kuten niin monet muutkin.

Maria Reiche 15.3.1903-8.6.1998.

Maria Reiche käytti kuitenkin koko elämänsä siihenkin, että näiden kuvioiden merkitys säilyisi nykypolville asti, ja siinä työssä hän tosiaankin onnistui. Vuonna 1994 Nazcan linjat pääsivät Unescon maailmanperintöluetteloon hänen ansiostaan.

Alueella on myös Maria Reichen kunniaksi museo ja näkötorneja.

Linjojen rakennustapaa tai merkitystä voi miettiä kukin tahollaan. Useissa videoissa ja dokumenteissa on todistettu, kuinka narujen ja keppien avulla tällaisia kuvioita voidaan tehdä, mutta niiden kuvioiden merkitystä kukaan meistä ei tosiaankaan voi tietää. Meistä kukaan ei ole niitä ollut tekemässä tuolloin muinaisina aikoina, ja arkeologien perusselitys “uskonnollinen merkitys” on taas se peruskaura niiden tekemisen syyksi.

Toivottavasti Maria Reiche kohtasi loppupeleissä näiden linjojen tekijät ihan itse tuonpuoleisessa, ja sai vastauksen god-damn-koko-elämänsä-kysymykseen, jota hän koko elinaikansa ajan aprikoi.

Maria vanhuudenpäivillään tikapuilla.

Aivan loistava akka, jonka elämäntyötä ei saa sivuuttaa täällä pohjoisemmallakaan pallonpuoliskolla! Kiitti, Maria, kyselen sitten tarkemmin tämänkin mysteerin ratkaisua ihan naisten kesken siellä tuonpuoleisessa! Sitten jonakin päivänä…

EDULLISEN AARTEEN METSÄSTÄJÄT

Jokohan olisi aiheellista vaihtaa “kirpputori”-termi joksikin ihan muuksi? Tämä kalsea nimitys on peräisin Ranskasta, Saint Ouenin kaupungista, jonne perustettiin laaja kirpputorialue 1800-luvun loppupuolella. Tuolloin olikin tuiki tavallista, että vanhat vaatteet kuhisivat kirppuja, joten sinänsä tämä termi on tosiaankin kirjaimellisesti oikea. Akka ei kyllä tähän hätään keksi mitään parempaakaan termiä kirpparin tilalle, mutta… laitetaanpa asia mietintämyssyyn!

Marché Aux Puces-kirpputori 1800-luvulla (bonjourparis.com).

Kirppareiden viehätyshän piilee siinä, ettei koskaan voi tietää, mitä aarteita niistä voi löytää – ja usein aivan tolkuttoman edullisesti! Katsotaanpa siis, minkälaisia aarteita jotkut onnekkaat hannuhanhet ovat löytäneet:

  • Yksi kuuluisimmista löydöistä on tietenkin vanha valokuva, joka esittää Billy the Kidiä seurueineen pelaamassa krokettia hääjuhlan yhteydessä. Tämä vanha kuva löytyi sattumalta kahden dollarin laatikosta muiden valokuvien seasta. Keräilijä Randy Guijarro käytti runsaasti aikaa, rahaa ja vaivaa saadakseen kuvan autenttisuuden selvitettyä, ja lopulta kuva myytiinkin aidoksi todennettuna 2,3 miljoonalla dollarilla v. 2011.
Billy the Kid kuvassa suurennettuna. Itse kuvan ottopaikkakin on löydetty kuvan ostajan tekemän tutkimustyön ansiosta.
  • Vuonna 2004 eräs onnekas romumetallikauppias löysi Lontoon kirpputorilta munanmuotoisen pöytäkellon, joka paljastui sittemmin itsensä Fabergén tekemäksi kadonneeksi munaksi. Kellon ostohinta oli n. 14 000 dollaria, mutta sen arvoksi on arvioitu n. 33-36 miljoonaa dollaria. Kello on sittemmin myyty keräilijälle, joka ei halunnut paljastaa ostohintaa. Tämä huikea, jalokivin koristeltu esine on kuitenkin todennettu Aleksanteri III:n vaimon Maria Fjodorovnan saamaksi lahjaksi vuodelta 1887.
Munakello/kellomuna (bloomberg.com).
  • Pennsylvaniassa v. 1989 eräs onnekas mies osti neljällä dollarilla arvottoman maalauksen kirpputorilta, sillä hän piti taulun vanhoista, puisista kehyksistä. Kotiin päästyään mies irroitti maalatun kanvaasin kehyksistä, ja löysi samalla tauluun piilotetun, taitetun paperin. Tämä paperi paljastui yhdeksi niistä 25:sta kopiosta, jotka tehtiin Amerikan itsenäisyysjulistuksesta v. 1776! Kun kopio oli todistettu aidoksi (tässä yhteydessä kopio tarkoittaa tietenkin käsin kopioitua dokumenttia…), julistus laitettiin huutokaupattavaksi kuuluisalle Sotheby’s -yritykselle. Kaikkien yllätykseksi hinta nousi lopulta 8,14 miljoonaan dollariin, vaikka hinnaksi oli aluksi arvioitu noin 2,4 miljoonaa dollaria.
(history.com)
  • Muuan teksasilainen Emil Knodell löysi pihakirppikseltä mieleisensä pähkinäpuisen lipaston vain sadalla dollarilla. Lipasto oli valmistettu käsityönä 1800-luvun loppupuolella, ja siinä oli peräti marmorinen kansilevy. Kun painavaa lipastoa nostettiin autoon, siitä alkoi kuulua merkillistä, metallista kolinaa, jonka syytä Knodell alkoikin kotonaan selvittää. Tällöin lipastosta paljastui salalokero, jossa oli mm. timantti- ja helmikoruja, kultainen rannerengas, hopeakolikoita, rubiineja ja smaragdeja. Eikä siinä vielä kaikki: laatikkoon oli piilotettu myös sisällissodan aikaisia mitaleja ja kirjeitä ja postimerkkejä eri aikakausilta. Rehtinä miehenä Knodell palautti tämän aarteen sen alkuperäisille omistajilleen, ja tälle teolle Akka nostaa hattuaan.
Aarrelipasto (abcnews.com).
  • Vuonna 2007 myöskin pihakirppikseltä ostettu kolmen dollarin kulho paljastui 1000-vuotiaaksi kiinalaiseksi koriste-esineeksi New Yorkissa. Tämä kulho päätyi ostajansa olohuoneen pöydälle useiksi vuosiksi, kunnes sen alkuperä alkoi lopulta kiehtoa omistajansa mieltä ja kulho vietiinkin asiantuntijan arvioitavaksi. Tällöin paljastuikin, että kulho oli tosiaankin Pohjoisen Song-Dynastian aikainen (960–1279 jaa.) koriste-esine, joka lopulta huutokaupattiin peräti 2,225 000 punnalla.
Kiinalainen kulho (news.com.au).
  • Norma Ifill Brooklynista osti v. 2005 kirpputorilta erikoisen kaulakorun 15 dollarilla. Tämä koru osoittautui myöhemmin maineikkaan, amerikkalaisen kuvanveistäjä Alexander Calderin (1898 – 1976) uniikiksi käsityöksi. Tällä kuvanveistäjällä oli tapana tehdä tällaisia koruja lahjoiksi ystävilleen, ja Norma tunnistikin korunsa vasta nähdessään esitteen Calderin näyttelystä. Tässä näyttelyssä oli esillä samantyyppinen kaulakoru, joten Norma veikin korun arvioitavaksi. Kun koru oli todistettu aidoksi, se myytiin huutokaupassa huimaan 267 750 dollarin hintaan.
Calderin kaulakoru (artfixdaily/christie’s).
  • Brittiläinen Andy Fields osti v. 2010 Las Vegasissa viisi taulua huippuedulliseen viiden dollarin hintaan. Vasta kotona hän huomasi, että yhden taulun taakse oli piilotettu luonnos miehestä, jonka vieressä oli signeeraus Andy Warhol. Tarkemmissa tutkimuksissa paljastui, että luonnos on tosiaankin n. 10-vuotiaan Warholin piirros laulaja Rudy Valleesta. Omistaja Fields on kuitenkin kieltäytynyt myymästä piirrosta, vaikka sen arvoksi on arvioitu 1,5-2 miljoonaa dollaria.
Andy Warholin piirros (bbcnews).
  • Vuonna 2008 Tony Marohn löysi Kaliforniassa pihakirppikseltä laatikon, joka näytti olevan täynnä vanhoja paperidokumentteja. Hän osti paperit pois kuljeksimasta viidellä dollarilla, ja hämmästyksekseen löysi papereiden seasta Palmer Union Oil Companyn osakekirjoja vuodelta 1924. Tämä yritys yhdistyi myöhemmin mm. Coca-colaan, joten nämä löydetyt 1625 osaketta olisivat noin 180 miljoonan dollarin arvoisia nykyaikana. Tony Marohn kuoli v. 2010 kesken asiasta käytävän oikeudenkäynnin, mutta perhe jatkoi oikeustoimia tämänkin jälkeen. Lopulta asia ratkaistiin Coca-colan hyväksi, eikä perhe saanut kiivaasti tavoittelemaansa jättiomaisuutta. Ilmeisesti kanne ratkesi, koska Tony Marohn ei ollut osakekirjojen alkuperäinen omistaja.

Että näinkin voi joskus käydä; aarre ei lopulta olekaan minkään arvoinen! Mikäpä sitten on Akan arvokkain kirpputorilöytö? Ei yhtään mikään, sillä onni ei koskaan suosi Akkaa: edes 50-senttistä ei ole löytynyt kierrätettyjen takkien tai laukkujen taskuista. Akan äitee puolestaan löysi pienen aarteen kirpputorilta jo useita vuosia sitten; aarteen, jota Akka kutsui “lampaanaivoiksi” nähdessään tämän alle kympin arvoisen ostoksen ensimmäistä kertaa. Kyseessä oli tosiaankin Pentikin 1970-luvun tuotantoon kuulunut 11/12-haarainen, keraaminen kynttilänjalka “Kaamoskivi.” Tämä möhkäle on nykyisin arvoltaan noin 110 euroa, ainakin nettikauppojen mukaan. Yeah.

Kaamoskivi (kodinkuvalehti.fi).

Entäpä se kirpputori-termi? Ehkäpä nimitys on kuitenkin niin vakiintunut, että sitä on turha lähteä muuttamaan. Ainakaan Akan mieleen tulleet “Miksmäenikinälöydämitään” tai “Täältäeipoistutatyhjinkäsin” eivät ole yhtään sen parempia. Nykypäivänä huonekalujen osalta nimitys “Lutikkamarket” voisi tosin olla korrektimpi (näitäkin tapauksia on nimittäin tullut ilmi ainakin pk-seudulla). Noh; onnea vaan aarteenmetsästykseen itse kullekin säädylle! Kirpputorien yllätyksellisyys ei koskaan lakkaa viehättämästä, kierrätysperiaatteesta puhumattakaan… kunhan ei kierrätetä minkäänlaisia öttiäisiä, niin kaikille jää hyvä mieli!