KUN ELÄMÄ ON HAURAS (KIRJAIMELLISESTI)…

”Nymmää oon kaiken nähny” – toteaa Akka huomattuaan erään, merkillisen asian: maailmassa on ollut ihmisiä, jotka kuvittelivat olevansa LASISIA. Siis lasista tehtyjä, goddamn! Tällainen havainto järkyttää; miten tämä on mahdollista?!

Tunnetuin tapaus lienee ranskalainen kuningas Kaarle VI (1368-1422), joka vain 23-vuotiaana alkoi osoittaa mielisairauden merkkejä. Ensimmäinen psykoottinen kohtaus sattui metsässä, kun hän yllättäen viuhtoi miekallaan 5 omaa ritariaan kuoliaaksi. Myöhemmissä vaiheissa hän ei enää tunnistanut vaimoaan eikä lapsiaan, kieltäytyi peseytymästä ja lopulta sai harhaluulon, että hän on LASIA. Ukkoparka teetätti itselleen vaatteita, joiden saumoihin ommeltiin metallisia tukirakenteita. Hän kieltäytyi tapaamasta ihmisiä ja viettikin aikaansa lähinnä makuullaan viltteihin kääriytyneenä. Eijjumaliste, osa 1.

Kaarle VI.

Kuningas ei kuitenkaan ollut ainoa tapaus; tällainen otaksuma alkoi olla hyvinkin yleistä ylimystön keskuudessa myöhempinäkin vuosisatoina. Tällöin yleistyi termi ”Glass Men” eli lasimiehet. 1500-luvulla kaksi eri lääkäriä raportoivat nimettömästä kuninkaallisesta, joka luuli olevansa lasimaljakko. Jotkut potilaat kuvittelivat elävänsä lasiesineiden sisällä; eivät siis itse lasisia kuitenkaan.

1600-luvulla eräs venetsialainen mies luuli, että hänen selkänsä ja takamuksensa olivat lasia eikä uskaltanut enää lähteä ulos: hän pelkäsi, että paikallinen lasinpuhaltaja tekee hänestä ikkunan. Eijjumaliste, osa 2.

Samaisena vuosisatana pariisilainen lääkäri raportoi tapauksesta, jossa eräs mies kuvaili takapuolensa olevan lasia. Herra tohtori ottikin käytöön järeät parannuskeinot: hän piiskasi potilaansa persauksen oikein olan takaa ja vakuutti täten, että tämän kipeä p*rse todistaa sen olevan ihan tavallista materiaalia. Ei ole tiedossa, tepsikö hoitokeino kyseiseen mieheen. Eijjumaliste, osa 3.

(National Post).

Löytyy joukosta yksi nainenkin: Bavarian kuninkaan Ludvig I:n tytär prinsessa Alexandra Amelie (1826-1875) alkoi 23-vuotiaana käyttäytyä omituisesti. Prinsessan perhe näki hänen hiipivän varpaisillaan portaikoissa varoen koskemasta mihinkään. Prinsessa selitti kummalliseen käytökseensä syyksi, että hän oli jo pienenä lapsena NIELAISSUT TÄYSIKOKOISEN, LASISEN PIANON, jonka hän nyt pelkäsi särkyvän sisällään. Eijjumaliste, osa 4.

Alexandra Amelie (Wikimedia Commons).

Mitä ihmettä tällaisen ilmiön taustalta löytyy? Myöhempien aikojen asiantuntijat ovat esittäneet, että tällaisesta kärsivä potilas mm. tuntee olevansa kovin hauras/yhteiskunnan paineiden uuvuttama tai on skitsofreeninen/bipolaarikko/sosiaalisesti eristäytyvä jne.jne. Lisäksi ilmiön yleistyminen tuolloisina vuosisatoina selitetään sillä, että kirkkaan lasin valmistustapa keksittiin juurikin 1400-luvulla; tuolloin tällainen lasimateriaali oli luonnollisesti hyvin kallista ja arvostettua. Esineiden rikkoutumista varottiin ja lasia arvostettiin jopa jotenkin maagisena materiaalina. Myös peilit yleistyivät samoihin aikoihin.

Jo 200-luvulla kirjattiin ylös ensimmäisiä tapauksia, joissa potilaat kuvittelivat olevansa keramiikkaa; särkyvää materiaalia sekin. 1800-luvulta löytyy tapauksia, joissa henkilöt luulivat olevansa betonista valettuja. Tuolloin betoni oli uusi rakennusmateriaali.

Entäpä sitten nykyaika, mihin tällaiset ”lasimiehet/keramiikkapurkit/betoniäijät” ovat kadonneet? Tutkijat selittävät, että nykyisiin harhaluuloihin liittyy usein teknologia uutena ilmiönä: potilaat luulevat, että heitä vakoillaan mikrofoneilla tai radiolähettimillä, joita on asennettu heidän kehoonsa. Jep, kaikkihan tietävät tämän ”radiolähetin hampaassa”-ilmiön… Alankomaissa tosin todettiin edelleen muutama lasipotilas vielä 1930-luvulla, ja joitakin vuosia sitten eräs psykiatri raportoi Leidenissä yhdestä tapauksesta.

Akka on nyt niin kauhian hämmästyny, ettei tähän ole oikeastaan kommentoitavaa. Onhan se nyt karmeata kuvitella, miten varsinkin menneinä vuosisatoina tällaiset harhaluulot ovat vaikeuttaneet elämää, kun mistään mielenterveyspalveluista ei ollut tietoakaan. Kun olit hullu, niin olit hullu ja sillä sipuli. Mars, lukkojen taakse, pois kuljeksimasta ja pois silmistä. Hyi kamala sentään.

Akkakin repeili ensin naurusta tutkiessaan tätä aihepiiriä, mutta kaiken tutkimisen jälkeen hymy on kyllä hyytynyt, sillä monet potilaista päätyivät lopulta tekemään itsemurhan. Tuo lasinen piano -prinsessa varsinkin surettaa: kuvittele ihan itte eläväsi lasinen piano sisälläsi!! Eijjumaliste, viimeisen kerran. Akka kuittaa ja poistuu takavasemmalle.

KORALLILINNAN KUNINGAS

Latvialaissyntyinen Edward Leedskalnin pettyi pahasti saadessaan morsiameltaan rukkaset ennen heidän hääpäiväänsä v. 1920. Äijäparka pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa ja muutti Yhdysvaltoihin Floridaan jättäen 16-vuotiaan morsmaikkunsa Latviaan. Niin sisuuntunut Edward olikin, että hän päätti näyttää kykynsä koko maailmalle mitä merkillisemmällä tavalla: hän alkoi veistää alkeellisilla työkaluillaan kalkkikivestä erilaisia rakennelmia, jotka nykyään tunnetaan nimellä Coral Castle.

Coral Castle, Homestead, Florida.

Korallilinna ei siis ole linna eikä materiaalikaan ole korallia, vaan eräänlaista huokoista kalkkikiveä. Joka tapauksessa; äijä pykäsi rakennelmiaan yön pimeydessä aivan yksin ja huhut alkoivat tietenkin kiertää. Kukaan ei koskaan nähnyt Edwardia työssään, joten hän oli tietenkin saanut rakennelmiinsa apua ulkoavaruudesta tai hänellä oli vähintäänkin yliluonnollisia voimia. Tietenkin, sehän on ihan selvä homma. Vuosikymmenien aikana ehdoteltiin, että Edward sai kiviä siirreltyä mm. laulamalla niille, maan magnetismin avulla tai ihan pelkästään ajatuksen voimalla.

Alueen ainoa linnamainen rakennus; torni, johon Edward siirtyi asumaan.

Edward ahersi kiviensä parissa kuolemaansa asti v. 1951 ja hänen jäljiltään on löydetty mm. hakkuja, väkipyöriä ja vinssejä. Ihan selvästi paranormaaleja esineitä, hui kauhistus! Edwardin itse väitetään sanoneen, että ”tiedän, miten pyramidit aikoinaan rakennettiin,” joka tietenkin lisäsi vettä hihhuleiden huhumyllyyn.

Edwardin työkaluja esillä museossa.

Erikoisen museonsa Edward avasi yleisölle jo vuonna 1923, jolloin sisäänpääsy maksoi 10 centiä Ameriikan massia. Myöhemmin summaa kohotettiin 25 centiin ja nykyään museoalueelle pääsy kustantaa 18 dollaria. Akka ei maksaisi tällaisia summia nähdäkseen vain kiviä; mutta maksakoon, ken haluaa.

Alkuperäinen sisäänpääsymaksu kaiverrettuna kiveen.

Edwardin kuoleman jälkeen tämän hyvä ystävä Orval Irwin julkaisi kirjan, jossa esiteltiin seikkaperäisesti Edwardin käyttämiä rakennusmenetelmiä. Tämä äijä olikin rakennusmestari, joten hän ilmeisesti tiesi, mistä puhui: Edward sai kaiken rakennettua juuri niillä työkaluilla ja apuvälineillä, joita alueelta löydettiinkin.

Mikäs tässä nyt sitten on niin ihmeellistä? Se, että joku vaivautuu kovertamaan kalkkikiveä vuosikymmeniä vain sen takia, että v*tuttaa ja morsmaikulle pitää päästä näyttämään pitkää nenää?

Itse asiassa Edwardilla olikin aikamoisia mielipiteitä yhteiskunnallisista asioista. Hän julkaisi omakustanteisesti pamfletteja, joissa hän mm. väitti, että koulut ja kirkot halventavat tyttölapsia järjestellessään kaikenlaisia retkiä, leirejä ja piknikkejä poikien kanssa. Näissä yhteisissä tapahtumissa heitä sitten paritetaan ja tytöt pääsevät harjoittelemaan… intiimiä kanssakäymistä ihan omakohtaisesti. Yeah, tällainen toiminta tuleekin ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan seurakuntien järjestämistä munanpiilotuksista pääsiäisen aikoihin!

Edward Leedskalnin noin v. 1910.

Toisessa esitteessään Edward esitti, että työttömien ja heikkokuntoisten ei pitäisi saada äänestää, sillä heidän mielipiteensä heikentävät yhteiskuntaa. Mikäli henkilö ei pysty pitämään itsestään huolta, ei tämä siis ole arvollinen vaikuttamaan yhteisiinkään asioihin. Hmm, miksiköhän tämä latvialainen morsian Agnes antoi äijälle rukkaset juuri ennen häitä? Ehkäpä Edward erehtyi sanomaan joitakin mielenkiintoisia ajatuksiaan ääneen ja tyttö otti jalat alleen.

Voisi nimittäin kuvitella, että tällaisten ajatusten seuraksi löytyy monia muitakin vastaavia teorioita mm. naisen paikasta yhteiskunnassa –mars, hellan ääreen– tai –istu hiljaa ja näytä nätiltä-. Tämä nyt on pelkkää spekulointia, mutta naimisiin Edward ei kuitenkaan koskaan sitten mennytkään. Kukapa tuollaista jokaöistä kiviennykertelyä olisi vuosikymmenien ajan jaksanutkaan katsoa, häh?