IDOLEITA TUHANSIEN VUOSIEN TAKAA

Vaviskaa, kaikki tulevaisuuden Idols-kisaan pyrkivät; teidät kaikki tulee päihittämään peräti 12 100 vuotta vanha puunaamainen idoli Ancient Idols-kisassa. Ai kuka? Ai missä?

Tämä 5,3 metriä korkea Shigirin idoli (esiintyjänimeltään tässä Puu Ukkeli) näyttää valmiiksi jo laulavan teidät kaikki suohon, sen verran ammollaan Puu Ukkelin suu jo on. Mikä tämä kuvatus on miehiään?

Tämä puinen idoli eli jumalankuva löytyi Keski-Uralin soista jo v. 1894 kullan- ja malminkaivajien toimesta. Ukkeli löytyi neljän metrin syvyydestä, suon hapettomat olosuhteet olivat säilöneet lehtikuusesta tehdyn Ukkelin hyvin. Valitettavasti äijä oli hajonnut 10 kappaleeseen, joista osa on sittemmin jopa kadonnut! Nykyinen Ukkeli on koottu varhaisten osien piirustusten perusteella.

Vuonna 1894 Ukkeli koottiin ihan väärin. Onko Ukkelilla pissahätä…?
Puu Ukkeli nykypäivänä.

Ukkelin pinnassa on useita geometrisia kuvioita ja jopa 8 kasvot. Kuviot on kaiverrettu kivisillä koverruskirveillä ja on epäilty, että kuviointiin olisi käytetty jopa majavan alaleukaa hampaineen. Mitä nämä kuviot sitten kertovat? Kuten tavallista, selityksiä on yhtä monta kuin niiden esittäjiäkin: sukulaisten henkiä, jumaluuksia, luomismyyttiä, karttakuvioita, metsän henkiä tai idoli voisi jopa olla rajamerkkinä muille, että alueelle ei tarvitse tulla könyämään. Tai jopa päinvastoin: merkki siitä, että meidän tontille voi vapaasti tulla remuamaan, tervetuloa. Ota tästä nyt sitten taas selvää…

Samanlaista kuviointia on löytynyt vastaavalta ajalta (n. 15 000 – 5000 eaa) Euroopastakin, joten on epäilty jopa suurten välimatkojen välisiä kontakteja metsästäjä-keräilijöiden välillä.

Turkin Göbekli Tepessä kuvioinnit ovat myös samankaltaisia. Göbekli Tepe on maailman vanhin tunnettu kivitemppelialue ajalta n. 10 800 – 9500 eaa.

Göbekli Tepe, Turkki.

Erikoista Puu Ukkelissa on se, että se on vanhin tunnettu puinen idoli, vastaavia löytöjä ei ole tehty. Luonnollisesti muiden puuidoleiden aines on lahonnut jo aikapäiviä sitten, ellei sitten soista löydy lisää Puu Ukkelin kavereita.

Missä ovat Suomen idolit?

Tuima (Yle/Jan Fast)

V. 1989 Vantaan Jokiniemestä löytyi savinen idoli, joka on saanut nimekseen Tuima. Tuimalla on ikää 5500 vuotta, joten Puu Ukkeliin verrattuna Tuima on lupaava nuori haastaja – tosin Tuima ansaitsee iällään Pohjois-Euroopan vanhimman ihmisfiguurin arvonimen.

6000 vuotta sitten Jokiniemessä sijaitsi merenranta, josta on löydetty paljon arkeologisia jäänteitä eli alue on ollut vilkas asutuspaikka. V. 2014 alueelta löydettiin myös kaksi hyvin pientä savi-idolia, jotka ovat muodoltaan toukkamaisia. He voivat esiintyä nimillä Dougga ja Toucca4U. Samankaltaisia löytöjä on tehty Baltian maista, joten alueet ovat todennäköisesti olleet vuorovaikutuksessa keskenään.

Vantaan Jokiniemen kaivauksilta löytyi harvinainen savifiguuri | Yle Uutiset | yle.fi

Näidenkään savi-idoleiden tarkoitusperiä ei tiedetä, mutta epäilykset kallistuvat aina vahvasti jumaluuksiin, henkiolentoihin tai vainajiin – ihan mihin tahansa mystiseen maan ja taivaan välillä.

Pihtiputaan Made-N-Eva.

Pihtiputaan Madenevan käyräidoli on hyvä esimerkki näistä Suomesta löydetyistä tyypillisimmistä idoleista. Usein tällaiset hahmot löytyvät valitettavasti rikkoutuneina, mutta ajoitukseltaan tällaiset sijoittuvat yleensä n. 3300-2200 eaa. eli myöhäisemmälle kivikaudelle. Tämä Pihtiputaan nuori esiintyy nimellä Made-N-Eva.

Ancient Idols-kilpailu voi alkaa, äänestä omaa suosikkiasi (vain 50 kultadublonia/äänestys)! Ehdokkaat siis ovat:

  1. Puu Ukkeli
  2. Tuima
  3. Dougga
  4. Toucca4U
  5. Made-N-Eva

KRÄSH-BOOM-BÄNG! Valitettavasti kilpailu on peruuntunut! 5-metrinen Puu Ukkeli kaatui tuhoten kaikki savi-idolit, tämän jälkeen lavalle vyöryivät Göbekli Tepen kivirakennelmat ja lopuksi kaikki kiukustuneet mystiset henget, vainajien henget ja jumaluudet pistivät loputkin lavasta päreiksi. Pahoittelemme tapahtunutta.

Äänestysrahoja ei palauteta eikä kiukkuisiin puheluihin vastata.

AKKOJEN HAUTAUSMAA

Kerrankin Akalla on akkamaista asiaa ihan koti-Suomestakin (juu, ei mitään liittyen koronaan!!). Isossakyrössä sijaitsee nimittäin Leväluhdan suokalmisto, johon on pääsääntöisesti haudattu naisia! Toki miesten ja lastenkin luita joukosta on löytynyt, mutta löydöksestä peräti 3/4 on naisten luita. Eli nyt ollaan 75-prosenttisesti akkamaisilla asioilla!

Leväluhdan kalmisto/Kaj Höglund.

Paikalta on löydetty noin 70:n aikuisen ja 30:n lapsen luita. Mistään Euroopasta löydetyistä suoruumiista tässä ei kuitenkaan ole kyse; pehmytkudokset eivät näissä haudatuissa ole säilyneet kuten esim. Tollundin miehessä Tanskassa tai Lindow’n miehessä Englannissa.

Tollundin mies kuristettiin, nahkanauha ja -hattu säilyivät suossa. Mies on kokonaisuudessaan hyvin säilynyt hapettomissa olosuhteissa.

Leväluhta on arkeologeille erityisen merkityksellinen, sillä vesihautaus oli poikkeuksellista toimintaa yleisemmän polttohautauksen sijasta. Mistä ihmeestä tässä siis on kyse?

Paikalta tiedettiin löytyneen luita jo 1600-luvulla. Isönkyrön kirkkoherra Israel Alftanus mainitsi kirjeessään Tukholmaan, että paikalla on “lähde, jossa on nähty joukoittain ihmisluita kaikkina aikoina, ja vieläkin nähdään.”

Nykyinen Leväluhta on vain muutaman pienen lähteen alue, jossa rauta värjää lähdeveden punertavaksi keväisin. Aiemmin paikalla on kuitenkin ollut pieni järvi tai lampi, sillä tutkimuksissa on löytynyt jälkiä lummekasveista ja vesikirpuista. Ruumiit on sijoitettu tähän järveen/lampeen vuosina 400-800 jaa. eli hautausmaana se toimi useamman vuosisadan ajan. Kyse ei siis voi olla mistään yksittäisestä joukkohaudasta esim. tautiepidemian takia. Paikalla on selvästi ollut tärkeä merkitys näille rautakautisille ihmisille. Edelleen; mistä ihmeestä tässä on kyse?

Luurangoista ei ole löytynyt mitään väkivallan merkkejä eikä kuolinsyitä ole pystytty määrittelemään. Vainajat ovat olleet keskipituisia, hyväkuntoisia, tavallisia tuon ajan ihmisiä. Orjia he eivät ole olleet, sillä paikalta on löydetty arvokasta esineistöä: rannekoruja, solkia ja astioita jopa Suomen ulkopuolelta tuotuina. Orjille tällaisia arvoesineitä ei hautoihin laitettu. Ihmisuhraus on myös poissuljettu, sillä uhraukselle tyypilliset väkivallan merkit puuttuvat.

Tollundin mies Tanskassa siis uhrattiin kuristamalla, Englannista löytynyt Lindow’n mies uhrattiin monella eri tapaa: 3 iskua päähän (joista seurasi tajuttomuus), polvenisku murtaen kylkiluun, kuristaminen köyden ja kepin avulla (ns. kaularauta), kuoleman jälkeen vielä kaulan katkaisu ja upotus suohon. Jos mikään on overkill, niin tämä tapaus!!

Total overkill: Lindow’n miehen jäänteet The British Museumissa/Mike Peel.

Siis mistä tässä Leväluhdassa nyt oikein on kyse, viimeisen kerran??

Leväluhta ei ole minkään “kylän oma hautausmaa”, sillä lähiasutuksesta ei ole löytynyt mitään merkkejä. Tämäkin on sinänsä merkillistä, sillä yleensä hautojen lähellä on ollut asutusta, jotta hautapaikalla pystyttiin usein vierailemaan.

DNA-tutkimuksissa on selvinnyt, että perimästä löytyy niin saamelaista, baltialaista, norjalaista kuin islantilaistakin alkuperää. Tämä seikka kertoo jo aiemmin tiedetyistä, vuosisatojen aikaisista muuttoliikkeistä Suomeen. Tutkijat ovat jopa löytäneet DNA-pankkien avulla 18 elossaolevaa jälkeläistä näille Leväluhdan naisille. Huu, onpa jännittävä juonenkäänne!

Tässä erään perheen jäsenet vierailevat Leväluhdassa ja tutustuvat esiäitinsä leukaluuhun:

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/06/11/dna-testi-yllatti-ahervuon-perheen-mystiseen-lampeen-1600-vuotta-sitten

Ainoa toinen tiedetty suokalmisto on löytynyt Isonkyrön naapurista Vöyrin Käldamäestä. Sieltä on löytynyt kuuden ihmisen luita vuodelta 600 jaa. sekä rannerengas ja katiskan jäänteitä. Yksi Käldamäen pääkalloista on onnistuttu mallintamaan: kyseessä on arviolta 16-20-vuotias nainen.

Kuva ja mallintaja: MSc Heidi Kuivamäki-Smith/Kalmistopiirin kuva.

Miksi nämä ihmiset siis haudattiin täysin poikkeuksellisella tavalla kyseiseen ajankohtaan nähden? Keitä he olivat?

Leväluhdan kohdalla on epäilty, että paikalla on ollut jokin pyhä merkitys. Tuohon aikaan uskottiin luonnossa esiintyviin haltijoihin enemmän kuin jumaluuksiin. Kristinusko ei vielä tuolloin ollut saanut jalansijaa Suomesta. Tietyt kalliot, lähteet, järvet, mäet ja puut olivat pyhiä ja tavallista elämää elettiin haltijoiden ja henkiolentojen ehdoilla. Tälläkin muinaisella Leväluhdan järvellä on saattanut olla ihan oma henkensä tai haltijansa, jonka huomaan vainajat on kunnioittaen asetettu.

Leväluhdan lähde/Anna Wessman/Helsingin Yliopisto.

On myös esitetty, että haudatut naiset olivat jollakin tavalla yhteisölle merkityksellisiä henkilöitä; parantajia, lapsenpäästäjiä (kätilöitä) tai jostakin muusta syystä erityisiä yksilöitä. Tällöin he olisivat ansainneet hautapaikan juuri tällaisessa pyhäksi koetussa paikassa. Kuulostaa järkeenkäyvältä.

Lasten tai miesten luulöytöjä tämä ei selitä, mutta ehkäpä erityisten naisten perheillä oli sama oikeus pyhään hautapaikkaan, mene ja tiedä…! Eipä näitä asioita enää kukaan tule meille kertomaan. Löydökset ovat kyllä mielenkiintoisia ja laittavat ajatukset kulkemaan menneeseen aikaan, jolloin edes jotkut asiat elämässä olivat vielä pyhiä; toisin kuin nykyään!

Kaikki kunnioitus heille, jotka tuonne haudattiin: ette jääneet unohduksiin, keitä ikinä olittekin. Tutkimukset jatkuvat teidän osaltanne. RIP Leväluhdan ja Käldamäen vainajat.

Akkakin keksi itselleen pyhän hautapaikan jo melkein 20 vuotta sitten. Akan keittiön yläkaapissa säilytetään erityisen pyhää tuhkauurnaa: Suomen ensimmäisistä Lidleistä hankittua 5 litran oluttynnyriä. (Sisältö on luonnollisesti tuhottu jo mainittuna ajankohtana). Tähän pyhään astiaan Akka aikoo joskus asettautua ihan tulevaisuuden tutkijoiden kiusaksi.

.

Mukaan voisi lätkäistä vielä jonkin hyvin pyhän esineen, vaikkapa Akan rakkaat aurinkolasit. Siinä ei kyllä olisi tutkijoille mitään ihmettelemistä: “Jaahas, taas löytyi yksi tällainen tapaus. Graffaria on joskus vedetty ja samalla on yritetty näyttää coolilta. Pistetään pakettiin tää tapaus, tässä ei ole mitään uutta.”

Damn, Akan täytyy keksiä parempi suunnitelma kunnon jäynää varten!!

(Huom! Sekä Leväluhta että Levänluhta ovat molemmat hyväksyttyjä kirjoitusmuotoja tämän mainitun kalmiston nimenä, tutkijat käyttävät yleensä muotoa Levänluhta. Akka ei lukeudu tähän joukkoon, joten nimitys tässä tekstissä on Leväluhta.)