MAAILMANPERINTÖKOHTEET SUOMESSA (JA ATSIUH!)

Kuinka aika rientääkään, kun on hauskaa – Akka muistaa joskus kuulleensa tällaisen sanonnan (yleensä silloin, kun sitä käytetään sarkastisessa merkityksessä esim. tylsässä tilaisuudessa kelloa vilkuillessa tms.).

VÄÄRIN. Akan kohdalla tämä lausahdus kuuluu seuraavasti: kuinka aika rientääkään, kun on jatkuvasti jonkin sortin flunssanpoikasessa kerta toisensa jälkeen! Joulukuusta lähtien Akkaa on piinannut ensin narnialainen kaappikuppa, sen jälkeen ilmestyi Tylypahkan lyhytjännä ja paraikaa meneillään lienee Keski-Maan kääpiökaato.

CDC Archive, 1918 flu (nk. espanjantauti).

Onko tämä jatkuva sairastelu mikään ihmekään, kun edellisistä pöpöistä johtuen vastustuskyky on jo mennyttä; seuraavana vuorossa lienee Puolen hehtaarin metsän hunajahelvetti tai vastaava taudinkurimus! Sitä sitten odotellessa! Hunajahelvetin taudinkuvaan kuuluu kaiken fyysisen vaivan lisäksi hallusinaatioita Nalle Puhista, joka ei kerta kaikkiaan saa sitä päätään irti hunajapurkista ja pyristelee pe*se pystyssä silmien edessä yötä päivää. Aaaaargh…!

Miksi, oi miksi…?

Ruikutukset sikseen ja asiaan, tultiinko tänne jauhamaan scheissea vai saunomaan? Eiku… nyt Akka jatkaa aiheesta, joka jäi juuri mainituista syistä kesken jo joulukuussa, sillä eritoten nämä mainitut taudit vaikuttavat pahiten älylliseen toimintaan. Mikäli sellaista on koskaan ollut Akalla havaittavissa… Kutsuttakoon tätä ilmiötä atsiuh-aivodementiaksi.

Tuolloin joulukuussa Akka tutkiskeli Suomen UNESCON maailmanperintökohteita aivan samankaltaisessa olotilassa, joten palataanpa tähän aiheeseen uusin voimin. (Mitä? Missä? Supervoimia?) Akka pahoittelee jo etukäteen, että näissä aiheissa on runsaasti linkkejä eikä varsinaista omatoimista ja laajaa tutkimustyötä, kuten yleensä. Jos tällä kerralla sallittaisiin Akan päästä eteenpäin siitä, missä aita on matalin… Atsiuh ja goddamn.

UNESCO World Heritage Centre – World Heritage List UNESCON maailmanperintökohdelista maittain

Kuinka ollakaan ja jopas jotakin; UNESCOn maailmanperintökohteita löytyy Suomesta peräti seitsemän (Akka muisti, että niitä olisi ollut viisi). Nämä kohteet ovat kuitenkin sen verran erikoisia, että hankalahan näitä on ulkomuistista luetella: Suomenlinna, Vanha Rauma, Petäjäveden vanha kirkko, Verlan puuhiomo ja pahvitehdas, Sammallahdenmäen pronssikautinen röykkiöalue, Struven ketju ja Merenkurkun saaristo.

Näistä varsinkin kaksi jälkimmäistä on maallikon hankalasti ymmärrettävissä (ne eivät selkeästi ole historiallisia/arkeologisia kohteita), joten katsahdetaanpa vaikka näitä ensin:

Struven ketju tarkoittaa kolmiomittauspisteitä, joiden avulla maapallon muotoa ja kokoa mitattiin 1800-luvulla. Ketju sai nimensä ideoijansa tähtitieteilijä F. G. W. Struven (1793-1864) mukaan ja näitä mittauspisteitä kulkee nykyisin 10 valtion kautta. Hauska detalji on, että näihin mittauspisteisiin porattiin tuolloin reikä ja kiinnitettiin kuparilaatta, mutta nämä kuparilaatat on sittemmin ilmeisesti sulatettu metsästäjien luodeiksi. Struven ketjusta linkkejä seuraavaksi asiasta kiinnostuneille:

Maailmanperintökohde Struven ketju maapallon mittanauhana | Maanmittauslaitos

Struven ketju – Wikipedia

Maanmittauslaitos/Struven ketju kartalla v. 1860.

Merenkurkun saaristo taasen liittyy vahvasti Ruotsin rannikkoon: High Coast/Kvarken Archipelago on yhteinen jääkauden jälkeinen geologinen ympäristö, jossa maankohoamista tapahtuu edelleen n. 8 millimetriä vuodessa. On mielenkiintoista huomata, että ihan pelkästään luonnosta johtuvat ilmiöt lasketaan myös maailmanperintökohteiksi. Jotenkin nämä ihmisten muodostamat rakennelmat ja historiallisesti arvokkaat alueet tavallinen pulliainen ymmärtää, mutta tällaisia ilmiöitä on vaikeampi arvostaa (varsinkin, kun ei itse omalla silmällä näe sitä 8 mm:n kohoumaa/vuosi). Maailmanperintökohteeksi tämä kohde otettiin Suomen osalta vasta v. 2006.

Merenkurkun saariston maailmanperintökohde | Vaasa

Merenkurkun maailmanperintöalue – Luontoon

(museot.fi)

Nyt on kyllä pakko katsahtaa seuraavaksi tuo Verlan puuhiomo ja pahvitehdas, nimenomaan tämän PAHVITEHTAAN takia. Mitä erikoista on jossakin vanhassa pahvitehtaassa? Let’s find out:

Verlan kylässä Kymenlaaksossa sijaitseva puuhiomo ja pahvitehdas perustettiin v. 1872 ja toiminta lakkasi kokonaisuudessaan v. 1966. Katsahdetaan tämän kokonaisuuden alkutaipaleeseen pikaisesti: Hugo Neumanin (1847-1906) perustama puuhiomo työllisti alkuun vain n. 10-12 henkeä ja hiomo paloikin poroksi jo v. 1874. Seuraavat yrittäjät perustivat uuden hiomon v. 1882, joka tuokin paloi poroksi! Seuraavaksi rakennettiin tiilirakennuksia, jotka… eivät ilmeisesti palaneet poroksi!

Tämä alue on maailmanperintölistassa ymmärrettävä kohde, sillä alueella on nähtävästi alkuperäiset (eivät-poroiksi-palaneet) rakennukset, koneet ja kaikenlainen ihmisen järjestämä asutustoiminta edelleen nähtävissä. Näitä rakennuksia lienee noin viitisenkymmentä UNESCON oman listauksen mukaan.

Wau; täällä olisi mukava päästä käymään: historian havinaa seinistä ja koneista lähtien! Maailmanperintöluetteloon kohde pääsi v. 1996.

Restauroijat ovat ehostaneet upeaa 1800-luvun uusrenesanssitaloa jo puolitoista vuotta – tältä siellä nyt näyttää | Kymenlaakso | Yle Kuinka sattuikaan: juuri tänään julkaistu artikkeli Verlan päärakennuksen kunnostustöiden etenemisestä; upeaa työtä tekevät ihmiset tuolla!

Historia / UPM Verlan tehdasmuseo

Sammallahdenmäki taasen on Suomen ensimmäinen maailmanperintöluetteloon hyväksytty arkeologinen kohde v. 1999 Raumalla. Kohteessa sijaitsee eri lähteiden mukaan 33-36 kivistä hautaröykkiötä. Vanhimmat haudat ovat ajalta 1300-1000 eaa., nuorimmat jopa ajalta 30 jaa. Tämä on mielenkiintoinen yksityiskohta ihan ajallisesti: alue ja paikka on pyhitetty kuolleille useiden satojen vuosien ajan.

Sammallahdenmäen pronssikautinen hautaröykkiöalue – Visit Rauma

(sadanvuodensatoa)

Alue on ollut aikoinaan merenrannalla, mutta myöhempinä aikoina maa on noussut ja röykkiöt sijaitsevat nykyään useita kymmeniä metrejä rantaviivasta. Alueelta löytyy useita erilaisia hautapaikkoja ja kivilatomuksia, tunnetuimmat näistä ovat nimiltään Huilun pitkä raunio ja Kirkonlaattia. Tämä kohde on sen verran mielenkiintoinen, että tänne Akka suuntaa jonakin päivänä selvittyään seuraavasta Nalle Puhin hunajahelvetistä (optimistinen asenne ennen kaikkea…)

Petäjäveden vanha kirkko on rakennettu vuosien 1763–1764 aikana kirkonrakentajamestari Jaakko Klemetinpoika Leppäsen (s. 1714–1721) johdolla. Huomattavaa tässä rakentajien tarinassa on se, että kirkonrakennuksen tekniikat ja opit periytyivät kolmelle sukupolvelle: sekä oma lapsi, että lapsenlapsi pitivät tätä perinnettä yllä. Maailmanperintökohteeksi kirkko otettiin v. 1994.

Petäjäveden vanha kirkko – Visit Jyväskylä Region

Kirkon tarina – Petäjäveden Vanha Kirkko

Jaakko Klemetinpoika Leppänen – Wikipedia

Vanhan Rauman kaupunkirakenne perustuu 1600 – 1800 -luvuilla sijainneisiin taloihin ja keskiajalta peräisin olevaan katujärjestelmään, joka palojen jälkeen säilyi ennallaan. Merkittävin palo tapahtui v. 1682, jonka jälkeen asemakaava säilyi kuitenkin yhtenäisenä ja muuttumattomana. Mitäpä sitä hyviä systeemejä muuttamaan, mikäli niissä ei ole virheitä…

Usein kysyttyä – Visit Rauma

UNESCOn maailmanperintökohteet – Visit Rauma

Raumalla sijaitsee myös Suomen kapein (leveydeltään keskimäärin n. kaksi metriä) katu Kitukränn. Tästä kadusta Akalle tulee heti mieleen Harry Potterin Viistokuja… jonka innoittajana puolestaan on ehkä ollut kauppakatu Victoria Street Edinburghissa. Myös Shambles-katua Yorkissa on ehdotettu kujan esikuvaksi... offtopic, pahoittelut!

Vanhalla Raumalla onkin Pohjoismaiden suurin ja parhaiten säilynyt puukaupunkirakenne ja Maailmanperintöluetteloon alue pääsi v. 1991.

Kitukränn – Google Maps Vanha Rauma on nähtävästi koettava tämän elämän aikana, siitä ei päästä yli eikä ympäri…

Shambles – Google Maps

Vanha Rauma – Visit Rauma

Viimeisenä listalla on tietenkin Suomenlinna, joka lienee tuttu jokaiselle Helsingin kävijälle. Mitäpä tästä kohteesta voisi sanoa sellaiselle ihmiselle, joka ei ole koskaan siellä kuitenkaan käynyt?

Jo itsessään lauttamatka saarelle on turistille hieno kokemus, samoin kuin saapuminen saarelle suoraan mukulakivikatujen ja linnoitusten keskelle, jotka vievät heti ajatukset historiaan. Oma lukunsa on tietenkin Suomenlinnan kirkko, jonka kupoli näkyy heti alueelle saavuttaessa. Saarella on tietenkin aivan oma tunnelmansa, jota ei voi kuvailla kaiken kattavasti.

Suomenlinna maailmanperintö­kohteena – Suomenlinnan viralliset sivut

Suomenlinnan hoitokunta

Kesäisin turistiruuhkat ovat tietenkin huipussaan, joten kovin tiukalla aikataululla saarelle ei tuolloin kannata tungeksia; matkustajakapasiteetti lautoilla on nimittäin tietenkin rajallinen. Mikäli Suomenlinnassa ei kuitenkaan ole koskaan tullut käytyä, on moni voinut ainakin nähdä kuuluisan Kustaanmiekan Kuninkaanportin, jonka ohi risteilylaivat pujottelevat vain 81 metriä leveän väylän läpi, jota kutsutaankin ainutlaatuiseksi, jopa maailmanlaajuisesti erikoiseksi väyläksi.

Wikipedia.

Kas näin, nojatuolimatkailu edistää terveyttäsi (as if…) ja hellii lompakkoasi; Akan toiveissa olisi ainakin jonakin päivänä katsahtaa näistä muutamaakin kohdetta ihan omin silmin nähtynä. Struven ketjun kaikkia mittauspisteitä Akka ei lähde kartoittamaan, sen verran laajasta hankkeesta olisi kuitenkin kyse.

Varsinkin, kun ne kuparilaatatkin on pöllitty jo aikapäiviä sitten… todellinen hifistelijä lähtisi tietenkin reppureissulle koko ketjun läpi, tällöin reissulle tulisi linnuntietä pituutta… hmm… n. 3500-4000 km Norjan Fuglenesista Mustanmeren rannalle Stara Nekrasivkaan… Ukrainaan. Jep, ei ehkä ihan heti kannata laittaa rinkkaa lähtövalmiiksi. Näitä seuraavia linkkejä kannattaa kuitenkin eritoten katsoa:

Etusivu – Suomen maailmanperintökohteiden yhdistys ry erittäin kauniit ja informatiiviset sivut

Maailmanperintö – OKM – Opetus- ja kulttuuriministeriö , jonka perusteella:

Suomalainen saunaperinne (2020), Kaustislainen viulunsoittoperinne (2021), Limisaumavenerakennusperinne (yhteispohjoismainen kohde, 2021), sekä Käsityönä valmistettuun lasiin liittyvä tiedonanto (yhteiskohde Espanja, Ranska, Saksa, Suomi, Tšekki ja Unkari, 2023) ovat lisäksi aineetonta maailmanperintöä suojelukohteina!

Jopas jotakin, voisi tässä kohtaa todeta näiden kohdalla! Aineeton kulttuuriperintö eli osaaminen, jopa saunominen voi olla tällainen, suojeltava kohde!

Kyllä me suomalaiset osataan ja yritetään: vaikka ei osattaiskaan, niin opetellaan ja yritetään perkele silti vaikka menis pieleen (jaahas; nähtävästi flunssan jälkimainingeissa Akan edesmennyt faija päätti tuoda mielipiteensä julki). Näillä mennään, faijan opeilla!

TEKEVÄLLE SATTUU

…sanotaan sananlaskussa. Niin on sattunut myös menneinä aikoina, sillä vastikään uutisoitiin Attleboroughista, Englannista löytyneestä kultakolikosta. Kolikko on ajoitettu viidennelle-kuudennelle vuosisadalle jaa. ja se on tuolloisten anglosaksien toimesta tehty ja muokattu kaulakoruksi. Raha esittää roomalaista keisari Honoriusta (384-423 jaa.), joka tuolloin oli muun Rooman valtakunnan mukaisesti jo kristitty.

Anglosaksien feikkikolikko (LiveScience).

Anglosaksit harjoittivat pakanauskontoa eikä heillä ollut kehittynyttä kirjoitusjärjestelmää, joten tällaisen kolikon käyttö kaulakoruna on jo itsessään merkillistä. Eipä siinä mitään – mutta juurikin kirjoitustaidon puutteen vuoksi kolikon teksti on kopioitu väärin: oikeasti kolikon kääntöpuolella lukee ”RESTITVTOR REIPVBLICAE” eli tasavallan palauttaja, mutta anglosaksien kopiossa teksti on muotoa ”STITVTOR EIPVBLICAE.” Eipä tällainen kämmi liene korun kantajaa haitannut, sillä eipä tuollaisella tekstillä ole hänelle ollut mitään merkitystä. Vielä nykyäänkin näkee hupikuvia Aasiassa painetuista t-paidoista, joissa mm. englanninkielisiä sanoja on painettu randomisti paitoihin tai paidan käyttäjä ei selvästikään ymmärrä, mitä teksti tarkoittaa.

English T-Shirts In Asia (140 Pics) | Bored Panda Hupipaitoja! Takuunaurut!

Hieman uudempi esimerkki kolikkokämmistä on vuodelta 1943, jolloin Amerikan rahapaja painatti kuparipennien sijasta teräspennejä säästääkseen kuparia sotateollisuudelle. Kolikkoprässeihin oli kuitenkin jäänyt noin tusina kuparista kolikkoaihiota ennen teräsaihioihin siirtymistä, joten näiden harvinaisten kolikoiden arvo on nykyään n. 1,7 miljoonaa dollaria/kappale. Tässä tapauksessa voi siteerata toista sananlaskua, jota ainakin Roope Ankka usein suosi: pennissä on miljoonan alku!

(CoinValueChecker)

Toinen, roomalaisajalle sijoittuva kämmi tapahtui niinikään Englannissa Cambridgeshiressa, kun elokuussa 2024 alueelta löydettiin kaksi kaivoa ajoittuen roomalaisaikaan vuosille 43-150 jaa. Ensimmäinen 8,5 metrin syvyinen kaivo oli romahtanut jo hieman ennen sen valmistumista, sillä kaivoon jäivät myös rakentajien käyttämät puiset tikapuut. Ihmisuhreja paikalta ei löydetty, joten työmiehet eivät liene olleet kaivon sisällä seinämien romahtaessa.

Toinen 6,5 metrin syvyinen kaivo kaivettiin 20 metrin päähän ensimmäisestä ja tällä kertaa sen seinämät tuettiin puulankuilla. Osassa lankkuja oli koristeellisia kaiverruksia, joten ne tulkittiin kierrätysmateriaaleiksi esim. huonekaluista. Ainakin tässä tapauksessa rakentajat ottivat opikseen: loppu hyvin, kaikki hyvin!

Roomalainen kaivo (ArtnetNews).

Hupaisa esimerkki historiallisesta kämmistä löytyy babylonialaisesta savitaulusta vuosilta 1900-1600 eaa. Oxfordin yliopistossa säilytetään Irakin Kishistä (nyk. Sumer) v. 1931 löytynyttä 8 cm:n kokoista savitaulua, joka on selvästikin jonkin matematiikan opiskelijan ”läksyvihko.” Taulussa on kuvattuna kolmio ja oppilaan tehtävänä on ollut laskea kolmion pinta-ala.

Läksyvihko (LiveScience).

Annettujen mittojen perusteella kolmion ala olisi 3.5156, mutta oppilas on vastannut väärin 3.1468. Tällaisia läksytauluja alueelta on löytynyt useita ja joissakin niissä on peräti opettajan kommentointia taulujen takapuolella. Punakynä on siis heilunut savitauluissakin, mutta tällaiset taulut osoittavat, että babylonialaiset ymmärsivät myöhemmin Pythagoraan lauseeksi nimetyn periaatteen jo kauan ennen herraa itseään. Pythagoras syntyi Samoksen saarella Kreikassa v. 582 eaa. ja kuoli v. 496.

Pythagoras – Wikipedia

Olisi kuitenkin hauska tietää, tuliko savitauluun kirjoittaneelle oppilaalle mitään seuraamuksia virheestä. Oliko kyseessä ihan tavallinen läksy vaiko peräti tärkeä koe, jonka tämä muinainen oppilas sitten reputti? Siinä meni nuoren lahjakkuuden toivo yliopistosta kertaheitolla, mikäli koetta ei saanut uusia! Voi ei ja nyyh; oppilas varmaan katkeroitui loppuelämäkseen ja ryhtyi kiukkuiseksi haudankaivajaksi yhden mitättömän kolmion takia!

Grave-digger/Viktor Vasnetsov 1871.

Dubrovnikissa, Kroatiassa yliopiston opiskelija oli tutkimassa vanhoja käsikirjoituksia Valtionarkistossa, kun hän huomasi 1300-luvulta peräisin olevassa kirjassa useita kissan tassunjälkiä. Oletettavasti käsikirjoitusta kirjoittaneen henkilön kissa oli hypännyt pöydälle, kaatanut mustepullon ja kirjoittajan huudoista pelästyneenä poistunut juosten suoraan kirjoituksen yli. Aivan kuin nykypäivänäkin: kissojen mielipuuhaa on hypätä suoraan läppärin näppäimistölle. Akan kirjoituksista noin puolet on kissan kirjoittamia; tuotakoon totuus täten julki, hah! Tassunjälkiä ei näistä hypyistä ole tosin aiheutunut, mutta esim. alakerran portaikossa on edelleen jo edesmenneen kissan tuoreeseen maalipintaan jättämä jälki, joka jätettiin esiin tarkoituksella.

Centuries Ago, a Cat Walked Across This Medieval Manuscript | Smithsonian

Gloucesterissa, Englannissa löydettiin kymmenisen vuotta sitten tuhansien tiilenpalasten joukosta kattotiili, jossa näkyi pentukissan tassunjälki. Tämäkin löytö ajoittuu roomalaisajalle ja tuolloin savitiilet jätettiin aurinkoon kuivumaan. Tiilistä on löydetty useita koirien ja ihmisten jättämiä jalanjälkiä ja yhdessä tiilessä näkyy tutkijoiden mukaan jopa sian kärsä. On helppo kuvitella, kuinka utelias kissanpentu on hypähtänyt kuivuvalle tiilelle ja luikkinut sen jälkeen kipinkapin pakoon. Porsaan kärsää on ehkä vaikeampi kuvitella, mutta jättihän sekin sitten puumerkkinsä historiaan.

Kissan jälkiä (DailyMail).

Sattuupa sitä näitä kämmejä tutkiville arkeologeillekin; mm. 500-luvulla jaa. taottua koristeellista ämpärin metallireunusta luultiin kruunuksi ja vesinokkaeläintä keksityksi huijaukseksi, sillä eläin oli kerta kaikkiaan liian outo laji ymmärrettäväksi.

Vesinokkaeläimen luuranko Melbournessa, Australiassa.
Kruunuksi luultu ämpärin metallireunus (dw.com).

Vuonna 1663 luonnontieteilijä Otto von Guericke (1602–1686) taasen päätteli Saksassa löytämistään eläinten luista, että kyseessä oli tietenkin yksisarvinen! Tuolloin esim. villasarvikuonojen olemassaolosta ei tiedetty vielä mitään, joten päätelmä oli hyvinkin johdonmukainen. Piirrosluonnosten pohjalta on kasattu näytteille kyseinen muotovalio, joka sijaitsee Madgeburgin luonnontieteellisessä museossa Saksassa. Otuksen nimi on tietenkin Madgeburgin yksisarvinen! Oikeasti otuksella on villasarvikuonon kallo, mammutin jalat ja sarvivalaan syöksyhammas. Tiedossa ei kuitenkaan ole, miksi nämä luut löytyivät samasta paikasta – kenties sattumaa, maanvyörymää, tulvavettä, lietettä… mene ja tiedä.

Madgeburgin yksisarvinen (AtlasObscura).

Tanskalainen historioitsija Saxo Grammaticus (n. 1150–n. 1220 jaa.) kirjoitti historiikissaan, että Ruotsissa sijaitsevan Runamon alueen kivikoista löytyy muinaista riimukirjoitusta, mutta niitä on kulumisen vuoksi mahdotonta lukea. Vuosisatoja paikalle virtasi väkeä tulkitsemaan näitä muinaisia kirjoituksia, jotka sittemmin on todettu tämän diabaasikiven luonnollisiksi halkeamiksi. Eikä siihen mennyt kuin useampia satoja vuosia, god damn! Jotkut luulivat jopa lukevansa runoja näistä riimuista!

Runamo – Google Maps

Vuonna 1922 geologi Henry Fairfield Osborn Sr. (1857-1935) luuli löytäneensä ihmislajien ”puuttuvan linkin,” kun hänelle annettiin tutkittavaksi vanha hammas Nebraskassa. Innoissaan hän antoi tälle lajille nimeksi Hesperopithecus haroldcookii, mutta jo viisi vuotta myöhemmin tämä tieteellinen nimitys kumottiin. Hammas kuului jo sukupuuttoon kuolleelle pekarilajille, joka eleli Pohjois-Amerikassa 15-5 miljoonaa vuotta sitten. Pekarit ovat sorkkaeläimiin kuuluvia nisäkkäitä, jotka muistuttavat lähinnä villisikaa tai possua. Nyt täytyy kyllä tunnustaa, että sana ”pekari” ei ole kuulunut Akan sanavarastoon – jo pelkkä nimi vaikuttaa yhtä omituiselta, kuin vesinokkaeläimen ulkomuoto!

Hesperopithecuksen hammas vertailtuna muihin lajeihin.

Noh, joka tapauksessa tämä Hesperopithecus sai kutsumanimen Nebraska Man. Hesperopithecus tarkoittaa ”läntisen maailman apinaa,” ja loppuosa haroldcookii on annettu löytäjänsä Harold Cookin mukaan. Omaperäistä kerrassaan…

Akka jää ihmettelemään kuinka erilainen maailma olisikaan, jos kuuluisan Pipsa Possun nimi olisikin Pipsa Pekari (englanniksi Peppa Pig/Peppa Peccary). Pipsan ulkomuotokin saattaisi olla hieman… krhm… karvaisempi. Tämä kuvitelma on kaikkien painajaisten äiti eikä Pipsan kuvaa painettaisi enää päiväkotireppuihin, t-paitoihin tai muihin tarpeellisiin härpäkkeisiin.

Pekari.

Peppa Pig – Official Channel – YouTube Pipsa Pek… Possun paras kanava!

Itse asiassa koko ohjelmaa ei olisi edes koskaan päästetty tuotantoon, sillä pekareilla on tapana hieroa ominaistuoksuaan toisiin lajitovereihin peräpäillään. Tämä tuoksu on niin selkeästi ihmisenkin havaittavissa, että pekaria kutsutaan leikkisästi ”haisunäätäpossuksi.” Olisipa mukavaa nähdä tv-ruudussa jakso, jossa Pipsa Pekari yrittää ottaa kiinni ystäviään hieroakseen ahteriaan heihin. Taustalla äitipossu ja isäpossu myhäilevät tyytyväisenä: ”Siellä se Pipsa harrastaa taas liikuntaa oikein urakalla. Onpa mukava nähdä näin tomeraa lajityypillistä käyttäytymistä jo pienestä pitäen.”

Juu ei. Pois Akan päästä, pahuksen Pipsa Pekari! Nyt selvisi sitten sekin, kuka sen kärsänsä on siihen ylempänä mainittuun savitiileen painanut…!

Pipsa perheineen (PrimeVideo).

PÄIVITYS 24.5.2025: Pipsa Pek…Possun perhe on nähtävästi saanut uuden perheenjäsenen, pienen tyttövauvan nyt toukokuun aikana! Tytön nimi on nähtävästi Evie. Ah, sitä vauhdin hurmaa tässä perheessä tulevina viikkoina:

Evie Pig – Peppa Pig World

Pipsa Possun sisko syntyi