YHDET KRUUNAJAISET, YHDET HAUTAJAISET

Varoitus: seuraava fiktiivinen tarina saattaa aiheuttaa mielipahaa kuninkaallisfaneissa, sillä kuninkaalliset esitetään tarinassa…krhm… ehkä hieman epäedullisessa valossa. Kannattaa siis lakata lukemasta eteenpäin, jos pipoa alkaa moinen seikka heti pahasti kiristää. Akka ei pahoittele aiheuttamaansa mielipahaa kenellekään, sillä jokaisella on vapaus lukea tai olla lukematta.

(LondonWorld)

Historiallisena päivänä 6.5.2023 tuleva-kunkku Charles (74) istuskelee mietteissään ylellisen luksussänkynsä reunalla. Hänen vieressään nukkuu vielä tuleva-kuningatar Camilla, jonka yöunia tulevan päivän koitokset eivät ole häirinneet. Charlesia kuitenkin jännittää: onhan kyseessä sentään ensimmäiset kruunajaiset 70 vuoteen, joten päivä on kaikille todellakin historiallinen. Charlesia harmittaa ainoastaan se, ettei hän tule koskaan hallitsemaan yhtä pitkään kuin hänen äitinsä kuningatar Elisabet, mutta sille asialle kukaan ei mahda mitään. Charles saa olla kuitenkin tyytyväinen, ettei kansa vaatinut häntä luovuttamaan kruunua paljon suositummalle prinssi Williamille. “Pitikö senkin lähteä Katen kanssa ajelemaan metrolla ja päräyttivät sitten vielä pubiin kaiken rahvaan keskelle. Kuinka moukkamaista,” tuumii Charles itsekseen.

(DailyExpress)

Samoihin aikoihin koto-Suomessa istuskelee myöskin mietteissään oman elämänsä kuningas Kalle (74), mutta hän istuskeleekin hoitokodin pyörätuolissa vaipoissaan. Kunkku Kalle ei tiedä tuon taivaallista näistä kruunajaisista, sillä hänen lähimuistinsa on jo aikaa sitten kadonnut. Kalle katselee ikkunasta ulos ja huomaa, että hänhän onkin näköjään taas lapsuutensa maisemissa Pielavedellä, jossa hän pienenä poikana katseli juurikin näitä samoja sirkuttavia lintusia ikkunan takana. Kalle hymyilee, eikä katsele nukkuvaa vaimoaan, sillä vaimo menehtyi jo yli kymmenen vuotta sitten. Kalle on siis maailmassa ypöyksin ja nälkä alkaa jo kurnia vatsalaukussa.

Kuningas Charlesin ja kuningatar Camillan matka kruunajaiskirkkoon Westminster Abbeyyn alkaa runsaan aamiaisen jälkeen puoliltapäivin. Matkaa taitetaan The Diamond Jubilee State Coach -vaunuilla, jotka valmistuivat v. 2014. Nämä kiesit painavat 2,75 tonnia ja niissä on mm. lämmitin ja ilmastointi. Puhumattakaan ovenkahvoista, jotka on koristeltu 24:lla timantilla ja 130:lla safiirilla. “Näillä kieseillä kelpaa ajella kuuden hevosen vetämänä,” tuumii Charles ja vilkuttaa kuninkaallista vilkutustaan matkaa seuraavalle rahvaalle.

The Diamond Jubilee State Coach (BBCNews).

Kuningas Kalle muistelee istuskellessaan vuosikymmenten takaista kalastusreissuaan, eikä huomaa vaippansa kastuvan hiljalleen. “Kyllä siinä naapurin Penaa sapetti niin vietävästi, kun nappasin sen suurimman ahvenan suoraan sen nenän edestä,” hihittelee Kalle itsekseen ja maiskuttaa. “Josko tänään saisikin kalasoppaa ja leivänkannikan kylkiäisiksi,” miettii Kalle. Aamuvelli ei enää nälkää pitele, kun Kalle katselee kaukaisuuteen ja muistelee kotona paistetun leivän tuoksua kesäaamuina. Sylkeä herahtaa suupieleen, ai että…!

Westminster Abbeyssa kuningas Charles kruunataan juhlallisessa kahden tunnin seremoniassa. Kuninkaan päähän asetetaan Pyhän Edvardin kruunu, joka on peräisin 1600-luvulta. Tämä järkäle painaa 2,23 kiloa, joten kuningas Charlesin niskaa pakottaa. Camilla kruunataan kuningatar Maryn kruunulla, joka valmistettiin vuoden 1911 kruunajaisiin. Camillalle on samantekevää, asetetaanko hänen päähänsä tämä kruunu vai Harry Potterin lajittelijahattu, kunhan hän saa päähänsä edes jotakin. Kuningatar Camilla hymyilee; vihdoinkin hän on saanut ansaitsemansa arvostuksen! Nyt kansalaiset varmaankin rakastavat häntä, kuten prinsessa Dianaa aikoinaan!

(DeltaDemocratTimes)

Seremoniassa kuningas Charlesin vanhin poika William vannoo uskollisuuttaan kuninkaalle; hänen oma 9-vuotias poikansa George on saanut seremoniassa kunnian kantaa kuninkaan viitanlievettä muiden poikien ohella. George on ylpeä tehtävästään, jonakin päivänä hän saa itsekin käyttää tätä viittaa!

(ABCNews)

Kuningas Kalle on saanut syötyä päivällisensä: “Ei sitten tullut kalasoppaa, ei,” harmittelee Kalle. Vetinen muusi, lihapullat ja vetiset herneet maistuivat kuitenkin Kallelle, joka ei nyt mitenkään muista, onko tänään suihkupäivä vai ei. Kallen päätä tuntuu pakottavan jokin paino, joka estää häntä juuri nyt muistamasta moisia.

Kallen pyörätuolia ei työntele poika, eikä tytär; tai edes lapsenlapsi, sillä lapsia Kallelle ei koskaan siunaantunut. Ei ole viitanpitelijää, eikä vierailijoita muutenkaan, mutta silloin tällöin Kalle sentään pääsee ulos pyörätuolissaan. Kunhan jollakulla on aikaa häntä pukea ja työntää talon seinustalle, sekin on sentään jotain. Suihkulla ei ole niin väliä, mutta mökkisaunaa Kalle kaipaa usein niin paljon, että sydänalasta riipaisee.

(Wikiwand)

Vastakruunattu kuningaspari poistuu kirkosta Gold State Coach -vaunuilla. Tämä neljätonninen, kahdeksan hevosen vetämä kullattu ökyvaunu on valmistunut v. 1762, ja sitä on käytetty 1800-luvulta lähtien kaikissa kruunajaisissa. Näiden vaunujen kyytiä on arvostellut mm. kuningatar Elisabet, jonka mukaan kyytiläisenä olo oli “hirvittävää.” Kuningas Vilhelm IV (1765-1837) vertasi vaunukyytiä kovaan merenkäyntiin, mutta kuningas Charles ei matkan hankaluuksista välitä. Hän on nyt ihan oikea kunkku, piru vieköön! Nyt on aika suunnata Buckinghamin palatsin parvekkeelle, josta on mukava katsella nöyriä alamaisia ja hävittäjälentueen ylilentoa!

The Gold State Coach (Wikimedia).

Kuningas Kalle huomaa vihdoin märän vaippansa vuotaneen yli, ja nyt on pyörätuolin istuinkin kastunut. Kalle murahtaa; kuinkas tässä nyt näin pääsi käymään, piru vie! Kalle rullaa tuolinsa hoitajan kutsunapin luo ja huokaisee. “Tulipas tästä nyt taas sotkua ja hälyä,” tuskastelee Kalle itsekseen ja kiittää onneaan, ettei vaippaan tullut sentään sitä tuhdimpaa tavaraa. Siitä Kallella on kokemusta ja hän tosiaankin muistaa sen, miltä tuntuu istua vetelässä vellissä ikuisuudelta tuntuvan ajan. Sitä Kalle yrittää välttää, mutta eihän sille aina tosiaankaan mitään mahda.

Kalle värähtää ja katsoo taas ikkunaan. Ikkunan ulkopuolella istuu talitiainen, joka tuijottaa Kallea suoraan silmiin päätään käännellen. “Se on Terttu tullut minua lintusena katsomaan,” tuumii Kalle muistellen kuollutta vaimoaan. Hymy nousee suupieliin, kun Kalle jää taas omiin aatoksiinsa. Joku kyllä ehtii hoitaa Kallen vaipan, kunhan vain jaksaa odottaa.

Kuningaspari seisoskelee jo palatsin parvekkeella muiden kuninkaallisten ohella. Prinssi Harry lähti kirkosta hippulat vinkuen suoraan lentokentälle: häntä ei oltu kutsuttu edes tähän julkiseen parvekepelleilyyn, joten Britannian maaperä saa Harryn mielestä jäädä niin nopeasti, kuin vain mahdollista! “Toivottavasti Archien synttärikakkua on vielä jäljellä, täytyykin soittaa Meghanille,” ajattelee Harry kiukuissaan lentokentällä. Onhan sentään hänen oman poikansa 4-vuotispäivä, hemmetti soikoon! Pitikin isäukon sitten järjestää omat “pikku bileensä” juuri samana päivänä! Harryn korvista nousee savua samaan aikaan, kun parvekkeella odotellaan hävittäjiä.

(LondonWorld)

Kuningasta hymyilyttää; hän odottaa jo innolla tuhtia ateriaa, joka heitä kaikkia seuraavaksi odottaa. Sunnuntain juhlakonsertti päättää hienon kruunajaisviikonlopun: onhan tiedossa sentään maailman tähtiesiintyjiä, kuten Kate Perry!

Kuningas on mielissään, kuinka hän ja hänen kuningattarensa ovat armollisesti julkaisseet kaikelle kansalle kruunajaispiirakan reseptin: piirakan täytteessä on cheddar-juustoa, pinaattia ja papuja. Ei puhettakaan, että kuninkaallinen juhlapiirakka olisi perinteinen englantilainen lihapiiras, ei suinkaan! Vegeä ja luomua sen olla pitää!

Kuningas Charlesin kruunajaispiirakka – Resepti | Makuja | MTV Uutiset

Illan mittaan oman elämänsä kuningas Kalle nostetaan sänkyynsä kevyen iltapalan jälkeen. Ulkona on vielä valoisaa, mutta Kallea nukuttaa jo kovasti. Hän vetää peitteensä leukaan asti ja tuijottaa kattoon, jossa ei näy hävittäjälentuetta eikä ulkoa kuulu hurraavien väkijoukkojen meteliä. Kallen silmäluomet tuntuvat raskailta ja hän vaipuu hiljalleen uneen kuninkaan ja kuningattaren jatkaessa suureellisia iltajuhliaan.

Aamulla Kalle löydetään sängystään kylmenneenä, hänen jo pitkään jatkunut matkansa lapsuuden poikavuosiin on siirtynyt yllättäen rajan toiselle puolen. Kuningas Kalle pääsee vihdoinkin istuskelemaan (ilman vaippoja) itse vuollun onkensa kanssa sille samalle rannalle, josta hän suuren ahvenensa aikoinaan nappasi. Jospa vain kalaonni olisi taas myötä kaikkien näiden vuosikymmenten jälkeen!

Long live the King Charles III, RIP oman elämänsä kuningas Kalle!

TIMANTTIEN HISTORIAA

”Diamonds Are a Girl’s Best Friend” lauloi Marilyn Monroe elokuvassa Herrat pitävät vaaleaveriköistä (Gentlemen Prefer Blondes) vuodelta 1953. Tästä lausumasta tuli elokuvan myötä legendaarinen, mutta miten kauan tällainen käsitys on ylipäätään ollut olemassa?

Vanhimmat korumateriaalit ovat usein olleet orgaanista materiaalia (luuta, simpukoita, puuta), joten korujen käyttöä on tosiasiassa voinut olla olemassa jo useita satoja tuhansia vuosia aiemmin ilman, että materiaalia on säilynyt nykypäiviin asti. Tällä hetkellä vanhimmat, rei’itetyt simpukankuoret on löydetty Marokosta, ja ikää näillä kaulakorun palasilla onkin kunnioitettavat 140-150 000 vuotta.

(ArtNews).

Timanttien käyttö korumateriaalina ei pääse lähellekään tällaisia vuosilukuja, sillä ensimmäisten timanttilöytöjen uskotaan tapahtuneen vasta n. 2500 eaa. Intiassa. Tämä onkin ymmärrettävää, sillä timantit ovat syntyneet kovassa paineessa jopa n. 150-200 kilometrin syvyydessä 2-3 miljardia vuotta sitten. Tulivuorenpurkaukset ja virtaavat vedet kuljettavat timantteja maan sisältä löydettäväksi, mutta varsinkin Afrikassa siirtomaa-ajan timanttikaivostoiminta on herättänyt pahennusta. Näitä timantteja kutsutaankin veritimanteiksi.

Kaivostyöläisiä timanttikaivoksessa (Libcom.org).

Varhaisimpia timanttilöytöjä ei tietenkään vielä tuolloin osattu hioa, sillä tämä menetelmä keksittiin vasta 1200-1300-luvulla. Timantteja käytettiinkin amuletteina ja koristeina sellaisenaan, ja mm. Kreikassa niiden uskottiin olevan tähdistä pudonneita palasia, kun taas Roomassa niitä pidettiin jumalten kyynelinä.

Timantinhionnan alkamisen myötä timanteista tuli suosittuja korukiviä, ja tätä jalokiveä alettiinkin suosia vihkisormuksissa sen kovuuden ansiosta. Timantin kestävyys, puhtaus ja loisto symboloivat ikuista rakkautta, joten varsinkin useat kuninkaalliset käyttivät vihkiäisissään juurikin timanttisormuksia. 1500- ja 1600-luvuilla alkoi yleistyä myös ns. kruununjalokivien käsite, kun Ranskan kuningas Frans I (1494-1547) aloitti tällaisen perinteen vaatimattomasti 14 timantin voimin. Napoleonin (1769-1821) valtakaudella timanttien ja helmien määrä oli noussut jo yli 65 000:een; eikä tässä määrässä ollut edes mukana kuningattarien henkilökohtaisia koruja. Tunnetuimmat esimerkit kruununjalokivistä ovat nykyään tietenkin Cullinan I ja II, joista ensimmäinen sijaitsee Yhdistyneen kuningaskunnan valtikassa, ja toinen kruunajaiskruunussa eli Imperial State Crownissa. Cullinan I eli Afrikan tähti on painoltaan 530 karaattia, Cullinan II 317 karaattia.

Tavallisten pulliaisten saataville timantit tulivat vasta 1700- ja 1800-luvuilla, kun mm. Brasiliasta löydettiin uusia timanttiesiintymiä jo aiemmin mainittujen siirtomaiden lisäksi.

Mutta, mutta… Akan kierosta luonteesta johtuen onkin tietenkin pakko perehtyä kuuluisiin, kirotuiksi väitettyihin timantteihin. Tunnetuin näistä on 45,5-karaattinen Hope-timantti, joka löydettiin 1600-luvulla Intiasta. Tämä timsu päätyi Ranskan kuningas Ludvig XVI:n ja Marie Antoinetten haltuun, jotka molemmat teloitettiin giljotiinissa Ranskan vallankumouksen aikana v. 1793. Hope katosi myllerryksen yhteydessä, mutta sen uskotaan päätyneen Englannin kuningas Yrjö IV:lle. Timantti myytiin edelleen useita kertoja (usein juurikin silloisen omistajansa velkojen kattamiseksi), kunnes se päätyi v. 1909 Yhdysvaltoihin Evalyn Walsh McLeanin omistukseen.

Tämän äveriään perijättären poika kuoli auto-onnettomuudessa, tytär otti yliannostuksen, aviomies kuoli mielisairaalassa ja perhe menetti koko omaisuutensa. Rouva itse menehtyi keuhkokuumeeseen v. 1947, jolloin hänen jalokivikokoelmansa osti muuan herrasmies nimeltään Harry Winston. Tämä mies oli tarpeeksi fiksu lahjoittaakseen timsun Smithsonian-instituutille, vaikka timantin arvoksi onkin arvioitu n. 250-300 miljoonaa dollaria. Winston toimitti timantin instituutille postitse, joten on sinällään ihme, ettei lähetys kadonnut.

Hope-timantti.

Koh-i-Noor -timantilla on pitkä historia: sen uskotaan löytyneen Intiasta 1100-1200-lukujen aikana ja mm. Taj Mahalin rakennuttaja Shah Jahal omisti sen 1600-luvulla, kunnes hän joutui oman poikansa vangitsemaksi. Hindulaiset kirjoitukset tietävät kertoa, että “timantin omistaja omistaa maailman, mutta samalla kaiken sen epäonnen. Vain nainen tai jumala voi kantaa sitä rankaisematta.”

Timantti joutui lopulta brittiläisten haltuun v. 1849, ja se luovutettiin tuolloiselle kuningatar Viktorialle. Luovutuksen jälkeen timanttia ovat käyttäneet vain kuningattaret, ja sen viimeisin sijainti on edesmenneen kuningataräidin (1900–2002) kruunussa, joka on myös näytteillä Lontoon Towerissa. Intia, Pakistan, Iran ja Afganistan ovat kukin kuitenkin vaatineet timantin palautusta. Tämän 105-karaattisen timsun arvoksi on arvioitu mitä tahansa 100-590 miljoonan euron/dollarin väliltä.

Kuningataräiti Elisabet vierellään tyttärensä Elisabet. Ja kruunu.

Alunperin 195-karaattinen Black Orlov löydettiin myös Intiasta 1800-luvulla, ja sen sanotaan joutuneen varastetuksi pyhäköstä, jossa se toimi hindulaisen Brahma-jumalan patsaan silmänä. Tämä varkaus aiheutti kirouksen, jonka sai huomata ainakin eräs timantin ostaja J. W. Paris 1930-luvulla. Tämä timanttidiileri menetti yrityksensä ja hyppäsi lopulta New Yorkissa pilvenpiirtäjästä. Timantin seuraavat omistajat, venäläiset prinsessat Leonila Galitsine-Bariatinsky ja Nadia Vygin-Orlov tekivät tiettävästi saman tempun, jonka jälkeen seuraava omistaja Charles F. Winson leikkauttikin kiven kolmeen osaan. 67,5-karaattisesta palasesta tehtiin kaulakoru, jota ympäröi 108 timanttia, ja tämä koru on vaihtanut omistajaa sittemmin useasti. Viimeisin Christie’s-huutokauppahinta tälle timantille oli 352 000 dollaria.

Black Orlov.

140,64-karaattinen Regent-timantti on sekin Intian löytöjä 1700-luvulta. Huhujen mukaan kaivoksessa työskentelevä orja piilotti timantin jalkasiteensä alle ja salakuljetti mötikän satamaan. Englantilainen merikapteeni lupasi viedä timantin ulos maasta (luvaten samalla orjalle 50% myyntipalkkiosta), mutta lopulta kapteeni päätyikin tappamaan tämän miesparan. Timantin osti kuvernööri Thomas Pitt ja lopulta timsu päätyi Ranskaan mm. Ludvig XV:n kruunuun v. 1722. Timanttia on kerrottu käytetyn myös Marie Antoinetten hattukoruna. Tämäkin timantti katosi vallankumouksessa, mutta löydyttyään pariisilaiselta ullakolta tämä timsu asetettiin Napoleonin miekan kahvaan koristeeksi. Timantti seikkaili sittemmin Itävallassa, mutta lopulta se palautettiin Ranskaan kruunajaiskruunujen koristeeksi. Nykyisin timantti on esillä Louvressa, ja sen arvoksi on määritelty 61 miljoonaa dollaria.

Regent-timantti.

Se näistä timsuista kuitenkin; ovatko timantit tosiaankin tytön parhaita ystäviä? Kyllä vain ovat, mikäli kyse on ihmisistä. Akalla oli onni ja kunnia tuntea vuosikausia yksi tällainen timantti, joka valitettavasti on nyt palannut takaisin tähdelleen sieltä kerran pudottuaan (kuten Kreikassa jalokivistä uskottiin). Akka kiittää tästä ajasta, joka olisi toki saanut jatkua paljon pidempään. RIP, rakas ystävä, ja voi voi sen tähren, kuten tapanasi oli sanoa. Akka kuittaa ja poistuu.