JOULUN PYHÄ KOLMINAISUUS

Näin joulun alla –niiden hankien, korkeiden nietosten sulaessa– moni tuskailee köökissä eli ruoanlaittotapahtumakeskuksessa tuntikausia: on laitettava viimeisen päälle kystä kyllä koko suvulle ja laajalle ystäväjoukolle, valmisruokaahan kunnon “joulustelija” ei tarjolle aseta!

Ja sitten on sen seitsemää sorttia leivottava, vaikka henki menisi – joita juurikaan kukaan ei saavu syömään (joko jossakin taudissa kärvistellen tai kaikkia mahdollisia tauteja peläten).

Pakastin huutaa hoosiannaa, kun ahkera joulunrakentaja sulloo itku silmässä vaivalla vääntämänsä juustokierteet, luumu-unelmat ja savulohipasteijat odottamaan parempaa aikaa, jota ei koskaan tule.

Näin; nyt pahimmat synkistelyt on suoritettu, joten mennäänpä itse asiaan.

Useimpien joulupöytään kuuluu ehdottomasti Pyhä Kolminaisuus eli porkkana-, peruna- ja lanttulaatikko.

“Pernaloora” (kuten Akan faija tätä muinoin nimitti) lienee laatikoista suosituin ja kaikilla lienee oma mielipiteensä myöskin imelletystä perunalaatikosta.

The Potato Eaters/Vincent van Gogh 1885.

Perunan alkuperää harvempi kuitenkaan tietää: varhaisimmat löydökset perunanviljelystä on tehty kivityökaluista Perusta, ja ne ajoittuvat vuosiin 3400-2500 eaa. On kuitenkin arveltu, että perunan historian alkuperä ulottuu jopa 8000-5000 eaa. asti.

Eurooppaan peruna saapui konkistadorien tuomana noin vuosien 1536-1570 välisenä aikana, mutta suurempaa suosiota tämä mukulakasvi ei tuolloin vielä saanut. Tavallinen kansa pelkäsi perunan olevan myrkyllistä ja pakanallinen kasvi, jonka kasvattamisesta (kuten tomaatinkin) saattoi saada syytteen noituudesta.

Vasta 1700-luvulla peruna ymmärrettiin suhteellisen helposti viljeltäväksi satokasviksi, joka varsinkin nälänhätien keskellä pelasti jopa usein ihmishenkiä. Perunan yleisyyttä edisti myös mm. Ranskassa sellainen seikka, että peräti itse kuningatar Marie-Antoinette (1774-1792) alkoi käyttää hiuksissaan koristeina perunankukkia.

Suomeen peruna saapui tiettävästi 1720-luvulla Fagervikin kartanoon saksalaisten työmiesten tuomina. Vähitellen peruna syrjäytti aiemmin yleisimmän juureksen eli nauriin ja nykyisin suomalaiset popsivat perunaa 50-60 kg vuodessa/lärvi, mutta vielä 1950-luvulla kulutus oli jopa 188 kg/lärvi. Pasta ja riisi ovat laskeneet potunjyystämisen suosiota, vaikka perunassa on runsaasti erilaisia vitamiineja ja kivennäisaineita.

Fagervikin kartano – Wikipedia

Porkkananviljelyn alkuperä juontuu 3000-luvulle eaa muinaiseen Persiaan (nyk. Iran ja Afganistan), ja Sveitsistä ja Saksasta on löydetty samoilta ajoilta porkkanansiemeniä. Tuolloin porkkanaa viljeltiin vielä muun värisenä, kuin oranssina: lajikkeista on löytynyt sekä mustaa, valkoista, punaista, että violettia väriä. Muinaisesta Egyptistä porkkanan käyttö lääkkeenä siirtyi Kreikkaan ja Roomaan, mutta vasta 1700-luvulla hollantilaiset kasvattajat toivat suuren yleisön tietoisuuteen oranssin lajikkeen, nimeltään “Long Orange” (pitkä oranssi).

Amerikkaan lähteneet ensimmäisen siirtokunnan jäsenet viljelivät tiettävästi porkkanaa Jamestownissa v. 1609, joten porkkanan maailmanvalloitus oli väistämätöntä.

Suomessa porkkanaa on sekä viljelty, että syöty ainakin parisataa vuotta ja käytetty myöskin lääkinnällisiin tarkoituksiin, kuten muinaisessa Egyptissä. Porkkanaa syödään noin 8-10 kg vuodessa/lärvi, joten perunankulutukseen on vielä viisinkertainen matka!

Joitakin vuosia sitten esiteltiin vegaaninen kylmäsavulohi, eli porkkanasta valmistettu “porkkala.” Tämä ruokalaji jakanee mielipiteitä erilleen yhtä paljon, kuin imelletty perunalaatikko.

Porkkanalohi eli porkkala | Sesonki | Reseptit | K-Ruoka

Lanttua onkin peräti epäilty joko suomalaiseksi, ruotsalaiseksi tai siperialaiseksi lajiksi, ja tämä uskomus on peräisin kasvitieteilijä Gaspard Bauhinista. Hänen muistiinpanonsa vuodelta 1620 osoittavat, että lanttua kasvoi tuolloin villinä Ruotsissa.

Gaspard Bauhin (1560-1624).

Onkin siis epäilty, että täällä Pohjolassa olisikin jotenkin onnistuttu risteyttämään nauris, rypsi (nauriin alalaji) sekä Siperiasta peräisin oleva lehtikaali? Vuoden 2019 tutkimukset University of Missourissa osoittavat kuitenkin, että tämä väite on mahdoton: näiden lajien erot ovat syntyneet jo hyvin varhain eikä niiden esiastetta tai yhteistä edeltäjää ole enää löydettävissä, sillä sellainen lienee kuollut sukupuuttoon.

New study revises origins of the humble rutabaga – Biological Sciences (missouri.edu)

Noh, ainakin Suomessa lanttua on viljelty 1500-luvulta asti. Se ei olekaan mikään ihme, sillä tämä vähäkalorinen planttu sisältää mm. yllättävän paljon C-vitamiinia. Tämä lienee lantun suosion syy pohjoisilla leveysasteilla jo niinä aikoina, kun mistään vitamiineista ei tiedetty vielä hölkäsen pöläystäkään… C-vitamiinin riittävä saanti esti nimittäin lukuisia sairauksia, tunnetuin niistä lienee keripukki.

Lanttua syödään kuitenkin enää noin kilon verran vuodessa/lärvi. Akka epäilee tämän määrän johtuvan ylipäätään siitä, että keittojuureksissa on lanttua arkiruoassa. Loput lantunkulutuksen määrästä meneekin sitten jo joulun lanttulaatikon myötä…

Otetaanpa tähän vielä Pyhän kolminaisuuden ulkopuolelta yksi juures lisää, joka kuuluu oleellisena osana suomalaisten joulupöytään:

Punajuuri. Tämän mehukkaan vihanneksen jäänteitä on löydetty sekä Hollannista, Mesopotamiasta että Egyptistä noin 5000 vuoden takaa. Erikoista on kuitenkin se, että tuolloisena aikana tämä juures oli pitkä ja kapea, kuten porkkana, ja lähinnä vain sen lehtiä käytettiinkin sittemmin muinaisessa Kreikassa lääkinnällisiin tarkoituksiin.

Nykyisenlainen punajuuri kehittyi jalostuksen myötä Euroopassa 1500-1600-luvuilla, ja toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen tämä kasvis olikin purkitettuna suosittu. Kuten edellisetkin esimerkit, tämä juures sisältää paljon useita ravintoaineita.

Punajuuri on voimajuures (puutarha.net)

Viimeisimpänä, mutta ei yhtään vähäisempänä, Akka kertoo seuraavassa tämän punajuurikkaasta tehdyn alamuodon historiasta suomalaisessa joulupöydässä:

ROSOLLI. Nähtävästi tämä ruokalaji on seuraus 1700-luvun Lounais-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan säätyläispiireistä, joista ruokalaji levisi joulupöytään muuallekin Suomeen 1800-luvun puolella. Kannattaa lukaista seuraava linkki tästä “melkein pyhästä” aiheesta, sillä tämä aihe jakaa mielipiteitä yhtä paljon, kuin perunalaatikon imellytys. Notta että kuuluuko rosolliin silliä vaiko ei:

Adventtikalenteri 3: Rosolli ja sillisalaatti – Kulttuurihistorian seura

Sillisalaattia – Kotimaisten kielten keskus (kotus.fi)

Noh; summa summarum: yritetään taas tänä jouluna välttää sairastuttamasta ketään ja vedetään näitä kotimaisia vihanneksia ihan vaikka itse tehtyinä tai valmiina ostettuina, jos niitä ylipäätään haluaa syödä.

Akalle tämä on kynnyskysymys, joten kiertoilmauksin Akka poistaa itsensä tästä tilanteesta: “Juu-ei-kirvesvartta-ohoh-mikäs-tuolla-oli.”

Hyvää joulua itse kullekin säädylle; näillä mennään! Pääasia joulussa on mukava fiilis, eikä hössötys, jos sekin voi joillekin yksilöille aiheuttaa “Hirveetä ressiä. Sitä ei nimittäin ihminen jaksa. Pitkään.” – Akan faija

KADONNEEN SIIRTOKUNNAN MYSTEERI

Vuonna 1587 Englannista lähteneet 115 siirtolaista perustivat uuden siirtokunnan Roanokeen, Pohjois-Carolinaan. Joukkoa johti englantilainen kuvernööri John White. Herra kuvernööri palasi Englantiin hakemaan lisätarvikkeita, mutta sota Espanjan kanssa esti hänen paluunsa alueelle. Vasta 3 vuoden päästä hänen onnistui “pummata” kyyti takaisin, mutta koko siirtokunta oli mystisesti kadonnut.

Herra kuvernööri oli pyytänyt, että mikäli siirtokunta päättäisi muuttaa muualle, olisi porttiin kaiverrettava sana Croatoan. Tämä nimi tarkoitti sekä saarta että alueella asuvaa intiaaniheimoa. Mikäli jotakin häslinkiä tapahtuisi intiaanien kanssa, porttiin olisi kaiverrettava myös maltanristi. Tätä merkkiä ei löytynyt, mutta puusta löytyi lisäksi sana Cro.

John Whiten tekemä kartta, pinkki pläntti keskellä on Roanoke ja alareunan saari on Croatoan.

Herra kuvernööri oli murheenmurtama; hänen olisi palattava Englantiin tietämättä siirtokunnan tapahtumista. Hänen lapsenlapsensa ja tyttärensä Eleanor Dare olivat kadonneet siirtokunnan mukana. Herra kuvernöörin laivakyyti kuljettikin hänet muutamalle etsintäpaikalle, mutta sään muuttuessa myrskyisäksi laiva lähti painelemaan takaisin Englantiin. Siihen ei ollut herra kuvernöörillä mitään sanomista, ja muutaman vuoden päästä hän kuolikin Englannissa.

Akka olisi painellut hullun raivolla menemään pusikoihin mieluummin, kuin jäänyt asiasta epätietoisuuteen!! Herra kuvernöörin muistiinpanoista kävi tosin ilmi, että hän uskoi tyttärensä ja lapsenlapsensa päässeen hyviin hoteisiin heimon pariin, joten annetaan äijälle vähän armoa…!

John Whiten piirtämä kuva Secoton-intiaanikylästä.

Vuonna 1607 perustettiin Jamestownin siirtokunta Roanokea pohjoisemmaksi (ks. kartta). Tämä siirtokunta yritti selvittää Roanoken kohtaloa, John White oli tietenkin kertonut tilanteesta Englantiin palattuaan. Powhatan-intiaanipäällikkö väitti tapattaneensa kaikki siirtokuntalaiset, mutta todisteita tästä ei löydetty. Kuulostaako Powhatan tutulta? Jep, Pocahontasin faija!!

Powhatan. (Nimi on sekä heimon että päällikön nimi.)

Oli myös kuulopuheita, että joitakin siirtolaisia olisi otettu vangiksi intiaaniheimoihin ja loput olisi surmattu. Tästäkään ei sitten enempää todisteita löytynyt.

Yleisin teoria on, että olosuhteiden huonontuessa ja tarvikkeiden huvetessa jäljelle jääneet siirtolaiset olisivat liittyneet tähän paikalliseen Croatoan- intiaaniheimoon. Perimätieto kertoo, että myöhemmin tässä heimossa olisi esiintynyt sinisilmäisiä ja vaaleaihoisia intiaaneja. Aika selvä homma nro 1; sanoo Akka!

Nykytutkimuksilla on saatu myös selville, että alueen nykyasukkailla on englantilaista perimää. Aika selvä homma nro 2; sanoo Akka!

Löydetty kultasormus.

Croatoanin (nyk. osa Cape Hatterasia) alueella on suoritettu kaivauksia ja intiaanien keramiikkaa onkin löydetty. Lisäksi on löydetty kultasormus, englantilaisen miekan osa, kuparipalasia, aseen piippu, lyijykuula ja piirtoalusta lyijyisine kynineen. Myöhemmin löytyi vielä helmiä ja hollantilainen kolikko. Aika selvä homma nro 3; sanoo Akka!

Mikäpä tässä tarinassa sitten on merkillistä? Vuonna 1937 Virginian ja Pohjois-Carolinan rajalta löytyi kaiverrettu kivenmurikka, ns. Dare Stone. Tällaisia kiviä löytyikin sittemmin vielä 47 lisää, mutta nämä muut kivet on arvioitu väärennöksiksi. Kummasti väärennysintoa mahtoi lisätä se, että löydetyistä kivistä luvattiin ja maksettiin löytöpalkkioita! Tämä ensimmäinen mötikkä on kuitenkin edelleen kiistanalainen ja uusinta tutkimustietoa siitä ei tunnu löytyvän, viimeisimmät tutkimukset ovat muutaman vuoden takaa.

Mikä tässä mötikässä sitten on erikoista? Se, että mikäli kivi on aito; on se itsensä John Whiten tyttären kaivertama. Jep, juuri sen, joka oli raskaana, synnytti tyttären ja katosi, nimeltään Eleanor Dare. Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta; melkein kuin jostain saippuasarjasta. Joka tapauksessa, kiven teksti karkeana suomennoksena kuuluu seuraavasti:

Kiven etupuolella: “Ananias Dare ja Virginia menivät taivaaseen 1591. Kuka tahansa englantilaismies, näytä tämä kivi Englannin kuvernööri John Whitelle”.

Kiven takapuolella: “Isä, vähän lähtösi jälkeen me tulimme tänne. Vain sotaa ja kurjuutta 2 vuotta. Puolet kuolivat, lähinnä sairauksiin, yhteensä 24. Alkuasukas toi meille viestin tulevasta laivasta. Äkisti he alkoivat pelätä kostoa ja pakenivat. Emme usko, että se olit sinä. Sitten he kertoivat, että henget ovat vihaisia. Murhasivat kaikki paitsi seitsemän. Surukseni Ananias ja lapseni surmattiin myös. Kaikki haudattiin kukkulalle 4 mailia tästä joesta. Nimet kirjoitettiin kiviin. Tämäkin kivi laitettiin sinne. Jos alkuasukas näyttää tämän sinulle, lupasimme sinun antavan hänelle paljon lahjoja. EWD.

https://en.wikipedia.org/wiki/Dare_Stones alkuperäinen kirjoitusasu vanhalla englannilla

Tässä tapauksessa kirjainten EWD on uskottu tarkoittavan Eleanor White Darea, Ananias oli hänen miehensä ja Virginia hänen tyttärensä. Kuten tavallista; tutkijat eivät ole päässeet yksimielisyyteen kiven aitoudesta. Jotkut uskovat, että patina kaiverruksissa on aito, toiset epäilevät kaiverretun kielen oikeellisuutta ollakseen 1500-luvulta. Mitään kaiverrettuja hautakiviä ei ole löydetty, eikä kiven alkuperäinen löytöpaikkakaan ole enää tiedossa. Luulisi nyt nykyajan menetelmien paljastavan tämänkin mysteerin, onko se nyt niin pirun vaikeaa, häh?

Monumentti Roanoken saarella.

Mikäli kivi olisi aito, olisi se aikamoinen pommi… Voi Eleanor-parka; karua meininkiä! Perheen kohtalosta ei ole edelleenkään mitään tietoa, mutta ainakin tytär Virginia on mm. saanut oman muistomerkin, postimerkin ja muistokolikon, olihan hän ensimmäinen uudessa siirtokunnassa syntynyt lapsi. Lohduttaapa suuresti pientä ihmistä…!

Kerrankin toivoisi, että tämäkin kivi olisi väärennös ja lopulta kävisi ilmi, että pikku-Virginia Dare oppi kasvattamaan maissia ja ratsastamaan uljaasti hevosella kohti auringonlaskua. Siinäpä vasta idyllinen mielikuva!

Koppoti koppoti, Virginia ja heppa!!