Eteläisessä Suomessa moni työmatkalainen huokaisee helpotuksesta: talven lumikaaos ei ole toistaiseksi aiheuttanut VR:n kalustolle ongelmia. On se merkillistä; miten joka vuosi junaliikenne puuroutuu, kun maahan sataa muutama sentti lunta. Samalla tavoin joka vuonna “ensilumi yllätti autoilijat”. Ainakin siis harmailta hiuksilta on nyt vältytty kaikin puolin näiden leutojen kelien vallitessa.
Tulipa tästä poikkeuksellisesta tilanteesta mieleeni tarkastella muutamaa historiallista näkökulmaa rautateihin liittyen; ensimmäisenä tietenkin tuli mieleen päärautatieasema Helsingissä. Junaliikenne Helsingin ja Hämeenlinnan välillä aloitettiin v. 1862, nykyinen “kivimies”-asema on jo toinen asemarakennus Helsingin päässä. Kivimiehet eli “Lyhdynkantajat” ovat seisoneet paikoillaan vuodesta 1914. Sen kyllä huomaa, sen verran jäykkiä ja kivikasvoisia nämä ukkelit ovat.
Alkuperäistä asemaa purettiin pikkuhiljaa nykyisen aseman tieltä usean vuosikymmenen ajan. Tilannetta tietenkin hankaloitti… yllättäen… muutamat rakennusvaiheen aikana käydyt sodat. 1. maailmansodan aikana asemarakennus toimi venäläisten sotilassairaalana, 2. maailmansodan aikana jatkuvat pommitukset tekivät merkittäviä vahinkoja eikä haavoittuneiltakaan tietenkään vältytty.
Eikä siinä vielä kaikki; v. 1950 suurpalo tuhosi koko ullakkokerroksen alkutekijöihinsä. Palo oli saanut alkunsa hissistä. No nih, kukas siellä taas veteli Työmies-tupakkia hissimatkalla? Ärgh!
V. 1990 tapahtui myös onnettomuus, kun yli 600 metriä pitkä tavarajuna rysähti suoraan aseman sisään. Kukaan ei onneksi kuollut, ainoastaan kuljettaja sai lieviä vammoja. Tämän jälkeen radoille lisättiin nykyisinkin käytössä olevat keltaiset stopparit. Ihmettelen kyllä, miten tuollainen stoppari pysäyttäisi yli puolen kilometrin pituisen täydessä lastissa olevan tukkijunan… Jos se juna on päättänyt porskuttaa eteenpäin, niin siinä ei maanittelut paljon auta: “Hei pysähdy nyt, jooko, tässä on tällainen puomikin että siihen pitäis kyllä niinku pysähtyy…”
Presidentti Kyösti Kallio sai päärautatieasemalla sydänkohtauksen v. 1940 ollessaan matkalla kotiinsa Nivalaan ja kuoli päälaiturille saattueensa ympäröimänä. Saattuessa oli mukana mm. hänen seuraajansa Risto Ryti sekä marsalkka Mannerheim. Valitettavasti väistyvä presidentti ei täten koskaan päässyt määränpäähänsä eli kotiin.
Mannerheimista puheenollen… 2. maailmansodan aikana erääseen tiettyyn junaan liittyy merkillinen tapahtuma: junaan saapui itse herra Hitler! Kyse oli marsalkka Mannerheimin 75-vuotissyntymäpäivästä.
Mannerheim vastaanotti Hitlerin 15-vaunuisessa junassa, johon sisältyi mm. salonkivaunu, ilmatorjuntavaunu, autojenkuljetusvaunu ja makuutiloja. Marsalkka saapui junakyydillä Mikkelistä tapaamispaikkaan Vuoksenniskalle, Helsingistä saapui junalla suuri vastaanottoseurue ja Hitler itse lensi hävittäjäsaattueen kera Saksasta. Synttärilahjaksi Marski sai Saksan Kotkan ritarikunnan kultaisen suurristin sekä Hitlerin muotokuvan. Jee, bileet käyntiin! Vappupillit esiin, skumpat jakoon ja heitetään vaikka tikkaa tuohon Hitlerin pärstäkuvaan!
Tosiasiassa keskellä sotaa kaikki olivat vain tyytyväisiä, että Hitler ei esittänyt Suomelle mitään vaatimuksia ja kuuden tunnin vierailun jälkeen Hitler lähti paluumatkalle kohti Saksaa. Tapaamisessa oli pidetty puheita, yksityisiä keskusteluja ja syöty juhlalounas. Tapansa mukaan Hitler kieltäytyi alkoholista ja lihansyönnistä. Tämän jälkeen toivottavasti alkoivat oikeat synttärijuhlat; mene ja tiedä. Ehkä solmioita ainakin löysättiin hetken hiljaisuudessa helpotuksesta huokaillen.
Ensimmäisen junayhteyden päätepaikka eli Hämeenlinnan rautatieasema tuhoutui sisällissodan yhteydessä v. 1918. Saksalaisten kranaatti räjäytti asemalla seisoneen punaisten ammusjunan. Tästä seurasi aikamoinen “KABOOM”. Uusi rakennus valmistui kuitenkin jo v. 1921 ja se on rakennettu lähes samanlaiseksi kuin alkuperäinenkin.
Päärataa jatkettiin v. 1870 (tietenkin keisarivallan aikana) Venäjälle Pietariin ja v. 1876 Toijalan kautta Tampereelle. Siitä eteenpäin rataverkkoa laajennettiin pikkuhiljaa, mutta nykypäivänä lentoreitit ovat tietenkin varteenotettava vaihtoehto pidemmille matkoille. Ensimmäisten junien kulkunopeus oli noin 25 km/h, mutta sekin oli siihen aikaan parempi kuin hevoskyydin nopeus.
Sitten jos/kun ne järkyttävät lumimäärät tänne eteläänkin taas “yllättäen” saapuvat, voisi se hevoskyyti olla itse kullekin paras vaihtoehto.
Kauheassa liikennekaaoksessa voisit painella hienosti menemään hevosella tukka tuulessa hulmuten, kuten Legolas Sormusten herrassa!
Bussit ja autot seisoisivat lumipenkereissä, juna-asemilla tulisi kuulutuksia junien myöhästymisistä ja peruutuksista, pomo soittelisi perään, mihin olet jäänyt… Samaan aikaan kaikki ihmiset näyttäisivät sinulle iloisesti keskaria uljaita kannustushuutoja huutaen; kuten “mee nyt v***uun siitä elvistelemästä!” tai “ota kyytiin, v***u, maksan ihan mitä vaan!”
