Herkimmät yksilöt ovat jo joitakin viikkoja kärsineet koivun siitepölystä. Juhannussaunaankin sitä koivua pitäisi lykätä vihtojen muodossa! Mistä tämä tapa onkaan peräisin? Tässä seuraakin muutamia vanhoja uskomuksia eri puulajeihin liittyen:
Vanhoissa uskomuksissa koivu yhdisti elämän ja kuoleman – koivun uskottiin tuovan terveyttä, voimaa ja onnea taloon. Koivunmahlaa käytettiin kaunistusaineena. Koivu miellettiinkin naisten puuksi, kun taas tammi oli miehinen puu.
Tammi olikin pyhä puu; myös se yhdisti elävien ja kuolleiden maailman. Kansantaru kertoo, että talven aikana pimeyden tuonut tammi kaadetaan keväällä, kun merestä nousee pieni mies vaskikirveineen sen kaatajaksi. Tällöin valo palaa maailmaan.
Akan pihalla tällainen homma ei vetelisi; painukaa vaan kirveinenne niin pitkälle kuin pippuri kasvaa, kaikki pienet ukonkäppyrät!
Männystä puolestaan tehtiin ”hautakiviä”: kuoresta leikattiin palanen irti ja paljastuneeseen runkoon kaiverrettiin henkilön syntymä- ja kuolinaika. Karhunmetsästyksen jälkeen karhun kallo nostettiin latvustoon.
Akka onkin ihmetellyt, mitä hittoa tuolla suuren männyn latvassa roikkuu, ei se olekaan oravanpesä! Sehän on ihan tavallinen karhunkallo!
Katajalla torjuttiin sekä sairauksia että pahoja henkiä. Talojen huoneet savustettiin torstaisin katajanoksilla, jotta pahat henget pysyisivät poissa. Nykypäivänä tähän tarkoitukseen löytyy monia huonetuoksuja. ”Tässä sulle vähän vaniljantuoksua suihkeena, senkin typerä pierunhenki!”
Kuusta käytettiin uhripuuna. Ennen talon rakentamista kuusen juurella tuli nukkua yön yli; tällöin kuusenhaltia kertoisi, sopiiko paikka talon rakentamiseen. Mikäköhän ammattinimike vastaa tällaisesta toiminnasta nykyään – maankäyttöinsinööri? No, mikä lieneekin, kuusenhaltia se ei ainakaan ole. ”Avoimet työpaikat: haetaan kuusenhaltiaa, pitää olla valmis yötöihin. Asiakas haluaa neuvontaa ainoastaan nukkuessaan”.
Pihlajakin oli pyhä puu. Sekin karkotti pahoja henkiä ja antoi kalaonnea – lisäsi miesten naimaonnea- suojeli karjaa- jne.jne. Käyneet pihjalanmarjat ovat tosin todistetusti aiheuttaneet joillekin hirville ja linnuille vähemmän onnea humaltumisen merkeissä.
Leppä oli… yllätys, yllätys… metsänhaltian puu. Koiraa estettiin karkaamasta, kun sen karvoja tungettiin seinään tehtyyn reikään, joka suljettiin leppäpuisella tapilla. Tämän uskottiin tepsivän myös vaimoon. Kyllä tällaisella toiminnalla olisi päinvastainen vaikutus: kuka tahansa ottaisi pitkät, kun seiniin ilmestyisi karvoja pursuilevia puukorkkeja!!
Varsinkin tänä keväänä kansaa on kannustettu ulkoilemaan runsaasti; etenkin metsässä. Samalla voikin miettiä, pitääkö varoa enemmän punkkeja vai kaiken maailman haltioita ja pyhiä puita.
Pitää myös tarkasti katsoa, mitä puuta halaa, ettei metsänhaltia suutu – tai metsän kuningas Tapio. Tämän jumalan on sanottu kulkevan jopa alasti metsässä perheineen. Eli jos lenkkipolulla törmää joukkioon alastomia ihmisiä, niin ei kannata huolestua: se on Tapsa vaan, ei mitään hätää!