TEKEVÄLLE SATTUU

…sanotaan sananlaskussa. Niin on sattunut myös menneinä aikoina, sillä vastikään uutisoitiin Attleboroughista, Englannista löytyneestä kultakolikosta. Kolikko on ajoitettu viidennelle-kuudennelle vuosisadalle jaa. ja se on tuolloisten anglosaksien toimesta tehty ja muokattu kaulakoruksi. Raha esittää roomalaista keisari Honoriusta (384-423 jaa.), joka tuolloin oli muun Rooman valtakunnan mukaisesti jo kristitty.

Anglosaksien feikkikolikko (LiveScience).

Anglosaksit harjoittivat pakanauskontoa eikä heillä ollut kehittynyttä kirjoitusjärjestelmää, joten tällaisen kolikon käyttö kaulakoruna on jo itsessään merkillistä. Eipä siinä mitään – mutta juurikin kirjoitustaidon puutteen vuoksi kolikon teksti on kopioitu väärin: oikeasti kolikon kääntöpuolella lukee ”RESTITVTOR REIPVBLICAE” eli tasavallan palauttaja, mutta anglosaksien kopiossa teksti on muotoa ”STITVTOR EIPVBLICAE.” Eipä tällainen kämmi liene korun kantajaa haitannut, sillä eipä tuollaisella tekstillä ole hänelle ollut mitään merkitystä. Vielä nykyäänkin näkee hupikuvia Aasiassa painetuista t-paidoista, joissa mm. englanninkielisiä sanoja on painettu randomisti paitoihin tai paidan käyttäjä ei selvästikään ymmärrä, mitä teksti tarkoittaa.

English T-Shirts In Asia (140 Pics) | Bored Panda Hupipaitoja! Takuunaurut!

Hieman uudempi esimerkki kolikkokämmistä on vuodelta 1943, jolloin Amerikan rahapaja painatti kuparipennien sijasta teräspennejä säästääkseen kuparia sotateollisuudelle. Kolikkoprässeihin oli kuitenkin jäänyt noin tusina kuparista kolikkoaihiota ennen teräsaihioihin siirtymistä, joten näiden harvinaisten kolikoiden arvo on nykyään n. 1,7 miljoonaa dollaria/kappale. Tässä tapauksessa voi siteerata toista sananlaskua, jota ainakin Roope Ankka usein suosi: pennissä on miljoonan alku!

(CoinValueChecker)

Toinen, roomalaisajalle sijoittuva kämmi tapahtui niinikään Englannissa Cambridgeshiressa, kun elokuussa 2024 alueelta löydettiin kaksi kaivoa ajoittuen roomalaisaikaan vuosille 43-150 jaa. Ensimmäinen 8,5 metrin syvyinen kaivo oli romahtanut jo hieman ennen sen valmistumista, sillä kaivoon jäivät myös rakentajien käyttämät puiset tikapuut. Ihmisuhreja paikalta ei löydetty, joten työmiehet eivät liene olleet kaivon sisällä seinämien romahtaessa.

Toinen 6,5 metrin syvyinen kaivo kaivettiin 20 metrin päähän ensimmäisestä ja tällä kertaa sen seinämät tuettiin puulankuilla. Osassa lankkuja oli koristeellisia kaiverruksia, joten ne tulkittiin kierrätysmateriaaleiksi esim. huonekaluista. Ainakin tässä tapauksessa rakentajat ottivat opikseen: loppu hyvin, kaikki hyvin!

Roomalainen kaivo (ArtnetNews).

Hupaisa esimerkki historiallisesta kämmistä löytyy babylonialaisesta savitaulusta vuosilta 1900-1600 eaa. Oxfordin yliopistossa säilytetään Irakin Kishistä (nyk. Sumer) v. 1931 löytynyttä 8 cm:n kokoista savitaulua, joka on selvästikin jonkin matematiikan opiskelijan ”läksyvihko.” Taulussa on kuvattuna kolmio ja oppilaan tehtävänä on ollut laskea kolmion pinta-ala.

Läksyvihko (LiveScience).

Annettujen mittojen perusteella kolmion ala olisi 3.5156, mutta oppilas on vastannut väärin 3.1468. Tällaisia läksytauluja alueelta on löytynyt useita ja joissakin niissä on peräti opettajan kommentointia taulujen takapuolella. Punakynä on siis heilunut savitauluissakin, mutta tällaiset taulut osoittavat, että babylonialaiset ymmärsivät myöhemmin Pythagoraan lauseeksi nimetyn periaatteen jo kauan ennen herraa itseään. Pythagoras syntyi Samoksen saarella Kreikassa v. 582 eaa. ja kuoli v. 496.

Pythagoras – Wikipedia

Olisi kuitenkin hauska tietää, tuliko savitauluun kirjoittaneelle oppilaalle mitään seuraamuksia virheestä. Oliko kyseessä ihan tavallinen läksy vaiko peräti tärkeä koe, jonka tämä muinainen oppilas sitten reputti? Siinä meni nuoren lahjakkuuden toivo yliopistosta kertaheitolla, mikäli koetta ei saanut uusia! Voi ei ja nyyh; oppilas varmaan katkeroitui loppuelämäkseen ja ryhtyi kiukkuiseksi haudankaivajaksi yhden mitättömän kolmion takia!

Grave-digger/Viktor Vasnetsov 1871.

Dubrovnikissa, Kroatiassa yliopiston opiskelija oli tutkimassa vanhoja käsikirjoituksia Valtionarkistossa, kun hän huomasi 1300-luvulta peräisin olevassa kirjassa useita kissan tassunjälkiä. Oletettavasti käsikirjoitusta kirjoittaneen henkilön kissa oli hypännyt pöydälle, kaatanut mustepullon ja kirjoittajan huudoista pelästyneenä poistunut juosten suoraan kirjoituksen yli. Aivan kuin nykypäivänäkin: kissojen mielipuuhaa on hypätä suoraan läppärin näppäimistölle. Akan kirjoituksista noin puolet on kissan kirjoittamia; tuotakoon totuus täten julki, hah! Tassunjälkiä ei näistä hypyistä ole tosin aiheutunut, mutta esim. alakerran portaikossa on edelleen jo edesmenneen kissan tuoreeseen maalipintaan jättämä jälki, joka jätettiin esiin tarkoituksella.

Centuries Ago, a Cat Walked Across This Medieval Manuscript | Smithsonian

Gloucesterissa, Englannissa löydettiin kymmenisen vuotta sitten tuhansien tiilenpalasten joukosta kattotiili, jossa näkyi pentukissan tassunjälki. Tämäkin löytö ajoittuu roomalaisajalle ja tuolloin savitiilet jätettiin aurinkoon kuivumaan. Tiilistä on löydetty useita koirien ja ihmisten jättämiä jalanjälkiä ja yhdessä tiilessä näkyy tutkijoiden mukaan jopa sian kärsä. On helppo kuvitella, kuinka utelias kissanpentu on hypähtänyt kuivuvalle tiilelle ja luikkinut sen jälkeen kipinkapin pakoon. Porsaan kärsää on ehkä vaikeampi kuvitella, mutta jättihän sekin sitten puumerkkinsä historiaan.

Kissan jälkiä (DailyMail).

Sattuupa sitä näitä kämmejä tutkiville arkeologeillekin; mm. 500-luvulla jaa. taottua koristeellista ämpärin metallireunusta luultiin kruunuksi ja vesinokkaeläintä keksityksi huijaukseksi, sillä eläin oli kerta kaikkiaan liian outo laji ymmärrettäväksi.

Vesinokkaeläimen luuranko Melbournessa, Australiassa.
Kruunuksi luultu ämpärin metallireunus (dw.com).

Vuonna 1663 luonnontieteilijä Otto von Guericke (1602–1686) taasen päätteli Saksassa löytämistään eläinten luista, että kyseessä oli tietenkin yksisarvinen! Tuolloin esim. villasarvikuonojen olemassaolosta ei tiedetty vielä mitään, joten päätelmä oli hyvinkin johdonmukainen. Piirrosluonnosten pohjalta on kasattu näytteille kyseinen muotovalio, joka sijaitsee Madgeburgin luonnontieteellisessä museossa Saksassa. Otuksen nimi on tietenkin Madgeburgin yksisarvinen! Oikeasti otuksella on villasarvikuonon kallo, mammutin jalat ja sarvivalaan syöksyhammas. Tiedossa ei kuitenkaan ole, miksi nämä luut löytyivät samasta paikasta – kenties sattumaa, maanvyörymää, tulvavettä, lietettä… mene ja tiedä.

Madgeburgin yksisarvinen (AtlasObscura).

Tanskalainen historioitsija Saxo Grammaticus (n. 1150–n. 1220 jaa.) kirjoitti historiikissaan, että Ruotsissa sijaitsevan Runamon alueen kivikoista löytyy muinaista riimukirjoitusta, mutta niitä on kulumisen vuoksi mahdotonta lukea. Vuosisatoja paikalle virtasi väkeä tulkitsemaan näitä muinaisia kirjoituksia, jotka sittemmin on todettu tämän diabaasikiven luonnollisiksi halkeamiksi. Eikä siihen mennyt kuin useampia satoja vuosia, god damn! Jotkut luulivat jopa lukevansa runoja näistä riimuista!

Runamo – Google Maps

Vuonna 1922 geologi Henry Fairfield Osborn Sr. (1857-1935) luuli löytäneensä ihmislajien ”puuttuvan linkin,” kun hänelle annettiin tutkittavaksi vanha hammas Nebraskassa. Innoissaan hän antoi tälle lajille nimeksi Hesperopithecus haroldcookii, mutta jo viisi vuotta myöhemmin tämä tieteellinen nimitys kumottiin. Hammas kuului jo sukupuuttoon kuolleelle pekarilajille, joka eleli Pohjois-Amerikassa 15-5 miljoonaa vuotta sitten. Pekarit ovat sorkkaeläimiin kuuluvia nisäkkäitä, jotka muistuttavat lähinnä villisikaa tai possua. Nyt täytyy kyllä tunnustaa, että sana ”pekari” ei ole kuulunut Akan sanavarastoon – jo pelkkä nimi vaikuttaa yhtä omituiselta, kuin vesinokkaeläimen ulkomuoto!

Hesperopithecuksen hammas vertailtuna muihin lajeihin.

Noh, joka tapauksessa tämä Hesperopithecus sai kutsumanimen Nebraska Man. Hesperopithecus tarkoittaa ”läntisen maailman apinaa,” ja loppuosa haroldcookii on annettu löytäjänsä Harold Cookin mukaan. Omaperäistä kerrassaan…

Akka jää ihmettelemään kuinka erilainen maailma olisikaan, jos kuuluisan Pipsa Possun nimi olisikin Pipsa Pekari (englanniksi Peppa Pig/Peppa Peccary). Pipsan ulkomuotokin saattaisi olla hieman… krhm… karvaisempi. Tämä kuvitelma on kaikkien painajaisten äiti eikä Pipsan kuvaa painettaisi enää päiväkotireppuihin, t-paitoihin tai muihin tarpeellisiin härpäkkeisiin.

Pekari.

Peppa Pig – Official Channel – YouTube Pipsa Pek… Possun paras kanava!

Itse asiassa koko ohjelmaa ei olisi edes koskaan päästetty tuotantoon, sillä pekareilla on tapana hieroa ominaistuoksuaan toisiin lajitovereihin peräpäillään. Tämä tuoksu on niin selkeästi ihmisenkin havaittavissa, että pekaria kutsutaan leikkisästi ”haisunäätäpossuksi.” Olisipa mukavaa nähdä tv-ruudussa jakso, jossa Pipsa Pekari yrittää ottaa kiinni ystäviään hieroakseen ahteriaan heihin. Taustalla äitipossu ja isäpossu myhäilevät tyytyväisenä: ”Siellä se Pipsa harrastaa taas liikuntaa oikein urakalla. Onpa mukava nähdä näin tomeraa lajityypillistä käyttäytymistä jo pienestä pitäen.”

Juu ei. Pois Akan päästä, pahuksen Pipsa Pekari! Nyt selvisi sitten sekin, kuka sen kärsänsä on siihen ylempänä mainittuun savitiileen painanut…!

Pipsa perheineen (PrimeVideo).

ERIKOINEN YLLÄTYS AIKOJEN TAKAA

1700-luvulla Etelä-Siperiassa sijaitsevassa luolassa asusteli ylhäisessä yksinäisyydessään erakko Denis (Dyonisiy). Vähänpä ukko tiesi, että hänen mukaansa nimettäisiin uusi ihmislaji 300 vuotta myöhemmin! Ukko taisi vain asetella muina miehinä ansalankoja ympäristöönsä henkensä pitimiksi, eikä tiennyt ollenkaan, mitä hänen suojaisan luolansa lattian alla piileskeli…!

Luolan sisäänkäynti, Altai/Siperia.

2000-luvulla luolaa alettiin tutkia arkeologien toimesta, ja luolasta paljastuikin neandertalilaisiksi oletettuja ihmisjäännöksiä ja esineistöä. Vanha ukko Denis varmaan hiippaili aaveena luolan katossa ihmettelemässä, että hänenkö nuotionsa pohjia nämä kutsumattomat kaiffarit kaivelivat!

Luolasta löytyi pikkusormen palanen sekä kaksi harvinaisen isokokoista poskihammasta, jotka dna-tutkimusten myötä paljastuivatkin neandertalilaisista ja homo sapiensista poikkeavaksi lajiksi. Tämä uusi laji sai siis nimekseen denisovanihminen. Tässä vaiheessa vanha ukko Denis varmaankin hykerteli tyytyväisenä käsiään hieroen: hän sai lopultakin yksinäisen elämänsä jälkeen tunnustusta osakseen! Sittemmin luolasta löytyi myös neandertalilaisen varvasluu sekä hybridilöytö, joka todisti neandiksen ja denisovan pariutuneen keskenään.

Nuoren denisovalaistytön/-naisen luu.

Kuinka vanhoista löydöistä sitten on kyse? Niin vanhoista, että tutkijoilta meinasi päästä löysät pöksyyn ja vanha ukko Deniskin putosi leijaillessaan persiilleen. Aiemmat arviot sijoittuivat 30-50 000:n vuoden välille, mutta tutkimukset vuodelta 2021 osoittavat vanhimpien luiden ajoittuvan jopa 200 000:n vuoden taakse (LiveScience). Nämä pienet luujäänteet ovatkin vanhimpia, löydettyjä todisteita denisovanihmisestä. Nykyisten melanesialaisten ja australialaisten dna:ssa on jäänteitä denisovalaisista, joten tämä ihmislaji on tosiaankin lähtenyt liikkeelle eikä asettunut paikoilleen asumaan.

Mitä muuta luolasta löydettiin? Luusta ja mammutin syöksyhampaista valmistettuja neuloja, helmiä, riipuksia, patsaita, kivisiä työkaluja ja tietenkin jäänteitä useista eri eläimistä: luolaleijona, mammutti, pikkunisäkkäitä, matelijoita ja lintuja. Onpa luolasta löytynyt peräti strutsin munankuoren palanenkin! Luolassa on siis syöty monipuolisesti saaliseläimiä, jota vanha ukko Denis huokaileekin. ”Oispa kerrankin saanut maistaa luolaleijonaa, pentele! Tai edes hyeenaa!”

”Esitän tähän kovaäänisen vastalauseeni koko leijonasuvun puolesta!!”

Neulojen ja riipusten on arvioitu olevan jopa 50-70 000 vuoden takaa, sillä ne löytyivät maakerroksesta, josta löytyi saman ikäisiä fossiileja. Tutkimuksissa todennettiin, että niitä ei ole voitu kaivaa maahan myöhempinä aikoina, sillä maakerrokset olivat täysin koskemattomia. Tämä seikka yksistään on ihmetyttänyt tutkijoita: taidokkaasti linnunluusta tehty 7,6 cm pitkä neula osoittaa tuon aikaiset ihmislajit paljon kehittyneemmiksi, kuin aikaisemmin on luultu.

Esineistöä ja työkaluja (WikimediaCommons).

Eikä tässä vielä kaikki: seuraava löytö päästikin tutkijoille löysät housuun ja Denis-parkakin pyörtyi päästäen ektoplasmaiset löysät spiritualistisiin pöksyihinsä. Luolasta löytyi nimittäin rannekorun puolikas, johon oli selvästikin porattu reikä. Tämän korun iäksi on arvioitu jopa n. 65-70 000 vuotta! Ajoitus on todettu maaperäkerroksesta, josta koru alun perin löytyi.

Korun palanen ja siitä päätelty malli.

Korusta tiedetään hyvinkin paljon: sen koosta on päätelty, että sitä on käyttänyt nainen oikeassa kädessään ja poratussa reiässä on roikkunut nahkanauhassa erillinen riipus. Rengas on tehty klorastroliitista, tumman vihreästä kivestä, jonka lähin löytöpaikka sijaitsee yli 200 km luolasta. Tämä koru on todellinen ihmetys, sillä reiän poraamiseen on tosiaankin tarvittu hyvin nopeasti pyörivää työkalua, jota tutkijat eivät todellakaan osaa selittää. Tähän koruun on siis käytetty aikaa ja vaivaa, joten se lienee ollut erityisen tärkeä kantajalleen. Korun rikkoutuminen ja lukuisat naarmut ja kolhut nahalla kiillotetussa pinnassa voivat kertoa siitä, että koruun (ja sen kantajaan) on voinut kohdistua voimakas isku, mutta tätä seikkaa ei ole virallisesti todistettu.

(TheDailyMail).

No nih: johtopäätöksiä kehiin! Onko siellä luolassa käyneet aikamatkaavat Ryobin tai Makitan (Akka ei saa lahjuksia näiden maininnasta) edustajat porakoneineen ja poranterineen? Miten muuten selitetään ”erittäin voimakas, nopeasti pyörivä poranjälki,” joka on jättänyt reikään selviä merkkejään? Tämä menee Akalta ihan yli hilseen. Jos denisovalaiset ovat kuitenkin jo käyttäneet taitavasti tehtyjä neuloja (joiden langansilmissä on samankaltaisia porausjälkiä), niin onko heillä ollut käytössään jonkinlaista tietotaitoa, joka on sittemmin jäänyt unohduksiin? Voiko tällaisia porausjälkiä tehdä esim. valtavan kuumuuden avulla? Nyt äkkiä joku kiviekspertti selittämään tätä asiaa samalla, kun vanha ukko Denis huuhtelee ektoplasmaisia housujaan.

”Varokaa, jätkät! Denisin ektoplasmaa saattaa valua katonrajasta!”

Tämä koru kuuluu tosiaankin sarjaan ”Out-Of-Place-Artifact” eli lyhennettynä ”OOPArt.” Tällaisiksi löydöiksi kutsutaan esineitä, joiden ei pitäisi sijaintinsa tai ikänsä puolesta olla mahdollisia (nykytietämyksen valossa). Tällaisiin esinelöytöihin lukeutuu mm. Antikytheran kone, Bagdadin patteri ja Denderan lamput. Näistä lisää esim. seuraavissa linkeissä:

The Dendera Lightbulb | Ancient Egypt Online

Scientists May Have Discovered How the Ancient Greeks’ ’First Computer’ Tracked the Cosmos | Smart News| Smithsonian Magazine

Baghdad Battery – Wikipedia

Foliohattujen mielestä tämäkin koru on alieneiden aikaansaannosta, tietenkin. Akka ei (edelleenkään) ymmärrä, miksi alienit olisivat vaivautuneet tässä tapauksessa avustamaan huippuhienolla teknologiallaan tällaisen korun tekoa samalla, kun näillä muinaisilla ihmisillä oli kuitenkin käytössään vain luusta tai kivestä tehtyjä työkaluja. ”Porataanpa tuohon koruun pikkuinen reikä tällä mun hienolla Xyltrr’k -porakoneella, mutta annetaan niiden muuten kaapia noita eläinten nahkoja kivisillä kaapimilla!” Jep, näin sen on täytynyt tosiaankin mennä. Akka odottaa lahjuksia tältä alien-valmisteiselta porakonemerkiltä.

Ehkäpä arkeologien täytyisi vain harkita sitä mahdollisuutta, että nykykäsitys muinaisten ihmislajien alkeellisuudesta on täyttä puppua. Onhan se nyt päivänselvää, että jopa nykyisinkin keksintöjä on syntynyt ihan sattumalta (esim. penisilliini ja post-it -laput). Kymmeniä -jopa satoja tuhansia- vuosia sitten on voinut elää joitakin pellepelottomia, jotka ovat pähkäilleet kaikenlaisten probleemien parissa ja yrityksen ja erehdyksen kautta onnistuneet keksimään erilaisia tapoja duunata juttujaan. ”Oho, pärkkeles, mun mammutinposki putos nuotioon… onpas muuten, poijjaat, makoisaa!”

Käsitys neandertalilaisista v. 1909 (SciencePhotoLibrary/Paul D. Steward).

Näille neuloille täytyy kyllä keksiä jokin syy, miten niitä on osattu keksiä ja käyttää… ehkä ajatus on syntynyt vain terävän piikkipensaan lävistäessä omaa ihoa? Ja voila; ajatus on jalostettu pidemmälle!

”Juuh, niinhän se tosiaan kävi. Ajatus kuitenkin syntyi, kun anopinrutjake pisteli meikäläistä jatkuvasti niillä okailla…!”(PopularArchaeology).

Todennäköisesti noin 10 000 vuotta sitten joku keksi senkin, että viikko sitten aurinkoon unohtunut puuro kehittikin mielenkiintoisen sivumaun ja siitä lähtikin kehkeytymään ensimmäinen alkomahooliliike. Tämän seurauksena ”shamaanit” alkoivatkin saada merkillisiä näkyjä ja viestejä kaikenlaisilta jumalilta huuruspäissään. Hah haa, näin sitä Akka selittää taas asioita käytännöllisen realistiselta kannalta!

Pitäkää vain tohtorinhattunne päässänne, arvoisat tutkijat, älkääkä kysykö Akalta mitään. Johan tässäkin tekstissä on mainittu sanat ”ektoplasma” ja ”spiritualistiset pöksyt,” joten katu-uskottavuus on taas onnistuneesti mennyttä!

Vanha ukko Denis jäi puolestaan historiaan, vaikka hänellä ei ollutkaan mitään tekemistä luolalöytöjen kanssa: hän vain onnistui valitsemaan asuinpaikakseen historiallisesti merkittävän luolan siitä mitään tietämättä. ”Häh hää ja lällätilää,” kuittailee Denis Akalle ripustaessaan näkymättömiä housujaan näkymättömälle narulle.

ASUMUSTEN AATELIA

Akan asuttama tönö täyttää tänä vuonna 70 vuotta – ihan kunniallinen ikä talolle, ja sen kyllä huomaa. Pientä kasvojenkohotusta on jatkuvasti tehtävä (talolle, ei Akalle…) eikä lattioiden narinalta voi välttyä. Meillä ei todellakaan hiippailla salamyhkäisesti nurkissa! Mutta: mikä mahtaakaan olla maailman vanhin asumus? Tai edes rakennus? Tai mistä löytyy todisteita vanhimmasta, pitkäaikaisesta asutuksesta? Akkapa ottaa tästä selvää!

Göbekli Tepe/Sanliurfa, Turkki.

Tiettävästi maailman vanhimmat rakennelmat ovat Göbekli Tepe ja Karahan Tepe Turkissa. Nämä valtavat, kiviset rakennelmat on rakennettu n. 12 000-11 500 vuotta sitten, mutta asuntojahan nämä laajat kivestä tehdyt alueet eivät kuitenkaan ole. Molemmissa paikoissa on arveltu vietetyn kaikenlaisia, mukavia rituaaleja ja kokoontumisia, joista emme kuitenkaan voi koskaan saada varmuutta. Molemmissa paikoissa esiintyy kuitenkin runsaasti kiveen kaiverrettuja eläinhahmoja ja muita symbolisia kuvia, joten aikaa ja vaivaa rakennelmien koristeluun(kin) on käytetty runsaasti.

Karahan Tepe/Sanliurfa, Turkki.
Karahan Tepen 11 fallospylvästä ja reunan kasvokuva kaiverrettuina suoraan peruskalliosta (Arkeonews).

Ain Mallaha-kylä Israelissa ajoittuu vuosiin 10 000-8000 eaa. Tässä kylässä asuttiin kivirakennelmissa, mutta asukkaat eivät vielä viljelleet itse mitään. On arvioitu, että tuolloiset metsästäjä-keräilijät elivät (tietenkin) metsästäen, kalastaen ja luonnonantimia keräten. Eräästä haudasta on löytynyt maailman vanhin todiste koirasta kotieläimenä: vainajan mukana on haudattu koiranpentu. Menehtyneen käsi on sijoitettu (hellyyttävästi) koiran ruumiin päälle.

Ain Mallaha (myös nimellä Eynan)/Israel.

Tell Qaramel-hautakumpu Syyriassa on ajoitettu n. 11 000 vuotta vanhaksi. Tältä alueelta on kaivettu esiin 20 yksilön luurangot, ja hautakummun vieressä on selvästi havaittavia jäänteitä torneista. Täällä on asuttu v. 9000 eaa. ja asutaan edelleen. Hautakummun vieressä on kylä ja alueen halki kulkee rautatie. Laakso on hedelmällistä viljelysmaata, jonka läpi virtaa joki, joten mikäpä siinä on asustellessa. Vuosituhansien ajan, herregud.

Tell Qaramel/Syyria (Alchetron).

Jerikon torni Israelissa on n. 10 000 vuotta vanha 8,5 -metrinen rakennus, jota on arveltu käytetyn astronomisiin tarkoituksiin. Mitään viitteitä hautarituaaleihin tai hautauksiin ei ole löydetty, joten torni lieneekin sitten ollut tärkeä taivaan tiirailun kannalta. Tornin ympärillä on asunut n. 2000-3000 ihmistä ja aluetta ympäröi tuolloin (kuuluisa) Jerikon muuri.

Jeriko/Israel.

Çatal Hüyük-kylässä Turkissa asuttiin jo v. 7400 eaa. Alueella asuttiin tiiviisti; talot on rakennettu vieri viereen ja niiden ulko-ovet sijaitsivat katolla. Asukkaita oli arvioiden mukaan eri aikoina 3500-8000. Suomen mittakaavassa asutusta voi verrata pienimmillään Kuortaneen kokoiseen kylään (3528 asukasta) tai suurimmillaan Asikkalaan (8038). Kylässä on pidetty karjaeläimiä, lampaita ja vuohia, sekä viljelty viljaa ja ohraa. Tätä voi jo kutsua ihan toimivaksi kyläyhteisöksi. Kuortaneen tai Asikkalan tilanteista Akka ei osaa sanoa mitään.

Çatal Hüyük/Turkki (Wikimedia Commons).

Choirokoitian kylä Kyproksella ajoittuu vuoteen 6800 eaa. Pyöreäpohjaisissa kivitaloissa asusteli arviolta 1500-2000 ihmistä ja jotkut talot olivat peräti kaksikerroksisia. Täällä elettiin karjanhoidolla ja maanviljelyllä, mutta tuntemamattomasta syystä kylä hylättiin jo v. 6000 eaa. Koko Kypros näyttää olleen asumaton seuraavan vuosituhannen, joten jonkinlainen luonnonkatastrofi lienee aiheuttaneen asukaskadon.

Choirokoitia/Kypros.

Perperikonissa, Bulgariassa, on asuttu jo v. 5000 eaa. Kukkulalle rakennetussa kyläyhteisössä asuttiin jopa 1200-luvulle jaa. asti (!). Paikka oli tärkeä traakialaisille ja myöhemmin roomalaisille ja keskiajalla Perperikon toimi linnoituksena. Alueella on mm. kallioon hakattu pyöreä alttari, palatsi, temppeleitä, taloja ja aluetta ympäröi jopa 2,8 metriä paksut muurit. Kerrassaan vaikuttava paikka, eikä ole ihmekään, että siellä on asuttu useita tuhansia vuosia.

Perperikon/Bulgaria.

Valtava Barnenez-hautakumpu sijaitsee Bretagnessa, Ranskassa. Tässä 72x25x8-metrisessä jättiläisessä on 11 hautakammiota, joista ensimmäiset on rakennettu noin v. 4500 eaa. Koko monumentin on arvioitu painavan n. 14 000 tonnia. Alueelta on löydetty myös esineistöä: nuolenkärkiä, kivikirveitä ja keramiikkaa. Sisään johtavat käytävät ovat 7-12 metriä pitkiä, ja niiden seinillä on symbolisia kivikaiverruksia.

Barnenez/Ranska.
Hautakuilut/Barnenez (Wikimedia Commons).

Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä, mainittakoon Knap of Howar Orkney-saarilla: Pohjois-Euroopan vanhin, säilynyt kivitalo. Tämä idyllinen, kaksihuoneinen asumus muistuttaa Skara Braen rakennuksia, mutta on useita satoja vuosia niitä vanhempi (3700 eaa.) Huoneita yhdistää käytävä ja toinen huone lienee ollut jonkinlainen työpaja ja varasto. Kuten Skara Braessa, huonekalut on rakennettu kivistä ja katot lienevät olleen nurmipeitteisiä.

NAAPURISOPUA KIVIMÖKKIKYLÄSSÄ – Akalla on asiaa (Skara Braen tarina)

Knap of Howar/Orkney-saaret, Skotlanti.

Huoneista on löydetty jauhinkiviä, kivityökaluja ja keramiikkaa. Talossa on asuttu peräti 900 vuoden ajan, joten kyseessä onkin ollut todellinen perintömökki. Kotieläinten pito, kalastus ja maanviljely on ollut tuttua tämänkin kaksion asukkaille. Tällaisessa idyllissä Akkakin mielellään majailisi, kaukana nykyajan teknologiasta!

Mutta, mutta… jos nyt oikein aletaan pilkkua viilaamaan, niin maailman vanhin koti on löydetty Kalaharin autiomaasta, Etelä-Afrikasta. Wonderwerkin luolassa on asuttu jo 2 miljoonaa vuotta sitten. Luolasta on löydetty kivityökaluja, eläinten luita ja tulisija miljoonan vuoden takaa. Ihmisjäännöksiä luolasta ei ole löytynyt, joten luola on ollut puhtaasti asuinkäytössä.

Wonderwerk Cave/Etelä-Afrikka.

Mikäpä esi-isämme täällä sitten asusteli 2 miljoonaa vuotta sitten, sillä tuohon aikaan lajeja oli useita? Kivityökalujen perusteella on päätelty, että luola asutettiin homo habiliksen toimesta. Luolalla on pituutta peräti 130 metriä, joten habilis-perheellä on ollut runsaasti tilaa temmeltää. Akka näkee sielunsa silmin, kuinka pieni Leena Maria Habilis istuu nuotion äärellä järsimässä gasellinkoipea, jonka perheenäiti Terttu Marja Habilis on huolellisesti kypsentänyt. Aijai, kylläpä siinä on mukavat oltavat, kun tulenkajo loimottaa kotoisan kotiluolan seinämillä!

Site – Wonderwerk Cave (zamaniproject.org) (3D-malli luolasta)

Tuntematon homo habilis. Ei ole tiedossa, onko kyseessä rippikuva, valmistujaiskuva, vai passikuva.

Akan seinällä loimottaa vain valomato, ja uunissa pöhisee kinkkukiusaus, ei gasellin takajalka. Kuinka tylsän arkipäiväistä! Mutta toisaalta: Akan ei tarvitse kotinsa (luolansa) ulko-ovella tähyillä, vaaniiko ulkopuolella jokin megahermeettinen, esihistoriallinen elukka suupalaa vaanimassa. Sentään jotain positiivista tässä nykyajassakin, kun tarkemmin ajattelee…

Tällainen norsun kokoinen, seitsemän tonnia painava MEGATHERIUM olisi mukava näky omalla ulko-ovella tai pihamaalla. Tämän karvaisen öttiäisen on uskottu syöneen kasvien ohella lihaakin. Yeah! Saa silittää!

NEANDERTALINIHMINEN JA MUITA LAJEJA, OSA 2

Meikäläisellä on näköjään tapana tehdä tällaisia listauksia (”astronomiasta”), mutta kun tällaisiin saa niin mukavasti pikkujippoja.

Tässä muutamia vinkkejä eri lajien tunnistamiseen baaritiskeillä iskuyrityksissä:

Ardipithecus ramidus (kiistanalainen lajimääritys): ”Moro, mä oon Rami, Rampe tai Rampesteri kaverien kesken mut ei sit mitää Rampe ja Naukkis-juttuja”

Australopithecus africanus: ”Lähtisitsä messiin jos vetäsen sun ponnarista, mulla on tosi siisti mancave?”

Australopithecus afarensis: ”Mä oon käyny Afarissa Etiopiassa, haluutsä kuulla mun miehuuden rituaaleista, mitä mä suoritin?”

Paranthropus robustus (roteva-ihminen): ”Hei haluutsä nähä mun haban, kato mikä haba mulla on!”

Homo habilis (kätevä-ihminen, ehkä australopithecus): ”Mulla on tajuton työkalupakki, mä voin näyttää sen sulle!”

Homo floresiensis (kääpiölaji Indonesian Flores-saarelta, n. 1 m:n pituuden takia kutsuttu hobitiksi): ”Kaikki mussa ei oo pientä, tiätsä” tai ”Mennääx hei meille kattoon Hobitti-trilogiaa. LOTR ei sillee kiinnosta meikää.”

Homo neanderthalis: ”Tuutsä kattoon mun ehkä-tekemää-taidetta tai miten mä oon osannu haudata mun kuolleita sukulaisia, vaikka kukaan ei uskonu et mä osaan?”

Homo erectus: ”Hei c’mon, mä en tarvi mitään iskurepliikkejä.”

Homo sapiens: ”Onks taivas soittanu et enkeli on pudonnu, voinxmä tarjota kaljan, sä oot muute hyvännäköne, mennääx tanzzii tai jotai, kato prkl tuol on mun kaveri Ville OOTA Villeee! Tuu tänne!”

Että näistäkin muutamista esitetyistä lajeista jäi sitten homo sapiens jäljelle. Näillä mennään!