MYYTTISIÄ AKKOJA MENNEISYYDESTÄ

Ah, kuinka ihanan ajankohtaista, voisi sarkastinen ihminen tässä kohtaa todeta. Ajankohdasta huolimatta Akka paneutuu muutamiin legendaarisiin naishahmoihin ja niihin liittyviin uskomuksiin.

La llorona on tunnetuin myyttinen hahmo Väli-Amerikassa ja Meksikossa. Tälle naiselle/aaveelle on paikasta riippumatta tunnusomaista se, että hän on aina pukeutunut valkoiseen ja hänen kerrotaan etsivän hukuttamiaan lapsiaan ikuisesti – ja näin tehdessään hän valittaa usein äänekkäästi. La lloronasta tehdyt havainnot sijoittuvatkin juurikin virtaavien vesistöjen läheisyyteen.

Tämän valkoisen aaveen alkuperästä ei ole varmuutta, mutta jo asteekkien jumaltarustoissa kerrotaan äitijumalattaresta Chihuacoatl, joka etsii kadonneita lapsiaan. La lloronan esikuvaksi on esitetty myös konkistadorien aikaista naista nimeltään La Malinche (n. 1500-1529), joka toimi Hernán Cortésin oppaana ja tulkkina. Tämä nainen on tosiaankin ollut oikeasti olemassa, ja hänen kerrotaan synnyttäneen Cortésille lapsen. Kun tämä arvoisa herra sitten naikin espanjalaisen naisen, La Malinche olisi tällöin kostoksi hukuttanut heidän yhteisen, aviottoman lapsensa.

Cortés ja La Malinche/piirros n. v. 1550.

Tällainen kostotarina onkin yleinen La lloronan yhteydessä kerrottuna. Hänen väitetään myös olleen köyhä palvelustyttö, joka nai ylempisäätyisen miehen ja synnytti tälle kaksikin lasta. Nähtyään sitten miehen jonkun muun naisen seurassa, hän olisi äkillisessä raivonpuuskassaan hukuttanut lapsensa ja tämän jälkeen itsensäkin. Katumuksen vallassa hän nyt sitten ikuisesti etsiskelee lapsiaan samalla voimakkaasti vaikeroiden.

Että näin. Tällä tavalla me akat tosiaankin toimimme: kun se oma siippa tervehtii kohteliaasti kaupan kassaneitiä meidän nähtemme, meille tulee tavaton tarve hukuttaa omat lapsemme. Jos nämä kultamussukat eivät ole mukana kaupassa, meille kelpaa ihan joku randomikin siitä kassajonosta. Sille ei mahda mitään: hukuttamaan on päästävä!

Oli miten oli, pelotteena La llorona toimii hyvin. Lapset saadaan pysymään kurissa, sillä “jos et tottele, La llorona tulee ja vie.” Tällainen uhkailu on kulttuurista ja uskomuksista riippumatta ollut hyvinkin tavallista ja sitä on esiintynyt ympäri maailmaa kautta vuosisatojen. Akan mieleen on eritoten jäänyt lukemansa seikka, että v. 1959 Tulilahden murhista syytettyä Runar Holmströmiä käytettiin pelotteena samalla tavoin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tulilahden_kaksoismurha

Aina on siis löytynyt joku tyyppi tai hahmo, joka “tulee ja vie.” Näin sitä on pikku pilteille aiheutettu hirvittävät painajaiset ja traumat ihan vain sen takia, että kyseiset piltit pysyisivät pihamaan ympäristössä.

Vaikeroivia naisia löytyy myös Irlannin ja Skotlannin kansanperinteestä: jo 1300-luvulta lähtien löytyy kirjallisia merkintöjä bansheeksi kutsutuista aaveista, mutta tällaiset legendat ovat kuitenkin jo vuosisatoja vanhempaa perua. Banshee on tavallisesti harmaisiin tai vihreisiin pukeutunut hahmo, joka usein ennustaa perheenjäsenen kuolemaa ilmestymällä vaikeroimaan talon läheisyyteen. Tällaisen hahmon näkeminen on siis ollut varma merkki siitä, että joku heittää lopullisesti hanskat tiskiin. Bansheen uskotaan toisinaan olevan joko murhatuksi joutunut tai synnytykseen kuollut nainen. Vastaavanlaisia haamuja löytyy myös Walesin alueelta.

Useista Afrikan maista (mm. Tanzania, Ghana, Nigeria, Etelä-Afrikka) löytyy legenda aaveesta, joka tunnetaan mm. nimillä Madam Koi Koi tai Madam Moke. Tämän naisen kerrotaan olleen sisäoppilaitoksen ilkeä opettajatar, joka kuoli joko onnettomuuden seurauksena tai oppilaidensa tappamana. Naisen nimi johtuu hänen käyttämiensä korkokenkien kopinasta lattialla, josta hänen tiedetäänkin olevan paikalla edelleenkin (kiusaamassa oppilaitaan). Tämän aaveen tapoihin kuuluu availla ovia, laulaa, viheltää, läimiä oppilaita ja häiritä heitä eritoten wc-tiloissa ja asuntoloissa.

Ihan kiva tapaus; siinä istut viattomana pytyllä housut kintuissa, kun näkymätön hahmo tulee viereen viheltelemään ja läimäisee samalla poskelle ihan kunnolla. Lähtiessään tämä koroilla kopistelija jättää vielä vessakopin oven auki, perhana.

Tässä yhteydessä täytyy tietenkin mainita seireenit; nuo armottomat merten viettelijättäret. Tunnetuin kohtaus on kerrottu Odysseiassa (Homeros/n. 700-650 eaa.), jossa Odysseus käski miehistönsä laittaa mehiläisvahaa korviinsa, samalla kun hänet itse sidottiin laivansa mastoon. Varhaisimmat seireenit on kuitenkin kuvattu linnunsiipisinä naishahmoina, mutta n. 300-luvulla jaa. seireenit olivat jo muuttuneet merenneitomaisiksi hahmoiksi.

Odysseus ja seireenit/yksityiskohta maljakosta n. v. 480-470 eaa.

Vielä vanhempi tarina (1000-l. eaa.) Assyriasta kertoo jumalatar Atargatiksesta, joka tappoi vahingossa kuolevaisen sulhasensa. Tekoaan häpeillen hän hyppäsi veteen muuttuen puoliksi kalaksi, joten tämä tarina lienee esikuva kalanpyrstöisille merenneidoille. Ja sitä myöten ah, niin ihastuttavalle Arielille.

Ariel/DisneyPlus.

Itsensä Kristoffer Kolumbuksen (1451-1506) kerrotaan nähneen kolme merenneitoa Lähellä Dominikaanista tasavaltaa ja Haitia 9. tammikuuta v. 1493. Kolumbuksen mukaan nämä merenneidot “eivät ole puoliksikaan niin kauniita, kuin miksi heidät on kuvattu ja heidän kasvonsa näyttävät miehisiltä.” Tästä onkin vedetty johtopäätös, että Kolumbus havaitsi meressä manaatteja, jotka ovat n. kolmemetrisiä ja 300-500 -kiloisia otuksia. Onkin hyvin ymmärrettävää, että tällaisen järkäleen voi helposti luulla olevan pitkähiuksinen/yläosaton/viehkeä ja kauniisti laulava merenneito.

(Library Of Congress)

Ainakaan tässä tapauksessa nämä merenneidot eivät houkutelleet Kolumbusta tai miehistöä meren syleilyyn, sillä äijähän mm. seilasi saman vuoden syyskuussa jo toisella matkallaan kohti Ameriikan mannerta (eli Intiaa, kuten hän itse kuvitteli). Tuolloin äijällä olikin mukanaan peräti 17 laivaa ja 1500:n hengen miehistö.

Ilmeisesti manaatit eivät sittemmin häirinneet tätä jättilaivastoa, tai mistäpä sen tarkalleen ottaen tietää… ehkäpä tuosta väkimäärästä saattoi muutama merimies hypätä kiimaisena yli laidan ihan vaan manaatteja nähdessään. Sellaista nuo useita kuukausia tai jopa vuosia kestävät merimatkat saattoivat aiheuttaa… Se on ihan yhtä ymmärrettävää, kuin meidän akkojen mustasukkaisuudesta johtuva hillitön lasten hukuttamisraivo.

Kuvassa siis MANAATTI tai MERENNEITO (Wikimedia Commons/public domain).

ANTIJOULUIHMISEN PAINAJAISKUVAELMA

Ah, tätä auvoisaa joulun aikaa – tai taikaa, jos tämän ajan sellaiseksi mieltää. Viime päivät ovat pitäneet joulumielen korkealla, kun työmatkalaiset ovat tarponeet lumihangissa vain huomatakseen, ettei yksikään perhanan juna kulje minnekään. Vaakatason lumituiskussa ihmiset ovat olleet oikein hyvällä mielellä ja hymy on ollut herkässä; onhan nyt sentään joulu tulossa ja kaikilla hyväntahtoinen tarkoitus! (Ärgh, tätä sarkasmia Akka ei jatka yhtään pidemmälle.)

Juna-asemat Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla joulukuussa 2022. (Oikeasti Kansasissa v. 1886)

Ah, tätä auvoisaa joulun aikaa, nro 1.

Junat lakkaavat todennäköisesti kulkemasta seuraavallakin viikolla, kun säätila yhtäkkiä lämpenee plussan puolelle ainakin eteläisemmässä Suomessa. Junat ovat siitä kummallisia otuksia, että niille ei sitten kelpaa minkäänlainen säätila.

Samaan aikaan vettyneet lumimassat alkavat kurittaa ihmisten asumuksia: kattoja ja katoksia romahtaa ja joku onneton voi saada tippuvan lumikuorman niskaansakin. Joku toinen voi murtaa koipensa, kun joutuu liukastelemaan sinne juna-asemalle (josta junat eivät taaskaan kulje).

Päivystyspolit ovat jo nyt ruuhkautuneet, joten niihinkään ei ole mitään asiaa, ellei henkikulta ole jo hiuskarvan varassa. Siinä on sitten hyvä maata loskan keskellä miettimässä, kannattiko aamulla ylipäätään herätä.

Sairaanhoitoa v. 1908 (lookandlearn).

Ah, tätä auvoisaa joulun aikaa, nro 2.

Seuraavaksi onkin hyvä hetki kokea maagista joulun taikaa, kun kaikkien keittiöissä uunit pöhisevät jouluaaton vastaisena yönä yhtä aikaa – ja tuntikausia. Riittääköhän sitä virtaa sitten enää joulusaunaan iltasella; tämä jää vielä nähtäväksi. Fingridin mukaan aaton sähkönkulutus on aiemmin ollut huipussaan n. klo 16, joten siihen on fiksua varautua. Ai miten? Noh, ainahan voi istua pimeässä ja kauhoa kylmää hernekeittoa suoraan purkista. Kunnon prepperit ovat kaivaneet jo syksyllä valmiiksi maakuopan, jonne voi laittaa rosvopaistia muhimaan hyvissä ajoin.

https://hp.partio.fi/tapla/vinkit/perinteinen-suomalaisherkku-rosvopaisti-sopii-retkiruoaksi/

Tällaisessa toiminnassa kannattaa kuitenkin olla varovainen, ettei edellisen joulun jälkeisen alennusmyynnistä ostetun untuvatakin lieve ota kipinää ja roihahda liekkeihin; siellä päivystyksessä ei liene edelleenkään tilaa.

Ah, tätä auvoisaa joulun aikaa, nro 3.

Noh, rosvopaistista viis: iltasella useimpien lapsiperheiden tärkein hetki on kuitenkin joulupukin saapuminen. Pukin alkuperäksi on esitetty germaanista jumalaa Odinia, joka nykyisin muistetaan lähinnä viikinkiaikaisena jumalana. Tämä jumaluus on kuitenkin peräisin jo varhaisemmalta ajalta: Euroopassa ja Skandinaviassa Odinin palvonnan yleistyminen ajoittuu n. 400-500-luvuille jaa. Tuolloin uskottiin, että “jumalien jumala” Odin ajoi talvipäivän seisauksen aikaan kahdeksanjalkaisella hevosellaan Sleipnirillä pitkin taivaankantta. Ja kuinka yllättävää: Odin heitteli matkallaan lahjoja maanpäällisille moukille.

Odin riding Sleipnir (mythology.com).

Roomalaisaikaan ennen kristinuskon yleistymistä vietettiin Saturnalia-juhlaa, jolloin myöskin annettiin lahjoja ystäville, sukulaisille ja jopa palvelijoille. (Saturnalia-juhla oli käytännössä monipäiväiset ryyppäjäiset, tästä Akka on kirjoittanut jo aikaisemminkin.)

Palataksemme nykypäivään: kun kylmää hernaria on pimeässä syöty tai untuvatakin lieve on onnistuneesti sammutettu, on siis hyvä hetki istahtaa odottamaan sitä joulupukkia. Joulupukki saapunee n. 45 min – 1.5 h myöhässä, sillä pukkipoloisen sähköauton akku on jo hyytynyt. Urheasti hän kuitenkin tepastelee jalkaisin (joko hangessa tai loskassa) jakaakseen lapsille ah, niin odotettuja lahjoja.

Kun nääntyneen pukin koputus kuuluu vihdoinkin ovelta, lapset rientävät innoissaan vastaanottamaan pukkia häikäisten tämän silmät megakokoisilla taskulampuillaan. Tällöin pukin silmät alkavat vuotaa vettä, ja kirjaimellisesti kyynelehtien hän astuu torppaan sisään.

Ah, tätä auvoisaa joulun aikaa, nro 4.

Lapsiperheiden teineille mahdollinen sähkökatko on myöskin itkun aihe, sillä useimmat lahjat tarvitsevat jonkinlaista latausta tai ylipäätään sähköverkkoa. Siinä sitten kyynelehditään yhdessä pukin kanssa – pimeässä.

Pienimmät lapset ovat kuitenkin tyytyväisiä mm. patterileluihinsa, mutta jompikumpi/ainoa vanhemmista itkeskelee myöskin etsiessään taskulampun valossa sitä hiivatin minikokoista ruuvimeisseliä, jolla paristokotelon kansi saadaan ylipäätään auki. Samaan aikaan joku lapsista itkee, kun kenelläkään ei ole aikaa purkaa pimeässä hänen barbiaan kotelosta, jossa sekä barbi, että hänen tarvikkeensa ovat sidottuina useilla kierretyillä metallilangoilla (pysyäkseen paikoillaan esim. kuljetuksen aikana).

(Stockmann.com, ei mainos, vain esimerkki!!)

Toista se oli ennen muinoin: vanhin keraaminen hyrrä löytyi Irakista 6000 vuoden takaa. Samoilta ajoilta löydettiin myös keraamisia, vedettäviä eläinleluja liikkuvine pyörineen.

Näitä ei tarvinnut ladata ja näissä näkyy tekijän kädenjälki vuosituhansien takaa.

British Museum.

Ah, tätä auvoisaa joulun aikaa, nro 5.

Kun pukki on kuitenkin onnistuneesti jakanut lahjat ja lähtenyt kiireisesti seuraavalle komennukselleen (jalkaisin, taksilla, hinausautolla, maagisella porojen vetämällä reellä tai ambulanssilla), on kaikilla perheenjäsenillä hetki aikaa hengähtää.

Kun valot syttyvät yllättäen muutaman tunnin katkon jälkeen, kaikkien silmät häikäistyvät mokomasta valosaasteesta taskulamppujen valoon jo tottuneina.

Joulutunnelman tiivistää täydelliseen pakettiin perheen teinin kommentti: “Vtu, nyt mä lataan nää kaikki ja voinksmä muuten käydä nyt vihdoinkin p*skalla?!”

(Pixabay/public domain).

Ah, tätä auvoisaa joulun aikaa, nro 6.

Akka toivottaa kaikille maagista joulua ja muistuttaa samalla, että hygienia- ja kiiresyistä pukki ei tosiaankaan halua kuljettaa mahdollisten-sähkökatkojen-aiheuttamien-p*skapussien-eteenpäin-vientiä. Tällainen toiminta ei kuulu hänen toimenkuvaansa, joten kannattaa laittaa suoraan sodanaikainen riuku pihalle, jos ei jaksa pidätellä muutamaa tuntia.

Omistettu TJ:lle; olisit nauranut, jos olisit voinut.