ETERNAL LOVE VAI JOTAKIN IHAN MUUTA?

Viime vuonna Pohjois-Kiinasta löytyi rakennustöiden yhteydessä n. 1500 vuotta vanha hautausmaa, johon oli haudattu peräti 600 ihmistä. Yksi haudoista olikin erityisen poikkeuksellinen; haudassa makasi ilmeisesti aviopari toisiaan syleillen. Naisella oli sormus vasemmassa nimettömässään länsimaiseen tapaan. On arveltu, että tällaiset tavat levisivät Kiinaan Silkkitietä pitkin.

(Live Science/Qian Wang/Anqi Wang)

29-35-vuotiaana kuolleella miehellä oli joitakin vammoja; mm. murtunut käsivarsi ja pirstaloitunutta luuta toisessa jalassaan. Naisella (35-40-vuotias) ei näkynyt mitään vammoja, joten hän lienee uhrannut itsensä miehen kuollessa vammoihinsa. Tällä tavoin he pääsivät samaan hautaan ja täten yhtä matkaa tuonpuoleiseen. On selvää, että pari on huolellisesti aseteltu hautaan heidän kuoltuaan, joten hautaajatkin ovat tienneet kaksikon välisen yhteyden.

Tämä pari ei kuitenkaan ole ainoa laatuaan. V. 1972 Iranista löytyi “Hasanlun rakastavaiset.” Pari haudattiin n. 2800 vuotta sitten. Alueelle oli haudattu yhteensä 246 ihmistä, ja useissa luurangoissa on merkkejä väkivaltaisesta kuolemasta. Tällä parilla niitä ei kuitenkaan ole ja onkin arveltu, että nämä yksilöt kuolivat tukehtumalla. Alue tuhottiin ja poltettiin tuolloin täysin armeijan toimesta ja tämä pari olikin piiloutunut viljasäiliöön. On helppo kuvitella, kuinka ympärillä riehuvat tulipalot ja savu ovat koituneet näiden kahden kohtaloksi.

Hasanlu Lovers. Varmistettu mies oikealla, epäselvä sukupuoli vasemmalla.

Oikeanpuoleinen luuranko kuuluu 18-22-vuotiaalle miehelle (päässä näkyvä reikä on syntynyt kaivaustöiden yhteydessä), mutta vasemmanpuoleisen henkilön (n. 30-35-v.) sukupuoli ei ole varma. Kyseessä voi siis olla ystävä, sisarus, vaimo, rakastaja, rakastajatar tai ihan mitä tahansa siltä väliltä. Ei muuta kuin DNA-testiä kehiin, arvoisat tutkijat!

Alueelta löytyneitä muita luurankoja.

Italian Mantuasta löydettiin peräti 6000 vuotta sitten haudattu mies-naispari, joka sai nimekseen “Valdaron rakastavaiset.” Nämä henkilöt olivat kuollessaan n. 20-vuotiaita, mutta kuolinsyytä ei ole kyetty määrittelemään. Tällainen hautaustapa tuolta neoliittiselta ajalta on hyvin harvinainen, joten löytö olikin suuri sensaatio. Hautaan oli laitettu hautalahjoja; nuolenkärki ja piikivestä valmistettuja työvälineitä. Arkeologisissa kaivauksissa koko maakaistale nostettiin ylös, jotta kokonaisuus säilyisi ehjänä ja nykyisin pari nukkuu lasivitriinissä Mantuan museossa, edelleen ikuisesti yhdessä.

Valdaro Lovers. Mies vasemmalla, nainen oikealla.

Melkein yhtä vanha löytö tehtiin Alepotrypan luolasta Kreikasta. 5800 vuotta sitten luolaan haudattiin lusikka-asentoon n. 20-25-vuotiaat mies ja nainen. Luolasta on löytynyt useita muitakin luurankoja, mutta tämän parin hautaustapa on yhtä merkillinen kuin edellisenkin esimerkin.

Nainen etualalla, mies hänen takanaan (Daily Mail).

Näiden nuorten kuolinsyy on mysteeri; kuinka yllättävää…! Luolasta löytyi peräti luuossuaari, joka oli tuotu luolaan n. 3300 vuotta sitten. Tässä luuarkussa oli useiden eri yksilöiden luita. Noin 3000 vuotta sitten luola romahti, joten hautaukseen luolaa ei sitten tietenkään enää voitu käyttää.

V. 2013 Romaniasta löydettiin 30-vuotiaat mies ja nainen, jotka pitelivät toisiaan kädestä. Pari oli haudattu juuri perustetun luostarin maille, joten tässä tapauksessa mistään “itsensä uhrauksesta” ei voi olla kyse. Mikäli toinen olisi tehnyt itsemurhan, häntä ei olisi haudattu pyhälle maalle, sillä itsemurha oli tuohon aikaan suuri synti.

Lovers Of Cluj-Napoca. Mies oikealla, nainen vasemmalla.

Tämä pari kuoli vuosien 1450-1550 välisenä aikana. Miehen rintalasta ja lantio ovat murtuneet, mutta naisen kuolinsyy ei luurangosta ole paljastunut. Tämä pari nimettiin “Cluj-Napocan rakastavaisiksi” löytöpaikkansa mukaan.

Hieman erilainen esimerkki parin yhteisestä hautaamisesta löytyi v. 1904, kun Alankomaista löytyi suohon upotettu miespari. Pitkään tietenkin luultiin, että kyseessä olisi mies-naispari, mutta myöhemmät tutkimukset osoittivat molempien olevan miehiä. Nämä “Weerdingen miehet” haudattiin n. 160 eaa. – 220 jaa. välisenä aikana. Toisen miehen kuolinsyy on selvästi nähtävissä; hänen vatsansa on viilletty auki ja hänen suolensa pursuavat esiin aukosta. Onkin epäilty, että kyseessä olisi uhraus: paikallinen “pappi” olisi tulkinnut tulevaisuutta tällä tavalla. Toisen miehen kuolinsyytä ei tiedetä, mutta ainakin tiedetään, etteivät miehet ole sukua keskenään. On jopa epäilty, että tämä “homopari” olisi nimenomaan uhrattu seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi, mutta eihän sellaista voi kukaan todeksi esittää.

Weerdinge Men (se, mitä heistä on jäljellä suohon hautaamisen jälkeen).

Olisipa hauska tietää totuus näistäkin hautauksista, mutta se taitaisi vaatia aikakonetta. Kuten niin moni muukin asia… Akka jää odottamaan tosielämän Pelle Pelotonta, joka ratkaisisi mysteerin jos toisenkin. Tällä erää Akka sai tarpeekseen tällaisesta “ikuinen-rakkaus”-söpöilystä ja siirtyy tutkimaan jotakin karmaisevaa. Ei sentään sarjamurhaajia; niitä Akka ei siedä ollenkaan. Sellaiset henkilöt, jos ketkä, pitäisi upottaa suohon. Elävinä.

Täällä on vielä tilaa, hyvin mahtuu!

HUPAISIA NÄHTÄVYYKSIÄ

Maailman pienin poliisiasema sijaitsee Carrabellessä, Floridassa. Alunperin pikkukylän ainoa poliisi joutui päivystämään seinäpuhelimen vieressä, mutta lopulta puhelinkoppi pystytettiin poliisille sateensuojaksi. Nykyisin kylässä (1800 asukasta) on jo peräti kolme poliisia ja pieni toimistokin, mutta puhelinkoppi pysyy edelleen paikallisena nähtävyytenä. Olisi hauskaa, jos kylästä löytyisi maailman pienin poliisikin. Siinä olisi kaksin verroin pällisteltävää.

Carrabelle, Florida.

Kansas Cityssa, Teksasissa, sijaitsee maailman kauneimmaksi kirjastoksi sanottu rakennus. Rakennus on alunperin pankkitila, mutta korjausten myötä kirjastoksi uusittu tila avasi ovensa v. 2004. Alkuperäinen teräsholvikin rakennuksesta toki edelleen löytyy. Julkisivuhan tässä kirjastossa eniten viehättää; varsinainen neronleimaus!

Kansas City, Teksas.

Turkmenistanissa sijaitsee kraatteri, joka on ollut tulessa vuodesta 1971 asti. Tämä romahtanut kaasukenttä sytytettiin tuleen ilmeisesti sen takia, ettei ympäristöön leviäisi haitallista metaania. Tästä tulee väistämättä mieleen Simpsonien jatkuvasti liekehtivä rengaskasapalo.

Turkmenistan (The Gates of Hell).

Jeju-saarella Etelä-Koreassa sijaitsee Love Land; eroottisiin patsaisiin ja taideteoksiin erikoistunut puisto. Nämä taideteokset todellakin kuvaavat mm. messeviä lemmenleikkejä eri asennoissa. Ei kannata lähteä perhepiknikille tähän kohteeseen. Etsikää ihan itse Google Mapsista tai kuvahausta, mieli tekee kuitenkin…

Jeju, Etelä-Korea (Tripadvisor).

Llanfairpwllgwyngyll on LYHENNE Walesissa sijaitsevan kylän nimestä Llanfairpwllgwyngyllgogerychwyrndrobwllllantysiliogogogoch. Kylässä on kolmisentuhatta asukasta. Jos Akka olisi täältä kotoisin, Akka kertoisi mieluummin olevansa kotoisin “Iistä.”

Llanfairpwllgwyngyll, Wales (Wikipedia).

Skotlannissa sijaitsee Unst Bus Shelter; katettu bussipysäkki. Pysäkki oli tarkoitus poistaa v. 1996, mutta 7-vuotias Bobby Macaulay teki anomuksen, ettei pysäkkiä poistettaisi – hän säilytti pysäkillä polkupyöräänsä koulupäivien ajan. Nykyisin pysäkillä on mm. huonekaluja ja televisio. Pysäkkiä myös uudelleensisustetaan ahkerasti. Nyt, HSL, pistäkääs paremmaksi!

Unst, Skotlanti.

Nebraskan Monowi-kylässä asuu peräti yksi asukas; Elsie Eiler. Hänen miehensä kuoli v. 2004, joten kylän väkiluku puolittui tuolloin…! Elsie on kylän pormestari ja hän mm. myönsi itselleen alkoholiluvan, joten hän pystyy ylläpitämään kaupungin tavernaa turisteille. Fiksua, Elsie, erittäin fiksua…

Monowi, Nebraska.

Japanin Osakassa sijaitsee 16-kerroksinen toimistotalo Gate Tower Building. Tämän rakennuksen viidennen, kuudennen ja seitsemännen kerroksen läpi kulkee vilkasliikenteinen moottoritie. Tie rakennettiin talon läpi, kun omistajan kanssa ei päästy yksimielisyyteen tontin läpi kulkevasta moottoritiestä. Ihan näppärää; mikäli rakennuksen kohdalla on esim. bussipysäkit. Suoraan hissistä bussiin ja himaan!

Osaka, Japani.

Japanista löytyy myös suosittu turistikohde; kissojen saari Tashirojima. Saarella asuu 80 ihmistä ja kissakannan runsastuminen johtuu uskomuksesta, että kissojen ruokkiminen parantaa terveyttä ja varallisuutta. Useat sadat kissat saavat siis mellastaa saarella aivan vapaasti, ja kerran kuussa eläinlääkäri käy saarella tarkastamassa kissojen kunnon. Akka sekoaisi tällä saarella ja höpöttäisi lössöttäen “a basket full of kittens, a basket full of kittens…!”

Tashirojima, Japani.

Intiasta löytyy kissasaaren vastine; Karni Matan temppelissä asustaa arvioiden mukaan 25 000 rottaa. Näiden rottien uskotaan olevan Karni Mata-jumalan jälkeläisiä eikä niitä saa vahingoittaa millään tavalla. Uskotaan jopa, että rottien nakertaman ruoan syöminen on suuri kunnianosoitus. Nope, sanoo Akka. Nope, sekä temppelille että ruoalle.

Karni Mata-temppeli, Intia.

Conisbroughissa, Englannissa, sijaitsi aiemmin turistien suosikkikatu “Butt Hole Road.” Nimi vaihdettiin asukkaiden vaatimuksesta v. 2009 ja sitä kutsutaan nyt “Archer’s Wayksi.” Englannin Shepshedin kaupungista löytyy myöskin Butthole Lane, mutta tämän kaupungin asukkaat eivät ole aikeissa vaihtaa katunsa nimeä. Tällä kadulla voisi asustaa Beavis ja Butthead.

Conisbrough, Englanti.

Churchillissa, Kanadassa, sijaitsee jääkarhuvankila. Tämä laitos perustettiin v. 1982, sillä alueella liikkuu tuhansia jääkarhuja. Nykyisin rakennuksessa on peräti 28 selliä, joihin rymyävät jääkarhut voidaan sijoittaa jopa 30 päiväksi. Lopulta sellien asukkaat nukutetaan ja siirretään helikopterilla kauemmaksi kaupungista. Paljonkohan tähän toimintaan budjetoidaan massia? Noh, parempi vaihtoehto tämä on, kuin karhujen ampuminen…

Churchill, Kanada.

Portlandissa, Oregonissa, sijaitsee maailman pienin puisto. Puisto sijaitsee keskellä leveää autotietä ja siinä kasvaa yksi puu. Tällä puistolla on nimi “Mill Ends Park.” Tässä puistossa voi koko perhe käydä piknikillä; tosin vain yksi kerrallaan ja kukin vuorollaan! Leijaa ei kannata alkaa lennättämään, siinä hommassa päätyy nopeasti autojen sekaan!

Portland, Oregon.

Gryfinossa, Puolassa, sijaitsee omituinen metsä: The Crooked Forest eli Krzywy Las. Metsän puut ovat kummallisesti pohjoiseen vääntyneitä. Onkin epäilty, että ihmisen on täytynyt taivuttaa näitä puita jollakin merkillisellä menetelmällä, esimerkiksi huonekaluteollisuutta varten. Yhdeksi syyksi on epäilty myös toisen maailmansodan tankkeja, jotka olisivat ajaneet nuorten taimien päältä vaurioittaen näitä pysyvästi. Puista on tietenkin muodostunut paikallinen turistinähtävyys.

Krzywy Las, Gryfino, Puola.

Akan mielestä tämä on metsän menninkäisten tekosia; vai otetaanko taas mukaan ne pienet, pirulliset alienit…! Niillä kun ei muuta puuhaa tunnu olevan, kuin ihmisten kiusaaminen. Tässä tapauksessa niillä ei onneksi ole mitään asiaa tähystellä ihmisten sisuskaluja peräsuolen kautta, kuten usein on raportoitu. Välillä on mukavaa vaihtelua vain taivutella puita ja katsella, kun ihmiset raapivat kummissaan päätään.

KÄYTÖSTAWAT KUNNIAAN!

Akalla on onni omistaa käytösopas 1950-luvulta; ajalta, jolloin tällaisiin seikkoihin kiinnitettiin erityisen paljon huomiota. Nyt yhteiskunnan avautuessa kannattaakin kerrata joitakin perusasioita, jottemme pilaa mainettamme käyttäytymällä tökerösti “ulkomaailmassa.”

KADULLA SYÖMINEN: “Kadulla ei sovi mutustella. Ihminen, joka jauhaa purukumia tai kulkee kadulla suu täynnä makeisia, haukaten omenaa tai nuoleskellen jäätelöä, vie ajatukset hyvin helposti märehtivään eläimeen.”
Hyvästi, street food!

MUSIIKKIESITYKSET: “Suurissa ravintoloissa, joissa on hyvä orkesteri, sama orkesteri VOI illan kuluessa esittää sekä konserttiohjelmaa että tanssimusiikkia.”
Että ensin kuunnellaan Johann Sebastian Bachia ja sitten voi leikkisästi kuunnella Olavi Virtaa? Että tällainen on tosiaankin ihan sallittua?

VIERAANA KUTSUILLA: “Vieras, joka kaataa lasin pöytäliinalle, särkee esineen tms., on sangen onneton, minkä vuoksi hyvä emäntä silmänräpäyksessä koettaa keksiä jotakin humoristista, kevyttä ja hauskaa huomautettavaa, jotta koko tapaus häipyisi niin kivuttomasti kuin suinkin yleisen ilonpidon hyrskyihin.”
Akka kannattaa yleisen ilonpidon ‘hyrskyjä,’ mitä ne sitten ovatkaan!

“Useimmat niistä jatkoista, joita meidän sukupolvemme tuntee, ovat vailla suurten teemojen innoittavaa hohdetta. Sen sijaan ne ovat paljon ylitsevuotavampia alkoholin ja riidan tai tyhjän lörpötyksen puolesta.”
Ihanko totta, arvon Watson?

HIUSVÄRIT: “Tukanvärjääminen näyttää useimmiten arveluttavalta ja tuo mieleen joidenkin romaanien sirkustirehtöörikuvaukset.”
Damn, jokaisessa romaanissahan tosiaan kuvaillaan sirkustirehtöörejä!

PÄIVÄLLISKUTSU: “Vanhan tavan mukaan olisi kohteliaan vieraan saavuttava viisi minuuttia ennen määräaikaa, mikäli on kysymyksessä kutsu aterialle. Viiden minuutin myöhästyminen on kuitenkin sallittu eikä sitä voi vielä pitää myöhästymisenä – kuusi minuuttia on jo vakava virhe!”
Miten se yksi minuutti nyt muuttuu yhtäkkiä hirveäksi kämmiksi… äkkiä asettamaan kelloa sekunnilleen oikeaan aikaan!

TERVEHTIMINEN: “Kädelle suuteleminen edellyttää tietenkin, ettei nainen ole kovin pohjoismaisen jäykkä ja tottumaton.”
Tällaisessa tilanteessa Akka näyttäisi hyvin nopeasti, kuinka pohjoismaisen jäykkä Akan nyrkki on.

JULKINEN LIIKENNE: “Raitiovaunun jäljestä ei ainakaan pidä juosta, siitäkään syystä, että ihminen on mitä epäesteettisin läähättäessään, puhkuessaan ja huitoessaan.”
Nimenomaan! Älkää läähättäkö ratikoiden perässä, pervot!

PUKEUTUMINEN: “Kauneinkaan puku ei voi viehättää naisen yllä, joka ei huolehdi siitä, että hän ainakin kerran päivässä puhdistaa ihonsa kaikkia ruumiinosia myöten.”
Herregud, me naisethan haluamme nimenomaan viehättää!

KUTSUT KOTONA: “Herrakutsujen ruokalistaan kuuluu tavallista maustetumpia, vahvempia ja mieluimmin erikoisia ruokalajeja sekä kuivia viinejä. Myöhemmin illalla herrat panevat arvoa makkaroille, sinapille ja vahvoille juustoille oluen ja viinaryypyn kera.”
Akka änkeää mukaan herrojen kutsuille, sanokaa mitä sanotte, ukot!

(Lookandlearn/William Hogarth (1697-1764).)

“Isännän velvollisuuksiin kuuluu (kutsuilla) juoda malja emännän kanssa. Hän onkin sitten ainoa mies, jolla on tämä oikeus. Samoin sanotaan vanhan tavan määräävän, että aviomies, joka ei muista juoda maljaa vaimonsa kanssa, on velvollinen ostamaan hänelle silkkisukkaparin.”
Pitäkää sukkanne ja maljanne, Akka on jo siellä herrakutsuilla.

“Makuuhuoneeseen emme täällä Suomessa yleensä vie vieraita, päinvastoin kuin esim. anglosaksisissa maissa, joissa naisvieraat päivällisen päätyttyä viedään makuuhuoneeseen ja sen yhteydessä olevaan kylpyhuoneeseen, missä he voivat puuteroida itsensä ja järjestää tukkansa ym.”
Eijjumaliste… Akka sulle puuteroinnit näyttää!!

PERHE: “Vanhemmat valittavat usein, että heidän lapsensa ovat tottelemattomia – mikä tietysti on heidän omaa syytänsä – ja lapset pitävät vanhempiaan ikävystyttävinä.”

“Lapsia ei voi ottaa täysihoitolaan, ellei saa heitä tottelemaan ja noudattamaan määräyksiä silloinkin, kun joku ei ole heitä paimentamassa.”
Jotkut asiat eivät ikinä muutu – vanhempia saa syyllistää ja tietenkin vanhemmat ovat ikävystyttäviä lapsen mielestä!

PUHELIN: “Mikäli on erehdyksessä soittanut väärään paikkaan ja huomaa sen, on pyydettävä kohteliaasti anteeksi eikä pantava kuulotorvea nopeasti pois.”
Kuulitkos, sähkönmyyjä; ei vaihdeta sähköyhtiötä vaan asetetaan kuulotorvi alas!

HISSISSÄ: “Hissiin astuessaan herrasmies tarjoaa tietä takanaan tulevalle vanhemmalle naiselle, ottaa hatun päästään naisen ollessa hississä ja mikäli hän polttaa, heittää pois savukkeensa.”
No nih, piponreuhkat ja tupakit veks, kun naisia on hississä!

ULKOMAILLA: “Ulkomailla on tanssiravintoloissa nk. gigoloita – niin mies- kuin naispuolisia, joita ravintolavieras saa ‘vuokrata’ tanssiparikseeen.”
Ilmankos niitä lentolippuja on alettu myydä kamalalla vimmalla.

“Ei pidä ehdoin tahdoin ryhtyä valokuvaamaan tärkeiden linnoitusten lähellä ja siten syyttä suotta vaivata oman maan lähetystöä, jonka täytyy ryhtyä toimenpiteisiin estääkseen asianomaista joutumasta vakoojan kirjoihin.”
Pois linnoituksilta, suomalaiset! Pois linnoituksilta ja sassiin!

No niin. Eiköhän me näillä opeilla pärjätä pitkälle tulevaisuuteen!

Lainaukset: Käytöksen kultainen kirja, WSOY 1957

3600-VUOTIAS TEINI

Vuonna 1921 Tanskasta, Egtvedin kylästä, paikallinen maanviljelijä löysi suuren hautakummun. Ukko alkoi jo tasoittaa kumpua viljelysmaaksi, kun hänen lapionsa törmäsi puurakenteeseen. Onneksi ukko tajusi jättää homman kesken ja otti yhteyttä arkeologeihin.

Egtvedin tytön hautausasun rekonstruktio (Uniavisen).

Haudasta löytyi kannellinen tammiarkku, jonka sisältä paljastui nuoren teinitytön jäänteet. Tyttö oli iältään n. 16-18 vuotta. Tytön ikä määritettiin hampaista ja hautausajankohdaksi varmistui v. 1370 eaa. Näin tarkka ajoitus saatiin tammiarkun tutkimuksista. Nuorena menehtynyt tyttö nimettiin löytöpaikkansa mukaisesti “Egtvedin tytöksi.”

Alkuperäinen vaatetus arkussa taljojen päällä. Tytön hiuksia näkyy tuohikipposen vieressä.

Egtved – Google Maps

Tällä teinillä ei kuollessaan ollutkaan mukanaan iPhonea eikä edes Samsungia. Mitäpä hänellä sitten haudassaan oli? Nooh… mm. tuohesta tehty kaljakippo ja 5-6 -vuotiaan lapsen poltetut luut vaatenyytissä ja osittain toisessa tuohikipossa. Johan nyt on perk…!

Tytön erikoinen asukin herätti huomiota; hänellä oli yllään napapaita ja naruista punottu hame. Koko komeuden kruunasi suuri, pyöreä pronssivyö. On arveltu, että tämä pyöreä kiekko liittyy tuohon aikaan yleiseen auringonpalvontakulttiin. Samalta ajalta Tanskasta on löydetty nk. “the Sun Chariot” ja tämä löytö tukeekin tätä kiekkopäätelmää. Tyttö on saattanut olla jonkinlainen papitar tai aurinkokultin tanssijatar. Ainakin hautaustapa arkkuineen ja kumpuineen antaa ymmärtää, että tyttö oli merkityksellinen henkilö.

The Sun Chariot (Wikipedia).

Entäpä ne lapsen luut? No voi perk… uudestaan, siitä ei ole mitään tietoa. On kuitenkin arveltu, ettei lapsi ole voinut olla tytön oma lapsi, ihan tytön iästä johtuen. Poltettujen luiden jäännöksiä löytyi sekä vaatemytystä että tytön ruumiin päältä. Ei kannata kysyä miksi, sitä ei kukaan tiedä. Lapsi on voinut olla ihmisuhri, mutta eihän sitä poltetuista luista enää saada selville. Tällainen ihmisuhrihauta on kyllä löydetty muualta Tanskasta 1980-luvulla, joten sitä mahdollisuutta ei ole ainakaan voitu sulkea pois.

Vaatetuksesta ja tytön ruumiin jäänteistä on saatu selville, että tyttö on todennäköisesti kotoisin Schwarzwaldin alueelta Saksasta ja hän on ennen kuolemaansa liikkunut tämän alueen ja Tanskan välillä. Myös lapsi oli kotoisin samalta alueelta. Ehkä lapsi oli peräti tytön sisarus, mene ja tiedä…? Tytön matkustelu on kuitenkin oletettavasti liittynyt jonkinlaiseen kaupankäyntiin tai naimakauppaan, sillä tuolloiset yhteisöt olivat tekemisissä keskenään. Alueilta on löytynyt yhteneväisiä arkeologisia löytöjä.

Scharzwaldin alue Saksassa (Wikimedia Commons).

Tytön liikuskelua on pystytty tarkasti määrittämään mm. hiuksista ja kynsistä. Kyllä nykyajan tekniikka on sitten perin ihmeellistä… Akka leikkaa itseltään heti yhden kynnenpalasen ja kysyy tutkijoilta, missäs penteleessä sitä tulikaan mellastettua vaikka vuonna 1996… Että onko sitä oltu Ruåtsinlaivalla vai peräti ihan jossakin hevonpersiissä.

Tytön jalkopäästä löytynyt olutastia sisälsi puolukoista tai karpaloista valmistettua käynyttä juomaa, ilmeisesti jonkinlaista hunajalla makeutettua olutta. Koska kippo oli jalkopäässä, on epäilty, että siitä on juotu hautauksen yhteydessä. Ehkä tällainen tapa oli juurikin “otetaas
viimeinen malja menehtyneen muistolle.” Ja sitten on varmaankin lähdetty tanssahtelemaan aurinkotansseja nuotion ympärille ja kitattu useampiakin kupposia edesmenneen papittaren kunniaksi.

Pronssikiekko lähikuvassa

On harmillista, ettei tytön kuolinsyytä tiedetä. Eipä siihen kyllä noina aikoina kovinkaan kummallista syytä tarvittu; ihan tavalliset tulehduksetkin saattoivat olla kuolemaksi. Tällainen puolukka/karpalokalja ei tasan tarkkaan vastannut nykyisiä antibiootteja, vaikka sitä miten kitusiinsa olisi vetänyt. Hunajalla on tosin todettu olevan antibakteerisia ominaisuuksia, mutta eipä se kyllä Kefexiniä päihitä. Noh, oli miten oli, mutta tämä tyttö jäi tutkijoille kertomaan jotakin ajasta, jossa hän lyhyttä elämäänsä eli. Tämä teini ei varmaankaan tosin valittanut siitä, että “bilsanope on ihan vanha käppänä” tai “vtu, mun kuulokkeet on ihan paskat.” Tyttö oli varmaankin vain tyytyväinen nähdessään jumalansa tulevan taivaanrannasta esiin joka aamu.

Tammiarkku Tanskan Kansallismuseossa.

the Egtved Girl (natmus.dk) linkki Tanskan Kansallismuseoon (jossa aurinkovaunutkin ovat).

Tai mistäpä sitä tietää… ehkäpä tyttöä otti päähän tuo ruskea, villainen napapaita. “Vtu, mä oon pitäny tätä säkkiä päälläni jo vuoden! Enxmä nyt välillä voisi saada uutta paitaa!! Ja tää naruhame kutittaa ihan hirveesti. Itse asiassa tää koko asu on ihan jumalattoman seksistinen… pitäkää tunkkinne, mä vaihdan housuihin!”

JURAKAUDEN AARTEITA

Mitäköhän ihmiset kuvittelivat löytäneensä törmättyään dinosaurusfossiileihin silloin joskus ennen wanhaan?

Esihistorialliset ihmiset ovat tehneet dinosaurusten kivettyneistä luista kaulakoruja ja työkaluja; on tietenkin arveltu, että tällaiset esineet olivat erittäin merkityksellisiä muinaisille ihmisille. Akka veikkaa kuitenkin, että tätä materiaalia käytettiin ihan siksi, että sitä vain sattui löytymään. Ei kaikkeen tarvitse tuputtaa jotakin merkityksellisyyttä, tuskinpa sillä on niin väliä ollut. Vai sanoiko muinainen homo habilis, notta: “Kas perhana, löysinpä pirun kovaa luuta. Tämä on Jumalien lahja taivaalta, teenpä siitä hienon kaulakorun!”

Kiinalaiset luulivat löytäneensä lohikäärmeiden luurankoja, nämä löydöt olivat tietenkin muinaisia lentoliskoja. Aivan looginen päätelmä, kun joitakin lentäviä penteleitä on tosiaankin ollut olemassa. Lentolisko, lohikäärme… ihan sama, miksi sellaista pirulaista nimitetään. Ei niihin kumpaankaan halua törmätä mustikkametsällä. Terveisiä vaan Smaugille.

Vuonna 1676 englantilainen pastori Robert Plot luuli löytäneensä ihmisjättiläisen reisiluun palasen törmätessään kivettyneeseen Megalosaurus-fossiiliin. Myöhemmin 1700-luvulla tämä luulöytö nimettiin “Scrotum humanumiksi” eli ihmisen kivespusseiksi. Antakaa Akan kaikki kestää…! Tämä luunkappale on sittemmin kadonnut, mutta Megalosaurukseksi luu todettiin säilyneiden piirustusten avulla.

Piirroskopio Megalosauruksen luusta.

Vuonna 2018 Portsmouthin yliopiston luennoitsija joutui vaikeuksiin, kun hän näytti opiskelijoille tämän luulöydön piirroskuvaa paleontologian tunnilla… ja näytti sen jälkeen vertailukohdaksi oikeata valokuvaa kiveksistä. Aijaijai…! Ukkoparalla mahtoi viirata päässä; Amerikassahan tällainen on lähinnä pyhänhäväistystä!

1700-luvulla useat dinolöydöt nimettiinkin aivan väärin jättiläisiksi, kaloiksi/niiden hampaiksi tai matelijoiksi ja krokotiileiksi. Ajatus siitä, että tällaisia dinolajeja on ollut miljoonia vuosia sitten olemassa, ei mahtunut kenenkään päähän. Tuolloinhan kuviteltiin yleisesti, että Jumala loi luomakunnan juuri sellaiseksi, kuin se sillä hetkellä oli.

Ilmiselvästi lohikäärmeen pää tai alien (Scelidosaurus).

Raamatussa tosin mainitaan ihmisjättiläisiä, joten jotkin jättiläiskuvitelmat ovatkin aikakauteen nähden ihan loogisia. Joidenkin kivettyneiden linnunjälkien kuviteltiin jopa kuuluvan jättikokoisille korpeille, joita vapautettiin Nooan arkista tulvan jälkeen. Jepjep. Tuolloin ammattia palentologi ei ollut edes olemassakaan ja ensimmäisiä luita ja löydöksiä tutkivatkin ihan tavalliset pulliaiset. Löytyy joukosta yksi paronikin; ranskalainen paroni Cuvier, joka oli perehtynyt anatomian tutkimukseen.

Sieltä ne korpit tulloo!! Ja moni muukin öttiäinen… Norsuilla näyttää olevan heti tappelu meneillään!

Dinosaurus-nimen keksi brittiläinen lääkäri Richard Owen v. 1841 tultuaan siihen lopputulokseen, että tällaisia hirmuisia elukoita on todellakin ollut olemassa ja ne ovat ihan oma lajinsa. Tällainen päättely johti dinosaurusbuumiin ja mm. Pohjois-Amerikassa innostuttiin tutkimaan aihetta laajemmaltikin. Othniel Marsh ja Edward Cope aloittivat nk. “Luusodat” Kalliovuorten alueella – ja kilpailuhenkisinä löysivätkin peräti 136 uutta dinosauruslajia. Kannatti siis painella menemään kauhian vimman vallassa, sillä tuollahan niitä hirmuisia liskoja on nähtävästi enemmänkin tallustellut…

Kerrankin dinosaurus-nimi on käännetty suomeksi täysin oikein. “Deinos” on kreikkaa ja tarkoittaa “hirmuista, kamalaa” ja saurus tarkoittaa “liskoa.” Tähän voi verrata elokuvan “Shawshank Redemption” käännöstä suomeksi: “Rita Hayworth – Avain pakoon.”

Nykyään tunnetaan erilaisia dinosauruslajeja noin 1000 – 1100. Mikäli tutkijoiden arviot pitävät paikkansa, lajeista on löydetty vasta noin 10%. Huh huh, paljon olisi siis vielä esiin kaivettavissa! Eikä mikään ihmekään, että useita dinolajeja on nimetty kuuluisuuksien mukaan. Esimerkkeinä mainittakoon:

-Arthurdactylus conandoylensis (kirjailija Arthur Conan Doyle)
-Crichtonsaurus, Cedrorestes crichtoni, Bienosaurus crichtonii (kirjailija Michael Crichton/Jurassic Park)
-Serendipaceratops arthurcclarkei (kirjailija Arthur C. Clark)
-Leucothoe tolkieni (kirjailija J.R.R. Tolkien)
-Masiakasaurus knopfleri (muusikko Mark Knopfler/Dire Straits)
-Coloborhynchus spielbergi (ohjaaja Steven Spielberg)
-Europatitan eastwoodi (näyttelijä Clint Eastwood)

Crichtonsaurus.

Jos Akka saisi itselleen nimikkoeläimen, se olisi kuitenkin jokin ällöttävä kökköetana tai umpityhmä mato. Ainoastaan kunnon gurut, kuten edellä mainitut, saavat itselleen dinosauruslajeja. Poikkeuksina mainittakoon Kootenichela deppi (niveljalkainen kambrikaudelta) sekä Pristimantis jamescameroni (sammakko) sekä Pheidole harrisonfordi (muurahainen). Häh hää, poijjaat, vahingonilo on paras ilo!

Pristimantis jamescameroni. En alkaisi elvistelemään tällä nimityksellä, James!

JUOKSE, VILLI LAPSI…

Vuonna 1989 Kambodzassa, lähellä Vietnamin rajaa, katosi 8-vuotias tyttö. Häntä etsittiin kahden vuoden ajan, mutta jälkeäkään tytöstä ei ollut enää löydettävissä.

Melkein 20 vuotta myöhemmin katoamistapaus nousi kuitenkin uudestaan paikallisiin uutisotsikoihin, kun vuonna 2007 viidakosta löydettiin aikuiseksi varttunut “villilapsi.” Tämä nainen havaittiin hänen yrittäessään varastaa ruokaa erään talon pihamaalta. Nainen kulki neljällä jalalla tai peräti ryömi, murisi, eikä puhunut mitään tunnistettavaa kieltä. Joitakin päiviä myöhemmin nainen saatiin lopulta “pyydystettyä.”

Vietnamin viidakkoa.

Läheisessä kylässä asuva perhe väitti, että kyseessä olisi tosiaankin tämä heidän 8-vuotiaana kadonnut tyttärensä Rochom P’ngieng, joka olisi täten elänyt viidakossa peräti 18-19 vuotta. Epäilyksiä alkoi sittemmin herätä, kun kadonnut tyttö oli kuitenkin kadotessaan osannut puhua äidinkieltään khmeriä eikä tämän villinaisen suusta kuultu ainoatakaan sanaa. Hänen olemuksestaan ei myöskään voinut päätellä, että tämä olisi tosiaankin voinut viettää melkein 20 vuotta viidakko-olosuhteissa.

Naisen käsivarsissa oli lisäksi jälkiä siitä, että häntä oli saatettu pitää kahlittuna lieassa. Tällainen toimintatapa on alueella valitettavan yleistä, jos hoidotta jäänyt mielenterveyspotilas voi olla vaaraksi itselleen tai muille. Alueella myös uskotaan, että mielenterveysongelmaiset voivat parantua luostarien munkkien parantavilla savuilla, sillä tällaiset potilaat ovat jollakin tapaa riivattuja.

Nainen asui kuitenkin tässä perheessä vielä yhden vuosikymmenen verran eikä hänen tilanteestaan saatu tietää mitään uutta, sillä perhe kieltäytyi (omituista kyllä) DNA-testeistä. Oli kuitenkin selvää, että nainen oli kovin häiriintynyt ja kulki edelleen neljällä jalalla. Useita kertoja hän karkasi takaisin viidakkoon, mutta palasi kuitenkin päivien päästä nälissään takaisin. Naisella oli tapana myös riisua hänelle puetut vaatteet pois, mutta toisaalta hän myös leikki iloiten perheen lasten parissa ja nauroikin usein.

(The Guardian).

Erään karkumatkansa seurauksena nainen katosi 11 päiväksi ja hänet löydettiin lopulta rintaansa asti hautautuneena 10 metriä syvästä vessakuopasta. Kas kummaa; sairaalareissuhan siitä sitten seurasi… Naiselle hankittiin lopulta psykiatrista apua ja hän jopa oppikin puhumaan joitakin sanoja. Hänen mieluisin nukkumapaikkansa oli kuitenkin edelleen pihan suuri kanakoppi.

Vuonna 2013 tämän kasvattiperheen isä kuoli ja kolme vuotta myöhemmin vietnamilainen 70-vuotias mies Pel tunnisti tämän naisen tyttärekseen Facebookin kautta. Tämä mies kertoi, että hänen tyttärensä Tak oli mielenterveyspotilas ja tämä oli kadonnut vuonna 2006 ollessaan 23-vuotias. Täten tämä nainen olisi löydettäessä viettänyt viidakossa vain noin vuoden eikä otaksutut (melkein) 20 vuotta.

(DailyMailOnline).

Pelillä olikin esittää dokumentteja tytön syntymästä, terveyshistoriasta ja katoamisesta, joten tämän naisen kasvattiperheen äitikin alkoi uskoa tähän tarinaan. Tämän – tuolloin jo 33-vuotiaan- naisen arvet ja muut tuntomerkit sopivat myös täysin siihen oletukseen, että kyseessä olisikin todella tytär Tak. Tämä ei myöskään ollut koskaan oppinut puhumaan, toisin kuin 8-vuotiaana kadonnut Rochom.

Kambodzan maahanmuuttoviranomaiset tutkivat tapausta kaksi viikkoa ja lopulta saatiin tilanteelle päätös: kyseessä oli kuin olikin tämä vietnamilainen Tak-tytär. Hänen annettiin täten lähteä oikean perheensä pariin takaisin Vietnamiin. Siitä lähtien hänet on pidetty pois julkisuudesta, sillä nainen on kuitenkin kärsinyt jo vuosikymmenien ajan tilanteestaan. Tällä hetkellä Tak on 38-vuotias.

(SkyNews.com).

Akka todellakin toivoo, että tämä villilapsi päätyi lopulta oikean perheensä pariin. Emme varmaan kuitenkaan koskaan saa tietää, onko naista pidetty lieassa jossakin tai vankeudessa ylipäätään esim. hyväksikäyttötarkoituksessa. Hyi kamala sentään…!

Toivotaan ainakin, että naisen psykiatrinen hoito jatkuu ja hänellä on turvallinen olo perheensä parissa, jottei hänen tarvitse juosta takaisin viidakkoon mistään syystä. Sinänsä ihmeellistä, että tästä naisesta ei ole uutisoitu Suomessa mitään ja Akkakin törmäsi aiheeseen ihan sattuman kautta. Kaikkea sitä oppii, kun klikkaa väärää kohtaa vahingossa; näköjään… Kaikkea hyvää Tak, toivottaa Akka! (Ja ymmärtää samalla, että tämä alunperin etsitty ja löydetyksi luultu Rochom lienee siis edelleen kadoksissa… Aargh!

Otsikon sanat “Juokse villi lapsi-juokse kauemmaksi-siellä kasvat vahvemmaksi-ja vapaammaksi” eivät taida päteä näissä kummassakaan tapauksessa. Akka keskittyy seuraavaksi vain asioihin, joissa lukee “hauskoja kissavideoita-naurutakuu-laugh your ass off!”

Laughing my ass off.

(Lauluntekijät: Pelle Miljoona/Ari Olavi Taskinen
Kappaleen “Juokse villi lapsi” sanoitukset©Love Kustannus Oy)

KIVEEN KAIVERRETUT IHMEET

Jotakin perin merkillistä on muinoin tapahtunut Lalibelan kylässä, Etiopiassa. Tässä noin 20 000:n asukkaan kylässä sijaitsee 11 suoraan kallioon kaiverrettua kivikirkkoa, joita kutsutaankin nykyään Lalibelan kalliokirkoiksi.

Biete Ghiorgis-kirkko.

Tarina kertoo, että nämä massiiviset kirkot on kaiverrettu kuningas Lalibelan johdolla (tämän valtakaudella vuosina 1181–1221)… ITSENSÄ ENKELIEN TOIMESTA. Ja peräti yhdessä yössä!

Alueen kirkot ja niiden sijainnit (Wikimedia Commons).

Herra Kunkku Lalibelan oman historiikin mukaan enkelit jeesasivat häntä 24 vuotta, mikä kuulostaakin uskottavammalta. Tai siis… Akka peruu heti puheensa: ei tosiaankaan kuulosta!

Kuningas Lalibela (GlobalGeography).

Arkeologien mukaan kirkkoja on kaiverrettu vuosien 700-1200 välisenä aikana ja on jopa epäilty, että kuuluisilla Temppeliritareilla olisi ollut vaikutusta asiaan.

Temppeliritarit olivat sotilaallinen ryhmittymä, jonka tarkoitus oli puolustaa kristinuskoa ristiretkien aikana. Lopulta ryhmä kasvoi niin suureksi ja vaikutusvaltaiseksi, että heille kävi… perin huonosti. Heidän loppunsa koitti v. 1307.

Väitetäänhän nimittäin jopa, että Raamatussa mainittu (Temppeliritarien löytämäksi väitetty) Liitonarkkikin olisi päätynyt Etiopiaan; Aksumin kaupunkiin.

Vielä tänäkin päivänä tätä kyseistä kultaista arkkua vartioi yksinäinen, pyhä äijä, joka sitoutuu tähän tehtävään koko elämäkseen. On siinä pirun arvokas homma, sillä tämä henkilö on ainoa, joka saa arkkua edes lähestyä. Luvattomat katselijat palavat kuulemma poroksi, jos lähelle edes yrittävät. Tiedettävästi tällaisia yrittäjiä ei ole ollutkaan.

Moses and Joshua in the Tabernacle, n. 1896-1902/James Tissot.

Kirkkojen massiivinen koko on kuitenkin kerrassaan järisyttävä: nämä kirkot nousevat suoraan peruskalliosta jopa 50 metrin korkeuteen. Niitä yhdistävät kallioon kaivetut kapeat käytävät, ainoastaan yksi ristin muotoinen Biete Ghiorgis -kirkko sijaitsee omassa yksinäisyydessään sivummalla.

Kirkot todellakin nousevat ylös peruskalliosta, kuten tämä kuva osoittaa. Keskeltä jumalatonta kuoppaa…

Tällainen hermeettinen kirkkoalue herättää runsaasti kysymyksiä, kuten miksi kirkkoja on 11. Eikö yksi riittänyt? Eikö se yksikin olisi aiheuttanut jo ihan tarpeeksi verta, hikeä ja kyyneleitä? Toisena, pienenä kysymyksenä herää tietenkin se, että MILLÄ näitä kirkkoja on kalliosta kaiverrettu? Pikkuruisilla kivihakuilla? Ei, ei, ei ja vielä kerran ei, sanoo Akka.

Tällaisilla vehkeillä me askarrellaan! Esimerkki kuparisesta talttatyökalusta Egyptissä.

Myös Egyptin Sakkarasta löydettiin valtavista hautakuiluista yhteensä 24 massiivista, graniittista arkkua kansineen. Arkut painavat keskimäärin 70-100 tonnia ja niiden muotoilu on äärimmäisen tarkasti tehtyä työtä. Nämä Serapeumin arkut herättävät luonnollisesti suurta ihmetystä: miten tällaisia kaiverretaan ja kannetaan jonnekin maanalaisiin käytäviin? Akalla hajoaa pää tällaisten ihmeiden edessä. Näiden kanssa ei tarvitse edes kysyä MIKSI, vaan aivan yksinkertaisesti MITEN.

Yksi suurista graniittiarkuista (TheAncientConnection). Tämän arkun korkeus on n. 2,5 metriä.

Eikä unohdeta kalliokaupunki Petraakaan; tuota Jordanian helmeä. Ehkäpä Kunkku Lalibelan enkeljoukko liihotteli taikavoimineen paikalle sinnekin. Hoosiannaa laulaen.

Nyt saisi kyllä joku insinööri-arkkitehti-kuka-tahansa kertoa Akalle, miten näitä massiivisia rakenteita ja arkkuja mukamas nykerretään joillakin alkeellisilla työvälineillä. Mikäli kunnon selitystä ei löydy, Akka poikkeuksellisesti uskoo enkelien tai alieneiden apuun. Tai olkoon vaikka maanalaisia maahisia; se on aivan sama, mutta millään palettiveitsellä ei graniittia ole todellakaan lähdetty pilkkomaan. Sen verran Akkakin ymmärtää.

Petra, Jordania.

Aiheesta löytyy useita Youtube-videoita, joita Akka ei kuitenkaan tässä luettele. Niiden pääsanoma on kuitenkin yksinkertaistettuna sellainen, että joskus muinoin on ollut kulttuureita, joilla oli edistyksellistä teknologiaa. Sitten yllättäen tapahtuikin jokin luonnonmullistus, joka pyyhkäisi altaan kaiken ja tällainen teknologia jäi unohduksiin.

Tämä teoria sopii hyvin enkelien, alieneiden, maahisten ja muiden kivojen pikku-ukkojen rinnalle. Jos joku ei nyt ala selittämään tätä ilmiötä, niin Akka kysyy Bigfootilta. Kyllä Bigfoot tietää! Siinä on ihan reilun oloinen kaveri, vaikka hänen mieltymyksenään onkin tallentua ainoastaan Pure Shit -merkkisten kameroiden kuviin. Minkäs sitä ujoudelleen mahtaa!

Bigfootin tykkäämä kamera – tällainen kannattaa ottaa mukaan yöllisille etsintäretkille! Tulee juuri sellaisia otoksia, joita nykyäänkin nähdään!

AITO AAVEKAUPUNKI

Kaliforniassa keskellä-ei-mitään sijaitsee kerrassaan upea aikakapseli: hylätty kullankaivuukaupunki 1850-luvulta. Bodie perustettiin v. 1859, kun 4 mainaria löysivät vuoristoisesta maastosta lupaavan kultaesiintymän. Kaupunki sai nimensä mainarista nimeltään W. S. Bodey. Tämä herra kuolikin piakkoin kaupungin perustamisen jälkeen lumimyrskyssä, mutta ainakin hänen nimensä jäi täten historiaan (mukaeltuna tosin).

Koko kaupunki katuineen on kuvattu Google Mapsiin, joten virtuaalimatka Bodieen onnistuu mainiosti ukkelia painamalla.

Bodie – Google Maps

Kaupunki kasvoi nopeasti; v. 1879 Bodiessa asui jo 7000-10 000 asukasta ja alueella oli peräti n. 2000 rakennusta. Ja kuinka ollakaan: Bodiesta löytyi peräti 65 saluunaa, 200 ravintolaa, Chinatown ja punaisten lyhtyjen katu. Varsin miellyttävä kaupunki kerrassaan; eritoten lapsiperheille!

(Visit Mammoth)

Villin lännen meininki toteutui kirjaimellisesti Bodiessa, ampumistapauksia sattui tämän tästä ja kaupungissa olikin tapana kysyä “onko meillä miestä aamiaiseksi.” Tämä tarkoitti: oliko yön aikana taas ammuttu joku.

(Bodie Foundation)

Kasvavaan Bodieen vedettiin lennätinlinjat ja rakennettiin rautatie, paikallinen sanomalehtikin perustettiin v. 1877: The Standard Pioneer Journal of Mono County. Ette sitten yhtään parempaa nimeä keksineet…? Kenellekään ei tullut mieleen “Bodie News”?

On arvioitu, että Bodien kaivoksista kaivettiin kultaa 34 miljoonan dollarin edestä. Mutta eihän se kulta mihinkään itsekseen lisäänny; kaivosten ehtyessä mainarit alkoivat pikkuhiljaa muuttaa pois kaupungista etsimään parempia esiintymiä. Vuonna 1880 asukasluku oli vain n. 5000 asukasta. Tästä 10 vuotta myöhemmin, v. 1890 asukkaita oli enää 779.

(bodie.com)

Ensimmäisen kerran Bodie mainittiin aavekaupunkina v. 1915 ja vuonna 1950 asukasluku oli jo pyöreä nolla. Kaupungin autioituessa hyvin nopeasti rakennukset jäivät elämään omaa elämäänsä juuri sellaisina, kuin ne hylättäessä jätettiin. Useissa rakennuksissa on edelleen paikoillaan huonekaluja ja muuta esineistöä, jotka kertovat menneestä elämästä hyvin konkreettisella tavalla.

(Escalon Times)

Koko kaupungin alueesta tehtiin suojelu- ja vierailukohde jo 1960-luvulla ja vuosittain siellä käykin n. 200 000 turistia. Rakennuksia on edelleenkin jäljellä 110 vuosien 1892 ja 1932 rajuista tulipaloista huolimatta. Alueen hyiset talvet ja rutikuivat kesät ovat kuitenkin verottaneet rakennuskantaa rankalla kädellä, mikä näkyykin useissa julkisivuissa ja rakenteissa.

Bodien sekatavarakauppa (California Travel/AmateurTraveler).

Legendana elää edelleen tarina tytöstä, jonka perhe aikoi muuttaa Bodieen San Fransiscosta. Tyttö kirjoitti päiväkirjaansa: “Hyvästi Jumala, minä lähden Bodieen.” Vallan mieltäylentävä näkemys uudesta kotipaikasta! Nykypäivän espoolainen sanoisi vastaavassa tilanteessa: “Hyvästi iPhone, lähden tästä metrolla Itäkeskukseen.” Eehhehe!

Toinen legenda kertoo prostituoitu Rosa Maysta, joka muutti kaupunkiin v. 1893. Hän osti punaisten lyhtyjen kadulta asunnon 175 dollarilla. Kerrotaan, että Rosa May avusti ja hoiti mainareita kaupungissa leviävän epidemian aikana, jonka johdosta hänelle annettiin lempinimi “h***a, jolla on sydän kultaa.”

Rosa May.

Väitetään jopa, että Rosa May sai itsekin tartunnan (epidemian laatua ei tiedetä) ja lopulta menehtyi tähän, mutta mitään todisteita tällaisesta ei ole löydetty. Tarinahan sinällään on jo kertomisen arvoinen; olkoon se sitten totta tai palturia. Nykyaikana tästä saisi mehevän jutun johonkin kökkölehteen: “Seksityöläisestä sairaanhoitajaksi – lue koko Rosa Mayn traaginen tarina!!”

Rosa Mayn hautakivi Bodiessa.

Kuten kunnon aavekaupunkiin kuuluukin, Bodien yllä leijuu kammottava kirous. Jos alueelta pöllii jonkin muistoesineen mukaansa, alkaa tämän varkaan elämä mennä päin per***tä. Tämä uskomus on kuitenkin täysin sepitetty juttu: alueen vartijat laskivat huhun liikkeelle, jotta turistit eivät veisi tavaroita mukanaan.

Bodie Museum (California Travel).

Noh, tarinaa kerrottiin kuitenkin niin uskottavasti, että syyllisyydentuntoiset ihmiset alkoivat lähettää varastamiaan esineitä (kenkiä, lasinpaloja, pikkuroinaa) takaisin Bodieen. Näitä palautettuja esineitä laitettiin sitten esille museoon ja helvetti pääsi irti: esineitä alettiinkin pölliä ihan vain sen vuoksi, että niitä olisi sitten hauska katsella palautuksen jälkeen museon lasivitriineissä..! Aargh, ihmiset…!

Varastetuista tavaroista suurin on eräästä talosta pöllitty PIANO. Jep, todellakin piano. Tämä piano on valitettavasti edelleen karkuteillä eikä sitä todennäköisesti kukaan aio palauttaakaan. Akka ei ainakaan usko, että museoon saapuu joku tyyppi sanoen: “Anteeks kauheesti, mut tää vehje tarttu mun housunlahkeeseen viime käynnillä. Huomasin sen vasta, kun laitoin pöksyjä pesukoneeseen.” Juuh, ei tule tapahtumaan.

Bodien hautaustoimisto (California Crossing).

On kerrassaan uskomatonta, kuinka paljon materiaalia kaupungin hylänneet asukkaat ovat jättäneet jälkeensä. Ainakin kuvien perusteella on helppo kuvitella kaupunkia sen loistonsa huipulla; sitä aikaa, kun Bodiessa tarjoiltiin miestä aamiaiseksi melkein päivittäin. Tuolloiset asukkaat saattaisivat tosin sanoa asiaan painavan mielipiteensä: “Lährin kauppaan ostamaan piipputupakkia ja sain matkalla 3 luotia persauksiin. Ai miksikö täältä lährettiin helkkariin? Mietipä sitä ihan itekses.”

Ah ja voi; sitä villin lännen idyllistä elämää!

LÄHDETÄÄNKÖ RETKELLE?

Brittiläisen kapteeni John Franklinin kunnianhimoinen tavoite oli vihdoinkin löytää Luoteisväylä; merireitti Kanadan saaristoisen pohjoisosan läpi Atlantilta Tyynellemerelle. Matkaan lähdettiin vuoden 1845 kesällä kahden aluksen voimin. HMS Erebus ja HMS Terror olivat raskasrakenteisia aluksia, joita oli muokattu sopimaan arktisten alueiden olosuhteisiin.

John Franklin (1786-1847).

Kuinkas sitten kävikään? Laivat jäätyivät kiinni useampaan otteeseen matkan aikana ja 129 miehistön jäsentä joutui pinteeseen, joka lopulta vei heiltä kaikilta hengen. Laivoilla oli elintarvikkeita varattu kolmeksi vuodeksi eteenpäin, joten ruoan suhteen paniikkia ei olisi pitänyt olla. Koko äijäkööri laivoineen jäi kuitenkin kadoksiin ja pelastusretkueita lähetettiin heitä etsimään vuodesta 1848 alkaen. Paikallisilta inuiteilta saatiin kuulla tarinoita valkoihoisista miehistä, jotka menehtyivät yksi toisensa jälkeen. Kolmen miehen hautapaikat näytettiin etsijöille eikä merkkejä eloonjääneistä enää löytynyt.

Piirroskuva HMS Terrorin oletetusta kohtalosta.

Johtolankoina löydettiin joitakin kirjelappusia miehistön kirjoittamina sekä mm. kahden miehen ruumiit kelkassa. Kaikesta kävi ilmi, että miehet olivat jättäneet laivat jäihin ja yrittäneet selviytyä maateitse pois ankarista olosuhteista. Inuitien kertomusten mukaan heidän näkemänsä miehet olivat nälkiintyneitä ja viimeisissä henkitoreissaan; myöhemmät luulöydöt todistivat heidän jopa turvautuneen kannibalismiin. Karua meininkiä.

Etsintäretkiä tehtiin useita, osaa niitä rahoitti kapteeni Franklinin vaimo. Hänen elämäntehtäväkseen muodostui selvittää aviomiehen kohtalo: mitä matkalla oli oikein tapahtunut? Hän turvautui jopa selvännäkijöiden apuun etsiessään vastauksia aviomiehensä epäonnisesta retkestä.

Franklinin retkikunnasta tehty löytöpalkkio (Wikimedia Commons).

Lukuisat esine- ja ruumislöydöt sekä inuitien kertomukset auttoivat etsijöitä ymmärtämään matkan koettelemuksia. Jopa 250 kilometrin matkalta löydettiin sekä menehtyneitä miehistön jäseniä että näiden kirjoittamia merkintöjä, jotka kertoivat karua tarinaa. Kapteeni Franklin oli kuollut 11.6. 1847 ja miehistö yritti selviytyä pois jäiden keskeltä takaisin ihmisten ilmoille, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Neljän miehen hautapaikat nykyään (Wikimedia Commons).

Myöhempien tutkimusten mukaan suurin osa miehistä kuoli keripukkiin, nälkiintymiseen ja lyijymyrkytykseen. Tuolloiset säilyketölkit eivät todellakaan vastanneet nykyaikaisia hernekeittopurkkeja, vaan niistä liukeni lyijyä, jota löydettiinkin tutkituista hiusnäytteistä jopa kymmenkertaisia määriä normaaliin verrattuna. Inuitien mukaan nuo vuodet olivat myöskin riistan suhteen erittäin ankaria: hylkeitä ja karibuja oli saalistettavana tavallista määrää vähemmän.

Piirros inuitimiehestä.

Kaikkien miesten menehtyminen oli siis monen tekijän summa, joissakin ruumiissa on merkkejä myös tuberkuloosista ja keuhkokuumeesta. Näihin kaikkiin syihin voi lisätä sanan KYLMYYS. Nykyihmisen on aika vaikea kuvitella, millaista oli olla keskellä arktista aluetta satojen kilometrien päässä lähimmästä ihmisasutuksesta. Sen aikaisilla kamppeilla ja varusteilla… ei ollut höyhentäytteisiä makuupusseja eikä italianpataa pussitettuna kuivaruokana, saati sitten mitään lääkintätarvikkeitakaan. Ei, ei, ei, sanoo Akka ja värisee kauhusta tällaista ajatellessaan.

(www.canadashistory.ca)

Mutta; ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin: vuonna 2014 löydettiin HMS Erebusin hylky ja vuonna 2016 löydettiin HMS Terror! Hylkyjen tarkkoja sijaintipaikkoja ei tietenkään paljasteta suurelle yleisölle, mutta hylyt ovat erittäin hyvin säilyneet kylmässä ja vähähappisessa vedessä. Voisi jopa sanoa, että nämä löydöt ovat täydellisiä aikakapseleita tuosta kohtalokkaasta matkasta. Nämä löydöt kertovat varmaankin lisää tämän epäonnisen tutkimusretken etenemisestä, kuten jo aiemmin löydetyt esine- ja ruumislöydötkin.

Videoita hylkyjen sukelluksista:

https://www.youtube.com/watch?v=OxyTZ3F7mkA HMS Terrorin sukellusvideo

Parks Canada explores the wreck of HMS Erebus and collects new artifacts – YouTube

Nämä hylyt ovat maanneet noin 170 vuotta suhteellisen matalassa vedessä ennen löytymistään, toisin kuin Titanic, joka löydettiin 73 vuoden päästä uppoamisestaan. Titanicin hylky makaa melkein 4 kilometrin syvyydessä Newfoundlandin edustalla. Tällainen syvyys vaikeuttaa huomattavasti tutkimustyötä, sillä paine tuollaisissa syvyyksissä on lähestulkoon järjetön.

Titanic meren pohjassa (National Geographic).

Erebus makaa noin 11 METRIN syvyydessä, Terror löytyi noin 24 METRIN syvyydestä. Vapaasukelluksen maailmanennätys (ilman mitään varusteita) on peräti noin sata metriä, joten hylyt ovat helposti tutkittavissa.

HMS Erebus (Parks Canada).

Kuuluisin löydetyistä miehistön jäsenistä lienee John Torrington, jonka ruumis on lähes täydellisesti säilynyt jäätyneenä. Hän ei ole ainoa: mm. miehistön jäsen John Hartnell on löydetty yhtä hyvin säilyneenä. Hänen jälkeläisensä Brian Spenceley valokuvasi iso-iso-setänsä kasvot tämän esiinkaivamisen yhteydessä:

John Hartnell. RIP.

Peräti 24:n muun miehistön jäsenen DNA:ta on saatu eristettyä ja nyt toivotaankin näiden miesten identifiointia elossa olevien sukulaisten kautta. Kapteeni John Franklinin hautapaikkaa ei tosin tiedetä, joten hänen kuolinsyynsä saattaa jäädä arvoitukseksi. Eiköhän se liene samanlainen, kuin muullakin miehistöllä: surkeiden sattumusten summa.

John Torrington. RIP.

On se nyt vaan p**kele, mitä ihmiset saavat päähänsä lähteä toteuttamaan. Aivan järkyttäviin olosuhteisiin pitää lähteä seikkailemaan hemmetin huonoilla varusteilla. Eikö kenellekään tullut mieleen ajatus, että “odotetaan tässä reilusti yli sataviiskyt vuotta, että keksitään satelliitit, kännykät ja gps:t?” Ei tullut mieleen, ei. Piti lähteä menemään joko maineen takia tai sitten muuten vaan hulluuspäissään ja intomielisenä. Ja kuinkas sitten kävikään? Pirun huonosti.

“Green Boots”- nimellä tunnettu ruumis Everestillä. Hänet tunnistettiin lopulta Tsewang Paljor– nimiseksi mieheksi. RIP.

Hyvä esimerkki tällaisesta toiminnasta on myöskin se, että Mount Everestillä makaa edelleenkin noin 200 epäonnisen kiipeilijän ruumiit. Heidän alastuomisensa on täysin mahdoton tehtävä, eikä siihen ole kenelläkään aikomustakaan. Vuoren olosuhteet ovat aivan käsittämättömän vaikeat, niitä ei kukaan tavallinen pulliainen voi ymmärtää. Jotkut “onnekkaat” ovat selvinneet jäätyneiden varpaiden tai sormien amputoinneilla, mutta joillekin yksi ainoa askel väärään paikkaan on aiheuttanut kuoleman. Että kannattiko mennä, häh? John Franklin olisi sanonut tähän: “Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä.”

KUNNIALLISET KUOPPAJAISET

Vuonna 1903 Tonsbergissa, Norjassa eräs farmari onnistui löytämään Norjan toistaiseksi arvokkaimman viikinkiaikaisen hautalöydön: veneen, jonka sisällä oli kaksi vainajaa ja runsaasti hautalahjoja. Kaivaukset aloitettiin löytöä seuraavana kesänä ja laiva on tällä hetkellä kunnostettuna Oslon Viikinkilaivamuseossa kahden muunkin veneen ja hautaesineistön ohella. Kunnostustyöt kestivät peräti 21 vuotta, mutta jopa 90 % veneestä on alkuperäistä puuta. Siinä sitä on konservaattoreilla ollut askartelua!

Oseberg Oslossa (History Of Vikings).

22-metrinen vene -Oseberg- on taidokkaasti koristeltu ja siihen on mahtunut peräti 30 soutajaa. Tutkimusten mukaan veneen rakennusajankohdaksi varmistui v. 820 jaa. Akka voi hyvinkin kuvitella, kuinka tällaisilla veneillä paineltiin menemään Amerikkaan ihan kevyesti, ihan silkasta menemisen ilosta!

Tønsberg – Google Maps

Hautalöytöihin kuului mm. koristeelliset hevosvaunut, neljä kelkkaa, eläinveistoksia, astioita, vaatteita, viisi sänkyä, höyhenpatja, kaksi telttaa, 15 hevosta, kuusi koiraa, 2 lehmää jne.jne… ja tietenkin ne kaksi vainajaa. Tavaroiden määrästä ja laadusta tiedettiin heti, että vainajat eivät todellakaan olleet Matti ja Maija Meikäläinen. Keitä he sitten olivat?

See the exhibition in 360 degrees Linkki museonäyttelyyn (Viking Ship Museum)

Noin 100 vuotta löydön jälkeen uudelleen haudatut luurangot kaivettiin esiin tarkempia tutkimuksia varten. Toinen vainajista paljastui v. 834 jaa. haudatuksi noin 80-vuotiaaksi naiseksi. Hän oli menehtynyt syöpään. Toinen nuorempi vainaja on noin 50-vuotias nainen, mutta hänen kuolinsyytään ei ole saatu selville.

Laivan kunto löydettäessä.

Pitkään uskottiin, että nuorempi vainaja olisi ollut tämän vanhuksen – jopa kuningattaren -seuraksi uhrattu palvelija, mutta väkivallan merkkejä ruumiista ei löytynyt. Dna-tutkimuksetkaan eivät selvittäneet, ovatko naiset sukua toisilleen, esim. äiti ja tytär. Nuoremmalla naisella oli murtunut solisluu, joka oli parantunut useiden viikkojen ajan, joten kuolinsyyksi murtuma ei yksin riitä. On epäilty, että hän on saattanut kaatua ja saada aivovaurion, mutta tämä on vain spekulaatiota.

See a longer list of the grave goods here (Viikinkilaivamuseon kokonainen luettelo kaikesta hautaesineistöstä)

Luista pystyttiin kyllä selvittämään, että heidän ruokavalionsa todisti heidän syöneen hyvin eläessään ja nuorempi naisista oli jopa käyttänyt koko elämänsä ajan metallista hammastikkua. Selvästikin kyse oli ylimystön jäsenistä, joten äiti-tytär-veikkaus saattanee olla hyvinkin mahdollinen. Tuskinpa palvelijalla oli käytössään tällaisia ylellisiä ja harvinaisia tarvikkeita. Tai… ehkäpä nuorempi nainen olikin palvelija, joka salaa käytti emäntänsä hammastikkua ja söi ruokaa tämän annoksista kenenkään tietämättä! Pyh, nyt Akka ajautuu taas liikaa salaliitto-osastolle…

Yksi kelkoista museossa (medievalists.net).

Hautaushetkellä Oseberg on kyllä tosiaankin sullottu täyteen tavaraa ja eläimiä – 15 hevosta muiden muassa ja hevosvaunut, god damn! Vaunut olivat tosin koottavaa mallia, eli niiden rakenne salli niiden purkamisen ja kokoamisen esim. veneessä kuljetusta varten. Aika näppärää nikkarointia tuohon aikaan; peräti 1200 vuotta sitten! Joku fiksu viikinki-insinööri on saanut älynväläyksen; mahdollisesti jo ennen 800-lukua, jolloin vaunut on rakennettu. Haudatessa ne olivat jo ns. vanhat kiesit.

Osebergin vaunut koottuina (Viking Ship Museum/Oslo).

Akka kyllä ihmettelee kuitenkin, miten ne hevoset ja lehmät on saatu laitettua veneeseen, aikamoinen homma nostella tällaisia painavia elukoita kaiken muun tavaran keskelle. Viikingeillä täytyi olla runsaasti ruista ranteessa. Ja mihin nämä arvoisat naiset tarvitsivat viisi sänkyä ja neljä kelkkaa? Kaikenlaiseen mukavaan ilonpitoon tuonpuoleisessa Valhallassa? (Ilonpito tarkoittaen tietenkin riehakasta mäenlaskua kelkalla ja …nukkumista…)

Yksi sängyistä (Irish Archaeology).

Vanhemmalta naiselta tällainen ilonpito olisi kuitenkin taitanut jäädä väliin, hänellä todettiin mm. osteoporoosi, lonkkamurtuma, polvivamma ja kuluneita niskaniveliä syövän lisäksi. On arvioitu, että hänen loppuelämänsä oli hyvin kivulias kaikesta ylellisyydestä huolimatta. Häntä on myös epäilty itse kuningatar Åsaksi, jonka lapsenlapsesta tuli myöhemmin Norjan ensimmäinen kuningas Harald Kaunotukka.

Harald isänsä kanssa (Wikipedia).

Tiedetään myös, että kuningatar Åsalla oli harvinainen hormonihäiriö, joka aiheutti hänelle parrankasvua. Oli miten oli; hyvin poikkeuksellinen tämä nainen kuitenkin oli saadessaan kaikenlaista hauta-aarretta mukaansa kuollessaan. Eipä se tainnut kuitenkaan häntä paljon lohduttaa kaiken kivun keskellä. Tai ehkäpä lohduttikin, jos hän uskoi pääsevänsä tuonpuoleiseen telmimään nuorena ja terveenä – ja ilman partaa, mikäli hän oli kuin olikin mainittu kuningatar Åsa.

Odin odottelee!

Ainakin veneestä löytyi nahkapussi, jonka sisällä oli kannabista – ei muuta kuin laitat vaunut kasaan, pari kaakkia niitä vetämään ja vaihdat viihteelle itsensä Odinin kanssa, arvoisa viikinkirouva! Ja jos jostain kumman syystä se mahdollinen parta on edelleen olemassa, kannattaa ehkä siistiä sitä vähäsen. Veneessä on mukana veitsiä ja kampoja, tämä mainittakoon ihan pienenä, ystävällisenä vinkkinä!

Krhm… kannattanee kaivella vähän ehyempiä tarvikkeita…

KUN ELÄMÄ ON HAURAS (KIRJAIMELLISESTI)…

“Nymmää oon kaiken nähny” – toteaa Akka huomattuaan erään, merkillisen asian: maailmassa on ollut ihmisiä, jotka kuvittelivat olevansa LASISIA. Siis lasista tehtyjä, goddamn! Tällainen havainto järkyttää; miten tämä on mahdollista?!

Tunnetuin tapaus lienee ranskalainen kuningas Kaarle VI (1368-1422), joka vain 23-vuotiaana alkoi osoittaa mielisairauden merkkejä. Ensimmäinen psykoottinen kohtaus sattui metsässä, kun hän yllättäen viuhtoi miekallaan 5 omaa ritariaan kuoliaaksi. Myöhemmissä vaiheissa hän ei enää tunnistanut vaimoaan eikä lapsiaan, kieltäytyi peseytymästä ja lopulta sai harhaluulon, että hän on LASIA. Ukkoparka teetätti itselleen vaatteita, joiden saumoihin ommeltiin metallisia tukirakenteita. Hän kieltäytyi tapaamasta ihmisiä ja viettikin aikaansa lähinnä makuullaan viltteihin kääriytyneenä. Eijjumaliste, osa 1.

Kaarle VI.

Kuningas ei kuitenkaan ollut ainoa tapaus; tällainen otaksuma alkoi olla hyvinkin yleistä ylimystön keskuudessa myöhempinäkin vuosisatoina. Tällöin yleistyi termi “Glass Men” eli lasimiehet. 1500-luvulla kaksi eri lääkäriä raportoivat nimettömästä kuninkaallisesta, joka luuli olevansa lasimaljakko. Jotkut potilaat kuvittelivat elävänsä lasiesineiden sisällä; eivät siis itse lasisia kuitenkaan.

1600-luvulla eräs venetsialainen mies luuli, että hänen selkänsä ja takamuksensa olivat lasia eikä uskaltanut enää lähteä ulos: hän pelkäsi, että paikallinen lasinpuhaltaja tekee hänestä ikkunan. Eijjumaliste, osa 2.

Samaisena vuosisatana pariisilainen lääkäri raportoi tapauksesta, jossa eräs mies kuvaili takapuolensa olevan lasia. Herra tohtori ottikin käytöön järeät parannuskeinot: hän piiskasi potilaansa persauksen oikein olan takaa ja vakuutti täten, että tämän kipeä p*rse todistaa sen olevan ihan tavallista materiaalia. Ei ole tiedossa, tepsikö hoitokeino kyseiseen mieheen. Eijjumaliste, osa 3.

(National Post).

Löytyy joukosta yksi nainenkin: Bavarian kuninkaan Ludvig I:n tytär prinsessa Alexandra Amelie (1826-1875) alkoi 23-vuotiaana käyttäytyä omituisesti. Prinsessan perhe näki hänen hiipivän varpaisillaan portaikoissa varoen koskemasta mihinkään. Prinsessa selitti kummalliseen käytökseensä syyksi, että hän oli jo pienenä lapsena NIELAISSUT TÄYSIKOKOISEN, LASISEN PIANON, jonka hän nyt pelkäsi särkyvän sisällään. Eijjumaliste, osa 4.

Alexandra Amelie (Wikimedia Commons).

Mitä ihmettä tällaisen ilmiön taustalta löytyy? Myöhempien aikojen asiantuntijat ovat esittäneet, että tällaisesta kärsivä potilas mm. tuntee olevansa kovin hauras/yhteiskunnan paineiden uuvuttama tai on skitsofreeninen/bipolaarikko/sosiaalisesti eristäytyvä jne.jne. Lisäksi ilmiön yleistyminen tuolloisina vuosisatoina selitetään sillä, että kirkkaan lasin valmistustapa keksittiin juurikin 1400-luvulla; tuolloin tällainen lasimateriaali oli luonnollisesti hyvin kallista ja arvostettua. Esineiden rikkoutumista varottiin ja lasia arvostettiin jopa jotenkin maagisena materiaalina. Myös peilit yleistyivät samoihin aikoihin.

Jo 200-luvulla kirjattiin ylös ensimmäisiä tapauksia, joissa potilaat kuvittelivat olevansa keramiikkaa; särkyvää materiaalia sekin. 1800-luvulta löytyy tapauksia, joissa henkilöt luulivat olevansa betonista valettuja. Tuolloin betoni oli uusi rakennusmateriaali.

Entäpä sitten nykyaika, mihin tällaiset “lasimiehet/keramiikkapurkit/betoniäijät” ovat kadonneet? Tutkijat selittävät, että nykyisiin harhaluuloihin liittyy usein teknologia uutena ilmiönä: potilaat luulevat, että heitä vakoillaan mikrofoneilla tai radiolähettimillä, joita on asennettu heidän kehoonsa. Jep, kaikkihan tietävät tämän “radiolähetin hampaassa”-ilmiön… Alankomaissa tosin todettiin edelleen muutama lasipotilas vielä 1930-luvulla, ja joitakin vuosia sitten eräs psykiatri raportoi Leidenissä yhdestä tapauksesta.

Akka on nyt niin kauhian hämmästyny, ettei tähän ole oikeastaan kommentoitavaa. Onhan se nyt karmeata kuvitella, miten varsinkin menneinä vuosisatoina tällaiset harhaluulot ovat vaikeuttaneet elämää, kun mistään mielenterveyspalveluista ei ollut tietoakaan. Kun olit hullu, niin olit hullu ja sillä sipuli. Mars, lukkojen taakse, pois kuljeksimasta ja pois silmistä. Hyi kamala sentään.

Akkakin repeili ensin naurusta tutkiessaan tätä aihepiiriä, mutta kaiken tutkimisen jälkeen hymy on kyllä hyytynyt, sillä monet potilaista päätyivät lopulta tekemään itsemurhan. Tuo lasinen piano -prinsessa varsinkin surettaa: kuvittele ihan itte eläväsi lasinen piano sisälläsi!! Eijjumaliste, viimeisen kerran. Akka kuittaa ja poistuu takavasemmalle.

SUSILUOLAN SALAISUUDET

Kristiinankaupungin ja Karijoen välillä Pohjanmaalla sijaitsee arkeologisesti hyvin kiistanalaiseksi muodostunut kohde: Susiluola. Tästä Susivuorella sijaitsevasta luolasta on muodostunut riitakapula tutkijoiden välille jo vuosikausiksi. Ai miksi? No siksi, että osa tutkijoista väittää neandertalilaisten asuneen siellä, osa väittää kivilöydösten muodostuneen ihan luonnonmuovaamilla voimilla.

Susiluolan aidattu sisäänkäynti (visitsuupohja.fi)

Luolan pinta-ala on noin 400 neliömetriä ja sen on arvioitu muodostuneen 2,6 milj. vuotta sitten. Asutuksen ajankohdiksi on arvioitu joko 70 000, 120 000 tai jopa 250 000 vuotta sitten. Luolalöytöihin kuuluu kiviesineitä, iskoksia, kivilastuja sekä 80 cm leveä ja 10 cm syvä (oletettu) nuotionpohja.

Tästä kivestä kaikki alkoi (sadanvuodensatoa.fi).

On myös esitetty, että asutuksesta todistaa esineistön ja tulisijan sijainnit juuri luolan avarimmalla kohdalla, jossa katto on korkeimmillaan. Tällä alueella pinta on myös kaikista tallatuinta – tosin tämä seikka saattaa johtua eläimistäkin. Kyllä Akan ajatteluun tämä seikka ainakin vaikuttaa: pystyssä seisova ihminen laittaisi järkevästi tulisijan juuri tällaiselle paikalle.

Olisivat nyt tehneet edes joitakin graffiteja seinille, tällaisiakin luolamaalauksia on löydetty…

Neandertalilaisten kädenjälkiä luolamaalauksessa Espanjassa (livescience.com).

Susiluolaa tutkittiin ensimmäistä kertaa v. 1997, kun karijokelainen Kalervo Uusitalo ilmoitti havainnoistaan geologeille ja arkeologeille Helsingissä. Tästäkös alkoi sitten helvetti repeämään – jopa niin, että tutkijat joutuivat lopulta ilmiriitoihin. Polemiikkia lisäsi myös se, että ulkomaisia tutkijoitakin liittyi mielipiteineen mukaan. Kannanotot jakautuivat selkeästi puolesta/vastaan: onko siellä nyt sitten meikäläisten serkut mellastaneet vai onko kaikki vain sattumankauppaa, joka näyttää asutukselta?

Luolaa sisäpuolelta (hs.fi)

Tästä aiheesta on kiistelty jo yli 20 vuotta, eikä asialle ole vieläkään saatu ratkaisua. Jotkut tutkijat eivät enää edes halua puuttua asiaan, sillä aihe on liian tulenarka käsiteltäväksi. Joidenkin tutkijoiden mainekin on jo loattu, kun keskustelu alkoi siirtyä henkilökohtaisuuksiin ja ammattitaitoon. Ei siis ihme, että intoa asian selvittämiseen ei juurikaan ole.

Mikäli Susiluolassa olisi tosiaankin asustellut neandertalinihmisiä, olisi se kansainvälisestikin jumalaton sensaatio – ja ainoa pohjoismainen löytö laatuaan. Oletetuin ajankohta asutukselle on tuo mainittu n. 120 000 vuotta, mutta ajoituksesta nimenomaan on käyty kiistaa. Kuten kivistäkin… kuten ihan kaikesta muustakin. Eikö voitaisi vaan sopia, että kyllä siellä on oltu, perhana! Luolaan voisi asetella pari neandertalilaisnukkea tulisijan äärelle, niitä voisi sitten innokkaasti käydä pällistelemässä. “Kato, tossa ne nyt laittaa ruokaa, ei ollu Mäkkäreitä silloin olemassakaan,” voisi pienimmille lapsille selittää. Jonka jälkeen lapset kysyisivät, että missä on lähin Mäkkäri…

Akka: “Lähepäs, ukko, metsälle! Lapset on nälissään!” Ukko: “Juu juu, ihan just!”

Retkikohteenahan tämä alue ja luola on hyvin suosittu, joten eipä niitä nukkeja välttämättä tarvitakaan. Kukin saa ihan itsekseen kuvitella, onko siellä joskus polteltu tulia, tehty työkaluja ja nukuttu suojassa pedoilta. Tuolloin 120 000 vuotta sitten meri peitti vielä suurimman osan Etelä-Suomea, mutta ilmasto oli lämmin kahden jääkauden välisenä aikana ja Suomenkin alueella suurriistaa löytyi syötäväksi asti. Mikäpä siinä olisi ollut asustellessa; suojaisa kotiluola ja ravintoakin tarjolla, kunhan viitsi persuksensa nostaa nuotion viereltä. Ai että.

“Ai että tosiaan, se Susiluola oli mun ja vaimon ensimmäinen yksiö. Ihan jees mesta!”

Akka toivoo tähän kansainvälistä tutkimusta alan huippuammattilaisilta, mutta eiköhän kaiken esteenä ole aina rahoituskysymys. Joku miljardööri voisi kaivaa taskunkuvettaan ja heittää joitakin ylimääräisiä miljooniaan tähänkin projektiin. Kyllä Suomeen pitää saada ihan oma neandertalilaispaikka, se päihittäisi kaikkien muiden Pohjoismaiden viikinkikylät ja -löydökset sekä suoruumiit mennen tullen. “Meillä onkin asuttu paaaljon ennen teitä, hähhää!” voisi vahingoniloisena irvailla kaikille ja näyttää päristäen kieltä. Aikuismaisesti ja ammattimaisesti, kuten nämä Susiluolan tutkijatkin tekivät työtään…!

KUMMITUSTALOISTA VIIS – KUMMITUSKYLÄ MYYTÄVÄNÄ!

Kas kummaa, Akka bongasi taas merkillisen myyntikohteen Skotlannissa – myynnissä on peräti kokonainen kylä raunioineen. Hintakaan ei ole paha, kylästä pyydetään 125 000 puntaa eli noin 146 000 euroa. Tässä kohtaa voi kysyä kukamitähäh eli miksi tällainen myyntikohde on tullut markkinoille?

(Goldcrest Land And Forestry Group)

Kyseessä on Lawersin kylä Skotlannin ylämailla, Loch Tay-joen rantamilla. Kauppaan kuuluu mukaan mm. oma yksityinen ranta kalastusoikeuksineen, useita raunioita ja viheriäisiä niittyjä (tai humisevia harjuja, terveisiä Emily Brontelle…). Kauppaan sisältyy myös yhden naisen haamu.

Kyseinen nainen on Mary Campbell – paremmin tunnettu nimellä Lady Of Lawers. Hän eli 1600-luvun puolivälissä ja nai tuolloin paikallisen kartanonomistajan. Hänet tunnettiin myöhemmin kylän ennustajana.

Hänen ensimmäinen ennustuksensa tapahtui v. 1669 kylän kirkon rakennustöiden aikana. Hän ennusti, että kirkon kattoa ei tulla saamaan valmiiksi. Kuinka ollakaan: katolle asetettavia kiviä kuljettanut laiva upposi myrskyssä. Kyläläiset hämmästyivät: heillä olikin kylässä oma selvännäkijä! Tällaisessa pahaisessa pikkukylässä!

Lady Of Lawers (arvonimi ansaittu naimakaupan myötä) alkoikin sitten ennustella ihan urakalla; hän mm. istutti kirkon viereen saarnin ja ennusti, että: “kun puu on kasvanut päädyn mittaiseksi, kirkko hajoaa.” Kukaan paikallinen ei siis hämmästynyt, kun kirkon katto romahti v. 1833. Lisäksi paikallinen myrsky vaurioitti kirkkoa niin pahoin, että kyläläiset antoivat sen vaan raunioitua korjauskelvottomana.

Ilmeisesti tämä saarnipuu oli kuitenkin naiselle tärkeä, sillä siihen liittyi muitakin ennustuksia. Hän ennusti myös, että saarnin kasvaessa päätyyn asti paikallinen ylimystöön kuuluva suku jää ilman perillistä. Tämä tapahtui v. 1862 markiisi Breadalbanelle.

Lisäksi Lady varoitti ennustuksellaan, ettei tätä puuta saa kukaan vahingoittaa: tämä tulisi kohtaamaan kirouksen, jos näin tapahtuisi. Varoituksesta huolimatta pölkkypää-farmari John Campbell kaatoi puun 1870-luvulla. Kirouksen seurauksena hänen työntekijänsä tuli hulluksi, hänen hevosensa kuoli seisaaltaan kärryjä vetäessä ja herra itse kuoli härkänsä jahtaamana. Huu – äijä sai, mitä ansaitsikin!

(Ancient Origins)

Lady ennusti myös kylän autioituvan tulevina vuosina. V. 1841 kylässä asui enää 17 ihmistä, v. 1891 kyläläisiä oli 7 ja vuodesta 1926 kylä on ollut täysin asumaton.

Lady Of Lawers ennusti myös “kulkuvälineitä, joista tulee savua.” Tämä ennustus on tietenkin tulkittu niin, että hän tarkoitti tulevaisuuden rautateitä ja junia. Samalla tavoin hän ennusti tulevaksi laivoja, jotka toimivat “savulla.” Erään tällaisen laivan hän ennusti uppoavan läheisellä lahdella, mutta ainakaan vielä tällaista onnettomuutta ei ole tapahtunut.

Lady Of Lawersin kaksi muutakin ennustusta on vielä toteutumatta: “(Alueen korkein vuori) Ben Lawers muuttuu niin kylmäksi, että alueella ei voi enää viljellä” ja “Kun suuri kivi (the Boar’s Stone at Fearnan) tippuu kallioilta, vieras suku/perillinen ilmaantuu Ballochin alueelle.” Näistä ennustuksista kukaan tutkija ei toistaiseksi osaa sanoa mitään.

Vastaus aiemmin esitettyyn kysymykseen “miksi tämä kylä on myynnissä” on siis ilmiselvä: siitä toivotaan paikallista turistikohdetta tämän kummitusnaisen maineen myötä. Ei muuta kuin taskunkuvetta kaivamaan: kyllä alueelle pitää saada ainakin yksi ravintola ja matkamuistoputiikki, jonka t-paidoissa lukee “I visited and survived” tai jotakin muuta yhtä typerää.

Akalle kelpaisi – miksi tyytyä kummitustaloon, kun koko kyläkin vanhoine raunioineen olisi tarjolla? Kaupan päälle tulee vielä tämä ennustajahaamu; ei huono diili ollenkaan.

Ja taas Akka laittaa lottoa vetämään… Siihen viereiseen jokeenkin voisi virittää oman “Loch Tay”hirviön vastineeksi Loch Nessille, ihan piruillakseen. Nooh, ei sentään, Akka ei siedä huijareita missään muodossaan.

Päivitys Lizzie Bordenin kotitaloa koskevaan tarinaan: talo on myyty huhtikuussa 2 miljoonalla dollarilla. Linkki ohessa.

MURHATALO MYYTÄVÄNÄ – Akalla on asiaa

Lizzie Borden House Sells to a Ghost-Loving New Owner With Big Plans (realtor.com)

NAAPURISOPUA KIVIMÖKKIKYLÄSSÄ

V. 1850 myrsky riehui Orkney-saarilla paljastaen maan alta 5000 vuotta vanhan kylän –Skara Braen (alunperin Skerrabra). Paikallinen kartanonomistaja kaivoi kylän asumuksia esiin hiekan keskeltä, mutta vasta v. 1925 paikalle saapui arkeologinen ryhmä.

Tuolloin kylästä löytyi 8 talon ryhmittymä sekä yksi työtilaksi kuvailtu huone. Vasta 1970-luvulla varmistui, että taloissa asuttiin 600 vuoden ajan vuosina 3100-2500 eaa.

Skara Brae – Google Maps

Esimerkki asuinhuoneesta (Wikimedia Commons).

Asumukset on kaivettu maakumpuihin ja jokainen huone on pohjaltaan samanlainen: huoneessa oviaukkoa vastapäätä on kivistä rakennettu hylly, huoneessa on sänkyjä, istuin ja tulisija. Tämä viittaa siihen, että kylän asukkaat ovat olleet keskenään samanarvoisia.

Skara Braen asukas: “Paskan marjat, me ei vaan keksitty muunlaista asumismuotoa. Kopioitiin hyväksi havaittua pohjakaavaa kaikille.”

Kylän rakennetta (orkneyjar.com).

Asumusten katot eivät ole säilyneet, ne ovat todennäköisesti olleet orgaanista materiaalia. Kaikki huoneet oli yhdistetty toisiinsa kivisillä käytävillä, mutta jokaisessa huoneessa oli tarpeen vaatiessa suljettava ovi.

Skara Braen asukas: “Äh, naapuri Ughr pisti ne katot päreiksi kännipäissään. Ja ovet keksittiin samasta syystä, kun se p*rkele kuorsasikin kuin karhu.”

Kylän asukkaat pitivät sekä karjaa että viljelivät maata. Maan vajoamisen seurauksena kylä sijaitsee nyt rannalla, mutta 5000 vuotta sitten asumuksia ympäröi laajat viljelysmaat. On epäilty, että osa asumuksista saattaa olla merenpohjassa.

Skara Braen asukas: “Sitä ei kyllä voi laittaa Ughrin syyksi, se on myönnettävä.”

Skara Braen sijainti kauempana merenrannasta (northlinkferries.com).

Asumuksista on löydetty runsaasti esineistöä, joiden perusteella Skara Braen jokapäiväisestä elämästä tiedetään paljonkin. Asukkaat söivät monipuolista ravintoa: lihaa, marjoja, vehnää, ohraa, kaloja, simpukoita ja linnunmunia.

Skara Braen asukas: “Kyllä ne lokinmunamunakkaat välillä alkoivat tökkiä. Olisi edes kerran saanut makkarasoppaa, perhana. Tai lihapiirakan kurkkusalaatilla.”

Esineistöön kuuluu myös luusta valmistettuja työkaluja, neuloja, saviruukkuja ja hematiittia, jota esiintyy vain Skara Braen alapuolella olevalla Hoy-saarella. On siis arveltu, että eri yhteisöt ovat olleet tekemisissä keskenään.

Skara Braen asukas: “Sinnehän se Ughr painui aina remuamaan juhannusjuhlille. Kyllä tuli kotona sanomista, usko pois.”

Esineistöä (The Orkney Museum).

Huoneistoista on löytynyt myös koristeltuja kivipalloja, joiden käyttötarkoitusta ei tiedetä edelleenkään.

Skara Braen asukas: “Pakkohan se oli nykertää jotakin, jolla pystyttiin uhkailemaan Ughr pois jaloista pyörimästä. Se raukka luuli, että ne on kranaatteja.”

MYSTISET KIVIPALLOT – Akalla on asiaa

Kylä hylättiin vähitellen muutamien vuosikymmenten aikana. Syytä tähän ei tiedetä, mutta syiksi on arvioitu mm. hiekkamyrskyjä tai väestön halukkuutta perustaa omia maatilojaan. On kerrottu, että nuorempi väestö lähti aiemmin kuin vanhemmat asukkaat – Akka ei tosin löytänyt mitään tietoa, miten tällainen seikka on havaittu. Löytyikö alueelta muumioitunut mummo keinutuolissaan sukankutimet kädessään??

Skara Braen asukas: “Ai sinnekö se mummo sitten jäi? Noh, muutossa hukkuu kaikenlaista… pakkohan se oli lähteä, kun Ughria ei enää kukaan jaksanu katella. Suljettiin se lopulta yhteen mökkiin ja lähdettiin vetämään hippulat vinkuen. Sen takia kaikki tavaratkin jäi sinne löydettäväksi.”

Että näin; naapureita on siedetty vain nipin napin jo neoliittisella ajalla. Skara Braen arvoitukset selvisivät ihan suomalaista mökkikulttuuria sivustakatsojana tarkkailemalla. Joka paikasta tuntuu löytyvän joku örväilevä äijä, joka ei osaa pitää housuja jalassaan tai korkkia kiinni.

Ughrin jälkeläiset ovat lopulta rantautuneet Suomeen asti, sekin seikka on nyt selvitetty. Juoksivat hulluuspäissään munaravia Englannin halki ja ylittivät kanaalinkin uimalla. Kovia äijiä!

Ughr!

HEIMONSA VIIMEINEN

Viimeaikaisten uutisotsikoiden takia Akka harkitsee taas eristäytymistä omalle tontilleen, sillä ihmisten piittaamattomuus muista jaksaa taas yllättää – vaikka sen ei enää pitäisikään. Akka etsikin muutaman esimerkin ihan täysin yksin eläneistä erakoista – ihan herkutellakseen ajatuksella – mutta totuus näissä kahdessa tapauksessa onkin aika karua luettavaa.

SAAREN YKSINÄINEN NAINEN

Los Angelesin edustalla sijaitsee saariryhmä nimeltään Channel Islands. Näillä saarilla asusteli Amerikan alkuperäisasukkaita jo 10 000 vuotta sitten, mikäli tutkijoihin on uskomista. Saariryhmä nousi tunnetuksi vasta 1800-luvun alkupuolella, kun ryhmään kuuluvaan San Nicolas-saareen hyökkäsi joukkio ahneita turkismetsästäjiä merisaukkoja pyydystääkseen.

Channel Islands, California, USA (Wikimedia Commons.)

Saarella asuva Nicoleno-heimo surmattiin lähes viimeiseen mieheen, sillä joidenkin lähteiden mukaan erästä heimolaista syytettiin turkismetsästäjän tappamisesta. Joitakin heimolaisia jäi kuitenkin jäljelle ja tarinan levitessä mantereella heitä tultiinkin viimein evakuoimaan v. 1835. Ai miksi? No, perkules, heidät piti tietenkin käännyttää kristinuskoon.

Santa Barbaran lähetysaseman laiva nouti porukan kyytiinsä, mutta jostakin syystä yksi naishenkilö jäi edelleen saarelle. Tilannetta on myöhemmin romantisoitu; nainen olisi joko jäänyt etsimään poikaansa tai veljeään laivan lähtiessä. Oli syy mikä hyvänsä, nainen jäi siis erakoksi saarelle. 18 VUODEKSI.

Järkyttävän näköinen äijä: George Nidever!

Lopulta eräs laivakapteeni, turkismetsästäjä itsekin, sai kuulla, että tällä saarella on jonkun henkilön nähty vilkuttavan ohikulkeville laivoille. Kapteeni George Nidever lähti paikalle tutkimaan v. 1853 ja näki rannalla jalanjälkiä. Nainen löytyi lopulta istumasta valaanluista rakennetun majan edessä alkeellisten metsästysvälineiden ja tarvikkeiden kanssa. Nainen lähti mielellään laivan mukana mantereelle, mutta kukaan ei enää ymmärtänyt naisen puhumaa kieltä. On kerrottu, että nainen oli kuitenkin aina puhelias, lauloi kansansa lauluja ja tarkasteli innoissaan kaikkea uutta. Hevoset ja erilaiset vihannekset ja hedelmät olivat hänelle suuri ihmetyksen aihe.

Vain 7 kuukauden lähetysasema-ajan jälkeen nainen – Juana Mariaksi nimetty- kuoli ilmeisesti punatautiin. Hänellä ei ollut minkäänlaista vastustuskykyä eri tauteja vastaan, joihin mantereella saattoi helpostikin sairastua. Hänet haudattiin lähetysaseman hautausmaalle. Myöhemmät arkeologiset tutkimukset arkeologeineen ovat keränneet saarilta heimon käyttämiä tarvikkeita ja peräti vielä v. 2012 on löydetty luola, jossa Juana Maria oli saattanut asua.

Juana Marian kuva: tieto tästä ei ole varmaa. Kyseessä saattaa olla heimon muu edustaja.

ÄIJÄ KUOPASSA

Nykypäivien kuuluisin erakko on Amazonin sademetsässä asusteleva “The Man in the Hole”. Todennäköisesti muut hänen heimonsa jäsenet on surmattu paikallisten karjatilallisten toimesta ja hänen liikkumistaan on seurattu ainakin vuodesta 1996 lähtien Brasilian alkuperäiskansaa suojelevan FUNAI-järjestön toimesta. Tiettävästi kukaan ulkopuolinen ei ole puhunut koskaan miehen kanssa eikä hänen heimoansa, kieltään tai historiaansa tunneta. Miehellä on tapana oleskella maahan kaivetuissa kuopissa joko ollakseen itse suojassa tai metsästääkseen ohikulkevia eläimiä. Nämä kuopat hän nopeasti hylkää ja liikkuu taas eteenpäin, hänen liikkumisalueensa on arvioitu kahdeksaksi hehtaariksi. Vuonna 2018 FUNAI-järjestö sai kuvattua miehestä videon ja hänelle on myös jätetty työkaluja ja muita tarvikkeita selviytymistä varten. Hänen arvioitiin tuolloin olevan noin 50-vuotias.

Nykypäivän uutisointi tästä äijästä on kovin vähäistä. Äijä on jätetty rauhaan ihan syystäkin, sillä hän pelkää koko ulkomaailmaa todistettuaan heimonsa jäsenten murhat viimeisinä vuosikymmeninä. Äijä-parka! On siis täysin oikeutettua, että häntä ei lähestytä ollenkaan tartuntatautien pelossa.

AKAN METSÄKUOPPA

Näistä varoittavista esimerkeistä huolimatta Akka kaivaa lähimetsään syvän kuopan (ainoastaan, koska valaanluita ei ole saatavilla majaa varten) ja tarkkailee lähikulkijoita itse veistämänsä keihään kanssa. Akka haluaa näin osoittaa menettäneensä uskonsa koko ihmislajiin tällaisella voimakkaalla ja henkilökohtaisella kannanotolla. Suurten sanomalehtien edustajat kiinnostuvat heti tapauksesta: nyt siellä metsissä myllää joku hullu nainen! Paikalle lähetetään reporttereita tutkimaan tätä merkillistä ilmiötä.

LiveSciencen kuva kuoppa-Äijän metsään kaivamasta yhdestä kuopasta. Kuopat ovat jopa 180 cm syviä.

REPORTTERI 1: Onko siellä kuopassa nyt kuuma, Akka? Täällä ulkona on 26 astetta.
AKKA: UGA UGA.
REPORTTERI 2: Onko tässä nyt jotakin yhteiskunnallista sanomaa taustalla, oletteko tyytymätön hallituksen koronatoimiin? Mikä sai teidät ryhtymään tähän tempaukseen?
AKKA: UGA UGA, AGAZU DABA!!
REPORTTERI 1: Haluatte siis eristäytyä yhteiskunnasta ja olla heimonne viimeinen, niinkö? Teillä on kuitenkin sukulaisia ja perhettä?
REPORTTERI 2: Näin minäkin huomaan -tuolla seisoo jo osa heistä pihan puolella. Miten kommentoitte tätä?
AKKA: Voi v*ttu teidänkin kanssa; mun piti keksiä ihan oma kielikin, jota puhun heimoni viimeisenä jäsenenä. Nyt pilasitte tämänkin homman multa ihan täysin. Tuliko hyvä mieli?

Akka nousee kuopasta, huokaa ja toteaa ihmislajin olevan pilalla. Ehkäpä tämä ihmislaji tästä sitten nousee jonakin päivänä uuteen kukoistukseen, kuten niin moni muukin on joskus sanonut.
Ehkäpä se tästä sitten…!

Amazonin mystinen ”kuoppamies” on kuollut – Heimonsa viimeinen vältteli ulkomaailmaa loppuun asti ja ampui nuolia häntä lähestyviä kohti – Tekniikan Maailma Linkki lisätty 30.8.2022

OMITUISIA HAUTALÖYTÖJÄ

Akka törmäsi uutiseen 300 vuotta sitten haudatusta 10-12-vuotiaasta tytöstä Puolassa. Hautauksen ajankohta on varmistettu radiohiiliajoituksella, mutta tytön löytöpaikka on outo: luola. Tuohon aikaan ei enää tehty luolahautauksia, mutta se ei ollut tässä tapauksessa erikoisinta. Tytön suuhun oli tungettu peipon pää hautauksen yhteydessä. Tämä on ensimmäinen löytö laatuaan Euroopassa.

(livescience.com)

Tutkijat ovat määrittäneet tytön alkuperäksi Karjalan tai eteläisen Suomen alueen; tyttö on voinut olla vuosina 1655-1667 Ruotsin kuninkaan Kaarle V:n armeijan sotilaan perhettä. Tuohon aikaan oli tavallista, että arvoasteikossa ylemmät sotilaat kuljettivat perheitä mukanaan. Mikään ei silti selitä luolahautausta eikä peippoa suussa; kenelläkään tutkijalla ei ole tälle ainutlaatuiselle hautaukselle selitystä. On esitetty, että lasten henget saattoivat esiintyä kuoleman jälkeen lintuina, mutta tämä on vain uskomus, josta ei ole löytynyt vielä muita todisteita.

Italiasta La Necropoli dei Bambini– hautausmaalta on löytynyt 400-luvulta jaa. peräisin oleva pojan luuranko, jonka suussa on kivi. Poika on 10-vuotias, kun useimmat muut alueelle haudatut ovat vastasyntyneitä tai taaperoita. Erään 3-vuotiaan käsien ja jalkojen päälle oli laitettu kiviä; ilmeisesti painoiksi. Tutkijat otaksuvat, että tällaisilla keinoilla yritettiin pitää tauteihin menehtyneet pienokaiset haudoissaan: useissa luurangoissa on merkkejä malariasta.

(usatoday.com)

Venetsiassa kivi oli asetettu 1500-luvulla kuolleen iäkkään naisen suuhun. Tätä yksilöä kutsutaan “Venetsian vampyyriksi.” Hän oli kuollessaan n. 60-70-vuotias, mikä tuohon aikaan oli korkea ikä. Hänen uskotaan kuolleen ruttoon.

Drawkon hautausmaalta Puolasta on löydetty satojen muiden luurankojen lisäksi neljä yksilöä, joiden kaulan päälle oli asetettu sirppi. Yhdelle vanhalle naiselle sirppi oli asetettu lantion päälle. Ei ole varmuutta siitä, onko tarkoitus ollut estää näitä yksilöitä nousemasta haudoistaan, vai onko sirppien tarkoitettu suojelevan menehtyneiden sieluja pahoilta hengiltä. Jotakin erityistä näissä henkilöissä on kuitenkin täytynyt olla. Hautaukset on tehty 1600-1700-luvuilla, joten kristinuskosta huolimatta tällaisia pakanallisia uskomuksia alueella on kuitenkin esiintynyt. Puolasta löydettiin myös luurankoja, joiden pää oli irroittamisen jälkeen asetettu jalkojen väliin.

(SmithsonianMagazine)

Lesboksen saarelta Kreikasta löydettiin 1800-luvulla kuollut mies, jonka kaulan, lantion ja nilkan läpi oli hakattu 20 cm pitkiä metellikeppejä: tässä tapauksessa on päivänselvää, että ukon oli tarkoitus pysyä haudassaan.

Osataan sitä Amerikassakin: Connecticutista löydettiin luuranko, jonka sääriluut ja kallo oli asetettu piraattityyliseksi asetelmaksi. Mies oli kuollessaan yli 50-vuotias ja hänen luissaan oli merkkejä tuberkuloosista.

Kivien asettelu vainajien suuhun tai vartalolle oli siis yleinen keino estää tällaisen henkilön paluu maan pinnalle, mutta karumpiakin keinoja käytettiin. Vielä 1800-luvun lopulla erään amerikkalaisen tuberkuloosipotilaan hauta kaivettiin auki, hänen sydämensä kaivettiin esiin ja poltettiin. Tuhkasta valmistettiin juoma, jonka tuli estää vainajan veljen sairastuminen. Toisin kävi: velikin kuoli tuberkuloosiin. Elokuvista tuttu tapa seivästää vainajan sydän pohjautuu myös faktoihin; näin on todellakin tehty eri vuosisatojen aikana sekä puisin että metallisin vaarnoin.

Yleisesti katsoen ympäri maailmaa on siis useina vuosisatoina uskottu, että sairauksiin menehtyneet ihmiset voivat palata haudoistaan takaisin maan pinnalle ja levittää kulkutauteja edelleen. Laajojen epidemioiden aikana hautaholveja availtiin uusia vainajia varten ja tuolloin on saatettu huomata, että luonnollisen prosessin seurauksena aiempien vainajien suusta tai nenästä on valunut tummaa nestettä. Ja voila: myytti verta juovista vampyyreistä oli mainio selitys tälle ilmiölle. Kukaan ei tiennyt, mikä aiheutti erilaisten tautien leviämisen, joten oli vain luonnollista epäillä, että näihin tauteihin sairastuneet palasivat kuolleista kiusaamaan elossa olevia läheisiään.

Vuonna 2003 Romanian syrjäisessä Marotinu de Sus– kylässä 6 kyläläistä kaivoivat esiin joitakin viikkoja aiemmin kuolleen Petre Toman ruumiin. Hänet seivästettiin ja hänen päälleen heiteltiin valkosipulia. Hänen sydämestään valmistettiin tuhkajuoma, jonka paikallinen, sairastunut nainen joi. Hän parantui, mutta linnatuomion saaneet miehet eivät kuitenkaan joutuneet vankilaan. Romanian kylissä uskotaan yleisesti strigoi– eli vampyyritaruihin, joten paikalliset katsovat tällaisten toimenpiteiden olevan ihan oikeutettuja.

Tällaisella hienolla logiikalla arkeologisesta “peipon pää suussa”-löydöstä päädyttiin vampyyrien seivästämiseen.

Niin että voisiko joku nyt selittää, miksi se peipon pää laitettiin sen tytön suuhun, häh?

Peippo.

HERÄTKÄÄ, ALIENIT: TEKSTARII TULLOO!

Nykyisin kaikenlaisia luotaimia laskeutuu Marsiin tämän tästä, eikä uutisointi aiheesta tunnu enää mitenkään ihmeelliseltä. Viimeisin –kiinalainen luotain– pääsi onnellisesti perille ja nyt tältä marsmönkijältä odotetaan uusimpia tutkimustietoja. Valitettavasti mönkijän kyydissä ei ole ketään ihmistä… ymmärrettävistä syistä, onhan se hauskempaa ajella mönkijällä oman pihapiirin/mökin ympärillä ihan naapuruston kiusaksi. Marsiin on vaan liian pitkä matka tähän tarkoitukseen. Kaljatkin ehtii lämmetä.

USA:n Perseverance Marsin pinnalla. Me suomalaiset nauramme nimelle makeasti.

Akan mieleen juolahtikin tutkia, minkälaisia viestejä me maapallolaiset olemme lähettäneet itsestämme eteenpäin muiden nähtäväksi ja kuultavaksi. Tulokset ovat kauhistuttavia, koomisia ja jopa järkyttäviä. Tässä joitakin esimerkkejä meidän lähettämistämme viesteistä:

  • Jo 1800-luvun alussa itävaltalainen astronomi Joseph Johann Von Littrow ehdotti, että Saharaan pitäisi kaivaa suuria, geometrisia kuvioita ja sytyttää niihin tulet kerosiinilla. Täten kaikki ET:t näkisivät loimuavat tulet jo kaukaa ja tietäisivät, että me olemme täällä.
  • Vuonna 1901 Nikola Tesla väitti vastaanottavansa viestejä marsilaisilta. Myös keksijät Guglielmo Marconi ja Thomas Edison innostuivat radioliikenteen mahdollisuudesta viestiä muille planeetoille v. 1920.
  • Kuitenkin vasta vuonna 1962 lähetettiin ensimmäinen radiolähetys “the Morse Message” silloisesta Neuvostoliitosta: “MIR, LENIN, USSR” morsetettuna. Mieltäylentävä viesti kaikin puolin ihan kenelle tahansa!
  • Seuraava merkittävä viesti lähetettiin vuonna 1974. Viesti sai nimen “Arecibo Message” sijaintipaikkansa takia (Puerto Rico). Tämä radioviesti suunnattiin 25 000 VALOVUOTTA sijaitsevaan tähdistöön ja se sisältää mm. numerot yhdestä kymmeneen, tietoja ihmislajin DNA:n rakenteesta, ihmisten lukumäärästä ja sijaintimme aurinkokunnassa.
  • Voyager 1 ja 2 laukaistiin v. 1977. Molemmat matkaavat edelleen eteenpäin ja sisältävät kultaisen levyn, joka sisältää mm. käyttöohjeet levyn käyttöön, musiikkia, luonnonääniä ja kuvauksia ihmisistä maapallolla.
  • “Teen Age Messagen” radiolähetykset lähetettiin Venäjältä vuonna 2001. Lähetykset sisälsivät eri kaupunkien teinien esittämiä musiikkiesityksiä, taidetta ja tervehdyksiä.
  • Vuonna 2008 avaruuteen lähetettiin Doritos-keksiyhtiön viesti (42 000:n valovuoden päähän) ja vuonna 2010 lähetettiin Klingonin kielellä kutsu Star Trek-aiheiseen oopperaan Hollannissa.
  • NASA lähetti Espanjasta v. 2008 radioviestin sisältäen the Beatlesin kappaleen “Across the Universe” juhlistaakseen kappaleen nauhoituksen 40-vuotispäivää ja samalla NASAN 50-vuotista olemassaoloa.
  • Vuonna 2018 lähetettiin eteenpäin 33 kappaletta eri muusikoilta Sonar-festivaalin 25-vuotiaan taipaleen yhteydessä. Tunnetuin näistä muusikoista lienee Jean-Michel Jarre.

Akka otti tässä kirjoituksessaan esiin ilmeisimmät esimerkit tällaisesta merkillisestä viestitystoiminnasta; toki muitakin viestejä on lähetetty vuosikymmenten kuluessa. Nyt jo edesmennyt teoreettinen fyysikko Stephen Hawking (1942-2018) kuitenkin varoitti meitä ottamasta yhteyttä ulkoavaruuden muihin asukkeihin. Hänen viestinsä oli selvä: mikäli kehittyneemmät elämänmuodot ottavat meihin yhteyttä, tarkoitusperä ei välttämättä ole hyvä. Ei siis kannattaisi kuulutella olemassaoloamme sinne sun tänne, kuten on jo tehty.

Stephen Hawking/Brandsdiscovery.

Hawking käytti vertausta Amerikan valloituksista, joissa alkuperäiskansat sekä Etelä- että Pohjois-Amerikassa joutuivat kärsimään eurooppalaisten saapuessa mantereelle. Esimerkki on hyvä: me kaikki maapallolla saatamme tällä hetkellä olla niitä alempiarvoisia elämänmuotoja, joita voidaan käyttää surutta hyväksi.

Akka veikkaa, että me maapallolla asuvat ihmiset olemme alieneille “kissavideoita”, joita jaetaan innokkaasti telepaattisella yhteydellä: “Kato nyt, mitä tuokin yrittää väkertää” voi olla yleinen kommentti. “On ne vaan niin kamalan söpöjä,” sanoo toinen alien. “Antakaa niille edes mahdollisuus, ainakin ne yrittää jotakin,” sanoo kolmas.

Viikonloppuisin he katsovat vanhoja tv-lähetyksiä maapallolta: suosikkeja ovat “Lauantaitanssit” (vuosilta 1975-1980) ja “Bumtsibum” (vuosilta 1997-2005 ja jatkuu ilmeisesti tänä vuonna). Tämä on suurta viihdettä, sillä ekstraterrestriaalit eivät ymmärrä ollenkaan, miksi ihmislajin on pakko nytkähdellä omituisesti musiikkia kuullessaan tai miksi he ylipäätään halusivat lähettää nimenomaan musiikkikappaleita avaruuteen. Se on heille suuri mysteeri, jota selitetään ihmislajille kuuluvana rituaalisena käyttäytymisenä, jota ei tavata missään muualla. Samaan syssyyn katsotaan Euroviisuja ja naureskellaan niillekin.

Yksi näistä alieneista tulostaa telepaattisesti kuvan Marco Bjurströmistä laitettavaksi jääkaappinsa (tai vastaavan ruokareplikaattorin) oveen ja huokaa samalla: “Mä oon aina tykänny tosta, mikä-sen-nimi-onkaan. Se on ollut monessa elokuvassakin.”

Toinen alien vastaa: “Ei oo ollut, se oli ihan eri tyyppi, Leonardo DuCaaprio. Se meni siinä Titanicissa pohjaan, muistatko.”

Samaan aikaan ihmiskunta miettii, ettei edes kymmenen vuoden varoitusaika riitä jonkin ison asteroidin osuman torjumiseksi, kuten viime aikoina on arvioitu. Meillä täällä maapallolla pyyhkii siis hyvin: tervetuloa vaan, alienit! Pelastakaa edes Leonardo DiCaprio! Ja Bjurström, mikäli siihen löytyy ihan pakottavaa tarvetta…

KORALLILINNAN KUNINGAS

Latvialaissyntyinen Edward Leedskalnin pettyi pahasti saadessaan morsiameltaan rukkaset ennen heidän hääpäiväänsä v. 1920. Äijäparka pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa ja muutti Yhdysvaltoihin Floridaan jättäen 16-vuotiaan morsmaikkunsa Latviaan. Niin sisuuntunut Edward olikin, että hän päätti näyttää kykynsä koko maailmalle mitä merkillisemmällä tavalla: hän alkoi veistää alkeellisilla työkaluillaan kalkkikivestä erilaisia rakennelmia, jotka nykyään tunnetaan nimellä Coral Castle.

Coral Castle, Homestead, Florida.

Korallilinna ei siis ole linna eikä materiaalikaan ole korallia, vaan eräänlaista huokoista kalkkikiveä. Joka tapauksessa; äijä pykäsi rakennelmiaan yön pimeydessä aivan yksin ja huhut alkoivat tietenkin kiertää. Kukaan ei koskaan nähnyt Edwardia työssään, joten hän oli tietenkin saanut rakennelmiinsa apua ulkoavaruudesta tai hänellä oli vähintäänkin yliluonnollisia voimia. Tietenkin, sehän on ihan selvä homma. Vuosikymmenien aikana ehdoteltiin, että Edward sai kiviä siirreltyä mm. laulamalla niille, maan magnetismin avulla tai ihan pelkästään ajatuksen voimalla.

Alueen ainoa linnamainen rakennus; torni, johon Edward siirtyi asumaan.

Edward ahersi kiviensä parissa kuolemaansa asti v. 1951 ja hänen jäljiltään on löydetty mm. hakkuja, väkipyöriä ja vinssejä. Ihan selvästi paranormaaleja esineitä, hui kauhistus! Edwardin itse väitetään sanoneen, että “tiedän, miten pyramidit aikoinaan rakennettiin,” joka tietenkin lisäsi vettä hihhuleiden huhumyllyyn.

Edwardin työkaluja esillä museossa.

Erikoisen museonsa Edward avasi yleisölle jo vuonna 1923, jolloin sisäänpääsy maksoi 10 centiä Ameriikan massia. Myöhemmin summaa kohotettiin 25 centiin ja nykyään museoalueelle pääsy kustantaa 18 dollaria. Akka ei maksaisi tällaisia summia nähdäkseen vain kiviä; mutta maksakoon, ken haluaa.

Alkuperäinen sisäänpääsymaksu kaiverrettuna kiveen.

Edwardin kuoleman jälkeen tämän hyvä ystävä Orval Irwin julkaisi kirjan, jossa esiteltiin seikkaperäisesti Edwardin käyttämiä rakennusmenetelmiä. Tämä äijä olikin rakennusmestari, joten hän ilmeisesti tiesi, mistä puhui: Edward sai kaiken rakennettua juuri niillä työkaluilla ja apuvälineillä, joita alueelta löydettiinkin.

Mikäs tässä nyt sitten on niin ihmeellistä? Se, että joku vaivautuu kovertamaan kalkkikiveä vuosikymmeniä vain sen takia, että v*tuttaa ja morsmaikulle pitää päästä näyttämään pitkää nenää?

Itse asiassa Edwardilla olikin aikamoisia mielipiteitä yhteiskunnallisista asioista. Hän julkaisi omakustanteisesti pamfletteja, joissa hän mm. väitti, että koulut ja kirkot halventavat tyttölapsia järjestellessään kaikenlaisia retkiä, leirejä ja piknikkejä poikien kanssa. Näissä yhteisissä tapahtumissa heitä sitten paritetaan ja tytöt pääsevät harjoittelemaan… intiimiä kanssakäymistä ihan omakohtaisesti. Yeah, tällainen toiminta tuleekin ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan seurakuntien järjestämistä munanpiilotuksista pääsiäisen aikoihin!

Edward Leedskalnin noin v. 1910.

Toisessa esitteessään Edward esitti, että työttömien ja heikkokuntoisten ei pitäisi saada äänestää, sillä heidän mielipiteensä heikentävät yhteiskuntaa. Mikäli henkilö ei pysty pitämään itsestään huolta, ei tämä siis ole arvollinen vaikuttamaan yhteisiinkään asioihin. Hmm, miksiköhän tämä latvialainen morsian Agnes antoi äijälle rukkaset juuri ennen häitä? Ehkäpä Edward erehtyi sanomaan joitakin mielenkiintoisia ajatuksiaan ääneen ja tyttö otti jalat alleen.

Voisi nimittäin kuvitella, että tällaisten ajatusten seuraksi löytyy monia muitakin vastaavia teorioita mm. naisen paikasta yhteiskunnassa –mars, hellan ääreen– tai –istu hiljaa ja näytä nätiltä-. Tämä nyt on pelkkää spekulointia, mutta naimisiin Edward ei kuitenkaan koskaan sitten mennytkään. Kukapa tuollaista jokaöistä kiviennykertelyä olisi vuosikymmenien ajan jaksanutkaan katsoa, häh?

KIERRÄTYSTÄ MAALAUSTAITEESSA

Menneinä vuosisatoina jokainen itseään kunnioittava taiteilija suuntasi Ranskaan tai Italiaan – mikäli massia tällaiseen reissuun löytyi. Osa heistä suuntasi maaseudulle, osa Pariisiin imemään uusimpia vaikutteita taiteen saralla. Todellisuus löi kuitenkin useimpia avokämmenellä vasten kasvoja -PLÄTS- jos töille ei ollut kysyntää ja rahavarat vain hupenivat. Tästä johtuen useimmat nälkätaiteilijat maalasivat jo kertaalleen maalatun kankaan päälle jonkin toisen teoksen.

Gustave Courbet: View of Ornans, n. 1850. Esimerkki ranskalaisesta maalaismaisemasta.

Kankaat ja maalit olivat kalliita, joten tällainen toiminta oli ihan ymmärrettävää. Joskus alkuperäisiä maalauksia vain muutettiin paremmin ajan henkeen sopivaksi. Nykyajan röntgen- ja infrapunakuvaukset paljastavat tällaisia, ennennäkemättömiä töitä päällimmäisten maalikerrosten alta:

Vincent van Gogh: Patch of Grass 1887

Vincent van Gogh maalasi rahasyistä jo kertaalleen maalatuille kanvaaseilleen, joitakin jopa useita kertoja. Tämä ruohikkoinen maalaus peittää alla olevan naisen muotokuvan. Mallin henkilöllisyyttä ei tiedetä, mutta hänen arvellaan olevan maalaisnainen.

Vasemmalla nykyinen muotokuva, oikealla alkuperäinen.

Portrait of Isabella de Medici, n. 1560-1570, taiteilija tuntematon

Tämä muotokuva on kaunisteltu versio kuuluisan Medici-suvun jäsenestä. Alkuperäinen, todenmukaisempi versio on muutettu ilmeisesti sen takia, että maalaus olisi helpommin myytävissä.

Vasemmalla nykyinen (röntgenkuvana), oikealla alempi muotokuva.

Woman at a Window, 1500-luvun alkupuoli, taiteilija tuntematon

Vaaleatukkaisen, uhkeapovisen naisen päälle on maalattu maltillisempi brunetti. Tuohon aikakauteen sijoittuen alkuperäinen maalaus onkin melkoisen hävytön, joten sitä lienee muutettu ihan häveliäisyyssyistä (todennäköisesti vasta 1800-luvulla).

University of Cambridge.

Hendrick van Anthonissen: View of Scheveningen Sands, 1641

Jostakin syystä rantaan ajautunut kuollut valas on maalattu piiloon. Ehkäpä ihmiset olisivat raivostuneet tällaisesta näkymästä, varsinkin, kun valaan selässä seisoo joku hahmo. Ympäristöaktivismia vanhan ajan malliin…

(The Daily Mail.)

Leonardo da Vinci: Lady with an Ermine, 1489–1491

Alkuperäinen nainen istuu ilman kärppää kädet puuskassa. Miksiköhän kärppä piti liittää kuvaan mukaan; kuinka yleistä oli ylhäisönaisen silitellä kärppää sylissään…? Eräs teoria esittää, että muotokuvan malli on Milanon herttuan rakastajatar. Herttuan tunnus oli kärppä.

(BBC.)

Pablo Picasso, The Blue Room, 1901

Picasson siniseen kauteen kuuluvan maalauksen alta löytyy muotokuva parrakkaasta miehestä. Tämä teos lienee maalattu piiloon ihan puhtaasti säästösyistä.

(The Washington Post.)

Vincent van Gogh, Still Life With Meadow Flowers And Roses, 1886

Tämän kukka-asetelman on katsottu olevan liian poikkeava van Goghin maalaamaksi. Totuus varmistui vasta, kun asetelman alta paljastui kahden nyrkkeilijän hahmot. van Gogh kuvaili kirjeessään tätä nyrkkeilijämaalaustaan: hän oli ollut tyytyväinen lopputulokseen. Jostakin syystä hän kuitenkin päätti myöhemmin maalata hahmot piiloon.

 (Musée Fabre, Montpellier Méditerranée Métropole.)

Frédéric Bazille, Ruth and Boaz, 1870

Tämän maalauksen alta paljastui kadonneeksi luultu taiteilijan aiempi teos. Young Woman at the Piano (1866) ei siis ollutkaan hävinnyt, ainoastaan piilotettu. Taiteilijalta on jäänyt kirjeitä, joissa hän kuvailee vaikeuksiaan naisen puvun maalaamisessa. Ilmeisesti hän ei ollut tyytyväinen lopputulokseen ja maalasi teoksen päälle. Tämä päällemaalattu teos jäi taiteilijan viimeisiksi töiksi hänen kuollessaan Ranskan armeijan taistelussa v. 1870.

Young Woman at the Piano (Musée Fabre, Montpellier Méditerranée Métropole).

Nykyiset kuvanmuokkausohjelmat ovat ihan lastenleikkiä tällaisten teosmuokkausten rinnalla. Aiemmin mainitut muotokuvien “kaunistelut” kertovat kuitenkin, että osattiin sitä ennenkin manipuloida katsojan silmää; se vaati vain hieman enemmän vaivannäköä ja osaamista. Kyllä ihminen on sitten kummallinen otus, voi jälleen kerran todeta.

MAKAABERIT MATKAKOHTEET

Moni miettii mielessään, voisiko kesälle jo varata rantaloman tai voiko mökille lähteä hyvillä mielin. Akka ei mieti tällaisia, vaan tutkailee asiaa ihan päinvastaisesta näkökulmasta: maailmassa nimittäin riittää merkillisiä turistikohteita, joissa voi käydä pällistelemässä kuolleita ihmisiä. Jep, kuinka ihanan inspiroivaa! Tässä joitakin esimerkkejä ympäri maailmaa:

  1. Pariisin maanalaiset katakombit. Pariisin alla mutkittelee n. 320 km tunneleita, joissa makaa n. 6 miljoonan ihmisen luita. Tähän ratkaisuun päädyttiin v. 1780, kun runsaat sateet alkoivat nostaa ruumiita esiin hautausmailta. Tunneliverkosto syntyi jo 1200-luvulla, kun maan alta louhittiin kalkkikiveä. Turisteja paikassa käy vuosittain n. 300 000 ja opastettu kierros kestää tunnin. Omin päin tunneleihin ei ole asiaa, sillä osa tunneleista on romahdusvaarassa.

Huonon suunnistusvaistonsa ansiosta Akka eksyisi opastetullakin kierroksella keskimäärin noin 3 minuutin kävelemisen jälkeen. Ajan mittaan alettaisiin kertoa tarinaa, jonka mukaan “hullun suomalaisen haamu kiroilee käytävillä ja mäiskii turisteja persuksille.”

  1. St. Michan’s-kirkossa Dublinissa, Irlannissa on muumioituneita ruumiita ja luurankoja. Joitakin kymmeniä ruumiita on säilynyt kuivissa olosuhteissa jopa useiden satojen vuosien ajan. Erikoista täällä on se, että “Ristiretkeilijäksi” nimetyn muumion sormeen saa koskea; tämän uskotaan tuovan hyvää onnea. Kerrotaan jopa, että Draculan kirjoittaja Bram Stoker vieraili tässä kohteessa.

Muumioituneen 800-vuotiaan äijän sormi?! Ai, saanko kunnian koskettaa sitä? Juu… ei kiitos. EI KIITOS, SANOIN JO!!

  1. Tsekkiläisen Brnon kaupungin kirkon katakombit, jotka löydettiin vasta vuonna 2001. Mutatulvien jäljiltä n. 50 000:n ihmisen luut olivat sikin sokin , mutta ne järjestettiin uudelleen kauniiseen järjestykseen. Sanotaan, että luiden väristä näkee kyseisen ihmisen kuolinsyyn: punertavat ovat kuolleet ruttoon ja kellertävät koleraan.

Kenelle tuli mieleen alkaa järjestellä 50 000:n ihmisen mutaisia luita nättiin järjestykseen? Ja keitä hulluja tähän hommaan värvättiin! Ja millä palkalla tällaista duunia tehdään?

  1. Pyhän Fransiskuksen luostarin ja kirkon katakombit Limassa, Perussa. Näissä tunneleissa majailee noin 25 000 ihmisen luita ja niistä on mm. muodostettu geometrisiä kuvioita. Katakombit olivat käytössä vuoteen 1808 asti, kunnes uusi hautausmaa avattiin kaupungin ulkopuolelle. Täällä väitetään olevan salaisia tunneleita ja erään kauan aikaa sitten kuolleen munkin haamun kerrotaan seikkailevan käytävillä.

Ai niistä 25 000:sta ainoastaan yksi munkki kummittelee? Mikä sitä munkkia nyt niin harmittaa?

  1. Sedlecin luukirkko Kutna Horan kaupungissa Tsekissä. 1500 -luvulta peräisin oleva kappeli on koristeltu – sananmukaisesti koristeltu – n. 10 000 ihmisen luilla. Kirkosta löytyy jopa luista koottu kattokruunu. Erikoisuudestaan johtuen kirkkoa on käytetty kuvauspaikkana monissa elokuvissa.

Tämä menee Akan järjen yli. Tähän löytyy vain yksi kysymys: MIKSI? Voi hyvät ihmiset, MIKSI…!!!!

6. Italian Palermon Catacombe Dei Cappuccini; ehkä hurjin vaihtoehto näistä edellä mainituista. Luostarin yhteyteen on sijoitettu 1600-luvulta lähtien n. 8000 muumioitunutta tai palsamoitua ruumista. Alunperin tänne haudattiin vain munkkeja, mutta varsinkin yläluokan väestö alkoi myös hankkia hautapaikkoja luostarista. Ruumiit on järjestelty ryhmittäin eri käytäville: papisto, lapset, eri ammattialat ja jopa neitsyet ovat saaneet omat osastonsa.

Luostarin kuuluisin asukki on nyt jo yli 100-vuotias Rosalia Lombardo, alunperin 2-vuotiaana espanjantautiin kuollut tyttölapsi vuodelta 1920. Rosalian palsamointi on niin hyvin onnistunut, että tyttö näyttää vain nukkuvan. On väitetty, että välillä Rosalian silmät aukenevat, mutta ilmiötä selitetään optisella harhalla.

RIP Rosalia 1918-1920.

Akalta pääsisi löysät housuun, jos tällaisen ilmiön näkisi ihan omin silmin. Silloin olisi pakko poistua vaivihkaa takavasemmalle ja ulos päästyään kirkua ja juosta helkkariin niin kovaa kuin pääsee. Optinen harha tai ei; tällainen aktiviteetti kuuluu osastoon “too creepy”.