NAKUILUA, TURKIKSIA JA HEINÄKENKIÄ

Me homo sapiensit menetimme suurimman osan karvapeitteestämme historian hämäriin jo kauan aikaa sitten – mutta miksi, missä ja milloin? Näihin kysymyksiin on edelleen vaikeaa vastata tarkasti, mutta aloitetaanpa nykyisin vallalla olevasta käsityksestä.

Homo erectus (BBC).

Itse asiassa tutkijat ovat sitä mieltä, että ensimmäinen homo-suvun karvaton edustaja olikin homo erectus. Jep, erectus – eli pystyihminen, joka palloili maapallolla pystyasennossa n. 1,9 miljoonaa – 50 000 vuotta sitten. Onkin ajateltu, että turkispeitteen vähentyminen on ollut tarpeen ihan lämmönsäätelyn kannalta, kun homo erectukset ovat alkaneet siirtyä sademetsien siimeksestä avoimemmille maastoille. Tämä selittänee karvojen katoamisen vain osittain, sillä muiksi syiksi on esitetty myös seksuaalista valintaa, ihon tuottamaa D-vitamiinin muodostusta auringonpaisteessa ja ylipäätään geenimuutoksia. Lisäksi on tuumailtu, että ihmisten alkaessa toimia ja asua yhä enemmän toistensa kanssa, alkoivat kirput ja punkit olla karvapeitteisille yksilöille todellinen vitsaus.

(InsideScience)

Onkin helppo ajatella, että tämä on varmaankin vaikuttanut seksuaaliseen valintaan: valitsetko mieluummin tuuheaturkkisen, kirppuja kuhisevan heimosi edustajan vaiko vähemmällä turri-peitteellä olevan, kirputtoman kaverin? Tätä seikkaa vastaan todistaa kuitenkin se, että vielä nykyäänkin on olemassa esim. alakerrassa asustavia satiaisia.

Miksi meille sitten jäi juurikin nämä karvaiset alueet? Hiusten tehtävä on tietenkin suojata päänahkaa ja aivoja ylikuumenemiselta, kainaloiden ja alakerran karvoitus lienee yhteydessä siihen seikkaan, että näillä alueilla erittyy feromoneja– jep, juurikin sitä kemiallista viestiainesta, jonka ansiosta meidän mm. tulee pariutua niin maan penteleesti ja mahdollisimman monen kanssa. Näiden alueiden karvaisuus säilyttää hajuja pidempään kuin karvattomat, kuten arvoisat deodoranttien valmistajat varsin hyvin tietävät.

Sophia Loren (synt. 1934).

Noh, homo sapienseista puheen ollen; meidän lajimme karvattomat edustajat kehittyivät n. 350 000-260 000 vuotta sitten. Tästä on vielä pitkälti ajallista matkaa siihen, kun ensimmäiset homo-lajien edustajat ennen sapiensia käppäilivät NAKUINA hiljakseen pois Afrikan savanneiltaan – ainakin out of Africa-teorian mukaan. Tämä teoria on (kas kummaa) kiistanalainen ristiriitaisine näkemyksineen, mutta ensimmäiset pohjoisempaan käppäilijät lienevät olleet fossiililöytöjen mukaan homo erectus ja -ergaster, ja ehkäpä peräti vielä tuntematon homo-laji.

(NaturalHistoryMuseum)

Näiden lajien fossiileita on löydetty Euraasiasta 1,9 – 1,5 miljoonan vuoden takaa. Onkin siis sanomattakin selvää, että elinolojen ja -ympäristöjen muuttuessa on ollut tarpeen saada karvapeitettä takaisin ylle, varsinkin pohjoiseen siirryttäessä. Täytyy tietenkin myös muistaa, että ilmasto-olosuhteet ovat näiden useiden satojen tuhansien vuosien aikana ehtineet muuttua jo moneen kertaan.

Climate change – Glacial-Interglacial, DO and Bond Cycles, Thermohaline Circulation | Britannica

Koskapa sitten tällainen hieno pukeutumisen ajatus pälkähti näiden nakuilijoiden kerhon vannoutuneiden edustajien päähän? Sittenkö viimeistään, kun alkoi olla pirun kylmä, häh?

Varhaisin-nimenomaan-homo-sapiens -fossiili Afrikan ulkopuolelta on löydetty Israelista, ja ikää tällä löydöllä on n. 180 000 vuotta. Tämä ajoitus on yhteneväinen sellaisen mielenkiintoisen seikan kanssa, kuin: päätäistä kehittyi oma alalajinsa VAATETÄI n. 170 000 vuotta sitten. Mistäköhän tämä seikka mahtaakaan kertoa, hmm…? Anybody? Kenties VAATTEISTA?

Homo sapiens migration (WikimediaCommons).

Orgaaninen materiaali säilyy maastossa erittäin huonosti, jos ollenkaan. On kuitenkin muita todisteita, jotka kertovat vaatetuksen historiasta omaa tarinaansa: Contrebandiers-luolasta Marokosta on löydetty nahkavuotien työstämiseen käytettyjä luunkappaleita 120 – 90 000:n vuoden takaa. Lisäksi luolasta löydettiin mm. kettujen, sakaalien ja villikissojen luita, joissa oli selviä merkkejä eläinten nylkemisestä siten, että niiden nahka saatiin irroitettua mahdollisimman kokonaisena. Luolan rei’itetyt helmet puolestaan kertovat, että mahdollisesti nahkaa tai jänteitä työstettiin naruiksi koruja varten. Notta tässä luolassa on sitten työstetty vähän parempaa Seppälää päälle!

(natureasia.com)

Uusimpiin arkeologisiin löytöihin lukeutuu Gavan alueelta, Espanjasta, löydetty hevosen tai nautaeläimen 40 000 vuotta vanha lantioluu, jossa on 28 pientä työkalun tekemää pistosjälkeä. Erilaisten omien kokeilujensa jälkeen tutkijat totesivat, että nämä reiät ovat syntyneet pehmeään luupintaan terävän luupiikin ansiosta. Kyseessä on siis tosiaankin apuväline, jota vasten nahkoja/vuotia on rei’itetty niiden yhdistämistä varten. Ei kuitenkaan tiedetä, onko nämä vuodat sitten yhdistetty ompelemalla neulalla vaiko naruja läpi pujottaen, mutta vanhin neula on löydetty Etelä-Afrikasta 61 000:n vuoden takaa.

(PopularArchaeology)

Täydellisimmin säilynyt asukokonaisuus on tietenkin löydetty herra Jäämies Ötzin paljastuttua lumen ja jään alta v. 1991 Itävallan ja italian rajalla. Ötzin pukineisiin lukeutui mm. heinistä koottu viitta, useista nahkapaloista ommeltu lampaannahkainen takki, nahkaleggingsit lannevaatteineen, karhunnahkalakki ja taidokkaasti valmistetut, heinillä täytetyt vedenpitävät nahkakengät. Näiden kenkien perusteella on arveltu, että jo tuolloin tällaisten kenkien valmistamiseen olisi ollut eritoten tähän työhön erikoistunut henkilö – eli suutari.

Clothing | Museo Archeologico dell’Alto Adige (iceman.it)

Vanhimmat tekstiilikuidut ovat peräisin peräti yli 34 000:n vuoden takaa. Nämä mikroskooppisen pienet villinä kasvaneen pellavan säikeet löydettiin luolasta Georgiassa, ja niistä on arveltu tehdyn köysiä, nyörejä, ompelulankaa tai jopa kenkiä. Osa kuiduista oli jopa värjätty lähistöltä löytyneiden kasvien avulla, joten onkin helppo ajatella, että tätä pellavaa olisikin käytetty nimenomaan koristeellisiin asusteisiin. Kuka pöljä nyt näkisi moisen työlään värjäämisen vaivan pelkästään köysien takia?

Edelleen on olemassa alkuperäisasukkaiden heimoja, joiden metsästäjä-keräilijöiden kulttuuri ei ole juurikaan muuttunut ammoisista ajoistaan lähtien. Tällaisten kansojen keskuudessa on tyypillistä, että ihoa suojataan auringolta lähinnä mudalla, joka kuivuessaan jättää aurinkorasvan kaltaisen kerroksen iholle. Tyypillisesti asuna on jonkinlainen lannevaate – kenties ihan vain suojaamassa persuksia istuessa, joten mistään siveliäisyyssäännöistä ei todellakaan ole kyse. Siksipä onkin luontevaa ajatella, että me ihmiset olemme tosiaankin hilluneet alastomina suurimman osan olemassaolomme ajasta, kunnes olosuhteet tosiaankin pakottivat meidät pukeutumaan takaisin karvapeitteisiin.

Sittemmin pukeutumisesta muodostui statuksen osoittamisen väline, oman yksilöllisyyden korostamisen keino ja ties mitä muuta – ah; tietenkin! Varsinkin useiden eri uskontojen toimesta ihmistä on verhottu milloin mihinkin vaatteeseen; on jopa muistettava, että mm. 1800-luvulla naisten nilkkojen vilahtaminen pitkien hameiden alta oli suorastaan pornografista. Että sellaisessa tilanteessa taisi moni homo sapiens olla ihan homo erectuksena, aijai sentään!

ERIKOINEN YLLÄTYS AIKOJEN TAKAA

1700-luvulla Etelä-Siperiassa sijaitsevassa luolassa asusteli ylhäisessä yksinäisyydessään erakko Denis (Dyonisiy). Vähänpä ukko tiesi, että hänen mukaansa nimettäisiin uusi ihmislaji 300 vuotta myöhemmin! Ukko taisi vain asetella muina miehinä ansalankoja ympäristöönsä henkensä pitimiksi, eikä tiennyt ollenkaan, mitä hänen suojaisan luolansa lattian alla piileskeli…!

Luolan sisäänkäynti, Altai/Siperia.

2000-luvulla luolaa alettiin tutkia arkeologien toimesta, ja luolasta paljastuikin neandertalilaisiksi oletettuja ihmisjäännöksiä ja esineistöä. Vanha ukko Denis varmaan hiippaili aaveena luolan katossa ihmettelemässä, että hänenkö nuotionsa pohjia nämä kutsumattomat kaiffarit kaivelivat!

Luolasta löytyi pikkusormen palanen sekä kaksi harvinaisen isokokoista poskihammasta, jotka dna-tutkimusten myötä paljastuivatkin neandertalilaisista ja homo sapiensista poikkeavaksi lajiksi. Tämä uusi laji sai siis nimekseen denisovanihminen. Tässä vaiheessa vanha ukko Denis varmaankin hykerteli tyytyväisenä käsiään hieroen: hän sai lopultakin yksinäisen elämänsä jälkeen tunnustusta osakseen! Sittemmin luolasta löytyi myös neandertalilaisen varvasluu sekä hybridilöytö, joka todisti neandiksen ja denisovan pariutuneen keskenään.

Nuoren denisovalaistytön/-naisen luu.

Kuinka vanhoista löydöistä sitten on kyse? Niin vanhoista, että tutkijoilta meinasi päästä löysät pöksyyn ja vanha ukko Deniskin putosi leijaillessaan persiilleen. Aiemmat arviot sijoittuivat 30-50 000:n vuoden välille, mutta tutkimukset vuodelta 2021 osoittavat vanhimpien luiden ajoittuvan jopa 200 000:n vuoden taakse (LiveScience). Nämä pienet luujäänteet ovatkin vanhimpia, löydettyjä todisteita denisovanihmisestä. Nykyisten melanesialaisten ja australialaisten dna:ssa on jäänteitä denisovalaisista, joten tämä ihmislaji on tosiaankin lähtenyt liikkeelle eikä asettunut paikoilleen asumaan.

Mitä muuta luolasta löydettiin? Luusta ja mammutin syöksyhampaista valmistettuja neuloja, helmiä, riipuksia, patsaita, kivisiä työkaluja ja tietenkin jäänteitä useista eri eläimistä: luolaleijona, mammutti, pikkunisäkkäitä, matelijoita ja lintuja. Onpa luolasta löytynyt peräti strutsin munankuoren palanenkin! Luolassa on siis syöty monipuolisesti saaliseläimiä, jota vanha ukko Denis huokaileekin. “Oispa kerrankin saanut maistaa luolaleijonaa, pentele! Tai edes hyeenaa!”

“Esitän tähän kovaäänisen vastalauseeni koko leijonasuvun puolesta!!”

Neulojen ja riipusten on arvioitu olevan jopa 50-70 000 vuoden takaa, sillä ne löytyivät maakerroksesta, josta löytyi saman ikäisiä fossiileja. Tutkimuksissa todennettiin, että niitä ei ole voitu kaivaa maahan myöhempinä aikoina, sillä maakerrokset olivat täysin koskemattomia. Tämä seikka yksistään on ihmetyttänyt tutkijoita: taidokkaasti linnunluusta tehty 7,6 cm pitkä neula osoittaa tuon aikaiset ihmislajit paljon kehittyneemmiksi, kuin aikaisemmin on luultu.

Esineistöä ja työkaluja (WikimediaCommons).

Eikä tässä vielä kaikki: seuraava löytö päästikin tutkijoille löysät housuun ja Denis-parkakin pyörtyi päästäen ektoplasmaiset löysät spiritualistisiin pöksyihinsä. Luolasta löytyi nimittäin rannekorun puolikas, johon oli selvästikin porattu reikä. Tämän korun iäksi on arvioitu jopa n. 65-70 000 vuotta! Ajoitus on todettu maaperäkerroksesta, josta koru alun perin löytyi.

Korun palanen ja siitä päätelty malli.

Korusta tiedetään hyvinkin paljon: sen koosta on päätelty, että sitä on käyttänyt nainen oikeassa kädessään ja poratussa reiässä on roikkunut nahkanauhassa erillinen riipus. Rengas on tehty klorastroliitista, tumman vihreästä kivestä, jonka lähin löytöpaikka sijaitsee yli 200 km luolasta. Tämä koru on todellinen ihmetys, sillä reiän poraamiseen on tosiaankin tarvittu hyvin nopeasti pyörivää työkalua, jota tutkijat eivät todellakaan osaa selittää. Tähän koruun on siis käytetty aikaa ja vaivaa, joten se lienee ollut erityisen tärkeä kantajalleen. Korun rikkoutuminen ja lukuisat naarmut ja kolhut nahalla kiillotetussa pinnassa voivat kertoa siitä, että koruun (ja sen kantajaan) on voinut kohdistua voimakas isku, mutta tätä seikkaa ei ole virallisesti todistettu.

(TheDailyMail).

No nih: johtopäätöksiä kehiin! Onko siellä luolassa käyneet aikamatkaavat Ryobin tai Makitan (Akka ei saa lahjuksia näiden maininnasta) edustajat porakoneineen ja poranterineen? Miten muuten selitetään “erittäin voimakas, nopeasti pyörivä poranjälki,” joka on jättänyt reikään selviä merkkejään? Tämä menee Akalta ihan yli hilseen. Jos denisovalaiset ovat kuitenkin jo käyttäneet taitavasti tehtyjä neuloja (joiden langansilmissä on samankaltaisia porausjälkiä), niin onko heillä ollut käytössään jonkinlaista tietotaitoa, joka on sittemmin jäänyt unohduksiin? Voiko tällaisia porausjälkiä tehdä esim. valtavan kuumuuden avulla? Nyt äkkiä joku kiviekspertti selittämään tätä asiaa samalla, kun vanha ukko Denis huuhtelee ektoplasmaisia housujaan.

“Varokaa, jätkät! Denisin ektoplasmaa saattaa valua katonrajasta!”

Tämä koru kuuluu tosiaankin sarjaan “Out-Of-Place-Artifact” eli lyhennettynä “OOPArt.” Tällaisiksi löydöiksi kutsutaan esineitä, joiden ei pitäisi sijaintinsa tai ikänsä puolesta olla mahdollisia (nykytietämyksen valossa). Tällaisiin esinelöytöihin lukeutuu mm. Antikytheran kone, Bagdadin patteri ja Denderan lamput. Näistä lisää esim. seuraavissa linkeissä:

The Dendera Lightbulb | Ancient Egypt Online

Scientists May Have Discovered How the Ancient Greeks’ ‘First Computer’ Tracked the Cosmos | Smart News| Smithsonian Magazine

Baghdad Battery – Wikipedia

Foliohattujen mielestä tämäkin koru on alieneiden aikaansaannosta, tietenkin. Akka ei (edelleenkään) ymmärrä, miksi alienit olisivat vaivautuneet tässä tapauksessa avustamaan huippuhienolla teknologiallaan tällaisen korun tekoa samalla, kun näillä muinaisilla ihmisillä oli kuitenkin käytössään vain luusta tai kivestä tehtyjä työkaluja. “Porataanpa tuohon koruun pikkuinen reikä tällä mun hienolla Xyltrr’k -porakoneella, mutta annetaan niiden muuten kaapia noita eläinten nahkoja kivisillä kaapimilla!” Jep, näin sen on täytynyt tosiaankin mennä. Akka odottaa lahjuksia tältä alien-valmisteiselta porakonemerkiltä.

Ehkäpä arkeologien täytyisi vain harkita sitä mahdollisuutta, että nykykäsitys muinaisten ihmislajien alkeellisuudesta on täyttä puppua. Onhan se nyt päivänselvää, että jopa nykyisinkin keksintöjä on syntynyt ihan sattumalta (esim. penisilliini ja post-it -laput). Kymmeniä -jopa satoja tuhansia- vuosia sitten on voinut elää joitakin pellepelottomia, jotka ovat pähkäilleet kaikenlaisten probleemien parissa ja yrityksen ja erehdyksen kautta onnistuneet keksimään erilaisia tapoja duunata juttujaan. “Oho, pärkkeles, mun mammutinposki putos nuotioon… onpas muuten, poijjaat, makoisaa!”

Käsitys neandertalilaisista v. 1909 (SciencePhotoLibrary/Paul D. Steward).

Näille neuloille täytyy kyllä keksiä jokin syy, miten niitä on osattu keksiä ja käyttää… ehkä ajatus on syntynyt vain terävän piikkipensaan lävistäessä omaa ihoa? Ja voila; ajatus on jalostettu pidemmälle!

“Juuh, niinhän se tosiaan kävi. Ajatus kuitenkin syntyi, kun anopinrutjake pisteli meikäläistä jatkuvasti niillä okailla…!”(PopularArchaeology).

Todennäköisesti noin 10 000 vuotta sitten joku keksi senkin, että viikko sitten aurinkoon unohtunut puuro kehittikin mielenkiintoisen sivumaun ja siitä lähtikin kehkeytymään ensimmäinen alkomahooliliike. Tämän seurauksena “shamaanit” alkoivatkin saada merkillisiä näkyjä ja viestejä kaikenlaisilta jumalilta huuruspäissään. Hah haa, näin sitä Akka selittää taas asioita käytännöllisen realistiselta kannalta!

Pitäkää vain tohtorinhattunne päässänne, arvoisat tutkijat, älkääkä kysykö Akalta mitään. Johan tässäkin tekstissä on mainittu sanat “ektoplasma” ja “spiritualistiset pöksyt,” joten katu-uskottavuus on taas onnistuneesti mennyttä!

Vanha ukko Denis jäi puolestaan historiaan, vaikka hänellä ei ollutkaan mitään tekemistä luolalöytöjen kanssa: hän vain onnistui valitsemaan asuinpaikakseen historiallisesti merkittävän luolan siitä mitään tietämättä. “Häh hää ja lällätilää,” kuittailee Denis Akalle ripustaessaan näkymättömiä housujaan näkymättömälle narulle.

JURAKAUDEN AARTEITA

Mitäköhän ihmiset kuvittelivat löytäneensä törmättyään dinosaurusfossiileihin silloin joskus ennen wanhaan?

Esihistorialliset ihmiset ovat tehneet dinosaurusten kivettyneistä luista kaulakoruja ja työkaluja; on tietenkin arveltu, että tällaiset esineet olivat erittäin merkityksellisiä muinaisille ihmisille. Akka veikkaa kuitenkin, että tätä materiaalia käytettiin ihan siksi, että sitä vain sattui löytymään. Ei kaikkeen tarvitse tuputtaa jotakin merkityksellisyyttä, tuskinpa sillä on niin väliä ollut. Vai sanoiko muinainen homo habilis, notta: “Kas perhana, löysinpä pirun kovaa luuta. Tämä on Jumalien lahja taivaalta, teenpä siitä hienon kaulakorun!”

Kiinalaiset luulivat löytäneensä lohikäärmeiden luurankoja, nämä löydöt olivat tietenkin muinaisia lentoliskoja. Aivan looginen päätelmä, kun joitakin lentäviä penteleitä on tosiaankin ollut olemassa. Lentolisko, lohikäärme… ihan sama, miksi sellaista pirulaista nimitetään. Ei niihin kumpaankaan halua törmätä mustikkametsällä. Terveisiä vaan Smaugille.

Vuonna 1676 englantilainen pastori Robert Plot luuli löytäneensä ihmisjättiläisen reisiluun palasen törmätessään kivettyneeseen Megalosaurus-fossiiliin. Myöhemmin 1700-luvulla tämä luulöytö nimettiin “Scrotum humanumiksi” eli ihmisen kivespusseiksi. Antakaa Akan kaikki kestää…! Tämä luunkappale on sittemmin kadonnut, mutta Megalosaurukseksi luu todettiin säilyneiden piirustusten avulla.

Piirroskopio Megalosauruksen luusta.

Vuonna 2018 Portsmouthin yliopiston luennoitsija joutui vaikeuksiin, kun hän näytti opiskelijoille tämän luulöydön piirroskuvaa paleontologian tunnilla… ja näytti sen jälkeen vertailukohdaksi oikeata valokuvaa kiveksistä. Aijaijai…! Ukkoparalla mahtoi viirata päässä; Amerikassahan tällainen on lähinnä pyhänhäväistystä!

1700-luvulla useat dinolöydöt nimettiinkin aivan väärin jättiläisiksi, kaloiksi/niiden hampaiksi tai matelijoiksi ja krokotiileiksi. Ajatus siitä, että tällaisia dinolajeja on ollut miljoonia vuosia sitten olemassa, ei mahtunut kenenkään päähän. Tuolloinhan kuviteltiin yleisesti, että Jumala loi luomakunnan juuri sellaiseksi, kuin se sillä hetkellä oli.

Ilmiselvästi lohikäärmeen pää tai alien (Scelidosaurus).

Raamatussa tosin mainitaan ihmisjättiläisiä, joten jotkin jättiläiskuvitelmat ovatkin aikakauteen nähden ihan loogisia. Joidenkin kivettyneiden linnunjälkien kuviteltiin jopa kuuluvan jättikokoisille korpeille, joita vapautettiin Nooan arkista tulvan jälkeen. Jepjep. Tuolloin ammattia palentologi ei ollut edes olemassakaan ja ensimmäisiä luita ja löydöksiä tutkivatkin ihan tavalliset pulliaiset. Löytyy joukosta yksi paronikin; ranskalainen paroni Cuvier, joka oli perehtynyt anatomian tutkimukseen.

Sieltä ne korpit tulloo!! Ja moni muukin öttiäinen… Norsuilla näyttää olevan heti tappelu meneillään!

Dinosaurus-nimen keksi brittiläinen lääkäri Richard Owen v. 1841 tultuaan siihen lopputulokseen, että tällaisia hirmuisia elukoita on todellakin ollut olemassa ja ne ovat ihan oma lajinsa. Tällainen päättely johti dinosaurusbuumiin ja mm. Pohjois-Amerikassa innostuttiin tutkimaan aihetta laajemmaltikin. Othniel Marsh ja Edward Cope aloittivat nk. “Luusodat” Kalliovuorten alueella – ja kilpailuhenkisinä löysivätkin peräti 136 uutta dinosauruslajia. Kannatti siis painella menemään kauhian vimman vallassa, sillä tuollahan niitä hirmuisia liskoja on nähtävästi enemmänkin tallustellut…

Kerrankin dinosaurus-nimi on käännetty suomeksi täysin oikein. “Deinos” on kreikkaa ja tarkoittaa “hirmuista, kamalaa” ja saurus tarkoittaa “liskoa.” Tähän voi verrata elokuvan “Shawshank Redemption” käännöstä suomeksi: “Rita Hayworth – Avain pakoon.”

Nykyään tunnetaan erilaisia dinosauruslajeja noin 1000 – 1100. Mikäli tutkijoiden arviot pitävät paikkansa, lajeista on löydetty vasta noin 10%. Huh huh, paljon olisi siis vielä esiin kaivettavissa! Eikä mikään ihmekään, että useita dinolajeja on nimetty kuuluisuuksien mukaan. Esimerkkeinä mainittakoon:

-Arthurdactylus conandoylensis (kirjailija Arthur Conan Doyle)
-Crichtonsaurus, Cedrorestes crichtoni, Bienosaurus crichtonii (kirjailija Michael Crichton/Jurassic Park)
-Serendipaceratops arthurcclarkei (kirjailija Arthur C. Clark)
-Leucothoe tolkieni (kirjailija J.R.R. Tolkien)
-Masiakasaurus knopfleri (muusikko Mark Knopfler/Dire Straits)
-Coloborhynchus spielbergi (ohjaaja Steven Spielberg)
-Europatitan eastwoodi (näyttelijä Clint Eastwood)

Crichtonsaurus.

Jos Akka saisi itselleen nimikkoeläimen, se olisi kuitenkin jokin ällöttävä kökköetana tai umpityhmä mato. Ainoastaan kunnon gurut, kuten edellä mainitut, saavat itselleen dinosauruslajeja. Poikkeuksina mainittakoon Kootenichela deppi (niveljalkainen kambrikaudelta) sekä Pristimantis jamescameroni (sammakko) sekä Pheidole harrisonfordi (muurahainen). Häh hää, poijjaat, vahingonilo on paras ilo!

Pristimantis jamescameroni. En alkaisi elvistelemään tällä nimityksellä, James!

KRYPTOZOOLOGIA

Tämä näennäistiede tutkii tieteelle tuntemattomia eläinlajeja eli kryptideja. Tähän joukkioon kuuluu mm. merihirviöt ja ne kuuluisat lumimiehet ja isojalat, joita maailmalla tuntuu vilisevän joka ikisessä metsikössä. Tämän otsikon alle voi laittaa myös lajit, joiden on väitetty kuolleen sukupuuttoon, mutta havaintoja on silti olemassa. Tämän määritelmän nimi on elävä fossiili.

Tällaisesta “elävästä fossiilista” kuuluisin on Latimeria; varsieväkala. Tämän lajin luultiin vetäneen viimeisen henkäyksensä dinosaurusten aikana, kunnes v.1938 eteläafrikkalaiset kalastajat olivat saaneet latimeria-yksilön pyydykseensä. On se merkillistä, että tällainen parimetrinen ja 80-kiloinen kala on jäänyt aiemmin huomaamatta. Olisit käynyt… optikolla, voisi todeta tässä.

Latimeria -kalasta tehty malli museossa.

Otsikon alle mahtuu myös yksisarvinen eli tarueläin. Olen aina ihmetellyt, mistä yksisarvisen taru on muodostunut. Jotenkin lohikäärmeen voi ymmärtää; onkohan muinaisissa kulttuureissa löydetty dinosaurusten luita ja niille on pitänyt keksiä selitys. Jostakin on bongattu lentoliskon fossiili ja kivettyneitä dinosaurusten munia. Miksi muuten lohikäärmeet lentäisivät ja munisivat, ellei tästä syystä. Yksisarvinen onkin jo hankalampi, mutta sarvivalaan fossiili voisi olla tämän legendan pohjana. Onhan sarvivalaan sarvi kierteinen kuten yksisarvisella. Fossiilia on vaan kaunisteltu tarinoissa, että saadaan aikaiseksi kaunis laji mytologiaan. Tämän seurauksena ollaan saatu mytologiaan My Little Ponyt, kiitos vaan muinaisille esi-isille tästä (oletetusta) fossiililöydöstä.

Täällä meilläpäin kryptozoologia on ihan todellista tiedettä. Aidan takana häärii usein yllättävän sosiaalinen yksilö, joka kuuluu tähän isojalka-määritelmään. Kuvamateriaalia kohteesta ei ole, mutta tämä kohde puhuu usein itsekseen ja yrittää muodostaa korvin kuultavia sanoja. Alkeellisen puhekielen yritys on mieltälämmittävää. Kyseessä on tietenkin naapurin Alma; tai lempinimellä “Megapötsi”, kuten häntä täälläpäin kutsutaan.

Älä tule soittelemaan Akan ovikelloa!

Toinen yksilö lienee elävä fossiili, josta on vähäisempiä havaintoja. Alman mies on selkeästi etäisempi eikä sosiaalista käyttäytymistä ole juuri ollenkaan. Tämä kohde ei kuulukaan isojalkoihin, vaikka kahdella jalalla käveleekin; sen verran paranormaalista ilmiöstä on kyse. Voisi jopa väittää, että lajinimike zombi sopisi paremmin tähän yksilöön. Tälle yksilölle on annettu leikkisästi nimi “Tanssii örkkien kanssa”.

Lajien määrittämiseksi pitäisi kutsua paikalle Isojalka-tiimi, paleontologi, biologi, demonologi, voodoo-pappi ja varmuuden vuoksi vielä aaveenmetsästäjät. Näiden jälkeen voisivat saapua valkotakkiset, poliisi ja palokunta. Mitä enemmän, sitä paremmat juhlat!