”Jos et tunne historiaa, tulet toistamaan sen virheitä." Akka kirjoittaa näistä asioista tunteella ja huumorilla faktoihin perustuen. Akka ei käytä somea, koska Akkaa ei kiinnosta kakkujen kuorrutus eikä sekään, miksi kaikkien pitää olla tietoisia toistensa toiminnasta. Oppikaa nyt jotakin historiasta, edes huumorin kautta!
“Joka kuritta kuolee, se kunniatta kasvaa” on Raamatusta peräisin oleva sananlasku. Sama asia on ilmaistu myös muodossa “joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan; mutta joka häntä rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa”. Aikalailla nykypäivään sopimatonta kasvatusoppia, sillä ruumiillinen kuritus on nykyään rikos.
Joka toisella on nykyään mielipide erilaista kasvatusmetodeista. Pahinta ääripäätä edustavat nämä imetyshihhulit, jotka ovat oman mielipiteensä kanssa aina oikeassa. Siitäkin pitää vääntää kättä, että miten imetetään. Yksi maailman luonnollisimmista asioista on väännetty eriskummalliseksi mielipidekamppailuksi.
Pitäisi varmaan perustaa keskusteluryhmä, jossa pohditaan kiivaasti saako imettäviä eläinemoja katsella vai pitäisikö sekin kieltää ihan pervona toimintana…
Juu, ei se ole ollenkaan sama asia, kun kissaäiti adoptoi orpoja oravanpentuja ja imettää niitä. Sitten katsellaan siitä videota: “Eiii, tää on ihan ylisöpöö, mä en kestä!”
On ymmärrettävää, että Raamattu oli tärkeä osa kasvatusta ennen muinoin. Asiat olivat vielä 100-150 vuotta sitten ihan toisin (sekä Suomessa että koko maailmassa). Lapsikuolleisuus oli suurta; imeväiset kuolivat ihan perustauteihin, joita nykyään hoidetaan mennen ja tullen antibiooteilla.
Menneen ajan lääkearsenaali-mainos.
Yleisesti leviäviä tauteja olivat hinkuyskä, tuhkarokko, kurkkumätä, keuhkokuume, tuberkuloosi, kolera ja isorokko. Perhe saattoi esim. 1800-luvulla saada 8 lasta, joista puolet selvisi hengissä hyvällä tuurilla aikuisikään asti.
Hygieniasta ei tiedetty mitään, ja se olikin sen ajan suurimpia ongelmia. Varakkailla perheillä saattoi olla imettäjiä, mutta esim. Englannissa kehitettiin jo pulloruokintaa. Alkeellisia tutteja ja pulloja ei juurikaan pesty, joten mikäpä sen otollisempi paikka bakteerien pesiytymiseen kuin likainen maitopullo…
Ennen vanhaan oli myös tavallista antaa lapsen itkeä niin kauan kuin jaksaa. Tämä liittyi lasten karaistumiseen. Vaippoina käytetyt rätit jätettiin pesemättä, ne vain kuivatettiin ja käytettiin uudelleen.
Tällainen “happy family”-kuva oli kaukana todellisuudesta.
Mm. USA:ssa tuli myyntiin voide, jota mainostettiin sopivaksi myös pikkuvauvoille. Tuote sisälsi arsenikkia. Myös oopiumia eli heroiininsukuista huumaavaa lääkettä on annettu ihan pienille lapsille. Äideille suositeltiin vielä 1900-luvun puolella konjakkia lääkkeeksi ihan loppuraskaudessakin. Ja niin edelleen…
Englannissa lapset olivat yleistä työvoimaa teollistumisen alkukausina 1800-luvulla. Lapset olivat pieniä ja sopivat hiilikaivoskuiluihin avustamaan kaivosmiehiä. Useita räjähdyksiäkin tapahtui; monet hiilikaivostyöläiset ja lapset menettivät henkensä (he olisivat kuitenkin lopulta kuolleet hiilipölykeuhkoon, aargh!).
Hiilikaivoksessa Puolassa.
Tällaista menneiden aikojen lasten normielämää tutkiessa ei kiinnosta pätkääkään, ketä imetetään ja kuinka pitkään.
Pitäisi vaan olla iloinen, että neuvolatoimintaa on olemassa eikä pidä miettiä, että lähteekö se 6-vuotias poika nyt sitten isän mukana kaivokselle töihin tienaamaan rahaa. Ei lähde.
Se 6-vuotias on eskarissa ja todennäköisesti hän tuo jonkun järkyttävän dinosaurus-munakenno-härpäkkeen äitienpäiväaskarteluna kotiin. Jos perheessä on vanhempia lapsia; voi olla tyytyväinen, että he ovat selviytyneet hengissä toisin kuin lapset 100 vuotta sitten.
Maailma (ja internet) on täynnä omituisia, voimassaolevia lakeja. Joidenkin lakien alkuperä on vuosisatojen takana, toiset lienee säädetty ihan tietyn tapahtuman johdosta.
Esimerkkejä Ameriikasta:
Kaliforniassa ei saa syödä sammakkoa, joka on kuollut hyppykisan aikana.
Älä syö minua, vaikka olenkin vaan pyöräkilpailussa!
Floridassa ravintolanpitäjät eivät saa järjestää kääpiönheittokisoja (tai osallistua niihin).
Kentuckyssä virkamiehet ja asianajajat joutuvat vannomaan valalla, etteivät he ole osallistuneet kaksintaisteluun kuolettavilla aseilla.
Nebraskassa ei voi mennä naimisiin, jos kärsii samaan aikaan sukupuolitaudista.
En todellakaan lähde sun kanssa metsästämään!
Tennesseessä ei saa tappaa tai vahingoittaa albiinohirveä (mikäli sellaisen sattuu kohtaamaan…).
Länsi-Virginiassa ei saa käyttää frettiä metsästyksen apuna.
Esimerkkejä muualta maailmasta:
Englannissa on kiellettyä käsitellä lohta epäilyttävissä olosuhteissa. Lailla viitataan esim. laittomaan maahantuontiin, mutta lain sanamuoto on …epäilyttävä.
En mä käsittele lohia mitenkään epäilyttävissä olosuhteissa!
Englannin aluevesillä pyydystetyt valaat, sammet ja delfiinit kuuluvat vallassaolevalle kuninkaalle/kuningattarelle. Tämä laki on peräisin 700 vuoden takaa.
Meksikossa pyöräilijä ei saa nostaa jalkojaan polkimilta. Laki on astunut voimaan v. 1892 pyöräilijöiden suojelemiseksi.
Sveitsissä ei saa patikoida alasti. Laki tuli voimaan v. 2009, kun eräs saksalainen mies toimi juuri näin Alpeilla… kävellessään piknikillä olleen perheen ohi…
Voi ei, mä unohdin ihan kokonaan pukea vaatteet päälle näissä maisemissa!
Ranskassa on kiellettyä avioitua kuolleen kanssa.
Samoalla on kiellettyä unohtaa vaimon syntymäpäivä.
Australiassa miehet saavat pukeutua naisten mekkoon, kunhan mekko ei ole olkaimeton.
Olisi mukavaa, jos Suomessa saisi säätää omaan kotiinsa vaikkapa… 5 omaa lakia. Pyyntö ei ole kohtuuton; tässä olisikin jollekulle kansanedustajaksi pyrkivälle hyvä vinkki vaalitaistoon! “Laitetaan työttömyys ja vanhustenhoito kuntoon! Ai niin, sit saatte lisäksi säätää ihan omat lait kotiinne! Peräti 5 omaa lakipykälää!”
1. Jos astut pyytämättä tontilleni, olet minun omaisuuttani. Voin laittaa sinut vaikka pihatöihin, jos niin haluan.
2. Sisään astuessa on emännälle aina puhuttava kunnioittavaan äänensävyyn. Tähän tyyliin: “Sinä se vaan nuorrut päivä päivältä!” tai “Ai että, oot kivasti tuonut luontoa sisälle näiden matolla olevien neulasten muodossa!”
3. Meikäläisen torpassa akka on aina oikeassa. Vaikka akka ei sanoisi mitään, akka on silti oikeassa. Akan hiljaisuus merkitsee, että kyseessä oleva keskustelunaihe ei ole puhumisen arvoinen.
4. Lehtiä tai sähköyhtiön vaihtoa ei saa kaupitella puhelimitse päivisin klo 6 – 22 välisenä aikana. Yöllä saa soittaa, tällöin puhelin on äänetön.
5. Saapuessasi kutsuttuna illalliselle tuot ruokatarvikkeet mukanasi. Ja valmistat sen ruoan ja toimit tarjoilijana. Ja siivoat tämän jälkeen jälkesi. Tarjoillessasi et käytä Iittalan Essence-laseja, rikot ne kuitenkin tiskatessasi.
Akan keittiö on pidettävä siistinä, kun valmistat illallista!
Ääh… niitä saikin säätää vain viisi!!
Ihan typerä homma, mä tarvin ainakin 10 omaa lakia! Nyt meni ihan maku koko eduskuntavaaleista; pitäkää tunkkinne. Äänestän sitä, joka lupaa ne 10 omaa lakipykälää! (Tämä ei koske kuitenkaan Paavo Väyrystä…)
Törmäsin sattumalta Pinokkio-tarinan historiikkiin. Samaan aikaan aihetta (“todellisia” satuja) on käsitelty suositussa viihdeohjelmassa; joten pakkohan oli alkaa selvittää oikeiden satujen alkuperää ihan periaatteen takia. Tässä siis muutama esimerkki nykyajan tunnetuista saduista:
PINOKKIO:
Carlo Collodin Pinokkio-satu ilmestyi Italiassa jatkokertomuksena lastenlehdessä v. 1881. Alunperin puuseppä Geppetto ei alkanutkaan veistää itselleen toivomaansa poikalasta; hänen oli määrä tehdä naapurilleen pöydänjalka. “Ei tästä mitään jalkaa tullutkaan, tästä tulikin puhuva poika!”
Samu Sirkka varoitti Pinokkiota olemasta paha poika, jolloin Pinokkio heitti vasaran Samu Sirkan päälle tappaen tämän. Ihan normaali reaktio moiseen varoitteluun! ( … Jos olet puinen, puhuva poika).
Pinokkio lähti Lelumaahan, jossa ei koskaan tarvitsisi tehdä töitä; mutta siellä Pinokkio ja hänen ystävänsä muutettiin aaseiksi huolettoman elämäntavan (mm. jatkuvan pelaamisen) takia. Pinokkio-aasi myytiin lopulta miehelle, joka yritti hukuttaa tämän. Kalat söivät Pinokkio-aasista lihat, jolloin alkuperäinen puinen poika pääsi pakenemaan ilkeän miehen kynsistä.
Pinokkiolle tapahtuu jotakin “kummaa” tässä kuvitetussa sadussa vuodelta 1936. Köysi ja veitsi…hmm… kauniita unia tämän iltasadun myötä!
Disneyn Pinokkio ja Samu Sirkka ovat todellakin kaukana näistä hahmoista. Kun Samu Sirkka esiintyy taas seuraavana jouluna tv:ssä Disneyn yltiö-ällö-siirappisen-makeassa joulukimarassa, aion tähdätä tv-ruutua vasaralla.
POCAHONTAS:
Pocahontasin tarinaa on kaunisteltu. Kuinka yllättävää.
Pocahontasin alkuperäiset nimet olivat Amonute ja Matoaka. Pocahontas oli lempinimi, joka tarkoitti “leikkisää”. Tapana oli, että tämän heimon jäsenillä on useampia nimiä eri tarkoituksiin.
Pocahontasin tarina alkaa 1600-luvun alusta, kapteeni John Smithin hän tapasi ollessaan n. 10-vuotias. Oletettavasti heidän välillään ei ollut koskaan rakkaustarinaa, juuri Pocahontasin iästäkin johtuen. Joidenkin lähteiden mukaan Pocahontas nai miehen toisesta heimosta ollessaan 14-vuotias ja he saivat 2 lasta.
Pocahontas.
Ainoa varma tieto on, että kapteeni Samuel Argall kidnappasi Pocahontasin v. 1613 lunnaiden toivossa ja hänen aviomiehensä tapettiin. Vankeudessa Pocahontas oppi englannin kielen ja kääntyi kristinuskoon. Tämän jälkeen hän muutti nimensä Rebeccaksi ja meni naimisiin tupakkaviljelijä John Rolfen kanssa. Heille syntyi poikalapsi.
Muutamia vuosia myöhemmin he lähtivät Englantiin, jossa Pocahontasia esiteltiin esimerkkinä “kuinka villi-ihmisistä voi tulla sivistyneitä”. Tässä vaiheessa olisi kannattanut kaivaa sotakirveet esille tai ainakin pakata kimpsut ja kampsut välittömästi.
Palatessaan myöhemmin Amerikkaan Rebecca kuoli laivalla vain 21-vuotiaana. Hänet haudattiin Englantiin.
On ymmärrettävää, ettei tällaisesta tarinasta saa romanttista satua aikaiseksi. Kyllä se “Pocis” on niin nätti laulaessaan siellä kanootissa; pitkät hiukset hulmuten.
Olisi aika irvokasta katsella, kun tämä kaunotar kuolee laivalla joko ripuliin tai keuhkokuumeeseen. Jotkut tahot tosin epäilevät, että hänet myrkytettiin.
KAUNOTAR JA HIRVIÖ:
Kaunottaren ja hirviön tarinan kirjoitti Gabrielle-Suzanne Barbot de Villeneuve v. 1740. Tarina perustuu 1500-luvulla eläneeseen Petrus Gonsalvuksen elämään. Hän kärsi hypertrikoosista eli liiallisesta kehon karvankasvusta. Tästä syndroomasta lienee saanut alkunsa ihmissusi-legenda ylipäätään vuosisatojen saatossa.
Ennen vanhaan sirkuksissa esiteltiin kummajaisina mm. “parrakkaita naisia”, jotka sairastivat perinnöllistä hypertrikoosia. Karvaisuus ei siis liity pelkästään sukupuoleen, tässä sairaudessa naisillakin voi olla kokonaan karvaiset kasvot.
Maalaus Petrus Gonsalvuksesta.
Tarinan Petrus-parka lähetettiin Ranskaan KRUUNAJAISLAHJANA kuningas Henrik II:lle. Häntä kohdeltiin siellä puoli-ihmisenä ja hänet vangittiinkin, mutta lopulta kuningas antoi hänen elää kuten tavallisen ihmisen kuuluukin elää. Hän sai jopa opetusta, kuten muutkin linnassa asuvat lapset.
Kuninkaan kuoltua hänen vaimonsa Katariina de’ Medici päätti vakaasti, että Petrusin piti mennä naimisiin. Puolisoksi hän valitsi erittäin kauniin naisen, jotta “kokeilu” olisi mahdollisimman mielenkiintoinen: syntyykö liitosta puoliksi eläimiä/puoliksi ihmisiä.
Petrus ja hänen vaimonsa Catherine saivat kaksi lasta, joilla kummallakaan ei ollut hypertrikoosia. Kuningatar oli pettynyt kokeilunsa epäonnistumiseen, kuten myöskin siihen, että Petrus ja Catherine todellakin rakastuivat toisiinsa.
Kaunotar ja Hirviö (Eleanor Vere Boyle).
Seuraavat 4 lasta saivat kuitenkin perintönä hypertrikoosin – jonka johdosta heidät lähetettiin LAHJOINA Euroopan aristokraateille. Kuollessaan Petrus ja Catherine eivät saaneet edes kunnollisia hautajaisia, heidän hautapaikkaansa ei tiedetä.
Tästä tarinasta saisi nykypäivänä aika monta syytettä aikaiseksi. Ulkomuotoon perustuva syrjintä? Ihmiskauppa? Paritus? Kidnappaus? Listaa voi jatkaa mielinmäärin eteenpäin.
Sadun olisi pitänyt perustua tähän tarinaan pikkuisen enemmän. Lopulta hirviö ei olisikaan muuttunut prinssiksi, hän olisi käynyt rakkaan vaimonsa kanssa vuosia jatkuneen oikeudenkäyntiprosessin näitä tarinan todellisia hirviöitä vastaan. Elokuvan loppukohtauksessa he suutelisivat onnellisina voitettuaan satoja miljoonia dollareita ja rahaa sataisi taivaalta. Heidän lapsensa olisivat luonnollisesti edelleen perheensä parissa juhlimassa tätä voittoa. Katariina de’ Medici olisi varsinainen “ilkeä äitipuoli”, joka raahattaisiin dramaattisesti vankilaan. Häh hää, siitäs sait, pahis!
Tällainen leffa olisi todellinen kassamagneetti, vink vink, sinne Hollywoodiin! (Emma Watsonin tähdittämä leffa v.2017 keräsi fyffeä ainoastaan 1,26 miljardia dollaria eli ei juuri mitään… vaikka olikin sen vuoden eniten tuottanut elokuva!)
PETER PAN
Finding Neverland-elokuva on kuvitteellinen tarina Peter Panin luojan J.M. Barrien ja Sylvia Llewelyn-Daviesin suhteesta. Tosielämässä Barrie tapasi Sylvian ensimmäistä kertaa kahden poikansa kanssa puistossa (kuten elokuvassakin), mutta Sylvian aviomies oli elossa: Sylvia ei ollut leski. He saivat avioliitossaan yhteensä 5 poikaa ennen aviomiehen kuolemaa.
Kuvitus v. 1915.
Barrie avioitui itse kahdesti, mutta isää hänestä ei koskaan tullut. Hänestä tuli Llewellyn-Daviesin perheen rakastettu ystävä, ja hän itse kertoi kehittäneensä Peter Panin sekä kadotetut pojat “yhdistelmänä näistä kaikista pojista”. On myös arvioitu, että Barrien nuorena kuollut veli olisi ollut innoittajana tarinaan pojasta, joka “ei koskaan kasvanut aikuiseksi”.
Arthur Llewellyn-Davies kuoli luusyöpään v. 1907, hänen vaimonsa Sylvia kuoli 3 vuotta myöhemmin (myöskin syöpään). Tällöin J.M.Barriesta tuli lasten virallinen huoltaja varallisuutensa takia. Huoltajuudessa oli pari muutakin henkilöä perheen suvusta mukana, eli pelkästä rahasta ei ollut kyse.
Poikien elämänkohtalot ovat mieltäriipaisevia:
Vanhin poika George menehtyi 1. maailmansodassa 21-vuotiaana. Hän oli ilmoittautunut vapaaehtoisena armeijaan.
Michael hukkui the Thames-jokeen ollessaan opiskelijana Oxfordissa. Michaelin oletettiin eniten innoittaneen Barrieta Peter Pan-tarinan luomisessa.
John ei koskaan pitänyt kirjailijasta, hänen mielestään Barrie yritti ottaa hänen kuolleen isänsä paikan. John kuoli 65-vuotiaana keuhkosairauteen.
Peterin nimeä käytettiin tähän tarinaan, josta hän ei pitänyt ollenkaan. Peter oli myös ainoa pojista, joka jätettiin pois J.M. Barrien testamentista. 63-vuotias alkoholisoitunut Peter heittäytyi metrojunan alle saatuaan tietää vaimonsa ja 3 lapsensa Huntingtonin taudista. (Kyseessä on perinnöllinen, hermostoa rappeuttava sairaus).
Nuorin poika Nicholas (Nico) eli 76-vuotiaaksi. Hän toimi konsulttina dokumentissa “The Lost Boys”, BBC, 1978.
J.M.Barrie.
J.M. Barrie kuoli keuhkokuumeeseen Lontoossa v. 1937.
Peter Pan elää kuitenkin meissä. Varsinkin joissakin miestyyppisissä olioissa, jotka eivät koskaan kasva aikuisiksi. Joissakin meissä elää Wendy/Leena, mutta hänenkään ei ole aina pakko huolehtia kaikista. Wendy/Leena voi vetää ihan omanlaisensa sukkahousut jalkaansa ja mennä eteenpäin: “Morjens jätkät, mä lähden! Nähdään!”
Johan tässä kevääntuloa on odoteltu. Ei auta, vaikka kaivaisi varvassandaalit valmiiksi esille, lunta tulee edelleen joka toinen päivä. Siinä välissä sitten sataa vettä. On se kummallista, että ihminen odottaa tiettyä vuodenaikaa kuin kuuta nousevaa. Itse asiassa ei olekaan kummallista; puolet vuodesta kuluu siihen, että tallustellaan rännässä tai sitten liukastellaan pakkaskeleillä.
Auringon paistaessa on jo odotukset korkealla: no NYT se kevät tulee! Jopa linnutkin alkavat äännellä aamuvarhain, kun sää on suosiollinen. Seuraavana aamuna eivät sitten enää ääntelekään, koska taas sataa jotakin valkoista töhnää taivaalta. Varvassandaalitkin täytyy taas tunkea takaisin kenkälaatikon perälle!
Tästä herääkin kysymys: minkä takia linnut laulavat juuri keväisin niin valtavalla volyymilla?? Vastaus on yksinkertainen: niiden pitää saada pesää… rakennettua. Eli laulullahan sitä perhettä perustetaan: mitä komeampi ääni, sitä paremmat mahkut. Tämä ei ihmislajin osalta pidä ollenkaan paikkaansa, kukaan ei tykkää hyvistä laulajista!
Kevättä rinnassa itse kullakin! (v. 1905).
Tokihan linnut laulavat myös vaaran uhatessa varoittaakseen muita lajitovereita. “Tsirp tsirp” voi tarkoittaa, että naapurin vanha kissa yrittää juuri tulla syömään lintubuffetista. Siinä tietenkin onnistumatta. Vanhan kissaköntyksen löntystelyn jälkeen kuuluva “kvirk kvirk” voi tarkoittaa, että siinä se vanha hölmö taas meni; vaara on ohi. Jos sitä vaaraa edes olikaan…
Muut eläinlajit eivät noteeraa tällaisia varoituslauluja ollenkaan, poikkeuksen tästä tekee Madagaskarilla elelevä gekkolaji. Sen on huomattu piiloutuvan aina, kun linnut tekevät varoitushuutoja. Meikäläisellä tapahtuu sama efekti aina, kun joku mainitsee sanan “karaoke”.
Linnut ääntelevät myös merkitäkseen reviiriään. Tämä on sinänsä merkillistä: kaiffarit osaavat lentää ja silti pitää olla jokin tietty reviiri? Lentäisivät vaan jonnekin muualle! Kai tämäkin liittyy siihen pesän… rakentamiseen. Jos kuulee äänen “tviik tviik KRIIK”, on pesimäalue todennäköisesti jonkun hohdokkaan lintu-uroksen toimesta varattu. Tällöin voisi aitaan ripustaa kyltin: “DO NOT DISTURB! MAKING A FAMILY HERE!”
Menkää POIS! Nothing to see here!
Tällainen kyltti voisi tosin aiheuttaa hämmästystä naapureiden osalta. Tai postinjakajien, ystävien, pizzalähettien, paketintoimittajien yms. parissa. Parempi kyltti olisikin “MAKING A BIRD FAMILY HERE!” Tämä ei varmaankaan herättäisi ollenkaan huomiota tai minkäänlaista hämminkiä (kunnes virkavalta olisi oven takana kyselemässä tarkemmin asiasta).
New Yorkin edustalla seisova Lady Liberty on kaikille tuttu ikoninen maamerkki. Tämä kuparilla verhottu teräspatsas on Ranskan lahja Amerikalle. Alunperin lahjaa ehdotti ranskalainen Édouard de Laboulaye v. 1865. Monien mutkien jälkeen patsas vihdoin paljastettiin kansalle v. 1886. Amerikkalaiset itse kustansivat lahjoitusvaroilla patsaan jalustan, joka lopulta maksoi yhtä paljon kuin teräsrouva itse (n. 100 000 dollaria silloista rahaa).
Lady Liberty.
Yli satavuotisen historiansa aikana patsaan väri on muuttunut vihreäksi kuparin hapettumisen johdosta, alkuperäinen väri oli (tietenkin) kuparinruskea. Patsas koki myös suuria vahinkoja v. 1916, kun saksalaiset räjäyttivät pommin läheisellä saarella. Tästä johtuen lyhtyyn ei ole enää yleisölle pääsyä korjauksista ja lyhdyn vaihdosta huolimatta.
Amerikkaan saapuvat siirtolaiset näkivät aina patsaan matkatessaan viereiselle Ellis Islandille vastaanottokeskukseen.
Patsaan suunnittelutyöstä oli vastuussa Frédéric Auguste Bartholdi, mukaansa hän sai myöhemmin insinööri Gustave Eiffelin. Ei liene tarvetta mainita, mistä Eiffelin nimi on kuuluisa. Eiffel suunnitteli Vapaudenpatsaan sisäiset teräsrakenteet.
Kruunuun sentään vielä pääsee, kunhan varaa lipun puoli vuotta etukäteen. Kruunuun päästetään vain n. 240 ihmistä päivässä. Vuosittaisen 4 miljoonan turistimäärässä tämä on aika vähän…
Herra Eiffel ei lopulta ollut patsaan paljastustilaisuudessa, sillä hän oli samaan aikaan kiireinen toisen proggiksensa parissa. Eiffel-torni valmistui Pariisin maailmannäyttelyyn v. 1889. Pariisilaiset itse inhosivat ensin koko tornia, ja se olikin tarkoitettu myöhemmin purettavaksi.
Torni suunniteltiin maailman korkeimmaksi rakennukseksi (antennin kanssa 324 m), eli pytinki on noin 3 Vapaudenpatsaan kokoinen (jalustan kanssa 93 m). Tätä saavutusta torni pitikin hallussaan 40 vuotta, kunnes Chrysler Building ohitti sen korkeuden.
Rakennustöissä kuoli ainoastaan 1 työmies, mikä on uskomaton saavutus 1800-luvun työolosuhteissa. Herra Eiffel piti huolta työturvallisuudesta! Tornia ei sitten kuitenkaan purettu, sillä sitä käytettiin tehokkaana antennimastona. Nykypäivänä tornissa käy 6,7 milj. turistia vuodessa.
Herra Eiffel vasemmalla.
Gustave Eiffelin lisäksi Vapaudenpatsaalla ja Eiffel-tornilla on muutakin yhteistä: ne molemmat on myyty. Siis todellakin MYYTY.
Huijari nimeltään Arthur Ferguson myi Vapaudenpatsaan eräälle australialaiselle 100 000 dollarilla. Myynnin syynä oli mukamas “sataman laajennus, jonka johdosta patsas halutaan purkaa”. Hän oli aiemmin höynäyttänyt useita muitakin hyväuskoisia ja myynyt mm. Lontoon Big Benin ja Buckinghamin palatsin. Lisäksi hän oli “vuokrannut” Valkoisen talon 100 000 dollarin vuosihinnalla. Heppu jäi sitten kuitenkin lopulta kiinni ja istui vankilassa 5 vuotta rikoksistaan. Vankilakakun jälkeen hän eli loppuikänsä ylellistä elämää edelleen ihmisiä huijaten; kuolemaansa saakka v. 1938. (Tässä kohdassa pitää kysyä WHAT?! Vain 5 vuoden tuomio, jatkoi huijauksiaan eikä jäänyt enää ikinä kiinni??)
Tarinan opetus? Älä usko mitään, mikä vaikuttaa liian hyvältä! Äläkä usko ihan ketä tahansa!
Vanhaa selliosastoa (v. 1898).
Eiffel-tornin myynnistä oli vastuussa kuuluisa huijari “kreivi” Victor Lustig. Tämä herra eli koko elämänsä pelkillä huijauksilla ja höynäytti myös mm. Al Caponea. Victor Lustig käytti hyväkseen Eiffel-tornin purkuaikeita ja halusi myydä sen “romurautana” hyvällä hinnalla. Victoria ei saatu kiinni, sillä hänen uhreikseen joutuneet ihmiset häpeilivät liikaa todistaakseen häntä vastaan. Valekreivin hyvä onni loppui kuitenkin ennen pitkää ja hän istui tuomiotaan mm. Alcatrazissa yhdessä veropetoksesta tuomitun Al Caponen kanssa. Kuinka ironista. Victor Lustig kuoli vankilassa keuhkokuumeeseen v. 1947.
Voi Victor, mitäs menit tekemään! (Victor Lustig keskellä).
Tarinan opetus? Samat kuin edellä.
Tällaiset tarinat tuovat mieleen esim. nykyajan nigerialaiskirjeet, joihin turhan moni lankeaa. Näillä mainituilla herroilla oli tosin kanttia esiintyä ihan naamatusten uhriensa kanssa ja esittää tilanteista riippuen erilaisia rooleja. Merkillistä ajatella, millainen luonne tällaisilta huijareilta vaaditaan: tyypit ovat ihan kuin suoraan elokuvista. Agentti- tai vakoojameininkiä!
Tai sitten vaan tarvitaan jollain lailla häiriintynyt persoonallisuus; mene ja tiedä… aika veijareita kuitenkin!
Viime vuosina on kovasti ollut trendinä “kasvattaa omaa onnellisuuttaan” olemalla kiitollinen siitä, mitä sinulla on. Että joka päivä lausuttuna nämä mantrat auttavat ihmistä olemaan positiivisempi kaikkea kohtaan.
Ajatus on todella hyvä; ilman muuta pitää osata arvostaa ihan perusasioita. Monesti ne perusasiat vaan jäävät unohduksiin arjen pyörityksessä. Pesukoneelle voisi sanoa joka päivä: “Kiitos, että toimit!”
Kyllä tällä masiinalla pyykkäys sujuu!
Tätä pitääkin testata ihan käytännössä, kun nykypäivänä mitään ei tehdä kestämään ja pesukoneen arvioitu kestoaika on noin 5 vuotta. Mikäli tällainen tekniikka toimii, pitää valmistajien lätkäistä koneen kylkeen lappu: jos haluat pidentää koneen käyttöikää, puhu sille joka päivä!
Olen puhunut kukillekin. Tämä on vanha uskomus; kukat kasvavat tällöin paremmin. Harmillista kyllä, olen laulanut kukat suohon, kuten Väinämöinen Kalevalassa.
On siis aika kokeilla uusia niksejä ja listata asioita, joita kukaan ei ole osannut arvostaa:
1. Olen kiitollinen, etten ole joutunut kohtaamaan Tarzanin kohtaloa: jäädä yksin viidakkoon eläinten keskelle. Ei vanhempia, ei kasvatusta, ei älyllistä seuraa, pitää osata puhua “apinoiden kieltä” ja pitää heilutella itseään liaanista toiseen huutaen legendaarista älämölöä.
2. Samasta syystä olen kiitollinen, etten ole Jane. Perusteluja ei tarvita edellisen jälkeen.
3. Olen kiitollinen, ettei mikään hyönteinen tms. ole purrut minua tai läheisiäni niin, että siitä seuraisi joitakin omituisia seurauksia. En haluaisi nähdä Spidermania kotioloissa tai ylipäätään olla katsomassa, kun joku muuntautuu ihmissudeksi, vampyyriksi tai supersankariksi.
Hulkin kalsarit täyttäisivät koko edellämainitun pesukoneen ja pesukoneelle pitäisi taas puhua nätisti, että se toimisi. Ihmissusi pitäisi lukita johonkin kerran kuussa ja vampyyri tietäisi harmia ja veristä sotkua koko ajan.
Akka näkee tästä ihmissusikuvasta painajaisia!!
Tästä eteenpäin listaa voisi jatkaa loputtomasti tällä huumorimeiningillä, mutta jatkanpa tärkeämpään aiheeseen:
Olen kiitollinen, että joku keksi tulen, pyörän, kirjoituksen, puhekielen, yhteisöllisyyden ja maanviljelyksen. Ilman näitä taitoja nykypäivän meikäläisiä ei olisi olemassa.
Tulikohan kämmättyä…
Olen kiitollinen näille esi-isille, että he antoivat meille eväät. Seurauksista he eivät ole vastuussa, kuten me olemme. Ole siinä sitten positiivinen ihminen, kun me tuhotaan koko hela hoito ja sitten katsellaan, että OH HOH, mitäs tuli tehtyä!
