KAUKOMATKAN KAIPUU? NOU HÄTÄ!

Mikäli tämän kesän kaukainen lomakohde on vielä mietinnän alla eikä massin määrällä ole rajaa, niin kannattaa suunnata Tannan saarelle Tyynellemerelle. Tanna kuuluu Vanuatun saarivaltioon, joka muodostuu 83 saaresta. Miksipä näistä kaikista sitten pitäisi valita juuri Tannan saari? Onko tällä saarella todellakin niin upeita hiekkarantoja ja nähtävyyksiä, että kannattaisi näin kauas lähteä? Hmm…!

Ennen matkasuunnitelmaa ja lippujen varaamista kannattaa kuitenkin huomioida, että kevyt pakkaaminen ei todellakaan ole tällä matkalla suotavaa. Itse asiassa; voit joutua jopa vararikkoon, sillä mukaan kannattaa pakata ainakin pari veneen perämoottoria, moottorisahoja, kiväärejä, Coca-colaa ja runsaasti tölkkimuonaa. Pari polkupyörääkin voisi mahduttaa mukaan tai jos haluaa kunnolla hifistellä; pari autoa.

Pitkien lentomatkojen aikana kannattaa myös perehtyä nimiin John Frum, Tom Navy ja prinssi Philip. Perille päästyäsi saatat nimittäin huomata, että olet heistä jonkun jälkeläinen/sukulainen, ja sinut otetaan jumalana vastaan. Jep, ihan oikeasti. Notta mitä v..a, kysyy nimimerkki epätietoinen, voisi joku tässä kohtaa kysyä. Selvennetäänpä siis hieman tätä keissiä:

James Cook saapui Tannan saarelle tutkimusmatkoillaan v. 1774 ollen täten ensimmäinen eurooppalainen, jonka tuolloiset alkuasukkaat kohtasivat. Cookin merkintöjen mukaan saarella asui myös kannibaaliheimoja, joten tällainen länsimainen retkue oli varmaankin melkomoinen shokki paikallisille asukkaille. Joillakin saarilla Cookin saapuminen tulkittiinkin jumalan ilmestymiseksi ja häntä alettiinkin palvoa asianmukaisin riitein. On siis oletettavaa, että Tannankin myöhemmät (kohta mainittavat) jumalkultit ovat lähtöisin jo satojen vuosien takaa; juurikin näistä ensimmäisistä länsimaisista kohtaamisista.

Cook saapuu Australian Botany Bayhin.

1800-luvulla saarille alkoi saapua brittiläisiä lähetyssaarnaajia, jotka tietenkin alkoivat opettaa länsimaista kristinuskoa tapojensa mukaisesti. Samalla natiiviväestö tutustui kaikenlaisiin eurooppalaisiin tavaroihin, joita he eivät koskaan olleet nähneetkään. Jeesuksen “tulemiseen” alkoi siis voimakkaasti liittyä tällainen materiaalinen aspekti ja voila: lastikultti-käsitys alkoi muodostua.

Toinen maailmansota räjäytti tällaisen ajattelutavan, kun näille lukuisille pienille saarille alettiin sijoittaa amerikkalaisia sotilasjoukkoja. Tällaisten lentotukikohtien tarkoitus oli tarkkailla japanilaisten toimintaa ja olla valmiina reagoimaan kaikkeen nopeasti. Saarille saapuvat sotilaat ja laivoilla toimitetut tai lentokoneista pudotetut tavaralastit ymmärrettiin usein niin, että jumalat saapuivat tavaroineen saarille tuomaan asukkaille uudenlaista, henkistä ohjausta.

Näin kävi myös Tanna-saarella, jonne saapui jumala nimeltään “John Frum.” Perimätiedon mukaan tämä henkilö elvytti saarelaisten vanhat tavat ja käski unohtaa länsimaisen ajattelutavan kokonaan. Saarelaiset alkoivat siis palvoa tätä sotilasta jumalanaan, kunnes sodan loputtua sotilaat lähtivät tannalaisten harmiksi saarilta lopullisesti. Heidän mukanaan loppuivat myös ah, niin autuaat tavaralähetykset. Saarelaiset alkoivatkin rakentaa puusta ja bambusta lentokonemalleja ja jopa kiitoteitä ja laitureita houkutellakseen jumalaa palaamaan takaisin.

Joidenkin saarelaisten mielestä John tosin asuu paikallisessa, aktiivisessa tulivuoressa Yasurissa, ja jotkut sekoittavat tähän John Frum-hahmoon iloisesti myös Jeesuksen ominaisuuksia. Äh, mitäpä näistä, jumala mikä jumala!

Tiedossa ei kuitenkaan ole, mistä tai kenestä tämä John Frum-kultti on saanut nimensä, mutta tämä uskonnollinen liike on tosiaankin edelleen voimissaan. Tässä uskonnossa odotetaan edelleen tämän valkoiseen pukeutuneen sotilaan paluuta, kuten hän aikoinaan sodan aikana lupasi tehdä. On arveltu, että nimi on muodostunut sanoista “John from America,” sillä heimolaiset tietävät hänen tulleen Amerikasta. John Frumin uskotaan siis tuovan taas palatessaan mukanaan länsimaisia aarteita, kuten jo aiemmin mainittuja (sinun nyt mukaasi pakkaamia) tavaroita.

(WikimediaCommons).

Johnia juhlitaan joka viikko perjantaisin, mutta varsinainen juhlapäivä vietetään 15. helmikuuta. Tuolloin saarelaiset pukeutuvat vanhoihin sotilaspukuihin ja farkkuihin, maalaavat punavärillä rintaansa tekstin USA ja marssivat bambunvarsista tehtyjen “kiväärien” kanssa paraatissa.

On tosin myös esitetty, että koko John Frum-aate on saanut lisäpontta ihan vain kava-juomasta, joka liittyy oleellisesti uskonnollisiin riitteihin. Tämä juoma valmistetaan kavapippurin juuresta, ja sillä on todettu olevan hallusinogeenisiä ja päihdyttäviä vaikutuksia. Tämän juoman avulla monet uskovat saavansa yhteyden jumaliin tai esi-isien henkiin ja sitä tarjotaankin, kuten kahvia länsimaissa. Joissakin lähteissä tosin mainitaan, että saarella olisi jo ennen sotaakin ollut John Broom-kultti, josta ei kuitenkaan ole yhtä vahvoja todisteita, kuin tästä John Frumista.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt Tom Navy-kultti, jonka epäillään syntyneen John Frumin tapaan. Onkin helppo kuvitella tämän nimen juontuneen sanoista “Tom from Navy,” mutta erääksi ehdokkaaksi on ehdotettu Thomas Beatty-nimistä lähetyssaarnaajaa, jonka tiedetään olleen saarella toisen maailmansodan aikaan.

(Smithsonian).

Noh, tästä puuttuu enää alussa mainittu prinssi Philip-kultti. Jep, juuri se prinssi Philip/Edinburghin herttua, joka menehtyi juuri ennen sadannetta syntymäpäiväänsä v. 2021. Tämän kultin synty on epäselvää, mutta on arveltu, että se pohjautuu 1950-60 -luvuille, kun asukkaat näkivät brittiläisten siirtolaisten kunnioituksen kuningatar Elisabetia kohtaan. Tällöin pääteltiin, että prinssi Philipin täytyi olla perimätiedossa mainittu, jonain päivänä saarelle saapuva jumala. Tätä uskomusta lisäsi herttuan ja kuningattaren vierailu saarella v. 1974, jonka jälkeen saarelaisille lähetettiin useita kuvia prinssi Philipistä. Hänen kuolemaansa surtiin surujuhlineen joitakin viikkoja, ja hänen uskotaan nyt lepäävän rauhassa, kunnes hänen sielunsa lopulta palaa saarelle.

Tannalle matkatessa kannattaakin siis miettiä, mitä pukee päällensä. Mikäli aikoo esiintyä valkoisessa sotilaspuvussa ja laskeutua uljaasti vesitasolla suoraan saaren rantaan, voi kohdata ruhtinaallisen vastaanoton. Kannattanee siis miettiä etukäteen myös, millä nimellä aikoo esittäytyä ja miten käyttäytyä. Muutoin me suomalaiset saamme hävetä silmät päästämme, kun koko maailman media raportoi tannalaisten uudesta jumalasta seuraavanlaisesti:

“Monen tannalaisen pitkä odotus on nyt päättynyt, kun heidän John Frum -jumalansa jälkeläinen on vihdoinkin saapunut saarelle. Tämä valkoisiin pukeutunut hahmo sai suuret suosionosoitukset laskeutuessaan näyttävästi vesitason ponttoonilla seisten ja vilkuttaen. Juhlatunnelmaa pilasi hieman se, että tämä kauan ja hartaasti odotettu jumaluus putosi ponttoonilta molskahtaen veteen. Saaren voimakkaimmat miehet auttoivat kuitenkin nopeasti jumalansa kuivalle maalle, ja kysyivät kunnioittavasti tämän nimeä. Riemu olikin suuri, kun jumala nauraen huusi kannattajilleen nimensä: ONXPAARIAUKI.

(PlaneAndPilotMagazine).

Jumalan kunniaksi järjestetään nyt viikon kestävät juhlat, mutta ensimmäisenä iltanaan matkasta väsynyt Onxpaariauki saatettiin lepäämään kaislamajaan, jonne tämä heti nukahtikin. Tannalaiset löysivät kuitenkin tämän lukuisista matkatavaroista siniristilipun, joka vedettiinkin heti salkoon jumalan vielä nukkuessa. Lipusta päätellen jumala on siis tällä kertaa saapunut kaukaisesta Suomesta, joten jatkossakin saamme nähdä tämän lipun liehuvan iloisesti Amerikan lipun vierellä viikottaisessa John Frum-juhlassa. Eläköön Suomi ja sankarillinen Onxpaariauki!

Että näin tällä kertaa. Torille!

AMERIKAN ASUTTAMINEN, PÄÄKALLOT JA SÄHKÖPYÖRÄT

Tutkijat ovat pitkään olleet sitä mieltä, että Amerikan ensimmäiset asuttajat olivat intiaaneja, jotka edustivat Clovis-kulttuuria. Tämä ihmisryhmä/kulttuuri nimettiin löytöpaikkansa Clovis-kaupungin mukaan, joka sijaitsee New Mexicossa, Yhdysvalloissa. Löydöistä tunnetuimpia ovat nk. clovis-keihäänkärjet, joita on löydetty myös mm. Teksasista ja Kaliforniasta, sekä peräti Panamasta ja Venezuelasta asti. Tämä kulttuuri kukoisti noin 13 500 – 12 800 vuotta sitten. Tätä mieltä tutkijat ovat siis olleet useiden vuosikymmenien ajan, sillä heidän mielestään ainoa keino asuttaa Amerikka oli ylittää Beringinsalmi jalkaisin merenpinnan ollessa matalalla.

Tyypillinen Clovis-kulttuurin keihäänkärki.

Pakkaa sekoittavat kuitenkin löydöt, jotka osoittavat ihmisten saapuneen Amerikan mantereelle jopa useita kymmeniä tuhansia vuosia aikaisemmin – ehkäpä peräti meriteitse.

Nämä löydöt ovat kiistanalaisia (kuten kaikki muutkin löydöt, jotka poikkeavat yleisestä historiakäsityksestä), sillä n. 25-33 000 vuotta sitten jääkausi oli pahimmillaan eivätkä jäätiköt olisi todellakaan sallineet ylitystä Aasian puolelta Alaskaan ja Kanadaan.

Tuolloiset matkaajat eivät todellakaan voineet tilata Über-kyytiä moottorikelkalla tai koiravaljakolla – saati, että niillä olisi voitukaan ylittää valtavat, tuhansien kilometrien pituiset jääharjanteet.

Beringinsalmen oletettu muoto jääkauden jäämassan pahimman vaiheen alla.

Muutamia vuosia sitten Teksasista, Buttermilk Creekista, löydettiin Clovis-kulttuurista poikkeavia keihäänkärkiä, jotka ajoitettiin 15 500 vuotta vanhoiksi. Tämä ajoitus antoi sitten lisäpontta sille ajatukselle, että jo ennen Clovis-kulttuuria Amerikoissa asusteli varhaisempia ihmisiä. Brittiläisestä Kolumbiasta, Kanadasta, on myös löydetty n. 14 000 vuotta vanhoja ongenkoukkuja, keihäitä ja puutyökaluja, jotka osoittavat paikallisen Heiltsuk-alkuperäisväestön perimätiedon todeksi. Näiden ihmisten mukaan heidän esi-isänsä asuivat alueella jo jääkauden aikana ja selviytyivät hengissä, sillä tämä Triquet-saari ei koskaan jäätynyt kokonaan. On mukavaa huomata, että tällä tavoin alkuperäisväestön perimätieto pystytään todentamaan oikeaksi nykytekniikan avulla!

Heiltsuk-väestön edustajia/HIRMD.CA.

Että nyt kannattaisi jo unohtaa se seikka, että Clovis-intiaanit olisivat olleet Amerikan mantereen varhaisimpia asuttajia. Nope, sanoo Akka, sillä muitakin löytöjä on jo tehty:

Yllättäen; edelleenkin New Mexicon alueen kansallispuistosta White Sandsista on löydetty 61 ihmisen jalanjälkeä, joista osa on ajoitettu 21-23 000 vuotta vanhoiksi. Miten tällaisia jalanjälkiä sitten ajoitetaan? Tutkijat tekevät radiohiiliajoituksia maaperästä löytyneille orgaanisille jäännöksille (useimmiten siemeniä tai kasvinjäänteitä) sekä jälkiä alemmasta, että ylemmästä maakerroksesta. Tällöin saadaan karkea arvio jälkien jättöajankohdasta, joka ei välttämättä ole tosiaankaan kovinkaan tarkka. Mutta: ainakin tässä tapauksessa ikäarvio kertoo, että varhaisimmat ihmislajin edustajat ovat palloilleet Amerikan mantereella jo 10 000 vuotta aikaisemmin, kuin nämä Clovis-intiaanit.

White Sands/US.National Park Service).

Viime vuonna tutkijat ajoittivat eläinten luita, jotka löydettiin jo 1960-luvulla Coxcatlanin luolasta, Meksikosta. Nämä jäniseläinten ja peurojen luut olivat n. 28-33 000 vuotta vanhoja, ja niiden maaperäkerrostumasta löydettiin myös rikkoutuneita, teräviä, ehkä-kivityökaluja. Tutkimuksia tarvitaan rutkasti lisää, ja niitä on varmasti jo tehtykin ilman, että kaikkea keskeneräistä tutkimusta tiedotetaan tavallisille pulliaisille. Ja hah; (melkein) koko maailman koulukirjat pitäisi painattaa uusiksi, sillä edelleenkin Clovis-kulttuuria pidetään Amerikoiden varhaisimpana yhteisönä.

Tutkijoiden sallivampi asenne historian uudelleenkirjoittamiseen näkyy kyllä joissakin näissäkin tutkimuksissa… lukuunottamatta maailmankuulua egyptologia Zahi Hawassia, joka on määrätietoisesti kieltänyt useiden tutkimusryhmien pyynnöt mm. sfinksin ja pyramidien tutkimuksiin – jopa silloin, kun näistä tutkimuksista ei olisi mitään vaaraa tutkimuskohteille. Onkin sanottu, että tämä kyseinen äijä on suurin este koko egyptologialle ja sen oikealle tutkimiselle tai ajoittamiselle. Kun Herra Hawass on jotakin mieltä jostakin asiasta, sitä ei saa kyseenalaistaa. Tämä äijä nähdään useissa Egyptiä käsittelevissä dokumenteissa, ja ainakin Akkaa on jo vuosia ärsyttänyt hänen sininen paitansa ja puhetapansa. Poistu nyt jo takavasemmalle, Herra Hawass, ja salli edistyksen saapua Egyptiin!

Mutta, mutta – takaisin aiheeseen: keitä nämä Amerikoiden asuttajat siis (nykytietämyksen mukaan) olivat? Tutkimusten mukaan sekä Koillis-Siperia, että Itä-Aasia ovat geneettisesti mahdollisia ihmisten lähtöpaikkoja “Uudelle mantereelle.” Etelä-Amerikan osalta Indonesia, Malesia ja Australia ovat useimmiten ehdokkaina, joten tällainen tuhansien vuosien aikana tapahtunut muuttoliike on tosiaankin tarkoittanut meriteitse kulkemista. Siellä on sitten painettu menemään apinan raivolla eteenpäin paateilla, joiden perässä on seurannut intomielinen Wolt-kuski omalla veneellään: “Odottakaa nyt, p*rkele, mulla on teidän rosvopaistit tässä valmiina ja perheen elanto kyseessä! Nyt tarvitaan tiliä!!”

Eräs historian valtavirrasta poikkeava äijä, Brien Foerster, on kuulunut Akan juutuuppi-suosikkeihin jo muutaman vuoden. Tämä äijä tutkailee vaihtoehtoista arkeologiaa kertoen, että useissa paikoissa nähdään todisteita n. 12-13 000 vuotta sattuneesta (tod.näk.) hermeettisestä aurinkopurskeesta, joka on aiheuttanut valtavaa tuhoa muinaisille, massiivisille rakennelmille. Tämä purkaus olisi aiheuttanut myös tsunameja, maanjäristyksiä ja tuolloisten kulttuurien tuhoutumisen. Ihan mielenkiintoinen skenaario, jota tukee moni muukin tutkija – sekä hörhöt, joiden nimiä ei kannata tässä yhteydessä mainita.

Noh; tämä herra on kuitenkin keskittynyt Etelä-Amerikan Paracas-intiaanien kulttuuriin ja sen myötä dna-testannut joitakin kallolöytöjä, jotka ovatkin Etelä-Amerikalle tunnusomaisia: omituisia, pitkänomaisia kalloja, joista osan on todennettu olevan keinotekoisesti aikaansaatuja.

Maya-intiaanien käyttämiä tapoja/WikimediaCommons).

Tällainen tapa oli tosiaankin käytössä muinaisina aikoina (jostakin käsittämättömästä syystä), että vastasyntyneen kalloa alettiin muodostaa pitkänomaiseksi ensimmäisen elinvuoden aikana. Tällainen pitkulainen kallonmuoto saatiin aikaan, kun kalloa joko sidottiin kankailla tai sitten muokattiin puulevyillä aikana, jolloin vauvan kallon saumat eivät vielä olleet kasvaneet yhteen. Tällainen menetelmä on nykyihmisen ajatuksissa hirvittävän brutaali; mutta ainakaan tällaisesta toiminnasta ei ole tutkijoiden mukaan aiheutunut haittaa lapsen kehitykselle. Tällaista kallojen muokkausta ja sidontaa on löytynyt muualtakin maailmasta (Egypti-Kiina-Eurooppa), ja Akka ihmetteleekin vain kysymystä WTF-miksi-mitä järkeä. Miten tällainen tekniikka on keksitty ympäri maailmaa?

Noh, anyway, nämä Herra Foersterin Paracas-intiaanien kallotestaukset viittaavat vahvimmin Kaspianmeren alueen dna:han, joten joitakin todisteita maailmaa valloittaneista ihmisistä on kuitenkin olemassa tämänkin myötä. Tämä äijä mainostaa kirjojaan ja matkojaan videoidensa myötä, mutta Akka sietää tällaisenkin toiminnan äijän ollessa niin kovin symppis ja lempeä-ääninen. Lisäksi lentopelkoisen on mukavaa katsoa näitä muinaisia, hermeettisiä raunioita ihan kotisohvalta käsin.

Elongated Skull Phenomenon: Global Presence, DNA Analysis, Blood Type Anomalies And More – YouTube

Kun puhutaan useista kymmenistä tuhansista vuosista, niin onhan se nyt oletettuakin, että ihmiset painelevat menemään eteenpäin. Jos ei sopivaa kulkupeliä ole ollut olemassa, niin sellaista aletaan kehitellä; ja kantapään kautta on varmasti opittukin: “Nope, tuo vene upotti kaikki… ruvetaas taas miettimään, josko olis parempaa matskua veneisiin saatavilla, kuulkaas…!”

Nykypäivänä tällainen toiminta jatkuu edelleen: sähköpolkupyörät ja -scootit/skuutit ovat valloittaneet maailmaa muutamien vuosien aikana. Antiikin ajan olympiamotto “Citius, Altius, Fortius” eli “nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin” muutettiin jo viime vuonna lisäämällä perään sana “Communis = yhdessä.” Give me a break!!

Nykypäivään sopiva motto olisi “V*ttu, eteenpäin – ja helposti.”

Wrightin veljekset Orville ja Wilbur lensivät ensimmäistä kertaa lentokoneillaan joulukuun 17. päivänä v. 1903. Ensimmäinen lento kantoi 36 metriä ja kesti 12 sekuntia, toinen lento samana päivänä kantoi jo 259 metriä.

Kukaan ennen heitä ei koskaan ollut päättänyt päästä eteenpäin keinolla millä hyvänsä, eihän?? Never?

(Airways Magazine).

AKKAENERGIAA ERÄMAASSA

Kuinka moni 16-vuotias lähtee vapaaehtoisesti tarpomaan 8000 kilometrin reissua vain kahden kuukauden ikäinen poikavauva mukanaan? Juuri näin teki shoshoni-intiaani Sacagawea v. 1805 lähtiessään tutkimusretkikunta Lewis&Clarkin matkaan.

Sacagawea (tai Sacajawea) syntyi noin v. 1788 Idahossa ja joutui hidatsa-intiaanien orjaksi n. 12-vuotiaana näiden surmattua suurimman osan tytön heimosta. Saca (Akan lyhenne) adoptoitiin myöhemmin heimon jäseneksi, mutta jo 15-16-vuotiaana hänet naitettiin turkismetsästäjä Toussaint Charbonneaulle. Mies oli jo naimisissa, mutta noudatti heimojen tapaa moniavioisuudesta ja sai täten itselleen nuoren teinivaimon.

Sacagawea - Wikipedia

Tuolloinen Yhdysvaltojen presidentti Thomas Jefferson halusi kartoittaa tutkimatonta Amerikan erämaata, joten hommaan palkattiin herrat Meriwether Lewis ja William Clark. Nämä ukkelit kokosivat 45-jäsenisen retkikunnan ja palkkasivat mukaan myös Sacan aviomiehen, joka oli toiminut aiemminkin matkaoppaana. Nuori, juuri ensimmäisen poikalapsensa synnyttänyt Saca arvioitiin myös hyödylliseksi tytön osatessa intiaanien kieliä.

Benchmarks: September 23, 1806: Lewis and Clark's Corps of Discovery  returns from the West
Meriwether Lewis ja William Clark (Charles Wilson Peale 1807).

Matkaan lähdettiin huhtikuussa 1805. Saca kantoi poikaansa Jean Baptistea selkäkorissaan ja alkoi pian ansaita toimillaan retkikunnan johtajien arvostusta. Pitkien ja vaivalloisten reittien varrella retkue joutui usein säiden armoille: rankkasateet, myrskyt ja tulvat aiheuttivat lukuisia vaaratilanteita. Saca mm. pelasti osan retkikunnan muistiinpanoista valtoimenaan pauhaavasta vedestä samaan aikaan, kun hänen miehensä oli täydellisessä paniikissa. Sacalle annettiin tästä uroteosta palkinnoksi lasihelminen rukousnauha.

Sacalla oli myös taito etsiä luonnosta lääkekasveja ja mitä tahansa ruoaksi kelpaavaa kasvillisuutta. Oman poikansakin hän hoiti terveeksi luonnonlääkinnällä tämän sairastuttua äkillisesti. Eri intiaaniheimojen kanssa käydyissä neuvotteluissa Saca osoittautui korvaamattomaksi avuksi: kun intiaanit näkivät saapuvan seurueen mukana naisen lapsi sylissään, he tulkitsivat tulijoiden tulevan rauhallisissa aikeissa. Saca tulkkasi useita neuvotteluja ja sai mm. hankittua tutkimusretkueelle hevosia ja ruokaa matkan varrelta. Neuvokas nuori nainen, kerrassaan!

Lewis and Clark Trail GPS - Home
Retkikunnan reitti Amerikan halki.

Puolitoista vuotta kestäneen tutkimusmatkan aikana eritoten herra Lewis oli mieltynyt Sacaan ja tämän poikaan. Hän nimesikin useita paikkoja pojan mukaan, jonka lempinimi oli Pomp. Kuinka hellyyttävää…! Sacan aviomiehen väitetään lyöneen vaimoaan tästä kiivastuneena; ah, mikä k*sipää…!

Retkikunnan palattua uuvuttavalta matkaltaan presidentti Jefferson oli hyvin tyytyväinen. Sacan aviomies sai palkkioksi 500 dollaria ja 320 eekkeriä maata Missourista, mutta ukosta ei ollut maanviljelijäksi. Hän myi tiluksensa herra Clarkille ja Saca muutti perheineen Fort Manueliin, Etelä-Dakotaan. Täällä Saca synnytti v. 1812 tytön, Lizetten, mutta menehtyi äkillisesti joko isorokkoon, tulirokkoon tai tuberkuloosiin. Herra Clark otti lapset huostaansa, sillä hän ei uskonut lasten isän olevan sovelias kasvattaja. No s*it, Sherlock…?! Lizetten kohtalosta ei tiedetä, mutta poika Pomp päätyi todistettavasti Englantiin ja muutti aikuisena takaisin Yhdysvaltoihin.

File:Lewis and clark-expedition.jpg - Wikimedia Commons
Lewis and Clark on the Lower Columbia (Charles Marion Russell v.1905).

Mutta: kuoliko Saca oikeasti tuolloin? Shoshoni-intiaaneilta jäi perimätietona eloon tarina, jonka mukaan Saca palasi heidän pariinsa asuttuaan ensin comanche-intiaanien leirissä. Nainen käytti itsestään nimeä Porivo, ja hänen kerrottiin jättäneen miehensä tämän väkivaltaisuuden takia. Comanchien parissa tämä Porivo avioitui uudelleen ja sai kaksi lasta, kunnes taas katosi. Naisen ilmaannuttua shoshonien leiriin hän mm. opetti intiaaneja viljelemään maata. Nainen kertoili myös vuolaasti Lewis&Clarkin tutkimusmatkasta ja kuollessaan v. 1884 hän oli maininnut olevansa Sacagawea. Hänen hallussaan oli myös presidentti Thomas Jeffersonilta saatu ansiomitali. Hmm…

11 Comanche indians Images: Library Of Congress Public Domain Search
Comanche-intiaanipäällikkö v. 1909 (Library Of Congress).

Useat tutkijat ovat todenneet tämän Porivon olleen oikeasti Saca, sillä jo v. 1925 asiaa lähdettiin tutkimaan eri heimojen parista. Tuolloin elossa oli vielä henkilöitä, jotka osasivat kertoa omakohtaisesti naisen elämästä. Eräs comanche-nainen – Tacutine – kertoi Porivon olleen hänen isänsä, Ticannafin, äiti ja täten hänen isoäitinsä. Mutta: ainahan kriitikoita ja arvostelijoita löytyy, joten tällaiset tutkimuksetkin on kyseenalaistettu. Kertokaapa, arvon tutkijat, miten tämä Jeffersonin ansiomitali päätyi sitten tämän kyseisen naisen haltuun? Tai miten hän olisi osannut kertoa yksityiskohtia tutkimusretkestä?

Photo credit – Photographer Richard Mouser @ Wikipedia

Akka uskoo, että tässä tapauksessa yksinkertaisin selitys on oikea: nainen oli tosiaankin Sacagawea. Hänen pelkuri-aviomiehensä oli ottanut kolmanneksi vaimokseen nuoren ute-intiaanin ja perimätiedon mukaan oli erään riidan päätteeksi ruoskinut toisen vaimonsa eli Sacagawean. Akkakin olisi pakannut kimpsunsa ja kampsunsa tällaisen jälkeen ja kadonnut hyvinkin nopeasti. Siitäs sait, typerä naistenvihaaja-vellihousu Toussaint Charbonneau!

Ainakin Sacagawealla pyyhkii hyvin “Yö museossa”-elokuvissa, joissa Sacalla on säpinää Robin Williamsin esittämän Theodore Rooseveltin kanssa, hah haa!

43 Night at the Museum ideas | night at the museum, museum, night
Mizuo Peck ja Robin Williams.

Amerikassa Sacagaweasta on joka tapauksessa tullut lähes kansallissankari; hänen mukaansa on nimetty useita paikkoja ja puistoja sekä pystytetty useita muistomerkkejä. Naisasianaiset ovat varsinkin ottaneet Sacagawean omakseen.

Mitäs tapahtuikaan Sacan aviomiehelle; Toussaintille? Ketä kiinnostaa, häh? Äijä kun ilmeisesti vielä yli 70-vuotiaana avioitui viidennen vaimonsa kanssa. Kyseessä oli taas vain 14-vuotias intiaanityttö.

Akka kaivaa taas symbolisen kuopan saunan taakse tällekin ryökäleelle. Long live Sacagawea ja akkaenergia!

Sacagawea Golden Dollar Coin | U.S. Mint
Sacagawea ja Pomp yhden dollarin kolikossa v. 2000.

LEIPOMINEN VAARANTAA TERVEYTESI

Yhdysvaltain sisällissodan verisin taistelu käytiin Gettysburgin kaupungissa 1.- 3. heinäkuuta v. 1863. Sekä Unionin että Konfederaation puolelta miehiä kaatui, haavoittui tai vangittiin yhteensä 46 – 51 000. Lopulta kenraali Leen oli peräännyttävä konfederaattijoukkoineen. Taistelua pidetään käännekohtana sodassa, jonka Unioni lopulta voitti v. 1865.

Ja mitä hittoa tällä on mitään tekemistä leipomisen kanssa??

Gettysburgiin virtasi solkenaan haavoittuneita sotilaita ja lopulta taistelut saavuttivat kaupungin.

Jennie Wade 1843-1863.

Tuolloin 20-vuotias Jennie Wade asui Gettysburgissa äitinsä ja sisarustensa kanssa. Jennien (oik. Mary Virginia) isä joutui mielisairaalaan, joten hän elätti perhettä äitinsä kanssa ompelemalla. Taistelujen alkaessa 1.7. Jennie, äiti ja sisarukset päättivät lähteä Jennien avioituneen sisaren Georgian luokse. Georgian aviomies oli rintamalla ja tuore äiti oli synnyttänyt muutamia päiviä aiemmin pienen pojan. Sisar oli selvästikin avun tarpeessa, oli taisteluja tai ei.

Taistelujen laajentuessa Jennie huolehti perheensä ohella myös sotilaista antaen näille leipää ja vettä. Yllättäen 3.7. Georgian sängynpäätyyn osui ikkunasta harhaluoti, joka ei jäänytkään ainoaksi. Taloon osui yhteensä 150 luotia, kuten myöhemmissä tutkimuksissa on käynyt ilmi. Jennie oli keittiössä leipomassa lisää leipää sotilaille, kun yksi näistä luodeista läpäisi kaksi ovea ja osui Jennieen. Luoti lävisti hänen lapaluunsa ja sydämensä ja Jennie menehtyi välittömästi.

Talon keittiö (Tripadvisor).

Jennien taskusta löytyi Johnson “Jack” Kellyn valokuva. Jack oli Jennien lapsuudenystävä ja on epäilty, että Jack oli voinut olla hänen kihlattunsa. (Tästä ei ole kuitenkaan varmaa tietoa.) Jennien tietämättä Jack oli haavoittunut vakavasti kaksi viikkoa aiemmin sotatantereella ja kuoli Jennien jälkeen noin viikkoa myöhemmin. Kumpikaan ei siis ehtinyt saada tietoa toisen kuolemasta.

Georgian talo, nykyään Jennie Wade House. Edessä näköispatsas.

Ulkona olevat Unionin sotilaat kuulivat Georgian huudon hänen löytäessään Jennien ja ryntäsivät taloon. Jennie vietiin väliaikaisesti kellariin ja seuraavana päivänä taistelujen päätyttyä Jennie haudattiin takapihalle. Myöhemmin Jennie haudattiin Evergreenin hautausmaalle Gettysburgiin, jossa hän lepää lähellä Jack Kellya.

Jennien hauta (Gettysburgbattlefieldtours).

Jennien äiti leipoi Jennien leipätaikinan valmiiksi ja sotilaille paistettiin siitä 15 leipää. 20 vuotta myöhemmin äiti sai valtiolta eläkkeen, sillä Jennie oli kuollut avustaessaan taistelevia sotilaita. Reilu meininki… Jennie olikin lopulta ainoa siviili, joka sai taistelun tuoksinassa surmansa.

Luodinreikä ulko-ovessa (Gettysburgbattlefieldtours).

Nykyisin tämä talo on suosittu sisällissodan turistikohde. Lattialaudoissa on edelleen veriläikät ja ovissa on kohtalokkaan luodin jättämät reiät eli talo on käytännössä alkuperäisessä kuosissaan.

Akka jää ihmettelemään sitä, miten jollakulla voi olla noin huono tuuri, peräti pahempi kuin Akalla. Toinen siinä leipoo laupiaana samarialaisena ja saa luodista kauniit kiitokset. Tämä talo tai tarina ei koskaan olisi jäänyt elämään, jos Jennie olisi vaikkapa pudottanut puisen kauhansa lattialle juuri samalla hetkellä, kun luoti viuhuu ovesta sisään. Mutta ei, tosielämässä ei ole Hannuhanhia, on vain meitä epäonnisia Akuankkoja, perhana vieköön!

AMERIKKALAINEN PRINSSI

Ei, nyt ei ole kyse Eddie Murphyn esittämästä pelleprinssistä, vaan walesilaisesta prinssi Madocista. Tämä prinssi syntyi v. 1145 tienoilla. Prinssin isän Owain Gwyneddin kuoltua v. 1170 hänen lapsensa ajautuivat ilmiriitaan, kenestä tulisi uusi hallitsija tällä Walesin alueella.

Dolwyddelan Castle, Wales.

Tällä menehtyneellä äijällä olikin peräti 19 lasta, joten valinnanvaraa poikaporukassa riitti. Lisäänny ja täytä maa, herra Owain Gwynedd!

Prinssi Madoc.

Sanotaan, että prinssi Madoc ja hänen veljensä Rhirid kyllästyivät riitaisuuksiin ja he lähtivät seilaamaan kohti Amerikkaa. Madociin lienee vaikuttanut muinaisten druidien kertomukset “lännessä sijaitsevasta suuresta mantereesta” tai peräti viikinkien tunnetut reissut Amerikan/Kanadan Vinlandiin.

Veljespari varusti kaksi laivaa ja mukaan lähti muutakin porukkaa; miehiä, naisia ja lapsia. Tarkoitus oli perustaa uusi, onnellinen yhteisö kaukaiseen maahan. On esitetty, että Madocin retkue olisi peräti käynyt Meksikossa ja vaikuttanut asteekkien jumalkäsityksiin, mutta tästä ei ole todisteita. Legendataruissa kaikki on toki mahdollista.

Veljekset lähtevät Walesista.


Yleisin käsitys on kuitenkin se, että laivat rantautuivat Mobile Bayn alueelle Alabamaan, sillä merivirrat Atlantin yli johtavat juuri tähän lahteen. Myöhemmätkin tutkimusretkeilijät Euroopasta ovat saapuneet maihin juuri tässä paikassa.

Käsitykset retkueen koosta (20-130 ihmistä) ja laivojen lukumäärästä (2-13) vaihtelevat suuresti. Kirjallisia todisteita ei juuri mistään ole, kyse on kuitenkin melkein tuhat vuotta vanhasta legendasta. Joitakin hataria todisteita on kuitenkin löydettävissä:

Alabama- joen alueelta on löydetty raunioita, jotka on määritelty rakennetun ennen 1400-lukua. Erään linnakkeen pohja, muoto ja rakennustapa ovat identtisiä Walesissa sijaitsevan Dolwyddelanin linnan kanssa. Tässä linnassa prinssi Madoc syntyi.

Mobile Bay, Alabama.

Alueella asuneet intiaanit rakensivat samanlaisia jollia/veneitä, kuin Walesissa rakennettiin. Intiaaneilla kulki muutenkin perimätieto alueelle tulleista harmaasilmäisistä valkoihoisista, jotka puhuivat walesia. Walesin kieli juurtui jopa erään heimon sanastoon niin, että kielet kuulostivat samoilta.

Kalastusvene, jollaisia Walesissa käytettiin.

Kerrotaan, että ensimmäisen reissunsa jälkeen prinssi Madoc palasi Walesiin ja haali mukaansa lisää siirtolaisia Uuteen Maailmaan. Takaisin Englantiin hän ei sitten enää koskaan tullut. On esitetty, että prinssi ja hänen väkensä sulautuivat pikkuhiljaa intiaaniväestöön vaikuttaen kielen lisäksi mm. intiaanien ihonväriin ja parrankasvuun.


Tällaiset tarinat pysyivät kerrottuna perimätietona hengissä useita vuosisatoja. Vielä jopa 1800-luvulla tutkimusretkikunta Lewis&Clarkille annettiin ohjeeksi etsiä näitä walesinkielisiä heimoja, mutta ainakaan he eivät tällaisia kohdanneet.

Lewis&Clark – retkikunta.

Walesissa prinssin matkoista kerrottiin runoudessa, lauluissa ja historiikeissa, tosin vasta joitakin vuosisatoja myöhemmin. Ensimmäinen runo aiheesta on tehty 1450- luvun jälkeen. Ihan samalla tavalla kerrotaan kuningas Arthurista, Merlinistä ja Robin Hoodista. Heidänkään mahdollisesta olemassaolostaan ei kuitenkaan ole varmuutta, ainoastaan spekulaatioita.

Kuningas Arthur, Merlin ja Guinevere/kaiverrus v. 1881. (British Heritage)

Skeptikoiden mielestä tarinat prinssi Madocin “Amerikanvalloituksesta” olivat vain propagandakeino, jolla perusteltiin Englannin oikeutta siirtokuntien perustamiseen ja alueiden hallinnointiin. Mene ja tiedä, mutta mm. presidentti Thomas Jefferson uskoi Madocin tulleen Amerikkaan. Totta tai ei, mutta prinssi Madoc ainakin päätyi legendaksi pelkästään kiukustumalla riitelevään perheeseensä ja hyppäämällä laivaan.

Tuhannen vuoden päästä ihmetellään, onko Donald Trump ollut todellakin presidenttinä vai ei, sillä ajatushan on kertakaikkiaan “mahdoton ja naurettava”. Tutkijat nauravat moiselle älyttömyydelle sydämensä pohjasta ja siirtyvät parempiin aiheisiin.

MENNYTTÄ AIKAA HAIKAILEMASSA… NO EI TODELLAKAAN!

“Ennen oli asiat paljon paremmin”. Tätä lausetta pidetään tunnusomaisena vanhusväestölle, mutta nykyaikana yhä useampi meistä muistakin tuntuu ajattelevan näin. Ei kannattaisi, se on nimittäin ihan p**kapuhetta. Riippumatta siitä, miten kauas ajassa mennään taaksepäin, asiat olivat ihan persiillään tavalla tai toisella!

Aloitetaanpa vaikka 1100-1200-luvuilla rakennetuista jykevistä kivilinnoista: heti tulee mieleen idyllinen kuva, jossa tötteröhattuinen, viehkeä prinsessa esittelee sulokkuuttaan linnan parvekkeella. Samalla mandoliinia rimputteleva uljas nuorukainen yrittää serenadillaan vangita neidon sydämen. VÄÄRIN.

Esimerkkinä nyt mainittakoon, että linnojen toilettitilat olivat ulokkeina linnan seinämissä, täten kaikki tuotokset putosivat istuinosan lattian reiästä suoraan vallihautaan. Onnekasta oli, jos alapuolella virtasi joki, joka kuljetti juoksevaa, puhdasta vettä nykypäivän viemärien tapaan. Keinotekoisesti kaivettu vallihauta oli varsinainen bakteeripesä, eli ulkoisia hyökkäyksiä se torjui kyllä tehokkaasti. P**kaliemeen pudonneet hyökkääjät olivat tuhoontuomittuja. Täten idyllinen kuva hehkeästä prinsessasta karisee välittömästi. Uudessa mielikuvassa prinsessa huutaa uljaalle nuorukaiselle: “Voisitko lähtee hel***tiin rimputtelemaan, mun täytyy käydä tyhjennyksellä ja oot ikävästi siinä ihan lähistöllä!”

Varoitus alapuolella oleville!!

Tunnetuin ruttoepidemia riehui Euroopassa 1300-luvulla. Tosiasiassa ruttobakteeria on havaittu jo 7000 vuoden takaa. Suurimmat pandemiat olivat vuosina 542-767, 1346-1353 (jatkuen jopa 1700-luvulle asti) sekä 1800-luvulla Kiinan ja Intian epidemia. On arvioitu, että ruttoon kuoli n. 75-200 miljoonaa ihmistä kuolleisuusprosentin ollessa 50-100%. “Menes nyt, viikatemies, helkkariin siitä vähäksi aikaa! Ruokin nämä siat ensin, jos sopii!”

Idyllinen perhekuva v. 1532.

1695-1697 pohjoisessa Euroopassa koettiin katovuodet, jonka seurauksena jopa kolmannes Suomenkin väestöstä menehtyi nälänhätään ja kulkutauteihin. Ilmaston kylmenemisen syyksi on esitetty useita peräkkäisiä tulivuorenpurkauksia. Useamman vuoden satomenetysten jälkeen ravintoa ei todellakaan ollut ja kannibalismiakin esiintyi. Tähän ei ole mitään sanomista, kun marketin halutuin tuote on vessapaperi.

Nykyisten matkustusrajoitusten valossa on hyvä muistaa, että ennen rautateitä, autoja ja lentokoneita matkaa taitettiin maitse aina hevosilla. Eli lyhyellekään matkalle ei lähdetty kevein elkein eikä muutaman päivän takia. Hevosen keskivertopäivämatka on noin 50 kilometriä kävelyvauhdissa. Helsinki-Tampere- reissu olisi siis vaatinut noin 3-4 päivää, jos mukaan luetaan hevosten vaihdot/lepotauot ja yöpymiset.

Tampereelle menossa, ihan (parin viikon) viikonloppureissulle…

Helsinki-Turku- reissulle olisi kannattanut lähteä laivalla; laivojen päivämatka saattoi olla jopa yli 200 km/päivä (1500-1800-luvuilla). Laivamatka Euroopasta Amerikkaan saattoi kestää 6-14 viikkoa, lähtöpisteestä ja säästä riippuen. “Lährenpä tästä katsomaan Erkki-veljeä Ameriikkaan, odottele nyt 3 kuukautta että saat postia, oonko päässy perille!!”

Tul’ Turkku! “Pääset Turkuun laival sem pare vaa mut Tampereel et pääse. ” (Turkunaattorin käännös)

1900-luvulle asti Suomen pääelinkeino oli maatalous, 90% väestöstä sai siitä elantonsa. Mikäli olit oikein onnekas, saatoit päästä jonkun käsityöläisen oppipojaksi kaupunkiin tai piiaksi yläluokkaiseen perheeseen. Tuolloin ei ollut epäselvyyttä, mitä kunkin ammattinimikkeen edustaja teki, kuten nykyään. “Mä oon niinku tämän kaskenpolton Environment Manager ja System Specialist! Välillä mä oon teurastuksessa Professional Developer!”

Merkittävät rokotteet kehitettiin 1700-1800-lukujen vaihteessa isorokkoa, pernaruttoa ja vesikauhua vastaan. Penisilliiniä alettiin käyttää vasta 1940-luvulla bakteeriperäisiin sairauksiin. Samaan aikaan kehitettiin lääke lavantautiin ja tuberkuloosiin. Ennen näitä kehitysaskeleita ihminen oli siis ihan minkä tahansa taudin vietävissä, koska tahansa. Tai minkä tahansa onnettomuuden, jonka seurauksena oli tulehdus. Karua meininkiä: “Alahan, vaimo, leipomaan ens viikon hautajaisiin. Vedin just kirveellä polveen.”

Jokaiseen vaivaan tehoavia, moderneja lääkkeitä oikeanmukaisesti säilytettyinä.

Tämän katsauksen myötä useiden vuosisatojen ajan oli siis ihan sama, koska synnyit; mahku menehtyä äkillisesti oli lähestulkoon aina läsnä. Että miksi tässä mitään entisiä, parempia aikoja haikailisi; puhumattakaan 1900-luvun useista sodista…

Uudemmalta ajalta esimerkkinä kannattanee mainita puhelinluettelot, taksikuskit-jotka-katsoivat-puhelinluettelon-karttoja sekä tietosanakirjat. Ei, nämä eivät todellakaan olleet parempia kuin nykyiset kännykät, GPS:t ja Googlet.

Hirvittävä vanha härpäke, jossa oli hirvittävä ääni. PRRRRIINGGGG!

Jos joku olisi Akalle kertonut 80-luvulla, millaista elämä 2020-luvulla on, Akka olisi kommentoinut: “Älä nyt ju**lauta ala tollasta p**kaa selittämään!” Akka olisi jopa saattanut heittää moista sadunkertojaa tietosanakirjalla. Tai puhelinluettelolla.

Pysy vaan housuissas, boltsi!

Tästä vuodesta puuttuu enää massiivinen auringonpurkaus, joka sotkee kaikki sähkölaitteet. Onneksi auringon 11-vuotinen sykli on nyt hyvin rauhallinen eli suurta purkausta ei ole odotettavissa.

Muutoin Akka pakkaisikin kassiinsa puhelinluettelon ja muuttaisi Marsiin. Puhelinluettelo lähtisi messiin ihan sen takia, että sen voisi paiskata avaruuteen. Siinä voisi alienit sitten ihmetellä, että minkälaista tärkeätä viestiä ihmiskunta heille lähettää. Hah haa!

“Mitä hel**ttiä ne on taas jättäneet tänne leijumaan…!!!”

KUMMITUKSIA, LUOLIA, OLUTTA, KARTANO JA USEITA KUOLEMIA…

…kaikkia näitä löytyy ihmeteltäväksi asti St. Louisissa, Missourissa, Amerikassa. Kyseessä on Lempin perheen kartano ja panimo.

Perheen tarina alkaa saksalaissyntyisestä Johann “Adam” Lempistä, joka Amerikkaan muutettuaan (1838) perusti sekatavarakaupan ja lopulta panimon St. Louisiin. Aluella on laaja luolaverkosto, joten panimon laajennus tuli mahdolliseksi luonnon muovaamien kylmäsäilytystilojen myötä. Luolia laajennettiin ja tuettiin valtaviksi olutvarastoiksi, sillä jääkaappejahan ei luonnollisesti tuolloin ollut olemassa. Perheestä tuli sitten yritystoiminnan kautta miljönäärejä ja kartano rakennutettiin v. 1890. Kartanosta oli tunneliyhteys suoraan olutvarastoihin ja panimoon. Ai että, miten lyhyt työmatka töihin… ja tuopille!

Lempin perheen panimo.

Adamin poika William senior jatkoi isänsä työtä tämän kuoleman jälkeen ja yritys menestyi mainiosti, rahaa virtasi ovista ja ikkunoista. Takapakkia alkoi tulla, kun William seniorin oma poika Frederick kuoli sydänvaivoihin v. 1901. Muutamaa vuotta myöhemmin Williamin paras ystäväkin kuoli. Tällöin William senior ampui itsensä kartanossa v. 1904. Itsemurha nro 1.

William seniorin tytär Elsa ampui itsensä avioerosotkujen jälkeen v. 1920. Itsemurha nro 2.

William seniorin jälkeen yritystä jatkoi hänen poikansa William junior. Kieltolain aikaan yritys joutui vaikeuksiin ja panimo myytiin. Rahaa perheellä oli kuitenkin säkkitolkulla, joten taloudellisiin vaikeuksiin tilanne ei johtanut. William junior kuitenkin ampui itsensä v. 1922. Itsemurha nro 3.

Ilmakuva panimoalueesta.

Kartanon työntekijät kertoivat myöhemmin, että William juniorilla oli myös avioton Downin syndrooma-poika. Tätä poikaa pidettiin piilossa ullakolla, jottei perhe joutuisi häpeämään. Poika kuoli n. 30-vuotiaana ja hänet on tiettävästi haudattu Lempien hautapaikkaan vain nimikyltillä “Lemp”.

Pojan väitetään kummittelevan kartanossa. Ei mikään ihme, kun ullakolla joutui elämään lyhyen elämänsä! Kyllä se pistäisi vit…harmittamaan itse kutakin! Meikäläinen potkisi ovia tämän tästä ihan kettuillakseen!

William juniorin kolmas poika Charles, viimeinen kartanossa asuja, ampui itsensä v. 1949. Ennen omaa kuolemaansa Charles ampui koiransakin. Omituista…! Itsemurha nro 4.

William juniorin viides poika Edwin oli jo aiemmin rakennuttanut itselleen oman kartanonsa ja kuoli luonnollisiin syihin vasta 90-vuotiaana v. 1970. (Toinen poika, Louis, oli kuollut jo aiemmin luonnollisista syistä johtuen v. 1931.)

Tämän jälkeen Lempien kartano myytiin matkustajakodiksi, mutta menestys oli huono. Työntekijöitä oli vaikea saada, sillä kartanossa väitettiin kummittelevan. Ovet avautuivat ja sulkeutuivat itsestään, tavaroita lenteli lattialle, ääniä ja askelia kuului ympäri taloa ja jopa pianonsoittoakin kuului ilman soittajaa.

V. 1975 kartano sai uuden omistajan, paikasta tuli bed&breakfast ja ravintola. Nykyään kartanossa järjestetään tietenkin kiertokäyntejä, kuten luolissakin. Monet aaveenmetsästäjät ovat tutkineet kiinteistöä ja luolaverkostoa.

On myös löydetty todisteita siitä, että intiaanit ovat käyttäneet luolia ehkä seremoniapaikkoina; mene ja tiedä, mutta intiaanithan eivät tunnetusti tykkää siitä, että heidän pyhiä paikkojaan häiritään. Kartanon rakentaminen luolien päälle ja luolien käyttäminen olutvarastoina kuulostavat juuri tällaiselta “häirinnältä”. Yksi osa luolastosta, nimeltään “Cherokee cave” jopa räjäytettiin maantierakentamisen yhteydessä. Ai jai jai jai… minkäs menittekään tekemään, pojat!

Lempin panimon olutpullo.

Mistä sitten johtuukaan; 4 itsemurhaa samassa perheessä on aikamoinen määrä. Ei ole ollenkaan kummallista, että paikka on suosittu kummitusnähtävyys tällaisesta aktiivisuudesta johtuen. Intiaanit haluavat kaikki pyhäinhäpäisijät pois omista luolistaan, intiaanien riivaamat Lempin jälkeläiset kummittelevat ihan muina miehinä kostaakseen oman kuolemansa ja ullakolla asunut poika kummittelee ihan ymmärrettävistä syistä. (Potkaise ihan kunnolla sitä ullakon ovea, poika “Lemp”!)

Taitaa siellä muutama kummitus olla ihan Lempien yritystoiminnastakin johtuen: tulevat sinne janoisina tarkastamaan, onko varastoissa olutta jäljellä! No ei ole enää!

OMITUISIA LAKEJA JA OMIA LAKEJA

Maailma (ja internet) on täynnä omituisia, voimassaolevia lakeja. Joidenkin lakien alkuperä on vuosisatojen takana, toiset lienee säädetty ihan tietyn tapahtuman johdosta.

Esimerkkejä Ameriikasta:

Kaliforniassa ei saa syödä sammakkoa, joka on kuollut hyppykisan aikana.

Älä syö minua, vaikka olenkin vaan pyöräkilpailussa!

Floridassa ravintolanpitäjät eivät saa järjestää kääpiönheittokisoja (tai osallistua niihin).

Kentuckyssä virkamiehet ja asianajajat joutuvat vannomaan valalla, etteivät he ole osallistuneet kaksintaisteluun kuolettavilla aseilla.

Nebraskassa ei voi mennä naimisiin, jos kärsii samaan aikaan sukupuolitaudista.

En todellakaan lähde sun kanssa metsästämään!

Tennesseessä ei saa tappaa tai vahingoittaa albiinohirveä (mikäli sellaisen sattuu kohtaamaan…).

Länsi-Virginiassa ei saa käyttää frettiä metsästyksen apuna.

Esimerkkejä muualta maailmasta:

Englannissa on kiellettyä käsitellä lohta epäilyttävissä olosuhteissa. Lailla viitataan esim. laittomaan maahantuontiin, mutta lain sanamuoto on …epäilyttävä.

En mä käsittele lohia mitenkään epäilyttävissä olosuhteissa!

Englannin aluevesillä pyydystetyt valaat, sammet ja delfiinit kuuluvat vallassaolevalle kuninkaalle/kuningattarelle. Tämä laki on peräisin 700 vuoden takaa.

Meksikossa pyöräilijä ei saa nostaa jalkojaan polkimilta. Laki on astunut voimaan v. 1892 pyöräilijöiden suojelemiseksi.

Sveitsissä ei saa patikoida alasti. Laki tuli voimaan v. 2009, kun eräs saksalainen mies toimi juuri näin Alpeilla… kävellessään piknikillä olleen perheen ohi…

Voi ei, mä unohdin ihan kokonaan pukea vaatteet päälle näissä maisemissa!

Ranskassa on kiellettyä avioitua kuolleen kanssa.

Samoalla on kiellettyä unohtaa vaimon syntymäpäivä.

Australiassa miehet saavat pukeutua naisten mekkoon, kunhan mekko ei ole olkaimeton.

Olisi mukavaa, jos Suomessa saisi säätää omaan kotiinsa vaikkapa… 5 omaa lakia. Pyyntö ei ole kohtuuton; tässä olisikin jollekulle kansanedustajaksi pyrkivälle hyvä vinkki vaalitaistoon! “Laitetaan työttömyys ja vanhustenhoito kuntoon! Ai niin, sit saatte lisäksi säätää ihan omat lait kotiinne! Peräti 5 omaa lakipykälää!”

Meikäläisen lakipykälät kuuluisivat seuraavanlaisesti:

1. Jos astut pyytämättä tontilleni, olet minun omaisuuttani. Voin laittaa sinut vaikka pihatöihin, jos niin haluan.

2. Sisään astuessa on emännälle aina puhuttava kunnioittavaan äänensävyyn. Tähän tyyliin: “Sinä se vaan nuorrut päivä päivältä!” tai “Ai että, oot kivasti tuonut luontoa sisälle näiden matolla olevien neulasten muodossa!”

3. Meikäläisen torpassa akka on aina oikeassa. Vaikka akka ei sanoisi mitään, akka on silti oikeassa. Akan hiljaisuus merkitsee, että kyseessä oleva keskustelunaihe ei ole puhumisen arvoinen.

4. Lehtiä tai sähköyhtiön vaihtoa ei saa kaupitella puhelimitse päivisin klo 6 – 22 välisenä aikana. Yöllä saa soittaa, tällöin puhelin on äänetön.

5. Saapuessasi kutsuttuna illalliselle tuot ruokatarvikkeet mukanasi. Ja valmistat sen ruoan ja toimit tarjoilijana. Ja siivoat tämän jälkeen jälkesi. Tarjoillessasi et käytä Iittalan Essence-laseja, rikot ne kuitenkin tiskatessasi.

Akan keittiö on pidettävä siistinä, kun valmistat illallista!

Ääh… niitä saikin säätää vain viisi!!

Ihan typerä homma, mä tarvin ainakin 10 omaa lakia! Nyt meni ihan maku koko eduskuntavaaleista; pitäkää tunkkinne. Äänestän sitä, joka lupaa ne 10 omaa lakipykälää! (Tämä ei koske kuitenkaan Paavo Väyrystä…)

ÄHÄKUTTI, KOLUMBUS

Kanadalle kuuluvasta Newfoundlandin saaresta löytyi 1960-luvulla viikinkikylän jäännökset; paikan nimi on L’Anse aux Meadows. Tällä alueella tehtiin arkeologisia kaivauksia vuosikymmenten ajan ja nykyään se on ainoa aidoksi todistettu paikka viikinkien asutuksesta Amerikan mantereella. Alueella on ajoitusten perusteella asuttu noin 1000-luvulla, 500 vuotta ennen Kristoffer “Ähäkutti” Kolumbusta.

Paikalta on löydetty 8 asumusta, joista osaa on käytetty työpajoina. Naisten läsnäolosta todistavat luinen neula, värttinänpala ja mahdolliset kutomavälineiden osat. Vaikka paikassa asuttiinkin suhteellisen lyhyt ajanjakso, ei kyseessä näköjään ollut mikään miesten huviretkipaikka. “Lähetääs, poijjaat, taas vähän rentoutuun sinne meidän kesämökille. Matkassa menee vaan pari viikkoa.”

Viikinkien “pitkätalo” Ruotsissa.

Nykyään paikalla on useita rekonstruktioita näistä viikinkien asumuksista. On tutkittu, että ennen viikinkejäkin paikka on ollut asuttu; tällöin siellä majaansa piti ns. Dorsetin kulttuuri eli inuiteja edeltävä alkuperäisväestö.

L’Anse aux Meadows kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon.

On myös esitetty väitteitä, että kuuluisa Vinlandin kartta olisi aito ja tämä kartta näyttäisi konkreettisesti kyseisen asuinalueen. Vinlandin kartta ilmestyi julkisuuteen n. 60 vuotta sitten ja siinä näkyy nimenomaan tällainen saarialue, josta ei kartan tekoaikana (1440-luvulla) olisi pitänyt olla mitään havaintoa. Kartan aitoudesta on mielipiteitä puolesta ja vastaan, mutta mitäpä sillä on väliä, kun asutusalue todistaa viikinkien siellä oleskelleen. Aidon kartan arvo olisi 25 milj. dollaria, joten kai sillä onkin jotain väliä…

Islantilaiset saagat mainitsevat myös Vinlandin, jonka on oletettu tarkoittavan juuri Amerikan pohjoisosan aluetta. Toisin kuin luullaan, nimi ei tarkoita “Viinimaata” vaan alavaa niemeä. Asutusalueelta on löydetty mm. maapähkinöitä, joiden saamiseksi viikingit ovat todennäköisesti käyneet etelämmässäkin. Nämä löydetyt pähkinät eivät kasva noin pohjoisessa.

Mahdollista aurinkokivi-materiaalia.

Lukuisat dokumentit ovat lisäksi näyttäneet, kuinka taitavia merenkävijöitä viikingit olivat. Suunnistuksen apuna käytetty aurinkokivi (islanninsälpä) näytti auringon sijainnin pilviselläkin säällä.

Herra Kolumbus luuli koko elämänsä ajan löytäneensä meritien Intiaan. Äijä keräsi mainetta ja mammonaa ihan väärien oletusten pohjalta.

Herää kyllä kysymys: jos tämä viikinkien asutuspaikka on löydetty jo 60 vuotta sitten, miksi meikäläisellekin opetettiin peruskoulun historiatunneilla, että Kolumbus löysi Amerikan vuonna 1492? Haloo, löytyykö vastausta?

Herra Kolumbus Epsanjassa.

Täytyykö tässä kyseenalaistaa sekin, että maapallo on pallo. Itse asiassa maapallo muistuttaa enemmän perunaa kuin palloa, kuten olen myöhemmin oppinut… opettakaa nyt nykypäivän kouluissa edes se, että maapallo onkin maaperuna!!

TEKSTIVIESTEJÄ RIIMUILLA

Törmäsinpä hauskaan aiheeseen vanhassa lehdessä: Norjasta oli löydetty keppimäisiä puutikkuja riimuteksteillä.

Riimukirjoitus on todennäköisesti kehittynyt n. 100-luvusta eteenpäin useista eri kulttuureista kootuilla kirjoitusmerkeillä sekä Euroopassa että Skandinaviassa.  Viikinkiajalla riimukirjoituksella oli suuri merkitys, tosin riimuista oli kehittynyt useita eri versioita eri alueille. Kristinuskon vallatessa yhä suurempia alueita riimukirjoitus jäi taka-alalle, kuten vanhat pakanajumaluudetkin.

Riimukirjaimia kivessä, Ruotsi.

Riimuja oli suhteellisen helppo kaivertaa kiveen ja puumateriaaliin. Löydetyissä puutikuissa luki mm. “se ja se on minulle velkaa” tai “tämän minä xxxx omistan”, “pahoittelen että sisaresi on sairas” yms.
Käytännöllisiä tekstareita, postikortteja tai post-it -lappuja!

Kyllä osattiin ennenkin ilman mitään puhelimia välittää pienikokoisia viestejä!

Riimukivistä puheenollen: yksi mielenkiintoinen tarina löytyy Amerikan Minnesotasta 1800-luvun loppupuolelta. Ruotsista Minnesotaan muuttanut maanviljelijä löysi nk. “Kensingtonin riimukiven”, joka hänen mielestään todisti viikinkien käyneen Amerikassa 1300-luvulla.  Ukkoparka raaputteli merkkejä enemmän esiin nähdäkseen, mitä kirjoituksessa voisi lukea. Tästä syystä hänen kiveään epäillään väärennetyksi ja tutkimustulokset todistavat sekä puolesta että vastaan.

Kensingtonin kivi sivusta ja edestä.

Riimukiven tekstissä kerrotaan, että yhteensä 30 henkilöä (ruotsalaisia ja norjalaisia) oli matkalla Vinlandista kauas länteen. Vinland oli viikinkien käyttämä nimitys Amerikan tai Kanadan rannikosta. He olivat leiriytyneet päivän matkan päähän kivestä ja osa porukasta oli lähtenyt kalastamaan. 10 miestä oli tänä aikana tapettu leiripaikalla. Kivessä on myös teksti ” 10 miestä vahtii laivaamme 14 päivämatkan päässä tästä saaresta tai niemimaasta 1362.”

Kivessä lukenut “Ave Maria save from evil” oli käytetty termi tietyissä luostareissa Ruotsissa 1300-1400-luvuilla. Kivessä on myös vuosiluku 1362. Olisipa mielenkiintoista tietää tästä riimukivestä totuus, mutta johan sitä on tutkittu yli sata vuotta.

Nykypäivänä olisi mielenkiintoista raapustaa (metallisella kynsiviilalla) riimuilla eskimotikkuun viestiksi “älä prkl pelaa Minecraftia”, “jääkaapissa on välipalaa” tai “läksyt klo 15”.

Siihen viereen tulostettu skandinaavien käyttämä riimutaulukko kirjaimista: a vot, ja homma hoituu!

Juu ei toimi; tulee sanomista!

TOSIELÄMÄN MYSTEERITALO

Sarah Winchester v. 1920.

Kaliforniassa sijaitsee ehkä maailman kummallisin kartano. Kartanon rakennutti Winchester-kivääreistään tunnetun William Winchesterin leski Sarah. Leski oli vakuuttunut siitä, että Winchester-kiväärien luoteihin kuolleet ihmiset vainosivat häntä; kostoa janoten.

Aamuöisin leski valvoi talon “sinisessä huoneessa” ja otti vastaan rakennusohjeita näiltä haamuilta. Remonttiprojekti alkoi v. 1884 ja päättyi lopulta Sarahin kuolemaan v. 1922. Hän oli vakaasti sitä mieltä, että jatkuvat rakentamistyöt estävät henkiä löytämästä häntä talon sokkeloista. Lesken perimä omaisuus oli nykyrahassa yli 500 miljoonaa dollaria, joten rempparahaa löytyi.

Kartanoon valmistui loppujen lopuksi 160 huonetta sekä useita eriskummallisia yksityiskohtia. Talossa on valeovia ja portaita, jotka eivät johda mihinkään. Luku 13 näkyy monessakin paikassa; talossa on 13 kylpyhuonetta ja niissä kussakin on 13 ikkunaa, lesken “sinisessä huoneessa” on 13 naulakkoa, viemäriaukoissa on 13 reikää.

Merkillistä kyllä; vain yksi WC toimii oikeasti. Muut 12 vessaa on rakennettu henkien hämäämiseksi. Leski-Sarah myös nukkui joka yön eri huoneessa samasta syystä.

Paikka on tietenkin suosittu turistinähtävyys ja kartanossa järjestetään opastettuja kierroksia. Oppaatkaan eivät tiedä ihan kaikkia reittejä talon sisällä.

Winchester House.

Olisipa mielenkiintoista tutustua tähän kummallisuuteen paikan päällä. Menisin opaskierrokselle ja piiloutuisin johonkin omituiseen loukkoon. Yön tullessa lähtisin taskulampun kanssa haahuilemaan henkiä metsästäen. Istuisin jopa sinisessä huoneessa (mikäli sinne löytäisin) ja odottaisin Remontti-Reiskan ohjeita seuraavaan kummalliseen projektiin.

Päästäkää mut ulos täältä!!!

Lopulta huomaisin olevani toivottoman eksyksissä ja nälkiintynyt vaikerrukseni tulkittaisiin kummitteluksi. “Aavemainen kokemus, siinä talossa todellakin on haamuja!” kertoisi turistikierrokselle osallistunut henkilö.

Mikäli lopulta onnistuisin raahautumaan ulos, voisin kertoa joutuneeni henkien piinaamaksi. Luvassa olisi dokumenttielokuva ja kirjasopimus tuskieni taipaleesta. Avuliaat kalifornialaiset järjestäisivät myös rahakeräyksen ensihätään. “Voi että, mitä jouduit täällä kokemaan!” “Viaton suomalaisparka!”

AREA 52

Area 51; tätä legendaarista aluetta ei tarvinne kenellekään selittää. Ufoja tai testilentokoneita siellä on lennätetty useita vuosikymmeniä. Suuressa Ameriikassa riittää sitä pinta-alaa ja aavikkoa vaikka mihin hankkeisiin, siellä on valtavia alueita ihan pelkästään lentokoneiden hautausmaina. Minkä takia niitä ei kierrätetä romumetallin osalta, onko se halvempaa vain dumpata koneet jättimäisille “parkkiaavikoille”, joihin kukaan ei eksy sattumalta.

Area 51 satelliittikuvassa.

Nyt on lisäksi löytynyt jättikokoisia autojen dumppauspaikkoja. Että terveisiä Volkswagenin 300 000 autolle sinne Amerikkaan päästövilpin myötä.

Järkyttävää!! (Daily Mail)

Olen tullut siihen johtopäätökseen, että perustan takapihalle area 52:n. Sinne mahtuu joko pienlentokone, pieni hävittäjä, suurehko ufo tai vajaa 10 pienehköä henkilöautoa.

Mahtuu, mahtuu, tervetuloa vaan!
Warning warning!!

Kohtuullista kuukausivuokraa vastaan peittelen salattavat kulkuvälineet pressuilla, teen pahviset camouflaget päälle (näyttämään veneen säilytykseltä) ja tienvarteen nousee kyltit “Restricted area – danger – you are in camera – you will be prosecuted if you cross the line”.

Paikastahan tulee tietenkin turistinähtävyys; japanilaisten turistien tilausbussit täyttävät ajotien. Tässä vaiheessa on hyvä myydä t-paitoja tekstillä “I visited area 52 and survived” ja muuta vastaavaa turistikrääsää kovalla hinnalla.

Mainittakoon lisäksi, että ydinaseita en ota säilytykseen enkä mahdollisia ufon matkustajia. Jättävät kuitenkin vessan kannen ylös ja sotkevat paikat.

Eikä kukaan tiedä, miten ne lisääntyvät. On sitten pieniä alieneita nurkat täynnä vipeltämässä.