TUPU, HUPU, LUPU JA… TEPE!

Vihdoinkin jotakin uutta tapahtuu armaan arkeologian saralla, toteaa Akka luettuaan viimeaikaisia uutisia arkeologisesta Turkista. Mitäköhän ihmeellistä uutta siellä muka mahtaa olla, voisi joku todeta sarkastisesti… Akka ei totea sarkastisesti tähän yhtään mitään, muuta kuin… TAS TEPELERin 12 arkeologista kohdetta, joista tunnetuimmat ovat tietenkin Göbekli Tepe ja Karahan Tepe! Nämä kiviset kompleksit ovat viime vuosina jääneet aivan liian vähäiselle huomiolle, mutta vihdoinkin tilanne on siis muuttumassa.

Tas Tepeler-kohteet kartalla (WikimediaCommons).

Katsotaanpa siis ihan ensiksi, mistä oikein on kyse: Göbekli tepe on ajoitettu vanhimmillaan 11 500:n vuoden ikäiseksi eli rakennustyö on tällä alueella alkanut n. v. 9500 eaa. Jostakin syystä kaivannot peitettiin tarkoituksellisesti n. 8000-luvulla eaa., ja yhtenä syynä tähän on esitetty mm. maanviljelyn yleistymistä. Nämä valtaisat, kukkulaiset alueet eivät sovi viljelyyn, mutta rakennelmat haluttiin ilmeisesti tärkeinä kohteina kuitenkin säilöä väestön siirtyessä alavimmille viljelysmaille.

https://fi.wikipedia.org/wiki/G%C3%B6bekli_Tepe Göbekli Tepe (suomeksi)

Vain noin viitisen prosenttia alueen laajuudesta on viime vuosikymmeninä kaivettu esiin, mutta näissä kaivauksissa on löydetty ympyrämäisiä rakennelmia, joiden sisällä on valtaisia T-pilareiksi kutsuttuja 5-6 -metrisiä pylväitä. Näitä pylväitä koristavat joko eläinaiheiset, geometriset, symboliset tai ihmisaiheiset kaiverrukset. Näiden symbolien tarkoitusta emme tietenkään voi tietää, mutta näistä on esitetty tietenkin useita teorioita.

(Arkeonews).

Yksi yleinen teoria kertoo niiden esittävän taivaan tähtikuvioita, toinen teoria taasen uskoo niiden olevan metsästyksen onnistumiseen liittyviä symbolisia merkkejä (useimmat kuviot ovat kuitenkin eläimiä). Joissakin pylväissä näyttäisi olevan peräti vyö, lannevaate sekä ihmisen kädet suurinpiirtein navan kohdalla, joten näiden pylväiden on ajateltu esittävän joitakin tiettyjä ihmisiä. Tällöin se T-pilarin huippu olisikin ihmisen pää.

Kaivausalue ennen katosta (WikimediaCommons).

On myös huomattava, että alueen käyttöaikana rakennelmia on korjailtu ja uusittu useita kertoja ja tällainen toiminta on jatkunut noin 1500 vuoden ajan. Näissä korjauksissa muureja on hiljalleen rakennettu sisäänpäin kohti onkalon keskustaa, joten ulommaisimmat muurit ovat niitä vanhimpia. Nämä ajoitukset perustuvat orgaaniseen materiaaliin, jota on saatu muurien sisältämästä laastista.

Göbekli Tepen olemassaolo havaittiin jo 1960-luvulla, mutta vasta v. 1994 arkeologi Klaus Schmidt (1953-2014) aloitti mittavat kaivaukset, joita hän johti kuolemaansa saakka.

Viime vuosikymmeninä alueen ylle rakennettiin valtaisa katto sekä jalankulkijoille tarkoitetut korotetut kulkualueet, joita on kritisoitu siitä, että niiden rungot on peräti rakennettu vielä kaivamattomien raunioiden päälle (!). Lisäksi alueelle istutettiin useita satoja oliivipuita, joiden juuristot voisivat tietenkin vahingoittaa tätä valtaisaa raunioaluetta.

(TurkiyeToday).

Tämä seikka muuttui, kun Akankin jo viimeksi mainitsema tubettaja Jimmy Corsetti nosti asiasta hermeettisen haloon ja lopulta maailmanlaajuinen kritisointi sai päättäjät (syystä tai toisesta, tämä on spekulointia) poistamaan kaikki nämä istutetut puut. Näillä alueilla on nyt sitten alettu suorittaa laajamittaisia arkeologisia kaivauksia ja näistä kaivauksista alkaa paljastua sekä uusia soikionmuotoisia kaivantoja pilareineen että alueella asuneiden ihmisten asumuksia. Nämä asumukset näyttävät sijaitsevan suoraan suurimpien ympyräkaivantojen vieressä, eivät siis tosiaankaan missään poronkuseman päässä. Asutus on tosiaan ollut tiivistä ja laajaa näiden onkaloiden välittömässä läheisyydessä.

Aiemmin on ajateltu, että Göbekli Tepen tarkoitus on ollut pelkästään rituaalinen: ihmiset ovat kokoontuneet näihin ympyrän-/soikionmuotoisiin syvennyksiin ja suorittaneet ties minkälaisia rituaaleja palvoakseen alkukantaisia jumaluuksia. Nyt tämä visio alkaa siis muuttua, kun ihmisten todetaan myös asuneen alueella ja näistä uusista kaivauksista voikin löytyä jälkiä tuon ajan ihmisten jokapäiväisestä elämästä. Eläinten ja ihmisten luita on tähän mennessä aiemminkin löydetty, mutta muutoin asutuksesta kertovat esineet ovat vielä enimmäkseen tuloillaan. Joitakin astioita yms. pikkutavaraa on toki tähänkin mennessä kaivettu esiin.

Göbekli Tepen eläinhahmoja Sanliurfan arkeologisessa museossa.

Myös Karahan Tepessä kaivaukset ovat jatkumassa. Karahan Tepe löydettiin myös 1990-luvulla, mutta varsinaiset kaivaukset alkoivat vasta v. 2019. Alueella lasketaan olevan peräti noin 250 T-pilaria, mutta vasta murto-osa Göbekli Tepen kaltaisista rakennelmista on nähnyt päivänvalon. Erikoista Karahan Tepessä on se, että täältä löytyy suoraan peruskallioon kaiverrettu syvä ”allas”, jonka pohjasta nousee 11 fallosmaista pilaria.

https://en.wikipedia.org/wiki/Karahan_Tepe (englanniksi)

Karahan Tepe (EasternTurkeyTours).

Lisäksi altaan seinämään on kaiverrettu 3D-muodossa miehen pää, jonka vihaisen tarkkaileva ilme on varsin merkillinen. Tähän päähän auringon valonsäteet osuvat juurikin talvipäivänseisauksen aikaan, kuten Megalithomanian Hugh Newman on todennut:

MegalithomaniaUK video 20.23 min.

Karahan Tepen ja Göbekli Tepen sanotaan olevan kytköksissä toisiinsa ollessaan kuitenkin suhteellisen samankaltaisia. Näillä kohteilla on välimatkaa vain 35 kilometriä, joten varmastikin alueiden välillä on kuljeskeltu puolin ja toisin. Karahan Tepelle on kuitenkin ominaista suurten ja lukuisten ihmispatsaiden ominaispiirteet: näissä patsaissa näkyy usein kylkiluut ja selkäranka erityisen korostettuina. Parikin patsasta tosin pitelee käsissään tiettyä ruumiinosaansa, sellaisia voitte itse etsiä kuvahaulla...

Sayburcin patsaan pää (KarahanTepe.net).

Myös toisesta Tas Tepeler-kohteesta (Sayburc) on löytynyt vaikuttava patsas kylkiluineen. Tällä hahmolla on kuitenkin lisäksi kuvattu huulet ommelluiksi yhteen ja silmien paikalle on kaiverrettu kotiloiksi arvellut muodot. Tällaisia aitoja kalloja simpukoineen on löydetty mm. Jerikosta, Palestiinasta 7000-luvulta eaa.

https://karahantepe.net/sayburc-statue

On siis päivänselvää, että näillä patsailla kylkiluineen on ollut yhteys kuolemaan – peräti jopa siinä määrin, että näiden piirteiden on ollut tarkoitus kertoa kyseessä olleen nimenomaan kuollut ruumis. On kuitenkin epäselvää, keitä näillä patsailla on haluttu kuvata ja miksi näin on ylipäätänsä tehty. Tärkeitä miehiä varten tietenkin – ei kukaan näe näin paljon vaivaa jonkun ihan perusäijän takia!

Näistä patsaista lisää seuraavassa videossa:

MegalithomaniaUK video 17.10 min.

Karahan Tepestä on juuri löydetty uusi 70 cm korkea patsas, joka näyttää esittävän ihmistä istumassa leopardin päällä. Aiemmin löydettiin samankaltainen patsas, jossa asetelma on toisinpäin: leopardi ratsastaa ihmisen selässä! Jopas on merkillistä toimintaa; yrittäkää nyt jo päättää, kuka ratsastaa ja kenen selässä!

Uutena löytönä julkaistaneen piakkoin myös se, että alueella avataan kivillä ja laastilla suljettu ontto kammio, jonka sisällöstä emme tosiaan vielä tiedä. Akka aikoo seurata uutisointia tästä aiheesta.

Ancient Architects video 11.34 min.

Tuo suorakaiteen muotoinen alue kaivettiin esiin vasta v. 2025 ja tämä muoto onkin Karahan Tepessä erikoisuus. Se lieneekin rakennetun vasta reilusti myöhemmin kuin soikeanmuotoiset syvennykset, mutta tämänkään käyttötarkoitusta ei tarkasti tiedetä. Tämän alueen koko on kuitenkin 9×7 metriä ja sen peruskalliopohjassa näkyy polttojälkiä. Seinissä näkyy puolestaan laastijälkiä ja seinien korkeus on 3,5 metriä.

Jotenkin Akka mieltäisi tämän jonkinlaiseksi vesialtaaksi, mutta… samanlaista teoriaa on esitetty siitä fallosten täyttämästä onkalosta, sillä siihen johtaa suoraan kiveen kaiverrettu vesikanava. Mene ja tiedä… tämä piakkoin avattava kammio on tosiaan tuollainen pieni kivinen kuutio. Mitään kovinkaan suurta löytöä ei siis ole luvassa, ainakaan minkäänlaista muinaisajan Batmobilea sieltä ei varmastikaan löydy.

Avattava kammio kuvan keskellä alueen ylimmässä nurkassa (Arkeonews).

Noh, näitä uutisia odotellessa täytyy muistaa mainita nykyään yleinen olettamus: jo vuosia on arveltu, että näiden pyöreiden/soikeiden kaivantojen yllä olisi ollut katto ja tämä olettamus pitänee paikkansa. Monien tutkijoiden mielestä näillä pilareilla ja niiden sijainneilla olisi kuitenkin merkitystä juurikin näiden päiväntasausten – ja seisausten kannalta, mutta tämä kattoajatushan ei sitä kokonaan sulje pois. Onhan niissä katoissa saattanut olla vaikka läpällisiä aukkoja pelkästään jo savunpoistoa varten… ringissähän siellä ollaan istuttu ja paistettu makkaraa ja vaahtokarkkeja! Hah!

(Academia).

Noh, nämä kuolemanpatsaat ja useat löydetyt luunkappaleet kyllä viittaavat vahvasti näiden alueiden henkisyyteen ja jonkinlaiseen ”siirtymäriittiin” elämän ja kuoleman välillä. Ei se silti tarkoita, etteikö siellä olisi makkaraa (gasellinjalkaa) paistettu! Mistä me sen voisimme tietää?

Toivottavasti saamme siis vihdoin lisää vastauksia näihin merkillisiin rakennelmiin, sillä ilmeisesti näillä muillakin Tas Tepeler-kohteilla on tarkoitus pistää töpinäksi ja ottaa lapioita kauniisiin käsiin. Akka ilmoittautuu heti lapioijaksi, jos vain kuljetus järjestyy kamelikaravaanilla Suomesta asti. Lentokonehomma ei nimittäin kuulu Akan pirtaan, pitäkää alumiinituubinne ihan suosiolla.

Akka laittaa tähän loppuun linkkejä aiheesta kiinnostuneille. Ja uskokaa pois, näiden uusien kaivausten myötä jokaikinen tubetollo laittaa AI:n laulamaan näistä Tas Tepeler-alueista, joten kannattaa katsoa tarkkaan, mitä Tube-tuubaa katselee. Joka tapauksessa Akka kertoo lisää jossakin vaiheessa tästä aiheesta, varsinkin, jos edes sen Batmobilen osia kuitenkin löytyy! Tai itse Batman!

Akan suosikkiäijä assyriologi Irving Finkel kertoo videossa (11.34 min.) epäilevänsä, että Göbekli Tepestä löytynyt ”sinetti” kuvineen olisikin varhaista kuvakirjoitusta. Hän uskoo, että näitä rakennustöitä ei olisi pystytty suorittamaan ilman jonkinlaista kirjoitustaitoa.

https://gobekli-tepe.com/history Lisäinfoa Göbekli Tepestä ja Klaus Schmidtista.

https://goturkiye.com/tastepeler Lisäinfoa näistä kaikista 12:sta Tas Tepeler-kohteesta, hienoja kuvia ja tiivistä tietoa.

https://myturkeyadventure.com/gobekli-tepe#quick-facts Aikajana ja kuvauksia pilareista, löydöistä ja alueista.

https://karahantepe.net/what-is-karahan-tepe Kattavaa tietoa Karahan Tepesta.

AKU ANKKA EDUSKUNTAAN! MIKSIPÄ EI?

Nyt on sitten eduskuntavaalit taputeltu. Arkadianmäelle äänestettiin taas useita kertoja mm. Aku Ankkaa ja ”kirkkovenettä”, joita ei (harmi kyllä) hyväksytä ehdokkaiksi yleisön jatkuvista pyynnöistä huolimatta. Koko puoluejärjestelmä pitäisi laittaa ihan uusiksi.

Nykyinen puoluemäärä (19) aiheuttaa hämminkiä äänestäjille, paras vaihtoehto olisi perustaa vain 5 puoluetta:

  1. Ankkalinnan Ahkerat (kaikki Ankkalinnat eläinrodut, myös toistaiseksi tunnistamattomat lajit)
  2. Keskimaalaiset (hobitit, haltiat, kääpiöt, entit jne.)
  3. Scifi-heebot (Star Wars, Star Trek ja muut vastaavat avaruusaiheiset sarjat ja elokuvat)
  4. SuperSankarit (Marvelin/DcComicsin yms. luomat, erikoisia voimia omaavat hahmot)
  5. Tylypahkan Totuus (puolueen sisällä käytetään leikkisästi nimeä ” Me Potteristit”)

Näistä puolueista olisi helppo valita itselleen se mieluisin aihepiiri. Tarvitsisi ainoastaan miettiä, ketä tästä valitusta puolueesta haluaisi äänestää!

Esimerkkejä vaaliteemoista puolueittain:

Ankkalinnan Ahkerat: ”Meillä on yksi yhteinen tavoite – Akulle vihdoinkin pysyvä työpaikka!”
Keskimaalaiset: ”Make Kontu great again!”
Scifi-heebot: ”Kaikille kansalaisille ilmainen ruokareplikaattori ja kiituri!”
SuperSankarit: ”Pakotetaan Batman vihdoinkin pukeutumaan valkoiseen!”
Tylypahkan Totuus: ”Huispaus olympialajiksi myös jästien maailmassa!”

Luonnollisesti kaikissa näissä puolueissa näkyvimmät hahmot olisivat ehdokkaina. Aku Ankka, Mikki Hiiri ja Hessu Hopo olisivat Ankkalinnan ennakkosuosikit. Hessulle tosin aiheutti päänvaivaa se, että kuuluisiko hänen olla SuperSankarit-puolueessa käyttämänsä punaisen kalsariasun takia. Yhteisesti on kuitenkin puolueen sisällä sovittu, että Hessu pysyy Ankkalinnan puolueessa eikä syö maapähkinöitä vaalitaiston aikana. Pelle Pelotonta ei aseteta ehdolle huonon imagovaikutuksen takia; pellejä ei arvosteta eduskunnassa. Iines Ankka ja Minni Hiiri kieltäytyivät ehdokkuudesta: heillä on tarpeeksi kiireitä pitää Aku ja Mikki poissa hankaluuksista.

Keskimaalaisten ehdokkuuksista on käyty kovaa kilpaa. Haltioiden mielestä heillä pitäisi olla eniten näkyvyyttä pitkälle ulottuvan historiansa johdosta. Loppupeleissä päätettiin, että hobitit ovat hyviä ehdokkaita; he voittavat sympatiaa puolelleen kokonsa ja luonnollisen elämäntapansa puolesta. Frodo ja Sam ovat ennakkosuosikkeja, mutta myös Gandalf puolueen johtajana on vahvasti yleisön suosiossa. Gandalfin kuuluisa lause ”You shall not pass” on muuttunut muotoon ”We WILL pass”. Legolas ja Tauriel ovat kieltäytyneet ehdokkuudesta: heillä kuluu liikaa aikaa pitkien hiustensa hoitoon.

Scifi-heeboillakin on ollut tiukkaa taistoa. Kapteeni Kirk, kapteeni Picard ja Mr. Spock kävivät melkein käsirysyyn Darth Vaderin ja Luke Skywalkerin kanssa prinsessa Leian ja C-3PO:n katsellessa vierestä. Leia ja C-3PO ovat suostuneet ehdokkaiksi, Yodaakin pyydettiin. Hän ei halunnut osallistua, sillä ”liian paljon muuta tehtävää maailmassa on”. Herrojen yhteenotto päättyi kuitenkin rauhallisesti, kun Darth Wader suostui lopulta sanomaan ”I am NOT your father, Mr. Spock”.

SuperSankarien osalta ilmassa on ollut vain lievää jännitystä. Heillä on ollut niin paljon tekemistä maailman pelastamisessa ihan konkreettisesti, että ehdokkuuksista ei ole käyty suurtakaan kilpaa. Tällä puolueella on eniten naisia mukana, sen jälkeen kun WonderWoman päätti asettua ehdolle. Batman on puoluekokouksissa loistanut poissaolollaan ihan puolueelle valitun teeman johdosta. Spiderman on ollut innokas ehdokas, hän mm. pyysi saada puolueelta uutta ”suuaukollista kasvonaamaria” vaalikampanjointiinsa vedoten. Ironman taasen on luvannut hoitaa maan asiat kuntoon ”rautaisin ottein”.

Tylypahkan Totuuden ehdokkuuksissa on korostunut velhomaailman ja jästien välit, josta vaaliteemakin kertoo. Puolue melkein jakautui kahtia tämän asian takia. Ainoaksi ehdokkaaksi ilmoittautui Hagrid, hänen tavoitteenaan oli saada näkyvyyttä lohikäärmeille ja hämähäkeille. Lopulta asioista päästiin yhteisymmärrykseen ja Hermione valittiin ainoaksi ehdokkaaksi. Kukaan muu ei osannut sanoa mitään yhtä täydellistä kannanottoa puoluekokouksissa, joten Hermione oli luonnollinen valinta. Lisko Scamander osallistui kyllä puoluekokouksiin ahkerasti, mutta hävisi aina yhtäkkiä pyydystämään taas jotakin kadonnutta eläintä. Harry Potter ja Ron kieltäytyivät ehdokkuudesta, sillä he halusivat kannattaa Hermionea ihan ystävyyden nimessä.

Vaalimenestyksen perusteella pääministeriehdokkaina saattaisivat olla Mikki Hiiri, Gandalf, kapteeni Kirk, Ironman ja Hermione.

Mikki Hiiri varmaankin johtaisi joukkoa etsivän tavoin, mutta ryntäilisi Mustakaavun ja Mustan Pekan perässä tämän tästä.

Gandalf nojailisi keppiinsä, sukisi partaansa ja lausahtelisi kummallisia arvoituksia, kuten ”olen viiden päivän päästä joen rannalla, kun aurinko nousee tai ei nouse”.

Kapteeni Kirk teleporttaisi itsensä jonnekin muualle aina sopivan tilaisuuden tullen. ”Beam me up, Scotty!”

Ironman lähtisi lentoon aina hätätilanteessa, hänen varamiehenään olisi ”suuaukollinen”Spiderman.

Hermione varmaankin hoitaisi homman ihan kympillä kotiin. Hänen taialla laajennetussa laukussaan olisivat täydelliset ratkaisut budjettiin, työllisyyteen, soteen, kikyyn ja mitä muita termejä vaan voikaan keksiä…

Hermione pääministeriksi! Ja lopulta presidentiksi! Ja Akulle se pysyvä työpaikka!