Ah, tätä auvoisaa joulun aikaa – tai taikaa, jos tämän ajan sellaiseksi mieltää. Viime päivät ovat pitäneet joulumielen korkealla, kun työmatkalaiset ovat tarponeet lumihangissa vain huomatakseen, ettei yksikään perhanan juna kulje minnekään. Vaakatason lumituiskussa ihmiset ovat olleet oikein hyvällä mielellä ja hymy on ollut herkässä; onhan nyt sentään joulu tulossa ja kaikilla hyväntahtoinen tarkoitus! (Ärgh, tätä sarkasmia Akka ei jatka yhtään pidemmälle.)
Ah, tätä auvoisaa joulun aikaa, nro 1.
Junat lakkaavat todennäköisesti kulkemasta seuraavallakin viikolla, kun säätila yhtäkkiä lämpenee plussan puolelle ainakin eteläisemmässä Suomessa. Junat ovat siitä kummallisia otuksia, että niille ei sitten kelpaa minkäänlainen säätila.
Samaan aikaan vettyneet lumimassat alkavat kurittaa ihmisten asumuksia: kattoja ja katoksia romahtaa ja joku onneton voi saada tippuvan lumikuorman niskaansakin. Joku toinen voi murtaa koipensa, kun joutuu liukastelemaan sinne juna-asemalle (josta junat eivät taaskaan kulje).
Päivystyspolit ovat jo nyt ruuhkautuneet, joten niihinkään ei ole mitään asiaa, ellei henkikulta ole jo hiuskarvan varassa. Siinä on sitten hyvä maata loskan keskellä miettimässä, kannattiko aamulla ylipäätään herätä.
Ah, tätä auvoisaa joulun aikaa, nro 2.
Seuraavaksi onkin hyvä hetki kokea maagista joulun taikaa, kun kaikkien keittiöissä uunit pöhisevät jouluaaton vastaisena yönä yhtä aikaa – ja tuntikausia. Riittääköhän sitä virtaa sitten enää joulusaunaan iltasella; tämä jää vielä nähtäväksi. Fingridin mukaan aaton sähkönkulutus on aiemmin ollut huipussaan n. klo 16, joten siihen on fiksua varautua. Ai miten? Noh, ainahan voi istua pimeässä ja kauhoa kylmää hernekeittoa suoraan purkista. Kunnon prepperit ovat kaivaneet jo syksyllä valmiiksi maakuopan, jonne voi laittaa rosvopaistia muhimaan hyvissä ajoin.
https://hp.partio.fi/tapla/vinkit/perinteinen-suomalaisherkku-rosvopaisti-sopii-retkiruoaksi/
Tällaisessa toiminnassa kannattaa kuitenkin olla varovainen, ettei edellisen joulun jälkeisen alennusmyynnistä ostetun untuvatakin lieve ota kipinää ja roihahda liekkeihin; siellä päivystyksessä ei liene edelleenkään tilaa.
Ah, tätä auvoisaa joulun aikaa, nro 3.
Noh, rosvopaistista viis: iltasella useimpien lapsiperheiden tärkein hetki on kuitenkin joulupukin saapuminen. Pukin alkuperäksi on esitetty germaanista jumalaa Odinia, joka nykyisin muistetaan lähinnä viikinkiaikaisena jumalana. Tämä jumaluus on kuitenkin peräisin jo varhaisemmalta ajalta: Euroopassa ja Skandinaviassa Odinin palvonnan yleistyminen ajoittuu n. 400-500-luvuille jaa. Tuolloin uskottiin, että ”jumalien jumala” Odin ajoi talvipäivän seisauksen aikaan kahdeksanjalkaisella hevosellaan Sleipnirillä pitkin taivaankantta. Ja kuinka yllättävää: Odin heitteli matkallaan lahjoja maanpäällisille moukille.
Roomalaisaikaan ennen kristinuskon yleistymistä vietettiin Saturnalia-juhlaa, jolloin myöskin annettiin lahjoja ystäville, sukulaisille ja jopa palvelijoille. (Saturnalia-juhla oli käytännössä monipäiväiset ryyppäjäiset, tästä Akka on kirjoittanut jo aikaisemminkin.)
Palataksemme nykypäivään: kun kylmää hernaria on pimeässä syöty tai untuvatakin lieve on onnistuneesti sammutettu, on siis hyvä hetki istahtaa odottamaan sitä joulupukkia. Joulupukki saapunee n. 45 min – 1.5 h myöhässä, sillä pukkipoloisen sähköauton akku on jo hyytynyt. Urheasti hän kuitenkin tepastelee jalkaisin (joko hangessa tai loskassa) jakaakseen lapsille ah, niin odotettuja lahjoja.
Kun nääntyneen pukin koputus kuuluu vihdoinkin ovelta, lapset rientävät innoissaan vastaanottamaan pukkia häikäisten tämän silmät megakokoisilla taskulampuillaan. Tällöin pukin silmät alkavat vuotaa vettä, ja kirjaimellisesti kyynelehtien hän astuu torppaan sisään.
Ah, tätä auvoisaa joulun aikaa, nro 4.
Lapsiperheiden teineille mahdollinen sähkökatko on myöskin itkun aihe, sillä useimmat lahjat tarvitsevat jonkinlaista latausta tai ylipäätään sähköverkkoa. Siinä sitten kyynelehditään yhdessä pukin kanssa – pimeässä.
Pienimmät lapset ovat kuitenkin tyytyväisiä mm. patterileluihinsa, mutta jompikumpi/ainoa vanhemmista itkeskelee myöskin etsiessään taskulampun valossa sitä hiivatin minikokoista ruuvimeisseliä, jolla paristokotelon kansi saadaan ylipäätään auki. Samaan aikaan joku lapsista itkee, kun kenelläkään ei ole aikaa purkaa pimeässä hänen barbiaan kotelosta, jossa sekä barbi, että hänen tarvikkeensa ovat sidottuina useilla kierretyillä metallilangoilla (pysyäkseen paikoillaan esim. kuljetuksen aikana).
Toista se oli ennen muinoin: vanhin keraaminen hyrrä löytyi Irakista 6000 vuoden takaa. Samoilta ajoilta löydettiin myös keraamisia, vedettäviä eläinleluja liikkuvine pyörineen.
Näitä ei tarvinnut ladata ja näissä näkyy tekijän kädenjälki vuosituhansien takaa.
Ah, tätä auvoisaa joulun aikaa, nro 5.
Kun pukki on kuitenkin onnistuneesti jakanut lahjat ja lähtenyt kiireisesti seuraavalle komennukselleen (jalkaisin, taksilla, hinausautolla, maagisella porojen vetämällä reellä tai ambulanssilla), on kaikilla perheenjäsenillä hetki aikaa hengähtää.
Kun valot syttyvät yllättäen muutaman tunnin katkon jälkeen, kaikkien silmät häikäistyvät mokomasta valosaasteesta taskulamppujen valoon jo tottuneina.
Joulutunnelman tiivistää täydelliseen pakettiin perheen teinin kommentti: ”Vtu, nyt mä lataan nää kaikki ja voinksmä muuten käydä nyt vihdoinkin p*skalla?!”
Ah, tätä auvoisaa joulun aikaa, nro 6.
Akka toivottaa kaikille maagista joulua ja muistuttaa samalla, että hygienia- ja kiiresyistä pukki ei tosiaankaan halua kuljettaa mahdollisten-sähkökatkojen-aiheuttamien-p*skapussien-eteenpäin-vientiä. Tällainen toiminta ei kuulu hänen toimenkuvaansa, joten kannattaa laittaa suoraan sodanaikainen riuku pihalle, jos ei jaksa pidätellä muutamaa tuntia.
Omistettu TJ:lle; olisit nauranut, jos olisit voinut.
