TUNNETUIMPIA MATKAKOHTEITA MYTOLOGIASSA

Tässä lottomiljoonia odotellessa onkin mukava haaveilla tulevien, historiallisten paikkojen näkemisestä, mutta vanhoissa mytologioissa kerrotaan myös toisenlaisia tarinoita.

René-Antoine Houasse/Story of Minerva – Dispute between Minerva and Neptune over the Naming of the City of Athens/1696.

On nimittäin runsaastikin sellaisia legendaarisia kohteita, jonne tavallinen tallaaja miljoonineenkaan ei pääse: myyttisiä paikkoja, joihin ei Onnibus eikä Finnair ainakaan toistaiseksi kulje. Katsahdetaanpa seuraavaksi, mitä kaikkea entisaikojen kansat ja mytologiat yrittivät aikanaan meille kertoa näistä kohteista (tyrkyttivät meille turistikohteita ihan ilman viiden tähden arvosteluita, pthyi):

AVALON

Kuningas Arthurin legendasta tuttua Avalon-saarta on kutsuttu paikaksi, jonne kyseinen, kuuluisa (legenda)kuningas haudattiin. Arthurin ei kuitenkaan uskota olleen todellinen henkilö, vaan 500-600-luvuilta peräisin oleva taruhahmo, jonka teki tunnetuksi v. 1136 jaa. muuan brittiläinen pappi Geoffrey of Monmouth teoksessaan Historia Regum Britanniae.

Glastonbury Abbey (VintageNews).

Avalonissa kerrotaan asuneen yhdeksän valtiatarta – mukaan lukien Arthurin noitasisar Morgan Le Fey – sekä tietenkin itse velho Merlin. Myös Arthurin kuninkaaksi nostanut miekka Excalibur taottiin kertoman mukaan Avalonin saarella.

Glastonburyn kaupunki Somersetin piirikunnassa on liitetty usein Avaloniin, sillä v. 1190 Glastonburyn luostarin munkit väittivät löytäneensä kuninkaan ja kuningatar Guineveren luurangot haudattuina luostarin mailta. Historioitsijat eivät nykyään usko löytöä todeksi, vaan mainostempuksi luostarin jälleenrakentamisen rahoittamiseksi v. 1184 palon jälkeen. Avalonin sijainniksi on esitetty myös lukuisia muita saaria mm. Englannin ja Ranskan rannikoilla, mutta myös esim. Grönlantia ja Mallorcaa on ehdotettu.

WikimediaCommons/freeshare).

Glastonbury – Google Maps

ATLANTIS

Atlantiksen määrittely lienee itse kullekin tuttu, mutta palautetaanpa mieleen tarinan lähtöasetelma ja pääpiirteet. Tarina on lähtöisin filosofi Platonin (427-347 eaa.) kirjoituksista Timaios ja Kritias. Platonin dialogissa tarina on peräisin Solonin (ateenalainen valtiomies n. 638 eaa. – 558 eaa.) matkoilta Egyptissä. Solonille oli tuolloin kerrottu egyptiläisen papin toimesta, että Atlantiksen tuho tapahtui n. 9000 vuotta aiemmin ja tuhon aiheutti jumalten suuttumus atlantislaisten paheellisuuteen.

(history.com)

Tuhon sanotaan sisältäneen maanjäristyksiä ja tulvia ja saaren sanotaan vajonneen mereen vain yhden vuorokauden aikana. Tuosta mainitusta ajasta on nyt n. 11 600 vuotta, joka monen tutkijan mielestä sopii jo todeksi tutkittuun katastrofiin jääkauden päättyessä äkillisesti juuri tuona aikana. Tämä ”Younger Drias Cataclysmic Event”-teoria on edelleen tutkinnan alla.

Ulkoasultaan Atlantiksen rengasmainen kaupunkirakenne lienee useimmille tuttu, mutta Platonin kirjoituksista käy myös ilmi kaupungin koko: n. 385×580 km. Tässä mittayksikkönä on kreikkalainen stadion, mutta mittayksiköksi on epäilty myös egyptiläistä khetiä. Tällöin kaupunki olisi huomattavasti pienempi, mutta Platon väitti myös Atlantiksen olevan ”suurempi kuin Libya ja (tuolloinen) Aasia yhteensä.” Lisäksi Atlantiksella olisi ollut miljoonapäinen armeijajoukko, joten kirjoitusten pohjalta kyseessä olisikin täytynyt olla hyvin suuri saari miljoonine muine asukkaineen, jotka viljelivät ja ylläpitivät koko systeemiä.

Noh, koosta viis; mutta tärkein tunnusmerkki Atlantiksen sijaintiin on Platonin sanat: ”Herakleen pylväiden takana.” Näillä pylväillä on antiikin aikana viitattu Gibraltarinsalmen molemmin puolin oleviin kallioihin, mutta muitakin tulkintoja tästä on toki esitetty.

Detail of Pillars of Hercules from Tabula Peutingeriana, 1-4th century CE.

Atlantiksen sijainnista on tuhansia ehdotuksia, kuten noin v. 1600 eaa. tulivuorenpurkauksen räjäyttämä Santorini/Theran saari. Myös Bahaman Bimini Road on suosittu kohde, varsinkin kun tämä merenalainen ”highway” löydettiin v. 1968.

Bimini Road: Natural Rock Formation Or Path To Atlantis? (allthatsinteresting.com)

Mauritaniassa sijaitseva Saharan silmä (Richat Structure) on myös ehdokkaiden listalla juurikin rakenteensa puolesta; lisäksi näistä Saharan renkaista on löydetty mm. merisuolaa ja merinilviäisten jäänteitä. Nykyään onkin tiedossa, että vielä n. 5000 vuotta sitten Sahara oli rehevämpi, kuin aiemmin oli luultu.

Richat/ISS-Nasa-31.12.2021/publicdomain.

Atlantiksesta onkin sanottu, että sormen voi tökätä kartalle mihin kohtaan tahansa ja todennäköisesti sitäkin paikkaa on ehdotettu tämän kaupungin sijaintikohdaksi. Mikäli enemmän aihetta tutkii, tämä väite pitää paikkansa! Akka väittää Atlantiksen olleen omalla eteläpihallaan; se on tällä hetkellä täysin saavuttamaton manner!

LEMURIA/MU – KADONNUT MANNER

Atlantikseen liittyy myös v. 1864 eläintieteilijä Philip Sclaterin ehdotus Intian valtamerellä muinoin sijainneesta mantereesta. Teoria oli laajalti suosittu tiedepiireissä muutoinkin, mutta myöhemmällä ajalla varsinkin teosofiset ja antroposofiset seurat ovat olleet teorian kannattajia. Mm. spiritualisti Helena Blavatsky/Madame Blavatsky (1831-1891), Teosofisen seuran perustaja, uskoi Lemurian olleen nykyihmisen edeltäjien alkukoti.

”The Lost Continent of Mu”/James Churchward 1926.

Tämän ajatuksen esitti tosin myös saksalainen biologi Ernst Haeckel (1834-1919) v. 1870. Haeckel oli innostunut tiedemies ja vaikuttava tieteellinen piirtäjä, jonka useita piirroksia on kuitenkin myöhemmin kritisoitu niiden oikeellisuudesta. Ottaen huomioon mm. darwinin teorian synnyn ja lääketieteen kehityksen miehen elinaikana, tämä lienee kuitenkin jotenkin ymmärrettävää…

Ernst Haeckel: Natürliche Schöpfungsgeschichte, Georg Reimer, Berlin 1868.

KULTAINEN EL DORADO

Tämän kaupungin legenda syntyi 1500-luvulla, kun espanjalaiset konkistadorit kuulivat muisca-intiaaneilta kullatun kuninkaan rituaaleista Guatavita-järvellä (lähellä Bogotaa nykyisessä Kolumbiassa). Tarinoiden mukaan kruunattava kuningas peitettiin kultapölyllä, hän sukelsi järveen ja veteen uhrattiin kansalaisten toimesta useita kultaesineitä seremonian aikana. (El Dorado tarkoittaakin siis kullattua miestä, ei todellakaan kaupunkia, joksi legenda jäi elämään…)

Lake Guatavita – Google Maps

Seremonia ilmeisesti kuitenkin lopetettiin, kun toinen, hyökännyt intiaaniheimo valloitti alueen. Espanjalaiset yrittivät kuitenkin kultakuumeessaan tyhjentää järven ja löysivätkin useita uhrattuja esineitä, mutta heidän uskomustensa mukaan järven lähistöllä piti kuitenkin olla varsinainen, näiden kullattujen esineiden teko-/lähtöpaikka eli… kaupunki.

Gold Museum, Bogota (36145671394) – El Dorado – Wikipedia. Muisca-intiaanien kultainen esine Bogotassa, joka esittää tätä seremonian suorittamista/freeshare.

Tällaista Manoaksi nimettyä kaupunkia ei kuitenkaan useiden vuosisatojen aikana tehdyistä etsinnöistä huolimatta löytynyt. Jopa Roanoke-siirtokunnassa mukana ollut britti Sir Walter Raleigh (1552-1618) etsi El Doradoa v. 1595, kuten myöskin tutkimusmatkallaan kadonnut legendaarinen tutkimusmatkailija Percy Fawcett. Jep, Percy tunnetaan Etelä-Amerikan tutkimusmatkailijana, joka kiersi useilla reissuillaan täysin tuntemattomissa olosuhteissa.

Noh, Fawcett oli tietenkin kuullut tarinoita näistä useiden vuosisatojen etsinnöistä, ja lähtiessään matkalleen Jack-poikansa kanssa v. 1925 hän uskoi löytävänsä kadonneen Z-kaupungin. Näin hän ainakin itse löytöä nimitti. Tästä Akka on kirjoittanutkin viimeksi n. 100 vuotta sitten:

syyskuu 2019 – Akalla on asiaa Percy Fawcett

Fawcettin kohtalo on edelleenkin epäselvä, kuten jo tuolloisessa jutussa todetaan. Kullattu kaupunki/Eldorado/mystinen Z-kaupunki-legenda lienee siis peräisin tarinan paisumisesta valtaviin mittoihin vuosisatojen aikana – aikana, jolloin tutkimusmatkailu muutoinkin oli kukoistuksessaan. Tällaiset tarinat ja legendat ovat olleet omiaan saamaan rahoitusta erilaisille tutkimusmatkoille, joka tietenkin hyödyttää meitä nykypäivän pulliaisia.

The Enduring Mystery Behind Percy Fawcett’s Disappearance | HISTORY

Lake Guatavita – Google Maps

1900-luvun puolella tutkimusmatkailu alkoikin jo muuttua enemmän ”kuka ehtii ensin”-tyyppiseksi kamppailuksi sekä lentokoneiden, vuorenharjanteiden että ääriolosuhteiden parissa. Kun maailma alkoi olla jotakuinkin kartoitettu, piti alkaa keksiä seuraavia kohteita erilaisten ennätysten ja rajapyykkien saavuttamiseksi. Ajan hiljalleen muuttuessa ennätykset alkoivat olla myös muotoa ”ensimmäinen nainen, joka…” Otettakoon tästä esimerkkeinä vaikkapa… hmm… Marie Curie (Nobel-palkinto 1903), Gertrude Ederle (ui yli Englannin kanaalin 1926), Annie G. Fox (Purppurasydän-kunniamerkki 1941).

Gertrude Ederle/George Grantham Bain/Library of Congress.

OLYMPOS-VUORI

Muinainen, kreikkalaisten jumalten olinpaikkaa Olympos kuvaillaan runoilija Homeroksen (800-700-luku eaa.) teoksessa Ilias. Hänen mukaansa tässä palatsikompleksissa oli kultaiset portit vartijoineen ja suurin palatsi oli tietenkin pääjumala Zeuksen käytössä. Rakennukset oli rakennettu kivestä pronssisine perustuksineen, mutta kävelytiet ja lattiat olivat peräti kullattuja. Lisäksi Olympoksella sijaitsi mm. talleja kuolemattomille hevosille! Wow! Ja varmastikin suuri, kultainen uima-allas tiki-baareineen… aahh!

Who was Homer? | British Museum

Olympoksen sijainti taivaalla uskottiin olevan eetterissä, ns. puhtaaksi aineeksi kuvatussa tai jumalten hengittämässä välitilassa. Eetteri oli kuitenkin pitkään antiikin ajalla viides alkuaine maan, tulen, veden ja ilman lisäksi. Tämä uskomus jonkinlaisesta ”väliaineesta” jatkui erilaisine tutkimuksineen pitkälle 1800- ja 1900-luvuille asti, kunnes Albert Einsteinin (1879-1955) suhteellisuusteoria julkaistiin v. 1905.

Albert Einstein v. 1905.

Näistä kohteista on paha valita, mutta onneksi ei edes tarvitsekaan. Näihin ei kuitenkaan pääse edes massilla, vaikka lottomiljoonat tilillä polttelisivatkin. Siksipä onkin hauska taas katsoa, kun muutaman euron lottoarvonnasta tulee hyvässä lykyssä tilille taas se about 0,60 euroa: eipä sillä olis muailmaa kierrellytkään! Nope!

Näillä mennään taas ja palataan asiaan ensi viikolla lemmikkien historian merkeissä!

LISÄYS EDELLISEEN

Akka ei tiedä, miksi useiden kuukausien aikana sivustolle ei ole päässyt normaaliin tapaan kirjoittamalla hakukenttään ”akalla on asiaa.” Tämä seikka lienee olevan Googlen käsissä eikä sille ole muuta selitystä, kuin että levitän mukamas harhaoppista/väärää tietoa tai olen muutoin epätoivottu henkilö tai mikä termi käytössä lieneekään kyseisen toimijan mielestä.

Akka ei käytä somea, joten mitään tietoa tältä puolelta ei ole tietenkään tullut. Akan tarkoitus ei ole olla väärän tiedon levittäjä; jaetut tiedot ovat joko omaa mielipidettä selvästi ilmaistuina ja perusfaktat kenen tahansa tarkistettavissa joko linkeillä, hakusanoilla ja/tai käyttämällä itse aikaa ja vaivaa kaikkien näiden tietojen oikeellisuuden toteamiseksi. Lisäksi sivuilla saa ihan itse kirjoittaa viestin, jos joku asia askarruttaa ja voi kysyä lisäinfoa.

Mitäpä näistä; domain on kuitenkin olemassa, maksettu ja jatkuu. Aina Akalla ei ole asiaa, mutta joskus on ja silloin asiaa on kerrottavana. Se ei välttämättä miellytä kaikkia, eikä asioiden pidäkään aina olla mukavia. Joskus voi kyseenalaistaa jo aiemmin opittuja käsityksiä ja antaa aikaa omille mielipiteille, se ei ole koskaan keneltäkään pois. Ihmislaji on ylipäätään kehittynyt siitä oivalluksesta, että joku hölmö tajusi hakata juuri oikealla kivellä juuri oikeassa kulmassa juuri oikeaa kivilajia saadakseen aikaan juuri täydellisen työkalun.

That’s called life.

Yst.terv. Akka

Shit happens and life is a bitch… owww, how cute!!!

HOUSUJA JA/TAI HAMEITA HISTORIASTA

Ah, kuinka mukava onkaan puuhastella puutarhassa tai minkä tahansa askareen parissa lempparishortseissa, joissa on tarpeeksi taskuja kaikenlaisia vipstaakkeleja varten. Juuri tällaiset kulahtaneet lökäpöksyt sanoivat valitettavasti työsopimuksensa irti jo kuluneen talven aikana, eikä tätä työsopimusta purettu kultaisella kädenpuristuksella: lähtö tapahtui mielenosoituksellisesti peräsaumasta reveten aina lahkeeseen asti.

Poika 1920-luvulta.

Kas: tällaista on kunnon kierrätys, voisi tähän kohtaan ylväästi todeta! Akka luopui siis lempipöksyistään surullisin ja haikein mielin, mutta ratkaisu tähän housuongelmaan löytyikin kuin salama kirkkaalta taivaalta! Etsiessään yhden valoketjun kaukosäädintä (jep, niitä on valitettavasti useita – sekä valonauhoja että kaukiksia niihin- argh!) Akka törmäsi yllättävään aarteeseen: mustat, käyttämättömät reisitaskushortsit tuotelappuineen ilmestyivät Akan silmien eteen kuin kutsuttuna. Tuumasta toimeen ja tarinasta lyhyt:

Akka pölli siis surutta Ukon (vuonna kivi-ja-keppi-hankkimat-ja-unohtamat) shortsit välittömästi omaan käyttöönsä. Koosta viis; löysäähän noissa piisaa, mutta ainakin Akka voi sitten esitellä työmiehen hymyä ihan samalla tavoin, kuin niin moni muukin arjen ahertaja!

Hine, Lewis Wickes, 1874-1940: Glassworkers v. 1908.

Tämä äskeinen (sinänsä) turha tarina on kuitenkin tarpeen kertoa, sillä tästä juolahti mieleen monesti täysin unohdettu aihe: maailmanhistoriassa riittää useita naisia, jotka ovat oikeasti pukeutuneet miehiksi ihan tarkoituksellisesti.

Kyse ei siis ole välttämättä ollut mistään seksuaalisesta identiteetistä, vaan siitä, että naisten asema on ollut lähinnä siellä keittiön, lasten synnyttämisen ja nypläyksen puolella, mikäli näin yleistäen voidaan sanoa. Tarkastellaanpa siis joitakin näistä tapauksista, joiden tietoja historiankirjoihin on ylipäätään jäänyt:

  1. Faarao Hatsepshut (n. 1507–1458 eaa.)

Kleopatran ohella tämä tunnetuin naispuolinen faarao kruunautti itsensä faaraoksi oltuaan lapsipuolensa Thutmosis III:n puolesta sijaishallitsija seitsemättä vuotta. Tämän jälkeen hänet on kuvattu lukuisiin reliefeihin täysin miesfaaraoksi pukeutuneena, joskus jopa faaraoiden irtopartaa käyttäen. Tämä naisfaarao rakennutti mm. (nykyään suositun turistikohteen) hauta-alueen Egyptin Deir-el Bahriin, mutta hänen ”oletettu” muumionsa on edelleenkin kyseenalainen seikka.

Hatsepsut/PICRYL.

Tämä johtuu tietenkin siitä, että tulokset dna:sta on kertonut arvoisa herra Zahi Hawass, joka sittemmin erotettiin mm. korruption takia koko Egyptin arkeologian johtotehtävistä. Tässä kohtaa voisi vihdoinkin sanoa: antakaa nyt uusien tuulien puhaltaa ilman tätä idioottia, johon perustuvia dokkareita edelleenkin näytetään!

The Fall of Zahi Hawass | Smithsonian (smithsonianmag.com)

Mummy of Hatshepsut – Egypt Museum (egypt-museum.com)

Tarina jatkuu kuitenkin (thank god) ilman Hawassia; Hatsepshutin poikapuoli yritti poistaa edeltäjänsä kuvat reliefeistä ja hieroglyfeistä tämän kuoleman jälkeen, kuten niin monen muunkin faaraon tiedetään tehneen. Tämä oli yleinen tapa iskostaa kansalle, että uusi faarao on juurikin ”se uusi jumala,” jota kansa niin kovasti kaipaa ja palvoo. Hatsepshutin ”muumion” löysi itse asiassa kunnianarvoisa Howard Carter jo v. 1903, ja muitakin tälle naishallitsijalle nimettyjä hautatavaroita on löydetty. Yritys historiasta poistamiseksi ei siis onnistunut, senkin ruoja poikapuoli Thutmosis III!

  1. Munkki Marinus/Marina (300-700-luku jaa.)

Lähteestä riippuen tarina mieheksi pukeutuneesta munkki Marinuksesta vaihtelee suurestikin, mutta perusidea on jotakuinkin sama: legendan mukaan tyttö Marinan isä aikoi lähteä luostariin ja naittaa tyttärensä jollekulle tavan mukaisesti, mutta tyttö halusi seurata isäänsä munkiksi oletettavasti nykyisen Libanonin alueella Qannoubinen luostariin.

Juoni onnistui, mutta kymmenen vuoden jälkeen Marinan isä Eugenius kuoli. Kun Marina myöhemmin lähetettiin muutaman muun munkin kanssa luostarin asioille, he joutuivat viettämään yönsä majatalossa, jossa majoittui myös joitakin roomalaisia sotilaita. Myöhemmin kävi ilmi, että raskaaksi tullut majatalon tytär syytti Marinaa isäksi, jolloin Marina myönsi syyllisyytensä ja kasvatti lasta itse karkotettuna luostarista jopa kymmenen vuoden ajan. Lapsen isä lienee kuitenkin ollut majatalossa majoittunut roomalainen sotilas!

Lattanzio Querena, The Holy Virgin Marina, c. 1830/christianiconography)

Luostari hyväksyi ottamaan Marinan kuitenkin takaisin kymmenen vuoden jälkeen, mutta noin 40-vuotiaana Marina sairastui ja kuoli, jolloin hänen oikea sukupuolensa vihdoinkin tuli ilmi. Asiasta tiedotettiin myös majatalonpitäjää, joka tuli paikalle ja itki katuen turhia syytöksiään. Marinasta tuli täten katolisen kirkon kunnioitettu henkilö (ei kuitenkaan pyhimys), ja hänen muistoaan juhlitaan uskontokunnista riippuen eri päivinä. Legenda tällaisesta tapahtumasta on tosiaankin voinut pohjautua tiettyyn henkilöön ja säilyä useita vuosisatoja, mutta on ymmärrettävää, että tarina muuttuu kertojan, paikan, ja ajan vaihdellessa.

  1. Deborah Sampson (1760-1827)

Massachusettsissa syntynyt Deborah joutui jo lapsuudessaan sijoitetuksi äitinsä sukulaisten huomaan, kun hänen isänsä jätti perheen ja äitinsä menehtyi. Deborah ehti toimia myös palvelijana useissa perheissä, ennen kuin hän ilmoittautui v. 1782 armeijaan nimellä Timothy Thayer. Deborahin pituus (170 cm) sekä rintavarustuksen litistäminen kankaankaitaleilla olivat etuna armeijaan listautumisessa, mutta valitettavasti Deborah tunnistettiin kirjautumisen yhteydessä.

Tästä ei kuitenkaan koitunut hänelle seuraamuksia ja hän yrittikin värväytyä seuraavan kerran eri kaupungissa. Tällöin hämäys onnistui ja hänet otettiin armeijan riveihin nimellä Robert Shirtliffe. Muutaman palvelusvuotensa aikana Deborah myös haavoittui ja mm. kaivoi itse ammuksia omasta jalastaan paljastumisen pelossa. Vasta vaivuttuaan tajuttomuuteen kovan kuumeen myötä hänen sukupuolensa paljastui häntä hoitaneelle lääkäri Barnabas Binneylle. Tämä ei kuitenkaan heti paljastanut Deborahia, vaan hoidatti tätä kotonaan perheensä avustuksella.

Vasta syksyllä Deborah vapautettiin armeijasta ja hän meni myöhemmin naimisiin, synnytti lapsia ja vietti tyypillistä maatilavaimon elämää. Huomionarvoista on se, että hänelle myönnettiin sukupuolen paljastumisesta huolimatta armeija-ajastaan korvausta ja kokemustensa perusteella hänestä tuli kiertävä luennoitsija. Deborahin kuoleman jälkeen hänen aviomiehensä haki valtiolta peräti sotaveteraanin leskeneläkettä – joka hänelle myönnettiinkin, mutta miespolo kuoli juuri ennen hakemuksen hyväksymistä. Deborah itse kuoli keltakuumeeseen 66-vuotiaana.

  1. Charley/Charlotte Parkhurst (1812-1879)

Kalifornialainen Charlotte karkasi orpokodista jo 12-vuotiaana päätyen hevostalleille ”apupojaksi.” Kultaryntäyksen aikaan hänestä kehittyi arvostettu hevosvaljakkokuski, jota pienestä olemuksestaan huolimatta ei kukaan voinut kuvitella naispuoliseksi henkilöksi.

(findagrave)

Hevosen kavionpotkun aiheuttaman silmävamman takia hänet tunnettiin nimellä ”Yksisilmäinen Charley” ja myöhemmin myös nimellä ”Kuuden hevosen Charley”. Tämän huimapäisen kuskin tapoihin kuului myös tupakanpoltto ja viskinjuonti.

Viimeiset vuotensa Charley eleli rauhaisasti farmillaan Watsonvillessa, Kaliforniassa, kunnes hänen naapurinsa löysivät hänen ruumiinsa. Charleyn virallinen kuolinsyy oli kielisyöpä, mutta vasta kuoleman myötä paljastui Charleyn visusti salattu sukupuoli…

Lisäksi lääkäri totesi, että tämä mieheksi kuviteltu nainen oli peräti jossakin vaiheessa ollut raskaana ja synnyttänyt lapsen – ja Charleyn jäämistöstä löytyikin myös vauvan mekko. Vauvan kohtalosta ei liene jäänyt tarkempaa tietoa, mutta on aivan päivänselvää, ettei Charley olisi itse voinut hoitaa vauvaa ajaessaan hevosvaljakkoja – ehkä hän luovutti vapaaehtoisesti lapsen pois tai menetti lapsen pian syntymän jälkeen. Kuka tietää…

  1. Joanna Zubr (1772/1782-1852)

Puolalainen Joanna liittyi armeijaan aviomiehensä Michalin kanssa Napoleonin sotien aikaan v. 1808. Joanna onnistui salaamaan sukupuolensa värväytymisen yhteydessä eikä hänen sukupuolensa paljastunut myöskään hänen armeijatovereilleen. Aviopuolisot taistelivat samassa yksikössä ja Joanna ylennettiin peräti kersantiksi, kunnes he lopulta joutuivat erilleen Venäjän maaperällä hyökkäyksen yhteydessä. Vihdoin v. 1813 Joanna löysi tiensä takaisin kotikonnuille aviomiehensä luokse ja hänelle myönnettiin Puolan korkein ansiomerkki Virtuti Militari. Sodan päättyessä Joanna ja Michal asettuivat asumaan Puolan Wieluniin, kunnes Joanna kuoli koleraan n. 70-80-vuotiaana (syntymäajan tarkan tiedon puuttuessa).

Virtuti Militari – Wikipedia

Joanna Zubr.
  1. Samuel/Malinda Blalock (1839/1841-1901)

Myös Malinda seurasi aviomiestään sotaan, eli Amerikan sisällissotaan v. 1862 nimellä Samuel. Tämä avioliitto oli alkanut vuotta aiemmin Malindan ollessa vain 19-vuotias, ja värväytyessään hän esittäytyi aviomiehensä Williamin 20-vuotiaaksi veljeksi. Hämäys onnistui ja nuoripari taistelikin menestyksekkäästi useissa taisteluissa, kunnes ”Samuel” sai luodin olkapäähänsä.

Pelättyään petoksen paljastuvan, aviomies William kieriskeli myrkkymuratissa hankkiakseen kuumeen ja rakkuloita, joita tuolloin esiintyi myös isorokon oireina: juonena olikin, että rokon pelossa aviomies saisi suoran passituksen kotiin ja veljensä Samuel saisi myöskin kotiinlähdön oman ampumahaavansa takia.

Malinda Blalock/WikimediaCommons.

Noh, lopputulemana tästä mukavasta kieriskelyhetkestä seurasi kuitenkin, että William eristettiin, Samuel poti omaa olkapäätään ja tilanne oli täysin stopissa. Tällöin Samuel tunnusti asiantilan esimiehelleen eversti Vancelle, joka tietenkin antoi välittömästi Samuelille lähtöpassit. Loppupeleissä monien käänteiden jälkeen tästä avioparista tuli ns. takinkääntäjiä: he molemmat palvelivat aluksi konfederaation puolella, mutta kääntyivät sitten auttamaan ja puolustamaan pohjoisvaltion eli unionin sotilaita.

Summa summarum: sodan jälkeen aviopari asettui Wataugaan, Texasiin neljän lapsensa kanssa. Tässä välissä harmia oli jo tapahtunut, jonka ansiosta aviomies mm. menetti yhden silmän ihan tästä kondeferaatti/unioni- takinkäännöksestä. Näitä tällaisia perhe-/sukujuttuja ja vanhoja kaunoja entisten armeijatovereiden kesken, you know, tai ihan vaan perusriitaa naapureiden välillä! Tai löysä liipaisin sodassa käytetyssä kiväärissä… näitähän esimerkkejä varmaankin riittää tämän(kin) sisällissodan jälkeen.

William Blalock (findagrave).

Näitä oman aikansa ”urhoollisiksi” nimitettyjä sodankävijöitä löytyy useitakin, mutta tärkeintähän tässä on ymmärtää, että naisten elämä on ollut tarkasti säädeltyä jo vuosituhansien ajan. Tällaiset esimerkit kertovat sellaisesta ajasta, jolloin yhteiskunnasta johtuvista syistä jotkut naiset päättivät tehdä oman ratkaisunsa ja naamioitua mieheksi saavuttaakseen tavoitteensa, mikä se ikinä sitten olikaan.

Sellaista mennyttä maailmaa meidän nykypäivän ihmisten on vaikea kuvitella ja ajatella, sillä Suomessakin äänioikeus annettiin naisille jo v. 1906. On siltikin vaikea kuvitella aikaa muutama sata vuotta tuosta taaksepäin, kun tyttöjä ei välttämättä arvostettu edes kouluun laitettavaksi omaisuudeksi tai edes talonperijäksi.

Näistä ajoista on päästy pitkälle viimeisen n. sadan vuoden aikana ja joskus on vain tärkeää muistaa meidän aivan-omaa-luokkaansa-kohdanneita-vaikeuksia kokeneita edeltäjiämme vaikka tällä tavalla. Ihan vain ylipäätään ymmärtämällä mennyttä aikaa, kun asiat olivat toisin.

I rest my case (and shorts). Nope, shorts are now mine and they are MY PRECIOUS...!