”Jos et tunne historiaa, tulet toistamaan sen virheitä." Akka kirjoittaa näistä asioista tunteella ja huumorilla faktoihin perustuen. Akka ei käytä somea, koska Akkaa ei kiinnosta kakkujen kuorrutus eikä sekään, miksi kaikkien pitää olla tietoisia toistensa toiminnasta. Oppikaa nyt jotakin historiasta, edes huumorin kautta!
Onko koskaan liian aikaista tehdä Halloween-asetelma? – Ei ole, mikäli Akalta kysytään. Onko koskaan liian aikaista myydä joulukalentereita, jos Akalta kysytään? – Kyllä on, kuten tänä vuonna on tehty, jos Akalta kysytään.
Noh, kukaan ei kuitenkaan kysy kumpaakaan seikkaa, joten aloitetaanpa legendaarisen sankarimme Luigi the Luurancon matka tänä vuonna tähän aikaan! Tällä kertaa käsittelyssä on random-pahvilaatikko, joka toki kiinnosti kissaa ennen projektia, mutta sen jälkeen tietenkään ei. Kissat ja pahvilaatikot sopivat yhteen mainiosti, kunnes joku ääliö leikkaa niistä reunat ja tunkee naurettavia asioita niiden sisälle.
Nope, ei kiinnosta enää, kiitos! ZZZ zzz zzz…
Näin on valitettavasti päässyt tapahtumaan jo joitakin kertoja (asioista tietämättömälle linkit aiempiin juttuihin):
Pidemmittä puheitta asiaan: Alkuasetelmana on siis tietenkin peruspahviboksi, joita me suomalaiset rakastamme, kuten ämpäreitä. Tässä kuvassa näkyy siis kaltoin kohdeltu pahvilaatikkopohja, täysin turmeltu pahvilautanen ja täysin turmeltu vanhan tyynyn sisus ullakolta. Kissan unelmalaatikkoa on siis tuhottu rankalla kädellä; luonnostakin on revitty vanhoja risuja ihan vain tätä raadollista asetelmaa varten! Hui kauhistus sentään!! Nyt pitäisi kissan vähintäänkin ottaa punaista maalia tassuihinsa ja turmella koko härpäke!
Kissan peti on edelleen vanhalla paikallaan. Kizza käyttää sitä vielä satunnaisesti sadan miljoonan muun nukkumapaikkansa ohella.
Kaiken vandalismin ohella ilmakuivuvasta savesta on tehty kurpitsoita, alien-kalloja ja muita tuiki tarpeellisia härpäkkeitä, joista paras esimerkki lienee taustalla.
Tällä kertaa Luigi the Luurancoon kutsuttu halloweenin viettoon vanhan ystävänsä luokse. Luigi ei ole käynyt ystävänsä mökillä vuosikymmeniin, mutta hän muistaa kuitenkin edelleen reitin, joka kulkee aavemaisen metsän läpi.
Silloin aikoinaan Luigi ei kiinnittänyt metsään sen kummempaa huomiota, mutta tällä kertaa Luigilla on outo aavistus: jotakin omituista on luvassa. Tästä tuntemuksesta pelästyneenä Luigi varustautuu ihan Pyhällä kirjalla… ja paremman puutteessa puutarhasaksilla.
Ensimmäiseksi Luigi havaitsee omituisia pääkalloja, luita ja hautaholveja. ”Mitä vattua täällä on tapahtunut, ei täällä viimeksi tältä näyttänyt,” miettii Luigi. ”Kyllä nyt on menty pahasti metsään, jos näin voi asian ilmaista…” Katsoessaan tarkemmin Luigi havaitsee koko tilanteen kauheuden. Tänne on laskeutunut joku… tai jotain.
Luigi jäykistyy kauhusta nähdessään tilanteen vakavuuden. Hän muistaa edelleen Roswellin ufo-tapauksen vuodelta 1947, jolloin hän itse oli ajelemassa Route 66-reittiä halki Amerikan (näkymättömällä haamuautolla, tietenkin…).
Tuolloin tapaus nostatti merkillisiä kysymyksiä ja aiheesta on sittemmin kirjoitettu enemmän kirjoja, kuin JFK:n salamurhasta. Luigia puistattaa kumpikin tapaus, mutta tällä hetkellä häntä karmii eniten tämä keskimmäinen hautaholvi. Joku -tai jokin- merkillisen tärkeä henkilö lienee haudatun tähän hautaholviin!
Luigi jatkaa epäröiden matkaansa tämän kirotun alueen läpi ja toivoo pääsevänsä ehjänä perille puutarhasakset tanassa… samalla hän ihmettelee näitä mystisiä kalloja, joita paikalle on jäänyt. Kallot ovat liian isoja mahtuakseen näihin hautoihin, joten jostakin aiemmasta ja suuremmasta lajista täytynee olla kyse…?
Ilta alkaa hämärtää, joten Luigi lähtee tosiaankin kipittämään kurpitsojen, kallojen ja hautojen keskeltä eteenpäin ystävänsä mökkiä kohti. ”Never again tänne,” tuumii Luigi matkallaan, ”I’m done.” Rajansa kaikella!
Kun Luigi poistuu maisemista, häntä jäävät kuitenkin kaipaamaanyllättävät, uudet ystävät – tai tuholaiset – tai ties mitkä.
Jep; pahvilautasesta tehty ufo oli huono idea- mutta tällaisesta se idea joskus lähtee. Vuonna 1947 pilotti Kenneth A. Arnold kuvaili näkemäänsä ilmiötä lentäväksi lautaseksi. Tästä se ajatus sitten lähti! Kuten myöskin medialle – lentävä lautanen juontuu juurikin tästä!
Nykyään on olemassa kaksi termiä: UAP ja USO. Ensimmäinen korvaa ufon; toinen kertoo, että kohde on merenalainen, selvittämätön ilmiö, joka nousee vedestä.
Luigi the Luuranco kohtasi jotakin selvittämätöntä matkallaan tällä(kin) kertaa huumorin merkeissä, toivottavasti jollakulla edes oli hauskaa. Akalla oli.
Tässä lottomiljoonia odotellessa onkin mukava haaveilla tulevien, historiallisten paikkojen näkemisestä, mutta vanhoissa mytologioissa kerrotaan myös toisenlaisia tarinoita.
René-Antoine Houasse/Story of Minerva – Dispute between Minerva and Neptune over the Naming of the City of Athens/1696.
On nimittäin runsaastikin sellaisia legendaarisia kohteita, jonne tavallinen tallaaja miljoonineenkaan ei pääse: myyttisiä paikkoja, joihin ei Onnibus eikä Finnair ainakaan toistaiseksi kulje. Katsahdetaanpa seuraavaksi, mitä kaikkea entisaikojen kansat ja mytologiat yrittivät aikanaan meille kertoa näistä kohteista (tyrkyttivät meille turistikohteita ihan ilman viiden tähden arvosteluita, pthyi):
AVALON
Kuningas Arthurin legendasta tuttua Avalon-saarta on kutsuttu paikaksi, jonne kyseinen, kuuluisa (legenda)kuningas haudattiin. Arthurin ei kuitenkaan uskota olleen todellinen henkilö, vaan 500-600-luvuilta peräisin oleva taruhahmo, jonka teki tunnetuksi v. 1136 jaa. muuan brittiläinen pappi Geoffrey of Monmouth teoksessaan Historia Regum Britanniae.
Glastonbury Abbey (VintageNews).
Avalonissa kerrotaan asuneen yhdeksän valtiatarta – mukaan lukien Arthurin noitasisar Morgan Le Fey – sekä tietenkin itse velho Merlin. Myös Arthurin kuninkaaksi nostanut miekka Excalibur taottiin kertoman mukaan Avalonin saarella.
Glastonburyn kaupunki Somersetin piirikunnassa on liitetty usein Avaloniin, sillä v. 1190 Glastonburyn luostarin munkit väittivät löytäneensä kuninkaan ja kuningatar Guineveren luurangot haudattuina luostarin mailta. Historioitsijat eivät nykyään usko löytöä todeksi, vaan mainostempuksi luostarin jälleenrakentamisen rahoittamiseksi v. 1184 palon jälkeen. Avalonin sijainniksi on esitetty myös lukuisia muita saaria mm. Englannin ja Ranskan rannikoilla, mutta myös esim. Grönlantia ja Mallorcaa on ehdotettu.
Atlantiksen määrittely lienee itse kullekin tuttu, mutta palautetaanpa mieleen tarinan lähtöasetelma ja pääpiirteet. Tarina on lähtöisin filosofi Platonin (427-347 eaa.) kirjoituksista Timaios ja Kritias. Platonin dialogissa tarina on peräisin Solonin (ateenalainen valtiomies n. 638 eaa. – 558 eaa.) matkoilta Egyptissä. Solonille oli tuolloin kerrottu egyptiläisen papin toimesta, että Atlantiksen tuho tapahtui n. 9000 vuotta aiemmin ja tuhon aiheutti jumalten suuttumus atlantislaisten paheellisuuteen.
(history.com)
Tuhon sanotaan sisältäneen maanjäristyksiä ja tulvia ja saaren sanotaan vajonneen mereen vain yhden vuorokauden aikana. Tuosta mainitusta ajasta on nyt n. 11 600 vuotta, joka monen tutkijan mielestä sopii jo todeksi tutkittuun katastrofiin jääkauden päättyessä äkillisesti juuri tuona aikana. Tämä ”Younger Drias Cataclysmic Event”-teoria on edelleen tutkinnan alla.
Ulkoasultaan Atlantiksen rengasmainen kaupunkirakenne lienee useimmille tuttu, mutta Platonin kirjoituksista käy myös ilmi kaupungin koko: n. 385×580 km. Tässä mittayksikkönä on kreikkalainen stadion, mutta mittayksiköksi on epäilty myös egyptiläistä khetiä. Tällöin kaupunki olisi huomattavasti pienempi, mutta Platon väitti myös Atlantiksen olevan ”suurempi kuin Libya ja (tuolloinen) Aasia yhteensä.” Lisäksi Atlantiksella olisi ollut miljoonapäinen armeijajoukko, joten kirjoitusten pohjalta kyseessä olisikin täytynyt olla hyvin suuri saari miljoonine muine asukkaineen, jotka viljelivät ja ylläpitivät koko systeemiä.
Noh, koosta viis; mutta tärkein tunnusmerkki Atlantiksen sijaintiin on Platonin sanat: ”Herakleen pylväiden takana.” Näillä pylväillä on antiikin aikana viitattu Gibraltarinsalmen molemmin puolin oleviin kallioihin, mutta muitakin tulkintoja tästä on toki esitetty.
Detail of Pillars of Hercules from Tabula Peutingeriana, 1-4th century CE.
Atlantiksen sijainnista on tuhansia ehdotuksia, kuten noin v. 1600 eaa. tulivuorenpurkauksen räjäyttämä Santorini/Theran saari. Myös Bahaman Bimini Road on suosittu kohde, varsinkin kun tämä merenalainen ”highway” löydettiin v. 1968.
Mauritaniassa sijaitseva Saharan silmä (Richat Structure) on myös ehdokkaiden listalla juurikin rakenteensa puolesta; lisäksi näistä Saharan renkaista on löydetty mm. merisuolaa ja merinilviäisten jäänteitä. Nykyään onkin tiedossa, että vielä n. 5000 vuotta sitten Sahara oli rehevämpi, kuin aiemmin oli luultu.
Richat/ISS-Nasa-31.12.2021/publicdomain.
Atlantiksesta onkin sanottu, että sormen voi tökätä kartalle mihin kohtaan tahansa ja todennäköisesti sitäkin paikkaa on ehdotettu tämän kaupungin sijaintikohdaksi. Mikäli enemmän aihetta tutkii, tämä väite pitää paikkansa! Akka väittää Atlantiksen olleen omalla eteläpihallaan; se on tällä hetkellä täysin saavuttamaton manner!
LEMURIA/MU – KADONNUT MANNER
Atlantikseen liittyy myös v. 1864 eläintieteilijä Philip Sclaterin ehdotus Intian valtamerellä muinoin sijainneesta mantereesta. Teoria oli laajalti suosittu tiedepiireissä muutoinkin, mutta myöhemmällä ajalla varsinkin teosofiset ja antroposofiset seurat ovat olleet teorian kannattajia. Mm. spiritualisti Helena Blavatsky/Madame Blavatsky (1831-1891), Teosofisen seuran perustaja, uskoi Lemurian olleen nykyihmisen edeltäjien alkukoti.
”The Lost Continent of Mu”/James Churchward 1926.
Tämän ajatuksen esitti tosin myös saksalainen biologi Ernst Haeckel (1834-1919) v. 1870. Haeckel oli innostunut tiedemies ja vaikuttava tieteellinen piirtäjä, jonka useita piirroksia on kuitenkin myöhemmin kritisoitu niiden oikeellisuudesta. Ottaen huomioon mm. darwinin teorian synnyn ja lääketieteen kehityksen miehen elinaikana, tämä lienee kuitenkin jotenkin ymmärrettävää…
Ernst Haeckel: Natürliche Schöpfungsgeschichte, Georg Reimer, Berlin 1868.
KULTAINEN EL DORADO
Tämän kaupungin legenda syntyi 1500-luvulla, kun espanjalaiset konkistadorit kuulivat muisca-intiaaneilta kullatun kuninkaan rituaaleista Guatavita-järvellä (lähellä Bogotaa nykyisessä Kolumbiassa). Tarinoiden mukaan kruunattava kuningas peitettiin kultapölyllä, hän sukelsi järveen ja veteen uhrattiin kansalaisten toimesta useita kultaesineitä seremonian aikana. (El Dorado tarkoittaakin siis kullattua miestä, ei todellakaan kaupunkia, joksi legenda jäi elämään…)
Seremonia ilmeisesti kuitenkin lopetettiin, kun toinen, hyökännyt intiaaniheimo valloitti alueen. Espanjalaiset yrittivät kuitenkin kultakuumeessaan tyhjentää järven ja löysivätkin useita uhrattuja esineitä, mutta heidän uskomustensa mukaan järven lähistöllä piti kuitenkin olla varsinainen, näiden kullattujen esineiden teko-/lähtöpaikka eli… kaupunki.
Tällaista Manoaksi nimettyä kaupunkia ei kuitenkaan useiden vuosisatojen aikana tehdyistä etsinnöistä huolimatta löytynyt. Jopa Roanoke-siirtokunnassa mukana ollut britti Sir WalterRaleigh (1552-1618) etsi El Doradoa v. 1595, kuten myöskin tutkimusmatkallaan kadonnut legendaarinen tutkimusmatkailija Percy Fawcett. Jep, Percy tunnetaan Etelä-Amerikan tutkimusmatkailijana, joka kiersi useilla reissuillaan täysin tuntemattomissa olosuhteissa.
Noh, Fawcett oli tietenkin kuullut tarinoita näistä useiden vuosisatojen etsinnöistä, ja lähtiessään matkalleen Jack-poikansa kanssa v. 1925 hän uskoi löytävänsä kadonneen Z-kaupungin. Näin hän ainakin itse löytöä nimitti. Tästä Akka on kirjoittanutkin viimeksi n. 100 vuotta sitten:
Fawcettin kohtalo on edelleenkin epäselvä, kuten jo tuolloisessa jutussa todetaan. Kullattu kaupunki/Eldorado/mystinen Z-kaupunki-legenda lienee siis peräisin tarinan paisumisesta valtaviin mittoihin vuosisatojen aikana – aikana, jolloin tutkimusmatkailu muutoinkin oli kukoistuksessaan. Tällaiset tarinat ja legendat ovat olleet omiaan saamaan rahoitusta erilaisille tutkimusmatkoille, joka tietenkin hyödyttää meitä nykypäivän pulliaisia.
1900-luvun puolella tutkimusmatkailu alkoikin jo muuttua enemmän ”kuka ehtii ensin”-tyyppiseksi kamppailuksi sekä lentokoneiden, vuorenharjanteiden että ääriolosuhteidenparissa. Kun maailma alkoi olla jotakuinkin kartoitettu, piti alkaa keksiä seuraavia kohteita erilaisten ennätysten ja rajapyykkien saavuttamiseksi. Ajan hiljalleen muuttuessa ennätykset alkoivat olla myös muotoa ”ensimmäinen nainen, joka…” Otettakoon tästä esimerkkeinä vaikkapa… hmm… Marie Curie (Nobel-palkinto 1903), Gertrude Ederle (ui yli Englannin kanaalin 1926), Annie G. Fox (Purppurasydän-kunniamerkki 1941).
Gertrude Ederle/George Grantham Bain/Library of Congress.
OLYMPOS-VUORI
Muinainen, kreikkalaisten jumalten olinpaikkaa Olympos kuvaillaan runoilija Homeroksen (800-700-luku eaa.) teoksessa Ilias. Hänen mukaansa tässä palatsikompleksissa oli kultaiset portit vartijoineen ja suurin palatsi oli tietenkin pääjumala Zeuksen käytössä. Rakennukset oli rakennettu kivestä pronssisine perustuksineen, mutta kävelytiet ja lattiat olivat peräti kullattuja. Lisäksi Olympoksella sijaitsi mm. talleja kuolemattomille hevosille! Wow! Ja varmastikin suuri, kultainen uima-allas tiki-baareineen… aahh!
Olympoksen sijainti taivaalla uskottiin olevan eetterissä, ns. puhtaaksi aineeksi kuvatussa tai jumalten hengittämässä välitilassa. Eetteri oli kuitenkin pitkään antiikin ajalla viides alkuaine maan, tulen, veden ja ilman lisäksi. Tämä uskomus jonkinlaisesta ”väliaineesta” jatkui erilaisine tutkimuksineen pitkälle 1800- ja 1900-luvuille asti, kunnes Albert Einsteinin (1879-1955) suhteellisuusteoria julkaistiin v. 1905.
Albert Einstein v. 1905.
Näistä kohteista on paha valita, mutta onneksi ei edes tarvitsekaan. Näihin ei kuitenkaan pääse edes massilla, vaikka lottomiljoonat tilillä polttelisivatkin. Siksipä onkin hauska taas katsoa, kun muutaman euron lottoarvonnasta tulee hyvässä lykyssä tilille taas se about 0,60 euroa: eipä sillä olis muailmaa kierrellytkään! Nope!
Näillä mennään taas ja palataan asiaan ensi viikolla lemmikkien historian merkeissä!
Ah, kuinka mukava onkaan puuhastella puutarhassa tai minkä tahansa askareen parissalempparishortseissa, joissa on tarpeeksi taskuja kaikenlaisia vipstaakkeleja varten. Juuri tällaiset kulahtaneet lökäpöksyt sanoivat valitettavasti työsopimuksensa irti jo kuluneen talven aikana, eikä tätä työsopimusta purettu kultaisella kädenpuristuksella: lähtö tapahtui mielenosoituksellisesti peräsaumasta reveten aina lahkeeseen asti.
Poika 1920-luvulta.
Kas: tällaista on kunnon kierrätys, voisi tähän kohtaan ylväästi todeta! Akka luopui siis lempipöksyistään surullisin ja haikein mielin, mutta ratkaisu tähän housuongelmaan löytyikin kuin salama kirkkaalta taivaalta! Etsiessään yhden valoketjun kaukosäädintä (jep, niitä on valitettavasti useita – sekä valonauhoja että kaukiksia niihin- argh!) Akka törmäsi yllättävään aarteeseen: mustat, käyttämättömät reisitaskushortsit tuotelappuineen ilmestyivät Akan silmien eteen kuin kutsuttuna. Tuumasta toimeen ja tarinasta lyhyt:
Akka pölli siis surutta Ukon (vuonna kivi-ja-keppi-hankkimat-ja-unohtamat) shortsit välittömästi omaan käyttöönsä. Koosta viis; löysäähän noissa piisaa, mutta ainakin Akka voi sitten esitellä työmiehen hymyä ihan samalla tavoin, kuin niin moni muukin arjen ahertaja!
Hine, Lewis Wickes, 1874-1940: Glassworkers v. 1908.
Tämä äskeinen (sinänsä) turha tarina on kuitenkin tarpeen kertoa, sillä tästä juolahti mieleen monesti täysin unohdettu aihe: maailmanhistoriassa riittää useita naisia, jotka ovat oikeasti pukeutuneet miehiksi ihan tarkoituksellisesti.
Kyse ei siis ole välttämättä ollut mistään seksuaalisesta identiteetistä, vaan siitä, että naisten asema on ollut lähinnä siellä keittiön, lasten synnyttämisen ja nypläyksen puolella, mikäli näin yleistäen voidaan sanoa. Tarkastellaanpa siis joitakin näistä tapauksista, joiden tietoja historiankirjoihin on ylipäätään jäänyt:
Faarao Hatsepshut (n. 1507–1458 eaa.)
Kleopatran ohella tämä tunnetuin naispuolinen faarao kruunautti itsensä faaraoksi oltuaan lapsipuolensa Thutmosis III:n puolesta sijaishallitsija seitsemättä vuotta. Tämän jälkeen hänet on kuvattu lukuisiin reliefeihin täysin miesfaaraoksi pukeutuneena, joskus jopa faaraoiden irtopartaa käyttäen. Tämä naisfaarao rakennutti mm. (nykyään suositun turistikohteen) hauta-alueen Egyptin Deir-el Bahriin, mutta hänen ”oletettu” muumionsa on edelleenkin kyseenalainen seikka.
Hatsepsut/PICRYL.
Tämä johtuu tietenkin siitä, että tulokset dna:sta on kertonut arvoisa herra Zahi Hawass, joka sittemmin erotettiin mm. korruption takia koko Egyptin arkeologian johtotehtävistä. Tässä kohtaa voisi vihdoinkin sanoa: antakaa nyt uusien tuulien puhaltaa ilman tätä idioottia, johon perustuvia dokkareita edelleenkin näytetään!
Tarina jatkuu kuitenkin (thank god) ilman Hawassia; Hatsepshutin poikapuoli yritti poistaa edeltäjänsä kuvat reliefeistä ja hieroglyfeistä tämän kuoleman jälkeen, kuten niin monen muunkin faaraon tiedetään tehneen. Tämä oli yleinen tapa iskostaa kansalle, että uusi faarao on juurikin ”se uusi jumala,” jota kansa niin kovasti kaipaa ja palvoo. Hatsepshutin ”muumion” löysi itse asiassa kunnianarvoisa Howard Carter jo v. 1903, ja muitakin tälle naishallitsijalle nimettyjä hautatavaroita on löydetty. Yritys historiasta poistamiseksi ei siis onnistunut, senkin ruoja poikapuoli Thutmosis III!
Munkki Marinus/Marina (300-700-luku jaa.)
Lähteestä riippuen tarina mieheksi pukeutuneesta munkki Marinuksesta vaihtelee suurestikin, mutta perusidea on jotakuinkin sama: legendan mukaan tyttö Marinan isä aikoi lähteä luostariin ja naittaa tyttärensä jollekulle tavan mukaisesti, mutta tyttö halusi seurata isäänsä munkiksi oletettavasti nykyisen Libanonin alueella Qannoubinen luostariin.
Juoni onnistui, mutta kymmenen vuoden jälkeen Marinan isä Eugenius kuoli. Kun Marina myöhemmin lähetettiin muutaman muun munkin kanssa luostarin asioille, he joutuivat viettämään yönsä majatalossa, jossa majoittui myös joitakin roomalaisia sotilaita. Myöhemmin kävi ilmi, että raskaaksi tullut majatalon tytär syytti Marinaa isäksi, jolloin Marina myönsi syyllisyytensä ja kasvatti lasta itse karkotettuna luostarista jopa kymmenen vuoden ajan. Lapsen isä lienee kuitenkin ollut majatalossa majoittunut roomalainen sotilas!
Lattanzio Querena, The Holy Virgin Marina, c. 1830/christianiconography)
Luostari hyväksyi ottamaan Marinan kuitenkin takaisin kymmenen vuoden jälkeen, mutta noin 40-vuotiaana Marina sairastui ja kuoli, jolloin hänen oikea sukupuolensa vihdoinkin tuli ilmi. Asiasta tiedotettiin myös majatalonpitäjää, joka tuli paikalle ja itki katuen turhia syytöksiään. Marinasta tuli täten katolisen kirkon kunnioitettu henkilö (ei kuitenkaan pyhimys), ja hänen muistoaan juhlitaan uskontokunnista riippuen eri päivinä. Legenda tällaisesta tapahtumasta on tosiaankin voinut pohjautua tiettyyn henkilöön ja säilyä useita vuosisatoja, mutta on ymmärrettävää, että tarina muuttuu kertojan, paikan, ja ajan vaihdellessa.
Deborah Sampson (1760-1827)
Massachusettsissa syntynyt Deborah joutui jo lapsuudessaan sijoitetuksi äitinsä sukulaisten huomaan, kun hänen isänsä jätti perheen ja äitinsä menehtyi. Deborah ehti toimia myös palvelijana useissa perheissä, ennen kuin hän ilmoittautui v. 1782 armeijaan nimellä Timothy Thayer. Deborahin pituus (170 cm) sekä rintavarustuksen litistäminen kankaankaitaleilla olivat etuna armeijaan listautumisessa, mutta valitettavasti Deborah tunnistettiin kirjautumisen yhteydessä.
Tästä ei kuitenkaan koitunut hänelle seuraamuksia ja hän yrittikin värväytyä seuraavan kerran eri kaupungissa. Tällöin hämäys onnistui ja hänet otettiin armeijan riveihin nimellä Robert Shirtliffe. Muutaman palvelusvuotensa aikana Deborah myös haavoittui ja mm. kaivoi itse ammuksia omasta jalastaan paljastumisen pelossa. Vasta vaivuttuaan tajuttomuuteen kovan kuumeen myötä hänen sukupuolensa paljastui häntä hoitaneelle lääkäri Barnabas Binneylle. Tämä ei kuitenkaan heti paljastanut Deborahia, vaan hoidatti tätä kotonaan perheensä avustuksella.
Vasta syksyllä Deborah vapautettiin armeijasta ja hän meni myöhemmin naimisiin, synnytti lapsia ja vietti tyypillistä maatilavaimon elämää. Huomionarvoista on se, että hänelle myönnettiin sukupuolen paljastumisesta huolimatta armeija-ajastaan korvausta ja kokemustensa perusteella hänestä tuli kiertävä luennoitsija. Deborahin kuoleman jälkeen hänen aviomiehensä haki valtiolta peräti sotaveteraanin leskeneläkettä – joka hänelle myönnettiinkin, mutta miespolo kuoli juuri ennen hakemuksen hyväksymistä. Deborah itse kuoli keltakuumeeseen 66-vuotiaana.
Charley/Charlotte Parkhurst (1812-1879)
Kalifornialainen Charlotte karkasi orpokodista jo 12-vuotiaana päätyen hevostalleille ”apupojaksi.” Kultaryntäyksen aikaan hänestä kehittyi arvostettu hevosvaljakkokuski, jota pienestä olemuksestaan huolimatta ei kukaan voinut kuvitella naispuoliseksi henkilöksi.
(findagrave)
Hevosen kavionpotkun aiheuttaman silmävamman takia hänet tunnettiin nimellä ”Yksisilmäinen Charley” ja myöhemmin myös nimellä ”Kuuden hevosen Charley”. Tämän huimapäisen kuskin tapoihin kuului myös tupakanpoltto ja viskinjuonti.
Viimeiset vuotensa Charley eleli rauhaisasti farmillaan Watsonvillessa, Kaliforniassa, kunnes hänen naapurinsa löysivät hänen ruumiinsa. Charleyn virallinen kuolinsyy oli kielisyöpä, mutta vasta kuoleman myötä paljastui Charleyn visusti salattu sukupuoli…
Lisäksi lääkäri totesi, että tämä mieheksi kuviteltu nainen oli peräti jossakin vaiheessa ollut raskaana ja synnyttänyt lapsen – ja Charleyn jäämistöstä löytyikin myös vauvan mekko. Vauvan kohtalosta ei liene jäänyt tarkempaa tietoa, mutta on aivan päivänselvää, ettei Charley olisi itse voinut hoitaa vauvaa ajaessaan hevosvaljakkoja – ehkä hän luovutti vapaaehtoisesti lapsen pois tai menetti lapsen pian syntymän jälkeen. Kuka tietää…
Joanna Zubr (1772/1782-1852)
Puolalainen Joanna liittyi armeijaan aviomiehensä Michalin kanssa Napoleonin sotien aikaan v. 1808. Joanna onnistui salaamaan sukupuolensa värväytymisen yhteydessä eikä hänen sukupuolensa paljastunut myöskään hänen armeijatovereilleen. Aviopuolisot taistelivat samassa yksikössä ja Joanna ylennettiin peräti kersantiksi, kunnes he lopulta joutuivat erilleen Venäjän maaperällä hyökkäyksen yhteydessä. Vihdoin v. 1813 Joanna löysi tiensä takaisin kotikonnuille aviomiehensä luokse ja hänelle myönnettiin Puolan korkein ansiomerkki Virtuti Militari. Sodan päättyessä Joanna ja Michal asettuivat asumaan Puolan Wieluniin, kunnes Joanna kuoli koleraan n. 70-80-vuotiaana (syntymäajan tarkan tiedon puuttuessa).
Myös Malinda seurasi aviomiestään sotaan, eli Amerikan sisällissotaan v. 1862 nimellä Samuel. Tämä avioliitto oli alkanut vuotta aiemmin Malindan ollessa vain 19-vuotias, ja värväytyessään hän esittäytyi aviomiehensä Williamin 20-vuotiaaksi veljeksi. Hämäys onnistui ja nuoripari taistelikin menestyksekkäästi useissa taisteluissa, kunnes ”Samuel” sai luodin olkapäähänsä.
Pelättyään petoksen paljastuvan, aviomies William kieriskeli myrkkymuratissa hankkiakseen kuumeen ja rakkuloita, joita tuolloin esiintyi myös isorokon oireina: juonena olikin, että rokon pelossa aviomies saisi suoran passituksen kotiin ja veljensä Samuel saisi myöskin kotiinlähdön oman ampumahaavansa takia.
Malinda Blalock/WikimediaCommons.
Noh, lopputulemana tästä mukavasta kieriskelyhetkestä seurasi kuitenkin, että William eristettiin, Samuel poti omaa olkapäätään ja tilanne oli täysin stopissa. Tällöin Samuel tunnusti asiantilan esimiehelleen eversti Vancelle, joka tietenkin antoi välittömästi Samuelille lähtöpassit. Loppupeleissä monien käänteiden jälkeen tästä avioparista tuli ns. takinkääntäjiä: he molemmat palvelivat aluksi konfederaation puolella, mutta kääntyivät sitten auttamaan ja puolustamaan pohjoisvaltion eli unionin sotilaita.
Summa summarum: sodan jälkeen aviopari asettui Wataugaan, Texasiin neljän lapsensa kanssa. Tässä välissä harmia oli jo tapahtunut, jonka ansiosta aviomies mm. menetti yhden silmän ihan tästä kondeferaatti/unioni- takinkäännöksestä. Näitä tällaisia perhe-/sukujuttuja ja vanhoja kaunoja entisten armeijatovereiden kesken, you know, tai ihan vaan perusriitaa naapureiden välillä! Tai löysä liipaisin sodassa käytetyssä kiväärissä… näitähän esimerkkejä varmaankin riittää tämän(kin) sisällissodan jälkeen.
William Blalock (findagrave).
Näitä oman aikansa ”urhoollisiksi” nimitettyjä sodankävijöitä löytyy useitakin, mutta tärkeintähän tässä on ymmärtää, että naisten elämä on ollut tarkasti säädeltyä jo vuosituhansien ajan. Tällaiset esimerkit kertovat sellaisesta ajasta, jolloin yhteiskunnasta johtuvista syistä jotkut naiset päättivät tehdä oman ratkaisunsa ja naamioitua mieheksi saavuttaakseen tavoitteensa, mikä se ikinä sitten olikaan.
Sellaista mennyttä maailmaa meidän nykypäivän ihmisten on vaikea kuvitella ja ajatella, sillä Suomessakin äänioikeus annettiin naisille jo v. 1906. On siltikin vaikea kuvitella aikaa muutama sata vuotta tuosta taaksepäin, kun tyttöjä ei välttämättä arvostettu edes kouluun laitettavaksi omaisuudeksi tai edes talonperijäksi.
Näistä ajoista on päästy pitkälle viimeisen n. sadan vuoden aikana ja joskus on vain tärkeää muistaa meidän aivan-omaa-luokkaansa-kohdanneita-vaikeuksia kokeneita edeltäjiämme vaikka tällä tavalla. Ihan vain ylipäätään ymmärtämällä mennyttä aikaa, kun asiat olivat toisin.
I rest my case (and shorts). Nope, shorts are now mine and they areMY PRECIOUS...!
Ei huolta: Akka ei ole haksahtanut tähän kaikkia inspiroivaan fairy garden -söpöstelyyn ollenkaan – aina voi vain odotella seuraavaa Halloweenia haamuineen ja ruumisarkkuineen. Mutta pidemmittä puheitta; mikä ihmeen fairy garden, voisi joku ihmettelijä kysyä… Tiskiainepuutarha, eehhehe?
Fairy garden on sananmukaisesti yleensä ulkoruukkuun tehty keijujenminiatyyrimaailma, jonka kukin voi koota ja kasata oman mielikuvituksen mukaisesti sellaiseksi söpöksi satumaailmaksi, josta jokainen pieni tyttö voi vain unelmoida. Akka ei tosin hobittilan jälkeen halua kasata minkäänlaista ulkomaailmaan sijoittuvaa teemaruukkua (tuulen/sateen takia) tai sisätiloihin (homehtuvan mullanhajun takia).
Lähdetään siis tästä ihastuttavasta mielikuvasta tekemään kolmatta Luigi the Luuranco -kuvaelmaa ruusunpunaiset lasit silmillä, mutta tietämättömien kannattaa ensin katsahtaa aiemmat Akka-piperrykset seuraavista linkeistä:
Tällä kertaa tarinan pääosassa on Pertti-keiju, joka viettää leppoisaa kesäpäivää omassa puutarhassaan rauhaisasti istuskellen. Meet Pertti-Keiju:
Pertti-keiju on kaivettu ullakolta, sille on uhrattu leikeltäväksi/liimattavaksi yksi vanha Barbie-mekko ja sen siivet on tehty kuumaliimalla. Anoppi ei edelleenkään ollut ullakolla ja godzilla-kissa oli nukkumassa, kuten yleensäkin kuumina päivinä. Tässä vaiheessa söpöstelyä siis riittää, mutta edellisenä iltana Akka väsäsi puutarhaan tulevia sieniä ilmakuivatusta savesta:
Vasemman alareunan pötkö on sienen varsi, vaikka ensinäkemältä voisi uskoa ihan jotakin muuta…
Tässä vaiheessa sienet on liimattu ja maalattu, raejuustorasian kansi toimittaa tällä kertaa suihkulähteen pohjan virkaa. So: let’s go!
Pahvilaatikon sijasta tätä kuvaelmaa pohjustaa vanha, valkoiseksi maalattu puutarjotin. Tarjotin on teipattu leivinpaperilla, sillä Akka ei halunnut tuhota tätä hyödyllistä härpäkettä millään tavalla kuumaliiman, pikaliiman ja (perhanan) glitterin takia. Katsahdetaanpa, mitä muuta puutarhasta löytyykään:
Suihkulähde on tehty juutuubin nerokkaalla ohjeella: simpukasta laitetaan teippi alustan pohjaan asti, jota myöten kuumaliima valuu melkein-ihka-aidon putouksen tavoin. Niin inhorealistista, että yksisarvisetkin itkevät.
Tässä suihkulähde lopullisessa glitterasussaan.
Pertti-keijun puutarhassa on myös pyykkinaru, jossa kuivuu tällä hetkellä hänelle rakas, Keijo-keijumummon virkkaama pitsiliina. Korissa on jo pestynä paksumpi pusero, mikäli ilta viilenee liiankin nopeasti:
Puutarhaan on saapunut myös Pertin vanhat, rakkaat ystävät: kuningatar- ja herrasmies –sammakot, joista jälkimmäisellä on peräti pieni silinterihattu päässään. Näiden ystävysten kurnutusta on mukava kuunnella pitkään yöhön asti… ja aamuun asti… loputtomasti:
Pertti-keijulla on puutarhassaan mukana myös oikein upea, vanhanaikainen kannettava cd-radiomankka. Pertti ei aina ihan ymmärrä kaikkien soittolistojen ja muiden villitysten päälle ollenkaan. Vanha mankka toimii mainiosti pattereilla ulkotiloissa kuitenkin.
Pertin puutarhassa kasvaa myös maagisia taikasieniä, kuten kuvasta näkyy, mutta mitä ihmettä tapahtuukaan kuvan yläreunassa?
Luigi the Luuranco on tietenkin saapunut vanhan ystävänsä Pertti-keijun kesäparatiisiin (ilman lupia ja ilman tuliaisia, kuten ennenkin), mutta kuumuuden takia hän on vetäytynyt lepäämään hämähäkinverkkoon (pullonsa kera, kuten ennenkin):
Jotakin muutakin tapahtuu nähtävästi taustalla, eli joku hiippari on tullut häiritsemään Luigin lepohetkeä juurikin sopimattoman yllättävään aikaan:
NO MUTTA, SEHÄN ON KEN lohenpunaisessa paidassaan, pinkissä kravatissaan ja upeassa beachille tarkoitetussa rantalaukussaan!! Sieltä sitä tullaan kuin keisari tupaan, ja varmastikin valmiina laulamaan ”I’m just Ken” heti tullessaan! Turha kuvitella, että Kenilläkään olisi tuliaisia tuotavana; laukussa on varmastikin sen seitsemää sorttia aurinkovoidetta, puuvilla-/pellavasekoitteinen rantapyyhe, uimashortsit, aurinkolasit ja niiden sävyyn sopivat sandaalit.
Pertti-keijua tämä yllätysvierailu ei kuitenkaan haittaa, onhan hän kuitenkin elänyt jo 387 samanlaista kesää jo aiemminkin:
Pertti-keiju naukkailee ihan rauhassa marjaviiniään Kenistä huolimatta. Hän tietää, että loppuillasta Kenin saa rauhoittumaan ihan mukavasti puutarhan omilla taikasienillä. Pitäähän niidenkin kasvattamiseen olla jokin syy, eikös vain…?
Koko kuvaelma näkyy tässä seuraavassa kuvassa. Kyseessähän on siis kuitenkin fairy garden, ja söpöilyn lisäksi sen voi itse kukin käsittää haluamallaan tavalla. Akka käsitti sen hölmöilyllä, huumorilla, älyttömällä väkertämisellä ja toivottavasti ketään loukkaamatta. Ainakin Akalla oli hauskaa, ennen kuin piti käsitellä glitteriä. Damn you, glitter!
Onneksi Akka ei löytänyt ullakolta Kenin jo aikoja sitten irronneita jalkoja: Ken on tuhdisti teipattu leveällä maalarinteipillä suoraan aidan takapuolelle kiinni. Sorry Ken; olit oikeasti mestarillinen Barbie-elokuvassa!
Mukavaa kesää vaikkapa fairy gardenien parissa; ainahan voi hankkia myöskin kesän alennusmyynneistä ennen kesäpesäksi kutsutun pallomaisen rottinkidivaanin, jonka nimen voi myös ymmärtää haluamallaan tavalla! On ymmärrettävää, että sitä nimitetään nykyään aurinkodivaaniksi. Googlaa, jos et usko, kuten Akan vanha, edesmennyt ystävä sanoisi tähän.
”Mikä teitä oikein vaivaa?” voisi Akka kysyä arvoisilta mainosmiehiltä ja -naisilta, sillä pikkuhiljaa alkaa pinna palamaan joka tuutista suollettuun, tauottomaan mainontaan. Tarkemmin ajateltuna hihat ovat jo palaneet, käämi on mennyt ja hermot revenneet jo aikoja sitten, sillä mainoksilta ei kerta kaikkiaan voi nykypäivänä välttyä mitenkään. Järjettömintä ylipäätään on ajatus, että henkilön pitäisi maksaa välttyäkseen mainoksilta (esim. Youtube ja jotkut suoratoistokanavat).
Miten tästä on tullut normaalia, että meitä saa aivopestä vuorokauden ympäri, jotta tavoittelisimme jotakin olematonta, upeaa elämää ihan vaikka ostamalla –piru vie– stressiä lieventävää, laventelilta tuoksuvaa huuhteluainetta! Tällainen aromaattinen tuoksu auttaa varmaankin unohtamaan, että ihmisten likaiset vaatteet oikeasti haisevat pyykkikorissa.
Saippuamainos v. 1898.
Alun kysymys johtuu ylipäätään siitä, että Akka jätti (piru vieagain) yhden mielenkiintoisen dokkarin juutuubissa kokonaan katsomatta, kun viiden minuutin välein ruutuun pelmahti mielipuolinen nuori herrasmies naamioituneena italialaiseksi kokkimuoriksi. KAIKKI VARMASTIKIN TIETÄVÄT TÄMÄN MAINOKSEN! Eli jonkun mainoshenkilön mielestä on hauskaa, kun tämä nuoriherra repäisee iljettävästi pelkällä kädenheilautuksella mummoasunsa yltään. Ei yhtään creepya…? Kuten sanottua, Akka ei suostu maksamaan senttiäkään siitä, että nimenomaan tällaisesta scheissesta voisi vapautua lopullisesti, kokonaan ja ikihyviksi!! Ärgh, Akka on puhunut.
Mainos v. 1922.
No niin, jätetäänpä nuoriherra repimään mummopäätänsä -kun höyry on purkautunut korvista- ja tarkastellaanpa, miten tämä maailma on alkanut pyörimään tämän jatkuvan mainonnan ympärillä. Pidemmittä puheitta:
Esihistorialliselta ajalta ei tietenkään ole tiedossa, onko esim. hyvän metsästäjän tai piikivenlohkojan maine kiirinyt muihinkin yhteisöihin asti, mutta näin voisi hyvinkin kuvitella tapahtuneen. Ihmisen elinympäristö on kuitenkin voinut olla hyvinkin vaihteleva, ja erilaisten kiventyöstömenetelmien on havaittu olevan eri alueilla hyvinkin samankaltaisia. Voi tietenkin olla mahdollista, että kiven lohkominen juuri tietyllä tavalla on opittua taitoa ilmankin eri yhteisöjen välistä vuorovaikutusta, mutta spekulaation asteellehan tällainen pohdiskelu jää.
(SciencePhotoLibrary)
Historiallisella ajalla (ammattien ja yksilön erityistaitojen kehittyessä) tieto jostakin hyvästä tekijästä, tuotteesta tai osaajasta on varmastikin kulkeutunut suullisesti laajojen kauppareittien kautta. Eräs hyvä esimerkki ylivertaisesta tuotteesta jo aikanaan ovat Ulfberht-miekat eli 900-1000-luvuilla valmistetut viikinkien aseet.
Näiden miekkojen teräksen korkea hiilipitoisuus teki aseista erittäin kestäviä ja miekkoja arvostettiin jopa niin, että niistä valmistettiin halvempia kopioita ”tuotemerkillä” +ULFBERHT+. Aitojen miekkojen teräs on peräisin muinaisen Persian alueelta, vaikka pitkään arkeologit luulivat niitä valmistetun Pohjois-Euroopassa.
Ulfberht (WikimediaCommons).
Noh, näitä miekkoja ja niiden kopioita on löydetty laajalti ympäri Eurooppaa, ja varmastikin aseen maine on kiirinyt kauppamatkojen ansiosta idästä pohjoiseen. Voi vain kuvitella, kuinka 1000 vuotta sitten olisi Ulfberht-miekan hankkiminen voinut olla jokaisen soturin unelma… olihan kyseessä kuitenkin aikansa Porsche tai Rolex, jonka avulla soturi saisi mainetta, kunniaa, paikan Valhallassa ja tietenkin ylhäisönaisen, joka osoittaisi soturille suurta suosiotaan. Mikäli massia aitoon ei riittänyt, halvempien kopioidenkin myyjillä taisi riittää ihan mukavasti työsarkaa.
Vanhin, kirjoitettu mainos on kuitenkin säilynyt noin viidentuhannen vuoden takaa: Thebassa, Egyptissä eräs herrasmies teki/teetti papyrukselle julkisen ilmoituksen, jossa hän sekä etsi karannutta orjaansa että mainosti omaa kudontayritystään. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla!
Kiinassa on säilynyt Song-dynastian aikainen (960-1279 jaa.) pronssinen painolaatta, joka on tehty varta vasten mainoksen painamiseen massatuotantona. Vapaasti suomennettuna laatassa mainostetaan seuraavasti: ”Ostamme korkealaatuisia terästankoja ja teemme huippulaatuisia neuloja joka kotiin.” Tämä löytö on siis varhaisin todiste siitä, että mainoksia tuotettiin jo ihan useana kappaleenakin laajemmalle asiakaskunnalle, eikä vain esim. puisena kylttinä puodin ulkoseinustalla. Tuollaisen pronssilaatan valmistus mahtoi olla kuitenkin kallista, eikä siihen liene kaikilla yrittäjillä ollut edes varaakaan. Ilmeisesti neulabisnes oli kuitenkin kannattavaa toimintaa!
(ResearchGate)
Roomalaisajalta on tietenkin olemassa lukuisia hyviä esimerkkejä kaikenlaisesta mainonnasta, josta lienee ”kiittäminen” tulivuori Vesuviusta. Pompeiji ja Herculaneum hautautuivat tuhkaan v. 79 jaa., joten nämä aikakapselit ovat säilöneet huonekaluja, taidetta, arkkitehtuuria, ihmisten ja eläinten jäännöksiä ja tietenkin myös mainoksia. Varsinkin poliittinen mainonta Pompeijissa oli yleistä, eli ehdokkaat maalauttivat itsestään ”kampanjajulisteita” suoraan talojen seinille – omistajien luvalla, kuten seuraava artikkeli kertoo:
Mainonta oli kuitenkin näissä kaupungeissa jo niin yleistä, että mikä tahansa kelpasi mainostettavaksi seinälle: gladiaattorikisat, leipomot, viinikaupat, orjamyyjät ja jopa bordellit. Jep, pelkästään Pompeijista on löydetty 25 bordellia, joista tunnetuin lienee Lupanar-ilotalo, jonka seinille on maalattu erilaisia asentoja lempimistarkoitusta varten. Melkein voisi todeta, että kuvasto on ainakin selkeästi nähtävillä; päihittänee monet nykyiset kebab-mestat järkyttävine annoskuvineen!
(WikimediaCommons)
Painettua mainontaa alettiin tietenkin laajentaa kirjapainotaidon myötä 1400-luvulla. Aiemmin luku- ja kirjoitustaidottomalle väestölle (jolla ei ollut varaa yksittäisesti käsinkirjoitettuihin kirjoihin eikä ylipäätään mihinkään koulunkäyntiin) esim. yritysten liikemerkit puotien kulmilla olivat symbolisia: hattujen kuvia, viljasäkkien kuvia tai nautaeläimiä kuvattiin puisissa kylteissä osoittamassa, mistä kaupasta mahtoikaan olla kyse.
Johannes Gutenberg (1398-1468) mullisti kuitenkin käytännössä kaiken; ei heti eläessään, mutta myöhempänä perintönään. Kirjapainon myötä perustavisten mahdollisuudet parempaan elämään lisääntyivät seuraavina vuosisatoina huomattavasti, koska tietoa oli helpommin ja halvemmin saatavilla. Gutenberg ei kuitenkaan ns. keksinyt kirjapainoa, kuten aiempikin Kiinan esimerkki osoittaa; hän vain teki siitä vieläkin tehokkaampaa massatuotantoon. Voi vain kuvitella tässäkin tapauksessa, kuinka innokkaimmat enterpreneurit eli yrittäjät juoksivat kieli vyön alla Gutenbergin masiinalle tekemään reklaamia (mainosta tarkoittavaa sana, jonka korvasi kielentutkija E.A.Saarimaa sanalla ”mainos” v. 1928).
Noh, tietenkin seuraavina vuosisatoina kirjapainotaitoa käytettiin hyväksi mm. ensimmäisten ammatillisten käyntikorttien ja flyereiden muodossa, ja jo 1600-luvun puolen sanomalehdissä mainoksia alkoi esiintyä esim. Venetsiassa ja sittemmin Britanniassa. Aluksi nämä mainokset koskivat luonnollisesti kirjoja ja omatekoisia lääkkeitä (joita ei tuohon aikaan ollut tieteen pohjalta saatavissa), mutta esim. Ameriikassa väitetään ensimmäiseksi sanomalehtimainokseksi v. 1704 Boston News-Letterin kiinteistönmyyntimainosta.
(MassachusettsHistoricalSociety)
Ensimmäinen radiomainos tehtiin vuoden 1922 elokuussa, kun peräti 15 minuutin ajan mainostettiin myytävää uutta asuntokompleksialuetta Ameriikan mantereella. Tuolloin AT&T-yhtiö (tunnettu puhelinyhtiö) oli maksanut tästä markkinoinnista radiokanavan kautta oman osuutensa. Tämän jälkeen muut kanavat ottivat opista vaarin, ja peli oli siis jo menetetty meidän viattomien, tavallisten kaduntallaajien aivopesun osalta.
Tv-mainosten osalta tämän tienraivaajan kyseenalaisen kunnian saa ennen televisioitua baseball-peliä mainostettu Bulova-rannekellomerkki heinäkuussa v. 1941. Kelloja mainosti seuraavaksi myös JapanissaSeiko, mutta tämä tapahtui vasta vuonna 1953. 1950-luvulla tv-mainonta laajenikin kansainvälisesti toden teolla: jopa niin paljon, että 1970-90 -lukujen aikana tyypillinen mainoskatko piteni yhdeksästä peräti 19 minuuttiin.
1970-luvulla alettiin kuitenkin jo huolestua haitallisesta mainonnasta, joten esim. tupakan mainonta kiellettiin yleisesti.
1990-luvulla lanseerattu WWW alkoi suoltaa joka kotiin ja yritykseen aivan uudenlaista maailmanvalloitusverkkoaan. Lopputulokset tästä ovat nähtävissä: yhä enenevässä määrin mainonta keskittyy henkilökohtaisiin mieltymyksiin ja hankintoihin ihan vain perusgooglea selailemalla; puhumattakaan lukuisista somekanavista. Näistä Akka ei mainitse kuitenkaan mitään, sillä Akka ignores some. Turhempaa scheissea tästä maailmasta saa hakemalla hakea.
Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin: onneksi näin aurinkoisina päivinä voi paeta tätä materiaalista maailmaa ihan vain sulkemalla kaikki mahdolliset sähkölaitteet ja/tai akulliset vempeleet, joissa on edes jonkinlainen ruutu. Ainakaan toistaiseksi ruohonleikkuri ei pajata tulemaan mainontaa oman metelinsä yli tai heijasta mainoskuvia vasta leikkaamaansa ruohikkoon. Ja ei, ei sen niin pitäisikään tehdä; tämä ei ollut mikään vinkki. Jotain rajaa sentään, goddamnit.
Akka ei myöskään koskaan ole ymmärtänyt sitä Puuilon mainoksen logiikkaa, jossa mies sanoo lopuksi (tuletko Puuiloon): ”En. Tuun.” Yritä nyt päättää, hyvä mies, ja lopeta se arpominen!! Mene nyt sitten tai älä mene, your choice!
Toivottavasti edes joku tutkija tutkii kielteisiä mielikuvia aiheuttavaa mainontaa, sillä ainakin Akalla on boikotissa useampikin mesta tai tuotemerkki ihan vain ärsyttävän/jatkuvan mainonnan takia. Notta siitäs saitte: liika on liikaa ja taas yksi hyvä syy sanoa, että pitäkää tunkkinne.
Nyt voit testata ihan ilmaiseksi, selviäisitkö ehtana kaupunkilaisena edes hengissä juhannuksestamökkiolosuhteissa! Mökillä tarkoitetaan tässä perinteistä, suomalaistamökkiä, eikä mitään ylellistä kakkoskotia tai luksushuvilaa, jossa kaikki vedet, sähköt ja porealtaat toimivat aina moitteettomasti (kuten Strömsöös konsanaan). Testin tuloksen näet kätevästi kysymysten lopussa; nyt vain kutkuttavalla jännityksellä vastaamaan tähän hauskaan, koko perheen (ei-todellakaan) kesätestiin: OLENKO OIKEA UNELMIEN MÖKKI-SURVIVAL-EKSPERTTI!
NASAn astronautit survival-leirillä v. 1963. Toinen vasemmalta Neil Armstrong (WikimediaCommons/publicdomain).
Aloita testi tästä:
Nro 1: Osaan käyttää/omistan porakoneen, sahan, vasaran ja/tai muita työkaluja.
a. Ilman muuta omistan laajan valikoiman. b. Lainaan tarvittaessa naapurilta, kun kiinnitän taulukoukkuja. c. mä mitää porakoneita tarvi faija hoitaa
Nro 2: Osaan tarvittaessa tehdä pieniä fiksauksia kotioloissa, kun sille on tarvetta.
a. Toki osaan ja puutun niihin heti. b. Osaan, mutta korjaus kestää muutamia viikkoja. Tai kuukausia. Tai vuosia. Tai sitten en osaa. c. mitä vtu korjauksii
Nro 3: Osaatko tiskata käsin?
a. Osaan/tiskaan päivittäin. b. Osaan tarvittaessa, fairypullo lienee sitä tarkoitusta varten tiskipöydällä. c. oon sanonu mutsille et se laittaa tiskit iha sama mite se ne laittaa
WisconsinHistoricalSociety)
Nro 4: Oletko ikinä siivonnut esim. vessaa?
a. Joka viikko. b. Olen kerran käyttänyt rättiä, kun lapsi oksensi vessan lattialle. c. pitääks sitä siivota
Nro 5: Oletko ikinä hakannut kirveellä halkoja?
a. Tämän tästä. b. Kaveri näytti minulle kerran kirveksen. c. ny tekiski kyl mieli pistää palasiks jotai
Nro 6: Miten vietät juhannusta?
a. Olen juhannuksena mökillä. b. Kaupungissa tietenkin. c. no vtu joo oon festareilla vtu niinku emmä muista missä
a. En. b. En uskalla mennä veneeseen. c. kokoaja niinku ku oon kavereide kans jos oon niinku venees
Nro 8: Onko mökkeily sinulle pakollinen työleiri?
a. Ei tietenkään. On mukava puuhastella mökillä. b. Ei. Joskus ollaan vuokrattu mökki, siellä on sitten ollut kaikki valmiina. c. mikä työ emmä oo ollu koskaa missää leirilläkää voinksmä mennä jo helvettii täst
Rantaantulija/Akseli Gallen-Kallela 1891.
NO NIIN. Tarkastellaanpa sitten tuloksia tässä näppärässä, leikkimielisessä testissä!
Eniten a-vastauksia: Onnittelut! Pääset siis juhannuksena taas näyttämään omaa erinomaisuuttasi aidossa mökkiympäristössä! Toivottavasti teet jälleen kerran mökkinaapurisi kateellisiksi korjaamalla ne talven aikana repsahtaneet vesirännit, rakentamalla uuden halkovajan ja maalaamalla huussin iloisen väriseksi! Muista myös rakentaa uusi laituri; kaikki tämä hoituu toki noin näppärältä ihmiseltä muutamassa päivässä. Älä siis missään nimessä rentoudu, vaan nauti täysin rinnoin itsesi rääkkäämisestä äärirajoille asti.
Ulkohuussi v. 1939 (CityofTorontoArchives/publicdomain).
Eniten b-vastauksia: Onnittelut! Voi, kuinka mukavaa onkaan viettää kaupunkijuhannusta kaukana hyttysten aiheuttamasta riesasta! Älä ollenkaan välitä siitä, että kaupunki on tyhjentynyt ihmisistä – kulttuuririentoja riittää joka lähtöön! Huomioithan, että niistä suurin osa on maksullisia tapahtumia, joihin rynnii sitten se suurin osa kaupunkiin jääneistä perheistä. Ota reippaasti vaan lompakko esille ja lähde avoimin mielin nauttimaan kaupunkimaisemasta! (Huom! Useat palvelut ja kaupat eivät todellakaan ole juhannuksena auki, huomioi tämä upean kulttuurikokemuksesi ohella.)
Eniten c-vastauksia: onnee urpo iha sama mihi meet ja mikä vtu on niinku välimerkki tai sillee
Tämä testi oli siis (oh, really) sarkastinen vitsi, jonka tarkoitus on muistuttaa ihmisiä typeristä asioista mökkeilyssä, kuten ”oota, mä saan ton kusikaaren nooooin pitkälle – ohooo, en saaaaanutkaan – plomps ja puli puli!” Kuinka suomalaista onkaan lukea juhannuksen hukkumistilastoja vuosi toisensa jälkeen – missä muussa maassa tällaisen aiheen uutisointi on yhtä ”normaalia”?
Noh, mukavaa juhannuksen odotusta itse kullekin säädylle; pitäkää kaverista huolta, jos sellainen tilanne tulee! Tämä pitää tietenkin suomentaa erikseen eniten c-vastauksia antaneelle testaajalle: vtu kato et Jere ei taas hävii mihinkää eikä Teme ala taas flexaa vääril tyypeil!
Viimeaikaisten uutisotsikoiden takia Akka harkitsee taas eristäytymistä omalle tontilleen, sillä ihmisten piittaamattomuus muista jaksaa taas yllättää – vaikka sen ei enää pitäisikään. Akka etsikin muutaman esimerkin ihan täysin yksin eläneistä erakoista – ihan herkutellakseen ajatuksella – mutta totuus näissä kahdessa tapauksessa onkin aika karua luettavaa.
SAAREN YKSINÄINEN NAINEN
Los Angelesin edustalla sijaitsee saariryhmä nimeltään Channel Islands. Näillä saarilla asusteli Amerikan alkuperäisasukkaita jo 10 000 vuotta sitten, mikäli tutkijoihin on uskomista. Saariryhmä nousi tunnetuksi vasta 1800-luvun alkupuolella, kun ryhmään kuuluvaan San Nicolas-saareen hyökkäsi joukkio ahneita turkismetsästäjiä merisaukkoja pyydystääkseen.
Channel Islands, California, USA (Wikimedia Commons.)
Saarella asuva Nicoleno-heimo surmattiin lähes viimeiseen mieheen, sillä joidenkin lähteiden mukaan erästä heimolaista syytettiin turkismetsästäjän tappamisesta. Joitakin heimolaisia jäi kuitenkin jäljelle ja tarinan levitessä mantereella heitä tultiinkin viimein evakuoimaan v. 1835. Ai miksi? No, perkules, heidät piti tietenkin käännyttää kristinuskoon.
Santa Barbaran lähetysaseman laiva nouti porukan kyytiinsä, mutta jostakin syystä yksi naishenkilö jäi edelleen saarelle. Tilannetta on myöhemmin romantisoitu; nainen olisi joko jäänyt etsimään poikaansa tai veljeään laivan lähtiessä. Oli syy mikä hyvänsä, nainen jäi siis erakoksi saarelle. 18 VUODEKSI.
Järkyttävän näköinen äijä: George Nidever!
Lopulta eräs laivakapteeni, turkismetsästäjä itsekin, sai kuulla, että tällä saarella on jonkun henkilön nähty vilkuttavan ohikulkeville laivoille. Kapteeni George Nidever lähti paikalle tutkimaan v. 1853 ja näki rannalla jalanjälkiä. Nainen löytyi lopulta istumasta valaanluista rakennetun majan edessä alkeellisten metsästysvälineiden ja tarvikkeiden kanssa. Nainen lähti mielellään laivan mukana mantereelle, mutta kukaan ei enää ymmärtänyt naisen puhumaa kieltä. On kerrottu, että nainen oli kuitenkin aina puhelias, lauloi kansansa lauluja ja tarkasteli innoissaan kaikkea uutta. Hevoset ja erilaiset vihannekset ja hedelmät olivat hänelle suuri ihmetyksen aihe.
Vain 7 kuukauden lähetysasema-ajan jälkeen nainen – Juana Mariaksi nimetty- kuoli ilmeisesti punatautiin. Hänellä ei ollut minkäänlaista vastustuskykyä eri tauteja vastaan, joihin mantereella saattoi helpostikin sairastua. Hänet haudattiin lähetysaseman hautausmaalle. Myöhemmät arkeologiset tutkimukset arkeologeineen ovat keränneet saarilta heimon käyttämiä tarvikkeita ja peräti vielä v. 2012 on löydetty luola, jossa Juana Maria oli saattanut asua.
Juana Marian kuva: tieto tästä ei ole varmaa. Kyseessä saattaa olla heimon muu edustaja.
ÄIJÄ KUOPASSA
Nykypäivien kuuluisin erakko on Amazonin sademetsässä asusteleva ”The Man in the Hole”. Todennäköisesti muut hänen heimonsa jäsenet on surmattu paikallisten karjatilallisten toimesta ja hänen liikkumistaan on seurattu ainakin vuodesta 1996 lähtien Brasilian alkuperäiskansaa suojelevan FUNAI-järjestön toimesta. Tiettävästi kukaan ulkopuolinen ei ole puhunut koskaan miehen kanssa eikä hänen heimoansa, kieltään tai historiaansa tunneta. Miehellä on tapana oleskella maahan kaivetuissa kuopissa joko ollakseen itse suojassa tai metsästääkseen ohikulkevia eläimiä. Nämä kuopat hän nopeasti hylkää ja liikkuu taas eteenpäin, hänen liikkumisalueensa on arvioitu kahdeksaksi hehtaariksi. Vuonna 2018 FUNAI-järjestö sai kuvattua miehestä videon ja hänelle on myös jätetty työkaluja ja muita tarvikkeita selviytymistä varten. Hänen arvioitiin tuolloin olevan noin 50-vuotias.
Nykypäivän uutisointi tästä äijästä on kovin vähäistä. Äijä on jätetty rauhaan ihan syystäkin, sillä hän pelkää koko ulkomaailmaa todistettuaan heimonsa jäsenten murhat viimeisinä vuosikymmeninä. Äijä-parka! On siis täysin oikeutettua, että häntä ei lähestytä ollenkaan tartuntatautien pelossa.
AKAN METSÄKUOPPA
Näistä varoittavista esimerkeistä huolimatta Akka kaivaa lähimetsään syvän kuopan (ainoastaan, koska valaanluita ei ole saatavilla majaa varten) ja tarkkailee lähikulkijoita itse veistämänsä keihään kanssa. Akka haluaa näin osoittaa menettäneensä uskonsa koko ihmislajiin tällaisella voimakkaalla ja henkilökohtaisella kannanotolla. Suurten sanomalehtien edustajat kiinnostuvat heti tapauksesta: nyt siellä metsissä myllää joku hullu nainen! Paikalle lähetetään reporttereita tutkimaan tätä merkillistä ilmiötä.
LiveSciencen kuva kuoppa-Äijän metsään kaivamasta yhdestä kuopasta. Kuopat ovat jopa 180 cm syviä.
REPORTTERI 1: Onko siellä kuopassa nyt kuuma, Akka? Täällä ulkona on 26 astetta. AKKA: UGA UGA. REPORTTERI 2: Onko tässä nyt jotakin yhteiskunnallista sanomaa taustalla, oletteko tyytymätön hallituksen koronatoimiin? Mikä sai teidät ryhtymään tähän tempaukseen? AKKA: UGA UGA, AGAZU DABA!! REPORTTERI 1: Haluatte siis eristäytyä yhteiskunnasta ja olla heimonne viimeinen, niinkö? Teillä on kuitenkin sukulaisia ja perhettä? REPORTTERI 2: Näin minäkin huomaan -tuolla seisoo jo osa heistä pihan puolella. Miten kommentoitte tätä? AKKA: Voi v*ttu teidänkin kanssa; mun piti keksiä ihan oma kielikin, jota puhun heimoni viimeisenä jäsenenä. Nyt pilasitte tämänkin homman multa ihan täysin. Tuliko hyvä mieli?
Akka nousee kuopasta, huokaa ja toteaa ihmislajin olevan pilalla. Ehkäpä tämä ihmislaji tästä sitten nousee jonakin päivänä uuteen kukoistukseen, kuten niin moni muukin on joskus sanonut. Ehkäpä se tästä sitten…!
Pikkuruinen majakkaFlannan-saariryhmällä Ulko-Hebrideillä nousi puheenaiheeksi 26.12. vuonna 1900. Tämä saariryhmä on niin pieni ja keskellä-ei-mitään Skotlannin luoteispuolella, että Akkakin hukkaa sen Google Mapsista koko ajan.
Saariryhmä vasemmalla pienenä pisteenä.
Joka tapauksessa; saarella sijaitsi vuotta aiemmin rakennettu majakka, jota valvoi tuolla hetkellä kolme miestä: James Ducat, Thomas Marshall ja Donald MacArthur. Joulukuussa saarelle oltiin tuomassa täydennysmiestä, Joseph Moorea, kun majakan oli havaittu olevan pimeänä. Rantauduttuaan Moore kiipesi 23-metriselle majakalle johtavat 160 porrasta ja havaitsi paikan täysin autioksi.
MacArthur, Marshall, Ducat ja heidän esimiehensä Robert Muirhead.
Saarella ei muutenkaan ollut muuta asutusta, vain pieni kappeli oli saarelle aiemmin pykätty. Nämä kolme miestä oleskelivat majakassaan siis täysin keskenään keskellä hevonper… hevonkuusta. Kahden muun merimiehen kanssa Moore tutki majakan asuintilat: keittiön kello oli pysähtynyt, tuoli oli kaadettu kumoon ja pöydällä oli syömätön ateria, joka selvästi oli ollut jo pidempään paikoillaan. Naulakosta löytyi vain yksi öljykangastakki; nähtävästi yksi miehistä oli lähtenyt ulos ilman päällystakkia. Takin pääteltiin kuuluvan MacArthurille.
Eilean Mor – majakka ja kivikappeli.
Ulkoa löytyi merkkejä raivokkaasta myrskystä. Tarvikelaatikko oli tuhoutunut ja sen sisältö oli hajallaan, tonnien painoinen kivi oli siirtynyt pois paikoiltaan ja rautakaiteita polun viereltä oli vääntynyt. Tästä pääteltiin, että miehet olivat huuhtoutuneet mereen yrittäessään suojella majakan tarvikkeita.
Majakan rantaan johtavat portaat.
Mysteeriin asti päästiin, kun alettiin tutkia majakan lokikirjaa. Joulukuun 12. päivä Marshall oli kuin olikin kirjoittanut suuresta myrskystä, jollaista hän ei ollut koskaan nähnyt. Hän oli kirjoittanut myös, että miehistä Ducat oli epätavallisen hiljainen ja MacArthur oli itkeskellyt, vaikka tämä tunnettiin karskina merimiehenä. Seuraavan päivän merkinnät kertoivat, että myrskyn jatkuessa miehet peräti rukoilivat. Joulukuun 15. päivän merkintä vaatikin sitten selitystä: myrsky oli laantunut ja sää oli täysin tyyni. Mikä merkillisintä, alueella ei raportoitu minkäänlaista myrskyä näinä ajankohtina. Viimeinen merkintä herätti kuitenkin epäilykset, etteivät miehet olleet voineet huuhtoutua mereen myrskyn vielä raivotessa. Kuka olisi tuolloin enää ollut kertomassa sään tyyntymisestä?
Nopeasti syytettiin aavelaivaa, valtavaa merikäärmettä tai jotakin muuta karmaisevaa otusta. Loogista päättelyä kaikinpuolin…! Jotkut epäilivät MacArthurin aloittaneen riidan ja tappaneen toiset miehet, lopuksi hän olisi itse omatoimisesti heittäytynyt alas kalliolta. MacArthur tiedettiin äkkipikaiseksi ja tämä oli usein ollutkin osallisena nyrkkitappeluissa, mutta todisteita tästä murhatyöstä ei kuitenkaan löytynyt.
Kraken-merihirviö laivan kimpussa.
Seuraavaksi kiinnitettiin huomiota siihen, että Marshall oli kerran joutunut korvaamaan 5 shillinkiä menettämistään majakan varusteista. Tuolloin tarvikkeita ei ollut kiinnitetty kunnolla ja ne olivat huuhtoutuneet mereen. Tuohon aikaan rahasumma oli iso tavalliselle työläiselle, joten varmastikaan Marshall ei halunnut toistaa virhettään. Hän ja Ducat pukivat tässä skenaariossa takit päälleen ja painelivat ulos sitomaan tarvikkeita. He huuhtoutuivat mereen ja kun heitä ei kuulunut takaisin, MacArthur meni tarkastamaan tilannetta. Mutta miksi hän menisi ilman takkia ulos, varsinkaan, jos myrskysi? Ja miten tämä selittäisi lokikirjan viimeiset merkinnät myrskyn laannuttua?
Tyypillinen majakan lokikirja vuodelta 1901.
Ehkä MacArthurilla tosiaan vain napsahti päässä – olisiko hän aiemmin itkenytkin juuri hermoromahduksen takia – ja hän tappeli toiset miehet alas kallioilta. On hankalaa kuvitella, millaista on 24/7 tuijottaa samoja naamoja pitkän aikaa eristyksissä. Hmm… hups, eihän se olekaan niin vaikeaa, kuulostaa peräti ihan tutulta! Tämä teoria on ainakin uskottavampi kuin paikalle lehahtaneet Lentävä Hollantilainen tai jättikokoinen Kraken. Tajuttuaan tekonsa ja sitä katuessaan MacArthur olisi hyvinkin voinut kirjoittaa lokikirjaan siinä olevan viimeisen lauseen: ”Jumala on kaikkialla.”
Lentävä Hollantilainen noukki miehet pois kuljeksimasta. Perässä seurasi Black Pearl ja Jack Sparrow.
Keittiön syömätön ateria selittyisi sillä, että jompikumpi toisista miehistä olisi naljaillut MacArthurille, että miksi tämä sai aina syödä viimeisen pihvin tai jotakin muuta yhtä typerää. Ja naps, helvetti repeää peruuttamattomin seurauksin!
Näpit irti mun pihvistä!!
Mitä opimmekaan tästä? Älä kadehdi naapurisi tai läheisesi pihviä tai mitään muutakaan omaisuutta, vaikka toisen naama ottaisi kuinka paljon tahansa kupoliin. Ugh, Akka on puhunut ja suuressa viisaudessaan ratkaissut tämän mysteerin hyvin luonnollisella tavalla. Siihen vaaditaan vain ymmärrystä siitä, kuinka pientä ihmistä alkaa v…ttaa hyvin pienetkin asiat, kun tarpeeksi pitkälle pinnaa venytetään.
Yhdysvaltain sisällissodan verisin taistelu käytiin Gettysburgin kaupungissa 1.- 3. heinäkuuta v. 1863. Sekä Unionin että Konfederaation puolelta miehiä kaatui, haavoittui tai vangittiin yhteensä 46 – 51 000. Lopulta kenraali Leen oli peräännyttävä konfederaattijoukkoineen. Taistelua pidetään käännekohtana sodassa, jonka Unioni lopulta voitti v. 1865.
Ja mitä hittoa tällä on mitään tekemistä leipomisen kanssa??
Gettysburgiin virtasi solkenaan haavoittuneita sotilaita ja lopulta taistelut saavuttivat kaupungin.
Jennie Wade 1843-1863.
Tuolloin 20-vuotias Jennie Wade asui Gettysburgissa äitinsä ja sisarustensa kanssa. Jennien (oik. Mary Virginia) isä joutui mielisairaalaan, joten hän elätti perhettä äitinsä kanssa ompelemalla. Taistelujen alkaessa 1.7. Jennie, äiti ja sisarukset päättivät lähteä Jennien avioituneen sisaren Georgian luokse. Georgian aviomies oli rintamalla ja tuore äiti oli synnyttänyt muutamia päiviä aiemmin pienen pojan. Sisar oli selvästikin avun tarpeessa, oli taisteluja tai ei.
Taistelujen laajentuessa Jennie huolehti perheensä ohella myös sotilaista antaen näille leipää ja vettä. Yllättäen 3.7. Georgian sängynpäätyyn osui ikkunasta harhaluoti, joka ei jäänytkään ainoaksi. Taloon osui yhteensä 150 luotia, kuten myöhemmissä tutkimuksissa on käynyt ilmi. Jennie oli keittiössä leipomassa lisää leipää sotilaille, kun yksi näistä luodeista läpäisi kaksi ovea ja osui Jennieen. Luoti lävisti hänen lapaluunsa ja sydämensä ja Jennie menehtyi välittömästi.
Talon keittiö (Tripadvisor).
Jennien taskusta löytyi Johnson ”Jack” Kellyn valokuva. Jack oli Jennien lapsuudenystävä ja on epäilty, että Jack oli voinut olla hänen kihlattunsa. (Tästä ei ole kuitenkaan varmaa tietoa.) Jennien tietämättä Jack oli haavoittunut vakavasti kaksi viikkoa aiemmin sotatantereella ja kuoli Jennien jälkeen noin viikkoa myöhemmin. Kumpikaan ei siis ehtinyt saada tietoa toisen kuolemasta.
Georgian talo, nykyään Jennie Wade House. Edessä näköispatsas.
Ulkona olevat Unionin sotilaat kuulivat Georgian huudon hänen löytäessään Jennien ja ryntäsivät taloon. Jennie vietiin väliaikaisesti kellariin ja seuraavana päivänä taistelujen päätyttyä Jennie haudattiin takapihalle. Myöhemmin Jennie haudattiin Evergreeninhautausmaalle Gettysburgiin, jossa hän lepää lähellä Jack Kellya.
Jennien hauta (Gettysburgbattlefieldtours).
Jennien äiti leipoi Jennien leipätaikinan valmiiksi ja sotilaille paistettiin siitä 15 leipää. 20 vuotta myöhemmin äiti sai valtiolta eläkkeen, sillä Jennie oli kuollut avustaessaan taistelevia sotilaita. Reilu meininki… Jennie olikin lopulta ainoa siviili, joka sai taistelun tuoksinassa surmansa.
Nykyisin tämä talo on suosittu sisällissodan turistikohde. Lattialaudoissa on edelleen veriläikät ja ovissa on kohtalokkaan luodin jättämät reiät eli talo on käytännössä alkuperäisessä kuosissaan.
Akka jää ihmettelemään sitä, miten jollakulla voi olla noin huono tuuri, peräti pahempi kuin Akalla. Toinen siinä leipoo laupiaana samarialaisena ja saa luodista kauniit kiitokset. Tämä talo tai tarina ei koskaan olisi jäänyt elämään, jos Jennie olisi vaikkapa pudottanut puisen kauhansa lattialle juuri samalla hetkellä, kun luoti viuhuu ovesta sisään. Mutta ei, tosielämässä ei ole Hannuhanhia, on vain meitä epäonnisia Akuankkoja, perhana vieköön!
Kerrankin Akalla on akkamaista asiaa ihan koti-Suomestakin (juu, ei mitään liittyen koronaan!!). Isossakyrössä sijaitsee nimittäin Leväluhdan suokalmisto, johon on pääsääntöisesti haudattu naisia! Toki miesten ja lastenkin luita joukosta on löytynyt, mutta löydöksestä peräti 3/4 on naisten luita. Eli nyt ollaan 75-prosenttisesti akkamaisilla asioilla!
Leväluhdan kalmisto/Kaj Höglund.
Paikalta on löydetty noin 70:n aikuisen ja 30:n lapsen luita. Mistään Euroopasta löydetyistäsuoruumiista tässä ei kuitenkaan ole kyse; pehmytkudokset eivät näissä haudatuissa ole säilyneet kuten esim. Tollundin miehessä Tanskassa tai Lindow’n miehessä Englannissa.
Tollundin mies kuristettiin, nahkanauha ja -hattu säilyivät suossa. Mies on kokonaisuudessaan hyvin säilynyt hapettomissa olosuhteissa.
Leväluhta on arkeologeille erityisen merkityksellinen, sillä vesihautaus oli poikkeuksellista toimintaa yleisemmän polttohautauksen sijasta. Mistä ihmeestä tässä siis on kyse?
Paikalta tiedettiin löytyneen luita jo 1600-luvulla. Isönkyrön kirkkoherra Israel Alftanus mainitsi kirjeessään Tukholmaan, että paikalla on ”lähde, jossa on nähty joukoittain ihmisluita kaikkina aikoina, ja vieläkin nähdään.”
Nykyinen Leväluhta on vain muutaman pienen lähteen alue, jossa rauta värjää lähdeveden punertavaksi keväisin. Aiemmin paikalla on kuitenkin ollut pieni järvi tai lampi, sillä tutkimuksissa on löytynyt jälkiä lummekasveista ja vesikirpuista. Ruumiit on sijoitettu tähän järveen/lampeen vuosina 400-800 jaa. eli hautausmaana se toimi useamman vuosisadan ajan. Kyse ei siis voi olla mistään yksittäisestä joukkohaudasta esim. tautiepidemian takia. Paikalla on selvästi ollut tärkeä merkitys näille rautakautisille ihmisille. Edelleen; mistä ihmeestä tässä on kyse?
Luurangoista ei ole löytynyt mitään väkivallan merkkejä eikä kuolinsyitä ole pystyttymäärittelemään. Vainajat ovat olleet keskipituisia, hyväkuntoisia, tavallisia tuon ajan ihmisiä. Orjia he eivät ole olleet, sillä paikalta on löydetty arvokasta esineistöä: rannekoruja, solkia ja astioita jopa Suomen ulkopuolelta tuotuina. Orjille tällaisia arvoesineitä ei hautoihin laitettu. Ihmisuhraus on myös poissuljettu, sillä uhraukselle tyypilliset väkivallan merkit puuttuvat.
Tollundin mies Tanskassa siis uhrattiin kuristamalla, Englannista löytynyt Lindow’n mies uhrattiin monella eri tapaa: 3 iskua päähän (joista seurasi tajuttomuus), polvenisku murtaen kylkiluun, kuristaminen köyden ja kepin avulla (ns. kaularauta), kuoleman jälkeen vielä kaulan katkaisu ja upotus suohon. Jos mikään on overkill, niin tämä tapaus!!
Total overkill: Lindow’n miehen jäänteet The British Museumissa/Mike Peel.
Siis mistä tässä Leväluhdassa nyt oikein on kyse, viimeisen kerran??
Leväluhta ei ole minkään ”kylän oma hautausmaa”, sillä lähiasutuksesta ei ole löytynyt mitään merkkejä. Tämäkin on sinänsä merkillistä, sillä yleensä hautojen lähellä on ollut asutusta, jotta hautapaikalla pystyttiin usein vierailemaan.
DNA-tutkimuksissa on selvinnyt, että perimästä löytyy niin saamelaista, baltialaista, norjalaista kuin islantilaistakin alkuperää. Tämä seikka kertoo jo aiemmin tiedetyistä, vuosisatojen aikaisista muuttoliikkeistä Suomeen. Tutkijat ovat jopa löytäneet DNA-pankkien avulla 18 elossaolevaa jälkeläistä näille Leväluhdan naisille. Huu, onpa jännittävä juonenkäänne!
Tässä erään perheen jäsenet vierailevat Leväluhdassa ja tutustuvat esiäitinsä leukaluuhun:
Ainoa toinen tiedetty suokalmisto on löytynyt Isonkyrön naapurista Vöyrin Käldamäestä. Sieltä on löytynyt kuuden ihmisen luita vuodelta 600 jaa. sekä rannerengas ja katiskan jäänteitä. Yksi Käldamäen pääkalloista on onnistuttu mallintamaan: kyseessä on arviolta 16-20-vuotias nainen.
Kuva ja mallintaja: MSc Heidi Kuivamäki-Smith/Kalmistopiirin kuva.
Miksi nämä ihmiset siis haudattiin täysin poikkeuksellisella tavalla kyseiseen ajankohtaan nähden? Keitä he olivat?
Leväluhdan kohdalla on epäilty, että paikalla on ollut jokin pyhä merkitys. Tuohon aikaan uskottiin luonnossa esiintyviin haltijoihin enemmän kuin jumaluuksiin. Kristinusko ei vielä tuolloin ollut saanut jalansijaa Suomesta. Tietyt kalliot, lähteet, järvet, mäet ja puut olivat pyhiä ja tavallista elämää elettiin haltijoiden ja henkiolentojen ehdoilla. Tälläkin muinaisella Leväluhdan järvellä on saattanut olla ihan oma henkensä tai haltijansa, jonka huomaan vainajat on kunnioittaen asetettu.
Leväluhdan lähde/Anna Wessman/Helsingin Yliopisto.
On myös esitetty, että haudatut naiset olivat jollakin tavalla yhteisölle merkityksellisiä henkilöitä; parantajia, lapsenpäästäjiä (kätilöitä) tai jostakin muusta syystä erityisiä yksilöitä. Tällöin he olisivat ansainneet hautapaikan juuri tällaisessa pyhäksi koetussa paikassa. Kuulostaa järkeenkäyvältä.
Lasten tai miesten luulöytöjä tämä ei selitä, mutta ehkäpä erityisten naisten perheillä oli sama oikeus pyhään hautapaikkaan, mene ja tiedä…! Eipä näitä asioita enää kukaan tule meille kertomaan. Löydökset ovat kyllä mielenkiintoisia ja laittavat ajatukset kulkemaan menneeseen aikaan, jolloin edes jotkut asiat elämässä olivat vielä pyhiä; toisin kuin nykyään!
Kaikki kunnioitus heille, jotka tuonne haudattiin: ette jääneet unohduksiin, keitä ikinä olittekin. Tutkimukset jatkuvat teidän osaltanne. RIP Leväluhdan ja Käldamäen vainajat.
Akkakin keksi itselleen pyhän hautapaikan jo melkein 20 vuotta sitten. Akan keittiön yläkaapissa säilytetään erityisen pyhää tuhkauurnaa: Suomen ensimmäisistä Lidleistä hankittua 5 litran oluttynnyriä. (Sisältö on luonnollisesti tuhottu jo mainittuna ajankohtana). Tähän pyhään astiaan Akka aikoo joskus asettautua ihan tulevaisuuden tutkijoiden kiusaksi.
.
Mukaan voisi lätkäistä vielä jonkin hyvin pyhän esineen, vaikkapa Akan rakkaat aurinkolasit. Siinä ei kyllä olisi tutkijoille mitään ihmettelemistä: ”Jaahas, taas löytyi yksi tällainen tapaus. Graffaria on joskus vedetty ja samalla on yritetty näyttää coolilta. Pistetään pakettiin tää tapaus, tässä ei ole mitään uutta.”
Damn, Akan täytyy keksiä parempi suunnitelma kunnon jäynää varten!!
(Huom! Sekä Leväluhta että Levänluhta ovat molemmat hyväksyttyjä kirjoitusmuotoja tämän mainitun kalmiston nimenä, tutkijat käyttävät yleensä muotoa Levänluhta. Akka ei lukeudu tähän joukkoon, joten nimitys tässä tekstissä on Leväluhta.)
Richard III (Englannin kuninkaana 1483-85) taisikin olla murhamies, mikäli uusiin tutkimuksiin on uskomista. Jo vuosisatoja on epäilty, että tämä kunkku Rikhard murhautti veljenpoikansa: 12-vuotiaan Edvard V:n ja tämän 9-vuotiaan veljen Rikhardin.
Richard III (taiteilija tuntematon).
Ai miksikö? No siksi, että kruunu kuului lain mukaan tälle 12-vuotiaalle Edvardille. Tällä tavalla Rikhardin oli helppo julistaa itsensä kuninkaaksi. Prinssien isä, kuningas Edvard IV, oli hiljattain menehtynyt vain 41-vuotiaana. Ennen kuolemaansa hän ehti antaa veljelleen (tuleva-kunkku) Rikhardille vastuun poikien hyvinvoinnista. Hyvinpä äijä hoiti homman kotiin, prkl!
Menehtynyt kuningas Edvard IV istumassa (James Edmund William Doyle 1864).
Poikaparat vangittiin samantien Lontoon Toweriin, josta he sittemmin katosivat. Towerissa oli tuohon aikaan pahamaineinen vankila, jossa mm. vankeja kidutettiin. Tuhatvuotisen historiansa aikana Towerissa menetti henkensä yksi jos toinenkin…
Tower of London.
Mistä murhaepäilyt sitten juontuvat? Tällä epäilyllä on pitkät perinteet. Vuonna 1535 mestattu kirjailija sir Thomas More kirjoitti aiheesta kirjassaan ”Kuningas Rikhard III:n historia”. Tässä teoksessa More väittää, että kunkku Rikhard antoi murhakäskyn sisäpiiriläiselleen sir JamesTyrellille. Sir Tyrell laittoi kaksi miestä asialle: hevostenhoitaja John Dighton ja Towerin vartija Miles Forest saisivat liata kätensä!
Prinssit Edvard V (12 v) ja Rikhard (9 v). (John Everett Millais 1878).
Kertoman mukaan miehet tekivät työtä käskettyä ja tukahduttivat pikkuprinssit heidän omiin tyynyihinsä. Pirulaiset, lapsenmurhaajat!! Mutta onko tästä mitään todisteita? Asiakirjat osoittavat, että sir Thomas Moren kirjoittaessa tarinaansa vartija Forestinkaksi poikaa olivat vaikutusvaltaisessa asemassa hovissa. On siis hyvinkin mahdollista, että sir More sai näitä yksityiskohtaisia tietoja murhista juuri näiltä aikuisilta pojilta, joille isä oli murhat tunnustanut.
William Shakespearen näytelmässä ”Rikhard III” (oletettavasti vuodelta 1591) kunkku Rikhard esitetään itsekkäänä tyrannina, joka tapattaa veljenpoikansa ja muutaman muunkin siinä sivussa. Kyseessä on kuitenkin vain näytelmä, jolla ei ole mitään todistusarvoa; mutta se osoittaa, miten sinnikkäästi käsitys kunkun toimeenpanemista lapsenmurhista on ollut olemassa.
Näytelmän kansilehti v. 1597. ”The pittiefull murther of his iunocent nephewes…”
Vuonna 1674 Towerin kunnostustöiden yhteydessä portaiden alta haudattuina löydettiin kahdelle nuorelle pojalle kuuluvat luut. Tutkimukset ovat osoittaneet, että nämä luut sopivat juuri mainittujen pikkuprinssien ikään. Eiköhän tämä keissi ole täten ratkaistu? Sinne ne pienet prinssiparat sitten päätyivät, todennäköisesti juuri tämän vallanhimoisen k*sipään toimesta. RIP ja nyyh.
Richardin kallon perusteella tehty kasvomallinnus (Richard III Society).
Mitä sitten tapahtui kunkku Rikhardille, joka hallitsi ainoastaan kaksi vuotta? Joutuiko hän syytteeseen murhista, teloitettiinko hänet syyllisenä? Eipä suinkaan. Vuonna 1485 oli käynnissä kuuluisa Ruusujen sota, jossa kaksi eri sukua tappeli Englannin kruunusta. Kunkku Rikhard sai surmansa taistelun tuoksinassa elokuun 22. päivä 1485. Mikä merkillisintä, vasta vuonna 2012 kunkun luuranko löytyi parkkipaikan alta Leicesterissä. Miten hitossa hän sinne päätyi??
Richardin luuranko parkkipaikan alla (Smithsonian Magazine).
Kunkku haudattiin pikaisesti taistelun jälkeen. Paikalla sijaitsi tuolloin kirkko ja luostari, joiden jäänteitä on myös tullut esille kaivauksissa. Kunkun luista pystyttiin osoittamaan, että kunkku sai yhteensä 11 miekaniskua, joista 9 pään alueelle. Kunkun on siis täytynyt riisua kypäränsä, luonnollisesti hän olisi ollut haarniskoitu. On myös osoitettu, että kuoleman jälkeen hänet on riisuttu kokonaan haarniskasta ja häntä on ilmeisesti häpäisymielessä sivallettu vielä persuksiin miekalla. Jaloa toimintaa! Siitäs sait, murhaaja!!
Tyypillinen kokohaarniska keskiajalta.
Luista kävi ilmi myös erittäin vääntynyt selkäranka; kunkulla oli skolioosi. Mitä ihmeen tekemistä hänellä oli taistelussa ylipäätään…?
Kunkku Rikhard haudattiin tutkimusten jälkeen uudelleen v. 2015 Leicesterin katedraaliin. Äijä sai ihan televisioidut hautajaiset kuninkaalliseen tyyliin. Toisin kuin ne hiljaisuudessa murhatut ja haudatut pikkuprinssit. Ärgh.
Hauta Leicesterin katedraalissa (BBC).
Akka on vain tyytyväinen, että tämä murhaaja sai lopulta miekasta pers**seensäkin, sanokaa mitä sanotte. Akka olisi mäiskinyt menemään enemmänkin, ihan silkasta pieksemisen ilosta. Hemmetin häikäilemätön p*skiainen, tämä run… kunkku Rikhard!!
Vuonna 1587 Englannista lähteneet 115 siirtolaista perustivat uuden siirtokunnan Roanokeen, Pohjois-Carolinaan. Joukkoa johti englantilainen kuvernööri John White. Herra kuvernööri palasi Englantiin hakemaan lisätarvikkeita, mutta sota Espanjan kanssa esti hänen paluunsa alueelle. Vasta 3 vuoden päästä hänen onnistui ”pummata” kyyti takaisin, mutta koko siirtokunta oli mystisesti kadonnut.
Herra kuvernööri oli pyytänyt, että mikäli siirtokunta päättäisi muuttaa muualle, olisi porttiin kaiverrettava sana Croatoan. Tämä nimi tarkoitti sekä saarta että alueella asuvaa intiaaniheimoa. Mikäli jotakin häslinkiä tapahtuisi intiaanien kanssa, porttiin olisi kaiverrettava myös maltanristi. Tätä merkkiä ei löytynyt, mutta puusta löytyi lisäksi sana Cro.
John Whiten tekemä kartta, pinkki pläntti keskellä on Roanoke ja alareunan saari on Croatoan.
Herra kuvernööri oli murheenmurtama; hänen olisi palattava Englantiin tietämättä siirtokunnan tapahtumista. Hänen lapsenlapsensa ja tyttärensäEleanor Dare olivat kadonneet siirtokunnan mukana. Herra kuvernöörin laivakyyti kuljettikin hänet muutamalle etsintäpaikalle, mutta sään muuttuessa myrskyisäksi laiva lähti painelemaan takaisin Englantiin. Siihen ei ollut herra kuvernöörillä mitään sanomista, ja muutaman vuoden päästä hän kuolikin Englannissa.
Akka olisi painellut hullun raivolla menemään pusikoihin mieluummin, kuin jäänyt asiasta epätietoisuuteen!! Herra kuvernöörin muistiinpanoista kävi tosin ilmi, että hän uskoi tyttärensä ja lapsenlapsensa päässeen hyviin hoteisiin heimon pariin, joten annetaan äijälle vähän armoa…!
John Whiten piirtämä kuva Secoton-intiaanikylästä.
Vuonna 1607 perustettiin Jamestowninsiirtokunta Roanokea pohjoisemmaksi (ks. kartta). Tämä siirtokunta yritti selvittää Roanoken kohtaloa, John White oli tietenkin kertonut tilanteesta Englantiin palattuaan. Powhatan-intiaanipäällikkö väitti tapattaneensa kaikki siirtokuntalaiset, mutta todisteita tästä ei löydetty. Kuulostaako Powhatan tutulta? Jep, Pocahontasin faija!!
Powhatan. (Nimi on sekä heimon että päällikön nimi.)
Oli myös kuulopuheita, että joitakin siirtolaisia olisi otettu vangiksi intiaaniheimoihin ja loput olisi surmattu. Tästäkään ei sitten enempää todisteita löytynyt.
Yleisin teoria on, että olosuhteiden huonontuessa ja tarvikkeiden huvetessa jäljelle jääneet siirtolaiset olisivat liittyneet tähän paikalliseen Croatoan- intiaaniheimoon. Perimätieto kertoo, että myöhemmin tässä heimossa olisi esiintynyt sinisilmäisiä ja vaaleaihoisia intiaaneja. Aika selvä homma nro 1; sanoo Akka!
Nykytutkimuksilla on saatu myös selville, että alueen nykyasukkailla on englantilaista perimää. Aika selvä homma nro 2; sanoo Akka!
Löydetty kultasormus.
Croatoanin (nyk. osa Cape Hatterasia) alueella on suoritettu kaivauksia ja intiaanien keramiikkaa onkin löydetty. Lisäksi on löydetty kultasormus, englantilaisen miekan osa, kuparipalasia, aseen piippu, lyijykuula ja piirtoalusta lyijyisine kynineen. Myöhemmin löytyi vielä helmiä ja hollantilainen kolikko. Aika selvä homma nro 3; sanoo Akka!
Mikäpä tässä tarinassa sitten on merkillistä? Vuonna 1937 Virginian ja Pohjois-Carolinan rajalta löytyi kaiverrettu kivenmurikka, ns. Dare Stone. Tällaisia kiviä löytyikin sittemmin vielä 47 lisää, mutta nämä muut kivet on arvioitu väärennöksiksi. Kummasti väärennysintoa mahtoi lisätä se, että löydetyistä kivistä luvattiin ja maksettiin löytöpalkkioita! Tämä ensimmäinen mötikkä on kuitenkin edelleen kiistanalainen ja uusinta tutkimustietoa siitä ei tunnu löytyvän, viimeisimmät tutkimukset ovat muutaman vuoden takaa.
Mikä tässä mötikässä sitten on erikoista? Se, että mikäli kivi on aito; on se itsensä John Whiten tyttären kaivertama. Jep, juuri sen, joka oli raskaana, synnytti tyttären ja katosi, nimeltään Eleanor Dare. Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta; melkein kuin jostain saippuasarjasta. Joka tapauksessa, kiven teksti karkeana suomennoksena kuuluu seuraavasti:
Kiven etupuolella: ”Ananias Dare ja Virginia menivät taivaaseen 1591. Kuka tahansa englantilaismies, näytä tämä kivi Englannin kuvernööri John Whitelle”.
Kiven takapuolella: ”Isä, vähän lähtösi jälkeen me tulimme tänne. Vain sotaa ja kurjuutta 2 vuotta. Puolet kuolivat, lähinnä sairauksiin, yhteensä 24. Alkuasukas toi meille viestin tulevasta laivasta. Äkisti he alkoivat pelätä kostoa ja pakenivat. Emme usko, että se olit sinä. Sitten he kertoivat, että henget ovat vihaisia. Murhasivat kaikki paitsi seitsemän. Surukseni Ananias ja lapseni surmattiin myös. Kaikki haudattiin kukkulalle 4 mailia tästä joesta. Nimet kirjoitettiin kiviin. Tämäkin kivi laitettiin sinne. Jos alkuasukas näyttää tämän sinulle, lupasimme sinun antavan hänelle paljon lahjoja. EWD.
Tässä tapauksessa kirjainten EWD on uskottu tarkoittavan Eleanor White Darea, Ananias oli hänen miehensä ja Virginia hänen tyttärensä. Kuten tavallista; tutkijat eivät ole päässeet yksimielisyyteen kiven aitoudesta. Jotkut uskovat, että patina kaiverruksissa on aito, toiset epäilevät kaiverretun kielen oikeellisuutta ollakseen 1500-luvulta. Mitään kaiverrettuja hautakiviä ei ole löydetty, eikä kiven alkuperäinen löytöpaikkakaan ole enää tiedossa. Luulisi nyt nykyajan menetelmien paljastavan tämänkin mysteerin, onko se nyt niin pirun vaikeaa, häh?
Monumentti Roanoken saarella.
Mikäli kivi olisi aito, olisi se aikamoinen pommi… Voi Eleanor-parka; karua meininkiä! Perheen kohtalosta ei ole edelleenkään mitään tietoa, mutta ainakin tytär Virginia on mm. saanut oman muistomerkin, postimerkin ja muistokolikon, olihan hän ensimmäinen uudessa siirtokunnassa syntynyt lapsi. Lohduttaapa suuresti pientä ihmistä…!
Kerrankin toivoisi, että tämäkin kivi olisi väärennös ja lopulta kävisi ilmi, että pikku-Virginia Dare oppi kasvattamaan maissia ja ratsastamaan uljaasti hevosella kohti auringonlaskua. Siinäpä vasta idyllinen mielikuva!
Miten mielenkiintoinen onkaan Myrtles-plantaasin monisatavuotinen tarina! Tämä kaunis ja arvokas talo sijaitsee St. Francisvillessa, eteläisessä Louisianassa.
Myrtles.
Plantaasi perustettiin peräti jo vuonna 1796 kenraali David Bradfordin toimesta. Alkujaan taloa nimitettiin Laurel Groveksi, myöhempinä vuosisatoina nimi muuttui Myrtlesiksi (myrttikasvi) pihan runsaiden pensaistojen myötä. Taloa ympäröivän kuistin taidokkaat metallikoristelut korostavat talon omaleimaisuutta.
Kuten tavallista; arvokkaat kiinteistöt vaihtavat omistajaa sukupolvien aikana. Bradfordin tytär meni naimisiin Clarke Woodruffin kanssa, näin tästä herrasmieshestä tuli talon pää. Paitsi että tämä herrasmies aloitti salasuhteen palvelijaorja Chloen kanssa!
Tuohon aikaan talossa oli useita satoja orjia, eikä tiedetä, pakotettiinko Chloe suhteeseen isännän toimesta. Chloe lienee tehnyt työtä käskettyä säästyäkseen raskaalta ja kuormittavalta peltotyöltä. Puuvilla- ja tupakkaviljelmiä Amerikan eteläosissahan riitti silmänkantamattomiin.
Puuvillan keruuta orjatyövoimalla.
Kuinka ollakaan, Chloe alkoi kuunnella salaa perheen keskusteluja ovien takana; korva avaimenreiässä kiinni. Hän halusi kuulla, puhutaanko hänestä tai tästä kielletystä suhteesta jotakin. Jäätyään kiinni hänen korvansa leikattiin irti ja siitä lähtien hän käytti vihreätä turbaania peittääkseen iljettävän vamman.
Jonkun aikaa myöhemmin Woodruffin vaimo ja kaksi kolmesta tyttärestä kuolivat myrkytykseen syötyään Chloen tarjoilemaa kakkua. Woodruff itse ja nuorin tytär eivät olleet ottaneet kakkupalaa. Syy tuntui ilmiselvältä: Chloe halusi kostaa kokemansa vääryydet. Muut orjat pelkäsivät heille tulevia seurauksia ja ottivat ohjat omiin käsiinsä. Yhteistuumin he hirttivät Chloe-paran pihan puuhun!
Chloen haamu kuljeskelee kahden rakennuksen välissä. Tätä kuvaa myydään postikorttina edelleen.
Talo myytiin muutamaankin kertaan seuraavina vuosikymmeninä, kunnes Yhdysvaltain sisällissodan aikoihin talon osti muuan William Winter. Eräänä tavallisena perheiltana hän kuuli pihalta saapuvan hevosen kavionkopsetta ja meni ovelle tulijaa vastaan. Tuntematon ratsastaja ampui häntä ja kiirehti tiehensä. William onnistui raahautumaan sisälle kohti yläkerran portaita, hän yritti ilmeisesti pyytää yläkerrassa olevaa vaimoaan apuun. William menehtyi 17:nnelle portaalle, vaimonsa käsivarsille.
Seuraavan sadan vuoden aikana talo myytiin useita kertoja ja 1970-luvulla talosta tehtiin… yllätys, yllätys… bed&breakfast-hotelli. Jossa tietenkin kummittelee, koska talo on rakennettu intiaanien hautausmaan päälle ja kertoman mukaan jopa 10 ihmistä talossa on väkivaltaisesti kuollut. Tämän seurauksena b&b-toiminta on ollut suuri menestys, sillä talossa majailee 12 aavetta.
1800-luvun pikkutytön haamu kurkistaa ikkunasta.
On ymmärrettävää, että näinkin vanhalla talolla on värikästä historiaa takanaan. VÄÄRIN.
Taloa ei rakennettu intiaanien hautausmaalle. Mitään todisteita Chloesta ei ole tuon ajan orjaluetteloissa, eikä hänen korvanleikkuustaan tai hirttämisestäkään. Woodruffin vaimo ja kaksi tytärtä kuolivat keltakuumeeseen, eivät syötyään myrkkyä. William Winter kyllä ammuttiin, mutta hän menehtyi kuistille eikä portaisiin. Muita väkivaltaisia kuolemia ei talossa tiedetä tapahtuneen.
Vuosikymmenien tai peräti satojen vuosien aikana syntyy kaikenlaisia legendoja, joita sitten paisutellaan ja kerrotaan väritettyinä eteenpäin. Näihin kummallisiin juttuihin Akka sitten törmää yhä uudelleen ja uudelleen, ihan tahtomattaan.
Akka keskittyy seuraavaksi vaikka… kreikkalaisiin jumaliin. (Jotka tietenkin kummittelevat.) Tai vaikka… uponneisiin laivanhylkyihin. (Joissa tietenkin kummittelee). Ärgh, antaa olla! Akka selvittää seuraavaksi, miten tunnistetaan luonnosta löytyviä ruokasieniä syötäväksi. Siinäpä mukavan leppoisa aihe! (Jonka Akka toteuttaa ihan väärin ja popsittuaan vääriä sieniä päätyy itse kummittelemaan.) Äh, peli on jo menetetty!
Akan maailmankuva laajentui taas omituisten löytöjen myötä. Yksi tällainen löytö on roomalainen dodekaedri eli 12-tahokas. Mikä helv…!? Tällaisia kummallisia esineitä on löytynyt ympäri Eurooppaa yli 200 kappaletta. Ne on tehty pronssista, niiden laatat ovat viisikulmioita ja niissä olevat reiät ovat erikokoisia. Kaikissa kulmissa on aina merkillinen nuppi, joten esineiden työstämiseen on kyllä nähty aikaa ja vaivaa. Esineet on ajoitettu 100-200-luvuille jaa.
Dedo… doda… dodekaedri.
Mitä ihmeen virkaa tällaisilla esineillä on ollut?? Kuten sanottua, ei kukaan huvikseen ala tällaisia näpräämään. ”Onpas perhanan tylsää, alanpa tässä työstämään tällaista pientä proggista…”
On esitetty, että vehkeet olisivat jonkinlaisia mittavälineitä, kalentereita, pelivälineitä, uskonnollisia esineitä tai jopa kynttilänjalkoja…! Eräs tubettaja näyttää videollaan, kuinka vehkeellä kudotaansormikkaita (hups, tulipa vahingossa kaksimielinen ilmaisu…). Eipä tuo touhu kovinkaan järkevältä tai helpolta näytä, vaikka Akka onkin näppärä lankojenkesyttäjä. Ei voi edes kuvitella, miten kauan aikaa tuollaisen esineen tekemiseen menee; ovatko sormikkaat sen ajan väärti??
YouTube-video, pituus 4,50 min. (TheMartinHallett)
Varhaispronssikautiset (1300-1000 eaa.) pronssikepukat ovat myös herättäneet ihmetystä tutkijoiden keskuudessa. Näitä kepukoita on kaivettu esiin yli 5000 kappaletta lähinnä Keski-Euroopan alueelta. Koruiksi tällaiset Barbi-nuken jousipyssyt eivät oikein sovellu, sillä niissä ei ole minkäänlaisia kiinnityssolkia tms. On kuitenkin havaittu, että kaikki löydetyt kepukat ovat kooltaan ja painoltaan suhteellisen yhtäläisiä, joten uusi teoria onkin järkeenkäypä: kepukat ovat RAHAA. Eli massia, valuuttaa, tuohta, pätäkkää, fyffee jne. Akka ei keksi järkevämpää selitystä, onneksi joku fiksu esitti tällaisen käyttötavan (eikä Barbi-nuken jousipyssyä…).
Kepukkakasa/M.H.G. Kuijpers
Manchesterissa sijaitseva Science And Industry Museum taasen on keksinyt järkevän keinon esineiden tunnistamiseen: kysytään kansalta! Apua tarvitaan mitä kummallisempien värkkien tunnistamiseen.
Tuikitärkeitä… vipstaakkeleita!
Onhan se nyt ymmärrettävää, että satojen vuosien takaisten esineiden käyttötapa on unohtunut tai esinettä ei tiedetä edes keksityn.
Vuonna 1872 Waynman Dixon löysi Khufun pyramidin kuilusta 3 esinettä: kivipallon,metallikoukun ja puunpalasia. Sittemmin esineet toimitettiin Englantiin, mutta ne mystisesti katosivat. Anna mun kaikki kestää…! Kunnes… lopulta viime vuoden lopulla (nämä ainoat pyramidista koskaan löydetyt) esineet löytyivät Skotlannista pakattuina sikarilaatikkoon.
Kivipallo ja metallikoukku/Vincent Brown.
Puunpalasille tehty radiohiiliajoitus osoitti puun olevan ajalta 3341-3094 eaa., eli huomattavasti ennen Khufun valtakautta vuosina 2580- 2560 eaa. On tosin esitetty, että arvokas seetripuu on saattanut olla käytössä useita vuosisatoja esim. uskonnollisena esineenä, joten satavarmasti sen perusteella ei voida arvioida pyramidin rakennusajankohtaa. Ihan loogista päättelyä…!
Puunkappaleet laatikossa/University of Aberdeen.
Kivipallo ja metallikoukku ovat herättäneet keskustelua niiden käyttötarkoituksesta ja merkityksestä. Vaihtoehtoina on esitetty tietenkin uskonnollisia käyttötarkoituksia; koukku näyttää esineeltä, jollaisella muumion suu rituaalisesti avattiin kuolemanjälkeistä elämää varten. Toisena vaihtoehtona on, että esineet liittyivät jotenkin astronomiaan tai arkkitehtuuriin: ne pudotettiin kuiluun, jotta tällaiset salaisuudet pysyvät salassa. Yeah, kuulostaa tosi uskottavalta…! Kivipallossa yksi kohta on hieman litteämpi kuin muut kohdat, joten sitä on epäilty vasaraksi. Mitään varmuutta näihin epäilyihin ei ole vielä saatu.
Mitä jos viimeiset rakentajat vain heittivät ne käsistään lähtiessään pyramidista ennen lopullista sulkemista? Tuumivat siinä, että: ”Jätetääs vähän jälkipolville pähkäilemistä, häh hää! Siinähän miettivät sitten, mitä me duunarit näillä on tehty!”
Sisältä kuuluu: ”Lähetään meneen, jätkät, ja nopeesti!!
Ja näinhän siinä sitten pääsi käymään. Ensin meni ”vain” joitakin tuhansia vuosia, ennenkuin tavarakätkö löydettiin ja sitten ne hävisivät taas noin 150 vuodeksi. Kunnes ne sitten taaslöydettiin eikä me olla yhtään sen viisaampia. Kunnon jäynä, perhanan egyptiläiset!
Ne roomalaiset dedo… dadeko.. dodekaedrit saa Akan puolesta olla mitä vain, ärsyttäviä mötiköitä ne ovat joka tapauksessa. Sormikkaita, joopa joo…!!
Fall River, Massachusetts, USA. Täältä Akka löysi vihdoinkin harkinnan arvoisen kummitustalon (viitaten juttuun ”Muutto kummitustaloon? Kyllä kiitos! Toukokuu 2020).
Kyseessä on Bed&Breakfast-motelli, hinta vaivaiset 2 miljoonaa dollaria. Talo on rakennettu vuonna 1845 ja sen omisti aikoinaan Lizzie Bordenin perhe. Jep, Lizzie; se kuuluisa kirvesmurhaaja!
230 2nd Street, Fall River, Massachusetts.
Tapauksesta on kulunut jo niin paljon aikaa, että on parempi kertailla jutun yksityiskohtia:
Vuonna 1892 talossa murhattiin Andrew (70) ja Abby Borden (64). Kyseessä olivat LizzieBordenin (32) ja hänen sisarensa Emman (42) isä ja äitipuoli. Uhrit saivat lukuisia kirveeniskuja, Abby murhattiin ensin yläkerrassa 19 kirveeniskulla niskan ja pään alueelle. Veren hyytymisjäljistä pääteltiin, että jopa 90 minuuttia myöhemmin murhattiin alakerran sohvalla nukkuva Andrew. Hänen osakseen koitui 11 iskua kasvoihin.
Andrew Borden, 70 vuotta ja Abby Borden, 64 vuotta.
Talon 3 ovea olivat lukittuina, talossa olivat paikalla ainoastaan sisäkkö Bridget Sullivan omassa huoneessaan sekä Lizzie. Emma, vanhempi sisar, oli tuolloin toisella puolen kaupunkia. Perheen setä John Morse oli myöskin lähtenyt aamulla kaupungille, hän oli viettänyt yön nukkuen talon vierashuoneessa.
Lizzie Borden, 32 vuotta.
Lizzie joutui nopeasti syytetyksi, mutta oikeudenkäynnissä hänet vapautettiin syytteistä. Yleisön mielipide kuitenkin oli, että Lizzie päästettiin kuin koira veräjästä. Lizzien syyllisyyttä puoltaakin moni seikka:
1.Andrew Borden oli menestynyt, mutta pihi liikemies. Hänen omaisuutensa kuoleman jälkeen oli n. 350 000 dollaria, nykyrahassa noin 10 miljoonaa. Omaisuudesta huolimatta hänen tyttärensä elivät vaatimatonta elämää isänsä talossa. Kummatkin sisaret olivat naimattomia eikä suhde äitipuoleen ollut hyvä. 2. Tyttärien mitta täyttyi, kun Andrew lahjoitti erään omistamansa talon vaimonsa sisarelle. Tyttäristä varmaan tuntui, että tuleva perintö alkoi lipsua heiltä sivu suun; olihan isälläkin ajan mittapuun mukaan jo ikää. 3. Abby murhattiin ensin yläkerran huoneeseen. Mikäli Andrew olisi murhattu ensin, olisi koko perintö siirtynyt Abbyn suvulle. Tästä syystä varmaankin murhien välissä oli niin suuri aikahaarukka: tällöin pystyttiin näyttämään toteen, että Abby kuoli ensin ja tyttäret saivat perintönsä. 4. Päivää ennen kirvesmurhia Lizzie oli yrittänyt ostaa apteekista sinihappoa eli vetysyanidia puhdistaakseen nahkavaatteita. Apteekkari kieltäytyi, sillä kyseessä oli reseptilääke eikä sillä ollut tarkoitus puhdistaa mitään. 5. Mitään todisteita taloon murtautumisesta ei ollut. Etuovi oli kolmessa lukossa ja muutkin ovet lukittuina. Käytyään pikaisesti asioilla aamupäivällä Andrew ei kotiin palatessaan päässyt etuovesta sisään, vaan sisäkön piti avata hänelle sivuovi. Pohdittiin myös, että missä ulkopuolinen tunkeutuja olisi piilotellut murhien välisen ajan ja miksi ylipäätään hän olisi niin tehnytkään. Lisäksi lukuisat kirveeniskut kertoivat silmittömästä raivosta, kun tappamiseen olisi riittänyt 1-2 iskua. Huomioitavaa on myös, että vaimo Abby sai enemmän iskuja kuin ei-pidetty liikemies Andrew. 6. Talon kellarista löydettiin murhiin sopiva ase: pienehkö kirves. Sen varsi oli katkaistu hiljattain ja sen terä oli tungettu tuhka-astiaan. Verijälkiä ei aseessa ollut enää löydettävissä. Mitään sormenjälkiä ei tuohon aikaan myöskään aktiivisesti tutkittu. 7. Murhien aikaan sisäkkö oli ollut pesemässä ikkunoita ja vetäytynyt sitten levolle ullakkohuoneeseensa. Hän ei täten osannut sanoa, missä Lizzie oli ollut tai mitä hän oli tehnyt. 8. Lizzie löysi isänsä ruumiin olohuoneesta ja hälytti sisäkön yläkerrasta paikalle. Lizziellä olisi siis ollut aikaa siistiytyä omista verisistä vaatteistaan ennen mainittua ”löytöä”. 9. Murhien jälkeen tyttäret jäivät taloon asumaan, vaikka mm. uhrien ruumiinavauksetsuoritettiin talon RUOKAILUHUONEESSA. Järkevintä olisi ollut lähteä talosta muualle, mikäli ulkopuolinen murhaaja olisi vaikka tullut takaisin taloon! Tällaista pelkoa heillä ei tuntunut olevan. 10. Kuulusteluissa Lizzie antoi tekemisistään ristiriitaisia tietoja. Tämä saattoi tosin johtua siitä, että hänen rauhoittamisekseen hänelle annettiin ajan tavan mukaisesti suuria määriä morfiinia. Tuohon aikaan morfiini oli yleislääke mihin tahansa. 11. Hautajaisten jälkeen Lizzie poltti erään leninkinsä keittiön takassa väittäen, että mekossa oli kuivunutta maalia. Tämä seikka lopulta johti hänen pidättämiseensä. Myöhemmin vanhempi sisar Emma väitti, että hän oli kehottanut Lizzietä polttamaan pilaantuneen mekon. 12. Oikeudenkäynnin juryssa oli 12 miestä, jotka tekivät vapauttavan päätöksen 1,5, tunnissa. Tuohon aikaan olikin mahdotonta uskoa, että hyvän kasvatuksen saanut NAINEN olisi ollut kykenevä näin julmiin murhiin. 13. Vapauttavan tuomion jälkeen Lizzie ja Emma ostivat yhdessä perintörahoillaan hulppean talon kaupungin parhaalta alueelta ja elivät aiempaa ylellisempää elämää. Molemmat elivät koko elämänsä naimattomina omissa oloissaan. Onkin syytä epäillä, että sisaret olivat juonineet murhat keskenään perinnön saadakseen. Emma antoi myöhemmin lausunnon, että hän puolustaa sisarensa syyttömyyttä kuolemaansa asti, kuten tapahtuikin.
Tuohon aikaan uutislehdet kuvitettiin käsin piirtämällä. Kuvassa Lizzie Borden oikeudenkäynnissä.
Tapaukseen ei varmastikaan saada varmuutta enää koskaan, mutta tällaisten seikkojen perusteella kukin voi muodostaa oman mielipiteensä. Tapauksen oikeudenkäynnin paperit löytyvät sivustolta famous-trials.com. Mielenkiintoista luettavaa!
Bordenien talostahan tässä piti olla puhe… Noh, siellä tietenkin kummittelee, onko se nyt mikään ihme. Talossa väitetään olevan kaikkien asianosaisten haamut, jopa sisäkön kissa palloilee paikalla. Lisäksi kaksi tunnistamatonta lapsiaavetta pelaavat marmorikuulilla.
Talossa on hienoa se, että se on kyseisen aikakauden asussaan, joten se on kuin ovi menneeseen maailmaan. Akka pistää Eurojackpottia vetämään ja megahermeettisen voiton osuessa kohdalle pistää ostopaperit vireille. Sille kissahaamulle ei ainakaan tarvitse ostaa kissanruokaa eikä se kaki pitkin nurkkia. Kelpaa Akalle mainiosti!
Kyllä tänne muutamia haamuja mahtuu… kamala tapetti täytyisi kyllä vaihtaa neutraalimpaan…!
Täällä yli puolimetristen kinosten keskellä -polkua lapioidessa- kevät hiipii jo sitä odottavan mieleen. Lumen alta on mukava tehdä löytöjä: katos perhana, tohon se haravakin aiemmin syksyllä jäi! Harmin paikka, ettei pihalta muita mukavia yllätyksiä löydy. Kenties hankien pidempään kestäessä narsissit alkavat kasvaa ja kasvavat puolitoistametrisiksi. Voi että, sitä tylsyyden ihmettä odotellessa…!
Toisen romu on toisen aarre, sanotaan; varsinkin monissa huutokauppa- ja antiikkiohjelmissa. Joku voi pitää tiettyä tavaraa pelkkänä romuna tajuamatta ollenkaan sen arvoa. Mistäpä sitä tavallinen pulliainen tajuaisikaan, että jokin metallinen ruostunut keppi onkin jonkun 1700-luvun laitteen osa ja sinällään historiallisesti arvokas tai että sillä olisi rahallista arvoa. Eihän niitä laitteita ole enää olemassakaan muissa paikoissa kuin museoissa.
Vanhaa s*ittiä… vai onko…??
Eteläisessä Englannissa Whiteparishin kylässä eräs nainen omisti 20 vuotta tietämättään tällaisen tunnistamattoman aarteen, joka huutokaupataan myöhemmin keväällä 2021. Kysessä on 63 cm korkea kivenjärkäle, joka aikoinaan löytyi naisen puutarhasta.
Roomalainen kivi, Daily Mail.
Tätä kiveä hän oli käyttänyt astinkivenä aina noustessaan hevosensa selkään. Kivi oli aina mutainen ja likainen, joten se ei herättänyt sen suurempaa huomiota. Sattumoisin hän sitten vihdoinkin oli havainnut kivessä kaiverruksia ja laakeriseppeleitä. Arkeologit totesivat, että kyseessä on roomalainen kivi, jossa lukee: ”Ihmiset ja nuoret miehet kunnioittavat Demetriosta, joka on Metrodorosin poika, joka (taasen) on Leukiosin poika.” (Käännös on Akan tekemä, huono sellainen…)
On se nyt merkillistä, etteivät 20 vuoden aikana teksti ja seppeleet ole tulleet näkyviin sateiden mukana TAI ettei kiveä ole koskaan käännetty, mikäli teksti on ollut maata vasten. 20 vuotta, god damn!!
Akka alkaa heti keväällä kääntelemään kaikenlaisia kivenjärkäleitä ja tutkimaan niitä suurennuslasilla. Parempi olisi, että löytyisi jokin ennen tuntematon kivikaiverrus tai muutamia mukavia maalausjälkiä menneiltä ajoilta. Ihan kohtuullinen toive!
Kiveen palatakseni; arkeologien arvion mukaan kivi on peräisin 100-200-luvuilta jaa. ja se on tehty Turkissa tai Kreikassa. On epäilty, että kivi on aikoinaan kulkeutunut aristokraattien matkamuistona Englantiin 1800-luvun puolella. Whiteparishin alueella on sijainnut muutamakin kartano, jotka on sittemmin purettu. Kivi on ehkä päätynyt kartanoiden purkujätekasoista kyseisen naisen puutarhaan.
Tähän väliin täytyy mainita, että kivi on veistetty MARMORISTA. Marmorista, god damn!! Eikä sitäkään ole aiemmin 20 vuoden aikana huomattu!
Mitäpä sillä nyt on väliä, tuumii ehkä joku. Onhan sillä väliä, kun kiven huutokauppa-arvoksi on määritelty yli 20 000 e. Joku innokas voi sen huutaa isommallakin summalla. Ihan mukava apuväline se kuitenkin on, kun nousee hevosen selkään… God damn tuollaistakin toimintaa historiallisten esineiden kanssa!
Suomessa tilanne on ihan päinvastainen: kaikki yli 100 vuotta vanhemmat esim. metallinetsijöiden löydöt kuuluvat lain mukaan automaattisesti valtiolle. Eli jonkin löydön tehdessään pitää ottaa yhteyttä asiantuntijoihin, jättää löytöpaikka kaivamatta samantien (ettei tuhoa löydön ympäristöä tai maakerroksia) ja istua vaan nätisti hiljaa ilman palkkiota. Onhan se ymmärrettävää, kun omaa kansallista historiaamme tässä suojellaan. Samalla herää kysymys, miksi muissa maissa ei toimita samalla tavalla?
Noh, me täällä pohjolassa tehdään muutenkin kaikki asiat ihan eri tavalla kuin muualla… jatkuvaa debattia voi kukin käydä siitä, onko se oikein tai järkevää.
Joka tapauksessa Akka kestää tämän yllättävän lumi-talvi-pakkas-kauden taas keskittymällä kevääseen. Akka tietää, että pihan perukoilla on tiiliskivikasa. Ne ovat, prklsoikoon,Napoleonin tiiliskiviä! Ja jo aiemmin löytynyt omituinen sileä käppyräkeppi on ihan selvästi muinaisen druidin taikasauva…!
Akan käppyräsauva. Hobittikokoa.
Berliinin Neues Museumissa sijaitsee yksi merkillinen esine: kultainen ”taikurinhattu”. Tämä esine on eri lähteiden mukaan löytynyt joko Saksasta tai Sveitsistä ja se ajoittuu myöhemmälle pronssikaudelle eli 1200 eaa.-500 jaa. Tällaisia hattuja on Euroopasta löytynyt yhteensä neljä ja niiden on arvioitu olevan aurinkokultin pappien päähineitä.
Berliinin hatun kuvia.
Hatun koristeluja on tutkittu paljon ja on päätelty, että kuviot kertovat tuikitärkeitä kalenteritietoja. Koristelut ja kultainen hattu kertovat kuitenkin arvokkaasta asemasta.
”Kannanpa tässä tällaista puolen kilon kalenteria päässäni, oon tosi tärkee heppu” tuumi varmaankin tällaisen hatun omistaja.
Akan käppyräkeppi kuuluu selvästi tähän samaan sarjaan, nämä kaksi ovat ihan selvästi pari. Kyllä arvokkaalla pappismiehellä pitää olla hattu ja taikasauva! Akan kepistä ”kultaukset” ovat tosin jo lähteneet, mutta eiköhän senkin asian voi korjata ihan helposti pienellä fiksauksella!
Ai miten se hattu päätyi Saksaan/Sveitsiin ja taikasauva Suomeen, jos ne ovat pari? Ei nyt puututa ihan pikkuasioihin, ettei aleta pilkkua viilaamaan…!
(Lokakuu 2021) Uusin kultamaljalöytö Itävallasta, jossa samankaltaista koristelua, kuin kultahatuissa. Tällaisia maljoja on Euroopasta löydetty artikkelin mukaan 30.
Mitä jäi käteen kuluneesta vuodesta? Vastaus: jos ei muuta, niin säkillinen vessapaperia! Akka päättikin huvikseen tutkailla kuluneen vuoden satoa; mitä lähimenneisyydestä on opittu (jos on?):
What A Lovely Year!
–Yleissivistykseen tuli huomattavasti (jo unohtunutta) tietoa kevään etäkoulun myötä. Akkakin joutui mm. kahlaamaan uudestaan läpi maailmansodat, joiden yksityiskohdat olivatkin jo onnistuneesti painuneet unholaan.
-Sama seikka oli huomattavissa muissakin kouluaineissa, paitsi matikkaan Akka ei enää puutu. Se on Akalle kirottu aine, josta Akka saa punkkeja ja hyppykupan.
-Netistä löytyi huima määrä erilaisia DIY- askareita, joita voi kotioloissa tehdä. ”Mitä kaikkea voit askarrella vessapaperihylsyistä”; katsojaluku on lähemmäs 10 miljoonaa tai jopa jo ylikin. Voi tätä ihmisen pientä elämää!
10 miljoonaa ihmistä näprää tällaisista vaikka mitä…
–Ihmisten oikea luonto paljastui ennennäkemättömällä tavalla. Kusipäät erottuivat joukosta; olkoon kyse sitten kassajonoista, yleisestä käyttäytymisestä, bilettämisestä tai muutoin mielipiteistä, joista ilmenee välinpitämättömyys kanssaihmisiä kohtaan. Ärgh!
-Vuoden 2020 uusi sana ”KANSANMASKI” pitäisi kieltää kokonaan. Mikä helvetti tämä termi on? Jos joku tunkee pärstänsä eteen käytetyt alkkarit jarrujälkineen, onko se kansanmaski? Viitataanko tällä hirvityksellä siis mihin tahansa naamalla olevaan rättiin? Hyi, mikä sana!
The Ultimate Mask…
–Amerikkalaiset, voi hyvää päivää… asiassa kuin asiassa; eritoten presidentinvaaleissa. Yksi mainittava esimerkki Amerikasta: kasvomaski, jonka keskellä on reikä juomapilliä varten. Akka repii pelihousunsa tällaisista ideoista. Saa nähdä, kuinka presidentinvaihdos muuttaa asioita vai muuttaako mitenkään. Heihin verrattuna suomalaiset ovat kuitenkin (aiemmasta maininnasta huolimatta) valioliigaa…!
–Vessapaperin hamstrauksesta päätellen koko maailman väestö suoltaa paskaa tonnitolkulla, yksittäinen ihminen nähtävästi paskoo norsunläjän verran päivässä. ”Apua, vaarallinen pandemia hyökkää päälle! Suojaudun parhaani mukaan sillä, että tungen vessani täyteen paperirullia! Persukseni turvallisuus on uhattuna!”
Yllätys yllätys; pyyhinkin tähän puuhun!
-Ainakin Akan taloudessa tiskirätin käyttöön ja yleiseen siivoukseen tarvitaan tiskirätin ajokortti. Tämä todistus on vaikeasti saatavissa, sitä varten täytyy käydä 5 vuotta Harvardia tms. arvostettua opinahjoa. Tämä on tullut havaittua kamalana jatkuvan puunaamisen ja puhdistamisen vuonna. Perheen onneksi Akka on käynyt kuuluisan Tiskirätti-yliopiston.
-Ihmiset voivat kuolla muihinkin sairauksiin kuin koronaan. Huu, järkyttävä havainto!! Akkakin jo luuli, että me ihmiset olemme kuolemattomia, kunnes tämä pirulainen korona ilmestyi!
No niin, vampyyri; enemmän turvaväliä! Litki vaikka marjamehua!
-Kesän suvantovaiheen jälkeen suomalaiset alkoivat kuulla asioita ihan päinvastaisina: ”Hallitus suosittaa, että opiskelijabileitä ei saa nyt järjestää.” Opiskelijat: Nyt me saadaan bilettää, jee! ” Hallitus suosittaa, että kansalaiset pysyvät joulun kotona omassa perhepiirissä.” Lopputulos: Lappi täyttyy ääriään myöten matkailijoista. Hyvä Suomi!
-Jatkuva kotona kökkiminen aiheutti/aiheuttaa merkillisiä reaktioita: ennen niin söpö ja ihana kissakin muuttui ”voi-sitä-äitin-pikku-söpö-lössönlössön-karvavauvaa”-termistä muotoon: ”voisitko-vittu-olla-joskus-naukumatta-jumalauta-riiviö.”
–Maailmasta katosi erinäisiä lauseita, kuten: ”taidanpa soittaa sille-ja-sille, jos se tulis käymään”, ”taidanpa tästä lähteä sinne-ja-sinne”, ”pitäis alkaa järjestämään niitä-ja-niitä juhlia”, ”varaan liput siihen-ja-siihen konserttiin” jne. RIP kaikki tällaiset lauseet, jotka menehtyivät vuonna 2020.
-Tästä listauksesta puuttuvat vielä lukuisat salaliittoteoriat, jotka alkoivat velloa jo heti alkuvuodesta: ”Virus on karannut Kiinan laboratorioista”, yhden mainitakseni. Älkää nyt unohtako taas alieneita: ”Alienit ovat koodanneet tämän viruksen ihmisten dna:han, jotta he saavat asuttaa maapallon”, toisen mainitakseni. Yksi epäilys koskee rokotteita: ”Meihin asennetaan gps-siru, jolla meitä seurataan hallituksen toimesta ympäri vuorokauden.”Ettänäin, hienoa!
Akan oma epäilys on, että puun alla asuvat menninkäiset ja puiden latvoissa asustavat keijukaiset ovat kaiken takana. Niilläkin on oma tavoitteensa: ne haluavat meidän kaikkien vessapaperit ja ruokavarastot!!
Akka ei lisää listaan mitään muuta, vaikka aiheita olisi tietenkin enemmänkin. Jospa vain mennään uljaana kevättä kohti ja jaksetaan vielä vähän aikaa.
Vuodella 2021 on helvetinmoiset paineet onnistua; mutta lähtökohta on tosin hyvin matalalla… tästä ei paljon alemmalle tasolle enää pääse. Nyt on kyllä parempi pitää suunsa kiinni, tai vuodelle 2021 tuleekin sitten jokin maailmanlaajuinen zombiarmeijan hyökkäys…
Akka ei sanonut mitään; ei yhtään mitään, mistään asiasta!! Kuulitteko, zombit!
”Heiii, Akka! Kiva nähdä näin vuoden viimeisinä päivinä! Juhuu, vuosi 2000 alkaa pian!”
Akka: ”Joo, niin on kiva nähdä; varsinkin kun ette enää hengailleet täällä! Missä te nyt sitten olette, pääsittekö Amerikkaan asti?”
Tonttu: ”No WTF, ei tietenkään päästy! Mene ite tämännäköisenä lentokentälle ja yritä todistaa, ettei meillä ole koronaa! Siinä käy huonosti, voin kertoa… Sieltä tuli kaikenlaista vartijaa paikalle ja meidät pakotettiin ulos ihan uhkailemalla. Yksi vartijamies sai jonkun kohtauksen; taisi laskea alleen. Aika moni otti videokuvaakin. Me paettiin paikalta hyvin nopeasti.”
Akka: ”Niin, taidatte olla vähän sellaisia erinäköisiä kuin me ihmiset…”
Tonttu: ”Hirveetä rasismia, sanon minä! Ihan viattomasti tallustellaan lentokentälle suurten haaveiden kera; ja tällaiset järkäleet keskeyttää meidän unelmien toteuttamisen.”
Akka: ”Eihän se nyt rasismia ole, me ihmiset ei olla totuttu näkemään smurffeja tai tonttuja normaalisti! Te siis oikeasti kuvittelitte, että voitte tallustella lentokentälle muina miehinä?”
Smurffiina: ”Joo, kyllä se kävi mielessä. Mutta kun niitä smurffielokuvia on tehty; niin aateltiin, että se on ihan ok!”
Akka: ”Ne on animaatioita, se on eri asia… Mutta asiasta toiseen: missä te nyt sitten olette, kun ette Amerikkaan asti päässeet? Tossa kuvassa teillä lukee, että vuosi on 2000!”
Smurffiina: ”Me ollaan täällä Smurffikylässä; täällä meillä kaikki on ihan ok. Ihan sama mikä vuosi on kyseessä.”
Tonttu: ”Paitsi se ihme tyyppi, mikä hiippailee täällä koko ajan. Sellanen koukkunenä, oon pari kaljaa ottanu sen terassilla ja se on kuitenkin ihan ok.”
Smurffiina: ”MITÄ?”
Akka samaan aikaan: ”MITÄ?”
Tonttu: ”Joo, ihan reilu kaveri se on. Heitettiin tikkaa ja grillattiin makkaraa. Annettiin sen kissallekin vähän maistiaisia. Hyvin se söi niitä. Sovittiin, että mennään kalastamaan jonain päivänä.”
Akka ja Smurffiina samaan aikaan: ”SIIS MITÄ sä oot sopinut Gargamelin kanssa?”
Tonttu: ”Että mennään kalastamaan. Sillä on tylsää, se vaan hyökkäilee tänne kylään ihan huvikseen. Me aletaan yhdessä suunnittelemaan jotain kivaa kalastusproggista. Se on ihan ok- jätkä.”
Akka: ”Ymmärrätkö nyt, kenestä puhut? Se on yrittänyt saalistaa smurffeja koko ajan!”
Smurffiina: ”Niin, se otti minutkin vangiksi useaan otteeseen, kuten ehkä olet nähnyt!”
Tonttu: ”Joo, oon kuullut. Sillä oli tylsää; se kehitti oman juttunsa, joka oli ihan perseestä. Nyt se sai kaverin, ei sen enää tarvi kehitellä mitään sellaista scheissea. Mä lähen kalastamaan huomenna, joten oon pitkään poissa. Ehkä pari päivää tai viikon, sillä on kalastusmaja tuolla niemennokassa.”
Akka ja Smurffiina katsovat toisiinsa, kun tonttu poistuu.
Akka: ”Piirakat, pikkutarjoilut, perunasalaatti?”
Smurffiina: ”Done.”
Akka: ”Skumppaa? Olutta? Viiniä?”
Smurffiina: ”Laatikoittain, kaikkea.”
Akka tilaa taksin smurffikylään seuraavalle päivälle.
Akka: ”Ehkä tästä tulee paras uusivuosi ikinä… SMURFFIKYLÄSSÄ, ILMAN KORONAA!”
”Uups, sori mutsi, tää meni ihan vahingossa, he he :)”Oikein hyvää tulevaa parempaa vuotta äiskälle! Tästä mennään kevääseen faijan jälkeen, katsotaan mitä vuosi tuo tullessaan. Ehkä jopa nähtäisiin pitkästä aikaa ilman koronatestissä käymistä. Kaikkea hyvää muillekin ihmisille tulevalle vuodelle. Lisää samanlaista paskahuumoria faijan kunniaksi on luvassa, jatkan isäni perintöä huumorin suhteen.
”Hei kaikki ihanat ihmiset, oliot ja olennot! Minä ja tuleva vaimoni olemme ylpeitä saadessamme tiedottaa, että hyväntekeväisyysjärjestömme (massintekosysteemimme) nimi on: MAAILMAN KAIKKIEN ERISKUMMALLISTEN OLENTOJEN JA OLIOIDEN HÄTÄAPUTARVIKEKONEISTO! Eli lyhyesti vain MKEOJOHATK! Se on helppo muistaa ja painuu nopeasti kaikkien mieleen.”
Smurffiina: ”Olen niin ylpeä sinusta, Mr. Big!”
Tonttu: ”Mun nimi on John, etkö muista, kun kerroin?”
Smurffiina: ”Joo, tietenkin, totuin vaan sanomaan sua Mr. Bigiksi.”
Tonttu: ”Luonnollisesti, luonnollisesti…!”
Sex And the City, Carrie + Mr. Big/John.
Akka seuraa sivummalla ja melkein oksentaa.
Akka: ”Hei, c’mon! Nyt on jouluaatto. Teidän piti muuttaa sinne Amerikkaan teeskentelemään Harrya ja Meghania.. Mitäs sille tapahtui?”
Tonttu: ”Me lähdetään huomenna. Me herkistellään vielä tässä kuusen alla.”
Smurffiina: ”Niin, sitten mulle jää lämpimät muistot tästä paikasta. Se joulurusetti kuuluu tähän juttuun.”
Tonttu: ”Todellakin kuuluu, sen lahjan voi avata aina uudestaan ja uudestaan! Monta kertaa päivässä.”
Akka: ”Jep, ymmärrän…”
Akka poistuu ja sulkee oven perässään:
”Jos ne on huomenna poissa, niin todellakin tästä tulee PARAS JOULU IKINÄ…!”
”Eikö ole kiva, että nyt ollaan kaikki täällä teidän luona yhdessä? Minä ja Smurffiina ollaan ihan liekeissä!”
Akka: ”Jep, tosi kiva nähdä. Mitenkäs te sovitte yhteen; kun toinen on smurffi ja toinen on tonttu? Kun en sen paremmin tiedä tällaisista asioista…
Tonttu: ”Ei mitään ongelmaa! Me ollaan kuvitteellisia olentoja molemmat, siinä se!”
Smurffiina: ”Niin just, se on se pointti! Meillä on ihan samat vapaudet ja mahdollisuudet kuin teillä ihmisillä!”
Akka: ”En mä mitään väittänytkään, kunhan kysyin; kun en tiedä…”
Tonttu: ”Nimenomaan, kun ei tiedetä! Me perustetaan uus järjestö edustamaan meitä kuvitteellisia olentoja.”
Smurffiina: ”Meistä tulee uusi Harry ja Meghan. Me muutetaan Amerikkaan. Me edustetaan niidenkin hyväntekeväisyysjärjestöjä ja VAIKUTETAAN TOSI TOSI TOSI PALJON ASIOIHIN.”
Tonttu: ”Ihan hirveän monilla tavoilla! Kerätään massia siinä sivussa, samaan aikaan!”
Smurffiina: ”Tonttu, voisitko laittaa ne joulukoristeet päällesi taas; niinkuin sulla oli siinä kuusen alla otetussa kuvassa?”
Tonttu: ”Ilman muuta voin…!”
Akka: ”Olen tosi vaikuttunut asioista… Ja hyvistä tarkoituksista. Ja poistun… nyt… heti… takavasemmalle…”
.jpg){kind=link}