…sanotaan sananlaskussa. Niin on sattunut myös menneinä aikoina, sillä vastikään uutisoitiin Attleboroughista, Englannista löytyneestä kultakolikosta. Kolikko on ajoitettu viidennelle-kuudennelle vuosisadalle jaa. ja se on tuolloisten anglosaksien toimesta tehty ja muokattu kaulakoruksi. Raha esittää roomalaista keisari Honoriusta (384-423 jaa.), joka tuolloin oli muun Rooman valtakunnan mukaisesti jo kristitty.
Anglosaksit harjoittivat pakanauskontoa eikä heillä ollut kehittynyttä kirjoitusjärjestelmää, joten tällaisen kolikon käyttö kaulakoruna on jo itsessään merkillistä. Eipä siinä mitään – mutta juurikin kirjoitustaidon puutteen vuoksi kolikon teksti on kopioitu väärin: oikeasti kolikon kääntöpuolella lukee ”RESTITVTOR REIPVBLICAE” eli tasavallan palauttaja, mutta anglosaksien kopiossa teksti on muotoa ”STITVTOR EIPVBLICAE.” Eipä tällainen kämmi liene korun kantajaa haitannut, sillä eipä tuollaisella tekstillä ole hänelle ollut mitään merkitystä. Vielä nykyäänkin näkee hupikuvia Aasiassa painetuista t-paidoista, joissa mm. englanninkielisiä sanoja on painettu randomisti paitoihin tai paidan käyttäjä ei selvästikään ymmärrä, mitä teksti tarkoittaa.
English T-Shirts In Asia (140 Pics) | Bored Panda Hupipaitoja! Takuunaurut!
Hieman uudempi esimerkki kolikkokämmistä on vuodelta 1943, jolloin Amerikan rahapaja painatti kuparipennien sijasta teräspennejä säästääkseen kuparia sotateollisuudelle. Kolikkoprässeihin oli kuitenkin jäänyt noin tusina kuparista kolikkoaihiota ennen teräsaihioihin siirtymistä, joten näiden harvinaisten kolikoiden arvo on nykyään n. 1,7 miljoonaa dollaria/kappale. Tässä tapauksessa voi siteerata toista sananlaskua, jota ainakin Roope Ankka usein suosi: pennissä on miljoonan alku!
Toinen, roomalaisajalle sijoittuva kämmi tapahtui niinikään Englannissa Cambridgeshiressa, kun elokuussa 2024 alueelta löydettiin kaksi kaivoa ajoittuen roomalaisaikaan vuosille 43-150 jaa. Ensimmäinen 8,5 metrin syvyinen kaivo oli romahtanut jo hieman ennen sen valmistumista, sillä kaivoon jäivät myös rakentajien käyttämät puiset tikapuut. Ihmisuhreja paikalta ei löydetty, joten työmiehet eivät liene olleet kaivon sisällä seinämien romahtaessa.
Toinen 6,5 metrin syvyinen kaivo kaivettiin 20 metrin päähän ensimmäisestä ja tällä kertaa sen seinämät tuettiin puulankuilla. Osassa lankkuja oli koristeellisia kaiverruksia, joten ne tulkittiin kierrätysmateriaaleiksi esim. huonekaluista. Ainakin tässä tapauksessa rakentajat ottivat opikseen: loppu hyvin, kaikki hyvin!
Hupaisa esimerkki historiallisesta kämmistä löytyy babylonialaisesta savitaulusta vuosilta 1900-1600 eaa. Oxfordin yliopistossa säilytetään Irakin Kishistä (nyk. Sumer) v. 1931 löytynyttä 8 cm:n kokoista savitaulua, joka on selvästikin jonkin matematiikan opiskelijan ”läksyvihko.” Taulussa on kuvattuna kolmio ja oppilaan tehtävänä on ollut laskea kolmion pinta-ala.
Annettujen mittojen perusteella kolmion ala olisi 3.5156, mutta oppilas on vastannut väärin 3.1468. Tällaisia läksytauluja alueelta on löytynyt useita ja joissakin niissä on peräti opettajan kommentointia taulujen takapuolella. Punakynä on siis heilunut savitauluissakin, mutta tällaiset taulut osoittavat, että babylonialaiset ymmärsivät myöhemmin Pythagoraan lauseeksi nimetyn periaatteen jo kauan ennen herraa itseään. Pythagoras syntyi Samoksen saarella Kreikassa v. 582 eaa. ja kuoli v. 496.
Olisi kuitenkin hauska tietää, tuliko savitauluun kirjoittaneelle oppilaalle mitään seuraamuksia virheestä. Oliko kyseessä ihan tavallinen läksy vaiko peräti tärkeä koe, jonka tämä muinainen oppilas sitten reputti? Siinä meni nuoren lahjakkuuden toivo yliopistosta kertaheitolla, mikäli koetta ei saanut uusia! Voi ei ja nyyh; oppilas varmaan katkeroitui loppuelämäkseen ja ryhtyi kiukkuiseksi haudankaivajaksi yhden mitättömän kolmion takia!
Dubrovnikissa, Kroatiassa yliopiston opiskelija oli tutkimassa vanhoja käsikirjoituksia Valtionarkistossa, kun hän huomasi 1300-luvulta peräisin olevassa kirjassa useita kissan tassunjälkiä. Oletettavasti käsikirjoitusta kirjoittaneen henkilön kissa oli hypännyt pöydälle, kaatanut mustepullon ja kirjoittajan huudoista pelästyneenä poistunut juosten suoraan kirjoituksen yli. Aivan kuin nykypäivänäkin: kissojen mielipuuhaa on hypätä suoraan läppärin näppäimistölle. Akan kirjoituksista noin puolet on kissan kirjoittamia; tuotakoon totuus täten julki, hah! Tassunjälkiä ei näistä hypyistä ole tosin aiheutunut, mutta esim. alakerran portaikossa on edelleen jo edesmenneen kissan tuoreeseen maalipintaan jättämä jälki, joka jätettiin esiin tarkoituksella.
Centuries Ago, a Cat Walked Across This Medieval Manuscript | Smithsonian
Gloucesterissa, Englannissa löydettiin kymmenisen vuotta sitten tuhansien tiilenpalasten joukosta kattotiili, jossa näkyi pentukissan tassunjälki. Tämäkin löytö ajoittuu roomalaisajalle ja tuolloin savitiilet jätettiin aurinkoon kuivumaan. Tiilistä on löydetty useita koirien ja ihmisten jättämiä jalanjälkiä ja yhdessä tiilessä näkyy tutkijoiden mukaan jopa sian kärsä. On helppo kuvitella, kuinka utelias kissanpentu on hypähtänyt kuivuvalle tiilelle ja luikkinut sen jälkeen kipinkapin pakoon. Porsaan kärsää on ehkä vaikeampi kuvitella, mutta jättihän sekin sitten puumerkkinsä historiaan.
Sattuupa sitä näitä kämmejä tutkiville arkeologeillekin; mm. 500-luvulla jaa. taottua koristeellista ämpärin metallireunusta luultiin kruunuksi ja vesinokkaeläintä keksityksi huijaukseksi, sillä eläin oli kerta kaikkiaan liian outo laji ymmärrettäväksi.
Vuonna 1663 luonnontieteilijä Otto von Guericke (1602–1686) taasen päätteli Saksassa löytämistään eläinten luista, että kyseessä oli tietenkin yksisarvinen! Tuolloin esim. villasarvikuonojen olemassaolosta ei tiedetty vielä mitään, joten päätelmä oli hyvinkin johdonmukainen. Piirrosluonnosten pohjalta on kasattu näytteille kyseinen muotovalio, joka sijaitsee Madgeburgin luonnontieteellisessä museossa Saksassa. Otuksen nimi on tietenkin Madgeburgin yksisarvinen! Oikeasti otuksella on villasarvikuonon kallo, mammutin jalat ja sarvivalaan syöksyhammas. Tiedossa ei kuitenkaan ole, miksi nämä luut löytyivät samasta paikasta – kenties sattumaa, maanvyörymää, tulvavettä, lietettä… mene ja tiedä.
Tanskalainen historioitsija Saxo Grammaticus (n. 1150–n. 1220 jaa.) kirjoitti historiikissaan, että Ruotsissa sijaitsevan Runamon alueen kivikoista löytyy muinaista riimukirjoitusta, mutta niitä on kulumisen vuoksi mahdotonta lukea. Vuosisatoja paikalle virtasi väkeä tulkitsemaan näitä muinaisia kirjoituksia, jotka sittemmin on todettu tämän diabaasikiven luonnollisiksi halkeamiksi. Eikä siihen mennyt kuin useampia satoja vuosia, god damn! Jotkut luulivat jopa lukevansa runoja näistä riimuista!
Vuonna 1922 geologi Henry Fairfield Osborn Sr. (1857-1935) luuli löytäneensä ihmislajien ”puuttuvan linkin,” kun hänelle annettiin tutkittavaksi vanha hammas Nebraskassa. Innoissaan hän antoi tälle lajille nimeksi Hesperopithecus haroldcookii, mutta jo viisi vuotta myöhemmin tämä tieteellinen nimitys kumottiin. Hammas kuului jo sukupuuttoon kuolleelle pekarilajille, joka eleli Pohjois-Amerikassa 15-5 miljoonaa vuotta sitten. Pekarit ovat sorkkaeläimiin kuuluvia nisäkkäitä, jotka muistuttavat lähinnä villisikaa tai possua. Nyt täytyy kyllä tunnustaa, että sana ”pekari” ei ole kuulunut Akan sanavarastoon – jo pelkkä nimi vaikuttaa yhtä omituiselta, kuin vesinokkaeläimen ulkomuoto!
Noh, joka tapauksessa tämä Hesperopithecus sai kutsumanimen Nebraska Man. Hesperopithecus tarkoittaa ”läntisen maailman apinaa,” ja loppuosa haroldcookii on annettu löytäjänsä Harold Cookin mukaan. Omaperäistä kerrassaan…
Akka jää ihmettelemään kuinka erilainen maailma olisikaan, jos kuuluisan Pipsa Possun nimi olisikin Pipsa Pekari (englanniksi Peppa Pig/Peppa Peccary). Pipsan ulkomuotokin saattaisi olla hieman… krhm… karvaisempi. Tämä kuvitelma on kaikkien painajaisten äiti eikä Pipsan kuvaa painettaisi enää päiväkotireppuihin, t-paitoihin tai muihin tarpeellisiin härpäkkeisiin.
Peppa Pig – Official Channel – YouTube Pipsa Pek… Possun paras kanava!
Itse asiassa koko ohjelmaa ei olisi edes koskaan päästetty tuotantoon, sillä pekareilla on tapana hieroa ominaistuoksuaan toisiin lajitovereihin peräpäillään. Tämä tuoksu on niin selkeästi ihmisenkin havaittavissa, että pekaria kutsutaan leikkisästi ”haisunäätäpossuksi.” Olisipa mukavaa nähdä tv-ruudussa jakso, jossa Pipsa Pekari yrittää ottaa kiinni ystäviään hieroakseen ahteriaan heihin. Taustalla äitipossu ja isäpossu myhäilevät tyytyväisenä: ”Siellä se Pipsa harrastaa taas liikuntaa oikein urakalla. Onpa mukava nähdä näin tomeraa lajityypillistä käyttäytymistä jo pienestä pitäen.”
Juu ei. Pois Akan päästä, pahuksen Pipsa Pekari! Nyt selvisi sitten sekin, kuka sen kärsänsä on siihen ylempänä mainittuun savitiileen painanut…!
.jpg){kind=link}