HELVETIN HISTORIAA

Jo muinaiset roomalaiset“… kuuluu vanha lause, jota ei kuulemma missään tapauksessa saa käyttää missään yhteydessä. Syistä viis, mutta eivät ne roomalaiset nyt NIIN muinaisia olleet, kun verrataan esim. sumerialaiseen kulttuuriin 4000-2000 eaa. Eufrat- ja Tigris -jokien alueella.

Roomalaisten valta-ajan katsotaan kuitenkin alkaneen vasta n. 700-luvulta eaa. kaupungistumisen myötä. (Tämä seikka tuli siis mieleen, kun Akka yritti muistella, oliko Haades kreikkalaisten vai roomalaisten manala…)

Jesus Christ saving the souls of the damned/1300-luvulta.

Noh; mennäänpä itse aiheeseen: onko ennen kristinuskoa historiallisissa kulttuureissa ollut käsitystä helvetin olemassaolosta? Miten eri uskonnoissa aihetta on käsitelty tai kuvattu? Tarkoitus ei ole tutkia asiaa teologiselta kantilta (joka on loppumaton suo), vaan ainoastaan katsahtaa, miten meitä syntisiä on ennen muinoin peloteltu kuolemanjälkeisellä taipaleella.

Onhan se nyt aivan selvää, että helvetti-käsitys on kristinuskossa ollut erinomainen keino pitää kansa ruodussa ja kuosissa tässä maanpäällisessä maailmassa.

ELI: Haades oli totta tosiaan sekä Kreikassa että Roomassa kuolemanjälkeinen tuonpuoleinen. Haades oli Kreikassa myös itse jumalan nimi, joka hallitsi tätä maanalaista valtakuntaa, kun taas Roomassa jumalan nimi oli Pluto.

Monet muistanevat kuulleensa Styks-joesta, jonka yli kuolleen oli päästävä lahjomalla kolikolla manalan lautturi Kharon. Vielä nykyäänkin löydetään luurankoja, joiden suuhun on asetettu kultakolikko. Tämä todistaa ainakin, ettei lautturinpentele ole sitten kuitenkaan kolikkoa ottanut…! Roomalaisten Haades-käsitykseen vaikutti suuresti Homeroksen Odysseia-teos ja sielujen puhdistuminen/uudelleensyntyminen on vaikuttanut mm. kristinuskon kiirastuli-käsitykseen.

Entäpä ne sumerilaiset? Tuonpuoleisella olikin monta nimeä: Kur, Irkalla, Kukku, Arali ja Kigal. Erikoista tähän tuonelaan joutumisessa oli se, ettei ihmisiä mitenkään tuomittu pahoista teoistaan, vaan jumalatar Ereshkigal vain julisti henkilön kuolleeksi. Vainajat saivat tuonelassa juodakseen vain “kuivaa pölyä,” joten menehtyneille annettiin sukulaisten toimesta usein juomauhreja jopa vuosikausien ajan. Onnettomimpia vainajia olivatkin siis lapsettomat, joiden uskottiin tämän takia jopa muuttuvan kummituksiksi ja piinaavaan vielä elossa olevia sukulaisiaan.

Kelttiläiseen kulttuuriin (n. 700 eaa.-400 jaa.) kuului useita erikielisiä kansoja ja heimoja eri alueilla, mutta yhteistä kaikille oli tuonpuoleisen käsitys. Varsinaista helvettiä ei ollut, vaan tuonpuoleinen (yleisin Annwn/Annwyn tai Tir na nOg) sijaitsi usein joko saarella tai maan alla. Tämä maailma olikin siis vain “Otherworld,” ei helvetti eikä taivas.

Keski-Amerikkaan sijoittunut mayojen muinaiskulttuuri (n. 7000 eaa.-950 jaa.) kutsui alamaailmaa Xibalbaksi, jota hallitsi 12 jumalaa. Tämä tuonela oli täynnä koettelemuksia, ansoja ja testejä sielupoloiselle, joka epäonnistuessaan joutui pilkattavaksi jumalten eteen. Lukuisten luolaverkostojen uskottiin johtavan tähän alamaailmaan, joten usein näistä luolista löytyy esim. rikottuja tai ehjiä uhriastioita.

Muinaisessa Egyptissä tuonpuoleisen nimi oli Duat ja tätä maailmaa hallitsi jumala Osiris. Jotta vainaja pääsisi punnitsemaan sydämensä, hänen tuli suorittaa testejä ja ohittaa demoneita matkallaan manalan läpi. Perillä jumala Anubis (jep, se koiranpää) vertasi sydämen painoa jumalatar Maatin sulkaan. Mikäli sydän oli painavampi, jumalatar Ammit hotkaisi sielun pois kuljeksimasta. Testin läpäisseet pääsivät Aaru-nimiseen rauhaisaan “paratiisiin.”

Kaikki tietänevät viikinkien Valhallan (jumala Odinin sali), jonne kaikki soturit havittelivat kunniakkaasti pääsevänsä. Vähemmän tunnettu termi lienee Hel/Helheim eli kuolleiden valtakunta, jonne joutuivat vanhuuteen tai sairauteen kuolleet tai muutoin epäkelvot yksilöt. Tätä maanalaista maailmaa hallitsi jumalatar Hel. Norjalaisessa mytologiassa muunkinlainen kuolemanjälkeinen elämä oli mahdollista; esim. merellä kuolleet noudettiin pois haahuilemasta jumalatar Ran verkkoihin.

Pohjois-Amerikan alkuperäisväestön keskuudessa helvetin käsitettä ei ollut olemassa. Kuolemanjälkeisen elämän uskottiin jatkuvan joko entiseen malliin jo edesmenneiden sukulaisten ja ystävien parissa (esim. Pueblo-intiaanit), tai Cheyenne-intiaanien mukaan Linnunrataa pitkin kuolleiden maailmaan samoihin olosuhteisiin. Minkäänlaista järjetöntä rangaistusta eletystä elämästä ei siis ollut odotettavissa, kuten useimmissa muissakaan kulttuureissa. Australian aboriginaaleilla on tällainen samanlainen ajatus kuolemanjälkeisestä elämästä: rangaistuksia eikä koetuksia ole heidänkään puoleltaan tiedossa!

Suomalaisessa “pakana”maailmassa siirryttiin kuoleman jälkeen tietenkin Tuonelaan, Manalaan tai Vainajalaan… tai mikä parasta: Manan maille. Kuolleiden täytyi ylittää Tuonen virta huolimatta siitä, olivatko he eläessään olleet hyviä vai pahoja, ja tätä virtaa vartioi musta joutsen laulaen kuolonsäveleitä. Tähän virtaan joutuu myös Kalevalan Lemminkäinen epäonnistuttuaan surmaamaan tämän joutsenen (tehtävä, joka hänen täytyi läpäistä saadakseen itselleen Pohjolan Louhen tyttären).

Kuulostaa kummasti ihan samanlaisilta tehtäviltä, joita asetettiin muissakin muinaisissa kulttuureissa… hmm!

On kuitenkin päivänselvää, että Elias Lönnrot keräsi matkoillaan Kalevalan ja Kantelettaren perimätietoa vasta 1800-luvun alkupuolella, joten tällöin kristinusko oli jo ehtinyt vaikuttaa useita vuosisatoja näihin suomalaisiin mytologioihin ja niiden suullisena perimätietona kerrottuihin tarinoihin.

Tällaisten uskonnollisten uskomusten alkuperien selvitys on tietenkin hankalaa, mutta MUINAISIIN aikoihin viitatessa voisi mainita, että mm. Homo Naledi-yksilöt (335 000–236 000 eaa.) todistettavasti suorittivat hautausrituaaleja. Samoin on jo pitkään oletettu kukkien siitepölylöytöjen perusteella, että neandertalinihminen hautasi tarkoituksellisesti kuolleensa. Ohessa hieno artikkeli tällaisesta tutkimustoiminnasta Cambridgen yliopistolta:

Shanidar Z: what did Neanderthals do with their dead? (cam.ac.uk)

Näitä löytöjä (kuten myös uusia ihmislajeja) saattaa putkahdella esiin historian hämäristä uusien löytöjen myötä, mutta näiden lajien uskomuksia kuolemanjälkeisestä elämästä emme voi koskaan tietää. Ainakin tiedämme, että neandertalilaiset huolehtivat vammautuneista ja vanhoista jäsenistään huolella. Tämä linkki kertoo myös Shanidar-luolan löydöistä:

Shanidar Cave – Wikipedia

Human Family Tree | The Smithsonian Institution’s Human Origins Program (si.edu)

Tässä yhteydessä kannattanee lopuksi todeta, että suurin osa maailman ongelmista on seurausta eri uskontojen välisistä ongelmista. Menneessä maailmassa on eletty maan, riistan, sairauksien ja selviytymisen ehdoilla, kunnes on keksitty, että esim. kuu ja aurinko ovatkin jumaluuksia.

Jopa taivaalta putoavat tähdenlennot/meteoriitit/ukkoset ovat olleet enteitä jumalien suuttumisesta, joten jotakin pitäisi tehdä!? Lepyttää suuttuneita jumalia veriuhreilla, tuhansilla suoruumiilla, lasten kasvatuksella pelkästään uhrimenoja varten jne. Akka ei ollenkaan vähättele myöskään eläinuhrien asemaa tässä yhteydessä.

Ehkäpä se selviytymisen helvetti on muinaisille ihmisille ollut jo se maanpäällinen helvetti, joten alkuperäiskansoille(kaan) se termi ei ole ollut tarpeellinen. Sellaisella periaatteella ollaan menty, että “Jotta vittuakos sitten; tästä etiäpäin kualemahan: parempoo o kuitennii luvassa!”

Akka tykkää tästä ajatuksesta. Pitäkää helvettinne, uskontonne ja tunkkinne, ne ovat moderneja keksintöjä.

MENNEEN AJAN ÄITIPARKOJA

Huom! Aihe on niin karu, ettei sitä voi suositella raskaana oleville tai sellaista suunnitteleville.

Jo vuonna 1908 Egyptistä löydettiin nuoreksi naiseksi osoittautunut muumio, joka haudattiin kankaisiin käärittynä ja runsaalla suolalla peitettynä vuosien 404-343 eaa. välillä. Erikoista tässä 14-17 -vuotiaassa neitokaisessa oli se, että tytön jalkojen välissä näkyi sikiö, joka oli päästään jumittunut synnytyskanavaan. Jo tuolloin oli siis ilmeistä, että sekä äiti että lapsi menehtyivät synnytykseen.

(LiveScience/Margolis/Hunt 2023)

Sittemmin tämän nuoren äidin pää on joutunut kateisiin, mutta viime joulukuussa CT-kuvaukset paljastivat jotakin yllättävää: tytön rintaontelosta löytyi toinen sikiö. On epäilty, että tytön sisäelinten hajoamisen myötä tämä kaksoslapsi on siirtynyt kehossa ylemmäs eikä toista sikiötä ole havaittu edes hautaamisen yhteydessä: tuohon aikaan menehtyneiden sisäelimiä ei nimittäin poistettu, kuten myöhemmällä ajalla tehtiin.

(Arkeonews)

Tästä kammottavasta tapahtumasta monelle nousee tietenkin esiin ensimmäisenä synnyttäjän ikä, mutta tämän ikäiset tytöt/naiset olivatkin usein ensisynnyttäjiä jo (nykyisin määritellyssä) teini-iässä. Ihmisen elinajanodote oli tuolloin kuitenkin n. 30-40 vuotta tavallisen kansan keskuudessa. Tällainen varhainen perheenperustamisajankohta jatkui kuitenkin vielä vuosisatojakin eteenpäin, sillä vasta nykyaikana lääketieteen, hygienian ja paremman ruokavalion takia elinajanodote huitelee jo 80-90 vuodessa.

bullnyacadmed00167-0035.pdf (nih.gov) pdf v. 1975, jossa käsitellään muinaisia raskausajan ja synnytyksen ongelmia suhteessa naisten kuolleisuuteen

Joka tapauksessa tämä synnyttäjä on harvinainen tapaus pelkästään jo siksi, että synnytykseen kuolleita naisia on löydetty hyvin niukasti; vain n. muutaman kymmenen tutkitun naisen on varmistettu kuolleen kesken synnytyksen. Toisin voisi kyllä luulla: onhan se nyt päivänselvää, että jokaisessa synnytyksessä oli suuri uhka menehtyä ilman nykyaikaista hygieniaa ja hoitotiedettä. Kaksosraskaus ylipäätään on tietenkin vieläkin harvinaisempaa arkeologiassa, sillä nykyäänkin kaksosraskauden mahdollisuus on vain n. 1,3 %. Näiden kaikkien löytöjen vähäisyyttä selittää se, ettei jäänteistä useinkaan pystytä päättelemään, että kyseessä on nimenomaan kuolemaan johtanut, jostakin syystä epäonnistunut synnytys.

(National Museum of Denmark)

Muinaisessa Egyptissä kuitenkin tunnettiin ja tiedettiin synnytyksen vaarat, sillä haudoista on löydetty papyrusrullia, joissa jumalilta pyydetään suojelusta sekä mm. synnytysten onnistumiseen että kaksosraskausten estämiseen. Tällaisia suojelusloitsuja käytettiin amulettien tapaan henkilön eläessä.

Eräs tällainen suojeluspapyrus-amuletti on löydetty Taibakhori-nimisen naisen haudasta n. vuosilta 945-715 eaa. Tässä tekstissä jumalatar Nekhbet lupaa suojella Taibakhoria tämän eläessä lähestulkoon miltä tahansa taivaan ja maan välillä, varsinkin kaikelta syyrialaiselta taikuudelta. Eritoten huojentavaa on tietää, että jumalatar lupaa huolehtia suojattinsa kaikista kymmenestä varpaasta niin, että ne pysyvät terveinä:

Oracular Amuletic Decree – Unknown — Google Arts & Culture “Minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksitkään pelätä!” – Ultra Bra

Vanhin, tunnettu kaksoshautaus sijoittuu kuitenkin jo 31 000 vuoden taakse Krems-Wachtbergiin, Itävaltaan. Paikalta on löydetty mammutinluun alle haudatut pojat, joista toinen oli kuollut heti synnytyksen jälkeen. Toinen pojista eli vain n. 6 viikkoa, jonka jälkeen hauta oli avattu uudestaan. Tämä menehtynyt lapsi oli asetettu veljensä vierelle ja peitetty punaokralla, joten ilmiselvästi omaisille oli tärkeää asettaa veljekset yhteiseen hautaan viimeiselle matkalleen.

(ArchaeologyMagazine)

Vanhin löytö synnytyksessä kuolleesta äidistä ja kaksosista on löytynyt 7700 vuoden takaa Irkutskista, Etelä-Siperiasta. Aluksi tämän 20-25-vuotiaan äidin luultiin synnyttäneen yhden lapsen, mutta myöhemmissä tutkimuksissa havaittiin, että ensimmäinen vauva oli jumittunut jalat edellä synnytyskanavaan toisen jäädessä kohtuun. Tällainen äärimmäisen harvinainen esimerkki todistaa kyseessä olleen nimenomaan synnytyksen aikainen kaksoskuolema, sillä esim. monissa eri kulttuureissa on noudatettu erilaisia hautaamistapoja eri aikoina.

Joskus synnytyksessä kuollut lapsi/lapset on asetettu äitinsä rintakehän päälle, joskus lapsi/lapset ja äiti on haudattu erikseen ja joskus edes pareittain haudatuista lapsista ei voida saada dna-testeilläkään varmuutta siitä, että kyseessä ovat sisarukset. Monesti testit osoittavat, että kyseessä voi olla esim. serkukset, mutta sen tarkemmasta sukulaisuudesta ei saada varmuutta.

Irkutsk (CBS News).

Järkyttävintä näissä äiti-lapsi -hautauksissa on kuitenkin se, että tunnetaan useita tapauksia äidin kuoleman jälkeen tapahtuneesta syntymästä; mm. vuonna 1896 julkaistu kirja Anomalies and Curiosities of Medicine mainitsee useita tällaisia tapauksia. Tällaisessa syntymässä lapsi syntyy spontaanisti äidin kuolemanjälkeisistä kehonmuutoksista johtuen. Aivan kerta kaikkiaan hirvittävää. Ei suositella heikkohermoisille:

Anomalies and Curiosities of Medicine (public-library.uk) Oi miksi? OI MIKSI?? (pdf)

Eräs raskaana ollut/synnytykseen kuollut nuorehkoksi arvioitu nainen täytynee myös mainita siksi, että tapaus on hieman erikoinen: noin v. 969 eaa. Egyptissä kuoli korkea-arvoinen nainen nimeltään Neskhon. Kuten ylhäisön tapaan kuului, tämä nainen avioitui setänsä ylipappi Pinedjem II:n kanssa ja synnytti nuorehkosta iästään huolimatta neljä lasta ennen kuolemaansa.

Neskhon (EgyptMuseum).

Erikoista tapauksessa on se, että Neskhonin mukana oli haudattu tällainen aiemmin mainittu suojeluspapyrus, jossa jumala Amonilta rukoiltiin suojelusta. Tässä tapauksessa suojelusta tarvittiin kuitenkin sitä vastaan, ettei Neskhonin henki aiheuttaisi harmia entiselle aviomiehelleen Pinedjem II:lle.

Ehkäpä tämä papurys asetettiin hautaan siksi, että tämä Pinedjem meni sitten hautaamaan vaimonsa arkkuun, joka oli tarkoitettu hänen omalle sisarelleen eli ensimmäiselle vaimolleen Isetemkheb D:lle. Aargh, mikä temppu! Naisen raskausaikaa/synnytystä ei siis ole mitenkään huomioitu suojeluksella tämän eläessä ja kuinkas sitten kävikään; papinpentelettä kiinnosti vain, ettei naisen haamu aiheuta hänelle itselleen mitään vahinkoa. Akalla nousee höyry korvista tämän oman tilanteentulkintansa myötä (joka voi tietenkin olla täysin päin honkia)…!

Pinedjem II.

Neskhonin kääreistä oli kuitenkin myöhemmässä vaiheessa anastettu haudanryöstäjien toimesta skarabee-amuletti, mutta esim. joitakin perusastioita ja kanooppiastioita oli jätetty jäljelle (sisäelinten säilytysastia). Ei siis ole oletettavaa, että kiireiset ryövärit olisivat anastaneet jotakin heille merkityksetöntä suojeluspapyrusta Neskhon-vainajalta, kun Pinedjeminkin asettama suojeluspapyrus oli hautaan jätetty.

Akka langettaakin nyt kirouksen tämän ääliöäijän päälle post mortem: “Olkoon nimesi kirottu ikuisesti ja aina! Syököön skorpioni kaikki kymmenen, tervettä varvastasi ja langetkoon päällesi kaikkien syyrialaisten maagikkojen pahimmat manaukset! Pthyi!”

Kuvan kirjoitus ei liity tapaukseen.

Voi voi, R.I.P kaikille näille(kin) muinoin hirvittävällä tavalla kärsineille ja kuolleille naisparoille. Pinedjemille vielä kerran PTHYI!

“Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva”. Näin sanoo Herra Isoherra Eevalle kuuluisassa teoksessa Raamattu (1. Mooseksen kirja 3).

NIINPÄ NIIN! AARGH! Akalla alkaa nousta höyryä korvista uudestaan. Ja uudestaan. Ja uud… Got the point??? PTHYI!

SUOMALAISTEN PAIKANNIMIEN HISTORIAA…

ja niiden häpeämätöntä pilkkaamista! Akka on aina ihmetellyt, miksi runsaista metsistään ja puhtaasta luonnostaan/järvistään tunnettu Suomi sisältää niin paljon paikkoja, joiden nimet eivät tarkoita yhtään mitään. Äkkipäätään luulisi, että muinaiset esi-isämme… krhm, esihenkilömme olisivat nimenneet heille tärkeät paikat ihan vain luonnonmuodostelmien pohjalta, kuten tietenkin monin paikoin on tehtykin. Mustalampi on Suomen yleisin (391 kpl) järven nimi, toisin kuin usein yleisimmäksi luultu Paskolampi (106 kpl). Tällaiset
nimet kertovat hyvinkin paljon vesistön luonteesta, ehkä?

Mustalampi,Utajärvi (WikimediaCommons).

Akalle tuli mieleen myös kaupungin nimi VARKAUS. Miksi ihmeessä kaupungille annetaan tällainen nimi? Mitä siellä on ennen muinoin pöllitty niin runsaasti, että nimi on jäänyt elämään tuleville sukupolville? Tai miksi on olemassa sellaiset sanahirvitykset, kuten UUSIKAARLEPYY, KUUSKAJASKARI tai ESPOO. Varkaudesta puheen ollen; Akalle tuli heti mieleen seuraavanlainen hölmö vitsi:

-Missä sä asut?

-Luvattomassa käyttöönotossa.

Eehhehe! Joten Varkaus saakin olla Akan ensimmäinen kohde nimistöjen tutkimisessa:

Perusilmakuva peruskaupungista historian kätköistä 1950-luvulta (Suomen Ilmakuva).
  • VARKAUS: Varhaisimmat kirjalliset merkinnät ovat Varkaus godz v. 1523 sekä Varkaus bij v. 1563. Usein kaupungin nimi tulkitaan niin, että se on muodostunut saamelaisten kätköpaikkaa osoittavasta sanasta vuörkä/vyörkä. Todennäköisin selitys on kuitenkin se, että alueella on pitkä historia koskenkiertopaikasta, johon viitataan juurikin matkataipaleen lyhentymisellä “varkautena” matka-ajasta.
  • UUSIKAARLEPYY: Varhaisin kirjallinen merkintä on Ny Carlby Sochn v. 1609. Kaupunki on nimetty kuningas Kaarle IX:n kruunajaisvuonna 1607, kun pienempiä kyliä alueelta liitettiin toisiinsa. Karleby on keskiaikainen nimitys, mutta tämä muoto Uusikaarlepyy on vain alueita erottava sanaväännös alkuperäisen Gamlakarleby:n eli Kokkolan kaupungin nimityksestä (gamla=vanha). Akkaa hävettää, ettei Akka tajunnut “PYYN” olevan vain suomalainen väännös “BY”:stä eli kylästä. God damn, osa 1! Selityksenä tähän lienee vanha sanonta “parempi pyy pivossa, kuin kymmenen oksalla,” johon ei tässä jutussa puututa millään tavalla. Hirvittävä perisuomalainen sanonta, joka pitäisi kieltää jollakin lakipykälällä, sillä sen merkitystä on mahdotonta selittää ulkosuomalaiselle mitenkään! Helpompaa on selittää lipeäkala, joka sekin on aivan hirvittävä asia sinällään.
  • AHVENISTO: Tämä kaunis Hämeenlinnaan sijoittuva ulkoilu-, luonto- ja nähtävyysalue sisältää useita kohteita. Ahveniston järvi on suosittu uimapaikka ja nimi juontuukin tämän järven ahvenista. Akka otti tämän mukaan luetteloon siitä syystä, että varhaiset kirjalliset lähteet mainitsevat nimet Ahvenistolammi v. 1780 ja mikä parasta: AFVISTON IERFVI v. 1781! Voi pyhä jyhäys sentään; oikein ierfvi! “Suomi tunnetaan maailmalla varsinkin runsaslukuisista ierfveistään!”
  • ESPOO: Varhaisimmat kirjalliset merkinnät Espa v. 1431 ja Espaby v. 1451. Nimen taustalla lienee keskiaikainen joennimi “Äspån” eli vanhasta ruotsista suomennettuna “Haavikkojoki.” Nimen taustalla saattaa tosin olla myös miehen nimi “Esbjörn” lyhennettynä Espeksi. Mikäli tämä Haavikkojoki vaihtoehtona pitää paikkansa, voisi espoolainen nykypäivänä todeta kysymykseen “mistä olet kotoisin” seuraavanlaisesti: “Haviksessa syntynyt, havislainen ikuisesti!”
  • KORSO: Surullisenkuuluisa Vantaan kaupunginosa on saanut nimensä kolmen kunnan rajapyykistä 1400-luvulta lähtien ristirajana eli ruotsalaisittain “Kårsrå.” Varhaisimmat kirjalliset merkinnät nimestä löytyvät Kårs Råå v. 1662 sekä peräti Ristiraija v. 1739. Vielä nykyäänkin tämä ristiraja on tunnettu maamerkki. Suomalaisittain voisi todeta, että alkuperäinen ruotsalainen nimi olisi voinut päätyä myös muodoksi Kärsä. Asuisiko nykypäivän ihminen mieluummin Korsossa vai Kärsässä? Tällaisiakin paikannimiä nimittäin Google Mapsista löytyy. Onnea vaan teille kaikille, Akka haluaisi mieluummin asua Saparossa… ja sellaisiakin näkyy löytyvän. God damn, osa 2!
  • TIKKURILA: Vantaan suurin kaupunginosa mainitaan kirjallisissa lähteissä mm. muodoissa Dikursby v. 1501 ja Dicvrsby v. 1543. Tähän nimeen on vaikuttanut ruotsinkielen sana dikur/deker, joka on tarkoittanut kymmentä eläimen nahkaa. Tämä sana on myöhemmin suomalaistettu sanaksi “tikkuri,” eikä liene epäselvää, että paikannimi on muodostunut nahkojen kauppapaikkana ja kylänä. Olisipa outoa nykypäivänä kuulla junassa kuulutus “Seuraavana Tikkurikylä” tai mikä parempi: “Nahkala.”
  • KUUSKAJASKARI: Merisäätiedotuksista tunnetuksi tullut saari mainitaan varhaisissa lähteissä 1650-luvulla nimellä Caiascarj. Nimen alkulähteitä on selitetty sillä, että viereinen saari Kallikajaskari on kivikkoinen saari, kun taas Kuuskajaskari on kuusinen saari. Kuuskajaskari olisi täten “kuusta kasvava lokkiluoto” ja Kallikajaskari “kallioinen lokkiluoto.” Sanokaa mitä sanotte, mutta tällaiset nimet eivät sovi tavallisen pulliaisen pirtaan. Kalliaiskaskari, Kuuskalanjaskari, Kaaskajansuksari tai mikään tällainen ihmiselle merkityksetön väännös ei vain jää mieleen. Miten olisi “Lokkiluoto ykkönen, Lokkiluoto kakkonen” jne…
  • UTTI: Tämä suomalaisittain kuuluisa laskuvarjojääkäreiden koulutuspaikka lienee saaneen nimensä henkilön mukaan, sillä paikalla tiedetään asuneen herra Morthn wtti v. 1546. Kuitenkin jo 1200-luvulla alueella asusteli ruotsinkielisiä henkilöitä, joiden sukunimi oli Udd tai Udde. Tämä Utti-nimitys juontuu kuitenkin ihan jo tiettyyn kantataloon ja v. 1708 paikannimi on ollut Uttis. Olisikin hauskaa, jos nykyiset laskuvarjojääkäriässät yrittäisivät lausua armeijapaikkansa muodossa “WTTI.” God damn, osa 3!
  • OITTAA: Henkilökohtaisen nimen perusteella nimetty paikka on myöskin Oittaa Espoossa. Paikka mainitaan vanhoissa teksteissä v. 1549 nimellä Oijttila, v. 1552 nimellä Oijtaböle jne. Alueella lienee ollut yksityinen talo, jonka alkuperä on ollut Hämeessä. Talon nimi lienee aluksi ollut Oitti tai Oittila, joka sittemmin ruotsinnettiin muotoon Oitans. Oitti-nimi on kuitenkin alunperin ollut miehen nimi. Oitti-niminen kylä löytyy myös Hausjärven kunnasta, eli…
  • HAUSJÄRVI: Varhaisin maininta Hausierf (taas mainittu jonkinmuotoinen ierfvi eli järvi) v. 1543. Haus tarkoittaa “majavanhajuketta” eli haustaa, jota saatiin majavan sukupuolirauhasista eri tarkoituksiin. Tähän Akka laittaa suoran linkin kaivelematta sen kummemmin itse tätä aihetta:

Hauste – Wikipedia

Onnea teille kaikille, hausjärveläiset! Siellä on sitten menneinä aikoina löydetty kelpo elinkeino kaivelemalla majavien persuuksia!

  • KLAUKKALA: Myös henkilöön liitetty paikannimi. Varhaisissa kirjallisissa lähteissä nimi viittaa henkilöön Klaukka: isäntään, joka piteli pirttiään jo 1540-luvulla. Hänen nimensä oli viännetty peräti Pyhästä Nikolauksesta eli jouluäijänä tunnetusta Joulupukin esihahmosta. Paikka on kuitenkin tunnettu jo v. 1527 nimellä Klöckeskoogh, mutta vuonna 1866 nimitys oli jo Klaukkala by eli Klaukkalan kylä. Klöckeskoogh kuulostaa lähinnä yskivältä vanhalta mieheltä, joka menehtyy tuberkuloosiin juuri näillä hetkillä.
  • KORPPOO: Varhaisissa kirjallisissa lähteissä mainitaan nimet Corpo v. 1434 sekä Korppe v. 1469. Tämän paikan nimi onkin edelleen selvittämättömien osastossa, sillä nimen alkuperään on esitetty useita selityksiä, joille ei mitään varmuutta tiedetä. Tähän Akka voisi kyynisesti todeta seuraavanlaisesti:

“Mistä sä olet kotoisin?”
“Korppoosta.”
“Missä se on? Ja mikä se Korppoo on?”
“Emmä v*ttu tiedä eikä kukaan muukaan tiedä. Ketään ei näköjään edes kiinnosta tietää.”

Akka pahoittelee korppoolaisille aiheuttamaansa mieliharmia syvästi. Ja hausjärveläisille myöskin vilpittömät pahoittelut. Majavanpersus on ihan hyvä homma, jos siitä on saatu massia joskus muinoin. Tämä ei toimisi nykypäivänä, siitä tulisi pahasti sanomista.

Tähän loppuun sopinee mainita paikannimet Akanvaara, Akanhauta ja Akkala, joita Suomessa esiintyy useita erilaisine väännöksineen. Nimi pohjautunee muinaisjumala Akkaan, mutta se paikannimenä saattaa viitata myös puolisoon tai yksittäiseen taloon.

1 AKANVAARA 3 KOLMIOMITTAUSTORNI JÄÄNNÖS 1 Yleiskuva tornin jäännöksestä (Lusto-Metsämuseo). Mukavan ylentävä kuva, joka luo inspiraatiota.

Ainakin Akkoinen, Ackala ja Akankuru kiehtovat Akkaa siinä määrin, että Akka harkitsee tonttinsa nimeämistä kreivikunnaksi. Titteli sopisi Akan pirtaan oikein hyvin, joten palaillaan huumorin ja historian merkeissä asiaan seuraavassa jutussa; tällä erää näkemiin toivottaa

Kreivitär von Ackala (kavereiden kesken tunnettu nimellä arvoisa kreivitär von Ackala tai Teidän Ylhäisyytenne), joka lanseeraa käyttöön jo unohtuneen järveä tarkoittavan sanan IERFVI.

Lähteet Suomalainen paikannimikirja – Kotimaisten kielten keskus (kotus.fi) muiden googlelähteiden ohella

ANTIJOULUIHMISEN PAINAJAISKUVAELMA

Ah, tätä auvoisaa joulun aikaa – tai taikaa, jos tämän ajan sellaiseksi mieltää. Viime päivät ovat pitäneet joulumielen korkealla, kun työmatkalaiset ovat tarponeet lumihangissa vain huomatakseen, ettei yksikään perhanan juna kulje minnekään. Vaakatason lumituiskussa ihmiset ovat olleet oikein hyvällä mielellä ja hymy on ollut herkässä; onhan nyt sentään joulu tulossa ja kaikilla hyväntahtoinen tarkoitus! (Ärgh, tätä sarkasmia Akka ei jatka yhtään pidemmälle.)

Juna-asemat Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla joulukuussa 2022. (Oikeasti Kansasissa v. 1886)

Ah, tätä auvoisaa joulun aikaa, nro 1.

Junat lakkaavat todennäköisesti kulkemasta seuraavallakin viikolla, kun säätila yhtäkkiä lämpenee plussan puolelle ainakin eteläisemmässä Suomessa. Junat ovat siitä kummallisia otuksia, että niille ei sitten kelpaa minkäänlainen säätila.

Samaan aikaan vettyneet lumimassat alkavat kurittaa ihmisten asumuksia: kattoja ja katoksia romahtaa ja joku onneton voi saada tippuvan lumikuorman niskaansakin. Joku toinen voi murtaa koipensa, kun joutuu liukastelemaan sinne juna-asemalle (josta junat eivät taaskaan kulje).

Päivystyspolit ovat jo nyt ruuhkautuneet, joten niihinkään ei ole mitään asiaa, ellei henkikulta ole jo hiuskarvan varassa. Siinä on sitten hyvä maata loskan keskellä miettimässä, kannattiko aamulla ylipäätään herätä.

Sairaanhoitoa v. 1908 (lookandlearn).

Ah, tätä auvoisaa joulun aikaa, nro 2.

Seuraavaksi onkin hyvä hetki kokea maagista joulun taikaa, kun kaikkien keittiöissä uunit pöhisevät jouluaaton vastaisena yönä yhtä aikaa – ja tuntikausia. Riittääköhän sitä virtaa sitten enää joulusaunaan iltasella; tämä jää vielä nähtäväksi. Fingridin mukaan aaton sähkönkulutus on aiemmin ollut huipussaan n. klo 16, joten siihen on fiksua varautua. Ai miten? Noh, ainahan voi istua pimeässä ja kauhoa kylmää hernekeittoa suoraan purkista. Kunnon prepperit ovat kaivaneet jo syksyllä valmiiksi maakuopan, jonne voi laittaa rosvopaistia muhimaan hyvissä ajoin.

https://hp.partio.fi/tapla/vinkit/perinteinen-suomalaisherkku-rosvopaisti-sopii-retkiruoaksi/

Tällaisessa toiminnassa kannattaa kuitenkin olla varovainen, ettei edellisen joulun jälkeisen alennusmyynnistä ostetun untuvatakin lieve ota kipinää ja roihahda liekkeihin; siellä päivystyksessä ei liene edelleenkään tilaa.

Ah, tätä auvoisaa joulun aikaa, nro 3.

Noh, rosvopaistista viis: iltasella useimpien lapsiperheiden tärkein hetki on kuitenkin joulupukin saapuminen. Pukin alkuperäksi on esitetty germaanista jumalaa Odinia, joka nykyisin muistetaan lähinnä viikinkiaikaisena jumalana. Tämä jumaluus on kuitenkin peräisin jo varhaisemmalta ajalta: Euroopassa ja Skandinaviassa Odinin palvonnan yleistyminen ajoittuu n. 400-500-luvuille jaa. Tuolloin uskottiin, että “jumalien jumala” Odin ajoi talvipäivän seisauksen aikaan kahdeksanjalkaisella hevosellaan Sleipnirillä pitkin taivaankantta. Ja kuinka yllättävää: Odin heitteli matkallaan lahjoja maanpäällisille moukille.

Odin riding Sleipnir (mythology.com).

Roomalaisaikaan ennen kristinuskon yleistymistä vietettiin Saturnalia-juhlaa, jolloin myöskin annettiin lahjoja ystäville, sukulaisille ja jopa palvelijoille. (Saturnalia-juhla oli käytännössä monipäiväiset ryyppäjäiset, tästä Akka on kirjoittanut jo aikaisemminkin.)

Palataksemme nykypäivään: kun kylmää hernaria on pimeässä syöty tai untuvatakin lieve on onnistuneesti sammutettu, on siis hyvä hetki istahtaa odottamaan sitä joulupukkia. Joulupukki saapunee n. 45 min – 1.5 h myöhässä, sillä pukkipoloisen sähköauton akku on jo hyytynyt. Urheasti hän kuitenkin tepastelee jalkaisin (joko hangessa tai loskassa) jakaakseen lapsille ah, niin odotettuja lahjoja.

Kun nääntyneen pukin koputus kuuluu vihdoinkin ovelta, lapset rientävät innoissaan vastaanottamaan pukkia häikäisten tämän silmät megakokoisilla taskulampuillaan. Tällöin pukin silmät alkavat vuotaa vettä, ja kirjaimellisesti kyynelehtien hän astuu torppaan sisään.

Ah, tätä auvoisaa joulun aikaa, nro 4.

Lapsiperheiden teineille mahdollinen sähkökatko on myöskin itkun aihe, sillä useimmat lahjat tarvitsevat jonkinlaista latausta tai ylipäätään sähköverkkoa. Siinä sitten kyynelehditään yhdessä pukin kanssa – pimeässä.

Pienimmät lapset ovat kuitenkin tyytyväisiä mm. patterileluihinsa, mutta jompikumpi/ainoa vanhemmista itkeskelee myöskin etsiessään taskulampun valossa sitä hiivatin minikokoista ruuvimeisseliä, jolla paristokotelon kansi saadaan ylipäätään auki. Samaan aikaan joku lapsista itkee, kun kenelläkään ei ole aikaa purkaa pimeässä hänen barbiaan kotelosta, jossa sekä barbi, että hänen tarvikkeensa ovat sidottuina useilla kierretyillä metallilangoilla (pysyäkseen paikoillaan esim. kuljetuksen aikana).

(Stockmann.com, ei mainos, vain esimerkki!!)

Toista se oli ennen muinoin: vanhin keraaminen hyrrä löytyi Irakista 6000 vuoden takaa. Samoilta ajoilta löydettiin myös keraamisia, vedettäviä eläinleluja liikkuvine pyörineen.

Näitä ei tarvinnut ladata ja näissä näkyy tekijän kädenjälki vuosituhansien takaa.

British Museum.

Ah, tätä auvoisaa joulun aikaa, nro 5.

Kun pukki on kuitenkin onnistuneesti jakanut lahjat ja lähtenyt kiireisesti seuraavalle komennukselleen (jalkaisin, taksilla, hinausautolla, maagisella porojen vetämällä reellä tai ambulanssilla), on kaikilla perheenjäsenillä hetki aikaa hengähtää.

Kun valot syttyvät yllättäen muutaman tunnin katkon jälkeen, kaikkien silmät häikäistyvät mokomasta valosaasteesta taskulamppujen valoon jo tottuneina.

Joulutunnelman tiivistää täydelliseen pakettiin perheen teinin kommentti: “Vtu, nyt mä lataan nää kaikki ja voinksmä muuten käydä nyt vihdoinkin p*skalla?!”

(Pixabay/public domain).

Ah, tätä auvoisaa joulun aikaa, nro 6.

Akka toivottaa kaikille maagista joulua ja muistuttaa samalla, että hygienia- ja kiiresyistä pukki ei tosiaankaan halua kuljettaa mahdollisten-sähkökatkojen-aiheuttamien-p*skapussien-eteenpäin-vientiä. Tällainen toiminta ei kuulu hänen toimenkuvaansa, joten kannattaa laittaa suoraan sodanaikainen riuku pihalle, jos ei jaksa pidätellä muutamaa tuntia.

Omistettu TJ:lle; olisit nauranut, jos olisit voinut.

WANHOJA JUMALUUXIA… JA YXI UUSICIN

Useimmat muistanevat suomalaisesta kansanperinteestä tällaisia nimiä, kuin Ukko ylijumala, Tapio, Ilmarinen, Ahti ja Joukahainen. Kysehän on tietenkin pakanallisista jumalista, jotka me muistamme Kalevalasta.

Kullervo petokarjoineen/Akseli Gallen-Kallela 1917.

Ennen kristinuskoa muinaiset suomalaiset uskoivat kaikenlaisiin jumaliin, jumaluuksiin, haltioihin ja… melkein mihin tahansa. Rajanveto jumalan ja taruolennon välillä onkin usein häilyvä, sillä jokaisella pienellä sammakkolammella ja purkukuntoisella torpallakin saattoi olla oma suojelijansa. Vainajienkin jonkinlainen palvonta on ollut yleistä, ja joistakin menehtyneistä uskottiin muodostuvan suojelushenkiä.

Noh, näin kesäisessä luonnossa liikkuessa voi olla vaikeaa kuvitella, kuinka jokin jääkautinen jättimötikkä (siirtolohkare) saattoi tuolloin olla pienelle ihmiselle hyvinkin pyhä paikka: jättiläinenhän sen on varmastikin siihen heittänyt raivonpuuskassaan keskelle metsää!

Maailmaa on kuitenkin yritetty jäsentää ja ymmärtää jo tuolloin, eikä olekaan ihme, että monet ihan tavallisetkin seikat selitettiin uskonnon tai uskomusten kautta. Kaikenlaisille hengille “uhraaminen” oli aivan luonnollista, jotta sadosta tulisi hyvä ja elikotkin pysyisivät terveinä ja tuottavina.

Kesälahden Pirunpöytä -kuppikivi/uhrikivi. Tällaisia kiviä saatettiin käyttää esim. viljan tai maidon jättämiseen jumaluuksille, mutta tämä tulkinta on vain oletus. Todellista käyttöä ei tiedetä.

Mikael Agricola listasi jo v. 1551 useita suomalaisia ja karjalaisia epäjumalia, ja tämä runomuotoinen listaus mainitseekin nimeltä useita pakanallisia jumaluuksia ja muita olentoja. Myöhemmänkin perimätiedon keräämisen ja mm. oikeudenkäyntipöytäkirjojen myötä perinnetietoa on onneksi säilynyt nykypäiviin asti. Vielä 1800-luvulla mainitaan pidetyn Ukon vakat -nimisiä, pakanallisia juhlia, joissa pyydettiin Ukko ylijumalalta hyvää satoa. Kristinuskosta huolimatta tällaiset vanhat perinteet pysyivät siis sitkeästi voimissaan.

Dauidin Psalttari – Wikipedia Mikael Agricolan epäjumaluusteksti

Keitäpä muita, pakanallisia hiippareita oli sitten olemassa näiden tunnettujen mahtiäijien ohella? Well, Ukko ylijumalan lisäksi oli tietenkin… Akka, mutta tämän jumalan esiintyminen/olemassaolo on hyvin tulkinnanvarainen seikka. Akan nimen on väitetty olleen Rauni, mutta on myös mahdollista, että Ukkoa kutsuttiin Rauniksi. Ota tästä nyt sitten selvää…!

Yleensä Akka lukee pääsääntöisesti englanninkielisiä lähteitä, mutta näissä asioissa on valitettavasti tutkittava vähää, suomenkielistä matskua. Näihin mytologisiin hahmoihin onkin harvinaisen vaikeaa perehtyä, sillä lähteestä ja alueesta riippuen tietyllä haltijalla voikin olla täysin eri nimitys tai merkitys. Tässäpä vapaasti muotoiltuna hyvä esimerkki eri lähteistä etsittyinä (joka lopetti perehtymisinnon heti alkuunsa):

Hittavainen oli metsänhaltija, joka avusti jänismetsästyksessä, mutta nimi on saattanut olla myös muodossa Huittavainen. Hittavaiseen on liitetty myös metsänhaltija Kuippana, joka voi myös esiintyä muodoissa Kuihkamo, Kuittola, Kuituri, Kuikuli, Kulkia, Kuittia, Kuihtana tai Huuhkana. Kuippana lienee myös sama kuin Hippa, joka voi esiintyä myös nimillä Hiippa, Hiippo, Hippo, Vippo tai Viipeli Viippo.

Että näin. Tarvitaan siis hermeettistä kärsivällisyyttä, aikaa ja vaivaa, jotta pääsisi edes alkuun muinaisten esi-isien uskomuksista. Nähtävästi tutkijatkaan eivät ole perillä kaikesta, kun näiden olentojen yhteydessä mainitaan usein “saattaa myös olla, että…” tai ylipäätään sana “ehkä.” Aargh! Aivan samalla tavoin vaihtelevat haltijoiden/henkien kuvauksetkin: “Hiidet olivat pieniä, ilkeitä olentoja. Jotkut hiidet olivat jättiläisiä.” Ahaa; eli ne olivat siis KAIKENKOKOISIA.

(MymodernMet).

Tai sitten vapaasti muokattuna:
Parat olivat auttavia kotihaltijoita, tai eritoten noidan apuolentoja, jotka kävivät varastamassa karjaa.” Siis MITÄ?! Hyviksiä vai pahiksia, yrittäkää nyt jo päättää! Mikä parasta; para saattoi olla muodoltaan pallomainen/tuohirulla/kissa/lintu/sammakko tai itse piru. Kiitos näistä harmaista hiuksista, varsinkin Wikipedia, tästä aiheesta!

Näillä tällaisilla periaatteilla onkin parempi, että itse kukin keksii itselleen mukavia kotijumaluuksia ihan omalla sohvallaan istuen. Akka ehtii ensin ja aloittaa:

KURTTELI on juustonraastimen suojelusolento, jota voidaan säätilasta riippuen kutsua myös nimillä KÄYTSÖ, TÖRTTELI JA TURSUKAS. Mikäli raastettava juusto on erityisen pieni kannikka, myös nimitys HOURSKA on mahdollinen. Tämä haltija on muodoltaan mikroskooppisen pieni, mikäli keittiö sijaitsee talon länsipuolella. Talon itäpuolella taasen haltija esiintyy suurikokoisena, harmaana sumuna, jonka ympärillä ilma väreilee.

Haltijalle on myös ominaista, että se on parillisina päivinä suojeleva omistajaansa kohtaan, mutta parittomina päivinä se viskoo patoja ja kattiloita pitkin seiniä ja kirkuu. On myös huomattava, että mikäli tämä haltija asuu kaapissa, jonka viereisessä kaapissa säilytetään lautasia, voi haltijaa tuolloin kutsua myös astiaston suojelushengeksi. Ks. tällöin linkki kohdasta astiaston suojelushenki RUINUTUS/PEIRU/KEDETTU/TERPPANA, sillä tämänkin taruolennon nimet ja tavat vaihtelevat suuresti.”

Got the point?! Akka ei pistä papereita vetämään “kansatieteen muinaiset örkit ja öttiäiset”-luennoille yhtään minnekään. Pitäkää jumaluutenne ja haltijanne; varsinkin Akkanne, jonka nimi saattaa olla Rauni; tai ehkä sen Ukon nimi onkin Rauni. Antakee ny jo olla, voi mahroton sentäs teittien kanssa…!

Tähän loppuun hyvä lainaus Kalevalasta:

Hiljan haukkui linnan hiisi, harvoin harmio mureksi.
Sanoi Pohjolan isäntä: “Käyös, akka, katsomahan,
mitä haukkuvi halikka, linnan luppa luikuttavi!”

Akka tuon sanoiksi virkki: “En joua, käkeäkänä:
pere on suuri syötettävä, murkinainen suorittava,
leipä paksu leivottava, taikina taputettava;
leipä paksu, jauhot pienet, leipoja vähäväkinen.”

Sanoi Pohjolan isäntä: “Ainap’ on akoilla kiire,
aina työtä tyttärillä, pankollaki paistuessa,
vuotehellaki venyissä. Mene, poika, katsomahan!”

(runeberg.org)

Jep, Akkaa ei komenneta katsomaan koiran haukuntaa, tai suorittamaan mitään muutakaan tekstissä mainittua aktiviteettia. Pohjolan isännän olisi kannattanut heti ensimmäiseksi pistää se poika asialle, hah haa!!

MUUMIOLAPSIA MENNEISYYDESTÄ

Nykypäivänä koulutusvelvollisuutta on pidennetty 18 vuoteen, joten enää ei riitä se, että peruskoulun jälkeen voi lähteä interrailille Eurooppaan tai mennä välivuodeksi töihin. Nope, kouluun on mentävä, olkoon se koulu sitten mikä tahansa.

Inkojen valtakunnassa Etelä-Amerikan länsirannikolla asiat olivat toisin useiden vuosisatojen ajan: jumalien ja sääolosuhteiden takia uhrattiin useita lapsiuhreja, iältään n. 8-16-vuotiaita. Koko yhteisölle ja uhrattavien lasten perheille tällainen “valituksi tuleminen” oli suuri kunnia. Tätä rituaalia varten lapset valittiin jo noin vuotta aikaisemmin, jolloin heidät vietiin inkojen pääkaupunkiin Cuscoon valmistautumaan tätä pyhää tehtävää varten.

Mistä tiedämme tällaisen seikan? Siitä, että näitä korkeilta vuorilta löytyneitä lapsimuumioita on tutkittu nykyajan menetelmillä hyvinkin tarkoin. Lapsia on tosiaankin löydetty korkeilta vuorenhuipuilta onkaloihin kaivettuina ja haudattuina, jolloin ilmanalan hapen vähyys ja kylmät lämpötilat ovat säilyttäneet ruumiit ällistyttävän hyväkuntoisina. Näiden muumioiden ansiosta tiedämme, että näitä valittuja ruokittiin tavallista kansaa paremmin mm. lihan, kalan ja erilaisten kasvisten myötä, kun tavallinen kansa söi samaan aikaan käytännössä pelkästään peltojensa tuotoksia. Näitä valittuja lapsiuhreja ruokittiin siis tarkoituksellisesti paremmin.

Voi hyvin kuvitella, kuinka tällaista valittua lasta viedään käsipuolesta (jopa perheen toimesta) Cuscoon valituille uhreille tarkoitettuun pyhättöön. Tällainenhan valinta oli perheelle ja lapselle suuri kunnia. Paitsi… jos satuit olemaan n. 12-16-vuotias tyttö. Tämän ikäisiä tyttöjä sijoitettiin pyhättöön tätä “capacocha”-rituaalia varten, mutta kuten tunnettua; kaikki eivät voi tulla valituiksi. Nämä onnettomat, muut lapset annettiin sitten lahjavaimoiksi tai orjiksi valloittajille tai viereisten kaupunkien tärkeille miehille. Joistakin heistä tuli papittaria, jotka jäivät palvelemaan esim. auringon jumalaa Intiä.

Mitä tapahtui lapsen tultua valituksi uhriksi? Etukäteen suoritettiin varmastikin useita seremonioita ja rituaaleja, ennen kuin papisto, osa kaupunginväestä ja lapsen sukulaisista koostuva joukko alkoi taivaltaa jopa useiden satojen kilometrien matkaa kaikista pyhimmille vuorille.

Tällaisiin uhrauksiin ryhdyttiin, kun haluttiin lepyttää jumalia joko kuivuuden, sadon epäonnistumisen tai muiden luonnonkatastrofien takia. Kuten sanottua, näitä uhreja seurasi suuri joukkio ihmisiä, jotka saattelivat uhria hänen viimeiselle matkalleen. Perille päästyään todennäköisesti papiston edustajat huumasivat lapsen maissioluella (chicha) ja kokapensaan lehdillä. Erään lapsimuumion suusta on löydetty näitä osittain pureskeltuja lehtiä, jotka auttavat nykypäivänkin inkojen perillisiä selviytymään korkeissa olosuhteissa.

Tutkimusten perusteella tiedämme, etteivät nämä lapset kokeneet kuitenkaan väkivaltaista kuolemaa, vaan he menehtyivät nukkuessaan -ennen pitkää- kylmissä olosuhteissa. Ainoastaan yhden päästä on löydetty lyömisjälki, eikä sitä osata selittää millään tavalla. Ehkä tämä onneton raukka alkoi havahtua, ja joku seurueeseen kuulunut perheenjäsen menetti hermonsa ja edesauttoi lapsen menehtymistä omalla tavallaan. Tällainen skenaario on varsin surullista ajateltavaa.

Tämä yksilö, Juanitaksi nimetty, löydettiin v. 1995 perulaisen tulivuoren rinteiltä. Hänen kuolinajakseen on arvioitu n. 1450-1480 jaa.

Juanita löydettiin, kun tulivuorenpurkaus sulatti jäätä hänen ikuiseksi tarkoitetun hautansa ympäriltä. Samasta syystä samalta alueelta löydettiin myöhemmin myös tyttö- ja poikauhri. Tällaiset parilöydöt ovat yleisiä; jostakin syystä tyttö ja poika saatettiin uhrata samaan aikaan.

Tulivuoren yhteydestä löydettiin myös ehkä kuuluisin inkatyttö v. 1999, nimeltään Llullaillacon neito. Tämä n. 15-vuotias tyttö näyttää edelleen vain nukahtaneen kesken läksyjenteon (joita ei koskaan ollut olemassakaan).

Tätä teiniä on tutkittu tarkasti, mutta samasta paikasta löytyneet tyttö ja poika ovat jääneet vähemmälle huomiolle mediassa. Nämä lapset olivat neitoa nuorempia, ja ehkäpä tutkimus onkin keskittynyt enemmän tähän teiniin, sillä hänen hiuksistaan ja luustostaan on todettu jopa kahden vuoden aikana tapahtunutta käyttöä sekä oluen että kokapensaiden osalta. Tämä tyttö on siis ollut todella tärkeä yhteisölleen ja häntä on “valmisteltu” uhraukseen. Tytöllä oli löydettäessä päässään upea sulkapäähine, jonka tekemiseen on kulunut aikaa ja vaivaa, joten tämä neito on tosiaankin saattanut olla auringonjumala Intin tärkein uhri.

Inkojen tieverkostoa ja nykyisiä kaupunkeja.

Näitä tietoja ja tutkimuksia tarkastellessa mieleen hiipii surumielinen sävy siitä, että tällainen toiminta on tosiaankin ollut hyväksyttävää jopa vain noin 500-600 vuotta sitten. Samalla täytyy kuitenkin ymmärtää se, että tuolloiseen kulttuuriin ja maailmankuvaan kuuluivat jumalat, jotka sijaitsivat taivaalla (aurinko ja kuu), sillä eihän kukaan voinut tietää, mitä nämä taivaan pallukat olivat. Monien alkuperäiskansojen uskonnot ovatkin olleet keskittyneitä juurikin aurinko- ja kuukulttiin. Nykyihmisen on todellakin vaikea ymmärtää, millaista on nähdä maailma sellaisena, kuinka se joskus näyttäytyi: aamuisin aurinko nousee ja illan aikana sen tuoma valo katoaa.

Tilalle nousee kuu, joka muuttaa muotoaan tämän tästä. Akka ei voi muuta kuin aavistella, mitä on muinaisen ukon/akan mielessä liikkunut katsellessaan tätä kummallista näkymää vuosisadoista -vuosituhansista- toiseen. Jonkinlainen järjestys maailmankuvaan oli kuitenkin luotava ja se perustui nimenomaan taivaankappaleisiin, jotka liikkuivat kuitenkin lähes järjestelmällisesti vuodesta toiseen. Vasta myöhemmin keksittiin kuitenkin käsite AIKA ja varsinkin sen kuluminen. Tämä määritelmä ja sen tulkinta ovat edelleen kesken, vaikka monet teoreettiset fyysikot sitä yrittävät ymmärtää.

Toisaalta on lohduttavaa ajatella, että nämä valitut lapset tiesivät olevansa niitä harvoja valittuja, jotka tosiaankin lähetettiin tuonpuoleiseen jumalten huomaan armollisella tavalla. Nuo lapset eivät kuitenkaan kuolleet väkivallan seurauksena (kuten lukuisissa sodissa myöhemmin), vaan he tiesivät rituaalien merkityksen tuolloisessa yhteisössä ja kulttuurissa. Ehkä he kuolivat ajatellen perhettään ja läheisiään, ja ajattelivat olevansa yhteisönsä pelastajia kuolemansa hetkellä.

Akka huokaa syvän huokauksen näiden lapsiuhrien edessä; uskonnon puolesta on tehty hirveitä virheitä koko historian ajan, olkoon uskonto mikä tahansa. Ihan samalla tavalla on harjoitettu uhraamista Euroopassa samoina aikoina, puhumattakaan kristinuskon virheistä. “Heitetäänpäs pari noitaa roviolle tästä, eikös vaan, pojat?”

Yeah, näistä asioista pitäisi peräti kirjoittaa joitakin kirjoja. “Ai mitä? Ai, niitä on miljoonittain? No s*it, Sherlock!”

DOGON-HEIMON KUMMALLISET USKOMUKSET

Malissa, Bandiagaran alueella, elää edelleen heimo, joka uskoo vahvasti esi-isiensä saaneen vieraita avaruudesta. Heimo on elänyt alueella jo useita tuhansia vuosia, mutta maailman tietoisuuteen heidät nosti vasta 1930-luvulla vierailleet ranskalaiset antropologit Marcel Griaule ja Germain Dieterlen. Tuolloin kävi ilmi jotakin merkillistä, jota ei nykypäivän tavallinen pulliainen oikein jaksa ymmärtää.

Dogonit elävät osittain edelleenkin kylämäisissä yhteisöissä, mutta nykyään jopa 35 % heistä ovat islaminuskoisia ja 10 % kristittyjä. Muut uskonnot ovat siis heidätkin tavoittaneet, kuten luonnollisesti on tapahtunut lähes kaikille alkuperäiskansoille ympäri maailmaa. Dogonien vanha, suullinen uskomusperintö on kuitenkin huikaisevan erikoista, sillä kylään saapuneet antropologit huomasivat tuolloin heidän tietävän astrologisia asioita, joita tiedeyhteisökään ei vielä tiennyt.

Mitä he sitten tiesivät? He tiesivät jo tuolloin kaksoistähdestä Sirius A ja B, vaikka tämä tähti B löydettiin vasta 1950-luvulla. He tiesivät myös tarkkaan tämän B -tähden kiertoajan ja sen, että siellä jossakin piilottelee vielä kolmaskin tähti, jota ei-moderni tiede ollut vielä löytänyt. Dogonien mukaan avaruudesta tulleet jumalat kertoivat heille myös, että maa kiertää aurinkoa, Jupiterilla on neljä suurta kuuta ja että Saturnuksella on kivikehä. Tiedossa oli myös, että Sirius B oli kuoleva kääpiötähti.

Dogonien perimätiedon mukaan nämä tähdistä saapuneet jumalat olivat puoliksi vesieliöitä, eli nyt aletaan puhua merenneidoista ja merenmiehistä. Akka korjaa heti lausumaansa: vesihenkilöistä.

Nämä Nommo-jumaliksi nimetyt jumaluudet olivat saapuneet tuhansia vuosia sitten heimon keskuuteen ja heidän odotetaan edelleen palaavan takaisin minä päivänä tahansa. Näiltä jumaluuksilta saatiin myöskin tietoa Orionin tähtikuviosta, asteroideista, Plejadeista (Seulasten tähtikuvio) ja siitä, että taivaankansi jaettiin 22 osaan, joihin sisältyi 266 tähtikuviota.

Luonnollisesti ensimmäiseksi epäiltiin paikalla käyneitä antropologeja: he olivat varmaankin syöttäneet näille ihmisille tietoa länsimaisista tavoista ja tiedoista!

Että olepa siinä sitten tutkija ja kerro jotakin tavallisesta poikkeavaa; siitä ei hyvä seuraa, kuten on jo aiemminkin havaittu!

Jopa arvostettu tähtitieteilijä Carl Sagan osallistui keskusteluun ja kielsi dogonien tietävän yhtään mitään mistään, sillä osa heidän tiedoistaan olivat kuitenkin puutteellisia ja vääriä.

Carl Sagan/Library Of Congress.

Akka ei ala arvostelemaan tällaisia tuhansia vuosia perimätietona kerrottuja uskomuksia ollenkaan: mielenkiintoista on se, että heillä on tapana juhlistaa mm. 60 vuoden välein tietynlaista siirtymäriittiä nuorille pojille. Tuolloin tämän Sirius A-tähden valo osuu kahden vuorenhuipun väliin ja miehistymisriittiin sopivat pojat alkavat valmistautua juhliin, jotka voivat kestää jopa kuukausia. God damn; 60 vuoden välein! Jotkut onnekkaat sattuvat syntymään sitten sopivasti näihin juhliin.

Meillä täällä länsimaissa juhlitaan ihan joka vuosi synttäreitä, puhumattakaan kaikista muista juhlista: ristiäiset, nimenantajaiset, kihlajaiset, häät, rippikoulu, valmistujaiset, ylennys, pikkujoulut…! Kissanristiäiset ja koirien häät kuuluvat tosiaankin tällekin listalle.

Meillä suomalaisilla on tapana keksiä aiheesta kuin aiheesta juhlan aihetta. Miksipä ei? Milloin me muutoin saamme päräyttää itsestämme sen parhaan osan esiin: tälläytyä parhaimpiimme ja sanoa suoraan, että esim. jokin tilanne v*tuttaa, vaikka sitä ei ole aiemmin osannut sanoa? Tällainen, kuuluisa sota alkaa joko häissä tai hautajaisissa, tai viimeistään pikkujouluissa.

Kukaan meistä ei kestäisi dogonien elämäntapaa eli sitä, että joitakin miehuusjuhlia vietetään 60 vuoden välein. Että laskeskelepa siitä sitten sopiva siitoskohta lapsen syntymälle ilman mitään nykyaikaisia apuvälineitä!

Dogoneilla on tietenkin muitakin juhlia, jotka liittyvät muihin heimon perinteisiin ja siirtymäriitteihin, mutta varsinkin tämä 60 vuoden jakso sai taas Akan laittamaan mittasuhteita asioihin. Juhlia pitää olla, muuten me ihmiset emme jaksa eteenpäin: juhlat edustavat toivoa ja elämän jatkumista.

Yeah, kukin tavallaan! Näillä taas mennään!

3600-VUOTIAS TEINI

Vuonna 1921 Tanskasta, Egtvedin kylästä, paikallinen maanviljelijä löysi suuren hautakummun. Ukko alkoi jo tasoittaa kumpua viljelysmaaksi, kun hänen lapionsa törmäsi puurakenteeseen. Onneksi ukko tajusi jättää homman kesken ja otti yhteyttä arkeologeihin.

Egtvedin tytön hautausasun rekonstruktio (Uniavisen).

Haudasta löytyi kannellinen tammiarkku, jonka sisältä paljastui nuoren teinitytön jäänteet. Tyttö oli iältään n. 16-18 vuotta. Tytön ikä määritettiin hampaista ja hautausajankohdaksi varmistui v. 1370 eaa. Näin tarkka ajoitus saatiin tammiarkun tutkimuksista. Nuorena menehtynyt tyttö nimettiin löytöpaikkansa mukaisesti “Egtvedin tytöksi.”

Alkuperäinen vaatetus arkussa taljojen päällä. Tytön hiuksia näkyy tuohikipposen vieressä.

Egtved – Google Maps

Tällä teinillä ei kuollessaan ollutkaan mukanaan iPhonea eikä edes Samsungia. Mitäpä hänellä sitten haudassaan oli? Nooh… mm. tuohesta tehty kaljakippo ja 5-6 -vuotiaan lapsen poltetut luut vaatenyytissä ja osittain toisessa tuohikipossa. Johan nyt on perk…!

Tytön erikoinen asukin herätti huomiota; hänellä oli yllään napapaita ja naruista punottu hame. Koko komeuden kruunasi suuri, pyöreä pronssivyö. On arveltu, että tämä pyöreä kiekko liittyy tuohon aikaan yleiseen auringonpalvontakulttiin. Samalta ajalta Tanskasta on löydetty nk. “the Sun Chariot” ja tämä löytö tukeekin tätä kiekkopäätelmää. Tyttö on saattanut olla jonkinlainen papitar tai aurinkokultin tanssijatar. Ainakin hautaustapa arkkuineen ja kumpuineen antaa ymmärtää, että tyttö oli merkityksellinen henkilö.

The Sun Chariot (Wikipedia).

Entäpä ne lapsen luut? No voi perk… uudestaan, siitä ei ole mitään tietoa. On kuitenkin arveltu, ettei lapsi ole voinut olla tytön oma lapsi, ihan tytön iästä johtuen. Poltettujen luiden jäännöksiä löytyi sekä vaatemytystä että tytön ruumiin päältä. Ei kannata kysyä miksi, sitä ei kukaan tiedä. Lapsi on voinut olla ihmisuhri, mutta eihän sitä poltetuista luista enää saada selville. Tällainen ihmisuhrihauta on kyllä löydetty muualta Tanskasta 1980-luvulla, joten sitä mahdollisuutta ei ole ainakaan voitu sulkea pois.

Vaatetuksesta ja tytön ruumiin jäänteistä on saatu selville, että tyttö on todennäköisesti kotoisin Schwarzwaldin alueelta Saksasta ja hän on ennen kuolemaansa liikkunut tämän alueen ja Tanskan välillä. Myös lapsi oli kotoisin samalta alueelta. Ehkä lapsi oli peräti tytön sisarus, mene ja tiedä…? Tytön matkustelu on kuitenkin oletettavasti liittynyt jonkinlaiseen kaupankäyntiin tai naimakauppaan, sillä tuolloiset yhteisöt olivat tekemisissä keskenään. Alueilta on löytynyt yhteneväisiä arkeologisia löytöjä.

Scharzwaldin alue Saksassa (Wikimedia Commons).

Tytön liikuskelua on pystytty tarkasti määrittämään mm. hiuksista ja kynsistä. Kyllä nykyajan tekniikka on sitten perin ihmeellistä… Akka leikkaa itseltään heti yhden kynnenpalasen ja kysyy tutkijoilta, missäs penteleessä sitä tulikaan mellastettua vaikka vuonna 1996… Että onko sitä oltu Ruåtsinlaivalla vai peräti ihan jossakin hevonpersiissä.

Tytön jalkopäästä löytynyt olutastia sisälsi puolukoista tai karpaloista valmistettua käynyttä juomaa, ilmeisesti jonkinlaista hunajalla makeutettua olutta. Koska kippo oli jalkopäässä, on epäilty, että siitä on juotu hautauksen yhteydessä. Ehkä tällainen tapa oli juurikin “otetaas
viimeinen malja menehtyneen muistolle.” Ja sitten on varmaankin lähdetty tanssahtelemaan aurinkotansseja nuotion ympärille ja kitattu useampiakin kupposia edesmenneen papittaren kunniaksi.

Pronssikiekko lähikuvassa

On harmillista, ettei tytön kuolinsyytä tiedetä. Eipä siihen kyllä noina aikoina kovinkaan kummallista syytä tarvittu; ihan tavalliset tulehduksetkin saattoivat olla kuolemaksi. Tällainen puolukka/karpalokalja ei tasan tarkkaan vastannut nykyisiä antibiootteja, vaikka sitä miten kitusiinsa olisi vetänyt. Hunajalla on tosin todettu olevan antibakteerisia ominaisuuksia, mutta eipä se kyllä Kefexiniä päihitä. Noh, oli miten oli, mutta tämä tyttö jäi tutkijoille kertomaan jotakin ajasta, jossa hän lyhyttä elämäänsä eli. Tämä teini ei varmaankaan tosin valittanut siitä, että “bilsanope on ihan vanha käppänä” tai “vtu, mun kuulokkeet on ihan paskat.” Tyttö oli varmaankin vain tyytyväinen nähdessään jumalansa tulevan taivaanrannasta esiin joka aamu.

Tammiarkku Tanskan Kansallismuseossa.

the Egtved Girl (natmus.dk) linkki Tanskan Kansallismuseoon (jossa aurinkovaunutkin ovat).

Tai mistäpä sitä tietää… ehkäpä tyttöä otti päähän tuo ruskea, villainen napapaita. “Vtu, mä oon pitäny tätä säkkiä päälläni jo vuoden! Enxmä nyt välillä voisi saada uutta paitaa!! Ja tää naruhame kutittaa ihan hirveesti. Itse asiassa tää koko asu on ihan jumalattoman seksistinen… pitäkää tunkkinne, mä vaihdan housuihin!”

IHANA KAMALA METSÄ

Herkimmät yksilöt ovat jo joitakin viikkoja kärsineet koivun siitepölystä. Juhannussaunaankin sitä koivua pitäisi lykätä vihtojen muodossa! Mistä tämä tapa onkaan peräisin? Tässä seuraakin muutamia vanhoja uskomuksia eri puulajeihin liittyen:

Kiitod koivu; dodellakin laidedaan vihdoja daunaankin!

Vanhoissa uskomuksissa koivu yhdisti elämän ja kuoleman – koivun uskottiin tuovan terveyttä, voimaa ja onnea taloon. Koivunmahlaa käytettiin kaunistusaineena. Koivu miellettiinkin naisten puuksi, kun taas tammi oli miehinen puu.

Tammi olikin pyhä puu; myös se yhdisti elävien ja kuolleiden maailman. Kansantaru kertoo, että talven aikana pimeyden tuonut tammi kaadetaan keväällä, kun merestä nousee pieni mies vaskikirveineen sen kaatajaksi. Tällöin valo palaa maailmaan.

Sieltä sitä nyt tullaan riehumaan!

Akan pihalla tällainen homma ei vetelisi; painukaa vaan kirveinenne niin pitkälle kuin pippuri kasvaa, kaikki pienet ukonkäppyrät!

Männystä puolestaan tehtiin “hautakiviä”: kuoresta leikattiin palanen irti ja paljastuneeseen runkoon kaiverrettiin henkilön syntymä- ja kuolinaika. Karhunmetsästyksen jälkeen karhun kallo nostettiin latvustoon.

Akka onkin ihmetellyt, mitä hittoa tuolla suuren männyn latvassa roikkuu, ei se olekaan oravanpesä! Sehän on ihan tavallinen karhunkallo!

Katajalla torjuttiin sekä sairauksia että pahoja henkiä. Talojen huoneet savustettiin torstaisin katajanoksilla, jotta pahat henget pysyisivät poissa. Nykypäivänä tähän tarkoitukseen löytyy monia huonetuoksuja. “Tässä sulle vähän vaniljantuoksua suihkeena, senkin typerä pierunhenki!”

Ei ole tarpeeksi savustettu katajalla, kun pirulaiset tunkevat sisään!!

Kuusta käytettiin uhripuuna. Ennen talon rakentamista kuusen juurella tuli nukkua yön yli; tällöin kuusenhaltia kertoisi, sopiiko paikka talon rakentamiseen. Mikäköhän ammattinimike vastaa tällaisesta toiminnasta nykyään – maankäyttöinsinööri? No, mikä lieneekin, kuusenhaltia se ei ainakaan ole. “Avoimet työpaikat: haetaan kuusenhaltiaa, pitää olla valmis yötöihin. Asiakas haluaa neuvontaa ainoastaan nukkuessaan”.

Tässä sitä insinööri jakelee auliisti talonrakennusvinkkejä!

Pihlajakin oli pyhä puu. Sekin karkotti pahoja henkiä ja antoi kalaonnea – lisäsi miesten naimaonnea- suojeli karjaa- jne.jne. Käyneet pihjalanmarjat ovat tosin todistetusti aiheuttaneet joillekin hirville ja linnuille vähemmän onnea humaltumisen merkeissä.

Tulikos nyt otettua taas liikaa niitä marjoja? Hirvee morkkis!

Leppä oli… yllätys, yllätys… metsänhaltian puu. Koiraa estettiin karkaamasta, kun sen karvoja tungettiin seinään tehtyyn reikään, joka suljettiin leppäpuisella tapilla. Tämän uskottiin tepsivän myös vaimoon. Kyllä tällaisella toiminnalla olisi päinvastainen vaikutus: kuka tahansa ottaisi pitkät, kun seiniin ilmestyisi karvoja pursuilevia puukorkkeja!!

Varsinkin tänä keväänä kansaa on kannustettu ulkoilemaan runsaasti; etenkin metsässä. Samalla voikin miettiä, pitääkö varoa enemmän punkkeja vai kaiken maailman haltioita ja pyhiä puita.

Pitää myös tarkasti katsoa, mitä puuta halaa, ettei metsänhaltia suutu – tai metsän kuningas Tapio. Tämän jumalan on sanottu kulkevan jopa alasti metsässä perheineen. Eli jos lenkkipolulla törmää joukkioon alastomia ihmisiä, niin ei kannata huolestua: se on Tapsa vaan, ei mitään hätää!

Ihan normaalia ulkoilua metsässä! Enemmän vaan turvaväliä!

OLETKO KOSKAAN KUULLUT, ETTÄ… (OSA 2)

Lisää turhaa knoppitietoa koronauutisten keskelle.

…Jäämies Ötzi löydettiin Itävallan ja Italian rajalta v. 1991. Tämä jäätynyt n.46-vuotias mies eli 3300-luvulla eaa. Ruumis oli niin hyvin säilynyt, että jopa hänen viimeiset ateriansa ovat tiedossa: hänen mahalaukustaan löytyi mm. alppivuohenlihaa, kauriinlihaa, viljanjäänteitä, hedelmienkuoria ja vihanneksia. Kuulostaa ihan makoisalta ja monipuoliselta aterialta: luomupihviä, leipää, salaattia ja jälkkärinä hedelmiä! Maistuis varmaan sullekin! … Kunnes kuulet, että kauriinlihassa oli matoja, eli tämä nautittu liha ei missään tapauksessa ollut tuoretta. Omnomnom.

Herra Ötzi, melkein 5000-vuotiaaksi ihan hyvässä kunnossa.

… Israelista löydettiin männävuosina täysin eristyksissä oleva kalkkikiviluola. Luolasta on löydetty uusia eliölajeja, joilla ei ole lainkaan silmiä. Mitäs katsottavaa siellä pilkkopimeässä olisikaan! Luolaan ei ole päässyt ollenkaan vettä eikä ravintoa, joten eliöiden pääasiallinen ravinnonlähde onkin bakteerit. Kuulostaa ihan unelmien asuinpaikalta: ei valoa eikä mitään muuta mussutettavaa kuin pahuksen pöpöjä!

Keuhkokalat ovat omituisia otuksia. Niitä tavataan etelä-Amerikan ja Afrikan makeista vesistä. Kalat nousevat veden pinnalle ja hengittävät keuhkoillaan ilmaa! Ei piru vie; kyllä kaloilla pitää olla kidukset! Eikä siinä vielä kaikki: kuivina kausina jotkin lammet ja joet voivat kuivua tyystin, tällöin keuhkokalat kaivautuvat pohjamutaan ja vaipuvat horrokseen. Etiopiankeuhkokalan on todettu horrostavan jopa 4 vuotta. Kala lähtee muina miehinä uimaan, kun kuivat vuodet ovat ohi. Ei hyvää päivää, ei tällaisia eläimiä voi olla olemassa! “Oho, tuli sitte otettua vähä pidemmät nokkaunet. Onkohan se naapurin Keuhkis nukkunu kans yhtä pitkään…”

… Tutkimusretkeilijä James Cook sai surmansa Havaijilla v. 1779. Häntä iskettiin nuijalla ja tikarilla päähän, häntä kivitettiin ja lopulta hakattiin kuoliaaksi. Hänen ruumiinsa paloiteltiin. Kyseessä eivät kuitenkaan olleet kannibaalit ateriaa valmistelemassa, vaan Cookia pidettiin Havaijilla “Lono”- jumalana. Samalla tavoin paloiteltiin kunnioittavasti kuolleiden päälliköiden ruumiit (kuka tietää miksi…). Cookin luita kanniskeltiin juhlakulkueissa 1800-luvun puolelle asti. Ennen kuolemaansa Cook oli ampunut muutaman alkuasukkaan. Hänen mielenterveytensä oli alkanut horjua jo aiemmin; ilmeisesti sukkulamatojen takia. Ihan ilman syytä hänen kimppuunsa ei siis hyökätty. Varsinainen paratiisisaari: tervetuloa lomailemaan, parhaassa tapauksessa luusi päätyvät vuosittaisen juhlakulkueen päätähdeksi! Aloha vaan!

Kapteeni James Cook.

… New Yorkin pörssikadun nimi Wall Street viittaa suojamuuriin, jonka hollantilaiset rakensivat 1600-luvulla. 4 metriä korkea muuri rakennettiin suojaamaan Uuden Amsterdamin siirtokuntaa alkuasukkailta ja merirosvoilta. Manhattanin alkuperäinen nimi Mannahatta tarkoitti kukkulaista saarta. Kadunnimi jäi elämään, vaikka muuri sittemmin purettiin. Mannahatta-nimityskin muuttui Manhattaniksi hollantilaisten toimesta. Tässä tapauksessa siis “Meksiko maksaa muurin” oli muotoa “Hollanti maksaa muurin”…

… synnytyslääkäri Stephan Tarnier keksi keskoskaapin v.1880 nähtyään eläintarhassa linnunmunien haudontalaatikoita. Keskoskaapit olivat aluksi puisia, kannellisia laatikoita, joita lämmitettiin lämmintä vettä sisältävillä astioilla. Varsinainen neronleimaus, ei muuta voi sanoa.

… Aurinkokuningas Ludvig XIV:n salaiseksi kaksoisveljeksi epäilty Rautanaamio olikin todellisuudessa Eustache Dauger, rahastonhoitajan palvelija. Rahastonhoitaja “yllättäen” järjesteli itselleen massia varastamalla kuninkaalta. Palvelija vangittiin, jotta hän ei puhuisi kavalluksista. Ihan kiva homma; pahispomo ryövää rahaa ja palvelija saa kärsiä!

Rautanaamio.

… Lapsille tarkoitettuja leluja on säilynyt jopa 2600-luvulta eaa. Alunperin lelut olivat oikeiden esineiden pienoismalleja, mutta mm. Egyptistä ja Roomasta on löytynyt myöhemmältä kaudelta nukkejakin. Saksassa leikkikaluteollisuus alkoi kehittyä 1500-luvulla. Ja mihin ollaankaan tultu: maailma on täytetty järkyttävällä määrällä muovikrääsää. Leikkikää mieluummin käpylehmillä, niin maailma pelastuu!

… Maissilastujen keksijä W.K. Kellogg oli vakuuttunut, että murojen syönti edisti terveyttä ja vähensi masturbointihaluja. 1890- luvulla moinen puuhastelu olikin ihan perisyntiä. “Tulepas poika pois sieltä kaapista syömään muroja, mitä sä aina nysväät siellä…”

… Pohjois-Amerikan lakotaintiaanit ovat vuosisatoja käyneet saunan kaltaisessa “hikimajassa”. Maja rakennetaan puhvelinnahkoista ja teltan keskellä kiukaan virkaa toimittaa kivikasa. Myös hikimajassa heitetään vettä kuumille kiville, mutta hikoilun jälkeen ei käydä vesipesulla. Hikoilu itsessään on puhdistautumista ja saunominen on pyhä toimitus. Tähän pyhään toimitukseen kuuluu olennaisesti piipunpoltto. Kylmän kaljan kittaaminen saunomisen yhteydessä ei kuulu pyhään toimitukseen, ei myöskään kiuasmakkara; vaikka miten yrittäisit näin väittää.

Lakota-intiaanien päälliköt kokoustavat v. 1868.

…Yhdysvaltojen kolmannella presidentillä Thomas Jeffersonilla oli vaimonsa kuoleman jälkeen rakkaussuhde oman orjansa Sally Hemingsin kanssa. 1800-luvun alkupuolella tällainen oli ennenkuulumatonta, mutta suhde pidettiinkin salassa. On esitetty, että Jefferson sai myös 6 lasta Sallyn kanssa. Tätä käsitystä tukee se, että Jeffersson vapautti kaikki 4 eloonjäänyttä lasta orjuudesta (2 lasta valitettavasti menehtyi). Myös Sally eli vapaana elämänsä loppuajat. Jeffersonin taloa Monticelloa remontoidessa löydettiin kadoksiin jäänyt asuintila; Sally Hemingsin huone. Huone sijaitsi lähellä Thomas Jeffersonin omaa makuuhuonetta. Äijä omisti yhteensä yli 500 orjaa; mutta nähtävästi yhdestä orjasta tuli sitten hänen rakastajattarensa ja lastensa äiti. Mikäli suhde olisi tuolloin tullut julki, olisi äijän maine ollut lopullisesti mennyttä. Siinä olisi voinut jäädä itsenäisyysjulistus allekirjoittamatta ja presidenttiys olisi ollut mennyttä. Äijä on saanut pärstänsäkin Yhdysvaltain rahoihin ja Mount Rushmore -vuorelle. Onneksi Mister President sentään tajusi vapauttaa omat lapsensa, eikä pakottanut näitä poimimaan puuvillaa pelloillaan. “Vuoden isä”- palkinto olisi ollut paikallaan, höh…

Thomas Jefferson ja Monticello 2 dollarin setelissä.

HEI, TONTTU-UKOT HYPPIKÄÄ…

Markettien ja kauppojen krääsäpaljoudesta päätellen joulunaika on käsillä. Ikkunasta katsoessa sitä ei huomaa; taitaa tänä vuonna pukki saapua mönkijällä reen sijaan.

Meille opetetaan jo pienestä pitäen, että joulu on Jeesuksen syntymäjuhla. Tämä lienee höpönlöpöä: joulun ajankohta juontuu roomalaisten viettämästä Saturnalia-juhlasta. Juhla oli pyhitetty maanviljelyksen jumalalle Saturnukselle. Kristinuskon yleistyessä vanhoista, PAKANALLISISTA juhlista haluttiin päästä eroon ja Jeesuksen syntymäajankohta lätkäistiin tämän koko vuoden suosituimman juhlan tilalle.


Eipä ihme, että juhlasta haluttiin eroon, sillä Saturnaliaa juhlittiin jopa 5-7 päivää talvipäivänseisauksen ympärillä. Tällöin meno oli hillitöntä: koko yhteiskunta heitti kuperkeikkaa. Orjat saivat vapaiden ihmisten oikeudet ja heidän isäntänsä toimivat palvelijoina. Orjat saivat ryypiskellä, pelata uhkapelejä ja vastustaa isäntiään. Voi vain kuvitella, millaisia orgioita tuolloin on pidetty. Viikon rellestämisen jälkeen saat kaksi viikkoa kestävän darran ja olet yllättäen lihonut 5 kiloa. Hip hip hurraa, Saturnus! Otetaax uusix?

Meni siinä juhliessa paikat vähän remonttiin… HUPS!

Saturnalian lopuksi ihmiset antoivat toisilleen lahjoja (mm. kynttilöitä ja herkkuja), tästä juontunee nykyinen lahjanantoperinne ja kynttilöiden merkitys jouluna.

Myös misteli on roomalaisen ajan peruja, roomalainen historioitsija Plinius kertoi kelttien leikkaavan mistelinoksia sirpeillään. Misteliä pidettiin hedelmällisyyden symbolina ja sen uskottiin suojaavan pahoilta hengiltä. Kirkkohan tästä ei pitänyt; taas oli kyse PAKANALLISISTA tavoista! 1800-luvulla mistelinoksa oli oiva tapa saada edes yksi suudelma viktoriaanisessa (tiukkapipoisessa) Englannissa, joten tapa on lopulta vakiiintunut joulunajan viettoon.

Idyllistä piirileikkiä kuusen ympärillä.

Kirkko ei pitänyt myöskään 1400-luvulla alkaneesta joulukuusiperinteestä. Talo koristeltiin ikivihreillä kuusenoksilla merkkinä talven pimeyden väistymisestä ja lopulta oksat vaihtuivat kokonaisiksi puiksi. PAKANAT rellestivät jälleen muinaisine uskomuksineen, hyi olkoon! Joulukuusiperinne laajeni Saksasta aina Englannin kuninkaallisiin, jolloin kuusi koki varsinaisen läpimurtonsa jouluun kuuluvana koristeena. 1800-luvulla olikin tapana, että taloon tuotiin kuusi jokaista perheenjäsentä varten; voi sitä neulasten määrää!

Joulupukki perustuu Turkin alueella 300-luvulla jaa. eläneeseen piispa Nikolaokseen. Hänen sanottiin tehneen ihmetekoja ja katoliset julistivatkin hänet myöhemmin pyhimykseksi. Pyhän Nikolaoksen hauta on avattu; alkuperäinen “joulupukki” oli 150 cm pitkä, hintelä mies. Hänen luunsa sijaitsevat nykyään Italiassa kahdessa eri paikassa. Tuollainen pieni, laiha mies kyllä sujahtaisi savupiipusta sisään helpommin kuin nykyinen möhömahapukki… Mutta möhömaha tai ei, se on sitä joulun taikaa!

Onko tällä kamalalla joulupukilla kainalossaan lapsi vai nukke?!

Tonttuihin uskominen oli yleistä jo ennen 1000-lukua. Tämäkin uskomus oli tietenkin… PAKANALLINEN. Kirkko varoitteli, että tontut ovat saatanallisia ja niitä jopa manattiinkin ulos taloista. Kansanväki kuitenkin uskoi vuosisatoja, että kotitonttu pysyi tyytyväisenä, kun sitä lahjottiin oluella, maidolla ja leivonnaisilla. Tässähän on selvästi kyseessä pirullinen, kiristävä alivuokralainen! Hus matkoihisi siitä, hiippalakki hipinkuvatus!

Joulupukin apureiksi tontut siirtyivät vasta 1800-luvulla, tällöin niiden luonnekin muuttui lempeäksi oikullisuuden sijaan. Hiippalakki otti opikseen, kun sai tarpeeksi luudasta persuksiin!

Jenny Nyströmin vanhassa joulukortissa tonttu on varsin leppoisanoloinen hahmo.

Joulusaunan tärkeys suomalaisten joulunvietossa juontuu PAKANALLISESTA kekrijuhlasta eli sadonkorjuun päättymisen juhlasta. Kristinuskon yleistyessä kekrijuhlat hiipuivat pois, mutta monet uskomukset ja tavat siirtyivät joulunviettoon tai uuteen vuoteen. Ennen muinoin uskottiin, että vainajatkin saunovat joulusaunassa ja saunomisen tuli olla hiljaista ja kunnioittavaa. Saunassa tuli käydä aikaisin, jotta vainajat ehtisivät sen jälkeen saunomaan. Sanottiin jopa, että “jos myöhään kylpi, piru tulisi kylvettäjäksi!”

Edellisten tietojen perusteella Akka viettää pakanallista joulua joulukuusineen. Syötän ja juotan kotitontun tainnoksiin ja raahaan hänet saunaan MYÖHÄÄN illalla. Samalla odotan innokkaasti pirun tai aaveiden esilletuloa laulaen otsikon tonttu-ukko-biisiä: “hetken kestää elämää, sekin synkkää ja ikävää!” Kuinka ihana, positiivinen jouluidylli odottaakaan!

IHANA/KAMALA PERUSKOULU

Johan tätä Suomen koulusysteemiä on käynyt ihmettelemässä useampikin ulkomaalainen valtuuskunta. Ai että, meillä on niin hieno koululaitos! (Ja taas kerran on Suomi valittu maailman onnellisimmaksi valtioksi! Nyt me ollaankin ihan ikionnellisia jälleen kerran! Ihan kaikki!)

Onnellisten ihmisten maa!

Samaan aikaan kitistään, että opettajat eivät ehdi muuta kuin päivittää Wilmaa ja vastata vanhempien jatkuvaan, kriittiseen viestitulvaan. Opettajien puolelta taas kritisoidaan, että ihan perustaidot pitäisi oppia kotona vanhempien johdolla eikä koulussa.

“On se nyt merkillistä, kun pikku-Petterin erityisominaisuuksia ei oteta huomioon”, valittaa ärtynyt pikku-Petterin vanhempi. “On se nyt merkillistä, ettei pikku-Petteri ole oppinut 7 ikävuoteen mennessä pois vaipoista”, voisi todeta ärtynyt opettaja. Mutta ei totea, jottei tule sanomista rehtorilta ja vanhemmilta.

Toista se oli ennen Etelä-Amerikassa.

Asteekkeja juhlimassa.

Asteekeilla sentään oli maksuton koulu sekä tytöille että pojille. Poikia tietenkin huomioitiin enemmän ja he saivat valita ammattinsa oman tahtonsa mukaan. Tytöistä koulutettiin vaimoja. Noh, kaiken takana on nainen…

Mayalapsilla ei ollut varsinaista koulua muille kuin varakkaille eliitin poikalapsille. Papit toimivat opettajina. Tytöistä koulutettiin “yllättäen” …vaimoja… ja poikien piti ehdottomasti seurata isänsä jalanjälkiä. Tunnettiinkohan näinä aikoina ollenkaan mitään teini-iän kapinointia: “Hei faija, mä en halua olla mikään kivenhakkaaja!” Faijan vastaus: “No kyllä sä oot, näin on jumalat määränneet!”

Inkojen viestinviejä. Kutsuja tulossa!

Myös inkat kouluttivat varakkaiden perheiden poikia. Tyttöjen ainoa mahku oli päästä “Auringon neitsyeksi”, jolloin hänet lopulta kunniakkaasti saatettiin uhrata jumalalle. Mikäli tällainen valinta ei osunut kohdalle, hänet saatettiin antaa palkinnoksi ansioituneille sotureille. Ai että, mitkä uramahdollisuudet olivat edessä! “Nyt se meidän nuorimmainen joko valitaan tai ei valita, pitäiskö järjestää juhlat kumminkin?”

Antiikin Roomassa pidempi koulunkäynti oli maksullista, alkeisopetus (luku-, kirjoitus- ja laskutaito) oli kaikille mahdollista. Paitsi orjien lapsille… Koulurakennuksia ei ollut ja opetus tapahtui usein ulkosalla. Mikäli opetustilanne häiritsi muita, koulupäivä joko loppui siihen tai etsittiin uusi paikka opetukseen. Korkeampi koulutus oli lähinnä tekstien ulkoa oppimista ja ruumiillinen kuritus oli yleistä. Opettajat kärvistelivät heikolla palkalla eikä heitä arvostettu ollenkaan. Tärkeintä koulun korkeamman tason opetuksessa oli oppia puhumaan hienosti ja osata lainata kuuluisia ajattelijoita.

Suomen ensimmäinen koulu on oletettavasti perustettu Turkuun 1200-luvulla munkkien toimesta. Mikael Agricola on tunnetuin Suomen koululaitoksen edistäjä, hänen toimestaan saatiin ensimmäinen aapinen 1500-luvulla.

Tokihan opetus on ollut ensimmäiset vuosisadat uskontopainotteista, sillä Suomea käännytettiin voimakkaasti kristinuskoon tanskalaisten johdolla jo ennen koululaitosten perustamista; siinä hyvin onnistuen. Siihen aikaan ei varmaankaan tullut valituksia vanhemmilta, että “älkää nyt koko ajan puhuko siitä Jumalan armosta, meidän poika Johan on ihan uskontovapaa yksilö!!”

Vanha opettajanpöytä.

Suomen kansakoulu kehittyi hiljakseen 1850-luvusta lähtien, oppivelvollisuuslaki tuli kuitenkin voimaan vasta v. 1921. Peruskouluksi kansakoulu- ja oppikoulujärjestelmä muutettiin vasta 1970-luvun aikana.

Monien nykypäivän lapsien isovanhemmat ovat käyneet kansakoulua ja/tai oppikoulua, joista ei ymmärretä enää yhtään mitään. Ainakin tiedetään, että silloin on saattanut saada viivoittimesta näpäytyksen sormille tai joutua nurkkaan. Silloin joskus, siis “ihan-järkky-muinaisina-aikoina”.

Pitää mainita lisäksi näiden ulkomaalaisten valtuuskuntien mielenkiintoisin ihmettelynaihe: maksuton kouluruokailu. Tämän ihmeellisyyden historia juontaa 1830-luvulle, jolloin varattomien perheiden lapset saivat ilmaista kouluruokaa. Muut saivat maksaa ruoastaan. Vasta v. 1948 maksuton kouluruoka on ollut kaikille mahdollista. Sekä 1. että 2. maailmansota vaikuttivat kovasti koko maailman ruokatalouteen säännöstelyjen myötä. Nykypäivänä mikään ruoka ei enää kelpaa.

Kouluruokailua vanhaan malliin.

Tämä on toisaalta ymmärrettävää, sillä ruoka-annos/oppilas on erihintainen eri kunnissa. Vantaa on vuodesta toiseen alimmalla sijalla; n. 1,70 e/oppilas. Pikkupaikkakunnat kuten Puumala tarjoavat 7-8 euron lounaan SEKÄ välipalan koululaisilleen ilmaiseksi.

Meikäläisellä ei ole kuitenkaan mitään valittamista tästä peruskouluasiasta. Voisi olla huonomminkin.

Ketään ei kuitenkaan nykyään uhrata jumalille kevätjuhlassa, ainoastaan jaetaan eri säätiöiden stipendejä arvosanojen tai muun menestyksen perusteella.

Uskonnon harjoittaminen on valinnaista ja sille on olemassa eri vaihtoehtoja. Kotitalous on valinnainen aine, vaimokoulutusta ei täten myöskään enää toteuteta pelkästään tytöille.

Näin sitä ennen kokkailtiin!

Käsitöissä on vuorottain sekä puukässää että tekstiilityötä. Koulunkäynti on mahdollista kaikille perheen varallisuudesta riippumatta; ja ruokaakin on tarjolla ilman mitään maksua.

Tässä yhteydessä en ota kantaa Suvivirren laulamiseen. Laulakaa tai älkää laulako, maailma ei siihen(kään) lopu.

TUTANKHAMON-PARKA

Tutankhamonin haudan löytyminen on yksi 1900-luvun legendaarisimmista tapahtumista.

Howard Carter ja lordi Carnarvon kömpivät esiin Tutankhamonin haudasta v. 1922.

Pikku prinssi Tut nousi valtaan 1330-luvun alkupuolella eaa. vain 9-vuotiaana ja hallitsi 10 vuotta kuolemaansa asti. Vain 19-vuotiaan nuorukaisen kuoleman syistä on esitetty monia arvailuja, kuten “murhattiinko Tutankhamon”. Murhaepäilykset ovat ihan ymmärrettäviä Egyptin faaraosukujen valtajuonitteluissa.

Muumion geenitutkimuksissa on selvinnyt, että Tut oli sairaalloinen koko lyhyen elämänsä. Toisesta jalasta puuttui varvas, lisäksi hänellä oli luusairaus, joka pakotti hänet käyttämään kävelykeppiä. Haudasta löytyi 130 kävelykeppiä, joista osa oli ollut käytössä.

Tutankhamonin haudan esineistöä kuvattuna löytövuonna 1922.

Faaraosuvuissa oli yleistä, että avioliitot solmittiin sisarusten välillä. Tällöin “rahvaan veri” ei päässyt sekaantumaan jumalallisiin kuninkaallisiin. Tästä syystä monilla kuninkaallisilla oli perinnöllisiä sairauksia, joita sisäsiittoisuus aiheuttaa. Tutin haudasta löytyi kaksi muumioitua tyttösikiötä, jotka todennäköisesti ovat Tutin ja hänen sisarensa avioliitossa keskenmenneitä tyttäriä. Voi ei ja nyyh…!

(Päivitys v. 2020: geenitutkimukset todistavat, että sikiömuumiot ovat Tutankhamonin lapsia!)

Tutankhamon, maailman kuuluisin rintakuva.

Tutankhamon oli elämänsä aikana sairastanut useamman kerran malariaa, joka oli yleistä tuohon aikaan. Tämä lienee heikentänyt vielä lisää hänen heikkoa yleiskuntoaan. Ennen kuolemaansa Tut sai kohtalokkaan reisimurtuman, joka lienee aiheuttaneen komplikaatioita ja täten lopulta ennenaikaisen kuoleman.

Tällaisen lyhyen ja kivuliaan elämän aikana ei paljon lohduta, että kaikki ympärillä on yltäkylläistä ja ihmiset palvovat sinua jumalana.
Todennäköisesti Tut olisi mieluummin halunnut hyvän terveyden, pitkän elämän ja perheonnea ympärilleen kaiken maallisen mammonan sijasta. Voi ei ja nyyh uudestaan…!

On epäilty, että Tutin haudassa voisi olla jopa kaksi vielä löytämätöntä kammiota. Koska Tut kuoli niin odottamatta, ei hänelle oltu ehditty rakennuttaa kuninkaan arvolle sopivaa hautamonumenttia. Epäiltiin, että hauta olisi voinut alunperin olla jopa itsensä Nefertitin (joka ei oletuksista huolimatta ollut Tutin äiti). Näille kammioepäillyille ei ole löytynyt todisteita, mutta kukapa tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mikäli jatkotutkimuksia tehdään.

(Päivitys v. 2020: ainakin yksi kammio on löytynyt!)

Edes Tutin äidin henkilöllisyyttä ei tiedetä, mutta hänen äitinsä oli joku faarao Ekhnatonin (myöh. Akhenaten) viidestä sisaresta.

Akhenaten ja Nefertiti lapsineen.

On se vaan niin ärsyttävää, että spekulaatioita esitetään asiasta kuin asiasta eikä mitenkään löydetä loppuratkaisuja näihin arvoituksiin.

“Annaha miul kuokka nii mie käy kattomasa missä siu äitees makaa”, toteaisi tässä Rokan Antti.  “Annaha viel pari hyvää miästä mukkaa ni ei tartte olan yli katella”. (Tai jotenkin siihen tyyliin, en ole murre-ekspertti.)