AIKAMATKAILUN HUUMAA (TAI HARHAA)

Aijaijai, huokaa Akka, ajatellessaan paluuta menneeseen aikaan. Olisiko se mahdollista edes hetkiseksi, jotta… niin; jotta mitä? Onkin mielenkiintoista ajatella, mihin aikaan ja miksi pieni ihminen haluaisi matkustaa, jos se edes kerran elämässä olisi mahdollista.

Jalosti ajattelevat maailmanparantajat haluaisivat varmaankin käydä varoittamassa ihmiskuntaa esim. ilmastonmuutoksesta tai käydä tirvaisemassa herra Adolfia ihan kunnolla pataan, mutta me tavalliset pulliaiset taitaisimme olla hivenen itsekkäämpiä. C’mon, myöntäkää pois! Olisihan se hauskaa, jos voisi omassa elämässään tehdä jonkin muutoksen, ettei tarvitsisi kuolinvuoteellaan surkutella!

Mikäli aikamatkailu olisi mahdollista useampaan otteeseen, voisi tavallinenkin pulliainen ajatella ylevämpiä vaihtoehtoja oman itsekkyytensä jälkeen. “Taidanpa tässä käydä tsekkaamassa, kuka murhasi JFK:n, ihan vain koko maailman yhteisen edun nimessä…”

Dallas, Texas 22.11.1963

Aikamatkailu on nykytietämyksen mukaan kuitenkin mahdotonta. Ehkä. Ai miksi? Googlatkaa, pärkkele, itse netistä, sillä Akka ei ymmärrä alkuunkaan fysiikkaa. Tässä painetaan nyt menemään ihan mielikuvituksen voimalla, jolla ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa. Suhteellisuusteoriat, mustat aukot, kosmologiset vakiot ja avaruuden kaareutuminen ovat ihan muiden heebojen hommia (kuten Albert Einsteinin, Stephen Hawkingin ja Pelle Pelottoman; muutamia mainitakseni).

Noh, maailmalta löytyy kuitenkin useita esimerkkejä väitetyistä aikamatkaajista. Yksi kuuluisimmista lienee Charles Chaplinin elokuvassa The Circus/Sirkus esiintyvä nainen, joka vaikuttaa puhuvan kännykkään v. 1928. Jep, ihan ehdottomasti naisella on nokialainen korvalla! Takuuvarmaa videomateriaalia pukkaa!

Tunnetuin valokuva puolestaan lienee tämä v. 1941 julkaistu valokuva äijästä, joka kieltämättä näyttää kovin epätavallisesti pukeutuneelta ajankohtaan nähden. Tämän kuvan äijä on nimetty “hipsteriksi.” Takuuvarmaa kuvatodistettakin pukkaa!

Akkaa viehättää varsinkin sellainenkin väite, että näyttelijä Nicolas Cage on joko aikamatkaaja tai vampyyri, sillä hänen näköisensä heppu on kuvattu Yhdysvaltain sisällissodan aikaiseen valokuvaan. Jep, tulihan tämäkin seikka nyt todistettua!

Eräs varhaisimmista, väitetyistä aikamatkoista lienee Charlotte Anne Moberlyn ja Eleanor Jourdainin tarina vuodelta 1901. Nämä naiset (Oxfordin naiscollegen rehtori ja vararehtori) vierailivat Pariisissa Versailles’n palatsissa ja eksyivät tuolloin palatsin puutarhaan.

Matkallaan he näkivät 1700-luvun vaatteisiin pukeutuneita ihmisiä ja tunnelma tuntui muutenkin muuttuneen jotenkin merkilliseksi. Palatessaan joitakin vuosia myöhemmin alueelle he havitsivat, että heidän näkemänsä alueet eivät vastanneet ollenkaan aiemman reissun maisemia. Naiset päättelivät nähneensä paikalla aaveita; viimeisimpänä peräti itsensä Marie Antoinetten, ja julkaisivat kokemuksistaan kirjan The Adventure/Seikkailu. Lukijoiden mielestä nämä arvostetut kansankynttilät eivät suinkaan olleet nähneet aaveita, vaan luiskahtaneet itse toiseen aikaan tai ulottuvuuteen. JUUH, näin sen on täytynyt olla, sanoo Akkakin. Nämä rouvat olivat sentään reksi ja varareksi!

Marie Antoinette/ Jean-Baptiste Gautier Dagoty 1775.

Eiiih, Jack Sparrow‘kin on aikamatkaaja!! Eeehhehe! Anna mun kaikki kestää!

Toinen tarina aikamatkaajasta kertoo Sir Robert Victor Goddardista, joka v.1935 lenteli kaksitasollaan Edinburghin lähellä Skotlannissa. Äijä ylitti hylätyn lentokentän, jolla lehmät käyskentelivät ruohoa mussuttaen, kunnes myrsky pakotti herran kääntymään koneellaan takaisin tulosuuntaansa. Ylittäessään kenttää toisen kerran hän hämmästyi huomatessaan, että kentällä touhusi mekaanikkoja keltaisiksi maalattujen koneiden kimpussa. Tuolloisena aikana kaikkien koneiden olisi pitänyt olla maalaamattomia.

Noh, neljä vuotta myöhemmin Sir Goddard lensi taas kyseisen kentän yllä ja tunnisti saman näkymän, kuin tällä aiemmalla ylilennollaan. Sinipukuiset mekaanikot ja keltaiset koneet olivat juuri samanlaisia, kuin hän oli aiemmin nähnyt, sillä kenttä oli kunnostettu ja otettu käyttöön näiden havaintovuosien 1935-1939 välisenä aikana. SPOOOOKY, sanoo Akka, ja uskoo kaiken, mitä tämä herra todisti nähneensä. Olihan hänen nimensä edessä sentään arvonimi “Sir.”

Nykypäivän aikamatkaaja-internethörhöihin Akka ei edes puutu, sillä siinä on ihan liikaa sarkaa työstettäväksi. On paljon hauskempaa ajatella, mitä menneen ajan aikamatkaajat tuumisivat nähdessään nykyaikaista meininkiä (lentokoneiden ja muiden teknologisten vempeleiden ohella):

Faarao Tutankhamon varmaankin liikuttuisi nähdessään, kuinka kuolemattomaksi hän lopulta päätyikään. Lopulta ihmiset alkaisivat kuitenkin tivata Tutilta yksityiskohtia hänen elämästään ja kuolemastaan, kunnes Tut lopulta hermostuisi ja langettaisi jonkin kauhistuttavan faaraon kirouksen meidän moukkien päälle.

Kleopatralle kävisi varmaankin aivan samoin meidän tivatessamme hänen hautansa olinpaikkaa ja sitä, miten hän itse asiassa kuolikaan: puriko häntä kammottava kärmes, kuten väitetään?

Cleopatra/Marcantanio Raimondi.

Mooseksen nähdessään kaikki uskontotieteilijät varmaankin pyörtyisivät ymmärtäessään, että kaikkiin heidän kysymyksiinsä Vanhasta Testamentista saataisiin vihdoinkin vastauksia. Sillä aikaa Mooses yrittäisi parhaansa mukaan paeta halkoen sauvallaan lähinnä olevaa vesialuetta periaatteella “onnistuihan se kerran aikaisemminkin.” Jeesuksen “toisesta tulemisesta” ei tässä yhteydessä kannata edes mainita.

Raamattuaiheinen kortti n. v. 1907.

Elvis himmailisi ihan tyytyväisenä, hänkin, huomatessaan olevansa edelleen rokkenrollin kunkku. Sitten hän painelisi lähimpään luksusautokauppaan ja karauttaisi Las Vegasiin pistelemään Elvis-imitaattoreita ketoon, minkä ehtisi.

Leonardo Da Vinci pissisi pöksyihinsä ja sekoaisi onnesta nähdessään kaikkien hänen suunnitelmiensa käyneen toteen (tavalla tai toisella). Hän varmaankin painelisi parta pajattaen sukellusveneeseen, helikopteriin, tankkiin ja laskuvarjohypylle huutaen samalla “uudestaan, uudestaan,” kuten pienet lapset huvipuistossa.

Da Vincin (1452-1519) helikopteriluonnos.

William Shakespeare esiintyisi lukuisissa tv-lähetyksissä todistellen, kuinka hän tosiaankin kirjoitti itse kaikki teoksensa. “Jep, meikä se oli. Ihan itte kirjuutin, se on myönnettävä.” Saman kohtalon joutuisi kokemaan Platon, joka kuitenkin vain myhäilisi kysymyksiin Atlantiksesta. “Suattaapi olla, että sellaane oli, tai sitten ei ollunna,” hän vastaisi ympäripyöreästi ja haahuilisi tooga lepattaen ulos tv-studioista.

Platon/ D. Cunego 1783.

Ja niin edelleen. Mitäpä näitä enempää miettimään, sillä ilkeät fyysikot ovat ihan tahallaan kieltäneet meitä matkaamasta ajassa, jotta emme aiheuttaisi aikamatkailun paradoksia. Vai ovatko… hmm… (salaperäistä muminaa). Ehkäpä tuolla jossakin haahuilee lukuisa joukko fyysikoita ja agentteja aikakoneillaan, joista me tavikset emme vain tiedä yhtään mitään, ha hah!

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/06/14/ratkaisiko-aikamatkustuksen-simulaatio-klassisen-paradoksin

Toistaiseksi voimme vain tuijotella lukuisia aikamatkustussarjoja; ja varsinkin sitä seikkaa, että nämä aikamatkaajat ovat ihastuttavasti puvustettu ja kammattu kyseiseen aikaan sopivaksi. Akuankat ja mikkihiiret käyvät aikamatkoillaan yleensä pöllimässä sopivat retkut pyykkinaruilta ja homma on sillä selvä; kukaan ei huomaa yhtikäs mitään, hahhaa!

Jos Akka törmäisi yllättäen aikamatkaajaan, ei ensimmäinen reaktio kuitenkaan olisi hämmästys, vaan kysymys: “Missä h*lvetissä viivyit, urpo?? Olisit tullut jo vuosia sitten, god damn!” Ja niin tämä aikamatkaaja pötkisi kiivaasti pakoon, ennen kuin Akka ehtisi tarrautua hänen rinnuksiinsa. Samalla Akka pääsisi välittömästi jollekin salaiselle, mustalle aikamatkaajien listalle merkinnöillä “Akka, osoite XXXXXX: välttäkää kaikin keinoin. Potentiaalinen uhka, taso 3 (crazy b*tch).”

Eeehhehe! Harry Potter (Daniel Radcliffe) aikamatkailee naisena! Johan tuli tässäkin asiassa totuus julki!! Akalta repeää pöksyt!

AMERIKAN ASUTTAMINEN, PÄÄKALLOT JA SÄHKÖPYÖRÄT

Tutkijat ovat pitkään olleet sitä mieltä, että Amerikan ensimmäiset asuttajat olivat intiaaneja, jotka edustivat Clovis-kulttuuria. Tämä ihmisryhmä/kulttuuri nimettiin löytöpaikkansa Clovis-kaupungin mukaan, joka sijaitsee New Mexicossa, Yhdysvalloissa. Löydöistä tunnetuimpia ovat nk. clovis-keihäänkärjet, joita on löydetty myös mm. Teksasista ja Kaliforniasta, sekä peräti Panamasta ja Venezuelasta asti. Tämä kulttuuri kukoisti noin 13 500 – 12 800 vuotta sitten. Tätä mieltä tutkijat ovat siis olleet useiden vuosikymmenien ajan, sillä heidän mielestään ainoa keino asuttaa Amerikka oli ylittää Beringinsalmi jalkaisin merenpinnan ollessa matalalla.

Tyypillinen Clovis-kulttuurin keihäänkärki.

Pakkaa sekoittavat kuitenkin löydöt, jotka osoittavat ihmisten saapuneen Amerikan mantereelle jopa useita kymmeniä tuhansia vuosia aikaisemmin – ehkäpä peräti meriteitse.

Nämä löydöt ovat kiistanalaisia (kuten kaikki muutkin löydöt, jotka poikkeavat yleisestä historiakäsityksestä), sillä n. 25-33 000 vuotta sitten jääkausi oli pahimmillaan eivätkä jäätiköt olisi todellakaan sallineet ylitystä Aasian puolelta Alaskaan ja Kanadaan.

Tuolloiset matkaajat eivät todellakaan voineet tilata Über-kyytiä moottorikelkalla tai koiravaljakolla – saati, että niillä olisi voitukaan ylittää valtavat, tuhansien kilometrien pituiset jääharjanteet.

Beringinsalmen oletettu muoto jääkauden jäämassan pahimman vaiheen alla.

Muutamia vuosia sitten Teksasista, Buttermilk Creekista, löydettiin Clovis-kulttuurista poikkeavia keihäänkärkiä, jotka ajoitettiin 15 500 vuotta vanhoiksi. Tämä ajoitus antoi sitten lisäpontta sille ajatukselle, että jo ennen Clovis-kulttuuria Amerikoissa asusteli varhaisempia ihmisiä. Brittiläisestä Kolumbiasta, Kanadasta, on myös löydetty n. 14 000 vuotta vanhoja ongenkoukkuja, keihäitä ja puutyökaluja, jotka osoittavat paikallisen Heiltsuk-alkuperäisväestön perimätiedon todeksi. Näiden ihmisten mukaan heidän esi-isänsä asuivat alueella jo jääkauden aikana ja selviytyivät hengissä, sillä tämä Triquet-saari ei koskaan jäätynyt kokonaan. On mukavaa huomata, että tällä tavoin alkuperäisväestön perimätieto pystytään todentamaan oikeaksi nykytekniikan avulla!

Heiltsuk-väestön edustajia/HIRMD.CA.

Että nyt kannattaisi jo unohtaa se seikka, että Clovis-intiaanit olisivat olleet Amerikan mantereen varhaisimpia asuttajia. Nope, sanoo Akka, sillä muitakin löytöjä on jo tehty:

Yllättäen; edelleenkin New Mexicon alueen kansallispuistosta White Sandsista on löydetty 61 ihmisen jalanjälkeä, joista osa on ajoitettu 21-23 000 vuotta vanhoiksi. Miten tällaisia jalanjälkiä sitten ajoitetaan? Tutkijat tekevät radiohiiliajoituksia maaperästä löytyneille orgaanisille jäännöksille (useimmiten siemeniä tai kasvinjäänteitä) sekä jälkiä alemmasta, että ylemmästä maakerroksesta. Tällöin saadaan karkea arvio jälkien jättöajankohdasta, joka ei välttämättä ole tosiaankaan kovinkaan tarkka. Mutta: ainakin tässä tapauksessa ikäarvio kertoo, että varhaisimmat ihmislajin edustajat ovat palloilleet Amerikan mantereella jo 10 000 vuotta aikaisemmin, kuin nämä Clovis-intiaanit.

White Sands/US.National Park Service).

Viime vuonna tutkijat ajoittivat eläinten luita, jotka löydettiin jo 1960-luvulla Coxcatlanin luolasta, Meksikosta. Nämä jäniseläinten ja peurojen luut olivat n. 28-33 000 vuotta vanhoja, ja niiden maaperäkerrostumasta löydettiin myös rikkoutuneita, teräviä, ehkä-kivityökaluja. Tutkimuksia tarvitaan rutkasti lisää, ja niitä on varmasti jo tehtykin ilman, että kaikkea keskeneräistä tutkimusta tiedotetaan tavallisille pulliaisille. Ja hah; (melkein) koko maailman koulukirjat pitäisi painattaa uusiksi, sillä edelleenkin Clovis-kulttuuria pidetään Amerikoiden varhaisimpana yhteisönä.

Tutkijoiden sallivampi asenne historian uudelleenkirjoittamiseen näkyy kyllä joissakin näissäkin tutkimuksissa… lukuunottamatta maailmankuulua egyptologia Zahi Hawassia, joka on määrätietoisesti kieltänyt useiden tutkimusryhmien pyynnöt mm. sfinksin ja pyramidien tutkimuksiin – jopa silloin, kun näistä tutkimuksista ei olisi mitään vaaraa tutkimuskohteille. Onkin sanottu, että tämä kyseinen äijä on suurin este koko egyptologialle ja sen oikealle tutkimiselle tai ajoittamiselle. Kun Herra Hawass on jotakin mieltä jostakin asiasta, sitä ei saa kyseenalaistaa. Tämä äijä nähdään useissa Egyptiä käsittelevissä dokumenteissa, ja ainakin Akkaa on jo vuosia ärsyttänyt hänen sininen paitansa ja puhetapansa. Poistu nyt jo takavasemmalle, Herra Hawass, ja salli edistyksen saapua Egyptiin!

Mutta, mutta – takaisin aiheeseen: keitä nämä Amerikoiden asuttajat siis (nykytietämyksen mukaan) olivat? Tutkimusten mukaan sekä Koillis-Siperia, että Itä-Aasia ovat geneettisesti mahdollisia ihmisten lähtöpaikkoja “Uudelle mantereelle.” Etelä-Amerikan osalta Indonesia, Malesia ja Australia ovat useimmiten ehdokkaina, joten tällainen tuhansien vuosien aikana tapahtunut muuttoliike on tosiaankin tarkoittanut meriteitse kulkemista. Siellä on sitten painettu menemään apinan raivolla eteenpäin paateilla, joiden perässä on seurannut intomielinen Wolt-kuski omalla veneellään: “Odottakaa nyt, p*rkele, mulla on teidän rosvopaistit tässä valmiina ja perheen elanto kyseessä! Nyt tarvitaan tiliä!!”

Eräs historian valtavirrasta poikkeava äijä, Brien Foerster, on kuulunut Akan juutuuppi-suosikkeihin jo muutaman vuoden. Tämä äijä tutkailee vaihtoehtoista arkeologiaa kertoen, että useissa paikoissa nähdään todisteita n. 12-13 000 vuotta sattuneesta (tod.näk.) hermeettisestä aurinkopurskeesta, joka on aiheuttanut valtavaa tuhoa muinaisille, massiivisille rakennelmille. Tämä purkaus olisi aiheuttanut myös tsunameja, maanjäristyksiä ja tuolloisten kulttuurien tuhoutumisen. Ihan mielenkiintoinen skenaario, jota tukee moni muukin tutkija – sekä hörhöt, joiden nimiä ei kannata tässä yhteydessä mainita.

Noh; tämä herra on kuitenkin keskittynyt Etelä-Amerikan Paracas-intiaanien kulttuuriin ja sen myötä dna-testannut joitakin kallolöytöjä, jotka ovatkin Etelä-Amerikalle tunnusomaisia: omituisia, pitkänomaisia kalloja, joista osan on todennettu olevan keinotekoisesti aikaansaatuja.

Maya-intiaanien käyttämiä tapoja/WikimediaCommons).

Tällainen tapa oli tosiaankin käytössä muinaisina aikoina (jostakin käsittämättömästä syystä), että vastasyntyneen kalloa alettiin muodostaa pitkänomaiseksi ensimmäisen elinvuoden aikana. Tällainen pitkulainen kallonmuoto saatiin aikaan, kun kalloa joko sidottiin kankailla tai sitten muokattiin puulevyillä aikana, jolloin vauvan kallon saumat eivät vielä olleet kasvaneet yhteen. Tällainen menetelmä on nykyihmisen ajatuksissa hirvittävän brutaali; mutta ainakaan tällaisesta toiminnasta ei ole tutkijoiden mukaan aiheutunut haittaa lapsen kehitykselle. Tällaista kallojen muokkausta ja sidontaa on löytynyt muualtakin maailmasta (Egypti-Kiina-Eurooppa), ja Akka ihmetteleekin vain kysymystä WTF-miksi-mitä järkeä. Miten tällainen tekniikka on keksitty ympäri maailmaa?

Noh, anyway, nämä Herra Foersterin Paracas-intiaanien kallotestaukset viittaavat vahvimmin Kaspianmeren alueen dna:han, joten joitakin todisteita maailmaa valloittaneista ihmisistä on kuitenkin olemassa tämänkin myötä. Tämä äijä mainostaa kirjojaan ja matkojaan videoidensa myötä, mutta Akka sietää tällaisenkin toiminnan äijän ollessa niin kovin symppis ja lempeä-ääninen. Lisäksi lentopelkoisen on mukavaa katsoa näitä muinaisia, hermeettisiä raunioita ihan kotisohvalta käsin.

Elongated Skull Phenomenon: Global Presence, DNA Analysis, Blood Type Anomalies And More – YouTube

Kun puhutaan useista kymmenistä tuhansista vuosista, niin onhan se nyt oletettuakin, että ihmiset painelevat menemään eteenpäin. Jos ei sopivaa kulkupeliä ole ollut olemassa, niin sellaista aletaan kehitellä; ja kantapään kautta on varmasti opittukin: “Nope, tuo vene upotti kaikki… ruvetaas taas miettimään, josko olis parempaa matskua veneisiin saatavilla, kuulkaas…!”

Nykypäivänä tällainen toiminta jatkuu edelleen: sähköpolkupyörät ja -scootit/skuutit ovat valloittaneet maailmaa muutamien vuosien aikana. Antiikin ajan olympiamotto “Citius, Altius, Fortius” eli “nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin” muutettiin jo viime vuonna lisäämällä perään sana “Communis = yhdessä.” Give me a break!!

Nykypäivään sopiva motto olisi “V*ttu, eteenpäin – ja helposti.”

Wrightin veljekset Orville ja Wilbur lensivät ensimmäistä kertaa lentokoneillaan joulukuun 17. päivänä v. 1903. Ensimmäinen lento kantoi 36 metriä ja kesti 12 sekuntia, toinen lento samana päivänä kantoi jo 259 metriä.

Kukaan ennen heitä ei koskaan ollut päättänyt päästä eteenpäin keinolla millä hyvänsä, eihän?? Never?

(Airways Magazine).

“PIENI OTTAA MARJAN MAASTA…

… mutta suuri ei tähtiä taivaalta.” Tämä on vanha suomalainen sanonta, jonka alkuperästä Akalla ei ole hajuakaan.

Tässä tapauksessa nämä pienet huru-ukot eivät poimi marjoja, vaan SIENIÄ. Hmm…

Pituudella ei ole väliä, kuulemma. Kyllä vain on, väittää Akka kaivaessaan esiin keittiöjakkaran ylettyäkseen keittiön ylähyllylle, jonne joku pidempi ihminen on taas sijoittanut sen parhaan uunivuoan. Tämä ihminen on saattanut olla kuka tahansa, sillä kaikki ihmiset ovat keskimäärin Akkaa pidempiä.

Nykypäivänä suomalaismiesten keskipituus on n. 178 cm ja naisten noin 168 cm, mutta muualla maailmassa keskivertoarvot heittelevät maasta ja ympäristöstä riippuen paljonkin. Alankomaalaiset miehet ovat maailman pisimpiä 183 cm:n pituudellaan, pisimmät naiset puolestaan löytyvät Latviasta (170 cm). Terveisiä vaan sinne yläilmoihin, toivottaa Akka!

Amsterdam/Alankomaat.

Onkin aiheellista kysyä kuka-mitä-häh eli kuinka pitkiä ihmislajit ovat olleet menneinä aikoina ja MIKSI? On tunnettua, että teollistumisen myötä ravinto alkoi monipuolistua ja hygieniataso parantua, joten viimeisten 150:n vuoden ajan kasvusuunta on ollut kohoava. Mutta: mistäpä mitasta lähtien ihmislajit ovat alkaneet kasvaa?

Varhaisimmat australopithecus afarensikset (3-4 milj. v. sitten) olivat pituudeltaan n. 130 cm, homo ergasterit (2 milj. v. myöhemmin) noin 165 cm. Meni sitten pari miljoonaa vuotta saada lisää pituutta perusviivoittimen verran, hah!

Euroopassa 200 000-700 000 vuotta sitten eläneet homo heidelbergensikset olivat pituudeltaan n. 170-180/160 cm pitkiä (mies/nainen). Neandertalilaiset olivat näistä lukemista n. 10 cm lyhyempiä, kun taas varhaiset homo sapiensit (cro-magnonin ihmiset) ylsivät heidelbergensiksen lukemiin. Merkittävä poikkeama pituuksissa löytyy floresinihmisiltä; hobiteilta, jotka asustelivat Floresin saarella Indonesiassa jo peräti 190 000 vuotta sitten. Nämä lilliputit olivat noin metrin mittaisia, joten Akkakin yltäisi taputtelemaan heidän päälakeaan vahingoniloisesti nauraen. Hah, kerrankin voisi osoittaa ilkikurista ylemmyyttä! (Hyi Akka, hanki parempia huvituksia…)

(Sci-News.com)

Noin 10 000 vuotta sitten pituudet lähtivät kuitenkin luisumaan alamäkeen. Ja miksi? Syiksi on esitetty ilmastonmuutosta ja maanviljelyyn siirtymistä, jolloin proteiinipitoinen ruokavalio väheni. Muinaiset esi-isämme olivat siis ensimmäisiä pullamössöihmisiä, jotka puputtivat viljaa ja kasviksia lihan ja kalan sijasta. Useiden tuhansien vuosien ajan olikin tavanomaista, että kulttuurista riippumatta yläluokan ihmiset olivat pidempiä, kuin tavalliset pulliaiset. Parempi ruokavalio, nääs…

Vielä keskiajalla ihmisten keskipituus huiteli yli 170 cm:ssa, mutta keskipituus 1600-1800-luvuilla oli tippunut jo n. 160-165 cm:iin. Tämä seikka on vallan hyvin nähtävissä tuon ajan rakennuksissa, kun ovien kamanat ja kattojen korkeudet ovat paljon nykypäiviä matalammalla. Samoin noilta ajoilta säilyneet vaatteet ja huonekalut ovat usein tavallista pienempiä. Useina vuosisatoina pituuden nousuihin ja laskuihin ovat vaikuttaneet sääolot ja tautiepidemiat, jotka osaltaan ovat aiheuttaneet pitkäänkin jatkuneita muutoksia ruokavaliossa ja elinolosuhteissa.

Ranskalaista muotia v. 1847.

Pituus lähti siis kuitenkin uudestaan kasvuun teollistumisen jälkeen, kun elinolot paranivat ja monipuolisempaa ravintoa oli tavallisellekin kaduntallaajalle saatavilla.

Nyt 2000-luvun aikana on huomattu, että ihmisen geneettinen maksimipituus on saavutettu – meistä ei siis koskaan kehity yhä pidempiä ja pidempiä, mutta tämä seikka vaihtelee suuresti asuinpaikasta riippuen. Keskimääräiset pituudet kasvavat edelleen esim. joissakin Aasian maissa, mutta länsimaalaisittain pituuden keskiarvot pysyvät kutakuinkin samanlaisina.

Väinö Myllyrinne ja tavisäijiä.

Ihmislajia kuvataan eri tilastoilla aina keskivertoihmisenä, jota ei ole olemassakaan (varsinkin, jos kysymys on housunlahkeiden pituudesta!), joten onkin hauska tutustua joihinkin tästä poikkeaviin tapauksiin. Akka ei ainakaan tiennyt Suomen kaikkien aikojen pisintä miestä, Väinö Myllyrinnettä (1909-1963), joka olikin peräti n. 248 cm pitkä.

Robert Wadlow isänsä kanssa ennen v. 1940.

Maailman pisin mies, Robert Wadlow (1918-1940), lienee kuitenkin useimmille tuttu. Tämä 272 cm pitkä mies eli vain 22-vuotiaaksi kuollen lopulta verenmyrkytykseen.

Trijntje Keever v. 1633/tuntematon taiteilija.

Maailman pisin nainen puolestaan lienee ollut alankomaalainen Trijntje Keever (1616-1633). Tämä 255 cm pitkä tyttö kuoli vain 17-vuotiaana syöpään, mutta sitä ennen häntäkin ehdittiin kierrättää friikkisirkuksissa näytillä, kuten useimpia muitakin hänen kaltaisiaan “poikkeavuuksia.” Yksi kuuluisin tällaisista pirulaisista lienee P. T. Barnum, joka palkkasi useita “kummajaisia” kiertäviin sirkuksiinsa ja museoihinsa 1800-luvun Amerikassa. Tämän hepun toiminta oli jokseenkin kyseenalaista kaikenlaisine feikkihirviöineen, puhumattakaan työntekijöidensä ihmisarvon polkemisesta.

P.T. Barnum’s 13 Most Famous And Incredible Oddities (allthatsinteresting.com)

Noh, ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin: hänen kiertueillaan Anna Heining Swan (241 cm) tapasi tulevan aviomiehensä Martin Van Buren Batesin (236 cm). Tämän parin avioiduttua v. 1871 heidät julistettiinkin maailman pisimmäksi aviopariksi. Jopa itse Englannin kuningatar Victoria muisti hääparia lahjoittaen heille kaksi (tavallista kokoa suurempaa) kultakelloa. Valitettavasti parin kaksi lasta menehtyivät pian synnytysten jälkeen, joten he jäivät lopulta lapsettomiksi (jep, lapset olivat syntyessään suurikokoisia: yli 8 ja 10 kg). Anna kuoli vain 41-vuotiaana v. 1888, kun Martin taasen kuoli 81-vuotiaana v. 1919. R.I.P koko perhe.

Anna, Martin ja tavisäijä.

Akka näkee sielunsa silmin, kuinka tämä herra Martin rakensi vaimolleen ja itselleen normaalikokoa suurempaa kotitaloa Sevilleen, Ohioon. Tässä talossa seinäkorkeus oli peräti 4,3 metriä ja ovien korkeuskin 2,4 metriä. Lisäksi palveluskunnalle rakennettiin “normaalikokoinen” talo samalle tontille. Tämä Annan ja Martinin kotitalo tuhoutui sittemmin tulipalossa, ja sen paikalla sijaitsee nykyään Sevillen historiallinen museo. Tästä olisikin enää puuttunut se, että avioparin sirkuselämän lisäksi heidän talostaan olisi seuraavaksi tullut turistien töllistelyn kohde! Aargh ja damn-you-people! P. T. Barnum rikastui jo ihan tarpeeksi “kummajaistensa” kustannuksella, joten tässä tapauksessa haaskalintuja ei tosiaankaan olisi enää tarvittukaan!

Seville Historical Society – Google Maps

Kaikenlaisiin, koskettaviin elämänkohtaloihin Akka aina törmääkin tonkiessaan internetin loputonta mutaläjää. Tämä P. T. Barnum on asia erikseen, moinen mato ihmiseksi saa jäädä omaan arvoonsa. Akalla on kuitenkin sentään tarpeeksi älliä päässään, ettei googlaile hakusanoilla “size DOES matter,” hah!

Mutta mutta: oliko Napoleonilla tosiaan alemmuuskompleksi pienuudestaan, kuten on väitetty? Eipäs ollutkaan: Napsku oli 173 cm pitkä eli ihan perusäijän kokoinen, ellei jopa hivenen pidempikin. Aiemmin mainittu kuningatar Victoria oli puolestaan 152 cm; paljon valtaa pienessä paketissa!

Kuningatar Victoria v. 1861(Charles Clifford).

Pisin egyptiläinen faarao löydettiin v. 1901: faarao Sa-Nakht hallitsi 2700-luvulla eaa. ja hänen pituudekseen on mitattu 1,987 m! Mahtoi siinä tavallisen kivenhakkaajan lannevaate tutista tällaisen kaksimetrisen jumaluuden edessä! “Yes, boss, pilkon ihan mitä kiviä tahansa, boss!”

Akka ei puolestaan pilko mitään, jos se-paras-uunivuoka on ylähyllyllä. Keittiöjakkarakin katosi mystisesti, ihan itsekseen se lähti kävelemään ovesta ulos. Pitäkää ylähyllynne, te kaikki yli satakuuskytsenttiset heinäseipäät. Niille hyllyille voi asetella kaikenlaista kivaa, kuten… äh…! Ei niillä hyllyillä ole mitään virkaa, te perhanan keittiösuunnittelijat!!

Tästäkin kuvasta se keittiöjakkara on lähtenyt kävelemään…

Edit. Korjattu tieto, jonka mukaan Anna Heining Swan olisi ollut 241 metriä pitkä. Harmillinen virhe, mutta hyvät naurut kuitenkin… Näin sitä ihminen tulee sokeaksi tekstilleen (mutta ei niille kirotuille ylähyllyille).

MUUMIOLAPSIA MENNEISYYDESTÄ

Nykypäivänä koulutusvelvollisuutta on pidennetty 18 vuoteen, joten enää ei riitä se, että peruskoulun jälkeen voi lähteä interrailille Eurooppaan tai mennä välivuodeksi töihin. Nope, kouluun on mentävä, olkoon se koulu sitten mikä tahansa.

Inkojen valtakunnassa Etelä-Amerikan länsirannikolla asiat olivat toisin useiden vuosisatojen ajan: jumalien ja sääolosuhteiden takia uhrattiin useita lapsiuhreja, iältään n. 8-16-vuotiaita. Koko yhteisölle ja uhrattavien lasten perheille tällainen “valituksi tuleminen” oli suuri kunnia. Tätä rituaalia varten lapset valittiin jo noin vuotta aikaisemmin, jolloin heidät vietiin inkojen pääkaupunkiin Cuscoon valmistautumaan tätä pyhää tehtävää varten.

Mistä tiedämme tällaisen seikan? Siitä, että näitä korkeilta vuorilta löytyneitä lapsimuumioita on tutkittu nykyajan menetelmillä hyvinkin tarkoin. Lapsia on tosiaankin löydetty korkeilta vuorenhuipuilta onkaloihin kaivettuina ja haudattuina, jolloin ilmanalan hapen vähyys ja kylmät lämpötilat ovat säilyttäneet ruumiit ällistyttävän hyväkuntoisina. Näiden muumioiden ansiosta tiedämme, että näitä valittuja ruokittiin tavallista kansaa paremmin mm. lihan, kalan ja erilaisten kasvisten myötä, kun tavallinen kansa söi samaan aikaan käytännössä pelkästään peltojensa tuotoksia. Näitä valittuja lapsiuhreja ruokittiin siis tarkoituksellisesti paremmin.

Voi hyvin kuvitella, kuinka tällaista valittua lasta viedään käsipuolesta (jopa perheen toimesta) Cuscoon valituille uhreille tarkoitettuun pyhättöön. Tällainenhan valinta oli perheelle ja lapselle suuri kunnia. Paitsi… jos satuit olemaan n. 12-16-vuotias tyttö. Tämän ikäisiä tyttöjä sijoitettiin pyhättöön tätä “capacocha”-rituaalia varten, mutta kuten tunnettua; kaikki eivät voi tulla valituiksi. Nämä onnettomat, muut lapset annettiin sitten lahjavaimoiksi tai orjiksi valloittajille tai viereisten kaupunkien tärkeille miehille. Joistakin heistä tuli papittaria, jotka jäivät palvelemaan esim. auringon jumalaa Intiä.

Mitä tapahtui lapsen tultua valituksi uhriksi? Etukäteen suoritettiin varmastikin useita seremonioita ja rituaaleja, ennen kuin papisto, osa kaupunginväestä ja lapsen sukulaisista koostuva joukko alkoi taivaltaa jopa useiden satojen kilometrien matkaa kaikista pyhimmille vuorille.

Tällaisiin uhrauksiin ryhdyttiin, kun haluttiin lepyttää jumalia joko kuivuuden, sadon epäonnistumisen tai muiden luonnonkatastrofien takia. Kuten sanottua, näitä uhreja seurasi suuri joukkio ihmisiä, jotka saattelivat uhria hänen viimeiselle matkalleen. Perille päästyään todennäköisesti papiston edustajat huumasivat lapsen maissioluella (chicha) ja kokapensaan lehdillä. Erään lapsimuumion suusta on löydetty näitä osittain pureskeltuja lehtiä, jotka auttavat nykypäivänkin inkojen perillisiä selviytymään korkeissa olosuhteissa.

Tutkimusten perusteella tiedämme, etteivät nämä lapset kokeneet kuitenkaan väkivaltaista kuolemaa, vaan he menehtyivät nukkuessaan -ennen pitkää- kylmissä olosuhteissa. Ainoastaan yhden päästä on löydetty lyömisjälki, eikä sitä osata selittää millään tavalla. Ehkä tämä onneton raukka alkoi havahtua, ja joku seurueeseen kuulunut perheenjäsen menetti hermonsa ja edesauttoi lapsen menehtymistä omalla tavallaan. Tällainen skenaario on varsin surullista ajateltavaa.

Tämä yksilö, Juanitaksi nimetty, löydettiin v. 1995 perulaisen tulivuoren rinteiltä. Hänen kuolinajakseen on arvioitu n. 1450-1480 jaa.

Juanita löydettiin, kun tulivuorenpurkaus sulatti jäätä hänen ikuiseksi tarkoitetun hautansa ympäriltä. Samasta syystä samalta alueelta löydettiin myöhemmin myös tyttö- ja poikauhri. Tällaiset parilöydöt ovat yleisiä; jostakin syystä tyttö ja poika saatettiin uhrata samaan aikaan.

Tulivuoren yhteydestä löydettiin myös ehkä kuuluisin inkatyttö v. 1999, nimeltään Llullaillacon neito. Tämä n. 15-vuotias tyttö näyttää edelleen vain nukahtaneen kesken läksyjenteon (joita ei koskaan ollut olemassakaan).

Tätä teiniä on tutkittu tarkasti, mutta samasta paikasta löytyneet tyttö ja poika ovat jääneet vähemmälle huomiolle mediassa. Nämä lapset olivat neitoa nuorempia, ja ehkäpä tutkimus onkin keskittynyt enemmän tähän teiniin, sillä hänen hiuksistaan ja luustostaan on todettu jopa kahden vuoden aikana tapahtunutta käyttöä sekä oluen että kokapensaiden osalta. Tämä tyttö on siis ollut todella tärkeä yhteisölleen ja häntä on “valmisteltu” uhraukseen. Tytöllä oli löydettäessä päässään upea sulkapäähine, jonka tekemiseen on kulunut aikaa ja vaivaa, joten tämä neito on tosiaankin saattanut olla auringonjumala Intin tärkein uhri.

Inkojen tieverkostoa ja nykyisiä kaupunkeja.

Näitä tietoja ja tutkimuksia tarkastellessa mieleen hiipii surumielinen sävy siitä, että tällainen toiminta on tosiaankin ollut hyväksyttävää jopa vain noin 500-600 vuotta sitten. Samalla täytyy kuitenkin ymmärtää se, että tuolloiseen kulttuuriin ja maailmankuvaan kuuluivat jumalat, jotka sijaitsivat taivaalla (aurinko ja kuu), sillä eihän kukaan voinut tietää, mitä nämä taivaan pallukat olivat. Monien alkuperäiskansojen uskonnot ovatkin olleet keskittyneitä juurikin aurinko- ja kuukulttiin. Nykyihmisen on todellakin vaikea ymmärtää, millaista on nähdä maailma sellaisena, kuinka se joskus näyttäytyi: aamuisin aurinko nousee ja illan aikana sen tuoma valo katoaa.

Tilalle nousee kuu, joka muuttaa muotoaan tämän tästä. Akka ei voi muuta kuin aavistella, mitä on muinaisen ukon/akan mielessä liikkunut katsellessaan tätä kummallista näkymää vuosisadoista -vuosituhansista- toiseen. Jonkinlainen järjestys maailmankuvaan oli kuitenkin luotava ja se perustui nimenomaan taivaankappaleisiin, jotka liikkuivat kuitenkin lähes järjestelmällisesti vuodesta toiseen. Vasta myöhemmin keksittiin kuitenkin käsite AIKA ja varsinkin sen kuluminen. Tämä määritelmä ja sen tulkinta ovat edelleen kesken, vaikka monet teoreettiset fyysikot sitä yrittävät ymmärtää.

Toisaalta on lohduttavaa ajatella, että nämä valitut lapset tiesivät olevansa niitä harvoja valittuja, jotka tosiaankin lähetettiin tuonpuoleiseen jumalten huomaan armollisella tavalla. Nuo lapset eivät kuitenkaan kuolleet väkivallan seurauksena (kuten lukuisissa sodissa myöhemmin), vaan he tiesivät rituaalien merkityksen tuolloisessa yhteisössä ja kulttuurissa. Ehkä he kuolivat ajatellen perhettään ja läheisiään, ja ajattelivat olevansa yhteisönsä pelastajia kuolemansa hetkellä.

Akka huokaa syvän huokauksen näiden lapsiuhrien edessä; uskonnon puolesta on tehty hirveitä virheitä koko historian ajan, olkoon uskonto mikä tahansa. Ihan samalla tavalla on harjoitettu uhraamista Euroopassa samoina aikoina, puhumattakaan kristinuskon virheistä. “Heitetäänpäs pari noitaa roviolle tästä, eikös vaan, pojat?”

Yeah, näistä asioista pitäisi peräti kirjoittaa joitakin kirjoja. “Ai mitä? Ai, niitä on miljoonittain? No s*it, Sherlock!”

ALASTOMIA NAISIA (KLIK!) JA HIRVIELÄIMIÄ (EI-KLIK!)

Maailman tunnetuimmasta, ihmistä esittävästä patsaasta voidaan olla montaa mieltä – riippuen tietenkin siitä, mistä päin maailmaa ihminen tätä asiaa katsoo. Jenkeille Vapaudenpatsas ja Mount Rushmoren presidentit ovat tuttuja, mutta buddhalaisille tärkein ja tunnetuin lienee jokin lukuisista Buddha-patsaista… ja niitähän riittää. Etelä-Amerikan Kristus-patsas ja Pääsiäissaaren moai-patsaat ovat tietenkin legendaarisia, nekin. Akkaa ei nyt kiinnosta nämä “modernit” esimerkit ollenkaan, vaan Akan on taas (jostakin kummallisesta syystä) ujutettava kätensä pidemmälle historian rectumiin… no nih, tulipas taas mieltäylentävä termi…!

Mount Rushmore, Etelä-Dakota, USA.

Peräti 230 000 vuoden takaa on löydetty kaksi patsasta, jotka ovat tällä hetkellä kiistanalaisia. Israelin Berekhat-Ramin venus ja Marokon Tan-Tanin venus ovat vanhimmat figuurit, mikäli ne todellakin ovat ihmisen muovaamia. Löydöt ovat kiistanalaisia, sillä osa tutkijoista uskoo niiden olevan eroosion muovaamia eikä niitä täten lasketa ihmisen aikaansaannoksiksi.

Berekhat-Ramin venus, Israel.

Vaikka kalliotaidetta alettiinkin tehdä jo n. 80 000 vuotta sitten, vanhimmat varmasti ihmistä esittävät patsaat löytyvät vasta n. 40 000 vuoden takaa.

V. 2008 Saksasta löydettiin Hohler Felsin venus, iältään 35-40 000 vuotta. Tämä hahmo kuuluu naisfiguureihin, joita on löydetty Euroopasta ja Siperiasta yhteensä n. 200. Näitä patsaita yhdistää runsas muoto sekä kasvojen ja raajojen puuttuminen/alkeellisuus. Onkin arveltu, että patsaat ovat pienikokoisuudestaan johtuen jonkinlaisia hedelmällisyysamuletteja. Hohlerin venuksessa pään paikalla on lenkki, joten tätä mammutinluusta tehtyä figuriinia on käytetty nahkanauhassa riipuksena.

Hohler Felsin venus (sivusta ja edestä) ja eläinfiguureja.

Samanikäinen patsas on myöskin saksalainen “Leijonamies”-patsas, joka on samalla vanhin zoomorfinen figuriini (yhdistelmä ihmistä ja eläintä). Tämäkin esine on kaiverrettu mammutinluusta ja sen ikä on n. 27-31 000 vuotta.

Löwenmensch/Leijonamies.

Vanhin keraaminen veistos on Dolni Vestonicen venus, joka löydettiin Tsekeistä v. 1925. Tämä hahmo on poltettu alhaisissa lämpötiloissa 25-29 000 vuotta sitten ja sen pinnalta on löytynyt lapsen jättämä sormenjälki. Ehkä tämä lapsi kiikutti hahmon poltettavaksi jättäen näin jälkensä historiaan!

Dolni Vestonicen venus.

Tunnetuin kaikista venuksista on tietenkin Willendorfin venus, joka on iältään n. 30 000 vuotta. Tämä uhkea täti on kaiverrettu kalkkikivestä ja viimeisimmät tutkimukset kertovat, että alun perin patsaan materiaali on tuotu pohjoisesta Italiasta Itävaltaan, josta patsas sittemmin löytyi. Tämä useiden satojen kilometrien matka osoittaa, että noina aikoina ihmiset liikkuivat pitkiäkin matkoja ympäri Eurooppaa.

Willendorfin venus eri puolilta kuvattuna.

Lausselin venus löydettiin Ranskasta, ja tämä venus on kaiverrettu kalkkikiveen reliefinä n. 20 000 vuotta sitten. Kuviossa on jälkiä punaokrasta; väriaineesta, jota on löydetty myös monien hautausten yhteydessä mm. luurangoista. Tässä kuviossa naishahmo pitelee sarvea, johon on merkitty 13 viivaa. Tämän uskotaan liittyvän joko kuukalenteriin tai menstruaatioon, mutta eihän tätä voi kukaan lopullisesti tietää. Ehkä viivat ovat vain koristeita tai… ehkä viivat näyttävät naisen tekemiä kaatoja (ihmisten/saaliseläinten)! Mene ja tiedä…

Lausselin venus.

Tutkijat ovat lisäksi havainneet näiden naishahmojen runsauden liittyvän jäätiköiden etenemiseen: mitä enemmän jäätä, sitä runsaampia hahmoja tuolta ajanjaksolta löytyy. Onkin siis arveltu, että hahmot ovat nimenomaan olleet “taikakaluja” tai jumalhahmoja, joilla on yritetty ylläpitää esim. raskaana olevien naisten hyvinvointia aikana, jolloin ravintoa oli niukasti saatavilla. Tämä kuulostaa ihan järkevältä, jos yrittää ajatella asiaa kivikauden ihmisen näkökulmasta. Tällaisia reheviä naisia ei tosiaankaan luontaisesti ollut olemassa, kun olosuhteet olivat kylmät ja karmeat.

Onkin siis kysyttävä: miksi näiden venusten löytöpaikoilta löytyy myös huomattavia määriä eläinveistoksia? Ehkäpä juuri samasta syystä, eläinhahmoilla voitiin esim. toivoa hyvää metsästysonnea. Esim. Vogelherdin luolasta, Saksasta, on löydetty n . 30 000 vuotta vanhoja eläinpatsaita, jotka esittävät hevosia, mammutteja ja luolaleijonia. Nämä figuurit on kaiverrettu hyvin taidokkaasti mammutinluusta.

Vogelherdin luolan mammutti.

Hyönteisenpistoa-nuoleva-biisoni on vipukeihään heittovivun palanen n. 15 000:n vuoden takaa. Tämä upea reliefi löydettiin Ranskasta ja materiaalina tähän käytännölliseen -mutta samalla esteettiseen- työkaluun on käytetty hirvieläimen sarvea. Vipukeihäällä aseeseen saatiin tavallista suurempi lähtönopeus, joten saaliseläintä ei tarvinnut jallittaa “silmästä silmään.”

Bison Licking Insect Bite.

Ranskasta löydettiin toinenkin, kuuluisa veistos “uivat hirvet/porot.” Tässä taideteoksessa uivaa naarasporoa seuraa urosporo mammutin syöksyhampaasta tehdyssä kuvaelmassa. Miksiköhän uros seuraa naarasta? Onko tarkoituksena virkistäytyä uimalla ja sen jälkeen suunnata rannalle mukavalle piknikille? Yeah, todellakin…!

Swimming reindeer.

Nyt kun päästiin hirvi-poro-teemaan, täytyy ehdottomasti mainita Huittisten hirvenpää. Tämä kaunis esine on kaiverrettu vuolukivestä ja on iältään n. 8000-9000 vuotta vanha, ollen täten Suomen vanhin kiviveistos. Esineen läpi kulkee reikä puuvartta varten, joten se on saattanut olla rituaalisauvan koriste. Tämä hirvi löytyi perisuomalaisesti perunapellon kaivamisen yhteydessä v. 1904.

Huittisten hirvenpää/Finna.

Tältä samalta ajanjaksolta (n. 9000 vuoden takaa) löytyy myös vanhimmat, lähes-luonnollista-kokoa olevat ihmishahmot. Jordanian Ain Ghazalin patsaiksi kutsutaan 32:a kalkkikivikipsistä tehtyä ihmishahmoa, joista osa on kaksipäisiä rintakuvia. Miksi, oi miksi; voisi tässä epätoivoinen maallikko kysyä vaikeroiden…!

Ain Ghazal, Jordan Archeological Museum.

Näiden hahmojen kasvojen muotoiluun on käytetty aikaa ja silmät ovatkin ilmeikkäät. Onkin hauska ajatella, että nämä patsaat olisivat oikeita muotokuvia tuolloin eläneistä ihmisistä, eivätkä vain symbolisia jumalhahmoja.

Noh, joka tapauksessa nämä ovat Akan mittapuulla maailman vanhimpia mallinukkeja, hah!

Että tässä niitä alastomia naisia tällä erää. Akka pahoittelee tuottaessaan joillekuille pettymyksen… paitsi pervoille, jotka sattuvat innostumaan tällaisista naisfiguriineista. Hyi; hävetkää, mokomat! Akka ei ota edes puheeksi näitä eläinhahmoja tässä yhteydessä…!

Charging Bull, New York/Arturo Di Modica.

ÖKYVENEITÄ JA SAUNALAUTTOJA

Jostakin kumman syystä on viime aikoina uutisoitu kaikenlaisista veneistä. Onkohan syynä lähestyvä purjehduskausi vai ihan jokin muu syy, hmm…? Akka päätti tutkia tarkemmin maailmalta löytyneitä, vanhoja pursia ihan mielenkiinnosta. Milloin ihmiset ovat alkaneet liikkua mantereilta saarille, tai peräti meren yli toiseen “maahan?”

Tutkijat George Ferentinos ja Thomas Strasser ovat varmoja siitä, että Välimerellä on vesiteitse kuljettu jo n. 130 000-100 000 vuotta sitten, sillä Kreikan mantereelta ja sen useilta saarilta on löydetty samanlaisia kivityökaluja. Kreetalta löytyneet vanhimmat työkalut on viety saarelle neandertalilaisten toimesta, sillä saari on ollut irrallaan mantereesta jo viisi miljoonaa vuotta.

Puisia aluksia tältä ajalta ei ole löydetty, sillä n. 10 000 vuotta sitten merenpinta alkoi nousta voimakkaasti jääkauden alkaessa hellittää. Merenpinta nousi lopulta peräti 130 metriä. Useimmat tuon aikaiset luksusjahdit ovat siis jääneet syvälle meriin ja järviin pohjalietteen uumeniin ja ajan myötä lahonneet. Floresin saarelta Indonesiasta on löydetty kivityökaluja miljoonan vuoden takaa, joten onkin todennäköistä, että vesialueita on osattu ylittää jo ennen Välimeren alueen löytöjäkin.

Vanhin, säilynyt alus on löydetty Pessen kylästä, Alankomaista. Tämä Pessenin mäntyruuhi löydettiin moottoritien rakennustöiden yhteydessä v. 1955, ja se on rakennettu vuosien 8040-7510 eaa. välillä. Tämä ruuhi on siis peräti jo n. 10 000 vuotta vanha! Ruuhi on pituudeltaan 2,94 m ja leveydeltään 44 cm, joten kovinkaan iso karpaasi ei tämän kyytiin ole mahtunut. Nigeriasta ja Etelä-Koreasta on löydetty n. 8000 vuotta vanhat ruuhet, joista nigerialainen on peräti 8,5 metriä pitkä.

Pessenin ruuhi.

(Cut the crap, Akka, ja mainitse jo se Khufu!!) Khufun aurinkolaiva Egyptissä on tietenkin aivan käsittämätön mestariteos: tämä 43,4-metrinen alus kaivettiin esiin pyramidin vierestä v. 1954, ja sen ikä on n. 4500 vuotta. Alus koottiin 1224:sta palasesta, joten puuhaa riitti pitkäksi aikaa! Kyllä tällä paatilla faarao Khufun kelpasi purjehtia tuonpuoleiseen!

Khufun aurinkolaiva entisessä sijaintipaikassaan pyramidin vierellä.

Aurinkolaiva on siirretty Suureen egyptiläiseen museoon, jonka avajaisia juhlittaneen tämän vuoden marraskuussa. Tämän museon rakennus on maksanut hulppeat 795 miljoonaa dollaria, ja vuonna 2021 järjestetty muumioidensiirto-paraati maksoi useita miljoonia. Tässä hermeettisessä spektaakkelissa 22 muumiota siirrettiin uuteen museoon soittokuntien ja tanssijoiden säestyksellä. Puheitakin pidettiin ja kaikilla oli mukavaa, kun korona unohdettiin hetkellisesti maailmanlaajuisilla televisioinneilla.

Egyptian mummies paraded through Cairo in ancient rulers procession – YouTube The Telegraph-video 1:30 min.

Seuraavaksi on pakko mainita JEESUS-veneen löytö Israelissa v. 1986. Paikalliset kalastajaveljekset löysivät veneen mutaan hautautuneena Galileanmeren rannalta ja arkeologit ymmärsivät nopeasti, että kyseessä olikin harvinainen löytö. Tämä 8-metrinen vene on ajoitettu rakennetun vuosien 80 eaa.- 50 jaa. välisenä aikana, joten tietenkin tämä on Jeesuksen vene! Ihan varmasti! Tämä vene on 8 metriä pitkä, 2 metriä leveä ja siinä on ollut mastokin purjehdusta varten.

Veneen konservoitu hylky museossa/Ginosar, Israel (LiveScience).

Paattia on korjailtu useaan otteeseen, joten se on saattanut olla käytössä useita vuosikymmeniä – peräti kymmentä eri puulaatua on käytettykin näihin korjauksiin. Hmm… jos Jesse olisi tosiaankin ollut tässä veneessä, eikö hän olisi voinut korjata venettä ihan ilman nikkarointiakin? Hah, anyway, vene on kuitenkin loistolöytö tuolta ajanjaksolta ja veneestä onkin tullut suosittu nähtävyys Yigal Alon Museum:issa Ginosarissa, Israelissa.

Suomesta on löydetty useita ruuhien jäännöksiä, eritoten Saimaan alueelta, mutta mitään niistä ei ole juurikaan ajoitettu. Helsingin Kalliosta löytyi 1950-luvulla seitsemänmetrisen ruuhen jäänteet, joka ajoitettiin vuosille 2800-2500 eaa. Nämä jäänteet ovat sittemmin kadonneet. What? Siis mitä?!

Suomen meriarkeologisen seuran mukaan tällaisten ruuhien käyttö lopulta hiipui, kun tilalle tulivat puukehikkoiset nahkaveneet ja vanhimmaksi esinelöydöksi arvellaankin puista hirvenpäätä 5900-luvulta eaa. Tämä löytö on mahdollisesti ollut nahkapohjaisessa veneessä Rovaniemellä.

Random-tyyppejä veneessä (kun ei näistä ruuhista löydy mitään kuvia).

Vanhimmaksi “hylyksi” kutsutaan Lapurin hylkyä, joka onkin ollut jo ihan …modernia venetyyppiä. Tämä 10-metrinen paatti löytyi 1970-luvulla ja se on ajoitettu rakennetuksi 1200-luvulla. Veneen päälle oli kasattu pari tonnia kiviä, joten alus on nähtävästi tarkoituksellisesti upotettu. Miksiköhän? Ehkä vene haluttiin upottaa taistelun tuoksinassa tai… ehkä vene oli riivattu ja se upotettiin, että siinä asustava pikkupirulainen pysyisi pinnan alla! Ha haa! Alueella sijaitsee toinenkin hylky, jolla on lyhyt ja ytimekäs nimi “Lapurin hylky 2.” Aplodit laajalle ja monimuotoiselle mielikuvitukselle! Tätä hylkyä ei ole ajoitettu.

lapurin hylky | Hakutulokset | Hylyt.net

Oman osansa venelöytöihin tuovat tietenkin kalliomaalaukset, joita Suomestakin on löydetty useita. Esim. Mikkelin Astuvansalmen maalaukset on ajoitettu vuosiin 4000-2200 eaa., ja näissä kuvissa nähdään veneitä hirvien ja ihmishahmojen ohella. Laukaan Saraakallion maalaukset lienevät peräti 6000-7000-vuotiaita, ja tästä kohteesta löytyykin mielenkiintoinen, hirvenpääkokkainen vene ihmisiä kyydissään.

Hirvivene (Retkipaikka.com).

Kyllä sitä on tuhansia vuosia sitten täälläkin painettu menemään vettä myöten, kyllähän yksi kuva vastaa tuhatta sanaa! Johan sen nyt järkikin sanoo, että tuhansien järvien maassa liikuskellaan kalavesillä muutoinkin, kuin rannalla kahlaten.

Vanhin kuvaus veneestä kallion pinnalla löytyy kuitenkin Azerbaidzanista Kaspianmeren rannalta. Täällä sijaitsee 14 000 vuotta vanha kaiverrus, joka kuvaa kaislavenettä.

Efjordenin vuonosta, Pohjois-Norjasta, on myös löytynyt kalliopiirros 10 000 vuoden takaa; tämä kaiverrus kuvaa hylkeennahkapintaista venettä tutkija Jan Magne Gjerden mukaan. Tällaisia veneitä inuiitit käyttävät vielä nykyäänkin, joten veneestä siis tosiaankin lienee kyse.

Kivessä näkyvän kuvion hahmotelma (Smithsonian).

Äh, onkos kiva päästä brassailemaan tällaisilla vanhoilla löydöillä, kun meillä Suomessa ei ikinä löydetä mitään “maailman vanhinta sitä ja tätä?” Akka on kuitenkin sitä mieltä, että meikäläisten veneissä on ollut jo tuhansia vuosia sitten saunoja, niitä ei vaan ole kuvattu mihinkään piirroksiin. Ai miksi ei? Noh, sauna on ollut pyhä paikka, jossa puhdistaudutaan kaikesta pahasta, eikä tällaisia pyhiä paikkoja ole vaan viitsitty piirtää rosoisiin kallioihin. Eli meillä onkin maailman vanhimmat ökyjahdit saunoineen, hah haa! (Jep, ei kannata uskoa ihan kaikkea…)

Arkeologi Pekka Sarvas löysi nämä aiemmin mainitut Astuvansalmen maalaukset v. 1968, ja harvinaisen, jousikätisen naishahmon hän nimesikin osuvasti: “Astuvansalmen Artemis.” Akka on sitä mieltä, että tämä voimakas naishahmo puolustaa oikeuttaan päästä saunaveneeseen seuraavana: “Lähtekää ny jo helekkariin, äijjäät, s’oon mun vuorro ny!”

Astuvansalmen Artemis (Wikimedia).

Johan täältä Suomesta on paineltu saunalautalla menemään Tallinaankin:

Seuraa IL-TV:n suoraa lähetystä: Janne matkustaa saunalautalla Helsingistä Tallinnaan (iltalehti.fi)

Hatunnosto näille hurjapäille! Jep, kyllä se nyt vain on niin, että meillä on maailman parhaat saunalliset veneet/lautat/tynnyrit tai mitkä tahansa kulkupelit, joissa on sauna. Ei me suomalaiset tarvita vesillä kulkemisen aikana mitään elokuvateattereita tai kuntosaleja, meillä on mukavaa muutenkin (kunhan osattaisiin pitää sepalus kiinni veneessä).

Pyörät alle ja baanalle! Tai ponttoonit alle ja vesille!

Että pitäkää vaan tunkkinne ja Jeesus-veneenne, myö lähretähän klapihommihin, sillä:

“Saunaton talo ja akaton huusholli varmimmin ympäri menee.” (Sortavala/Wikisitaatit)

Akan lisäys tähän sanontaan: “Akaton ihan-mikä-tahansa varmimmin ympäri menee.”(Akkalandia/Waikikisitaatit)

ERIKOINEN YLLÄTYS AIKOJEN TAKAA

1700-luvulla Etelä-Siperiassa sijaitsevassa luolassa asusteli ylhäisessä yksinäisyydessään erakko Denis (Dyonisiy). Vähänpä ukko tiesi, että hänen mukaansa nimettäisiin uusi ihmislaji 300 vuotta myöhemmin! Ukko taisi vain asetella muina miehinä ansalankoja ympäristöönsä henkensä pitimiksi, eikä tiennyt ollenkaan, mitä hänen suojaisan luolansa lattian alla piileskeli…!

Luolan sisäänkäynti, Altai/Siperia.

2000-luvulla luolaa alettiin tutkia arkeologien toimesta, ja luolasta paljastuikin neandertalilaisiksi oletettuja ihmisjäännöksiä ja esineistöä. Vanha ukko Denis varmaan hiippaili aaveena luolan katossa ihmettelemässä, että hänenkö nuotionsa pohjia nämä kutsumattomat kaiffarit kaivelivat!

Luolasta löytyi pikkusormen palanen sekä kaksi harvinaisen isokokoista poskihammasta, jotka dna-tutkimusten myötä paljastuivatkin neandertalilaisista ja homo sapiensista poikkeavaksi lajiksi. Tämä uusi laji sai siis nimekseen denisovanihminen. Tässä vaiheessa vanha ukko Denis varmaankin hykerteli tyytyväisenä käsiään hieroen: hän sai lopultakin yksinäisen elämänsä jälkeen tunnustusta osakseen! Sittemmin luolasta löytyi myös neandertalilaisen varvasluu sekä hybridilöytö, joka todisti neandiksen ja denisovan pariutuneen keskenään.

Nuoren denisovalaistytön/-naisen luu.

Kuinka vanhoista löydöistä sitten on kyse? Niin vanhoista, että tutkijoilta meinasi päästä löysät pöksyyn ja vanha ukko Deniskin putosi leijaillessaan persiilleen. Aiemmat arviot sijoittuivat 30-50 000:n vuoden välille, mutta tutkimukset vuodelta 2021 osoittavat vanhimpien luiden ajoittuvan jopa 200 000:n vuoden taakse (LiveScience). Nämä pienet luujäänteet ovatkin vanhimpia, löydettyjä todisteita denisovanihmisestä. Nykyisten melanesialaisten ja australialaisten dna:ssa on jäänteitä denisovalaisista, joten tämä ihmislaji on tosiaankin lähtenyt liikkeelle eikä asettunut paikoilleen asumaan.

Mitä muuta luolasta löydettiin? Luusta ja mammutin syöksyhampaista valmistettuja neuloja, helmiä, riipuksia, patsaita, kivisiä työkaluja ja tietenkin jäänteitä useista eri eläimistä: luolaleijona, mammutti, pikkunisäkkäitä, matelijoita ja lintuja. Onpa luolasta löytynyt peräti strutsin munankuoren palanenkin! Luolassa on siis syöty monipuolisesti saaliseläimiä, jota vanha ukko Denis huokaileekin. “Oispa kerrankin saanut maistaa luolaleijonaa, pentele! Tai edes hyeenaa!”

“Esitän tähän kovaäänisen vastalauseeni koko leijonasuvun puolesta!!”

Neulojen ja riipusten on arvioitu olevan jopa 50-70 000 vuoden takaa, sillä ne löytyivät maakerroksesta, josta löytyi saman ikäisiä fossiileja. Tutkimuksissa todennettiin, että niitä ei ole voitu kaivaa maahan myöhempinä aikoina, sillä maakerrokset olivat täysin koskemattomia. Tämä seikka yksistään on ihmetyttänyt tutkijoita: taidokkaasti linnunluusta tehty 7,6 cm pitkä neula osoittaa tuon aikaiset ihmislajit paljon kehittyneemmiksi, kuin aikaisemmin on luultu.

Esineistöä ja työkaluja (WikimediaCommons).

Eikä tässä vielä kaikki: seuraava löytö päästikin tutkijoille löysät housuun ja Denis-parkakin pyörtyi päästäen ektoplasmaiset löysät spiritualistisiin pöksyihinsä. Luolasta löytyi nimittäin rannekorun puolikas, johon oli selvästikin porattu reikä. Tämän korun iäksi on arvioitu jopa n. 65-70 000 vuotta! Ajoitus on todettu maaperäkerroksesta, josta koru alun perin löytyi.

Korun palanen ja siitä päätelty malli.

Korusta tiedetään hyvinkin paljon: sen koosta on päätelty, että sitä on käyttänyt nainen oikeassa kädessään ja poratussa reiässä on roikkunut nahkanauhassa erillinen riipus. Rengas on tehty klorastroliitista, tumman vihreästä kivestä, jonka lähin löytöpaikka sijaitsee yli 200 km luolasta. Tämä koru on todellinen ihmetys, sillä reiän poraamiseen on tosiaankin tarvittu hyvin nopeasti pyörivää työkalua, jota tutkijat eivät todellakaan osaa selittää. Tähän koruun on siis käytetty aikaa ja vaivaa, joten se lienee ollut erityisen tärkeä kantajalleen. Korun rikkoutuminen ja lukuisat naarmut ja kolhut nahalla kiillotetussa pinnassa voivat kertoa siitä, että koruun (ja sen kantajaan) on voinut kohdistua voimakas isku, mutta tätä seikkaa ei ole virallisesti todistettu.

(TheDailyMail).

No nih: johtopäätöksiä kehiin! Onko siellä luolassa käyneet aikamatkaavat Ryobin tai Makitan (Akka ei saa lahjuksia näiden maininnasta) edustajat porakoneineen ja poranterineen? Miten muuten selitetään “erittäin voimakas, nopeasti pyörivä poranjälki,” joka on jättänyt reikään selviä merkkejään? Tämä menee Akalta ihan yli hilseen. Jos denisovalaiset ovat kuitenkin jo käyttäneet taitavasti tehtyjä neuloja (joiden langansilmissä on samankaltaisia porausjälkiä), niin onko heillä ollut käytössään jonkinlaista tietotaitoa, joka on sittemmin jäänyt unohduksiin? Voiko tällaisia porausjälkiä tehdä esim. valtavan kuumuuden avulla? Nyt äkkiä joku kiviekspertti selittämään tätä asiaa samalla, kun vanha ukko Denis huuhtelee ektoplasmaisia housujaan.

“Varokaa, jätkät! Denisin ektoplasmaa saattaa valua katonrajasta!”

Tämä koru kuuluu tosiaankin sarjaan “Out-Of-Place-Artifact” eli lyhennettynä “OOPArt.” Tällaisiksi löydöiksi kutsutaan esineitä, joiden ei pitäisi sijaintinsa tai ikänsä puolesta olla mahdollisia (nykytietämyksen valossa). Tällaisiin esinelöytöihin lukeutuu mm. Antikytheran kone, Bagdadin patteri ja Denderan lamput. Näistä lisää esim. seuraavissa linkeissä:

The Dendera Lightbulb | Ancient Egypt Online

Scientists May Have Discovered How the Ancient Greeks’ ‘First Computer’ Tracked the Cosmos | Smart News| Smithsonian Magazine

Baghdad Battery – Wikipedia

Foliohattujen mielestä tämäkin koru on alieneiden aikaansaannosta, tietenkin. Akka ei (edelleenkään) ymmärrä, miksi alienit olisivat vaivautuneet tässä tapauksessa avustamaan huippuhienolla teknologiallaan tällaisen korun tekoa samalla, kun näillä muinaisilla ihmisillä oli kuitenkin käytössään vain luusta tai kivestä tehtyjä työkaluja. “Porataanpa tuohon koruun pikkuinen reikä tällä mun hienolla Xyltrr’k -porakoneella, mutta annetaan niiden muuten kaapia noita eläinten nahkoja kivisillä kaapimilla!” Jep, näin sen on täytynyt tosiaankin mennä. Akka odottaa lahjuksia tältä alien-valmisteiselta porakonemerkiltä.

Ehkäpä arkeologien täytyisi vain harkita sitä mahdollisuutta, että nykykäsitys muinaisten ihmislajien alkeellisuudesta on täyttä puppua. Onhan se nyt päivänselvää, että jopa nykyisinkin keksintöjä on syntynyt ihan sattumalta (esim. penisilliini ja post-it -laput). Kymmeniä -jopa satoja tuhansia- vuosia sitten on voinut elää joitakin pellepelottomia, jotka ovat pähkäilleet kaikenlaisten probleemien parissa ja yrityksen ja erehdyksen kautta onnistuneet keksimään erilaisia tapoja duunata juttujaan. “Oho, pärkkeles, mun mammutinposki putos nuotioon… onpas muuten, poijjaat, makoisaa!”

Käsitys neandertalilaisista v. 1909 (SciencePhotoLibrary/Paul D. Steward).

Näille neuloille täytyy kyllä keksiä jokin syy, miten niitä on osattu keksiä ja käyttää… ehkä ajatus on syntynyt vain terävän piikkipensaan lävistäessä omaa ihoa? Ja voila; ajatus on jalostettu pidemmälle!

“Juuh, niinhän se tosiaan kävi. Ajatus kuitenkin syntyi, kun anopinrutjake pisteli meikäläistä jatkuvasti niillä okailla…!”(PopularArchaeology).

Todennäköisesti noin 10 000 vuotta sitten joku keksi senkin, että viikko sitten aurinkoon unohtunut puuro kehittikin mielenkiintoisen sivumaun ja siitä lähtikin kehkeytymään ensimmäinen alkomahooliliike. Tämän seurauksena “shamaanit” alkoivatkin saada merkillisiä näkyjä ja viestejä kaikenlaisilta jumalilta huuruspäissään. Hah haa, näin sitä Akka selittää taas asioita käytännöllisen realistiselta kannalta!

Pitäkää vain tohtorinhattunne päässänne, arvoisat tutkijat, älkääkä kysykö Akalta mitään. Johan tässäkin tekstissä on mainittu sanat “ektoplasma” ja “spiritualistiset pöksyt,” joten katu-uskottavuus on taas onnistuneesti mennyttä!

Vanha ukko Denis jäi puolestaan historiaan, vaikka hänellä ei ollutkaan mitään tekemistä luolalöytöjen kanssa: hän vain onnistui valitsemaan asuinpaikakseen historiallisesti merkittävän luolan siitä mitään tietämättä. “Häh hää ja lällätilää,” kuittailee Denis Akalle ripustaessaan näkymättömiä housujaan näkymättömälle narulle.

KENEN NIMI ON JÄÄNYT HISTORIAAN ENSIMMÄISENÄ?

Olisi ihan loogista ajatella, että jo puhekielen kehityttyä muita yksilöitä olisi alettu jollakin tavalla nimetä; että tuossa menee tuo veemäinen naapuriluolan Murgh ja sen vaimo Kököl. Niiden riiviöipanat Murde ja Turde näkyvät tulevan perässä – ja aina kiljuen. Olikin siis aika ottaa selvää, mistä ajankohdasta lähtien ihmisten nimiä on säilynyt kirjoitetussa muodossa.

Herra-jonka-nimeä-ei-tiedetä-tai-ehkä-peräti-rouva (phys.org).

Tutkijat ovat nykyään yksimielisiä siitä, että vanhin, kirjoitettu nimi löytyi savitauluista muinaisten sumerilaisten asuttamassa Mesopotamiassa (nyk. Irakissa). Nimi toistuu nuolenpääkirjoituksella yhteensä 18 eri taulussa. Nämä savitaulut on ajoitettu n. 3400-3100 väliselle ajalle eaa., joten tämä kaiffari on taatusti ollut tärkeä tyyppi… eli itse asiassa kirjuri.

Tämä Kushim-kirjuri on siis signeerannut kirjoituksiaan omalla nimellään ja aluksi ajateltiinkin, että kyseessä olisi saattanut olla “vain” ammattinimike. Kaverin signeeraus on siis lopulta kuitenkin tulkittu henkilön nimeksi, joten tämä kirjuri pääsee sillä historiankirjoihin. Eräässä esimerkissä mainitaan tämän arvoisan herran kirjoittaneen mm. ohralastien määriä: “29086 mittaa ohraa 37 kuukautta.” Melkein yhtä legendaarista, kuin: “Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle…” Go, Kushim, go!

Yksi savitauluista, jossa näkyy nimi Kushim (vasemman yläreunan palkki ja nuoli alaspäin). Nuolen alapuolella näkyy nähtävästi naispuolisen henkilön sheivausohjeita (Akka pahoittelee tätä tulkintaa).

Hieman nuorempia nimiä löytyy edelleen Mesopotamiasta/Irakista 3200-3100 eaa. Nyt nimiä mainitaankin peräti kolme: orjat En-pap X (myös muodossa Enpap-X) ja Sukkalgir sekä heidän omistajansa Gal-Sal. Nämäkin tyypit jäivät siis historiaan ihan vain sillä, että heidän orja-isäntä-suhteensa merkittiin ruokokynällä savitauluun kirjanpidollisista syistä. Onneksi taulussa ei sentään ollut esim. mainintaa mistään rangaistuksista, kuten “ruoskittu 10 kertaa persuksille.”

Mesopotamia.

Samanikäinen nimi onkin seuraavaksi ihan oikea kunkku: Ylä-Egyptin kuningas Iry Hor n. 3100 eaa. Hänen haudastaan Abydosissa, Egyptissä, löydettiin saviruukkuja koristettuina tällä nimellä. Epäilyksiä herätti kuitenkin se, ettei nimen hieroglyfejä oltu ympäröity kartussilla (suorakaiteen/ovaalin -muotoinen kaiverrus, joka kertoo kyseessä olevan kuningas tai faarao), mutta myöhemmät hieroglyfilöydöt todistavat hänen kuitenkin olleen kuningas.

Iry Hor -nimi ruukussa.

Tämän äijän hautaa tutki v. 1902 kuuluisa egyptologi Flinders Petrie (1853-1942), joka onkin kaikkien itseään kunnioittavien egyptologien guru. Samalta ajalta ja alueelta löytyi myös kuningas/faarao Ka:n hauta esineistöineen, ja tällä kertaa nimi onkin ympäröity kartussilla. Ihan oikea kunkku siis, tämäkin kaveri. Näiden vanhimpien egyptiläisten nimien jälkeen löytöjä onkin jo runsaasti, joten suunnataanpa katse Välimeren toiselle puolelle.

Flinders Petrie.

Heettiläisten kuninkaan Anittan nimi mainitaan sekä taulujen nuolenpääkirjoituksissa että tikarinterään kaiverrettuna 1700-luvulta eaa. Tuolloiset heetit hallitsivat nykyisen Turkin aluetta ja heidät tiedettiinkin sotaisaksi kansaksi. Kuningas Anitta, kuten hänen isänsäkin Pithana mainitaankin nimenomaan eri kaupunkien ja alueiden valloitusten yhteydessä. Nämä tekstit ovatkin varhaisimpia, tunnettuja heetinkielisiä tekstejä.

Tikarinterä ja teksti (Wikipedia).

Mahtoikohan tauluissa lukea: “Ja sit mä, suuri kuninkas Anitta, ryöväsin ja tapoin kaikki siinäkin typerässä kaupungissa, ihan kuten mun faijakin ryöväs ja tappo kaikki siinä viereisessä läävässä. Hä hää, ja sit me naurettiin ittemme kipiäksi ja rellestettiin koko seuraava viikko! Tämän kirjuutti superkunkku Anitta! Te muut ootte ihan tyhmiä!” Tämä olisi hauska tietää, sillä heettiläisten historia vaikuttaa tosiaankin hyvin sotaisalta.

Entäpä pallon toisella puolella, löytyykö Amerikoista mitään nimiä? Kyllä vain, mutta vasta 90-luvulta jaa. löytyy Yax Ehb Xook -niminen hallitsija, jonka uskotaan ehkä perustaneen mayakaupunki Tikalin. Tästä herrasta ei tiedetä oikein mitään, mutta hänen hallitsijakautensa ajankohta on laskettu muiden, myöhempien ja paremmin tunnettujen mayahallitsijoiden mukaan. Tämän äijän nimi on kuitenkin kaiverrettu jadesta tehtyyn korvakoruun, joten tämä on varhaisin kirjoitettu nimi arkeologisissa maya-kaivauksissa. Tyypin nimi voidaan kirjoittaa myös muodoissa Yax Moch Xok tai Yax Chakte’l Xok. Jep, brassaile vaan nimilläsi ihan rauhassa, dude!

Tikal, Guatemala.

Mutta, mutta… tästä aiheesta herääkin kysymys, minkälaisia symboleita voidaan pitää niminä eli mitä hyväksytään viralliseksi kirjoitukseksi? Mm. Jiahusta, Kiinasta, löytyneistä simpukan- ja kilpikonnankuorista on löydetty piktogrammeja, joita voisi epäillä kirjoitusmerkeiksi. Nämä löydöt on ajoitettu vuosiin 7000 – 5800 eaa. Kuten tyypillistä, tästäkin aiheesta käydään kiivasta taistelua tutkijoiden keskuudessa: onko kyseessä kirjoitettu kieli vai ei.

Kilpikonnankuori ja alueelta löytynyt huilu.

Ihan mainiosti voisi kuvitella, että riitelevien lasten nimet on merkitty kuvina heidän “leluihinsa,” ettei niiden omistajuudesta tarvitsisi koko ajan kinastella. Tai mikä sitten on näiden kuvien kaivertamisen tarkoitus sitten ollutkaan…!

Paleoantropologi Genevieve von Petzinger onkin tutkinut luolamaalauksia jopa 40 000 vuoden takaa ja löytänyt peräti 32 samanlaista symbolia eri puolilta Eurooppaa ja Euraasiaa. Tutkija kertookin, että hänen mielestään nämä samanlaiset symbolit ovat esimerkki yhteisestä kirjoitustavasta: ehkä tällä tavoin viestittiin tärkeitä asioita seuraaville luolaan tulijoille. Tämä olisikin ihan järkeenkäypää alati asumuspaikkaansa vaihtavien metsästäjä-keräilijöiden keskuudessa. Tämän tutkijan havainnot ovatkin erittäin mielenkiintoisia:

Mysterious Markings May Hold Clues to Origin of Writing (nationalgeographic.com)

Varhaisimmat tunnetut nimet eivät siis kuitenkaan taida olla kirjoitetussa muodossa, vaan kädenjälkinä tai merkkeinä luolien seinillä. Pitihän muinaisten taiteilijoiden jättää signeerauksensa tuotoksensa tunnusmerkiksi, kuten nykyäänkin. Näitä voidaan siis pitää vanhimpina “niminä,” ainakin Akan mielestä:

Borneo, Indonesia (The Independent UK).

“Et varmasti tunge sitä isoa räpylääs mun maalaaman biisonin viereen, kuulitko?? Minä maalasin tämän!” voisi muinainen homo sapiens tai homo neanderthalis tokaista toiselle. “Kato nyt, tässä lukee ihan selvästi, että Appipu maalasi tämän. Jos vielä rähmäilet siinä lisää, niin piirrän sut tämän biisonin alle ihan kiusallani! Siitäs saat sitten kirouksen päälles!”

Tällainen kuvaelma voisi olla hyvinkin mahdollinen, sillä nykyään tiedetään näiden luolamaalausten merkinneen hyvin paljon tekijöilleen. Tiedetään? Ei, ei tosiaankaan tiedetä, vaan arvaillaan niiden uskonnollisia merkityksiä, joista ei tiedetä yhtään enempää. Kukaan ei tiedä, minkälaista rituaalia suoritettiin näissä luolissa, kun peruselämänarvo oli kuitenkin selviytyminen karuissa olosuhteissa.

Akkamaisia nimiä näkyy kovin usein graffitien muodossa seinillä, mitä Akka onkin suuresti ihmetellyt. Nämä piktogrammit näyttävät kirkkoveneeltä, vaikka meillä akoilla ei olekaan mitään yhteyttä muinaisten hartaushetkien venekuljetuksiin. Merkillinen juttu, kerrassaan…

Kirkkovene vanhaan malliin: Albert Edelfelt/Lapsen ruumissaatto (v. 1879). Onhan se vaan niin paljon helpompaa lätkäistä sitä kirkkovenettä seinään spraymaalilla, mutta yrittäkää nyt edes vähän…!

SOTASANKAREITA YLI 150 VUODEN TAKAA

Akalla jää harvoin monttu auki, mutta tämän tapauksen edessä näin pääsi yllättäen käymään: Amerikan sisällissodassa v. 1861-1865 käytettiin todellakin sukellusvenettä. Kyseinen sukellusvene on nimeltään H. L. Hunley; nimetty suunnittelijansa mukaan (Horace Lawson Hunley). Muut suunnittelijat olivat James McClintock ja Baxter Watson.

H. L. Hunley (Warren Lasch Conservation Center).

Järkyttävä tieto ylipäätään on sekin, että tämä sukellusvene ei tosiaankaan ollut ensimmäinen laatuaan edes suunnittelupöydällä. Leonardo Da Vinci hahmotteli muistiinpanoihinsa sukellusveneen jo 1400-luvulla. Tietenkin; äijähän oli kaikessa aikaansa edellä laskuvarjoineen ja sotilastankkeineen muutenkin.

Mukunda/Alexander Is Lowered Into The Sea 1597-98 (MetMuseum).

Oheinen kuva 1500-luvulta esittää, kuinka Aleksanteri Suuri (356 eaa. – 323 eaa.) lasketaan veteen suuressa lasipurkissa. Ha hah, liekö näin oikeasti tapahtunut! Vuonna 1578 englantilainen William Bourne suunnitteli puu- ja nahkarakenteisen sukellusveneen, hollantilainen Cornelius Van Drebbel suunnitteli ja valmisti sukellusveneen v. 1620 jne. jne.

Van Drebbelin vetenalaiset vehkeet.

Akka ei ymmärrä, miten tällaisia vedenalaisia vehkeitä on voitu suunnitella, valmistaa ja kokeilla jo useita vuosisatoja sitten. Noh… onhan muitakin visionäärejä traagisesti menehtynyt ihan vain tieteen nimissä, mainittakoon tässä yhteydessä Apollo 1 -astronautit Gus Grissom, Ed White ja Roger Chaffee. He menehtyivät avaruuskapselin traagisessa tulipalossa v. 1967 jo laukaisualustalla, kun kapselin ovea ei saatu tarpeeksi nopeasti avattua. Kiitos, avaruusinsinöörit, tästäkin surkeasta toteutuksesta.

Mutta asiaan: H.L. Hunleyta edelsi kaksi sukellusveneen prototyyppiä, nimiltään Pioneer (v.1862) ja American Diver (v. 1863). Nämä alukset eivät sentään vieneet yhtään miehistön jäsenten henkeä, mutta toisin kävi epäonnisen Hunleyn kanssa v. 1864. On kuitenkin ymmärrettävää, että noina aikoina sisällissota oli jatkunut jo vuosia ja Konfederaatilla oli valtava tarve puolustukseen: uusia keksintöjä oman asian edistämiseksi oli tehtävä valtavan paineen ja kiireen alla.

Horace Lawson Hunley (1823-1863).

H. L. Hunleyta testattiin kaksi kertaa ennen varsinaista valjastusta sotatoimiin. Tämän vedenalaisen sillipurkin tarkoituksena oli torpedoida Unionin vihollislaivastoa. Ensimmäisessä testiajossa alus kuitenkin upposi epäselvissä olosuhteissa ja kahdeksan hengen miehistöstä viisi miestä kuoli. Toisessa testiajossa kapteenina toimi peräti itse aluksen suunnittelija Hunley, mutta tämäkin sukeltelu loppui lyhyeen. Koko 8-henkinen miehistö menehtyi aaltojen alle toistaiseksi tietämättömästä syystä. Jokin venttiili aluksen hylyssä oli todettu avoimeksi, joten ehkä tämäkin traaginen tapaus oli surkeiden sattumusten summa: miehistö ei kerta kaikkiaan ehtinyt pelastautua ajoissa havaittuaan ongelmia aluksessa.

Ja nyt siihen tärkeään kysymykseen: miten ihmeessä tällaista sukellusvenettä käytettiin tuohon aikaan?? Vastaus: KÄSIVOIMIN. Tässä sukellusveneessä ei ollut tilaa nimeksikään, eikä mitään muuta käyttövoimaa, kuin miehistön kädet kampeamassa tätä kamalaa, ahdasta tuubia eteenpäin. Minkä ihmeen takia alukseen saatiin kuitenkin peräti kolmas miehistö aiemmista takaiskuista huolimatta? Kolmas miehistö koostui tosiaankin pelkästään vapaaehtoisista, jotka lähtivät kampeamaan alusta aaltojen alle. Tarkoituksena oli torpedoida USS Housatonic-alus, jossa Hunleyn miehistö onnistuikin… upoten samalla itse helmikuussa 1864. Hunleyn kapteenina toimi tuolloin George Dixon.

H. L. Hunleyn rakenne ja miehistön asemapaikat.

Hylky löydettiin v. 1995 kirjailija Clive Cusslerin etsintäryhmän toimesta. Hylky nostettiin lopulta v. 2000 ja miehistön jäsenille pidettiin huhtikuussa 2004 sotilashautajaiset Charlestonissa, Etelä-Carolinassa.

Tutkimuksissa ei ole saatu selville Hunleyn uppoamissyytä. Miehistö löydettiin tosiaankin kampeamispaikoiltaan eikä mistään käynyt ilmi, että aluksesta olisi yritetty poistua esim. sisään tulvivan veden takia. Luissa ei myöskään näkynyt mitään vaurioita, jotka olisivat voineet johtua esim. törmäyksestä. Onkin epäilty, että Hunley olisi ollut liian lähellä Housatonicia torpedon iskettyä tähän, jolloin paineaalto olisi saanut miehistön tajuttomaksi ja kykenemättömäksi pelastautumaan/ohjaamaan vehjettä mihinkään suuntaan.

USS Housatonic.

Silminnäkijät kertoivat nähneensä Housatonicin torpedoinnin yhteydessä merkkivaloja, joita Hunleyn kapteeni Dixon oli luvannut lähettää iskun onnistuessa. Löydettäessä hylyn kaikki pienet ikkunaluukut olivat kiinni, joten kapteenin olisi tietenkin täytynyt nousta merkinantoa varten sukellusveneen tornin uloskäynnille. Tällöin esim. valtava aalto olisi voinut pyyhkäistä sukellusveneeseen, mutta vedenpoistopumput olivat normaaliasennossaan ja miehistö tosiaankin edelleen asemapaikoillaan.

On myös epäilty, että onnekas asemies olisi voinut osua Housatonicilta kapteeni Dixoniin ennen tämän torpedoidun laivan uppoamista. Hylystä ei ole kuitenkaan löydetty luotia eikä kapteeni Dixonin luurangossa ole jälkiä tällaisesta ampumisesta.

Hylkyä tutkimassa. Kuvassa näkyy tilanahtaus ja aluksen läpi kulkeva pitkä yhteiskampi.

Housatonicin miehistöä saapui pelastamaan Unionin alus USS Canandaigua. Tämänkin aluksen kannelta nähtiin kapteeni Dixonin merkkivaloiksi epäiltyjä välähdyksiä ja onkin spekuloitu, olisiko tämä laiva voinut tahattomasti/tahallisesti törmätä Hunleyyn. Suuressa laivassa tällaista törmäystä ei olisi välttämättä edes havaittu, mutta pieni sillipurkki olisi voinut kaatua kovassa aallokossa hyvin nopeasti. Ulkoisia vaurioita Hunleyssa ei ole (muita kuin ajan aiheuttamia), mutta kyllähän ihan maalaisjärkikin kertoo tällaisen olevan ihan mahdollista. Pikkuruinen sukellusvene voi kaatua tällaisen jättiläisen edessä kohtalokkain seurauksin. Ehkäpä lisätutkimukset ratkaisevat Hunleyn kohtalon, esim. erään 5000 v. sitten menehtyneen miehen on todettu kuolleen hukkumalla ihan pelkästään luiden tutkimisen perusteella.

Drowned Stone Age fisherman examined with forensic method that could rewrite prehistory | Live Science

Liikuttavin sukellusveneestä löydetty esine on kapteeni Dixonin kultakolikko: tämän 20 dollarin kolikon kapteeni sai rakastetultaan lähtiessään sotaan. Taistelun tuoksinassa Dixon otti osumaa, mutta luoti pysähtyi hänen taskussaan olevaan kolikkoon ja säästi täten miehen hengen. Dixon kaiverrutti kolikkoon päivämäärän ja tekstin “My Life Preserver” ja piti kolikkoa siitä lähtien aina mukanaan. H. L. Hunleyn tapauksessa kolikosta ei kuitenkaan valitettavasti ollut apua. Kapteenin taskusta löytyi myös kaksi varsin arvokasta timanttikorua: sormus ja rintaneula, joita hän lienee pitänyt mukanaan ihan niiden arvokkuuden takia. Ehkä nämä korut oli tarkoitettu annettavaksi tälle kolikon antaneelle rakastetulle, mene ja tiedä…

Dixonin kolikko (hunley.org).

Tästä “keissistä” kiinnostuneen kannattaa lukea enemmän suoraan Hunleyn sivuilta:

The Friends of The Hunley – The World’s First Successful Combat Submarine

Sivustolta löytyy myös museoon rekonstruoitu miehistö, joka suoraan sanottuna aiheuttaa Akalle kylmiä väreitä. Ei voi kuin ihmetellä näiden miesten ajattelutapaa, kun tiedossa oli jo aiemmat epäonnistuneet sukellukset Hunleylla ja miesten menehtymiset. Kukaan näitä äijiä ei tähän sillipurkkiin pakottanut, mutta historiaan nämä herrat tosiaankin jäivät päätöksensä seurauksena. Hatunnosto ja kumarrus näille äijille. Tai ehkä ei sittenkään…

Nykyajan suurin sukellusvene on Belgorod (maasta-jonka-nimeä-ei-saa-mainita… vrt. Voldemort). Tämä hirviö on 184 metriä pitkä, sen kyydissä matkaa 60-metrinen piensukellusvene ja kuusi ydinkärjellä varustettua, 24-metristä torpedoa. Lieneekö tämä pirulainen jo käytössä…?! Että näillä mennään 158 vuotta myöhemmin siitä, kun H. L. Hunleyta kammettiin vielä käsipelillä, herregud ja aargh!

MILJARDÖÖRIN OUTO KATOAMINEN

Rockefeller-suvulla riittää massia Roope Ankan rahasäiliön verran: tämän suvun omaisuus on arvioitu reilusti yli 10 miljardiksi dollariksi. Rahaa alkoi kertyä, kun suvun patriarkka John D. Rockefeller perusti öljy-yhtiö Standard Oilin 1860-luvulla. Äijä ei sentään huuhtonut kultaa Klondikessa, kuten tämä aiemmin mainittu räpyläjalka. Tämä suku on kuitenkin nykyisinkin voimakas vaikuttaja sekä politiikassa, että yhteiskunnallisissa asioissa (taide, yliopistot, säätiöt…)

John D. Rockefeller v. 1872.

Vuonna 1961 suvun nuori vesa Michael D. Rockefeller (s. 1938) ei kuitenkaan pitänyt oman isänsä Nelson Rockefellerin ajatuksesta seurata tämän jalanjälkiä suvun valtavan koneiston pyörittämisessä. Tämä poika kävi kuuliaisesti arvostetut opinahjot Phillips Exeter Academyn ja Harvardin, mutta häntä kiinnosti enemmän taiteeseen keskittyminen, kuin lisämassin tuottaminen suvulle. Michael oli erityisen kiinnostunut alkuperäiskansojen taiteesta, joten hän suuntasikin kulkunsa tuolloin Alankomaiden hallussa olleen Uuden-Guinean viidakoihin. Matkalla oli tarkoitus kerätä ja dokumentoida alueella asustaneen Asmati-heimon taidetta ja elintapoja. Matkalla kuvattiin myös dokumenttielokuva “Dead Birds.”

Michael Rockefeller Asmatien parissa.

Jostakin merkillisestä syystä tämä heimo kiinnosti Michaelia niin kovasti, että jo saman vuoden marraskuussa hän palasi alueelle antropologi Rene Wassingin kanssa. Mutta kuinkas kävikään: heidän 12-metrinen katamaraaninsa kaatui joella kovassa aallokossa ja kiepsahti nurin. Seurueen kaksi opasta uivat nopeasti rantaan hakemaan apua, mutta tällöin vene jo jatkoi kulkuaan kohti avomerta. Michael ja Rene odottivat apua peräti kaksi vuorokautta, kunnes Michael lopulta päätti lähteä uimaan rantaan. Eri lähteistä riippuen tämän matkan on arvioitu olleen 6-22 kilometriä (jep, näin mukavasti nämä arviot heittelevät!) Michael tyhjensi kaksi bensakanisteria, kiinnitti ne vyötärölleen kellukkeiksi ja lähti matkaan sanoen Renelle: “I think I can make it.” Rene Wassing pelastettiin seuraavana päivänä, mutta Michaelista ei nähty enää koskaan jälkeäkään. (Tähän väliin pitää lausua teatraalisesti: “Vai nähtiinkö…? Hmm…”)

Asmatien elinalueet Uudessa-Guineassa.

Noh, massisuvun rahoilla saatiin tietenkin järjestettyä valtavat etsintäoperaatiot Michaelin löytämiseksi. Laivat, lentokoneet ja helikopterit tekivät kuitenkin tuloksetonta työtä ja etsinnät lopetettiinkin kahden viikon jälkeen. Mitä Michaelille sitten ajateltiin tapahtuneen?

Asmatien taide-esine/The Metropolitan Museum of Art.

Yleisin mielipide oli, että Michael oli joutunut krokotiilin tai hain päivälliseksi, tai sitten “vain” hukkunut uuvuttavan uintimatkansa seurauksena. Mutta: skeptisimmät epäilivät heti, että Asmatien heimo Ostjanepin kylästä olisi tappanut Michaelin tämän saavuttua rantaan ja että heimo olisi SYÖNYT MICHAELIN AIVOT. Tätä spekulaatiota edisti se, että heimon tapoihin oli kuulunut tällainen rituaalinen toiminta jo ammoisista ajoista lähtien. Vuonna 1958 kylään saapuneet Alankomaiden sotilaat olivat tappaneet useita heimon korkea-arvoisia jäseniä, joten tällainen “valkoisen miehen” keihästäminen olisi ollut kostoisku tapahtuneesta. Jep, ei kannata alkaa kettuilemaan väärille ihmisille, seurauksena voi olla aivojesi syöminen juhlallisissa rituaaleissa!

Löytyykö tälle väitteelle sitten mitään perusteita? Vuosien aikana useita asiaan perehtyneitä tutkijoita/yksityishenkilöitä on käynyt vierailemassa heimon luona asiaa selvittääkseen. On kerrottu, että Michaelin kohtalosta kysyttäessä kukaan ei tiedä yhtään mitään. Kuinka yllättävää. Jotkut ovat kuitenkin saaneet puristettua heimon jäsenistä tunnustuksia, että kyläläiset tosiaankin tappoivat amerikkalaisen turistin nimeltään Michael Rockefeller. Akan korvaan tällainen tarinointi kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, mutta eihän sitä koskaan tiedä… jotkut kyläläiset ovat tosin jopa kertoneet, että Michaelin kalloa ja joitakin luita säilytetään heimon jäsenten keskuudessa. (No nih; Rockefellerit; käykääpäs hakemassa nämä luut pois kuljeksimasta DNA-näytettä varten…!)

Michael aiemmalla retkellään Uudessa-Guineassa.

Akka ei kuitenkaan ymmärrä, miksi visusti vaietusta turistin tappamisesta olisi heimon keskuudessa yhtäkkiä alettu tehdä tunnustuksia, kun tällaisesta seikasta voisi koitua heimolle vakavia seurauksia? Tällainen toiminta ei ole mitenkään järkeenkäypää, mutta kukin voi toki muodostaa asiasta oman mielipiteensä.

Dokumentaristi Fraser Heston sai käsiinsä Malcolm Kirkin v. 1969 kuvaamaa filmimateriaalia Asmatien heimolaisista ja tässä filmissä näkyy selvästi valkoihoinen mies melomassa muiden heimolaisten keskuudessa. Filmimatsku oli jäänyt unohduksiin 40:ksi vuodeksi, sillä kuvanlaatu ei ole parhaimmasta päästä todistaakseen yhtään mitään. Mutta: jumazuikka, tuolla filmillä näkyvällä äijällä on kyllä tosiaankin silmälasit päässään! Hmm… ja parta… Youtube-linkki filmiin tässä:

Supposed footage of missing man Michael Rockefeller taken in 1969 by Malcolm Kirk for Milt Machlin – YouTube

Olisikin ihan loogista, että maalliseen mammonaan kyllästynyt Michael olisi jäänyt hillumaan heimon pariin, olihan hän jo aiemmalla kolmen viikon reissullaan ollut innoissaan heimon elämäntavoista. Sitä paitsi: heimon parissa asuttuaan hänet olisi rantaan päästyään heti tunnistettu täksi aiemmin kylässä vierailleeksi nuorukaiseksi, josta ei varmastikaan olisi koitunut kenellekään mitään harmia: “Kas, sieltähän rämpii meidän ihka oma Miihkali! Tervetuloa takaisin, poikakulta!” Heimolaiset olisivat sitten peitelleet Michaelin lavastettua kuolemaa väittämällä, että tämä oli tosiaankin tapettu heti rantaan päästyään. “Juu juu, keihästä heitettiin niin per*eleesti ja sitten ihan vaan keitettiinkin koko äijä. Makoisaa oli, tosin vähän sitkeää!”

“Nope, ei täällä ketään piilotella!!”

Noh, oli miten oli; mutta näinä päivinä Miihkali olisi 84-vuotias, mikäli hän tosiaankin olisi tuolloin v. 1961 selviytynyt rantaan. Ehkäpä luonnonmukaiset elintavat ovatkin pitäneet äijän hyväkuntoisena ja tälläkin hetkellä papparainen hihittelee Asmatien iltanuotiolla. Heimon pienimmäiset tietävät jo kokoontua kuuntelemaan jokapäiväistä iltasatua siitä, kuinka Miihkali-pappa jymäytti kaikkia valkoisia miehiä “silloin kauan sitten, kun pappakin oli vielä nuori ja vetreä!”

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin; ’til the next time!

JOTAKIN HUPIA KAAOKSEN KESKELLE

Maailmassa on merkillisen kummallisia patsaita kaiken muun järjettömyyden ohella. Pidemmittä puheitta: let’s get started!

The Unknown Official Reykjavikissa, Islannissa on taiteilija Magnus Tommasonin käsialaa. Teos on pystytetty v. 1994 ja sen on tarkoitus olla kunnianosoitus kaikille ahkerille virkamiehille.

The Unknown Official.

Totem Leuvenissa, Belgiassa juhlistaa 575-vuotiaan yliopiston olemassaoloa, ainakin tekijänsä Jan Fabren mielestä. Patsas pystytettiin v. 2004.

Totem.

The Big Giving Lontoossa on Klaus Weberin työ vuodelta 2007. Tähän ei ole mitään sanottavaa.

The Big Giving(Wikimedia Commons).

The Bather Hampurissa, Saksassa oli alun perin englantilaisen kosmetiikkafirman mainos.

The Bather.

Wursa sijaitsi näyttelyssä Pariisissa, Ranskassa v. 2008. Taiteilija Daniel Firman oli laskeskellut, että 18 000 kilometrin päässä maasta elefantti voisi kannatella koko painoaan kärsällään.

Wursa.

The Free Stamp sijaitsee Clevelandissa, Ohiossa. Claes Oldenburg suunnitteli tämän jättileimasimen yhdessä vaimonsa Coosje van Bruggenin kanssa. Teoksella on tarkoitus kunnioittaa orjien vapautumista Amerikan sisällissodan seurauksena.

The Free Stamp.

Tämä pariskunta on vastuussa myös Kansas Cityssä, Missourissa sijaitsevista sulkapalloista. Nämä neljä 6-metristä patsasta saivat innoituksensa intiaanien sulkapäähineistä ja taidemuseon tenniskentästä.

Shuttlecocks.

King Wenceslas Riding an Upside-Down Dead Horse löytyy Prahasta, Tsekistä. Taiteilija David Cerny on suunnitellut useita teoksia Prahaan, tämä teos esittää 900-luvulla elänyttä kuningasta, joka on nykyisin Prahan suojelupyhimys.

King Wenceslas Riding an Upside-Down Dead Horse.

Carhenge sijaitsee Alliancessa, Nebraskassa. Monumentti on muistomerkki Jim Reindersin isälle, ja se koostuu 39:sta maalatusta autosta. V. 1987 pystytetty monumentti on tietenkin saanut innoituksensa Stonehengestä ja se onkin toteutettu esikuvansa mukaan.

Carhenge.

The Martian rellestää Wokingissa, Englannissa. Taiteilija Michael Condron kunnioittaa tällä patsaalla H. G. Wellsin Maailmojen sota -teosta, jossa tällainen öttiäinen laskeutuu tämän kaupungin lähistölle.

The Martian.

The Flat Iron -patsas Ashevillessa, Pohjois-Carolinassa, on taiteilija Reed Toddin teos vuodelta 1997. Teoksella on tarkoitus herättää ajatuksia flatiron-rakennuksista, joista kuuluisin sijaitsee New Yorkissa. Tällä patsaalla on omat Facebook-sivut.

The Flat Iron.

Headington Shark syöksyy kattoon Oxfordissa, Englannissa. Tämä melkein 8-metrinen otus on John Buckleyn käsialaa vuodelta 1986. Teos valmistui Nagasakin pommituksen 41. vuosipäiväksi. Talo on nykyään taiteilijan pojan omistuksessa ja se toimii AirBnB:na.

The Headington Shark.

Gallos (The King Arthur Statue) löytyy Tintagelin linnan alueelta Englannista. Patsaan nimi tarkoittaa “voimaa,” sen ei ole tarkoitus esittää kuningas Arthuria, joka legendojen mukaan linnassa asusteli. Taiteilija Rubin Eynon valmisti patsaan v. 2016.

Gallos.

The Cow Popsicle sulaa Budapestissa, Unkarissa. Andras Hajdu, Balazs Magashegyi ja Krisztian Imre suunnittelivat patsaan vuoden 2006 Lehmäparaatiin. Patsas siirrettiin kuitenkin myöhemmin toisaalle, sillä sen ei katsottu sopivan suoraan katedraalin eteen.

The Cow Popsicle.

La Fourchette -haarukka nököttää Genevenjärvessä, Veveyn kaupungissa, Sveitsissä. Jean-Pierre Zaugg muotoili tämän teoksen paikallisen museon 10-vuotisjuhlan kunniaksi v. 1995. Suurikokoisia haarukoita löytyy maailmalta muualtakin, eikä voi kuin ihmetellä, miksi.

La Fourchette.

Eipäs unohdeta Posankkaa, Turun omaa olioristeytymää, joka valittiin maailman oudoimmaksi patsaaksi v. 2013. Tämä Alvar Gullichsenin teos valmistui v. 1999. Posankka täytti 20 vuotta v. 2019 ja kaikkien “hämmästykseksi” pullautti ilmoille kolme jälkeläistä. Nämä metrin kokoiset pienet possuankat sijaitsevat lentoasemalla ja laivaterminaaleissa.

Posankka (turku.fi).

Peräti 2000 minikokoista Posankkaa osallistui v. 2019 Posankka Race-kilpailuun Aurajoessa. Tuolloin miniPosankan saattoi adoptoida kympillä ja kilpailun tuotot ohjattiin Pidä Saaristo Siistinä-yhdistykselle. Kerrassaan mainio idea. Akka nostaa hattua moiselle, toivottavasti nämä pienet töpselikärsät pääsevät pian uudelle uintiretkelleen. Akka lähtee uittamaan omia kumiankkojaan ihan kannustuksen hengessä.

VALKOISIA HEVOSIA, PRINSSEJÄ JA… HMM…

Hevoset ovat ilmeisesti mukavia ja uljaita eläimiä. Jokaiseen ihastuttavaan satuun tai ritaritarinaan kuuluu kuitenkin mukaan uljas komistus, joka karauttaa paikalle valkoisella hevosella pelastamaan linnaan vangiksi jääneen prinsessan.

Kukaan ei ole koskaan kuullut prinssistä, joka karauttaa paikalle täplikkäällä, vanhalla kaakilla, joka kupsahtaa rasituksesta kuoliaaksi prinsessan edessä. Samalla prinssi murskautuu kaatuvan hevosensa alle ja prinsessa putoaa kohtalokkain seurauksin torninsa parvekkeelta. Paikalle kiiruhtava prinsessan kamaripalvelija saa myös sydänkohtauksen, kuten myös kuningaspari, joka järkyttyy ainoan tyttärensä kauheasta onnettomuudesta.

Pelastustarpeen alun perin aiheuttanut lohikäärmekin menehtyy ihan vain v*tutukseen siitä, ettei häntä huomioida enää millään tavalla. “Että v’ttuakos tässä sitten…”

Brittejä nämä valkoiset hevoset ovat kuitenkin kiinnostaneet jopa siinä määrin, että näitä valkoisia hevoskuvioita löytyy kukkuloiden kupeista useita kymmeniä yksilöitä. Vanhin ja tunnetuin näistä lienee Uffingtonin valkoinen hevonen, joka on ajoitettu muodostetuksi vuosien 1380-550 eaa. välisenä aikana.

Uffington White Horse.

Tämä 110×40 -metrinen elukka vaatii edelleenkin vuosittaista huolenpitoa, ettei se jää kasvillisuuden peittoon. Tutkimuksissa on selvitetty, että ääriviivoja varten on kaivettu jopa metrin syvyisiä ojia, jotka on sitten täytetty kalkkikivellä. Alueella hilluneet heimot ja sittemmin keltit pitivät hevosia suuressa arvossa, tosin kuviota on arveltu myös koiraksi tai kissaeläimeksi. Ensimmäinen kirjallinen maininta “hevosesta” löytyy jo 1000-luvun alkupuolelta, joten nimitys on jäänyt pysyväksi.

Wiltshiressä, Englannissa, sijaitseekin peräti 8 hevoskuviota. Toiseksi vanhin hevonen on Cherchillin valkoinen hevonen, joka muodostettiin v. 1780. Vuonna 2002 kuvio uudistettiin peräti 160 tonnilla kalkkikiveä ja sitä ylläpidetään edelleen National Trustin toimesta, jonka nettisivuilta löytyykin upeita, kansallishistoriallisesti tärkeitä ja arvokkaita kohteita.

Home | National Trust

Cherchill White Horse.

Westburyn hevosen on arveltu tehdyn vuonna 878 jaa. kuningas Alfred Suuren kunniaksi, joka tuolloin kukisti viikinkipäällikkö Guthrumin Edingtonin taistelussa. Tätä ei kuitenkaan voida todistaa, sillä kuviota “paranneltiin” ja muokattiin 1700-luvun loppupuolella eikä aiempia kirjallisia todisteita hevosesta ole löydetty.

Westbury White Horse.

Useita hevoskuvioita on myös menetetty aikojen saatossa, mutta samalla tällaiset kuviot ovat innoittaneet ihmisiä tekemään vastaavia kuvioita eri aikoina:

Pienin Wiltshiren alueen hevosista juontuu vuoteen 1804, jolloin Marlborough’n akatemian koulupojat toteuttivat tämän rinnekuvion. Ajatuksen sai päähänsä paikallisen kartanon poika William Canning, kaikki kunnia hänelle ja hänen posselleen, joka tällaista urakkaa lähti suorittamaan…! Kuviota ylläpidetään edelleen Marlborough Collegen toimesta vuosittaisessa perinnetapahtumassa. (Ei, Akka ei usko, että tässä tapahtumassa jaetaan ilmaisia savukkeita…)

Marlborough White Horse.

Aveburyn kylässä (juurikin tällä Wiltshiren alueella) sijaitsee myös maailman suurin kivikehä, jonka ajoitusta ei tarkalleen tiedetä. Tätä kivikehää rakennettiin kuitenkin useiden vuosisatojen ajan n. vuosien 2850-2200 eaa. aikana (kuten Stonehengeäkin). Ei siis ole ihme, että näitä heppojakin alueen ympäristöstä löytyy… tai on löytynyt, mutta niitä on myöskin menetetty. Jotakin hyvin pyhää tällä paikalla on kuitenkin harjoitettu vuosisatojen ajan.

Avebury – Google Maps

Mutta… entäs se prinssi/ritari, joka tällaisella hevosella karauttaa paikalle? NOU HÄTÄ, sellainenkin löytyy eteläisestä Englannista: Cerne Abbasin jättiläinen. Tämän 55×50 – metrisen hahmon ajoitus on … kuinka yllättävää, kiistanalainen.

Cerne Abbas Giant (NewScientist).

Vuonna 987 jaa. lähistölle rakennettiin luostari, joten on erittäin epätodennäköistä, että hahmo olisi tätä vanhempi, ellei se olisi jo tuossa vaiheessa peittynyt kasvillisuuden alle. Kristinuskon edustajat eivät olisi todellakaan sietäneet tällaista pakanallista kuviota. Aluetta aiemmin asuttaneet saksit noudattivat luonnonuskontoja, joten tällainen tyyppi olisi nimenomaan heille ollut oiva palvontapaikka. Tämän jätin ajoituksesta on esitetty kuitenkin useita eri mahdollisuuksia, vanhin niistä sijoittuu 700-luvulle jaa.

Kelttien asumuksia Britanniassa taiteilijan kuvaelmana.

Noh, nykyaikoihin asti on kuitenkin säilynyt perimätieto, että tämän hahmon 11-METRISEN falloskuvion sisäpuolella pelehtiminen edistää hedelmällisyyttä. Tutkimuksia tästä ei tietenkään ole, mutta Akan järjellä ajatellen tämä olisi ollut hyvä syy muodostaa tällainen hahmo rinteelle, mikäli pakanauskonnot olivat kyseessä saksien toimesta. Muitakin vanhoja uskomuksia on muuallakin säilynyt pilvin pimein, kuten esim. usko siitä, että kirves sängyn alla edesauttaa poikalapsen syntymistä. Huom; sarjamurhaajat: tällaista uskomusta ei kannata selittää poliisille, jos kirveessä on verta!

Akan “ihannesadussa” tämä prinssihahmo sopii juurikin Uffingtonin hevosen selkään: heppa 110×40 m ja prinssi 55×50 m. Tapahtumat etenevätkin siis seuraavalla tavalla:

Hevonen uupuu matkan aikana, kun prinssin lerssi ja painava nuija lisäävät liikaa painoa. Hepan läkähtyessä aivan loppumetreillä prinsessan parvekkeen edessä koko hoviväki kuolee sydänkohtaukseen ihan jo tällaisesta näystä: jättikokoinen heppa ja prinssi saapuvat linnaan nähtävästi hirvittävin aikein. 11- metrinen lerssi ei todellakaan herätä luottamusta tässä ensitapaamisessa, ainakaan kuninkaan mielestä. Tai prinsessan.

Lohikäärme kuolee edelleenkin ihan vaan v*tutukseen siitä, että häntä ei huomioida millään tavalla tai sitten ihan vaan siihen, että lohikäärmeen lerssi ei ole yhtä pitkä, kuin prinssin. Terveisiä vaan Sigmund Freudille, joka itse oli täysin fanaattinen ja häiriintynyt seksuaaliteorioidensa kanssa.

Sigmund Freud. Monen haitan ja harmin aiheuttaja menneinä vuosina.

Disney/Pixar ei ole ottanut yhteyttä Akkaan tämän tarinan tiimoilta. Kuinka merkillistä! Heitä ei kiinnosta tällaiset historialliset faktat, joista voisi tehdä upean elokuvan!

Samalla Akan puhelin soi ja möreä ääni kysyy huonolla englannilla:

“Sulla oli jogu mergiillisen pitkä peenis, ongo totta?”
Akka: “Onko tämä nyt Disney/Pixar, kun soittaa?”
Soittaja: “Juu juu, ihan guka vaan, kunhan sulla on mergiillisen pitkä peenis.”

Akka luovuttaa taas toivonsa ihmiskuntaa kohtaan tällä sarkastisella kuvaelmalla, jota ei ole oikeasti tapahtunut. Hevonen ei ole missään tapauksessa syyllinen tapahtumiin.

“Emmää niin ajatellutkaan, että olisin syyllinen. Oon ruskea.”

OMAN AIKANSA KAUNOTTARET: LADY DI JA LADY DAI

Lady Di.

Diana, Walesin prinsessa (Lady Di) menehtyi 36-vuotiaana auto-onnettomuudessa Pariisissa epäselvissä olosuhteissa 31.8.1997. Aiheesta on tietenkin lukuisia salaliittoteorioita. Jos haluaa tietää, mitä prinsessalle oikeasti tapahtui, kannattaa lukea koko internet läpi. Varaa siihen aikaa reilusti; ehkä joitakin satoja vuosia… tai tuhansia.

Lady Dai.

Xin Zhui (Lady Dai) kuoli 2000 vuotta aikaisemmin n. 50-vuotiaana vuonna 163 eaa. ja hänen kuolinsyynsä puolestaan tiedetään hyvinkin tarkasti. Hänen hautansa löydettiin sattumalta v. 1971 Mawangduissa, Kiinassa, ja hän on yksi maailman parhaiten säilyneistä “muumioista.” Itse asiassa Lady Dai ei ole perinteinen muumio, hän on vain… hyvin säilynyt ikäisekseen. Ladylla oli löydettäessä pehmeä, kimmoisa iho, liikkuvat nivelet, hiukset ja silmäripset päässään ja omaa verta verisuonissaan. Lady Dai lepäsi 12 metrin syvyisessä haudassa neljän kauniisti koristellun puuarkun sisällä. Viereisissä, kahdessa haudassa makasi hänen aviomiehensä, Dain markiisi Li Kang sekä oletettavasti hänen aikuinen poikansa.

Lady Dai nykyään (WikimediaCommons).

Ladyn ylenpalttiset hautalahjat kertoivat tutkijoille paljon tämän ylhäisen naisen elämästä. Hänen hautaansa oli aseteltu n. 30 puuarkkua erilaisia ruoka-aineita (lihaa, hedelmiä, vihanneksia), kokonainen, 182-osainen astiasto, useita pronssiastioita, henkilökohtaisia tavaroita, meikkejä, kirjoja, karttoja jne. Lady lähti siis viimeiselle matkalleen yli 1000 tavaran voimin, mukaansa hän sai vielä 162 puunukkea. Nämä nuket tulisivat tietenkin toimimaan Ladyn palvelijoina tuonpuoleisessa. Tietenkin, sehän nyt on sanomattakin selvää! Arkun päälle oli aseteltu kookas, silkkinen hautaliina, jossa Ladyn matka tuonpuoleiseen oli kuvattu kauniisti maalaten. Tässä kuvassa Lady Dai nähdään kävelemässä kävelykeppi apunaan, vaikka hän oli vasta viisissäkymmenissä.

Osa hautaliinasta.
Sisäkkäisiä, maalattuja ja lakattuja hauta-arkkuja. Lakka oli tuolloin kalliimpaa kuin pronssi, joten arkut ovat myös osoitus naisen varallisuudesta.

Ladyn tutkimukset paljastivat tutkijoille, miten hän eli ja kuoli. Ladylla oli useita suolistoloisia, sappikiviä, valtimonkovettumia, maksa- ja selkävikoja (selittää kävelykepin) ja onkin epäilty, että hän kuoli äkilliseen sydänkohtaukseen. Tämän saattoi laukaista sappitiehyeeseen juuttunut sappikivi, joka aiheutti Ladylle valtaisat kivut. Hänen vatsalaukustaan löydettiin 138 vesimeloninsiementä, joten hän kuoli vain muutamia tunteja viimeisestä ateriastaan.

Lakkapintaisia astioita.

Ladyn hyvin säilyneestä vartalosta ja ihosta voitiin myös päätellä, että Lady oli ollut eläessään… hyvin muhkeassa kunnossa, joten erilaiset vaivat olivat tosiaankin rajoittaneet hänen liikkumistaan. Kuolema oli siis ylellisen ja runsaan elämäntavan seurausta, mutta… patologisissa tutkimuksissa havaittiin myös suuria elohopea- ja lyijypitoisuuksia. Tästä saadaankin aikaiseksi salaliittoteoria: kuka myrkytti Lady Dain?? Kääk! Vastaus on: ei kukaan.

Kuvan alttari-astiat eivät ole syyllisiä tapaukseen. Nämä astiat ajoittuvat vuosille 1046-771 eaa eli Shang-dynastian aikaan (MetMuseum).

Tuona aikana elohopean uskottiin takaavan kuolemattomuuden, lääkärit jopa kehottivat ylimystöä nauttimaan elohopeaa säännöllisesti ja a vot; näin voisi elää ikuisesti! Lyijypitoisuudet selittyvät sillä, että pronssiastioista liukeni ajan mittaan runsaasti lyijyä. Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että hapokas riisiviina liuotti juomamaljasta lyijyä vain tunnissa ja määrät olivat tuhatkertaisia suositeltuihin määriin verrattuna. Ei siis olekaan ihme, että eliniänodote oli noina aikoina vain n. 35 vuotta. Kuppia ahkerasti kallistellessa vielä tätäkin vähemmän…

Ikuisen elämän eliksiiriä; elohopeaa.

Miten Lady Dai sitten säilyi niin hyvin yli 2000 vuotta? Kuten sanottua, hänen maatuska-arkkunsa löytyivät 12 metrin syvyydestä. Arkkujen ympärille oli rakennettu vielä tiiviit puukehikot ja näiden ympärille hautaan oli kipattu tonnitolkulla hiiltä, savea ja lopulta multaa ja maa-ainesta niin, että haudasta muodostui 15 metriä korkea kumpu. Työtä ja vaivaa oli siis todellakin nähty, jotta Lady Dai säilyisi ikuisesti.

Haudan rakenne.

Ruumiin ympärille oli kääritty metritolkulla silkkikangasta, mutta suurin ihmetys oli arkusta löytynyt hapan, punertava neste. Tutkijat kiistelevät edelleen tämän nesteen tarkoituksesta. Palsamoinnista ei voi olla kyse, sillä Lady Dain suonissa oli todellakin hänen omaa vertaan. Joistakin muistakin haudoista on löydetty tällaista samankaltaista nestettä, mutta nämä löydöt eivät ole tuoneet lopullista ratkaisua asiaan. On tutkittu, että vuosituhansien aikana tiiviistikin haudattuihin arkkuihin ja hautarakennelmiin kertyy nestettä lopulta jopa yllättävän suuria määriä. Tutkimus tämän asian parissa jatkuu edelleen.

Prinsessa Dianan saari Althorpissa.

Lady Dai lepää tällä hetkellä Hunan Provincial Museumissa, Changshassa, Kiinassa. Lady Di lepää omalla saarellaan Althorpissa, Spencerin sukutilalla. Vai lepääkö…? Tästäkin on jo kehitetty teorioita, että prinsessa olisikin salaa tuhkattu ja sijoitettu Spencerien sukuhautaan. Sillä nyt ei liene suurtakaan väliä, mutta Lady Dain hautapaikka on antanut arvokasta tietoa tutkijoille Han-dynastian ajasta (206 eaa.–220 jaa.), elintavoista, uskomuksista ja sairauksista. Lady Dain hauta kertoo omaa tarinaansa naisesta, joka tavoitteli kuolematonta, ylenpalttista elämää myös tuonpuoleisessa, ja tätä toivetta hänen hautaajansa kunnioittivatkin. Rouvalle laitettiin kaikki mahdollinen omaisuus ruokatavaroineen mukaan viimeiselle matkalle, joten after-death-party saattoi alkaa ylellisissä puitteissa.

Laotse kirjuuttelee.

Entäpä Lady Dain aviomies ja poika? Nämä haudat ja ruumiit eivät ole säilyneet yhtä hyvin kuin rouva itse, mutta näistäkin haudoista on löydetty tuhansittain esineistöä. Pojan haudasta on löytynyt mm. varhaisimmat, tunnetut kopiot filosofi Laotsen kirjoituksista sekä astronomisia ja lääketieteellisiä tekstejä. Kaiken kaikkiaan tämä hautatrio on arvioitu Kiinan tärkeimmäksi löydöksi, eikä se olekaan mikään ihme. Oli onni, että paikalliset työläiset päättivät kaivaa väestönsuojaa juuri tämän kukkulan sisälle – näin tämä arvokas hautatrio alun perin paljastui koko maailman ihmeteltäväksi. Well done, guys, well done…! Arkeologisiin kaivauksiin Kiinan valtio myönsi rahaa peräti n. 850 dollaria, joten kaivausapuun valjastettiin 1500 vapaaehtoista lukiolaista. Well done, guys, well done (osa 2)…!

Kuvia kaivauksista 1970-luvulla.

The Extraordinary 2,000-Year-Old Mummy Of Lady Dai | Diva Mummy | Absolute History – YouTube dokumentti aiheesta, varoitus lienee paikallaan: sisältää materiaalia Lady Dain ruumiinavauksesta.

ASUMUSTEN AATELIA

Akan asuttama tönö täyttää tänä vuonna 70 vuotta – ihan kunniallinen ikä talolle, ja sen kyllä huomaa. Pientä kasvojenkohotusta on jatkuvasti tehtävä (talolle, ei Akalle…) eikä lattioiden narinalta voi välttyä. Meillä ei todellakaan hiippailla salamyhkäisesti nurkissa! Mutta: mikä mahtaakaan olla maailman vanhin asumus? Tai edes rakennus? Tai mistä löytyy todisteita vanhimmasta, pitkäaikaisesta asutuksesta? Akkapa ottaa tästä selvää!

Göbekli Tepe/Sanliurfa, Turkki.

Tiettävästi maailman vanhimmat rakennelmat ovat Göbekli Tepe ja Karahan Tepe Turkissa. Nämä valtavat, kiviset rakennelmat on rakennettu n. 12 000-11 500 vuotta sitten, mutta asuntojahan nämä laajat kivestä tehdyt alueet eivät kuitenkaan ole. Molemmissa paikoissa on arveltu vietetyn kaikenlaisia, mukavia rituaaleja ja kokoontumisia, joista emme kuitenkaan voi koskaan saada varmuutta. Molemmissa paikoissa esiintyy kuitenkin runsaasti kiveen kaiverrettuja eläinhahmoja ja muita symbolisia kuvia, joten aikaa ja vaivaa rakennelmien koristeluun(kin) on käytetty runsaasti.

Karahan Tepe/Sanliurfa, Turkki.
Karahan Tepen 11 fallospylvästä ja reunan kasvokuva kaiverrettuina suoraan peruskalliosta (Arkeonews).

Ain Mallaha-kylä Israelissa ajoittuu vuosiin 10 000-8000 eaa. Tässä kylässä asuttiin kivirakennelmissa, mutta asukkaat eivät vielä viljelleet itse mitään. On arvioitu, että tuolloiset metsästäjä-keräilijät elivät (tietenkin) metsästäen, kalastaen ja luonnonantimia keräten. Eräästä haudasta on löytynyt maailman vanhin todiste koirasta kotieläimenä: vainajan mukana on haudattu koiranpentu. Menehtyneen käsi on sijoitettu (hellyyttävästi) koiran ruumiin päälle.

Ain Mallaha (myös nimellä Eynan)/Israel.

Tell Qaramel-hautakumpu Syyriassa on ajoitettu n. 11 000 vuotta vanhaksi. Tältä alueelta on kaivettu esiin 20 yksilön luurangot, ja hautakummun vieressä on selvästi havaittavia jäänteitä torneista. Täällä on asuttu v. 9000 eaa. ja asutaan edelleen. Hautakummun vieressä on kylä ja alueen halki kulkee rautatie. Laakso on hedelmällistä viljelysmaata, jonka läpi virtaa joki, joten mikäpä siinä on asustellessa. Vuosituhansien ajan, herregud.

Tell Qaramel/Syyria (Alchetron).

Jerikon torni Israelissa on n. 10 000 vuotta vanha 8,5 -metrinen rakennus, jota on arveltu käytetyn astronomisiin tarkoituksiin. Mitään viitteitä hautarituaaleihin tai hautauksiin ei ole löydetty, joten torni lieneekin sitten ollut tärkeä taivaan tiirailun kannalta. Tornin ympärillä on asunut n. 2000-3000 ihmistä ja aluetta ympäröi tuolloin (kuuluisa) Jerikon muuri.

Jeriko/Israel.

Çatal Hüyük-kylässä Turkissa asuttiin jo v. 7400 eaa. Alueella asuttiin tiiviisti; talot on rakennettu vieri viereen ja niiden ulko-ovet sijaitsivat katolla. Asukkaita oli arvioiden mukaan eri aikoina 3500-8000. Suomen mittakaavassa asutusta voi verrata pienimmillään Kuortaneen kokoiseen kylään (3528 asukasta) tai suurimmillaan Asikkalaan (8038). Kylässä on pidetty karjaeläimiä, lampaita ja vuohia, sekä viljelty viljaa ja ohraa. Tätä voi jo kutsua ihan toimivaksi kyläyhteisöksi. Kuortaneen tai Asikkalan tilanteista Akka ei osaa sanoa mitään.

Çatal Hüyük/Turkki (Wikimedia Commons).

Choirokoitian kylä Kyproksella ajoittuu vuoteen 6800 eaa. Pyöreäpohjaisissa kivitaloissa asusteli arviolta 1500-2000 ihmistä ja jotkut talot olivat peräti kaksikerroksisia. Täällä elettiin karjanhoidolla ja maanviljelyllä, mutta tuntemamattomasta syystä kylä hylättiin jo v. 6000 eaa. Koko Kypros näyttää olleen asumaton seuraavan vuosituhannen, joten jonkinlainen luonnonkatastrofi lienee aiheuttaneen asukaskadon.

Choirokoitia/Kypros.

Perperikonissa, Bulgariassa, on asuttu jo v. 5000 eaa. Kukkulalle rakennetussa kyläyhteisössä asuttiin jopa 1200-luvulle jaa. asti (!). Paikka oli tärkeä traakialaisille ja myöhemmin roomalaisille ja keskiajalla Perperikon toimi linnoituksena. Alueella on mm. kallioon hakattu pyöreä alttari, palatsi, temppeleitä, taloja ja aluetta ympäröi jopa 2,8 metriä paksut muurit. Kerrassaan vaikuttava paikka, eikä ole ihmekään, että siellä on asuttu useita tuhansia vuosia.

Perperikon/Bulgaria.

Valtava Barnenez-hautakumpu sijaitsee Bretagnessa, Ranskassa. Tässä 72x25x8-metrisessä jättiläisessä on 11 hautakammiota, joista ensimmäiset on rakennettu noin v. 4500 eaa. Koko monumentin on arvioitu painavan n. 14 000 tonnia. Alueelta on löydetty myös esineistöä: nuolenkärkiä, kivikirveitä ja keramiikkaa. Sisään johtavat käytävät ovat 7-12 metriä pitkiä, ja niiden seinillä on symbolisia kivikaiverruksia.

Barnenez/Ranska.
Hautakuilut/Barnenez (Wikimedia Commons).

Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä, mainittakoon Knap of Howar Orkney-saarilla: Pohjois-Euroopan vanhin, säilynyt kivitalo. Tämä idyllinen, kaksihuoneinen asumus muistuttaa Skara Braen rakennuksia, mutta on useita satoja vuosia niitä vanhempi (3700 eaa.) Huoneita yhdistää käytävä ja toinen huone lienee ollut jonkinlainen työpaja ja varasto. Kuten Skara Braessa, huonekalut on rakennettu kivistä ja katot lienevät olleen nurmipeitteisiä.

NAAPURISOPUA KIVIMÖKKIKYLÄSSÄ – Akalla on asiaa (Skara Braen tarina)

Knap of Howar/Orkney-saaret, Skotlanti.

Huoneista on löydetty jauhinkiviä, kivityökaluja ja keramiikkaa. Talossa on asuttu peräti 900 vuoden ajan, joten kyseessä onkin ollut todellinen perintömökki. Kotieläinten pito, kalastus ja maanviljely on ollut tuttua tämänkin kaksion asukkaille. Tällaisessa idyllissä Akkakin mielellään majailisi, kaukana nykyajan teknologiasta!

Mutta, mutta… jos nyt oikein aletaan pilkkua viilaamaan, niin maailman vanhin koti on löydetty Kalaharin autiomaasta, Etelä-Afrikasta. Wonderwerkin luolassa on asuttu jo 2 miljoonaa vuotta sitten. Luolasta on löydetty kivityökaluja, eläinten luita ja tulisija miljoonan vuoden takaa. Ihmisjäännöksiä luolasta ei ole löytynyt, joten luola on ollut puhtaasti asuinkäytössä.

Wonderwerk Cave/Etelä-Afrikka.

Mikäpä esi-isämme täällä sitten asusteli 2 miljoonaa vuotta sitten, sillä tuohon aikaan lajeja oli useita? Kivityökalujen perusteella on päätelty, että luola asutettiin homo habiliksen toimesta. Luolalla on pituutta peräti 130 metriä, joten habilis-perheellä on ollut runsaasti tilaa temmeltää. Akka näkee sielunsa silmin, kuinka pieni Leena Maria Habilis istuu nuotion äärellä järsimässä gasellinkoipea, jonka perheenäiti Terttu Marja Habilis on huolellisesti kypsentänyt. Aijai, kylläpä siinä on mukavat oltavat, kun tulenkajo loimottaa kotoisan kotiluolan seinämillä!

Site – Wonderwerk Cave (zamaniproject.org) (3D-malli luolasta)

Tuntematon homo habilis. Ei ole tiedossa, onko kyseessä rippikuva, valmistujaiskuva, vai passikuva.

Akan seinällä loimottaa vain valomato, ja uunissa pöhisee kinkkukiusaus, ei gasellin takajalka. Kuinka tylsän arkipäiväistä! Mutta toisaalta: Akan ei tarvitse kotinsa (luolansa) ulko-ovella tähyillä, vaaniiko ulkopuolella jokin megahermeettinen, esihistoriallinen elukka suupalaa vaanimassa. Sentään jotain positiivista tässä nykyajassakin, kun tarkemmin ajattelee…

Tällainen norsun kokoinen, seitsemän tonnia painava MEGATHERIUM olisi mukava näky omalla ulko-ovella tai pihamaalla. Tämän karvaisen öttiäisen on uskottu syöneen kasvien ohella lihaakin. Yeah! Saa silittää!

TRAAGINEN RAKKAUSTARINA 80 VUODEN TAKAA

“Frankly, my dear, I don’t give a damn.” Kaikki vähänkään historiallisesta draamasta kiinnostuneet tietävät, mistä tämä lause on peräisin: legendaarisesta Tuulen viemää-elokuvasta, joka aikanaan ilmestyessään v. 1939 olikin varsinainen kassamagneetti. Nämä kuuluisat sanat lausui iki-ihana Clark Gable, joka esitti Rhett Butleria. Tiettävästi Gable suoritti tämän työnsä vastentahtoisesti rooliaan inhoten, mutta mitäpä sitä ei mies tekisi maineensa ja massinsa eteen…

Clark Gable (1901-1960).

Clark Gable (Herra Larkki Kaapeli, heh…) ehti olla elämänsä aikana naimisissa peräti viisi kertaa, mutta kolmannen vaimon, Carole Lombardin, on sanottu olleen hänen elämänsä rakkaus. Kuka muistaa tällaisen näyttelijättären tai mitään hänen roolitöistään? Ei Akka ainakaan muista. Itse asiassa Lombard oli jo 1920-luvulla kuuluisa mykkäfilminäyttelijä, ja 1930-luvulle tultaessa erittäin suosittu esiintyjä myös äänielokuvissa. Häpeillen täytyy kyllä myöntää, että tämä upea kaunotar on jäänyt kyllä unohduksiin ajan hampaisiin.

Carole Lombard (1908-1942).

Noh, joka tapauksessa kumpikin näyttelijä oli jo naimisissa tavatessaan toisensa ensimmäisen kerran v. 1932 elokuvan “No Man of Her Own/Mies minua varten” kuvauksissa. Tuolloin rakkauden liekki ei vielä päässyt syttymään, mutta joitakin vuosia myöhemmin Lombard oli jo eronnut miehestään ja Gable asui asumuserossa. Kas kummaa; tilanne alkoi kehkeytyä ja pariskunta nähtiinkin usein yhteisissä seurapiiritapahtumissa umpirakastuneina. Herra Kaapeli erosi lopulta vaimostaan v. 1939 ja samana vuonna hän ja Carole Lombard avioituivat nopeasti. Koko Hollywoodin kerma juhlisti tätä upeaa paria ja heitä kutsuttiinkin koko kaupungin unelmapariksi.

Parin maatila Kaliforniassa (Wikimedia Commons).

Tämä kukkea onni päättyi kuitenkin jo v. 1942, kun MGM-filmiyhtiö halusi lähettää edustavan lähettiläänsä Lombardin kiertueelle myymään sotavelkakirjoja v. 1941 lähtien. Näin tapahtuikin samalla, kun Kaapeli oli uusimman filminsä kuvauksissa Los Angelesissa (Somewhere I’ll find you/Sotareportteri). Lombard kierteli samaan aikaan junalla kotiosavaltiossaan Indianassa, mutta kotiinpaluun hän halusi välttämättä tehdä lentokoneella. On väitetty, että Lombard oli huolissaan aviomiehestään, olihan tämän vastanäyttelijänä elokuvassa kuitenkin aikansa seksisymboli Lana Turner. Joten: Lombard hylkäsi pitkän ja puuduttavan junamatkan ja turvautui nopeampaan lentokoneeseen päästäkseen pikaisesti kotiin. Kyydissä oli yhteensä 22 henkilöä; mukaan lukien Lombardin äiti.

Lana Turner (1921-1995).

Pian nousun jälkeen kone törmäsi kuitenkin Mount Potosi-vuorenseinämään Nevadassa ja hajosi tuhannen pärskeiksi tappaen kaikki kyydissä olleet ihmiset.

Potosi Mountain – Google Maps

Herra Kaapeli oli murheenmurtama saatuaan tiedon onnettomuudesta ja karautti paikalle saadakseen lisätietoja tapahtuneesta. Vuorta lähinnä sijaitsevassa baarissa (Pioneer Saloon) Herra Kaapeli marssi hermostuneena edestakaisin, poltteli ketjussa ja ryyppäsi odottaessaan tietoja vaimostaan. Kun kävi ilmi, että kaikki matkustajat koneessa olivat kuolleet, Herra Kaapeli masentui pahanpäiväisesti. Lopulta hän kuitenkin ilmoittautui myöhemmin armeijan palvelukseen ja mm. lensi pommituslentoja Euroopassa. Elokuvaurakin jatkui sitten entiseen tapaansa sodan jälkeen.

Pioneer Saloon, Goodsprings, Nevada.

On kuitenkin kerrottu, että Herra Kaapeli jatkoi elämäänsä kipinänsä menettäneenä eikä päässyt koskaan onnettomuudesta yli. Hänet haudattiin v. 1960 Carole Lombardin viereen Glendalen hautausmaalle, Kaliforniaan. Rest in peace, Rhett… äh, Herra Kaapeli!

Tällaisesta ihastuttavasta ikuisesta rakkaudesta vaikuttuneina on tietenkin esitetty lukuisia tarinoita, kuinka Herra Kaapelin rauhaton sielu vaeltelee edelleenkin tässä pikkuruisessa Pioneer Saloon -baarissa. Samaa on tietenkin kerrottu Oatman-hotellista (ent. Durlin Hotel) Arizonassa, jossa tämä unelmapari vietti hääyönsä. Pitäähän tällaisesta tragediasta saada kaikki mahdollinen hyöty irti, jos ei muuten; niin kunnon aavetarinoilla! Kyllä Akkakin majoittuisi mielellään samaan sviittiin, jossa ah, niin karismaattinen Rhett… Herra Kaapelikin makoili. Akka ajattelisi tosin vain ilmastonmuutosta, verotusta ja kaikkea muuta synkeää, eikä ollenkaan mitään Rhettiä. Yeah…!

Oatman Hotel, Oatman, Arizona.

Sinänsä kyllä ihmetyttää tällainen satumainen rakkaustarina, kun Herra Kaapelilla tiedettiin kuitenkin olevan useita sivusuhteita useiden vastanäyttelijöidensä kanssa. Eräästä tällaisesta sivusuhteesta syntyi avioton lapsikin v. 1935, mutta tämä seikka pidettiin piilossa ja paljastettiin vasta Herra Kaapelin kuoleman jälkeen. Jopa Carole Lombardkin oli huolissaan aviomiehensä ja Lana Turnerin yhteisestä elokuvaproggiksesta, joten kieltämättä tilanne vaikuttaa merkilliseltä. Kaapelin seuraavat kaksi avioliittoa onnettomuuden jälkeen kestivät vain kolme (Sylvia Ashley) ja viisi vuotta (Kay Williams). Ainoan “virallisen” lapsensa Herra Kaapeli saikin tämän viimeisen vaimonsa kanssa, mutta lapsi syntyi vasta v. 1961, kun hänen isänsä oli jo menehtynyt sydänkohtaukseen.

Kenenköhän ajatus oli haudata Herra Kaapeli Carole Lombardin viereen? Oliko tämä lyhytkestoinen unelmasatu vain niin hieno, että sitä utopiaa piti jatkaa vielä kuolemankin jälkeen? Tai ehkäpä Herra Kaapeli oli itse toivonut niin? No, samapa tuo, kun kerran molemmat kummittelevat siellä sun täällä, yhdessä ja erikseen. Lento-onnettomuudessa kuoli kuitenkin yhteensä 22 ihmistä; missäs he sitten hilluvat? Ehkäpä mukana ollut Lombardin äiti komentelee tytärtään hakemaan tätä kuuluisaa aviomiestä pois sieltä pikkubaarista, mutta ketään turistia ei tällainen vanharouva kiinnosta.

Elizabeth Knight (Carolen äiti), Gable ja Lombard.

Onhan se nyt vaan niin paljon hienompaa ajatella, kuinka nämä “Hollywoodin supertähdet” viuhahtelevat seinien läpi ja vaikeroivat traagista kohtaloaan, joka erotti heidät tässä maallisessa elämässä. Siinä ei yhdellä anopilla ole mitään virkaa, saati niillä 15:llä armeijan sotilaalla, jotka myöskin menehtyivät turmassa. “Frankly, my dear, I don’t give a damn,” voisi turisti sanoa, vaikka Herra Kaapelin anoppi nykisi tätä hurmoksellista aaveturistia suoraan hihasta. Että missäs rouvan vävypoika mahtaakaan piilotella, häh? Rouva on nyt hyvä vaan ja tekee tilaa!

“Hus, rouva, hus! Rhett Butler tulee kohta!”

ETÄKOULU 120 000 VUOTTA SITTEN

V. 2020 kunnianarvoisat tutkijat löysivät Espanjan Playa de la Castilla -rannalta kivettyneitä jalanjälkiä. Nämä jäljet paljastuivat, kun rankat myrskyt huuhtoivat hiekkaa pois kallion päältä jopa 20 metrin matkalta. Eläinten sorkan- ja tassunjälkien lisäksi löytyi peräti 87 ihmisen jättämää jalanjälkeä. Nämä jalanjäljet ajoitettiin 80 – 120 000 vuotta vanhoiksi, joten kyseessä oli selvästikin tutkijoiden mukaan neandertalilaisten piknik tai luontoretki. Vai etäkoulu luonnon helmassa, sittenkin, hmm…?

70% jäljistä paljastui lasten jättämiksi, lapset olivat iältään kuusivuotiaasta teini-ikäiseen. Eli aivan selvästikin siellä on ollut “Neandis”-ope (Akan termi) viemässä lapsia rantaan tutkimaan luonnon monimuotoisuutta, eikös vain?

Itse asiassa: tutkijat ovat päätelleet jäljistä, että nämä nuoret neandertalilaiset ovat todennäköisesti vaanineet pienriistaa tai kaloja matalassa rantavedessä, joten oletuksena onkin, että nämä lapsukaiset opetettiin pienestä pitäen mukaan ruoanhankintaan. On päivänselvää, että jokapäiväinen Survival Game koski myös lapsia, sillä eliniänodote noina aikoina ei ollut kovinkaan pitkä ja pienikin onnettomuus tai sairaus saattoi koitua kuolemaksi kenelle tahansa.

Jälkien perusteella on pystytty myös päättelemään, että osa lapsukaisista taisi leikitellä vedessä, kuten nykyajankin homo sapiensit. (Oh, really? Akka ei olisi ikinä uskonut… lapset ovat lapsia, ja veden roiskuttelu on kivaa!)

Mitäpä muuta näistä serkkujemme lapsuusajoista tiedetään? Valitettavasti (neandis-lasten kannalta) tai onneksi (nykyajan tutkijoiden kannalta) eri-ikäisiä yksilöitä on löydetty runsaasti ympäri Eurooppaa. Luista on pystytty päättelemään, että jo syntyessään neandertalilaisten kallo oli pidemmän muotoinen, kuin meidän, mutta aivot kehittyivät molemmilla lajeilla kuitenkin samaan tapaan. Neandertalilaisten aivojen tilavuus kehittyi kuitenkin meidän lajiamme hieman suuremmaksi. Kieliluista on myös huomattu, että heillä oli todennäköisesti kyky oppia ja tuottaa puhetta, jota onkin pitkään aprikoitu. Akan veikkaus onkin, että tämä pitänee paikkansa: miten tällainen laji olisi selviytynyt useita satoja tuhansia vuosia ilman kykyä kommunikointiin?

Playa de la Castilla, Espanja.

Useat arkeologiset kaivaukset ovat paljastaneet, että neandikset elelivät yhteisöissä, hautasivat vainajiaan ja huolehtivat myös vammaisista/vammautuneista niin, että nämä elivät pidempään. Tällainen kulttuuri ei ole mahdollista ilman jonkinlaista keskinäistä
kommunikaatiota. Myös korvan kuuloluut ovat samankaltaisia, kuin homo sapiensilla, joten puheen ymmärtämisessäkään ei ole ollut eroavaisuuksia.

Irakilaislöytö 70 000 vuotta sitten tapahtuneesta hautaamisesta (NewScientist).

Lasten kehitys on kuitenkin ollut hieman nopeampaa, kuin meillä. Löydöistä on paljastunut, että keskimäärin ensimmäiset hampaat puhkesivat neandis-lapsilla jo noin neljän kuukauden iässä. Lapsukaisia myös rintaruokittiin jopa neljään ikävuoteen asti: hampaiden koostumus on kertonut meille tällaisenkin, hellyyttävän seikan. Kiinteää ruokaa on kuitenkin annettu jo 5-6 kuukauden ikäisille, kuten nykyäänkin. On myös arveltu, että sitkeää lihaa tai kasviksia äiti on ensin pureskellut suussaan ja antanut sitä sitten lapselleen, mutta tätä teoriaa ei tietenkään pystytä todistamaan.

Sekä neandis-lajin, että meidän homo sapiensien aivot jatkoivat kasvuaan alkeellisempiin esi-isiimme nähden, joten ruokavalion täytyi olla hyvin monipuolista: jatkuvasti kasvavat aivot tarvitsivat paljon glukoosia eli sokeria. On siis esitetty tutkimustuloksia siitäkin, että molemmat lajit keräsivät paljon tärkkelyspitoisia kasveja ja kypsensivät niitä. Tulenkäyttö on kuitenkin keksitty jo muutamia miljoonia vuosia sitten, joten kyllähän tuollainen taito oli varmastikin kaikille lajeille tuttu! Siellä Espanjan rannikollakin lapsia retkeilemään vienyt opettaja oli varmastikin pakannut mukaan kunnon makkarat ja tulentekotarpeet. Sinappi, ketsuppi ja ranskalaiset eivät tainneet tulla mukaan sillä kertaa. Tai edes makkarat.

On kuitenkin karmivaa huomata, että meitä paljon pidempään Euroopassa eläneet neandikset kärsivät alueellisista ominaisuuksista tai erilaisista sairauksista olosuhteiden ollessa huonoja. Joillakin neandis-lapsilla todettiin hampaiden perusteella suuria lyijypitoisuuksia heidän kuollessaan pieninä Ranskassa 250 000 vuotta sitten, ja alueelta onkin tosiaan löydetty myöhemmin lyijykaivoksia. Toinen, karmiva hammastutkimus kertoo, että neandis-lapsi joutui vieroitetuksi äidinmaidosta hyvin yllättäen vain vuoden ikäisenä. Tämä kertoo siitä, että äidille oli tapahtunut jotakin. Voi ei, ja nyyh.

Useat löydöt hampaista kertovat myös siitä, että karut ja kylmät talvet koettelivat neandis-yhteisöjä: kuolleisuus oli suurta ja ravintoa oli vähän saatavilla.

Eräs esimerkki Italiasta kertoo kuitenkin teinien päättäväisyydestä jopa 350 000 vuotta sitten: kolmen teini-ikäisen neandis-yksilön jalanjälkiä on löydetty Roccamonfinan tulivuoren jähmettyneessä laavassa.

Onkin arveltu, että nämä teini-ikäiset huimapäät käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja seurasivat jähmettyvää laavaa pakenevia eläimiä niiden jälkien perusteella. Näiden yksilöiden keskipituus oli noin 135 cm, joten teineistä oli selvästikin kyse. Aikuiset neandikset olivat kuitenkin keskimäärin 150-165 cm pitkiä. Ehkäpä tällainen teinijoukkio päätti todistaa fiksuutensa ja lähteä seuraamaan näitä eläinten jälkiä: helppoa saalista olisi varmaankin luvassa illallispöytään! Siinä tilanteessa ei varmaankaan keskusteltu siitä, kuinka etäyhteydet eivät toimi tai kuinka kaikki ottaa päähän:

Rane: “Lähetään meneen, jätkät. Nopeesti nyt. Ei oo aikaa hukattavaks.”
Pera: “Joo, lähetään. Kai noi tytöt nyt näkee, kun me mennään?”
Mara: “Näkee, näkee, ne kattoo meitä just. Me ollaan tänään ihan sankareita!!”
Rane: “Huudetaanko samalla helvetin kovaa, kun lähetään?”
Mara: “Hyvä idea. Aletaan huutaa, kun mä lasken kolmeen. Sit ne näkee, kuinka me ollaan tosimiehiä!”
Pera: “Älä ihan vielä, mä käyn ku*ella ensin.”
Mara: “Olisit käyny aikaisemmin, prkl!!”

Akka ei ihmettelisi tällaista sananvaihtoa yhtään näiden nuorten välillä. Ajat muuttuvat, tavat (ja tarkoitukset) eivät.

MERKILLINEN TAIVASKIEKKO

V. 1999 tuhmat aarteenmetsästäjät kaivoivat Nebran kylän liepeillä, Saksassa, maasta esiin kummallisen pronssiesineen. Kiekko painaa peräti kaksi kiloa ja se on halkaisijaltaan 32 cm. Kiekon pinnassa on kultakoristeita, joiden on arvioitu kuvaavan taivaankantta. Innokkaat rosmot rikkoivat kuitenkin kiekkoa niin, että kaksi tähteä katosi ja reunasta irtosi palanen. Hemmetin hätähousut!

Nebra Sky Disk.

Noh, äijät yrittivät tietenkin myydä löytämiään aarteita (miekkoja, kirveitä, koruja) kiekon mukana keräilijöille, mutta v. 2003 heidät saatiin kiinni ovelalla juonella.

Tuhmeliinit sopivat tapaamisen sveitsiläisen Hilton-hotellin baariin ja paikalle saapuikin sovitusti mahdollinen ostaja. Tämä ostaja toimi kuitenkin peitetehtävässä ja pian tapaamisen yhteydessä äijät laitettiinkin käsirautoihin akuankkamaiseen tyyliin. Paljonkos aarteista sitten olisi pitänyt yhteensä maksaa? Sellaiset 400 000 dollaria. Ihan pikkuraha moiselle muinaisaarteita kaivelevalle Karhukoplalle.

Kiekko sai nimensä löytöpaikkansa mukaan: “Nebra Sky Disk.” Tarkemmissa tutkimuksissa aarretta epäiltiin ensin huijaukseksi, mutta kokeet ovat osoittaneet, ettei kiekon pintaa pystytä jäljittelemään millään kemikaaleilla. Kiekko on vanha ja tutkimuksissa kävikin ilmi, että kiekkoa oli käytetty 200 vuoden ajan ennen sen hautaamista. Akka ei tosin ymmärrä, miten tällainen seikka tutkitaan, mutta eipä se Akalle kuulukaan.

Kiekon kanssa löytyneitä esineitä (BusinessInsider).

Mitäpä kiekko sitten tarkalleen ottaen kuvastaa? Pinnassa on yhteensä 32 tähteä, joista kaksi on piilossa reunan kultakoristeen alla, joten tämä osa lienee liitetty kiekkoon myöhemmin. Iso pallo on tietenkin aurinko tai täysikuu (tai rantapallo), ja alareunan kaari lienee jonkinlainen aurinkolaiva. Oikeanpuoleinen kaari kuvastaa ilmeisesti horisonttia, vastaavanlainen kaari vasemmalta on kadonnut. Tähtijoukosta seitsemän tähden rykelmä on tunnistettu Plejadeiksi (Seulaset). Kupari on tietenkin aikojen saatossa vihertynyt, mutta tutkimusten mukaan kiekon alkuperäinen väri on ollut tumma violetti. Tämä väri on todennäköisesti saatu aikaan kemiallisella reaktiolla mätien kanamunien aiheuttamana. Naminami.

Plejadit.

Kiekon tarkoitusta ja merkitystä voi vain arvailla, mutta eihän kukaan lähde tällaista arvokasta työtä tekemään tai teettämään huvikseen. Kuten arvata saattaa, tällaiseen esineeseen TÄYTYY kuulua kevät- ja syyspäiväntasaukset, jotta hölmö kansa tietää, koska niitetään ja koska kylvetään. Tähän vielä lisätään talvi- ja kesäpäivänseisaukset ja a vot;
kansa on ollut hyvin perillä vuoden kulusta! Juuri näinä päivinä mm. Stonehengessä ja muissa muinaisissa kivikehissä/haudoissa alkaa tapahtua kummallisia asioita. Ei, Akka ei tarkoita tällä muinaisten henkien ilmestymisiä tai pikku-ukkoja saapumassa joukoittain katsomaan meitä maakalaisia, vaan auringonsäteiden asettumista linjaan näiden muinaismuistojen kanssa.

Newgrangen hautakumpu, Irlanti.

Ja kas kummaa: tutkijat ovatkin juuri sitä mieltä, että kiekko on tosiaankin valmistettu siellä, missä sitä käytettiin: juuri tällä Saksan alueella, sillä kiekon horisonttikaarien kulma on 82 astetta. Tämä sama kulma on mitattu kiekon löytöalueella keskikesän auringonlaskusta keskitalven auringonlaskuun. Tällä ajanjaksolla siis Iso Pallukka Taivaalla/Arska matkaa juuri tuon mainitun 82 astetta, mikäli Akka osasi tulkita tämän asian oikein. (Akkaa ärsyttää, kun 3000 vuotta sitten ihmiset kikkailivat hienosti kaiken maailman astekulmilla, joilla ei ole Akalle hevonp*skan merkitystä. Akalla on kulmaviivain näitä asioita varten. 90 astetta rules, that’s it.)

Kukapa tätä kiekkoa sitten on käyttänyt? Poppamies, shamaani, muinainen Merlin? Noh, joku törkeän tärkeä heebo tietenkin. Ehkäpä ne kultahatut ja aurinkovaunut ovat olleet ihan samoissa juhlallisuuksissa mukana, kun Tärkeä Heebo on opastanut kansaa laajalla tietämyksellään.

ARKEOLOGISIA LÖYTÖJÄ ODOTELLESSA – Akalla on asiaa

3600-VUOTIAS TEINI – Akalla on asiaa

Mutta, matkassa on tietenkin myös myös yksi MUTTA: kiekko on ajoitettu tehdyksi sen mukana löytyneiden esineiden mukaan. Tällöin sen tekoajankohdaksi on saatu arvioitua n. 1600 eaa., sillä samassa yhteydessä löytyneet kirveet ja miekat sopivat tuohon ajanjaksoon. Tällaista kiekkoa ei ole koskaan aiemmin löydetty, joten vertailukohtaakaan ei vain ole. Saksalaiset tutkijat Rudiger Krause ja Rupert Gebhard ovat kuitenkin sitä mieltä, että kiekko on näitä aseita huomattavasti nuorempi. Kiekon isotooppi-iänmääritys ei vastaa näiden aseiden ikää eikä tietenkään voida olla edes varmoja, että nämä tuhmat rosvot ovat löytäneet esineet samaan aikaan ja samasta paikasta. Lisäksi kiekon ulkoasu täsmää enemmän kelttiläiseen tyyliin, joten sopivampi ajoitus olisi n. 800-50 eaa. Näiden tutkimusten myötä kiekon iästä putoaa siis pois jopa yli tuhat vuotta.

Nebran alue Saksassa.

Olkoon kiekko sitten miten vanha tahansa, se on ainoa laatuaan (ainakin toistaiseksi). Mistäpä sen tietää, vaikka joku Rikas Heebo olisi teettänyt kiekon ihan vain lahjaksi lapselleen kaikkien muiden kateudeksi. “Leikihän nyt vähän aikaa isin hienolla kiekolla, Pikku-Petteri. Isin täytyy nyt duunata huisin tärkeitä juttuja.”

Ja niin Pikku-Petteri on onnellisena kuvitellut liitelevänsä maailmankaikkeuden keskellä ja asetellut käpylehmiä laiduntamaan kiekon päälle, kun isi on duunaillut tärkeitä juttujaan. Ah, sitä pienen lapsen onnea ja ihmetystä, kun koko kosmos on ollut hänen käsissään! Siinä ei ketään kiinnosta mitkään kylvöajat, kun Pikku-Petteri lennättää taivaslehmiään tällä ainutlaatuisella lelukiekolla. Pikku-Petterin jälkeläiset keksivät sitten hyvin paljon myöhemmin frisbeen…!

“Fly, you little s*its, fly…!”

WILLIN LÄNNEN GENTLEMANNI

Ai, että mustaa joulua povataan taas (ainakin tänne eteläiseen Suomeen)? Mikäpä sen parempi sitten, kuin tutustua herrasmieheen nimeltään Black Bart. Tulee jouluista tunnelmaa…!

Black Bart.

Charles E. Boles/Bolton -niminen herra syntyi Norfolkissa, Englannissa n. vuonna 1829-1830, mutta päätyi Amerikan siirtolaiseksi jo kaksivuotiaana vanhempiensa muuttaessa luvattuun kultamaahan. Charles innostui veljiensä kanssa täysikasvuisina osallistumaan Kalifornian kultaryntäyksiin, mutta kuten niin monien muidenkin kohdalla; äkkirikastumista ei niin helpolla tapahtunutkaan. Kahden vanhemman veljen kuoltua Charles palasi kotiin Jefferson Countyyn, New Yorkiin ja avioitui Mary Elizabeth Johnsonin kanssa. Pariskunta sai neljä lasta ja eleli lopulta tavallista perhe-elämää Decaturissa, Illinoisissa.

Amerikan sisällissota (1861-1865) taisi vaikuttaa tähän kuuliaiseen perheenisään ikävällä tavalla, sillä kotiuduttuaan sodasta Charles lähti taas turhaan etsimään kultaa, kunnes v. 1871 hänestä ei kuultu enää mitään. Charlesin vaimo luuli miehensä kuolleen kullanetsintämatkoillaan, mutta ennen katoamistaan Charles oli kuitenkin ehtinyt kertoa vaimolleen kirjeessä epämiellyttävästä kohtaamisestaan Wells Fargo & Companyn edustajien kanssa. Tälle yritykselle Charles vannoikin kostoa kirjeessään.

Wells Fargo & Company oli (ja on edelleen) rahoitus- ja pankkialan suuryritys, joka perustettiin v. 1852. Aluksi yritys keskittyi koko Amerikan kattavaan postivaunutoimintaan, mutta nykyisin yrityksen liikevaihto pyörii 90-100 MILJARDIN dollarin kieppeillä. Tässä firmassa osattiin tehdä nokialaiset: vaihdettiin sitten kumi (postivaunut) ihan johonkin toiseen, tuottavampaan alaan!

Wells & Fargo Companyn postivaunu esillä museoituna.

Näitä Wells Fargon postivaunuja ryöstettiinkin ahkerasti, sillä kyseessä oli kuitenkin maan suurin ja kattavin kuljetusjärjestelmä, jonka mukana liikkui mm. arvotavaroita, palkkasaatavia, kultaa ja kaikenlaista muuta mukavaa ryöstettävää. Yritys palkkasikin useita etsiviä jahtaamaan tällaisia postivaunuryöstäjiä, jollaiseksi Charleskin jostakin syystä muuttui.

Vuosien 1875-1883 välisenä aikana Charles ryösti ainakin 28 postivaunua KalifornianOregonin välillä ja hänestä tulikin eräänlainen kulttihenkilö. Ai miksi? Toisen ryöstönsä yhteydessä hän jätti rikospaikalle itse kirjoittamansa runon:

“I’ve labored long and hard for bread,
For honor, and for riches,
But on my corns too long you’ve tread,
You fine-haired sons of bitches.”
-Black Bart, 1877 (Wikipedia)

Ensimmäisen ryöstönsä aikana Black Bart/Charles hämäsi postivaunun kuljettajaa asettamalla pensaikkoon oksia, jotka näyttivät kauempaa katsottuna kiväärien piipuilta. Black Bart myös puhui pusikoille; antaen täten ymmärtää, että hänellä todellakin oli rikoskumppaneita mukana.

Tyypillinen kulkuneuvo tuohon aikaan (Library Of Congress).

Ryöstöjen yhteydessä tätä ryöväriä kuvailtiin herrasmieheksi, joka puhui kauniisti ja kohteliaasti, ei ryöstänyt matkustajien henkilökohtaista omaisuutta eikä hänen aikomuksenaan tuntunut olevan vahingoittaa ketään. Näin kävikin: Black Bart ei koskaan ampunut tai uhkaillut ketään millään väkivallalla, vaan hän puhui ihmiset ympäri toimimaan oman tahtonsa mukaan. Black Bartille oli ominaista, että hänellä oli päässään jauhosäkki kaksine silmänreikineen ja tämän päällä koreili vielä tyylikäs hattu: kaikin puolin oikein edustava ulkomuoto mainittiin usein ryöstäjää kuvailtaessa.

Viidennen ryöstönsä yhteydessä Black Bart jätti taas jälkeensä runon:

“Here I lay me down to sleep
To wait the coming morrow,
Perhaps success, perhaps defeat
And everlasting sorrow.
Let come what will, I’ll try it on,
My condition can’t be worse;
And if there’s money in that box
‘Tis munny in my purse.”
-Black Bart, 1878 (Wikipedia)

Joidenkin muidenkin ryöstöjen yhteydessä jätettiin myös runoja, mutta asiantuntijat selvittivät niiden olevan ihan perus-copycat-toimintaa. Joka tapauksessa, Black Bartin ryöstöjen ja maineen myötä hän sai Wells & Fargon etsivät peräänsä, mutta he vetivät aina vesiperän. Lopulta, v. 1883, Black Bartille kävi köpelösti: postivaunun kuljettaja ampui häntä neljästi ja yksi luoti osuikin Bartia käteen. Myöhemmin kuljettaja brassaili uroteollaan, kuinkas muuten…!

(Heritage Auctions/Public Domain).

Mutta: Black Bart jätti jälkeensä nenäliinan, jonka hän oli kietonut vertavuotavan kätensä ympärille. Oliko sillä väliä, kun dna-tekniikkaa ei ollut vielä olemassa? Kyllä vain oli, sillä nenäliinassa oli pesulan merkintälappu, jossa kerrottiin nenäliinan omistaja. Wells & Fargon etsivät kiersivät läpi noin 90 pesulaa, ennen kuin yhdessä niistä tunnistettiin nenäliinan omistaja ja hänen ilmoittamansa osoite. Voi Black Bart; mikä moka…! Hänet pidätettiin matkustajakodista, jonne hän oli ilmoittanut ammatikseen “kaivosinsinööri” ja työn takia hän matkustelikin ympäriinsä. Yeah…

Kaikesta huolimatta Wells & Fargo syytti Black Bartia vain viimeisestä ryöstöstä. Ehkäpä yritys ymmärsi, että kansan ollessa ryöstäjän puolella, olisi muista ryöstöistä syyttäminen vain haitaksi yrityksen imagolle…! Täten herra gentlemanni sai vain kuuden vuoden tuomion, josta hän lopulta istui vain neljä vuotta San Quentinissa, Kaliforniassa.

Vapautumisensa jälkeen lehdistö kyseli Black Bartilta, vieläkö tämä aikoi jatkaa ryöstelyään. Vankeuden aikana Black Bartin terveys oli huonontunut merkittävästi, joten hän totesi vain: “No, gentlemen, I’m through with crime.”

Vapauduttuaan tämä herrasmies ei nähnyt enää koskaan perhettään, vaikka kirjoittelikin edelleen vaimolleen joskus. Hänen kohtalonsa on siis tuntematon, mutta tietenkin asiasta löytyy useita spekulaatioita: hänen on väitetty olleen mm. (apteekkarina) Marysvillessa, Kaliforniassa, Japanissa, New Yorkissa, Montanassa, Nevadassa ym. ym.

On arvioitu, että näiden todennetun 28:n ryöstön yhteydessä Black Bartin saalis olisi ollut yhteensä noin 18 000 dollaria, mikä oli toki tuona aikana messevä rahamäärä! Akan veikkaus on, että äijä laittoi massia menemään perheelleen eikä vain häpeän takia kehdannut enää tavata lapsiaan: hänelle oli vain tärkeintä, että perheen elanto oli turvattu!

Voi voi, Black Bart: R.I.P ja mustaa joulua sinullekin; arvon herra-ryöstäjä-runoilija, minne ikinä päädyitkään. Herrasmies loppuun asti!

DOGON-HEIMON KUMMALLISET USKOMUKSET

Malissa, Bandiagaran alueella, elää edelleen heimo, joka uskoo vahvasti esi-isiensä saaneen vieraita avaruudesta. Heimo on elänyt alueella jo useita tuhansia vuosia, mutta maailman tietoisuuteen heidät nosti vasta 1930-luvulla vierailleet ranskalaiset antropologit Marcel Griaule ja Germain Dieterlen. Tuolloin kävi ilmi jotakin merkillistä, jota ei nykypäivän tavallinen pulliainen oikein jaksa ymmärtää.

Dogonit elävät osittain edelleenkin kylämäisissä yhteisöissä, mutta nykyään jopa 35 % heistä ovat islaminuskoisia ja 10 % kristittyjä. Muut uskonnot ovat siis heidätkin tavoittaneet, kuten luonnollisesti on tapahtunut lähes kaikille alkuperäiskansoille ympäri maailmaa. Dogonien vanha, suullinen uskomusperintö on kuitenkin huikaisevan erikoista, sillä kylään saapuneet antropologit huomasivat tuolloin heidän tietävän astrologisia asioita, joita tiedeyhteisökään ei vielä tiennyt.

Mitä he sitten tiesivät? He tiesivät jo tuolloin kaksoistähdestä Sirius A ja B, vaikka tämä tähti B löydettiin vasta 1950-luvulla. He tiesivät myös tarkkaan tämän B -tähden kiertoajan ja sen, että siellä jossakin piilottelee vielä kolmaskin tähti, jota ei-moderni tiede ollut vielä löytänyt. Dogonien mukaan avaruudesta tulleet jumalat kertoivat heille myös, että maa kiertää aurinkoa, Jupiterilla on neljä suurta kuuta ja että Saturnuksella on kivikehä. Tiedossa oli myös, että Sirius B oli kuoleva kääpiötähti.

Dogonien perimätiedon mukaan nämä tähdistä saapuneet jumalat olivat puoliksi vesieliöitä, eli nyt aletaan puhua merenneidoista ja merenmiehistä. Akka korjaa heti lausumaansa: vesihenkilöistä.

Nämä Nommo-jumaliksi nimetyt jumaluudet olivat saapuneet tuhansia vuosia sitten heimon keskuuteen ja heidän odotetaan edelleen palaavan takaisin minä päivänä tahansa. Näiltä jumaluuksilta saatiin myöskin tietoa Orionin tähtikuviosta, asteroideista, Plejadeista (Seulasten tähtikuvio) ja siitä, että taivaankansi jaettiin 22 osaan, joihin sisältyi 266 tähtikuviota.

Luonnollisesti ensimmäiseksi epäiltiin paikalla käyneitä antropologeja: he olivat varmaankin syöttäneet näille ihmisille tietoa länsimaisista tavoista ja tiedoista!

Että olepa siinä sitten tutkija ja kerro jotakin tavallisesta poikkeavaa; siitä ei hyvä seuraa, kuten on jo aiemminkin havaittu!

Jopa arvostettu tähtitieteilijä Carl Sagan osallistui keskusteluun ja kielsi dogonien tietävän yhtään mitään mistään, sillä osa heidän tiedoistaan olivat kuitenkin puutteellisia ja vääriä.

Carl Sagan/Library Of Congress.

Akka ei ala arvostelemaan tällaisia tuhansia vuosia perimätietona kerrottuja uskomuksia ollenkaan: mielenkiintoista on se, että heillä on tapana juhlistaa mm. 60 vuoden välein tietynlaista siirtymäriittiä nuorille pojille. Tuolloin tämän Sirius A-tähden valo osuu kahden vuorenhuipun väliin ja miehistymisriittiin sopivat pojat alkavat valmistautua juhliin, jotka voivat kestää jopa kuukausia. God damn; 60 vuoden välein! Jotkut onnekkaat sattuvat syntymään sitten sopivasti näihin juhliin.

Meillä täällä länsimaissa juhlitaan ihan joka vuosi synttäreitä, puhumattakaan kaikista muista juhlista: ristiäiset, nimenantajaiset, kihlajaiset, häät, rippikoulu, valmistujaiset, ylennys, pikkujoulut…! Kissanristiäiset ja koirien häät kuuluvat tosiaankin tällekin listalle.

Meillä suomalaisilla on tapana keksiä aiheesta kuin aiheesta juhlan aihetta. Miksipä ei? Milloin me muutoin saamme päräyttää itsestämme sen parhaan osan esiin: tälläytyä parhaimpiimme ja sanoa suoraan, että esim. jokin tilanne v*tuttaa, vaikka sitä ei ole aiemmin osannut sanoa? Tällainen, kuuluisa sota alkaa joko häissä tai hautajaisissa, tai viimeistään pikkujouluissa.

Kukaan meistä ei kestäisi dogonien elämäntapaa eli sitä, että joitakin miehuusjuhlia vietetään 60 vuoden välein. Että laskeskelepa siitä sitten sopiva siitoskohta lapsen syntymälle ilman mitään nykyaikaisia apuvälineitä!

Dogoneilla on tietenkin muitakin juhlia, jotka liittyvät muihin heimon perinteisiin ja siirtymäriitteihin, mutta varsinkin tämä 60 vuoden jakso sai taas Akan laittamaan mittasuhteita asioihin. Juhlia pitää olla, muuten me ihmiset emme jaksa eteenpäin: juhlat edustavat toivoa ja elämän jatkumista.

Yeah, kukin tavallaan! Näillä taas mennään!

JÄÄMIES ÖTZIN VÄHEMMÄN TUNNETTU “KAVERI”

Kaikkihan me tiedämme Ötzin, tuon mainion, pikku kaverin 5000 vuoden takaa. Hän eleli aikoinaan Italian ja Itävallan rajan vuoristoisella alueella, kunnes hänet löydettiin v. 1991 alueella liikkuneiden vaeltajien toimesta. Ötzi-paralla oli nuolenkärki selässään ja muitakin vammoja, kuten esim. puukonviilto kämmenessään.

Ötzi-parka.

Ötzi oli kuollessaan noin 45-vuotias mies, mikä oli tuohon aikaan korkea ikä. Tutkijat ovat kertoneet, että Ötzi on tällä hetkellä “maailman tutkituin mies”, sillä jokainen tutkimus paljastaa jotakin uutta tästä kauan sitten jäätyneestä miehestä. Häntä säilytetään ns. pakastinkaapissa edelleen, mutta kaksi kertaa vuodessa hänet sulatetaan tutkimuksia varten. Maailmalla kiertävissä Ötzi-näyttelyissä esitellään 3D-kopiota, joka on täysin yhdenmukainen alkuperäisen ruumiin kanssa. (Akka näki tällaisen näyttelyn Espoossa vuonna yks ja kaks ennen Metusalemia.)

Otzi | Discovery & Facts | Britannica
Rekonstruktio Ötzistä.

On epäilty, että hän oli kuitenkin erityislaatuinen heimonsa parissa.

Miksi ÖTZI kuoli? Ötzillä oli mukanaan erittäin hyvät varusteet; eri eläinten taljoista taidokkaasti tehtyjä vaatteita ja useita lääkintäkasveja pussissa, työkaluja, keskeneräinen jousi, veitsi ja jopa kuparikirves. Tämä kirves oli tuohon aikaan äärimmäisen arvokas tavara, joten on epäilty, että Ötzi olisi voinut olla jopa jonkin paikallisen heimon päällikkö tai shamaani.

Victoria researcher speaks about “Canadian Iceman” at Sidney reading –  Victoria News

On esitetty arveluita, että Ötzi olisi voinut olla shamaanina esim. keräämässä lääkekasveja, etsimässä ennusmerkkejä luonnosta tai rituaalisella puhdistautumisreissulla. Jotkut epäilevät tosin, että Ötzi olisi karkotettu yhteisöstään jonkin rikkeen takia, mutta sitähän me emme saa koskaan tietää. Tiedämme ainoastaan, että Ötzillä oli puolustautumisvammoja, mutta yllätyshyökkäystä hän ei tosiaankaan ollut odottanut.

Mutta kuka on tämä mainittu “kaveri?”

Kwäday Dän Ts’ìnchi. (Ei kannata kysyä, miten tämä nimi lausutaan.)

Nimi on annettu paikallisen heimon toimesta henkilölle, joka löydettiin Kanadan arktisilta alueilta v. 1991, samana vuonna kuten Ötzikin. Löytövuoden perusteella Akka niputtaa nämä kaksi herraa samaan sarjaan, sillä tämä herra jäi täysin Ötzin varjoon.

Nimi tarkoittaa käännettynä “kauan-sitten-elänyt-henkilö, joka on löydetty.” Nimi on tosiaankin osuva, sillä tämän miehen jäänteistä pystyttiin sanomaan, että hän eli noin 4000 vuotta sitten näillä karuilla jäätikkörannoilla, mutta hän oli myös käynyt sisämaassa ennen kuolemaansa.

Kuka tämä henkilö siis oli ja miksi HÄN kuoli? Hänen jäänteitään löydettiin itse asiassa useiden vuosien aikana, joistakin luulöydöksistä saatiin myös talteen pehmytkudosta. Tämä “kauan-sitten”- kadonnut henkilö pystyttiin täten määrittelemään tiettyyn ajankohtaan, aikaan ja paikkaan kuuluvaksi.

Kuten aina; kuolinsyy kiinnostaa (varsinkin true crime-seuraajia), mutta kyllä muutenkin kiinnostaa historialliselta kannalta! Tässä tapauksessa sellaista ei ole esitetty, sillä luista on kuitenkin mahdotonta määrittää ilman jälkiä, onko kyseessä ulkopuolisia tekijöitä. On siis arveltu, että tämä henkilö olisi vain kuollut kylmyyteen. Ötziltä löytyi mm. lapamato suolistosta ja useita kymmeniä tatuointeja nivelien kohdilla, joilla todennäköisesti yritettiin suojata tätä henkilöä nivelreumalta.

Tällä nuorena kuolleella miehellä oli kuitenkin mukanaan taidokkaasti ommeltu, noin sadan paikallisten oravien nahkoista tehty “makuupussi” tai viitta. Ilmiselvää on siis, että tällä miehellä oli kuitenkin lämpösuoja omasta takaa. Kuolinsyyksi on kuitenkin merkitty “exposure” eli paleltuminen. Ehkäpä tämä nuorukainen kärsi sitten jostakin muustakin; vaikka tulehduksesta, josta me emme voi tietää luiden perusteella. Tälle henkilölle on kuitenkin löytynyt peräti 17 nykyään elävää jälkeläistä; kuinka hienoa!!

Jäämies Ötzin sukulaisia on peräti Suomessakin. Aivan järkyttävän uskomatonta…!

Akka ei mainitse asiasta enempää, etsikää itse lisätietoa halutessanne. Akan koronaepidemian takia hoitamatta jääneet hampaat vaativat veroaan ikävällä tavalla, mutta historia ja huumori säilyvät aina.

Historia saattaa joskus muuttua uusien löytöjen myötä, mutta paska- ja pieruhuumorin parissa nauravat ihmiset elivät jo Pompeijissakin 2000 vuotta sitten (graffitilöytöjen perusteella). Akka veikkaa, että ihmislajien kehityskin liittyi alunperin huumoriin: mikään muu laji ei edes osaa nauraa asioille, jotka ovat “hauskoja, noloja, naurettavia yms.”

Akka jatkaa isänsä perintöä ja sanoo prööt ja fuck kaiken muun huumorin ohella tällä viikolla, jotta Akka muistaa isänsä huumorin näinä vaikeina aikoina.