YKSIN KARKUTEILLÄ

Vuoden 1965 marraskuussa Mansfieldissa, Ohiossa, tapahtui hirvittäviä asioita: 14-vuotias Mary Ellen Deener yritettiin raiskata ja lopulta murhattiin julmasti hänen omassa kotikaupungissaan.

Mary Ellen Deener.

Deenerin perheen seitsemän lasta hoitivat kukin osansa kotitöistä; ja tuona kammottavana lauantai-iltana 13.11. Mary Ellen ja hänen nuorempi 12-vuotias sisarensa Brenda joutuivat viemään pyykkiä paikalliseen itsepalvelupesulaan kuivattavaksi, sillä perheen oma kuivuri oli epäkunnossa. Tyttöjen isoäiti asui aivan pesulan vieressä, joten tyttöjen oli “turvallista” lähteä matkaan JOPA klo 22.30, mutta, mutta… perillä tytöt huomasivat, ettei heillä ollutkaan tarpeeksi kolikoita automaattiin, joten Mary Ellen lähti kysymään isoäidiltä rahaa lainattavaksi. Tällä ei kuitenkaan myöskään ollut kotonaan kolikoita, kuten ei läheisellä huoltoasemallakaan, joka on sinänsä outoa.

Nyt täytyy muistaa, että tuohon aikaan turvallisuuskäsitykset ja lasten omatoimisuus olivat aivan eri luokkaa, kuin näinä päivinä, mutta siltikin… kuka edes tuolloin tohti lähettää lapsensa pesulaan lauantaiyönä?? Eikö näitä pyykkejä saanut kuivumaan edes pyykkinarulle?

Mansfield – Google Maps

Brendan vahtiessa pyykkejä pesulassa Mary Ellen palasi takaisin ja pyysi vuorostaan Brendaa menemään lähistöllä olevaan toiseen pesulaan katsomaan, josko tämä paikka olisi vielä auki. Brenda teki työtä käskettyä ja palasi ilmoittaen, että toinenkin pesula oli avoinna, joten Mary Ellen lähti vuorostaan sinne vaihtamaan seteliä kolikoiksi. Hmm… miksi nuorempi sisar Brenda ei voinut vaihtaa rahaa samalla, kun hän näki, että pesula oli avoinna? Ehkä rahoista huolehtiminen oli annettu nimenomaan vanhemman sisaruksen tehtäväksi, joten Mary Ellen noudatti sitten tiukasti tätä sääntöä…

Kun Mary Ellen ei palannutkaan matkaltaan takaisin, hätääntynyt Brenda lähti luonnollisesti isoäitinsä luokse, joka lähtikin itse etsimään kadonnutta Mary Elleniä. Hän huomasikin eräässä kulmauksessa useiden poliisiautojen valot, sillä joku oli jo ehtinyt tehdä ilmoituksen kadulla makaavasta ihmisestä. Täten isoäiti joutui omin silmin näkemään ja tunnistamaan lapsenlapsensa, jota hän oli juuri etsimässä. Tyttöä oli ammuttu kaksi kertaa ja lyöty kivellä rajusti päähän.

Mansfieldin poliisit kävivät surman jälkeen kaikissa kaupungin aseita myyvissä liikkeissä saatuaan tietoon murhassa käytetyn aseen tyypin ja kaliiberin, ja kas kummaa; he pääsivät ilmavoimien 22-vuotiaan sotilaan Lester Eubanksin jäljille. Tämä kaiffari oli jo aiemminkin pidätetty useista seksuaalisista ahdisteluista, mutta pidätettäessä hän kulki muina miehinä vapaalla jalalla. Jo sunnuntai-iltana hänet saatiin kuitenkin kiinni ja äijä lopulta tunnustikin tekosensa, joka oli sinällään aivan karmiva, impulsiivinen teko.

Ennen Mary Ellenin surmaa tämä tyyppi oli hillunut paikallisessa yökerhossa prostituoidun kanssa, kunnes tämä maksullinen neitokainen häipyi hoitamaan hommiaan jonkun maksavan asiakkaan kanssa. Lester sopi tapaavansa tämän prostituoidun uudestaan kujalla tunnin päästä, ja tätä odottaessaan hän näki Mary Ellenin saapuvan pesulasta. Kuulusteluissa hän myönsi puhuneensa tytölle, mutta tämä ei reagoinut ja hetken mielijohteesta hän veti tytön väkisin sivukujalle. Tytön kirkuessa Lester ampui häntä kahdesti ja lähti pakoon läheiseen asuntoonsa. Täällä hän kuitenkin mietti, josko tyttö olisi jäänyt henkiin ja palasi kujalle katsomaan tilannetta. Tyttö oli kuin olikin hengissä, ja tämä s*ithead viimeisteli tekosensa useilla kiveniskuilla. Tämän jälkeen hän tapasi tämän aiemmin mainitun prostituoidun, ja he lähtivät yhdessä TANSSIMAAN YÖKERHOON. Jep, että näin!

Tämä Lester sai sitten odotetusti kuolemantuomion seuraavana keväänä 1966 ja hänet sijoitettiinkin Ohio State Penitentiaryn death row-osastolle. Jostakin syystä hänen teloittamistaan kuitenkin viivästettiin jopa kolmesti, kunnes lopulta kuolemantuomio kiellettiin kyseisessä osavaltiossa ja tuomio muutettiin elinkautiseksi. Noh, tuona aikana tämä veijari pääsi jopa niin hyvään asemaan vankilan hierarkiassa, että hänet päästettiin joulukuussa 1973 kolmen muun vangin kanssa ostoskeskukseen OSTAMAAN JOULULAHJOJA sukulaisilleen ja ystävilleen. ILMAN VALVONTAA. Mitä ihmettä voisikaan tapahtua, hmm…! Lester pötki tietenkin pakoon, kuten oli odotettavissakin kenen tahansa perusjärjellisen ihmisen mukaan. Tätä ostosreissua on sittemmin suureen ääneen ihmetelty, mutta minkäs teet, kun maito on jo kaatunut.

(goodhousekeeping.com)

Ja mikä pahinta: Lester on edelleen karkuteillä 49 vuotta myöhemmin. Aluksi epäiltiin, että teko olisi ollut suunnitelmallinen eli Lester olisi saanut apua vankilan ulkopuolelta, mutta toisaalta epäiltiin, että Lester olisi ollut kykenevä tähän pakoon itsekin. Hän olisi täten hankkinut vartijoiden luottamuksen pitkän ajan kuluessa ja saanut siten tällaisen pakomahdollisuuden, joka käytännössä hänelle tarjottiin hopeatarjottimella. Tämän paon jälkeen kukaan VANKI ei enää päässytkään ostarille OSTAMAAN JOULULAHJOJA. Voi hyvät ihmiset sentään…!

Eivätkä nämä kämmit vielä tähän loppuneet. Tämä Lester Eubanks oli paon yhteydessä merkitty etsintäkuulutetuksi kaikissa osavaltioissa ja jopa FBI ja Interpol julkaisivat kansainvälisen etsintäkuulutuksen. Mutta: vasta v. 1993 eräs etsivä huomasi, että tämän Lesterin etsintäkuulutus ei ollutkaan enää ollut vuosikausiin voimassa! Tämä nerokas poliisi/etsivä ymmärsikin täten, että Lester olikin saattanut päästä vaikkapa ylinopeussakoista jatkamaan matkaansa ilman pidätystä! Tämä tilannestatus on sittemmin korjattu, mutta uhrin vanhemmat ja osa sisaruksistakin ovat jo menehtyneet. Tämä Lester Eubanks on nyt yli 70-vuotias, ja hänen oletettu “vanhuudenkuvansa” julkaistiin viime vuonna. Hänellä on ollut useita tuttavuuksia, ammatteja ja työpaikkoja Los Angelesin alueella, joten etsinnät ovat keskittyneet sinne.

Lester Eubanks (abcnews.com).

Jep. Että näin: ensimmäisen kerran jo 16-vuotiaana pidätetty seksuaalirikollinen käveli vapaalla jalalla Mary Ellenin murhan aikaan, pääsi ilmavoimiin sotilaaksi, sai kuolemantuomion (joka muutettiin elinkautiseksi ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen) ja PÄÄSTETTIIN OSTOSKESKUKSEEN OSTAMAAN JOULULAHJOJA muina miehinä? Mikä tässä yhtälössä oikein mättää? Hmm, pitää ihan miettiä…! Vain Amerikassa, poijjaat, vain Amerikassa…

Ainakaan toistaiseksi tämä hyypiö ei ole jäänyt kiinni, vaikka hänen entisiä työkavereitaankin on haastateltu. Lester oli ainakin vesisänkytehtaassa töissä ja toimi sairaalan vahtimestarina, mutta nykyisestä olinpaikasta ei kenelläkään ole mitään havaintoa. Lester osasi myös vältellä tehokkaasti kameroita, joten kuviakaan tuolta ajalta ei ole löydetty. Lester onkin 15:n etsityimmän miehen listalla liittovaltion seriffien listalla. Toivottavasti Lester löydetään ja pistetään koppiin loppuiäkseen, mikäli hän siis elossa enää on.

Mikäli näin tapahtuisi, hänet kuitenkin päästettäisiin laulamaan paikalliseen kirkkokuoroon, virkkauskurssille työväenopistoon tai UUDESTAAN OSTARILLE OSTOKSILLE, hah hah! Tämä keissi on ollut aivan käsittämätöntä meininkiä muutoinkin. Burn in hell, Lester, ellet ole jo siellä!

Satan Calling Up His Legions/William Blake (NationalTrustImages).

WELCOME TO MY NIGHTMARE…

Näin iltojen pimentyessä on mukavaa rääkätä itseään kauhutarinoilla. Kuin kohtalon oikusta Akka törmäsikin tällaiseen creepyosastoon: History Center Of Olmsted County Rochesterissa, Minnesotassa, järjestää vuosittaisen “Creepy Doll” -äänestyksen. Valittavana on yhdeksän toinen toistaan karmivampaa nukkea, äänestysaikaa on valitettavasti vain 23.10 asti (tätä kirjoitettaessa huomiseen). Voittajan julkistamisen yhteydessä pidetään jonkin sortin pippalot, joihin Akka huomenna toteaa Putte-Possu-laulun sanoin: “Oi, jospa oisin saanut olla mukana…” (EI TODELLAKAAN!)

https://www.olmstedhistory.com/creepydolls

History Center Of Olmstead County.

Tästä äänestyksestä innoittuneena Akka listaa joitakin nukkeja maailmalta, joihin kukaan täysjärkinen ei haluaisi törmätä:

  1. Annabelle (Monroe, Connecticut, USA)

Ehkä maailman tunnetuin creepy doll löytyy Monroesta, Ed ja Lorraine Warrenin perustamasta okkultistisesta museosta (tällä hetkellä suljettu). Nuken tarina juontuu 1970-luvulle, jolloin tämä räsynukke ostettiin lahjaksi sairaanhoitoalaa opiskelleelle Donnalle. Omituisuudet alkoivat, kun Donna löysi nuken milloin mistäkin, vaikka sitä ei kukaan ollut siirtänyt pois paikaltaan.

Annabelle (Allthatsinteresting).

Lopulta asunnosta alkoi löytyä pergamenttilappusia, joissa luki “Help us” tai “Help Lou” (Donnan ystävä). Sitten nuken käsistä löydettiinkin verta ja nukke kuulemma hyökkäsi tämän Loun kimppuun. Paikalla kävi pappeja, meedioita jne.jne. ja joku heistä väittikin, että nukessa asuu 7-vuotiaana kuolleen tytön sielu. Joku toinen väitti, että nukessa asuu itse asiassa demoni, joka haluaa omistajansa Donnan sielun. Lopulta Warrenin okkultistinen pariskunta vei nuken museoonsa ja lukitsi sen lasikaappiin. Tästäkin nousi väite, että Annabelle olisi karannut lasikaapista, mutta väite todettiin perättömäksi.

Annabellesta on tehty elokuvia ja dokumentteja, joita Akka ei ainakaan aio katsoa. Akka sytyttää salvian ja höyryttää sillä koko huushollin.

  1. Robert (Key West, Florida, USA)

Tämä pikku pirulainen tuotiin Saksasta v. 1904 Robert Eugene Otto -nimiselle pojalle syntymäpäivälahjaksi. Nuken päällä oleva seiloripuku on legendan mukaan pojan oma puku. Tämä Eugeneksi kutsuttu poika kuljetti Robert-nukkea mukanaan kaikkialle ja usein Eugenen kuultiinkin juttelevan nuken kanssa. Öisin Eugenen huoneesta kuului kovaäänistä puhetta ja huonekalut siirtyivät pois paikoiltaan. Tilanteeseen hermostunut täti kiikutti Robert-nuken lopulta ullakolle ja tädin väitetään kuolleen samana yönä. Eugene piti nuken kuitenkin kuolemaansa asti ja vaimonsa vastaväitteistä huolimatta teki kaiken, mitä “Robert pyysi.” Nukke sai heidän asunnostaan jopa oman huoneen.

Robert.

Robertin väitetään siis osaavan siirtyä itse, siirtää tavaroita, muuttaa ilmeitään, puhua ja aiheuttaa onnettomuuksia. Nykyisin nukkea pidetään East Martello Museumissa Key Westissa, Floridassa. Nukke elää sielläkin ihan omaa elämäänsä ja kaikille turisteille annetaankin ohjeet, että Robertia pitää lähestyä kunnioittavasti.

Voijjjumala*ta… eikunsiis “Näytättepä tänään hohdokkaalta, arvoisa Herra Robert!”

  1. Mandy (Quesnel, British Columbia, Kanada)

Nyt jo 100-vuotias Mandy-nukke lahjoitettiin Quesnel Museumille v. 1991, kun sen omistaja kuuli jatkuvasti öisin kellarista lapsen itkua. Itkut loppuivat heti nuken lähdön jälkeen. Museossa nukkea pidetään lasikaapissa, mutta mm. sen sylissä istuva pehmolammas on löydetty lasikaapin ulkopuolelta. Muitakin esineitä on kummallisesti kadonnut ja löydetty sitten ihan merkillisistä paikoista. On myös huomattu, että usein nukesta otetut kuvat ja videot epäonnistuvat. Kun nukke tuli museoon, se valokuvattiin ja seuraavana aamuna koko valokuvauslabra oli perin pohjin myllätty.

Mandy (Quesnel & District Museum and Archives).

“Maijall’ oli karitsa, karitsa, karitsa”… laulaa Akka ja Mandy nukahtaa hymyillen. Jos tuo karitsa löytyy Akan lattialta huomenna, niin piipaa-auto tulee hakemaan Akan pehmustettuun huoneeseen.

  1. Pulau Ubin Barbie (Pulau Ubin, Singapore)

Vuonna 1914 Singaporessa 18-vuotias tyttö pakeni brittiläisiä sotilaita, kun nämä epäilivät hänen saksalaisia vanhempiaan vakoojiksi. Paetessaan tyttö valitettavasti kuoli pudottuaan kalliolta ja paikalliset maatyöläiset löysivät hänen ruumiinsa. Tytölle rakennettiin pyhättö, jonne alettiin myöhemmin tuoda uhrilahjoja.

Barbie (Worldreligionnews).

V. 2007 eräs paikallinen mies kertoi nähneensä kolmena yönä peräkkäin unen, jossa valkopukuinen nainen kehotti miestä menemään lelukauppaan ja ostamaan erään tietyn Barbien. Miehen mentyä kauppaan hän yllätyksekseen löysikin unessa näkemänsä Barbien hyllyltä ja vei sen sitten tytön pyhättöön. Tälle nukelle lahjoitetaan nykyään hajuvesiä, kynsilakkoja ja meikkejä, sillä Barbiella kerrotaan olevan yliluonnollisia kykyjä.

Akka lahjoittaa kaikki äitinsäkin kynsilakat tälle Barbielle, jotta nukke pysyy kotelossaan. Kuulitkos, mutsi? Hae lisää kynsilakkoja kaupasta!

  1. Letta Me Out (Warwick, Australia)

200-vuotias Letta löytyi 1970-luvulla autiotalosta Australian Wagga Waggasta. Nuken omistaja Kerry Walton väittää, että nukessa asuu hukkuneen pojan sielu – tai ainakin meediot ovat näin hänelle kertoneet. Nuken on kuultu puhuvan, sen on nähty liikkuvan ja jättävän raapimisjälkiä asunnon seiniin. Kerry Walton yritti jopa myydä nuken, mutta hän ei saanut nukkea edes ulos autosta. Nykyisin omistaja kuljettelee nukkea mm. tv-lähetyksiin ja hänen kertomansa mukaan tuolloin aina sataa.

Letta Me Out (joka tytön unelmanukke!).

Nukke on valmistettu puusta, sen hiukset ovat oikeita hiuksia ja sillä on lasisilmät. Nuken tutkijat päättelivät, että etelä-eurooppalaiset mustalaiset ovat valmistaneet nuken tuolloin n. 200 vuotta sitten.

Valmistettu puusta…? Akka taitaakin viritellä oikein kunnon takkatulen tänään!

  1. Okiku (Mannenji Temple, Iwamizawa, Japani)

Eikichi Suzuki osti nuken 2-vuotiaalle sisarelleen lahjaksi v. 1918. Okiku-nukesta tulikin tytön lempilelu ja hän nimesi nuken itsensä mukaan. Vuotta myöhemmin Okiku-tyttö kuoli keltakuumeeseen, mutta vanhempien toiveesta huolimatta nukkea ei saanut haudata tytön mukana. Nukke asetettiin kotialttarille. Ajan mittaan perhe huomasi, että nuken hiukset alkoivat kasvaa ja talossa alkoi tapahtua merkillisiä asioita. Valot vilkkuivat, kuultiin puhetta ja outoja paukahduksia.

Okiku (Oldcityghosts).

Tytön vanhemmat olivatkin varmoja, että Okikun henki oli siirtynyt nukkeen. Perheen muuttaessa he pyysivätkin paikallista temppeliä pitämään huolta nukesta ja näin tapahtuikin: Okiku-nukella on nyt oma, pieni temppelipaikka. Nuken hiukset kasvavat edelleen ja tutkimukset ovat osoittaneet, että hiukset ovat todellakin aitoa ihmishiusta.

On jopa kerrottu, että nuken suu on avautunut ja sille on kasvanut pieniä hampaita. Temppelin papit leikkaavat Okikun hiuksia säännöllisesti, jotta nukke pysyy edelleen tyytyväisenä.
Ihan kiva duuni… ihan kiva duuni!!! Kohta sille nukelle täytyy hankkia hammaslääkärikin!

Jep, jotakin karmivaa näissä kaikissa nukeissa on. Akka ei sentään kärsi pediofobiasta (nukkekammo), mutta ei myöskään vapaaehtoisesti menisi lähellekään näitä creepyjä tapauksia. Saati, että kuljettelisi nukkea jonnekin perhanan tv-lähetyksiin, kuten herra Kerry Walton; ziisus sentään! Äijällä viiraa päässä!

Akka ei myöskään mene ullakolle tarkistamaan, onko yli 10 vuotta sitten hankittu Tuhkimo-nukke edelleen tallessa. Sillä penteleellä on nimittäin täysin liikkuvat nivelet jopa olkapäitä myöten… sehän vetelee Akkaa pataan välittömästi!!

Kuvan Tuhkimo ei liity tapaukseen eikä yhtään Tuhkimoa ole vahingoitettu kirjoituksen aikana.

(Otsikko: Welcome To My Nightmare/Alice Cooper/1975)

JUOKSE, VILLI LAPSI…

Vuonna 1989 Kambodzassa, lähellä Vietnamin rajaa, katosi 8-vuotias tyttö. Häntä etsittiin kahden vuoden ajan, mutta jälkeäkään tytöstä ei ollut enää löydettävissä.

Melkein 20 vuotta myöhemmin katoamistapaus nousi kuitenkin uudestaan paikallisiin uutisotsikoihin, kun vuonna 2007 viidakosta löydettiin aikuiseksi varttunut “villilapsi.” Tämä nainen havaittiin hänen yrittäessään varastaa ruokaa erään talon pihamaalta. Nainen kulki neljällä jalalla tai peräti ryömi, murisi, eikä puhunut mitään tunnistettavaa kieltä. Joitakin päiviä myöhemmin nainen saatiin lopulta “pyydystettyä.”

Vietnamin viidakkoa.

Läheisessä kylässä asuva perhe väitti, että kyseessä olisi tosiaankin tämä heidän 8-vuotiaana kadonnut tyttärensä Rochom P’ngieng, joka olisi täten elänyt viidakossa peräti 18-19 vuotta. Epäilyksiä alkoi sittemmin herätä, kun kadonnut tyttö oli kuitenkin kadotessaan osannut puhua äidinkieltään khmeriä eikä tämän villinaisen suusta kuultu ainoatakaan sanaa. Hänen olemuksestaan ei myöskään voinut päätellä, että tämä olisi tosiaankin voinut viettää melkein 20 vuotta viidakko-olosuhteissa.

Naisen käsivarsissa oli lisäksi jälkiä siitä, että häntä oli saatettu pitää kahlittuna lieassa. Tällainen toimintatapa on alueella valitettavan yleistä, jos hoidotta jäänyt mielenterveyspotilas voi olla vaaraksi itselleen tai muille. Alueella myös uskotaan, että mielenterveysongelmaiset voivat parantua luostarien munkkien parantavilla savuilla, sillä tällaiset potilaat ovat jollakin tapaa riivattuja.

Nainen asui kuitenkin tässä perheessä vielä yhden vuosikymmenen verran eikä hänen tilanteestaan saatu tietää mitään uutta, sillä perhe kieltäytyi (omituista kyllä) DNA-testeistä. Oli kuitenkin selvää, että nainen oli kovin häiriintynyt ja kulki edelleen neljällä jalalla. Useita kertoja hän karkasi takaisin viidakkoon, mutta palasi kuitenkin päivien päästä nälissään takaisin. Naisella oli tapana myös riisua hänelle puetut vaatteet pois, mutta toisaalta hän myös leikki iloiten perheen lasten parissa ja nauroikin usein.

(The Guardian).

Erään karkumatkansa seurauksena nainen katosi 11 päiväksi ja hänet löydettiin lopulta rintaansa asti hautautuneena 10 metriä syvästä vessakuopasta. Kas kummaa; sairaalareissuhan siitä sitten seurasi… Naiselle hankittiin lopulta psykiatrista apua ja hän jopa oppikin puhumaan joitakin sanoja. Hänen mieluisin nukkumapaikkansa oli kuitenkin edelleen pihan suuri kanakoppi.

Vuonna 2013 tämän kasvattiperheen isä kuoli ja kolme vuotta myöhemmin vietnamilainen 70-vuotias mies Pel tunnisti tämän naisen tyttärekseen Facebookin kautta. Tämä mies kertoi, että hänen tyttärensä Tak oli mielenterveyspotilas ja tämä oli kadonnut vuonna 2006 ollessaan 23-vuotias. Täten tämä nainen olisi löydettäessä viettänyt viidakossa vain noin vuoden eikä otaksutut (melkein) 20 vuotta.

(DailyMailOnline).

Pelillä olikin esittää dokumentteja tytön syntymästä, terveyshistoriasta ja katoamisesta, joten tämän naisen kasvattiperheen äitikin alkoi uskoa tähän tarinaan. Tämän – tuolloin jo 33-vuotiaan- naisen arvet ja muut tuntomerkit sopivat myös täysin siihen oletukseen, että kyseessä olisikin todella tytär Tak. Tämä ei myöskään ollut koskaan oppinut puhumaan, toisin kuin 8-vuotiaana kadonnut Rochom.

Kambodzan maahanmuuttoviranomaiset tutkivat tapausta kaksi viikkoa ja lopulta saatiin tilanteelle päätös: kyseessä oli kuin olikin tämä vietnamilainen Tak-tytär. Hänen annettiin täten lähteä oikean perheensä pariin takaisin Vietnamiin. Siitä lähtien hänet on pidetty pois julkisuudesta, sillä nainen on kuitenkin kärsinyt jo vuosikymmenien ajan tilanteestaan. Tällä hetkellä Tak on 38-vuotias.

(SkyNews.com).

Akka todellakin toivoo, että tämä villilapsi päätyi lopulta oikean perheensä pariin. Emme varmaan kuitenkaan koskaan saa tietää, onko naista pidetty lieassa jossakin tai vankeudessa ylipäätään esim. hyväksikäyttötarkoituksessa. Hyi kamala sentään…!

Toivotaan ainakin, että naisen psykiatrinen hoito jatkuu ja hänellä on turvallinen olo perheensä parissa, jottei hänen tarvitse juosta takaisin viidakkoon mistään syystä. Sinänsä ihmeellistä, että tästä naisesta ei ole uutisoitu Suomessa mitään ja Akkakin törmäsi aiheeseen ihan sattuman kautta. Kaikkea sitä oppii, kun klikkaa väärää kohtaa vahingossa; näköjään… Kaikkea hyvää Tak, toivottaa Akka! (Ja ymmärtää samalla, että tämä alunperin etsitty ja löydetyksi luultu Rochom lienee siis edelleen kadoksissa… Aargh!

Otsikon sanat “Juokse villi lapsi-juokse kauemmaksi-siellä kasvat vahvemmaksi-ja vapaammaksi” eivät taida päteä näissä kummassakaan tapauksessa. Akka keskittyy seuraavaksi vain asioihin, joissa lukee “hauskoja kissavideoita-naurutakuu-laugh your ass off!”

Laughing my ass off.

(Lauluntekijät: Pelle Miljoona/Ari Olavi Taskinen
Kappaleen “Juokse villi lapsi” sanoitukset©Love Kustannus Oy)

KIERRÄTYSTÄ MAALAUSTAITEESSA

Menneinä vuosisatoina jokainen itseään kunnioittava taiteilija suuntasi Ranskaan tai Italiaan – mikäli massia tällaiseen reissuun löytyi. Osa heistä suuntasi maaseudulle, osa Pariisiin imemään uusimpia vaikutteita taiteen saralla. Todellisuus löi kuitenkin useimpia avokämmenellä vasten kasvoja -PLÄTS- jos töille ei ollut kysyntää ja rahavarat vain hupenivat. Tästä johtuen useimmat nälkätaiteilijat maalasivat jo kertaalleen maalatun kankaan päälle jonkin toisen teoksen.

Gustave Courbet: View of Ornans, n. 1850. Esimerkki ranskalaisesta maalaismaisemasta.

Kankaat ja maalit olivat kalliita, joten tällainen toiminta oli ihan ymmärrettävää. Joskus alkuperäisiä maalauksia vain muutettiin paremmin ajan henkeen sopivaksi. Nykyajan röntgen- ja infrapunakuvaukset paljastavat tällaisia, ennennäkemättömiä töitä päällimmäisten maalikerrosten alta:

Vincent van Gogh: Patch of Grass 1887

Vincent van Gogh maalasi rahasyistä jo kertaalleen maalatuille kanvaaseilleen, joitakin jopa useita kertoja. Tämä ruohikkoinen maalaus peittää alla olevan naisen muotokuvan. Mallin henkilöllisyyttä ei tiedetä, mutta hänen arvellaan olevan maalaisnainen.

Vasemmalla nykyinen muotokuva, oikealla alkuperäinen.

Portrait of Isabella de Medici, n. 1560-1570, taiteilija tuntematon

Tämä muotokuva on kaunisteltu versio kuuluisan Medici-suvun jäsenestä. Alkuperäinen, todenmukaisempi versio on muutettu ilmeisesti sen takia, että maalaus olisi helpommin myytävissä.

Vasemmalla nykyinen (röntgenkuvana), oikealla alempi muotokuva.

Woman at a Window, 1500-luvun alkupuoli, taiteilija tuntematon

Vaaleatukkaisen, uhkeapovisen naisen päälle on maalattu maltillisempi brunetti. Tuohon aikakauteen sijoittuen alkuperäinen maalaus onkin melkoisen hävytön, joten sitä lienee muutettu ihan häveliäisyyssyistä (todennäköisesti vasta 1800-luvulla).

University of Cambridge.

Hendrick van Anthonissen: View of Scheveningen Sands, 1641

Jostakin syystä rantaan ajautunut kuollut valas on maalattu piiloon. Ehkäpä ihmiset olisivat raivostuneet tällaisesta näkymästä, varsinkin, kun valaan selässä seisoo joku hahmo. Ympäristöaktivismia vanhan ajan malliin…

(The Daily Mail.)

Leonardo da Vinci: Lady with an Ermine, 1489–1491

Alkuperäinen nainen istuu ilman kärppää kädet puuskassa. Miksiköhän kärppä piti liittää kuvaan mukaan; kuinka yleistä oli ylhäisönaisen silitellä kärppää sylissään…? Eräs teoria esittää, että muotokuvan malli on Milanon herttuan rakastajatar. Herttuan tunnus oli kärppä.

(BBC.)

Pablo Picasso, The Blue Room, 1901

Picasson siniseen kauteen kuuluvan maalauksen alta löytyy muotokuva parrakkaasta miehestä. Tämä teos lienee maalattu piiloon ihan puhtaasti säästösyistä.

(The Washington Post.)

Vincent van Gogh, Still Life With Meadow Flowers And Roses, 1886

Tämän kukka-asetelman on katsottu olevan liian poikkeava van Goghin maalaamaksi. Totuus varmistui vasta, kun asetelman alta paljastui kahden nyrkkeilijän hahmot. van Gogh kuvaili kirjeessään tätä nyrkkeilijämaalaustaan: hän oli ollut tyytyväinen lopputulokseen. Jostakin syystä hän kuitenkin päätti myöhemmin maalata hahmot piiloon.

 (Musée Fabre, Montpellier Méditerranée Métropole.)

Frédéric Bazille, Ruth and Boaz, 1870

Tämän maalauksen alta paljastui kadonneeksi luultu taiteilijan aiempi teos. Young Woman at the Piano (1866) ei siis ollutkaan hävinnyt, ainoastaan piilotettu. Taiteilijalta on jäänyt kirjeitä, joissa hän kuvailee vaikeuksiaan naisen puvun maalaamisessa. Ilmeisesti hän ei ollut tyytyväinen lopputulokseen ja maalasi teoksen päälle. Tämä päällemaalattu teos jäi taiteilijan viimeisiksi töiksi hänen kuollessaan Ranskan armeijan taistelussa v. 1870.

Young Woman at the Piano (Musée Fabre, Montpellier Méditerranée Métropole).

Nykyiset kuvanmuokkausohjelmat ovat ihan lastenleikkiä tällaisten teosmuokkausten rinnalla. Aiemmin mainitut muotokuvien “kaunistelut” kertovat kuitenkin, että osattiin sitä ennenkin manipuloida katsojan silmää; se vaati vain hieman enemmän vaivannäköä ja osaamista. Kyllä ihminen on sitten kummallinen otus, voi jälleen kerran todeta.

MYSTEERIVEMPELEITÄ MAAILMALTA

Akan maailmankuva laajentui taas omituisten löytöjen myötä. Yksi tällainen löytö on roomalainen dodekaedri eli 12-tahokas. Mikä helv…!? Tällaisia kummallisia esineitä on löytynyt ympäri Eurooppaa yli 200 kappaletta. Ne on tehty pronssista, niiden laatat ovat viisikulmioita ja niissä olevat reiät ovat erikokoisia. Kaikissa kulmissa on aina merkillinen nuppi, joten esineiden työstämiseen on kyllä nähty aikaa ja vaivaa. Esineet on ajoitettu 100-200-luvuille jaa.

Dedo… doda… dodekaedri.

Mitä ihmeen virkaa tällaisilla esineillä on ollut?? Kuten sanottua, ei kukaan huvikseen ala tällaisia näpräämään. “Onpas perhanan tylsää, alanpa tässä työstämään tällaista pientä proggista…”

On esitetty, että vehkeet olisivat jonkinlaisia mittavälineitä, kalentereita, pelivälineitä, uskonnollisia esineitä tai jopa kynttilänjalkoja…! Eräs tubettaja näyttää videollaan, kuinka vehkeellä kudotaan sormikkaita (hups, tulipa vahingossa kaksimielinen ilmaisu…). Eipä tuo touhu kovinkaan järkevältä tai helpolta näytä, vaikka Akka onkin näppärä lankojenkesyttäjä. Ei voi edes kuvitella, miten kauan aikaa tuollaisen esineen tekemiseen menee; ovatko sormikkaat sen ajan väärti??

YouTube-video, pituus 4,50 min. (TheMartinHallett)

Varhaispronssikautiset (1300-1000 eaa.) pronssikepukat ovat myös herättäneet ihmetystä tutkijoiden keskuudessa. Näitä kepukoita on kaivettu esiin yli 5000 kappaletta lähinnä Keski-Euroopan alueelta. Koruiksi tällaiset Barbi-nuken jousipyssyt eivät oikein sovellu, sillä niissä ei ole minkäänlaisia kiinnityssolkia tms. On kuitenkin havaittu, että kaikki löydetyt kepukat ovat kooltaan ja painoltaan suhteellisen yhtäläisiä, joten uusi teoria onkin järkeenkäypä: kepukat ovat RAHAA. Eli massia, valuuttaa, tuohta, pätäkkää, fyffee jne. Akka ei keksi järkevämpää selitystä, onneksi joku fiksu esitti tällaisen käyttötavan (eikä Barbi-nuken jousipyssyä…).

Kepukkakasa/M.H.G. Kuijpers

Manchesterissa sijaitseva Science And Industry Museum taasen on keksinyt järkevän keinon esineiden tunnistamiseen: kysytään kansalta! Apua tarvitaan mitä kummallisempien värkkien tunnistamiseen.

Tuikitärkeitä… vipstaakkeleita!

Onhan se nyt ymmärrettävää, että satojen vuosien takaisten esineiden käyttötapa on unohtunut tai esinettä ei tiedetä edes keksityn.

Ilmiselvästi muinainen lumipallokauha!

https://www.theguardian.com/science/gallery/2020/jul/19/mystery-objects-from-the-science-museum-in-pictures

Vuonna 1872 Waynman Dixon löysi Khufun pyramidin kuilusta 3 esinettä: kivipallon, metallikoukun ja puunpalasia. Sittemmin esineet toimitettiin Englantiin, mutta ne mystisesti katosivat. Anna mun kaikki kestää…! Kunnes… lopulta viime vuoden lopulla (nämä ainoat pyramidista koskaan löydetyt) esineet löytyivät Skotlannista pakattuina sikarilaatikkoon.

Kivipallo ja metallikoukku/Vincent Brown.


Puunpalasille tehty radiohiiliajoitus osoitti puun olevan ajalta 3341-3094 eaa., eli huomattavasti ennen Khufun valtakautta vuosina 2580- 2560 eaa. On tosin esitetty, että arvokas seetripuu on saattanut olla käytössä useita vuosisatoja esim. uskonnollisena esineenä, joten satavarmasti sen perusteella ei voida arvioida pyramidin
rakennusajankohtaa. Ihan loogista päättelyä…!

Puunkappaleet laatikossa/University of Aberdeen.

Kivipallo ja metallikoukku ovat herättäneet keskustelua niiden käyttötarkoituksesta ja merkityksestä. Vaihtoehtoina on esitetty tietenkin uskonnollisia käyttötarkoituksia; koukku näyttää esineeltä, jollaisella muumion suu rituaalisesti avattiin kuolemanjälkeistä elämää varten. Toisena vaihtoehtona on, että esineet liittyivät jotenkin astronomiaan tai arkkitehtuuriin: ne pudotettiin kuiluun, jotta tällaiset salaisuudet pysyvät salassa. Yeah, kuulostaa tosi uskottavalta…! Kivipallossa yksi kohta on hieman litteämpi kuin muut kohdat, joten sitä on epäilty vasaraksi. Mitään varmuutta näihin epäilyihin ei ole vielä saatu.

Mitä jos viimeiset rakentajat vain heittivät ne käsistään lähtiessään pyramidista ennen lopullista sulkemista? Tuumivat siinä, että: “Jätetääs vähän jälkipolville pähkäilemistä, häh hää! Siinähän miettivät sitten, mitä me duunarit näillä on tehty!”

Sisältä kuuluu: “Lähetään meneen, jätkät, ja nopeesti!!

Ja näinhän siinä sitten pääsi käymään. Ensin meni “vain” joitakin tuhansia vuosia, ennenkuin tavarakätkö löydettiin ja sitten ne hävisivät taas noin 150 vuodeksi. Kunnes ne sitten taas löydettiin eikä me olla yhtään sen viisaampia. Kunnon jäynä, perhanan egyptiläiset!


Ne roomalaiset dedo… dadeko.. dodekaedrit saa Akan puolesta olla mitä vain, ärsyttäviä mötiköitä ne ovat joka tapauksessa. Sormikkaita, joopa joo…!!

MENNEISYYDEN INDIANA JONESIT

Tutkimusmatkailijat kuten James Cook, Marco Polo, Fernando de Magalhaes ja David Livingstone lienevät tuttuja nimiä kaikille.

Marco Polo Kublai-kaanin luona.

Marco Polo kierteli Kiinassa 1200-luvulla, tosin hänen matkojaan on epäilty suureksi huijaukseksi. On esitetty, että hänen matkakertomuksensa on koottu pelkkien kuulopuheiden mukaan. Tämä kuulostaa samanlaiselta salaliittoteorialta, kuin kuussakäynneistä on kehitetty:

“Emmä usko et siel ois käyty, studiossa ne kuvat on otettu, ihan persiillään kaikki valot ja varjot…”

James Cook ja Fernando de Magalhaes kiertelivät ympäri maailmaa; nämä reissut lienevät kaikkien mielestä tositapahtumiin perustuvaa historiaa. Magalhaes paineli laivojensa kanssa menemään 1500-luvulla, Cook puolestaan 1700-luvulla. Molemmat herrat pääsivät kartoittamaan täysin tuntemattomia alueita useilla tutkimusretkillään maailman ympäri.

“Emmä tiiä, kävix ne muka oikeesti jossakin, onx mitää todisteita…”

David Livingstone.

David Livingstonen nimi on tuttu mm. legendaarisesta löytymisestään. “Tohtori Livingstone, otaksun?” lausahti häntä etsimään tullut toimittaja Henry Stanley keskellä Afrikan syvintä viidakkoa. Livingstone oli aiemmin löytänyt Victorian putoukset omien tutkimusretkiensä aikana.

“Ei siel missää oo käyty, se toimittaja keksi hyvän jutun; se oli varmaan Seiskassa töissä…”

Sir Richard F. Burton v. 1890.

Samoihin aikoihin 1800-luvulla Afrikkaa tutki vähemmän tunnettu tutkimusmatkailijakaksikko: John Speke ja Richard Burton. Heidän tarkoituksenaan oli löytää Niilin lähteet. Tällä matkalla löytyi mm. Tanganjika- ja Victoriajärvi, mutta heidän tiensä erosivat Burtonin sairastuttua vakavasti. Speke palasi Englantiin ja piti Royal Geographic Societylle puheen Niilin lähteiden löytymisestä yksin (tämä seura oli merkittävässä asemassa tutkimusmatkojen rahoittajana ja maantieteen edistäjänä). Tästäkös Burton hermostui; heidän oli pitänyt puhua aiheesta yhdessä. Koko homma räjähti käsiin ja heille sovittiinkin lopulta yhteinen keskusteluaika syyskuulle v. 1864.

John H. Speke v. 1827.

Keskustelua edeltävänä päivänä Speke kuoli metsästyksen yhteydessä, kun hänen aseensa laukesi itsestään.

“Ei se mitään itexeen lauennut, joku niittas sen ketoon ihan varmasti…”

Vähemmän tunnettuihin tutkimusmatkailijoihin kuuluu myös Percy Fawcett. Tämän herran sanotaan olleen oikeana esikuvana Indiana Jonesille. Fawcett tutki erityisesti etelä-Amerikkaa, jonne hän palasi kerta toisensa jälkeen edellisen tutkimusmatkansa päätyttyä. Hän mm. raportoi aiemmin löytymättömistä eläinlajeista jo aiemmin mainitulle Royal Geographic Societylle.

Percy Fawcett otti viimeiselle matkalleen mukaansa poikansa Jackin; heidän tarkoituksenaan oli viimein löytää kullastaan kuuluisa kaupunki El Dorado. Tosin Percy itse nimesi etsittävän kaupungin nimellä “Z”. Tällä matkalla he sitten yhtäkkiä katosivat v. 1925.

Ennen katoamistaan yksi Percyn viimeisimmistä viesteistä vaimolleen oli: “Jack voimistuu päivä päivältä, retki ei tule epäonnistumaan”.

Fawcettin seurueen kohtalosta on tietenkin useita teorioita. On esitetty, että alueen intiaanit ovat vanginneet heidät/syöneet heidät/tappaneet heidät, koska he olivat sairaita. Yksi teoria esittää, että Percy poikansa kanssa halusikin kadota ja he perustivat oman, teosofisen yhteisönsä viidakkoon.

Mitään näistä teorioista ei ole pystytty todistamaan, mutta lukuisten etsintäretkien aikana 100 etsijää on menettänyt henkensä; muutamat etsijät ovat kadonneet viidakkoon samalla tavoin jälkiä jättämättä.

“Ei siel oo kukaan kadonnu, aina pitää saada lisää seuraajii Instaan…”

James Cook kuoli Havaijilla alkuasukkaiden hyökkäyksen seurauksena, samoin kuoli Magalhaes Filippiineillä. Marco Polo kuoli varakkaana miehenä Venetsiassa. Livingstone kuoli Sambiassa, hänen sydämensä on haudattu puun alle ja kuivattu ruumis kuljetettiin Englantiin. Speken kuolema on tässä jo kerrottu, mutta ei selitetty. Riitakumppani Richard Burton kuoli 69-vuotiaana, jolloin hän oli saanut ritarinarvon ja osasi 29 kieltä.

“Ketä kiinnostaa, missä ne kuoli, jotai vanhoi äijjii, anyway”.

Percy Fawcett poikineen on jäänyt viidakon uumeniin, mutta miten ja miksi… itse epäilen sairausteoriaa, tuohon aikaan sairastuminen saattoi olla kohtalokasta kenelle tahansa. Tutankhamonin haudan etsinnän rahoittaja lordi Carnarvon kuoli äkillisesti moskiitonpiston aiheuttamaan tulehdukseen muutamia viikkoja haudan avaamisen jälkeen, sillä antibiootteja ei oltu vielä tuolloin kehitetty ihmiselle sopivaan muotoon.

Kiva pieni apuväline viidakossa myllertämiseen.

Menepä siinä sitten viidakkoon näillä eväillä; ilman kuvausryhmää ja ilman mitään lääkinnällistä apua hätätilanteessa. Nykyajan survival game-ohjelmat eivät ole mistään kotoisin, sillä tuotantoyhtiö pitää kuitenkin kaikista osallistujista huolta. Todelliset äijät painuivat aikoinaan macheten ja/tai laivan kanssa etsimään jotakin; ilman tietoa kotiinpaluusta.

“Ääh, ei ne mitään etsiny. Ne vaan lähti v****un, ku ne ei jaksanu kuunnella kaikkee nalkutusta”.