HELVETIN HISTORIAA

Jo muinaiset roomalaiset“… kuuluu vanha lause, jota ei kuulemma missään tapauksessa saa käyttää missään yhteydessä. Syistä viis, mutta eivät ne roomalaiset nyt NIIN muinaisia olleet, kun verrataan esim. sumerialaiseen kulttuuriin 4000-2000 eaa. Eufrat- ja Tigris -jokien alueella.

Roomalaisten valta-ajan katsotaan kuitenkin alkaneen vasta n. 700-luvulta eaa. kaupungistumisen myötä. (Tämä seikka tuli siis mieleen, kun Akka yritti muistella, oliko Haades kreikkalaisten vai roomalaisten manala…)

Jesus Christ saving the souls of the damned/1300-luvulta.

Noh; mennäänpä itse aiheeseen: onko ennen kristinuskoa historiallisissa kulttuureissa ollut käsitystä helvetin olemassaolosta? Miten eri uskonnoissa aihetta on käsitelty tai kuvattu? Tarkoitus ei ole tutkia asiaa teologiselta kantilta (joka on loppumaton suo), vaan ainoastaan katsahtaa, miten meitä syntisiä on ennen muinoin peloteltu kuolemanjälkeisellä taipaleella.

Onhan se nyt aivan selvää, että helvetti-käsitys on kristinuskossa ollut erinomainen keino pitää kansa ruodussa ja kuosissa tässä maanpäällisessä maailmassa.

ELI: Haades oli totta tosiaan sekä Kreikassa että Roomassa kuolemanjälkeinen tuonpuoleinen. Haades oli Kreikassa myös itse jumalan nimi, joka hallitsi tätä maanalaista valtakuntaa, kun taas Roomassa jumalan nimi oli Pluto.

Monet muistanevat kuulleensa Styks-joesta, jonka yli kuolleen oli päästävä lahjomalla kolikolla manalan lautturi Kharon. Vielä nykyäänkin löydetään luurankoja, joiden suuhun on asetettu kultakolikko. Tämä todistaa ainakin, ettei lautturinpentele ole sitten kuitenkaan kolikkoa ottanut…! Roomalaisten Haades-käsitykseen vaikutti suuresti Homeroksen Odysseia-teos ja sielujen puhdistuminen/uudelleensyntyminen on vaikuttanut mm. kristinuskon kiirastuli-käsitykseen.

Entäpä ne sumerilaiset? Tuonpuoleisella olikin monta nimeä: Kur, Irkalla, Kukku, Arali ja Kigal. Erikoista tähän tuonelaan joutumisessa oli se, ettei ihmisiä mitenkään tuomittu pahoista teoistaan, vaan jumalatar Ereshkigal vain julisti henkilön kuolleeksi. Vainajat saivat tuonelassa juodakseen vain “kuivaa pölyä,” joten menehtyneille annettiin sukulaisten toimesta usein juomauhreja jopa vuosikausien ajan. Onnettomimpia vainajia olivatkin siis lapsettomat, joiden uskottiin tämän takia jopa muuttuvan kummituksiksi ja piinaavaan vielä elossa olevia sukulaisiaan.

Kelttiläiseen kulttuuriin (n. 700 eaa.-400 jaa.) kuului useita erikielisiä kansoja ja heimoja eri alueilla, mutta yhteistä kaikille oli tuonpuoleisen käsitys. Varsinaista helvettiä ei ollut, vaan tuonpuoleinen (yleisin Annwn/Annwyn tai Tir na nOg) sijaitsi usein joko saarella tai maan alla. Tämä maailma olikin siis vain “Otherworld,” ei helvetti eikä taivas.

Keski-Amerikkaan sijoittunut mayojen muinaiskulttuuri (n. 7000 eaa.-950 jaa.) kutsui alamaailmaa Xibalbaksi, jota hallitsi 12 jumalaa. Tämä tuonela oli täynnä koettelemuksia, ansoja ja testejä sielupoloiselle, joka epäonnistuessaan joutui pilkattavaksi jumalten eteen. Lukuisten luolaverkostojen uskottiin johtavan tähän alamaailmaan, joten usein näistä luolista löytyy esim. rikottuja tai ehjiä uhriastioita.

Muinaisessa Egyptissä tuonpuoleisen nimi oli Duat ja tätä maailmaa hallitsi jumala Osiris. Jotta vainaja pääsisi punnitsemaan sydämensä, hänen tuli suorittaa testejä ja ohittaa demoneita matkallaan manalan läpi. Perillä jumala Anubis (jep, se koiranpää) vertasi sydämen painoa jumalatar Maatin sulkaan. Mikäli sydän oli painavampi, jumalatar Ammit hotkaisi sielun pois kuljeksimasta. Testin läpäisseet pääsivät Aaru-nimiseen rauhaisaan “paratiisiin.”

Kaikki tietänevät viikinkien Valhallan (jumala Odinin sali), jonne kaikki soturit havittelivat kunniakkaasti pääsevänsä. Vähemmän tunnettu termi lienee Hel/Helheim eli kuolleiden valtakunta, jonne joutuivat vanhuuteen tai sairauteen kuolleet tai muutoin epäkelvot yksilöt. Tätä maanalaista maailmaa hallitsi jumalatar Hel. Norjalaisessa mytologiassa muunkinlainen kuolemanjälkeinen elämä oli mahdollista; esim. merellä kuolleet noudettiin pois haahuilemasta jumalatar Ran verkkoihin.

Pohjois-Amerikan alkuperäisväestön keskuudessa helvetin käsitettä ei ollut olemassa. Kuolemanjälkeisen elämän uskottiin jatkuvan joko entiseen malliin jo edesmenneiden sukulaisten ja ystävien parissa (esim. Pueblo-intiaanit), tai Cheyenne-intiaanien mukaan Linnunrataa pitkin kuolleiden maailmaan samoihin olosuhteisiin. Minkäänlaista järjetöntä rangaistusta eletystä elämästä ei siis ollut odotettavissa, kuten useimmissa muissakaan kulttuureissa. Australian aboriginaaleilla on tällainen samanlainen ajatus kuolemanjälkeisestä elämästä: rangaistuksia eikä koetuksia ole heidänkään puoleltaan tiedossa!

Suomalaisessa “pakana”maailmassa siirryttiin kuoleman jälkeen tietenkin Tuonelaan, Manalaan tai Vainajalaan… tai mikä parasta: Manan maille. Kuolleiden täytyi ylittää Tuonen virta huolimatta siitä, olivatko he eläessään olleet hyviä vai pahoja, ja tätä virtaa vartioi musta joutsen laulaen kuolonsäveleitä. Tähän virtaan joutuu myös Kalevalan Lemminkäinen epäonnistuttuaan surmaamaan tämän joutsenen (tehtävä, joka hänen täytyi läpäistä saadakseen itselleen Pohjolan Louhen tyttären).

Kuulostaa kummasti ihan samanlaisilta tehtäviltä, joita asetettiin muissakin muinaisissa kulttuureissa… hmm!

On kuitenkin päivänselvää, että Elias Lönnrot keräsi matkoillaan Kalevalan ja Kantelettaren perimätietoa vasta 1800-luvun alkupuolella, joten tällöin kristinusko oli jo ehtinyt vaikuttaa useita vuosisatoja näihin suomalaisiin mytologioihin ja niiden suullisena perimätietona kerrottuihin tarinoihin.

Tällaisten uskonnollisten uskomusten alkuperien selvitys on tietenkin hankalaa, mutta MUINAISIIN aikoihin viitatessa voisi mainita, että mm. Homo Naledi-yksilöt (335 000–236 000 eaa.) todistettavasti suorittivat hautausrituaaleja. Samoin on jo pitkään oletettu kukkien siitepölylöytöjen perusteella, että neandertalinihminen hautasi tarkoituksellisesti kuolleensa. Ohessa hieno artikkeli tällaisesta tutkimustoiminnasta Cambridgen yliopistolta:

Shanidar Z: what did Neanderthals do with their dead? (cam.ac.uk)

Näitä löytöjä (kuten myös uusia ihmislajeja) saattaa putkahdella esiin historian hämäristä uusien löytöjen myötä, mutta näiden lajien uskomuksia kuolemanjälkeisestä elämästä emme voi koskaan tietää. Ainakin tiedämme, että neandertalilaiset huolehtivat vammautuneista ja vanhoista jäsenistään huolella. Tämä linkki kertoo myös Shanidar-luolan löydöistä:

Shanidar Cave – Wikipedia

Human Family Tree | The Smithsonian Institution’s Human Origins Program (si.edu)

Tässä yhteydessä kannattanee lopuksi todeta, että suurin osa maailman ongelmista on seurausta eri uskontojen välisistä ongelmista. Menneessä maailmassa on eletty maan, riistan, sairauksien ja selviytymisen ehdoilla, kunnes on keksitty, että esim. kuu ja aurinko ovatkin jumaluuksia.

Jopa taivaalta putoavat tähdenlennot/meteoriitit/ukkoset ovat olleet enteitä jumalien suuttumisesta, joten jotakin pitäisi tehdä!? Lepyttää suuttuneita jumalia veriuhreilla, tuhansilla suoruumiilla, lasten kasvatuksella pelkästään uhrimenoja varten jne. Akka ei ollenkaan vähättele myöskään eläinuhrien asemaa tässä yhteydessä.

Ehkäpä se selviytymisen helvetti on muinaisille ihmisille ollut jo se maanpäällinen helvetti, joten alkuperäiskansoille(kaan) se termi ei ole ollut tarpeellinen. Sellaisella periaatteella ollaan menty, että “Jotta vittuakos sitten; tästä etiäpäin kualemahan: parempoo o kuitennii luvassa!”

Akka tykkää tästä ajatuksesta. Pitäkää helvettinne, uskontonne ja tunkkinne, ne ovat moderneja keksintöjä.

TUNNETTUJA SANONTOJA

Akka listasi tähän kaikenlaisia mieleen tulevia sanontoja ja sananlaskuja, joita ainakin me ei-milleniaalit olemme tottuneet kuulemaan koko ikämme. Näille ikäryhmille on olemassa myös termit X-, Y- ja Z-sukupolvi, mutta Akkaa ei niinkään kiinnosta lokeroida ihmisiä mihinkään laatikoihin. Pitäkää tunkkinne ja lokeronne; mennäänpä itse asiaan.

Albert Edelfelt/Study for the boys/1850-1910.

Tarkoitus ei ole täysin selittää näitä sanontoja, vaan tarkastella hupaisasti näitä lentäviä lausahduksia. Ainoa poikkeus olkoon se perhanan pyy pivossa; pivo tarkoittaa siis KOURAA. Eli parempi yksi tirpunen saaliina, kuin kaikki tirpuset vapaana.

Hätä keinon keksii. (Suomussalmi) Tämän todisti typeryydellään tuhopoltosta ja vandalismista epäilty mieshenkilö, joka hermostui hänestä levitetyn pidätysmääräyksen valokuvaan. Mikäpä avuksi? Herra rosmo otti itsestään selfien, lähetti sen poliisille ja vaati vaihtamaan kuvan, koska tässä omassa selfiessään hän näytti mielestään paremmalta. Mies pidätettiin myöhemmin Floridassa.

Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. (Kalevalan runoudesta) Kaliforniassa 10 kuukauden ikäinen saksanpaimenkoira Luna ei kapsahtanut katajaan, mutta jäi jumiin 7,5 metrin korkeuteen mäntyyn. Omistajat huolestuivat koiran kadottua pihalta leikkiensä jälkeen, mutta etsinnöistä huolimatta tämä n. 30-kiloinen koira löydettiin vasta katoamisestaan seuraavana päivänä. Kukaan ei oleta, että koira kiipeää puuhun tuohon korkeuteen, joten…

Jos ei sauna ja viina ja terva auta, niin sitten perii hauta. (Lahti) Tästä sanonnasta joillekin tulee varmaan mieleen saunomisen MM-kilpailuissa menehtynyt Vladimir Ladyzhenskiy vuodelta 2010. Samassa yhteydessä suomalainen Timo Kaukonen joutui sairaalaan, sillä saunan lämpötila nousi peräti 110 asteeseen. Tällä sanonnalla tarkoitetaan kuitenkin muinaisten meikäläisten parannuskeinoja tautiin kuin tautiin, sillä nämä olivat ne yleisimmät hoitokeinot.

Kasvaa se mies räkänokastakin, vaan ei tyhjännaurajasta. (Kalevalan runoudesta) Kyllä, nauruun kuoleminen on mahdollista ja siitä on historiassa todistettuja tapauksia. Eräs hauskoista, todistamattomista legendoista kuitenkin kertoo, että kreikkalainen filosofi Khrysippos (279-206 eaa.) olisi kuollut liikaan nauruun nähdessään aasin syövän viikunoita ja komennettuaan palvelijansa antamaan aasille palanpainikkeeksi peräti viiniäkin!

Khrysippos.

Kukas kissan hännän nostaa, jos ei se itte? (Mäntsälä) Tämä pätee jokaiseen kissaan. Kissa määrää itse, mitä tekee ja sitä me kissoja palvovat palvelijat kunnioitamme. “Hänen kuninkaallisen majesteettinsa palveluksessa” lukee Akan jääkaappimagneetissa, jossa kissan päässä on kruunu. Meow.

Kissa 1920-luvulta. Selkeästi haluaa olla hattu päässä.

Niin messä vastaa ku sinne huuvetaan. (Säkkijärvi) San Diegossa, Kaliforniassa teinit löysivät kateissa olevan miehen tämän huutojen perusteella – ei kuitenkaan metsästä, vaan rannikolla sijaitsevasta kallionhalkeamasta. Halkeama oli vain n. 50 cm leveä ja mies oli löytyessään alaston ja kylmettynyt. Miestä ei kuitenkaan saatu kapeasta kallionkolosta heti ulos, vaan häntä hoidettiin peräti 20 tuntia samalla, kun kallionlohkareita yritettiin räjäyttää pienpanoksilla hänen ympäriltään. Miehen oman arvion mukaan hän oli ollut lohkeamassa kolme vuorokautta ja hän toipui tapauksen jälkeen sairaalassa.

(LA Times)

Aika haavat parantaa. (Iitti) Maailman pisimpään kestänyt leikkausoperaatio kesti v. 2001 peräti 103 tuntia. Kyseessä olivat päistään yhteenliittyneet 11 kuukauden ikäiset Ganga ja Jamuna Shrestha, joiden aivojen erottamisleikkausta oli harjoiteltu etukäteen 3D-kuvauksen ja -mallinnuksen avulla. Leikkauksessa kävi kuitenkin ilmi, että operaatio olikin odotettua vaikeampi – tyttöjen aivot olivat limittyneet yhteen niin, että loppupeleissä suonia irroitettiin yksitellen, aivoja ja kalloja rakennettiin uudestaan kalloluun palasista ja Gore-Tex-kuiduista. Ihme kyllä, molemmat tytöt selvisivät koettelemuksesta, mutta kaksosista Ganga kuoli seitsemän vuotta myöhemmin aivokalvontulehdukseen. R.I.P.

Ei kukko käskien laula. (Jyväskylä) Kukkojen tapa laulaa aamutuimaan juontuu niiden sisäisestä kellosta, todetaan tutkimuksissa. Vaikka kukot laitettiin kahdeksi viikoksi pimennettyyn tilaan, niiden sisäinen kello ei siitä muuttunut – ja ylipäätään kukot ilmaisevat äänellään mm. reviiriyttä ja johtajuutta.

Cock-A-Doodle-Doo! Roosters Really Do Know What Time It Is | Live Science

Ei nimi miestä pahena, jos ei mies nimiihhän. (Rovaniemi) Deano Wilson, viiden lapsen perheenisä muutti nimensä korona-aikana Fire Exitiksi. Tämä toimenpide maksoi hänelle peräti 17 dollaria. Oiva perheenisä!

Luonto se on, joka tikanpojan puuhun vetää. (Pudasjärvi)

Luonto se on, joka tikanpojan puuhun vetää. Aunukselaisia alakoululaisia kevätauringossa koulun lähettyvillä. Kersantti Aunio kuvaajana v. 1944/Finna.

Yks tykkää tyttärestä, toinen äireestä, mutta Rasputiini tykkäs molemmista. (Isokyrö)
Tämä “yks tykkää tyttärestä ja toinen äidistä” on Akalle tuttu. Rasputiinista ei tässä yhteydessä ole mitään havaintoa kuitenkaan; naistenmieshän tuo lienee ollut.

Tähän pitää laittaa muutama muistutus sarkasmin alalta:

Missä on akka vallan päällä, siellä on mies mieltä vailla. (Nastola)
Ei akalla kirkkoon ajeta. (Savoranta)
Paistappas akka toenennii silakka, kun on joulu. (Kuopio)
Jolla on monta morsianta, se jää akattomaksi. (Pelkosenniemi)

Akka vastaa tähän:

Kun kerran on yksi sormi paskassa, niin menkhön koko käsi. (Pelkosenniemi)

LEGENDAA, KANNIBAALEJA JA KALEVALAA

Tämän hyytävän kylmyyden keskellä on mukava suunnata katse rapakon taakse keskelle huitsin Nevadaa. Kirjaimellisesti. Keskelle-ei-mitään.

Lovelock Cave (TravelNevada).

Lovelock Cave – Google Maps

Keskellä Nevadan osavaltion erämaalakeuksia ja vuorenhuippuja sijaitsee Lovelock Cave, johon liittyy pohjoisen Paiute-intiaaniheimon legenda punahiuksisista jättiläisistä. Tarina kertoo, että muinaisina aikoina tähän luolaan ajettiin sumppuun “Si-Te-Cah” -heimon viimeiset jättiläiset, koska nämä jätit olivat suuren kokonsa lisäksi myös kannibaaleja.

Kyllästyttyään tämän heimon luomaan jatkuvaan uhkaan muut paikalliset asukkaat yhdistivät siis rintamansa, ajoivat jättiläiset luolaan (n. 46 x 11 m) ja sytyttivät luolan suulle oksia ja risuja palamaan. Luolaan paenneet jätit kuolivat joko tuskissaan palaen tai savuun tukehtuen; tosin muutaman naispuolisen heimon jäsenen kerrotaan päässeen pakoon tästä tulipätsistä.

A Paiute drawing his bow and arrow; two others in festive costume (v. 1872/the National Archives and Records Administration).

Vielä nykyäänkin luolan katossa on nähtävissä merkkejä suuresta palosta ja luolassa on tehty kaivauksia jo 1800-luvun puolella. Ei tosin arkeologisia kaivauksia, vaan luolasta kaivettiin tonnitolkulla guanoa, jota käytettiin mm. lannoitteena ja silloisen ruudin valmistuksessa. Jep, guano on siis lepakoiden scheissea, ja varsinkin rannikkoalueilla merilintujen kakkaa.

Vuonna 1886 kaivosinsinööri John T. Reid johdatettiin paikalle ja hän tekikin luolassa huomattavia löytöjä. Näihin löytöihin viitataan nykyisin termillä “Reidin kokoelma.” Ukkeli ei siis kuitenkaan suorittanut kaivauksia järjestelmällisesti nykyarkeologian tapaan, mutta tuohon aikaan se ei ollut mitenkään tavatonta. Hän oli paikalla insinöörinä ja amatööriantropologina, ei suinkaan arkeologian edelläkävijänä.

Esineistöä.

Joka tapauksessa tämä arvon herra Reid löysi luolasta esinelöytöjen lisäksi useiden kymmenien yksilöiden luiden jäänteitä ja kokonaisia luurankoja, joiden perusteella hän arveli tosiaankin löytäneensä legendoissa mainitun jättiläisrodun. Käyttäen omaa reisiluutaan pituusvertailussa hän laskeskeli, että kyseisten yksilöiden pituus oli täytynyt olla peräti 230-290 cm:n välillä. Mutta… mm. seuraavassa linkissä Reidin on arveltu jättäneen huomioimatta esim. sellaisen seikan, että reisiluun yläpään palloniveltä ei tule huomioida pituuden arviointimittauksessa, joten tämä lienee vaikuttanut hänen arvioihinsa:

*210777-1984-4Winter.pdf (nv.gov) Nevada Historical Societyn neljännesvuosikatsaus v. 1984 (pdf).

Tässä koosteessa aihetta käsitellään n. 10 sivun verran ja taulukot osoittavat, etteivät Reidin kokoelman luiden pituudet poikkea juurikaan alueen muista hautalöydöistä: pituudet olivat miesyksilöiden kohdalla n. 160-180 cm:n välillä. Reid kuitenkin uskoi teoriaansa löytämästään jättiläisrodusta jo senkin takia, että osissa kalloista oli jäljellä pehmytkudosta ja punaisenruskeita hiuksia. Kyseisessä linkissä mainitaan myös tästä: useat muinaiset kulttuurit käyttivät jo eläessään ja/tai hautauksissa väriaineena punaokraa, joka myös tehokkaasti muuttaa mustien hiusten värin punaruskeaksi ajan kuluessa.

Yksi houkutuslinnuista (1900-luvun alun kuva).

Vuosina 1912 ja 1924 luolassa suoritettiin vihdoin arkeologisia kaivauksia, sillä vuonna 1911 guanonkaivajat olivat tehokkaasti rellestäneet luolassa kaivaen noin 250 tonnia sitä ihteään käytettäväksi teollisuuden tarkoituksiin. L. L. Loud Kalifornian yliopistosta ja myöhemmin mukaan liittynyt M. R. Harrington löysivät luolasta muumioiden ja luiden lisäksi mm. kalaverkkoja, sandaaleita, nuolen- ja keihäänkärkiä, koreja ja taidokkaasti höyhenistä ja meriheinästä tehtyjä ja maalattuja houkutuslintuja. Mm. seuraava sanomalehtiartikkeli vuodelta 1929 kertoo löydöistä tarkemmin:

22 Aug 1929, 6 – Oakdale Leader at Newspapers.com

Sanomalehtiartikkeli mainitsee, että mm. eläintennahoista huolellisesti ommellut viltit ja luusta kaiverretut metsästyspillit osoittavat, ettei tämä heimo voinut olla se alkeellinen, kannibalistinen heimo, josta legendoissa puhutaan. Aiemman linkin materiaalissa mainitaan myös, että löytöihin kuului kalaverkkoon haudattu lapsi, jonka mukaan oli laitettu taidokkaasti tehty helistin. (Kalaverkkojen löytyminen johtuu ylipäätään siitä, että alueella on ollut useitakin pienempiä järviä, jotka sittemmin ovat kokonaan kuivuneet.)

Sisäänkäynti.

Koska ja kuinka kauan luolaa onkaan sitten käytetty? Onko näissä punatukkajätti-legendoissa mitään perää? Berkeleyn yliopiston kirjaston materiaali kertoo, että luolaa olisi käytetty jo niinkin varhain, kuin 2740 eaa. aina 1800-luvun puolelle asti. Varmimmat ajoitukset luumateriaaleista sijoittuvat vuosille 1450 ja 1420 eaa. Luolaa on siis kuitenkin todistettavasti käytetty jo useita vuosituhansia. Guanokerrostumien varhaisimmat ajoitukset ovat vuosituhannelta 5000 eaa., joten lepakoita luolassa on ollut jo kauan ennen ihmislajia. Ilmankos sitä pa*kaa riitti tonnitolkulla lapioitavaksi asti!

Paiute-perhe v. 1906 (Library of Congress).

Noin vuonna 500 jaa. ilmeisesti maanjäristyksen seurauksena luolassa romahti useita suuria kivenlohkareita, joka lienee rajoittanut myöhempää toimintaa. Onkin siis mahdollista, että legenda jättiläisistä on peräti voinut periytyä sukupolvelta toiselle jo ennen tätä aikaa.

arf010-002.pdf (berkeley.edu) Yliopiston kirjaston materiaalia, jonka lopussa on mm. graafisia kuvia alueen/luolan rakenteesta sekä vanhoja valokuvia kaivauksista (pdf).

Eli onko legendoissa sitten mitään perää…? Mene ja tiedä; kaikki on toki mahdollista. Tällaisen luolan historialliset todisteet ajoituksineen ovat mielenkiintoisia: ainakin tuo kalaverkkoon haudattu lapsi helistimineen kertoo siitä, että luolaa on ainakin jossakin vaiheessa käytetty huolelliseen hautaustarkoitukseen. Onhan se ihan mahdollista, että luolan käyttötarkoitus on eri vuosisatoina vaihdellut suurestikin ja kenties joku jättiläiskannibaaliheimo luolaan on sumputettukin.

M. R. Harringtonin löytämä Moapa Paiute-kulttuurin punottu kori v. 1925 (National Museum of the American Indian).

Tällaisessa tilanteessa Akka näkee sielunsa silmin kuvaelman, jossa moiset lajitovereita syövät penteleet (legendoissa mainittu noin 20-30 jättiläisheimon viimeistä yksilöä) on tosiaankin ajettu luolaan ja palavien oksien ja pensaiden avulla tukahdutettu kuoliaaksi. Mitäpä sitten tämän jälkeen tapahtuisi? Akan kuvaelmassa on tietenkin lisätty pökköä pesään, notta ne pahikset varmastikin kärventyisivät ainakin muutamien päivien ajan. Lopuksi olisi oksien rippeet raivattu luolan suulta ja kaikki mahdolliset jäänteet olisi raahattu kuivalle aavikolle korppikotkien ja muiden lentävien öttiäisten mässäiltäväksi, kunnes jäljellä ei olisi enää ollut jänteen ripettäkään.

Klassinen koukkunokka.

“Menit sitten syömään mun mummon, pärkkeles! Siitäs sait!” olisi joku voinut tässä kohtaa todeta kiukuspäissään. Kuka näitä ilkeitä kannibaaleja olisi luolaankaan jättänyt tai niille hautoja kaivanut, jos luolaa aiottiin kuitenkin vielä heidän jälkeensäkin käyttää johonkin tarkoitukseen?

Luolassa on kuitenkin käyty vielä niinkin myöhään, kuin n. 1830-luvun aikana (tuolta ajalta on löydetty ase ja ihmisen scheissea), joten tällainen sumputustapahtuma (kenties peräti) vuosituhansien takaa olisi jo kauan aikaa sitten unohtunut suulliseksi perimätiedoksi ja täten legendaariseksi tarinaksi. Mikäpä ettei! Karttaa katsoessa alueella ei ole kerta kaikkiaan yhtikäs mitään, joten luolan olemassaolo ja sijainti on voinut olla hyvinkin tärkeä muinaisille metsästäjille vaikka miten pitkään. Luolasta on saatu suojaa metsästysretkillä, siellä on voitu korjata verkkoja ja metsästyskeihäitä, varastoida ruokaa ja nähtävästi myös saattaa omaisia haudan lepoon aikojen kuluessa.

Eräs teoria on sekin, että luolasta olisi tosiaankin löytynyt näitä peräti jopa kolmemetristen yksilöiden luurankoja, mutta Smithsonian-instituutti olisi tietenkin tapojensa mukaisesti jemmannut kaikki todisteet perushistoriasta poikkeavista löydöistä.

Tällaisten perimätietona kerrottujen tarinoiden alkuperä kiehtoo aina mieltä, mutta luulöytöjen perusteella Lovelockin jättiläisistä ei kuitenkaan toistaiseksi ole todisteita. Kuten ei ole todisteita sellaisestakaan perimätiedosta, että maailman synty johtui Ilmattaren yksinäisyydestä: hän meni uimaan, tuli raskaaksi meren tuulesta ja raskausaika kestikin peräti yhdeksän vuotta!

Ilmatar/Robert Wilhelm Ekman v. 1860 (Suomen kansallisgalleria).

Lapsi ei kuitenkaan syntynyt, joten sotka muni Ilmattaren polvelle seitsemän munaa. Nämä munat rikkoutuivat ja muodostivat maan, taivaan, tähdet jne. Lopulta lapsi päätti itse syntyä, joten omatoimisesti ihan-ilman-hyvinvointialueiden-apua syntyi tämä merkillinen lapsi Väinämöinen. Väiski osasi jo syntyessään loitsia ja laulaa, ja nykypäivänä Väiski olisikin jo saanut kaiken maailman diagnoosit eri kirjainyhdistelmillä jo heti syntymänsä jälkeen.

Väinämöisen pää/Akseli Gallen-Kallelan luonnos v. 1895 teokseen “Väinämöisen lähtö.”

Lauloi, mokoma, vielä hauenleuka-kanteleensa avulla Joukahaisen suohon! Päästäkseen suosta Joukahainen lupaa sisarensa Väiskille vaimoksi, mutta tämä päättääkin mieluummin päättää omat päivänsä. Kerrassaan mieltäylentävä kaveri, tämä Väinämöinen!

Että näin! Legendoja on monenlaisia, mutta uskottavammalta tuntuu kuitenkin tämä kannibalistinen intiaaniheimo, kuin meikäläisten oma wannabe-Harry-Potter-ihmepoika Väinämöinen. Itsestään syntyvä ihmelapsi, my ass…!

WANHOJA JUMALUUXIA… JA YXI UUSICIN

Useimmat muistanevat suomalaisesta kansanperinteestä tällaisia nimiä, kuin Ukko ylijumala, Tapio, Ilmarinen, Ahti ja Joukahainen. Kysehän on tietenkin pakanallisista jumalista, jotka me muistamme Kalevalasta.

Kullervo petokarjoineen/Akseli Gallen-Kallela 1917.

Ennen kristinuskoa muinaiset suomalaiset uskoivat kaikenlaisiin jumaliin, jumaluuksiin, haltioihin ja… melkein mihin tahansa. Rajanveto jumalan ja taruolennon välillä onkin usein häilyvä, sillä jokaisella pienellä sammakkolammella ja purkukuntoisella torpallakin saattoi olla oma suojelijansa. Vainajienkin jonkinlainen palvonta on ollut yleistä, ja joistakin menehtyneistä uskottiin muodostuvan suojelushenkiä.

Noh, näin kesäisessä luonnossa liikkuessa voi olla vaikeaa kuvitella, kuinka jokin jääkautinen jättimötikkä (siirtolohkare) saattoi tuolloin olla pienelle ihmiselle hyvinkin pyhä paikka: jättiläinenhän sen on varmastikin siihen heittänyt raivonpuuskassaan keskelle metsää!

Maailmaa on kuitenkin yritetty jäsentää ja ymmärtää jo tuolloin, eikä olekaan ihme, että monet ihan tavallisetkin seikat selitettiin uskonnon tai uskomusten kautta. Kaikenlaisille hengille “uhraaminen” oli aivan luonnollista, jotta sadosta tulisi hyvä ja elikotkin pysyisivät terveinä ja tuottavina.

Kesälahden Pirunpöytä -kuppikivi/uhrikivi. Tällaisia kiviä saatettiin käyttää esim. viljan tai maidon jättämiseen jumaluuksille, mutta tämä tulkinta on vain oletus. Todellista käyttöä ei tiedetä.

Mikael Agricola listasi jo v. 1551 useita suomalaisia ja karjalaisia epäjumalia, ja tämä runomuotoinen listaus mainitseekin nimeltä useita pakanallisia jumaluuksia ja muita olentoja. Myöhemmänkin perimätiedon keräämisen ja mm. oikeudenkäyntipöytäkirjojen myötä perinnetietoa on onneksi säilynyt nykypäiviin asti. Vielä 1800-luvulla mainitaan pidetyn Ukon vakat -nimisiä, pakanallisia juhlia, joissa pyydettiin Ukko ylijumalalta hyvää satoa. Kristinuskosta huolimatta tällaiset vanhat perinteet pysyivät siis sitkeästi voimissaan.

Dauidin Psalttari – Wikipedia Mikael Agricolan epäjumaluusteksti

Keitäpä muita, pakanallisia hiippareita oli sitten olemassa näiden tunnettujen mahtiäijien ohella? Well, Ukko ylijumalan lisäksi oli tietenkin… Akka, mutta tämän jumalan esiintyminen/olemassaolo on hyvin tulkinnanvarainen seikka. Akan nimen on väitetty olleen Rauni, mutta on myös mahdollista, että Ukkoa kutsuttiin Rauniksi. Ota tästä nyt sitten selvää…!

Yleensä Akka lukee pääsääntöisesti englanninkielisiä lähteitä, mutta näissä asioissa on valitettavasti tutkittava vähää, suomenkielistä matskua. Näihin mytologisiin hahmoihin onkin harvinaisen vaikeaa perehtyä, sillä lähteestä ja alueesta riippuen tietyllä haltijalla voikin olla täysin eri nimitys tai merkitys. Tässäpä vapaasti muotoiltuna hyvä esimerkki eri lähteistä etsittyinä (joka lopetti perehtymisinnon heti alkuunsa):

Hittavainen oli metsänhaltija, joka avusti jänismetsästyksessä, mutta nimi on saattanut olla myös muodossa Huittavainen. Hittavaiseen on liitetty myös metsänhaltija Kuippana, joka voi myös esiintyä muodoissa Kuihkamo, Kuittola, Kuituri, Kuikuli, Kulkia, Kuittia, Kuihtana tai Huuhkana. Kuippana lienee myös sama kuin Hippa, joka voi esiintyä myös nimillä Hiippa, Hiippo, Hippo, Vippo tai Viipeli Viippo.

Että näin. Tarvitaan siis hermeettistä kärsivällisyyttä, aikaa ja vaivaa, jotta pääsisi edes alkuun muinaisten esi-isien uskomuksista. Nähtävästi tutkijatkaan eivät ole perillä kaikesta, kun näiden olentojen yhteydessä mainitaan usein “saattaa myös olla, että…” tai ylipäätään sana “ehkä.” Aargh! Aivan samalla tavoin vaihtelevat haltijoiden/henkien kuvauksetkin: “Hiidet olivat pieniä, ilkeitä olentoja. Jotkut hiidet olivat jättiläisiä.” Ahaa; eli ne olivat siis KAIKENKOKOISIA.

(MymodernMet).

Tai sitten vapaasti muokattuna:
Parat olivat auttavia kotihaltijoita, tai eritoten noidan apuolentoja, jotka kävivät varastamassa karjaa.” Siis MITÄ?! Hyviksiä vai pahiksia, yrittäkää nyt jo päättää! Mikä parasta; para saattoi olla muodoltaan pallomainen/tuohirulla/kissa/lintu/sammakko tai itse piru. Kiitos näistä harmaista hiuksista, varsinkin Wikipedia, tästä aiheesta!

Näillä tällaisilla periaatteilla onkin parempi, että itse kukin keksii itselleen mukavia kotijumaluuksia ihan omalla sohvallaan istuen. Akka ehtii ensin ja aloittaa:

KURTTELI on juustonraastimen suojelusolento, jota voidaan säätilasta riippuen kutsua myös nimillä KÄYTSÖ, TÖRTTELI JA TURSUKAS. Mikäli raastettava juusto on erityisen pieni kannikka, myös nimitys HOURSKA on mahdollinen. Tämä haltija on muodoltaan mikroskooppisen pieni, mikäli keittiö sijaitsee talon länsipuolella. Talon itäpuolella taasen haltija esiintyy suurikokoisena, harmaana sumuna, jonka ympärillä ilma väreilee.

Haltijalle on myös ominaista, että se on parillisina päivinä suojeleva omistajaansa kohtaan, mutta parittomina päivinä se viskoo patoja ja kattiloita pitkin seiniä ja kirkuu. On myös huomattava, että mikäli tämä haltija asuu kaapissa, jonka viereisessä kaapissa säilytetään lautasia, voi haltijaa tuolloin kutsua myös astiaston suojelushengeksi. Ks. tällöin linkki kohdasta astiaston suojelushenki RUINUTUS/PEIRU/KEDETTU/TERPPANA, sillä tämänkin taruolennon nimet ja tavat vaihtelevat suuresti.”

Got the point?! Akka ei pistä papereita vetämään “kansatieteen muinaiset örkit ja öttiäiset”-luennoille yhtään minnekään. Pitäkää jumaluutenne ja haltijanne; varsinkin Akkanne, jonka nimi saattaa olla Rauni; tai ehkä sen Ukon nimi onkin Rauni. Antakee ny jo olla, voi mahroton sentäs teittien kanssa…!

Tähän loppuun hyvä lainaus Kalevalasta:

Hiljan haukkui linnan hiisi, harvoin harmio mureksi.
Sanoi Pohjolan isäntä: “Käyös, akka, katsomahan,
mitä haukkuvi halikka, linnan luppa luikuttavi!”

Akka tuon sanoiksi virkki: “En joua, käkeäkänä:
pere on suuri syötettävä, murkinainen suorittava,
leipä paksu leivottava, taikina taputettava;
leipä paksu, jauhot pienet, leipoja vähäväkinen.”

Sanoi Pohjolan isäntä: “Ainap’ on akoilla kiire,
aina työtä tyttärillä, pankollaki paistuessa,
vuotehellaki venyissä. Mene, poika, katsomahan!”

(runeberg.org)

Jep, Akkaa ei komenneta katsomaan koiran haukuntaa, tai suorittamaan mitään muutakaan tekstissä mainittua aktiviteettia. Pohjolan isännän olisi kannattanut heti ensimmäiseksi pistää se poika asialle, hah haa!!

OLE POSITIIVISEMPI IHMINEN

Viime vuosina on  kovasti ollut trendinä “kasvattaa omaa onnellisuuttaan” olemalla kiitollinen siitä, mitä sinulla on. Että joka päivä lausuttuna nämä mantrat auttavat ihmistä olemaan positiivisempi kaikkea kohtaan.

Ajatus on todella hyvä; ilman muuta pitää osata arvostaa ihan perusasioita. Monesti ne perusasiat vaan jäävät unohduksiin arjen pyörityksessä. Pesukoneelle voisi sanoa joka päivä: “Kiitos, että toimit!”

Kyllä tällä masiinalla pyykkäys sujuu!

Tätä pitääkin testata ihan käytännössä, kun nykypäivänä mitään ei tehdä kestämään ja pesukoneen arvioitu kestoaika on noin 5 vuotta. Mikäli tällainen tekniikka toimii, pitää valmistajien lätkäistä koneen kylkeen lappu: jos haluat pidentää koneen käyttöikää, puhu sille joka päivä!

Olen puhunut kukillekin. Tämä on vanha uskomus; kukat kasvavat tällöin paremmin. Harmillista kyllä, olen laulanut kukat suohon, kuten Väinämöinen Kalevalassa.

On siis aika kokeilla uusia niksejä ja listata asioita, joita kukaan ei ole osannut arvostaa:

1. Olen kiitollinen, etten ole joutunut kohtaamaan Tarzanin kohtaloa: jäädä yksin viidakkoon eläinten keskelle. Ei vanhempia, ei kasvatusta, ei älyllistä seuraa, pitää osata puhua “apinoiden kieltä” ja pitää heilutella itseään liaanista toiseen huutaen legendaarista älämölöä.

2. Samasta syystä olen kiitollinen, etten ole Jane. Perusteluja ei tarvita edellisen jälkeen.

3. Olen kiitollinen, ettei mikään hyönteinen tms. ole purrut minua tai läheisiäni niin, että siitä seuraisi joitakin omituisia seurauksia. En haluaisi nähdä Spidermania kotioloissa tai ylipäätään olla katsomassa, kun joku muuntautuu ihmissudeksi, vampyyriksi tai supersankariksi.

Hulkin kalsarit täyttäisivät koko edellämainitun pesukoneen ja pesukoneelle pitäisi taas puhua nätisti, että se toimisi. Ihmissusi pitäisi lukita johonkin kerran kuussa ja vampyyri tietäisi harmia ja veristä sotkua koko ajan.

Akka näkee tästä ihmissusikuvasta painajaisia!!

Tästä eteenpäin listaa voisi jatkaa loputtomasti tällä huumorimeiningillä, mutta jatkanpa tärkeämpään aiheeseen:

Olen kiitollinen, että joku keksi tulen, pyörän, kirjoituksen, puhekielen, yhteisöllisyyden ja maanviljelyksen. Ilman näitä taitoja nykypäivän meikäläisiä ei olisi olemassa.

Tulikohan kämmättyä…

Olen kiitollinen näille esi-isille, että he antoivat meille eväät. Seurauksista he eivät ole vastuussa, kuten me olemme. Ole siinä sitten positiivinen ihminen, kun me tuhotaan koko hela hoito ja sitten katsellaan, että OH HOH, mitäs tuli tehtyä!

MIELENI MINUN TEKEVI

“Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi” alkaa Kalevala. Kuka muistaa tämän runoelman jatkon? En minä ainakaan. Muistinpa vielä väärin, että olisi ollut Kantelettaren alkusanat; sen verran on aikaa kulunut peruskoulun äidinkielen tunneista.

Tämä alkulause kuuluisi nykySuomen kesäpäivänä: “Mieleni minun tekevi (kylmää tuoppii), aivoni ajattelevi (kylmää tuoppii)”.

Kummasti lauseen ensimmäisen osan toistuessa useampaan kertaan aivo-osasto ajattelevi yhä enemmän mitä kummallisempia asioita.

Loppuillasta sopii jo mainiosti lausuella ihan Kalevalasta lainattuna “tieohesta tempomia, kanervoista katkomia, risukoista riipomia, vesoista vetelemiä”… jne.

Että kyllä jo muinaisina aikoina on tiedetty, mitä huurupäissään tulee
tehtyä terassi-illan jälkeen. Ojanpohjan kautta kotiin.