ONNISTUIKO PAKO ALCATRAZISTA? HMM…

Kotini on linnani; sanotaan. Jep, vankilakakulta tämä kevät alkaakin tuntua, joten sanonta pitää jollakin tavalla paikkansa…

Mieleeni juolahtikin maailman kenties kuuluisin “linna”- eli vankilapako: pako Alcatrazista vuonna 1962. Alcatrazissa tehtiin sen vankilatoiminnan aikana yhteensä 14 pakoyritystä, joihin osallistui 36 vankia. Näistä ainakin 6-7 ammuttiin ja kaksi todistettavasti hukkui. 5 vankia “katosi” ja heidän oletettiin hukkuneen. Näiden viiden joukkoon on laskettu myös seuraavat kolme veijaria:

Alcatraz.

Anglinin veljekset Clarence ja John yhdessä Frank Morrisin kanssa onnistuivat ehkä pakenemaan “the Rockista”. Pakoa valmisteltiin useita kuukausia ja siihen osallistui useita muitakin vankeja; he toimittivat kolmikolle tarpeellista tavaraa ja materiaalia vankilan työpajoista.

Alcatrazin ompelimo.
John Anglin.

Kolmikko rakensi mm. yli 50 sadetakista kumilautan, useita omatekoisia työkaluja tarvikkeiden valmistukseen, pelastusliivejä sekä meloja. Haastavinta lienee ollut kaivertaa sellien ilmastointiaukot sopiviksi pakoa varten; kaivamisalue peitettiin paperimassasta tehdyllä säleiköllä. Paperimassasta valmistettiin myös tekopäät oikeine hiuksineen sänkyihin, jotta öisin partioivat vartijat eivät huomaisi tyhjiä sellejä. Hiukset saatiin vankilan parturista.

Tekopäät hiuksineen.
Omatekoinen ritiläviritys.

Kaikki oli valmista pakoa varten 11.6. 1962. Neljäs kaiffari, Allen West, ei ehtinyt paeta sellistään ajoissa, joten suunniteltu pakeneminen jäi häneltä väliin. Myöhemmin Allen Westiä kuulusteltiinkin ahkerasti, jotta pakosuunnitelmasta saataisiin kaikki mahdollinen tieto selville.

Clarence Anglin.

Paon onnistumiseen vaikutti suuresti budjettileikkaukset: kyseisenä ajankohtana vartiointia oli vähennetty ja esim. katoilla ei kiertänyt vartijoita entiseen tapaan. Täten kolmikolla oli mahdollisuus huoltokäytäviä pitkin päästä huomaamatta katolle ja sieltä saaren rantaan lauttaa pumppaamaan.

Sellit Alcatrazissa.

Useissa dokumenteissa on tutkittu San Franciscon lahden virtauksia ja näiden perusteella on esitetty, että pakenijoilla olisi ollut DIY -kumilautallaan tiukat paikat. Virtaukset ovat hyvin voimakkaita ja vesi on hyytävän kylmää. Pahimmassa tapauksessa (melomisesta huolimatta) kumilautta olisi ajautunut kohti Golden Gatea ja sitä myöten avomerelle. Uiminen ei olisi missään nimessä onnistunut kylmästä vedestä ja lahden haista johtuen.

Paon onnistumisesta voi kertoa läheiseltä Angel Islandilta löytynyt kumilautta ja siitä poispäin johtavat kengänjäljet. Jostakin mystisestä syystä FBI kuitenkin väitti, ettei lauttaa koskaan löytynyt. Vanhoissa asiakirjoissa lautan löytyminen kuitenkin mainitaan. Merkillistä hutilointia: oliko siellä nyt sitä lauttaa vaiko ei!

NASAn kuva San Fransiscon lahdesta; keskellä lahtea Alcatraz.

Eräs varteenotettava vaihtoehto paon etenemisestä liittyy Anglinin veljesten lapsuuteen: heillä oli tapana sitoa itse tehty lautta narulla kiinni jonkin sukulaisen veneen perämoottoriin ja tällä tapaa saada mukava “kyyti”. Anglinin veljesten ystävä kertoi tavanneensa Anglinit Rio de Janeirossa useita vuosia paon jälkeen ja väitti veljesten tunnustaneen, että tällä tavoin he pakenivat Alcatrazista.

Teoria kuulostaa hyvältä: viimeinen lautta mantereelle lähti saarelta keskellä yötä. Lautalla kuljetettiin mm. vankilan työntekijöitä ja tarvikkeita. Tällainen ratkaisu olisikin ollut ihanteellinen lahden virtausten välttämiseksi eikä melomisesta olisi ollut mitään vaivaa. Kaksi melaa löytyikin paon jälkeen vedestä; ehkä ne heitettiin turhina yli laidan.

Vartijoita Alcatrazissa.

1970-luvulta on myös olemassa valokuva, joka väitteen mukaan esittää Anglinin veljeksiä maatilallaan Brasiliassa. Tästä kuvasta on tehty useita tutkimuksia kasvonpiirteiden osalta, josko Anglinin veljekset olisivatkin todella kuvassa. Ainakin yksi dokumentti väitti, että piirteet ovat yhteneväiset.

Frank Morris.

Frank Morrisin kohtalosta ei tiedetä: lahden suulta myöhemmin löytyneitä mieshenkilön luita epäiltiin Frank Morrisin jäännöksiksi. Näin ei kuitenkaan ollut, kun Morrisin sukulaisilta saatua dna:ta verrattiin kyseisen “John Doen” näytteeseen. Tuolloin jopa epäiltiin, että Anglinit olisivat heivanneet Morrisin lautalta pakomatkan aikana ja tämän myötä Morris olisi hukkunut virtauksiin. Hyi, aina oletetaan ihmisistä pahinta!

Merkillistä tapauksessa on se, että “keissi” on yhä tutkinnassa. Frank Morris syntyi v. 1926 ja Anglinit vuosina 1930-1931. Tapaus on avoin ainakin siihen asti, kunnes pakenijat ovat 100-vuotiaita tai tapaus muutoin ratkeaa. Eli kannattaa vaan edelleen soitella vihjeitä menemään; kenellä sellaisia on!

Akka ainakin toivoo, että pakenijat selvisivät hengissä. Kyseessä olivat kuitenkin pankkiryövärit, eivät mitkään murhaajamiehet. Kyllä sellaista vaivaa on paon eteen nähty, että oksat pois… Meikäläisellä ei kestäisi pinna kuukausitolkulla nitkuttaa sementtiä irti seinästä teroitetulla lusikalla. Tosin se tilanne taitaa tulla eteen jossakin vaiheessa tämän nykytilanteen mahdollisesti pitkittyessä… äh, ei sentään! Aina voi katsoa juutuubista lisää dokkareita!

HAPPILY EVER AFTER… OR NOT?

Törmäsin sattumalta Pinokkio-tarinan historiikkiin. Samaan aikaan aihetta (“todellisia” satuja) on käsitelty suositussa viihdeohjelmassa; joten pakkohan oli alkaa selvittää oikeiden satujen alkuperää ihan periaatteen takia. Tässä siis muutama esimerkki nykyajan tunnetuista saduista:

PINOKKIO:

Carlo Collodin Pinokkio-satu ilmestyi Italiassa jatkokertomuksena lastenlehdessä v. 1881. Alunperin puuseppä Geppetto ei alkanutkaan veistää itselleen toivomaansa poikalasta; hänen oli määrä tehdä naapurilleen pöydänjalka. “Ei tästä mitään jalkaa tullutkaan, tästä tulikin puhuva poika!”

Samu Sirkka varoitti Pinokkiota olemasta paha poika, jolloin Pinokkio heitti vasaran Samu Sirkan päälle tappaen tämän. Ihan normaali reaktio moiseen varoitteluun! ( … Jos olet puinen, puhuva poika).

Pinokkio lähti Lelumaahan, jossa ei koskaan tarvitsisi tehdä töitä; mutta siellä Pinokkio ja hänen ystävänsä muutettiin aaseiksi huolettoman elämäntavan (mm. jatkuvan pelaamisen) takia. Pinokkio-aasi myytiin lopulta miehelle, joka yritti hukuttaa tämän. Kalat söivät Pinokkio-aasista lihat, jolloin alkuperäinen puinen poika pääsi pakenemaan ilkeän miehen kynsistä.

Pinokkiolle tapahtuu jotakin “kummaa” tässä kuvitetussa sadussa vuodelta 1936. Köysi ja veitsi…hmm… kauniita unia tämän iltasadun myötä!

Disneyn Pinokkio ja Samu Sirkka ovat todellakin kaukana näistä hahmoista. Kun Samu Sirkka esiintyy taas seuraavana jouluna tv:ssä Disneyn yltiö-ällö-siirappisen-makeassa joulukimarassa,
aion tähdätä tv-ruutua vasaralla.

POCAHONTAS:

Pocahontasin tarinaa on kaunisteltu. Kuinka yllättävää.

Pocahontasin alkuperäiset nimet olivat Amonute ja Matoaka. Pocahontas oli lempinimi, joka tarkoitti “leikkisää”. Tapana oli, että tämän heimon jäsenillä on useampia nimiä eri tarkoituksiin.

Pocahontasin tarina alkaa 1600-luvun alusta, kapteeni John Smithin hän tapasi ollessaan n. 10-vuotias. Oletettavasti heidän välillään ei ollut koskaan rakkaustarinaa, juuri Pocahontasin iästäkin johtuen. Joidenkin lähteiden mukaan Pocahontas nai miehen toisesta heimosta ollessaan 14-vuotias ja he saivat 2 lasta.

Pocahontas.

Ainoa varma tieto on, että kapteeni Samuel Argall kidnappasi Pocahontasin v. 1613 lunnaiden toivossa ja hänen aviomiehensä tapettiin. Vankeudessa Pocahontas oppi englannin kielen ja kääntyi kristinuskoon. Tämän jälkeen hän muutti nimensä Rebeccaksi ja meni naimisiin tupakkaviljelijä John Rolfen kanssa. Heille syntyi poikalapsi.

Muutamia vuosia myöhemmin he lähtivät Englantiin, jossa Pocahontasia esiteltiin esimerkkinä “kuinka villi-ihmisistä voi tulla sivistyneitä”. Tässä vaiheessa olisi kannattanut kaivaa sotakirveet esille tai ainakin pakata kimpsut ja kampsut välittömästi.

Palatessaan myöhemmin Amerikkaan Rebecca kuoli laivalla vain 21-vuotiaana. Hänet haudattiin Englantiin.

On ymmärrettävää, ettei tällaisesta tarinasta saa romanttista satua aikaiseksi. Kyllä se “Pocis” on niin nätti laulaessaan siellä kanootissa; pitkät hiukset hulmuten.

Olisi aika irvokasta katsella, kun tämä kaunotar kuolee laivalla joko ripuliin tai keuhkokuumeeseen. Jotkut tahot tosin epäilevät, että hänet myrkytettiin.

KAUNOTAR JA HIRVIÖ:

Kaunottaren ja hirviön tarinan kirjoitti Gabrielle-Suzanne Barbot de Villeneuve v. 1740. Tarina perustuu 1500-luvulla eläneeseen Petrus Gonsalvuksen elämään. Hän kärsi hypertrikoosista eli liiallisesta kehon karvankasvusta. Tästä syndroomasta lienee saanut alkunsa ihmissusi-legenda ylipäätään vuosisatojen saatossa.

Ennen vanhaan sirkuksissa esiteltiin kummajaisina mm. “parrakkaita naisia”, jotka sairastivat perinnöllistä hypertrikoosia. Karvaisuus ei siis liity pelkästään sukupuoleen, tässä sairaudessa naisillakin voi olla kokonaan karvaiset kasvot.

Maalaus Petrus Gonsalvuksesta.

Tarinan Petrus-parka lähetettiin Ranskaan KRUUNAJAISLAHJANA kuningas Henrik II:lle. Häntä kohdeltiin siellä puoli-ihmisenä ja hänet vangittiinkin, mutta lopulta kuningas antoi hänen elää kuten tavallisen ihmisen kuuluukin elää. Hän sai jopa opetusta, kuten muutkin linnassa asuvat lapset.

Kuninkaan kuoltua hänen vaimonsa Katariina de’ Medici päätti vakaasti, että Petrusin piti mennä naimisiin. Puolisoksi hän valitsi erittäin kauniin naisen, jotta “kokeilu” olisi mahdollisimman mielenkiintoinen: syntyykö liitosta puoliksi eläimiä/puoliksi ihmisiä.

Petrus ja hänen vaimonsa Catherine saivat kaksi lasta, joilla kummallakaan ei ollut hypertrikoosia. Kuningatar oli pettynyt kokeilunsa epäonnistumiseen, kuten myöskin siihen, että Petrus ja Catherine todellakin rakastuivat toisiinsa.

Kaunotar ja Hirviö (Eleanor Vere Boyle).

Seuraavat 4 lasta saivat kuitenkin perintönä hypertrikoosin – jonka johdosta heidät lähetettiin LAHJOINA Euroopan aristokraateille. Kuollessaan Petrus ja Catherine eivät saaneet edes kunnollisia hautajaisia, heidän hautapaikkaansa ei tiedetä.

Tästä tarinasta saisi nykypäivänä aika monta syytettä aikaiseksi. Ulkomuotoon perustuva syrjintä? Ihmiskauppa? Paritus? Kidnappaus? Listaa voi jatkaa mielinmäärin eteenpäin.

Sadun olisi pitänyt perustua tähän tarinaan pikkuisen enemmän. Lopulta hirviö ei olisikaan muuttunut prinssiksi, hän olisi käynyt rakkaan vaimonsa kanssa vuosia jatkuneen oikeudenkäyntiprosessin näitä tarinan todellisia hirviöitä vastaan. Elokuvan loppukohtauksessa he suutelisivat onnellisina voitettuaan satoja miljoonia dollareita ja rahaa sataisi taivaalta. Heidän lapsensa olisivat luonnollisesti edelleen perheensä parissa juhlimassa tätä voittoa. Katariina de’ Medici olisi varsinainen “ilkeä äitipuoli”, joka raahattaisiin dramaattisesti vankilaan. Häh hää, siitäs sait, pahis!

Tällainen leffa olisi todellinen kassamagneetti, vink vink, sinne Hollywoodiin! (Emma Watsonin tähdittämä leffa v.2017 keräsi fyffeä ainoastaan 1,26 miljardia dollaria eli ei juuri mitään… vaikka olikin sen vuoden eniten tuottanut elokuva!)

PETER PAN

Finding Neverland-elokuva on kuvitteellinen tarina Peter Panin luojan J.M. Barrien ja Sylvia Llewelyn-Daviesin suhteesta. Tosielämässä Barrie tapasi Sylvian ensimmäistä kertaa kahden poikansa kanssa puistossa (kuten elokuvassakin), mutta Sylvian aviomies oli elossa: Sylvia ei ollut leski. He saivat avioliitossaan yhteensä 5 poikaa ennen aviomiehen kuolemaa.

Kuvitus v. 1915.

Barrie avioitui itse kahdesti, mutta isää hänestä ei koskaan tullut. Hänestä tuli Llewellyn-Daviesin perheen rakastettu ystävä, ja hän itse kertoi kehittäneensä Peter Panin sekä kadotetut pojat “yhdistelmänä näistä kaikista pojista”. On myös arvioitu, että Barrien nuorena kuollut veli olisi ollut innoittajana tarinaan pojasta, joka “ei koskaan kasvanut aikuiseksi”.

Arthur Llewellyn-Davies kuoli luusyöpään v. 1907, hänen vaimonsa Sylvia kuoli 3 vuotta myöhemmin (myöskin syöpään). Tällöin J.M.Barriesta tuli lasten virallinen huoltaja varallisuutensa takia. Huoltajuudessa oli pari muutakin henkilöä perheen suvusta mukana, eli pelkästä rahasta ei ollut kyse.

Poikien elämänkohtalot ovat mieltäriipaisevia:

  • Vanhin poika George menehtyi 1. maailmansodassa 21-vuotiaana. Hän oli ilmoittautunut vapaaehtoisena armeijaan.
  • Michael hukkui the Thames-jokeen ollessaan opiskelijana Oxfordissa. Michaelin oletettiin eniten innoittaneen Barrieta Peter Pan-tarinan luomisessa.
  • John ei koskaan pitänyt kirjailijasta, hänen mielestään Barrie yritti ottaa hänen kuolleen isänsä paikan. John kuoli 65-vuotiaana keuhkosairauteen.
  • Peterin nimeä käytettiin tähän tarinaan, josta hän ei pitänyt ollenkaan. Peter oli myös ainoa pojista, joka jätettiin pois J.M. Barrien testamentista. 63-vuotias alkoholisoitunut Peter heittäytyi metrojunan alle saatuaan tietää vaimonsa ja 3 lapsensa Huntingtonin taudista. (Kyseessä on perinnöllinen, hermostoa rappeuttava sairaus).
  • Nuorin poika Nicholas (Nico) eli 76-vuotiaaksi. Hän toimi konsulttina dokumentissa “The Lost Boys”, BBC, 1978.
J.M.Barrie.

J.M. Barrie kuoli keuhkokuumeeseen Lontoossa v. 1937.

Peter Pan elää kuitenkin meissä. Varsinkin joissakin miestyyppisissä olioissa, jotka eivät koskaan kasva aikuisiksi. Joissakin meissä elää Wendy/Leena, mutta hänenkään ei ole aina pakko huolehtia kaikista. Wendy/Leena voi vetää ihan omanlaisensa sukkahousut jalkaansa ja mennä eteenpäin: “Morjens jätkät, mä lähden! Nähdään!”

Leena ja kadotetut pojat.