MENNEEN AJAN KÄYPÄ HOITO

Huimaako? Kärsitkö korkeasta verenpaineesta, päänsärystä tai kenties koronan jälkeisestä aivosumusta? Ei muuta kuin tohtorin pakeille pyytämään trepanaatiota eli kallonporausta, ja mieluummin tietenkin ilman minkäänlaista anestesiaa tai puudutusta. Termi kallonporaus on sinänsä harhaanjohtava, sillä varhaisimmat työkalut tähän tarkoitukseen ovat olleet teroitettuja liuskekiviä, obsidiaania sekä myöhemmin kupari- ja pronssiteriä.

(MedicalNewsToday)

Tätä hoitokeinoa on käytetty jo vuosituhansia, ja tiettävästi se onkin vanhin lääketieteellinen toimenpide eri sairausten hoidossa. Vanhin, porattu kallo on löydetty Sudanista, ja ikää tällä potilaalla onkin jo huimat 7000 vuotta. Tämä mies oli kuollessaan n. 55-65 -vuotias (tavattoman korkea ikä tuohon aikaan), mutta tästä trepanaatiosta hän ei kuitenkaan enää selvinnyt hengissä: miehen kallosta löytyi 2 cm:n kokoinen kivisellä kaapimella tehty reikä, joka ei ollut alkanut parantua.

Neoliittiselta ajalta (n. 10 000-4000 eaa.) onkin löydetty yhteensä noin 1500 porattua kalloa eri puolilta maailmaa, joten kaikista löydetyistä yksilöistä n. 5-10 % on trepanoitu. Luku on huomattava, sillä kuolleisuus operaation jälkeen aikakaudesta riippuen oli peräti 60-90 %.

Obsidiaaniteriä 8000-9000 vuoden takaa (ArchaeologyNews).

Toimenpide itsessään lienee ollut kivuliasta ilman nykypäivän anestesiaa; mutta on huomattava, että vanhin todiste käyneestä alkoholista on löydetty Jiahun neoliittisestä kylästä Kiinassa vuosilta 7000-6600 eaa. Samoihin aikoihin olutta ja hedelmäviiniä on pantu Lähi-Idässä, joten onkin uskottavaa, että näitä aineksia olisikin käytetty jonkinlaisena “sisäisesti nautittavana” puudutteena. Etelä-Amerikassa kokapensaan lehtiä on käytetty eri tarkoituksiin todistettavasti jo n. 8000 vuotta, joten aivan ilman puudutetta ei sielläkään ole tarvinnut kärsiä. Vanhin maininta oopiumista taasen on sumerialainen nuolenpääkirjoitus 3000-luvulta eaa.

Unikkopelto Egyptissä v. 1904.

Champ-Durandista, Ranskasta, on löydetty myös lehmän porattu kallo n. vuosilta 3400-3000 eaa. Tästä tapauksesta ei tiedetä, onko kyseessä trepanaation harjoittelu elävällä eläimellä vai onko myös lehmää yritetty parantaa syystä tai toisesta. Joka tapauksessa tämä lehmä menehtyi toimenpiteeseen.

(TheTimes)

Kallonporauksen syistä voi esittää vain arvauksia, mutta ilmeisimmät syyt ovat esim. aivopaineen alentaminen/luunsirujen poistaminen päähän kodistuneen vamman jälkeen, päänsärky, epilepsia tai erilaiset mielenterveyden sairaudet. “Demonien tai pahojen henkien häätäminen” onkin esitetty yhdeksi syyksi, sillä myös useita lasten porattuja kalloja on löydetty ilman muuta näkyvää syytä. Tietenkin syiksi voi esittää myös rituaalisia tai uskonnollisia tarkoitusperiä, kuten hyvin usein tehdäänkin varmojen vastausten puuttuessa.

Kummallista kyllä, tulehduksen tai aivovamman vaaroista huolimatta osa potilaista jäi kuitenkin henkiin trepanaation jälkeen. Siperiasta on löydetty potilas 2000 vuoden takaa, joka kallon luutumisen perusteella on elänyt vielä useita vuosia toimenpiteen jälkeen. Kiinasta on myös löydetty 5000 vuoden takaa mies sekä 3600 vuoden takaa nainen, jotka elivät vielä vuosia trepanaatiosta.

Kiinalainen miespotilas.

Joistakin kalloista on löydetty useita reikiä, kuten 50-vuotiaalla naisella, joka löydettiin vuosina 500-700 jaa. käytössä olleelta Longobard-hautausmaalta Italiassa. Nainen oli selviytynyt ensimmäisestä toimenpiteestä, mutta menehtynyt sitten nopeasti tämän jälkimmäisen trepanaation jälkeen. Näiden toimenpiteiden syy ei ole tiedossa.

(ArsTechnica)

Väli- ja Etelä-Amerikasta on löydetty useita porattuja kalloja aikakausilta 400 eaa.-1500 jaa., ja näiden vuosisatojen kuluessa selviytymisprosentti nousi 50/50-mahkuista peräti 75-83 prosenttiin. On siis selvää, että toimenpidettä harjoitettiin laajalti ja sen tekijöistä kehittyikin varsinaisia ammattilaisia. Perusta on jopa löydetty kallo, johon on trepanaation yhteydessä aseteltu metallinen “paikka,” mutta tämän kallon aitous on vielä kyseenalaista.

Ancient surgical implant or modern-day fake? Peru skull leaves mystery. | Live Science

Miten pitkään tätä hoitokeinoa on sitten harjoitettu? Aivan nykypäivään asti, eritoten Afrikassa ja Oseaniassa alkuperäisheimojen toimesta. Varsinkin Keniassa tätä toimenpidettä harjoitetaan edelleen Kisii-heimon keskuudessa kuolleisuuden ollessa vain noin viiden prosentin luokkaa.

Kisii/Leonard Kateete 1997.

1800-luvulla kallonporausta harjoitettiin varsinkin Amerikan sisällissodassa päävammojen yhteydessä, mutta toimenpidettä käytettiin yleisesti edelleen myös mielenterveyden sairauksissa.

Uskomatonta kyllä; v. 1970 brittiläinen kreivitär Amanda Feilding suoritti itselleen trepanaation parantaakseen aivojensa verenkiertoa. Tämä frouva pyrki myös peräti kahdesti parlamenttiin vaatiakseen toimenpidettä tehtäväksi kaikille kansalaisille. Hänen mielipiteisiinsä vaikutti suuresti hollantilainen Bart Huges, joka v. 1965 porasi reiän omaan kalloonsa. Homma lähti sittemmin lapasesta, ja Feilding yritti kahdesti porata myös ystäväänsä Joey Melleniä. Toinen poraus vei miehen sairaalaan, mutta kotiuduttuaan mies porasi itse – tällä kertaa onnistuneesti- omaa kupoliaan. Kolmas kerta toden sanoo, vai mitä?

Itse Paul McCartney on kertonut, että John Lennon ehdotti heille molemmille tehtäväksi trepanaatiota 1960-luvulla. Paul oli kuitenkin tarpeeksi järkevä kieltäytyäkseen tällaisesta toimenpiteestä.

John Lennon (1940-1980).

The Untold Stories of Paul McCartney | GQ

No niin: tähän voi todeta, ettei tätä hoitomenetelmää kannata kokeilla kotona, vaikka miten demonit pyrkisivät ulos itse kunkin pääkopasta. Länsimaisessa lääketieteessä tätä hoitoa tehdään edelleen vain äärimmäisissä tapauksissa, joten on parempi jättää moinen öyhötys asiantuntijoiden tehtäväksi (mikäli sellaiselle on tarvetta).

The Extraction of the Stone of Madness/Hieronymus Bosch/1488–1516).

Reikä päässä ei ainakaan ratkaise sitä ongelmaa, jos yksilölle on noussut ns. k*si päähän, joten porakoneen voi suosiolla jättää työkalupakkiin lojumaan. Hmm… olisikohan tällainen skenaario ollut yksi kallonporauksen syistä, mene ja tiedä… “Nyt oot kuule ollu niin veemäinen ketku jo pidemmän aikaa, että alapas painella porattavaksi,” on voinut keskiajan Akka todeta ukolleen kiivastuksissaan. Ei ollenkaan mahdoton ajatus, ei ollenkaan…!

TIMANTTIEN HISTORIAA

”Diamonds Are a Girl’s Best Friend” lauloi Marilyn Monroe elokuvassa Herrat pitävät vaaleaveriköistä (Gentlemen Prefer Blondes) vuodelta 1953. Tästä lausumasta tuli elokuvan myötä legendaarinen, mutta miten kauan tällainen käsitys on ylipäätään ollut olemassa?

Vanhimmat korumateriaalit ovat usein olleet orgaanista materiaalia (luuta, simpukoita, puuta), joten korujen käyttöä on tosiasiassa voinut olla olemassa jo useita satoja tuhansia vuosia aiemmin ilman, että materiaalia on säilynyt nykypäiviin asti. Tällä hetkellä vanhimmat, rei’itetyt simpukankuoret on löydetty Marokosta, ja ikää näillä kaulakorun palasilla onkin kunnioitettavat 140-150 000 vuotta.

(ArtNews).

Timanttien käyttö korumateriaalina ei pääse lähellekään tällaisia vuosilukuja, sillä ensimmäisten timanttilöytöjen uskotaan tapahtuneen vasta n. 2500 eaa. Intiassa. Tämä onkin ymmärrettävää, sillä timantit ovat syntyneet kovassa paineessa jopa n. 150-200 kilometrin syvyydessä 2-3 miljardia vuotta sitten. Tulivuorenpurkaukset ja virtaavat vedet kuljettavat timantteja maan sisältä löydettäväksi, mutta varsinkin Afrikassa siirtomaa-ajan timanttikaivostoiminta on herättänyt pahennusta. Näitä timantteja kutsutaankin veritimanteiksi.

Kaivostyöläisiä timanttikaivoksessa (Libcom.org).

Varhaisimpia timanttilöytöjä ei tietenkään vielä tuolloin osattu hioa, sillä tämä menetelmä keksittiin vasta 1200-1300-luvulla. Timantteja käytettiinkin amuletteina ja koristeina sellaisenaan, ja mm. Kreikassa niiden uskottiin olevan tähdistä pudonneita palasia, kun taas Roomassa niitä pidettiin jumalten kyynelinä.

Timantinhionnan alkamisen myötä timanteista tuli suosittuja korukiviä, ja tätä jalokiveä alettiinkin suosia vihkisormuksissa sen kovuuden ansiosta. Timantin kestävyys, puhtaus ja loisto symboloivat ikuista rakkautta, joten varsinkin useat kuninkaalliset käyttivät vihkiäisissään juurikin timanttisormuksia. 1500- ja 1600-luvuilla alkoi yleistyä myös ns. kruununjalokivien käsite, kun Ranskan kuningas Frans I (1494-1547) aloitti tällaisen perinteen vaatimattomasti 14 timantin voimin. Napoleonin (1769-1821) valtakaudella timanttien ja helmien määrä oli noussut jo yli 65 000:een; eikä tässä määrässä ollut edes mukana kuningattarien henkilökohtaisia koruja. Tunnetuimmat esimerkit kruununjalokivistä ovat nykyään tietenkin Cullinan I ja II, joista ensimmäinen sijaitsee Yhdistyneen kuningaskunnan valtikassa, ja toinen kruunajaiskruunussa eli Imperial State Crownissa. Cullinan I eli Afrikan tähti on painoltaan 530 karaattia, Cullinan II 317 karaattia.

Tavallisten pulliaisten saataville timantit tulivat vasta 1700- ja 1800-luvuilla, kun mm. Brasiliasta löydettiin uusia timanttiesiintymiä jo aiemmin mainittujen siirtomaiden lisäksi.

Mutta, mutta… Akan kierosta luonteesta johtuen onkin tietenkin pakko perehtyä kuuluisiin, kirotuiksi väitettyihin timantteihin. Tunnetuin näistä on 45,5-karaattinen Hope-timantti, joka löydettiin 1600-luvulla Intiasta. Tämä timsu päätyi Ranskan kuningas Ludvig XVI:n ja Marie Antoinetten haltuun, jotka molemmat teloitettiin giljotiinissa Ranskan vallankumouksen aikana v. 1793. Hope katosi myllerryksen yhteydessä, mutta sen uskotaan päätyneen Englannin kuningas Yrjö IV:lle. Timantti myytiin edelleen useita kertoja (usein juurikin silloisen omistajansa velkojen kattamiseksi), kunnes se päätyi v. 1909 Yhdysvaltoihin Evalyn Walsh McLeanin omistukseen.

Tämän äveriään perijättären poika kuoli auto-onnettomuudessa, tytär otti yliannostuksen, aviomies kuoli mielisairaalassa ja perhe menetti koko omaisuutensa. Rouva itse menehtyi keuhkokuumeeseen v. 1947, jolloin hänen jalokivikokoelmansa osti muuan herrasmies nimeltään Harry Winston. Tämä mies oli tarpeeksi fiksu lahjoittaakseen timsun Smithsonian-instituutille, vaikka timantin arvoksi onkin arvioitu n. 250-300 miljoonaa dollaria. Winston toimitti timantin instituutille postitse, joten on sinällään ihme, ettei lähetys kadonnut.

Hope-timantti.

Koh-i-Noor -timantilla on pitkä historia: sen uskotaan löytyneen Intiasta 1100-1200-lukujen aikana ja mm. Taj Mahalin rakennuttaja Shah Jahal omisti sen 1600-luvulla, kunnes hän joutui oman poikansa vangitsemaksi. Hindulaiset kirjoitukset tietävät kertoa, että “timantin omistaja omistaa maailman, mutta samalla kaiken sen epäonnen. Vain nainen tai jumala voi kantaa sitä rankaisematta.”

Timantti joutui lopulta brittiläisten haltuun v. 1849, ja se luovutettiin tuolloiselle kuningatar Viktorialle. Luovutuksen jälkeen timanttia ovat käyttäneet vain kuningattaret, ja sen viimeisin sijainti on edesmenneen kuningataräidin (1900–2002) kruunussa, joka on myös näytteillä Lontoon Towerissa. Intia, Pakistan, Iran ja Afganistan ovat kukin kuitenkin vaatineet timantin palautusta. Tämän 105-karaattisen timsun arvoksi on arvioitu mitä tahansa 100-590 miljoonan euron/dollarin väliltä.

Kuningataräiti Elisabet vierellään tyttärensä Elisabet. Ja kruunu.

Alunperin 195-karaattinen Black Orlov löydettiin myös Intiasta 1800-luvulla, ja sen sanotaan joutuneen varastetuksi pyhäköstä, jossa se toimi hindulaisen Brahma-jumalan patsaan silmänä. Tämä varkaus aiheutti kirouksen, jonka sai huomata ainakin eräs timantin ostaja J. W. Paris 1930-luvulla. Tämä timanttidiileri menetti yrityksensä ja hyppäsi lopulta New Yorkissa pilvenpiirtäjästä. Timantin seuraavat omistajat, venäläiset prinsessat Leonila Galitsine-Bariatinsky ja Nadia Vygin-Orlov tekivät tiettävästi saman tempun, jonka jälkeen seuraava omistaja Charles F. Winson leikkauttikin kiven kolmeen osaan. 67,5-karaattisesta palasesta tehtiin kaulakoru, jota ympäröi 108 timanttia, ja tämä koru on vaihtanut omistajaa sittemmin useasti. Viimeisin Christie’s-huutokauppahinta tälle timantille oli 352 000 dollaria.

Black Orlov.

140,64-karaattinen Regent-timantti on sekin Intian löytöjä 1700-luvulta. Huhujen mukaan kaivoksessa työskentelevä orja piilotti timantin jalkasiteensä alle ja salakuljetti mötikän satamaan. Englantilainen merikapteeni lupasi viedä timantin ulos maasta (luvaten samalla orjalle 50% myyntipalkkiosta), mutta lopulta kapteeni päätyikin tappamaan tämän miesparan. Timantin osti kuvernööri Thomas Pitt ja lopulta timsu päätyi Ranskaan mm. Ludvig XV:n kruunuun v. 1722. Timanttia on kerrottu käytetyn myös Marie Antoinetten hattukoruna. Tämäkin timantti katosi vallankumouksessa, mutta löydyttyään pariisilaiselta ullakolta tämä timsu asetettiin Napoleonin miekan kahvaan koristeeksi. Timantti seikkaili sittemmin Itävallassa, mutta lopulta se palautettiin Ranskaan kruunajaiskruunujen koristeeksi. Nykyisin timantti on esillä Louvressa, ja sen arvoksi on määritelty 61 miljoonaa dollaria.

Regent-timantti.

Se näistä timsuista kuitenkin; ovatko timantit tosiaankin tytön parhaita ystäviä? Kyllä vain ovat, mikäli kyse on ihmisistä. Akalla oli onni ja kunnia tuntea vuosikausia yksi tällainen timantti, joka valitettavasti on nyt palannut takaisin tähdelleen sieltä kerran pudottuaan (kuten Kreikassa jalokivistä uskottiin). Akka kiittää tästä ajasta, joka olisi toki saanut jatkua paljon pidempään. RIP, rakas ystävä, ja voi voi sen tähren, kuten tapanasi oli sanoa. Akka kuittaa ja poistuu.

BILEMUOTIA MENNEELTÄ AJALTA

Jaahas, jokohan tänä vuonna olisi aiheellista valmistautua ajoissa tulevaan pikkujoulukauteen? Vai onko vielä liian aikaista? Ääh; ei todellakaan! Akka aikoo sonnustautua parhaimpiinsa ja luonnollisesti hyvä pukeutuminen alkaa alusvaatteista. Akan valinta juhlavaan tilaisuuteen on selvä: Lengbergin linnasta, Itävallasta, löydettiin remontoinnin yhteydessä useita vaatekappaleita. Naisten rintaliivit ja miesten alushousut on ajoitettu vuosille 1390-1485 jaa. Oiva valinta kerrassaan! Akkaa ei haittaa, että pöksyt ovat miesten mallia, sillä vauhdikkaassa menossa sillä ei ole niin väliä.

(The Atlantic)
(boredpanda.com)

Seuraavaksi onkin edessä kiperä valinta: pukeako päälle ihan mekko, vai pitäisikö tyytyä pelkistettyyn housut+pusero -yhdistelmään? Tätä kannattaa harkita tutkailemalla erilaisia vaihtoehtoja:

Maailman vanhimmaksi kudotuksi vaatteeksi mainittu egyptiläinen Tarkhanin mekko on iältään n. 5000 vuotta. Paha kyllä; mekko on ilmeisesti alun perin ollut täyspitkä, mutta ajan hammas on muokannut tästä muinaisesta käsityöstä lyhyehkön puseron. Alaosaan täytyisi sitten miettiä joko housuja tai erillistä hametta.

Maailman vanhimmat housut löytyivät Kiinasta v. 2014, ja ikää näillä pöksyillä on 3300 vuotta. Tässäpä hyvä vaihtoehto hameelle!

Armeniasta on löydetty sekä palanen maailman vanhimmasta hameesta, että maailman vanhin heinätäytteinen nahkakenkä. Nämä kyseiset pukineet ovat n. 5500 vuotta vanhoja.

Tuollainen kankaanriekale ei kuitenkaan riitä Akalle hameeksi, eikä yksi kenkä sovellu juhlatilaisuuteen (paitsi loppuillasta, kun toinen kenkä on jo siihen mennessä todennäköisesti kadonnut). Akka ottaakin siis mielellään jalkaansa maailman vanhimman kenkäparin, eli Oregonin Fort Rockin punotut sandaalit. Nämä mukavat tossukat ovat peräti yli 9000 vuotta vanhat.

(CentralOregonDaily).

Kokonaista, pitkää hametta ei nyt oikein tunnu Akalle löytyvän tuhansien vuosien takaa, mutta kelpuutetaan nyt sitten nuo housut juhla-asun alaosaksi. Sukkia tämä asu ei kaipaa, mutta sellaisetkin olisi saatavilla: nämä sandaaleihin tarkoitetut kudotut sukat ovat 1500 vuotta vanhat ja alkuperältään kreikkalaiset, vaikka löytyivätkin Egyptistä.

Leipzigista, Saksasta, on löydetty koiran hampailla koristeltu käsilaukku, jolla on ikää 4000-4500 vuotta.

Tällainen asuste saattaisi herättää pahennusta koiraihmisten keskuudessa, joten Akka valitseekin tyylikkäämmän vaihtoehdon: 1300-luvulta peräisin olevan koristeellisen, irakilaisen käsilaukun. Tämä upea messinkilaukku on hämmästyttävän moderni muodoltaan, ja passaakin mainiosti Akalle.

(bbc.co.uk)

Vaatetusosaston ollessa kunnossa onkin syytä miettiä kampausta ja meikkiosastoa. Vanhin tunnettu kampausmalli löytyy Willendorfin Venus-patsaalta, joka lienee peräti 25-30 000 vuotta vanha. Figuurilla on selvästi näkyvissä pään ympäri letitetty tukka, joten sellaisen Akkakin sitten näihin pippaloihin valitsee.

(MetMuseum)

Kiinalaisesta haudasta on löydetty 2700 vuotta vanhaa ihon vaalennusmeikkiä, joka sisälsi mm. lyijyä. Tämän kosmeettiseen tuotteen Akka siis jättää pois laskuista, kuten kehon koristelun punaokralla. Tällainen tapa lienee ollut yleistä jo homo sapiensin alkuajoista asti, mutta Akan mielestä tämä menisi liiallisuuksiin. Lisäksi tarkasti harkittua asukokonaisuutta ei kannata sotkea punertavalla maavärillä, ettei pesulalasku karkaa käsistä.

(AncientOrigins)

Hiiltä käytettiin yleisesti silmien rajaamiseen sekä Egyptissä, että Lähi-Idässä jopa 7000 vuotta sitten. Luomiväriksi jauhettiin mm. malakiittia; vihreäsävyistä mineraalia, jonka jäänteitä on löydetty useista haudoista. Hiiltä ja mineraaleja sekoitettiin öljyyn tai vahaan, jolloin ne muodostivat meikiksi sopivan tahnan. Samalla tavoin valmistettiin huulipunaa – tosin punaisen värin aikaansaamiseksi sekaan jauhettiin jopa joitakin hyönteisiä. Että sillä tavalla pusutellessa!

Mitäpä muuta tämä tyylikäs asukokonaisuus enää vaatii?

Hmm… varmuuden vuoksi on hyvä pitää mukana vähän käteistä rahaa, jos korttikoneet eivät toimi tai kortin tunnusluku häviää mystisesti mielestä. Akka ei halua pakata oravannahkoja tyylikkääseen käsilaukkuunsa – eikä myöskään 3000 vuotta sitten rahana käytettyjä kiinalaisia simpukankuoriakaan, joten vanhimmaksi vaihtoehdoksi jää mesopotamialaiset shekelit/sekelit, joita on arvioitu käytetyn jo n. 5000 vuotta sitten. Tällaiset kolikot tehtiin yleensä hopeasta ja ne painoivat n. 11 grammaa. Ihan kätevän kokoisia sujautettaviksi käsilaukkuun!

(TheTimesOfIsrael)

Kun Akka sitten lopulta saapuu tällaista tyylikkyyttä uhkuen juhlapaikalle, on hämmästys suuri ja huone hiljenee. Akka ottaa ihailun ilolla vastaan, kunnes joku ääliö kehtaa avata suunsa: “Päätit sitten tulla paperisilppurin kautta bilettämään, vai?” viitaten lausahduksellaan ilmeisesti pukineiden hieman… krhm… autenttiseen ulkomuotoon.

Että näin sitä yksi pönttöaivo ehti taas pilaamaan mukavan juhlatunnelman keskittyessään liikaa toisen huolella ja harkiten valitsemaan asukokonaisuuteen! Loppuillasta tämä henkilö löytynee itse sieltä silppurista, perhana vieköön!

AVARUUDEN YKSINÄISIN MIES

Kaikki varmasti muistavat herra Neil Armstrongin, jotkut muistavat jopa herra Edwin “Buzz” Aldrinin, joka laskeutui Neilin jälkeen kuun pinnalle 20.7.1969. (Salaliittoteoreetikot sanovat tässä kohtaa: niinhän te luulette, että laskeutuivat…) Harvempi kuitenkaan muistaa, että mukana matkassa oli kolmaskin herrasmies, joka jäi kiertämään kuuta Columbia-aluksella kuumoduuli Eaglen painellessa menemään kuun kamaralle.

Michael Collins.

Tämä herra oli nimeltään Michael Collins, tuossa tilanteessa maailman yksinäisimmäksi mieheksi tituleerattu mies.

Tässä kohtaa täytyy vetää syvään henkeä ja kuvitella, minkälaista on katsella kavereiden laskeutumista kuuhun ja aprikoida, onnistuuko laskeutuminen tai… palaavatko he enää koskaan takaisin alukseen… Nope, ei onnistu tällaisen asian kuvittelu, ei sitten millään

Noh, palataanpa ajassa hieman taaksepäin siihen aikaan, kun tällainen tilanne ei ollut vielä käsillä. Kuten niin moni muukin, Collins haki NASAan oltuaan jo useita vuosia ilmavoimien koelentäjänä. Ja kuten niin monet muutkin, hänetkin valittiin vasta toisen hakemuksensa jälkeen v. 1963, mutta hän pääsikin sitten jo avaruuslennolle ja -kävelylle Gemini 10:n mukana v. 1966.

Gemini 10 matkaanlähtö 18.7.1966. Mukana astronautit Michael Collins ja John Young.

Apollo 11:n aikaan Collins oli 38-vuotias. Voisi hyvinkin kuvitella, että Collinsia olisi harmittanut jäädä kiertoradalle muiden käppäillessä kuussa, mutta näin ei kuitenkaan ollut. Collins piti omaa osuuttaan aivan yhtä tärkeänä, kuin Armstrongin ja Aldrinin; ja näinhän asianlaita tosiaankin oli: Kuun kiertoradalla Collins vietti n. 28 tuntia, kiersi kuun tuona aikana 30 kertaa, ja aina kuun pimeälle puolelle siirtyessään hän menetti radioyhteyden 47 minuutiksi.

MIchael Collinsin ottama valokuva Eaglen irtautumisesta (public domain).

Herregud/WHAT sentään, voisi tähän perusmaatiainen todeta! Mitä mahtaa ihmisen päässä pyöriä, kun kiertelet kuuta yksin ilman mitään mahdollisuutta saada radionkaan kautta yhteyttä muihin ihmisiin…? Itse asiassa Collins onkin kertonut, että hän tunsi olonsa kiertoradalla yksinäisyyden sijasta melkein riemulliseksi. Tokihan hän on haastatteluissa maininnut myös, että ystävien kohtalo häntä kuitenkin huoletti – jos hän olisi joutunut palaamaan yksin maahan, hän olisi maailman silmissä ollut kuureissun ainut eloonjäänyt. Sellainen tilanne olisi ollut hirvittävä kestää. Kaikista Collinsin puheista käy kuitenkin ilmi, että hän tiesi, mihin lähti – ja aikoi kantaa sen seuraukset.

Tällaisen tilanteen varalle oli myös kirjoitettu valmiiksi puhe, jonka presidentti Nixon olisi joutunut pitämään koko maailmalle:

On arvioitu, että Apollo 11:n lähtöä kuuhun seurasi paikan päällä (Cape Canaveral, Florida) peräti miljoona ihmistä, pakkautuneena hiekkarannikoille ja kaikille teille/kukkuloille, joista olisi lähtöalueelle edes jonkinlainen näkyvyys. NASAn arvion mukaan Neil Armstrongin laskeutumista kuuhun seurasi television välityksellä n. 650 miljoonaa ihmistä. Onneksi Nixonin ei tarvinnut tuota valmiiksi kirjoitettua puhettaan kuitenkaan pitää…

Apollo 11’s ‘third astronaut’ reveals secrets from dark side of the moon | 60 Minutes Australia – YouTube

Michael Collinsille tarjottiin Apollo 11:n koulutusjakson aikaan mahdollisuutta osallistua myöhemmillekin Apollo-lennoille, mutta näistä hän kuitenkin kieltäytyi. Hänelle riitti, jos Apollo 11 onnistuisi tehtävässään, sillä astronautin vaativa työ/koulutus haittasi liikaa hänen perhe-elämäänsä. Akka nostaa hattua tälle perheenisälle! Prioriteetit kohdillaan!

Apollo 11:n lähtö (NASA).

Noh; kuten tiedämme, Apollo 11 laskeutui lopulta onnistuneesti Tyyneen valtamereen 24.7, jonka jälkeen he joutuivat kolmen viikon karanteeniin. Ja täyttämään tullilomakkeen:

Apollo 11 Astronauts’ Customs Form – Science Connected Magazine

Michael Collins erosi NASAn palveluksesta v. 1970 ja siirtyi johtamaan Smithsonian-instituutin ilmailu- ja avaruusmuseota. Hän perusti myös avaruusasioiden konsulttiyhtiön, kirjoitti useita kirjoja ja toimi National Geographic Societyn hallituksessa peräti 24 vuotta.

Jep, tässä taitaa olla yksi näistä nöyrimmistä, ansioituneimmista ja aikaansaavimmista miehistä ikinä, toteaa Akka ja vuodattaa pienen kyyneleen (ihan vain ajatuksesta, että sellaisia on olemassa).

Kuinkas sitten kävikään ansioitunut-mies-astronautti-herra Collinsille? Aloitetaanpa sillä, että Buzz Aldrin on yhä elossa, Neil Armstrong kuoli 25.8.2012 ja Michael Collins menehtyi viime vuonna 28.4.2021 (90-vuotiaana). Kaikki kolme syntyivät vuonna 1930.

Neil Armstrong, Michael Collins ja Buzz Aldrin.

Tähän joku salaliittoteoreetikko voisi sanoa, että “kannattanee käväistä avaruudessa jo pitkän iän saavuttamisen takia, hmm… epäilyttävää!” Ja hah! Sitkeitä äijiä joka tapauksessa, kaikki kunnia heille!

Akalla ei olisi ollut tarpeeksi pal… rohkeutta lähteä tuollaiselle matkalle, jonka lopputulemana voisi hyvin todennäköisesti olla oman tai kaverien henkien menetys. Siksipä suurin osa meistä ei olekaan astronautteja tai muita huimapäitä, jotka rikkovat ennätyksiä saavutuksillaan. EIKÄ TARVITSEKAAN OLLA, sillä useimmille meille riittää ihan pienemmätkin tavoitteet. Varsinkin sellaiset, joihin ei liity mitään terveyteen tai henkeen uhkaavia tilanteita, sillä onhan se paljon hauskempaa pällistellä ja ihmetellä niitä ihmisiä, jotka tällaisiin suorituksiin pystyvät.

Olkaamme siis rehellisesti ihan vaan taviksia, sillä kaikille meille ei kuitenkaan jaeta kunnian kultaista kruunua tai edes välttämättä tarpeeksi mammonaa. Sellaisessa tilanteessa täytyy vain ajatella, olisiko itsellä tarpeeksi rahkeita lähteä avaruuteen YKSIN katsomaan, josko kaverit selviävät takaisin, vai pitäisikö heidät jättää kuun pinnalle todennäköisesti elävinä odottamaan kuolemaa, kun se PERHANAN kuumoduuli ei suostukaan tuomaan heitä takaisin?? Että sitten pitäisi vain itsekseen lähteä takaisin maahan, kun kaverit ovat jumissa kuun pinnalla ja kuolevat, kun happi lopulta loppuu! Aargh!

Nope, Akalta ei onnistu edelleenkään tämän vaihtoehdon ajatteleminen. Ei mitenkään. Onnea vain kaikille, jotka tätä unelmaa tavoittelevat: Artemis-ohjelman myötä Kuuhun mennään uudestaan jo peräti vuonna 2025. Yeah, pistelkää vain menemään, te hurjapäät; meillä muilla on sitten jotakin kivaa odotettavaa! Siinä vaiheessa katsojia voikin olla sitten sellaiset, hmm… internet, kännykät, somepalvelut, tv, radio… sellaiset 65 ziljardia ja pari muuta galaksia ja alieneita siihen päälle? Ei mitään paineita, NASA, ei mitään paineita…!

NASA Artemis

Ehkäpä tosiaankin kuuhun sitten mennään vielä kuitenkin, toteaa Akka. Ainakin Michael Collins edisti elämänsä aikana suuresti ajatusta, että ihmiset jossakin vaiheessa pääsisivät jopa Marsiin asti. Siinäpä avaruusmiehen -peräti siellä käyneen- loistava, futuristinen visio tuleville sukupolville!

Star Trekin yksi jakso (S1,E3) nimettiin vuonna 1966: “Where No Man Has Gone Before” ja tämä todellakin pätee näihin tuleviin seikkailijoihin. Akka ei voi kuitenkaan vastustaa kiusausta: “Where No Woman Has Gone Before!” Eehhehee ja jep, NASA on tosiaankin jo valitsemassa/valinnut naisia tälle tulevalle retkelle.

No niin, NASA, nyt voitaisiin kerrankin nähdä, kuinka kuuasema hoituisi kasaan naisten voimalla ilman, että pitäisi kuulla kommentteja osaamisesta, koulutuksesta, pätevyydestä tai pantavuudesta ja tissien koosta. (Jep, nähty raksatyömailla, yst.terv. Akka).

R.I.P suuret sankarit Neil Armstrong ja Michael Collins, kunnia myöskin edelleen elossa olevalle Buzz Aldrinille. Mainioita ukkoja, kerrassaan! Heidän ansiostaan tulevat sukupolvet voivat kuvitella uraa astronautteina, joka on jo vuosikymmeniä ollut unohdettu ajatus. Akka vuodattaa muutaman kyyneleen lisää, sillä vahingoilta ei varmastikaan näillä matkoilla vältytä. Noh, eipäs maalata kuitenkaan piruja seinille etukäteen… (vanha sanonta)!

Presidentti Richard Nixon kävi tervehtimässä astronautteja heidän kolmen viikon karanteeninsa aikana. Ainakin tulevat astronautit ovat siis jo tottuneet tällaiseenkin merkilliseen toimintaan!

Jättiraketti yrittää uudelleen lähteä tärkeälle koelennolle – Tiede | HS.fi päivitys 4.9.2022

NASA: Artemis I uusi lähtöpäivä (tai sen yritys) 29.7.2022

NASA’s Artemis 1 moon mission: Live updates | Space Lähdön seuraava yritys aikaikkunalla 12.-27.11.2022. Hurrikaani Ianin takia Artemis oli etukäteen siirretty takaisin suojaan, eikä sille ole aiheutunut vahinkoa.

Artemis-kuulento on laukaistu, kertoo Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa – MTVuutiset.fi 16.11.2022

AMERIKAN ASUTTAMINEN, PÄÄKALLOT JA SÄHKÖPYÖRÄT

Tutkijat ovat pitkään olleet sitä mieltä, että Amerikan ensimmäiset asuttajat olivat intiaaneja, jotka edustivat Clovis-kulttuuria. Tämä ihmisryhmä/kulttuuri nimettiin löytöpaikkansa Clovis-kaupungin mukaan, joka sijaitsee New Mexicossa, Yhdysvalloissa. Löydöistä tunnetuimpia ovat nk. clovis-keihäänkärjet, joita on löydetty myös mm. Teksasista ja Kaliforniasta, sekä peräti Panamasta ja Venezuelasta asti. Tämä kulttuuri kukoisti noin 13 500 – 12 800 vuotta sitten. Tätä mieltä tutkijat ovat siis olleet useiden vuosikymmenien ajan, sillä heidän mielestään ainoa keino asuttaa Amerikka oli ylittää Beringinsalmi jalkaisin merenpinnan ollessa matalalla.

Tyypillinen Clovis-kulttuurin keihäänkärki.

Pakkaa sekoittavat kuitenkin löydöt, jotka osoittavat ihmisten saapuneen Amerikan mantereelle jopa useita kymmeniä tuhansia vuosia aikaisemmin – ehkäpä peräti meriteitse.

Nämä löydöt ovat kiistanalaisia (kuten kaikki muutkin löydöt, jotka poikkeavat yleisestä historiakäsityksestä), sillä n. 25-33 000 vuotta sitten jääkausi oli pahimmillaan eivätkä jäätiköt olisi todellakaan sallineet ylitystä Aasian puolelta Alaskaan ja Kanadaan.

Tuolloiset matkaajat eivät todellakaan voineet tilata Über-kyytiä moottorikelkalla tai koiravaljakolla – saati, että niillä olisi voitukaan ylittää valtavat, tuhansien kilometrien pituiset jääharjanteet.

Beringinsalmen oletettu muoto jääkauden jäämassan pahimman vaiheen alla.

Muutamia vuosia sitten Teksasista, Buttermilk Creekista, löydettiin Clovis-kulttuurista poikkeavia keihäänkärkiä, jotka ajoitettiin 15 500 vuotta vanhoiksi. Tämä ajoitus antoi sitten lisäpontta sille ajatukselle, että jo ennen Clovis-kulttuuria Amerikoissa asusteli varhaisempia ihmisiä. Brittiläisestä Kolumbiasta, Kanadasta, on myös löydetty n. 14 000 vuotta vanhoja ongenkoukkuja, keihäitä ja puutyökaluja, jotka osoittavat paikallisen Heiltsuk-alkuperäisväestön perimätiedon todeksi. Näiden ihmisten mukaan heidän esi-isänsä asuivat alueella jo jääkauden aikana ja selviytyivät hengissä, sillä tämä Triquet-saari ei koskaan jäätynyt kokonaan. On mukavaa huomata, että tällä tavoin alkuperäisväestön perimätieto pystytään todentamaan oikeaksi nykytekniikan avulla!

Heiltsuk-väestön edustajia/HIRMD.CA.

Että nyt kannattaisi jo unohtaa se seikka, että Clovis-intiaanit olisivat olleet Amerikan mantereen varhaisimpia asuttajia. Nope, sanoo Akka, sillä muitakin löytöjä on jo tehty:

Yllättäen; edelleenkin New Mexicon alueen kansallispuistosta White Sandsista on löydetty 61 ihmisen jalanjälkeä, joista osa on ajoitettu 21-23 000 vuotta vanhoiksi. Miten tällaisia jalanjälkiä sitten ajoitetaan? Tutkijat tekevät radiohiiliajoituksia maaperästä löytyneille orgaanisille jäännöksille (useimmiten siemeniä tai kasvinjäänteitä) sekä jälkiä alemmasta, että ylemmästä maakerroksesta. Tällöin saadaan karkea arvio jälkien jättöajankohdasta, joka ei välttämättä ole tosiaankaan kovinkaan tarkka. Mutta: ainakin tässä tapauksessa ikäarvio kertoo, että varhaisimmat ihmislajin edustajat ovat palloilleet Amerikan mantereella jo 10 000 vuotta aikaisemmin, kuin nämä Clovis-intiaanit.

White Sands/US.National Park Service).

Viime vuonna tutkijat ajoittivat eläinten luita, jotka löydettiin jo 1960-luvulla Coxcatlanin luolasta, Meksikosta. Nämä jäniseläinten ja peurojen luut olivat n. 28-33 000 vuotta vanhoja, ja niiden maaperäkerrostumasta löydettiin myös rikkoutuneita, teräviä, ehkä-kivityökaluja. Tutkimuksia tarvitaan rutkasti lisää, ja niitä on varmasti jo tehtykin ilman, että kaikkea keskeneräistä tutkimusta tiedotetaan tavallisille pulliaisille. Ja hah; (melkein) koko maailman koulukirjat pitäisi painattaa uusiksi, sillä edelleenkin Clovis-kulttuuria pidetään Amerikoiden varhaisimpana yhteisönä.

Tutkijoiden sallivampi asenne historian uudelleenkirjoittamiseen näkyy kyllä joissakin näissäkin tutkimuksissa… lukuunottamatta maailmankuulua egyptologia Zahi Hawassia, joka on määrätietoisesti kieltänyt useiden tutkimusryhmien pyynnöt mm. sfinksin ja pyramidien tutkimuksiin – jopa silloin, kun näistä tutkimuksista ei olisi mitään vaaraa tutkimuskohteille. Onkin sanottu, että tämä kyseinen äijä on suurin este koko egyptologialle ja sen oikealle tutkimiselle tai ajoittamiselle. Kun Herra Hawass on jotakin mieltä jostakin asiasta, sitä ei saa kyseenalaistaa. Tämä äijä nähdään useissa Egyptiä käsittelevissä dokumenteissa, ja ainakin Akkaa on jo vuosia ärsyttänyt hänen sininen paitansa ja puhetapansa. Poistu nyt jo takavasemmalle, Herra Hawass, ja salli edistyksen saapua Egyptiin!

Mutta, mutta – takaisin aiheeseen: keitä nämä Amerikoiden asuttajat siis (nykytietämyksen mukaan) olivat? Tutkimusten mukaan sekä Koillis-Siperia, että Itä-Aasia ovat geneettisesti mahdollisia ihmisten lähtöpaikkoja “Uudelle mantereelle.” Etelä-Amerikan osalta Indonesia, Malesia ja Australia ovat useimmiten ehdokkaina, joten tällainen tuhansien vuosien aikana tapahtunut muuttoliike on tosiaankin tarkoittanut meriteitse kulkemista. Siellä on sitten painettu menemään apinan raivolla eteenpäin paateilla, joiden perässä on seurannut intomielinen Wolt-kuski omalla veneellään: “Odottakaa nyt, p*rkele, mulla on teidän rosvopaistit tässä valmiina ja perheen elanto kyseessä! Nyt tarvitaan tiliä!!”

Eräs historian valtavirrasta poikkeava äijä, Brien Foerster, on kuulunut Akan juutuuppi-suosikkeihin jo muutaman vuoden. Tämä äijä tutkailee vaihtoehtoista arkeologiaa kertoen, että useissa paikoissa nähdään todisteita n. 12-13 000 vuotta sattuneesta (tod.näk.) hermeettisestä aurinkopurskeesta, joka on aiheuttanut valtavaa tuhoa muinaisille, massiivisille rakennelmille. Tämä purkaus olisi aiheuttanut myös tsunameja, maanjäristyksiä ja tuolloisten kulttuurien tuhoutumisen. Ihan mielenkiintoinen skenaario, jota tukee moni muukin tutkija – sekä hörhöt, joiden nimiä ei kannata tässä yhteydessä mainita.

Noh; tämä herra on kuitenkin keskittynyt Etelä-Amerikan Paracas-intiaanien kulttuuriin ja sen myötä dna-testannut joitakin kallolöytöjä, jotka ovatkin Etelä-Amerikalle tunnusomaisia: omituisia, pitkänomaisia kalloja, joista osan on todennettu olevan keinotekoisesti aikaansaatuja.

Maya-intiaanien käyttämiä tapoja/WikimediaCommons).

Tällainen tapa oli tosiaankin käytössä muinaisina aikoina (jostakin käsittämättömästä syystä), että vastasyntyneen kalloa alettiin muodostaa pitkänomaiseksi ensimmäisen elinvuoden aikana. Tällainen pitkulainen kallonmuoto saatiin aikaan, kun kalloa joko sidottiin kankailla tai sitten muokattiin puulevyillä aikana, jolloin vauvan kallon saumat eivät vielä olleet kasvaneet yhteen. Tällainen menetelmä on nykyihmisen ajatuksissa hirvittävän brutaali; mutta ainakaan tällaisesta toiminnasta ei ole tutkijoiden mukaan aiheutunut haittaa lapsen kehitykselle. Tällaista kallojen muokkausta ja sidontaa on löytynyt muualtakin maailmasta (Egypti-Kiina-Eurooppa), ja Akka ihmetteleekin vain kysymystä WTF-miksi-mitä järkeä. Miten tällainen tekniikka on keksitty ympäri maailmaa?

Noh, anyway, nämä Herra Foersterin Paracas-intiaanien kallotestaukset viittaavat vahvimmin Kaspianmeren alueen dna:han, joten joitakin todisteita maailmaa valloittaneista ihmisistä on kuitenkin olemassa tämänkin myötä. Tämä äijä mainostaa kirjojaan ja matkojaan videoidensa myötä, mutta Akka sietää tällaisenkin toiminnan äijän ollessa niin kovin symppis ja lempeä-ääninen. Lisäksi lentopelkoisen on mukavaa katsoa näitä muinaisia, hermeettisiä raunioita ihan kotisohvalta käsin.

Elongated Skull Phenomenon: Global Presence, DNA Analysis, Blood Type Anomalies And More – YouTube

Kun puhutaan useista kymmenistä tuhansista vuosista, niin onhan se nyt oletettuakin, että ihmiset painelevat menemään eteenpäin. Jos ei sopivaa kulkupeliä ole ollut olemassa, niin sellaista aletaan kehitellä; ja kantapään kautta on varmasti opittukin: “Nope, tuo vene upotti kaikki… ruvetaas taas miettimään, josko olis parempaa matskua veneisiin saatavilla, kuulkaas…!”

Nykypäivänä tällainen toiminta jatkuu edelleen: sähköpolkupyörät ja -scootit/skuutit ovat valloittaneet maailmaa muutamien vuosien aikana. Antiikin ajan olympiamotto “Citius, Altius, Fortius” eli “nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin” muutettiin jo viime vuonna lisäämällä perään sana “Communis = yhdessä.” Give me a break!!

Nykypäivään sopiva motto olisi “V*ttu, eteenpäin – ja helposti.”

Wrightin veljekset Orville ja Wilbur lensivät ensimmäistä kertaa lentokoneillaan joulukuun 17. päivänä v. 1903. Ensimmäinen lento kantoi 36 metriä ja kesti 12 sekuntia, toinen lento samana päivänä kantoi jo 259 metriä.

Kukaan ennen heitä ei koskaan ollut päättänyt päästä eteenpäin keinolla millä hyvänsä, eihän?? Never?

(Airways Magazine).