ARKEOLOGISIA LÖYTÖJÄ ODOTELLESSA

Täällä yli puolimetristen kinosten keskellä -polkua lapioidessa- kevät hiipii jo sitä odottavan mieleen. Lumen alta on mukava tehdä löytöjä: katos perhana, tohon se haravakin aiemmin syksyllä jäi! Harmin paikka, ettei pihalta muita mukavia yllätyksiä löydy. Kenties hankien pidempään kestäessä narsissit alkavat kasvaa ja kasvavat puolitoistametrisiksi. Voi että, sitä tylsyyden ihmettä odotellessa…!

Toisen romu on toisen aarre, sanotaan; varsinkin monissa huutokauppa- ja antiikkiohjelmissa. Joku voi pitää tiettyä tavaraa pelkkänä romuna tajuamatta ollenkaan sen arvoa. Mistäpä sitä tavallinen pulliainen tajuaisikaan, että jokin metallinen ruostunut keppi onkin jonkun 1700-luvun laitteen osa ja sinällään historiallisesti arvokas tai että sillä olisi rahallista arvoa. Eihän niitä laitteita ole enää olemassakaan muissa paikoissa kuin museoissa.

Vanhaa s*ittiä… vai onko…??

Eteläisessä Englannissa Whiteparishin kylässä eräs nainen omisti 20 vuotta tietämättään tällaisen tunnistamattoman aarteen, joka huutokaupataan myöhemmin keväällä 2021. Kysessä on 63 cm korkea kivenjärkäle, joka aikoinaan löytyi naisen puutarhasta.

Roomalainen kivi, Daily Mail.


Tätä kiveä hän oli käyttänyt astinkivenä aina noustessaan hevosensa selkään. Kivi oli aina mutainen ja likainen, joten se ei herättänyt sen suurempaa huomiota. Sattumoisin hän sitten vihdoinkin oli havainnut kivessä kaiverruksia ja laakeriseppeleitä. Arkeologit totesivat, että kyseessä on roomalainen kivi, jossa lukee: “Ihmiset ja nuoret miehet kunnioittavat Demetriosta, joka on Metrodorosin poika, joka (taasen) on Leukiosin poika.” (Käännös on Akan tekemä, huono sellainen…)

On se nyt merkillistä, etteivät 20 vuoden aikana teksti ja seppeleet ole tulleet näkyviin sateiden mukana TAI ettei kiveä ole koskaan käännetty, mikäli teksti on ollut maata vasten. 20 vuotta, god damn!!

Akka alkaa heti keväällä kääntelemään kaikenlaisia kivenjärkäleitä ja tutkimaan niitä suurennuslasilla. Parempi olisi, että löytyisi jokin ennen tuntematon kivikaiverrus tai muutamia mukavia maalausjälkiä menneiltä ajoilta. Ihan kohtuullinen toive!

Kiveen palatakseni; arkeologien arvion mukaan kivi on peräisin 100-200-luvuilta jaa. ja se on tehty Turkissa tai Kreikassa. On epäilty, että kivi on aikoinaan kulkeutunut aristokraattien matkamuistona Englantiin 1800-luvun puolella. Whiteparishin alueella on sijainnut muutamakin kartano, jotka on sittemmin purettu. Kivi on ehkä päätynyt kartanoiden purkujätekasoista kyseisen naisen puutarhaan.

Tähän väliin täytyy mainita, että kivi on veistetty MARMORISTA. Marmorista, god damn!! Eikä sitäkään ole aiemmin 20 vuoden aikana huomattu!

Mitäpä sillä nyt on väliä, tuumii ehkä joku. Onhan sillä väliä, kun kiven huutokauppa-arvoksi on määritelty yli 20 000 e. Joku innokas voi sen huutaa isommallakin summalla. Ihan mukava apuväline se kuitenkin on, kun nousee hevosen selkään… God damn tuollaistakin toimintaa historiallisten esineiden kanssa!

Suomessa tilanne on ihan päinvastainen: kaikki yli 100 vuotta vanhemmat esim. metallinetsijöiden löydöt kuuluvat lain mukaan automaattisesti valtiolle. Eli jonkin löydön tehdessään pitää ottaa yhteyttä asiantuntijoihin, jättää löytöpaikka kaivamatta samantien (ettei tuhoa löydön ympäristöä tai maakerroksia) ja istua vaan nätisti hiljaa ilman palkkiota. Onhan se ymmärrettävää, kun omaa kansallista historiaamme tässä suojellaan. Samalla herää kysymys, miksi muissa maissa ei toimita samalla tavalla?

Noh, me täällä pohjolassa tehdään muutenkin kaikki asiat ihan eri tavalla kuin muualla… jatkuvaa debattia voi kukin käydä siitä, onko se oikein tai järkevää.

Joka tapauksessa Akka kestää tämän yllättävän lumi-talvi-pakkas-kauden taas keskittymällä kevääseen. Akka tietää, että pihan perukoilla on tiiliskivikasa. Ne ovat, prkl soikoon, Napoleonin tiiliskiviä! Ja jo aiemmin löytynyt omituinen sileä käppyräkeppi on ihan selvästi muinaisen druidin taikasauva…!

Akan käppyräsauva. Hobittikokoa.

Berliinin Neues Museumissa sijaitsee yksi merkillinen esine: kultainen “taikurinhattu”. Tämä esine on eri lähteiden mukaan löytynyt joko Saksasta tai Sveitsistä ja se ajoittuu myöhemmälle pronssikaudelle eli 1200 eaa.-500 jaa. Tällaisia hattuja on Euroopasta löytynyt yhteensä neljä ja niiden on arvioitu olevan aurinkokultin pappien päähineitä.

Berliinin hatun kuvia.

Hatun koristeluja on tutkittu paljon ja on päätelty, että kuviot kertovat tuikitärkeitä kalenteritietoja. Koristelut ja kultainen hattu kertovat kuitenkin arvokkaasta asemasta.

“Kannanpa tässä tällaista puolen kilon kalenteria päässäni, oon tosi tärkee heppu” tuumi varmaankin tällaisen hatun omistaja.

Akan käppyräkeppi kuuluu selvästi tähän samaan sarjaan, nämä kaksi ovat ihan selvästi pari. Kyllä arvokkaalla pappismiehellä pitää olla hattu ja taikasauva! Akan kepistä “kultaukset” ovat tosin jo lähteneet, mutta eiköhän senkin asian voi korjata ihan helposti pienellä fiksauksella!

Ai miten se hattu päätyi Saksaan/Sveitsiin ja taikasauva Suomeen, jos ne ovat pari? Ei nyt puututa ihan pikkuasioihin, ettei aleta pilkkua viilaamaan…!

Päivitys tekstiin: Gold ‘sun bowl’ discovered near Bronze Age swamp | Live Science

(Lokakuu 2021) Uusin kultamaljalöytö Itävallasta, jossa samankaltaista koristelua, kuin kultahatuissa. Tällaisia maljoja on Euroopasta löydetty artikkelin mukaan 30.

MENNYTTÄ AIKAA HAIKAILEMASSA… NO EI TODELLAKAAN!

“Ennen oli asiat paljon paremmin”. Tätä lausetta pidetään tunnusomaisena vanhusväestölle, mutta nykyaikana yhä useampi meistä muistakin tuntuu ajattelevan näin. Ei kannattaisi, se on nimittäin ihan p**kapuhetta. Riippumatta siitä, miten kauas ajassa mennään taaksepäin, asiat olivat ihan persiillään tavalla tai toisella!

Aloitetaanpa vaikka 1100-1200-luvuilla rakennetuista jykevistä kivilinnoista: heti tulee mieleen idyllinen kuva, jossa tötteröhattuinen, viehkeä prinsessa esittelee sulokkuuttaan linnan parvekkeella. Samalla mandoliinia rimputteleva uljas nuorukainen yrittää serenadillaan vangita neidon sydämen. VÄÄRIN.

Esimerkkinä nyt mainittakoon, että linnojen toilettitilat olivat ulokkeina linnan seinämissä, täten kaikki tuotokset putosivat istuinosan lattian reiästä suoraan vallihautaan. Onnekasta oli, jos alapuolella virtasi joki, joka kuljetti juoksevaa, puhdasta vettä nykypäivän viemärien tapaan. Keinotekoisesti kaivettu vallihauta oli varsinainen bakteeripesä, eli ulkoisia hyökkäyksiä se torjui kyllä tehokkaasti. P**kaliemeen pudonneet hyökkääjät olivat tuhoontuomittuja. Täten idyllinen kuva hehkeästä prinsessasta karisee välittömästi. Uudessa mielikuvassa prinsessa huutaa uljaalle nuorukaiselle: “Voisitko lähtee hel***tiin rimputtelemaan, mun täytyy käydä tyhjennyksellä ja oot ikävästi siinä ihan lähistöllä!”

Varoitus alapuolella oleville!!

Tunnetuin ruttoepidemia riehui Euroopassa 1300-luvulla. Tosiasiassa ruttobakteeria on havaittu jo 7000 vuoden takaa. Suurimmat pandemiat olivat vuosina 542-767, 1346-1353 (jatkuen jopa 1700-luvulle asti) sekä 1800-luvulla Kiinan ja Intian epidemia. On arvioitu, että ruttoon kuoli n. 75-200 miljoonaa ihmistä kuolleisuusprosentin ollessa 50-100%. “Menes nyt, viikatemies, helkkariin siitä vähäksi aikaa! Ruokin nämä siat ensin, jos sopii!”

Idyllinen perhekuva v. 1532.

1695-1697 pohjoisessa Euroopassa koettiin katovuodet, jonka seurauksena jopa kolmannes Suomenkin väestöstä menehtyi nälänhätään ja kulkutauteihin. Ilmaston kylmenemisen syyksi on esitetty useita peräkkäisiä tulivuorenpurkauksia. Useamman vuoden satomenetysten jälkeen ravintoa ei todellakaan ollut ja kannibalismiakin esiintyi. Tähän ei ole mitään sanomista, kun marketin halutuin tuote on vessapaperi.

Nykyisten matkustusrajoitusten valossa on hyvä muistaa, että ennen rautateitä, autoja ja lentokoneita matkaa taitettiin maitse aina hevosilla. Eli lyhyellekään matkalle ei lähdetty kevein elkein eikä muutaman päivän takia. Hevosen keskivertopäivämatka on noin 50 kilometriä kävelyvauhdissa. Helsinki-Tampere- reissu olisi siis vaatinut noin 3-4 päivää, jos mukaan luetaan hevosten vaihdot/lepotauot ja yöpymiset.

Tampereelle menossa, ihan (parin viikon) viikonloppureissulle…

Helsinki-Turku- reissulle olisi kannattanut lähteä laivalla; laivojen päivämatka saattoi olla jopa yli 200 km/päivä (1500-1800-luvuilla). Laivamatka Euroopasta Amerikkaan saattoi kestää 6-14 viikkoa, lähtöpisteestä ja säästä riippuen. “Lährenpä tästä katsomaan Erkki-veljeä Ameriikkaan, odottele nyt 3 kuukautta että saat postia, oonko päässy perille!!”

Tul’ Turkku! “Pääset Turkuun laival sem pare vaa mut Tampereel et pääse. ” (Turkunaattorin käännös)

1900-luvulle asti Suomen pääelinkeino oli maatalous, 90% väestöstä sai siitä elantonsa. Mikäli olit oikein onnekas, saatoit päästä jonkun käsityöläisen oppipojaksi kaupunkiin tai piiaksi yläluokkaiseen perheeseen. Tuolloin ei ollut epäselvyyttä, mitä kunkin ammattinimikkeen edustaja teki, kuten nykyään. “Mä oon niinku tämän kaskenpolton Environment Manager ja System Specialist! Välillä mä oon teurastuksessa Professional Developer!”

Merkittävät rokotteet kehitettiin 1700-1800-lukujen vaihteessa isorokkoa, pernaruttoa ja vesikauhua vastaan. Penisilliiniä alettiin käyttää vasta 1940-luvulla bakteeriperäisiin sairauksiin. Samaan aikaan kehitettiin lääke lavantautiin ja tuberkuloosiin. Ennen näitä kehitysaskeleita ihminen oli siis ihan minkä tahansa taudin vietävissä, koska tahansa. Tai minkä tahansa onnettomuuden, jonka seurauksena oli tulehdus. Karua meininkiä: “Alahan, vaimo, leipomaan ens viikon hautajaisiin. Vedin just kirveellä polveen.”

Jokaiseen vaivaan tehoavia, moderneja lääkkeitä oikeanmukaisesti säilytettyinä.

Tämän katsauksen myötä useiden vuosisatojen ajan oli siis ihan sama, koska synnyit; mahku menehtyä äkillisesti oli lähestulkoon aina läsnä. Että miksi tässä mitään entisiä, parempia aikoja haikailisi; puhumattakaan 1900-luvun useista sodista…

Uudemmalta ajalta esimerkkinä kannattanee mainita puhelinluettelot, taksikuskit-jotka-katsoivat-puhelinluettelon-karttoja sekä tietosanakirjat. Ei, nämä eivät todellakaan olleet parempia kuin nykyiset kännykät, GPS:t ja Googlet.

Hirvittävä vanha härpäke, jossa oli hirvittävä ääni. PRRRRIINGGGG!

Jos joku olisi Akalle kertonut 80-luvulla, millaista elämä 2020-luvulla on, Akka olisi kommentoinut: “Älä nyt ju**lauta ala tollasta p**kaa selittämään!” Akka olisi jopa saattanut heittää moista sadunkertojaa tietosanakirjalla. Tai puhelinluettelolla.

Pysy vaan housuissas, boltsi!

Tästä vuodesta puuttuu enää massiivinen auringonpurkaus, joka sotkee kaikki sähkölaitteet. Onneksi auringon 11-vuotinen sykli on nyt hyvin rauhallinen eli suurta purkausta ei ole odotettavissa.

Muutoin Akka pakkaisikin kassiinsa puhelinluettelon ja muuttaisi Marsiin. Puhelinluettelo lähtisi messiin ihan sen takia, että sen voisi paiskata avaruuteen. Siinä voisi alienit sitten ihmetellä, että minkälaista tärkeätä viestiä ihmiskunta heille lähettää. Hah haa!

“Mitä hel**ttiä ne on taas jättäneet tänne leijumaan…!!!”

HAPPILY EVER AFTER… OR NOT?

Törmäsin sattumalta Pinokkio-tarinan historiikkiin. Samaan aikaan aihetta (“todellisia” satuja) on käsitelty suositussa viihdeohjelmassa; joten pakkohan oli alkaa selvittää oikeiden satujen alkuperää ihan periaatteen takia. Tässä siis muutama esimerkki nykyajan tunnetuista saduista:

PINOKKIO:

Carlo Collodin Pinokkio-satu ilmestyi Italiassa jatkokertomuksena lastenlehdessä v. 1881. Alunperin puuseppä Geppetto ei alkanutkaan veistää itselleen toivomaansa poikalasta; hänen oli määrä tehdä naapurilleen pöydänjalka. “Ei tästä mitään jalkaa tullutkaan, tästä tulikin puhuva poika!”

Samu Sirkka varoitti Pinokkiota olemasta paha poika, jolloin Pinokkio heitti vasaran Samu Sirkan päälle tappaen tämän. Ihan normaali reaktio moiseen varoitteluun! ( … Jos olet puinen, puhuva poika).

Pinokkio lähti Lelumaahan, jossa ei koskaan tarvitsisi tehdä töitä; mutta siellä Pinokkio ja hänen ystävänsä muutettiin aaseiksi huolettoman elämäntavan (mm. jatkuvan pelaamisen) takia. Pinokkio-aasi myytiin lopulta miehelle, joka yritti hukuttaa tämän. Kalat söivät Pinokkio-aasista lihat, jolloin alkuperäinen puinen poika pääsi pakenemaan ilkeän miehen kynsistä.

Pinokkiolle tapahtuu jotakin “kummaa” tässä kuvitetussa sadussa vuodelta 1936. Köysi ja veitsi…hmm… kauniita unia tämän iltasadun myötä!

Disneyn Pinokkio ja Samu Sirkka ovat todellakin kaukana näistä hahmoista. Kun Samu Sirkka esiintyy taas seuraavana jouluna tv:ssä Disneyn yltiö-ällö-siirappisen-makeassa joulukimarassa,
aion tähdätä tv-ruutua vasaralla.

POCAHONTAS:

Pocahontasin tarinaa on kaunisteltu. Kuinka yllättävää.

Pocahontasin alkuperäiset nimet olivat Amonute ja Matoaka. Pocahontas oli lempinimi, joka tarkoitti “leikkisää”. Tapana oli, että tämän heimon jäsenillä on useampia nimiä eri tarkoituksiin.

Pocahontasin tarina alkaa 1600-luvun alusta, kapteeni John Smithin hän tapasi ollessaan n. 10-vuotias. Oletettavasti heidän välillään ei ollut koskaan rakkaustarinaa, juuri Pocahontasin iästäkin johtuen. Joidenkin lähteiden mukaan Pocahontas nai miehen toisesta heimosta ollessaan 14-vuotias ja he saivat 2 lasta.

Pocahontas.

Ainoa varma tieto on, että kapteeni Samuel Argall kidnappasi Pocahontasin v. 1613 lunnaiden toivossa ja hänen aviomiehensä tapettiin. Vankeudessa Pocahontas oppi englannin kielen ja kääntyi kristinuskoon. Tämän jälkeen hän muutti nimensä Rebeccaksi ja meni naimisiin tupakkaviljelijä John Rolfen kanssa. Heille syntyi poikalapsi.

Muutamia vuosia myöhemmin he lähtivät Englantiin, jossa Pocahontasia esiteltiin esimerkkinä “kuinka villi-ihmisistä voi tulla sivistyneitä”. Tässä vaiheessa olisi kannattanut kaivaa sotakirveet esille tai ainakin pakata kimpsut ja kampsut välittömästi.

Palatessaan myöhemmin Amerikkaan Rebecca kuoli laivalla vain 21-vuotiaana. Hänet haudattiin Englantiin.

On ymmärrettävää, ettei tällaisesta tarinasta saa romanttista satua aikaiseksi. Kyllä se “Pocis” on niin nätti laulaessaan siellä kanootissa; pitkät hiukset hulmuten.

Olisi aika irvokasta katsella, kun tämä kaunotar kuolee laivalla joko ripuliin tai keuhkokuumeeseen. Jotkut tahot tosin epäilevät, että hänet myrkytettiin.

KAUNOTAR JA HIRVIÖ:

Kaunottaren ja hirviön tarinan kirjoitti Gabrielle-Suzanne Barbot de Villeneuve v. 1740. Tarina perustuu 1500-luvulla eläneeseen Petrus Gonsalvuksen elämään. Hän kärsi hypertrikoosista eli liiallisesta kehon karvankasvusta. Tästä syndroomasta lienee saanut alkunsa ihmissusi-legenda ylipäätään vuosisatojen saatossa.

Ennen vanhaan sirkuksissa esiteltiin kummajaisina mm. “parrakkaita naisia”, jotka sairastivat perinnöllistä hypertrikoosia. Karvaisuus ei siis liity pelkästään sukupuoleen, tässä sairaudessa naisillakin voi olla kokonaan karvaiset kasvot.

Maalaus Petrus Gonsalvuksesta.

Tarinan Petrus-parka lähetettiin Ranskaan KRUUNAJAISLAHJANA kuningas Henrik II:lle. Häntä kohdeltiin siellä puoli-ihmisenä ja hänet vangittiinkin, mutta lopulta kuningas antoi hänen elää kuten tavallisen ihmisen kuuluukin elää. Hän sai jopa opetusta, kuten muutkin linnassa asuvat lapset.

Kuninkaan kuoltua hänen vaimonsa Katariina de’ Medici päätti vakaasti, että Petrusin piti mennä naimisiin. Puolisoksi hän valitsi erittäin kauniin naisen, jotta “kokeilu” olisi mahdollisimman mielenkiintoinen: syntyykö liitosta puoliksi eläimiä/puoliksi ihmisiä.

Petrus ja hänen vaimonsa Catherine saivat kaksi lasta, joilla kummallakaan ei ollut hypertrikoosia. Kuningatar oli pettynyt kokeilunsa epäonnistumiseen, kuten myöskin siihen, että Petrus ja Catherine todellakin rakastuivat toisiinsa.

Kaunotar ja Hirviö (Eleanor Vere Boyle).

Seuraavat 4 lasta saivat kuitenkin perintönä hypertrikoosin – jonka johdosta heidät lähetettiin LAHJOINA Euroopan aristokraateille. Kuollessaan Petrus ja Catherine eivät saaneet edes kunnollisia hautajaisia, heidän hautapaikkaansa ei tiedetä.

Tästä tarinasta saisi nykypäivänä aika monta syytettä aikaiseksi. Ulkomuotoon perustuva syrjintä? Ihmiskauppa? Paritus? Kidnappaus? Listaa voi jatkaa mielinmäärin eteenpäin.

Sadun olisi pitänyt perustua tähän tarinaan pikkuisen enemmän. Lopulta hirviö ei olisikaan muuttunut prinssiksi, hän olisi käynyt rakkaan vaimonsa kanssa vuosia jatkuneen oikeudenkäyntiprosessin näitä tarinan todellisia hirviöitä vastaan. Elokuvan loppukohtauksessa he suutelisivat onnellisina voitettuaan satoja miljoonia dollareita ja rahaa sataisi taivaalta. Heidän lapsensa olisivat luonnollisesti edelleen perheensä parissa juhlimassa tätä voittoa. Katariina de’ Medici olisi varsinainen “ilkeä äitipuoli”, joka raahattaisiin dramaattisesti vankilaan. Häh hää, siitäs sait, pahis!

Tällainen leffa olisi todellinen kassamagneetti, vink vink, sinne Hollywoodiin! (Emma Watsonin tähdittämä leffa v.2017 keräsi fyffeä ainoastaan 1,26 miljardia dollaria eli ei juuri mitään… vaikka olikin sen vuoden eniten tuottanut elokuva!)

PETER PAN

Finding Neverland-elokuva on kuvitteellinen tarina Peter Panin luojan J.M. Barrien ja Sylvia Llewelyn-Daviesin suhteesta. Tosielämässä Barrie tapasi Sylvian ensimmäistä kertaa kahden poikansa kanssa puistossa (kuten elokuvassakin), mutta Sylvian aviomies oli elossa: Sylvia ei ollut leski. He saivat avioliitossaan yhteensä 5 poikaa ennen aviomiehen kuolemaa.

Kuvitus v. 1915.

Barrie avioitui itse kahdesti, mutta isää hänestä ei koskaan tullut. Hänestä tuli Llewellyn-Daviesin perheen rakastettu ystävä, ja hän itse kertoi kehittäneensä Peter Panin sekä kadotetut pojat “yhdistelmänä näistä kaikista pojista”. On myös arvioitu, että Barrien nuorena kuollut veli olisi ollut innoittajana tarinaan pojasta, joka “ei koskaan kasvanut aikuiseksi”.

Arthur Llewellyn-Davies kuoli luusyöpään v. 1907, hänen vaimonsa Sylvia kuoli 3 vuotta myöhemmin (myöskin syöpään). Tällöin J.M.Barriesta tuli lasten virallinen huoltaja varallisuutensa takia. Huoltajuudessa oli pari muutakin henkilöä perheen suvusta mukana, eli pelkästä rahasta ei ollut kyse.

Poikien elämänkohtalot ovat mieltäriipaisevia:

  • Vanhin poika George menehtyi 1. maailmansodassa 21-vuotiaana. Hän oli ilmoittautunut vapaaehtoisena armeijaan.
  • Michael hukkui the Thames-jokeen ollessaan opiskelijana Oxfordissa. Michaelin oletettiin eniten innoittaneen Barrieta Peter Pan-tarinan luomisessa.
  • John ei koskaan pitänyt kirjailijasta, hänen mielestään Barrie yritti ottaa hänen kuolleen isänsä paikan. John kuoli 65-vuotiaana keuhkosairauteen.
  • Peterin nimeä käytettiin tähän tarinaan, josta hän ei pitänyt ollenkaan. Peter oli myös ainoa pojista, joka jätettiin pois J.M. Barrien testamentista. 63-vuotias alkoholisoitunut Peter heittäytyi metrojunan alle saatuaan tietää vaimonsa ja 3 lapsensa Huntingtonin taudista. (Kyseessä on perinnöllinen, hermostoa rappeuttava sairaus).
  • Nuorin poika Nicholas (Nico) eli 76-vuotiaaksi. Hän toimi konsulttina dokumentissa “The Lost Boys”, BBC, 1978.
J.M.Barrie.

J.M. Barrie kuoli keuhkokuumeeseen Lontoossa v. 1937.

Peter Pan elää kuitenkin meissä. Varsinkin joissakin miestyyppisissä olioissa, jotka eivät koskaan kasva aikuisiksi. Joissakin meissä elää Wendy/Leena, mutta hänenkään ei ole aina pakko huolehtia kaikista. Wendy/Leena voi vetää ihan omanlaisensa sukkahousut jalkaansa ja mennä eteenpäin: “Morjens jätkät, mä lähden! Nähdään!”

Leena ja kadotetut pojat.

RUOKAHISTORIAA

Maailma on täynnä huippukokkeja, osa heistä esiintyy (valitettavasti) tv:ssä monella eri kanavalla. Meille taviksille tämä on nöyryyttävää, aina saa tuntea itsensä surkeaksi kun ei ole koskaan kuullutkaan mistään “cevichestä”. Ruokaohjelmissa nämä mestarit tekevät mitä oudoimmista raaka-aineista huippuannoksia, samalla kun omassa keittiössä vesi palaa pohjaan kattilassa.

Tämän jälkeen kuuluu naps, kun hernekeittopurkki aukeaa. Samalla tv-kanava vaihtuu; ihan sama mille kanavalle, kunhan siellä ei ole Gordon Ramsay kiroilemassa tai Jamie Olivier esittämässä täydellistä perheenisää. Ja kappas, sattumalta sieltä löytyykin ostoskanava, jossa mainostetaan… paistinpannuja! Aargh! “Nyt perheesi saa aina herkullista ja terveellistä ruokaa!” Aargh toisen kerran!

Tästäpä juolahti mieleeni tutkia muutamia historiallisia seikkoja eri ruokalajien alkuperästä:

Kukapa arvaisi, että ranskalaiset perunat ovatkin todennäköisesti peräisin Belgiasta. On kerrottu, että 1. maailmansodan aikana jenkkisotilaat luulivat olevansa Ranskassa ja nimesivät syömänsä perunat tämän maan mukaan. Tämä on vain yksi selitys, sillä termiä “french fries” on käytetty jo ennen sotaakin.

Perunat vuorille, ei vihanneslaatikkoon!

Inkat keksivät pakasteet: he veivät perunoita yöksi jäätymään Andien vuorenrinteille. Kerrassaan nerokasta!

Asteekit keksivät popcornin ja kaakaon. Mayat ja pohjois-Amerikan intiaaniheimot käyttivät purukumina puun mahlaa. Myös Suomesta on löydetty 5000 vuotta vanha koivuntuohitervasta tehty klöntti, jossa näkyy hampaanjäljet. Pure Jenkki, nyt uutuusmaku: koivuntuohiterva! Omnomnom.

John Montagu, 4. Sandwichin jaarli.

Sandwichin jaarli pyysi 1700-luvulla kokkiaan tekemään hänelle leivän, joka ei sotkisi kesken ollutta korttipeliä. Kokki lätkäisi leipäpalaset vastakkain, ja näin syntyi kuuluisa eväsleipä. Oli kyllä melkoisen laiska jaarli, kun ei viitsinyt edes korttipeliä kesken jättää…! Kunpa tuolloin olisi ollut patenttioikeudet, kokki olisi tienannut miljoonia keksinnöllään.

Maailman vanhimmat reseptit ovat n. 4000 vuoden takaa; Babylonian kuninkaan Hammurabin alainen virkamies kirjoitti kahteen savitauluun 21 liharuokaohjetta. Nämä ohjeet eivät nähtävästi olleet äitien tekemää ruokaa… Mukana oli kuitenkin myös 4 kasvisruokaohjetta!

Vanhin juusto on peräisin yli 3000 vuoden takaa Egyptistä faarao Ramses 1:n aikakaudelta. Tätä löytöä voisi varmaan kutsua nykypäivänä homejuustoksi, heh heh.

Wellingtonin herttua.

Mainitun Gordon Ramsayn suosikin “Wellingtonin pihvin” alkuperä on löyhästi liitetty 1800-luvulla eläneeseen herttua Wellingtoniin. Tätä liharuokaa on kuitenkin tehty myös Ranskassa ja Irlannissa, nimitys lienee vain muotoseikka. Herttua on varmaankin pitänyt tästä taikinaan kääritystä lihakimpaleesta ja nimi on jäänyt elämään.

Vanhin todiste alkoholin valmistuksesta löytyy Kiinasta 9000 vuoden takaa, viinin ja oluen valmistuksesta on löydetty todisteita n. 4000 vuoden takaa. Kuuluisa “Marskin ryyppy” on syntynyt, kun marsalkka Mannerheim halusi peittää huonolaatuisen vodkan maun joillakin kalliimmilla ainesosilla.

Näiden tietojen valossa se valmis hernari on ihan kelpo ruoka. Ei kannata odottaa pannukakkua jälkiruoaksi, se on todennäköisesti raakaa keskeltä ja reunoista palanut. Ja se on ihan uunin vika.

Ihan käyttökelpoinen uuni! Vesiväripiirros Pompeijista (Luigi Bazzan).

NEANDERTALINIHMINEN JA MUITA LAJEJA, OSA 1

Arvoisat tiedemiehet ja -naiset ovat geenitutkimusten perusteella varmoja, että homo sapiens ja homo neanderthalis ovat aikojen saatossa risteytyneet.

Neandertalinihminen kuoli lopulta sukupuuttoon noin 30 000 vuotta sitten kituutettuaan pikkupopulaatiossa Espanjan tienoilla. Syitä tähän lopulliseen lajin häviämiseen on esitetty useita, mutta mitään yhtä ratkaisua ei tiettävästi ole olemassa.

Joka tapauksessa ihmisapinoiden ja myöhempien melkein-meikäläislajien kirjo on hämmentävä sekasotku, välillä jopa tutkijoille.

Mutta voiko tuosta tutkijoita syyttää, kun dinosauruslajejakin on jouduttu jo nimeämisen jälkeen poistamaan listoilta (jonkin lajin nuoret yksilöt nimettiin omaksi lajikseen, koska ne poikkesivat ulkomuodoltaan niin suuresti täysikasvuisista vanhemmistaan).

Ei ole heleppoo, ei! Kokeilepa itse, ota löydetty luunpala käteen ja tutki sitä kaikella mahdollisella tekniikka-arsenaalilla ja totea sitten että “eikun se olikin 5-vuotiaan lapsen lohjennut hammas. Meni vissiin pyöräilyä opetellessa”.

En kadehdi tieteentekijöitä. Pitää olla niin perhanan varma, ettei joudu pilkatuksi kunnianarvoisissa tiedeyhteisöissä. Siltikin voi mennä metsään ja tulla myöhemmin pilkatuksi historiankirjoissa.

“No tää Homo Escargots oli nyt sitten vikatikki, kun sit löytykin niitä Homo Bouillabaissen luita. Täältä löytyi vielä Pasta Carbonaran luitakin.” Eehhehe!

Tutkijat ovat lisäksi esittäneet, että meidän skandinaavien vaalea iho ja hiukset ovat peräisin luonnonvalinnasta. Että on sitten valittu lisääntymiseen sellaiset vaaleat mutaatioyksilöt historian hämärissä.

On se nyt merkillistä, että blondivitsien alkuperä on peräisin alkukantaisesta hämmästyksestä: “Mikä helvetti tuo on! Sitä pitää kyllä heti lähestyä ruusuin ja illallisen merkeissä ilman mitään muuta tarkoitusperää!”

No entäpä punatukkaiset? Ovat aikoinaan kulkeutuneet sinne Irlannin ja Britannian tienoille. Sielläpäin on tuumittu samalla tavalla mutta värimieltymys on erilainen. Samojen pyyteettömien aikeiden kanssa.

Kuulemma jopa neandertalilaisissa on ollut punatukkaisia yksilöitä, ei vain meikäläisissä.

Olen kyllä vakuuttunut, että suurin osa meikäläisistä on sattunut risteytymään ties minkä lajin kanssa. Ihan “sattumalta”. On kyllä sennäköistä hiihtäjää liikkeellä, että eiköhän perus-homo sapiens ala olla katoava laji. Ei tarvitse kuin katsoa naapurin Alman körmyniska-äijää, joka murahtelee viedessään roskapusseja. Siinä on kyllä risteytymää tapahtunut, en tosin halua tietää hänen sukupuustaan tuon taivaallista.