MUUTAMA MERKKITAPAUS HISTORIASTA

Sotahistoria ylipäätään ei ole missään vaiheessa sopinut Akan pirtaan, mutta nyt oli aivan pakko virkistää muistia ja kaivaa lisäinfoakin muutaman historiallisen tapahtuman osalta. On meinaan sen verran kiristänyt hampaita nämä viime aikojen tapahtumat. Huom! Seuraavat tekstit saattavat aiheuttaa närää tai mielipahaa joillekin ihmisille, mutta siitä on turha valittaa yhtään mitään yhtään minnekään. Akkaa ei nimittäin kiinnosta, ei edes pätkän vertaa.

Pidemmittä puheitta esimerkki nro 1:

Sotapäällikkö Hannibal Barka (kavereiden kesken vain Hannibal) tunnetaan parhaiten sotaretkestään Alppien yli v. 218 eaa. Mukanaan Hannibalilla oli peräti 70 000 miestä, 20 000 hevosta ja 37 SOTANORSUA. Hannibal lähti tähän uskaliaaseen ylitykseen syksyllä ja roomalaisten historioitsijoiden (Titus Livius ja Polybios) mukaan retkue eteni Alppien yli peräti 16 päivässä lumesta, jäästä ja vuoristoisesta ympäristöstä huolimatta.

Hannibal Barka (247 eaa. – 183 eaa.)

Matkan aikana menetettiin varmasti useitakin ukkeleita, heppoja ja norsujakin ihan pelkkään kylmyyteen, mutta matkan tarkoituksena oli tässä toisessa puunilaissodassa (Karthagon ja Rooman valtakunnan välillä) hyökätä roomalaisten kimppuun näiden omilla kotikonnuilla eli Italiassa. Yllätyksellinen matkareitti toikin toivotun lopputuloksen: Hannibal raivasi tieltään ensin joitakin paikallisia heimoja Pohjois-Italiassa ja voitti lopulta roomalaiset sodan ensimmäisessä suurtaistelussa (Trebian taistelussa) joulukuussa. Tästä Hannibalin joukkioineen oli hyvä jatkaa eteenpäin kohti eteläisempää Italiaa ja tietenkin – Roomaa.

Arkeologit ovat yrittäneet kartoittaa Hannibalin kulkemaa reittiä mm. näiden eläinten vanhojen jätösten perusteella, joita on löydetty n. 3000 metrin korkeudelta Col de la Traversette-solasta Ranskan ja Italian rajalla.

Col de la Traversette – Google Maps

(Henri-Paul Motte/1906)

Titus Livius ja Polybios kertovat kumpikin Alppien ylityksen hirvittävistä olosuhteista, mutta kumpikaan ei mainitse, millaista tällaisten sotajoukkojen ja varsinkin norsujen kohtaaminen saattoikaan olla näille paikallisille heimoille. Akka täyttää tämän aukon nyt fiktiivisellä kuvaelmalla, kun paikallinen kylänvanhin kohtaa ensimmäistä kertaa tämän kerrassaan hämmästyttävän joukkion:

“Kas mokomaa, tervetuloa! Kylläpä teitä onkin saapunut lukuisa joukko; käykää toki lämmittelemään nuotion ympärille. Yksi kerrallaan, poijjaat, yksi kerrallaan, muuten tulee ruuhkaa! TALUTTAKAA ne teidän sotanorsunne tuonne sivummalle, ne vievät niin kamalasti tilaa tässä pikkuisessa kyläpahasessa. Olkaa niin hyvät ja majoittukaa mihin tahansa mahdutte; olisikin pitänyt leipasta vähän enempi nisua, jos olisi tiedetty vieraita tulevan näinkin runsaasti. Eihän meillä ole heinääkään kaikille noille hevosille, jestas sentään… mitäs nuo teidän norsunne muuten syövät??”

(Heinrich Leutemann/1865)

Esimerkki nro 2:

Marraskuun 15. päivä v. 1532 espanjalainen konkistadori Francisco Pizarro saapui inkavaltakuntaan Peruun Cajamarcan kaupunkiin, jossa hän kukisti ja vangitsi vain 180 miehen voimin inkakuningas Atahualpan (jolla oli sotilasjoukkoja arvioiden mukaan 40 000-80 000). Kun Atahualpa heitti hänelle ojennetun Raamatun maahan, kuningas vangittiin ja useita inkoja ammuttiin saman tien kuoliaaksi.

Atahualpa (n. 1502-1533). Tuntematon taiteilija.

Atahualpa yritti vapautua lupaamalla Pizarrolle huoneellisen kultaa ja kaksi pienempää huoneellista hopeaa, nykypäivän rahassa pelkästään tämän “kultahuoneen” arvoksi on laskettu peräti 500 miljoonaa dollaria. Noh, Atahualpaa ei tietenkään lunnaista huolimatta vapautettu, vaan hänelle järjestettiin “oikeudenkäynti,” jonka lopputuloksena inkavaltias todettiin syylliseksi ja tuomiona oli polttaminen elävältä samaisena yönä. Kun Atahualpa sitten lopulta lupautui ottamaan kasteen ja kääntymään katolilaiseksi, teloittaminen tapahtuikin “vain” kuristamalla 29.8.1533.

Atahualpan lunnasrahahuone Cajamarcassa, Perussa.

Cajamarca – Google Maps

Pizarron ja hänen jälkeensä lukuisten muiden eurooppalaisten saapumisen myötä arviolta noin 250 000 inkaa kuoli vastustuskyvyttöminä pelkästään isorokkoon. Myös tuhkarokko ja sikotauti olivat inkoille aiemmin tuntemattomia sairauksia ja arvioiden mukaan jopa 90-95 % alkuperäisväestöstä menetti lopulta henkensä näihin tauteihin inkavaltakunnan valloituksen myötä.

Macchu Picchu.

Franciscon serkku Pedro Pizarro oli mukana useilla Perun valloitusretkillä ja hän kirjoitti näistä kokemuksista teoksen “Relation of the discovery and conquest of the kingdoms of Peru.” Tässä historiikissa ei kuitenkaan mainita seuraavanlaista fiktiivistä tervetulojuhlaa, kun kuningas Atahualpa oli espanjalaisten saapuessa juurikin juhlimassa lopullista voittoaan raastavasta sisällissodasta:

“Mitäs miehiä sieltä nyt oikein lappaa? Tulkaapas ottamaan chichaa (maissipohjainen alkoholijuoma, jota valmistettiin naisten pureskelemista maissinjyvistä), sitä nimittäin riittää nyt yllin kyllin! Mitäs merkillisiä aseita (varhaisia musketteja) teillä on mukananne, ei kai teillä vaan ole pahat mielessänne… noh, eihän teitä ole kuin parisataa; ettehän te meille kuitenkaan mitään mahda. Ei kai teillä muuten vaan ole mitään tauteja? En viittis nyt mitenkään pilata tätä mun loistavaa juhlafiilistä millään pienellä nuhalla.”

Pizarro seizing the Inca of Peru/John Everett Millais v. 1845.

Akalla ei ole näihin mitään lisättävää, Akka on puhunut ja on nyt vaihteeksi hiljaa. Tämä on vain sarkastista, täysin fiktiivistä tarinankerrontaa, joka pohjautuu menneisiin historiallisiin tapahtumiin.

OLIKO JEESUS OIKEASTI KAUHUKAKARA?

Jo 2000 vuotta tutkijat ovat ihmetelleet, mitä Jeesus teki ns. “kadonneina vuosina,” joista Raamattu ei kerro juurikaan mitään. Evankeliumit kertovat n. 30-33-vuotiaan Jeesuksen tapahtumista matkalla kohti ristiinnaulitsemista, mutta siihen tieto sitten jääkin. Vai jääkö?

Raamattuun kuulumattomat apokryfiset tekstit valaisevat pikku-Jessen elämää erikoisella tavalla: hänet kuvataan hyvin inhimillisenä ihmisenä, joka tosin hämmästytti naapureitaan ja opettajiaan merkillisin tavoin.

Joidenkin tutkijoiden mielestä nämä tekstit on tarkoituksellisesti jätetty pois virallisesta Raamatusta, sillä Jeesus haluttiin nimenomaan kuvata jumalallisena olentona eikä tavallisena kaduntallaajana.

Uskonnollisissa kysymyksissä on tietenkin aina useita aspekteja, mutta Akan tarkoitus on tässä tutkiskella huumoripitoisesti näitä olemassaolevia, löydettyjä tekstejä, ottamatta sen kummemmin kantaa niiden todenperäisyyteen. Joten tiukkapipot; heittäkää hattunne nurkkaan tai poistukaa. Akka ei noudata/tue/kiellä mitään uskontoa, vaan sallii kaikkien vapaasti harjoittaa vaikka hammastikun palvontaa, mikäli niin haluaa tehdä. Akka käyttää termiä “Jesse” tässä kirjoituksessa huumorilla..

Yksi merkillinen seikka on se, ettei Jeesuksen perheestä tiedetä juurikaan mitään. Tiedetään kuitenkin, että Jessellä oli neljä veljeä ja kaksi sisarta, jotka on yleisesti mielletty isä-Joosefin lapsiksi aikaisemmasta avioliitosta. Täten Jesse olisi ollut perheen kuopus
ja äitinsä ainoa biologinen lapsi. Tätä seikkaa perustellaan sillä, että äiti Maria oli tietenkin neitsyt ja Joosef häntä huomattavasti vanhempi mieshenkilö. Raamatun kertomuksissa Joosef vain katoaa jossakin vaiheessa, eikä hänen kohtalostaan tiedetä sen enempää. Sekin seikka antaa siis ymmärtää, että Joosef kuoli paljon ennen tätä äiti Mariaa, joka kirjoitusten mukaan seurasi ristiinnaulitsemistakin muiden naisten kanssa ilman Joosefia.

Mutta: missä Jesse kävi eskaria makaronitaidetta askarrellen? Saiko hän koulussa hyviä ystäviä? Heruiko Jesselle peräti Hymypoika-patsas?

Tässä kohdassa apuun tulee mm. apokryfinen Tuomaan lapsuusevankeliumi, jossa kuvaillaan Jessen ensimmäistä ihmetekoa: vanhempi veli Jaakob lähetettiin puunkeruureissulle, jolloin häntä puri myrkkykäärme käteen. Mukana seurannut Jesse ei tästä hämmästynyt, vaan paransi haavan ja räjäytti hirvittävän käärmeen tuhannen päreiksi. Sillä tavalla, Jesse, sillä tavalla…!

Luukkaan evankeliumissa mainitaan Jessen reissu vanhempiensa kanssa Jerusalemiin. Tuolloin hänen on arvioitu olevan n. 10-12-vuotias. Vasta paluumatkalla ikävästi huomattiin, että Jesse oli jäänyt jälkeen muusta pääsiäisenviettoporukasta ja retkueen oli siis käännyttävä takaisin. Oltuaan kolme päivää kateissa Jesse lopulta löydettiin temppelistä keskustelemassa oppineiden kanssa. Jätkä keskusteli muina miehinä raavaiden miesten kanssa kolmatta päivää ja ihmetteli, miksi vanhemmat olivat niin kovin hädissään!

Tuomaan lapsuusevankeliumissa sekä Koraanissa kerrotaan tapahtumasta, jossa Jesse muotoili savesta lintuja ja herätti ne henkiin. Jesse osasi siis ainakin muovailuvahan kanssa askarrella mainiosti! Nykyajan päiväkodeissa moinen toiminta saattaisi aiheuttaa hämmennystä: “Terttu täältä tarhasta, terve! Kuule… kun tuo teidän Vilja laittoi muovailuvahat lentämään, niin ehtisitkö mitenkään tulla paikan päälle…?”

Merkillisinä seikkoina voidaan mainita Jessen kiivaspäissään suorittamat tapot, joita ei juurikaan ole missään mainostettu. Erään ärsyttävän pojan Jesse kirosi kuoliaaksi, toinen poika heitti henkensä tämän ainoastaan törmättyä Jesseen ja yhden pojan hän tappoi vain herättääkseen tämän henkiin kertomaan, ettei Jesse ollut tappanut tätä kokonaan.

Ei helv…! Tällaisesta asenteesta Akka tikahtuu nauruun.

(Yle).

Kyläläiset hermostuivat lopulta pojan kurittomuuteen, joten Jesse päätti sokaista heidät kaikki saman tien. Että kannattiko avata suunsa, häh? Kannattiko? Kettuilitte väärälle pojalle!

Kukaan opettajakaan ei kestänyt Jesseä pätkääkään. Poika oli niin älykäs (tai näsäviisas?), että opettajat vaihtuivat tämän tästä. Erään opettajan Jesse tappoikin, mutta herätti tämän sitten armollisesti henkiin.

Noh, kyllähän Jesse ehti muutakin tehdä, kuin iskeä ärsyttäviä ihmisiä maahan. Hän herätti henkiin katolta pudonneen lapsen, paransi loukkaantuneen miehen, auttoi äitiään kantamalla kankaalla vettä ja teki yhdestä siemenestä vakallisen viljaa.

Jesse auttoi isäänsäkin sängyn rakentamisessa: sänkyyn tuleva lauta oli liian lyhyt, joten Jesse venytti laudan oikeaan mittaansa. Erään rakennustyöläisenkin Jesse herätti kuolleista. Mahtoi siinä vanhemmilla ja kylänväellä olla ihmettelemistä, kun näiden kaikkien tapahtumien arvioidaan olleen 5-12-vuotiaan Jessen tekosia.

Eräs kertomus kuvailee lisäksi tapahtumaa, kun Jesse keräsi ympärilleen muita lapsia suureen piiriin. Näiden lasten tehtävänä tässä leikissä oli kohdella Jesseä kuninkaana ja ylistää häntä siinä piirissä. Tässä taisi tulla vastaus kysymykseen, oliko Jessellä hyviä ystäviä koulussa… ei, poijjaat, ei tällä tavoin! Tällä meiningillä ei kyllä saada sitä Hymypoikaakaan.

Mitäpä sitten tapahtui Jessen aikuistuttua? Jotkut lähteet väittävät hänen kierrelleen Intiassa (tunnettuna nimellä Issa), toiset väittävät hänen kulkeneen Egyptissä tai jopa Britanniassa, Ranskassa tai Amerikoissa asti. Tällainen matkustelu selittäisikin hyvin puuttuvia vuosia (ennen ikävuotta 30), joista ei ole minkäänlaisia luotettavia dokumentteja kirjoitettu. Aiemmin siteerattua Tuomaan lapsuusevankeliumia väitetään tosin sepitetyksi potaskaksi, joka on kirjoitettu vain siksi, että ihmiset halusivat kuulla Jeesuksen lapsuudesta edes jotakin. Tämä evankeliumi on arvioiden mukaan kirjoitettu n. 150-luvulla, joten kovin uusi tekele se ei kuitenkaan ole.

Tacitus.

Akan mielikuvitusta ainakin kiehtoo tällaiset lapsuudenajan kertomukset. Useat tutkijat ovat nimittäin kuitenkin sitä mieltä, että Jesse oli oikea historiallinen henkilö. Tällaisessa pohdinnassa ei mietitä mitään jumalallisuutta, vaan sitä, kulkiko tällainen eksentrinen hiippari oikeasti joskus keskuudessamme niin, että siitä jäi kirjallisia todisteita.

Mm. roomalaiset historioitsijat Flavius Josephus (37-100 jaa.) ja Tacitus (55-120 jaa.) kertovat Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta. Muitakin kirjallisia lähteitä löytyy, joten joku siellä Israelissa on tosiaankin muinoin tallustellut. Sen tallustelijan jumalallisuudesta, olemuksesta, tarkoituksesta ja opetuksista kiistellään edelleen 2000 vuotta tapahtumien jälkeen.

Akka ei edes mainitse tässä mitään uskonsotia, ristiretkiä tai kulttuurinriistoja uskonnon takia ollenkaan, vaan toteaa ihan hissukseen otsikkoon viitaten: näiden kirjoitettujen lähteiden valossa vastaus on KYLLÄ, pikku Jesse oli riiviö.

Voi helv*perk* mikä painajainen vanhemmilleen tämä pikku Jesse mahtoikaan olla! Juoksepa siinä sellaisen pojan perässä, joka saattoi tappaa tai parantaa ihmisiä mielensä mukaan. Aargh, toteaa Akka ja on samalla kiitollinen, ettei neitseellisesti syntynyttä jumalaista lasta ole laitettu Akan kontolle. Olisihan se nyt hitonmoinen vastuu: mitä jos Jesse olisi kuollut ihan perussairauteen ilman antibiootteja? Äh, no joo, Jesse olisi tietenkin parantanut itsensä… !

Aargh uudestaan, toteaa Akka ja on pitkästä aikaa onnellinen siitä, ettei Akan keho ole kelvannut tällaiseen jumalaiseen toimintaan ja tuottamaan tällaista jälkeläistä. Se, jos mikä, olisi yhtä helvettiä.