HALLOWEEN-ASETELMA 3.0

Onko koskaan liian aikaista tehdä Halloween-asetelma? – Ei ole, mikäli Akalta kysytään. Onko koskaan liian aikaista myydä joulukalentereita, jos Akalta kysytään? – Kyllä on, kuten tänä vuonna on tehty, jos Akalta kysytään.

Noh, kukaan ei kuitenkaan kysy kumpaakaan seikkaa, joten aloitetaanpa legendaarisen sankarimme Luigi the Luurancon matka tänä vuonna tähän aikaan! Tällä kertaa käsittelyssä on random-pahvilaatikko, joka toki kiinnosti kissaa ennen projektia, mutta sen jälkeen tietenkään ei. Kissat ja pahvilaatikot sopivat yhteen mainiosti, kunnes joku ääliö leikkaa niistä reunat ja tunkee naurettavia asioita niiden sisälle.

Nope, ei kiinnosta enää, kiitos! ZZZ zzz zzz…

Näin on valitettavasti päässyt tapahtumaan jo joitakin kertoja (asioista tietämättömälle linkit aiempiin juttuihin):

KUINKA TEHDÄÄN KUNNON HALLOWEEN-ASETELMA – Akalla on asiaa

KUINKA TEHDÄÄN KUNNON HALLOWEEN-ASETELMA, OSA 2 – Akalla on asiaa Mukana kuvia aiemmin tehdystä hobittikylästä

PERTTI-KEIJUN PYYKKIPÄIVÄ (FAIRY GARDEN) – Akalla on asiaa Tämä linkki on tarkoitettu henkilöille, jotka eivät vedä hernettä nenään sanasta “fairy” tai “Pertti-keiju”

Pidemmittä puheitta asiaan: Alkuasetelmana on siis tietenkin peruspahviboksi, joita me suomalaiset rakastamme, kuten ämpäreitä. Tässä kuvassa näkyy siis kaltoin kohdeltu pahvilaatikkopohja, täysin turmeltu pahvilautanen ja täysin turmeltu vanhan tyynyn sisus ullakolta. Kissan unelmalaatikkoa on siis tuhottu rankalla kädellä; luonnostakin on revitty vanhoja risuja ihan vain tätä raadollista asetelmaa varten! Hui kauhistus sentään!! Nyt pitäisi kissan vähintäänkin ottaa punaista maalia tassuihinsa ja turmella koko härpäke!

Kissan peti on edelleen vanhalla paikallaan. Kizza käyttää sitä vielä satunnaisesti sadan miljoonan muun nukkumapaikkansa ohella.
Kaiken vandalismin ohella ilmakuivuvasta savesta on tehty kurpitsoita, alien-kalloja ja muita tuiki tarpeellisia härpäkkeitä, joista paras esimerkki lienee taustalla.

Tällä kertaa Luigi the Luuranco on kutsuttu halloweenin viettoon vanhan ystävänsä luokse. Luigi ei ole käynyt ystävänsä mökillä vuosikymmeniin, mutta hän muistaa kuitenkin edelleen reitin, joka kulkee aavemaisen metsän läpi.

Silloin aikoinaan Luigi ei kiinnittänyt metsään sen kummempaa huomiota, mutta tällä kertaa Luigilla on outo aavistus: jotakin omituista on luvassa. Tästä tuntemuksesta pelästyneenä Luigi varustautuu ihan Pyhällä kirjalla… ja paremman puutteessa puutarhasaksilla.

Ensimmäiseksi Luigi havaitsee omituisia pääkalloja, luita ja hautaholveja. “Mitä vattua täällä on tapahtunut, ei täällä viimeksi tältä näyttänyt,” miettii Luigi. “Kyllä nyt on menty pahasti metsään, jos näin voi asian ilmaista…” Katsoessaan tarkemmin Luigi havaitsee koko tilanteen kauheuden. Tänne on laskeutunut joku… tai jotain.

Luigi jäykistyy kauhusta nähdessään tilanteen vakavuuden. Hän muistaa edelleen Roswellin ufo-tapauksen vuodelta 1947, jolloin hän itse oli ajelemassa Route 66-reittiä halki Amerikan (näkymättömällä haamuautolla, tietenkin…).

Travel Route 66 (U.S. National Park Service) (nps.gov) Opastusta tähän legendaariseen reittiin

Roswellin tapaus – Wikipedia Perusinfoa Roswellista

Tuolloin tapaus nostatti merkillisiä kysymyksiä ja aiheesta on sittemmin kirjoitettu enemmän kirjoja, kuin JFK:n salamurhasta. Luigia puistattaa kumpikin tapaus, mutta tällä hetkellä häntä karmii eniten tämä keskimmäinen hautaholvi. Joku -tai jokin- merkillisen tärkeä henkilö lienee haudatun tähän hautaholviin!

Luigi jatkaa epäröiden matkaansa tämän kirotun alueen läpi ja toivoo pääsevänsä ehjänä perille puutarhasakset tanassa… samalla hän ihmettelee näitä mystisiä kalloja, joita paikalle on jäänyt. Kallot ovat liian isoja mahtuakseen näihin hautoihin, joten jostakin aiemmasta ja suuremmasta lajista täytynee olla kyse…?

Ilta alkaa hämärtää, joten Luigi lähtee tosiaankin kipittämään kurpitsojen, kallojen ja hautojen keskeltä eteenpäin ystävänsä mökkiä kohti. “Never again tänne,” tuumii Luigi matkallaan, “I’m done.” Rajansa kaikella!

Kun Luigi poistuu maisemista, häntä jäävät kuitenkin kaipaamaan yllättävät, uudet ystävät – tai tuholaiset – tai ties mitkä.

So classic, so kitsch! Kitsch – Wikipedia

Jep; pahvilautasesta tehty ufo oli huono idea- mutta tällaisesta se idea joskus lähtee. Vuonna 1947 pilotti Kenneth A. Arnold kuvaili näkemäänsä ilmiötä lentäväksi lautaseksi. Tästä se ajatus sitten lähti! Kuten myöskin medialle – lentävä lautanen juontuu juurikin tästä!

1947: Year of the Flying Saucer | National Air and Space Museum (si.edu)

Nykyään on olemassa kaksi termiä: UAP ja USO. Ensimmäinen korvaa ufon; toinen kertoo, että kohde on merenalainen, selvittämätön ilmiö, joka nousee vedestä.

Luigi the Luuranco kohtasi jotakin selvittämätöntä matkallaan tällä(kin) kertaa huumorin merkeissä, toivottavasti jollakulla edes oli hauskaa. Akalla oli.

KISSA VAI KOIRA – IKUINEN KYSYMYS

It’s raining cats and dogs, sanotaan Englannissa rankkasateen sattuessa (tosin joskus käy myös niin, että It’s raining men, hallelujah/The Weather Girls 1982).

Tälle omituiselle kissa-koira-lausahdukselle on olemassa monta alkuperäoletusta- kuten seuraava linkki osoittaa– mutta juuri nyt keskitymme olennaiseen eli näiden kahden yleisimmän lemmikin historiaan. On siis aika kysyä kukamitähäh eli milloin, missä ja miksi näistä kahdesta lajista tulikaan ihmisen parhaita kavereita.

What is the origin of the phrase “it’s raining cats and dogs?” | Library of Congress (loc.gov)

Aloitetaanpa koirista, sillä koirien läsnäolo ihmisen läheisyydessä on oletettavasti ollut pitkäkestoisempaa juontuen jopa useiden kymmenien tuhansien vuosien päähän. Koirien ja susien geneettinen linja alkoi eriytyä n. 30-40 000 vuotta sitten, ja susien on arveltu alun perin liikkuneen ihmisen läheisyydessä juurikin metsästyssaaliiden toivossa. Akka ainakin voi nähdä sielunsa silmin, kuinka tuolloinen metsästäjä-keräilijäyhteisön jäsen heittää nuotion äärellä herkullisia lihankimpaleita ja luita jollekin karvakorvalle, joka kieli suusta roikkuen (ja kuolaa valuen) seuraa tarkasti metsästäjän jokaista liikettä.

On jopa arveltu, että tällaiset protokoirat ovat voineet jopa laumassa avustaa ihmisiä metsästyksessä. Ihmisten luota sai suojaa ja varmoja saaliita; mikäpä ettei hengailisi tällaisten kaksijalkaisten kanssa!

Tsekeissä Predmostin arkeologisilta kaivauksilta on löydetty useita paleoliittisia koirien kalloja, joista yhden suuhun oli asetettu oletettavasti mammutinluu. Tämä löytö on 32 000 vuotta vanha.

Koirien kesyttämisen/kesyyntymisen on arvioitu sijoittuneen lähteestä riippuen Siperiaan, Pohjois-Euraasiaan, Koillis-Aasiaan tai Lähi-itään. Osittain koiria on arveltu kesytetyn jopa ruoaksi tai niiden turkkien hankkimiseksi.

Myöhemmältä ajalta mm. Saksasta on löydetty miehen ja naisen hauta, jossa lepäsi myös vammainen/vammautunut koira. Tämä hautalöytö on peräti 14 300 vuotta vanha ja osoittaa, että koirasta on sen elinaikana pidetty huolta – kuten myös kuoleman jälkeenkin.

Mosaic depicting a sitting dog Category: Architecture, architectural components, mosaics
Date: Graeco-Roman Period, Ptolemaic Period, 2nd cent. BCE/WikimediaCommons,

Antiikin Kreikassa ja Roomassa koiria pidettiin sekä seuralaisina että metsästyskavereina. Myös sumerialaiset, kiinalaiset, mesopotamialaiset ja intialaiset kirjoitukset osoittavat koirien olleen luotettavia kumppaneita ja metsästäjiä.

Jopa Homeroksen (800-700-l. eaa) eepoksessa Odysseia päähenkilö Odysseus palaa kotiinsa Ithakaan 20 vuoden seikkailuiltaan naamioituneena, ja hänet ainoana tunnistaa uskollinen koiransa Argos. Heilautettuaan häntäänsä tervehdykseksi Argos valitettavasti kuolee – mutta olihan karvaturrilla ikääkin jo 20+ vuotta…! Aargh, R.I.P Argos!

Odysseus and Nausicaa/Salvator Rosa 1655)

Koirarotuja tiedetään jalostetun jo ainakin n. 11-12 000 vuotta sitten eri yhteisöissä, tuolloin alkoi myös muiden kotieläinten pito ja maatalouskulttuuri. Onkin järkeenkäypää, että koiralta toivotut ominaisuudet on haluttu siirtää eteenpäin – joku yksilö on voinut olla erittäin sosiaalinen, toinen hyvä metsästäjä jne. Mm. roomalaiset ja kiinalaiset arvostivat jo suuresti pieniä seurakoiria, joista sinällään ei ole mitään näkyvää hyötyä (toisin kuin metsästyskoirilla), mutta… eihän niitä pikkuruisia karvapallukoita voi valitettavasti lössöttämättä ohittaa!

Söpöillä pikkukoirilla on pitkä historia — ensimmäiset sylikoirat jalostettiin jo tuhansia vuosia sitten – Tiede – yle.fi

Nykyisten koirarotujen jalostus alkoi n. 150 vuotta varsinkin Englannin mantereen puolella, kun Charles Darwin (1809-1882) julkaisi teoksensa Lajien synty v. 1859. Tuolloin haluttiin jalostaa roduissa esiin juurikin kunkin rodun parhaat ominaisuudet ja tämä on johtanut nykyisten 400+ rodun olemassaoloon. Onneksi nykyään kiinnitetään enemmän huomiota tiettyjen rotujen liikajalostuksen ongelmiin ja eläinten hyvinvointiin, toisin kuin tuolloisessa “Viktoriaanisessa räjähdyksessä.”

Kuningatar Viktoria (1819-1901) (englishheritage).

Kissojen sanotaan kesyttäneen itsensä kahdesti historian aikana. Tällä sanonnalla tarkoitetaan sitä, että n. 10 000 vuotta sitten tapahtuneen kesyyntymisen jälkeen toinen kissalaji kesyynnytti itsensä Quanhucunissa, Kiinassa n. 5300 vuotta sitten. Tämän löydetyn – leopardikissaksi kutsutun– lajin edustajien dna poikkesi selvästi muista vastaavista protokissoista, joten kyseessä oli uuden kissalajin kesyyntyminen. Kesyyntymisestä todistaa se, että varsinkin yhden yksilön hampaat olivat kovin kuluneet, joten tämä kissa eli selvästikin tavallista vanhemmaksi. Yksi kissayksilö löydettiin haudattuna kokonaisena, joka sekin viittaa näistä eläimistä huolehtimiseen.

Kissojen hakeutuminen ihmisten läheisyyteen alkoi n. 10-15 000 vuotta sitten mm. Lähi-idässä ja nykyisessä Turkissa. Maatalouskulttuuri ja kotieläinten pito lisäsi pienjyrsijöiden määrää, joten kissojen ja ihmisten lähentyminen tapahtui samoista syistä, kuin muinaisilla susillakin. Varmaa ravintoa, suojaa ja lämpöä oli vapaasti tarjolla kaikille itseään kunnioittaville kissoille mielin määrin! Samalla tuolloisten maajussien kannatti tosiaankin pitää kissoja lähettyvillä – pitiväthän ne tosiaankin viljasatoa tuhoavat pienjyrsijät kurissa!

https://www.history.com/news/cats-ancient-egypt

Eräs varhainen hautalöytö Kyproksella osoittaa, että jo 9500 vuotta sitten kissa oli mukana tälle saarelle kulkeneella laivalla – tämä yksilö nimittäin löydettiin haudattuna yhdessä lapsen ruumiin kanssa. Kissakanta on voinut kulkeutua laivojen mukana saarelle jo aiemmin, mutta tämä on varhaisin ihmisen ja kissan hautalöytö.

(The Archaeologist)

Jo seuraavien muutamien tuhansien vuosien aikana kissoja kuljetettiinkin ympäri kauppareittejä, sillä hautalöydöt ympäri Eurooppaa, Aasiaa ja Lähi-itää osoittavat löydettyjen kissojen dna:n yhtäläisyyksiä näihin alkuperäisiin kesyyntyjiin. Akka voi tässä vaiheessa sielunsa silmin kuvitella, miten Jack Sparrow’ksi nimetty kissanpentu nousee omistajansa sylissä matkaan kohti uutta, uljasta maailmaa – jossa lukemattomat rotat ja hiiret odottavat vielä saalistajaansa!

Kuten koiratkin, kissat pääsivät jo varhaisessa vaiheessa eri kulttuurien kirjoituksiin ja taiteeseen. Mm. Kreetalta on löydetty seinämaalaus metsästävistä kissoista, joka ajoittuu 1600-luvulle eaa. Kreikan, Kiinan ja Intian taiteeseen ja kirjoituksiin kissat päätyivät n. vuosien 500-100 eaa. tienoilla.

Muinaisessa Egyptissä kissat pääsivät lopulta jumalaiseen rooliinsa – edustivathan kissat itseään jumalatar Bastetia, joka oli auringonjumala Ran tytär. Aluksi Bastet kuvattiin leijonanpäisenä jumalattarena, mutta n. vuodesta 1000 eaa. alkaen hänet kuvattiin kissanpäisenä hahmona taiteessa. Kissojen muumioita on kaivettu esiin Egyptissä jo miljoonittain, ja peräti eräs itsensä faarao Akhenatenin (kuollut n. 1336 eaa.) visiiri Aperel haudatutti itsensä noin 400 kissamuumion kanssa. Olihan hän todellakin tärkeä mies, ainakin hän halusi tällä teolla niin osoittaa!

Brooklyn Museum.

Kissojen tappaminen oli tietenkin muinaisessa Egyptissä kiellettyä yhtä poikkeusta lukuunottamatta: muumiointia. Onkin uskottavaa, että kissojen kasvattaminen muumiointia varten oli kannattavaa bisnestä, sillä näitä muumioita on löydetty niin jumalattomia määriä. Joukossa on myös krokotiileja, koiria, lintuja, apinoita… mitä tahansa eläimiä, joiden uskottiin olevan jonkin jumalan ilmentymiä.

How Cats Became Divine Symbols in Ancient Egypt | HISTORY

Kissojen jumalallisuus hupeni kuitenkin nopeasti, varsinkin noitavainojen myötä.

Paavi Gregorius IX (1145–1241) julisti jo elinaikanaan, että mustat kissat ovat “Saatanan inkarnaatioita.” Tämä lausahdus juontunee siitä, että kreikkalaisessa mytologiassa taikuuden ja magian jumalatar Hekate omisti mustan kissan lemmikkinään. Hänen uskottiin myös pystyvän muuntautumaan täksi lemmikiksi – joten tuolloisen, myöhemmän paavin aikomuksena oli poistaa kaikenlainen kristinuskoa uhkaava epäjumaluus maailmasta.

Paavi Gregorius IX. Saunan takana on vielä tilaa, kissoissa saatanaa ei ole vielä nähty tai todistettu.

Nykyään on olemassa useita teorioita ja todisteitakin siitä, että tällainen mustien kissojen vainoaminen/tappaminen saattoi edesauttaa ruttojen leviämistä useiden vuosisatojen ajan; mustien kissojen etunahan oli juurikin olla näkymättömissä yön pimeydessä rottajahdissa. Vielä tänäkin päivänä mustan kissan näkeminen esiintyy taikauskona pahasta onnesta.

Library of Congress.

Japanissa puolestaan musta kissa edustaa hyvää onnea: tämä uskomus perustuu 1600-1800-lukujen Edo-kauteen, jolloin legenda kertoo samurain paenneen sadetta suuren puun alle suojaan. Tällöin samurai näki mustan kissan osoittavan samuraille tietä läheiseen temppeliin – ja kas; legenda oli syntynyt! Japanilaisessa kulttuurissa musta kissa on muutoinkin aina hyvän onnen tuoja, olkoon kyse vaikka kissan silityksestä, näkemisestä tai kättä heiluttavan kissan keraamisesta patsaasta.

Copyright Toshiyoki Enoki, watercolour
THE GREAT CAT – The Cat in History, Art and Literature

Eli kuten taas nähdään: historiasta, asuinpaikasta, uskonnosta ja kulttuurista riippuen ihmisten näkemykset ovat hyvinkin erilaisia.

Mikään ei kuitenkaan voita sitä tunnetta, mitä lemmikki johonkin kotiin kotoutuessaan tuo: nähtävästi vuosituhansien aikana kehitettyä kumppanuutta, läheisyyttä ja väistämätöntä huolehtimista ihan sen perustarpeista. Jokainen lemmikki olkoon perheenjäsen eikä huishais-hankittu, kuten Akka on monesti todennut tällaisia pelastaessaan.

Historia puhuu puolestaan: olemme eläneet yhdessä jo ties miten pitkään (arkeologisia jäänteitä ei välttämättä edes löydy niin kaukaiselta ajalta), joten jatketaan tätä yhteiseloa mahdollisimman hyvin, vaikka kyseessä olisi hämähäkki, käärme, öttiäinen tai kotitonttu.

Kotitonttu tai saunatonttu voi kyllä olla pirullinen riiviö, jonka hankintaa tai karkotusta voi itse kukin harkita.

Kukin tyylillään, kunhan kyseinen otus voi hyvin ja siitä huolehditaan. Jos ei itse voi huolehtia, vastuu siitä pitää antaa jollekulle muulle. Jos kyseessä on puutarhatonttu tai jokin muu outo olio, kannattaa harkita manaajaa tai mitä tahansa terapeuttia.

Nähdään taas historian, huumorin ja sarkasmin merkeissä!