JURAKAUDEN AARTEITA

Mitäköhän ihmiset kuvittelivat löytäneensä törmättyään dinosaurusfossiileihin silloin joskus ennen wanhaan?

Esihistorialliset ihmiset ovat tehneet dinosaurusten kivettyneistä luista kaulakoruja ja työkaluja; on tietenkin arveltu, että tällaiset esineet olivat erittäin merkityksellisiä muinaisille ihmisille. Akka veikkaa kuitenkin, että tätä materiaalia käytettiin ihan siksi, että sitä vain sattui löytymään. Ei kaikkeen tarvitse tuputtaa jotakin merkityksellisyyttä, tuskinpa sillä on niin väliä ollut. Vai sanoiko muinainen homo habilis, notta: “Kas perhana, löysinpä pirun kovaa luuta. Tämä on Jumalien lahja taivaalta, teenpä siitä hienon kaulakorun!”

Kiinalaiset luulivat löytäneensä lohikäärmeiden luurankoja, nämä löydöt olivat tietenkin muinaisia lentoliskoja. Aivan looginen päätelmä, kun joitakin lentäviä penteleitä on tosiaankin ollut olemassa. Lentolisko, lohikäärme… ihan sama, miksi sellaista pirulaista nimitetään. Ei niihin kumpaankaan halua törmätä mustikkametsällä. Terveisiä vaan Smaugille.

Vuonna 1676 englantilainen pastori Robert Plot luuli löytäneensä ihmisjättiläisen reisiluun palasen törmätessään kivettyneeseen Megalosaurus-fossiiliin. Myöhemmin 1700-luvulla tämä luulöytö nimettiin “Scrotum humanumiksi” eli ihmisen kivespusseiksi. Antakaa Akan kaikki kestää…! Tämä luunkappale on sittemmin kadonnut, mutta Megalosaurukseksi luu todettiin säilyneiden piirustusten avulla.

Piirroskopio Megalosauruksen luusta.

Vuonna 2018 Portsmouthin yliopiston luennoitsija joutui vaikeuksiin, kun hän näytti opiskelijoille tämän luulöydön piirroskuvaa paleontologian tunnilla… ja näytti sen jälkeen vertailukohdaksi oikeata valokuvaa kiveksistä. Aijaijai…! Ukkoparalla mahtoi viirata päässä; Amerikassahan tällainen on lähinnä pyhänhäväistystä!

1700-luvulla useat dinolöydöt nimettiinkin aivan väärin jättiläisiksi, kaloiksi/niiden hampaiksi tai matelijoiksi ja krokotiileiksi. Ajatus siitä, että tällaisia dinolajeja on ollut miljoonia vuosia sitten olemassa, ei mahtunut kenenkään päähän. Tuolloinhan kuviteltiin yleisesti, että Jumala loi luomakunnan juuri sellaiseksi, kuin se sillä hetkellä oli.

Ilmiselvästi lohikäärmeen pää tai alien (Scelidosaurus).

Raamatussa tosin mainitaan ihmisjättiläisiä, joten jotkin jättiläiskuvitelmat ovatkin aikakauteen nähden ihan loogisia. Joidenkin kivettyneiden linnunjälkien kuviteltiin jopa kuuluvan jättikokoisille korpeille, joita vapautettiin Nooan arkista tulvan jälkeen. Jepjep. Tuolloin ammattia palentologi ei ollut edes olemassakaan ja ensimmäisiä luita ja löydöksiä tutkivatkin ihan tavalliset pulliaiset. Löytyy joukosta yksi paronikin; ranskalainen paroni Cuvier, joka oli perehtynyt anatomian tutkimukseen.

Sieltä ne korpit tulloo!! Ja moni muukin öttiäinen… Norsuilla näyttää olevan heti tappelu meneillään!

Dinosaurus-nimen keksi brittiläinen lääkäri Richard Owen v. 1841 tultuaan siihen lopputulokseen, että tällaisia hirmuisia elukoita on todellakin ollut olemassa ja ne ovat ihan oma lajinsa. Tällainen päättely johti dinosaurusbuumiin ja mm. Pohjois-Amerikassa innostuttiin tutkimaan aihetta laajemmaltikin. Othniel Marsh ja Edward Cope aloittivat nk. “Luusodat” Kalliovuorten alueella – ja kilpailuhenkisinä löysivätkin peräti 136 uutta dinosauruslajia. Kannatti siis painella menemään kauhian vimman vallassa, sillä tuollahan niitä hirmuisia liskoja on nähtävästi enemmänkin tallustellut…

Kerrankin dinosaurus-nimi on käännetty suomeksi täysin oikein. “Deinos” on kreikkaa ja tarkoittaa “hirmuista, kamalaa” ja saurus tarkoittaa “liskoa.” Tähän voi verrata elokuvan “Shawshank Redemption” käännöstä suomeksi: “Rita Hayworth – Avain pakoon.”

Nykyään tunnetaan erilaisia dinosauruslajeja noin 1000 – 1100. Mikäli tutkijoiden arviot pitävät paikkansa, lajeista on löydetty vasta noin 10%. Huh huh, paljon olisi siis vielä esiin kaivettavissa! Eikä mikään ihmekään, että useita dinolajeja on nimetty kuuluisuuksien mukaan. Esimerkkeinä mainittakoon:

-Arthurdactylus conandoylensis (kirjailija Arthur Conan Doyle)
-Crichtonsaurus, Cedrorestes crichtoni, Bienosaurus crichtonii (kirjailija Michael Crichton/Jurassic Park)
-Serendipaceratops arthurcclarkei (kirjailija Arthur C. Clark)
-Leucothoe tolkieni (kirjailija J.R.R. Tolkien)
-Masiakasaurus knopfleri (muusikko Mark Knopfler/Dire Straits)
-Coloborhynchus spielbergi (ohjaaja Steven Spielberg)
-Europatitan eastwoodi (näyttelijä Clint Eastwood)

Crichtonsaurus.

Jos Akka saisi itselleen nimikkoeläimen, se olisi kuitenkin jokin ällöttävä kökköetana tai umpityhmä mato. Ainoastaan kunnon gurut, kuten edellä mainitut, saavat itselleen dinosauruslajeja. Poikkeuksina mainittakoon Kootenichela deppi (niveljalkainen kambrikaudelta) sekä Pristimantis jamescameroni (sammakko) sekä Pheidole harrisonfordi (muurahainen). Häh hää, poijjaat, vahingonilo on paras ilo!

Pristimantis jamescameroni. En alkaisi elvistelemään tällä nimityksellä, James!

MUSTAN AUKON IDENTITEETTIKRIISI

Yleisessä tiedossa on, että musta aukko on jonkinlainen avaruuden kummallisuus, joka nielaisee kaiken tielleen osuvan. Valokaan sieltä ei pääse pakenemaan suuren painovoiman takia. Ihan ymmärrettävää.

NO EI OLE YMMÄRRETTÄVÄÄ!

Jo 1700-luvun loppupuolella geologi John Michell ennusteli mustien aukkojen olemassaoloa, termi “musta aukko” tuli tosin käyttöön vasta 1960-luvulla. Tunnetuin mustien aukkojen teoriaa kehittänyt tutkija oli edesmennyt Stephen Hawking (1942 – 2018).

The Aurinko (NASA).

Musta aukko syntyy, kun punaiseksi jättiläiseksi muuttunut tähti räjähtää. Oma tähtemme (kavereiden keskuudessa tunnetaan nimellä the Aurinko) on tällä hetkellä keltainen jättiläinen. Noin viiden miljardin vuoden päästä the Aurinko pääsee seuraavalle levelille eli räjähtää punaisena jättiläisenä.

Mm. Linnunradan keskuksessa sijaitsee musta aukko. Tähtitieteilijät ovat tosin arvioineet, että Linnunradalla saattaakin olla peräti 100 miljoonaa mustaa aukkoa! Tämän mainitun Linnunradan keskuksen mustan aukon koko vastaa 4 miljoonaa aurinkoa. Vertailukohtana voi todeta, että aurinkoon mahtuu melkein miljoona maapalloa.

Älkää nyt viitsikö! Näitä mustia aukkoja ei voi edes suoraan tutkia, niiden olemassaolo havaitaan vain niiden vaikutuksesta ympäristöönsä. Tähtitieteilijät tutkivat, että “kyllä tämä homma haisee nyt… ihan mustalle aukolle”. Siinä vaiheessa kaikki muut älyävät poistua takavasemmalle.

Kato, mulla on ihan parhaat vehkeet koko maailmankaikkeuden tutkimiseen!

N. 13 miljardin valovuoden päästä on löydetty musta aukko, jonka koko vastaa 20 miljardia aurinkoa.

Älkää nyt siis todellakaan viitsikö! Meille taviksille tuottaa hankaluuksia arvioida mitään etäisyyksiä, jo pelkästään remonttitarpeessa olevan olohuoneen koko on suuri mysteeri! “Toi seinä on ehkä…about… 2 metriä. Oho, mittanauha näyttikin että se on 3,5 metriä”.

Jos aletaan puhua valovuosista, mittayksikön ymmärrys vaihtuu heti termiksi “emmätiä, jossain huitsin Nevadassa” tai “emmätiä, siel jossain ihan persiissä”.

Päänsärky alkaa jo ajatuksesta, että avaruudessa on jotakin näin suurta, käsittämätöntä ja niin kaukanakin vielä. 7,5 miljardia ihmistä maapallolla miettii oman elämänsä tarkoitusta ja näissä mittakaavoissa sillä ei periaatteessa ole mitään väliä.

Supernovan jäänteitä (NASA).

Musta aukko miettii tällä välin ihan itsekseen: “Hei, oonxmä tosi lihava, kun mä syön niin paljon” tai “mix mä oon aina niin yksin…”.

Itse asiassa mustat aukot voivat törmätä toisiinsa ja yhdistyäkin tähtien romahtamisvaiheessa. Tällöin muodostunut musta aukko miettii: “Eiiih, miks mä söin mun puolison, nyt mä oon taas niiin lihava ja niiin yksin!”

Päästyään katastrofista yli musta aukko miettii: “Pitäisköhän mun käydä kampaajalla värjäyksessä, jos olisinkin sen jälkeen Valkoinen Aukko? Vois tulla enemmän vastauxii Tinderissä!”