UUTISVIRTAA LUKUTAIDOTTOMILLE

Viime aikoina on usein tullut huomattua, että monet uutiskanavat netissä ovat siirtyneet esittämään juttujaan videoiden muodossa. Argh.

Akkaa ihmetyttääkin, mistä tämä laajeneva ilmiö mahtaneekaan johtua? Tälle ilmiölle löytyy perusjärjellä ajatellen ainakin seuraavanlaisia syitä:

  1. Somekanavien lyhyet videopätkät ja niiden nopeasti tapahtuva suoltaminen vaikuttavat asiaan.
  2. Videoihin saa ympättyä säkkikaupalla mainoksia, ennen kuin videota voi edes katsoa = lisää massia.
  3. Kansalaiset ovat taantuneet niin pahasti, etteivät osaa edes ymmärtää lukemaansa. Nuorempi väki ei ilmeisesti osaa edes lukea, ymmärtämisestä puhumattakaan.
  4. Toimittajatkaan eivät osaa enää lukea, kirjoittamisesta puhumattakaan.

Akka kertookin tässä tulikivenkatkuisin sanankääntein (lyhyesti ja ytimekkäästi), minne kaikki uutistoimistot voivat ne videonsa tunkea: &#tt¤¤n!

Akka on katastrofiuutisoinnista sanomalehdissä kirjoittanut aiemminkin:

Palataanpa tähän aiheeseen kuitenkin nyt ihan muullakin historiaan liittyvällä uutisoinnilla, jotta vanhempi kansanosa voi haistella kuvitteellista sanomalehtimustetta käsissään ja jotta nuorempi kansanosa voi todeta ”ketä vois vähempää kiinnostaa…”

Joten, let’s go:

Suomen itsenäisyysjulistus luettiin eduskunnan edessä 4.12.1917 ja hyväksyttiin 6.12.1917, josta tietenkin muodostui ajankohta itsenäisyyspäivälle. Seuraavina kuukausina seurasi sitten useiden valtioiden ilmoitukset Suomen itsenäisyyden tunnustamisesta. Ensimmäisenä tunnustamisen teki tietenkin nyk. Venäjä, jonka jälkeen seurasivat samana päivänä Ranska ja Ruotsi, kuten oheinen yllättävä sanomalehtikin rapakon takaa kertoo:

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2930155?term=New&term=Yorkin&term=Uutiset&term=York&term=NEW&term=YORKIN&term=UUTISET&term=1918&term=UUTiseT&term=News&term=Uutisten&term=Uutisia&page=1

Tässä mainiossa sanomalehdessä Akan huomion kiinnitti eritoten sivulla 2 oleva juttu ”Nuorten pakinat” ja väliotsikko ”Mitä vaadin mieheltäni:”

Noh, salaisia sivumenoja ei tietenkään saisi olla ja voisihan se mies olla vaikka filosoofi, kunhan ei kiroile. Uskonasioitakaan ei kannattaisi ihan hirvittävällä paineella tuputella tahi harrastaa. Kokonaisuudessaan ihan fiksu kirjoitus sinänsä, arvoisa neiti Marja Mansikka!

Palaamme tässä vaiheessa kuitenkin vielä ajassa taaksepäin, sillä 1800-luvulla sanomalehtitoiminta oli kuitenkin lähes ainoa uutisointimuoto ennen Samuel F.B.Morsen
(1791-1872) lennätintä.

Abraham Lincoln salamurhattiin 14.4. 1865 Ford-teatterissa Washingtonissa. Tästä tapahtumasta kertoi tietenkin jokainen kynnelle kykenevä sanomalehti. Noh, kyllähän noita oli pakko lukea ihan jo huvikseen ilman radiota ja tv:tä (jos peruspulliaisella oli edes varaa tai aikaa ostaa sanomalehtiä… tuskinpa vain, uutiset kulkivat sanallisesti kylien ja kaupunkien väleillä matkailijoiden ja kaupustelijoiden uutisoimina).

Suezin kanavan avaaminen vuonna 1869 helpotti merenkulkua huomattavasti, sillä tämä väylä mahdollisti laivaliikenteen Aasiasta Eurooppaan ilman vaarallista ja pitkää Afrikan mantereen kiertämistä. Kanavan rakentaminen aiheutti kuitenkin yli 120 000:n tuhannen työmiehen menehtymisen (lähinnä koleraan).

Avaamisesta uutisoi mm. New York Tribune 17.11.1869:

Library of Congress.

https://www.loc.gov/resource/sn83030214/1869-11-17/ed-1/?sp=1&q=suez+canal+opening+1869&r=-0.448,-0.083,1.767,0.805,0 tästä linkistä näkee kyseisen sivun suurempana

Kas kummaa: tästä kartasta löytyy peräti Arabia… ja Persia!

Samoin kävi Panaman kanavan rakentajille; ainakin yli 20 000 työmiestä kuoli keltakuumeeseen ja malariaan rakentamisen aikana. Luvut saattavat olla vieläkin suurempia, sillä kanavaa ja sen rakentajia kohtasi epäonni toisensa jälkeen peräti 40 vuoden ajan, kunnes se lopulta avattiin 15.8. 1914. Avaamisesta uutisoi tuolloin mm. The Pensacola Journal 16.8. 1914:

Library of Congress.

https://www.loc.gov/resource/sn87062268/1914-08-16/ed-1/?sp=1&q=panama+canal+opening+1914&r=-0.124,0.024,1.275,0.581,0

Atlantin toisella puolella Britanniassa puolestaan rakennettiin vuosina 1886-1894 Tower Bridgea, joka on edelleenkin toiminnassa oleva läppäsilta ja täten tietenkin suurenmoinen nähtävyys turisteille. Sillan rakentamisessa kesti tosiaankin vain kahdeksan vuotta ja tuona aikana ”vain” 10 työmiestä menehtyi.

https://www.thehistoryoflondon.co.uk/tower-bridge/

https://www.thetimes.com/travel/destinations/uk-travel/england/london-travel/the-archive-tower-bridge-opens-for-business-zxhbftndv5q The Times -lehden arkistojuttu sillasta

Charles Lindbergh lensi yli Atlantin ensimmäisenä ihmisenä maailmassa 20.5.1927 – 21.5.1927. Matkaan hän lähti New Yorkista ja laskeutui lopulta Pariisiin Spirit of St. Louis – lentokoneellaan jääden näin nimellään historiankirjoihin ikiajoiksi. Tästä tapahtumasta uutisoi aikanaan mm. Waxahachie Daily Light:

Newspapers.com

Valitettavasti tunnemme tämän herrasmiehen nimen toisestakin tapauksesta; Lindberghien lapsen sieppaus 2. maaliskuuta v. 1932 herätti sekin maailmanlaajuisen huomion. Kidnappauksesta on edelleen olemassa monia erilaisia teorioita, sillä tämä vasta alle kaksivuotias lapsi Charles löydettiin kuolleena metsiköstä n. 7 kilometrin päästä kotoaan. Kuolinsyyksi merkittiin isku/osuma kalloon.

PBS.

Asiasta uutisoi tuolloin mm. Vancouver Sun:

https://vancouversun.com/news/this-day-in-history-lindbergh-baby-kidnapped

Tohtori Livingstone, otaksun?” oli Henry Morton Stanleyn (1841-1904) lause hänen vihdoin löytäessään Afrikan tutkimusmatkalle kadonneen David Livingstonen (1913-1863) v. 1871. Stanley oli lähetetty matkaan jo kaksi vuotta aikaisemmin, mutta valitettavasti tohtori Livingstone joutui löydyttyään lopulta jäämään viidakkoon kuolemaan punatautiin. Aiheesta saatiin kuitenkin hyviä ja mehukkaita artikkeleita pitkin matkaa, sillä Afrikan sisäosien kartoitus oli pahasti kesken eikä kukaan tarkalleen tiennyt, mitä ihmeellisyyksiä viidakoissa piili.

WikimediaCommons.

Nämä molemmat miehet kuolivat noin kuusikymppisinä, eikä se mikään ihme noina aikoina ollutkaan. Varsinkin, jos halusi samoilla pitkin Afrikan viidakoita ennen rokotteiden keksimistä ja… Pitikö sinnekin taas lähteä muina miehinä kuolemaan ihan vaan seikkailun toivossa? Piti näköjään! Levätkää kuitenkin rauhassa, arvoisat Afrikan samoilijat.

Asiasta uutisoi tuolloin mm. New York Herald (joka Stanleyn matkaan lähetti) 21.5.1872:

Rarenewspapers.com
Livingstonen matkareitit/WikimediaCommons.

Toinen maailmansota päättyi Euroopassa liittoutuneiden voittoon 8.5.1945, mutta maailmanlaajuisesti sota päättyi vasta 2.9.1945 Japanin antauduttua Yhdysvaltojen atomipommi-iskujen jälkeen. Myös Amerikassa uutisoitiin kuitenkin eurooppalaisten riemusta:

https://www.latimes.com/opinion/opinion-la/la-ol-our-editorial-from-may-8-1945-end-of-the-war-in-europe-20150508-story.html

Sodan loppumisen riemua kuvastaa myöskin kuuluisa valokuva Life-lehdessä merimiehestä, joka suutelee sairaanhoitajaa New Yorkin Times Squarella 14.8.1945:


V-J Day in Times Square/Alfred Eisenstaedt.

Akka ei tiennyt, että tämän kuvan henkilöllisyyksien taustalla on ollut hermeettisiä epäselvyyksiä. Näistä voi kukin lukea itse lisää vaikka Wikipediasta:

https://en.wikipedia.org/wiki/V-J_Day_in_Times_Square

Lopulta kuvan henkilöllisyydet paljastuivat: kuvan mies oli George Mendonsa ja nainen oli Greta Zimmer. Nämä kaksi toisilleen tuntematonta henkilöä kohtasivat keskellä Times Squarea sodanpäättymishuhujen keskellä.

Greta oli tullut lounastauollaan katsomaan, pitivätkö huhut tosiaankin paikkaansa ja George puolestaan oli tullut silloisen tyttöystävänsä kanssa baarista ja elokuvateatterista samoin aikein. Yllättävää kyllä, kuvanottohetkellä George oli erkaantunut väkijoukossa tyttöystävästään ja teki tämän ihmeellisen tempun nähdessään hoitajanasuun pukeutuneen Gretan. Tästäkin huolimatta Georgen tyttöystävästä Ritasta tuli sittemmin hänen vaimonsa; ilmeisesti tällainen voitontunteen jakaminen ventovierasta suutelemalla ei ollut mikään iso juttu…

Tämän koko varsin seikkaperäisen, kuvailevan ja pitkän tarinan voi lukea kokonaisuudessaan täältä:

https://www.usni.org/magazines/naval-history-magazine/2012/july/story-behind-famous-kiss US Naval Instituten tarina

Vanhoja arkistoja sanomalehtien osalta on aika hankalaa ja aikaa vievää perata/löytää, sillä useimmat suurimmat sanomalehdet säilyttävät arkistojaan maksumuurien takana. Tämä on ihan ymmärrettävää bisnestoimintaa heidänkin osaltaan, kun paperinen toiminta on hiipunut ja hiipuu yhä edelleen. Sanomalehtipaperin valmistajille tämä on tietenkin huonompi juttu, mutta toisaalta säästyy valtavasti energiaa, päästöjä, kuljetuskustannuksia ja ties mitä muuta, kun lehti ei tosiaankaan saavu fyysisesti kotiovelle asti. Edistyksellä on tapana edetä, mutta…

tuliko se nyt selväksi; ihan kaikki meistä eivät halua uutisia videomuodossa. Osa meistä ihmisistä sisäistää paremmin tietoa lukemalla, jotkut toki näkemällä ja osa kuuntelemalla. Kaikkia näitä osa-alueita tarvitaan, mutta älkää todellakaan lähtekö mihinkään ”hei-tää-vie-vaan-20-sekuntia” -ajatteluun mukaan uutisten ja tiedotuksen osalta.

The Library of Thorvald Boeck/Harriet Backer 1902.

God damn, ihmisen typeryys vaan TYPERYNTYY, mitä pidemmälle tekniikassa päästään. Huomautus lukutaidottomille: TYPERYNTYY ei ole oikea sana eikä sitä saa käyttää missään yhteydessä julkisesti. Akka käyttää sitä tässä yhteydessä sarkastisessa merkityksessä, joka on Akalle tunnusomaista. Akka hakee sarkastisuudelle patenttia paraikaa.

Odottakaapa hetki, kunhan Akka lataa tästä aiheesta vielä videon… LOADING… LOADING… LOADING… Wait forever!

AKKAENERGIAA ERÄMAASSA

Kuinka moni 16-vuotias lähtee vapaaehtoisesti tarpomaan 8000 kilometrin reissua vain kahden kuukauden ikäinen poikavauva mukanaan? Juuri näin teki shoshoni-intiaani Sacagawea v. 1805 lähtiessään tutkimusretkikunta Lewis&Clarkin matkaan.

Sacagawea (tai Sacajawea) syntyi noin v. 1788 Idahossa ja joutui hidatsa-intiaanien orjaksi n. 12-vuotiaana näiden surmattua suurimman osan tytön heimosta. Saca (Akan lyhenne) adoptoitiin myöhemmin heimon jäseneksi, mutta jo 15-16-vuotiaana hänet naitettiin turkismetsästäjä Toussaint Charbonneaulle. Mies oli jo naimisissa, mutta noudatti heimojen tapaa moniavioisuudesta ja sai täten itselleen nuoren teinivaimon.

Sacagawea - Wikipedia

Tuolloinen Yhdysvaltojen presidentti Thomas Jefferson halusi kartoittaa tutkimatonta Amerikan erämaata, joten hommaan palkattiin herrat Meriwether Lewis ja William Clark. Nämä ukkelit kokosivat 45-jäsenisen retkikunnan ja palkkasivat mukaan myös Sacan aviomiehen, joka oli toiminut aiemminkin matkaoppaana. Nuori, juuri ensimmäisen poikalapsensa synnyttänyt Saca arvioitiin myös hyödylliseksi tytön osatessa intiaanien kieliä.

Benchmarks: September 23, 1806: Lewis and Clark's Corps of Discovery  returns from the West
Meriwether Lewis ja William Clark (Charles Wilson Peale 1807).

Matkaan lähdettiin huhtikuussa 1805. Saca kantoi poikaansa Jean Baptistea selkäkorissaan ja alkoi pian ansaita toimillaan retkikunnan johtajien arvostusta. Pitkien ja vaivalloisten reittien varrella retkue joutui usein säiden armoille: rankkasateet, myrskyt ja tulvat aiheuttivat lukuisia vaaratilanteita. Saca mm. pelasti osan retkikunnan muistiinpanoista valtoimenaan pauhaavasta vedestä samaan aikaan, kun hänen miehensä oli täydellisessä paniikissa. Sacalle annettiin tästä uroteosta palkinnoksi lasihelminen rukousnauha.

Sacalla oli myös taito etsiä luonnosta lääkekasveja ja mitä tahansa ruoaksi kelpaavaa kasvillisuutta. Oman poikansakin hän hoiti terveeksi luonnonlääkinnällä tämän sairastuttua äkillisesti. Eri intiaaniheimojen kanssa käydyissä neuvotteluissa Saca osoittautui korvaamattomaksi avuksi: kun intiaanit näkivät saapuvan seurueen mukana naisen lapsi sylissään, he tulkitsivat tulijoiden tulevan rauhallisissa aikeissa. Saca tulkkasi useita neuvotteluja ja sai mm. hankittua tutkimusretkueelle hevosia ja ruokaa matkan varrelta. Neuvokas nuori nainen, kerrassaan!

Puolitoista vuotta kestäneen tutkimusmatkan aikana eritoten herra Lewis oli mieltynyt Sacaan ja tämän poikaan. Hän nimesikin useita paikkoja pojan mukaan, jonka lempinimi oli Pomp. Kuinka hellyyttävää…! Sacan aviomiehen väitetään lyöneen vaimoaan tästä kiivastuneena; ah, mikä k*sipää…!

Retkikunnan palattua uuvuttavalta matkaltaan presidentti Jefferson oli hyvin tyytyväinen. Sacan aviomies sai palkkioksi 500 dollaria ja 320 eekkeriä maata Missourista, mutta ukosta ei ollut maanviljelijäksi. Hän myi tiluksensa herra Clarkille ja Saca muutti perheineen Fort Manueliin, Etelä-Dakotaan. Täällä Saca synnytti v. 1812 tytön, Lizetten, mutta menehtyi äkillisesti joko isorokkoon, tulirokkoon tai tuberkuloosiin. Herra Clark otti lapset huostaansa, sillä hän ei uskonut lasten isän olevan sovelias kasvattaja. No s*it, Sherlock…?! Lizetten kohtalosta ei tiedetä, mutta poika Pomp päätyi todistettavasti Englantiin ja muutti aikuisena takaisin Yhdysvaltoihin.

File:Lewis and clark-expedition.jpg - Wikimedia Commons
Lewis and Clark on the Lower Columbia (Charles Marion Russell v.1905).

Mutta: kuoliko Saca oikeasti tuolloin? Shoshoni-intiaaneilta jäi perimätietona eloon tarina, jonka mukaan Saca palasi heidän pariinsa asuttuaan ensin comanche-intiaanien leirissä. Nainen käytti itsestään nimeä Porivo, ja hänen kerrottiin jättäneen miehensä tämän väkivaltaisuuden takia. Comanchien parissa tämä Porivo avioitui uudelleen ja sai kaksi lasta, kunnes taas katosi. Naisen ilmaannuttua shoshonien leiriin hän mm. opetti intiaaneja viljelemään maata. Nainen kertoili myös vuolaasti Lewis&Clarkin tutkimusmatkasta ja kuollessaan v. 1884 hän oli maininnut olevansa Sacagawea. Hänen hallussaan oli myös presidentti Thomas Jeffersonilta saatu ansiomitali. Hmm…

11 Comanche indians Images: Library Of Congress Public Domain Search
Comanche-intiaanipäällikkö v. 1909 (Library Of Congress).

Useat tutkijat ovat todenneet tämän Porivon olleen oikeasti Saca, sillä jo v. 1925 asiaa lähdettiin tutkimaan eri heimojen parista. Tuolloin elossa oli vielä henkilöitä, jotka osasivat kertoa omakohtaisesti naisen elämästä. Eräs comanche-nainen – Tacutine – kertoi Porivon olleen hänen isänsä, Ticannafin, äiti ja täten hänen isoäitinsä. Mutta: ainahan kriitikoita ja arvostelijoita löytyy, joten tällaiset tutkimuksetkin on kyseenalaistettu. Kertokaapa, arvon tutkijat, miten tämä Jeffersonin ansiomitali päätyi sitten tämän kyseisen naisen haltuun? Tai miten hän olisi osannut kertoa yksityiskohtia tutkimusretkestä?

Photo credit – Photographer Richard Mouser @ Wikipedia

Akka uskoo, että tässä tapauksessa yksinkertaisin selitys on oikea: nainen oli tosiaankin Sacagawea. Hänen pelkuri-aviomiehensä oli ottanut kolmanneksi vaimokseen nuoren ute-intiaanin ja perimätiedon mukaan oli erään riidan päätteeksi ruoskinut toisen vaimonsa eli Sacagawean. Akkakin olisi pakannut kimpsunsa ja kampsunsa tällaisen jälkeen ja kadonnut hyvinkin nopeasti. Siitäs sait, typerä naistenvihaaja-vellihousu Toussaint Charbonneau!

Ainakin Sacagawealla pyyhkii hyvin ”Yö museossa”-elokuvissa, joissa Sacalla on säpinää Robin Williamsin esittämän Theodore Rooseveltin kanssa, hah haa!

43 Night at the Museum ideas | night at the museum, museum, night
Mizuo Peck ja Robin Williams.

Amerikassa Sacagaweasta on joka tapauksessa tullut lähes kansallissankari; hänen mukaansa on nimetty useita paikkoja ja puistoja sekä pystytetty useita muistomerkkejä. Naisasianaiset ovat varsinkin ottaneet Sacagawean omakseen.

Mitäs tapahtuikaan Sacan aviomiehelle; Toussaintille? Ketä kiinnostaa, häh? Äijä kun ilmeisesti vielä yli 70-vuotiaana avioitui viidennen vaimonsa kanssa. Kyseessä oli taas vain 14-vuotias intiaanityttö.

Akka kaivaa taas symbolisen kuopan saunan taakse tällekin ryökäleelle. Long live Sacagawea ja akkaenergia!

PÄIVITYS 10.6.2025: Who was Sacagawea? Here’s the story of her critical role in U.S. exploration | National Geographic artikkeli Sacan elämästä, jonka kuvituksesta Akka eritoten tykkää.