Ah, kuinka mukava onkaan puuhastella puutarhassa tai minkä tahansa askareen parissa lempparishortseissa, joissa on tarpeeksi taskuja kaikenlaisia vipstaakkeleja varten. Juuri tällaiset kulahtaneet lökäpöksyt sanoivat valitettavasti työsopimuksensa irti jo kuluneen talven aikana, eikä tätä työsopimusta purettu kultaisella kädenpuristuksella: lähtö tapahtui mielenosoituksellisesti peräsaumasta reveten aina lahkeeseen asti.
Kas: tällaista on kunnon kierrätys, voisi tähän kohtaan ylväästi todeta! Akka luopui siis lempipöksyistään surullisin ja haikein mielin, mutta ratkaisu tähän housuongelmaan löytyikin kuin salama kirkkaalta taivaalta! Etsiessään yhden valoketjun kaukosäädintä (jep, niitä on valitettavasti useita – sekä valonauhoja että kaukiksia niihin- argh!) Akka törmäsi yllättävään aarteeseen: mustat, käyttämättömät reisitaskushortsit tuotelappuineen ilmestyivät Akan silmien eteen kuin kutsuttuna. Tuumasta toimeen ja tarinasta lyhyt:
Akka pölli siis surutta Ukon (vuonna kivi-ja-keppi-hankkimat-ja-unohtamat) shortsit välittömästi omaan käyttöönsä. Koosta viis; löysäähän noissa piisaa, mutta ainakin Akka voi sitten esitellä työmiehen hymyä ihan samalla tavoin, kuin niin moni muukin arjen ahertaja!
Tämä äskeinen (sinänsä) turha tarina on kuitenkin tarpeen kertoa, sillä tästä juolahti mieleen monesti täysin unohdettu aihe: maailmanhistoriassa riittää useita naisia, jotka ovat oikeasti pukeutuneet miehiksi ihan tarkoituksellisesti.
Kyse ei siis ole välttämättä ollut mistään seksuaalisesta identiteetistä, vaan siitä, että naisten asema on ollut lähinnä siellä keittiön, lasten synnyttämisen ja nypläyksen puolella, mikäli näin yleistäen voidaan sanoa. Tarkastellaanpa siis joitakin näistä tapauksista, joiden tietoja historiankirjoihin on ylipäätään jäänyt:
- Faarao Hatsepshut (n. 1507–1458 eaa.)
Kleopatran ohella tämä tunnetuin naispuolinen faarao kruunautti itsensä faaraoksi oltuaan lapsipuolensa Thutmosis III:n puolesta sijaishallitsija seitsemättä vuotta. Tämän jälkeen hänet on kuvattu lukuisiin reliefeihin täysin miesfaaraoksi pukeutuneena, joskus jopa faaraoiden irtopartaa käyttäen. Tämä naisfaarao rakennutti mm. (nykyään suositun turistikohteen) hauta-alueen Egyptin Deir-el Bahriin, mutta hänen ”oletettu” muumionsa on edelleenkin kyseenalainen seikka.
Tämä johtuu tietenkin siitä, että tulokset dna:sta on kertonut arvoisa herra Zahi Hawass, joka sittemmin erotettiin mm. korruption takia koko Egyptin arkeologian johtotehtävistä. Tässä kohtaa voisi vihdoinkin sanoa: antakaa nyt uusien tuulien puhaltaa ilman tätä idioottia, johon perustuvia dokkareita edelleenkin näytetään!
The Fall of Zahi Hawass | Smithsonian (smithsonianmag.com)
Mummy of Hatshepsut – Egypt Museum (egypt-museum.com)
Tarina jatkuu kuitenkin (thank god) ilman Hawassia; Hatsepshutin poikapuoli yritti poistaa edeltäjänsä kuvat reliefeistä ja hieroglyfeistä tämän kuoleman jälkeen, kuten niin monen muunkin faaraon tiedetään tehneen. Tämä oli yleinen tapa iskostaa kansalle, että uusi faarao on juurikin ”se uusi jumala,” jota kansa niin kovasti kaipaa ja palvoo. Hatsepshutin ”muumion” löysi itse asiassa kunnianarvoisa Howard Carter jo v. 1903, ja muitakin tälle naishallitsijalle nimettyjä hautatavaroita on löydetty. Yritys historiasta poistamiseksi ei siis onnistunut, senkin ruoja poikapuoli Thutmosis III!
- Munkki Marinus/Marina (300-700-luku jaa.)
Lähteestä riippuen tarina mieheksi pukeutuneesta munkki Marinuksesta vaihtelee suurestikin, mutta perusidea on jotakuinkin sama: legendan mukaan tyttö Marinan isä aikoi lähteä luostariin ja naittaa tyttärensä jollekulle tavan mukaisesti, mutta tyttö halusi seurata isäänsä munkiksi oletettavasti nykyisen Libanonin alueella Qannoubinen luostariin.
Juoni onnistui, mutta kymmenen vuoden jälkeen Marinan isä Eugenius kuoli. Kun Marina myöhemmin lähetettiin muutaman muun munkin kanssa luostarin asioille, he joutuivat viettämään yönsä majatalossa, jossa majoittui myös joitakin roomalaisia sotilaita. Myöhemmin kävi ilmi, että raskaaksi tullut majatalon tytär syytti Marinaa isäksi, jolloin Marina myönsi syyllisyytensä ja kasvatti lasta itse karkotettuna luostarista jopa kymmenen vuoden ajan. Lapsen isä lienee kuitenkin ollut majatalossa majoittunut roomalainen sotilas!
Luostari hyväksyi ottamaan Marinan kuitenkin takaisin kymmenen vuoden jälkeen, mutta noin 40-vuotiaana Marina sairastui ja kuoli, jolloin hänen oikea sukupuolensa vihdoinkin tuli ilmi. Asiasta tiedotettiin myös majatalonpitäjää, joka tuli paikalle ja itki katuen turhia syytöksiään. Marinasta tuli täten katolisen kirkon kunnioitettu henkilö (ei kuitenkaan pyhimys), ja hänen muistoaan juhlitaan uskontokunnista riippuen eri päivinä. Legenda tällaisesta tapahtumasta on tosiaankin voinut pohjautua tiettyyn henkilöön ja säilyä useita vuosisatoja, mutta on ymmärrettävää, että tarina muuttuu kertojan, paikan, ja ajan vaihdellessa.
- Deborah Sampson (1760-1827)
Massachusettsissa syntynyt Deborah joutui jo lapsuudessaan sijoitetuksi äitinsä sukulaisten huomaan, kun hänen isänsä jätti perheen ja äitinsä menehtyi. Deborah ehti toimia myös palvelijana useissa perheissä, ennen kuin hän ilmoittautui v. 1782 armeijaan nimellä Timothy Thayer. Deborahin pituus (170 cm) sekä rintavarustuksen litistäminen kankaankaitaleilla olivat etuna armeijaan listautumisessa, mutta valitettavasti Deborah tunnistettiin kirjautumisen yhteydessä.
Tästä ei kuitenkaan koitunut hänelle seuraamuksia ja hän yrittikin värväytyä seuraavan kerran eri kaupungissa. Tällöin hämäys onnistui ja hänet otettiin armeijan riveihin nimellä Robert Shirtliffe. Muutaman palvelusvuotensa aikana Deborah myös haavoittui ja mm. kaivoi itse ammuksia omasta jalastaan paljastumisen pelossa. Vasta vaivuttuaan tajuttomuuteen kovan kuumeen myötä hänen sukupuolensa paljastui häntä hoitaneelle lääkäri Barnabas Binneylle. Tämä ei kuitenkaan heti paljastanut Deborahia, vaan hoidatti tätä kotonaan perheensä avustuksella.
Vasta syksyllä Deborah vapautettiin armeijasta ja hän meni myöhemmin naimisiin, synnytti lapsia ja vietti tyypillistä maatilavaimon elämää. Huomionarvoista on se, että hänelle myönnettiin sukupuolen paljastumisesta huolimatta armeija-ajastaan korvausta ja kokemustensa perusteella hänestä tuli kiertävä luennoitsija. Deborahin kuoleman jälkeen hänen aviomiehensä haki valtiolta peräti sotaveteraanin leskeneläkettä – joka hänelle myönnettiinkin, mutta miespolo kuoli juuri ennen hakemuksen hyväksymistä. Deborah itse kuoli keltakuumeeseen 66-vuotiaana.
- Charley/Charlotte Parkhurst (1812-1879)
Kalifornialainen Charlotte karkasi orpokodista jo 12-vuotiaana päätyen hevostalleille ”apupojaksi.” Kultaryntäyksen aikaan hänestä kehittyi arvostettu hevosvaljakkokuski, jota pienestä olemuksestaan huolimatta ei kukaan voinut kuvitella naispuoliseksi henkilöksi.
Hevosen kavionpotkun aiheuttaman silmävamman takia hänet tunnettiin nimellä ”Yksisilmäinen Charley” ja myöhemmin myös nimellä ”Kuuden hevosen Charley”. Tämän huimapäisen kuskin tapoihin kuului myös tupakanpoltto ja viskinjuonti.
Viimeiset vuotensa Charley eleli rauhaisasti farmillaan Watsonvillessa, Kaliforniassa, kunnes hänen naapurinsa löysivät hänen ruumiinsa. Charleyn virallinen kuolinsyy oli kielisyöpä, mutta vasta kuoleman myötä paljastui Charleyn visusti salattu sukupuoli…
Lisäksi lääkäri totesi, että tämä mieheksi kuviteltu nainen oli peräti jossakin vaiheessa ollut raskaana ja synnyttänyt lapsen – ja Charleyn jäämistöstä löytyikin myös vauvan mekko. Vauvan kohtalosta ei liene jäänyt tarkempaa tietoa, mutta on aivan päivänselvää, ettei Charley olisi itse voinut hoitaa vauvaa ajaessaan hevosvaljakkoja – ehkä hän luovutti vapaaehtoisesti lapsen pois tai menetti lapsen pian syntymän jälkeen. Kuka tietää…
- Joanna Zubr (1772/1782-1852)
Puolalainen Joanna liittyi armeijaan aviomiehensä Michalin kanssa Napoleonin sotien aikaan v. 1808. Joanna onnistui salaamaan sukupuolensa värväytymisen yhteydessä eikä hänen sukupuolensa paljastunut myöskään hänen armeijatovereilleen. Aviopuolisot taistelivat samassa yksikössä ja Joanna ylennettiin peräti kersantiksi, kunnes he lopulta joutuivat erilleen Venäjän maaperällä hyökkäyksen yhteydessä. Vihdoin v. 1813 Joanna löysi tiensä takaisin kotikonnuille aviomiehensä luokse ja hänelle myönnettiin Puolan korkein ansiomerkki Virtuti Militari. Sodan päättyessä Joanna ja Michal asettuivat asumaan Puolan Wieluniin, kunnes Joanna kuoli koleraan n. 70-80-vuotiaana (syntymäajan tarkan tiedon puuttuessa).
- Samuel/Malinda Blalock (1839/1841-1901)
Myös Malinda seurasi aviomiestään sotaan, eli Amerikan sisällissotaan v. 1862 nimellä Samuel. Tämä avioliitto oli alkanut vuotta aiemmin Malindan ollessa vain 19-vuotias, ja värväytyessään hän esittäytyi aviomiehensä Williamin 20-vuotiaaksi veljeksi. Hämäys onnistui ja nuoripari taistelikin menestyksekkäästi useissa taisteluissa, kunnes ”Samuel” sai luodin olkapäähänsä.
Pelättyään petoksen paljastuvan, aviomies William kieriskeli myrkkymuratissa hankkiakseen kuumeen ja rakkuloita, joita tuolloin esiintyi myös isorokon oireina: juonena olikin, että rokon pelossa aviomies saisi suoran passituksen kotiin ja veljensä Samuel saisi myöskin kotiinlähdön oman ampumahaavansa takia.
Noh, lopputulemana tästä mukavasta kieriskelyhetkestä seurasi kuitenkin, että William eristettiin, Samuel poti omaa olkapäätään ja tilanne oli täysin stopissa. Tällöin Samuel tunnusti asiantilan esimiehelleen eversti Vancelle, joka tietenkin antoi välittömästi Samuelille lähtöpassit. Loppupeleissä monien käänteiden jälkeen tästä avioparista tuli ns. takinkääntäjiä: he molemmat palvelivat aluksi konfederaation puolella, mutta kääntyivät sitten auttamaan ja puolustamaan pohjoisvaltion eli unionin sotilaita.
Summa summarum: sodan jälkeen aviopari asettui Wataugaan, Texasiin neljän lapsensa kanssa. Tässä välissä harmia oli jo tapahtunut, jonka ansiosta aviomies mm. menetti yhden silmän ihan tästä kondeferaatti/unioni- takinkäännöksestä. Näitä tällaisia perhe-/sukujuttuja ja vanhoja kaunoja entisten armeijatovereiden kesken, you know, tai ihan vaan perusriitaa naapureiden välillä! Tai löysä liipaisin sodassa käytetyssä kiväärissä… näitähän esimerkkejä varmaankin riittää tämän(kin) sisällissodan jälkeen.
Näitä oman aikansa ”urhoollisiksi” nimitettyjä sodankävijöitä löytyy useitakin, mutta tärkeintähän tässä on ymmärtää, että naisten elämä on ollut tarkasti säädeltyä jo vuosituhansien ajan. Tällaiset esimerkit kertovat sellaisesta ajasta, jolloin yhteiskunnasta johtuvista syistä jotkut naiset päättivät tehdä oman ratkaisunsa ja naamioitua mieheksi saavuttaakseen tavoitteensa, mikä se ikinä sitten olikaan.
Sellaista mennyttä maailmaa meidän nykypäivän ihmisten on vaikea kuvitella ja ajatella, sillä Suomessakin äänioikeus annettiin naisille jo v. 1906. On siltikin vaikea kuvitella aikaa muutama sata vuotta tuosta taaksepäin, kun tyttöjä ei välttämättä arvostettu edes kouluun laitettavaksi omaisuudeksi tai edes talonperijäksi.
Näistä ajoista on päästy pitkälle viimeisen n. sadan vuoden aikana ja joskus on vain tärkeää muistaa meidän aivan-omaa-luokkaansa-kohdanneita-vaikeuksia kokeneita edeltäjiämme vaikka tällä tavalla. Ihan vain ylipäätään ymmärtämällä mennyttä aikaa, kun asiat olivat toisin.
I rest my case (and shorts). Nope, shorts are now mine and they are MY PRECIOUS...!
