AMERIKKALAINEN PRINSSI

Ei, nyt ei ole kyse Eddie Murphyn esittämästä pelleprinssistä, vaan walesilaisesta prinssi Madocista. Tämä prinssi syntyi v. 1145 tienoilla. Prinssin isän Owain Gwyneddin kuoltua v. 1170 hänen lapsensa ajautuivat ilmiriitaan, kenestä tulisi uusi hallitsija tällä Walesin alueella.

Dolwyddelan Castle, Wales.

Tällä menehtyneellä äijällä olikin peräti 19 lasta, joten valinnanvaraa poikaporukassa riitti. Lisäänny ja täytä maa, herra Owain Gwynedd!

Prinssi Madoc.

Sanotaan, että prinssi Madoc ja hänen veljensä Rhirid kyllästyivät riitaisuuksiin ja he lähtivät seilaamaan kohti Amerikkaa. Madociin lienee vaikuttanut muinaisten druidien kertomukset “lännessä sijaitsevasta suuresta mantereesta” tai peräti viikinkien tunnetut reissut Amerikan/Kanadan Vinlandiin.

Veljespari varusti kaksi laivaa ja mukaan lähti muutakin porukkaa; miehiä, naisia ja lapsia. Tarkoitus oli perustaa uusi, onnellinen yhteisö kaukaiseen maahan. On esitetty, että Madocin retkue olisi peräti käynyt Meksikossa ja vaikuttanut asteekkien jumalkäsityksiin, mutta tästä ei ole todisteita. Legendataruissa kaikki on toki mahdollista.

Veljekset lähtevät Walesista.


Yleisin käsitys on kuitenkin se, että laivat rantautuivat Mobile Bayn alueelle Alabamaan, sillä merivirrat Atlantin yli johtavat juuri tähän lahteen. Myöhemmätkin tutkimusretkeilijät Euroopasta ovat saapuneet maihin juuri tässä paikassa.

Käsitykset retkueen koosta (20-130 ihmistä) ja laivojen lukumäärästä (2-13) vaihtelevat suuresti. Kirjallisia todisteita ei juuri mistään ole, kyse on kuitenkin melkein tuhat vuotta vanhasta legendasta. Joitakin hataria todisteita on kuitenkin löydettävissä:

Alabama- joen alueelta on löydetty raunioita, jotka on määritelty rakennetun ennen 1400-lukua. Erään linnakkeen pohja, muoto ja rakennustapa ovat identtisiä Walesissa sijaitsevan Dolwyddelanin linnan kanssa. Tässä linnassa prinssi Madoc syntyi.

Mobile Bay, Alabama.

Alueella asuneet intiaanit rakensivat samanlaisia jollia/veneitä, kuin Walesissa rakennettiin. Intiaaneilla kulki muutenkin perimätieto alueelle tulleista harmaasilmäisistä valkoihoisista, jotka puhuivat walesia. Walesin kieli juurtui jopa erään heimon sanastoon niin, että kielet kuulostivat samoilta.

Kalastusvene, jollaisia Walesissa käytettiin.

Kerrotaan, että ensimmäisen reissunsa jälkeen prinssi Madoc palasi Walesiin ja haali mukaansa lisää siirtolaisia Uuteen Maailmaan. Takaisin Englantiin hän ei sitten enää koskaan tullut. On esitetty, että prinssi ja hänen väkensä sulautuivat pikkuhiljaa intiaaniväestöön vaikuttaen kielen lisäksi mm. intiaanien ihonväriin ja parrankasvuun.


Tällaiset tarinat pysyivät kerrottuna perimätietona hengissä useita vuosisatoja. Vielä jopa 1800-luvulla tutkimusretkikunta Lewis&Clarkille annettiin ohjeeksi etsiä näitä walesinkielisiä heimoja, mutta ainakaan he eivät tällaisia kohdanneet.

Lewis&Clark – retkikunta.

Walesissa prinssin matkoista kerrottiin runoudessa, lauluissa ja historiikeissa, tosin vasta joitakin vuosisatoja myöhemmin. Ensimmäinen runo aiheesta on tehty 1450- luvun jälkeen. Ihan samalla tavalla kerrotaan kuningas Arthurista, Merlinistä ja Robin Hoodista. Heidänkään mahdollisesta olemassaolostaan ei kuitenkaan ole varmuutta, ainoastaan spekulaatioita.

Kuningas Arthur, Merlin ja Guinevere/kaiverrus v. 1881. (British Heritage)

Skeptikoiden mielestä tarinat prinssi Madocin “Amerikanvalloituksesta” olivat vain propagandakeino, jolla perusteltiin Englannin oikeutta siirtokuntien perustamiseen ja alueiden hallinnointiin. Mene ja tiedä, mutta mm. presidentti Thomas Jefferson uskoi Madocin tulleen Amerikkaan. Totta tai ei, mutta prinssi Madoc ainakin päätyi legendaksi pelkästään kiukustumalla riitelevään perheeseensä ja hyppäämällä laivaan.

Tuhannen vuoden päästä ihmetellään, onko Donald Trump ollut todellakin presidenttinä vai ei, sillä ajatushan on kertakaikkiaan “mahdoton ja naurettava”. Tutkijat nauravat moiselle älyttömyydelle sydämensä pohjasta ja siirtyvät parempiin aiheisiin.

MIELENKIINTOINEN HISTORIIKKI… VAI ONKO?!

Miten mielenkiintoinen onkaan Myrtles-plantaasin monisatavuotinen tarina! Tämä kaunis ja arvokas talo sijaitsee St. Francisvillessa, eteläisessä Louisianassa.

Myrtles.

Plantaasi perustettiin peräti jo vuonna 1796 kenraali David Bradfordin toimesta. Alkujaan taloa nimitettiin Laurel Groveksi, myöhempinä vuosisatoina nimi muuttui Myrtlesiksi (myrttikasvi) pihan runsaiden pensaistojen myötä. Taloa ympäröivän kuistin taidokkaat metallikoristelut korostavat talon omaleimaisuutta.

Kuten tavallista; arvokkaat kiinteistöt vaihtavat omistajaa sukupolvien aikana. Bradfordin tytär meni naimisiin Clarke Woodruffin kanssa, näin tästä herrasmieshestä tuli talon pää. Paitsi että tämä herrasmies aloitti salasuhteen palvelijaorja Chloen kanssa!

Tuohon aikaan talossa oli useita satoja orjia, eikä tiedetä, pakotettiinko Chloe suhteeseen isännän toimesta. Chloe lienee tehnyt työtä käskettyä säästyäkseen raskaalta ja kuormittavalta peltotyöltä. Puuvilla- ja tupakkaviljelmiä Amerikan eteläosissahan riitti silmänkantamattomiin.

Puuvillan keruuta orjatyövoimalla.

Kuinka ollakaan, Chloe alkoi kuunnella salaa perheen keskusteluja ovien takana; korva avaimenreiässä kiinni. Hän halusi kuulla, puhutaanko hänestä tai tästä kielletystä suhteesta jotakin. Jäätyään kiinni hänen korvansa leikattiin irti ja siitä lähtien hän käytti vihreätä turbaania peittääkseen iljettävän vamman.

Jonkun aikaa myöhemmin Woodruffin vaimo ja kaksi kolmesta tyttärestä kuolivat myrkytykseen syötyään Chloen tarjoilemaa kakkua. Woodruff itse ja nuorin tytär eivät olleet ottaneet kakkupalaa. Syy tuntui ilmiselvältä: Chloe halusi kostaa kokemansa vääryydet. Muut orjat pelkäsivät heille tulevia seurauksia ja ottivat ohjat omiin käsiinsä. Yhteistuumin he hirttivät Chloe-paran pihan puuhun!

Chloen haamu kuljeskelee kahden rakennuksen välissä. Tätä kuvaa myydään postikorttina edelleen.

Talo myytiin muutamaankin kertaan seuraavina vuosikymmeninä, kunnes Yhdysvaltain sisällissodan aikoihin talon osti muuan William Winter. Eräänä tavallisena perheiltana hän kuuli pihalta saapuvan hevosen kavionkopsetta ja meni ovelle tulijaa vastaan. Tuntematon ratsastaja ampui häntä ja kiirehti tiehensä. William onnistui raahautumaan sisälle kohti yläkerran portaita, hän yritti ilmeisesti pyytää yläkerrassa olevaa vaimoaan apuun. William menehtyi 17:nnelle portaalle, vaimonsa käsivarsille.

Seuraavan sadan vuoden aikana talo myytiin useita kertoja ja 1970-luvulla talosta tehtiin… yllätys, yllätys… bed&breakfast-hotelli. Jossa tietenkin kummittelee, koska talo on rakennettu intiaanien hautausmaan päälle ja kertoman mukaan jopa 10 ihmistä talossa on väkivaltaisesti kuollut. Tämän seurauksena b&b-toiminta on ollut suuri menestys, sillä talossa majailee 12 aavetta.

1800-luvun pikkutytön haamu kurkistaa ikkunasta.

On ymmärrettävää, että näinkin vanhalla talolla on värikästä historiaa takanaan. VÄÄRIN.

Taloa ei rakennettu intiaanien hautausmaalle. Mitään todisteita Chloesta ei ole tuon ajan orjaluetteloissa, eikä hänen korvanleikkuustaan tai hirttämisestäkään. Woodruffin vaimo ja kaksi tytärtä kuolivat keltakuumeeseen, eivät syötyään myrkkyä. William Winter kyllä ammuttiin, mutta hän menehtyi kuistille eikä portaisiin. Muita väkivaltaisia kuolemia ei talossa tiedetä tapahtuneen.

Vuosikymmenien tai peräti satojen vuosien aikana syntyy kaikenlaisia legendoja, joita sitten paisutellaan ja kerrotaan väritettyinä eteenpäin. Näihin kummallisiin juttuihin Akka sitten törmää yhä uudelleen ja uudelleen, ihan tahtomattaan.

Akka keskittyy seuraavaksi vaikka… kreikkalaisiin jumaliin. (Jotka tietenkin kummittelevat.) Tai vaikka… uponneisiin laivanhylkyihin. (Joissa tietenkin kummittelee). Ärgh, antaa olla! Akka selvittää seuraavaksi, miten tunnistetaan luonnosta löytyviä ruokasieniä syötäväksi. Siinäpä mukavan leppoisa aihe! (Jonka Akka toteuttaa ihan väärin ja popsittuaan vääriä sieniä päätyy itse kummittelemaan.) Äh, peli on jo menetetty!

TAPAHTUIPA KERRAN HOTELLISSA…

Tulipa mieleeni tutkia vanhojen hotellien historiikkeja majoitus- ja matkailutoiminnan ollessa tällä hetkellä mahdotonta. Kummallista kyllä; sattumalta mieleeni tulleissa hotelleissa on ollut joko salakapakka, sairaalatoimintaa sodan aikana tai kummituksia.

C.G.E. Mannerheim.

Vielä merkillisempää on, että näiden sattumalta valittujen hotellien historiikeissa mainitaan usein Risto Ryti ja varsinkin marsalkka Mannerheim! Marski lienee ollut liikkuvaista sorttia… tokihan Marski oli arvostettu hahmo, joten hänen paikallaolonsa on aina ollut kunnia majoitustoiminnan järjestäjälle. Kuten myös Risto Rytin; tietenkin, mutta Marski hyppäsi usein suoraan silmieni eteen!

Tässä siis kuitenkin muutamia historiallisia hotelleja Suomessa (lyhyenä oppimääränä):

Hotelli Torni, Helsinki

Hotelli Torni.

Tornin valmistuttua v. 1931 elettiin kieltolain aikaa; hotellin 11. kerroksessa toimi kuitenkin salakapakka. Hississä oli jopa hälytysnappi, jolla varoitettiin tulevista tarkastajista. Tornin katolla on myös kiinnityspaikka zeppeliineille – tosin tämä mahdollisuus jäi ainiaaksi käyttämättä. Sodan aikana lotat tähystivät tornista taivaalle pommitusten varalta ja heille oli jopa majoitus järjestetty hotellin tiloissa. Sodan jälkeen Tornin valtasi Neuvostoliiton valtuuskunta. Tornissa vierailivat mm. Marski, Kekkonen, Roger Moore, prinssi Philip, kuningas Kaarle Kustaa ja Mika Waltari.

Hotelli Aulanko, Hämeenlinna

V. 1938 hotellin avajaisissa vieraili… Marski. Hotellissa oli oma leipomo, karjaa ja kala-allas, jotta vieraille olisi aina tarjolla mahdollisimman tuoretta ruokaa. Sodan aikana Aulanko toimi sotasairaalana. Myöhemmän ajan tragedia tapahtui, kun näyttelijä Sirkka Sari putosi savupiippuun kohtalokkain seurauksin (elokuvan kuvausten päätösjuhlissa). Vierailijoina olivat Marskin lisäksi mm. Risto Ryti ja Heinrich Himmler.

Sairaanhoitoa v. 1945.

Grand Hotel Tammer, Tampere

Hotelli avattiin Tampereen Teknillisen Seuran toimesta v. 1929. Tällöin järjestettiin kuitenkin vain pienet avajaiset, sillä Kuru-laiva oli uponnut Näsijärveen. Turmassa kuoli 136 ihmistä eli kyseessä oli Suomen suurin sisävesilaivaonnettomuus. Tammerissa vierailivat mm. Marski, F.E.Sillanpää, Juri Gagarin ja Juice Leskinen. Legendaarisen Lauri Törnin jääkärit saivat ikuisen porttikiellon jo vuonna 1946! Pula-aikana perunat kuljetettiin maksaville asiakkaille serviettien kätköissä tarjolle. Vahtimestari Grobowskyn sanotaan kuljeskelevan edelleen hotellissa aaveena, sillä hänen partavetensä tuoksu leijailee tiloissa.

Höyrylaiva Kuru.

Vanajanlinna, Hämeenlinna

Keskiajalla Vanajanlinnan paikalla sijaitsi Äikäälän tila. Päälinna valmistui metsästyslinnaksi v. 1924 C.W. Rosenlewin toimesta. Sodan jälkeen linna joutui neuvostoliittolaisten haltuun, vaikka Risto Ryti olisi ollut halukas ostamaan linnan valtiolle. Hämeenlinnan kaupunki lopulta osti linnan 1990-luvulla. Vierailijoina linnassa olivat mm. Marski, Risto Ryti, ja alkuaikoina Fazerin suku. Kieltolain aikana salakapakkaan pääsi kellarikerroksen piiloportaita pitkin. C.W. Rosenlewin vaimon Marthan väitetään kummittelevan kartanossa, sillä hän joutui avioiduttuaan jättämään aiemmin saamansa lapset . Myös venäläiseksi vakoojaksi väitetty palvelustyttö vaeltelee linnassa.

Imatran Valtionhotelli

Imatran Valtionhotelli.

Hotelli avattiin v. 1903 puista rakennettujen ja palossa tuhoutuneiden majatalojen tilalle. Imatrankoski veti väkeä vuosisatoja, jopa Katariina Suuren ja Brasilian keisarin Pedro II:n kerrotaan käyneen vieraina. Koskeen heitettiin palavia lauttoja, soihtuja ja tynnyreitä vieraiden viihdyttämiseksi. Sotien aikana hotelli toimi sairaalana ja armeijan esikuntana. Jo talvisodan aikana kerrottu tarina kertoo, että pietarilaisnainen hyppäsi koskeen saatuaan tietää miehensä uskottomuudesta. Jäähyväiskirje kuitenkin katosi ja lukematon kirje jäi vaivaamaan onnetonta haamuparkaa. ( Marskin läsnäolosta ei tällä hetkellä löydy tietoa.)

Hotelli Seurahuone, Kokkola

1600-luvulla paikalla sijaitsi puurakennus, kivirakennus valmistui v. 1806. Majoituskäyttöön rakennus otettiin 1890-luvulla, huoneita oli tällöin vain 12. Kieltolain aikana hotellissa toimi salakapakka, tarkastuksista varoitettiin etukäteen tai tarkastaja sovitusti juotettiin humalaan. Ruokatarvikkeita hankittiin pula-aikana mustasta pörssistä. Talosta löytyy myös kummallisia salaovia ja -luukkuja. Kummituksella eli palvelustyttö Elsillä on oma huone, hän rakastui onnettomasti 1900-luvun alussa hotellin omistajaan. Säätyerosta johtuen rakkaustarina oli mahdoton. Nykyään Elsi sytyttelee valoja, kopistelee ja ajelee hissillä. (Marski on vieraillut Mikkelin Seurahuoneessa…!)

Pilakuva kieltolain kannattajista.

Haikon kartano, Porvoo

Kartanon alkuperä löytyy 1300-luvulta, jolloin kartanon omisti Viipurin dominikaaniluostari. Nykyinen rakennus on toki uudempaa perua; vuodelta 1913. Päärakennus on palanut moneen otteeseen historiansa aikana. V. 1911 rakennuksen sytytti juopottelun takia erotettu renki. 1800-luvulla paikassa vieraili Venäjän keisarisuvun jäseniä ja taiteilija Albert Edelfelt vietti kartanossa kesiään maalaten peräti 24 vuoden ajan. Yllättäen… Marski vietti Haikossa useita kesiä 30-luvulla.

Hotelli Pohjanhovi, Rovaniemi

Pohjanhovi avattiin v. 1936. Pohjanhovi on hotelli Aulangon pikkusisarus, sillä näillä hotelleilla on samat arkkitehdit. Myös Pohjanhovi palveli sotasairaalana talvisodassa, jatkosodassa saksalaiset kävivät neuvotteluja suomalaisten kanssa Pohjanhovin tiloissa. Tuolloin hotellissa vieraili mm. Marski, Ryti ja Heinrich Himmler. Lapin sodan aikana koko hotelli tuhoutui räjähdyksessä, mutta uusi hotelli avattiin jo v. 1947. Uusitussa hotellissa vieraili mm . Emilia Roosevelt, Kekkonen, Leonid Breshnev ja Euroopan kuninkaallisia.

Pohjanhovi ennen räjähdystä.

Nyt pitää keksiä joku hotelli, johon Marskilla ei todennäköisesti ole yhteyttä… Hmm…

The Stanley Hotel, Colorado, USA

Tämä hotelli Rocky Mountainin läheisyydessä toimi innoittajana kirjailija Stephen Kingin kirjaan The Shining eli Hohto. King vaimoineen vieraili hotellissa sesongin loppuaikana ja he olivat täten hotellin ainoat asiakkaat. Hotelli perustettiin v. 1909 tuberkuloosista parantuneen F.O. Stanleyn toimesta.

Kubrickin elokuvassa tätä hotellia ei käytetty Hohdon Overlook-hotellina, mutta myöhemmässä tv-minisarjassa hotelli pääsi Kingin tahdon mukaisesti tapahtumapaikaksi (tämä minisarja on 110 % parempi kuin Kubrickin elokuva, sanoo Akka!)

Stanley Kubrick kuvasi Hohto-elokuvaa Oregonissa Timberlake Lodgessa.

The Stanley Hotel, Colorado.

The Stanley Hotelissa kerrotaan ainakin neljän palvelusväen henkilön kummittelevan, siellä kuullaan myös mm. pianonsoittoa, lasten naurua ja juoksentelua ilman syytä.

Veikkaan, ettei Marski koskaan vieraillut tässä paikassa! Akka kävisi kyllä mielellään näissä kaikissa, sitten… jonakin päivänä!

HAPPILY EVER AFTER… OR NOT?

Törmäsin sattumalta Pinokkio-tarinan historiikkiin. Samaan aikaan aihetta (“todellisia” satuja) on käsitelty suositussa viihdeohjelmassa; joten pakkohan oli alkaa selvittää oikeiden satujen alkuperää ihan periaatteen takia. Tässä siis muutama esimerkki nykyajan tunnetuista saduista:

PINOKKIO:

Carlo Collodin Pinokkio-satu ilmestyi Italiassa jatkokertomuksena lastenlehdessä v. 1881. Alunperin puuseppä Geppetto ei alkanutkaan veistää itselleen toivomaansa poikalasta; hänen oli määrä tehdä naapurilleen pöydänjalka. “Ei tästä mitään jalkaa tullutkaan, tästä tulikin puhuva poika!”

Samu Sirkka varoitti Pinokkiota olemasta paha poika, jolloin Pinokkio heitti vasaran Samu Sirkan päälle tappaen tämän. Ihan normaali reaktio moiseen varoitteluun! ( … Jos olet puinen, puhuva poika).

Pinokkio lähti Lelumaahan, jossa ei koskaan tarvitsisi tehdä töitä; mutta siellä Pinokkio ja hänen ystävänsä muutettiin aaseiksi huolettoman elämäntavan (mm. jatkuvan pelaamisen) takia. Pinokkio-aasi myytiin lopulta miehelle, joka yritti hukuttaa tämän. Kalat söivät Pinokkio-aasista lihat, jolloin alkuperäinen puinen poika pääsi pakenemaan ilkeän miehen kynsistä.

Pinokkiolle tapahtuu jotakin “kummaa” tässä kuvitetussa sadussa vuodelta 1936. Köysi ja veitsi…hmm… kauniita unia tämän iltasadun myötä!

Disneyn Pinokkio ja Samu Sirkka ovat todellakin kaukana näistä hahmoista. Kun Samu Sirkka esiintyy taas seuraavana jouluna tv:ssä Disneyn yltiö-ällö-siirappisen-makeassa joulukimarassa,
aion tähdätä tv-ruutua vasaralla.

POCAHONTAS:

Pocahontasin tarinaa on kaunisteltu. Kuinka yllättävää.

Pocahontasin alkuperäiset nimet olivat Amonute ja Matoaka. Pocahontas oli lempinimi, joka tarkoitti “leikkisää”. Tapana oli, että tämän heimon jäsenillä on useampia nimiä eri tarkoituksiin.

Pocahontasin tarina alkaa 1600-luvun alusta, kapteeni John Smithin hän tapasi ollessaan n. 10-vuotias. Oletettavasti heidän välillään ei ollut koskaan rakkaustarinaa, juuri Pocahontasin iästäkin johtuen. Joidenkin lähteiden mukaan Pocahontas nai miehen toisesta heimosta ollessaan 14-vuotias ja he saivat 2 lasta.

Pocahontas.

Ainoa varma tieto on, että kapteeni Samuel Argall kidnappasi Pocahontasin v. 1613 lunnaiden toivossa ja hänen aviomiehensä tapettiin. Vankeudessa Pocahontas oppi englannin kielen ja kääntyi kristinuskoon. Tämän jälkeen hän muutti nimensä Rebeccaksi ja meni naimisiin tupakkaviljelijä John Rolfen kanssa. Heille syntyi poikalapsi.

Muutamia vuosia myöhemmin he lähtivät Englantiin, jossa Pocahontasia esiteltiin esimerkkinä “kuinka villi-ihmisistä voi tulla sivistyneitä”. Tässä vaiheessa olisi kannattanut kaivaa sotakirveet esille tai ainakin pakata kimpsut ja kampsut välittömästi.

Palatessaan myöhemmin Amerikkaan Rebecca kuoli laivalla vain 21-vuotiaana. Hänet haudattiin Englantiin.

On ymmärrettävää, ettei tällaisesta tarinasta saa romanttista satua aikaiseksi. Kyllä se “Pocis” on niin nätti laulaessaan siellä kanootissa; pitkät hiukset hulmuten.

Olisi aika irvokasta katsella, kun tämä kaunotar kuolee laivalla joko ripuliin tai keuhkokuumeeseen. Jotkut tahot tosin epäilevät, että hänet myrkytettiin.

KAUNOTAR JA HIRVIÖ:

Kaunottaren ja hirviön tarinan kirjoitti Gabrielle-Suzanne Barbot de Villeneuve v. 1740. Tarina perustuu 1500-luvulla eläneeseen Petrus Gonsalvuksen elämään. Hän kärsi hypertrikoosista eli liiallisesta kehon karvankasvusta. Tästä syndroomasta lienee saanut alkunsa ihmissusi-legenda ylipäätään vuosisatojen saatossa.

Ennen vanhaan sirkuksissa esiteltiin kummajaisina mm. “parrakkaita naisia”, jotka sairastivat perinnöllistä hypertrikoosia. Karvaisuus ei siis liity pelkästään sukupuoleen, tässä sairaudessa naisillakin voi olla kokonaan karvaiset kasvot.

Maalaus Petrus Gonsalvuksesta.

Tarinan Petrus-parka lähetettiin Ranskaan KRUUNAJAISLAHJANA kuningas Henrik II:lle. Häntä kohdeltiin siellä puoli-ihmisenä ja hänet vangittiinkin, mutta lopulta kuningas antoi hänen elää kuten tavallisen ihmisen kuuluukin elää. Hän sai jopa opetusta, kuten muutkin linnassa asuvat lapset.

Kuninkaan kuoltua hänen vaimonsa Katariina de’ Medici päätti vakaasti, että Petrusin piti mennä naimisiin. Puolisoksi hän valitsi erittäin kauniin naisen, jotta “kokeilu” olisi mahdollisimman mielenkiintoinen: syntyykö liitosta puoliksi eläimiä/puoliksi ihmisiä.

Petrus ja hänen vaimonsa Catherine saivat kaksi lasta, joilla kummallakaan ei ollut hypertrikoosia. Kuningatar oli pettynyt kokeilunsa epäonnistumiseen, kuten myöskin siihen, että Petrus ja Catherine todellakin rakastuivat toisiinsa.

Kaunotar ja Hirviö (Eleanor Vere Boyle).

Seuraavat 4 lasta saivat kuitenkin perintönä hypertrikoosin – jonka johdosta heidät lähetettiin LAHJOINA Euroopan aristokraateille. Kuollessaan Petrus ja Catherine eivät saaneet edes kunnollisia hautajaisia, heidän hautapaikkaansa ei tiedetä.

Tästä tarinasta saisi nykypäivänä aika monta syytettä aikaiseksi. Ulkomuotoon perustuva syrjintä? Ihmiskauppa? Paritus? Kidnappaus? Listaa voi jatkaa mielinmäärin eteenpäin.

Sadun olisi pitänyt perustua tähän tarinaan pikkuisen enemmän. Lopulta hirviö ei olisikaan muuttunut prinssiksi, hän olisi käynyt rakkaan vaimonsa kanssa vuosia jatkuneen oikeudenkäyntiprosessin näitä tarinan todellisia hirviöitä vastaan. Elokuvan loppukohtauksessa he suutelisivat onnellisina voitettuaan satoja miljoonia dollareita ja rahaa sataisi taivaalta. Heidän lapsensa olisivat luonnollisesti edelleen perheensä parissa juhlimassa tätä voittoa. Katariina de’ Medici olisi varsinainen “ilkeä äitipuoli”, joka raahattaisiin dramaattisesti vankilaan. Häh hää, siitäs sait, pahis!

Tällainen leffa olisi todellinen kassamagneetti, vink vink, sinne Hollywoodiin! (Emma Watsonin tähdittämä leffa v.2017 keräsi fyffeä ainoastaan 1,26 miljardia dollaria eli ei juuri mitään… vaikka olikin sen vuoden eniten tuottanut elokuva!)

PETER PAN

Finding Neverland-elokuva on kuvitteellinen tarina Peter Panin luojan J.M. Barrien ja Sylvia Llewelyn-Daviesin suhteesta. Tosielämässä Barrie tapasi Sylvian ensimmäistä kertaa kahden poikansa kanssa puistossa (kuten elokuvassakin), mutta Sylvian aviomies oli elossa: Sylvia ei ollut leski. He saivat avioliitossaan yhteensä 5 poikaa ennen aviomiehen kuolemaa.

Kuvitus v. 1915.

Barrie avioitui itse kahdesti, mutta isää hänestä ei koskaan tullut. Hänestä tuli Llewellyn-Daviesin perheen rakastettu ystävä, ja hän itse kertoi kehittäneensä Peter Panin sekä kadotetut pojat “yhdistelmänä näistä kaikista pojista”. On myös arvioitu, että Barrien nuorena kuollut veli olisi ollut innoittajana tarinaan pojasta, joka “ei koskaan kasvanut aikuiseksi”.

Arthur Llewellyn-Davies kuoli luusyöpään v. 1907, hänen vaimonsa Sylvia kuoli 3 vuotta myöhemmin (myöskin syöpään). Tällöin J.M.Barriesta tuli lasten virallinen huoltaja varallisuutensa takia. Huoltajuudessa oli pari muutakin henkilöä perheen suvusta mukana, eli pelkästä rahasta ei ollut kyse.

Poikien elämänkohtalot ovat mieltäriipaisevia:

  • Vanhin poika George menehtyi 1. maailmansodassa 21-vuotiaana. Hän oli ilmoittautunut vapaaehtoisena armeijaan.
  • Michael hukkui the Thames-jokeen ollessaan opiskelijana Oxfordissa. Michaelin oletettiin eniten innoittaneen Barrieta Peter Pan-tarinan luomisessa.
  • John ei koskaan pitänyt kirjailijasta, hänen mielestään Barrie yritti ottaa hänen kuolleen isänsä paikan. John kuoli 65-vuotiaana keuhkosairauteen.
  • Peterin nimeä käytettiin tähän tarinaan, josta hän ei pitänyt ollenkaan. Peter oli myös ainoa pojista, joka jätettiin pois J.M. Barrien testamentista. 63-vuotias alkoholisoitunut Peter heittäytyi metrojunan alle saatuaan tietää vaimonsa ja 3 lapsensa Huntingtonin taudista. (Kyseessä on perinnöllinen, hermostoa rappeuttava sairaus).
  • Nuorin poika Nicholas (Nico) eli 76-vuotiaaksi. Hän toimi konsulttina dokumentissa “The Lost Boys”, BBC, 1978.
J.M.Barrie.

J.M. Barrie kuoli keuhkokuumeeseen Lontoossa v. 1937.

Peter Pan elää kuitenkin meissä. Varsinkin joissakin miestyyppisissä olioissa, jotka eivät koskaan kasva aikuisiksi. Joissakin meissä elää Wendy/Leena, mutta hänenkään ei ole aina pakko huolehtia kaikista. Wendy/Leena voi vetää ihan omanlaisensa sukkahousut jalkaansa ja mennä eteenpäin: “Morjens jätkät, mä lähden! Nähdään!”

Leena ja kadotetut pojat.