”Jos et tunne historiaa, tulet toistamaan sen virheitä." Akka kirjoittaa näistä asioista tunteella ja huumorilla faktoihin perustuen. Akka ei käytä somea, koska Akkaa ei kiinnosta kakkujen kuorrutus eikä sekään, miksi kaikkien pitää olla tietoisia toistensa toiminnasta. Oppikaa nyt jotakin historiasta, edes huumorin kautta!
Uusia linkkejä vanhaan v. 1996 tapahtuneeseen JonBenet’n kuolemaan liittyen. Tämä keissi ei jätä Akkaa koskaan rauhaan, ennen kuin syyllinen tunnustaa tekonsa.
Artikkeliin on liitetty linkki Richard III:n löytäjän Philippa Langleyn dokkarista noin vuosi sitten. Tässä skenaariosta Langley esittää, että pojat olisivatkin jääneet eloon – mielenkiintoinen, katsottava dokumentti!
Uusi 30 000 vuotta vanha löytö paljastaa jo maatuneen nahkapussin ohella työvälineitä, joita kivityökaluekspertti käytti elinaikanaan. Nätisti pussissa: 29 työkalua ja jopa rikkoutuneet työvälineet jäivät pussiin talteen hänen kuollessaan. Hmm, mikä lie siihen syynä… tutkijat sanovat, että ”sentimentaaliset syyt.” Mistäpä me voisimme tietää…?
Tällaista tällä erää! Idahon tapaukseen palataan myöhemmin.
Kas niin, eihän tältä voinut enää pidempään välttyä: halloweenkoristeet tulivat kauppoihin syyskuun ensimmäisellä viikolla, kuten Akka aiemmin ennustikin. Samapa tuo sitten, hypätään syvään päätyyn sitten Akankin puolelta!
Tänä vuonna Akka otti uusiokäyttöön ihka ensimmäisen asetelman banaanilaatikon, sillä edelleenkin se palvelee tässä asiassa mainiosti. ”Kyllä sitä ennen osattiin laatikoistakin tehdä kestävämpiä, ärgh” voisi tässä kohtaa joku vanhaparta todeta. Kyllä näin on, toteaa Akkakin.
Kissaa ei tänä(kään) vuonna enää kiinnosta Akan perkeet ja pöljät piperrykset, mutta suojelevasti miuku kuitenkin suhtautuu Akan härpäkkeisiin:
Kas näin; Arielista pidetään hyvää huolta vaikka silmät lurpsahtelevat kiinni!
Tämän vuoden teemaan kuuluu siis edelleen Luigi the Luuranco kissoineen/viskipulloineen sekä nähtävästi merenväkeä ainakin jossakin muodossa. Pidemmittä puheitta: Let’s go! (sillä tarinasta tulee pitkä…)
Tarinassa esiintyy myös oletettuja yhteneväisyyksiä tiettyihin tapahtumiin ja henkilöihin, joita ei ole tieteellisesti todistettu. Kyseessä on ainoastaan Akan humoristinen, kuviteltu yhteneväisyys näihin tapahtumiin.)
Tässä vaiheessa visio on aina tärkeämpi, kuin sen karu toteutus: myönnettäköön, että näin alkuvaiheessa kaikki näyttää… liian raa’alta. Tässä visiossa on käytetty vanhoja trikookankaita, joiden väriä on muutettu ihan perinteisellä kloorivalkaisulla. Asetelman kepit ovat kuivuneita oksanpaloja vanhasta anopin pasuunakukasta, joka vielä edelleen sinnittelee hengissä useiden vuosikymmenien jälkeen.
Oli synkkä ja myrskyinen yö, kun Luigi the Luuranco alkoi tapansa mukaan paneutua yöpuulle. Juuri, kun tyyny oli asetettu hyvin, hän tunsi kuitenkin yllättävää pyörrytystä päässään… ja samalla, kun Luigi alkoi nousta istumaan, hän menetti tajuntansa! ”WTF, mitä nyt taas…” ehti Luigi miettiä, ennen kuin hän nousi pyörteen mukana ilmaan ja nähtävästi johonkin toiseen maailmaan…
”WHAT… mitä…” uikuttaa Luigi hädissään; onneksi hänellä on sentään vanha tuttu kissakaveri mukanaan!
Paikalla on selvästi tapahtunut jotakin omituista ja tilanne valkeneekin Luigille nopeasti: ympäristö on tulessa tai jostakin syystä tuhoutumassa!
Luigi kiinnittää huomiota varsinkin näkemäänsä miekkaan:
Miekka on vanha kuplissaippuapullon keppi ilman sitä pyöreää kuplapäätä. Maalattu ja glitteroitu, taustalla vanhaa hologramminauhaa. Ja timantteja, tietenkin!
Paikalla on siis kuitenkin nainen täydessä aseistuksessaan, ja Luigi rohkaistuukin tervehtimään kyseistä neitoa:
Luigi: Mitä täällä on tapahtunut? Misä mää olen? Kuka sää olet? Mitä ja häh?
Neito: Mitäs tässä, istun yhden tuhoutuneen kulttuurin raunioilla. Mitäs sinä yksinäinen luuranko siellä nurkissa kyttäät? Oletko joku stalkkeri?
Luigi: Emminätiedä, miten mä tänne jouduin. Kuka sä olet ja mikä tuhoutunut kulttuuri?
Neito: Oletko amatsoneista koskaan kuullut? Katso nyt tätä mun kokoa...
Luigi muistaa kuulleensa jotakin näistä kreikkalaisen mytologian naissoturihahmoista ja aukookin taas päätään mitä epäsopivimmalla tavalla:
Luigi: Ai ne naissoturit, jotka leikkasivat toisen rintansa pois ampuakseen jousella paremmin?
Neito: Nope. Se on myytti. Unohda se. Miksi olet täällä ylipäätään?
Luigi: Emminävaantiedä… Ennen kuin Luigi ehtii lopettaa lauseensa, alkaa tapahtua.
Yhtäkkiä paikalle ilmestyy merten Kuningas Triton kaulin kädessään!
Triton: WHATSUUPP kaverit? Mikä meininki?? Onko Arielia näkynyt? Se vei taas mun atraimen eilen illalla, sen takia mulla on kaulin kädessä. Nyt se joutuu kyllä taas arestiin!
Isänsä Tritonin kutsumana Ariel putkahtaa kuin putkahtaakin esille:
”Moi faija, oi merten auvoisa ja armollinen kuningas! Vierähti vähän pitkäksi tuo eilinen ilta,” toteaa Ariel.
Triton: Se on kuule nyt sellainen homma, että haet takaisin mun Kolmikärjen ja arestia kaksi viikkoa! Ja kotio välittömästi!
Ennen kuin kukaan ehtii sanoa sanaakaan, Ariel ja hänen isänsä Triton pyyhältävät takaisin meren kuohuihin. Vain pärskeet neidon kasvoilla muistuttavat tästä pikaisesta visiitistä.
Luigi aloittaa keskustelun:
Luigi: Whaaaat…
Neito: Jep. tätä sattuu aika usein, tai ainakin sattui… täällä on nyt purkautunut joku tulivuori, siksi istun tässä raunioilla ja suren menneitä soturitovereitani.
Skyytit – Wikipedia Amatsonitarinat on mainittu useissa historiallisissa lähteissä, mutta jossakin vaiheessa niiden on ajateltu olevan vain myyttisiä kertomuksia. Skyyttien tarinoissa ja kulttuurissa kerrotaan kuitenkin myös näistä urheista naissotureista. Skyyttien kulttuuri eli ja oli noin ajalla 600-200 eaa.
Noh, jatketaanpa tarinaa;
Luigi on niin väsynyt, että tämä vielä hänelle tuntematon amatsonineito peittelee huivillaan hänet nukkumaan keskellä palavaa ja kytevää maata.
Kun Luigi the Luuranco myöhemmin herää, hänen helpotuksekseen se tapahtuu ihka omassa arkussa kotona! Kaikkien eläinystävien ja -luurankojen ympäröimänä!
”Voi vattu, se olikin vaan pahaa unta… niinku saippuasarjoissa! Missä mun pehmoankka on? Zzzzz…”
… olisi voinut Muuan Herra Nooa ammoisina aikoina sanoa, mikäli Ensimmäiseen Mooseksen kirjaan on uskominen (luvut 6-9). Tässä kaikkien tuntemassa tarinassa Jumala kyllästyy ihmisten pahuuteen, antaa oikeamieliselle Nooalle (yllättävän) tarkat ohjeet arkin rakentamiseksi ja varustamiseksi, ja kas kummaa: vettä lätisi sitten seuraavat 40 päivää ja yötä. Kaikkinensa veden laskeutuminen kesti 150 päivää, kunnes Nooa vihdoin onnistui parkkeeraamaan purkkinsa Ararat-vuorelle. Tästä kului vielä kuitenkin 40 päivää, ennen kuin Nooa päästi ilmaan korpin, sitten kyyhkysen muutamaankin otteeseen ja tämä pulu lopulta palasi arkkiin oliivinlehvä nokassaan. Kukapa ei olisi jotakin tämänlaista kuvaa nähnyt…
(Gospelimages)
Tuolloin Nooa ei vielä uskaltanut lähteä arkista, olihan hän jo kunnioitettavaan ikään päässyt 600-vuotias vanha herra! (Tämä todellakin mainitaan tekstissä). Nooa oli ehtinyt sitten jo täyttää kuitenkin 601 vuotta, kun hän vihdoin uskalsi astua kuivan maan kamaralle ja… rakensi ensimmäiseksi uhrialttarin uhratakseen Jumalalle juuri pelastamiansa eläimiä! Siis mitä v*##&a?!
Ei, Akka ei satuile tätä päästään ollenkaan. Herrasväki on hyvä ja tarkistaa tekstin ihan itse, mikäli Raamattu on jäänyt viime aikoina lukematta:
Meillä ei tietenkään voi olla vähäisintäkään tietoa, koska tällainen raamatullinen tulva olisi ajanlaskumme kiemuraisissa mutkissa tapahtunut, mutta mm. seuraavassa linkissä on mielenkiintoinen raamatullinen ajanlaskutapa, jonka mukaan tulva olisi tapahtunut osapuilleen vuonna 2105 eaa. Tämä laskutapa perustuu Raamatusta saataviin ajallisiin tietoihin, ei siis uskonnollisiin käsityksiin tai omiin mielipiteisiin.
Biblical ChronologyUseful Charts, mielenkiintoisia ja tarkkoja videoita eri aikakausien henkilöistä ja historiasta
Tämä meidän tuntemamme Nooa-tarina on arvioiden mukaan kirjoitettu noin 500 – 400-luvuilla eaa., mutta eihän tästäkään kukaan ole puumerkkiään kirjoituksiin jättänyt. ”Notta Mooses täällä, terve, kirjoitin tässä teille tulevaisuuden pilteille pikkuruisen iltasadun! Tässä ei ole prinsessoja, mutta loppu päättyy onnellisesti teurastettuihin eläimiin!”
Noah’s ark on the Mount Ararat/Simon de Myle v. 1570. Nooa taisikin muuten sitten elää 950-vuotiaaksi, sekin mainitaan Raamatussa.
Tekstien alkuperää ja ajankohtaa on mahdoton arvioida, sillä välttämättä vanhimmat kirjoitukset eivät ole missään edes säilyneet ja päätyneet löydettäväksi asti. Kuolleenmerenkääröt olivat löytyessään (alkaen) v. 1947 jo tarpeeksi suuri ihme, jonka pohjalta löydettiin useita Raamatun tekstejä sekä tietenkin apogryfisia kirjoja, joita Raamattuun ei aikoinaan huolittu Nikean kirkolliskokouksessa v. 325 jaa.
Varmaa on kuitenkin se, että muinaisessa Mesopotamiassa uurastettiin Gilgames–eepoksen parissa noin v. 2100 – 1200 eaa. Myös Gilgamesiin kuuluu oleellisesti tarina suuresta tulvasta ja tässä tarinassa Nooan tilalla päähenkilönä toimii Utnapishtim. Tarinalla on juuri samankaltaiset lähtökohdat kuin raamatullisessakin tarinassa, tässä eepoksessa tulva tosin kestää kuusi päivää ja seitsemän yötä. Jumalia on useita (mm. Enlil, Ea, Anu, Ninurta), mutta korppi ja kyyhkynen ovat esillä tässäkin versiossa.
Gilgames-patsas Sydneyn yliopistolla, Australiassa (WikimediaCommons).
Noin 15 000 Gilgamesin tarinaa sisältävää savitaulua löydettiin jo 1850-luvulla muinaisesta Niniven kaupungista ja näitä nuolenpääkirjoituksia on käännetty jo löytymisestään asti.
Tässä kuvioon mukaan astuu taas Akan suuri suosikki Irving Finkel (s. 1951), British Museumin kielitieteilijä ja assyriologi. Hän ”löysi” tulvatarinan savitaulusta v. 2014 ja on sittemmin myös osallistunut pyöreän arkin rakentamiseen. Finkelin tulkintana arkki on ollut alueelle tyypillinen pyöreä alus ja… kelluuhan se!!
Keltaisen joen ja Jangtse-joen tulviminen v. 1920 eaa. on saattanut edesauttaa tulvamyytin syntyä Kiinassa. Keisari Yaon (n. 2356–2255 eaa.) valtakaudella tulvat tuhosivat useita jokilaaksoja ja kertomusten mukaan keisari kysyi neuvoa sukulaiseltaan Gunilta. Gun keksi käyttää maagista multaa Xirangia (joka oli loppumaton raaka-aine) rakentaakseen barrikadeja ja patoja tulvavesien estämiseksi. Vuosien työ ei kuitenkaan tuottanut hedelmää ja lopulta vasta Gunin poika Yu sai vedet hallintaan mm. viemäriverkostojen avulla. Tässä työssä häntä avusti toki muutama maaginen apulainen; mm. tunneleita kaivava lohikäärme sekä mutaa lykkivä kilpikonna.
Keisari Yao.
Tämä tulvatarina kulkeekin nimellä Gun-Yun suuri tulva. Tästä tarinasta puuttuu siis jumalan/uskonnon aiheuttama tarkoituksellinen ihmiskunnan pahuuden tuhoaminen kokonaan. Virkistävä tulvatarina siis: maagiset mullat ja elikot ovat aina mukavia asioita edistämään tarinankerrontaa!Lentävien luutien lisäksi!
Kiinassa on muitakin tulvamyyttejä, mutta niissäkään ei ole yhtymäkohtia raamatulliseen Ukko-Nooaan (joka jostakin merkillisestä syystä laittoi laukun saunan naulaan…?)
Intiassa puolestaan tarinalla on samankaltainen rakenne: hindujen Matsya Purana– teksteissä (250-500 jaa.) kuvaillaan, kuinka jumala Vishnu varoittaa (kalaksi naamioituneena) Manu-nimistä kuningasta tulevasta tulvasta ja neuvoo häntä rakentamaan suuren laivan pelastaakseen kasvien siemenet ja kaikki eläinlajit. Tulvan laannuttua myös Manun paatti asettuu vuorelle. Tämän tarinan mukaan tulva on seurausta universumin luomisen ja tuhoamisen kiertokulusta, ei niinkään jumalallisesta alkuperästä.
Matsya Avatar of Vishnu Uttar Pradesh, India/tuntematon taiteilija n. v. 1870.
Kreikassa taasen jumala Zeus hurjistui ihmiskunnalle, kun Arkadian kuningas Lykaon uhrasi Zeukselle poikalapsen. Tästä seuranneesta tulvasta selviytyi isänsä Prometheuksen (ihmisten luojajumala) avulla nuori sankari Deukalion ja hänen vaimonsa Pyrrha.
Tulvaa varten rakennettu alus rantautui yhdeksän päivän jälkeen ilmeisesti Parnassos-vuorelle, jolloin tämä ainoana henkiin jäänyt aviopari kysyi Zeukselta neuvoa maailman uudelleen kansoittamiseksi. (Yeah… kukat ja mehiläiset?) Heitä neuvottiin heittämään kiviä olkapäidensä yli ja näistä kivistä muodostui uusia ihmisiä kivien osuttua maahan.
Nooan ei tulvan jälkeen tarvinnut moisia kysellä: Raamatun mukaan Nooan kolme poikaa Seem, Haam ja Jaafet kansoittivat tuolloin autioksi jääneen maan. Tehokkaita poikia, kerrassaan…!
Muinaistenasteekkien tulvamyytissä sateenjumala Tllaloc aiheuttaa tulvan, kun ihmiset ovat lakanneet palvomasta jumalia, mutta Tllaloc päättää säästää Tata ja Nena -nimisen pariskunnan. Tämä jumala käskee paria kovertamaan veneen ontosta puunrungosta ja ottamaan mukaan muutaman maissintähkän eikä mitään muuta. Kun tulva sitten asettuu, Tata ja Nena pyydystävät kalaa syödäkseen, jolloin Tllaloc tulistuu jälleen.
Olihan hänen kieltoaan rikottu; tarkoitus oli syödä ainoastaan mainitut maissintähkät! Tllaloc muuttikin sitten pariskunnan suutuspäissään koiriksi, sitten maailma tuhottiin ja maapallon viides kausi aloitettiin.
Tllaloc koodeksissa Ixtlilxochitl n. v. 1580. Viehättävä ilmestys!
Tarinasta on useita versioita eri nimillä (mm. Coxcox, Nene, Tete jne.) lähteestä riippuen. Tarinan opetus? Metallican tyyliin ”Obey your masters” eli tottele isäntiäsi/hallitsijaasi. Tai sitten… Älä syö kalaa, syö maissia! (Findus kiroaa, DelMonte kiittää).
Inkojen mytologiassa Unu Pachakuti-nimisen tulvan Titicaca-järvellä aiheutti luojajumala Viracocha (ihmisten kurittomuuden tähden tietenkin). Kertomuksesta on useita versioita, mutta pääsääntöisesti Viracocha suuttuu luomiensa jättiläisten korruptioon ja tottelemattomuuteen. Mikäpä avuksi? TULVA! Muutama ihminen pelastautuu luolaan ja Viracocha luo kivistä uuden, pienemmän ihmislajin maailmaa kansoittamaan. Jättiläiset tästä enää puuttuivatkin!
Amerikan alkuperäiskansoilla on tietenkin myös useita tulvatarinoita, niitä voi lukea vaikkapa tästä seuraavasta linkistä:
Entäpä sitten oi, Suomi synnyinmaa? Onkos täällä jumalan/jumalien kiukuttelun kautta kuoltu tukehtumalla valtaviin vesimassoihin?
On ja ei, riippuu miten asian määrittelee (Akan inhoama lause). Kalevalasta löytyy kuitenkin kertomus Väinämöisen polven haavasta, josta vuotaa tarpeeksi verta peittämään kaiken maan. Tarinassa Väiski veistää vuorella venettä ja jokin pahis (esim. hiisi, tuo typerä olio) aiheuttaa hänet lyömään kirveellä omaan polveensa.
Väinämöisen polvenhaava, luonnos/Robert Wilhelm Ekman v. 1873 (Suomen kansallisgalleria).
Tästä tapahtumasta on mm. Wikipediassa kaksi eri tulkintaa luettavaksi. Akka ei näe muita kuin kaukaisia yhtymäkohtia tulvatarinoihin ylipäätään tässä asiassa… Ihan selkeästi vaikutteita maailmalta on tarinoihin voitu saada, mutta tärkeämpänä tässä kertomuksessa on nimenomaan haavan parantaminen ja veren tyrehdyttäminen. Ainakin Akan mielestä, mutta eihän kukaan Akalta mitään kysy. Koskaan.
Noh, on kuitenkin merkillistä, että jopa yli 200 tulvatarinaa maailman eri kulttuureista löytyy tarkasteltavaksi ja useissa niissä onkin näitä merkillisiä veneenrakentamisia ja muutaman ihmisen pelastumisia. Vai onko se niin merkillistä? Ei suinkaan, sillä tällaisia tulvia on tietenkin vuosituhansien saatossa tapahtunut useita eri alueilla ja näistä on useita geologisia ja arkeologisia todisteita havaittu.
On jopa tosiaankin mahdollista, että viimeisen jääkauden loputtua äkillisesti esim. meteoriniskuun (Younger Dryas Impact -hypoteesi) valtaisat vesimassat ovat peittäneet osan maailmaa, joiden seurauksena merenpinta on nykyään 120 metriä korkeammalla. Kaivaukset todistavat, että juuri tuohon aikaan useissa eri arkeologisissa ja geologisissa kohteissa maan sisältä löytyy ns. musta raita eli muuta maa-aluetta tummempi kerros.
Mikäli tällainen räjähdys jääkautisen maapallon pohjoispuolelle on todellakin tapahtunut, vaikutus olisi ollut kaikin puolin hirvittävä ja valtaisa. Legenda tästä on voinut jäädä elämään harvojen eloonjääneiden keskuuteen, sillä tuolloin maapallo menetti todellakin suurimman osan ihmisistä ja kaikista suurista maaeläimistä.
Yeah, suullinen legenda olisi tosiaankin voinut elää pitkään yli sukupolvien vuosisadoista ja -tuhansista toiseen. ”Että se oli prkl jytky! Kyllä muuten oli semmonen jytky, että oksat pois, ainakin niin isomummo kertoi!” Isomummo oli tuolloin tarinaa eteenpäin kertoessaan todennäköisesti noin 35-45 -vuotias…
Akka on tutkinut tätä hypoteesia jo useita vuosia ja jokin linkki voisi olla paikallaan asiasta kiinnostuneelle:
Tätä aihetta on tutkinut eritoten Randall Carlson, Graham Hancock, Brien Foerster ja muut vastaavat toimijat, jotka on usein tavallisessa arkeologian piirissä luokiteltu pseudotieteen edistäjiksi. Akka ei näe mitään pseudoa heidän lukuisissa tutkimuksissaan asian eteen, kun aineistoa on selvästi kaikkien nähtävissä, tutkittavissa ja todistettavissa.
Entäpä ne yhteneväiset tulvatarinat? Osa tarinoista on voinut säilyä sukupolvelta toiselle, osa on voinut saada vaikutteita myöhemmistä alueellisista tulvista. Esimerkiksi tässä yksi arkeologinen aineisto todistaa muun muassa, että Välimeren vedet ovat todellakin valuneet Mustallemerelle useita tuhansia vuosia sitten. Aikana, jolloin jääkausi oli jo useita tuhansia vuosia vanha ”eilinen uutinen”:
Vastaavanlaisia tapahtumia on maailma pullollaan ja olisikin ihme, jos EI olisi. Ennen kirjoitettua tietoa pienissäkin yhteisöissä on varmasti ollut niitä vanhoja jääriä, jotka viihdyttivät muita ihmisiä (tai säikäyttivät lapsia) omalla perimätiedollaan: ”Se on kuule nyt niin, ipana, ettet mee sinne joenrantaan tai se sortuu ja tulee taas uus KAUHIA tulva! Sitte se on kuule jumalan viha sun päälles ja koko kylän tuho!”
(IFLScience)
Akka ei ihmettelisi tätä meininkiä ollenkaan. Perhanan pelottavat papparaiset (PPP) ennustamassa maailmanloppua tiedetään elokuvamaailmassakin: katastrofielokuvista löytyy aina joku äijänkäppyrä kylttinsä kanssa ”THE END IS NIGH!”
Yeah, niin on useita kertoja historiassa ollutkin! Akka itse haluaisi olla aikamatkaajan ominaisuudessa kärpäsenä katossa katsomassa, mitä tuolloin jääkauden jälkeen oikein tapahtuikaan – mutta tarkemmin ajatellen se ei taitaisikaan olla hyvä idea edes kärpäsille, saati katoille.Aihe on kyllä perhanan mielenkiintoinen ja tutkimusmatka tähän jatkuu edelleen – ja edelleen – ja edelleen…
Säiden puolesta tämä kesä ei taidakaan olla ohi, vaikka elokuu onkin päässyt reippaasti jo puoliväliin asti. Osittaisista sateista huolimatta elokuun lopulle lupaillaan vielä mukavia, aurinkoisia päiviä, mutta eihän sitä koskaan tiedä… eiväthän sadetutkatkaan koskaan tiedä, voisi sarkastisesti tässä mainita.On aina parempi katsoa ikkunasta ulos, kuin tsekkailla alati muuttuvaa sadetutkaennustetta…
Perinteisesti puhutaan syksyn aloituksesta samaan aikaan, kun koulut aloittavat uuden lukuvuotensa – ei sitä turhaan olekaan nimetty syyslukukaudeksi! Nähtäväksi jää, tuleeko tällaisista pitkittyneistä kesistä sitten ”uusi normaali” jossakin vaiheessa. Odotetaan nyt ensin, kun Golf-virta pysähtyy, kuten tutkijat meitä varoittelivat jo muutama vuosi sitten ja vielä edelleenkin:
Okei, aikahaarukat heittelevät lähteestä riippuen ja nämä tuomiopäivän skenaariot ulottuvat jopa vuoteen 2095 asti. Seuraillaan tilannetta ja eletään edes jotenkin sillä aikaa.
Noh, Akalle syysaika ei kuitenkaan ole se mieluisin vuodenaika, kun illat pimenevät ja ainoa edessä siintävä juhlanaihe on taas se Halloween keskellä pahinta pimeyttä ja märkyyttä. Akkahan tosin tykkää moisesta kauhuteemasta ympäri vuoden, mutta jotenkin kaipaisi jotakin muutakin tähän vuodenaikaan. Onkin jotenkin omituista, että näin elo-syyskuulle ei ole jäänyt historiasta mitään suurempia juhlapäiviä tai edes nykyaikana väkisin keksittyjä ”osta-lisää-kausiluonteista-muovikrääsää” -pippaloita.
(Halloweenin ajankohta aikaistuu nykyään vuosi vuodelta, kuten joulunkin. Akan veikkaus on, että hämähäkinverkot asettuvat kauppojen hyllyille jo syyskuun viimeisillä viikoilla. Seuraavana vuonna ne ilmestyvät jo toukokuussa heti vapunvieton jälkeen. Hah!)
Ursan mukaan tämän vuoden perseidien meteoriparvi esiintyy juurikin nyt ajankohdalla 17.7.–24.8, joten ainakin siinä on sitten jotakin möllötettävää edes fyysisen taivaan korkeuksissa (kirkollisia pyhiä on ihan tarpeeksi muutenkin, kiitos ja näkemiin). Onnea heille, jotka saattoivat ikuistaa hienoja lentoja aktiivisimmalla ajalla 10. – 14.8!
Nykyään pakanallisiksi kutsutuista uskonnoista löytyy kuitenkin runsaasti esimerkkejä juhlien järjestämiseen; jopa niin paljon, että vaikka jokaiselle päivälle löytyy jos jonkinlaista tekosyytä kekkereihin (… ken sellaisia syitä sitten ikinä tarvitseekaan).
Suomalaisessa muinaisuskossa on kyllä varmastikin juhlittu syksymmällä muutakin kuin sadonkorjuujuhlana pidettyä kekriä, mutta tällaisista muista alkusyksyn juhlista ei ole oikein jäänyt suullista tai kirjoitettua perimätietoa. Kekrinkin ajankohta on aiemmin määräytynyt satokauden mukaan, joten sitä on useimmiten kuitenkin vietetty vasta reippaasti syyskuun loppupuolella.
Henry Mosler/Harvest Festival v. 1884 (Cincinnati Art Museum)
Sadonkorjuujuhlaksi kutsuttiin kuitenkin jo kelttien/gaelien viettämää Lughnasadh-juhlaa elokuun alkupäivinä. Anglosakseille tämä juhla oli nimeltään Lammas ja juhlasta löytyy ensimmäinen kirjallinen merkintä noin v. 921 jaa. Juhlan ajatus oli kuitenkin nimien eroista huolimatta hyvin samankaltainen: sadonkorjuu, siihen liittyvät erilaiset rituaaliset toimet ja juhliminen. Tätä juhlaa vietetään edelleenkin mm. wicca-luonnonuskonnon kannattajien parissa. Tuolloin tähän juhlaan saatetaan tehdä oljista nukkeja, jotka edustavat äitijumalattaren sadonkorjuuta suojelevaa läsnäoloa.
Japanissa kuun alkupäivien historiallista juhlaa vietetään joka vuosi 2.-7. elokuuta Aomorin kaupungissa ja Aomori Nebuta -juhlaan osallistuu jopa 3 miljoonaa vierailijaa. Juhlan on ajateltu syntyneen alueen omien perinteiden ja kiinalaisen Tanabata-juhlan yhdistymisestä, mutta tämä ei ole mitenkään varmaa tietoa. Tässä Japanin juhlassa valtavia, valaistuja paperihahmoja johdatetaan halki kaupungin tanssin ja laulun säestyksellä lastattavaksi veneisiin. Juhla huipentuu tietenkin ilotulituksiin veneiden ajellessa yleisön ihailtavana.
(AomoriTravel)
Alun perin juhlaan kuului vaatimattomia, itse tehtyjä tai jopa sukupolvien yli saatuja paperilyhtyjä kynttilöillä, mutta nykypäivänä mainokset ja yritykset hallitsevat tätäkin kulttuurisesti merkittävää perinnettä. Ah, kuinka yllättävää! Toisaalta näitä linkin kuvia katsoessa ei voisi kuvitellakaan, että ilman pikku massia tällaisia teoksia voisi toteuttaa:
Muinaisessa antiikin Kreikassa alettiin järjestää suuria urheilujuhliaaina elokuun täysikuun aikaan noin v. 776 eaa. noin vuoteen 393 jaa. asti. Näissä vuosissa on tosin heittoja lähteistä riippuen, sillä varmuutta näistä ei ole tietenkään tiedossa.
Mahtoikohan kyseessä olla suojalkapallo vai eukonkanto noina vuosisatoina…? Yeah, näitä olympialaisia järjestettiin yleensä noin elokuun puolivälin paikkeilla jumala Zeuksen kunniaksi. Tai näin ainakin kuvitellaan, sillä useinhan näissä vuosiluvuissa, eri asioiden merkityksissä ja jumalissa varsinkin on useita eri mielipiteitä.
Kreikkalaiset painijat v. 510 eaa. (National Archaeological Museum, Ateena)
Seuraavassa linkissä antiikin Kreikan historian professori Paul Christesen kertoo meille, miten vuosisatojen aikana tätä kuuluisaa Olympian ”urheilukeskusta” muokattiin ja muutettiin eri jumalille sopiviksi:
Antiikin Roomassa puolestaan järkättiin pikkuruisia illanviettoja milloin haluttiin, mikäli historian eri lähteitä on uskominen! Ainakin termi ”bakkanaalit” on näistä lähteistä jäänyt elämään ja tarkoittaa eritoten viinin jumala Bacchukselle pyhitettyä juhlaa. Näitä illanviettoja kunkin talon isäntä sai järjestää koska tahansa ja syötävää/juotavaa todellakin riitti. Mikäli siis isännällä massia riitti…
A bacchanal in a grotto/Simon de Vos v. 1620-76 välillä. Tuon ajan kuvitelma muinaisista bakkanaaleista.
Historian kertomukset tietävät useitakin tällaisia poliittisia ökymässäilijöitä, joille valta oli lievästi sanottuna noussut hattuun ja sitä valtaa korostettiin kiertämällä pippaloista pippaloihin ja talosta toiseen jopa saman illan aikana.
(Kreikassa tämä Bacchusta vastaava jumala oli Dionysos. Akkakin saattaa mennä usein sekaisin näissä Kreikan ja Rooman jumalissa ihan sen takia, ettei muista koskaan mitään muitakaan (ihmisten) nimiä. Tässä onkin jonkinlainen lista avuksi tällaisille minkä-tahansa-nimen unohtajille:
Roomalaisten elokuun jumalajuhliin kuului myös mm. Vesta (kotilieden jumalatar), Diana (mm. metsästyksen ja synnytyksen jumalatar), Herakles (Zeuksen poika) sekä Vulkanus (tulen ja tulivuorten jumala). Roomalaisiin juhliin kuului usein uhrauksia, kulkueita, urheilukisoja ja hevosajoja kaikenlaisen edellä mainitun mässäilyn lisäksi.
”Hulluja nuo roomalaiset! ”- Ystävällisin terveisin Obelix
Egyptissä puolestaan juhlittiin elokuussa Niilin hedelmällisyyttä: tuota ainoata asiaa, joka tuossa maassa vieläkin pitää yllä maataloutta tuhansien vuosien jälkeen! (Turismin ohella …)
Vielä tänä päivänäkin Wafaa El-Nil -juhlassa kunnioitetaan maailman pisintä (6650 km) jokea, jota ilman Egypti olisi vain osa Saharan karua aavikkoa. Tänä vuonna tämä kaksiviikkoinen juhla järjestetään 15.-29.8.
Irlannin yksi vanhimmista juhlista tapahtui tänä vuonna juurikin tällä viikolla 10. – 12. elokuuta. Tämä mahdollisesti yli 400 vuotta vanha juhla kokoaa joka vuosi yhteen Killorglinin kaupungin väestön ja juhlan erityispiirteisiin kuuluu, että juhlan kuningatar (yleensä paikallinen koulutyttö) kruunaa vuohen kuninkaaksi.
Noituuden ystäville puolestaanSalemissa, Massachusettsissa, järjestetään vuosittain viikon kestävä Salemin perintökohde -juhla. Useimmat varmaan tietänevät Salemin kaupungin noitavainojen ja -oikeudenkäyntien tarinoista jotakin ja tämä viikko tarjoaakin sellaisen ystäville kaikenlaisia tapahtumia. Tämä viikko vietettiin tänä vuonna 2.- 10. elokuuta.
Accused of Witchcraft/Douglas Volk/1884 (Corcoran Gallery).
Samoihin aikoihin Nepalissa puolestaan juhlitaan Ghanta Karna– juhlaa, jossa juhlan aiheena on muinaisen demonin kukistaminen. Paikallisen Newari-kansan mytologian mukaan tämän niminen demoni käytti kiliseviä kelloja korvissaan hämätäkseen kansaa kuulemasta Shiva-jumalan nimeä. Tämä julma demoni ryösteli lapsia, teki varkauksia ja murhasi ihmisiä, joten tokihan tällaisen olion kukistaminen vaatii juhlallisuuksia!
Elokuussa myös hindut juhlivat mm. Krishnan syntymäpäivää:
Ja kuinka yllättävää; itse asiassa hindujen elokuun juhlakalenteri näyttää aika samalta kuin muinaisten roomalaisten kalenterikin eli jumalien juhlapäiviä on ylenpalttisesti tarjolla:
Viking Warriors Charging/Jef Louis van Leemputten v.1894 (Watford Museum)
Mikäpä siinä, onhan näitä juhlia aina mukava pitää, oli kyseessä sitten uskonnollinen/pakanajuhla tai ei kumpikaan edellä mainituista! Akan ajatuksena on keksiä ihan oma juhla elokuun puolelle; hiiteen vaan kaikki suomalaisen muinaisuskon Ukko ja Ukonvakat, joista seuraavassa linkissä kerrotaan:
Akanvakat tulevat siis sisältämään ihan näistä mainituista maailman kulttuureista ja uskomuksista johdettua perintöä, joten mietittävää riittää… hmm… täytyisi olla esimerkiksi divaaneja roomalaiseen tyyliin… ökyilyä tarjoilujen suhteen… urheilukisoja… hemmetisti kerättyä satoa… paraateja ja kulkueita… itse tehtyjä maskeja ja kiliseviä kelloja… metsästettävä vuohi ja kruunu… pikapyrähdys luudalla Salemiin…(jonka malli voisi olla Harry Potterin Nimbus 2000 -mallin voittava Dysonin uusin malli (about tonnin luokkaa oleva varsi-imuri). Huoh.
Hmm, kyllä vaikeaksi ja kalliiksi tällaisen monikulttuurisen ja historiallisen juhlan järjestäminen tulisi… ainoa järkevä vaihtoehto lienee bAKKAnaalit eli laatikkoviini, ihan tavalliset trikoovaatteet ja Netflix. Omat tohvelit ja kalsarit voisi tuoda mukana, jotta olo olisi mahdollisimman kotoisa! Ai että, siinä sitä sitten köllötellään television edessä muovilaseja kilistellen Tokmannin tarjous-fleecepeiton alla kauhtuneissa trikoohousuissa! Ilmaisia ämpäreitä ei tilaisuudessa kuitenkaan jaeta.
Näin sitä perintöä luodaan tuleville jälkipolville suoratoistopalvelujen avulla mukavasti ja kulutkin jäävät pieneksi.
Historialliset, kirjoitetut ja jopa jonkun toisen muistiin kirjoittamat suulliset lähteet kertovat meille omaa tarinaansa jopa vuosituhansien takaa, mutta meidän ajastamme jää varmastikin vain rippeitä jäljelle.
Perhe television ääressä v. 1958 (NationalArchives)
Meidän käyttämämme teknologia ei varmastikaan toimi edes 50 vuoden päästä millään tavalla, sillä ihmisellä on tarve hävittää vanhaa uuden teknologian tullessa. Nykypäivänä tämä onkin ihan kierrätyksen periaatteen kannalta toivottavaa ja järkevää, mutta menneinä aikoina tärkeät tavarat tehtiin kestämään ja siirtyivät usein sukupolvelta toiselle.
Ihan vain muutamien vuosikymmenien aikana vanhat kaitafilmit, -kamerat ja kelanauhurit jäivät historiaan, kun c-kasetit ja videokamerat yleistyivät. Lp-levyt, Polaroid-kamerat ja vanhat digikamerat menneiltä vuosikymmeniltä kännyköiden lisäksi alkavat olla taas kysyttyä tavaraa, mikäli sellaisia on vielä kenelläkään säästössä.
Gramofoni vuodelta 1914.
Jep, Akanvakat tulevatkin sisältämään myös seuraavanlaisia juhlahetkiä: vanhan rikkinäisen rukin tuijottelua ullakolla, usean kirjalaatikon tuijottelua myöskin ullakolla (kirjoja ei nykyään enää kukaan halua) sekä kaikkien v. 1996 jälkeen ostettujen kännyköiden tuijottamista hiljaisuudessa vähintään minuutin ajan. RIP kaikki vanhat luurit.
Vanhoja kirjoja. Näitä luettiin joskus ilman tietokoneita ja puhelimia, mikäli et ole sellaisesta kuullut (WikimediaCommons).
Seuraavaksi siirrymme sitten vihdoinkin hiljaisuuden vallitessa katsomaan Netflixiä tai vastaavaa suoratoistopalvelua. Kunnioittavassa hiljaisuudessa, sillä kyseessähän on meitä turruttava uusi jumaluus kuitenkin! Uhraamme uudelle/uusille jumaluuksille sentään perunalastumuruja ja dippisotkua, mikäli nämä uudet jumaluudet sellaista arvostavat!
Hyvin harva meistä osaisi enää toimia oikein, jos jotakin katastrofaalista tapahtuisi, mutta se ei ole meidän kenenkään vika: meitä on jo useita vuosikymmeniä kasvatettu olemaan tässä teknologisessa maailmassa ja toimimaan ainoastaan sen mukaan. On kuitenkin hienoa huomata, että useissa kulttuureissa noudatetaan vanhoja perinteitä juhlienkin suhteen – you’ll never know, when it is the last one!
Arthur Rackhamin teos Charles Dickensin tarinaan ”Joulukertomus” vuodelta 1914. Näyttää Akan ullakoilta, tässä on vain enemmän tilaa tuon haamun haahuilla.
Ah, tätä Akanvakkojen juhlan tuntua; melkein voi taian tuntea väreilevän ilmassa… ai, se olikin vain sen fleecepeiton ärsyttävää sähköistymistä, ärgh!
Koko Akanvakkojen idea täytyy varmaan miettiä uusiksi, näin tarkemmin ajatellen… (lievää sarkasmia havaittavissa). Aiempi ehdotus lienee sieltä, mihin aurinko ei ollenkaan paista – any ideas?(Lievää sarkasmia havaittavissa)
(Nämä suluissa olleet kommentit eivät ole AI:n tuottamia, vaan Akan itsensä kirjoittamia. Pitäähän sitä AI-scheissea morkata edes jollakin tavalla ihan periaatteesta, hah!)
Näinä kauniina kesäisinä päivinä onkin herttaista ajatella ah, niin auvoisia kesähäitä, joita voidaan usein tarkasti suunnitella jopa muutamia vuosia etukäteen. Varsinkin luonnon maisemissa kaikkien häävieraiden sielu lepää, kun ruusut kukkivat ja perhoset tanssivat lämpimien auringonsäteiden mukaan! Siinä sitä sitten paistatellaan ihanassa, rakkauden täyttämässä ilmapiirissä supisuomalaiseen tapaan!
WRONG. Oikein käy sääliksi niitä, jotka vaikkapa jo kaksi vuotta sitten varasivat vihkimispaikkansa autuaan tietämättöminä siitä, että Esterin hana näyttää olevan auki joka halvatun päivä! Esterille voisi soittaa paikalle putkimiehen, sillä luulisi jonkun osaavan tiivistää kyseisen vekottimen (jos ei muuten, niin korkki p**seeseen vaan tylysti)!
Katsahdetaanpa kuitenkin, mitä ja minkälaisia vanhoja traditioita ja tapoja on ennen muinoin häiden yhteyteen kuulunut:
Vanhin tunnettu kirjallinen todiste avioliiton solmimisesta löytyy vuodelta 2350 eaa. Mesopotamiasta. Tämä ei liene kuitenkaan ensimmäinen solmittu avioliitto, sillä näihin aikoihin avioliittoon astuttiin käytännössä pelkästään järkisyistä. Liiton tarkoituksena oli lähinnä taata aviomiehelle varmuus siitä, että tulevat lapsukaiset ovat todellakin hänen jälkeläisiään.
Useissa menneissä kulttuureissa vaimo oli käytännössä miehen omaisuutta eikä hänellä ollut minkäänlaisia omistusoikeuksia tai perimysoikeutta aviomiehensä tai edes perheensä puolelta. Antiikin Kreikassa ja Roomassa oli myös tavallista, että miehellä oli täysi vapaus harjoittaa haluamiaan sivusuhteita ihan kenen kanssa tahansa ilman seuraamuksia. Naiselle tällainen aviorikkomus usein tarkoitti kuolemantuomiota tai karkotusta.
Usein avioliittoja solmittiin myös siksi, että jommankumman naitettavan suvun tarkoituksena oli saada enemmän omaisuutta, titteleitä, maa-alueita tai muutoin vain jonkinlaista valtaa. Tällaiset järjestetyt avioliitot olivatkin lähinnä sopimuksia sukujen kesken, kunnes jälleen kerran kuvioon astui… mikäs muu, kuin kristinusko, joka on lykännyt lusikkansa joka ikiseen historialliseen soppaan ja kulttuuriin.
Tuntematon taiteilija keskiajalta. Mies kylpee, naiset auttavat. Yeah!
Noin 700- luvulta jaa. avioliiton solmimista alettiin pitää kirkollisena, pyhänä sakramenttina ja myöhäisellä keskiajalla kirkossa tehtävät kuulutukset ennen avioliittoa yleistyivät. Olihan koko Eurooppa jo vahvasti kristinuskoinen, joten avioliiton siunaaminen perheen perustamiseksi oli tietenkin ”pakollinen” toimenpide itse kullekin säädylle.
Vasta n. 1700-luvulla avioliittoa alettiin pitää edes jollakin tavalla rakkauteen pohjautuvaksi liitoksi ja tähän lienee vaikuttanut yleinen oppineisuuden ja kirjoitetun materiaalin/sen saatavuuden lisääntyminen. Tätä aikaa kutsutaankin ”valistuksen ajaksi” ja useat eri tieteenalat alkoivat kukoistaa uusien löytöjen, tutkijoiden ja tekniikoiden myötä.
Jo 1500-1600 -luvuilla edistystä oli toki tapahtunut, mutta useimmat tieteentekijät olivat käytännössä kuitenkin edelleen aivan liikaa kirkon painostuksen alla (näin karkeasti ilmaistuna).
Noitavainot olivat melkeinpä pahimmillaan 1600-luvulla sekä Euroopassa että Amerikassa, kun siirtokuntia sinne oli lopulta saatu asutettua pysyvästi. Kuuluisat Saleminnoitaoikeudenkäynnit tapahtuivat juurikin vuosina 1692–1693.
The Crushing Death of Giles Corey of Salem, 1692/Library of Congress.
Vanhin todiste aviopuolisoiden sormuksista löytyy puolestaan Egyptistä n. 3000 vuoden takaa. Papyruksesta löytynyt teksti kertoo, että nämä sormukset eivät suinkaan olleet mitään jalometallia, vaan ruokoa tai hamppua. Kysessä lienee siis ollut täysin symbolinen ”rengastaminen” avioliiton merkiksi.
Roomalaisajalla vaimon sormukseen saatettiin liittää kodin avain merkiksi siitä, että vaimo oli tosiaankin miehensä omaisuutta – ärgh! – mutta sormusta käytettiin juurikin vasemmassa nimettömässä. Roomalaisten mielestä tähän sormeen johti rakkauden ”vena amoris”- suoni suoraan sydämeen. Onpas kovasti kahtiajakoista tämä roomalaisten muinainen toiminta rakkauden ja omistuksen suhteen!
Entäpä sitten hääkimppu? Egyptissä, Roomassa ja Kreikassa oli tavallista, että morsiamet kantoivat kimppuna kaikenlaisia tuoksuvia yrttejä ja mausteoksia (mm. valkosipulia) karkottaakseen pois pahoja henkiä. Tätä samaa keinoa käytettiin edelleen keskiajalla ihan jo pelkästään ruton, muiden kulkutautien ja ihmisten oman peseytymättömyyden takia, mutta varsinaisten kukkakimppujen käyttö yleistyi vasta viktoriaanisella ajalla.
Keskiajan tiimellyksessä keksittiin myös nykyään yleinen hääkimpun heitto; tällä keinolla morsian pääsi turvallisesti pakoon häntä mahdollisesti jahtaavilta pahoilta hengiltä sekä hääseurueelta, joka yritti varastaa paloja morsiamen hääpuvusta. Näitä paloja pidettiin onnea tuottavina amuletteina…!
Henkien karkotukseen liittyy myös morsiusneitojen samanlaiset asut: jo peräti roomalaisaikaan morsiusneitojen oli tapana pukeutua morsiamen kanssa samanlaisiin pukuihin pahoja henkiä hämätäkseen. Tuolloin uskottiin, että morsiamen kauneus ja arvokas juhlapäivä houkuttelisivat eritoten pahoja henkiä morsiamen luokse, joten tämä erikoinen hämäystemppu oli varmastikin tarpeellinen. Nykypäivänä olisi pyhäinhäväistys, mikäli morsiusneidoilla olisi morsiamen kanssa samanlaiset asut päällään. Oi aikoja, oi tapoja…
Sukkanauhan heitto on puolestaan keskiaikainen tapa, sillä tuolloin tuoreen avioparin tarkoitus oli tosiaankin laittaa avioliitto ”täytäntöön” heti häiden jälkeen. Tämä täytäntöönpano (hups) todistettiin suvulle ja perheenjäsenille sillä, että sulhanen toi näytille morsionsa sukkanauhan – tämä oli selkeä todiste siitä, että hameiden alle oli totisesti päästy!
Toisinaan tapana oli myös, että tilaisuutta seurattiin itse tapahtuman ollessa käynnissä tai asiassa opastettiin – tiettävästi mm. Englannin kuningas Henrik VI (1421-1471) ja Ranskan viimeinen kuningas Ludvig XVI (1754-1793) tarvitsivat neuvonantajia tässä toimenpiteessä ylipäätään elämänsä aikana. Kuninkaallisten keskuudessa jälkeläisten aito syntyperä oli tärkein tae kruunun perimysjärjestyksen suhteen, kun dna:ta tai selfieitä ei ollut vielä saatavissa. Jäljelle jäi ainoastaan… silminnäkijät todistajiksi.
Huntujen käyttö juontuu sekin tietenkin roomalaisaikojen pahojen henkien estämisestä. Viktoriaanisella ajalla morsiuspukujen ja huntujen väri alkoi muuttua valkoiseksi, joka kuvasti tietenkin morsiamen puhtautta ja viattomuutta. Kulttuurista ja ajankohdasta riippuen puvun väri saattoi olla keltainen, punainen, violetti tai mitä tahansa näiden väliltä, mutta kuningatar Viktorian (1819-1901) vuoden 1840 hääpuku vakiinnutti käytännössä länsimaisen hääpuvun väriksi valkoisen.
Vuonna 1947 avioitunut kuningatar Elisabet II (1922-2022) taasen osoitti sodanjälkeiselle kansalle esimerkkiä pitämällä hääpukunsa mahdollisimman yksinkertaisena, sillä monista tarvikkeista ja materiaaleista oli edelleen pulaa.
Kun hääpäivä on sitten vihdoinkin pulkassa ja taputeltu kasaan, moni aviopari lähtee kuherruskuukaudelle eli honeymoonille. Tämä tapa on peräisin peräti 400-luvulta jaa., jolloin moni sulhanen ns. ”kaappasi” morsiamensa saattaakseen hänet raskaaksi ilman perheen vastusteluja tai välttääkseen maksamasta perheen vaatimiamyötäjäisiä.
Toisaalta ”honeymoon”-nimitys juontuu tavasta, jossa tuoreelle avioparille annettiin lahjaksi kuukauden määrä hunajaviiniä hedelmöityksen edistämiseksi. Yeah. Eli tässä on käytännössä ollut morsiamelle kaksi eri vaihtoehtoa: A) sinut kaapataan häiden jälkeen ilman mitään korvausta tai B) sinut kaapataan kuukaudeksi niin, että voit olla viinipöllyssä koko tuon ajan… hmm! Loistavat tulevaisuudennäkymät edessä tilanteesta riippumatta!
Vasta 1800-luvun puolella häiden jälkeinen matkailu muuttui; tuolloin hääpari saattoi tuona aikana käydä vierailemassa esim. kaukaisten sukulaisten luona, jotka olivat olleet estyneitä tulemaan häihin. Tämä tapa koski tietenkin vain varakkaampaa väestöä, tavalliset matti-ja-maija-meikäläiset eivät tällaisia(kaan) hömpötyksiä harrastaneet millään tavalla. Nykyiset hääperinteet ovat siis käytännössä periytyneet näistä ylhäisön tavoista jo antiikin ajoista lähtien – tai ties miten kaukaa menneisyydestä, mistä ei tietenkään ole jäänyt minkäänlaista kirjoitettua tietoa.
Tässä kohtaa Akan on taas pitkästä aikaa pakko palata lähimpien serkkujensa (neandertalinihmisten) pariin seuraavanlaisella keskustelulla:
Neandis-miesoletettu Anx ja -naisoletettu Juk tapaavat iltanuotiolla:
Anx: ”Mul on oma luola tual.” Juk: ”Aha.” Anx: ”Niinku oltaiks siel?” Juk: ”Emmätiä.” Anx: ”Jookojookojookopliis.” Juk: ”Nojoo ollaan.”
Ja kas näin; ensimmäinen avioliitto on täten solmittu ilman mitään todisteita kyseisestä toiminnasta! Mikäli tarinasta jättää pois isot alkukirjaimet ja välimerkit, teksti alkaa tosin muistuttaa nykyajanteinien omaa kieltä… väliin pitäisi tietenkin laittaa muutamia alati muuttuvia kirjainlyhenneyhdistelmiä, joiden perässä me vanhemmat ihmiset emme mitenkään voi pysyä.
Tämä lienee pieni ongelma näihin aiemmin kerrottuihin seikkoihin verrattuna näin vanhempien näkökannasta katsottuna. Kulttuurista ja ajasta riippuen tytöt ja naiset naitettiin keskimäärin 12-18 -vuotiaina, sillä elinajanodote oli nykyistä huomattavasti lyhyempi ja naiset kuolivat usein jatkuviin synnytyksiin, kuten myös monet niissä syntyvät lapset. Tästä aiheesta löytyy lisää:
Saamme siis nykypäivänä olla tyytyväisiä siitä, että lapsemme saattaa kirjoittaa joitakin omituisia teinien kirjainyhdistelmiä sen sijaan, että hänet olisi naitettu lastentekokoneeksi jollekulle maatilan isännälle ihan peruskauppatavarana 1800-luvulla, kun perunamaan sato ei vaan kerta kaikkiaan riittänyt kaikille nälkäisille suille.
IHAN PERUSKAURAA MENNEILTÄ VUOSISADOILTA: jatkuvat nälänhädät, ei antibioottia/ei mitään lääkkeitä, kirkon mielestä Saatana hyökkää joka puolelta ja itse olet täysin syntinen, jatkuvat ruttoepidemiat, huono hygienia, lapsikuolleisuus, pieni jääkausi Euroopassa useita vuosisatoja noin vuosina 1300-1850, jolloin myös ruttotartuntoja oli jatkuvasti pitkin Eurooppaa. Miten ihmeessä me tuolloin ylipäätään selvisimme?
Jep, hyvää hääpäivää kaikille kesän aviopareille! Muistakaa nauttia hääpäivästä, mikäli Esterin hana on tuolloin jo tiivistetty tahi korjattu. Akkaa ei kannata kutsua häärientoihin (juurikin edellä mainituista syistä) pilaamaan sitä ihanaa perhosten ja kyyhkyjen siipien lepatusta.
Tämänkin kuvan aviopuolisoiden nimiä ei edes tiedetä, mutta aikahan oli toki tuolloin toisenlaista. Kuvansa myötä he jäivät kuitenkin historiaan avioliiton solmimisensa myötä kertomaan meille jotakin tuosta ajasta: kyseessä oli jo tuolloin tärkeä tapahtuma!
Voi elämän kevät, kuinka aika onkaan taas rientänyt Akan ohitse… Tällä kertaa kyseessä on ollut uusi virus ja siitä seurannut poskiontelontulehdus, joten suoraan sanottuna tervettä päivää ei tänä vuonna ole nähty. Tässä Suuren V**utuksen Äärellä on mieli ollut maassa ja katse siirtynyt taas kaiholla kaukaisuuteen: tuolla jossakin on suuri maailma, jonne pääsemiseksi tarvitaan vain se kuuluisa yksi askel.
Mutta: mihinkäs suuntaan niitä askelia on menneessä maailmassa otettu, kun satelliitteja ei taivaalla vielä pörrännyt eikä jokaista askeltasi seurattu ties-minkä-sovellusten avulla? Tai edes ennen paperisia, käsin piirrettyjä karttoja tai puhelinluetteloita?
Muinaisessa maailmassa ei tunnettu valtioita tai niiden rajoja, teitä ei oltu vielä rakennettu ja tavoitteellisen suunnistamisen oli pakko tapahtua ihan ympäristöä seuraamalla. Tosin sitä tavoitteellisuutta ei välttämättä ollut kovinkaan paljon ollut olemassa, sillä ihmispopulaatiot ovat kuitenkin menestyksellisesti levittäytyneet kaikille mantereille.
Onkin hauska ajatella, että maapallon asuttaminen on tapahtunut ihan eksymisen pohjalta: on menty ruoan perässä sananmukaisesti sinne, minne nenä näyttää! Ah, sitä huolettomuutta ja elämisen vapautta (kunnes kivilohkareen laelta on hypännyt sapelihammaskissa tällaisen auvoisan matkaajan selkään).
Jossakin vaiheessa ympäristöä on kuitenkin haluttu oppia tuntemaan, sillä maailmanvanhimmaksi kutsuttu kartta on löydetty Pavlovista, Tsekistä v. 1962. Kartalla on ikää n. 25 000 vuotta.
(WikimediaCommons)
Tämä mammutin syöksyhampaaseen kaiverrettu kartta kuvaa tiettävästi Pavlovin kukkuloita ja joenrantalaaksoja, vaikka kuviot ovatkin kauttaaltaan geometrisia ja graafisia. Noh, ainakin tällä keinolla on yritetty kertoa muille, millä suunnalla kannattaa metsästää tai kerätä luonnonantimia. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki luun kaivertajalle ihan siitä hyvästä, että tätä tietoa on yritetty välittää seuraavillekin sukupolville.
Suunnistamisen apuna on tietenkin käytetty myös taivaallisia tähtikuvioita, joiden muinaista kirkkautta nykypäivän valosaasteessa on nykyihmisen vaikea ymmärtää.
Yksi hyvin vanha esimerkki tällaisesta tähtikartasta löytyy kuuluisasta Lascaux’n luolasta Ranskassa, joka yleensä tunnetaan vain taidokkaista eläinmaalauksistaan. Lascaux’n luola löydettiin v. 1940 ja maalausten iäksi on arvioitu n. 17-22 000 vuotta. Munchenin yliopiston professori Michael Rappengluck on kuitenkin esittänyt teorian, että tunnetussa härkämaalauksessa sijaitsevat mustat pisteet edustaisivat kuitenkin tähtikuvioita, varsinkin Plejadeja, joita usein seitsemäksi sisareksikin kutsutaan. Pistemuodostelmista voi löytää myös Orionin sekä Härän tähdistön, kuten oheinen kuva näyttää.
(rockart.blogspot) Lähteen luotettavuudesta Akka ei ota kantaa eikä vastaa.
Tällainen tulkinta ei varmastikaan saa koskaan lopullista hyväksyntää, sillä arkeologiassa usein vähätellään ja paheksutaan mitään edistyksellistä ajattelutapaa näin muinaisissa kulttuureissa. Mene ja tiedä; näiden upeiden maalausten taiteilijat ovat poistuneet paikalta lopullisesti jo tuhansia vuosia sitten eivätkä voi täten tarkoitusperiään enää meille kertoa. Samankaltaisia tähtikarttateorioita on esitetty myös Göbekli Tepestä Turkissa, jonka iäksi on arvioitu n. 12 000 vuotta. Tunnetuin teorian esittäjä lienee Graham Hancock, joka on loistava esimerkki perinteisen arkeologian haastajana: aina pitäisi ajatella asiaa kuin asiaa ”out of the box,” tuumii Akka.
Noh, palataanpa tähtitaivaalta ihan maan pinnalle. Läntisen Euroopan vanhin kartta on löydetty v. 1994 Abauntz Lamizulon luolasta Espanjassa. Noin 14 000 vuotta sitten tässä luolassa kaiverrettiin kiveen runsaita graafisia kuvioita ja eläinhahmoja, jotka tutkijoiden mukaan esittävät luolan ympäristön metsästyspaikkoja. Kivi on todellakin ollut mukaan otettava esine, sillä se on tehty juuri kämmeneen sopivaksi. Kuinka kätevää! Tällainen ihka oma reissukivi on varmastikin ollut tärkeä esine, joka on luovutettu vain luotettavan metsästäjän kannettavaksi!
(DailyMail)
Kivessä kuvataan luolan lähialueita ja jokia Zaragozan yliopiston tutkija Pilar Utrillan mukaan, mutta tämäkin teoria on tietenkin kiistanalainen. On aina harmillista, ettei näistä historiallisista löydöistä saada täyttä varmuutta, mutta minkäs sille mahtaa. Olisi kuitenkin järkeenkäypää, että ihmiset olisivat toimineet juurikin näin; merkinneet parhaita metsästyspaikkoja tai alueita ylipäätään jotenkin konkreettisesti muistiin. Kukapa ei olisi (ennen Google mapsia) piirtänyt lyijykynällä ruutupaperille edes jonkinlaisia suuntaviivoja kaverille, joka yrittää jotenkin löytää perille ihan-mihin-tahansa…)
Finisteresta, Ranskasta löydettiin v. 1900 merkillinen kivi, joka on ilmeisesti maailmanvanhin 3D-KARTTA (uskomatonta, mutta totta…)! Tämä Saint Belecin laataksi kutsuttu kivi katosi löytymisensä jälkeen yksityisen keräilijän huomaan, mutta Ranskan kansallismuseo osti sen lopulta kokoelmiinsa v. 2014. Kivi on herättänyt hämmästystä tutkijoissa kerta toisensa jälkeen, sillä vuosiin 2150–1600 eaa. ajoitettu kivi on jo kooltaan massiivinen: noin 2×1,5 metriä. Hautakummusta löydetty kivi esittää nähtävästi noin 20×30 kilometriä käsittävän alueen erityispiirteitä jopa 80% tarkkuudella.
Kiveen on kuvioitu jokia, teitä, asutuksia ja peltoja, jotka tuohon aikaan olivat tärkeitä maaston tuntomerkkejä kenelle tahansa kulkijalle. Kivi itsessään löydettiin rikkoutuneena hautakummusta ja sen on arvioitu olleen jopa neljä metriä pitkä! Painoa kivellä on tonnin verran, joten edelliseen esimerkkiin verrattuna tätä kiveä ei oltu tehty kannettavaksi…!
Tutkija Clement Nicolas Bournemouthin yliopistosta uskoo myös, että tällä kivellä on haluttu osoittaa tietyn alueen hallitsijan valtaa tai alueiden omistusta.
Mielenkiintoista, hmm… päiväkausia hakataan otsa hiessä kiveen kuvioita ja kaikille hyökkääjille kerrotaan sitten, että: ”Nope, me omistetaan tää koko mesta tässä. Se on kiveen hakattu, ei tänne voi tulla.” Tämän jälkeen hyökkääjät poistuvat häntä koipien välissä muualle, niinkö…? Akka alkaa hakata omaa aluekiveään heti, kun sellainen sopiva päivä tulee.
Babylonian maailmankartta eli Imago Mundi lienee yksi tärkeimmistä karttalöydöistä historian saralla, johan sen todistaa itse iki-ihana herra Irving Finkel (josta Akka on kirjoittanut jutussa Lautapelien historiaa).
Tämä noin (12×8 cm) savitaulu kuudennelta vuosisadalta eaa. näyttää meille maailman keskuksena olevan kaupungin ja sitä halkovan joen, jota Eufrat-joeksi nykyään kutsutaan. Kuvattuna on myös merkittävä Babylonin kaupunki sekä muita asutuksia. Kahden ringin muodostama alue ”Bitter river” on tulkittu suolaiseksi vedeksi eli mereksi. Tämä nykyisen Irakin alueelta löytynyt kartanpalanen on merkittävä löytö, sillä se kertoo myös muinaisista uskomuksista liittyen ylipäätään maailman hahmottamiseen tuona aikana.
Iki-ihana herra Finkel kertoo videolla myös, miten tämä liittyy mm. eri kulttureissa mainitun ”Nooan” arkin löytämiseen. Uskontojen historia ja raamatullinen historia on aina mielenkiintoista, siihen ei välttämättä tarvita mihinkään kirkkoon kuulumista… kannattaa katsoa myös hänen Arkin-rakentamisprojektinsa, mikäli sellainen kiinnostaa:
Mikäli Akan kunto tästä etenee, Akka paneutunee joko vuosituhansien aikaisiin jääkairausnäytteisiin/Vrouw Mariaan/kaikkien eri kulttuurien tulvakertomuksiin/suomalaiseen pakanismiin/suomalaisten naistaiteilijoiden kohtaloihin yms…. just name it. Näitähän linkkejä löytyy Akan koneelta sadoittain. Mikäli jokin aihe eritoten kiinnostaa, laitahan viestiä.
Ihan hevillätästä ei jalkaa hautaan laiteta kuitenkaan, prkl.
Mikäli viestiä haluaa laittaa, joskus pitää painaa otsikkoa saadakseen viestiosuuden näkyviin, joka on typerää. Mitään viestiä ei julkaista ilman Akan hyväksyntää.
Jep, kurkut kasvavat nykyään Akan keittiössä (viitaten aiempaan juttuun inkojen mustasta mullasta). Kissaa ei ole ruokittu bokashilla, siitä vaan kasvoi viiden kilon jötikkä ihan itsekseen. EUn tarkastajat tulevat varmastikin ovelle napsimaan tuon käyrän kurkun pois. Sitä odotellessa.
Edit. Omistettu Akan parhaalle fanille papalle, joka näitä juttuja aina odottaa. Appiukolle täten kiitokset, jakselehan seuraavat 80 vuotta vielä 🙂
PÄIVITYS 24.4.2025: Maailman vanhin tähtikartta saattaa olla 2300 vuotta vanha, tai ehkä ei sittenkään:
”Voi voi sen tähren,” voisi moni todeta viimeaikaisten Itämeren tapahtumien edetessä. Näistä tapahtumista tietämätön lienee ollut viime päivät ilman minkäänlaista tiedotusvälineistöä sysipimeässä korvessa tai tynnyrissä, sillä tästä aiheestahan iltapäivälehdistö tiedottelee noin viiden minuutin välein. Tästä uutisoinnista puuttuu enää journalistien yli-innokas kiikariseuranta kyseisen paatin kannelle ja uusin otsikko ”Joku miehistön jäsenistä kaivelee juuri korvaansa!”Hah!
Eagle S.
Tämä kirottu paatti lienee siis 99 %:lle tuttu ilman sen nimeämistäkin, mutta mainittakoon nyt kuitenkin, että kyseinen lahoava peltipurkki Eagle S on toiminut aiemmin nimillä FR8 Pride, LR Mimosa, Nonni Ritscher ja Norstar Intrepid. Jo näistä lukuisista nimenmuutoksista olisi ”kokeneiden merenkävijöiden” pitänyt tietää, että epäonnea on luvassa ja rutkasti!
Entisaikojen merimiehillä oli runsaasti erilaisia uskomuksia epäonnen tuomisesta laivaan ja laivan nimen vaihto oli näistä vain yksi. Kreikkalaisten merenjumala Poseidonin uskottiin nimittäin pitävän kirjaa kaikista merenkulkuun käytettävistä laivoista ja laivan nimeäminen uudelleen oli osoitus miehistön epäkunnioituksesta jumalaa kohtaan; tällöin Poseidonin kosto oli taattu.
Poseidon v. 1874/Unknown artist.
Nykyaikana laivojen vesillelaskun yhteydessä kylkeen pamautetaan usein shampanjapullo. (Tätä seremoniaa on tuskin tehty edes Eagle S:n vesillelaskussa aikoinaan, sillä paatti olisi varmaan jo tuolloin hajonnut pullon iskun voimasta.)
Tämän tavan uskotaan juontuneen viikinkiajoista: legendan mukaan viikingeillä oli tapana sitoa vangit pitkäveneen keulakaareen, jolloin veneen paino sen liikkuessa murskasi kohtalokkaasti alas luisuvan miespolon (tai oletettavasti miesoletetun. ÄRGH). Noh, totta tahi ei, tapa muuttui sittemmin viinillä ”siunaamiseksi” ja myöhemmin shampanjapullon pamauttamiseksi. (Shampanja, samppanja, skumppa… olkoon mikä tahansa oikea muoto.)
Oseberg-laiva/the Viking Ship Museum, Oslo.
Laivan liikkeellelähtöpäivä ei myöskään ollut yhdentekevää: torstaisin ei kannattanut lähteä (nimetty ukkosenjumala Thorin mukaan), perjantaisin ei kannattanut lähteä (Kristuksen ristiinnaulitseminen), huhtikuun 1. maanantaina ei kannattanut lähteä (Kain surmasi Aabelin), elokuun toisena maanantaina ei kannattanut lähteä (Sodoman ja Gomorran tuho) eikä joulukuun 31. päivänä kannattanut lähteä (Juudas Iskariot hirtti itsensä). Lisäksi lukuisia muitakin epäonnen päiviä sisältyi vuosittaiseen kalenteriin maasta ja kulttuurista riippuen. Eikä kannattanut lähteä silloinkaan, jos aamuruskooli punainen tai kuun ympärillä näkyi rengas eli haloilmiö. On siis ihme, että yksikään paatti pääsi ikinä edes matkaan, sillä niin moni ihan normaaliksikin nykyään tulkittu ilmiö oli pahantahtoinen enne.
Rengas kuun ympärillä/ WikimediaCommons.
Laivan matkustajilla oli myös oma merkityksensä. Jos merimies näki satamassa punatukkaisen naisen ennen laivan lähtöä, matka oli tuhoon tuomittu. Matkan saattoi pelastaa vain se, että merimies ehti puhua tälle naiselle ensin eikä toisinpäin. Naiset eivät ylipäätään olleet tervetulleita laivalle, sillä heidän läsnäolonsa saattoi herpauttaa miehistön keskittymisen omiin toimiinsa.
Kummallista kyllä, yläosattoman naisen läsnäolon taasen uskottiin taltuttavan myrskyävän meren, joten tällaiset rinnakkaat figuurit yleistyivät laivojen keulakuvina. Muinaisessa Egyptissä myös maalattiin laivan eteen silmät, joiden uskottiin ohjaavan laivoja eteenpäin.
(marinersmuseum)
Pappismiehiä ja kirkonmiehiä (-oletettuja) ei laivoilla yleensä suvaittu. Tämä johtui raamatullisesta Joonasta, joka joutui epäonnisesti merellä valaan vatsaan. Myös muita epäonnea tuovia henkilöitä saatettiin kutsua ”Joonaksi;” tällainen saattoi olla esim. merimies, joka oli joutunut aiemmin haaksirikkoon. Myös LÄTTÄJALKAISET ihmiset luettiin tähän joukkoon ja heitä myös vältettiin tapaamasta ennen matkaa. Barbiella voisi olla jotakin sanottavaa tähän kohtaan: FLAT FEET!!)
Laivakissathan kuuluvat ehdottomasti paattiin kuin paatiin ihan vain jo hiirten tai rottien takia, mutta esimerkiksi hain tai rauskun seuratessa laivaa joku miehistön jäsenistä tulisi uskomuksen mukaan menehtymään. Myöskään albatrossia ei saanut missään nimessä tappaa, sillä niiden uskottiin kantavan kuolleiden merimiesten sieluja.
(WWF)
Monet merimiehet myös tatuoivat raajoihinsa sikojen tai kanojen kuvia, sillä haaksirikon sattuessa yleensä puisiin laatikoihin pakatut eläimet kelluivat virtausten mukana rantaan – vastaava merkitys oli näillä tatuoinneillakin.
Banaanien lastaaminen aluksiin toi myöskin mukanaan epäonnea. Tämä uskomus juontunee siitä, että lasti oli saatava nopeasti perille ennen sen pilaantumista, joten kiirehtiminen saattoi aiheuttaa turhia haaksirikkoja. Lisäksi banaanilastien mukana saattoi matkustaa epätoivottuja myrkyllisiä käärmeitä, hämähäkkejä ja muita haitallisia öttiäisiä. Lisäksi banaaneista erittyy kypsyessä ilmaan runsaasti etyleeniä, joka kypsyttää muitakin hedelmiä ja kasviksia ennenaikaisesti. Sama ominaisuus on myös mm. tomaatilla ja omenalla.
Elmon tuli -ilmiö saattoi kuitenkin olla sekä onnekas että epäonnekas: ilmiö tarkoittaa ukonilmalla sähköistä koronapurkausta, joka laivan mastoon osuessaan saattaa aiheuttaa rätinää ja hohtavaa valoa. Entisaikojen merimiehet eivät tietenkään tienneet, mikä ilmiön aiheutti, se vain nimettiin merimiestensuojeluspyhimyksen Pyhän Elmon mukaan (Erasmus of Formia, kuollut v. 303 jaa). Epäonnekkaaksi ilmiö tulkittiin tietenkin myrskyn ja salamaniskujen takia, mutta onnea tuottavaksi ilmiöksi, mikäli myrsky alkoi hiljalleen tyyntyä. Tällöin Pyhän Elmon uskottiin kuulleen merimiesten hädän ja rukoukset myrskyn laantumiseksi.
Osa epäonnea tuovista asioista on kuitenkin aivan järjenvastaista hommaa, kuten:
Suola-astiaa ei saanut ojentaa kädestä käteen, vaan sen pohjan piti ensin koskettaa pöytää. Hatun menettäminen mereen matkan aikana tarkoitti, että matkasta tulisi pitkä. Teetä ei saanut sekoittaa veitsellä tai haarukalla. Laivalla ei saanut leikata kynsiä, hiuksia eikä ajaa partaa. Viheltäminen laivalla saattoi aiheuttaa myrskyn. Laivaan ei saanut astua vasen jalka edellä. Kivien heittäminen veteen saattoi aiheuttaa myrskyä. Kananmunien kuoret tuli rikkoa mahdollisimman pieniksi palasiksi, etteivät noidat voineet lentää palasten päällä laivaan. Yeah!
On siis ymmärrettävää, että Eagle S:n viralliset tutkimukset kestänevät nyt useita päiviä! Onhan eri tahojen viranomaisten selvitettävä, onko näitä ja lukuisia muitakin merenkulun sääntöjärikottuennen laivan liikkeellelähtöä tahi matkan aikana.
Jos yhtäkään kohtaa on rikottu, laiva tulee julistaa merenkulkukelvottomaksi ja miettiä sopivia sanktioita jatkoa ajatellen. Huoltoalus Hessun miehistön kannattaisi myös painottaa tuota kananmunan kuorien rikkomista: viimeinen asia, mitä tässä enää kaivataan, on noitia lentelemässä Itämeren yllä! Kaikeksi epäonneksi niillä olisi tietenkin myös punaiset hiukset ja banaaniterttu kainalossa!
Pthyi! Siinä saattaisi tilanne jo pahasti eskaloitua!
Akka toivottaa hyvää (sarkastista) uutta vuotta 2025!
Dolni VestonicessaTsekin tasavallassa alkoi tapahtua kummia v. 1924, kun tämän nykyään 307 asukkaan pikkukylän alueelta löytyi arkeologisesti merkittävä ja laaja, myöhäispaleoliittinen asutuskohde. Erikoista paikassa on varsinkin se, että paikalta löytyi mm. saven polttamiseen tarkoitettu polttouuni sekä useita tuhansia valmiita figuriineja.
Dolni Vestonice/WikimediaCommons.
Nämä poltetut taideteokset ovat tiettävästi maailman vanhinta laatua ja niiden ohella on löydetty myös useita eläinten luista kaiverrettuja hahmoja. Eläinfiguriineissa on kuvattu mm. mammuttia, sarvikuonoa, leijonaa ja karhua, mutta erityistä huomiota on herättänyt naisfiguriini Venus of Dolni Vestonice.
Nämä figuriinit ovat radiohiiliajoituksessa saaneet iäkseen 26 000 vuotta.
Toinen, merkittävä löytö on nähtävästi maailman vanhin henkilöä esittävä muotokuva; hahmon oletetaan liittyvän paikalta löytyneen n. 40-vuotiaan korkea-arvoisen naisen hautaukseen. Tämän naisen kasvoissa oli samankaltaisia ”epämuodostumia” kuten kasvokuvahahmollakin, ja naisen onkin arveltu voineen olla paikallinen shamaani. Täten tämäkin löytö on maailman vanhin esimerkki naispuolisesta shamaanista, mikäli hän tosiaankin on tällainen eläessään ollut.
Naisen kallo ja kasvojen ennallistus.
Noh, hienoja löytöjä kerrassaan, voisi moni tässä vaiheessa todeta; mutta mitäpä muuta merkityksellistä näissä kaivauksissa onkaan paljastunut? Tässäkin tapauksessa kuva vastaa tuhatta sanaa, joten laitetaanpa nämä tuhat sanaa esille:
(historicmysteries)
MITÄ? MIKSI? MITÄ TÄSSÄ OIKEIN TAPAHTUU?
Tämä hautapaikan rekonstruktio kiinnitti Akan huomion ihan muita asioita etsiessä, sillä onhan tuo asetelma todellakin omituinen. Oli siis selvitettävä, miksi tämän vasemmanpuoleisen vainajan verinen käsi on tosiaankin keskimmäisen henkilön verisessä haarovälissä!
Noh, aivan alkajaisiksi: kyseessä ei tosiaankaan ole kuoleman yhteydessä tapahtunut murhatyö tai kastraatio, vaan punainen väri kuvaa yleisesti hautajaisissa käytettyä punaokraväriä.
Tämä kolmikko löydettiin vuoden 1986 kaivauksissa, ja tuolloinhan tietenkin oletettiin kolmikon keskimmäisen henkilön olleen nainen. Ai miksi? Ensinnäkin, keskimmäinen hahmo erottui kahta muuta heiveröisempänä/hoikempana eikä dna-tutkimuksilla tuolloin vielä saatu varmuutta sukupuolesta. Vasta viime vuosina on varmistunut, että keskimmäinen henkilö oli myöskin mies, jolla oli mm. selkäranka kaartunut vasemmalle sekä muitakin fysiologisia muutoksia luissaan.
Kaikki kolme miestä olivat ensiarvion mukaan 15-25-vuotiaita kuollessaan (keskimmäinen 17-20) ja yhdellä heistä on saattanut olla kasvoillaan jonkinlainen esim. poppamiehen/shamaanin maski tai maalattu naamio. Yhdellä miehistä oli lantionsa läpiisketty puukeppi, joten hänen kuolemansa ei todellakaan ollut luonnollinen.
Dna-tutkimuksissa on paljastunut myös, että kolmikko on ollut läheistä sukua toisilleen: keskimmäinen ja vasemmanpuoleinen peräti veljeksiä ja kolmas esim. velipuoli tai serkku. Aiemmin, kun keskimmäistä luultiin vielä naiseksi, tutkijoiden mielikuvitus lähti laukalle: tuolloin oletettiin, että keskimmäinen nainen oli kuollut synnytykseen ja hänen aviomiehensä (oikealla) ja shamaani/poppamies (vasemmalla) teloitettiin syyllisinä naisen kuolemantuottamuksesta. Ihan mainio päätelmä tuon aikaisilla tiedoilla, mutta metsään mentiin ja pahasti!
Asetelma on tosiaankin omituistakin omituisempi. Nimetäänpä nämä henkilöt nyt lähempää tarkastelua varten siten, että vasemmanpuoleinen henkilö (käsi haarovälissä) on Ville, keskimmäinen Kalle ja oikeanpuoleinen on Olli. Näin on helpompaa edetä, eikä tarvitse mainita koko ajan ”keskimmäinen miesoletettu henkilö/vainaja” tekstissä.
Kalle on siis tutkimusten perusteella ollut koko elämänsä ajan rampa/liikuntarajoitteinen sekä fyysiseltä olemukseltaan selvästi heiveröisempi. Akka ei tosiaankaan tiedä/löytänyt tarkemmin, minkälainen syndrooma tai oireyhtymä on ”chondrodysplasia calcificans punctata,” mutta ainakin se aiheuttaa muidenkin oireiden ohella juurikin mm. liikuntaelimistön ja luuston vajavaisuutta/epämuodostumia rajoittaen toimintakykyä.
Ville puolestaan lienee ollut se, jolta löytyi häntäluun ja lantion läpi työnnetty puukeppi ja oletettavasti maalattu shamaanin naamio (tieto löytynyt tosin ainoastaan yhdestä lähteestä). Ollin hautaaminen kasvot alaspäin oli poikkeuksellista, ja hänen kallonsa on hautaamisen yhteydessä murskaantunut. Kuitenkin kaikkien kolmen päihin oli siroteltu punaokraa (Kallella tietenkin myös lantion alueelle) ja Villellä ja Ollilla oli lisäksi helmistä ja luista tehtyjä koruja kaulassaan.
Koko hautaus oli peitetty palaneilla kuusen oksilla ja risuilla, eli jonkinlainen rakennelma oli haudattujen päälle kuitenkin kyhätty. Haudasta löytyi myös poron, suden ja ketun luita tai hampaita.
(Artist: Pavel Dvorsky)
Villen puukeppi ja käsi herättivät tietenkin jo löydön yhteydessä myös olettamuksen, että jonkinlainen homoseksuaalinen konteksti saattoi olla kyseessä: tämä siis tietenkin ajalta, jolloin kolmikon sukulaisuussuhteet eivät vielä olleet tiedossa.
Punaokraa käytettiin jopa neandertalien toimesta jo 250 000-300 000 sitten, ja hautaamisen yhteydessä sillä lienee ollut useita merkityksiä: vainajan symbolinen palauttaminen maahan, ruumiin suojelu tai jonkinlainen pyhittäminen tai jopa vainajan statusarvon esilletuominen. Näistä tulkinnoista ei tietenkään osata esittää muita kuin valistuneita arvauksia, sillä eri kulttuureissa tätä punaista väriainetta on varmastikin käytetty eri merkityksissä.
Punaokraa on yleisesti käytetty myös elävien henkilöiden kehojen koristelussa ja tämä näkyy nykypäivänäkin esim. masai-heimon keskuudessa Keniassa ja Tansaniassa. Tässä hautamysteerissä okran käyttö on kuitenkin selkeästi ristiriidassa Villen lantion puukepin kanssa, mikäli okralla oli tarkoitus kunnioittaa tai suojella vainajia. Hämmästystä tietenkin herättää tietenkin Kallen lantion alueen runsas punaokraisuus, jota helposti rekonstruktiossa voi kuvitella vereksi. (Akka zoomaili kuvaa useaan otteeseen ja Villen käsi näyttää todellakin veriseltä, ei OKRAISELTA).
Masai-heimon jäseniä.
Dolni Vestonicen kaivausalueelta on löydetty myös yksittäinen, vanhemman mieshenkilön hautauspaikka. Mies lienee haudatun majaan kylkiasennossa ja hänen päänsä ja lantionsa alueille oli myöskin siroteltu punaokraa. Tämä hauta osoittanee siis sen, että hautauksen yhteydessä okran levittäminen myös lantioon on voinut olla yleinen tapa eikä Kallen kohdalla siis poikkeuksellista. (Äh; tulkitaan tätä nyt sitten miten vaan, mutta omituiselta se kyllä vaikuttaa mistä tahansa suunnasta katsottuna !)
Vasemmalla kolmikko, oikealla yksittäinen mies.
On huomioitavaa, että alueelta on löydetty myös Välimereltä peräisin olevia simpukankuoria, joten yhteisöllä on joko ollut kanssakäymistä muiden yhteisöjen kanssa tai sitten omasta takaa Välimerelle asti matkanneita jäseniä. Välimatkaa rannikolle on kuitenkin useita satoja kilometrejä – ellei näin karkeasti arvioituna yli tuhat, joten mistään pienestä viikonloppureissusta uimarannalle ei ole todellakaan ollut kyse.
Onhan tässä tapauksessa tietenkin mahdollista, että miehet olisivat saaneet surmansa esim. tällaisten yhteisön ulkopuolisten reissaajien toimesta, mutta ainoana todisteena tästä olisi jäänyt vain paksu puukeppi (katkennut keihäs?) yhden miehen takamuksiin.
Oliko puukeppi peräisin tällaisesta…?
Luurangoista ei aina voi surmatapaa päätellä, ellei aseella tai hyökkäyksellä ole aiheutettu luihin asti ulottuneita vammoja. Yksi skenaario on tietenkin se, että sukulaiskolmikko on törttöillyt metsästyspuuhissaan itselleen vaikeat vammat esim. mammutin torahampaasta tai jonkin muun suuren pedon kynsistä. Tällä aikakaudella Euroopassa eli kuitenkin mm. luolaleijonia, mammutteja, villasarvikuonoja, luolakarhuja ja jättimäisiä hirvieläimiä. Nämä megafaunaan kuuluvat ja sittemmin jääkauden loppuessa sukupuuttoon kuolleet eläimet eivät olleet mitään kotieläinpihojen pörröisiä turreja; kaukana siitä! Esim. villasarvikuonon elopaino saattoi olla jopa 3600 kg.
Villasarvikuono.
Metsästysteoria ei kyllä selitä Kallen kuolemaa samassa yhteydessä, sillä hän ei ole kyennyt liikuntarajoittuneisuutensa takia mihinkään metsästykseen. Todistettavasti Kalle on kuitenkin sijoitettu hautaan ensin, ja kaikki kolme ovat kuolleet samanaikaisesti syystä tai toisesta. Hautaamiseen nähty vaivannäkö kertoo kuitenkin siitä, että hylkiöinä näitä ihmisiä ei haudattu.
Ehkäpä shamaani-Ville olikin juuri (naamiosta päätellen) suorittamassa jotakin veljensä parantamiseen tarkoitettua rituaalia, kun heidän päälleen hyökättiin joko jonkin eläimen tai kylän ulkopuolisen tahon toimesta. Olli on saattanut olla ihan vain sivustakatsojana rituaalissa, olihan hän kuitenkin läheistä sukua näille kahdelle veljekselle.
Siperialainen shamaani 1700-luvulta.
Akka voi hyvinkin kuvitella, kuinka pojat istuvat puutukeilla nuotion ympärillä, kun Villetanssahtelee transsissa ihan-kunkku-shamaanina, tarkoituksenaan vihdoinkin lopettaa velipoikansa kivut ja kärsimykset kertaheitolla. Villen tanssahdellessa ja laulaessa metsän pimeydestä tömistää TÖRKEÄN ISOKOKOINEN ja jostakin syystä pirun vihainen villasarvikuono suoraan tapahtumien keskelle ja tällä hetkellä poikien peli on menetetty!
Ensimmäiseksi kohteekseen tämä sarvinenä ottaa tietenkin (esim. linnuksi naamioituneen) Villen ja lävistää sarvellaan tämän vatsan! Villen vielä roikkuessa otuksen sarvessa Olli yrittää heittää keihäällään hirviötä, mutta osuukin valitettavasti Villeä takalistoon. Sarvikuono heittää nyt jo menehtyneen Villen sarvestaan ja hyökkää aseettomaksi joutuneen Ollin kimppuun kohtalokkain seurauksin.
Liikuntarajoitteinen Kalle on hirviölle tietenkin helppo kohde; aseettomana ja kauhusta kankeana tämäkin saalis on helppo lävistää sarvella vatsaan, kuten muutkin uhrit. Jälkiä luihin ei jää, kun hirviön sarvi osuu vain vatsan alueelle ja tarpeeksi mellastettuaan otuksen on helppo lähteä puhisten ja tuhisten pois näyttämöltä.
(HackneyMuseum)
Tässä kuvaelmassa eläin on tietenkin voinut olla ihan mikä tahansa kyseisen kauden jättiöttiäinen, mutta ainakin Akka näkee (taas) sielunsa silmin, kuinka Ville roikkuu otuksen sarvessa ja onneton Olli heittää keihään… suoraan Villen ahteriin! Oi voi; tästä näystä Akka saa vielä painajaisia, mutta tämä skenaario ei ole ollenkaan hullumpi. Sikäli mikäli alueella edes esiintyi villasarvikuonoja… äh, mitäpä pienistä!
Kyllä se nyt vaan oli villasarvikuono, sovitaanko vaikka niin! Saadaan edes yksi mysteeri joskus ratkaistua… tällä erää kohti uusia visioita!
…ei varmastikaan ole se, johon tällä termillä yleensä viitataan. Tämä käsite prostituutiostamaailman vanhimpana ammattina juontuu vuoteen 1889, jolloin kirjailija Rudyard Kiplingin (1865-1936) novelli ”On the City Wall” julkaistiin. Tässä novellissa Kipling viittaa intialaisen Lalun-nimisen naisen harjoittavan maailman vanhinta ammattia. Tämä käsite on sittemmin jäänyt elämään, mutta ei voisi millään tavoin olla virheellisempi, jos asioita tarkemmin tarkastellaan!
Joten: tarkastellaanpa tarkemmin!
Lalun/BritishMuseum(publicdomain).
Mainittakoon kuitenkin, ettei ammatilla tässä yhteydessä tarkoiteta nykypäivän koulutusta vaativaa tai rahallisen palkan eteen tehtävää työtä, vaan sellaista erikoistumisalaa, johon varhaiset (apina)ihmislajit ovat varmastikin jo ammoisista ajoista asti osoittaneet erityisiä kykyjä. Akka on täysin vakuuttunut, että jo ammoisina aikoina on ollut ”tietyn työn sysäämistä” yksilöille, jotka kerta kaikkiaan vaikuttivat olevan etevämpiä tekemään asioita: ”Viittisitsä niinku mitenkään, kun sä osaat sen kuitenkin niin hyvin…”
Näillä spekseillä ei ammatteja voi erityisesti laittaa numerojärjestykseen varhaisimmasta myöhempiin, sillä kaikki osa-alueet ovat olleet kytköksissä toisiinsa. Vanhimpien ammatinharjoittajien titteleiksi muodostuu siis heti aluksi useamman, eri työläisen rypäs satunnaisessa järjestyksessä:
KIVITYÖKALUJEN VALMISTAJA
Vanhimmat, tunnetut kivityökalut ovat löytyneet Kenian TurkananLomekwi3-kaivauksilta, ja ikää näillä työkaluilla on 3,3 miljoonaa vuotta. Näitä työkaluja olisi tuolloin käyttänyt Australopithecus afarensis-laji, mutta kaikki tutkijat eivät kuitenkaan allekirjoita näiden löytöjen ikää eli löydös on kiistanalainen.
Toinen, 2,9 miljoonaa vuotta vanha työkalujen ajoitus sijoittuu myöskin Keniaan, mutta nämä työkalut olivat selvästi edistyneempiä, kuin aiemmat edeltäjänsä. Tällä Nyayanga-kaivauksella arvellaan työkalujen tekijäksi Paranthropus-lajia poskihammaslöytöjen perusteella.
Työkalut oli tarkoitettu lähinnä eläinten nahkojen ja ruoan käsittelyyn, joten seuraava ammattilaisemme lieneekin:
ELÄINTEN VUOTIEN KÄSITTELIJÄ/NAHKURI
Marokosta on löydetty vanhimmat todisteet nahkojen, vuotien ja turkkien käsittelystä noin 120 000 vuoden takaa. Tämä ei kuitenkaan todista, etteikö niitä olisi työstetty jo huomattavasti aiemmin, sillä orgaaninen materiaali ei todellakaan säily hyvin vuosituhansia edes kuivissa olosuhteissa. Marokon työkalut ovat lisäksi tutkijoiden mielestä niin hyvin valmistettuja, että ne osoittavat vuotien työstämisen olleen jo useampien vuosituhansien perimää.
Samoin lienee olleen seuraavankin, ratkaisevan tärkeän ammatin ohella:
TULENSYTYTTÄJÄ
Akka on aiemminkin kirjoittanut varhaisimmista tulenkäytön todisteista, ja nämä löydöt ajoittuvat miljoonan vuoden taakse Wonderwerkin luolaan Etelä-Afrikassa. Tuolloin tulenkäsittelijöinä olisivat toimineet Homo erectus-lajin edustajat, joiden Akka voi kuvitella sanailleen tähän tapaan nuotion äärellä:
”Paas ny, Gork, sitä liekkijä isoommalle siin nuotios. Mun varpaat jäätyy.” ”Emmä kerkee.” ”Eiks sua kiinnosta, että mun varpaat jäätyy?” ”No ei.”
Kuten jo mainittua, nämä esimerkit ovat vain varhaisimpia löydettyjä todisteita, eivät lopullisia numeroita tässä meidän merkillisessä ja alati muuttuvassa esihistoriassamme. Seuraava ammatti tässä yhteydessä lieneekin itsestään selvää useimmille:
METSÄSTÄJÄ/KALASTAJA
Ja kas kummaa; palaamme taas Keniaan 2 miljoonan vuoden taakse! Viktorianjärven liepeiltä löydettiin useita gasellien luurankoja, joissa näkyi selviä merkkejä nylkemisestä ja siitä, että eläimet kannettiin leiriin kokonaisina. Nämäkin yksilöt lienevät olleet Homo erectus-lajia, mutta siitä ei ole löytynyt varmuutta. Tämän löydön osalta jännittävyys lienee siinä, että tämä paikka on varmastikin ollut käännekohta koko homo-lajin historiassa: käännekohta, jolloin homo-lajit sekä metsästivät että söivät haaskojen aivoja, kuten seuraava linkki kertoo:
Tässä linkissä kerrotaan, että tuolloisten hyeenoiden ja muiden haaskaeläinten ei ollut mahdollista rikkoa saaliidensa kalloja, mutta jokin Homo-lajin edustaja todellakin teki näin syödäkseen näiden jäänteiden ravintorikasta aivomassaa!
Herra hyeena (picryl).
Että ihan metsästetään, syödään vähän haaskojen aivoja siinä sivussa ja kehitytään pikku hiljaa (zombimeininkiä)… mikäpäs siinä sitten oleillessa ja kehittyessä! Samoihin aikoihin ajoitettuna Keniassa on löydetty sadoittain todisteita kilpikonnien, krokotiilien ja monnien syönnistä, mutta näiden vedessä viihtyvien lajien saalistajia ei ole pystytty määrittelemään. On kuitenkin arveltu, että erectus ja ergaster ovat olleet kyseessä, ja kalaravinnon omega-3 ja omega-6 -rasvahapot olisivat tosiaankin edistäneet lajien kehitystä.
Mainittakoon tässä yhteydessä, että Karjalan kannakselta on löydetty v. 1914 yksi maailman vanhimmista säilyneistä kalaverkoista: Antrean verkko vuodelta 8450 eaa. Samalla tämä löytö on todiste vanhimmista solmutekniikoista, joten nyt pitää sanoa ”TORILLE!”
Useat eri lähteet kertovat tämän löydön olevan edelleen maailman vanhin kalaverkko, mutta mm. Etelä-Koreasta on löydetty kivisiä verkonpainoja n. 29 000 vuoden takaa ja Itä-Timorista kalastukseen käytettyjä ongenkoukkuja n. 40 000 vuoden takaa. Äh; mitäpä väliä näillä on: meillä onkin Suomessa ihan ehtaa narusta solmittua verkkoa; häh hää! Koukkuja nyt osaa kuka tahansa tehdä!
Ja kalaravinnon rasvahappojen ollessa kohdillaan kehitystä tosiaankin tapahtui jo useita kymmeniä tuhansia vuosia sitten…
TAITEILIJA/MUUSIKKO
Noin 51 000 vuotta sitten yksi taiteellinen artistiIndonesiassa ikuisti ehkä tällä hetkellä vanhimman, tiedetyn tarinankerronnalla tehdyn kalliomaalauksen. Kuvassa osittain lintuhahmoiset ihmiset jahtaavat ilmeisesti villisikaa, joka on tosin maallikon silmin hankalasti tulkittavissa.
Näihin mainittuihin ammatteihin voisi liittää vielä todistettujen löytöjen puolesta nimikkeen:
VAATTEENTEKIJÄ
Pahoittelut siitä, että tämän jutun aihe liippaa Akan jo aiemmin käsittelemiin juttuihin, mutta onhan tässä tullut vuosien aikana pengottua tällaisia asioita enemmältikin ihan vain ihmisen esihistorian ollessa mielenkiinnon kohteena! Lisäksi: kuten sanottua, tutkittu historia päivittyy koko ajan uusilla löydöillä. Mikäli aiemmin mainitut asiat ovat edelleen voimassaolevia, Akka laittaa linkin vanhaan juttuunsa eli faktat ovat tällä tavalla edelleen päteviä. Tämä sama linkki pätee myös tuohon aiemmin mainittuun nahkuriin.
Ammattinimikettä ”kokki” Akka ei tällä kertaa ottanut mukaan, sillä ymmärrettävistä syistä todisteita satojen tuhansien vuosien takaisista ruokalajeista ei ole säilynyt. Akka ei lue kokintaidoiksi sitä, että peuran takajalkaa lykätään nuotioon, vaikka sekin voisi toki nykypäivänä survival-tilanteessa olla perusmaatiaiselle täysin mahdotonta. Tällöin apuun huudettaisiin äitiä/isää/naapuria/naapurin pikkuserkkua, Wolt-lähettiä tai ketä tahansa muuta, joka osaisi ylipäätään sytyttää edes nuotion paistamista varten. Tai saati lähestyä peuraa ja peräti tappaa sen ravinnonlähteeksi.
Huu, toivottavasti tällaiseen ei koskaan jouduta. Meistä nykypäivän ihmisistä ei kukaan selviytyisi yksin, ellei olisi vannoutunut survivalisti henkeen ja vereen kaikkine tarvikkeineen. Jo muutamassa vuosisadassa ollaan menty kauas todellisuudesta, joka vallitsi aikoinaan metsästys-/maatalousyhteiskunnassa ja joka perustui omavaraisuuteen.
Hupsanheijaa; kuinka pihalla me kaikki olisimmekaan, jos jotakin odottamatonta tässä sähköön perustuvassa yhteiskunnassa tapahtuisi! Sananmukaisesti olisimme PIHALLA.
(Wikipedia/publicdomain)
Jep, monenlaisia ja mitä merkillisempiä ammatteja tarvitaan nykypäivänä, peuranjalan paistaja ei liene niistä se yleisin eikä siitä toivottavasti sellaista tulekaan. Ainakaan Oikotiellä tämä ammattinimike ei ole pizzakokkien ohella löydettävissä, ja hyvä niin.
(Tätä kirjoitettaessa tuli uutistieto, että Suomessa julkistetaan marraskuussa opas sotaan varautumiseen. Että sillä tavalla, kiitos ja näkemiin tällä erää; kuinkas olikaan osuvaa tällä kerralla!)
Zigzags on a Shell From Java Are the Oldest Human EngravingsSaman artikkelin viitteessä todetaan, että homo erectus on kaivertanut peräti 500 000 vuotta sitten simpukankuoreen siksak-kuvioita. Kuoren reuna on teroitettu, joten sitä on käytetty leikkurina tai veitsenä.
Artikkelissa kerrotaan, että noin 30 000 vuotta sitten kuolleen metsästäjä-keräilijän työkalupakki on löydetty Moraviassa, Tsekeissä. Jo aiemmin maatuneeseen nahkapussiin oli säilötty 29 kivestä tehtyä työvälinettä, osa niistä jopa rikkoutuneina. Joidenkin työkalujen alkuperä oli jopa yli sadan kilometrin takaa, joten jopa tuolloin tärkeät työkalut hankittiin pitkien matkojen päästä. Akka näkee tässä kuvaelmassa työkaluekspertin, jolle ei sanottu ei: läpi tuulen ja tuiskujen matkaa taivallettiin olosuhteista huolimatta!
Onko koskaan liian aikaista tehdä Halloween-asetelma? – Ei ole, mikäli Akalta kysytään. Onko koskaan liian aikaista myydä joulukalentereita, jos Akalta kysytään? – Kyllä on, kuten tänä vuonna on tehty, jos Akalta kysytään.
Noh, kukaan ei kuitenkaan kysy kumpaakaan seikkaa, joten aloitetaanpa legendaarisen sankarimme Luigi the Luurancon matka tänä vuonna tähän aikaan! Tällä kertaa käsittelyssä on random-pahvilaatikko, joka toki kiinnosti kissaa ennen projektia, mutta sen jälkeen tietenkään ei. Kissat ja pahvilaatikot sopivat yhteen mainiosti, kunnes joku ääliö leikkaa niistä reunat ja tunkee naurettavia asioita niiden sisälle.
Nope, ei kiinnosta enää, kiitos! ZZZ zzz zzz…
Näin on valitettavasti päässyt tapahtumaan jo joitakin kertoja (asioista tietämättömälle linkit aiempiin juttuihin):
Pidemmittä puheitta asiaan: Alkuasetelmana on siis tietenkin peruspahviboksi, joita me suomalaiset rakastamme, kuten ämpäreitä. Tässä kuvassa näkyy siis kaltoin kohdeltu pahvilaatikkopohja, täysin turmeltu pahvilautanen ja täysin turmeltu vanhan tyynyn sisus ullakolta. Kissan unelmalaatikkoa on siis tuhottu rankalla kädellä; luonnostakin on revitty vanhoja risuja ihan vain tätä raadollista asetelmaa varten! Hui kauhistus sentään!! Nyt pitäisi kissan vähintäänkin ottaa punaista maalia tassuihinsa ja turmella koko härpäke!
Kissan peti on edelleen vanhalla paikallaan. Kizza käyttää sitä vielä satunnaisesti sadan miljoonan muun nukkumapaikkansa ohella.
Kaiken vandalismin ohella ilmakuivuvasta savesta on tehty kurpitsoita, alien-kalloja ja muita tuiki tarpeellisia härpäkkeitä, joista paras esimerkki lienee taustalla.
Tällä kertaa Luigi the Luurancoon kutsuttu halloweenin viettoon vanhan ystävänsä luokse. Luigi ei ole käynyt ystävänsä mökillä vuosikymmeniin, mutta hän muistaa kuitenkin edelleen reitin, joka kulkee aavemaisen metsän läpi.
Silloin aikoinaan Luigi ei kiinnittänyt metsään sen kummempaa huomiota, mutta tällä kertaa Luigilla on outo aavistus: jotakin omituista on luvassa. Tästä tuntemuksesta pelästyneenä Luigi varustautuu ihan Pyhällä kirjalla… ja paremman puutteessa puutarhasaksilla.
Ensimmäiseksi Luigi havaitsee omituisia pääkalloja, luita ja hautaholveja. ”Mitä vattua täällä on tapahtunut, ei täällä viimeksi tältä näyttänyt,” miettii Luigi. ”Kyllä nyt on menty pahasti metsään, jos näin voi asian ilmaista…” Katsoessaan tarkemmin Luigi havaitsee koko tilanteen kauheuden. Tänne on laskeutunut joku… tai jotain.
Luigi jäykistyy kauhusta nähdessään tilanteen vakavuuden. Hän muistaa edelleen Roswellin ufo-tapauksen vuodelta 1947, jolloin hän itse oli ajelemassa Route 66-reittiä halki Amerikan (näkymättömällä haamuautolla, tietenkin…).
Tuolloin tapaus nostatti merkillisiä kysymyksiä ja aiheesta on sittemmin kirjoitettu enemmän kirjoja, kuin JFK:n salamurhasta. Luigia puistattaa kumpikin tapaus, mutta tällä hetkellä häntä karmii eniten tämä keskimmäinen hautaholvi. Joku -tai jokin- merkillisen tärkeä henkilö lienee haudatun tähän hautaholviin!
Luigi jatkaa epäröiden matkaansa tämän kirotun alueen läpi ja toivoo pääsevänsä ehjänä perille puutarhasakset tanassa… samalla hän ihmettelee näitä mystisiä kalloja, joita paikalle on jäänyt. Kallot ovat liian isoja mahtuakseen näihin hautoihin, joten jostakin aiemmasta ja suuremmasta lajista täytynee olla kyse…?
Ilta alkaa hämärtää, joten Luigi lähtee tosiaankin kipittämään kurpitsojen, kallojen ja hautojen keskeltä eteenpäin ystävänsä mökkiä kohti. ”Never again tänne,” tuumii Luigi matkallaan, ”I’m done.” Rajansa kaikella!
Kun Luigi poistuu maisemista, häntä jäävät kuitenkin kaipaamaanyllättävät, uudet ystävät – tai tuholaiset – tai ties mitkä.
Jep; pahvilautasesta tehty ufo oli huono idea- mutta tällaisesta se idea joskus lähtee. Vuonna 1947 pilotti Kenneth A. Arnold kuvaili näkemäänsä ilmiötä lentäväksi lautaseksi. Tästä se ajatus sitten lähti! Kuten myöskin medialle – lentävä lautanen juontuu juurikin tästä!
Nykyään on olemassa kaksi termiä: UAP ja USO. Ensimmäinen korvaa ufon; toinen kertoo, että kohde on merenalainen, selvittämätön ilmiö, joka nousee vedestä.
Luigi the Luuranco kohtasi jotakin selvittämätöntä matkallaan tällä(kin) kertaa huumorin merkeissä, toivottavasti jollakulla edes oli hauskaa. Akalla oli.
It’s raining cats and dogs, sanotaan Englannissa rankkasateen sattuessa (tosin joskus käy myös niin, että It’s raining men, hallelujah/The Weather Girls 1982).
Tälle omituiselle kissa-koira-lausahdukselle on olemassa monta alkuperäoletusta- kuten seuraava linkki osoittaa– mutta juuri nyt keskitymme olennaiseen eli näiden kahden yleisimmän lemmikin historiaan. On siis aika kysyä kukamitähäh eli milloin, missä ja miksi näistä kahdesta lajista tulikaan ihmisen parhaita kavereita.
Aloitetaanpa koirista, sillä koirien läsnäolo ihmisen läheisyydessä on oletettavasti ollut pitkäkestoisempaa juontuen jopa useiden kymmenien tuhansien vuosien päähän. Koirien ja susien geneettinen linja alkoi eriytyä n. 30-40 000 vuotta sitten, ja susien on arveltu alun perin liikkuneen ihmisen läheisyydessä juurikin metsästyssaaliiden toivossa. Akka ainakin voi nähdä sielunsa silmin, kuinka tuolloinen metsästäjä-keräilijäyhteisön jäsen heittää nuotion äärellä herkullisia lihankimpaleita ja luita jollekin karvakorvalle, joka kieli suusta roikkuen (ja kuolaa valuen) seuraa tarkasti metsästäjän jokaista liikettä.
On jopa arveltu, että tällaiset protokoirat ovat voineet jopa laumassa avustaa ihmisiämetsästyksessä. Ihmisten luota sai suojaa ja varmoja saaliita; mikäpä ettei hengailisi tällaisten kaksijalkaisten kanssa!
Tsekeissä Predmostin arkeologisilta kaivauksilta on löydetty useita paleoliittisia koirien kalloja, joista yhden suuhun oli asetettu oletettavasti mammutinluu. Tämä löytö on 32 000 vuotta vanha.
Koirien kesyttämisen/kesyyntymisen on arvioitu sijoittuneen lähteestä riippuen Siperiaan, Pohjois-Euraasiaan, Koillis-Aasiaan tai Lähi-itään. Osittain koiria on arveltu kesytetyn jopa ruoaksi tai niiden turkkien hankkimiseksi.
Myöhemmältä ajalta mm. Saksasta on löydetty miehen ja naisen hauta, jossa lepäsi myös vammainen/vammautunut koira. Tämä hautalöytö on peräti 14 300 vuotta vanha ja osoittaa, että koirasta on sen elinaikana pidetty huolta – kuten myös kuoleman jälkeenkin.
Mosaic depicting a sitting dog Category: Architecture, architectural components, mosaics Date: Graeco-Roman Period, Ptolemaic Period, 2nd cent. BCE/WikimediaCommons,
Antiikin Kreikassa ja Roomassa koiria pidettiin sekä seuralaisina että metsästyskavereina. Myös sumerialaiset, kiinalaiset, mesopotamialaiset ja intialaiset kirjoitukset osoittavat koirien olleen luotettavia kumppaneita ja metsästäjiä.
Jopa Homeroksen (800-700-l. eaa) eepoksessa Odysseia päähenkilö Odysseus palaa kotiinsa Ithakaan 20 vuoden seikkailuiltaan naamioituneena, ja hänet ainoana tunnistaa uskollinen koiransa Argos. Heilautettuaan häntäänsä tervehdykseksi Argos valitettavasti kuolee – mutta olihan karvaturrilla ikääkin jo 20+ vuotta…! Aargh, R.I.P Argos!
Odysseus and Nausicaa/Salvator Rosa 1655)
Koirarotuja tiedetään jalostetun jo ainakin n. 11-12 000 vuotta sitten eri yhteisöissä, tuolloin alkoi myös muiden kotieläinten pito ja maatalouskulttuuri. Onkin järkeenkäypää, että koiralta toivotut ominaisuudet on haluttu siirtää eteenpäin – joku yksilö on voinut olla erittäin sosiaalinen, toinen hyvä metsästäjä jne. Mm. roomalaiset ja kiinalaiset arvostivat jo suuresti pieniä seurakoiria, joista sinällään ei ole mitään näkyvää hyötyä (toisin kuin metsästyskoirilla), mutta… eihän niitä pikkuruisia karvapallukoita voi valitettavasti lössöttämättä ohittaa!
Nykyisten koirarotujen jalostus alkoi n. 150 vuotta varsinkin Englannin mantereen puolella, kun CharlesDarwin (1809-1882) julkaisi teoksensa Lajien synty v. 1859. Tuolloin haluttiin jalostaa roduissa esiin juurikin kunkin rodun parhaat ominaisuudet ja tämä on johtanut nykyisten 400+ rodun olemassaoloon. Onneksi nykyään kiinnitetään enemmän huomiota tiettyjen rotujen liikajalostuksen ongelmiin ja eläinten hyvinvointiin, toisin kuin tuolloisessa ”Viktoriaanisessa räjähdyksessä.”
Kuningatar Viktoria (1819-1901) (englishheritage).
Kissojen sanotaan kesyttäneen itsensä kahdesti historian aikana. Tällä sanonnalla tarkoitetaan sitä, että n. 10 000 vuotta sitten tapahtuneen kesyyntymisen jälkeen toinen kissalaji kesyynnytti itsensä Quanhucunissa, Kiinassa n. 5300 vuotta sitten. Tämän löydetyn – leopardikissaksi kutsutun– lajin edustajien dna poikkesi selvästi muista vastaavista protokissoista, joten kyseessä oli uuden kissalajin kesyyntyminen. Kesyyntymisestä todistaa se, että varsinkin yhden yksilön hampaat olivat kovin kuluneet, joten tämä kissa eli selvästikin tavallista vanhemmaksi. Yksi kissayksilö löydettiin haudattuna kokonaisena, joka sekin viittaa näistä eläimistä huolehtimiseen.
Kissojen hakeutuminen ihmisten läheisyyteen alkoi n. 10-15 000 vuotta sitten mm. Lähi-idässä ja nykyisessä Turkissa. Maatalouskulttuuri ja kotieläinten pito lisäsi pienjyrsijöiden määrää, joten kissojen ja ihmisten lähentyminen tapahtui samoista syistä, kuin muinaisilla susillakin. Varmaa ravintoa, suojaa ja lämpöä oli vapaasti tarjolla kaikille itseään kunnioittaville kissoille mielin määrin! Samalla tuolloisten maajussien kannatti tosiaankin pitää kissoja lähettyvillä – pitiväthän ne tosiaankin viljasatoa tuhoavat pienjyrsijät kurissa!
Eräs varhainen hautalöytö Kyproksella osoittaa, että jo 9500 vuotta sitten kissa oli mukana tälle saarelle kulkeneella laivalla – tämä yksilö nimittäin löydettiin haudattuna yhdessä lapsen ruumiin kanssa. Kissakanta on voinut kulkeutua laivojen mukana saarelle jo aiemmin, mutta tämä on varhaisin ihmisen ja kissan hautalöytö.
(The Archaeologist)
Jo seuraavien muutamien tuhansien vuosien aikana kissoja kuljetettiinkin ympäri kauppareittejä, sillä hautalöydöt ympäri Eurooppaa, Aasiaa ja Lähi-itää osoittavat löydettyjen kissojen dna:n yhtäläisyyksiä näihin alkuperäisiin kesyyntyjiin. Akka voi tässä vaiheessa sielunsa silmin kuvitella, miten Jack Sparrow’ksi nimetty kissanpentu nousee omistajansa sylissä matkaan kohti uutta, uljasta maailmaa – jossa lukemattomat rotat ja hiiret odottavat vielä saalistajaansa!
Kuten koiratkin, kissat pääsivät jo varhaisessa vaiheessa eri kulttuurien kirjoituksiin ja taiteeseen. Mm. Kreetalta on löydetty seinämaalaus metsästävistä kissoista, joka ajoittuu 1600-luvulle eaa. Kreikan, Kiinan ja Intian taiteeseen ja kirjoituksiin kissat päätyivät n. vuosien 500-100 eaa. tienoilla.
Muinaisessa Egyptissä kissat pääsivät lopulta jumalaiseen rooliinsa – edustivathan kissat itseään jumalatar Bastetia, joka oli auringonjumala Ran tytär. Aluksi Bastet kuvattiin leijonanpäisenä jumalattarena, mutta n. vuodesta 1000 eaa. alkaen hänet kuvattiin kissanpäisenä hahmona taiteessa. Kissojen muumioita on kaivettu esiin Egyptissä jo miljoonittain, ja peräti eräs itsensä faarao Akhenatenin (kuollut n. 1336 eaa.) visiiri Aperel haudatutti itsensä noin 400 kissamuumion kanssa. Olihan hän todellakin tärkeä mies, ainakin hän halusi tällä teolla niin osoittaa!
Brooklyn Museum.
Kissojen tappaminen oli tietenkin muinaisessa Egyptissä kiellettyä yhtä poikkeusta lukuunottamatta: muumiointia. Onkin uskottavaa, että kissojen kasvattaminen muumiointia varten oli kannattavaa bisnestä, sillä näitä muumioita on löydetty niin jumalattomia määriä. Joukossa on myös krokotiileja, koiria, lintuja, apinoita… mitä tahansa eläimiä, joiden uskottiin olevan jonkin jumalan ilmentymiä.
Kissojen jumalallisuus hupeni kuitenkin nopeasti, varsinkin noitavainojen myötä.
Paavi Gregorius IX (1145–1241) julisti jo elinaikanaan, että mustat kissat ovat ”Saatanan inkarnaatioita.” Tämä lausahdus juontunee siitä, että kreikkalaisessa mytologiassa taikuuden ja magian jumalatar Hekate omisti mustan kissan lemmikkinään. Hänen uskottiin myös pystyvän muuntautumaan täksi lemmikiksi – joten tuolloisen, myöhemmän paavin aikomuksena oli poistaa kaikenlainen kristinuskoa uhkaava epäjumaluus maailmasta.
Paavi Gregorius IX. Saunan takana on vielä tilaa, kissoissa saatanaa ei ole vielä nähty tai todistettu.
Nykyään on olemassa useita teorioita ja todisteitakin siitä, että tällainen mustien kissojen vainoaminen/tappaminen saattoi edesauttaa ruttojen leviämistä useiden vuosisatojen ajan; mustien kissojen etunahan oli juurikin olla näkymättömissä yön pimeydessä rottajahdissa. Vielä tänäkin päivänä mustan kissan näkeminen esiintyy taikauskona pahasta onnesta.
Library of Congress.
Japanissa puolestaan musta kissa edustaa hyvää onnea: tämä uskomus perustuu 1600-1800-lukujen Edo-kauteen, jolloin legenda kertoo samurain paenneen sadetta suuren puun alle suojaan. Tällöin samurai näki mustan kissan osoittavan samuraille tietä läheiseen temppeliin – ja kas; legenda oli syntynyt! Japanilaisessa kulttuurissa musta kissa on muutoinkin aina hyvän onnen tuoja, olkoon kyse vaikka kissan silityksestä, näkemisestä tai kättä heiluttavan kissan keraamisesta patsaasta.
Eli kuten taas nähdään: historiasta, asuinpaikasta, uskonnosta ja kulttuurista riippuen ihmisten näkemykset ovat hyvinkin erilaisia.
Mikään ei kuitenkaan voita sitä tunnetta, mitä lemmikki johonkin kotiin kotoutuessaan tuo: nähtävästi vuosituhansien aikana kehitettyä kumppanuutta, läheisyyttä ja väistämätöntä huolehtimista ihan sen perustarpeista. Jokainen lemmikki olkoon perheenjäsen eikä huishais-hankittu, kuten Akka on monesti todennut tällaisia pelastaessaan.
Historia puhuu puolestaan: olemme eläneet yhdessä jo ties miten pitkään (arkeologisia jäänteitä ei välttämättä edes löydy niin kaukaiselta ajalta), joten jatketaan tätä yhteiseloa mahdollisimman hyvin, vaikka kyseessä olisi hämähäkki, käärme, öttiäinen tai kotitonttu.
Kotitonttu tai saunatonttu voi kyllä olla pirullinen riiviö, jonka hankintaa tai karkotusta voi itse kukin harkita.
Kukin tyylillään, kunhan kyseinen otus voi hyvin ja siitä huolehditaan. Jos ei itse voi huolehtia, vastuu siitä pitää antaa jollekulle muulle. Jos kyseessä on puutarhatonttu tai jokin muu outo olio, kannattaa harkita manaajaa tai mitä tahansa terapeuttia.
Nähdään taas historian, huumorin ja sarkasmin merkeissä!
Tässä lottomiljoonia odotellessa onkin mukava haaveilla tulevien, historiallisten paikkojen näkemisestä, mutta vanhoissa mytologioissa kerrotaan myös toisenlaisia tarinoita.
René-Antoine Houasse/Story of Minerva – Dispute between Minerva and Neptune over the Naming of the City of Athens/1696.
On nimittäin runsaastikin sellaisia legendaarisia kohteita, jonne tavallinen tallaaja miljoonineenkaan ei pääse: myyttisiä paikkoja, joihin ei Onnibus eikä Finnair ainakaan toistaiseksi kulje. Katsahdetaanpa seuraavaksi, mitä kaikkea entisaikojen kansat ja mytologiat yrittivät aikanaan meille kertoa näistä kohteista (tyrkyttivät meille turistikohteita ihan ilman viiden tähden arvosteluita, pthyi):
AVALON
Kuningas Arthurin legendasta tuttua Avalon-saarta on kutsuttu paikaksi, jonne kyseinen, kuuluisa (legenda)kuningas haudattiin. Arthurin ei kuitenkaan uskota olleen todellinen henkilö, vaan 500-600-luvuilta peräisin oleva taruhahmo, jonka teki tunnetuksi v. 1136 jaa. muuan brittiläinen pappi Geoffrey of Monmouth teoksessaan Historia Regum Britanniae.
Glastonbury Abbey (VintageNews).
Avalonissa kerrotaan asuneen yhdeksän valtiatarta – mukaan lukien Arthurin noitasisar Morgan Le Fey – sekä tietenkin itse velho Merlin. Myös Arthurin kuninkaaksi nostanut miekka Excalibur taottiin kertoman mukaan Avalonin saarella.
Glastonburyn kaupunki Somersetin piirikunnassa on liitetty usein Avaloniin, sillä v. 1190 Glastonburyn luostarin munkit väittivät löytäneensä kuninkaan ja kuningatar Guineveren luurangot haudattuina luostarin mailta. Historioitsijat eivät nykyään usko löytöä todeksi, vaan mainostempuksi luostarin jälleenrakentamisen rahoittamiseksi v. 1184 palon jälkeen. Avalonin sijainniksi on esitetty myös lukuisia muita saaria mm. Englannin ja Ranskan rannikoilla, mutta myös esim. Grönlantia ja Mallorcaa on ehdotettu.
Atlantiksen määrittely lienee itse kullekin tuttu, mutta palautetaanpa mieleen tarinan lähtöasetelma ja pääpiirteet. Tarina on lähtöisin filosofi Platonin (427-347 eaa.) kirjoituksista Timaios ja Kritias. Platonin dialogissa tarina on peräisin Solonin (ateenalainen valtiomies n. 638 eaa. – 558 eaa.) matkoilta Egyptissä. Solonille oli tuolloin kerrottu egyptiläisen papin toimesta, että Atlantiksen tuho tapahtui n. 9000 vuotta aiemmin ja tuhon aiheutti jumalten suuttumus atlantislaisten paheellisuuteen.
(history.com)
Tuhon sanotaan sisältäneen maanjäristyksiä ja tulvia ja saaren sanotaan vajonneen mereen vain yhden vuorokauden aikana. Tuosta mainitusta ajasta on nyt n. 11 600 vuotta, joka monen tutkijan mielestä sopii jo todeksi tutkittuun katastrofiin jääkauden päättyessä äkillisesti juuri tuona aikana. Tämä ”Younger Drias Cataclysmic Event”-teoria on edelleen tutkinnan alla.
Ulkoasultaan Atlantiksen rengasmainen kaupunkirakenne lienee useimmille tuttu, mutta Platonin kirjoituksista käy myös ilmi kaupungin koko: n. 385×580 km. Tässä mittayksikkönä on kreikkalainen stadion, mutta mittayksiköksi on epäilty myös egyptiläistä khetiä. Tällöin kaupunki olisi huomattavasti pienempi, mutta Platon väitti myös Atlantiksen olevan ”suurempi kuin Libya ja (tuolloinen) Aasia yhteensä.” Lisäksi Atlantiksella olisi ollut miljoonapäinen armeijajoukko, joten kirjoitusten pohjalta kyseessä olisikin täytynyt olla hyvin suuri saari miljoonine muine asukkaineen, jotka viljelivät ja ylläpitivät koko systeemiä.
Noh, koosta viis; mutta tärkein tunnusmerkki Atlantiksen sijaintiin on Platonin sanat: ”Herakleen pylväiden takana.” Näillä pylväillä on antiikin aikana viitattu Gibraltarinsalmen molemmin puolin oleviin kallioihin, mutta muitakin tulkintoja tästä on toki esitetty.
Detail of Pillars of Hercules from Tabula Peutingeriana, 1-4th century CE.
Atlantiksen sijainnista on tuhansia ehdotuksia, kuten noin v. 1600 eaa. tulivuorenpurkauksen räjäyttämä Santorini/Theran saari. Myös Bahaman Bimini Road on suosittu kohde, varsinkin kun tämä merenalainen ”highway” löydettiin v. 1968.
Mauritaniassa sijaitseva Saharan silmä (Richat Structure) on myös ehdokkaiden listalla juurikin rakenteensa puolesta; lisäksi näistä Saharan renkaista on löydetty mm. merisuolaa ja merinilviäisten jäänteitä. Nykyään onkin tiedossa, että vielä n. 5000 vuotta sitten Sahara oli rehevämpi, kuin aiemmin oli luultu.
Richat/ISS-Nasa-31.12.2021/publicdomain.
Atlantiksesta onkin sanottu, että sormen voi tökätä kartalle mihin kohtaan tahansa ja todennäköisesti sitäkin paikkaa on ehdotettu tämän kaupungin sijaintikohdaksi. Mikäli enemmän aihetta tutkii, tämä väite pitää paikkansa! Akka väittää Atlantiksen olleen omalla eteläpihallaan; se on tällä hetkellä täysin saavuttamaton manner!
LEMURIA/MU – KADONNUT MANNER
Atlantikseen liittyy myös v. 1864 eläintieteilijä Philip Sclaterin ehdotus Intian valtamerellä muinoin sijainneesta mantereesta. Teoria oli laajalti suosittu tiedepiireissä muutoinkin, mutta myöhemmällä ajalla varsinkin teosofiset ja antroposofiset seurat ovat olleet teorian kannattajia. Mm. spiritualisti Helena Blavatsky/Madame Blavatsky (1831-1891), Teosofisen seuran perustaja, uskoi Lemurian olleen nykyihmisen edeltäjien alkukoti.
”The Lost Continent of Mu”/James Churchward 1926.
Tämän ajatuksen esitti tosin myös saksalainen biologi Ernst Haeckel (1834-1919) v. 1870. Haeckel oli innostunut tiedemies ja vaikuttava tieteellinen piirtäjä, jonka useita piirroksia on kuitenkin myöhemmin kritisoitu niiden oikeellisuudesta. Ottaen huomioon mm. darwinin teorian synnyn ja lääketieteen kehityksen miehen elinaikana, tämä lienee kuitenkin jotenkin ymmärrettävää…
Ernst Haeckel: Natürliche Schöpfungsgeschichte, Georg Reimer, Berlin 1868.
KULTAINEN EL DORADO
Tämän kaupungin legenda syntyi 1500-luvulla, kun espanjalaiset konkistadorit kuulivat muisca-intiaaneilta kullatun kuninkaan rituaaleista Guatavita-järvellä (lähellä Bogotaa nykyisessä Kolumbiassa). Tarinoiden mukaan kruunattava kuningas peitettiin kultapölyllä, hän sukelsi järveen ja veteen uhrattiin kansalaisten toimesta useita kultaesineitä seremonian aikana. (El Dorado tarkoittaakin siis kullattua miestä, ei todellakaan kaupunkia, joksi legenda jäi elämään…)
Seremonia ilmeisesti kuitenkin lopetettiin, kun toinen, hyökännyt intiaaniheimo valloitti alueen. Espanjalaiset yrittivät kuitenkin kultakuumeessaan tyhjentää järven ja löysivätkin useita uhrattuja esineitä, mutta heidän uskomustensa mukaan järven lähistöllä piti kuitenkin olla varsinainen, näiden kullattujen esineiden teko-/lähtöpaikka eli… kaupunki.
Tällaista Manoaksi nimettyä kaupunkia ei kuitenkaan useiden vuosisatojen aikana tehdyistä etsinnöistä huolimatta löytynyt. Jopa Roanoke-siirtokunnassa mukana ollut britti Sir WalterRaleigh (1552-1618) etsi El Doradoa v. 1595, kuten myöskin tutkimusmatkallaan kadonnut legendaarinen tutkimusmatkailija Percy Fawcett. Jep, Percy tunnetaan Etelä-Amerikan tutkimusmatkailijana, joka kiersi useilla reissuillaan täysin tuntemattomissa olosuhteissa.
Noh, Fawcett oli tietenkin kuullut tarinoita näistä useiden vuosisatojen etsinnöistä, ja lähtiessään matkalleen Jack-poikansa kanssa v. 1925 hän uskoi löytävänsä kadonneen Z-kaupungin. Näin hän ainakin itse löytöä nimitti. Tästä Akka on kirjoittanutkin viimeksi n. 100 vuotta sitten:
Fawcettin kohtalo on edelleenkin epäselvä, kuten jo tuolloisessa jutussa todetaan. Kullattu kaupunki/Eldorado/mystinen Z-kaupunki-legenda lienee siis peräisin tarinan paisumisesta valtaviin mittoihin vuosisatojen aikana – aikana, jolloin tutkimusmatkailu muutoinkin oli kukoistuksessaan. Tällaiset tarinat ja legendat ovat olleet omiaan saamaan rahoitusta erilaisille tutkimusmatkoille, joka tietenkin hyödyttää meitä nykypäivän pulliaisia.
1900-luvun puolella tutkimusmatkailu alkoikin jo muuttua enemmän ”kuka ehtii ensin”-tyyppiseksi kamppailuksi sekä lentokoneiden, vuorenharjanteiden että ääriolosuhteidenparissa. Kun maailma alkoi olla jotakuinkin kartoitettu, piti alkaa keksiä seuraavia kohteita erilaisten ennätysten ja rajapyykkien saavuttamiseksi. Ajan hiljalleen muuttuessa ennätykset alkoivat olla myös muotoa ”ensimmäinen nainen, joka…” Otettakoon tästä esimerkkeinä vaikkapa… hmm… Marie Curie (Nobel-palkinto 1903), Gertrude Ederle (ui yli Englannin kanaalin 1926), Annie G. Fox (Purppurasydän-kunniamerkki 1941).
Gertrude Ederle/George Grantham Bain/Library of Congress.
OLYMPOS-VUORI
Muinainen, kreikkalaisten jumalten olinpaikkaa Olympos kuvaillaan runoilija Homeroksen (800-700-luku eaa.) teoksessa Ilias. Hänen mukaansa tässä palatsikompleksissa oli kultaiset portit vartijoineen ja suurin palatsi oli tietenkin pääjumala Zeuksen käytössä. Rakennukset oli rakennettu kivestä pronssisine perustuksineen, mutta kävelytiet ja lattiat olivat peräti kullattuja. Lisäksi Olympoksella sijaitsi mm. talleja kuolemattomille hevosille! Wow! Ja varmastikin suuri, kultainen uima-allas tiki-baareineen… aahh!
Olympoksen sijainti taivaalla uskottiin olevan eetterissä, ns. puhtaaksi aineeksi kuvatussa tai jumalten hengittämässä välitilassa. Eetteri oli kuitenkin pitkään antiikin ajalla viides alkuaine maan, tulen, veden ja ilman lisäksi. Tämä uskomus jonkinlaisesta ”väliaineesta” jatkui erilaisine tutkimuksineen pitkälle 1800- ja 1900-luvuille asti, kunnes Albert Einsteinin (1879-1955) suhteellisuusteoria julkaistiin v. 1905.
Albert Einstein v. 1905.
Näistä kohteista on paha valita, mutta onneksi ei edes tarvitsekaan. Näihin ei kuitenkaan pääse edes massilla, vaikka lottomiljoonat tilillä polttelisivatkin. Siksipä onkin hauska taas katsoa, kun muutaman euron lottoarvonnasta tulee hyvässä lykyssä tilille taas se about 0,60 euroa: eipä sillä olis muailmaa kierrellytkään! Nope!
Näillä mennään taas ja palataan asiaan ensi viikolla lemmikkien historian merkeissä!
Onpas joskus hauskaa törmätä termiin, josta ei ole koskaan kuullutkaan: kuka tunnustaa kuulleensa koskaan sanahirviötä ”laakiobasaltti” tai ”basalttilaakio”… tällaiseen termiin Akka tutustui etsiessään suomenkielistä vastinetta käsitteelle ”columnar jointed volcanics.”
Googlen kääntäjästähän ei tällaisessa ole mitään apua, kun käännökset ovat aina viivasuoria täysin mutkia oikoen. Kerran Akka yritti muistella, mikä huonekasvina tunnettu peikonlehti olikaan englanniksi, ja vastaushan oli tietenkin troll magazine.Akka laittoi tällaisen aikakauslehtitilauksen heti vetämään, sillä onhan se nyt tuiki tarpeellista tietää peikkojen maailmankatsomuksesta ihan yleisestikin kuvitettuna painoksena. Aiemmin sitä on päässyt tutkailemaan vain katsomalla peiliin.
Monstera leaf eli peikonlehti.
Noh, mutta miten tämä nyt sitten liittyy mihinkään? Akkaa on jo pitkään kummallisesti viehättänyt eri puolilla maailmaa esiintyvät, merkilliset kivimuodostelmat, joita nyt sitten ilmeisesti laakiobasalteiksi (tai toisinpäin) kutsutaan… ei siis ”pylväsjakoiset tulivuoret,” Google…!
Tunnetuin näistä on Giant’s CausewayPohjois-Irlannissa, josta Akka jo aiemmin jossakin jutussa maininnutkin (mukavia luontokohteita maailmalla). Tällaiset ilmiöt ovat siis yleensä pitkiä basalttipylväitä, jotka ovat voineet muodostua useita vuosimiljoonia sitten sulan laavan kovettuessa ja sittemmin halkeillessa. Useimmiten tällaisessa tapahtumassa pylväät voivat olla jopa 30 metriä korkeita, läpimitaltaan muutamista senttimetreistä useisiin metreihin ja niiden muoto voi olla 3-8 -kulmainen. Giant’s Causewayn tapauksessa pylväät ovat muodostuneet 50-60 miljoonaa vuotta sitten ja niitä on laskettu paikalla olevan noin 40 000 kappaletta.
Giant’s Causeway, Irlanti ((WikimediaCommons).
Kuten arvata saattaa, näitä ilmiöitä löytyy runsaasti kaikista maista, joissa on tulivuoria(noshit, Sherlock), joten otetaanpa hyväksi esimerkiksi myös vaikkapa Pohjois-Amerikan Wyomingin tunnetuin pylväshässäkkä Devil’s Tower. Nämä useimmiten kuusikulmaiset pylväät muodostuivat n. 40 miljoonaa vuotta sitten, pisimmät niistä ovat 180-metrisiä ja leveimmät ovat jopa kuusimetrisiä. Tästä nähtävyydestä tehtiin Pohjois-Amerikan ensimmäinen kansallisnähtävyys v. 1906 presidentti Theodore Rooseveltin toimesta. Kah, mikäpä siinä on moista ihmetystä katsellessa, presidentti tahi ei!
Devil’s Tower, Wyomig (U.S.National Park Service).
Santa Maria Reglan basalttipylväät Meksikossa ovat hieno nähtävyys, sillä näiden pylväiden yhteydessä esiintyy kaksi vesiputousta. Täällä pylväät ovat viisi- ja kuusikulmioisia ja pituudeltaan noin 30-50-metrisiä. Kaiken lisäksi alueella on mm. riippusiltoja, joten kokonaisuus on korkean paikan kammoiselle oikea unelmakohde. Eiku siedätyshoitoon…!
Basaltic Prisms of Santa Maria Regla, Meksiko.
Intian länsirannikolla sijaitsee St. Mary’s Island -saari, jolla sijaitsee jopa 88 miljoonaa vuotta vanhoja basalttipylväitä, joista korkein on kuusimetrinen. Erikoista tällä saarella on se, että nämä pylväät lienevät muodostuneen, kun Madagascarin saari irtosi Intian mantereesta Seychellien saarijoukon ohella. Kaikkea ne tutkijat pystyvätkin selvittämään!
VietnaminGanh Da Dia puolestaan on 100×250 -metrinen merenrantakallio, jossa sijaitsee n. 35 000 erikorkuista pylväänpäätä. Nimi itsessään tarkoittaa kivilautasten merikalliota, ja tämä onkin kuvista päätellen oikein osuva nimi. Täällä pylväiden kulmien lukumäärä vaihtelee jopa pyöreästä muodosta kahdeksaan kulmaan.
Islannissa -tulivuorien luvatussa maassa- löytyy Gerdubergin kallioseinämä, jossa 7-14 -metriset pylväät seisovat rivissä kuin aseteltuina. Tämän pylväistön tasaisuuden selittää se, että sula laava on vyörynyt alaspäin hyvin tasaisesti ja meriveden viilentävä vaikutus on viimeistellyt… nimenomaan viimeistellyn lopputuloksen.
Detunatele eli Thunderstone RocksTransilvaniassa, Romaniassa käsittää kaksi vuorenhuippua, joissa on peräti 1258-metrisiä pylväitä kilometrin päässä toisistaan. Kansantarustoissa ilmiötä on selitetty mm. sillä, että joku nimeltä mainitsematon kuningas olisi piilottanut massiivisen aarteensa kivien alle, ja itse Herra Vihtahousu olisi raivostunut turhaan aarretta etsiessään. Tällöin hän olisi kiukuspäissään halkonut salaman avulla kalliot näiksi kahdeksi huipuksi – Detunata Goalaksi ja Detunata Flocoasaksi.
Detunatele, Romania.
Tällaisia muodostelmia katsoessa tulee tietenkin väistämättä mieleen, eikö näitä luonnonmuovaamia pylväitä olisi voinut käyttää vaikkapa erilaisiin rakennuksiin? Siinähän tuollaiset ovat kuitenkin olleet tarjolla vapaasti jopa miljoonia vuosia – miksi niitä ei ole hyödynnetty missään?
Itse asiassa näin on tehtykin: Nan Madol -temppeli- ja asuinkeskus Mikronesian Pohnpei-saarella on rakennettu koralliriuttojen ja basalttipylväiden avulla. Kyseessä on huikea, mutta kuitenkin vain harvojen turistien nähtävyys, jonka rakennustapaa edelleenkin ihmetellään: paikalla sijaitsee 92 keinotekoisesti rakennettua saarta, joiden rakentaminen lienee aloitettu ensimmäisellä vuosituhannella jaa.
Nan Madol, Pohnpei.
Paikan legendat kertovat, että kaksosvelhot Olisihpa ja Olosohpa levitoivat rakennuskivet paikalle lohikäärmeen avulla. Paikka lopulta kuitenkin hylättiin todennäköisesti siksi, että juomavesi ja ravinto oli haettava muualta. Tämä megaliittinen rakennelma on kuitenkin edelleen suuri mysteeri, sillä arvioitu kivien kokonaismassa on peräti 750 000 tonnia. Jopa 50-tonnisia kivipylväitä on pinottu päällekäin, kuten hirsitaloissa, eikä kenelläkään ole tietoa, miten tämä työ on voitu tehdä. Lohikäärmeen avulla, johan se tuli selväksi…
Toinen basalttilohkare-paikka on Gunung Padang, joka sijaitsee tulivuoren huipulla IndonesiassaJaavan saarella. Alueen käyttötarkoitusta ei tiedetty vuosisatoihin – eikä tiedetä vieläkään, sillä rinne näyttää lähinnä basalttipylväiden kaatopaikalta. Tarkemmissa tutkimuksissa on selvitetty, että rinteellä sijaitsee viisi keinotekoisesti tehtyä terassia ja useita eri aikoina tehtyjä kerroksia, mutta koko paikan ajoitus on herättänyt viime vuosina runsaasti hälyä.
Gunung Padang, Jaava (Arkeonews).
Gunung Padangin rakentamisen on väitetty alkaneen ehkä jo peräti 27 000 vuotta sitten, joten tällöin se olisi tietenkin koko maailman vanhin ihmisen aikaansaama megaliittinen pyramidirakennelma. Tästä kuulemme varmaankin vielä lisää, mutta esim. seuraava tietopaketti kannattaa tsekata, jos on asiasta kiinnostunut:
On kuitenkin hauska nähdä, josko tämän pyramidirakennelman sisältä löytyisi aarteita tai muumioita, sillä tämähän kiukuttaisi vietävästi ihte Herra Vihtahousua. Siinä olisi sitten jäänyt sarvipäältä toinenkin aarre löytämättä… vielä hienompaa tietenkin olisi, jos nuo ajoitukset pitävät paikkansa, sillä tämähän mullistaisi kaikkien surkea-luuseri-metsästäjä-keräilijä– teorian kannattajien maailmankuvan.
Olisihan se nyt perin merkillistä, että samaan aikaan muualla rämmitään marjapöheiköissä muinaisia suurpetoja väistellen, kun toisaalla kaivetaan ja viännetään basalttipölkkyä toisen päälle jollakin merkillisellä tekniikalla, josta ei ole jäänyt mitään jälkiä. Ei se nyt ihan niinkään voi olla, että tällaista edistyksellisyyttä olisi ollut olemassa vain yhdessä paikassa… tosin taas nousee esiin nykyisetkin primitiiviset heimot, jotka elävät edelleen lähes neoliittisessa maailmassa, ärgh.
Nykyaikaan tällaista ”epätahtista” kulttuurien vertailua on vaikea sijoittaa, kun teknologia ylittää itsensä tämän tästä ja kohta varmaankin vain kaksi viikkoa vanha puhelin on jo auttamattoman vanhanaikainen vempele. Palataan suosiolla megaliittiseen rakentamiseen, Akka voi aloittaa latomalla pari pienempää basalttipötköä tiiligrillin muotoon.
Tulevaisuuden tutkijat nimittänevät sitäkin ”tuntemattoman jumalan alttariksi,” kun eivät muutakaan merkitystä sille kuitenkaan keksi. Viereen jääneen metallisen sinappipötkön pää on tietenkin ”amuletti,” joka on ripustettu tuubin reiästä narulla kaulaan. Tikkataulun maahan pudonnut tikka on sitten samaan syssyyn ase, jolla on tehty ihmisuhrauksia jumalien lepyttämiseksi. Yeah; Akan alttari makkaranjumalalle edistää varmastikin kevääntuloa!! Tuumasta toimeen ja basalttipötköjä piällekkäin!
Otsikon koko lainaus: ””Luulet sie saatana, että mie rupian pyöreitä kivilöitä siun polkujeis varrelle asettelemaan?” -Rokka/Väinö Linna: Tuntematon sotilas
”Jo muinaiset roomalaiset”… kuuluu vanha lause, jota ei kuulemma missään tapauksessa saa käyttää missään yhteydessä. Syistä viis, mutta eivät ne roomalaiset nyt NIIN muinaisia olleet, kun verrataan esim. sumerialaiseen kulttuuriin 4000-2000 eaa. Eufrat- ja Tigris -jokien alueella.
Roomalaisten valta-ajan katsotaan kuitenkin alkaneen vasta n. 700-luvulta eaa. kaupungistumisen myötä. (Tämä seikka tuli siis mieleen, kun Akka yritti muistella, oliko Haades kreikkalaisten vai roomalaisten manala…)
Jesus Christ saving the souls of the damned/1300-luvulta.
Noh; mennäänpä itse aiheeseen: onko ennen kristinuskoa historiallisissa kulttuureissa ollut käsitystä helvetin olemassaolosta? Miten eri uskonnoissa aihetta on käsitelty tai kuvattu? Tarkoitus ei ole tutkia asiaa teologiselta kantilta (joka on loppumaton suo), vaan ainoastaan katsahtaa, miten meitä syntisiä on ennen muinoin peloteltu kuolemanjälkeisellä taipaleella.
Onhan se nyt aivan selvää, että helvetti-käsitys on kristinuskossa ollut erinomainen keino pitää kansa ruodussa ja kuosissa tässä maanpäällisessä maailmassa.
ELI: Haades oli totta tosiaan sekä Kreikassa että Roomassa kuolemanjälkeinen tuonpuoleinen. Haades oli Kreikassa myös itse jumalan nimi, joka hallitsi tätä maanalaista valtakuntaa, kun taas Roomassa jumalan nimi oli Pluto.
Monet muistanevat kuulleensa Styks-joesta, jonka yli kuolleen oli päästävä lahjomalla kolikolla manalan lautturi Kharon. Vielä nykyäänkin löydetään luurankoja, joiden suuhun on asetettu kultakolikko. Tämä todistaa ainakin, ettei lautturinpentele ole sitten kuitenkaan kolikkoa ottanut…! Roomalaisten Haades-käsitykseen vaikutti suuresti Homeroksen Odysseia-teos ja sielujen puhdistuminen/uudelleensyntyminen on vaikuttanut mm. kristinuskon kiirastuli-käsitykseen.
Entäpä ne sumerilaiset? Tuonpuoleisella olikin monta nimeä: Kur, Irkalla, Kukku, Arali ja Kigal. Erikoista tähän tuonelaan joutumisessa oli se, ettei ihmisiä mitenkään tuomittu pahoista teoistaan, vaan jumalatar Ereshkigal vain julisti henkilön kuolleeksi. Vainajat saivat tuonelassa juodakseen vain ”kuivaa pölyä,” joten menehtyneille annettiin sukulaisten toimesta usein juomauhreja jopa vuosikausien ajan. Onnettomimpia vainajia olivatkin siis lapsettomat, joiden uskottiin tämän takia jopa muuttuvan kummituksiksi ja piinaavaan vielä elossa olevia sukulaisiaan.
Kelttiläiseen kulttuuriin (n. 700 eaa.-400 jaa.) kuului useita erikielisiä kansoja ja heimoja eri alueilla, mutta yhteistä kaikille oli tuonpuoleisen käsitys. Varsinaista helvettiä ei ollut, vaan tuonpuoleinen (yleisin Annwn/Annwyn tai Tir na nOg) sijaitsi usein joko saarella tai maan alla. Tämä maailma olikin siis vain ”Otherworld,” ei helvetti eikä taivas.
Keski-Amerikkaan sijoittunut mayojen muinaiskulttuuri (n. 7000 eaa.-950 jaa.) kutsui alamaailmaa Xibalbaksi, jota hallitsi 12 jumalaa. Tämä tuonela oli täynnä koettelemuksia, ansoja ja testejä sielupoloiselle, joka epäonnistuessaan joutui pilkattavaksi jumalten eteen. Lukuisten luolaverkostojen uskottiin johtavan tähän alamaailmaan, joten usein näistä luolista löytyy esim. rikottuja tai ehjiä uhriastioita.
Muinaisessa Egyptissä tuonpuoleisen nimi oli Duat ja tätä maailmaa hallitsi jumala Osiris. Jotta vainaja pääsisi punnitsemaan sydämensä, hänen tuli suorittaa testejä ja ohittaa demoneita matkallaan manalan läpi. Perillä jumala Anubis (jep, se koiranpää) vertasi sydämen painoa jumalatar Maatin sulkaan. Mikäli sydän oli painavampi, jumalatar Ammit hotkaisi sielun pois kuljeksimasta. Testin läpäisseet pääsivät Aaru-nimiseen rauhaisaan ”paratiisiin.”
Kaikki tietänevät viikinkien Valhallan (jumala Odinin sali), jonne kaikki soturit havittelivat kunniakkaasti pääsevänsä. Vähemmän tunnettu termi lienee Hel/Helheim eli kuolleiden valtakunta, jonne joutuivat vanhuuteen tai sairauteen kuolleet tai muutoin epäkelvot yksilöt. Tätä maanalaista maailmaa hallitsi jumalatar Hel. Norjalaisessa mytologiassa muunkinlainen kuolemanjälkeinen elämä oli mahdollista; esim. merellä kuolleet noudettiin pois haahuilemasta jumalatar Ran verkkoihin.
Pohjois-Amerikan alkuperäisväestön keskuudessa helvetin käsitettä ei ollut olemassa. Kuolemanjälkeisen elämän uskottiin jatkuvan joko entiseen malliin jo edesmenneiden sukulaisten ja ystävien parissa (esim. Pueblo-intiaanit), tai Cheyenne-intiaanien mukaan Linnunrataa pitkin kuolleiden maailmaan samoihin olosuhteisiin. Minkäänlaista järjetöntä rangaistusta eletystä elämästä ei siis ollut odotettavissa, kuten useimmissa muissakaan kulttuureissa. Australian aboriginaaleilla on tällainen samanlainen ajatus kuolemanjälkeisestä elämästä: rangaistuksia eikä koetuksia ole heidänkään puoleltaan tiedossa!
Suomalaisessa ”pakana”maailmassa siirryttiin kuoleman jälkeen tietenkin Tuonelaan, Manalaan tai Vainajalaan… tai mikä parasta: Manan maille. Kuolleiden täytyi ylittää Tuonenvirta huolimatta siitä, olivatko he eläessään olleet hyviä vai pahoja, ja tätä virtaa vartioi musta joutsen laulaen kuolonsäveleitä. Tähän virtaan joutuu myös Kalevalan Lemminkäinen epäonnistuttuaan surmaamaan tämän joutsenen (tehtävä, joka hänen täytyi läpäistä saadakseen itselleen Pohjolan Louhen tyttären).
Kuulostaa kummasti ihan samanlaisilta tehtäviltä, joita asetettiin muissakin muinaisissa kulttuureissa… hmm!
On kuitenkin päivänselvää, että Elias Lönnrot keräsi matkoillaan Kalevalan ja Kantelettaren perimätietoa vasta 1800-luvun alkupuolella, joten tällöin kristinusko oli jo ehtinyt vaikuttaa useita vuosisatoja näihin suomalaisiin mytologioihin ja niiden suullisena perimätietona kerrottuihin tarinoihin.
Tällaisten uskonnollisten uskomusten alkuperien selvitys on tietenkin hankalaa, mutta MUINAISIIN aikoihin viitatessa voisi mainita, että mm. Homo Naledi-yksilöt (335 000–236 000 eaa.) todistettavasti suorittivat hautausrituaaleja. Samoin on jo pitkään oletettu kukkien siitepölylöytöjen perusteella, että neandertalinihminen hautasi tarkoituksellisesti kuolleensa. Ohessa hieno artikkeli tällaisesta tutkimustoiminnasta Cambridgen yliopistolta:
Näitä löytöjä (kuten myös uusia ihmislajeja) saattaa putkahdella esiin historian hämäristä uusien löytöjen myötä, mutta näiden lajien uskomuksia kuolemanjälkeisestä elämästä emme voi koskaan tietää. Ainakin tiedämme, että neandertalilaiset huolehtivat vammautuneista ja vanhoista jäsenistään huolella. Tämä linkki kertoo myös Shanidar-luolan löydöistä:
Tässä yhteydessä kannattanee lopuksi todeta, että suurin osa maailman ongelmista on seurausta eri uskontojen välisistä ongelmista. Menneessä maailmassa on eletty maan, riistan, sairauksien ja selviytymisen ehdoilla, kunnes on keksitty, että esim. kuu ja aurinko ovatkin jumaluuksia.
Jopa taivaalta putoavat tähdenlennot/meteoriitit/ukkoset ovat olleet enteitä jumalien suuttumisesta, joten jotakin pitäisi tehdä!? Lepyttää suuttuneita jumalia veriuhreilla, tuhansilla suoruumiilla, lasten kasvatuksella pelkästään uhrimenoja varten jne. Akka ei ollenkaan vähättele myöskään eläinuhrien asemaa tässä yhteydessä.
Ehkäpä se selviytymisen helvetti on muinaisille ihmisille ollut jo se maanpäällinen helvetti, joten alkuperäiskansoille(kaan) se termi ei ole ollut tarpeellinen. Sellaisella periaatteella ollaan menty, että ”Jotta vittuakos sitten; tästä etiäpäin kualemahan: parempoo o kuitennii luvassa!”
Akka tykkää tästä ajatuksesta. Pitäkää helvettinne, uskontonne ja tunkkinne, ne ovat moderneja keksintöjä.
Jo vuosikausia meitä suomalaisia on peloteltu jos jonkinlaisella uhalla: korona, sähkökatkot, talouden romahtaminen, sotatilanteet, lakot, itärajan jatkuvasti muuttuva tilanne ja kansalaisten oma varautuminen mm. kotivaralla. Tähän listaan voi lisätä jo n. vuoden ajan uutisoitu merivirtojen hidastuminen tai peräti pysähtyminen. Tämän on ennustettu tapahtuvaksi jo vuonna 2025, mutta tutkimus on edelleen kiistanalainen.
Muistaako kukaan, mitä muuta meille on kerrottu vuodesta 2025? ”Notta hankkiutukaaelämänne kuntoon, ruojat, tai muuten ei hyvä heilu.” Tähän kaikki pitkäaikaissairaat ja liikuntarajoitteiset voisivat sanoa muutaman sanasen… Ehkäpä meidän uusi presidenttimme voisi näyttää mallia, kuinka meistä kaikista tulee triathlonin Euroopanmestareita vuoteen 2025 mennessä (Stubb voitti kultaa EM-kisoissa v. 2022).
Kotivaraa taasen on öyhötetty jo vuosikausia, josta Akka onkin jo aiemmin kirjoittanut (salamavauhtia survivalistiksi). On se nyt kumma, ettei meidän tyhmien suomalaisten päähän mene edes useamman vuoden aikana, että siellä kaapissa pitää olla mm. muutamaksi päiväksi sapuskaa koko perheelle ja lemmikeille. Vielä parempi, jos naapurin mummollekin löytyy ylimääräistä nisua jaettavaksi asti. Kuinkas kävikään, kun kaupat olivat äskettäin lakossayhden päivän ajan? VASTAUS: ihmiset hamstrasivat YHDEN PÄIVÄN TAKIA elintarvikkeita ja härpäkkeitä etukäteen hermeettiset määrät, vaikka lakkopäivänä kaupat olivat auki lähes normaalein aukioloajoin.
Itärajan takaa uutisoidaan päivittäin joka ikinen ininä ja lausahdus, jota siellä suinkin viitsitään suusta päästää. Akan raja menee uutisoinnin suhteen siinä, kun iltapäivälehden uutiset mainitsevat jonkun pässinpään sanoneen, että ydinaseet tulee kääntää kohti Suomea. Akka ei edes viitsi googlata, kuka tämä henkilö oli, koska sillä ei ole mitään väliä. Akka ei nimittäin muista yhtäkään mainitsemisen arvoista nimeä idän suunnalta. Iltapäivälehdet voisivat antaa jokaisen torpan ja töllin Akan ja Ukon ryystää iltapäiväkaffeensa joskus rauhassa.
Cottage in the Forest/ Hubert Robert/1796-97.
Katastrofien uutisointi on siis riistäytynyt käsistä viime vuosina, eikä ole ihmekään, että kansalaisten ahdistus maailmantilanteen suhteen kasvaa ja syvenee. Valitettavasti me joudumme joka päivä elämään valtavan tieto- ja uutismäärän keskellä, ellemme sulje kännyköitämme ja läppäreitämme ihan tarkoituksella. Tällaisessakin tapauksessa mieleen hiipii tietenkin ensimmäiseksi ajatus: ”Mitä, jos juuri nyt onkin tapahtunut jotakin, josta pitäisi heti tietää? Apua, ja mulla on puhelin kiinni!”
Toista se oli, kuulkaas, ennen wanhaan. Jo vuonna 59 jaa. Roomassa tiedotettiin mm. oikeudenkäyntien tuloksia virallisissa tiedotteissa; Acta Diurna eli päivittäiset tiedotteet alkoi myöhemmin listata myös tulevia tapahtumia, avioliittoja sekä syntymiä ja kuolemia (kuten nykypäivänkin sanomalehdet). Luonnollisesti näitä tiedotteita kopioitiin kirjurien toimesta käsin jaettavaksi eri puolille Rooman valtakuntaa.
(ancientpages)
Varsinaisena ensimmäisenä painettuna sanomalehtenä pidetään kuitenkin Strasbourgissa, Ranskassa v. 1605 julkaistua ”Relation aller Fürnemmen und gedenckwürdigen Historien” -painatusta, jonka julkaisija Johann Carolus oli tullut aiemmin tunnetuksi jakamalla käsinkirjoitettuja uutiskirjeitä. Sanomalehden nimeksi lyhennettiin myöhemmin ”Relation.” Ymmärrettävistä syistä.
Suomen vanhin sanomalehti ”Tidningar Utgifne Af et Sällskap i Åbo” ilmestyi v. 1771, ensimmäinen suomenkielinen sanomalehti ”Suomenkieliset Tieto-Sanomat” alkoi puolestaan ilmestyä kahdesti kuussa v. 1776. Aikaisin on siis täällä korpien keskelläkin saatu tietää maailman menosta!
(Kansalliskirjasto)
Entäpä ne katastrofiuutiset? Esimerkkeinä voisi mainita mm. maailman ensimmäiseksi liikenneonnettomuudeksi mainittu kuolemantapaus vuodelta 1869 Irlannissa. Tuolloin muuan Mary Ward putosi höyrykäyttöisestä ajoneuvosta kohtalokkain seurauksin: hän jäi raskaan kulkupelin pyörien alle ja menehtyi välittömästi. Tapahtumasta uutisoitiin useassakin eri sanomalehdessä:
Halifaxin räjähdys 6. 12. 1917 (mikä yhteensattuma Suomen osalta!) oli maailmanlaajuinen uutinen aikanaan. Tuolloin Kanadan Halifaxin satamassa kaksi laivaa (ranskalainen SS MontBlanc ja norjalainen Imo) törmäsivät, jolloin Mont Blancin sotaan tarkoitettu 2925-tonninen räjähdelasti syttyi tuleen – ja räjähti. Onnettomuudessa kuoli n. 2000 ihmistä, haavoittui 9000 ja n. 12 000 rakennusta koki suuria vaurioita paineaallon ja tsunamin vaikutuksesta.
(theelginmilitarymuseum)
(canadianredcross)
Viiltäjä-Jackin murhistaLontoon Whitechapelissa uutisoitiin tietenkin laajalti v. 1888. Tuohon aikaan sanomalehdissä käytettiin kuvituksena piirroksia, vaikka esim. uhreista on olemassa poliisien ottamia valokuvia. Maailman ensimmäinen valokuvahan otettiin jo v. 1826 Ranskassa (esittäen maalaismaisemaa) ja tämän kuvan valotusaika oli peräti 8 tuntia. Aiheesta kiinnostuneille mm. seuraavalla sivustolla on lukuisia esimerkkejä Viiltäjä-Jackin uhrien uutisoinnista lehdistössä:
(Juuh, Akkahan ei ole ollenkaan kahlannut tätä läpi…)
(wikimediacommons)
Titanicin uppoaminen on tietenkin yksi tunnetuimmista katastrofeista viime vuosisadalta. Useimmat muistanevat nähneensä seuraavan kuvan:
16.4.1912 White Star Linen (Titanicin varustamo) toimiston edessä Evening News -sanomalehtiä myy 16-vuotias Ned Parfett. Hänen elämänsä päättyi traagisesti jo 22-vuotiaana ensimmäisen maailmansodan melskeissä vain kaksi viikkoa ennen sodan päättymistä. Mikä järjettömintä, Ned sai surmansa hakiessaan vaatteitaan juuri ennen kotiinlähtöään: juuri tuolloin huoltorakennukseen osui ammus ja Ned oli yksi räjähdyksen kuolonuhreista. Hänet on haudattu RanskaanVerchainin brittiläiselle hautausmaalle.
Ned Parfett (1896-1918).
Huolimatta lennättimien yleistymisestä -myös laivaliikenteessä- useat sanomalehdet tarjoilivat onnettomuudesta ensin harhaanjohtaviatietoja. Kun Titanic upposi 15. 4. 1912, ensimmäisenä paikalle pääsi Cunard Linen RMS Carpathia -alus. Carpathialta kesti kolme päivää kuljettaa 706 pelastunutta matkustajaa New Yorkiin, joten vasta tuolloin turman laajuus alkoi selvitä maailmanlaajuisesti.
Muun muassa The Vancouver Daily World uutisoi jo uppoamispäivänä 15.4. 1912 lennätintietojen perusteella, että kaikki matkustajat on saatu pelastettua (otsikolla: NoLives Lost). Samana päivänä myös The Washington Times väitti otsikossaan, että Titanicin vesitiiviit osastot ovat pitäneet laivan pinnalla ja sitä oltaisiin hinaamassa paraikaa rannikolle.
(sciencephotolibrary)
Myös The London Daily Mail -sanomalehti uutisoi vielä 16.4. (Nedin kuvanottopäivänä) Titanicin turmasta, että kaikki matkustajat on saatu pelastettua. Hmm, fake news -termiä ei oltu tuolloin edes vielä lanseerattu… mutta nähtävästi jo tuolloin päti sanonta, ettei kannata uskoa kaikkea lukemaansa. Titanicin mukana aaltoihin vaipui peräti 1517 ihmistä. Ja tiettävästi yhdeksän koiraa, kolme pelastui…
Täältä koto-Suomesta katsottuna on vaikeaa nimetä yksittäinen suuri katastrofi historian hämäristä, joka olisi saavuttanut maailmanlaajuisen uutisoinnin. Lapuan patruunatehtaanräjähdys vuonna 1976 uutisoitiin pienenä tekstiosiona mm. The New York Timesissa, mutta näkyvyyttä Suomi on oikeastaan saanut vasta eri lajien urheilutulosten myötä lähihistoriassa. Nykyään poliittinen tilanne on toki nostanut Suomea uutisotsikoihin ihan jo sijaintinsa ja Natoon liittymisen takia.
(thewallstreetjournal)
Mitäpä me suomalaiset sitten teemmekään kaiken tämän maailman kaaoksen keskellä? Noh, näköjään ainakin lähetämme seuraaviin pelleviisupippaloihin housuttoman äijän, joka lopulta saa jalkaansa ihastuttavat, kipinöitä leimuavat farkkushortsit.
Tähän on sitten tultu, poijjaat: mitä hullummaksi kaikki menee, sitä hullummaksi me näköjään haluamme leimautua maailmalla. Eipä siinä mitään; vilpittömästi onnea, menestystä ja eritoten huumoria kevään kisailuihin Akan puolelta. Lekkeriksi tässä pitää kaikki vetääkin, eihän tätä muuten kestä erkkikään (nimi muutettu yksityisyyden suojelemiseksi).
Go, Suomi, go! Ensi kesänä meidän kaikkien pyykkinaruilla liehuu taskupusseja tursuavat minishortsit (toivottavasti niihin saa hommattua tuollaiset kipinähärpäkkeet mukaan)!
Viimeistään tämän videon myötä torppien ja töllien kahveet menevät väärään kurkkuun. Tai sitten papparaiset intoutuvat lehmien tavoin kirmaamaan kevätlaitumilla tämän esityksen innoittamina… ihka omat taskupussit tuulessa lepattaen. Ah, sitä näkyä odotellessa…NOT!
Akka listasi tähän kaikenlaisia mieleen tulevia sanontoja ja sananlaskuja, joita ainakin me ei-milleniaalit olemme tottuneet kuulemaan koko ikämme. Näille ikäryhmille on olemassa myös termit X-, Y- ja Z-sukupolvi, mutta Akkaa ei niinkään kiinnosta lokeroida ihmisiä mihinkään laatikoihin. Pitäkää tunkkinne ja lokeronne; mennäänpä itse asiaan.
Albert Edelfelt/Study for the boys/1850-1910.
Tarkoitus ei ole täysin selittää näitä sanontoja, vaan tarkastella hupaisasti näitä lentäviä lausahduksia. Ainoa poikkeus olkoon se perhanan pyy pivossa; pivo tarkoittaa siis KOURAA. Eli parempi yksi tirpunen saaliina, kuin kaikki tirpuset vapaana.
Hätä keinon keksii. (Suomussalmi) Tämän todisti typeryydellään tuhopoltosta ja vandalismista epäilty mieshenkilö, joka hermostui hänestä levitetyn pidätysmääräyksen valokuvaan. Mikäpä avuksi? Herra rosmo otti itsestään selfien, lähetti sen poliisille ja vaati vaihtamaan kuvan, koska tässä omassa selfiessään hän näytti mielestään paremmalta. Mies pidätettiin myöhemmin Floridassa.
Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. (Kalevalan runoudesta) Kaliforniassa 10 kuukauden ikäinen saksanpaimenkoira Luna ei kapsahtanut katajaan, mutta jäi jumiin 7,5 metrin korkeuteen mäntyyn. Omistajat huolestuivat koiran kadottua pihalta leikkiensä jälkeen, mutta etsinnöistä huolimatta tämä n. 30-kiloinen koira löydettiin vasta katoamisestaan seuraavana päivänä. Kukaan ei oleta, että koira kiipeää puuhun tuohon korkeuteen, joten…
Jos ei sauna ja viina ja terva auta, niin sitten perii hauta. (Lahti) Tästä sanonnasta joillekin tulee varmaan mieleen saunomisen MM-kilpailuissa menehtynyt Vladimir Ladyzhenskiy vuodelta 2010. Samassa yhteydessä suomalainen Timo Kaukonen joutui sairaalaan, sillä saunan lämpötila nousi peräti 110 asteeseen. Tällä sanonnalla tarkoitetaan kuitenkin muinaisten meikäläisten parannuskeinoja tautiin kuin tautiin, sillä nämä olivat ne yleisimmät hoitokeinot.
Kasvaa se mies räkänokastakin, vaan ei tyhjännaurajasta. (Kalevalan runoudesta) Kyllä, nauruun kuoleminen on mahdollista ja siitä on historiassa todistettuja tapauksia. Eräs hauskoista, todistamattomista legendoista kuitenkin kertoo, että kreikkalainen filosofi Khrysippos (279-206 eaa.) olisi kuollut liikaan nauruun nähdessään aasin syövän viikunoita ja komennettuaan palvelijansa antamaan aasille palanpainikkeeksi peräti viiniäkin!
Khrysippos.
Kukas kissan hännän nostaa, jos ei se itte? (Mäntsälä) Tämä pätee jokaiseen kissaan. Kissa määrää itse, mitä tekee ja sitä me kissoja palvovat palvelijat kunnioitamme. ”Hänen kuninkaallisen majesteettinsa palveluksessa” lukee Akan jääkaappimagneetissa, jossa kissan päässä on kruunu. Meow.
Kissa 1920-luvulta. Selkeästi haluaa olla hattu päässä.
Niin messä vastaa ku sinne huuvetaan. (Säkkijärvi) San Diegossa, Kaliforniassa teinit löysivät kateissa olevan miehen tämän huutojen perusteella – ei kuitenkaan metsästä, vaan rannikolla sijaitsevasta kallionhalkeamasta. Halkeama oli vain n. 50 cm leveä ja mies oli löytyessään alaston ja kylmettynyt. Miestä ei kuitenkaan saatu kapeasta kallionkolosta heti ulos, vaan häntä hoidettiin peräti 20 tuntia samalla, kun kallionlohkareita yritettiin räjäyttää pienpanoksilla hänen ympäriltään. Miehen oman arvion mukaan hän oli ollut lohkeamassa kolme vuorokautta ja hän toipui tapauksen jälkeen sairaalassa.
(LA Times)
Aika haavat parantaa. (Iitti) Maailman pisimpään kestänyt leikkausoperaatio kesti v. 2001 peräti 103 tuntia. Kyseessä olivat päistään yhteenliittyneet 11 kuukauden ikäiset Ganga ja Jamuna Shrestha, joiden aivojen erottamisleikkausta oli harjoiteltu etukäteen 3D-kuvauksen ja -mallinnuksen avulla. Leikkauksessa kävi kuitenkin ilmi, että operaatio olikin odotettua vaikeampi – tyttöjen aivot olivat limittyneet yhteen niin, että loppupeleissä suonia irroitettiin yksitellen, aivoja ja kalloja rakennettiin uudestaan kalloluun palasista ja Gore-Tex-kuiduista. Ihme kyllä, molemmat tytöt selvisivät koettelemuksesta, mutta kaksosista Ganga kuoli seitsemän vuotta myöhemmin aivokalvontulehdukseen. R.I.P.
Ei kukko käskien laula. (Jyväskylä) Kukkojen tapa laulaa aamutuimaan juontuu niiden sisäisestä kellosta, todetaan tutkimuksissa. Vaikka kukot laitettiin kahdeksi viikoksi pimennettyyn tilaan, niiden sisäinen kello ei siitä muuttunut – ja ylipäätään kukot ilmaisevat äänellään mm. reviiriyttä ja johtajuutta.
Ei nimi miestä pahena, jos ei mies nimiihhän. (Rovaniemi) Deano Wilson, viiden lapsen perheenisä muutti nimensä korona-aikana Fire Exitiksi. Tämä toimenpide maksoi hänelle peräti 17 dollaria.Oiva perheenisä!
Luonto se on, joka tikanpojan puuhun vetää. (Pudasjärvi)
Luonto se on, joka tikanpojan puuhun vetää. Aunukselaisia alakoululaisia kevätauringossa koulun lähettyvillä. Kersantti Aunio kuvaajana v. 1944/Finna.
Yks tykkää tyttärestä, toinen äireestä, mutta Rasputiini tykkäs molemmista. (Isokyrö) Tämä ”yks tykkää tyttärestä ja toinen äidistä” on Akalle tuttu. Rasputiinista ei tässä yhteydessä ole mitään havaintoa kuitenkaan; naistenmieshän tuo lienee ollut.
Tähän pitää laittaa muutama muistutus sarkasmin alalta:
Missä on akka vallan päällä, siellä on mies mieltä vailla. (Nastola) Ei akalla kirkkoon ajeta. (Savoranta) Paistappas akka toenennii silakka, kun on joulu. (Kuopio) Jolla on monta morsianta, se jää akattomaksi. (Pelkosenniemi)
Akka vastaa tähän:
Kun kerran on yksi sormi paskassa, niin menkhön koko käsi. (Pelkosenniemi)
Huom! Aihe on niin karu, ettei sitä voi suositella raskaana oleville tai sellaista suunnitteleville.
Jo vuonna 1908 Egyptistä löydettiin nuoreksi naiseksi osoittautunut muumio, joka haudattiin kankaisiin käärittynä ja runsaalla suolalla peitettynä vuosien 404-343 eaa. välillä. Erikoista tässä 14-17 -vuotiaassa neitokaisessa oli se, että tytön jalkojen välissä näkyi sikiö, joka oli päästään jumittunut synnytyskanavaan. Jo tuolloin oli siis ilmeistä, että sekä äiti että lapsi menehtyivät synnytykseen.
(LiveScience/Margolis/Hunt 2023)
Sittemmin tämän nuoren äidin pää on joutunut kateisiin, mutta viime joulukuussa CT-kuvaukset paljastivat jotakin yllättävää: tytön rintaontelosta löytyi toinen sikiö. On epäilty, että tytön sisäelinten hajoamisen myötä tämä kaksoslapsi on siirtynyt kehossa ylemmäs eikä toista sikiötä ole havaittu edes hautaamisen yhteydessä: tuohon aikaan menehtyneiden sisäelimiä ei nimittäin poistettu, kuten myöhemmällä ajalla tehtiin.
(Arkeonews)
Tästä kammottavasta tapahtumasta monelle nousee tietenkin esiin ensimmäisenä synnyttäjän ikä, mutta tämän ikäiset tytöt/naiset olivatkin usein ensisynnyttäjiä jo (nykyisinmääritellyssä) teini-iässä. Ihmisen elinajanodote oli tuolloin kuitenkin n. 30-40 vuotta tavallisen kansan keskuudessa. Tällainen varhainen perheenperustamisajankohta jatkui kuitenkin vielä vuosisatojakin eteenpäin, sillä vasta nykyaikana lääketieteen, hygienian ja paremman ruokavalion takia elinajanodote huitelee jo 80-90 vuodessa.
Joka tapauksessa tämä synnyttäjä on harvinainen tapaus pelkästään jo siksi, että synnytykseen kuolleita naisia on löydetty hyvin niukasti; vain n. muutaman kymmenen tutkitun naisen on varmistettu kuolleen kesken synnytyksen. Toisin voisi kyllä luulla: onhan se nyt päivänselvää, että jokaisessa synnytyksessä oli suuri uhka menehtyä ilman nykyaikaista hygieniaa ja hoitotiedettä. Kaksosraskaus ylipäätään on tietenkin vieläkin harvinaisempaa arkeologiassa, sillä nykyäänkin kaksosraskauden mahdollisuus on vain n. 1,3 %. Näiden kaikkien löytöjen vähäisyyttä selittää se, ettei jäänteistä useinkaan pystytä päättelemään, että kyseessä on nimenomaan kuolemaan johtanut, jostakin syystä epäonnistunut synnytys.
(National Museum of Denmark)
Muinaisessa Egyptissä kuitenkin tunnettiin ja tiedettiin synnytyksen vaarat, sillä haudoista on löydetty papyrusrullia, joissa jumalilta pyydetään suojelusta sekä mm. synnytysten onnistumiseen että kaksosraskausten estämiseen. Tällaisia suojelusloitsuja käytettiin amulettien tapaan henkilön eläessä.
Eräs tällainen suojeluspapyrus-amuletti on löydetty Taibakhori-nimisen naisen haudasta n. vuosilta 945-715 eaa. Tässä tekstissä jumalatar Nekhbet lupaa suojella Taibakhoria tämän eläessä lähestulkoon miltä tahansa taivaan ja maan välillä, varsinkin kaikelta syyrialaiseltataikuudelta. Eritoten huojentavaa on tietää, että jumalatar lupaa huolehtia suojattinsa kaikista kymmenestä varpaasta niin, että ne pysyvät terveinä:
Vanhin, tunnettu kaksoshautaus sijoittuu kuitenkin jo 31 000 vuoden taakse Krems-Wachtbergiin, Itävaltaan. Paikalta on löydetty mammutinluun alle haudatut pojat, joista toinen oli kuollut heti synnytyksen jälkeen. Toinen pojista eli vain n. 6 viikkoa, jonka jälkeen hauta oli avattu uudestaan. Tämä menehtynyt lapsi oli asetettu veljensä vierelle ja peitetty punaokralla, joten ilmiselvästi omaisille oli tärkeää asettaa veljekset yhteiseen hautaan viimeiselle matkalleen.
(ArchaeologyMagazine)
Vanhin löytö synnytyksessä kuolleesta äidistä ja kaksosista on löytynyt 7700 vuoden takaa Irkutskista, Etelä-Siperiasta. Aluksi tämän 20-25-vuotiaan äidin luultiin synnyttäneen yhden lapsen, mutta myöhemmissä tutkimuksissa havaittiin, että ensimmäinen vauva oli jumittunut jalat edellä synnytyskanavaan toisen jäädessä kohtuun. Tällainen äärimmäisen harvinainen esimerkki todistaa kyseessä olleen nimenomaan synnytyksen aikainenkaksoskuolema, sillä esim. monissa eri kulttuureissa on noudatettu erilaisia hautaamistapoja eri aikoina.
Joskus synnytyksessä kuollut lapsi/lapset on asetettu äitinsä rintakehän päälle, joskus lapsi/lapset ja äiti on haudattu erikseen ja joskus edes pareittain haudatuista lapsista ei voida saada dna-testeilläkään varmuutta siitä, että kyseessä ovat sisarukset. Monesti testit osoittavat, että kyseessä voi olla esim. serkukset, mutta sen tarkemmasta sukulaisuudesta ei saada varmuutta.
Irkutsk (CBS News).
Järkyttävintä näissä äiti-lapsi -hautauksissa on kuitenkin se, että tunnetaan useita tapauksia äidin kuoleman jälkeen tapahtuneesta syntymästä; mm. vuonna 1896 julkaistu kirja Anomalies and Curiosities of Medicine mainitsee useita tällaisia tapauksia. Tällaisessa syntymässä lapsi syntyy spontaanisti äidin kuolemanjälkeisistä kehonmuutoksista johtuen. Aivan kerta kaikkiaan hirvittävää. Ei suositella heikkohermoisille:
Eräs raskaana ollut/synnytykseen kuollut nuorehkoksi arvioitu nainen täytynee myös mainita siksi, että tapaus on hieman erikoinen: noin v. 969 eaa. Egyptissä kuoli korkea-arvoinen nainen nimeltään Neskhon. Kuten ylhäisön tapaan kuului, tämä nainen avioitui setänsä ylipappiPinedjem II:n kanssa ja synnytti nuorehkosta iästään huolimatta neljä lasta ennen kuolemaansa.
Neskhon (EgyptMuseum).
Erikoista tapauksessa on se, että Neskhonin mukana oli haudattu tällainen aiemmin mainittu suojeluspapyrus, jossa jumala Amonilta rukoiltiin suojelusta. Tässä tapauksessa suojelusta tarvittiin kuitenkin sitä vastaan, ettei Neskhonin henki aiheuttaisi harmia entiselle aviomiehelleen Pinedjem II:lle.
Ehkäpä tämä papurys asetettiin hautaan siksi, että tämä Pinedjem meni sitten hautaamaan vaimonsa arkkuun, joka oli tarkoitettu hänen omallesisarelleen eli ensimmäiselle vaimolleenIsetemkheb D:lle. Aargh, mikä temppu! Naisen raskausaikaa/synnytystä ei siis ole mitenkään huomioitu suojeluksella tämän eläessä ja kuinkas sitten kävikään; papinpentelettä kiinnosti vain, ettei naisen haamu aiheuta hänelle itselleen mitään vahinkoa. Akalla nousee höyry korvista tämän oman tilanteentulkintansa myötä (joka voi tietenkin olla täysin päin honkia)…!
Pinedjem II.
Neskhonin kääreistä oli kuitenkin myöhemmässä vaiheessa anastettu haudanryöstäjien toimesta skarabee-amuletti, mutta esim. joitakin perusastioita ja kanooppiastioita oli jätetty jäljelle (sisäelinten säilytysastia). Ei siis ole oletettavaa, että kiireiset ryövärit olisivat anastaneet jotakin heille merkityksetöntä suojeluspapyrusta Neskhon-vainajalta, kun Pinedjeminkin asettama suojeluspapyrus oli hautaan jätetty.
Akka langettaakin nyt kirouksen tämän ääliöäijän päälle post mortem: ”Olkoon nimesi kirottu ikuisesti ja aina! Syököön skorpioni kaikki kymmenen, tervettä varvastasi ja langetkoon päällesi kaikkien syyrialaisten maagikkojen pahimmat manaukset! Pthyi!”
Kuvan kirjoitus ei liity tapaukseen.
Voi voi, R.I.P kaikille näille(kin) muinoin hirvittävällä tavalla kärsineille ja kuolleille naisparoille. Pinedjemille vielä kerran PTHYI!
”Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva”. Näin sanoo Herra Isoherra Eevalle kuuluisassa teoksessa Raamattu (1. Mooseksen kirja 3).
NIINPÄ NIIN! AARGH! Akalla alkaa nousta höyryä korvista uudestaan. Ja uudestaan. Ja uud… Got the point???PTHYI!
Keskellä Nevadan osavaltion erämaalakeuksia ja vuorenhuippuja sijaitsee Lovelock Cave, johon liittyy pohjoisen Paiute-intiaaniheimon legenda punahiuksisista jättiläisistä. Tarina kertoo, että muinaisina aikoina tähän luolaan ajettiin sumppuun ”Si-Te-Cah” -heimon viimeiset jättiläiset, koska nämä jätit olivat suuren kokonsa lisäksi myös kannibaaleja.
Kyllästyttyään tämän heimon luomaan jatkuvaan uhkaan muut paikalliset asukkaat yhdistivät siis rintamansa, ajoivat jättiläiset luolaan (n. 46 x 11 m) ja sytyttivät luolan suulle oksia ja risuja palamaan. Luolaan paenneet jätit kuolivat joko tuskissaan palaen tai savuun tukehtuen; tosin muutaman naispuolisen heimon jäsenen kerrotaan päässeen pakoon tästä tulipätsistä.
A Paiute drawing his bow and arrow; two others in festive costume (v. 1872/the National Archives and Records Administration).
Vielä nykyäänkin luolan katossa on nähtävissä merkkejä suuresta palosta ja luolassa on tehty kaivauksia jo 1800-luvun puolella. Ei tosin arkeologisia kaivauksia, vaan luolasta kaivettiin tonnitolkulla guanoa, jota käytettiin mm. lannoitteena ja silloisen ruudin valmistuksessa. Jep, guano on siis lepakoiden scheissea, ja varsinkin rannikkoalueilla merilintujen kakkaa.
Vuonna 1886 kaivosinsinööri John T. Reid johdatettiin paikalle ja hän tekikin luolassa huomattavia löytöjä. Näihin löytöihin viitataan nykyisin termillä ”Reidin kokoelma.” Ukkeli ei siis kuitenkaan suorittanut kaivauksia järjestelmällisesti nykyarkeologian tapaan, mutta tuohon aikaan se ei ollut mitenkään tavatonta. Hän oli paikalla insinöörinä ja amatööriantropologina, ei suinkaan arkeologian edelläkävijänä.
Esineistöä.
Joka tapauksessa tämä arvon herra Reid löysi luolasta esinelöytöjen lisäksi useiden kymmenien yksilöiden luiden jäänteitä ja kokonaisia luurankoja, joiden perusteella hän arveli tosiaankin löytäneensä legendoissa mainitun jättiläisrodun. Käyttäen omaa reisiluutaan pituusvertailussa hän laskeskeli, että kyseisten yksilöiden pituus oli täytynyt olla peräti 230-290 cm:n välillä. Mutta… mm. seuraavassa linkissä Reidin on arveltu jättäneen huomioimatta esim. sellaisen seikan, että reisiluun yläpään palloniveltä ei tule huomioida pituuden arviointimittauksessa, joten tämä lienee vaikuttanut hänen arvioihinsa:
Tässä koosteessa aihetta käsitellään n. 10 sivun verran ja taulukot osoittavat, etteivät Reidin kokoelman luiden pituudet poikkea juurikaan alueen muista hautalöydöistä: pituudet olivat miesyksilöiden kohdalla n. 160-180 cm:n välillä. Reid kuitenkin uskoi teoriaansa löytämästään jättiläisrodusta jo senkin takia, että osissa kalloista oli jäljellä pehmytkudosta ja punaisenruskeita hiuksia. Kyseisessä linkissä mainitaan myös tästä: useat muinaiset kulttuurit käyttivät jo eläessään ja/tai hautauksissa väriaineena punaokraa, joka myös tehokkaasti muuttaa mustien hiusten värin punaruskeaksi ajan kuluessa.
Yksi houkutuslinnuista (1900-luvun alun kuva).
Vuosina 1912 ja 1924 luolassa suoritettiin vihdoin arkeologisia kaivauksia, sillä vuonna 1911 guanonkaivajat olivat tehokkaasti rellestäneet luolassa kaivaen noin 250 tonnia sitä ihteään käytettäväksi teollisuuden tarkoituksiin. L. L. Loud Kalifornian yliopistosta ja myöhemmin mukaan liittynyt M. R. Harrington löysivät luolasta muumioiden ja luiden lisäksi mm. kalaverkkoja, sandaaleita, nuolen- ja keihäänkärkiä, koreja ja taidokkaasti höyhenistä ja meriheinästä tehtyjä ja maalattuja houkutuslintuja. Mm. seuraava sanomalehtiartikkeli vuodelta 1929 kertoo löydöistä tarkemmin:
Sanomalehtiartikkeli mainitsee, että mm. eläintennahoista huolellisesti ommellut viltit ja luusta kaiverretut metsästyspillit osoittavat, ettei tämä heimo voinut olla se alkeellinen, kannibalistinen heimo, josta legendoissa puhutaan. Aiemman linkin materiaalissa mainitaan myös, että löytöihin kuului kalaverkkoon haudattu lapsi, jonka mukaan oli laitettu taidokkaasti tehty helistin. (Kalaverkkojen löytyminen johtuu ylipäätään siitä, että alueella on ollut useitakin pienempiä järviä, jotka sittemmin ovat kokonaan kuivuneet.)
Sisäänkäynti.
Koska ja kuinka kauan luolaa onkaan sitten käytetty?Onko näissä punatukkajätti-legendoissa mitään perää? Berkeleyn yliopiston kirjaston materiaali kertoo, että luolaa olisi käytetty jo niinkin varhain, kuin 2740 eaa. aina 1800-luvun puolelle asti. Varmimmat ajoitukset luumateriaaleista sijoittuvat vuosille 1450 ja 1420 eaa. Luolaa on siis kuitenkin todistettavasti käytetty jo useita vuosituhansia. Guanokerrostumien varhaisimmat ajoitukset ovat vuosituhannelta 5000 eaa., joten lepakoita luolassa on ollut jo kauan ennen ihmislajia. Ilmankos sitä pa*kaa riitti tonnitolkulla lapioitavaksi asti!
Paiute-perhe v. 1906 (Library of Congress).
Noin vuonna 500 jaa. ilmeisesti maanjäristyksen seurauksena luolassa romahti useita suuria kivenlohkareita, joka lienee rajoittanut myöhempää toimintaa. Onkin siis mahdollista, että legenda jättiläisistä on peräti voinut periytyä sukupolvelta toiselle jo ennen tätä aikaa.
arf010-002.pdf (berkeley.edu) Yliopiston kirjaston materiaalia, jonka lopussa on mm. graafisia kuvia alueen/luolan rakenteesta sekä vanhoja valokuvia kaivauksista (pdf).
Eli onko legendoissa sitten mitään perää…? Mene ja tiedä; kaikki on toki mahdollista. Tällaisen luolan historialliset todisteet ajoituksineen ovat mielenkiintoisia: ainakin tuo kalaverkkoon haudattu lapsi helistimineen kertoo siitä, että luolaa on ainakin jossakin vaiheessa käytetty huolelliseen hautaustarkoitukseen. Onhan se ihan mahdollista, että luolan käyttötarkoitus on eri vuosisatoina vaihdellut suurestikin ja kenties joku jättiläiskannibaaliheimo luolaan on sumputettukin.
M. R. Harringtonin löytämä Moapa Paiute-kulttuurin punottu kori v. 1925 (National Museum of the American Indian).
Tällaisessa tilanteessa Akka näkee sielunsa silmin kuvaelman, jossa moiset lajitovereitasyövät penteleet (legendoissa mainittu noin 20-30 jättiläisheimon viimeistä yksilöä) on tosiaankin ajettu luolaan ja palavien oksien ja pensaiden avulla tukahdutettu kuoliaaksi. Mitäpä sitten tämän jälkeen tapahtuisi? Akan kuvaelmassa on tietenkinlisätty pökköäpesään, notta ne pahikset varmastikin kärventyisivät ainakin muutamien päivien ajan. Lopuksi olisi oksien rippeet raivattu luolan suulta ja kaikki mahdolliset jäänteet olisi raahattu kuivalle aavikolle korppikotkien ja muiden lentävien öttiäisten mässäiltäväksi, kunnes jäljellä ei olisi enää ollut jänteen ripettäkään.
Klassinen koukkunokka.
”Menit sitten syömään mun mummon, pärkkeles! Siitäs sait!” olisi joku voinut tässä kohtaa todeta kiukuspäissään. Kuka näitä ilkeitä kannibaaleja olisi luolaankaan jättänyt tai niille hautoja kaivanut, jos luolaa aiottiin kuitenkin vielä heidän jälkeensäkin käyttää johonkin tarkoitukseen?
Luolassa on kuitenkin käyty vielä niinkin myöhään, kuin n. 1830-luvun aikana (tuolta ajalta on löydetty ase ja ihmisen scheissea), joten tällainen sumputustapahtuma (kenties peräti) vuosituhansien takaa olisi jo kauan aikaa sitten unohtunut suulliseksi perimätiedoksi ja täten legendaariseksi tarinaksi. Mikäpä ettei! Karttaa katsoessa alueella ei ole kerta kaikkiaan yhtikäs mitään, joten luolan olemassaolo ja sijainti on voinut olla hyvinkin tärkeä muinaisille metsästäjille vaikka miten pitkään. Luolasta on saatu suojaa metsästysretkillä, siellä on voitu korjata verkkoja ja metsästyskeihäitä, varastoida ruokaa ja nähtävästi myös saattaa omaisia haudan lepoon aikojen kuluessa.
Eräs teoria on sekin, että luolasta olisi tosiaankin löytynyt näitä peräti jopa kolmemetristen yksilöiden luurankoja, mutta Smithsonian-instituutti olisi tietenkin tapojensa mukaisesti jemmannut kaikki todisteet perushistoriasta poikkeavista löydöistä.
Tällaisten perimätietona kerrottujen tarinoiden alkuperä kiehtoo aina mieltä, mutta luulöytöjen perusteella Lovelockin jättiläisistä ei kuitenkaan toistaiseksi ole todisteita. Kuten ei ole todisteita sellaisestakaan perimätiedosta, että maailman syntyjohtuiIlmattarenyksinäisyydestä: hän meni uimaan, tuli raskaaksi meren tuulesta ja raskausaika kestikin peräti yhdeksän vuotta!
Ilmatar/Robert Wilhelm Ekman v. 1860 (Suomen kansallisgalleria).
Lapsi ei kuitenkaan syntynyt, joten sotka muni Ilmattaren polvelle seitsemän munaa. Nämä munat rikkoutuivat ja muodostivat maan, taivaan, tähdet jne. Lopulta lapsi päätti itse syntyä, joten omatoimisesti ihan-ilman-hyvinvointialueiden-apua syntyi tämä merkillinen lapsi Väinämöinen. Väiski osasi jo syntyessään loitsia ja laulaa, ja nykypäivänä Väiski olisikin jo saanut kaiken maailman diagnoosit eri kirjainyhdistelmillä jo heti syntymänsä jälkeen.
Väinämöisen pää/Akseli Gallen-Kallelan luonnos v. 1895 teokseen ”Väinämöisen lähtö.”
Lauloi, mokoma, vielä hauenleuka-kanteleensa avulla Joukahaisen suohon! Päästäkseen suosta Joukahainen lupaa sisarensa Väiskille vaimoksi, mutta tämä päättääkin mieluummin päättää omat päivänsä. Kerrassaan mieltäylentävä kaveri, tämä Väinämöinen!
Että näin! Legendoja on monenlaisia, mutta uskottavammalta tuntuu kuitenkin tämä kannibalistinen intiaaniheimo, kuin meikäläisten oma wannabe-Harry-Potter-ihmepoika Väinämöinen. Itsestään syntyvä ihmelapsi, my ass…!
Näin joulun alla –niiden hankien, korkeiden nietosten sulaessa– moni tuskailee köökissä eli ruoanlaittotapahtumakeskuksessa tuntikausia: on laitettava viimeisen päälle kystä kyllä koko suvulle ja laajalle ystäväjoukolle, valmisruokaahan kunnon ”joulustelija” ei tarjolle aseta!
Ja sitten on sen seitsemää sorttia leivottava, vaikka henki menisi – joita juurikaan kukaan ei saavu syömään (joko jossakin taudissa kärvistellen tai kaikkia mahdollisia tauteja peläten).
Pakastin huutaa hoosiannaa, kun ahkera joulunrakentaja sulloo itku silmässä vaivalla vääntämänsä juustokierteet, luumu-unelmat ja savulohipasteijat odottamaan parempaa aikaa, jota ei koskaan tule.
Näin; nyt pahimmat synkistelyt on suoritettu, joten mennäänpä itse asiaan.
Useimpien joulupöytään kuuluu ehdottomasti Pyhä Kolminaisuus eli porkkana-, peruna- ja lanttulaatikko.
”Pernaloora” (kuten Akan faija tätä muinoin nimitti) lienee laatikoista suosituin ja kaikilla lienee oma mielipiteensä myöskin imelletystäperunalaatikosta.
The Potato Eaters/Vincent van Gogh 1885.
Perunan alkuperää harvempi kuitenkaan tietää: varhaisimmat löydökset perunanviljelystä on tehty kivityökaluista Perusta, ja ne ajoittuvat vuosiin 3400-2500 eaa. On kuitenkin arveltu, että perunan historian alkuperä ulottuu jopa 8000-5000 eaa. asti.
Eurooppaan peruna saapui konkistadorien tuomana noin vuosien 1536-1570 välisenä aikana, mutta suurempaa suosiota tämä mukulakasvi ei tuolloin vielä saanut. Tavallinen kansa pelkäsi perunan olevan myrkyllistä ja pakanallinen kasvi, jonka kasvattamisesta (kuten tomaatinkin) saattoi saada syytteen noituudesta.
Vasta 1700-luvulla peruna ymmärrettiin suhteellisen helposti viljeltäväksi satokasviksi, joka varsinkin nälänhätien keskellä pelasti jopa usein ihmishenkiä. Perunan yleisyyttä edisti myös mm. Ranskassa sellainen seikka, että peräti itse kuningatar Marie-Antoinette (1774-1792) alkoi käyttää hiuksissaan koristeina perunankukkia.
Suomeen peruna saapui tiettävästi 1720-luvulla Fagervikin kartanoon saksalaisten työmiesten tuomina. Vähitellen peruna syrjäytti aiemmin yleisimmän juureksen eli nauriin ja nykyisin suomalaiset popsivat perunaa 50-60 kg vuodessa/lärvi, mutta vielä 1950-luvulla kulutus oli jopa 188 kg/lärvi. Pasta ja riisi ovat laskeneet potunjyystämisen suosiota, vaikka perunassa on runsaasti erilaisia vitamiineja ja kivennäisaineita.
Porkkananviljelyn alkuperä juontuu 3000-luvulle eaa muinaiseen Persiaan (nyk. Iran ja Afganistan), ja Sveitsistä ja Saksasta on löydetty samoilta ajoilta porkkanansiemeniä. Tuolloin porkkanaa viljeltiin vielä muun värisenä, kuin oranssina: lajikkeista on löytynyt sekä mustaa, valkoista, punaista, että violettia väriä. Muinaisesta Egyptistä porkkanan käyttö lääkkeenä siirtyi Kreikkaan ja Roomaan, mutta vasta 1700-luvulla hollantilaiset kasvattajat toivat suuren yleisön tietoisuuteen oranssin lajikkeen, nimeltään ”Long Orange” (pitkä oranssi).
Amerikkaan lähteneet ensimmäisen siirtokunnan jäsenet viljelivät tiettävästi porkkanaa Jamestownissa v. 1609, joten porkkanan maailmanvalloitus oli väistämätöntä.
Suomessa porkkanaa on sekä viljelty, että syöty ainakin parisataa vuotta ja käytetty myöskin lääkinnällisiin tarkoituksiin, kuten muinaisessa Egyptissä. Porkkanaa syödään noin 8-10 kg vuodessa/lärvi, joten perunankulutukseen on vielä viisinkertainen matka!
Joitakin vuosia sitten esiteltiin vegaaninen kylmäsavulohi, eli porkkanasta valmistettu ”porkkala.” Tämä ruokalaji jakanee mielipiteitä erilleen yhtä paljon, kuin imelletty perunalaatikko.
Lanttua onkin peräti epäilty joko suomalaiseksi, ruotsalaiseksi tai siperialaiseksi lajiksi, ja tämä uskomus on peräisin kasvitieteilijä Gaspard Bauhinista. Hänen muistiinpanonsa vuodelta 1620 osoittavat, että lanttua kasvoi tuolloin villinä Ruotsissa.
Gaspard Bauhin (1560-1624).
Onkin siis epäilty, että täällä Pohjolassa olisikin jotenkin onnistuttu risteyttämään nauris, rypsi (nauriin alalaji) sekä Siperiasta peräisin oleva lehtikaali? Vuoden 2019 tutkimukset University of Missourissa osoittavat kuitenkin, että tämä väite on mahdoton: näiden lajien erot ovat syntyneet jo hyvin varhain eikä niiden esiastetta tai yhteistä edeltäjää ole enää löydettävissä, sillä sellainen lienee kuollut sukupuuttoon.
Noh, ainakin Suomessa lanttua on viljelty 1500-luvulta asti. Se ei olekaan mikään ihme, sillä tämä vähäkalorinen planttu sisältää mm. yllättävän paljon C-vitamiinia. Tämä lienee lantun suosion syy pohjoisilla leveysasteilla jo niinä aikoina, kun mistään vitamiineista ei tiedetty vielä hölkäsen pöläystäkään… C-vitamiinin riittävä saanti esti nimittäin lukuisia sairauksia, tunnetuin niistä lienee keripukki.
Lanttua syödään kuitenkin enää noin kilon verran vuodessa/lärvi. Akka epäilee tämän määrän johtuvan ylipäätään siitä, että keittojuureksissa on lanttua arkiruoassa. Loput lantunkulutuksen määrästä meneekin sitten jo joulun lanttulaatikon myötä…
Otetaanpa tähän vielä Pyhän kolminaisuuden ulkopuolelta yksi juures lisää, joka kuuluu oleellisena osana suomalaisten joulupöytään:
Punajuuri. Tämän mehukkaan vihanneksen jäänteitä on löydetty sekä Hollannista, Mesopotamiasta että Egyptistä noin 5000 vuoden takaa. Erikoista on kuitenkin se, että tuolloisena aikana tämä juures oli pitkä ja kapea, kuten porkkana, ja lähinnä vain sen lehtiä käytettiinkin sittemmin muinaisessa Kreikassa lääkinnällisiin tarkoituksiin.
Nykyisenlainen punajuuri kehittyi jalostuksen myötä Euroopassa 1500-1600-luvuilla, ja toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen tämä kasvis olikin purkitettuna suosittu. Kuten edellisetkin esimerkit, tämä juures sisältää paljon useita ravintoaineita.
Viimeisimpänä, mutta ei yhtään vähäisempänä, Akka kertoo seuraavassa tämän punajuurikkaasta tehdyn alamuodon historiasta suomalaisessa joulupöydässä:
ROSOLLI. Nähtävästi tämä ruokalaji on seuraus 1700-luvun Lounais-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan säätyläispiireistä, joista ruokalaji levisi joulupöytään muuallekin Suomeen 1800-luvun puolella. Kannattaa lukaista seuraava linkki tästä ”melkein pyhästä” aiheesta, sillä tämä aihe jakaa mielipiteitä yhtä paljon, kuin perunalaatikon imellytys. Notta että kuuluuko rosolliin silliä vaiko ei:
Noh; summa summarum: yritetään taas tänä jouluna välttää sairastuttamasta ketään ja vedetään näitä kotimaisia vihanneksia ihan vaikka itse tehtyinä tai valmiina ostettuina, jos niitä ylipäätään haluaa syödä.
Akalle tämä on kynnyskysymys, joten kiertoilmauksin Akka poistaa itsensä tästä tilanteesta: ”Juu-ei-kirvesvartta-ohoh-mikäs-tuolla-oli.”
Hyvää joulua itse kullekin säädylle; näillä mennään! Pääasia joulussa on mukava fiilis, eikä hössötys, jos sekin voi joillekin yksilöille aiheuttaa ”Hirveetä ressiä. Sitä ei nimittäin ihminen jaksa. Pitkään.” – Akan faija
Noin 50 km Prahasta pohjoiseen sijaitsee merkillinen linna kallionkukkulalla keskellä-ei-mitään eli täydellisessä skutsissa.
Houska (allthatsinteresting).
Tämän Houskaksi kutsutun linnan paikalla sijaitsi perimätiedon mukaan 800-luvulla jaa. pieni, puinen linnake, mutta alueen asukkaat alkoivat vältellä ja pelätä paikkaa jo tuolloin ihan syystäkin: kallionlohkeamasta kerrottiin ilmestyvänkummallisia hirviöitä. Demonit, siivekkäät oliot ja aaveet kumpusivat tästä pohjattomasta helvetin portista eikä mikään määrä kiviä pystynyt tukkimaan tätä kallioon ilmestynyttä pohjatonta kuilua! Mahtoivat siinä paikallisten metsästäjien puntit tutista, kun näiden lentelevien olioiden kerrottiin syövän kotieläimiä ja vetävän ihmisiä mukaansa tähän helvetinkoloon…
Kuningas Ottokar II:n valtakaudella tämä kuilu päätettiin tukkia lopullisesti v. 1253-1278 välisenä aikana, ja tuolloin kuilu suljettiin kivipaasilla ja sen päälle rakennettiin arkkienkeli Mikaelille pyhitetty kappeli ja neliönmuotoinen linna sisäpihoineen. Ilmiselvästikään linnaa ei ole tarkoitettu linnakkeeksi puolustautumistarkoitukseen, sillä sen sijainti on tähän tarkoitukseen surkea: ei jokia, ei teitä, ei kaupunkeja eikä oikein mitään muutakaan. Ainoa vesilähde on ollut sadevettä keräävä säiliö, jolla ei puolustuslinnakkeen vaatimaa vedentarvetta olisi mitenkään pystytty pitämään yllä.
Sisäpiha(WikimediaCommons).
Kappelissa on mm. fresko arkkienkeli Mikaelista taistelemassa lohikäärmettä vastaan, mutta erikoiseksi on mainittu fresko naispuolisesta kentaurista, joka ampuu jousella pitäen nuolta vasemmalla kädellään. Vasenkätisyyttä pidettiin keskiajalla osoituksena satanismista ja muutoinkin tällainen pakanallinen hahmo on erikoinen ilmestys kristillisessä kappelissa.
Kappelin kentauri(WikimediaCommons).
Rakennustöiden aikana kuolemaantuomitut vangit saivat armahduksen, mikäli he suostuivat laskeutumaan köydellä laskettuna kuiluun ja kertomaan näkemästään. Erään vangin kerrotaan suostuneen tähän, mutta laskeutumisen aikana hän alkoi kirkua ja ylös vedettäessä huomattiin, että tämä tärisevä koekaniini oli vanhentunut iältään n. 30-40 vuotta ja hänen hiuksensakin olivat muuttuneet vitivalkoisiksi. Miespoloinen kuoli sitten kaksi päivää myöhemmin.
Maailman syvin porausreikä on tällä hetkellä 12,2-kilometrinen Kola Superdeep Borehole, joten ihan näin syvälle ei vankiparka tainnut kuitenkaan joutua. Johan siinä olisikin ollut köydellä mittaa…
Noh, seuraavina vuosisatoina linnaa kunnostettiin eri ylhäisösukujen toimesta, välillä jätettiin rappiolle ja taas kunnostettiin, kunnes linnan lopulta osti Skoda-automerkin perustaja Josef Simonek v. 1924. Hänen perillisensä omistavat linnan edelleen ja se on ollut avoinna yleisölle vuodesta 1999 alkaen.
Houska Castle Old Look/1895.
1630-luvulla linnaa asutti kuitenkin (legendan mukaan) ruotsalainen mustan magian harrastaja Oronto. Hänen kerrotaan yrittäneen kehittää linnassa ikuisen elämän eliksiiriä, ja paikallinen väestö pelkäsikin tämän alkemistin valjastavan tämän helvetin portin voimia okkultistisiin kokkailuihinsa. Viimein äijäparka murhattiinkin muutaman linnaan murtautuneen metsästäjän toimesta. Ja täten rauha laskeutui Houskan ylle; valtakunnassa oli kaikki hyvin ja… vai oliko? Kummituksia nähdään ja kuullaan Houskassa edelleen!
Tästä herää tietenkin kysymys: onko sitä pohjatonta kuilua koskaan mitattu tai tutkittu?Muutoin, kuin laskemalla kuiluun vankeja köydellä? Vastaus on ilmeisesti ei, sillä toisen maailmansodan aikana Wehrmacht (Saksan sotavoimat) otti linnan haltuunsa ja kuilussa/linnassa pelätään edelleen olevan sodanaikaisia räjähteitä. Kerrotaan jopa, että itse Heinrich Himmler olisi käyttänyt linnaa pakkomielteiseen okkultismiinsa ja mm. säilönyt linnassa arvokkaita käsikirjoituskokoelmiaan aiheeseen liittyen. Aikalaiset kertoilivatkin nähneensä linnassa kummallisia valoilmiöitä ja kuulleensa omituisia ääniä.
Fresko(WikimediaCommons).
Minkälaisia havaintoja linnan olioista ja kummituksista sitten onkaan tehty ja tehdään edelleen? Jo aiemmin mainitut demonit ovat tietenkin itsestäänselvyyksiä – onhan kyse kuitenkin suorasta reitistä helvettiin – mutta jo ennen linnan rakentamista kuilusta kerrottiin nousseen mm. päätön hevonen ja ihminen, jolla oli härkäsammakon pää. Kerrotaan myös, että kuilua vartioi aaveena munkinkaapuinen, kasvoton mies ja kappelin lattian alta kuullaan edelleen kynsien raapimista muistuttavia ääniä. Ei siis olekaan ihme, että linnan muurit on rakennettu suojaamaan rakennuksen sisäpuolta – ja osa ikkunoista on muurattu umpeen sisäpuolelta. Mikä tahansa lattian alta yrittääkin paeta, linna on tehty kestämään ja säilyttämään demoniset voimat nimenomaan seinien sisäpuolella.Paitsi ne juuri mainitut naazzit.
(WikimediaCommons)
Eri asia on sitten se, onko näissä tarinoissa ja myyteissä mitään perää, mutta jokin syyhän tällaisen rakennelman pystyttämiseen on täytynyt olla. Mistäpä sitä tietää, minkälaisiakaasuja sieltä maan sisuksista on höyrystynyt kallionlohkeaman kautta… ainakin seuraavanlaisia luonnonkaasuja kuten metaani, rikkivety ja häkäon mainittu maaperän kaasuiksi seuraavassa linkissä:
Näistä eritoten rikkivedyn terveysvaikutukset ovat mielenkiintoisia: altistuminen voi johtaa pahimmassa tapauksessa kuolemaan. Lievemmissä tapauksissa voi aiheuttaa mm. pahoinvointia, huimausta, tärinää, kouristuksia ja houreita. Hetipä tässä Akalle juolahtimieleen se syvyyksiin laskettutärisevä vanginreppana; tosin rikkivety ei selitä ukon harmaantunutta kuontaloa! Houreilu sopii kyllä oireisiin ihan kenelle tahansa kuilun lähettyvillä käyneille henkilöille: ihmishybridi, jolla oli härkäsammakon pää… hui hai! Ja lentäviä demoneja!
Samapa tuo oikeastaan, minkälaiset voimat Houskassa sitten mellastavatkaan; ainakin tällainen kohde on historiallisesti mielenkiintoinen ja uniikki. Pari aavetta kaupanpäällisiksi turistikierroksella ei ole koskaan pahitteeksi, olkoon sitten päätön hevonen tai mustanpuhuva munkki. Ainakin on parempi sitten vetäytyä takavasemmalle, jos päänupissa alkaa huimata tai tasapainoaisti häiriintyy… tai jos alkaa näkyä sammakonpäisiä turistioppaita, jotka raahaavat juuri muita turisteja kohti pohjatonta kuilua!
.jpg){kind=link}