JOTAKIN MÄTÄÄ TANSKANMAASSA… EIKU…

… CHAPPAQUIDDICKISSA! Uskokaa pois, Akka piti kielen keskellä suuta (vain etusormen yhdellä näppäimellä kerrallaan) tuota paikannimeä kirjoittaessaan. Kukamitähäh ja missä on Chappaquiddick, voisi moni kysyä, joten katsotaanpa tätä merkillistä paikkaa hieman tarkemmin.

Veljekset Robert, Ted ja John Kennedy. Aiheeseen liittyvät kuuluisat herrasmiehet.

Chappaquiddick on saari Massachusettsin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Saari sijaitsee suositun lomakohteen Martha’s Vineyardin vierustalla ja sinne pääsee lauttayhteydellä rannikkokaupunki Edgartownista. Saari on saanut nimensä paikallisen Wampanoag-heimon kielestä ja nimi tarkoittaa jotakuinkin erillistä saarta. Alun perin saaren nimi oli peräti muotoa Noepetchepi-aquidenet, joten ollaan vaan ihan tyytyväisiä tähän Chappaquiddick-nimeen!

Kiitos tästä maantiedon ekstralyhyestä oppimäärästä, arvoisa professori Akka, mutta mitäpä tällä saarella on tekemistä minkään kanssa? Sen selvittämiseksi pitää palata ajassa vuoteen 1969.

Vuoden 1969 heinäkuu muistetaan erityisesti siitä, että tuolloin Apollo 11 oli matkalla kohti Kuuta. Laukaisu tapahtui 16.7. ja laskeutuminen Kuuhun neljä päivää myöhemmin 20.7. Juuri samaan aikaan 18.7. Kennedyn klaaniin kuuluva senaattori Edward (Ted) Kennedy oli seuraamassa regattaa seurueensa kanssa tällä Chappaquiddickin saarella. Seurueeseen kuului neljä naimisissa olevaa miestä ja kuusi naispuolista sihteeriä/kampanja-avustajaa jo Robert Kennedyn kaudelta (ammuttiin v. 1968). Tarkoituksena oli tarjota illallista näille uskollisille naispuolisille työntekijöille, jotka sattuivat olemaan parissakymmenissä olevia sinkkuja. Ja ei, miesten aviovaimot eivät tietenkään olleet mukana matkalla. Jotakin mätää…

    Mainittakoon kuitenkin se tosiseikka, että miesten oli tarkoitus yöpyä Edgartownin hotellissa lauttamatkan takana ja myös naisille oli varattu huoneet eri hotellista. Mutta… sitten kaikki alkoi mennä pahasti pieleen, mutta tarkastellaanpa tätä tapahtumien kulkua sen jälkeen, kun tiedämme jotakin tästä senaattori Ted Kennedystä. (Akkaa hämää tämä nimi ”Ted,” kun etunimi on kuitenkin Edward…)

    Ted Kennedy v. 1984. Pesunkestävä poliitikko.

    Ted Kennedy (1932-2009) oli Kennedyn yhdeksänlapsisen pesueen nuorin jäsen. Hänen isoveljensä John F. Kennedy ja Robert Kennedy olivat tietenkin hyvinkin aktiivisia politiikassa ja näin tämän nuorimmaisenkin uravalinta oli etukäteen selvä. Harvard Collegessa Ted jäi kuitenkin kiinni mm. lunttaamisesta eikä hän päässyt myöhemminkään Harvardin yliopistoon lakia lukemaan. Sen sijaan hän valmistui Virginian yliopistosta asianajajaksi v. 1956.

    Tedin arvosanat olivat koko opiskeluajan heikkoja ja hänen sukunsa nimi pelasti hänet monesta pulmatilanteesta. Perheen päämies ja Tedin isä Joe Kennedy (Joseph P. Senior 1888-1969) takasi myös sen, ettei Tedin tarvinnut armeija-aikanaan osallistua käynnissä olevaan Korean sotaan. Kaikesta tästä lusmuilusta huolimatta Tedin ura senaattorina kesti kuitenkin huimat 47 vuotta! Tätä ei oikein voi uskoa, kun tietää, mitä Tedille tapahtui tuona armon vuonna 1969. Joten; palataanpa Chappaquiddickiin!

    Seurueen illallistarjoilu vuokratulla Lawrence Cottagella alkoi noin kello 20.30, mutta jo noin klo 23 aikaan Kennedyjen kampanja-avustaja Mary Jo Kopechne (1940-1969) ilmoitti olevansa huonovointinen ja väsynyt. Ted tarjoutui avuliaasti ajamaan hänet viimeiselle lautalle, jonka oli tarkoitus lähteä Edgartowniin puolenyön aikaan.

    Mary Jo Kopechne.

    Omituista on se, että Mary Jo ei kertonut kenellekään lähtevänsä ja hän jätti myös käsilaukkunsa ja avaimensa (myös hotellihuoneen avaimen) tähän saarelta vuokrattuun lomakiinteistöön. Kennedyn Oldsmobile lähti kuitenkin sitten matkaan noin klo 23.15, mutta ajomatkan aikana auto suistui holtittomasti lampeen kaiteettomalta Dike Bridge– sillalta ennen lauttarantaan pääsyä. Nykyään sillalla on toki kaiteet.

    The Independent.

    Lisää omituisuuksia: Dike Bridgen reitti ei ollut yleisesti käytetty väylä lauttarantaan pääsemiseksi, sillä mökiltä lähdettäessä lauttaranta sijaitsi vasemmalla. Päätyäkseen Dike Bridgelle Tedin on täytynyt kääntyä risteyksestä oikealle. Lisäksi paikallinen apulaissheriffi Christopher ”Huck” Look vannoi nähneensä Tedin Oldsmobilen pysähtyneenä noin kello 00.40 aikaan. Kun hän ajoi tätä autoa kohti, sen kuljettaja kiihdytti nopeasti pois paikalta. Auton ja sen rekisterikilven apulaissheriffi tunnisti heti, kun auto seuraavana päivänä nostettiin lammikosta. Jotakin mätää…

    Auto putosi sillalta veteen ja kääntyi kyljelleen. Tedin myöhempien kertomusten mukaan hänen onnistui päästä autosta ulos, mutta Mary Jo jäi autoon sen vajotessa veden alle. Ted kertoi huutaneensa Marya nimeltä ja yritti auttaa tätä ulos autosta, mutta ponnistelu oli tuloksetonta. Lopulta hän lähti kävelemään takaisin vuokramökille (n. 15 minuutin kävelymatka), jossa Ted kertoi tapahtuneesta kahdelle seurueen miehelle; herra Garganille ja herra Markhamille. Nämä miehet olivat Tedin tavoin asianajajia ja he lähtivätkin ajamaan Tedin kanssa onnettomuuspaikalle. Pelastusyritykset kuitenkin epäonnistuivat heiltäkin.

    Toronto Star.

    Kun miehet ajoivat lauttarannalle hälyttääkseen paikalle virkavaltaa, Ted hyppäsi veteen ja alkoi uida kohti Edgartownin rantaa. Matkaa uintireissulla oli noin 150 metriä ja rantaan päästyään hän käveli hotellihuoneeseensa ja nukahti sängylle. On huomattava, että jo ajomatkan aikana Ted oli nukahtanut myös ystäviensä auton takapenkille.

    Gargan ja Markham palasivat vuokramökille autollaan ja kertoivat muille, että Ted oli lähtenyt uimaan hotellilleen. Mary Jon he epäilivät myöskin päässeen omalle hotellilleen (miten?), joten bileet saivat edelleen jatkua tapahtuneesta huolimatta. Jotakin mätää…

    Vasta kello 8 jälkeen sunnuntaiaamuna paikalliset kalastajat (isä ja 15-vuotias poika) huomasivat auton vedessä ja hälyttivät vihdoinkin virkavallan paikalle. Sukeltaja onnistui nostamaan Mary Jon ruumiin autosta noin klo 9 aikaan. Mary Jon luultiin ensin olevan Rosemary Keough (eräs seurueen naisjäsen), sillä tämän käsilaukku löytyi autosta myöskin. Jotakin mätää…

    Tällä aikaa Kennedy oli soitellut useita puheluita ystävilleen saadakseen lainopillisia neuvoja ja kuultuaan lopulta, että auto ja Mary Jo oli löydetty, hän ilmoittautui poliisilaitoksella n. klo 10 aikaan aamulla. Nämä Kennedyn yölliset kumppanit olivat saapuneet myös Tedin hotellille klo 8 aikaan aamulla, joten tuon parin tunnin ajan oli varmastikin pohdittu tapahtumien kulkua yhteneväistä lausuntoa varten (Akan spekulaatio).

    Sukeltaja autolla 19.7.1969.

    Ted Kennedyn virallisessa lausunnossa hän kertoo koko ajan olleensa shokissa eikä hän pystynyt missään vaiheessa ajattelemaan järkevästi. Viikkoa myöhemmin hän tunnusti syyllisyytensä onnettomuuspaikalta lähtemiseen ja sai kahden kuukauden vankilatuomion. Tuomio kuitenkin peruttiin, sillä tuomarin mielestä ”Ted oli kärsinyt jo tarpeeksi.” Lisäksi Tedin ajokortti nostettiin hyllylle useiden kuukausien ajaksi.

    Mary Jolle ei koskaan tehty ruumiinavausta, sillä kuolinsyyntutkijan mielestä kuolinsyy oli ilmiselvä hukkuminen. Ruumiin autosta nostanut paikallisen palolaitoksen esimies John Farrar epäili kuitenkin, että kuolinsyy oli tukehtuminen, sillä osa auton katosta ja takakontista oli säilynyt kuivana. Lisäksi Mary Jo löydettiin takapenkiltä kasvot kohti kattoa, jossa ilmatasku olisi hyvinkin voinut olla. Arvioiden mukaan Mary Jo saattoi olla hengissä turman jälkeen jopa useamman tunnin ajan, riippuen tietenkin ilmataskun koosta. Tämä on hirvittävä tieto, mikäli se pitää paikkansa. Hän olisi selvinnyt hengissä, jos apua olisi mahdollisimman pian soitettu paikalle.

    Dike Bridge nykyään kaiteineen. The Vineyard Gazette.

    Oikeuden päätöksellä Mary Jon ruumista ei lopulta nostettu ylös haudasta tarkempia tutkimuksia varten. Hänen perheensä vastaanotti kuitenkin 140 000 dollaria Kennedyn vakuutusyhtiöltä ja perheeltä, joten homma oli sillä selvä. Jotakin mätää…

    Onnettomuudesta ja sen syistä on tietenkin esitetty useita eri teorioita. On mahdollista, että Tedillä ja Mary Jolla oli suhde, jonka he halusivat salata Tedin poliittisen uran takia. On mahdollista, että Mary Jo oli raskaana ja Ted halusi päästä ”ongelmasta” eroon. On mahdollista, että Ted vain ajoi umpipäissään autonsa vahingossa lampeen ja pelastuskaan ei Tedin humalatilasta johtuen onnistunut. On mahdollista, että autossa oli jostakin syystä mukana myös Rosemary Keough, jonka käsilaukku autosta löytyi. On myös tietenkin mahdollista, että Mary Jo nappasi mukaansa väärän käsilaukun lähtiessään autoajelulle.

    Akan mielestä on ilmiselvää, että Ted ajoi autoa humalassa. Ehkä hän halusi viettää Mary Jon kanssa autossa laatuaikaa kahden kesken, kun apulaissheriffi kuitenkin bongasi heidän autonsa tienvarteen pysäköitynä. Skandaalin pelossa paikalta oli paettava nopeasti; humalatila ja pimeä silta koituivat lopulta pariskunnan kohtaloksi tuona kamalana yönä. Ted jätti ilmoittamatta tapahtuneesta, sillä alkoholin oli poistuttava elimistöstä ennen auton ja ruumiin löytymistä. Shokkitila on hyvä selitys onnettomuuden jälkeiselle järjettömälle toiminnalle, varsinkin, jos sukunimi sattuu olemaan Kennedy.

    Ted Kennedy piti tiedotustilaisuuden 25.7.1969. Kesto noin 12 minuuttia.

    Tedin ja Mary Jon suhteesta tai mahdollisesta raskaudesta on kuitenkin vaikea sanoa mitään varmaa. Koko yön tapahtumista on vain Tedin ja hänen kumppaniensa kertomus, ja esimerkiksi apulaissheriffin näköhavainto vesittää jo pelkästään ajomatkan tarkoituksen: viimeinen lautta lähti puolenyön aikaan eli 40 minuuttia näköhavaintoa aiemmin. On myös epäuskottavaa, että kukaan olisi voinut kuvitella Mary Jon selvinneen autosta hengissä ja jollakin merkillisellä tempulla päässeen veden yli hotellilleen. Kasvattiko Mary Jo siivet vai kävelikö hän vetten päällä, kuten muuan herrasmies 2000 vuotta sitten?

    Tämän keissin koko totuuden tiesi lopulta kuitenkin vain Ted Kennedy, jonka presidenttiys jäi v. 1980 vaaleissa vain haaveeksi. Tuolloin voiton vei Jimmy Carter (1924-2024) ja Ted jäi loppuelämänsä ajaksi ”vain” senaattoriksi. Tämä tapaus on kuitenkin hyvä esimerkki siitä, miten tällainen jo opinnoissaan keskinkertainen lunttaajatyyppi voi pelkästään sukunsa avulla selvitä kaikesta kuin koira veräjästä. ”Ei tartte lähteä edes sotimaan, isäpappa järkkäs senkin homman kotiin.”

    https://www.youtube.com/watch?v=2nA-C9qVpeM

    Mobile Instinctin video, jonka aikana nähdään tämä vuokramökki, teitä saarella, silta, Tedin tuolloinen hotelli ja Mary Jo Kopechnen hauta. Kannattaa katsoa, kesto noin 11 minuuttia. Jostakin syystä Akka ei saanut tätä upotettua Youtube-linkiksi, kuten yllä.

    Tunnetusti ainakin vanhemmat veljekset John ja Robert kaatoivat naisia kuin keiloja, kuten isäpappa Joekin. On siis kuitenkin oletettavaa, että Tedin auton ollessa pysähdyksissä tien pientareella hänen tarkoituksenaan ei ollut bongailla lintuja Mary Jon kanssa. Keskellä yötä. Keskellä bileitä, joiden naispuoliset osallistujat mm. tanssivat kongaa (ketjutanssia, vrt. letkajenkka) keskellä tietä apulaissheriffin todistuksen mukaan.

    Ei, pojat, ei, alkomahoolia ei tuona yönä nautittu eikä kukaan ajellut autolla minnekään. Eikä kukaan soitellut turmayön jälkeisenä aamuna 17 puhelua lakimiehille ja sukulaisille ennen poliisilaitokselle menemistä. Ehei.

    Näiden tapahtumien valossa on siis uskomatonta, että herra yhdeksäs Kennedy jatkoi menestyksellisesti senaattoriuraansa hamaan tappiin saakka. Vain Ameriikassa, poijjaat… vain Ameriikassa.

    Sunday Newsin loistava uutisotsikko: Teddy pakenee, blondi hukkuu. Voiko sen paremmin sanoa. Kuuhun laskeutuminen mainitaan alimmassa otsikossa.

    Pahuksen pahus, vasta tätä kirjoittaessa Akka muisti katsahtaa, josko Archivessa olisi tapauksesta kirjoja luettavaksi. Tottahan toki: näihin kahteen Akka perehtyy tarkemmin tulevina päivinä ja raportoi sitten, mikäli tapauksessa on jotakin uutta kerrottavaksi asti. Jos joku muu ehtii ensin, kommenttia voi laittaa tulemaan.

    https://archive.org/details/bridgeatchappaqu00olse

    Jack Olsenin kirja The bridge at Chappaquiddick. Kirja on julkaistu jo tapahtumavuonna, joten tämän suhteen pitää olla todella skeptinen (viiden kuukauden sisällä tuosta yöstä). Akka otti tämän kuitenkin listalle, sillä se voi kertoa ajankuvasta tuolloisena aikana. Vaatii kirjautumisen sähköpostiosoitteella ja salasanalla.

    https://archive.org/details/senatorialpriv00damo/page/n7/mode/2up

    Leo Damoren kirja Senatorial privilege : the Chappaquiddick cover-up, julkaistu 1989 eli 20 vuotta tapahtumien jälkeen. Otsikko ainakin kertoo kaiken hyvin tiivistetysti. Sivun alalaidassa näkyy samankaltaisia vaihtoehtoja, joten valikoimaa riittää. Vaatii kirjautumisen kuten yllä.

    MILJARDÖÖRIN OUTO KATOAMINEN

    Rockefeller-suvulla riittää massia Roope Ankan rahasäiliön verran: tämän suvun omaisuus on arvioitu reilusti yli 10 miljardiksi dollariksi. Rahaa alkoi kertyä, kun suvun patriarkka John D. Rockefeller perusti öljy-yhtiö Standard Oilin 1860-luvulla. Äijä ei sentään huuhtonut kultaa Klondikessa, kuten tämä aiemmin mainittu räpyläjalka. Tämä suku on kuitenkin nykyisinkin voimakas vaikuttaja sekä politiikassa, että yhteiskunnallisissa asioissa (taide, yliopistot, säätiöt…)

    John D. Rockefeller v. 1872.

    Vuonna 1961 suvun nuori vesa Michael D. Rockefeller (s. 1938) ei kuitenkaan pitänyt oman isänsä Nelson Rockefellerin ajatuksesta seurata tämän jalanjälkiä suvun valtavan koneiston pyörittämisessä. Tämä poika kävi kuuliaisesti arvostetut opinahjot Phillips Exeter Academyn ja Harvardin, mutta häntä kiinnosti enemmän taiteeseen keskittyminen, kuin lisämassin tuottaminen suvulle. Michael oli erityisen kiinnostunut alkuperäiskansojen taiteesta, joten hän suuntasikin kulkunsa tuolloin Alankomaiden hallussa olleen Uuden-Guinean viidakoihin. Matkalla oli tarkoitus kerätä ja dokumentoida alueella asustaneen Asmati-heimon taidetta ja elintapoja. Matkalla kuvattiin myös dokumenttielokuva ”Dead Birds.”

    Michael Rockefeller Asmatien parissa.

    Jostakin merkillisestä syystä tämä heimo kiinnosti Michaelia niin kovasti, että jo saman vuoden marraskuussa hän palasi alueelle antropologi Rene Wassingin kanssa. Mutta kuinkas kävikään: heidän 12-metrinen katamaraaninsa kaatui joella kovassa aallokossa ja kiepsahti nurin. Seurueen kaksi opasta uivat nopeasti rantaan hakemaan apua, mutta tällöin vene jo jatkoi kulkuaan kohti avomerta. Michael ja Rene odottivat apua peräti kaksi vuorokautta, kunnes Michael lopulta päätti lähteä uimaan rantaan. Eri lähteistä riippuen tämän matkan on arvioitu olleen 6-22 kilometriä (jep, näin mukavasti nämä arviot heittelevät!) Michael tyhjensi kaksi bensakanisteria, kiinnitti ne vyötärölleen kellukkeiksi ja lähti matkaan sanoen Renelle: ”I think I can make it.” Rene Wassing pelastettiin seuraavana päivänä, mutta Michaelista ei nähty enää koskaan jälkeäkään. (Tähän väliin pitää lausua teatraalisesti: ”Vai nähtiinkö…? Hmm…”)

    Asmatien elinalueet Uudessa-Guineassa.

    Noh, massisuvun rahoilla saatiin tietenkin järjestettyä valtavat etsintäoperaatiot Michaelin löytämiseksi. Laivat, lentokoneet ja helikopterit tekivät kuitenkin tuloksetonta työtä ja etsinnät lopetettiinkin kahden viikon jälkeen. Mitä Michaelille sitten ajateltiin tapahtuneen?

    Asmatien taide-esine/The Metropolitan Museum of Art.

    Yleisin mielipide oli, että Michael oli joutunut krokotiilin tai hain päivälliseksi, tai sitten ”vain” hukkunut uuvuttavan uintimatkansa seurauksena. Mutta: skeptisimmät epäilivät heti, että Asmatien heimo Ostjanepin kylästä olisi tappanut Michaelin tämän saavuttua rantaan ja että heimo olisi SYÖNYT MICHAELIN AIVOT. Tätä spekulaatiota edisti se, että heimon tapoihin oli kuulunut tällainen rituaalinen toiminta jo ammoisista ajoista lähtien. Vuonna 1958 kylään saapuneet Alankomaiden sotilaat olivat tappaneet useita heimon korkea-arvoisia jäseniä, joten tällainen ”valkoisen miehen” keihästäminen olisi ollut kostoisku tapahtuneesta. Jep, ei kannata alkaa kettuilemaan väärille ihmisille, seurauksena voi olla aivojesi syöminen juhlallisissa rituaaleissa!

    Löytyykö tälle väitteelle sitten mitään perusteita? Vuosien aikana useita asiaan perehtyneitä tutkijoita/yksityishenkilöitä on käynyt vierailemassa heimon luona asiaa selvittääkseen. On kerrottu, että Michaelin kohtalosta kysyttäessä kukaan ei tiedä yhtään mitään. Kuinka yllättävää. Jotkut ovat kuitenkin saaneet puristettua heimon jäsenistä tunnustuksia, että kyläläiset tosiaankin tappoivat amerikkalaisen turistin nimeltään Michael Rockefeller. Akan korvaan tällainen tarinointi kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, mutta eihän sitä koskaan tiedä… jotkut kyläläiset ovat tosin jopa kertoneet, että Michaelin kalloa ja joitakin luita säilytetään heimon jäsenten keskuudessa. (No nih; Rockefellerit; käykääpäs hakemassa nämä luut pois kuljeksimasta DNA-näytettä varten…!)

    Michael aiemmalla retkellään Uudessa-Guineassa.

    Akka ei kuitenkaan ymmärrä, miksi visusti vaietusta turistin tappamisesta olisi heimon keskuudessa yhtäkkiä alettu tehdä tunnustuksia, kun tällaisesta seikasta voisi koitua heimolle vakavia seurauksia? Tällainen toiminta ei ole mitenkään järkeenkäypää, mutta kukin voi toki muodostaa asiasta oman mielipiteensä.

    Dokumentaristi Fraser Heston sai käsiinsä Malcolm Kirkin v. 1969 kuvaamaa filmimateriaalia Asmatien heimolaisista ja tässä filmissä näkyy selvästi valkoihoinen mies melomassa muiden heimolaisten keskuudessa. Filmimatsku oli jäänyt unohduksiin 40:ksi vuodeksi, sillä kuvanlaatu ei ole parhaimmasta päästä todistaakseen yhtään mitään. Mutta: jumazuikka, tuolla filmillä näkyvällä äijällä on kyllä tosiaankin silmälasit päässään! Hmm… ja parta… Youtube-linkki filmiin tässä:

    Supposed footage of missing man Michael Rockefeller taken in 1969 by Malcolm Kirk for Milt Machlin – YouTube

    Olisikin ihan loogista, että maalliseen mammonaan kyllästynyt Michael olisi jäänyt hillumaan heimon pariin, olihan hän jo aiemmalla kolmen viikon reissullaan ollut innoissaan heimon elämäntavoista. Sitä paitsi: heimon parissa asuttuaan hänet olisi rantaan päästyään heti tunnistettu täksi aiemmin kylässä vierailleeksi nuorukaiseksi, josta ei varmastikaan olisi koitunut kenellekään mitään harmia: ”Kas, sieltähän rämpii meidän ihka oma Miihkali! Tervetuloa takaisin, poikakulta!” Heimolaiset olisivat sitten peitelleet Michaelin lavastettua kuolemaa väittämällä, että tämä oli tosiaankin tapettu heti rantaan päästyään. ”Juu juu, keihästä heitettiin niin per*eleesti ja sitten ihan vaan keitettiinkin koko äijä. Makoisaa oli, tosin vähän sitkeää!”

    ”Nope, ei täällä ketään piilotella!!”

    Noh, oli miten oli; mutta näinä päivinä Miihkali olisi 84-vuotias, mikäli hän tosiaankin olisi tuolloin v. 1961 selviytynyt rantaan. Ehkäpä luonnonmukaiset elintavat ovatkin pitäneet äijän hyväkuntoisena ja tälläkin hetkellä papparainen hihittelee Asmatien iltanuotiolla. Heimon pienimmäiset tietävät jo kokoontua kuuntelemaan jokapäiväistä iltasatua siitä, kuinka Miihkali-pappa jymäytti kaikkia valkoisia miehiä ”silloin kauan sitten, kun pappakin oli vielä nuori ja vetreä!”

    Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin; ’til the next time!