USKONNOLLISET RELIIKIT

Akka olikin moukkamaisen tietämätön aiheesta, josta heräsi ajatus kirjoittaa jo viikkoja sitten (Jeesukseen liittyvästä Kristuksen keihäästä/Longinuksen keihäästä/Kohtalon keihäästä) siltä osin, että tämä keihäs nähtävästi liittyy uusimpaan Indiana Jones -elokuvaan “Indiana Jones and the Dial of Destiny.”

Jep, moinen liikkuvien kuvien katsanto on jäänyt Akalta näkemättä, mutta Akalla ei ole ollenkaan mitään Indya vastaan. Kukapa meistä ei haaveilisi seikkailevansa käärmeiden, hämähäkkien ja pölyn täyttämissä luolissa, kunnes lopulta olisi huikea mahdollisuus pelastaa kaikki arvokkaat, arkeologiset aarteet ja viuhutella ruoskaa esim. uhkaavia naazzeja kohti.

(People).

Jokaisen harrastelija-arkeologin unelma, kerrassaan! Noh, pikaisella selvityksellä tässä elokuvassa tavoiteltu keihäs on nähtävästi kopio alkuperäisestä ja sen sijaan keskitytään Antikytheran koneeseen, joka sallii ajassa matkaamisen. Yeah, nyt Akan onkin pakko katsoa tämä mielenkiintoinen viritelmä jonakin päivänä!

Antikythera Mechanism – World History Encyclopedia järkyttävän pitkä juttu, mutta päivämäärältään uusin tältä vuodelta

Antikytheran kone – Wikipedia englannin kieltä taitamattomille

Palataksemme asiaan eli tähän kummalliseen keihääseen: mistä tässä kohutussa keihäässä on oikeastaan kyse, hmm…? Katsotaanpa, mitä Raamattu kertoo tästä asiasta:

“Niinpä sotilaat murskasivat sääriluut niiltä kahdelta (kuoleman nopeuttamiseksi, Akan huomio), jotka oli ristiinnaulittu Jeesuksen kanssa – ensin yhdeltä, sitten toiselta. Jeesuksen kohdalle tullessaan he kuitenkin huomasivat, että hän oli jo kuollut. Siksi he eivät murtaneet hänen sääriluitaan, vaan yksi sotilaista puhkaisi keihäällään hänen kylkensä. Haavasta valui heti verta ja vettä. Se, joka näki tämän, on todistanut siitä, jotta tekin uskoisitte. Hänen todistuksensa on totuudenmukainen, ja hän tietää puhuvansa totta.”

Johanneksen evankeliumi 19

Fra Angelico/Freskenzyklus im Dominikanerkloster San Marco in Florenz, Szene: Kreuzigung mit Lanzenstich des Hauptmanns Longinus n. v. 1450. (Wikipedia, nyt oli pakko käyttää copypastea)

Tämän Raamatun tekstin perusteella on tietenkin täytynyt kaivaa esiin syypää: kuka ruoja kehtasi pistää keihäänsä Jeesuksen kylkeen todetakseen tämän kuolleeksi? Vastaus: roomalaisten sadanpäämies Longinus! Akka kuittaa tämän hapatuksen heti myöhemmäksi keksinnöksi, sillä nimi Longinus löytyy ajoitettuna vasta 300-500 -luvuille jaa. ihan useiden tutkijoiden kertomana.

On myös legendaa, että Jeesuksen veri olisi parantanut Longinuksen näön tämän pistettyä Jesseä kylkeen. Tämakin legenda on myöhemmiltä vuosisadoilta, kuin 100-luvulta jaa.

Nyt täytyy muistaa, että näihin aikoihin tarinoita kerrottiin kuulopuheina suusta suuhun ja sukupolvista toiseen, sillä tavalliset pulliaiset eivät todellakaan osanneet lukea tai kirjoittaa. Alati leviävä kristinusko laittoi ihmiset sittemmin vieläpä kirkkoihin kuulemaan oppineiden sanaa latinaksi luettuna, sillä muutakaan mahdollisuutta heillä ei ollut. Siinäpä sitä on sitten istuttu pitkässä puupenkissä herran sanaa kuulemassa…!

Mitäpä keihäälle sitten oikeastaan tapahtui? Kuinka yllättävää: tätä keihästä tiedetään olevan ainakin neljä kappaletta maailman eri kolkissa. Tämä on hyvin yleinen tapa kristinuskossa, sillä reliikit olivat arvossaan varsinkin keskiajalla. Katsahdetaanpa siis näitä neljää tapausta:

Rooman keihäs, Wienin keihäs, Armenian keihäs ja Vatikaanin keihään palanen.

Näistä kaikista ykköseksi eli uskottavimmaksi nousee Wienin keihäs (joka on esillä Hofburgin palatsissa, Wienissä) pelkästään jo sen takia, että sille on ainoana tehty tutkimuksia. Nämä tutkimukset ovat osoittaneet, että keihään materiaalit ajoittuvat n. 600-700 -luvuille jaa., ja täten keihäs olisi (tod.näk.) muidenkin keihäiden ja reliikkihysterian tuotos. On myös väitetty, että keihääseen olisi kiinnitetty Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen kuulunut naula, ja tämän reliikin tutkimukset ovatkin ajoittuneet 100-luvulle jaa… kunnes tämäkin tutkimus uusittiin, ja ajoitus osui samoille vuosisadoille itse keihään kanssa.

(Vienna Muses)

Akka suhtautuu näihin uskonnollisiin reliikkeihin kuitenkin hyvin nuivasti: tällainen toiminta oli hyvin yleistä pienellekin pikkukirkolle missä tahansa kylässä, jotta kirkkoon saatiin uskovaa väkeä ihmettelemään moista jumaluuden lähdettä. Ja anetta myytiin niin maan perhanasti myöhemmällä ajalla…!

(MetMuseum).

Tietenkin tähän asiaan liittyy muuan herra Hitler, jonka kerrotaan avustajiensa avulla metsästäneen jos jonkinmoista reliikkiä arjalaisten uskomustensa pohjaksi. Tämä Wienin keihäs pelastettiin jo keisari Napoleonin kynsistä Nurnbergista Wieniin, mutta sodan melskeiden päättyessä keihäs löytyi kuitenkin piilotettuna Nurnbergista ja on siis täten esillä aiemmin mainitussa palatsissa.

Akka ei puutu tällä erää tämän tietyn henkilön uskomuksiin ja toimiin ollenkaan, sillä se ei ole sen arvoista. Näiden reliikkien kohdalla kyse on aina uskosta: jos henkilö itse uskoo jonkin tällaisen esineen olevan aito, hänen päätään on turha yrittää kääntää tai vaikuttaa hänen mielipiteeseensä millään tavalla. Ja mitä me muut olemme häntä siitä tuomitsemaan: Akan tietämyksen mukaan Suomessa vallitsee kuitenkin uskonnonvapaus. Ja Akalla sananvapaus.

(Muistellaan tässä samalla tapahtumia 22 vuoden takaa 9/11-muistopäivänä ja eritoten Akka muistelee tuona päivänä syntynyttä, edesmennyttä ystäväänsä suurella lämmöllä. RIP pitää taas Akan sanoa tapojensa mukaisesti, vaikka kyse ei olekaan tällä kertaa edes arkeologisista hautalöydöistä.)

edit. Ystävä oli toki syntynyt tuona päivänä vuosikymmeniä aiemmin. Olipa siinä sitten juhlan paikkaa syntymäpäivälle tulevina vuosina. Ei nimittäin ollut.

SUOMALAISTEN PAIKANNIMIEN HISTORIAA…

ja niiden häpeämätöntä pilkkaamista! Akka on aina ihmetellyt, miksi runsaista metsistään ja puhtaasta luonnostaan/järvistään tunnettu Suomi sisältää niin paljon paikkoja, joiden nimet eivät tarkoita yhtään mitään. Äkkipäätään luulisi, että muinaiset esi-isämme… krhm, esihenkilömme olisivat nimenneet heille tärkeät paikat ihan vain luonnonmuodostelmien pohjalta, kuten tietenkin monin paikoin on tehtykin. Mustalampi on Suomen yleisin (391 kpl) järven nimi, toisin kuin usein yleisimmäksi luultu Paskolampi (106 kpl). Tällaiset
nimet kertovat hyvinkin paljon vesistön luonteesta, ehkä?

Mustalampi,Utajärvi (WikimediaCommons).

Akalle tuli mieleen myös kaupungin nimi VARKAUS. Miksi ihmeessä kaupungille annetaan tällainen nimi? Mitä siellä on ennen muinoin pöllitty niin runsaasti, että nimi on jäänyt elämään tuleville sukupolville? Tai miksi on olemassa sellaiset sanahirvitykset, kuten UUSIKAARLEPYY, KUUSKAJASKARI tai ESPOO. Varkaudesta puheen ollen; Akalle tuli heti mieleen seuraavanlainen hölmö vitsi:

-Missä sä asut?

-Luvattomassa käyttöönotossa.

Eehhehe! Joten Varkaus saakin olla Akan ensimmäinen kohde nimistöjen tutkimisessa:

Perusilmakuva peruskaupungista historian kätköistä 1950-luvulta (Suomen Ilmakuva).
  • VARKAUS: Varhaisimmat kirjalliset merkinnät ovat Varkaus godz v. 1523 sekä Varkaus bij v. 1563. Usein kaupungin nimi tulkitaan niin, että se on muodostunut saamelaisten kätköpaikkaa osoittavasta sanasta vuörkä/vyörkä. Todennäköisin selitys on kuitenkin se, että alueella on pitkä historia koskenkiertopaikasta, johon viitataan juurikin matkataipaleen lyhentymisellä “varkautena” matka-ajasta.
  • UUSIKAARLEPYY: Varhaisin kirjallinen merkintä on Ny Carlby Sochn v. 1609. Kaupunki on nimetty kuningas Kaarle IX:n kruunajaisvuonna 1607, kun pienempiä kyliä alueelta liitettiin toisiinsa. Karleby on keskiaikainen nimitys, mutta tämä muoto Uusikaarlepyy on vain alueita erottava sanaväännös alkuperäisen Gamlakarleby:n eli Kokkolan kaupungin nimityksestä (gamla=vanha). Akkaa hävettää, ettei Akka tajunnut “PYYN” olevan vain suomalainen väännös “BY”:stä eli kylästä. God damn, osa 1! Selityksenä tähän lienee vanha sanonta “parempi pyy pivossa, kuin kymmenen oksalla,” johon ei tässä jutussa puututa millään tavalla. Hirvittävä perisuomalainen sanonta, joka pitäisi kieltää jollakin lakipykälällä, sillä sen merkitystä on mahdotonta selittää ulkosuomalaiselle mitenkään! Helpompaa on selittää lipeäkala, joka sekin on aivan hirvittävä asia sinällään.
  • AHVENISTO: Tämä kaunis Hämeenlinnaan sijoittuva ulkoilu-, luonto- ja nähtävyysalue sisältää useita kohteita. Ahveniston järvi on suosittu uimapaikka ja nimi juontuukin tämän järven ahvenista. Akka otti tämän mukaan luetteloon siitä syystä, että varhaiset kirjalliset lähteet mainitsevat nimet Ahvenistolammi v. 1780 ja mikä parasta: AFVISTON IERFVI v. 1781! Voi pyhä jyhäys sentään; oikein ierfvi! “Suomi tunnetaan maailmalla varsinkin runsaslukuisista ierfveistään!”
  • ESPOO: Varhaisimmat kirjalliset merkinnät Espa v. 1431 ja Espaby v. 1451. Nimen taustalla lienee keskiaikainen joennimi “Äspån” eli vanhasta ruotsista suomennettuna “Haavikkojoki.” Nimen taustalla saattaa tosin olla myös miehen nimi “Esbjörn” lyhennettynä Espeksi. Mikäli tämä Haavikkojoki vaihtoehtona pitää paikkansa, voisi espoolainen nykypäivänä todeta kysymykseen “mistä olet kotoisin” seuraavanlaisesti: “Haviksessa syntynyt, havislainen ikuisesti!”
  • KORSO: Surullisenkuuluisa Vantaan kaupunginosa on saanut nimensä kolmen kunnan rajapyykistä 1400-luvulta lähtien ristirajana eli ruotsalaisittain “Kårsrå.” Varhaisimmat kirjalliset merkinnät nimestä löytyvät Kårs Råå v. 1662 sekä peräti Ristiraija v. 1739. Vielä nykyäänkin tämä ristiraja on tunnettu maamerkki. Suomalaisittain voisi todeta, että alkuperäinen ruotsalainen nimi olisi voinut päätyä myös muodoksi Kärsä. Asuisiko nykypäivän ihminen mieluummin Korsossa vai Kärsässä? Tällaisiakin paikannimiä nimittäin Google Mapsista löytyy. Onnea vaan teille kaikille, Akka haluaisi mieluummin asua Saparossa… ja sellaisiakin näkyy löytyvän. God damn, osa 2!
  • TIKKURILA: Vantaan suurin kaupunginosa mainitaan kirjallisissa lähteissä mm. muodoissa Dikursby v. 1501 ja Dicvrsby v. 1543. Tähän nimeen on vaikuttanut ruotsinkielen sana dikur/deker, joka on tarkoittanut kymmentä eläimen nahkaa. Tämä sana on myöhemmin suomalaistettu sanaksi “tikkuri,” eikä liene epäselvää, että paikannimi on muodostunut nahkojen kauppapaikkana ja kylänä. Olisipa outoa nykypäivänä kuulla junassa kuulutus “Seuraavana Tikkurikylä” tai mikä parempi: “Nahkala.”
  • KUUSKAJASKARI: Merisäätiedotuksista tunnetuksi tullut saari mainitaan varhaisissa lähteissä 1650-luvulla nimellä Caiascarj. Nimen alkulähteitä on selitetty sillä, että viereinen saari Kallikajaskari on kivikkoinen saari, kun taas Kuuskajaskari on kuusinen saari. Kuuskajaskari olisi täten “kuusta kasvava lokkiluoto” ja Kallikajaskari “kallioinen lokkiluoto.” Sanokaa mitä sanotte, mutta tällaiset nimet eivät sovi tavallisen pulliaisen pirtaan. Kalliaiskaskari, Kuuskalanjaskari, Kaaskajansuksari tai mikään tällainen ihmiselle merkityksetön väännös ei vain jää mieleen. Miten olisi “Lokkiluoto ykkönen, Lokkiluoto kakkonen” jne…
  • UTTI: Tämä suomalaisittain kuuluisa laskuvarjojääkäreiden koulutuspaikka lienee saaneen nimensä henkilön mukaan, sillä paikalla tiedetään asuneen herra Morthn wtti v. 1546. Kuitenkin jo 1200-luvulla alueella asusteli ruotsinkielisiä henkilöitä, joiden sukunimi oli Udd tai Udde. Tämä Utti-nimitys juontuu kuitenkin ihan jo tiettyyn kantataloon ja v. 1708 paikannimi on ollut Uttis. Olisikin hauskaa, jos nykyiset laskuvarjojääkäriässät yrittäisivät lausua armeijapaikkansa muodossa “WTTI.” God damn, osa 3!
  • OITTAA: Henkilökohtaisen nimen perusteella nimetty paikka on myöskin Oittaa Espoossa. Paikka mainitaan vanhoissa teksteissä v. 1549 nimellä Oijttila, v. 1552 nimellä Oijtaböle jne. Alueella lienee ollut yksityinen talo, jonka alkuperä on ollut Hämeessä. Talon nimi lienee aluksi ollut Oitti tai Oittila, joka sittemmin ruotsinnettiin muotoon Oitans. Oitti-nimi on kuitenkin alunperin ollut miehen nimi. Oitti-niminen kylä löytyy myös Hausjärven kunnasta, eli…
  • HAUSJÄRVI: Varhaisin maininta Hausierf (taas mainittu jonkinmuotoinen ierfvi eli järvi) v. 1543. Haus tarkoittaa “majavanhajuketta” eli haustaa, jota saatiin majavan sukupuolirauhasista eri tarkoituksiin. Tähän Akka laittaa suoran linkin kaivelematta sen kummemmin itse tätä aihetta:

Hauste – Wikipedia

Onnea teille kaikille, hausjärveläiset! Siellä on sitten menneinä aikoina löydetty kelpo elinkeino kaivelemalla majavien persuuksia!

  • KLAUKKALA: Myös henkilöön liitetty paikannimi. Varhaisissa kirjallisissa lähteissä nimi viittaa henkilöön Klaukka: isäntään, joka piteli pirttiään jo 1540-luvulla. Hänen nimensä oli viännetty peräti Pyhästä Nikolauksesta eli jouluäijänä tunnetusta Joulupukin esihahmosta. Paikka on kuitenkin tunnettu jo v. 1527 nimellä Klöckeskoogh, mutta vuonna 1866 nimitys oli jo Klaukkala by eli Klaukkalan kylä. Klöckeskoogh kuulostaa lähinnä yskivältä vanhalta mieheltä, joka menehtyy tuberkuloosiin juuri näillä hetkillä.
  • KORPPOO: Varhaisissa kirjallisissa lähteissä mainitaan nimet Corpo v. 1434 sekä Korppe v. 1469. Tämän paikan nimi onkin edelleen selvittämättömien osastossa, sillä nimen alkuperään on esitetty useita selityksiä, joille ei mitään varmuutta tiedetä. Tähän Akka voisi kyynisesti todeta seuraavanlaisesti:

“Mistä sä olet kotoisin?”
“Korppoosta.”
“Missä se on? Ja mikä se Korppoo on?”
“Emmä v*ttu tiedä eikä kukaan muukaan tiedä. Ketään ei näköjään edes kiinnosta tietää.”

Akka pahoittelee korppoolaisille aiheuttamaansa mieliharmia syvästi. Ja hausjärveläisille myöskin vilpittömät pahoittelut. Majavanpersus on ihan hyvä homma, jos siitä on saatu massia joskus muinoin. Tämä ei toimisi nykypäivänä, siitä tulisi pahasti sanomista.

Tähän loppuun sopinee mainita paikannimet Akanvaara, Akanhauta ja Akkala, joita Suomessa esiintyy useita erilaisine väännöksineen. Nimi pohjautunee muinaisjumala Akkaan, mutta se paikannimenä saattaa viitata myös puolisoon tai yksittäiseen taloon.

1 AKANVAARA 3 KOLMIOMITTAUSTORNI JÄÄNNÖS 1 Yleiskuva tornin jäännöksestä (Lusto-Metsämuseo). Mukavan ylentävä kuva, joka luo inspiraatiota.

Ainakin Akkoinen, Ackala ja Akankuru kiehtovat Akkaa siinä määrin, että Akka harkitsee tonttinsa nimeämistä kreivikunnaksi. Titteli sopisi Akan pirtaan oikein hyvin, joten palaillaan huumorin ja historian merkeissä asiaan seuraavassa jutussa; tällä erää näkemiin toivottaa

Kreivitär von Ackala (kavereiden kesken tunnettu nimellä arvoisa kreivitär von Ackala tai Teidän Ylhäisyytenne), joka lanseeraa käyttöön jo unohtuneen järveä tarkoittavan sanan IERFVI.

Lähteet Suomalainen paikannimikirja – Kotimaisten kielten keskus (kotus.fi) muiden googlelähteiden ohella

SUOMALAISIA SANANLASKUJA, OSA 2

Joitakin vuosia sitten Akka kokosi vanhoja suomalaisia sananlaskuja nippuun. Nyt on aika katsahtaa uudestaan sananlaskuja, tällä kertaa ilman mitään turhaa hienostelua:

SELITTÄMÄTTÖMÄT

Se on sen herkumpata minkä serkumpata. (Kannonkoski)
Hmm… Kannonkosken DNA-näytteet taitavat olla… aika samankaltaisia.

Omaansa lempokin nualasee. (Kauhava)
Mitä omaansa? Kuka lempo? Hyii… tästä voi saada likaisia mielikuvia. Pahuksen lempo! (Wikipedian mukaan lempo on olento, joka rinnastetaan paholaiseen.)

Ei hepo kuole kuikosta eikä lammas kivenlieriäisestä. (Mouhijärvi)
Juu, ei niin. Mitä ikinä sitten nämä merkilliset ilmaisut mahtavat ollakaan. Sairauksia? Loisia?

Eerikki anoo ja urpaanus uikuttaa. (Pyhäjärvi)
Antakaa sille Eerikille, mitä ikinä se tahtookaan ja selvittäkää asap, kuka on urpaanus! Sille on käynyt pahasti!

Simo ol sillon sillan alla kun muita poikia muokattiin. (Säkkijärvi)
Noh, Simo halusi säilyttää identiteettinsä, eikä suvainnut minkäänlaista yhteiskunnan taholta tulevaa muokkaamista. Hävetkää te, jotka sellaista edes yrititte!

Ei aatelinen eikä krapu menesty Pohjolassa. (Karunki)
Ja nämä ovat siis täten toisiinsa verrattavia asioita…?

Eipä akka uksissa tiiä, missä ukko uhveltelee. (Virolahti)
Ei perhana vie tiiäkään. Uhveltelkoon missä lystää, kunhan ei jää kiinni (mikäli kyse on sellaisesta toiminnasta).

Haukka sauhuti elää. (Vampula)
Eli yksikään haukka ei ole suostunut mainostamaan mitään tunnettua savukemerkkiä.

Joll ei oo arkirenguttimia, sill ei oo kirkkokemputtimia. (Isokyrö)
Kas kummaa, tätä Akka onkin pitkään pohtinut. Pitääkin hankkia ensin arkirenguttimet ja sitten vasta saa kirkkokemputtimet.

Kyllä se on pil*un vales, että kul*is on luuta. (Lehtimäki)
Jahas, jahas. Juuh. Jep. Niih.

Lahnan pää ku lamppan pää, hauen pää ku halon pää, kuhan pää ku Juhan pää. (Turku)
Kaikki turkulaiset Juhat on nyt leimattu ikiajoiksi fisuiksi!

Milläs ruumis maksaa, kun ky*pä jäässä on? (Kuhmoinen)
MITÄ? Maksaa mitä? Mitääh! Kuka! Missä! Eiih…!

Paimen parka, per*e märkä. (Jaakkima)
Lakatkoon kusooksimasta housuihinsa, mikäli näin on päässyt käymään. Muita selityksiä Akka ei suostu ajattelemaan.

The Highland Shepherd/Rosa Bonheur 1859.

ITSESTÄÄNSELVYYDET

Näihin Akka ei kommentoi mitään, sillä nämä ovat kelpo tavaraa ihan nykypäiväänkin.

Kellä on suur pers, sill on suuret housut. (Elimäki)

Kukas tietää hevosen aatoksii, sill on niin iso pääkallo. (Iitti)

Mitäs on sen hiiren kitinästä, jolta kissa on pään syönyt. (Lammi)

Makkarallakii on kaks päätä, toine pää ja toine pää. (Koivisto)

Missäpäs se sontiainen muualla on jos ei sontaläjässä. (Lehtimäki)

Koskas helvetti täys o? (Suomusjärvi)

Kun emäsika tapetahan, mistä niitä porsahia sitte tuloo. (Kurikka)

En minä ristus muista, oliko se kesä vai talavi, mutta suksilla mentiin. (Ähtäri)

Jos tahrot haukkumist, niin nai, jos kiitost, niin kuale. (Sammatti)

AKKAIMMEISTEN HÄPEÄMÄTÖNTÄ PANETTELUA

Kirput syö, maailma vihaa, ja akkaa ei saa mistään. (Huittinen)
Se ei ole Akan vika, Akka ei ny kerkee Huittisiin. Käy ensin apteekissa ja totu sitten siihen, että maailma vihaa. Sen takia sait ne kirputkin.

Ämmää ja kissaa pitää potkaista. (Lapväärti)
Sopii yrittää. Hirvikivääri on latingissa. Tervetulloo!

Hei hulinata, muorin päätä seinään. (Saarijärvi)
Saarijärvellä voisi miettiä, miten sitä hulinata järjestetään jollakin toisella, hyväksytyllä tavalla.

Morsiamen pitää käydä ja kusta. (Sonkajärvi)
Jahas. Hanki käkikello käymistä varten ja kuseskele vaikka itte.

Olenkos minä sama muija kun äskön kävin, sano Asikkalam muija kun toisest ovest samaan kauppaan tul uulestaa. (Hollola)
Akka on käynyt Asikkalassa. Ei siellä noin hölmöjä olla. Tämä on hollolalaisten kurjaa panettelua.

Kelpaa sitä elää, kun on akka kuollut ja lapset naituna. (Jurva)
Oletusarvoisesti lapset ovat siis tahoillaan avioliitossa… muutoin koko sanonta saa ikävän juonteen. Ja tämän ikävän juonteen myötä onkin parempi, että akka on heittänyt henkensä, jos sellaisesta on kyse.

Kun äijä tule kotti, niin ämmä ja katti ulos akkunast. (Raisio)
Tällaisen yrittäjälle tiedoksi: omaisuutesi on myyty, vaatteesi poltettu ja lukot vaihdettu. Äijä ei siis tule kotti.

Kiukkunen akka se työn tekee. (Kärsämäki)
Kiukkunen akka se työn tekee, kun urpo ukko on jättänyt sen työn tekemättä. Taas.

Se onkin erikseen, kun akat tanssii. (Parikkala)
No niin onkin! Se vasta onkin näky! Siinä puttoo silimät!

Miehellä on kaks ilopäivää, kun muijansa kotia tuo ja hänen hautaan vie. (Askola)
Naisella on kaks ilopäivää, kun selviää syyttömänä ukkonsa myrkyttämisestä ja saa vielä omaisuuden ja leskeneläkkeen.

Myllär elää myllyllää, mylläri akka pyllyllää. (Liperi)
Hysst! Ei sitä saa julkisesti kuulutella!

Ku o akka, pyssy ja piippu, niin piisaa aina rassaamine. (Lehtimäki)
Ku o ukko, lapsi ja katti, niin piisaa aina passaamine. Hah, siitäpäs tuli riimi!

Näin tällä erää. Palailemisiin, Akalla on kiire hankkia arkirenguttimia ja etsiä se perhanan uikuttava urpaanus. Ukkokin uhveltelee ties missä.

WANHOJA JUMALUUXIA… JA YXI UUSICIN

Useimmat muistanevat suomalaisesta kansanperinteestä tällaisia nimiä, kuin Ukko ylijumala, Tapio, Ilmarinen, Ahti ja Joukahainen. Kysehän on tietenkin pakanallisista jumalista, jotka me muistamme Kalevalasta.

Kullervo petokarjoineen/Akseli Gallen-Kallela 1917.

Ennen kristinuskoa muinaiset suomalaiset uskoivat kaikenlaisiin jumaliin, jumaluuksiin, haltioihin ja… melkein mihin tahansa. Rajanveto jumalan ja taruolennon välillä onkin usein häilyvä, sillä jokaisella pienellä sammakkolammella ja purkukuntoisella torpallakin saattoi olla oma suojelijansa. Vainajienkin jonkinlainen palvonta on ollut yleistä, ja joistakin menehtyneistä uskottiin muodostuvan suojelushenkiä.

Noh, näin kesäisessä luonnossa liikkuessa voi olla vaikeaa kuvitella, kuinka jokin jääkautinen jättimötikkä (siirtolohkare) saattoi tuolloin olla pienelle ihmiselle hyvinkin pyhä paikka: jättiläinenhän sen on varmastikin siihen heittänyt raivonpuuskassaan keskelle metsää!

Maailmaa on kuitenkin yritetty jäsentää ja ymmärtää jo tuolloin, eikä olekaan ihme, että monet ihan tavallisetkin seikat selitettiin uskonnon tai uskomusten kautta. Kaikenlaisille hengille “uhraaminen” oli aivan luonnollista, jotta sadosta tulisi hyvä ja elikotkin pysyisivät terveinä ja tuottavina.

Kesälahden Pirunpöytä -kuppikivi/uhrikivi. Tällaisia kiviä saatettiin käyttää esim. viljan tai maidon jättämiseen jumaluuksille, mutta tämä tulkinta on vain oletus. Todellista käyttöä ei tiedetä.

Mikael Agricola listasi jo v. 1551 useita suomalaisia ja karjalaisia epäjumalia, ja tämä runomuotoinen listaus mainitseekin nimeltä useita pakanallisia jumaluuksia ja muita olentoja. Myöhemmänkin perimätiedon keräämisen ja mm. oikeudenkäyntipöytäkirjojen myötä perinnetietoa on onneksi säilynyt nykypäiviin asti. Vielä 1800-luvulla mainitaan pidetyn Ukon vakat -nimisiä, pakanallisia juhlia, joissa pyydettiin Ukko ylijumalalta hyvää satoa. Kristinuskosta huolimatta tällaiset vanhat perinteet pysyivät siis sitkeästi voimissaan.

Dauidin Psalttari – Wikipedia Mikael Agricolan epäjumaluusteksti

Keitäpä muita, pakanallisia hiippareita oli sitten olemassa näiden tunnettujen mahtiäijien ohella? Well, Ukko ylijumalan lisäksi oli tietenkin… Akka, mutta tämän jumalan esiintyminen/olemassaolo on hyvin tulkinnanvarainen seikka. Akan nimen on väitetty olleen Rauni, mutta on myös mahdollista, että Ukkoa kutsuttiin Rauniksi. Ota tästä nyt sitten selvää…!

Yleensä Akka lukee pääsääntöisesti englanninkielisiä lähteitä, mutta näissä asioissa on valitettavasti tutkittava vähää, suomenkielistä matskua. Näihin mytologisiin hahmoihin onkin harvinaisen vaikeaa perehtyä, sillä lähteestä ja alueesta riippuen tietyllä haltijalla voikin olla täysin eri nimitys tai merkitys. Tässäpä vapaasti muotoiltuna hyvä esimerkki eri lähteistä etsittyinä (joka lopetti perehtymisinnon heti alkuunsa):

Hittavainen oli metsänhaltija, joka avusti jänismetsästyksessä, mutta nimi on saattanut olla myös muodossa Huittavainen. Hittavaiseen on liitetty myös metsänhaltija Kuippana, joka voi myös esiintyä muodoissa Kuihkamo, Kuittola, Kuituri, Kuikuli, Kulkia, Kuittia, Kuihtana tai Huuhkana. Kuippana lienee myös sama kuin Hippa, joka voi esiintyä myös nimillä Hiippa, Hiippo, Hippo, Vippo tai Viipeli Viippo.

Että näin. Tarvitaan siis hermeettistä kärsivällisyyttä, aikaa ja vaivaa, jotta pääsisi edes alkuun muinaisten esi-isien uskomuksista. Nähtävästi tutkijatkaan eivät ole perillä kaikesta, kun näiden olentojen yhteydessä mainitaan usein “saattaa myös olla, että…” tai ylipäätään sana “ehkä.” Aargh! Aivan samalla tavoin vaihtelevat haltijoiden/henkien kuvauksetkin: “Hiidet olivat pieniä, ilkeitä olentoja. Jotkut hiidet olivat jättiläisiä.” Ahaa; eli ne olivat siis KAIKENKOKOISIA.

(MymodernMet).

Tai sitten vapaasti muokattuna:
Parat olivat auttavia kotihaltijoita, tai eritoten noidan apuolentoja, jotka kävivät varastamassa karjaa.” Siis MITÄ?! Hyviksiä vai pahiksia, yrittäkää nyt jo päättää! Mikä parasta; para saattoi olla muodoltaan pallomainen/tuohirulla/kissa/lintu/sammakko tai itse piru. Kiitos näistä harmaista hiuksista, varsinkin Wikipedia, tästä aiheesta!

Näillä tällaisilla periaatteilla onkin parempi, että itse kukin keksii itselleen mukavia kotijumaluuksia ihan omalla sohvallaan istuen. Akka ehtii ensin ja aloittaa:

KURTTELI on juustonraastimen suojelusolento, jota voidaan säätilasta riippuen kutsua myös nimillä KÄYTSÖ, TÖRTTELI JA TURSUKAS. Mikäli raastettava juusto on erityisen pieni kannikka, myös nimitys HOURSKA on mahdollinen. Tämä haltija on muodoltaan mikroskooppisen pieni, mikäli keittiö sijaitsee talon länsipuolella. Talon itäpuolella taasen haltija esiintyy suurikokoisena, harmaana sumuna, jonka ympärillä ilma väreilee.

Haltijalle on myös ominaista, että se on parillisina päivinä suojeleva omistajaansa kohtaan, mutta parittomina päivinä se viskoo patoja ja kattiloita pitkin seiniä ja kirkuu. On myös huomattava, että mikäli tämä haltija asuu kaapissa, jonka viereisessä kaapissa säilytetään lautasia, voi haltijaa tuolloin kutsua myös astiaston suojelushengeksi. Ks. tällöin linkki kohdasta astiaston suojelushenki RUINUTUS/PEIRU/KEDETTU/TERPPANA, sillä tämänkin taruolennon nimet ja tavat vaihtelevat suuresti.”

Got the point?! Akka ei pistä papereita vetämään “kansatieteen muinaiset örkit ja öttiäiset”-luennoille yhtään minnekään. Pitäkää jumaluutenne ja haltijanne; varsinkin Akkanne, jonka nimi saattaa olla Rauni; tai ehkä sen Ukon nimi onkin Rauni. Antakee ny jo olla, voi mahroton sentäs teittien kanssa…!

Tähän loppuun hyvä lainaus Kalevalasta:

Hiljan haukkui linnan hiisi, harvoin harmio mureksi.
Sanoi Pohjolan isäntä: “Käyös, akka, katsomahan,
mitä haukkuvi halikka, linnan luppa luikuttavi!”

Akka tuon sanoiksi virkki: “En joua, käkeäkänä:
pere on suuri syötettävä, murkinainen suorittava,
leipä paksu leivottava, taikina taputettava;
leipä paksu, jauhot pienet, leipoja vähäväkinen.”

Sanoi Pohjolan isäntä: “Ainap’ on akoilla kiire,
aina työtä tyttärillä, pankollaki paistuessa,
vuotehellaki venyissä. Mene, poika, katsomahan!”

(runeberg.org)

Jep, Akkaa ei komenneta katsomaan koiran haukuntaa, tai suorittamaan mitään muutakaan tekstissä mainittua aktiviteettia. Pohjolan isännän olisi kannattanut heti ensimmäiseksi pistää se poika asialle, hah haa!!

KENEN NIMI ON JÄÄNYT HISTORIAAN ENSIMMÄISENÄ?

Olisi ihan loogista ajatella, että jo puhekielen kehityttyä muita yksilöitä olisi alettu jollakin tavalla nimetä; että tuossa menee tuo veemäinen naapuriluolan Murgh ja sen vaimo Kököl. Niiden riiviöipanat Murde ja Turde näkyvät tulevan perässä – ja aina kiljuen. Olikin siis aika ottaa selvää, mistä ajankohdasta lähtien ihmisten nimiä on säilynyt kirjoitetussa muodossa.

Herra-jonka-nimeä-ei-tiedetä-tai-ehkä-peräti-rouva (phys.org).

Tutkijat ovat nykyään yksimielisiä siitä, että vanhin, kirjoitettu nimi löytyi savitauluista muinaisten sumerilaisten asuttamassa Mesopotamiassa (nyk. Irakissa). Nimi toistuu nuolenpääkirjoituksella yhteensä 18 eri taulussa. Nämä savitaulut on ajoitettu n. 3400-3100 väliselle ajalle eaa., joten tämä kaiffari on taatusti ollut tärkeä tyyppi… eli itse asiassa kirjuri.

Tämä Kushim-kirjuri on siis signeerannut kirjoituksiaan omalla nimellään ja aluksi ajateltiinkin, että kyseessä olisi saattanut olla “vain” ammattinimike. Kaverin signeeraus on siis lopulta kuitenkin tulkittu henkilön nimeksi, joten tämä kirjuri pääsee sillä historiankirjoihin. Eräässä esimerkissä mainitaan tämän arvoisan herran kirjoittaneen mm. ohralastien määriä: “29086 mittaa ohraa 37 kuukautta.” Melkein yhtä legendaarista, kuin: “Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle…” Go, Kushim, go!

Yksi savitauluista, jossa näkyy nimi Kushim (vasemman yläreunan palkki ja nuoli alaspäin). Nuolen alapuolella näkyy nähtävästi naispuolisen henkilön sheivausohjeita (Akka pahoittelee tätä tulkintaa).

Hieman nuorempia nimiä löytyy edelleen Mesopotamiasta/Irakista 3200-3100 eaa. Nyt nimiä mainitaankin peräti kolme: orjat En-pap X (myös muodossa Enpap-X) ja Sukkalgir sekä heidän omistajansa Gal-Sal. Nämäkin tyypit jäivät siis historiaan ihan vain sillä, että heidän orja-isäntä-suhteensa merkittiin ruokokynällä savitauluun kirjanpidollisista syistä. Onneksi taulussa ei sentään ollut esim. mainintaa mistään rangaistuksista, kuten “ruoskittu 10 kertaa persuksille.”

Mesopotamia.

Samanikäinen nimi onkin seuraavaksi ihan oikea kunkku: Ylä-Egyptin kuningas Iry Hor n. 3100 eaa. Hänen haudastaan Abydosissa, Egyptissä, löydettiin saviruukkuja koristettuina tällä nimellä. Epäilyksiä herätti kuitenkin se, ettei nimen hieroglyfejä oltu ympäröity kartussilla (suorakaiteen/ovaalin -muotoinen kaiverrus, joka kertoo kyseessä olevan kuningas tai faarao), mutta myöhemmät hieroglyfilöydöt todistavat hänen kuitenkin olleen kuningas.

Iry Hor -nimi ruukussa.

Tämän äijän hautaa tutki v. 1902 kuuluisa egyptologi Flinders Petrie (1853-1942), joka onkin kaikkien itseään kunnioittavien egyptologien guru. Samalta ajalta ja alueelta löytyi myös kuningas/faarao Ka:n hauta esineistöineen, ja tällä kertaa nimi onkin ympäröity kartussilla. Ihan oikea kunkku siis, tämäkin kaveri. Näiden vanhimpien egyptiläisten nimien jälkeen löytöjä onkin jo runsaasti, joten suunnataanpa katse Välimeren toiselle puolelle.

Flinders Petrie.

Heettiläisten kuninkaan Anittan nimi mainitaan sekä taulujen nuolenpääkirjoituksissa että tikarinterään kaiverrettuna 1700-luvulta eaa. Tuolloiset heetit hallitsivat nykyisen Turkin aluetta ja heidät tiedettiinkin sotaisaksi kansaksi. Kuningas Anitta, kuten hänen isänsäkin Pithana mainitaankin nimenomaan eri kaupunkien ja alueiden valloitusten yhteydessä. Nämä tekstit ovatkin varhaisimpia, tunnettuja heetinkielisiä tekstejä.

Tikarinterä ja teksti (Wikipedia).

Mahtoikohan tauluissa lukea: “Ja sit mä, suuri kuninkas Anitta, ryöväsin ja tapoin kaikki siinäkin typerässä kaupungissa, ihan kuten mun faijakin ryöväs ja tappo kaikki siinä viereisessä läävässä. Hä hää, ja sit me naurettiin ittemme kipiäksi ja rellestettiin koko seuraava viikko! Tämän kirjuutti superkunkku Anitta! Te muut ootte ihan tyhmiä!” Tämä olisi hauska tietää, sillä heettiläisten historia vaikuttaa tosiaankin hyvin sotaisalta.

Entäpä pallon toisella puolella, löytyykö Amerikoista mitään nimiä? Kyllä vain, mutta vasta 90-luvulta jaa. löytyy Yax Ehb Xook -niminen hallitsija, jonka uskotaan ehkä perustaneen mayakaupunki Tikalin. Tästä herrasta ei tiedetä oikein mitään, mutta hänen hallitsijakautensa ajankohta on laskettu muiden, myöhempien ja paremmin tunnettujen mayahallitsijoiden mukaan. Tämän äijän nimi on kuitenkin kaiverrettu jadesta tehtyyn korvakoruun, joten tämä on varhaisin kirjoitettu nimi arkeologisissa maya-kaivauksissa. Tyypin nimi voidaan kirjoittaa myös muodoissa Yax Moch Xok tai Yax Chakte’l Xok. Jep, brassaile vaan nimilläsi ihan rauhassa, dude!

Tikal, Guatemala.

Mutta, mutta… tästä aiheesta herääkin kysymys, minkälaisia symboleita voidaan pitää niminä eli mitä hyväksytään viralliseksi kirjoitukseksi? Mm. Jiahusta, Kiinasta, löytyneistä simpukan- ja kilpikonnankuorista on löydetty piktogrammeja, joita voisi epäillä kirjoitusmerkeiksi. Nämä löydöt on ajoitettu vuosiin 7000 – 5800 eaa. Kuten tyypillistä, tästäkin aiheesta käydään kiivasta taistelua tutkijoiden keskuudessa: onko kyseessä kirjoitettu kieli vai ei.

Kilpikonnankuori ja alueelta löytynyt huilu.

Ihan mainiosti voisi kuvitella, että riitelevien lasten nimet on merkitty kuvina heidän “leluihinsa,” ettei niiden omistajuudesta tarvitsisi koko ajan kinastella. Tai mikä sitten on näiden kuvien kaivertamisen tarkoitus sitten ollutkaan…!

Paleoantropologi Genevieve von Petzinger onkin tutkinut luolamaalauksia jopa 40 000 vuoden takaa ja löytänyt peräti 32 samanlaista symbolia eri puolilta Eurooppaa ja Euraasiaa. Tutkija kertookin, että hänen mielestään nämä samanlaiset symbolit ovat esimerkki yhteisestä kirjoitustavasta: ehkä tällä tavoin viestittiin tärkeitä asioita seuraaville luolaan tulijoille. Tämä olisikin ihan järkeenkäypää alati asumuspaikkaansa vaihtavien metsästäjä-keräilijöiden keskuudessa. Tämän tutkijan havainnot ovatkin erittäin mielenkiintoisia:

Mysterious Markings May Hold Clues to Origin of Writing (nationalgeographic.com)

Varhaisimmat tunnetut nimet eivät siis kuitenkaan taida olla kirjoitetussa muodossa, vaan kädenjälkinä tai merkkeinä luolien seinillä. Pitihän muinaisten taiteilijoiden jättää signeerauksensa tuotoksensa tunnusmerkiksi, kuten nykyäänkin. Näitä voidaan siis pitää vanhimpina “niminä,” ainakin Akan mielestä:

Borneo, Indonesia (The Independent UK).

“Et varmasti tunge sitä isoa räpylääs mun maalaaman biisonin viereen, kuulitko?? Minä maalasin tämän!” voisi muinainen homo sapiens tai homo neanderthalis tokaista toiselle. “Kato nyt, tässä lukee ihan selvästi, että Appipu maalasi tämän. Jos vielä rähmäilet siinä lisää, niin piirrän sut tämän biisonin alle ihan kiusallani! Siitäs saat sitten kirouksen päälles!”

Tällainen kuvaelma voisi olla hyvinkin mahdollinen, sillä nykyään tiedetään näiden luolamaalausten merkinneen hyvin paljon tekijöilleen. Tiedetään? Ei, ei tosiaankaan tiedetä, vaan arvaillaan niiden uskonnollisia merkityksiä, joista ei tiedetä yhtään enempää. Kukaan ei tiedä, minkälaista rituaalia suoritettiin näissä luolissa, kun peruselämänarvo oli kuitenkin selviytyminen karuissa olosuhteissa.

Akkamaisia nimiä näkyy kovin usein graffitien muodossa seinillä, mitä Akka onkin suuresti ihmetellyt. Nämä piktogrammit näyttävät kirkkoveneeltä, vaikka meillä akoilla ei olekaan mitään yhteyttä muinaisten hartaushetkien venekuljetuksiin. Merkillinen juttu, kerrassaan…

Kirkkovene vanhaan malliin: Albert Edelfelt/Lapsen ruumissaatto (v. 1879). Onhan se vaan niin paljon helpompaa lätkäistä sitä kirkkovenettä seinään spraymaalilla, mutta yrittäkää nyt edes vähän…!