NEANDERTALINIHMINEN JA MUITA LAJEJA, OSA 2

Meikäläisellä on näköjään tapana tehdä tällaisia listauksia (“astronomiasta”), mutta kun tällaisiin saa niin mukavasti pikkujippoja.

Tässä muutamia vinkkejä eri lajien tunnistamiseen baaritiskeillä iskuyrityksissä:

Ardipithecus ramidus (kiistanalainen lajimääritys): “Moro, mä oon Rami, Rampe tai Rampesteri kaverien kesken mut ei sit mitää Rampe ja Naukkis-juttuja”

Australopithecus africanus: “Lähtisitsä messiin jos vetäsen sun ponnarista, mulla on tosi siisti mancave?”

Australopithecus afarensis: “Mä oon käyny Afarissa Etiopiassa, haluutsä kuulla mun miehuuden rituaaleista, mitä mä suoritin?”

Paranthropus robustus (roteva-ihminen): “Hei haluutsä nähä mun haban, kato mikä haba mulla on!”

Homo habilis (kätevä-ihminen, ehkä australopithecus): “Mulla on tajuton työkalupakki, mä voin näyttää sen sulle!”

Homo floresiensis (kääpiölaji Indonesian Flores-saarelta, n. 1 m:n pituuden takia kutsuttu hobitiksi): “Kaikki mussa ei oo pientä, tiätsä” tai “Mennääx hei meille kattoon Hobitti-trilogiaa. LOTR ei sillee kiinnosta meikää.”

Homo neanderthalis: “Tuutsä kattoon mun ehkä-tekemää-taidetta tai miten mä oon osannu haudata mun kuolleita sukulaisia, vaikka kukaan ei uskonu et mä osaan?”

Homo erectus: “Hei c’mon, mä en tarvi mitään iskurepliikkejä.”

Homo sapiens: “Onks taivas soittanu et enkeli on pudonnu, voinxmä tarjota kaljan, sä oot muute hyvännäköne, mennääx tanzzii tai jotai, kato prkl tuol on mun kaveri Ville OOTA Villeee! Tuu tänne!”

Että näistäkin muutamista esitetyistä lajeista jäi sitten homo sapiens jäljelle. Näillä mennään!

SAAMATONTA MEININKIÄ

Mikä kumma ohjelmointivirhe löytyy pienestä ihmisestä, kun mitään 5-10 minuutin hommaa ei saa millään aikaiseksi. Lattialista repsottaa, taulu pitäisi mitata ja kiinnittää seinälle, ommella nappeja kiinni ja korjata joitakin vaatteita saumojen purkauduttua. Parista kaapista pitäisi korjata saranat…  ja lukemattomia muita pikkufiksauksia.

SYY TÄHÄN KAIKKEEN ON SELVÄ: kun se perhanan tavaroiden hakeminen kestää kauemmin kuin itse työ. Etsi/hanki sopivat ruuvit, sopiva lanka, neula, mittanauha, lyijykynä, porakoneen teräpaketti, vasara, naulat, kulmaviivoitin… (hommasta riippuen).

Aina kun tehtävään työhön täytyy ottaa jotakin esille tai etsiä, niin tulos on NOLLA.

Tähän pitää erikseen mainita myös jatkojohdon etsiminen; mikäli sille on tarvetta. Kuulokkeiden johtosolmut ovat asia erikseen; jatkojohtojen ominaisuus on piiloutua aina eri paikkaan.

Jos tehtävä työrupeama on ulkona, niin etsi nyt perkele se ulkojatkojohto solmuineen sieltä, minne sen viime kesänä lykkäsit pois silmistä. Tässä vaiheessa on säätökalja jo vedetty ja toisen haku alkaa. Sitten alkaa paistaa aurinko ja koko hemputin johto unohtuu: “ehtii sen huomennakin”.

Tätä kuuluisaa lausetta voi toistella mielin määrin.

Sitten alkaa seuraava vaihe: siitä korjauksen aiheesta johtuva nalkuttaminen. Tämä kestää 10 kertaa kauemmin kuin tavaroiden etsiminen ja tehtävä työ.

RATKAISU ASIAAN: järjestä yksi hylly jostakin kaapista tyhjäksi. Mikäli kaapeissa ei ole tilaa, niin anna se Hilma-mummon antama käyttämätön leipäkone eteenpäin. Aseta kaikki tarvittavat hätäapu-korjaustarvikkeet tälle hyllylle. Helpottaa kummasti, kun ei ole sitä etsimisen vit… ketutusta.

Varaa hyllylle myös sakset, pari laastaria ja rättejä/talouspaperia. Been there, seen that.

PUOLIMURHEELLISTEN LAULUJEN MAA

Miten ihmeessä Suomi on aina yksi onnellisimpien maiden joukossa. Särkylääkkeitä, masennuslääkkeitä, itsemurhia, lasten huostaanottoja ja viinanjuontia riittää yms. Tilastojen valossa täällä ei kovinkaan moni ole onnellinen.

Onko kyseessä taas tällainen tilastollinen “keskiverto”-ihminen, jota ei ole olemassa. Että kun tietyt indeksit näyttävät ok, niin olemme kaikki sellaisia puolionnellisia kaiken suhteen.

Tämä keskiverto pätee esim. vaateteollisuudessa, vaatteet tehdään keskivertoihmiselle.

Kuuluisa laulu voisikin olla nykymuodoltaan “puolionnellisten laulujen maa” tai näkökulmasta riippuen “puolimurheellisten
laulujen maa”. (Viittaan tällä sanontaan lasi on puoliksi tyhjä/täysi.)

Se onkin vaan hankalampi homma sanoa ihmiselle, että ole nyt puoliksi onnellinen tai surullinen. Se nyt vaan ei mene niin.

Keskivertoihminen menisi täten lääkäriin ja sanoisi: “No, kyllä nyt ottaa päähän toi naula jalassa ihan kympillä, mut samalla oon tyytyväinen, että ei ole molemmissa jaloissa naulaa.”

Juu ei, pojat, ei sen pidä olla näin.