MERKILLINEN KIVIMUNA, KRISTALLIKALLOT JA JEESUKSEN PERHEHAUTA

… Mikä ihme voi näitä kolmea yhdistää? Sellainen pieni, vähäpätöinen seikka, että kaikkia epäillään väärennöksiksi.

Kivimuna löytyi New Hampshiresta Winnipesaukee-järven läheltä v. 1872. Kivimuna on nykyään esillä New Hampshiren museossa. Kivi on noin 10 cm korkea, 6,5 cm leveä ja sen läpi kulkee reikä yläpäästä alapäähän. Kiveen on kaiverrettu kasvot, tiipii ja muita symboleja, korvien paikalla on maissintähkät.

Kivimunan koristelua. Tiipii näyttää jotenkin… liian kliseiseltä.

On epäilty, että kivi olisi muinaisen intiaaniheimon ukkoskivi; eräänlainen amuletti ukkosjumalaan liittyen. Sittemmin on todettu, että reiän poraamiseen olisi käytetty jonkinlaista mekaanista työkalua. Alaosassa on myös jälkiä siitä, että työstövaiheessa muna olisi kiinnitetty jonkinlaiseen sorviin.

Yeah. Ihmettelen vain juurikin tuota munan läpi kulkevaa reikää. Naruunko se pitää pujottaa, miksi? Mikäli muna on feikki, mitä väärentäjä on ajatellut? Onhan se nyt porakoneillakin työlästä porata 10 cm reikä kiven läpi. “Poraanpa tässä nyt ihan piruuttani ja hiki päässä reiän tämän munan läpi, sitten tutkijat raapivat päätään, hähää!”

Mikäli muna on todellakin aito intiaanien amuletti, Akka sai juuri jonkun ukkosjumalan vihat päällensä. Damn; nyt ei sitten enää tiipii pysy kasassa eikä biisoninmetsästyksessä ole onnea!

Makoilkaa rauhassa; metsästysmahkut meni jo!

Samanlaista feikkiepäilystä on esitetty maailmalta löytyneistä kristallikalloista. On uskottu, että kallot ovat muinaisen Keski-Amerikan intiaanien pyhiä esineitä. Niitä on väitetty tietokoneiksi, jotka sisältävät alieneilta peräisin olevaa informaatiota. Jotkut esittävät kallojen alkuperäksi peräti Atlantista.

British Museumin kallo/Wikimedia Commons.

Yeah. British Museumin ja Smithsonian Instituutin kallot on todettu väärennöksiksi; kalloissa näkyy merkkejä koneellisista työstöjäljistä. Tämähän ei tietenkään poissulje sitä, etteikö joku muista kalloista olisi aito… Joku saisi kyllä selittää, miten tuhansia vuosia sitten tuollaisen kallon värkkääminen onnistuu ilman sähkötyökaluja.

Ai niin; ne alienit, tietenkin! Tulivat sitten huipputeknisillä aluksillaan tänne jakelemaan kallisarvoista tietoa… pääkallojen muodossa. Eivät sitten muuta keksineet?

Tämän myötä Akan niskaan pärähtää vielä muinaisten inkojen kirous. Damn; nyt ei sitten maissisatokaan enää kasva!

Sinne meni sitten maissitkin!

Jeesuksen veljen (suomalaisittain Jaakob) luuarkku on myöskin kiistanalainen löytö. Arkku löytyi Israelista v. 2002 ja siihen on kaiverrettu teksti “Jaakob, Joosefin poika, Jeesuksen veli”.

Jaakobin ossuaari.

Ensimmäisellä vuosisadalla oli tapana, että edesmenneen ruumis siirrettiin hautakammioon ja myöhemmin jäljellejääneet luut siirrettiin kivestä kaiverrettuun luuarkkuun eli ossuaariin. Tämä ossuaari itsessään on todettu ajoituksen myötä aidoksi, mutta kiistanalaisuus onkin syntynyt tekstin aitoudesta.

Kiistanalainen on myöskin Jeesuksen perhehaudaksi väitetty hautakammio, josta löytyi useita ossuaareja. Löytö tehtiin v. 1980 Talpiotissa, Israelissa. Arkkuihin on kaiverrettu useiden Jeesuksen lähipiiriin sopivien henkilöiden nimiä. Mukana on peräti Jeesuksen itsensä, Jeesuksen toisen veljen, äidin sekä Maria Magdaleenan ja Jeesuksen pojan arkuiksi väitetyt ossuaarit. Mikäli löytö voitaisiin todistaa aidoksi, se mullistaisi kristillisen uskon perusteet.

Haudan sisäänkäynti löydettäessä.

Arkuille ja kaiverruksille on tehty useita tutkimuksia ja arkuista on saatu myös riittävästi materiaalia dna:n tutkimiseen. Vertailukohtaa dna-näytteille ei ole, sillä luut haudattiin uudestaan jo 80-luvun löydön jälkeen uskonnollisista syistä. Tätä uudempaa hautapaikkaa ei tiedetä.

Yeah. Menitte sitten hukkaamaan melkoisen tärkeätä todistusaineistoa paikkaan Ö. Tämä hauta-asia taitaa siis tosiasiassa olla täysin auki; harmin paikka. Akka ei ala tässä asiassa esittämään omia mielipiteitään haudan aitoudesta; aiempien kirousten myötä tähän ei tarvita enää minkäänlaisia paineita koko kristikunnalta.

Maissit ja biisonit meni jo mönkään, se riittänee tällä erää. Mitään taivaasta sojottavia syyttäviä sormia Akka ei ala enää katselemaan.

Ei tarvitse alkaa tulemaan!!

HEI, TONTTU-UKOT HYPPIKÄÄ…

Markettien ja kauppojen krääsäpaljoudesta päätellen joulunaika on käsillä. Ikkunasta katsoessa sitä ei huomaa; taitaa tänä vuonna pukki saapua mönkijällä reen sijaan.

Meille opetetaan jo pienestä pitäen, että joulu on Jeesuksen syntymäjuhla. Tämä lienee höpönlöpöä: joulun ajankohta juontuu roomalaisten viettämästä Saturnalia-juhlasta. Juhla oli pyhitetty maanviljelyksen jumalalle Saturnukselle. Kristinuskon yleistyessä vanhoista, PAKANALLISISTA juhlista haluttiin päästä eroon ja Jeesuksen syntymäajankohta lätkäistiin tämän koko vuoden suosituimman juhlan tilalle.


Eipä ihme, että juhlasta haluttiin eroon, sillä Saturnaliaa juhlittiin jopa 5-7 päivää talvipäivänseisauksen ympärillä. Tällöin meno oli hillitöntä: koko yhteiskunta heitti kuperkeikkaa. Orjat saivat vapaiden ihmisten oikeudet ja heidän isäntänsä toimivat palvelijoina. Orjat saivat ryypiskellä, pelata uhkapelejä ja vastustaa isäntiään. Voi vain kuvitella, millaisia orgioita tuolloin on pidetty. Viikon rellestämisen jälkeen saat kaksi viikkoa kestävän darran ja olet yllättäen lihonut 5 kiloa. Hip hip hurraa, Saturnus! Otetaax uusix?

Meni siinä juhliessa paikat vähän remonttiin… HUPS!

Saturnalian lopuksi ihmiset antoivat toisilleen lahjoja (mm. kynttilöitä ja herkkuja), tästä juontunee nykyinen lahjanantoperinne ja kynttilöiden merkitys jouluna.

Myös misteli on roomalaisen ajan peruja, roomalainen historioitsija Plinius kertoi kelttien leikkaavan mistelinoksia sirpeillään. Misteliä pidettiin hedelmällisyyden symbolina ja sen uskottiin suojaavan pahoilta hengiltä. Kirkkohan tästä ei pitänyt; taas oli kyse PAKANALLISISTA tavoista! 1800-luvulla mistelinoksa oli oiva tapa saada edes yksi suudelma viktoriaanisessa (tiukkapipoisessa) Englannissa, joten tapa on lopulta vakiiintunut joulunajan viettoon.

Idyllistä piirileikkiä kuusen ympärillä.

Kirkko ei pitänyt myöskään 1400-luvulla alkaneesta joulukuusiperinteestä. Talo koristeltiin ikivihreillä kuusenoksilla merkkinä talven pimeyden väistymisestä ja lopulta oksat vaihtuivat kokonaisiksi puiksi. PAKANAT rellestivät jälleen muinaisine uskomuksineen, hyi olkoon! Joulukuusiperinne laajeni Saksasta aina Englannin kuninkaallisiin, jolloin kuusi koki varsinaisen läpimurtonsa jouluun kuuluvana koristeena. 1800-luvulla olikin tapana, että taloon tuotiin kuusi jokaista perheenjäsentä varten; voi sitä neulasten määrää!

Joulupukki perustuu Turkin alueella 300-luvulla jaa. eläneeseen piispa Nikolaokseen. Hänen sanottiin tehneen ihmetekoja ja katoliset julistivatkin hänet myöhemmin pyhimykseksi. Pyhän Nikolaoksen hauta on avattu; alkuperäinen “joulupukki” oli 150 cm pitkä, hintelä mies. Hänen luunsa sijaitsevat nykyään Italiassa kahdessa eri paikassa. Tuollainen pieni, laiha mies kyllä sujahtaisi savupiipusta sisään helpommin kuin nykyinen möhömahapukki… Mutta möhömaha tai ei, se on sitä joulun taikaa!

Onko tällä kamalalla joulupukilla kainalossaan lapsi vai nukke?!

Tonttuihin uskominen oli yleistä jo ennen 1000-lukua. Tämäkin uskomus oli tietenkin… PAKANALLINEN. Kirkko varoitteli, että tontut ovat saatanallisia ja niitä jopa manattiinkin ulos taloista. Kansanväki kuitenkin uskoi vuosisatoja, että kotitonttu pysyi tyytyväisenä, kun sitä lahjottiin oluella, maidolla ja leivonnaisilla. Tässähän on selvästi kyseessä pirullinen, kiristävä alivuokralainen! Hus matkoihisi siitä, hiippalakki hipinkuvatus!

Joulupukin apureiksi tontut siirtyivät vasta 1800-luvulla, tällöin niiden luonnekin muuttui lempeäksi oikullisuuden sijaan. Hiippalakki otti opikseen, kun sai tarpeeksi luudasta persuksiin!

Jenny Nyströmin vanhassa joulukortissa tonttu on varsin leppoisanoloinen hahmo.

Joulusaunan tärkeys suomalaisten joulunvietossa juontuu PAKANALLISESTA kekrijuhlasta eli sadonkorjuun päättymisen juhlasta. Kristinuskon yleistyessä kekrijuhlat hiipuivat pois, mutta monet uskomukset ja tavat siirtyivät joulunviettoon tai uuteen vuoteen. Ennen muinoin uskottiin, että vainajatkin saunovat joulusaunassa ja saunomisen tuli olla hiljaista ja kunnioittavaa. Saunassa tuli käydä aikaisin, jotta vainajat ehtisivät sen jälkeen saunomaan. Sanottiin jopa, että “jos myöhään kylpi, piru tulisi kylvettäjäksi!”

Edellisten tietojen perusteella Akka viettää pakanallista joulua joulukuusineen. Syötän ja juotan kotitontun tainnoksiin ja raahaan hänet saunaan MYÖHÄÄN illalla. Samalla odotan innokkaasti pirun tai aaveiden esilletuloa laulaen otsikon tonttu-ukko-biisiä: “hetken kestää elämää, sekin synkkää ja ikävää!” Kuinka ihana, positiivinen jouluidylli odottaakaan!

SYKSYN JA TALVEN SÄÄ

Johan täällä etelä-Suomessakin on koettu muutamia yöpakkasia. Sinnikkäimmät pihakukat yrittävät vielä avuttomasti huojua pystyssä ja oravien takapuolet alkavat muuttua harmaiksi. Tämä jälkimmäinen on kummallinen ilmiö; näyttää siltä, että oravilla on harmaat vaipat. Ehkä tämä ilmiö esiintyy vain meikäläisen torpan ympärillä; mene ja tiedä.

Akkakin syöttää mielellään oravia näin viehkeässä asennossa. Kuva v. 1892.

Tulevaa ensilunta ja talven kylmyyttä on aina yritetty ennustaa. Ennen vanhaan syyskauden tärkein päivä oli Mikkelin-/Mikonpäivä 29.9. Kristillisenä aikana tämä päivä oli arkkienkeli Mikaelin muistopäivä, mutta sen juuret juontavat “pakanalliseen” satokauden päättymisjuhlaan. On olemassa mm. sanonta: “Mikkelistä akat tupaan, perunat kellariin”. Tämä pitää osin paikkansa; akka on ollut tuvassa jo viikkoja loppumattoman flunssan järsittävänä. Perunat ovat tosin jääkaapin vihanneslaatikossa, en omista kellaria.

Varokaa, nurmikolla mahdollisia säänennustamisen läjiä!

Syyskuun 21. päivälle on myös oma sanontansa: “Jos Mattina lehmänpaska jäätyy, niin tulee pitkä syksy”. Harmillista, ettei tällaista ennustusmateriaalia ole saatavilla kenenkään tuttuni pihapiirissä.

Matinpäivä siirrettiin sittemmin syyskuusta helmikuulle, sillä apostoli Mattias mestattiin 24.2 ja hänen muistopäivänsä on nykyään Matin nimipäivä.

Syksyiseen Matinpäivään liittyi merkillisiä uskomuksia: – Jos Matinpäivänä ompeli, käärme purisi kesällä – jos Matinpäivänä kampasi tukkaa, tukka alkaisi lähteä päästä – jos Matinpäivänä jauhoi jauhoja, ne olisivat matoisia – jos Matinpäivänä makasi paikoillaan, itikat pistelisivät kesällä – jne. Mitäköhän Matinpäivänä SAI tehdä ilman kammottavia seuraamuksia? Pyöriä ympyrää aamusta iltaan tekemättä varsinaisesti mitään?

Pihlajan marjasadosta on myös ennustettu tulevan talven lumen määrää. Jos pihlajassa on paljon marjoja, tiedossa on vähäluminen talvi. Tämä näyttäisi tällä hetkellä pitävän paikkansa – marjamäärät ovat suuria kaikissa näkemissäni pihlajissa. Tämän ennusteen voisi kyllä muuttaa nykyaikaan sopivammaksi: “Ilmastonmuutosraporttien mukaan KAIKKI tulevat talvet ovat vähälumisia pihlajanmarjoista riippumatta”.

Varhaisimmat ensilumet Helsingissä ovat sataneet syys-lokakuun vaihteessa vuosina 1912 ja 1928. (Tämä ei tarkoita pysyvää lunta, vaan ihan ensimmäisiä lumisateita). Tästä siis noin 100 vuotta eteenpäin lämpötilalukemat käyvät yli kymmenen asteen puolella ja yöpakkasetkin ovat niitä satunnaisia öitä. Terveisiä vaan taas Amerikkaan: ehei, eivät ne taulukot mitään todista, ne ovat keksittyjä! Tässä on takana salaliitto! Kamalaa vainoamista joka suunnalta!

Mistä lähtien ihmiset ovat sitten säätä ennustaneet? Varmaankin jo vuosituhansia, mutta siitä ei ole jäänyt todistusaineistoa jäljelle. Muinaiset kulttuurit olivat tiiviissä yhteydessä luontoon ja osasivat varmasti tulkita luonnon merkkejä ja eläinten käyttäytymistä.

Kreikassa Aristoteles kirjoitti teoksensa “Meteorologica” v. 350 eaa, jossa hän käsitteli mm. fysiikkaa, sääilmiöitä ja niiden syntyä.

Tornado Ameriikan mantereella.

Esimerkkejä salamasta ja tornadosta:
“Kun on paljon haihtumista ja se on harvinaista ja puristuu pilvessä itsessään, saamme salaman.”
“Pyörretuuli saa alkunsa kun alkuasteella oleva pyörremyrsky epäonnistuu pakenemaan pilvestään: vastustuksen vuoksi syntyy pyörre, ja se koostuu spiraalista joka laskeutuu maahan ja vetää mukanaan pilven jota se ei voi karistaa. Se liikuttaa asioita tuulellaan siihen suuntaan mihin se puhaltaa suorassa linjassa, ja pyörii ympäri kiertoliikkeellään ja tempaa väkisin mukaansa kaiken minkä kohtaa.”
(Lainaus: Wikipedia)

Salamointia.

Aika hyvin määritelty tuohon maailmanaikaan! Nykytieteen valossa tämä kuulostaa n. 8-vuotiaan, sääilmiöistä innostuneen pikkunörtin selostukselta.

Varsinainen sään ennustaminen yleistyi vasta lennättimen mahdollistamana 1800-luvun puolivälissä, kun tietoja oli paremmin saatavilla maailman eri kolkista. Ensimmäinen sääennuste painettiin Lontoossa the Times-lehteen v. 1861. Sääennuste piti tiettävästi paikkansa: “17 astetta, navakkaa lounaistuulta, selkeää”.

Menneen Mikkelinpäivän toisesta sanonnasta: “Mikkelistä päre pihtiin, tutti rukkiin (what?), kaali kuppiin, akat pirttiin ja nauriit kuoppaan” muodostan myös uutta versiota:

Unohda päreet – varsinkin päreiden polttaminen, älä luulekaan koskevasi pihteihin, unohda tutit ja rukit, älä-helkkarissa-syö-kaalia-hajun-takia, älä kaiva nauriille kuoppia, sillä sinulla ei ole nauriita…

Tästä sanonnasta jäi siis jäljelle vain yksi kohta: “Akat pirttiin, ettet tartuta muitakin ja muista ottaa kaikki lääkkeet! Atsiuh!”

ELETTIINPÄ ENNENKIN…

On merkillistä, että maailmassa on tuhansia ihmisiä, jotka muistavat asioita “entisestä elämästään”. Yksi nuorimmista lienee 3 – vuotias (s. 1929) intialainen Shanti-tyttö, joka hämmästytti vanhempansa puheillaan aviomiehestään ja kuolemisestaan synnytykseen.

AI SIIS MITÄ?! (1. kerran)

Shantin kertomukset asuinpaikastaan ja tästä “aiemmasta” elämästä olivat erittäin tarkkoja ja tätä tapausta tutkittiinkin ihan Intian virkamiesten johdolla. Kaikki esiintulleet seikat todettiin paikkansapitäviksi (koskien tytön aiempaa kotikaupunkia, kotia, lapsia, aviomiestä jne…).

AI SIIS MITÄ?! (2. kerran)

Tämä tapaus on vain yksi monien joukossa. Esim. v. 1970 ohiolainen kotirouva Dolores alkoi yllättäen puhua saksaa aviomiehelleen ja kertoi samalla, että hän oli aiemmin elänyt 1800-luvulla Saksassa pikkukaupungin pormestarin tyttärenä (nimellä Gretchen). Hänet oli tuolloin murhattu nuoruusiällään.

Näillä asusteilla kelpaa hoitaa päivittäisiä askareita, Gretchen!

Tämä aviopari lähtikin sitten ihan Saksaan asti etsimään “Gretchenin” sukujuuria, mutta etsinnät eivät tuottaneet toivottua tulosta. Jotkut seikat pitivät kyllä paikkansa, mutta esim. mainittua pormestaria ei löydetty mistään arkistoista. Hämmästystä tietenkin herätti ainakin se, että Dolores/Gretchen osasi yhtäkkiä puhua täydellistä saksaa ja tunnisti useita paikkoja ja rakennuksia Saksassa.

AI SIIS MITÄ?! (3. ja viimeisen kerran!)

Usko jälleensyntymiseen on erityisesti hindulaisuudessa voimakas; kaikki tietänevät ns. karman lain. Eli jos olet muita kohtaan ilkeä, saatat syntyä uudestaan kärpäsenä. Tästä juontuukin legendaarinen kysymys: jos käytän kärpäslätkää ja liiskaan kärpäsen, synnynkö itse uudestaan kärpäseksi?

Perusajatuksena kuitenkin on, että hyvillä teoilla päästään syntymään aina uudelleen parempaan tasoon. Mm. osa hindulaisista munkeista lakaisee harjalla tietä edessään, jotta he eivät vahingossakaan astu hyönteisten päälle. Se hyönteinen saattaa olla edesmennyt kaveri/sukulainen/kuka-tahansa-alkutasolla-oleva-heebo.

Jälleensyntymään on uskottu myös mm. Amerikan intiaanien keskuudessa ja muinaisessa Kreikassa. Yksi hyvä esimerkki on myös Tiibetin Dalai Lama. Buddhalaisuutta edustava Dalai Lama on arvonimi, joka on peräisin jo 1300-luvulta. Tämän hengellisen johtajan uskotaan olevan jälleensyntynyt Buddha. Tälle on oma nimityskin: “bodhisattva”.

14:s Dalai Lama, Tenzin Gyatso.

Nykyinen Dalai Lama (Tenzin Gyatso) valittiin tehtäväänsä muutaman vuoden ikäisenä hänen tunnistettuaan edelliselle Dalai Lamalle kuuluneita esineitä. “Tämä on minun!” hän oli huudahtanut.

Jep, annetaanpa 2-vuotiaalle vaikka legopaketti; vastaus on varmasti “tämä on minun” tai “onko näitä lisää” tai “onko verkkokauppa auki”. (Verkkokauppa on ihan just mennyt kiinni, kuten taaperoikäisten vanhemmat osaavat kertoa).

Psykologien mielestä tällaiset kokemukset johtuvat sivupersoonahäiriöstä. Ihan ymmärrettävä selitys, mutta se ei mielestäni selitä tällaisia “kappas, osaan puhua saksaa” -ilmiöitä. Tai miten Coloradossa koko ikänsä elänyt nainen osasi kertoa yksityiskohtia elämästään Irlannissa yli 100 vuotta aiemmin.

Mikäli meikäläiseltä kysytään: olen aiemmassa elämässäni ollut kissa. Tai ehkä olen alunperin ollut koppakuoriainen, olen tietämättäni voinut saada ylennyksen seuraavaan tasoon!

Hauskinta tietenkin olisi, jos olisinkin joskus ollut erittäin arvovaltainen ja elegantti prinsessa, joka on auttanut vähäosaisia ja ollut esimerkkinä muille! Hmm… tämä tosin tarkoittaa nykyelämästä päätellen, että olen sitten kuitenkin pudonnut arvoasteikolla! Mitäköhän pahaa meninkään prinsessana tekemään, damn!

Edellisessä elämässään Akka jopa pelasti albiinokauriin!

Tähän loppuun pitää mainita (otsikkoon viitaten; luulin tuota sananlaskuksi) Aleksis Kiven “Seitsemän veljestä”, jossa Juhani lauleskelee:

Aleksis Kivi.

“Elettiinpä ennenkin,
Vaikk’ ojan takan’ oltiin,
Ojapuita poltettiin
Ja ojast’ oltta juotiin”.

Nähtävästi Juhani on ollut edellisessä elämässään jonkinlainen alkueliö, joka on asustellut ojassa tai sen takana. Tai sitten hän on ollut ihan vaan joku hörhö, joka on “juonut ojasta olutta” ja poltellut muina miehinä “ojapuita”.

LASTEN CASVATUSTA ENNEN JA NYT (WANHAAN AIKAAN)

“Joka kuritta kuolee, se kunniatta kasvaa” on Raamatusta peräisin oleva sananlasku. Sama asia on ilmaistu myös muodossa “joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan; mutta joka häntä rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa”. Aikalailla nykypäivään sopimatonta kasvatusoppia, sillä ruumiillinen kuritus on nykyään rikos.

Joka toisella on nykyään mielipide erilaista kasvatusmetodeista. Pahinta ääripäätä edustavat nämä imetyshihhulit, jotka ovat oman mielipiteensä kanssa aina oikeassa. Siitäkin pitää vääntää kättä, että miten imetetään. Yksi maailman luonnollisimmista asioista on väännetty eriskummalliseksi mielipidekamppailuksi.

Pitäisi varmaan perustaa keskusteluryhmä, jossa pohditaan kiivaasti saako imettäviä eläinemoja katsella vai pitäisikö sekin kieltää ihan pervona toimintana…

Juu, ei se ole ollenkaan sama asia, kun kissaäiti adoptoi orpoja oravanpentuja ja imettää niitä. Sitten katsellaan siitä videota: “Eiii, tää on ihan ylisöpöö, mä en kestä!”

On ymmärrettävää, että Raamattu oli tärkeä osa kasvatusta ennen muinoin. Asiat olivat vielä 100-150 vuotta sitten ihan toisin (sekä Suomessa että koko maailmassa). Lapsikuolleisuus oli suurta; imeväiset kuolivat ihan perustauteihin, joita nykyään hoidetaan mennen ja tullen antibiooteilla.

Menneen ajan lääkearsenaali-mainos.

Yleisesti leviäviä tauteja olivat hinkuyskä, tuhkarokko, kurkkumätä, keuhkokuume, tuberkuloosi, kolera ja isorokko. Perhe saattoi esim. 1800-luvulla saada 8 lasta, joista puolet selvisi hengissä hyvällä tuurilla aikuisikään asti.

Hygieniasta ei tiedetty mitään, ja se olikin sen ajan suurimpia ongelmia. Varakkailla perheillä saattoi olla imettäjiä, mutta esim. Englannissa kehitettiin jo pulloruokintaa. Alkeellisia tutteja ja pulloja ei juurikaan pesty, joten mikäpä sen otollisempi paikka bakteerien pesiytymiseen kuin likainen maitopullo…

Ennen vanhaan oli myös tavallista antaa lapsen itkeä niin kauan kuin jaksaa. Tämä liittyi lasten karaistumiseen. Vaippoina käytetyt rätit jätettiin pesemättä, ne vain kuivatettiin ja käytettiin uudelleen.

Tällainen “happy family”-kuva oli kaukana todellisuudesta.

Mm. USA:ssa tuli myyntiin voide, jota mainostettiin sopivaksi myös pikkuvauvoille. Tuote sisälsi arsenikkia. Myös oopiumia eli heroiininsukuista huumaavaa lääkettä on annettu ihan pienille lapsille.
Äideille suositeltiin vielä 1900-luvun puolella konjakkia lääkkeeksi ihan loppuraskaudessakin. Ja niin edelleen…

Englannissa lapset olivat yleistä työvoimaa teollistumisen alkukausina 1800-luvulla. Lapset olivat pieniä ja sopivat hiilikaivoskuiluihin avustamaan kaivosmiehiä. Useita räjähdyksiäkin tapahtui; monet hiilikaivostyöläiset ja lapset menettivät henkensä (he olisivat kuitenkin lopulta kuolleet hiilipölykeuhkoon, aargh!).

Hiilikaivoksessa Puolassa.

Tällaista menneiden aikojen lasten normielämää tutkiessa ei kiinnosta pätkääkään, ketä imetetään ja kuinka pitkään.

Pitäisi vaan olla iloinen, että neuvolatoimintaa on olemassa eikä pidä miettiä, että lähteekö se 6-vuotias poika nyt sitten isän mukana kaivokselle töihin tienaamaan rahaa. Ei lähde.

Se 6-vuotias on eskarissa ja todennäköisesti hän tuo jonkun järkyttävän dinosaurus-munakenno-härpäkkeen äitienpäiväaskarteluna kotiin. Jos perheessä on vanhempia lapsia; voi olla tyytyväinen, että he ovat selviytyneet hengissä toisin kuin lapset 100 vuotta sitten.

Hyvää äitienpäivää näiden tietojen myötä!

IHANA/KAMALA PERUSKOULU

Johan tätä Suomen koulusysteemiä on käynyt ihmettelemässä useampikin ulkomaalainen valtuuskunta. Ai että, meillä on niin hieno koululaitos! (Ja taas kerran on Suomi valittu maailman onnellisimmaksi valtioksi! Nyt me ollaankin ihan ikionnellisia jälleen kerran! Ihan kaikki!)

Onnellisten ihmisten maa!

Samaan aikaan kitistään, että opettajat eivät ehdi muuta kuin päivittää Wilmaa ja vastata vanhempien jatkuvaan, kriittiseen viestitulvaan. Opettajien puolelta taas kritisoidaan, että ihan perustaidot pitäisi oppia kotona vanhempien johdolla eikä koulussa.

“On se nyt merkillistä, kun pikku-Petterin erityisominaisuuksia ei oteta huomioon”, valittaa ärtynyt pikku-Petterin vanhempi. “On se nyt merkillistä, ettei pikku-Petteri ole oppinut 7 ikävuoteen mennessä pois vaipoista”, voisi todeta ärtynyt opettaja. Mutta ei totea, jottei tule sanomista rehtorilta ja vanhemmilta.

Toista se oli ennen Etelä-Amerikassa.

Asteekkeja juhlimassa.

Asteekeilla sentään oli maksuton koulu sekä tytöille että pojille. Poikia tietenkin huomioitiin enemmän ja he saivat valita ammattinsa oman tahtonsa mukaan. Tytöistä koulutettiin vaimoja. Noh, kaiken takana on nainen…

Mayalapsilla ei ollut varsinaista koulua muille kuin varakkaille eliitin poikalapsille. Papit toimivat opettajina. Tytöistä koulutettiin “yllättäen” …vaimoja… ja poikien piti ehdottomasti seurata isänsä jalanjälkiä. Tunnettiinkohan näinä aikoina ollenkaan mitään teini-iän kapinointia: “Hei faija, mä en halua olla mikään kivenhakkaaja!” Faijan vastaus: “No kyllä sä oot, näin on jumalat määränneet!”

Inkojen viestinviejä. Kutsuja tulossa!

Myös inkat kouluttivat varakkaiden perheiden poikia. Tyttöjen ainoa mahku oli päästä “Auringon neitsyeksi”, jolloin hänet lopulta kunniakkaasti saatettiin uhrata jumalalle. Mikäli tällainen valinta ei osunut kohdalle, hänet saatettiin antaa palkinnoksi ansioituneille sotureille. Ai että, mitkä uramahdollisuudet olivat edessä! “Nyt se meidän nuorimmainen joko valitaan tai ei valita, pitäiskö järjestää juhlat kumminkin?”

Antiikin Roomassa pidempi koulunkäynti oli maksullista, alkeisopetus (luku-, kirjoitus- ja laskutaito) oli kaikille mahdollista. Paitsi orjien lapsille… Koulurakennuksia ei ollut ja opetus tapahtui usein ulkosalla. Mikäli opetustilanne häiritsi muita, koulupäivä joko loppui siihen tai etsittiin uusi paikka opetukseen. Korkeampi koulutus oli lähinnä tekstien ulkoa oppimista ja ruumiillinen kuritus oli yleistä. Opettajat kärvistelivät heikolla palkalla eikä heitä arvostettu ollenkaan. Tärkeintä koulun korkeamman tason opetuksessa oli oppia puhumaan hienosti ja osata lainata kuuluisia ajattelijoita.

Suomen ensimmäinen koulu on oletettavasti perustettu Turkuun 1200-luvulla munkkien toimesta. Mikael Agricola on tunnetuin Suomen koululaitoksen edistäjä, hänen toimestaan saatiin ensimmäinen aapinen 1500-luvulla.

Tokihan opetus on ollut ensimmäiset vuosisadat uskontopainotteista, sillä Suomea käännytettiin voimakkaasti kristinuskoon tanskalaisten johdolla jo ennen koululaitosten perustamista; siinä hyvin onnistuen. Siihen aikaan ei varmaankaan tullut valituksia vanhemmilta, että “älkää nyt koko ajan puhuko siitä Jumalan armosta, meidän poika Johan on ihan uskontovapaa yksilö!!”

Vanha opettajanpöytä.

Suomen kansakoulu kehittyi hiljakseen 1850-luvusta lähtien, oppivelvollisuuslaki tuli kuitenkin voimaan vasta v. 1921. Peruskouluksi kansakoulu- ja oppikoulujärjestelmä muutettiin vasta 1970-luvun aikana.

Monien nykypäivän lapsien isovanhemmat ovat käyneet kansakoulua ja/tai oppikoulua, joista ei ymmärretä enää yhtään mitään. Ainakin tiedetään, että silloin on saattanut saada viivoittimesta näpäytyksen sormille tai joutua nurkkaan. Silloin joskus, siis “ihan-järkky-muinaisina-aikoina”.

Pitää mainita lisäksi näiden ulkomaalaisten valtuuskuntien mielenkiintoisin ihmettelynaihe: maksuton kouluruokailu. Tämän ihmeellisyyden historia juontaa 1830-luvulle, jolloin varattomien perheiden lapset saivat ilmaista kouluruokaa. Muut saivat maksaa ruoastaan. Vasta v. 1948 maksuton kouluruoka on ollut kaikille mahdollista. Sekä 1. että 2. maailmansota vaikuttivat kovasti koko maailman ruokatalouteen säännöstelyjen myötä. Nykypäivänä mikään ruoka ei enää kelpaa.

Kouluruokailua vanhaan malliin.

Tämä on toisaalta ymmärrettävää, sillä ruoka-annos/oppilas on erihintainen eri kunnissa. Vantaa on vuodesta toiseen alimmalla sijalla; n. 1,70 e/oppilas. Pikkupaikkakunnat kuten Puumala tarjoavat 7-8 euron lounaan SEKÄ välipalan koululaisilleen ilmaiseksi.

Meikäläisellä ei ole kuitenkaan mitään valittamista tästä peruskouluasiasta. Voisi olla huonomminkin.

Ketään ei kuitenkaan nykyään uhrata jumalille kevätjuhlassa, ainoastaan jaetaan eri säätiöiden stipendejä arvosanojen tai muun menestyksen perusteella.

Uskonnon harjoittaminen on valinnaista ja sille on olemassa eri vaihtoehtoja. Kotitalous on valinnainen aine, vaimokoulutusta ei täten myöskään enää toteuteta pelkästään tytöille.

Näin sitä ennen kokkailtiin!

Käsitöissä on vuorottain sekä puukässää että tekstiilityötä. Koulunkäynti on mahdollista kaikille perheen varallisuudesta riippumatta; ja ruokaakin on tarjolla ilman mitään maksua.

Tässä yhteydessä en ota kantaa Suvivirren laulamiseen. Laulakaa tai älkää laulako, maailma ei siihen(kään) lopu.

ÄHÄKUTTI, KOLUMBUS

Kanadalle kuuluvasta Newfoundlandin saaresta löytyi 1960-luvulla viikinkikylän jäännökset; paikan nimi on L’Anse aux Meadows. Tällä alueella tehtiin arkeologisia kaivauksia vuosikymmenten ajan ja nykyään se on ainoa aidoksi todistettu paikka viikinkien asutuksesta Amerikan mantereella. Alueella on ajoitusten perusteella asuttu noin 1000-luvulla, 500 vuotta ennen Kristoffer “Ähäkutti” Kolumbusta.

Paikalta on löydetty 8 asumusta, joista osaa on käytetty työpajoina. Naisten läsnäolosta todistavat luinen neula, värttinänpala ja mahdolliset kutomavälineiden osat. Vaikka paikassa asuttiinkin suhteellisen lyhyt ajanjakso, ei kyseessä näköjään ollut mikään miesten huviretkipaikka. “Lähetääs, poijjaat, taas vähän rentoutuun sinne meidän kesämökille. Matkassa menee vaan pari viikkoa.”

Viikinkien “pitkätalo” Ruotsissa.

Nykyään paikalla on useita rekonstruktioita näistä viikinkien asumuksista. On tutkittu, että ennen viikinkejäkin paikka on ollut asuttu; tällöin siellä majaansa piti ns. Dorsetin kulttuuri eli inuiteja edeltävä alkuperäisväestö.

L’Anse aux Meadows kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon.

On myös esitetty väitteitä, että kuuluisa Vinlandin kartta olisi aito ja tämä kartta näyttäisi konkreettisesti kyseisen asuinalueen. Vinlandin kartta ilmestyi julkisuuteen n. 60 vuotta sitten ja siinä näkyy nimenomaan tällainen saarialue, josta ei kartan tekoaikana (1440-luvulla) olisi pitänyt olla mitään havaintoa. Kartan aitoudesta on mielipiteitä puolesta ja vastaan, mutta mitäpä sillä on väliä, kun asutusalue todistaa viikinkien siellä oleskelleen. Aidon kartan arvo olisi 25 milj. dollaria, joten kai sillä onkin jotain väliä…

Islantilaiset saagat mainitsevat myös Vinlandin, jonka on oletettu tarkoittavan juuri Amerikan pohjoisosan aluetta. Toisin kuin luullaan, nimi ei tarkoita “Viinimaata” vaan alavaa niemeä. Asutusalueelta on löydetty mm. maapähkinöitä, joiden saamiseksi viikingit ovat todennäköisesti käyneet etelämmässäkin. Nämä löydetyt pähkinät eivät kasva noin pohjoisessa.

Mahdollista aurinkokivi-materiaalia.

Lukuisat dokumentit ovat lisäksi näyttäneet, kuinka taitavia merenkävijöitä viikingit olivat. Suunnistuksen apuna käytetty aurinkokivi (islanninsälpä) näytti auringon sijainnin pilviselläkin säällä.

Herra Kolumbus luuli koko elämänsä ajan löytäneensä meritien Intiaan. Äijä keräsi mainetta ja mammonaa ihan väärien oletusten pohjalta.

Herää kyllä kysymys: jos tämä viikinkien asutuspaikka on löydetty jo 60 vuotta sitten, miksi meikäläisellekin opetettiin peruskoulun historiatunneilla, että Kolumbus löysi Amerikan vuonna 1492? Haloo, löytyykö vastausta?

Herra Kolumbus Epsanjassa.

Täytyykö tässä kyseenalaistaa sekin, että maapallo on pallo. Itse asiassa maapallo muistuttaa enemmän perunaa kuin palloa, kuten olen myöhemmin oppinut… opettakaa nyt nykypäivän kouluissa edes se, että maapallo onkin maaperuna!!

MYSTISET KIVIPALLOT

1930-luvulta lähtien Costa Ricasta on löytynyt satoja kivipalloja lojumassa maan kamaralla. Pallojen koot vaihtelevat muutamista senttimetreistä yli kahteen metriin. On arvioitu, että kivipalloja on tehty n. 2000 vuoden aikana. Syytä pallojen työstämiseen ei tiedetä, mutta niiden arvellaan olleen jonkinlaisia statuksen merkkejä. Mitä suurempi boltsi, sitä coolimpi olet.

Monet pallot on siirretty pois alkuperäisiltä paikoiltaan, joten tutkijat eivät pysty todentamaan esim. sijaintiin liittyviä astronomisia tarkoituksia. Palloista on toki arveltu, että ne voisivat esittää uskonnollisina symboleina aurinkoa tai kuuta; onhan ammoisista ajoista lähtien palvottu näitä taivaan pyöreitä jumalia.

Suhteellisen pieni pallo Costa Ricassa. Omistaja lienee ollut vain pikkuisen cool.

Erityistä palloissa on se, että ne on työstetty erittäin kovasta kivimateriaalista mahdollisimman pyöreiksi eli työ on ollut hidasta ja aikaavievää. Tekijöistäkään ei tiedetä sen enempää; mutta mikäli statusteoria pitää paikkansa, niin he olivat kyllä tosi cooleja. Tai hikisiä. Jotkut pallot painavat tonneja.

Euroopasta puolestaan on löytynyt yli 500 pienempää kivipalloa Skotlannista, Orkneysaarilta, Irlannista ja Norjasta. Nämä pallot ovat jopa 5000 vuotta vanhoja. Useissa palloissa on kaiverruksia ja syvennyksiä. On arveltu, että palloja on käytetty esim. eteläamerikkalaisen bola-heittoaseen tapaan naruun köytettynä. Tietenkin käyttötarkoituksena voi olla myös uskonnollisuus ja “yllättäen”… statusarvo.

Yksinkertainen malli kiviboltsista.

Näissä palloissa on huomattavia eroavaisuuksia: toisissa on uurteita (narua varten?) ja toiset näyttävät lähinnä rosoisilta vadelmilta. Ihmetyttää kyllä, mitä uskonnollista merkitystä tällaisilla voisi olla. “Teenpä tästä mötikästä tällaisen taskuun sopivan pikku pallon, jotta Kunnianarvoisa Vadelmanjumala suojelee minua matkoillani”.

Koristeellinen boltsi Skotlannista.

Kuten kaikissa muissakin arkeologisissa mysteereissä, yhtenä vaihtoehtona on TIETENKIN Pienet Vihreät Miehet. On se merkillistä, millä motiivilla alienit olisivat vaikuttaneet jokaikisen kivisen rakennuksen/monoliitin/pyramidin yms. rakentamiseen. Nämä kaiffarit osaavat lennellä toisille planeetoille, miksi ne tulisivat tänne osallistumaan alkeellisen ihmiskunnan kivitöihin?

Jospa armas planeettamme onkin/on ollut Pienten Vihreiden Miesten Puuhamaa: “Viikonloppureissut Maahan nyt puoleen hintaan, tuo koko perheesi askartelemaan! Lisämaksusta voitte abduktoida mukaanne tuliaisiksi yhden ihmisyksilön!”

MYSTEEREISTÄ YLIPÄÄTÄÄN

On hauska leikitellä ajatuksella, että saisi valita yhden ratkaistavan arvoituksen, joka piinaa ihmiskuntaa. (Siis jonkun ihan muun kuin maailmanrauha, ilmastonmuutos ja nälänhätä, mitäs niille tehdään…  se on toinen juttu, se.)

Tässä skenaariossa Mysteeri-keiju pölähtäisi kimaltaen paikalle; todennäköisesti mitä epäsopivimpaan aikaan kun ruoanvalmistus on kesken. Hän esittäisi juhlallisin äänenpainoin, että mikä tahansa askarruttava mysteeri saisi vastauksen. “Valitse viisaasti, oi ihminen!” olisi keijun varoittava lausahdus ennen päätöstä.

Puehan vähän enemmän päälles, kun tulet Akan keittiöön, Mysteeri-keiju!

“Valitse nyt, prkl, tässä, kun spagetit on hellalla, saanko 2 vuotta aikaa?” olisi ihmisen ensimmäinen ajatus. Tai vanhan vitsin mukaan: “Saanko valita, että valitsen kaikki?”

Joka tapauksessa, tässä ehkä 10 tunnetuinta, tutkituinta ja kiistellyintä mysteeriä:

1. Loch Nessin hirviö
2. Isojalka
3. Bermudan kolmio
4. JFK:n murha
5. Alienit
6. Kummitukset
7. Stonehenge
8. Jeesuksen mahdollinen avioliitto ja jälkeläiset
9. Atlantis
10. Nazcan linjat

Listaahan voi jatkaa loputtomiin ja tietoa kustakin aiheesta löytyy enemmän kuin tarpeeksi, mutta seuraavassa lyhyet tiivistelmät kustakin:

1. Loch Nessin hirviö: ensimmäinen maininta Loch Ness- järven hirviöstä (Nessie) ajoittuu vuodelle 565 irlantilaisen munkin toimesta. Nykyajan havainnot alkoivat lisääntyä 1930-luvulla, tällöin otettiin myös kuuluisin huijaukseksi paljastunut valokuva pitkäkaulaisesta Nessiestä.

Yleisimmin on esitetty, että Nessie olisi plesiosaurus eli joutsenlisko; jäänne muinaisilta ajoilta.

Tutkinnoista huolimatta pitäviä todisteita ei ole löytynyt. Loch Nessin järvi on poikkeuksellisen hankala tutkimuskohde laajuuden, huonon näkyvyyden ja syvyyden takia (jopa 230 m.).

Legendoja/havaintoja järvihirviöistä on ympäri maailmaa, joten Nessie ei ole ainoa lajiaan; vain tunnetuin.

Plesiosaurus eli joutsenlisko.

2. Isojalka: nimi tarkoittaa pohjois-Amerikassa tehtyjä havaintoja (Bigfoot). Aasiassa vastaava nimitys on Jeti. Siperiassa kyseinen olento on nimeltään Alma/Almas. Eli tässäkin tapauksessa havaintoja on ympäri maailmaa, enemmänkin kuin edellämainitut olennot.

Yhteistä kaikille “mysteeriapinoille” on gorillamainen olemus, turkki ja valtaisa koko. Todennäköisesti kyseessä olisi myöskin jäänne menneiltä ajoilta: Gigantopithecus, suurin koskaan elänyt kädellislaji (painoltaan 300-500 kg)..

Havaintoja pohjois-Amerikassa ja Kanadassa.

3. Bermudan kolmio: alue sijoittuu Floridan, Puerto Ricon ja Bermudan väliselle alueelle, josta muodostuu kolmio. Tällä alueella on tunnetusti monia laivojen haaksirikkoja ja lentokoneiden putoamisia. Tunnetuin lienee v. 1945 lentokonelaivueen nro 19 katoaminen sekä sen pelastuskoneiden samankaltainen katoaminen. On esitetty, että alueella olisi omituinen sähkömagneettinen varaus ja alueella lentävät koneet joutuvat joko toiseen todellisuuteen tai muutoin erikoiseen aikasilmukkaan. Toisaalta alueella esiintyvät vaihtuvat ilmavirtaukset vaikuttavat paljonkin alueella lentämiseen mm. Golf-virran vaikutuksesta.

Laivojen uppoamisen osalta on esitetty ns. roistoaaltoa. Tällaisessa tilanteessa kyse ei ole tsunamista; vaan laivaa kohti hyökkää yllättäen jopa 7-10 metrin aaltoseinämä otollisissa olosuhteissa. Merirosvojen tiedettiin aikoinaan puhuvan tällaisista ja asiaa on nykyään tutkittu merentutkimuslaitosten toimesta.

Bermudan kolmio.

4. JFK:n murha: John F. Kennedy kuoli Dallasissa Teksasissa 22.11.1963. Tutkintakomission loppuraportin mukaan Lee Harvey Oswald ampui kolme laukausta kohti presidentin autosaattuetta kohtaloikkain seurauksin. Jack Ruby puolestaan ampui Oswaldin, ennenkuin oikeudenkäyntiä päästiin edes aloittamaan.

Salamurha on poikinut lukuisia salaliittoteorioita ja on yksi historian tutkituimpia murhatapauksia.

JFK ja Jackie Dallasissa.
Älä ala Akalle isottelemaan!

5. Alienit: Roswellin tapaus herätti valtaisan ufobuumin, kun väitteiden mukaan alueelle putosi ufo v. 1947. Tapauksesta muodostui merkillinen selittelyjen kirjo, kun armeija myönsi löytäneensä ufon jäänteitä. Myöhemmin lausuntoa muunnettiin ja kyseessä olikin säähavaintopallo. Joka tapauksessa ufohavainnot ja mielenkiinto scifi-elokuviin ja -sarjoihin on kasvanut tapauksesta lähtien. Roswell oli siis alkusysäys kokonaan uudenlaiselle genrelle.

“The truth is out there”…

6. Kummitukset: termillä viitataan usein henkeen tai sieluun, joka on jäänyt syystä tai toisesta välitilaan pääsemättä jatkamaan eteenpäin. Kummitusten sanotaan usein esiintyvän tietyssä asuinpaikassaan eli ilmiöt ovat pitkälti paikkasidonnaisia. Kummitustaloja löytyy ympäri maailmaa; katolilaisissa maissa kummituksiin uskominen on yleisempää kuin luterilaisissa maissa.

1850-luvun jälkeen spiritistiset istunnot olivat suuressa suosiossa huolimatta useista huijareiksi paljastuneista “meedioista”. Ensimmäinen maailmansota kasvatti myös kiinnostusta ottaa yhteyttä henkimaailmaan. Kirjailija Arthur Conan Doyle oli vakaasti spiritismin puolestapuhuja, kun taas taikuri Harry Houdini oli ehdoton skeptikko. Houdini oli ennen kuolemaansa sopinut vaimonsa kanssa koodin, jonka hän tulisi toimittamaan vaimolleen tuonpuoleisesta. Koodia ei koskaan tullut.

“Seeing is believing”…

Tällainen ilmestys makuuhuoneessa herättäisi lähinnä naurua.

7. Stonehenge: Englannin Wiltshiressa sijaitseva maailman kuuluisin kivimonumentti on nykyarvion mukaan n. 5000 vuotta vanha. Itse monumentin ulkoasu on vuosisatojen aikana vaihdellut paljonkin
mutta merkillisintähän tässä on itse rakentamistyö; jopa 50 tonnien painoisten paasien kuljetukset sekä paikoilleen asettaminen. Erilaisia menetelmiä on tutkittu paljonkin sekä hyvällä että huonolla  menestyksellä. Eräässä testikuljetuksessa kivipaasi luiskahti lopulta veneestä Englannin kanaaliin…

Stonehengen käyttötarkoituskin on epäselvä, mutta varmasti kyseessä on ollut merkityksellinen paikka koko 1500-vuotisen käyttöaikansa ajan.

Vastaavia kivikehiä löytyy muualtakin maailmasta, mutta Stonehengen massiivisuus lienee tehnyt siitä suosituimman monoliitti-turistikohteen. Vuosittain paikalla käy miljoona turistia.

Stonehengen ennallistus.

8. Jeesuksen mahdollinen avioliitto ja jälkeläiset: teoria Jeesuksen sukulinjasta on peräisin kirjasta “Pyhä veri, pyhä Graal” vuodelta 1982 (Baigent-Leigh-Lincoln). Myöhemmin Dan Brown kirjoitti teorian pohjalta kuuluisan Da Vinci-romaaninsa. Alkuperäinen hypoteesi esittää, että Jeesus ja Magdalan Maria olivat naimisissa, saivat lapsia ja heidän jälkeläisiään on edelleen olemassa.

Maria Magdaleena (Giovanni Bellini).

Myös apokryfinen (ei-Raamattuun-kuuluva) Filippuksen evankeliumi antaa monen mielestä lisäpontta Jeesuksen ja Marian väliseen suhteeseen. Teksti on vaurioitunutta, mutta siinä annetaan ymmärtää, että Jeesus suuteli usein Mariaa ja rakasti häntä enemmän kuin muita opetuslapsia. Tekstissä Mariasta käytetty sana viittaa kyllä enemmän kumppaniin kuin vaimoon. (Evankeliumi löytyi v. 1945 Nag Hammadista, Egyptistä.) Jeesuksen aikana oli yleistä, että hengelliset johtajat pysyivät naimattomina, vaikka avioliitto oli kaikkien muiden miesten “velvollisuus”.

“Pyhä veri, pyhä Graal”-kirjan kirjoittajat nostivat oikeusjutun Dan Brownia vastaan tekijänoikeuksien rikkomisesta, mutta lopulta hävisivät kiistan.

9. Atlantis: Atlantiksen tarina esiintyy kreikkalaisen filosofin Platonin teksteissä n. vuodelta 360 eaa. Platonin mukaan Atlantiksen saari olisi uponnut mereen vain yhden vuorokauden aikana yli 11 000 vuotta sitten. Upotuksen syynä oli ylijumala Zeus, joka kyllästyi atlantislaisten pahuuteen.

Jo antiikin aikana teoriasta kiisteltiin; sittemmin Atlantiksen mannerta on yritetty sijoittaa sinne sun tänne. Villeimmät arviot sijainnista yltävät jopa Bermudalle ja Grönlantiin asti. Mm. Adolf Hitler oli innokas löytämään Atlantiksen.

Aiheesta on olemassa lukuisia kirjoja ja tutkimuksia, joidenkin tutkijoiden mielestä Platon halusi ainoastaan esittää esimerkin ihanteellisesta valtiosta. Ainakin teoriaan on käytetty miljoonia työtunteja ja tahkottu säkkikaupalla rahaa myöhemmässä kirjallisuudessa.

Vanha kartta, Atlantis on sijoitettu Atlantille.

10. Nazcan linjat: Nazcassa Perussa on tuhansittain kuivaan maahan tehtyjä piirroskuvioita. Kuviot ovat syntyneet, kun tummaa pintamaata on poistettu ja alta on paljastunut vaaleampi hiekkakerros. Kuviot ovat säilyneet yli 2000 vuotta kuivan ilmaston takia. Kuvioissa on paljon kymmenien metrien pituisia eläimiä, mutta suoria viivoja löytyy yli tuhat. Geometriset kuviot ovat myös yleisiä.

Linjat havaittiin lentokoneesta vasta 1920-luvulla. Maasta käsin niitä ei juuri huomaa, joten teoria niiden merkityksestä alkoi tietenkin villiintyä. Aluetta on epäilty ufojen lentokentäksi, mutta mm. koko elämänsä aluetta tutkinut Marie Reiche totesi maaperän olevan liian pehmeää laskeutumisalustaksi millekään lentävälle alukselle.

Linjoja on rakennettu testimielessä; kepit ja linjanarut ovat tehokkaita apuvälineitä kuvioiden hahmottamiseksi piirrosvaiheessa. Alunperin väitettiin, että kyetäkseen näin suuriin kuvioihin Nazca-intiaanien olisi pitänyt lentää kuumailmapallolla tai muulla vastaavalla lentävällä laitteella. Tällaisestakin kuumailmapallo-ajelusta on tehty tutkimuksia hyvin lopputuloksin.

Linjojen käyttötarkoitus on edelleen epäselvä. Pitkien suorien linjojen (jopa 13 km) on arveltu olleen seremoniallisia polkuja jumalien palvontamenoissa. Paikan kuivuuden takia vesi oli tärkeä elementti eli vedenjumala lienee ollut tärkeä yhteisön palvontamenoissa. Yhteyksiä taivaankanteen on myös paljon tutkittu ja löydetty.

Nazcan kolibri.

NO ENTÄS SE MYSTEERI-KEIJU? Tätä pitää pohtia se 2 vuotta.

Ottaisin kyllä lopulta alienit, se vaikuttaisi koko ihmislajiin eniten. Niillä voisi myös olla ratkaisut näihin esitettyihin tapauksiin, mikäli he ovat täällä tuhansia vuosia vierailleet.

“Joo, se JFK oli meidän katsotuin tosi-tv siihen aikaan!” tai “Toi Jeesus-asia pitää kysyä mummolta, se oli nuori silloin!”

PEDON LUKU 666

Tälle kummalliselle numerosarjalle on monta selitystä ja tulkintaa. Nykyaikana elokuvien ja muun kulttuurin välityksellä olemme saaneet käsityksen, että luku liittyy jotenkin Saatanaan, satanismiin tai muuhun pirulliseen aktiviteettiin.

Mitäs se pyhä Piplia asiasta sanookaan… (Braet von Überfeldt 1866).

Alunperin luku löytyy Raamatusta Johanneksen Ilmestyksestä, mutta tätäkin kohtaa on tulkittu historiassa monin eri tavoin kielikäännöksistä johtuen.  200-, 300- ja -400-luvuilla kirjoitetuissa lähteissä pedon luku on 616, joidenkin tulkintojen mukaan myös 686.

Lainaus Johanneksen Ilmestyksestä (Wikipedia):

“16. Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin.
17. Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku.
18. Tässä vaaditaan viisautta. Se, jolla on ymmärrystä, laskekoon pedon nimen lukuarvon: se on erään ihmisen luku, ja se luku on kuusisataakuusikymmentäkuusi.”

Yhden tulkinnan mukaan luku tarkoittaa ylipäätään ihmiskunnan epätäydellisyyttä; pyhän kolminaisuuden numero on 777. Tämä liittyy Jumalan kolmeen olemukseen; isä, poika ja pyhä henki. (Jumala on siis se ensimmäinen 7…).

Nostradamus.

Yksittäisiä ihmisiä on yritetty vuosien saatossa leimata “pedoiksi” eri tavoin, mutta tässä tulee mieleen Nostradamuksen ennustuksien tulkinnat:  vääntele ja kääntele kirjaimia ja numeroita mielesi mukaan, kunnes saat haluamasi lopputuloksen.

Tuosta Johanneksen Ilmestyksestä ei kyllä tule mitään ilmestystä omaan mieleen. Uskontotieteilijät varmaankin painivat tämän asian kanssa, onnea heille kaikille yrityksissään.

Toistaiseksi en ole tavannut kaupassa ihmistä, jolla olisi kädessään tai otsassaan tuollainen luku. Merkillistä sinänsä, että kaupankäynti onnistuu siitä huolimatta ihan mainiosti.

Toivottavasti 6.6.2006 syntyneet henkilöt eivät joudu kärsimään tästä lukusarjasta; heidän sotunsa alkuosa on valitettavasti 060606.

Mitenkäs 7.7.2007 syntyneet? Sotu on täten 070707? Mitä jos henkilö 060606 kohtaa kaupassa henkilön 070707? Maailma räjähtää!

Raamatun neljä ratsastajaa (Albrecht Durer).

ARKKIPIISPA JA HIIPPAKUNTA

Satuinpa näkemään aamun tv-ohjelmassa tämänkin aihepiirin haastatteluita arkkipiispan vaalia varten. Kuka tunnustaa tietävänsä, mitä arkkipiispa tekee? Minä en tunnusta. Ehkä hän piispoilee; jopa arkkipiispoilee.

Tarkemmin tutkittuna hänellä on kunniatehtävä; primus inter pares. Ensimmäinen vertaistensa joukossa. Toimii hallituksissa, ties missä kokouksissa ja systeemeissä, mutta “valvonta- tai johtotehtäviä hänellä ei ole” (Wikipedia).

Tärkeä virka varmaankin. Meillä taviksilla on nykyään ihan oma HIPPAkunnan ARKIpiispa: Pena.

Penalla ei ole mitään sananvaltaa mihinkään muuhun kuin arkipäivän hippoihin. Tähän mennessä tällaisia hippoja ei ole nähty.

Nyt, Pena: alat heti hommiin ja järkkää edes 80’s-bileet ensi viikon keskiviikolle. Olet sentään ARKIpiispa. Älä siis täten soita lauantaiksi järjestettyihin bileisiin.